https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/timokohvakka/vaski-tuli-ja-hevoset-itamerensuomalaisten-historiaa/
Vaski, tuli ja hevoset, itämerensuomalaisten historiaa
Timo Kohvakka 7.12.2019 12:29
Ehkä juuri tällä alustalla ja tässä hetkessä on paikallaan ilmaista kiitokset Koneen Säätiölle sen antamasta arvokkaasta tuesta suomalaisten historian tutkimukseen. Omista mielenkiinnonkohteistani johtuen omassa arvoasteikossani nostan korkealle etenkin genetiikan tutkimukseen annetun tuen.Muinaisvainajien genetiikka on tuonut mukaan sellaisen uuden ulottuvuuden, jota millään muulla tutkimusmenetelmällä ei olisi voinut toteuttaa. Koneen Säätiö on ollut tukemassa tätä toimintaa.
Myös suomalaisilla itsellään on maailman kansoista aktiivisimmat osallistujat peri-mänsä selvittämiseen. Uskon että suomalaisten historia, joka on tähän saakka ollut muiden kirjoittamaa on suuressa osin luonut tämän tarpeen löytää oma todellinen identiteetti.Ja tämä rauhan aika on mahdollistanut tälläisen tutkimuksen etenemisen, jota epävakaissa oloissa ei voitaisi lainkaan tässä laajuudessa tehdä.
Näiden tulosten myötä koko itämerensuomalaisten historia muuttaa muotoaan siitä mihin vielä vuosikymmen sitten uskottiin. Itämerensuomaliasten historia Itämerellä ja Volgalla on lyhentynyt vuosituhansilla ja alkupiste on siirtynyt Baikalille ja Altaille. Mutta kyllä tälle muutokselle ovat muutkin tutkijat olleet osoittamassa suuntaviivoja.
Kielitieteilijät Christian Carpelan, Asko Parpola, Petri Kallio ja Jaakko Häkkinen ovat päätyneet jo geenitiedettä aiemmin yhteneviin johtopäätöksiin että kantaurali on syntynyt vasta n. 2000 ekr. jossain Okan, Volgan ja Kaman alueella. Nämä kielitieteelliset tutkimukset ovat osoittautuneet tieteen nykyisiä tuloksia osuvasti ennustaneiksi. "
HM: Päiwwittua ja tätttä hölynpöllyä nämä "aikaamiset", jotka Jorma Koivulehto aloitti väärillä etymologioillaan!
TK: Mutta kieli ei ole geneettinen ominaisuus,joten uskoin pitkään, että suomalaisug- rilaiset ovat asuneet täällä kieltään pidempään vaihtaen vain uuteen kieleen uuden kulttuurin vaikutuksesta. Mutta nyttemmin geneettiset tutkimustulokset muinaisvaina-jista ovat antaneet olettaa että suomalaisugrilaiset ovat tulleet Volgalle samaan aikaan kantakielen synnyn kanssa Siperiasta Baikalín-Altain suunnalta vasta n. 4000 vuotta sitten. Ehkä hieman aiemmin, mutta karkeasti tuolloin.
Tulimme tänne kampakeraamisen kulttuurin ja pronssikauden murrosvaiheessa. "
HM: EMME OLE vaan kampakeraamien kulttuurin mukana, 7000 vuotta sitten!
TK: Tämä on iso muutos. Ehkä hämäävintä itselleni on ollut kampakeraamisen kult-tuurin ja suomalais-ugrilaisten geneettisten isälinjojen yhtäläinen maantieteellinen levintä. Se sai pitkään minutkin pitämään kiinni ajatuksesta, jossa itämerensuoma-laiset ovat asuneet täällä kampakeraamisen kulttuurin ajan. "
HM: Kuten ovatkin! Noiden höhöjen väärenne aikaamie, joille muu maailma nauraa, eivät muuta mitään miksikään!
TK: " Nyttemmin voimme todeta että siperialaista alkuperää olleet suomalaisugrilai-set täyttäneet kampakeraamisen kulttuurin alueen vasta myöhemmin. "
HM: Hewonpaskaa!
TK: " Toinen hämäävä seikka oli arviot keramiikan yhtenäisestä jatkuvuudesta kam-pakeraamisesta kaudesta pronssikauteen.Se ei uudemman tiedon valossa pidäkään paikkaansa, vaan n. 2000 ekr. kampakeraamisen kulttuurin jälkeen keramiikassa on katkos ja itämerensuomalaisten keramiikka on uudesta kulttuurista. Tämä katkos osuu jälleen ajankohtaan, joka on keskeinen koko tapahtuman kulussa.
Nykyisen tietämyksen mukaan itämerensuomalaiset ovat tulleet Suomeen mo-nessa vaiheessa Volgalta 1700 – 500 ekr. välillä. Ensin saamelainen kulttuuri alk. 1700 ekr. ja myöhemmin toinen tulovirta 700-500 ekr. Baltian kautta lounaisrannikolle ja Ruotsiin. "
HM: Tuolloin on tullut balttilaisia heimoja. Saamelaisten esi-isät ovat tulleet Baltian kautt, suomalaisten suoraan, ja ainakin vähän aikaisemmin. Ne ovat menneet ristiin.
TK: "Arkeologisissa löydöissä Suomesta ja Skandinaviasta voidaan havaita miten tekstiili-, Paimion- ja Morbynkeramiikat, mäkilinnat ja tarhakalmistot sekä pronssiesi-neet levisivät samasta alkupisteestä, joissa Seima Turbinon ilmiö, myöhemmin Ananjinon ja Akozinon kulttuurit ovat vaikuttaneet. Ja näihin arkeologisiin löytöihin nykyaika on pystynyt liittämään itämerensuomalaisten genetiikan. Kiinnostuneiden kannattaa katsoa asiaa hyvin läpivalaiseva video tieteen päiviltä ”Taigan ja tundran tarina – geenit kielet ja kulttuurit pohjoisessa Euraasiassa” -tapahtumasta. Siinä on paljon tietoa tiiviissä paketissa niin itämerensuomalaisten ihmisten kuin kotieläintenkin genetiikasta arkeologian valossa.
Karttapohja: umap.openstreetmap.fr/en/map/ancient-human-dna_41837
Kuva: Valter Langin luentoKuva: Valter Langin luentoKuva: Valter Langin luento
Kuva: Valter Langin luento
Yritän tässä bloggauksessa vastata kysymykseen miksi itämerensuomalaisten kieli nousi valtakieleksi kampakeraamisen kulttuurin alueelle ja miksi heidän genetiikkansa syrjäytti edellisten. "
HM: Potaskaa, sellainen olisi edellyttänyt koko väestön vaihtamista suunnattoman laajoilla alueilla... Joku porukka vain toi uusia kulttuurisia metkuja.
HM: Valter Lang on haistapaskantieteilijä.
... HS: " Suomeen suomen kielen kantamuoto on Langin mukaan saapunut Virosta roo-malaisella rautakaudella. Se ulottuu vuodesta 500 ennen ajanlaskun alkua vuoteen 400 jälkeen ajanlaskun alun. "
K.: Hewowwittua!!!
Iträmerensuomalainen kielimuoto ON SYNTYNYT TÄÄLLÄ - balttilaisen vasarakirveskielen vaikuttaessa (suomalais-)ugrilaiseen kampakeraamiseen kieleen.
Kantapersermaaneita ei näkynyt eikä kuulunut PIERUNHAJUAKAAN mailla halmeilla!!!
HS " Kantasuomen puhujat levittäytyivät Suomenlahden ylitse Varsinais-Suomen alueelle.
Virossa ja Etelä-Suomessa on saatettu puhua monia eri kieliä ennen uralilaisten tuloa, muun muassa esigermaania ja nyt jo hävinneitä muinaiskieliä. Hallitsevaksi kieleksi muodostui lopulta kuitenkin idästä tulleiden siirtolaisten puheenparsi. "
K.: TUOLLAISISTA EI OLE ENSIMMÄISTÄKÄÄN NÄYTTÖÄ - JOTEN SELLAISA EI OPIDÄ OLETTAAKAAN!!!!
HS: " Langin ajatusta kantasuomen saapumisesta tukee isälinjassa periytyvä Y-kro-mosomin haploryhmä, joka näyttää kulkeutuneen idästä länteen samaa reittiä kuin kielikin. "
HEWOWWITTUA SE SIIHEN AIKAAN VASTA OLE KULKEUTUNUT!!!!
Kampakeraaminen kulttuuri on iät ja ajat tiedetty N-haplo-valtaiseksi!!!
TK: "Tämän tähden täytyy taustoja katsoa Okaa,Volgaa ja Kamaa kauemmas. Täs- sä kohden astuu muinaisvainajien genetiikasta saadut tutkimustulokset korvaamatto-maan asemaan. Netistä löytyy mainio sivusto johon on sijoitettu muinaisvainajien si-jainti ja geneettiset tulokset kartalle aika-ajoituksineen. Kun tutkimme karttaa mui-naisvainajien sijainnista ja heidän geneettisistä isälinjoistaan suomalaisille tuttua N- isälinjaa löytyy vain muutamia koko maailmasta ennen vuotta 2000 ekr. ja pää-asiallinen esiintymisalue on Baikal-järvi ja siihen laskevan Angara-joen varsi.
TK: " Mutta ensin muutama seikka tiedoksi lukijoille. Suurin osa muinaisvainajista makaa edelleen löytämättä haudoissaan, saati että heidän isä- ja äitilinjoistaan olisi geneettistä tutkimustulosta.
Ja kaikkien löydettyjen ja testattujenkaan tuloksia ei ole julkistettu. Näin ollen blog-gauksen päätelmät perustuvat näiltä osin vain saatavilla olevaan näyttöön.Totuus voi olla toinenkin ja levintä laajempaa. Ja jos tutkitte eri lähteistä tietoa muinaisvainajien genetiikasta,niin eri lähteissä geneettiset isälinjat esitetään sekavasti ja ristiriitaisesti. Esimerkiksi isälinjat N1a1,N3a3 ja N1c1 ovat käytännössä samaa klaania,mutta alan sekavan käytännön tähden merkintätapa ei ole looginen. Bloggauksessa käytän itämerensuomalaisesta isälinjasta meille tutuinta muotoa N1c1.
Sen lisäksi samaisia isälinjoja kuvaavat toinenkin merkintätapa SNP-markkerit (esim. N-M231).Että asia olisi vieläkin monisyisempi samaan solmukohtaan voi liittyä lukuisia SNP-markkereita,mutta vain yhtä käytetään leimallisena markkerina. Mutta siinäkin merkitsevää markkeria voidaan vaihtaa tiedon kasvaessa.Tämä markkeri on kuitenkin selkein kuvaaja kuvaamaan linjojen haarautumista etenkin tultaessa lä-hemmäs nykyaikaa. Kiinnostuneilla testaajien eniten arvostamassa tutkimusorgani-saatiossa Yfull:ssa on tällä hetkellä uusinta tietoa isälinjoja kuvaavista SNP-markke-reista sekä niiden haarautumisista ja aika-ajoituksista. Alla kuitenkin yksinkertaistet-tuna visuaalisessa muodossa N-isälinjan haaroista George Dunkellin kuvaamassa puussa Iso haara oikealla on itäsuomalaiset savolaiset ja karjalaiset. Vasen haara on länsi-suomalaisten ja balttien haara.Yfull:n hakutoiminnolla saa lisätietoa kuvan ”snipeistä” kirjoittamalla numero-kirjain-yhdeistelmän hakukenttään.
Mutta seuraavaksi karttaan N-isälinjaisten muinaisvainajien löytöpaikoista ja heidän isälinjoistaan. Angara-joen varrella olevan Irkutskin kaupungin keskustan vainajat ovat aikakaudelta 5500-5000 ekr. ja heidän isälinjansa ovat C2b1a1 (C-F4015) ja N1c (N-M2087.1), joista jälkimmäinen on itämerensuomalaisen isälinjan kanta-aste. Järven eteläpäässä Shamankassa n. kolmetuhatta vuotta myöhemmin 2600-1700 ekr. kaikki testatut vainajat ovat N-isälinjaa ja yksi NO, josta N on haarautunut: N1c2 (N-L666), N (N-M231), N1c2 (N-L666), NO1 NO-(M214), N1 (N-M2291), N1c2 (N-L666). Nämä eivät ole itämerensuomalaisille leimallisia N-isälinjoja, vaan kantamuo-toja ja veljeslinjoja. Mutta ylempää Angara-joen yläjuoksulta Kamenka-joen haarasta löytyy itämerensuomalaisten isälinjaa: N1c1 (N-M46) yhdessä intiaaneillekin yleisen Q1a2 (Q-M346) isälinjan vainajan kanssa. Haudan arvioidaan olevan ajalta 3600 - 2600 ekr.. Hyvin pian tuon ajan jälkeen itämerensuomalaiset siirtyvät Volgalle. "
HM: Itämerensuomalaiset eivät ole tulleet tuolta. Jotkut vain ovat, menneet sinne.
TK: " Itämerensuomalaisille yhteistä N1c1:stä löytyy kartalla hieman alempaa Buren-togtokh:sta jälleen yhdessä usean intiaani-isälinjaisen vainajan kanssa: N1c1a (N-M178).Tämä on kuitenkin myöhemmältä aikakaudelta 1380–975 ekr.,ja silloin itäme- rensuomalaiset olivat jo muuttaneet Volgalle. Kuolan niemimaalta löytyy vanhin N- isälinjaa oleva vainaja Bolshoy Oleni Ostrov:sta ajalta 1600-1400 ekr., ja tarkempi klaani on N1c1a1a. Koska itämerensuomalaisten isälinja on kotoisin Baikalilta ja AI-tailta, löytyy sitä sieltä edelleenkin. N1c1a1a onkin juuri Baikaljärven ympärillä asu-van mongolikansan burjaattien isälinjoja.Vanha uskomus suomalaisten ja mongolien yhteisestä alkuperästä on sinänsä totta. "
HM: Ei toit mitään.
TK: " Itämerensuomalaiset isälinjat ovat n. 4700 vuotta sitten (Yfull) haarautuneet (N-L1026) kahteen haaraan:itäisiin ja läntisiin.Haarautumisen jälkeen läntisestä haaras- ta on haarautunut (N-Y6085) yksi yleinen burjaattien isälinja.Tämä tarkoittaa sitä että itäiseen ja läntiseen haarautuminen on tapahtunut Siperiassa ja että läntinen haara on lähtenyt Siperiasta vasta tämän isälinjan haarautumisen jälkeen 4000-4500 vuot-ta sitten.Heti seuraava haara (N-CTS10760) onkin jo Volgalainen. Itäisen haaran en-simmäisistä haaroista (N-Z1936, N-CTS9925, N-Z1928) haarautuu selvästi volgalai-set, mutta seuraavat (N-Z1925, N-Z1926, N-Z1927) ovatkin jo suomalaisia. Ne ovat pieniä haaroja ja niissä vahva osuus ruotsalaisilla ja norjalaisilla.Voidaan olettaa itä-suomalaisen haaran tuleen luoteisrannikon kautta Suomeen, sillä sieltä on hyvät yh-teydet Skandinaviaan. Siitä seuraavasta solmusta (N-Z1933) ovat enemmän pelkäs-tään suomalaisia. Itäsuomalaiset ovat siis kulkeutuneet reitin luoteisrannikko – Koke-mäki – Häme, josta jakautuneet Savoon ja Karjalaan n. 700 jkr.. Näin geenien haa-rautumisista näkee summittaisen kulkureitin. Volgalle muuton jälkeen itämerensuo-malaiset alkoivat levittäytyä sieltä edelleen nykyisille asuinalueilleen täyttäen lopulta koko kampakeraamisen kulttuurin alueen. "
HM: Paskaa. Ketkä sitä kampakeramiikkaa ennen ovat tehneet? Minne he ovat kadonneet? "Tapettu"???
TK:
Paimion keramiikan (sininen nuoli) ja tekstiilikeramiikan (punainen nuoli) osoittavat ensimmäisen saamelaisena tunnetun asutusaallon ja jälkimmäisen läntisen balttian kautta tulleen asutusaallon vaikutusalueet. Kuva: Valter Langin luento
" Suomen kielen perusteet ovat samaa turkkilais-altailaista alkuperää kuin burjaat-tienkin. Tämän yhteisen perustan pohjalle kantaurali on ”syntynyt uudelleen” tuon Baikalilta saapumisen jälkeen Volgalla vallinneen sanaston synnyttämänä. Kieli on kuin talo. Joskus talo voi palaa ja kadota taivaan tuuliin,mutta itämerensuomalaisten tapauksessa runko säilyi samana, vain sisustus vaihtui. Kielitieteellisestä näkökul-masta itämerensuomalainen kieli voi olla ”syntynyt” tai ”vaihtunut”, mutta silloisten kielenpuhujien näkökulmasta he ennemminkin ”oppivat uusia sanoja”.He eivät siis itse kokeneet vaihtaneen kieltään samassa mittakaavassa kuin me sen nykyajasta näemme. Kantauralin arvioitu syntyaika osuu hyvin täsmällisesti geneettisen haarautumisen aika-arvioihin. "
HM: Paskaa.
TK: " Baikal-järven lisäksi N-isälinjoja löytyy muinaisvainajista ennen 2000 ekr. aino-astaan yksi Kazakstanin aroilla vallinneesta Botai-kulttuurista.Sieltä on erotettu kah-den miehen isälinjat ja toinen heistä oli N-isälinjan mies N2 (N-M231). Tämä mies on kuitenkin jo varhain eronnut N-isälinjan juuresta omaksi haarakseen erilleen itäme-rensuomalaisesta haarasta,mutta Yfullista löytyy kuitenkin yksi nykyihminen tätä isä-linjaa Altailta. Toinen Botain muinaisvainaja on R1b ja tämä isälinja on länsieuroop-palaisten valtalinja ja näyttää että tämän R1b-isälinjan reittejä on levinnyt myös Botain N-vainajan isälinjasta periytyvät sukulaisetkin. Hänen isälinjastaan periytyviä isälinjoja löytyy Venäjältä Englantiin, mutta etenkin Balkanilta.
YLE:ltä tuli hiljattain dokumentti ”Hevosen tarina” (Equus – Story of the Horse), jossa kerrottiin näistä ihmiskunnan historian ensimmäisistä hevosten kesyttäjistä Botai-kulttuurissa ja geneettiset todisteet osoittavat että kaukainen heimoveljemme kuului näihin ihmiskunnan ensimmäisiin hevosen kesyttäjiin. Voidaan sanoa että Botain ih-miset ovat omanneet mongolikulttuurille olennaisen ytimen, mutta hevosen kesyttä-minen oli mielettömän mullistava innovaatio joka muutti kaikkien maailman kulttuu-rien matkustamisen, sodan- ja kaupankäynnin aivan toiseksi.Maailman muuttaneet Botain ihmiset elivät hevosesta.Joivat sen maitoa ja söivät sen lihaa.Arkeologiset to- disteet kertoivat paljon, mutta etenkin myöhemmät geneettiset todisteet ovat suuresti muuttaneet tietämystä ensimmäisistä hevosten kesyttäjistä. Tai oikeammin heidän hevosestaan.
Ensinnäkin on uskottu että nykyinen kesyhevonen on Botai-kulttuurin hevosten jälke- läisiä. Näin ei kuitenkaan ollut. Botai-kulttuurin hevonen oli geneettisesti mongolian-villihevonen (przewalskinhevonen), jota oli siihen saakka pidetty kesyttämättömänä. Mongolianvillihevonen kuoli miltei sukupuuttoon, mutta tarhauksen avulla siitä jäi kanta eloon. Tai näin uskottiin. DNA-testien mukaan ”Przewalskin hevoset olivat puussa suoraan Botai-hevosten alapuolella, eli ne olivat karanneita Botai-hevosia.” Eli alkuperäinen mongolianvillihevonen josta Botai-kulttuurin ihmiset hevosensa ke-syttivät on todellakin kuollut sukupuuttoon. Vain niistä kesytettyjen Botain hevosten jälkeläiset ovat jääneet jäljelle.Huolellisen pohjatyön jälkeen geenitiede on vihdoinkin valmis vastaamaan Hanna Ekolalle ettei villihevosia enää ole.
”Hevosen tarina” -dokumentissa uskottiin Botai-kulttuurin hevosen kadonneen kesy-hevosten joukosta, mutta sekään ei pitänyt paikkaansa. Sain linkkivihjeen eräältä ge-neettiseltä lähiosumaltani joka uskoi itämerensuomalaisten tulleen hevonen muka-naan. Tarkemmin tutkien hänen uskomassaan näyttäisi olevan huima perä.
”Oululainen tutkijaryhmä on löytänyt neljästä tämän hetken suomenhevosyksilöstä mongolianvillihevosen eli przewalskinhevosen perimää, mitokondrion DNA:ta, eli äi-tilinjoja.” Isälinjat ovat kadonneet jalostamistavasta johtuen, sillä ulkopuolisella oriilla saatetaan astuttaa koko lauman tammat. Mutta tällä tavoin toimien äitilinjat ovat säi-lyneet. Eikä mistään muusta kesyhevosesta ole löydetty mongolianvillihevosten äiti-linjoja. Ainoastaan suomenhevosesta.Se ei tarkoita etteikö voisi löytyä, sillä suomen- hevosella, eestinhevosella, siperialaisilla jakutianhevosella ja mongolianhevosella (eri asia kuin mongolianvillihevonen) sekä pohjoisvenäläisellä mezeninhevosella on tutkimusten mukaan yhteinen historia eli esivanhempaispopulaatio (Ylempänä linkki luentoon Tieteen Päiviltä). Joka tapauksessa tältäkin osin genetiikka tukee itämeren-suomalaisten yhteyttä Siperiaan ja hevosen levinneisyys jälkimmäisen asutusvirran leviämistä. Vanhin muinaislöytö hevosen luita Suomesta on kyseiseltä ajalta 800 - 500 ekr., mutta minulla ei ole tietoa onko genetiikasta tuloksia. Myös suomalaiset koirat ovat Siperiasta ja genetiikaltaan laikojen sukua.
Kun kysymme miksi suomalais-ugrilaiset siirtyivät Baikalilta Volgalle ja syrjäyttivät heitä edeltäneen kampakeraamisen kulttuurin ja valloittivat koko kulttuurin alueen itselleen, hevonen on yksi vahva ehdokas vastaukseksi. Ei ehkä se pääsyy, mutta varmasti merkittävä osatekijä tapahtumien kulussa. "
HM: Nämä przevalskin lypsyhevoset olivat paljon aikaisempia kuin seijma-turbinojen nykyhevoset.
TK: " Oka-joki on itämerensuomalaisten tulopiste Venäjällä ja samainen piste on myös 2000 ekr.syntyneen Seima-Turbino ilmiön alue.Seima oli Okajoella ja Turbino Kama- joella ja näille alueille kielitieteilijät ovat sijoittaneet kantauralin synnyn. Tätä arviota tukee niin geenitiede kuin arkelogiakakin. Seima-Turbino yhdistetään varsin yleisesti itämerensuomalaisiinkin:
”Suomen kannalta tärkein oli Seiman ja Turbinon kalmistojen mukaan nimetty väes-tö, joka ilmaantuu Volgan ja Kamajokien alueelle ilman esiasteita. Kalmistoja, joista esineitä on löydetty, tunnetaan vain muutamia. Niille on tunnusomaista aseiden run-saus. Kalmistojen käyttäjillä oli hevosia, joilla he ratsastivat… …Monet seikat viittaa-vat siihen, että väestö olisi ollut ratsastavia nomadeja, jotka ovat peräisin kaukaa idästä, Altain vuoristosta ja Baikal-järven alueelta. Baikal-järvelle viittaavat nefriitti-renkaat, joita on löytöjen joukossa. Eräs tikarin kahvassa oleva kuva esittää keski-aasialasta rotua olevaa hevosta. Eräissä toisissa koristeissa on kuvattu Altain alueen villilammas ja lumileopardi.
( https://extras.csc.fi/arctinet/pronssikausi/011.phtml )
”Kalmistojen käyttäjillä oli hevosia ja kalmistoille on ominaista runsas sekä edistynyt-tä pronssitekniikkaa edustanut aseistus. Kalmistoihin haudatun väestön asuinpaikko-ja ei tunneta,mutta kalmistoista löytyville esineille tunnetaan vastineita valtavalta alu-eelta Baikaljärveltä aina Suomeen ja Ruotsiin saakka". (Wikipedia) Tätä aluetta Bai-kalilta Ruotsiin yhdistää geneettisen isälinjan N1c1:n kulkureitti.Geneettiset tutkimus- tulokset ja arkeologiset löydöt yhdistäen uskon että suomalaisugrilainen N1c1 on tullut 2000 ekr.Baikalilta Volgalle Seima-Turbino ilmiön kanssa yhtämatkaa. Seima-Turbino ilmiön synty osuu hyvin täsmällesti samaan aikaan kuin geenien ajoitukset osoittavat muuton Baikalailta Volgalle sekä kielitietelijiöiden tutkimukset kantauralin synnystä.
Seimakirveslöydöt ja seimakirves Venäjältä. Aseiden kupari on peräisin Kamajoelta, mutta erään tutkijan mukaan (David W. Anthony 2007) tinamalmin jäänteet kertovat tinan tulleen Altailta. Itäisin löytö Baikalilta samalta alueelta N1c1- löytöjen kanssa. Ornamentit näyttävät olevan peräisin samasta lähteestä mistä pronssin tekotaitokin Qiija-kulttuurista Gansusta Kiinasta Baikalin ja Altain eteläpuolelta.
Kuvat: https://extras.csc.fi ja http://hua.umf.maine.edu/
Toinen vastaus miksi suomalaisugrilaisten kieli ja genetiikka valloitti kampakeraami-sen kultuurin alueen oli varmasti heidän mukanaan tullut runsas pronssi, jolla oli suuri kaupallinen arvo. Jotkut kielitieteilijät ovat tulleet tulokseen että kieleen tulleet suuret lukusanat ovat myöhäisempiä ja seurausta pronssin kautta saavutetusta rikastumisesta.
Siperian muinaisvainajat ovat pääasiassa intiaanien heimoveljien isälinjoja Q:ta ja C:tä.Intiaanien isälinjojen esiintymisasteet ovat Ftdna:n mukaan Q 95,15%, C 4,41% ja N 0,44%, eli tämän mukaan joku suomalaisugrilaisten esi-isäkin on matkannut Be-ringinsalmen yli Amerikkaan. Mitään muita isälinjoja intiaaneissa ei ole. Gedmatch:in laskurissa Glovisin intiaani-muinaisvainaja Montanasta on läheisimpien autosomali-osumieni joukossa muinaisvainajista. Vuosituhansien takainen yhteys on mielenkiin-toista sikäli,että myös myöhemmin suomalaiset olivat ainoita jotka tulivat Amerikassa toimeen intiaanien kanssa.
Suomalaisugrilainen N-isälinja linkittyy myös Siperiassa kaikkein eniten näihin inti-aanien isälinjoihin ja äitilinjat ovat olleet tuolloin samaa C:tä ja D:tä, jotka ovat nyky-ään yleisiä intiaanien äitilinjoja. Itämerensuomalaiset saapuivat perheineen ja vai-moineen, koska heillä oli yhä siperialaista alkuperää olevat Z (Botai-nainen Z1a) sekä Baikalilla ja Altailla yleiset C4 ja D4 -äitilinjat vielä Bolshoy Olenni Ostrov:ssa (1600 - 1400 ekr.).Volgalla itämerensuomalaisten äitilinjat ovat aikojen saatossa vaihtuneet paikallisiin H, V ja U äitilinjoihin. Bolshoy Oleni Ostrov:n ensimmäisten tiedettyjen suomalaisugrilaisten muinaisvainajien autosomaliperimästä puolet oli siperialaista ja puolet paikallista. Tämä merkitsee sitä että he olivat saapuneet Siperiasta vain vähän aikaa sitten ja sekoittuminen paikallisiin oli vasta alussa.
Hevoset ja runsas pronssiaseistus.Ei kampakeraamisen kivikauden eläjillä ollut Fen-noskandiassa mahdollisuuksia uusien tulokkaiden taloudellista ja fyysistäkään voi-maa vastaan, jotka ottivat aikojen saatossa koko kampakeraamisen kulttuurin alueen itselleen.Täyttivät astian ääriään myöten.Keramiikkakin tuli osaan Skandinaviaa vas-ta saamelaisten mukana. Ensin oli pronssi ja hevoset, sitten turkikset. Nämä olivat tekijät joiden varassa itämerensuomalaiset pysyivät vahvoina 1000-luvulle saakka.
Ja suuri muutos oli myös uskonnon vaihtuminen vedenpaisumustarinaa mukailevak-si, sillä uskon että vedenpaisumuskertomus on yhteydessä pronssikauteen ja kum-puhautauksiin. Uskomus merestä nousseesta maasta on peräisin koko pohjoisella pallonpoliskolle yhteisestä luomis- ja vedenpaisumuskertomuksista.Yleensäkin koko maailman heräämiseen sivistykseen. Niin Egyptin pyramidit palavine huippuineen ja benulintuineen,niin Assyrian pääjumala kuin itämerensuomalaistenkin maailmankat-somus omasi symbolisesti täysin samat elementit.Vuori jonka laella olivat tuli,laiva ja lintu sekä esi-isä. Nämä kaikki Raamatussakin mainitut elementit ovat mukana myös itämerensuomalaisessa polttohautauskulttuurissa kuin Egyptin pyramideissakin. Ajatus pohjoisen maailmanvuoresta pohjautuu vedenpaisumuskertomukseen.
Siinä maailmankatsomuksellisessa murroksessa vanha maailmankatsomus hautau-tui syvyyksiin ja uusi nousi kansojen merestä. Voidaan nähdä miten itämerensuoma-laisilla oli vielä Baltiassa käytössä Volgalta alkuisin olleista kuolleiden taloista periytyneet tarhakalmistot.
Kuvat: Valter Langin luento
Baltiassa itämerensuomalaiset saivat uudet vaikutteet.Skyyttien kurgaaneista kelttien tumuluksien kautta Skandinaviaan tulleen röykkiöhautauksen ja kelteiltä Pannonian laaksosta alkuisin olevan polttohautauksen.Näin itämerensuomalaisten kulttuuri sai sille ehkä leimallisimpansa piirteen. Ruotsissakin käytettiin polttohautausta, mutta se ei ollut skandinaaveille leimallinen sen enempää kuin ortodoksinen kirkko suomalai- sille. Polttohautaus oli itämerensuomalaisen kulttuurin jättämä jälki Ruotsissa. Sitä samaa se oli myös Volgalla rautakaudella.
Eräs merkittävä kielitieteen rekonstruoima kaikille suomalais-ugrilaisille yhteinen sa-na olikin vaski,kantamuodossaan wäśka.Kun suomalaisessa mytologiassa puhutaan keltaisista metalleista kullasta, kuparista tai vaskesta, niillä ei tarkoiteta metallia itse-ään. Ei koskaan. Nämä metallit merkitsevät tulta ja tuli puolestaan merkitsee ymmär-rystä. Näin ymmärryksen käsitteen symbolisointi kiinteästä käsinkosketeltavasta me-tallista käsinkoskemattomaksi mutta nähtäväksi tuleksi, jolla kuitenkin symbolisoi-daan jotain jota ei voida nähdä eikä tuntea. Jotain joka ei ole tästä maailmasta, vaan näkymättömästä. Puhutaan siis hengellisestä ymmärryksestä. Tulesta, josta syntyy uusi elämä.Ja tämän elämän on vedenpaisumuskertomuksne mukaisesti ihmiskunta on vuosituhannet uskoneet uuden elämän saavan alkunsa pohjolan vuoren huipulta. Pohjola oli sekä pimeyden että uuden elämän koittamisen symboli Raamatussakin ja yhä tänä päivänäkin kristillisissä piireissä uskotaan valon koittavan Pohjolasta.
Vaski, hevoset ja tuli. Siinä ovat vastaukseni siihen kysymykseen miksi suomalais-ugrilaiset täyttivät kampakeraamisen kulttuurin altaan. Emme ole olleet vielä kampa-keraamisen kulttuurin aikaan täällä. Siis Volgallakin vasta niin myöhään kuin n. 2000 ekr. Sitä en olisi muutama vuosi sitten uskonut. Mutta nyt kuva on kirkas. Ei sumeita yksityiskohtia ja epäselviä selittämättömiä ajanjaksoja. Kaikki käy järkeen. Geenit, kieli ja arkeologia liimautuvat saumattomasti yhdeksi kuvaksi.Kronologian ketjusta ei puutu enää lenkkejä. Kuva itämerensuomalaisten historiasta on peruuttamattomasti muuttunut tieteen uusimpien tutkimustulosten myötä.
Näiden vuosien aikana suhteeni kansani historiaan ja sitä kautta omaan identiteettii-ni on muuttunut. Kansallistuntoni ei enää ole sidottuna samassa tavoin maahan kuin kuin vielä muutamia vuosia sitten.Se identiteetti ei ole sidottu mihinkään hetkelliseen tai paikalliseen ilmiöön. Se on jotain suurempaa. Se on kuin symbolisesti noussut ratsaille. Astunut liikkuvaan laivaan ja kiinteä maa jalkojen alla on muuttunut eläviksi aalloiksi. Se on muuttunut identiteetiksi joka on virrannut suonissa läpi vuosituhan-sien ja halki historian. Luonteenpiirteeksi. Sisäiseksi paloksi. Yhdistäväksi tekijäksi. On kuin yhteinen menneisyys sulattaisi koko kansani yhdeksi eläväksi olennoksi.
Katson täältä veren virtani latvahaaralta Baikalin ja Altain menneisyyttä kohti laaje-nevan putken suulta.Katson kuin valokuituverkon kauimmaisen haaran päästä, jonka suonistojen seinämät peilinä heijastavat vain omaa olemassaoloaan ja identiteetti-ään. Täyttää koko tajunnan ja muu maailma sulkeutuu pois. Kuulen vain käytävien kaiut kaukaisuudesta. Näen soljuvan elämänvirran. Näen esi-isieni jokimatkat ja villit hevoset laukkaavan kangastuksina tuhansien vuosien takaa. Pronssin hehkun ja ve-ren voiman. Pienet suonet yhdistyy valtauomaan ja käytävä avartuu. Täyttää viimein koko maailman taivaan kannesta maan pohjaan. Niin ettei menneisyydessä esi-isäni sen olemassaolosta tiedä. Ääriä tavoita. Seisoo ja katsoo Baikalin rannoilta aavalle. Altain vuorilta kaukaisuuteen. Tuntee kuin joku yrittäisi sanoa jotain. Jotain mistä ei saa kiinni. Tarkoitusta ymmärrä. Yritän huutaa että täällä minä olen. Kuin vastasyn-tynyt saadakseni vastakaikua. Täysin palkein ollakseni elossa. Mutta hän vain seisoo aloillaan mietteliäs ilme kasvoillaan.
Minä näen hänet, mutta hänelle minä olen näkymätön.
***
OIKEAA HISTORIAA:
***
http://yle.fi/uutiset/3-9446439
DNA-tutkimus: Kivikauden baltit saivat Lähi-idästä varhain viljelyoppia, eivät uusia geenejä
Eurooppa siirtyi maanviljelykseen muuttajaväestön myötä, mutta Baltiaan oppi näyttääkin tulleen ensin ja uusi väki vasta myöhemmin.
Baltian varhaisten maanviljelijöiden joukkoon kuuluneiden ihmisten jäänteet löytyivät Burtnieks-järven rannalta Latviasta. Valters Grivins / CC BY 3.0
Nykyisen Baltian kivikautiset metsästäjä-keräilijät näyttävät ryhtyneen viljelemään maata omin päin, toisin kuin aikalaisensa Keski- ja Länsi-Eu-roopassa, jonne taito tuli Lähi-idästä muuttaneiden ihmisten mukana.
Irlantilais-brittiläisessä tutkimuksessa tultiin tähän tulokseen neoliittiselta kivikaudelta säästyneen DNA:n perusteella. Sitä saatiin Latviasta kivikautisilta hautausmailta löytyneistä kuudesta pääkallosta. Lisäksi tutkittiin kaksi näytettä Ukrainasta.
Pääkallot ovat 4 800–8 300 vuoden takaa, jolloin Euroopassa vähi- tellen luovuttiin vaeltamasta riistan ja keräiltävän ravinnon perässä ja asetuttiin aloilleen tuottamaan ruokaa.
Muualla äkkirysäys, Baltiassa hidas siirtymä
Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että neoliittisen ajan lopulla Lähi- idän tulokkaat olivat asuttaneet Euroopan laitamat ja pitkälti korvan- neet metsästäjä-keräilijät tai ainakin antaneet vanhalle väestölle roimasti geenejään sekaliittojen kautta.
Tulokkaat olivat monella tavoin eurooppalaisia aikalaisiaan edisty- neempiä. He eivät vain osanneet viljellä viljaa ja hoitaa karjaa, vaan heillä oli tuomisinaan myös keramiikkaa.
Dublinin Trinity Collegen ja yliopiston ja Cambridgen yliopiston tutkimuksessa ha-vaittiin, että Baltian asukkaiden geenit olivat yhä entiset, vaikka väki osasi jo viljellä.
Jauhinkivet kertovat maanviljelyksestä neoliittisena aikana Sveitsissä. Sandstein / CC BY 3.0
Baltian arkeologiset löydöt ovat osoittaneet muutoinkin, ettei kivikauden iso tekninen mullistus tullut sinne kertaheitolla,toisin kuin muualle Eurooppaan, vaan pala palalta.
– Uudetkin löydöt antavat ymmärtää, että alkuperäisväestö sopeutui uusiin tapoihin kaupan ja muiden kontaktien kautta.Väestöjen muuttoliikkeet eivät olleetkaan Euroo- pan esihistoriassa ainoa tapa hankkia uusia tekniikoita,sanoo tutkija Andrea Manica.
Tukea myös kieliteorialle
Aivan ilman tulokkaita ei Latviassakaan kuitenkaan eletty: yksi näyte viittaa vainajan olleen kotoisin Mustanmeren pohjoispuolisilta alueilta.
Se vahvistaa samalla yhtä teoriaa siitä, miten Eurooppa sai indoeurooppalaiset kielensä, sanoo tutkimusta johtanut Eppie Jones.
Indoeurooppalaisista kielistä on maanosassamme vain vähän poikkeuksia, muun muassa suomi.
Baltialais-slaavilaiset kielet näyttävät olevan lähtöisin Mustameren aroilta jo ennen pronssikautta.Geenitutkija Eppie Jones, Cambridgen yliopisto
Pääteorioita on kaksi. Toisen teorian mukaan Euroopan kielet tulivat Anatoliasta maanviljelijöiden mukana.
Toinen taas pitää alkukotina juuri Mustameren pohjois- ja koillispuolta, josta kielen toi ratsain liikkunut väki pronssikauden alussa. Euroopan pronssikausi alkoi nelisen tuhatta vuotta sitten.
Viljelijöiden geenien puuttuminen ajalta, jolloin tulokkaiden tekniikkaa oli jo käytössä Baltiassa, antaa ymmärtää, että ainakin baltialais-slaavilai- nen kielihaara on lähtöisin Mustameren aroilta ennen pronssikauden ratsastajien tuloa, Jones sanoo.
Tutkimus on julkaistu Current Biology -lehdessä.
***
Venäjä on todellisuudessa yhtenäisempi kuin koskaan...
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ejsalminen/venaja-hajoaa/
Venäjä hajoaa
Esa-Jussi Salminen 13.4.2024 19:53
Jo vuonna 2022 Viron Otepäässä esiteltiin itsenäisen Ersänmaan valtiolippu ja alue.
Vapaiden kansojen liitto järjesti vastikään ensimmäisen kongressinsa Viron Otepäässä.
https://www.postimees.ee/7997985/vabade-rahvaste-liiga-naeb-senise-venemaa-lopu-marke?fbclid=IwAR00n7aLecZYY4y9XjuLEZKAvfS3G9y7S2fPh3sR8tbJg-4AiAC-zOLaq5M
Suomea edustivat tänä vuonna Sukukansojen ystävät ry:n puheenjohtaja sekä jäsenistön edustaja. Jo vuonna 2022 liitolla oli samassa paikassa epävirallisempi tapaaminen, jossa niin ikään oli suomalaisia, muun muassa allekirjoittanut.
Vapaiden kansojen liitto koostuu Venäjän eri kansoja edustavista ihmisistä, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että nykyinen hyökkäyssota tulee johtamaan Venäjän hajoamiseen pienempiin itsenäisiin valtioihin. Päämääränä on olla valmiina toimimaan, kun se tapahtuu.
Pidämme esillä Venäjän hajoamisprosessia tietysti erityisesti sukukansojen kannalta. Yhdistyksemme Sukukansojen ystävät ry:n jäsenlehdessä, jonka päätoimittaja olen, oli jo viime vuoden numerossa tämä ajankohtainen päivänpolttava aihe hyvin esillä. Sitä käsitellään Alkukodin 15 / 2023 numerossa useissa artikkeleissa.
Lehti sisältää lyhyen katsauksen Venäjän sukukansojemme poliittiseen historiaan: Nyt on menossa kolmas itsenäisyyshankkeiden aalto. Ensimmäinen oli sata vuotta sitten, toinen perestroikan aikaan ja kolmas on parhaillaan. Tosin olosuhteista johtuen tämä nykyinen aalto näyttää toistaiseksi melko tukahdutetulta. Mutta se voi olla näennäistä.
Lehdessä on artikkeli myös Karjalan itsenäisyysvaatimusten perusteista ja ersien tilanteesta erilaisten tulevaisuusskenaarioiden näkökulmasta.
Venäjä on itse asiassa jo nyt hajoamassa. Se on hajonnut rajoiltaan yhä enemmän ja useammasta kohdasta. Jo kauan Venäjällä on kyseenalaistettu naapurialueiden itsenäisyys mitä moninaisimmin tavoin. Suomea on mitätöity jo ikuisuuksia toitottamalla satua Lenin-sedän lahjoittamasta itsenäisyydestä, vaikka Leninin allekirjoitus on kaikissa muissakin sen ajan vastaavissa sopimuksissa. Niiden perusteella muodostettujen Venäjään kuuluvien suomalais-ugrilaisten tasavaltojenkaan, kuten Marinmaan ja Udmurtian, kohdalla ei koskaan korosteta epäterveesti Leninin muodollista roolia muiden tekijöiden yli. Suomea koskeva propanganda on tästä ainoa poikkeus, sairas sellainen, tarkoituksena kyseenalaistaa Suomen itsenäisyys.
Venäjällä on jo pitkään yhä oudommin ja yhä kummallisemmissa yhteyksissä pidetty esillä ulkomaiden jakoa lähi- ja kaukoulkomaihin, mikä antaa eri tavoin ymmärtää, että lähiulkomaat olisivat jotenkin vähemmän ulkomaita kuin kaukoulkomaat. Venäjä on siis rajoiltaan epämääräisesti hajonnut ameeba.
Venäjää hajottavat lisäksi uudet alueet Krimistä lähtien aina nykyisiin uusiin alueisiin, joista ei edes tiedetä täsmällisesti, minkä valtion hallussa ne sotilaallisesti ovat milläkin hetkellä. Sodan edetessä Venäjä on alkanut ulospäin tapahtuvan hajoamisen lisäksi hajota sisältäkin päin: sota on siirtynyt Venäjän alueelle niin Ukrainan rajan tuntumassa kuin kauempana Venäjällä esim. droonitehtaisiin kohdistuvien Ukrainan suorittamien hyökkäysten muodossa.
Venäjän nykyinen valtaeliitti siis hajottaa itse Venäjää. Tässä viittasin vasta vain alueisiin. Vielä toinen asia olisi ulottaa hajoamisen tarkastelu siihen, miten Venäjän luoma tilanne hajottaa sen kansalaiset eri leireihin ja suuren osan ulkomaille asti.
Venäjän tilalle luotavat normaalit itsenäiset valtiot, jotka tietävät, missä rajat kulkevat, lopettaisivat viimein hajoamisen ja antaisivat mahdollisuuden kokoamiselle. "
Tämmöstä hewompaskaa Suomessa syötetään:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ejsalminen/venaja-hajoaa/#comment-4120453
" jukkaheinonen
Jukka P. Heinonen #4120453 14.4.2024 1:38
Uusi kommentti
Neukkulan hajoamista toivon hartaasti, mutta en kyllä ymmärrä mikä on sukulaisuuskansa.
Väite ugrilaisista ja suomalaisista on täyttä hölynpölyä. Jotkut luulevat suomalaisten tippuneen taivaasta tänne jonkinlaisena muista eurooppalaisista poikkeavana erityisrotuna. Vaan kun huomattavasti jääkauden jälkeen ovat vasta nämä niinsanotut heimoveljet tänne saapuneet. Ja myös saamelaiset, jotka alkuperäiskansaksi itseään kutsuvat.
Sitä ennen eli jääkauden vielä vetäytyessä sen aikaiselle alueelle saapui tummaihoisia ja sinisilmäisiä ihmisiä, joista myös germaanit polveutuvat eli alkuperäinen suomalainen ja ruotsalainen ovat germaaneja.
Historiaa kirjoittavat ne, jotka haluavat muokata historian mieleisekseen kun taas tiedettä tekevät ne, jotka etsivät uusimmin mahdollisin tieteen työkaluin ratkaisua tiedon puutteeseen. Geenitekniikka on sellaista tiedettä, joka antaa vastauksia myös ihmisten liikkeisiin eri aikakausina.
Aina puhe suomalais-ugrilaisista kansoista herättää hörhöjä koloistaan…
Missä täällä on jokin väite ugrilaisista (hanteista, manseista ja unkarilaiasista) tai suomalaisista? Meni ohi.
Hyvä herra, kansat eivät tipu taivaasta (sen enempää kuin itsenäisyyskään ei tipu taivaasta, vaan sen ovat suomalaiset ihan itse hankkineet tekemällä kaiken työn sen eteen…), vaan muodostuvat eri tavoin tai ne muodostetaan eri tavoin. Kaikkein vähiten kansoja muodostaa geenit, paljon tärkeämpää on kieli, kulttuuri ja politiikka.
Jos haluat oppia, miten nykyaikana geenitekniikkaa ja kielitiedettä yhdistetään alallamme, kehotan ottamaan yhteyttä esim. Minerva Pihaan, nuorempaan kollegaani. Väitteli taannoin aiheesta.
Puhumme eri asiasta.
Sitä paitsi kaikki Suomessa asuvat tai siellä asuneet eivät ole alunperin suomenkielisiä, esimerkiksi en itse ole, vaan sukunimeni, niinkuin monen muunkin sukunimi on heimokiihkojen aikaan vaihdettu suomenkieliseksi, oman sukupuuni osalta vasta kolme sukupolvea sitten. Sitä ennen ruotsalainen.
Ai niin, siis suomenkieltä puhuva somali tai dayak on siis kielen perusteella samaa heimoa kuin nämä sukukansat… Kun nyt lisäksi kulttuurikin muuttuu kaiken aikaa.
Ei. En minäkään ole venäläinen hitustakaan, vaikka olenkin asunut Venäjällä vuosikausia ja puhun venäjää.
Ja kun et ymmärrä, mikä on sukukansa (ei siis sukulaisuuskansa), niin, vaikka löytäisit tiedon googlaamallakin ( mikäli osaisit googlata), niin minulla on ilo kertoa se tässäkin: suomalais-ugrilaiset kansat eli meidän sukukansamme ovat suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvia kansoja. Siksi puhutaankin usein suoraan kielisukulaisista, koska tämä sukulaisuuden määritelmä perustuu vain ja ainoastaan historiallis-vertailevan kielitieteen tuloksiin.
Eivät ole minun sukulaisiani ja kaltaisiani on paljon.
Evätäänkö minulta suomalaisuus?
Nyt menee kyllä niin paksuksi, että voisitko jotenkin selittää auki filosofiaasi?
Jos sinä koet olevasi edelleen suomenruotsalainen syntyperäsi ja juuriesi perusteella, ei kai kenelläkään liene mitään sitä vastaan?
HM: Lähteen, johon Heinonen viittaa, kaikki LÄHTEET kertovat todellisuudessa sitä mitä Heinonekin! Minerva Piha ajoittaa eteläsaamen germaanilainat ajalle 500 e.a.a - 0 (luultavasti oikein sikäli kuin niistä monikaan todella on ollut nimenomaan germaanilaina!), mutta hän EI tarkoita, että ensimmäiset germaanit olisivat tuolloin tulleet alueelle, kuten alan johtava tutkija Ralf-Peter Ritter sanoo, vaan hän väittää, että SAAMELAISET OLISIVAT TULLEET SINNE TUOLLOIN - KANTAPERSERMAANIEN JOUKKOON, JOTKA OLISIVAT OLLEET SIELLÄ SILLOIN JO TUHANSIA VUOSIA ja vieläpä "muodostuneekin siellä" "kantaindoeuroopan lounaisen murteen" puhujista - jos hän "lähteitään" yhtään mihinkään käyttää!!!
DOI:
https://doi.org/10.33339/fuf.66694Abstract
In this article, I will examine South Saami prehistory from the perspectives of archaeology and historical lexicology. I will present a theoretical model that can be applied to a multidisciplinary research that uses methodologies from both the sciences and test it using South Saami material. My linguistic data consists of North-West Germanic and Early Proto-Scandinavian loanwords in South Saami. These loanword strata can be dated to 1 – 550 CE. I will make an inventory of the semantic categories of the words in the loanword strata to see from which domains words were borrowed. I will also examine the prominent individual words that might have significance as intercultural markers. The archaeological material used in the research includes hunting ground graves, iron manufacturing sites and dwelling sites in Dalarna and Jämtland, Sweden. I will consider remain types, artefact finds and remain structures dated to 1–550 CE. Only those sites that have been excavated will be included in the data. I will correlate the lexical finds with the archaeological find groups in order to examine what the datasets together reveal about contacts between the South Saami and Scandinavian speakers. The combination of archaeological and lexical research gives new advantages and perspectives to the study of prehistory. The study brings new evidence for the prior hypothesis about South Saami speakers as domestic animal herders. The combination of the sciences also reveals that the earliest hunting ground graves should be considered to have belonged to a non-Saami speaking Paleo-European people.
References
Aikio, Ante 2004: An essay on substrate studies and the origin of Saami. – Irma Hyvärinen, Petri Kallio & Jarmo Korhonen (eds), Etymologie, Entlehnungen und Entlwicklungen. Festschrift für Jorma Koivulehto zum 70. Geburtstag. Helsinki: Mémoires de la Société Néophilologique de Helsinki LXIII. 5–34.
Aikio, Ante 2006: On Germanic–Saami Contacts and Saami Prehistory. JSFOu 91. 9–55.
Aikio, Ante 2009: The Saami loanwords in Finnish and Karelian. Oulu: University of Oulu.
Aikio, Ante 2012: An essay on Saami ethnolinguistic prehistory. – Riho Grünthal & Petri Kallio (eds), A Linguistic Map of a Prehistoric Northern Europe. MSFOu 266. 63–117.
Álgu. Kotimaisten kielten keskus. <http://kaino.kotus.fi/algu/index.php?t=haku&l=1> 9 May 2018.
Ambrosiani, Björn, Elisabeth Iregren & Pirjo Lahtiperä 1984: Gravfält i fångstmarken. Rapport 1984:6. Stockholm: Riksantikvarieämbetet och Statens historiska museet.
Anthony, David W 2007: The Horse, The Wheel, and Language. How Bronze-Age Riders from the Eurasian Steppes Shaped the Modern World. Princeton & Oxford: Princeton University Press.
Aronsson, Kjell-Åke 1991: Forest reindeer herding A.D. 1–1800. An archaeological and palaeoecological study in northern Sweden. Archaeology and Enviroment 10. Umeå: University of Umeå, Department of Archaeology.
Baudou, Evert 1987: Samer och germaner i det förhistoriska Norrland. En kritisk översikt över tio års forskning. Bebyggelsehistorisk tidsskrift 14. 9–23.
Bergsland, Knut 1964: Suomen soihtu lapin valossa. Virittäjä 68. 144–147.
Bergsland, Knut 1988: Eteläsaamen krievvie ’porolauma’. Virittäjä 92. 161–163.
Bergsland, Knut 1992: Language Contacts between Southern Sami and Scandinavian. – Ernst Håkon Jahr (ed.), Language Contact: Theoretical and Empirical Studies. Berlin: Monton de Gruyter. 5–15.
Bergsland, Knut & Lajla Mattson Magga 2007 [1993]: Åarjelsaemien–daaroen baakoegärja. Sydsamisk–norsk ordbok. Ikkaldas: Idut.
Bjorvand, Harald & Fredrik Otto Lindeman 2007. Våre arveord. Etymologisk ordbok. Revidert og utvidet utgave. Instituttet for sammenlignende kulturforskning, Serie B: Skrifter. Oslo: Novus forlag.
Campbell, Lyle 1998: Historical Linguistics. An Introduction. Edinburgh: Edinburgh University Press.
Carpelan, Christian 1999: Käännekohtia Suomen esihistoriassa aikavälillä 5100…1000 eKr. – Paul Fogelberg (ed.), Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 153. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica. 249–280.
Carpelan, Christian 2004: Etnicitet, identitet, ursprung? Exemplet samerna. – Herva, Vesa-Pekka (ed.), People, material culture and environment in the north. Proceedings of the 22nd Nordic Archaeological Conference, University of Oulu, 18–23 August 2004. Studia humaniora Ouluensia 1. Oulu: Faculty of Humanities, University of Oulu. 75–82.
Carpelan, Christian & Asko Parpola 2001: Emergence, contacts and dispersal of Proto-Indo-European, Proto-Uralic and Proto-Aryan in archaeological perspective. – Christian Carpelan, Asko Parpola & Petteri Koskikallio (eds). Early Contacts between Uralic and Indo-European: Linguistic and Archaeological Considerations. Papers presented at an international symposium held at the Tvärminne Research Station of the University of Helsinki 8–10 January, 1999. MSFOu 242. 55–150.
Collinder, Björn 1932: Wortgeschichtliches aus dem bereich der germanicsh-finnischen und germanisch-Lappischen Lehnbeziehungen. Acta Philologica Scandinavica 7. Copenhagen: Danske sprog- og litteraturselskab. 193–225.
Collinder, Björn 1964: Ordbok til Sveriges lapska ortnamn. Uppsala: Sveriges ortnamn. Kungl. ortnamnskommissionen.
Dalin, Stefan 1995: Till vem hör insjögraven? En rumslig analys av insjögravarna i Jämtland/Härjedalen. CD-uppsats i arkeologi. Umeå universitet.
De Caprona, Yann 2013: Norsk etymologisk ordbok. Tematisk ordnet. Oslo: Kagge.
Durkin, Philip 2009. The Oxford Guide to Etymology. Oxford: Oxford University Press.
Fossum, Birgitta 2006: Förfädernas land. En arkeologisk studie av rituella lämningar i Sápmi 300 f.Kr–1600 e.Kr. Studia archaeologica universitatis Umensis 22. Umeå: Umeå universitet.
Gejvall, N.-G. 1966: Osteologisk analys av brandgravsben från Ore-Oresjön-Vindförberg, Rättvik-Hästudden samt Transtrand-N. och S. Bredsundsnäset och Hästnäset. Bilaga 1. – Inga Serning: Dalarnas Järnålder. Stockholm: Kungliga vitterhets historie och antikvitetsakademien. 253–254.
Gjerde, Hege 2016: Sørsamisk eller førsamisk? Arkeologi og sørsamisk forhistorie i Sør-Norge – en kildekritisk analyse. Oslo: Universitetet i Oslo.
Gustafsson, Erika 1995: Vindförbergs udde. Kring insjögravsproblematiken. Magisteruppsats i arkeologi. Stockholms universitet.
Häkkinen, Jaakko 2007: Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa. JSFOu 92. 9–56.
Häkkinen, Jaakko 2010a: Jatkuvuusperustelut ja saamelaisen kielen leviäminen. – Muinaistutkija 1/2010. 19–36.
Häkkinen, Jaakko 2010b: Jatkuvuusperustelut ja saamelaisen kielen leviäminen (osa 2). – Muinaistutkija 2/2010. 51–64.
Häkkinen, Kaisa 1997: Mistä sanat tulevat. Suomalaista etymologiaa. Tietolipas 117. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Häkkinen, Kaisa 1999: Esisuomalainen pyyntikultuuri ja maanviljely sanastohistorian kannalta. – Paul Fogelberg (ed.), Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 153. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica. 158–173.
Häkkinen, Kaisa 2001: Prehistoric Finno-Ugric culture in the light of historical lexicology. – Christian Carpelan, Asko Parpola & Petteri Koskikallio (eds), Early Contacts between Uralic and Indo-European: Linguistic and Archaeological Considerations. Papers presented at an international symposium held at the Tvärminne Research Station of the University of Helsinki 8–10 January, 1999. MSFOu 242. 169–186.
Hansen, Lars Ivar & Bjørnar Olsen 2006: Samernas historia fram till 1750. Stockholm: Liber.
Halinen, Petri 1996. Pyyntikuoppien ajoittamisesta. – Helena Ranta (ed.), Kentältä poimittua 3. Museoviraston arkeologian osaston julkaisuja N:o 3. Helsinki: Museovirasto. 59–63.
Hasselbrink, Gustav 1981: Südlappisches Wörterbuch. Schriften des Instituts für Dialektforschung und Volkskunde in Uppsala. Ser C:4. Uppsala: AB Lundequistska Bokhandeln.
Heikkilä, Mikko 2011: Huomioita kantasaamen ajoittamisesta ja paikantamisesta sekä germaanisia etymologioita saamelais-suomalaisille sanoille. – Virittäjä 1/2011. 68–82.
Heikkilä, Mikko 2014: Bidrag till Fennoskandinaviens språkiga förhistoria i tid och rum. Helsinki: Helsingfors universitet.
Hemmendorff, Ove 1984: Sammanfattande beskrivning av gravarna vid Grundsjöarna. Jämtlands läns museum 56. Östersund: Jämtlands läns museum.
Hemmendorff, Ove 1989a: Inledning. – Ove Hemmendorff (ed.), Arkeologi i fjäll, skog och bygd 1. Stenålder – tidig järnålder. Fornvårdaren 23. Östersund: Jämtlands läns museum. 7–27.
Hill, J. N. & R. K. Evans 1972: A model for classification and typology. – David L. Clarke (ed.), Models in Archaeology. London: Methuen & Co Ltd. 231–273.
Hodder, Ian 1982. Symbols in action. Ethnoarchaeological studies of material culture. Cambridge: Cambridge University Press.
Hodder, Ian & Scott Hutson 2003: Reading the past. Current approaches to interpretation in archaeology. 3. edition. New York: Cambridge University Press.
Holm, Jenny & Kajsa Willemark 1988: Rapport över arkeologisk undersökningar av skadade anläggningar på fornl nr 77, ett gravfält, Ljungdalen 1:4, S torsjö sn, Härjedalen. Östersund: Jämtlands läns museum.
Hvarfner, Harald & Lars Åke Kvarning 1958: Rapport över kulturhistoriska undersökningar vid sjön Lossen I Ljusnans källområden, Tännas socken, Härjedalen 1956–1958. Del II Gravfältet på Smalnäset. Stockholm: Riksantikvarieämbetet.
Hyenstrand, Åke 1972: Production of Iron in Outlying Districts and the Problem of Järnbäraland. A cartographic study. Early Medieval Studies 4. Antikvariskt arkiv 46. Stockholm: Riksantikvarieämbetet.
Hyenstrand, Åke 1974: Järn och bebyggelse. Dalarnas hembygdsbok 1974. Falun: Dalarnas fornminnes och hembygdsförbund, Dalarnas museum.
Hyenstrand, Åke 1987: Lima och Transtrand. Ur två socknars historia. Malung: Fehrms bokhandeln.
Jensen, Ronnie 1989: Hällbilder och fångstboplatser. – Ove Hemmendorff (ed.), Arkeologi i fjäll, skog och bygd 1. Stenålder – tidig järnålder. Fornvårdaren 23. Östersund: Jämtlands läns museum. 57–82.
Johansson, Hanna 2016: Gravar i Fångstmarken. En osteologisk analys av 10 gravar från Vindförbergs udde i norra Dalarna. Kandidatuppsats. Institutionen fr arkeologi och antikens kultur, Uppsala universitet.
JSFOu = Journal de la Societe Finno-Ougrienne. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.
Kallio, Petri 2006: Suomen kantakielen absoluuttista kronologiaa. Virittäjä 1/2006. 2–25.
Koivulehto, Jorma 1971: Germanisch-finnische Lehnbeziehungen I. Neuphilologische Mitteilungen 72. 577–607.
Koivulehto, Jorma 1976: Vanhimmista germaanisista lainakosketuksista ja niiden ikäämisestä. Virittäjä 80. 33–47, 247–290.
Koivulehto, Jorma 1979: Lainoja ja lainakerrostumia. Virittäjä 83. 267–296. [VV 32–66.]
Koivulehto, Jorma 1981: Die Datierung der ältesten germanischen Lehnwörter im Finnischen. – Osmo Ikola (ed.), Congressus Quintus Internationalis Fenno-Ugristarum Turku 20. –27. VII. 1980. 7: Dissertationes sectionum: Lexicologia et onomastica, alia linguistica et litteraria. Turku. 73–78.
Koivulehto, Jorma 1984: Itämerensuomalais-germaaniset kosketukset. – Sven-Erik Åström (ed.), Suomen väestön esihistorialliset juuret. Tvärminnen symposiumi 17–19.1.1980. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 131. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica. 191–204. [VV 113–127.]
Koivulehto, Jorma 1987: Zu den frühen Kontakten zwischen Indogermanisch und Finnisch-Ugrisch. – Ewald Lang & Gert Sauer (eds), Parallelismus und Etymologie, Studien zu Ehren von Wolfgang Steinitz anläßlich seines 80. Geburtstags am 28. Februar 1985. Linguistische Studien Reihe A 161/II. Berlin: Akademie der Wissenschaften der DDR, Zentralinstitut für Sprachwissenschaft. 195–218.
Koivulehto, Jorma 1988: Lapin ja itämerensuomen suhteesta ieur. -Tr-yhtymän korvautuminen lainoissa. Virittäjä 92. 26–51.
Koivulehto, Jorma 1989: Etymologioinnin periaatteita: suomen keto, saamen giedde. Sananjalka 31. 39–52. [VV 154–167.]
Koivulehto, Jorma 1990: Sananselityksiä: Karjanhoitoa. Kieliposti 4/1990. 36–37.
Koivulehto, Jorma 1991: Uralische Evidenz für die Laryngaltheorie. Sitzungsberichte der Österreichischen Akademie der Wissenschaften, Philosophisch-historische Klasse 566 / Veröffentlichungen der Kommission für Linguistik unde Kommunikationsforschung 24. Wien: Verlag der Österreichischen Akademie der Wissenschaften.
Koivulehto, Jorma 1992a: Germanisch-lappische Lehnbeziehungen. – Lásló Honti, Sirkka-Liisa Hahmo, Tette Hofstra, Jastrzębska & Osmo Nikkilä (eds), Finnisch-ugrische Sprachen zwischen dem germanischen und dem slavischen Sprachraum. Vorträge des Symposiums aus Anlaß des 25-jährigen Bestehens der Finnougristik an der Rijksuniversiteit Groningen 13.–15. November 1991. Amsterdam: Rodopi. 85–95.
Koivulehto, Jorma 1992b: Direkte Kontakte des Lappischen mit dem Baltischen. – Deréky von Pál, Timothy Riese, Marianne Bakró-Nagy & Péter Hajdú (eds), Festschrift für Károly Rédei zum 60. Geburtstag. Studia Uralica 6. Wien: Harrassowitz. 299–304. [VV 173–178.]
Koivulehto, Jorma 1993a: Zur Etymologie von fi. susi, tosi – und kesi: eine Entgegnung. Linguistica Uralica 29. 21–37.
Koivulehto, Jorma 1993b: Alte Lehnwörter meteorologischen Inhalts: lappisch âr’ve ‘Regen’. Nyelvtudományi Közlemények 91 (1990). 127–131. [VV 168–172.]
Koivulehto, Jorma 1995: Ala-Satakunnan Kainu ja pohjoisen Kainuu. – Kielen ja kulttuurin Satakunta. Juhlakirja Aimo Hakasen 60-vuotispäiväksi 1.11.1995. Publications of the Department of Finnish and General Linguistics of the University of Turku 51. Turku: Department of Finnish and General Linguistics of the University of Turku. 71–104.
Koivulehto, Jorma 1997a: Were the Baltic Finns “clubmen”? On the etymology of some ancient ethnonyms. – Ritva Liisa Pitkänen & Kaija Mallat (eds), You name it. Perspectives on onomastic research. Studia Fennica Linguistica 7. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 151–169.
Koivulehto, Jorma 1997b: Die alten Sprach- und Kulturbeziehungen zwischen Germanen und Finnen. – Bendel von Burghardt, Clemens-Peter Haase & Olli Salminen (eds), Deutsche Sprache und Kultur – Brücke und Scharnier im Nordosten Europas? Vorträge auf der Nordichen Konferenz 6.–9. September 1995 in Tampere/Finnland. Deutsche Studien Tampere 2. Tampere: Universität Tampere. 77–94.
Koivulehto, Jorma 1999a: Verba mutuata. Quae vestigia antiquissimi cum Germanis aliisque Indo-Europaeis contactus in linguis Fennicis reliquerint. MSFOu 237. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.
Koivulehto, Jorma 1999b: Das Verhältnis des Ostseefinnischen und des Lappischen im Lichte der alten Lehnwörter: Die Substitution des fremden Wortausgangs *-CVz im Lappischen. – Pekka Lehtimäki (ed.), Sprachen in Finnland und Estland. Wiesbaden: Harrassowitz Verlag. 7–22.
Koivulehto, Jorma 1999c: Varhaiset indoeurooppalaiskontaktit: aika ja paikka lainasanojen valossa. – Paul Fogelberg (ed.), Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 153. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica. 207–236.
Koivulehto, Jorma 2001: Zum frühen iranischen und indoiranischen lexikalischen Einfluss auf das Finnisch-Ugrische. – Klaus Karttunen & Petteri Koskikallio (eds), Vidyārnavavandanam. Essays in Honour of Asko Parpola. Studia Orientalia 94. Helsinki: the Finnish Oriental Society. 359–378. [VV 257–276.]
Koivulehto, Jorma 2002: Contact with non-Germanic languages II: relations to the east. – Oskar Bandle, Kurt Braunmüller, Ernst Håkan Jahr, Allan Kraker, Hans-Peter Naumann & Ulf Teleman (eds), The Nordic languages. An international handbook of the history of the North Germanic languages. Vol. 1. S. 583–594. Berlin – New York: De Gruyter Mouton. 583–594.
Koivulehto, Jorma 2003: Frühe Kontakte zwischen Uralisch und Indogermanisch im nordwestindogermanischen Raum. – Alfred Bammesberger & Theo Venneman (eds), Languages in Prehistoric Europe. Heidelberg: Universitatsverlag Winter. 279–317.
Koivulehto, Jorma 2006: Finnische Namen germanischer Herkunft für Weidenarten. – Ulrich Breuer & Irma Hyvärinen (eds), Wörter – Verbindungen. Festschrift für Jarmo Korhonen zum 60. Geburtstag. Frankfurt: Peter Lang GmbH, Internationaler Verlag der Wissenschaften. 423–430.
Koivulehto, Jorma 2008: Zwei alte skandinavische Lehnwörter im Saamischen. – K. Dekker, A. A. MacDonald & H. Niebaum (eds), Northern voices: essays on Old Germanic and related topics, offered to professor Tette Hofstra. Mediaevalia Groningana. New series; vol. 11. Leuven: Peeters. 321–326. [VV 390–395.]
Koivulehto, Jorma 2009: Etymologisesti hämäriä –(is)tA-johdosverbejä, lainoja ja omapohjaisia. JSFOu 92. 79–102. [VV 409–432.]
Koivulehto, Jorma 2016: Verba Vagantur. Jorma Koivulehto in memoriam. – Sampsa Holopainen, Petri Kallio & Janne Saarikivi (eds). MSFOu 274.
Korhonen, Mikko 1981: Johdatus lapin kielen historiaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 370. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Lagercrantz, Eliel 1926: Wörterbuch des südlappischen nach der mundart von Wefsen. Skrifter Instituttet for sammenlignende Kulturforskning. Serie B 4. Oslo: H. Aschehoug.
Lagercrantz, Eliel 1939: Lappischer Wortscgatz I & II. Lexica Societatis Fenno-Ugricae 6. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.
LÄGLOS = Lexikon der älteren germanischen Lehnwörter in den ostseefinnischen Sprachen 1–3 (1991, 1996, 2012). A.D. Kylstra (ed). Amsterdam/Atlanta: Rodopi.
Larje, Rita 1989: Analys av benmaterial från skogsgrav Raä 10:1, Nyhem sn, 1989-02-09. Östersund: Jämtlands läns museum.
Larsson, Gunilla 2007: Ship and Society. Maritime Ideology in Late Iron Age Sweden. Uppsala: Department of Archaeology and Ancient History, Uppsala University.
Lehtiranta, Juhani 1989: Yhteissaamelainen sanasto. MSFOu 200.
Lipping, Magdalena 1981: Vindförberg. Fynd och fyndmiljö i bioarkeologisk belysning. Dalarnas museums serie av rapporter 10. Falun: Dalarnas museum.
Magnusson, Gert 1986: Lågteknisk järnhantering i Jämtlands län. Jernkontorets Bergshistoriska Skriftserie N:r 22. Stockholm: Jernkontoret.
Mallory, J.P. 1989: In Search of the Indo-Europeans. Language, Archaeology and Myth. London: Thames and Hudson.
Melander, Jan 1989: Fångstgropar i Jämtland. – Ove Hemmendorff (ed.), Arkeologi i fjäll, skog och bygd 1. Stenålder – tidig järnålder. Fornvårdaren 23. Östersund: Jämtlands läns museum. 115–127.
MSFOu = Mémoires de la Société Finno-Ougrienne. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.
Myrstad, Ragnhild 1997: Bjørnegraver i Nord-Norge. Spor etter den samiske bjørnekulten. Stensilserie B nr. 46. Tromsø: Universitetet i Tromsø.
Nielsen, Niels Åge 1976: Dansk etymologisk ordbok. Ordenes historie. 3. reviderede udgave med et tillæg. Copenhagen: Gyldendal.
Nilsen, Gørill 2016: Marine Mammal Train Oil Production Methods: Experimental Reconstructions of Norwegian Iron Age Slab-Lined Pits. Journal of Maritime Archaeology 11(2). 197–217.
Nordic Languages = Nordic Languages. An international handbook of the history of the Nordic Languages. Volume I. Oskar Bandle (ed.). Berlin 2002.
Olofsson, Camilla 2010: Making New Antlers: Depositions of Animal Skulls and Antlers as a Message of Regeneration in South Sámi Grave Contexts. Norwegian Archaeological Review 43 (2). 97–114.
Olsen, Bjørnar 2003: Material Culture after Text: Re-Membering Things. Norwegian Archaeological Review 36 (2). 87–104.
Olsen, Bjørnar 2010: In Defence of Things. Archaeology and the Ontology of Objects. Lanham: AltaMira Press.
Oskarsson, Björn 1998: Rapport över arkeologisk undersökningar av RAÄ 154, stenåldersboplats samt järnåldersgrav vid Storsjön, Stosjö 17:5, Storsjö sn, Bergs kommun, Jämtlands län. Östersund: Jämtlands läns museum 481.
Parpola, Asko 1999: Varhaisten indoeurooppalaiskontaktien ajoitus ja paikannus kielellisen ja arkeologisen aineiston perusteella. – Paul Fogelberg (ed.), Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan. Bidrag till Kännedom av Finlands natur och folk 153. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica. 180–206.
Parpola, Asko 2017: Finnish vatsa ~ Sanskrit vatsá and the formation of Indo-Iranian and Uralic languages. JSFOu 96. 245–286.
Pentikäinen, Juha 1995: Saamelaiset – pohjoisen kansan mytologia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 596. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Piha, Minerva 2016: Kontaktien ja kulttuuri-ilmiöiden näkyminen saamen germaanisissa lainasanoissa – vertailukohtana arkeologinen aineisto. Master’s thesis. University of Turku.
Piha, Minerva & Jaakko Häkkinen forthcoming.
Qvigstad, J. K. 1893: Nordische Lehnwörter in Lappischen. Christiania Videnskabs-Selskabs forhandlinger. Christiania: Christiania Videnskabs-Selskab.
Ramqvist, Per H. 2005a: Regional variation och samhälle i Norden under den äldre järnåldern. – Per H. Ramqvist. Några aktuella problemställningar inom nordlig arkelogi. Ett urval av artiklar an Per H. Ramqvist. Umeå: Umeå universitet. 25–48.
Ramqvist, Per H. 2005b: Förhistoria I Medelpad. Samhälleliga förandringar ca 7000 f Kr–1100 e Kr – Per H. Ramqvist. Mittnorden under det första årtusendet e Kr. Ett urval av artiklar av Per H. Ramqvist. Umeå: Umeå universitet. 1–38.
Ramqvist, Per H. 2007: Fem Norrland. Om norrländska regioner och deras interaction. Arkeologi i norr 10. 153–180.
Renfrew, Colin 1987: Archaeology and language. The Puzzle of Indo-European Origins. New York: Cambridge University Press.
Saarikivi, Janne 2004: Is there Palaeo-European substratum interference in the western branches of Uralic? JSFOu 90. 187–214.
Saarikivi, Janne 2011: Saamelaiskielet – nykypäivää ja historiaa. – Irja Seurujärvi-Kari, Petri Halinen & Risto Pulkkinen (eds), Saamentutkimus tänään. Tietolipas 234. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 77–119.
Saarikivi, Janne & Riho Grünthal 2005: Itämerensuomalaisten kielten uralilainen tausta. – J. Vaattovaara, T. Suutari, H. Lappalainen, & R. Grünthal (eds). Muuttuva muoto: kirjoituksia Tapani Lehtisen 60-vuotispäivän kunniaksi. Kieli 16. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos. 111–146.
Saarikivi, Janne & Mika Lavento 2012: Linguistics and Archaeology. A Critical View of an Interdisciplinary Approach with Reference to the Prehistory of Northern Scandinavia. – Charlotte Damm & Janne Saarikivi (eds), Networks, Interaction and Emerging Identities in Fennoscandia and Beyond. Papers from the conference held in Tromsø, Norway, October 13–16, 2009. MSFOu 265. 177–216.
Salvagno, Lenny & Umberto Albarella 2017: A morphometric system to distinguish sheep and goat postcranial bones. – PLoS ONE 12(6). <https://doi.org/10.1371/journal.pone.0178543> 2 August 2017
Sammallahti, Pekka 1998: The Saami Languages. An Introduction. Kárášjohka: Davvi Girji.
Sammallahti, Pekka 1999: Saamen kielen ja saamelaisten alkuperästä. – Paul Fogelberg (ed.), Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan. Bidrag till Kännedom av Finlands natur och folk 153. Helsinki: Societas Scientiarum Fennica. 70–90.
Sammallahti, Pekka 2001: The Indo-European loanwords in Saami. – Christian Carpelan, Asko Parpola & Petteri Koskikallio (eds), Early Contacts between Uralic and Indo-European: Linguistic and Archaeological Considerations. Papers presented at an international symposium held at the Tvärminne Research Station of the University of Helsinki 8–10 January, 1999. MSFOu 242. 397–416.
Sammallahti, Pekka 2012: Bottlenecks and Contacts in the Linguistic Prehistory of the Saami. – Charlotte Damm & Janne Saarikivi (eds), Networks, Interaction and Emerging Identities in Fennoscandia and Beyond. MSFOu 265. 93–104.
Schalin, Johan 2016: Östskandinavisk utveckling av den urnordiska ai-diftongen och palatalt r i ljuset av finska ljudsubstitutioner. - Daniel Andersson, Lars-Erik Edlund, Susanne Haugen & Asbjørg Westum (eds), Studier i svensk språkhistoria 13. Historia och språkhistoria. Nordsvenska 25. Kungl. Skytteanska Samfundets Handlingar 76. Umeå: Institutionen för språkstudier, Umeå universitet & Kungl. Skytteanska Samfundet. 241–262.
Schalin, Johan 2017: Scandinavian Front Umlaut Revisited and Revised. Arkiv för nordisk filologi 132. 5–73.
Serning, Inga 1962: Järnåldersgravarna vid Horrmundsjön i Transtrands socken. – Björn Hallerdt (ed.), Från Dalarnas forntid och medeltid. Dalarnas Hembygdsbok 1962. Falun: Dalarnas Fornminnes och Hembygdsförbund. 31–86.
Serning, Inga 1966a: Dalarnas järnålder. Stockholm: Kungliga vitterhets historie och antikvitetsakademien.
Serning, Inga 1966b: 5916/66. Antikvarisk-topografiska arkivet, grävrapport.
Serning, Inga 1966c: 2437/66. Antikvarisk-topografiska arkivet, grävrapport.
Serning, Inga 1967: 7161/67. Antikvarisk-topografiska arkivet, grävrapport.
Simonsen, Povl 1973: Jægar og nomader i Finnmark. Bonde – Veidemann. Bofast – ikke bofast. Nordisk Forhistorie. Foredrag og diskusjoner fra XIII Nordiske Arkeologmøte i Tromsø 1970. Tromsø Museums Skrifter XIV. Tromsø: Tromsø Museum.
Sköld, Tryggve 1954: Om uttalet av runan ʀ och några nordiska låneord i lapskan. – Dag Strömbäck (ed.), Scandinavia et Fenno-Ugrica. Studier tillängnade Björn Collinder den 22 juli 1954. Stockholm: Almqvist & Wiksell. 33–48.
Sköld, Tryggve 1960: Einige germanische Lehnwörter im Lappischen und Finnischen. Uppsala Universitets Årsskrift 1960:2. Uppsala: Uppsala universitet.
Sköld, Tryggve 1961: Die Kriterien der urnordischen Lehnwörter im Lappischen. I Einleitende kapitel anlautender konsonantismus vokalismus der ersten silbe. Skrifter utgivna av institutionen för nordiska spark vid Uppsala Universitet 8. Uppsala: Uppsala universitet.
Sköld, Tryggve 1980: The earliest contacts between Lapps and Scandinavians. Fenno-Ugrica Suecana 2. Uppsala: Fenno-ugriska institutionen, Uppsala universitet. 105–116.
Sköld, Tryggve 1986: Ein nordisches Lehnwort im lappischen. – Károly Gerstner, Sirkka-Liisa Hahmo, Tette Hofstra, Jastrzębska & Osmo Nikkilä (eds), Lyökämme käsi kätehen. Beträge zur Sprachkontaktforschung im Bereich des Finnougrischen und des Germanischen A.D. Kylstra zum 65. Geburtstag. Amsterdam: Rodopi. 131–150.
SSA 1–3 = Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja 1–3 1992, 1995, 2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.
Stedingk, Henrik von & Baudou, Evert 2006: Capitalism in Central Norrland, Sweden during the Iron Age. Current Swedish Archaeology 14. 177–198.
Storli, Inger 1986: A review of archaeological research on Sami prehistory. Acta Borealia 3 (1). 43–63.
Storli, Inger 1993: Sami Viking Age Pastoralism – or “The Fur Trade Paradigm’ Reconsidered. Norwegian Archaeological Review 26 (1). 1–20.
Sundström, Jan 1984: Rapport över fornlämning nr 9, Ljungå 1:1, Hällesjö socken, Bräcke kommun, Jämtland. Delundersökning och återställning av stensättning. Jämtlands läns museum 189. Östersund: Jämtland läns museum.
Sundström, Jan 1989a: Järnåldersgravar i fångstlandet. – Ove Hemmendorff (ed.), Arkeologi i fjäll, skog och bygd 1. Stenålder – tidig järnålder. Fornvårdaren 23. Östersund: Jämtlands läns museum. 155–171.
Sundström, Jan 1989b: Rapport över arkeologisk undersökning och återställning av en stensättning, Raä 10:1, Klevsand, Gindalen 2:11, Nyhem sn, Bräcke kn, Jämtland. Jämtlands läns museum 194. Östersund: Jämtland läns museum.
Sundström, Jan 1989c: Juvuln – 3000 år i fjällnära fångstland. – Ove Hemmendorff (ed.), Arkeologi i fjäll, skog och bygd 1. Stenålder – tidig järnålder. Fornvårdaren 23. Östersund: Jämtlands läns museum. 83–102.
Sundström, Jan 1994: Järnålder i Jämtlands och Härjedalens fångstland. – Järnåldern i Mittnorden. Ett symposium kring nya arkeologiska och ekologiska forskningsrön. Studier i Österbottens förhistoria nr 3. Vasa: Scriptum. 101–116.
Sundström, Jan 1997: Järnålder i fångstlandet. – Inger Zachrisson et al. (eds). Möten i gränsland. Samer og germaner i Mellanskandinavien. Stockholm: Statens historiska museum. 21–27.
Sundström, Jan & Feldt 1989: Rapport över undersökning och återställning av skadad stensättning, fornl. nr. 10, Nyhem sn, Jämtland. Östersund: Jämtlands läns museum.
Sørensen, Marie Louise Stig 2015: ‘Paradigm lost’ – on the State of Typology within Archaeological Theory. – Kristian Kristiansen, Ladislav Šmedja & Jan Turek (eds), Paradigm found. Archaeological Theory. Present, Past, Future. Essays in Honour of Evžen Neustupný. Oxford – Havertown: Oxbow Books. 84–94.
VV = Sampsa Holopainen, Petri Kallio & Janne Saarikivi (eds) 2016: Verba Vagantur. Jorma Koivulehto in memoriam. MSFOu 274.
Wehlin, Joakim 2016: Fångstmarkens folk. – Arkeologi i Dalarna. Dalarna 2016. Dalarnas hembygdsbok 86. Falun: Dalarnas museum. 218–249.
Welinder, Stig 2008. Jämtarna och samerna kom först. Östersund: Jamtli.
Zachrisson, Inger 1992: Can grave customs be taken over by one ethnic group from another? – Mihál Hoppal & Juha Pentikäinen (eds), Northern religion and shamanism. Ethnologica Uralica 3. Helsinki – Budapest: Akadémiai kiadó – Finnish Literature Society. 108–114.
Zachrisson, Inger et al. (eds) 1997: Möten i Gränsland. Samer och germaner i Mellanskandinavien. Stockholm: Statens historiska museum.
Zachrisson, Inger 2009: Antlers on graves and sacrificial sites in South Saami society A.D. 1–1850: How to look upon South Saami culture and identity. – Máttut – Máddagat. The Roots of Saami ethnicities, Societies and Spaces/Places. Publications of Giellagas Institute 12. Oulu: Oulun yliopisto, Giellagas-instituutti. 134–149.
Zachrisson, Inger 2011: The Wider Context of Krankmårtenhögen. Comments on Camilla Olofsson: Making New Antlers: Depositions of Animal Skulls and Antlers as a Message of Regeneration in South Sámi Grave Contexts. Norwegian Archaeological Review 44 (2). 198–201.
Zachrisson, Inger 2014: Okänd och misskänd - skinnskrapan R. 416. Ombytta könsroller i Mellanskandinaviens yngre järnålder. Arkeologi i Norr 14.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/06/suomessa-ei-ole-ollut-koskaan-kantapersermaaneja
https://ristojuhanikoivula.vuodatus.net/lue/2022/12/germaanikielten-alkupera-y-kromosomin-valossa
" maanantai, 5. joulukuu 2022
Väittelijä Michel Robert St.Clair, University on California Berkeley, katsoo germaani-sen kielikunnan muodostuneen eristyksissä (kanta)indoeuroopplaisista ympäröivien muiden kielikuntien kuten pohjois-afrikkalaisen (haamilaisen?),baskilaisen ja vähem- mässä määri suomalais-ugrilaisen vaikutuksesta. Länsieurooppalaisten kielitieteilijöi-den laajasti jakamaa näkemystä,että germaanisen kielikunnan muodostumisalue olisi ollut pohjois-Euroopassa, esimerkiksi pohjois-Saksassakaan, väittelijä pitää har-haanjohtavana (putative). Ensimmäistäkään KANTAgermaanista lainsanaa väittelijä ei "löydä" koko uralilaisesta kielikunnasta. Sen sijaan hän kelpuuttaa joukon suomen gootti- ja kantaskandinaavilainoja, joista niistäkin osa kuitenkin on varmasti väärin: kuningas (ei ole itägootissa,joka tulee kanta-IE:stä),kaunis (länsibalttia),pelto (kanta-IE:tä).
Väittelijä vertailee kielitieteen kantakieli- ja kontaktiteoriamenetelmiä eikä pidä kum-paakaan kaikeselittävänä.Jälkimmäinen varsinkin vaatii ehdottomasti tukea muualta- kin kuin kielitieteestä.Väittelijä suhtautuu asiallisesti Kalevi Wiikin teoriaan kantager- maanin "uralilaisesta substraatista" - vaikka se yleisesti ottaen tiedetäänkin vääräksi. Y-haplotiedot eivät tue Wiikin hypoteesia - sikäli kuin N-haplo liitetään uralilaiseen kieleen.
Väitöksen varsinainen aihe on genetiikka kielitieteen tukena.
Usatoven kulttuuri 3500 - 3000 e.a.a. saattoi hyvinkin olla germaanin syntypaikka ja myös gootin. Osa gooteista olisi aina pysynyt samoilla paikoilla. Niin sanotussa An-thonyn mallisssa on sitten kyllä muuta puutaheinää - kuten että sotavaunukansojen kielet olisivat olleet kantaindoeurooppaa. Germaanit eivät olleet välttämättä lainkaan mukana sotavaunuekspansiossa.
... "
