Tämä oli pitänyt arvata:

" Outo (raadon)haju Tilastokeskuksessa - toimistot tyhjinä

Julkaistu: 1.3.2010

Helsingin Kalasatamassa sijaitsevassa Tilastokeskuksen rakennuksessa havaittiin sunnuntaina outo haju, jonka syy ei ollut maanantaiaamuun mennessä selvinnyt. Hajun takia rakennuksen 800 työntekijää kehotettiin kuitenkin pysymään poissa työpaikalta.

Tietopalvelujohtaja Heli Mikkelä kertoi maanantaina, että rakennus ei ole kaupungin kaasuverkossa.Myöskään Helsingin viemärilaitos ei ollut löytänyt maanantaiaamuun mennessä syytä hajuhaittaan. Mikkelän mukaan asiaa selvitetään edelleen, ja toimintaa siirretään tarvittaessa muihin tiloihin.

Toistaiseksi hajuongelma ei vaikuta tilastotietojen julkaisemiseen. "

 

Raadonhajuhaitan syy on selvä: laitoksen "tutkimusten" luonne ja laatu!

 

" Katsotaanpa vaihteeksi Suomen Tilastokeskuksen (johtajatar Heli Jeskanen-Sund-ström, halonperk...eikun VAS!) "tunkkaisuutta", josta "Kommunismin mustan kirjan" "tiedot" "Maon  tappamista 72 miljoonasta kiinalaisesta suuren harppauksen aikana" ovat peräisin. Tässä on ensinnäkin Kiinan virallinen (ja oikea ja myös monessa fasis-tisessa miinustutkimuksessa lainattu) väestöpyramidi vuodelta 2000 (suomenkieliset lisäyksen Suomen tilastokeskus):
 

Tässä on kyse tuosta pienemmästä ylemmästä "hampaasta", henkilöistä, jotka v. 2000 olivat 40 - 42-vuotiaista.

China_Sex_By_Age_2000_census.jpg

 

 

Age pyramid for China

Kuvassa on nähtävissä interpoloidusta linjasta (joka sekin "valehtelee", koska se on pienen syntyvyyden vuosien jälkeen taas huippukohollaan pari vuotta), että vuosien 1959-1962 INTERPOLOIDUSTA 18 mlj/v.:n "syntyvyydestä" (itse asiassa tämä on nyt, että kuinka paljon heitä oli v. 2000 hengissä) "puuttuu kolmannes" kultakin noilta kolmelta vuodelta, eli 18-20 mlj. Mutta nuo mainitut virheet kompensoivat toisiaan.

Sama vuoden rasterilla, toisen kuvan kanssa päällekäin:


Ikäjalautuma kuva on tässä, toisen kuvankanssa päällekäin: siinä on aikamoinen louhu syntyvyydessä, mutta siinä ei ole mitään kummallista, eivätkä ne ole mitään "tapettuja": tässä on toinen kuva tutkimuksesta, joka selvitti erityisesti sukupuolijakautumaa ja yhden lapsen politiikan vaikutuksia.
 

NÄIDEN SUOMEN TILASTOKESKUS KATSOO NYT SITTEN OLLEEN NIITÄ "TAPETTUJA", vaikka he olisivat VASTASYNTYNEITÄ, jos noin olisi!

MUTTA:"Pilastokeskus" katsoo myös,että "MUITA TAPETTUJA" OLI "AINAKIN SAMAN VERRAN"!

(Muuten: jos todella olisi tapettuja, se näkyisi armotta sukupuolijakautumassa! Mitään sellaista ei näy! syntyvyydedssä vain on ollut pudotus (jolle on kymmenen vuoden "synnytystalkoiden" jälkeen monia syitä.)

Ja TÄMÄ ei kyllä TAATUSTI PERUSTU TILASTOILLE missään väärin "käsitetyssäkään" mielessä!

Mutta varsinanen "SOKERI" on pohjalla, nyt kun "on päästy 36 mlj tapettuun":

SUOMEN TILASTOKESKUS: "YHTÄ PALJON OLI KOKONAAN SYNTYMÄTTÄ JÄÄNEITÄ MAON KOMMUNISMIN UHREJA!" (...ja Perkeleestäkö sitä tietää etteivätkö NÄMÄKIN OLLEET TOSIASISSA TAPETTUJA...!!! :-/)

Ja näin STK saa Mustaan kirjaan "72 miljoonaaa tapettua Maon uhria"!

Huomaako kukaan "matoja" tässä "nerokkaassa" (naisen!?) "päättelyssä", vai onko se "moitteeton"?

Pilastokeksekus, Verkkokoulu, Kiina:

http://www.stat.fi/tup/verkkokoulu/data/vt/10/05/index.html

 

” Kun 1949 kommunistinen puolue tuli valtaan, uskottiin Kiinassakin, kuten monissa muissakin maissa, että väestönkasvu kiihdyttää taloudellista toimintaa. Vuonna 1958 aloitettu talouden kohentaminen "Suurella harppauksella" tyrehtyi taloudelliseen lamaan, jonka seurauksena Kiinassa koettiin nykyhistorian pahin nälänhätä.

Nälänhädän seurauksena kuoli noin 30 miljoonaa ihmistä ja on arvioitu, että sama määrä lapsia jäi syntymättä. Väestökatastrofin jäljet näkyvät vieläkin Kiinan ikäpyramidissa. ”

(Eli 30+30 = 60 mlj SEPITETTYÄ "KOMMUNISMIN UHRIA" kuten sanoin! "Mustiksessa" "65 mlj.") "

Itse linkistä oikein "synkistellen" lukien ilmenee, että syntyvyys putosi kolmeksi vuo-deksi noin kolmanneksella, vaikka olikin absoluuttisesti yhä suurempi kuin vuoden 2000 syntyvyys,ja suhteellisesti 40% suurempi! Pudotus johtuu siitä,että suhteellinen syntyvyys oli ollut uskomattoman suuri ja suhteellinen kuolleisuus yhtä uskomattoman pieni tuohon aikaan, 1%, kuin Suomessa.

http://www.tiede.fi/keskustelut/muut-tiedeaiheet-f14/erkki-tuomiojan-kritisointi-ketju-t15327-136.html

http://www.tiede.fi/keskustelut/muut-tiedeaiheet-f14/raadonhaju-suomen-tilastokeskuksessa-t44567.html

http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/demokratiaa-kiinaan-t40800-5.htm

" Mun tulkintani on, että Jung Chang on Kiinan on oma propagandatuotos, jolla on saatu oikeistolaiset lukemaan Kiinan oikeita väestötietoja tarkoituksellisen järjettömästi niihin liitetyllä "kommunisminuhripropgandalla" höystettynä.

http://nakokulma.net/arkisto/index.php? ... #msg332829


Tulkinta on niin järjetön, että fiksut huomaavat sen ja vetävät tietyt johtopäätökset kaikesta vastaavasta propagandasta.

Ja niistä toisista ei sitten ole niin väliäkään.

Eli idea olisi päinvastainen kuin CIA:n "WTC-salaliittoliikkeessä", joka kerää riveihin-sä "USA-vastaiset" skitsot ja hörhöt, ja ne vaaralliset vastustajat, mm. potentiaaliset iskukykyiset terroristit (ja tiedehuijausten paljastajat), ovat muualla.

Vitsi on siis sellainen, että Kiinassa esiintyi maksimisyntyvyys 40-luvun lopulla vuo-teen 1958 (syntyvyys 3%, kuolleisuus 1%, eli 3 kertaa niin paljon väkeä syntyi kuin kuoli... Vain yhdessä maassa oli alhaisempi vuosikuolleisuus 1950-luvulla,0.9%, osin samoista syistä,nimittäin SUOMESSA,mutta Suomessa olisi syntyvyys vain n.1.5%), kun Suuri Harppaus, johon liittyi teollisuuden ja väestön siirtoja ja lisäksi paha kui-vuuskausi, oli alkanut 1957.Syntyvyyspiikki kuin sodan jälkeen myös seurasi tuota MAKSIMEIHIN NÄHDEN kolmanneksella alentunutta syntyvyyttä, joka OLI SEKIN KUITENKIN HELVETIN KORKEA 12 miljoonaa vuodessa 600 miljoonasta eli 20 promillea, kun "normaali" on keskimääräisen eliniän käänteisluku (joka siis takaa vakaan väestömäärän, 20 promillea vastasi 50 vuotta).

(Itse asiassa nuo luvuthan ovat v. 2000 hengissä olleita kunakin vuonna syntyneistä, mutta vähennykset ovat olleet 40 vuodessa pieniä, prosentti pari.)

Mutta Jung Chang teki kaksi tai oikeastaan kolme läpinäkyvää trikkiä "sepittäen kommunismin uhreja": hän otti "puuttuvat syntyneet" absoluuttisten (viereisten) maksimisyntyvyyksien mukaan (jotka tarkoittivat, että kolme kertaa niin paljon väkeä syntyi kuin kuoli, ja VÄESTÖNLISÄYS (eikä siis syntyvyys, joka sekin olisi ollut korkea) oli 20 promillea niiden aikana.

Tällä Jung Chang noin kaksinkertaisti "puuttuvien" määrän. Ne voidaan osoittaa syn-tymättömiksi, mutta se on kolmas juttu). Sen jälkeen hän väitti,että "näin saadut (yht. 18 mlj.muka "puuttuvaa") olivat tapettuja ja nälkään kuolleita",ja lisäksi hän väitti, et-tä OLI TOINEN MOKOMA KOKONAAN SYNTYMÄTTÄ JÄÄNEITÄ, ja tällä keinolla hän sai "38 miljoonaan Maon uhria",joista hyvin läpinäkyvästi NELJÄNNES OLI "OIKEITA SYNTYMÄTTÄ JÄÄNEITÄ" JA LOPUT AIVAN "TYHJÄÄ ILMAA"



Vaan mitä tapahtuikaan, kun HALOSEN HIROHITOISTIT JA USALAINEN SKITSO-RUMMEL saivat nämä "tiedot": HE OTTIVAT KAIKKI NUO TAPETTUINA, "JOIDEN LISÄKSI TOINEN 38 mlj. OLI KOKONAAN SYNTYMÄTTÄ JÄÄNEITÄ", JA KERTOIVAT TAAS KAHDELLA!!!



www.hawaii.edu/powerkills/20TH.HTM

” IMPORTANT NOTE:Among all the democide estimates appearing on this web-site, and in the table on the lower right, some have been revised upward. I have changed that for Mao's famine, 1958-1962, from zero to 38,000,000. And thus I have had to change the overall democide for the PRC (1928-1987) from 38702000 to 76702000. Details here. ”


Sitten tämä "65 mlj." tai "72mlj." ajettiin EUROPELLEPARLAMENTIN PÄÄTÖKSIIN JA SIELLÄ SE NYT KÖKÖTTÄÄ "VIRALLISENA KANTANA"...

(Huom! Europelleparlamentin "päätökset" EIVÄT OLE LAKIA, kansallista eivätkä kansainvälistä, vaan ne ovat paskanjauhamista.)

Ja koko hourulallatus mukamas "perustuu" siis yllä linkissä olevalle Kiinan väestön oikealle ikäjakautumalle v. 2000

Jos tämä oli Kiinan propgandistien juoni,niin saivatpahan opetusken,että kun hulluille viikinkiämmille syöttää ämpärillisen paskaa,niin ne syövät kaiken hyvällä ruokahalul- la ja sen jälkeen kaikkien fysiikan ja muiden luonnonlakien vastaisesti vielä laskevat kaksi kertaa suuremman läjän sitä samaa "hyödykettä" kuin koskaan ovat syöneetkään!

Varmaan siellä Pilastokeskuksessa on taas uusi pläjäys valmisteilla, esimer-kiksi YLLÄ ESITETTYJEN "TIETOJEN" KERTOMINEN JÄLLEEN KAHDELLA!

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/08/terve-menoa-tarja-halonen-europuoskaritieteen-gangsterikummitati
 

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=8028

PS: Tilastokeskus pitäis lakkauttaa nykyisessä muodossaan ja antaa sen kaikki joh-tajille ainakin potkut. Se pitäisi hajasijoittaa esimerkiksi Jyväskylän, Vaasan ja Oulun yliopistoihin tieteellisen kantrollin alle ja jakaa sen määrärhat näiden kesken!

KAIKKI nämä Pottulat ja Staseksit ja Pilastokeskukset ovat osoittautuneet oikeiksi HAISTAPASKANTIETEEN TYYSSIJOIKSI vielä Helsingin ja Aalto-"yliopistojakin" (jos mahdollista!) pahemmin! "

 

EUROOPAN UNIONI KANONISOI TUON YLLÄ ESITETYN HOURULALLATUKSEN "MAON UHREISTA" (josta ei tilastollisesti käy ilmi varmuudella yhtään ainokaista "tapettua kommunismin uhria") "päätöksessään" 2.4.2009, jonka "perusteluissa" se vetoaa Euroopan neuvoston ääliöhouruun tammikuulta 2006, johon nuo Halosen sepittämät mukamas "74 miljoonaa Maon uhriakin" sisältyvät:

P6_TA-PROV(2009)0213

Eurooppalainen omatunto ja totalitarismi

PE423.032

Euroopan parlamentin päätöslauselma 2. huhtikuuta 2009 eurooppalaisesta omastatunnosta ja totalitarismista

Euroopan parlamentti, joka

– ottaa huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen,

– ottaa huomioon 9. joulukuuta 1948 annetun Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselman 260 (III) A kansanmurhasta,

– ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 ja 7 artiklan,

– ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan,

– ottaa huomioon rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin 28. marraskuuta 2008 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2008/913/YOS1,

– ottaa huomioon 26. tammikuuta 2006 annetun Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen päätöslauselman 1481 tarpeesta totalitaaristen kommunistihallintojen rikosten kansainväliseen tuomitsemiseen,

– ottaa huomioon 23.syyskuuta 2008 esittämänsä kannanoton elokuun 23. päivän julistamiseen stalinismin ja natsismin uhrien eurooppalaiseksi muistopäiväksi 2,

– ottaa huomioon monet demokratiasta ja perusoikeuksien ja -vapauksien kunnioit-tamisesta aikaisemmin antamansa päätöslauselmat, mukaan lukien 12. toukokuuta 2005 antamansa päätöslauselman toisen maailmansodan päättymisen (8. toukokuu-ta 1945) 60. vuosipäivästä Euroopassa 3, 23. lokakuuta 2008 antamansa päätöslau-selman holodomorin muistamisesta 4. ja 15. tammikuuta 2009 antamansa päätöslauselman Srebrenicasta 5,

– ottaa huomioon totuus- ja oikeuskomissiot, joita on perustettu eri puolille maailmaa auttamaan lukuisten entisten autoritaaristen ja totalitaaristen hallintojen alaisena eläneitä selvittämään erimielisyytensä ja pääsemään sovintoon,

– ottaa huomioon puhemiehen ja poliittisten ryhmien 4. heinäkuuta 2006 antamat julkilausumat 70 vuotta kenraali Francon Espanjassa tekemän vallankaappauksen jälkeen,

– ottaa huomioon työjärjestyksen 103 artiklan 4 kohdan,

A. ottaa huomioon, että historian tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että historiallisia tosi- seikkoja ei voida tulkita täysin objektiivisesti ja että objektiivista historiallista selonte- koa ei ole olemassa;katsoo kuitenkin,että ammattihistorioitsijat käyttävät menneisyy- den tutkimiseen tieteellisiä välineitä ja yrittävät olla mahdollisimman puolueettomia;

B. katsoo, mettä millään poliittisella elimellä tai puolueella ei ole yksinoikeutta historian tulkitsemiseen eivätkä ne voi väittää olevansa objektiivisia,

C. ottaa huomioon, että historiallisten tosiseikkojen virallisia poliittisia tulkintoja ei pitäisi määrätä parlamenttien enemmistöpäätöksillä; katsoo, että parlamentti ei voi antaa menneisyyttä koskevaa lainsäädäntöä,

D. katsoo, että Euroopan yhdentymisprosessin ydintavoite on varmistaa perusoi-keuksien ja oikeusvaltion kunnioittaminen tulevaisuudessa ja että tämän tavoitteen saavuttamiseen tarvittavista asianmukaisista mekanismeista on määrätty Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 ja 7 artiklassa,

E. ottaa huomioon, että historian virheellinen tulkinta voi ruokkia syrjäyttäviä politiikkoja ja siten aiheuttaa vihaa ja rasismia,

F. katsoo, että Euroopan kauhistuttavan menneisyyden muistot on säilytettävä, jotta voitaisiin kunnioittaa uhreja,tuomita syylliset ja luoda perusta totuuteen ja muistoihin perustuvalle sovinnolle,

G. ottaa huomioon,että totalitaariset ja autoritaariset hallitukset pakkosiirsivät, van-gitsivat, kiduttivat ja murhasivat miljoonia ihmisiä 1900-luvulla Euroopassa; katsoo, että juutalaisten joukkotuho on siitä huolimatta tunnustettava ainutlaatuisuutensa vuoksi,

H. ottaa huomioon, että Länsi-Euroopassa määräävä historiallinen kokemus oli nat-sismi ja että Keski- ja Itä-Euroopan maat joutuivat lisäksi kokemaan sekä kommunis- min että natsismin; katsoo, että on edistettävä näiden maiden kaksinkertaisen diktatorisen perinnön ymmärtämistä;

I. katsoo, että Euroopan yhdentyminen on alusta alkaen merkinnyt vastausta kärsi-mykseen, jonka aiheuttivat kaksi maailmansotaa ja natsien hirmuvalta, joka johti juu-talaisten joukkomurhaan sekä totalitarismin ja epädemokraattisten kommunistihallin-tojen leviämiseen Keski- ja Itä-Euroopassa, ja lisäksi kyse on ollut syvän jakautumi- sen ja vihamielisyyden poistamisesta Euroopasta yhteistyön ja integraation avulla sekä sodan lopettamisesta ja demokratian turvaamisesta Euroopassa,

J. ottaa huomioon, että Euroopan yhdentymisprosessi on ollut menestyksekäs ja sen seurauksena on syntynyt Euroopan unioni, joka käsittää toisen maailmansodan lo-pusta aina 1990-luvun alkuun asti kommunistihallintojen alaisuudessa olleet Keski- ja Itä-Euroopan maat,ja että Kreikan,Espanjan ja Portugalin,jotka kärsivät pisimpään fasististen hallitusten alaisena, aiemmin tapahtuneet liittymiset unioniin ovat auttaneet vahvistamaan demokratiaa Etelä-Euroopassa,

K. katsoo,että Eurooppa ei yhdisty milloinkaan,ellei se pysty muodostamaan yhteistä näkemystä historiasta, tunnustamaan natsismia,stalinismia sekä fasistisia ja kommu-nistisia hallituksia yhteisenä perintönä ja saamaan aikaan rehellisen ja perusteellisen keskustelun viime vuosisadan totalitaarisista rikoksista,

L. ottaa huomioon, että vuonna 2009 uudelleen yhdistynyt Eurooppa juhlii Keski- ja Itä-Euroopan kommunististen diktatuurien romahtamisen ja Berliinin muurin kaatumi- sen 20.vuosipäivää,minkä yhteydessä pitäisi tarjoutua tilaisuus sekä lisätä tietoisuut- ta menneisyydestä ja tunnustaa demokraattisten kansalaisten aloitteiden merkitys että vahvistaa läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta,

M. katsoo,että on myös tärkeää muistaa niitä,jotka vastustivat aktiivisesti totalitaa-rista hallintoa ja jotka olisi iskostettava eurooppalaisten tietoisuuteen totalitaarisen aika
kauden sankareina omistautumisensa, ihanteisiin sitoutumisensa, kunniansa ja rohkeutensa vuoksi,

N. ottaa huomioon, että uhrien näkökulmasta on merkityksetöntä, mikä hallitus riisti heitä vapauden tai kidutti tai murhasi heitä mistä tahansa syystä,

1. kunnioittaa kaikkien totalitarismin ja epädemokraattisten hallintojen uhreja Euroo-passa ja osoittaa kiitokset kaikille niille, jotka taistelivat hirmuvaltaa ja sortoa vastaan

2. sitoutuu edelleen Eurooppaan, jossa vallitsee rauha ja vauraus ja jonka perustavi-na arvoina ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, demokratia, tasa-arvo, oikeusvaltio sekä ihmisoikeuksien kunnioittaminen;

3. korostaa, että on tärkeää säilyttää menneisyyden muistot, koska sovintoa ei voi syntyä ilman totuutta ja muistoja; vahvistaa vastustavansa yhtenäisesti kaikkia totalitaarisen hallinnon muotoja ideologisesta taustasta riippumatta;

4. palauttaa mieliin,että viimeisimmät kansanmurhat ja rikokset ihmisyyttä vastaan tapahtuivat Euroopassa vielä heinäkuussa 1995 ja että tarvitaan jatkuvaa valppautta epädemokraattisten, muukalaisvihamielisten, autoritaaristen tai totalitaaristen aatteiden ja suuntausten torjumiseksi;

5. korostaa, että jotta eurooppalaisten tietoisuutta rikoksista, jotka ovat tapahtu
neet totalitaaristen ja epädemokraattisten hallintojen aikana, voidaan lisätä, on tuettava Euroopan vaikeaa menneisyyttä koskevaa dokumentointia ja todistajanlausuntoja, sillä sovintoa ei voi syntyä ilman muistoja;

6. pitää valitettavana,että sellaisten asiakirjojen saatavuutta,joilla on henkilökohtaista merkitystä tai joita tarvitaan tieteellistä tutkimusta varten, rajoitetaan edelleen asiat-tomasti joissakin jäsenvaltioissa, 20 vuotta Keski- ja Itä-Euroopan kommunististen diktatuurien sortumisen jälkeen;pyytää kaikkia jäsenvaltioita ponnistelemaan arkisto- jen avaamiseksi, entisten sisäisten turvallisuuspalvelujen,salaisen poliisin ja tiedus- telupalvelujen arkistot mukaan lukien, vaikka onkin ryhdyttävä toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että tätä prosessia ei käytetä väärin poliittisiin tarkoituksiin;

7. tuomitsee jyrkästi ja kiistattomasti kaikki rikokset ihmisyyttä vastaan ja valtavat ihmisoikeusrikkomukset, joihin kaikki totalitaariset ja autoritaariset hallitukset ovat syyllistyneet;osoittaa näiden rikosten uhreille ja perheiden jäsenille myötätuntonsa ja ymmärryksensä ja tunnustaa heidän kärsimyksensä;

8. toteaa,että Euroopan yhdentyminen rauhan ja sovinnon mallina on Euroopan kan-salaisten oma valinta, jossa he sitoutuvat yhteiseen tulevaisuuteen, ja että Euroopan unionilla on erityinen vastuu demokratian sekä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion peri-aatteiden kunnioittamisen edistämisestä ja turvaamisesta Euroopan unionin sisällä ja sen ulkopuolella;

9. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ponnistelemaan edelleen tukeakseen Euroo-pan historian opettamista ja korostaakseen Euroopan yhdentymisen historiallista merkitystä sekä tuodakseen esiin traagisen menneisyyden ja nykyisessä Euroopan unionissa vallitsevan rauhanomaisen ja demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen välistä suurta eroa;

10. katsoo, että historiallisen muiston asianmukaiseksi säilyttämiseksi Euroopan his-torian kattava uudelleenarviointi ja Euroopan laajuinen modernin Euroopan kaikkien historiallisten näkökohtien tunnustaminen vahvistaa Euroopan yhdentymistä;

11. kehottaa tähän liittyen neuvostoa ja komissiota tukemaan ja puolustamaan kan-salaisjärjestöjen,jotka tutkivat ja keräävät aktiivisesti Stalinin hallinnon aikana tehtyjä rikoksia koskevia asiakirjoja, kuten Memorial in the Russian Federation -järjestön, toimintaa;

12. ilmoittaa jälleen kerran tukevansa yhdenmukaisesti kansainvälisen oikeuden vahvistamista;

13. kehottaa perustamaan eurooppalaisen muistamisen ja omantunnon foorumin, joka tukisi verkostoitumista ja yhteistyötä niiden kansallisten tutkimuslaitosten kes-kuudessa, jotka ovat erikoistuneet totalitaariseen historiaan, ja luomaan Euroopan laajuisen dokumentaatio- ja muistamiskeskuksen kaikkien totalitaaristen hallitusten uhreille;

14. kehottaa vahvistamaan nykyisiä asianomaisia rahoitusvälineitä edellä esitettyjä kysymyksiä koskevan ammattimaisen historiantutkimuksen tukemiseksi;

15. kehottaa julistamaan elokuun 23. päivän kaikkien totalitaaristen ja autoritaaristen hallitusten uhrien Euroopan laajuiseksi muistopäiväksi, jota vietetään arvokkaasti ja
puolueettomasti;



16. on vakuuttunut siitä,että totalitaaristen kommunististen hallitusten tekemien rikosten paljastamisen ja niiden arvioimisen korkein tavoite on sovinto, joka voidaan saavuttaa tunnustamalla vastuu, pyytämällä anteeksi ja edistämällä moraalista uudistumista;

17. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissi-olle, jäsenvaltioiden parlamenteille, ehdokasvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Euroopan unioniin assosioituneiden valtioiden hallituksille ja parlamenteille sekä Euroopan neuvoston jäsenmaiden parlamenteille.


Tänne sisältyy juuri tuo Mao-hourulallatus:

" – ottaa huomioon 26. tammikuuta 2006 annetun Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen päätöslauselman 1481 tarpeesta totalitaaristen kommunistihallintojen rikosten kansainväliseen tuomitsemiseen,

– ottaa huomioon 23 syyskuuta 2008 esittämänsä kannanoton elokuun 23. päivän julistamiseen stalinismin ja natsismin uhrien eurooppalaiseksi muistopäiväksi 2, "

Euroopan neuvosto teki sillä jo itsensä laittomaksi ja ajeli yhdessä hourujen täyttämän "ihmisoikeustuomioistuimensa" kanssa itsensä lakkautusputkeen ja nyt EU tekee samoin:

http://nakokulma.net/arkisto/index.php? ... #msg269487

AL-Haidi Hautahourullalle nuo "Mustan kirjan" "tiedot" eivät piisaa alkuunkaan: Mustassa kirjassa on erityisiä "Stalinin uhreja" (1923-1953) tekstissä noi 3 miljoonaa (kustantaja esipuheessa 8 mlj, mutta niistä 6 osoittautuu karkotetuiksi), mutta virheä feministi Al-Haidi Hauta-Hourula kertoo muuta:


https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/08/terve-menoa-tarja-halonen-europuoskaritieteen-gangsterikummitati

 

" " Heidi Hautala parhaillaan (10.15,YLEn Tampereen radio, Ajantasa, Viron patsas- juttuihin liittyen) lallaa radiossa, että "Stalinin tapettuja uhreja oli 47 miljoonaa ..."

Kaikkia sekoja ne suomalaiset ämmät äänestää...

"Musta kirja" tuli taas Stalinin osalta kerrottua kuudella, ja osoitetut poliittisen väkivallan uhrit 50:llä.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/08/miten-maailman-paras-yliopisto-sepitti-ukrainan-jarjestetyn-nalanhadan

Kerrattakoon vielä, että Stalinin aikana ennen sotaa 1923 - 1938 kuoli NL:ssa kaiken kaikkiaan mihin syyhyn tahansa 30 mlj. henkilöä, ja syntyi 60 mlj. Eli NL väkimäärä KASVOI 30 miljoonalla EIKÄ VÄHENTYNYT silloin kun sitä "hävikkiä" muka piti syntyä! Toisena viisitoistavuotiskautena, kun oli se rähinä, kuoli vähän enemmän, ja syntyi vähemmän.

Näistä Hautalan uusista tiedoista seruaa, että EN:n "94 miljoona tapettua kommunis-min uhria" (joista 3mlj. on "Stalinin") pitää korvata määrällä 94 - 3 + 47 = "138 miljoonaa tapettua kommunismi uhria"....

Näistä houruista on ruvettava pistämään valtiollisen johdon toimijoita joko linnaan tai asianomaiseen hoitolaitokseen!

Ei tuota fasistirallaa järjissään oleva tavallinen kansalainenkaan kuuntele, venäläisistä puhumattakaan!

HOURU ON AJETTU MYÖS ETYJIN ÄÄNTSRTYS"PÄÄTÖLKSEKSI" VENÄJÄN ANKARASTA VASTUSTUKSESTA HUOLIMATTA:

Tämä rallatus ajettiin nyt myös ETYJin "päätökseksi", ja Venäjä veti lopultakin asianmukaiset johtopäätökset ja marssi ulos kokouksesta, ja ilmeisimmin koko ETYJistä:

 

https://yle.fi/uutiset/3-5277742

Venäjä hermostui natsivertailusta Etyj-kokouksessa

julkaistu eilen klo 16:59, päivitetty eilen klo 19:20

Etyj-edustajiston päätöslauselma suututti Venäjän edustajat perjantaina Vilnassa. Lauselma rinnasti natsi-Saksan ja Venäjän roolit toisessa maailmansodassa. Välittö-mästi lauselmaäänestyksen jälkeen Venäjän edustajat marssivat ulos kokoussalista.

Lauselman mukaan natsi-Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto aiheuttivat koko Euroopan laajuisen kansanmurhan. Venäjä yritti kaataa lauselman ennen äänestystä, mutta epäonnistui.

Päätöslauselmassa ehdotetaan yhteistä muistopäivää natsismin ja stalinismin uhreille. Edustajiston 385:sta jäsenestä vain kahdeksan äänesti lauselmaa vastaan.

Välittömästi äänestyksen jälkeen Venäjän edustajat marssivat ulos kokoussalista.

- Ne, jotka rinnastavat natsismin ja stalinismin toisiinsa, unohtavat, että Stalinin-aikainen Neuvostoliitto uhrasi eniten vapauttaakseen Euroopan fasismin kynsistä, Venäjän edustaja Aleksander Kozlovsky sanoi Kommersant-lehdelle.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin kokous pidettiin Liettuan pääkau-pungissa Vilnassa. Päätöslauselma kiristi Etyjin ja Venäjän jo ennestään viileitä välejä.

AP, AFP "





NO JOHAN ON HÄVYLTÄ KATKAISTU HÄNTÄ: "HALONEN UKRAINAN SOVITTELIJAKSI!"!!!!

 

" EI JUMALAUTA!!!

Tämä on nyt yhden tanneristieuropuolueen ja EU:n russofobisen blokin vanhan- emännän junailema varmaan koko Ukrainan kriisi...

Jos fiksuja MAMUJA kuten Belle Selene XIa, niin ON "NIITÄ TOISIAKIN "...

Euroehdokas esittää Halosta sovittelijaksi Ukrainaan

21bd90a2e59ed95ff22f0bb098553b0b.jpg

Sovittelijan käyttäminen lisäisi Ukrainan mahdollisuuksia rauhaan,SDP:n eurovaali-ehdokas Nasima Razmyar sanoo. Europarlamentaarikko Tarja Cronberg (vihr.) ehdotti aiemmin, että Suomen tulisi toimia sovittelijana Ukrainan kriisissä. Razmyar pitää ajatusta oikeansuuntaisena.

- Meillä on paljon rauhanrakentamisen osaamista Suomessa. Meillä on tasapuolinen ja rakentava maine. Lisäksi Suomessa on paljon kyvykkäitä ihmisiä sovittelijan tehtävään. Yksi erittäin hyvä henkilö voisi olla presidentti Tarja Halonen.

- Presidentti Halosella on erinomaiset suhteet henkilökohtaisesti sekä Venäjälle että Euroopan unioniin. Hänellä on laaja kansainvälinen kokemus ja arvostus kanainväli-sessä yhteisössä. Lisäksi hänet tunnetaan voimakastahtoisena rauhan puolesta puhujana.

Razmyar puhui Suomessa asuvien ukrainalaisten verkoston järjestämässä paneelikeskustelussa Helsingin Eurooppasalissa. "

Jos tuo noin menee, siitä tulee maailmansotya, johon Halonen näyttää viimeiset 30 vuotta pyrkineenkin (kuin Tanner aikanaan)...

http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=9418.0

http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=10871.msg269487;topicseen#msg269487 "

 
https://www.yumpu.com/fi/document/view/34922776/lehti-pdf-tiedostona/11

Kansan Ääni 2/27 Suomen Tilastokeskus tehtailee "omian kansanmurhia"

 

Otava on julkaissut rouva Jung Changin varsin kummallisen Mao-kirjan, joka löytyy myös internetissä osoitteesta
 
 
Lainaan erästä keskustelua:
 
Jung Chang “arvioi” seuraavin perustein 38 miljoonan Kiinan kansalaisen kuolleen “nälkiintymisen ja ylityön uhreina” “Suuren harppauksen” aikana.
 
Tämä kuva asiasta perustuu seuraavalle laskelmalle. Kiinalaiset demografit (väestö- tieteilijät) ovat todenneet, että vuosikuolleisuus neljän vuoden aikana 1958 - 1961 oli 1.20 %, 1.45 %, 4.34 % ja 2.83 %, vas-taavasti.
 
1.2% on sama kuin Suomessa tällä hetkellä syntyvyys ja kuolleisuus. Suomen väestö kasvaa maahanmuuton verran. Vain 4.34% on poikkeuksellinen,mutta sääkatastrofien ja kulkutautien aikana ei mahdoton. Jos kuolleisuus olisi koko ajan tuo, niin keskimääräinen elinikä olisi sen käänteisluku, alle 25 vuotta.

HM: Jung Chang on valehdellut nämä luvut. Oikeat on saatavissa täältä:


Birth_rate_in_China.svg.jpg
 
Oikeat lunvut ovat 1957: 1.00%, 1958: 1.20%, 1959: 1.45%, 1960: 2.50%, 1961: 1.70 %, 1962 1.0%.
Kiinassa oli tuolloin 650 miljoonaa asukasta.

750px-China_population.svg.jpg
 
Tuo vihreä kuolinpiikki tarkoittaisi "19 miljoonaa ylimääräistä kuollutta" suuren harppauksen aikana - joka "ylimääräisyys" on kuitenkin keskuteltava käste.Tämä piikki oli poissa seuraavien vuosien normaalikuollei- suudesta. Suurempi on syntyvyyden "alentumapiikki" osapuolileen samana aikana. On muuten huomatta-va, että vain hyvin lyhen aikaa enemmän kuoli kuin syntyi. Syntymättömien piikkiä EI voi vetää vuoden 1955 boomista vuoden 1963 uskomattomaan yli 4%:n boomiin, vaan esimerkiksi suora viiva vuodesta 1957 vuoteen 1987, jotta "lainehtiminen" eliminoituu, tai vuodesta 1955 vuoteen 1980, jolloin yhden lapsen politiikka alkoi. Jung Chang on laskenut yhteen kuolinpiikin ja syntymättömyyspiikin ja saanut mukamas "38 miljoonaa kommunismin uhria".
 
Huonokuntoiset ihmiset kuolivat “luonnonkulttuureissa” usein juuri luonnonkatastrofien ja muuttoliikkeiden aikaan,jolloin levisivät myös kulkutaudit.Ei ole pitkä aika kun näin oli vielä Suomessakin. Tämä edellyttää, että mullistuksia ovat edellyttäneet poikkeuksellisen matalat kuolleisuusluvut, ja nämä myös seuraavat niitä tilanteiden mentyä ohi.Lapsia ei hankita kata-strofien aikaan entiseen tapaan, mikä voimistaa väestövaikutusta. Keskimääräinen vuosikuol-leisuus kolmena vuonna välittömästi ennen ja jälkeen “nälänhädän” olivat 1958:1.00%, 1962: 1.0% ja 1963: 1.0%. Jos vakiona pysyvän väestön syntyvyys ja kuolleisuus ovat tätä, niin väestön keskimääräisen elin/kuoliniän on oltava 1/(1/100v),eli 100 v.!
 
Tuo on selvästi ollut maailman toiseksi alhaisin vuosikuolleisuus 1950-luvulla, tietääkseni vain yksi maa,nimittäin SUOMI, pääsi siitä alle,kuolleisuus oli 9 promillea, 0.9%! Tämä joh- tui siitä,että se oli ollut sotavuosina useita promilleja jonkin aikaa. Kyseessä oli niin Suomes- sa kuin Kiinassa poikkeuksellisen suuren kuolleisuuden jakson jälkeinen poikkeuksellisen matala kuolleisuus, jota jatkui noin 10 vuotta. Siihen vaikutti myös antibioottien tulo, ja erityisesti Kiinassa terveydenhuollon ulottuminen ensi kertaa kaikkiin väestökerroksiin.
 
“Normaali kuolleisuus” on 1/K,jossa K on keskimääräinen kuolinikä, sillä mikään väestö ei voi kasvaa eikä vähetä loppumattomasti, sen pitää saavuttaa tasapaino, ja se taas riippuu em. tavalla oletusarvoisesta eliniästä. Suomen nykyisellä 12 promillen syntyvyydellä pitää keski-määräisen eliniän olla 81,3 vuotta jotta väestö ei vähenisi.Jos keskimääräinen elinikä on 60v., on sitä vastaava stabiilin väestömäärän takaava syntyvyys/kuolleisuus 17 promillea eli 1.67%
 
Jos Changin "laskelmat" korjataan vaikkapa tälle lukemalle, niiltä putoaa kokonaan pohja. Hänen “kommunisminuhrinsa” ovat “syntymättä jääneitä” kun “normeiksi” otetaan suurin esiintynyt erittäin poikkeuksellinen syntyvyys ja pienin erittäin poikkeuksellinen kuolleisuus!
 
Suomen Tilastokeskus pistää kuitenkin “väestötiedesivuillaan” rouva Changistakin tasan puolet “paremmaksi”, tunnetulla “metodilla”, joka löytyy internetistä sivulta
 
http://www.stat.fi/tup/verkkokoulu/data/vt/10/05/index.html
 
(Lainaus tuolloiselta sivulta):
 
“Kun 1949 kommunistinen puolue tuli valtaan, uskottiin Kiinassakin, kuten monissa muissa-kin maissa, että väestönkasvu kiihdyttää taloudellista toimintaa. Vuonna 1958 aloitettu talou-den kohentaminen “Suurella harppauksella” tyrehtyi taloudelliseen lamaan, jonka seuraukse-na. Kiinassa koettiin nykyhistorian pahin nälänhätä. Nälänhädän seurauksena kuoli noin 30 miljoonaa ihmistä ja on arvioitu, että sama määrä lapsia jäi syntymättä. Väestökatastrofin jäljet näkyvät vieläkin Kiinan ikäpyramidissa.” 
 
[EIVÄT siis todellisuudessa "näy", ainakaa sellsielle, joka TILOLASTOISTA YHTÄÄN MITÄÄN YMMÄRÄTTÄÄ, toisin kuin Pilastokeskus! HM]
 
Changin mukaan ne “30 miljoonaa” (tai sanotaan, että tuo osuus “38 mlj:sta...) uhria koostui-vat jo jotakuinkin kokonaan älyttömällä laskentamenetelmällä saaduista “SYNTYMÄTTÄ JÄÄNEISTÄ”!!
 
Tuo syntyvyyden putoaminen muutamaksi vuodeksi osuu 12 vuoden päähän vallankumouk- sesta, ja sille on ainakin kaksi todella painavaa muuta syytä kuin huonot ilmat ja jokin epäpopulaari hallituksen joukkokampanja.
 
1. Naiset, jotka olivat pitkien sotien jakson ja vallankumouksen jälkeen aloittaneet “lisäänty-mistalkoot”,olivat olleet ALOITTAESSAAN 20-30-vuotiaita,ja nyt he olivat 30-40-vuotiaita, ja heidän perheensä oli “täynnä” lapsia. Muutama seuraava edellisen yhteiskunnan kasvattama vuosiluokka oli jatkanut perinnettä.
 
2. Mutta nyt lisääntymisikään 20-vuotisiksi tulivat tytöt, jotka oli lapsiavioliiton sijasta pistetty 12-vuotiaina tai nuorempina kouluun ja ammattioppiin, ja jotka osasivat hyödyntää yhteiskunnan tarjoamia uusia mahdollisuuksia. He eivät suin päin lähteneetkään “talkoisiin”, ainakaan kaikki heti.
 
Oli tullut kerralla voimaan kolme tehokkainta tunnettua väestönkasvun pudottajaa: tyttöjen koulutus, uskontojen otteen heltiäminen väestöstä ja avioero, ja vielä neljäntenä terveyden-huollon ja uusien lakien myötä abortti.
 
Tällaistako on “suomalainen väestötieteellinen asiantuntemus”?
 
Suomen on sanouduttava irti Euroopan neuvoston järjettömästä “kommunisminuhri-päätöksestä”, joka on pelkkää edellä osoitetunlaista kiinalais- ja venäläisvastaista etnistä
sotapropagandaa!
 
Risto Koivula 
 
 
 

https://www.facebook.com/zhaoism/posts/10156814312249844

Leo He Zhao

1. joulukuuta (2018) kello 11.42

"Mao killed 80 million of his own people" is often repeated, used as "proof" of the evils of communism. Regarding this claim, here is a very brief historical account toward objective assessment.
____________________________________

By mid 20th Century, foreign domination and war had reduced a millennia-old center of world economy and culture to a land of poverty, misery, and death.

In 1950, when the Communist Party liberated China from its many slavers, average life span was 35 years; 20% of population was addicted to opium; and literacy rates was something like 14%.

In 1976,at the end of Maoist era,merely 26 years later,average life span had doubled to 70; the opium problem was eradicated; and literacy levels had gone up to around 80%.

This was a man, a revolutionary, who worked day and night, and dedicated his life to the freedom and health of his country from 200 years of genocidal colonial rule, brutal capitalist oppression, and the resultant social diseases. What possible motive did Mao Ze Dong have for "killing 80 million of his own people"?
____________________________________

The famine of 1960 had complex causes:

1. Droughts, which have always been periodically rampant in China, a country with harsh geographic conditions for farming and the least proportional arable land in the world.

2. Ancient agricultural and transport systems which had been constructed for thou-sands of years for famine prevention and relief were destroyed or fell to ruin through colonial process, and could not be repaired in less than 10 years of independence.

3. Infrastructure and life support system of the entire country was further devastated by the wars against British and German colonisers,against Japanese colonialism, and the civil war against the reactionary KMT which had just ended some years prior.

4. Capitalist economic violence in the form of crippling sanctions and severe limits on agricultural trade with other nations, political violence in the form of enforced isolationism, and constant threat of military invasion which made industrialisation a desperate necessity.

5. The desperate push for industrialisation and modernisation in a country of 600 million extremely poor and under-educated farmers,in which many decisions were made to prioritise steel making and other technological advancement over agriculture.

6. The split with Soviet Union ended the assistance they had been providing China since the revolution, during those extremely difficult years of national reconstruction.

7. Terrible policy mistakes of the CCP, in the context of nationwide over-enthusiasm and over-optimism about independence, new-found freedom, reconstruction, industrialisation, and the future, during the "Great Leap Forward". These included the campaigns to eliminate pests which backfired by causing locust populations to rise, gross miscalculations of agricultural productivity and food requirements, etc.

8. Mao of course did have some personal responsibility as well, which can only be microscopic in relation to all of the above. To say that he alone, and intentionally, "murdered" anyone, much less 80 million, is nothing but a ludicrous and vile anti-communist lie.
____________________________________

35 - 42 million is the accepted figure In serious scholarship for victims of the "Great Chinese Famine". But this also includes the 24 million natural deaths during those 3.5 years (7million per year), as well as 4 million deaths directly caused by weather, floods, droughts,etc. So the actual victims of famine is around 7 - 14 million, which is not at all worse than the toll of the previous famine of 1907, or those during the 19th Century and earlier.

Even if we use the highest exaggerated and very inaccurate count of 35 - 42 million, that was around 5 - 6% of China’s then total population of 654 million.

• US invasion and carpet bombing of North Korea in 1950 killed 20% of population.

• French colonialists in Vietnam caused two million or 7% of the population to starve to death in 1945 during an episode of drought.

• The United States massacred 7% of the Filipinos,starting in 1898,when it colonised that island country.

• Ireland lost 25% of its population during the British-legislated Great Potato Famine Genocide 1845-1853.

• European settler colonists mass slaughtered something like 99% of native Australian populations.

• Murder, war,and disease from colonisation caused the deaths of 80 - 90% of native American populations.

• Countless massacres and genocide in Australia, Oceania, Middle East, India, Asia, Africa, the Americas, and Europe during the last 500 years often killed much higher percentages of populations.

"The point is, in historical perspective, yes, 5 - 6% of the Chinese population lost during the Great Leap Forward period was a tragedy, which Beijing officially accepts. But it is by no means unusual, as an event nor in its magnitude." –– Jeff J. Brown
____________________________________

At this time the citizens of China was hard and embattled, who had just finished fighting a series of long lasting wars. There were grenade launchers and machine guns in every village.

But during or after the famine not a single revolt against the Communist Party occurred. Why?

Because the people understood very clearly that the bulk of blame for the suffering that they experienced could not be placed on the Communist Party. And because there was immediate government response in the form of massive nation wide relief programs and rescue missions.

And today,it is crucial to understand that none of the recent epic and amazing strides of modern China would be possible without the liberation won and foundations built by the communist party under the leadership of Mao Ze dong.
____________________________________

This is all well documented information from serious historians,but remains unacces- sible, and replaced with wild exaggerations, gross distortions, and utter falsehoods. Those born into capitalist centers and its spheres of influence, the global majority, grew up breathing such fictions about communism and communist leaders like air.

It saddens and pains me to see good people, whose hearts are in the right place, through no fault of their own, believing and repeating these insidious lies.

Merely some years ago, I was one of them.
____________________________________

Thanks to Ramin Mazaheri, Jeff J. Brown, Mike Davis, Andrew Cobb, and many others.

Partial sources and further reading:

https://thesaker.is/daring-to-go-beyond-western-propaganda-on-the-great-leap-forwards-famine/?fbclid=IwAR0HQfBg76fpR67ozxPRjH8XREniMeTJ19CMfbn1gWY7J8s1oWKU9690Cwo

https://www.goodreads.com/book/show/40366985-china-is-communist-dammit?fbclid=IwAR0VBggopM41NC3M4TLeLcm82wSg9h9jST5CqUqkwkR_dgw0LmnN5MRmWi8

https://www.greanvillepost.com/beijing-dispatch/

https://jacobinmag.com/2018/10/mike-davis-late-victorian-holocausts-famine-mao-stalin?fbclid=IwAR1i1S4cj3XyrLc0a4fpbI-PXqgIDkj69bAxbRE6suY2q1BfRE6eNEnOa5c

https://blog.hiddenharmonies.org/2013/01/17/another-look-at-the-great-leap-forward/?fbclid=IwAR09eCfy7n648hfRzSXZidUkagfJCk240mefCG0tE2Cg_hDWIv9yZGKN0UY

https://www.goodreads.com/book/show/995469.China_Shakes_the_World?fbclid=IwAR0Hxr4revSbkwhqEa2j32ij93uEIpF4vYdND1RczqkZwJeig1gg_ko9fc4