Artikkelissaan 'Väärin ymmärretty Eino Kaila oli aikaansa edellä' (Vapaa Ajattelija 3/1996) Pertti Lindfors esittelee loogiseksi empirismiksi nimittämäänsä oppiraken-nelmaa sekä skientismiksi nimittämäänsä omaa tieteenteoriaansa. Eräänä näille vastakkaisista metafyysisiksi nimittämistään filosofisen ajattelun muodoista,uskon- tojen, hermeneutiikan ja steinerilaisuuden ohella, hän mainitsee olevan "hegeliläis-marxilainen dialektiikka", jolle Lindforsin mukaan "olennaista on 1. loogisen ristirii- dan ja 2. etuvastakohdan sekoittaminen." Lindfors tarkentaa:

"Hegelin filosofiaan kuuluu (myös) loogisen ristiriidan käyttö hedelmällisenä(!) ai- neksena. "Hedelmällisyys" palautuu seuraavaan seikkaan: Hiukan karkeistaen voi- daan sanoa, että ristiriitaisesta lauseesta seuraa mikä tahansa samaa kielimuotoa oleva lause. Dialektiikalla voi tällöin "perustella" minkä tahansa toden tai epätoden teorian sekä moraalisesti oikean tai väärän kannanoton (mitä tahansa oikealla ja väärällä tarkoitetaankin!).Vaikka Hegel kuinka käännettäisiin päälaelleen,niin marxi- laisella dialektiikalla voidaan "todistaa",ei ainoastaan marxilainen talous- ja yhteis- kuntatiede, leninismi, stalinismi, trotskismi,vaan myös natsismi, kristinusko ja por- varillinen taloustiede sekä kaikki keskenään ristiriidassa olevat fysikaaliset ja biologiset teoriat." Välimerkit ovat Lindforsin.

Mitä dialektinen logiikka on ja mitä ei

Pertti Lindfors on väitellyt v. 1978 Jyväskylän Yliopistossa filosofian tohtoriksi - dia- lektisesta materialismista. Koska teksti kuulostaa perin juurin toisenlaiselta, kuin mitä muistan aiheesta lukeneeni esimerkiksi lähteissä mainituista teoksista,ja kos- ka Lindfors selvästikin käsittelee dialektiikkaa tieteellisen päättelyn apuvälineenä eikä ns. objektiivisen dialektiikan kysymyksiä, etsin neuvostoliittolaisesta, suurin piirtein lukion tai yliopistojen yleiskurssien tasoa olevasta teoksesta 'Lyhyt filosofi- an sanakirja' (Kratkij slovarj po filosofii)1 hakusanan 'dialektitšeskaja logika',ja luen:

"Dialektinen logiikka on tiede ajattelun yleisistä laeista ja liikevoimista, objektiivisen todellisuuden tiedostamisen teistä tieteellisen ajattelun keinoin, tiede, joka tutkii filosofisten kategorioiden (yleiskäsitteiden, RK) keskinäisiä suhteita.

... Dialektista logiikkaa ei ole olemassa ilman dialektiikkaa, oppia kehityksen ylei- simmistä lainalaisuuksista.Dialektisen logiikan pääkysymys on kysymys totuudes- ta ja sen saavuttamisen teistä. Se kartoittaa perusvaatimukset, joita ajattelun tulee seurata kutakin kohdetta tutkittaessa.Näitä ovat vaatimukset kohteen objektiivises- ta tarkastelusta kaikkine ominaisuuksineen,yhteyksineen ja suhteineen, liikkeessä olevana, kehittyvänä. Dialektinen logiikka alleviivaa ihmisten käytännöllisen toimin- nan määräävää roolia materiaalisten objektien tiedostamisessa, vain käytäntö mah- dollistaa näiden kohteiden eriyttämisen todellisuuden ilmiöiden loputtomasta virras- ta,osoittaa niiden ihmiselle merkittävät ominaisuudet,todentaa, missä määrin oikein ne on ajattelussa tiedostettu.

... Dialektinen logiikka on "ristiriitojen logiikkaa", se tarjoaa metodin heijastaa ajat- telussa kohteiden objektiivisia ristiriitoja. Se myös paljastaa itse ajattelun ristiriitai- sen luonteen, vastakkaisten puolten ja menetelmien ykseyden sen piirissä, analyy- sin ja synteesin, induktion ja deduktion, abstraktin ja konkreettisen,loogisen ja his- toriallisen. Tiede pyrkii objektiiviseen totuuteen, kiinnittäen tiedostuksen tulokset ajattelumuodoiksi (käsitteiksi, lauseiksi, päätelmiksi).Näiden muotojen tutkimus on aina ollut logiikan tehtävä. Dialektinen logiikka ei tarkastele näitä ajattelumuotoja muuttumattomina, toisistaan erillisinä, vaan keskinäisessä yhteydessä, liikkeessä. Ajattelumuodot ovat aina sisältöpitoisia, ne muuttuvat inhimillisen tiedon tunkeutu- essa syvemmälle ulkoisen maailman kohteisiin ja ilmiöihin ja paljastaessa tämän yhä uusia ominaisuuksia ja suhteita.

... Dialektinen logiikka ei kumoa välttämättömyyttä muodollisessa logiikassa, joka tutkii ajattelumuotojen loogista rakennetta abstrahoituen niiden konkreettisesta si- sällöstä (jättäen sen tarkastelun ulkopuolelle,RK).Dialektinen logiikka käyttää muo- dollisen logiikan kuten muidenkin tieteenalojen tuloksia muodostaessaan ajattelun yleisiä liikelakeja kohti totuutta." Käännös ja lihavoinnit ovat kirjoittajan.

Termiä 'logiikka' käytetään siis kaikista tieteistä, joiden tutkimuskohteena ovat ajat- telun lainalaisuudet, ei vain kielellisten järjestelmien muotoa ilmaisevista muodolli- sista logiikoista, joita on monia muitakin kuin Lindforsin absolutisoima klassinen logiikka.

Materialistinen dialektinen logiikka on siis ennen kaikkea käsitteen- ja teorianmuo-dostusoppia, joka ei tunkeudu muodollisten logiikoiden alueelle, osoittaen kuitenkin näiden kuten muunkin tiedon suhteellisuuden. Se ei ole vaihtoehtoinen formaalinen päättelymenetelmä erityistieteille eikä anna "oikoteitä" erityistieteellisiin tuloksiin.

Dialektinen logiikka tarjoaa tieteellisen näkökulman sellaisiin yleiskäsitteisiin, kate- goriapareihin, kuten 'sisältö ja muoto', 'syy ja seuraus', 'määrä ja laatu', 'sattuma ja välttämättömyys' jne.,joita ilman erityistieteet eivät tule toimeen,mutta joita toisaal- ta yksikään erityistiede ei tyhjentävästi selitä.Nämä ovat niin sanottuja dialektisia vastakohtapareja, joita ei ole olemassa ilman toisiaan, ja jotka eivät ole ns. katego-risesti toisensa pois sulkevia muodollisloogisia vastakohtia.Esimerkiksi lause "Laki on yleinen, olennainen ja välttämätön yhteys ilmiöiden välillä" on muodostettu ainoastaan dialektiikan käsitteistä.

'Dialektinen ristiriita' merkitsee ennen kaikkea kehityksen sisäistä liikevoimaa,mikä se kulloisessakin konkreettisessa tilanteessa sitten lieneekin. Muodollislooginen ristiriita ei (yleensä) ole dialektisen ristiriidan heijastuma, vaan se on ristiriita kielel-lisessä järjestelmässä, jossa kohde on kuvattu, ja yleensä merkitsee sitä, että ku- vauksessa on jotakin vialla,että se ei ole objektiivinen.Joskus voi toisinkin olla, esi- merkiksi lauseiden "Valo on hiukkasvirtaa" ja "Valo on aaltoliikettä" ristiriita palau- tuu nimenomaan hiukkasen ja aallon,aineen ja energian,materian ja liikkeen objek-tiiviseen dialektiseen vastakohtaan, ja nämä muodollis-loogisesti ristiriitaiset lau- seet ovat siis periaatteessa molemmat tosia (eikä tästä silti voida päätellä, että valo-opissa mikä tahansa lause olisi voimassa).

Materialistisen dialektiikan mukaan kategoriat ovat, kuten muutkin käsitteet, objek-tiivisten ilmiöiden subjektiivisia kuvia, kulttuurisesti omaksuttuja ja muun aistikoke-muksemme vahvistamia malleja, tajunnassamme. Kilpailevia selitysmalleja ovat ai- nakin platonismi, jonka mukaan ne ilmentävät todellisuutta perimmäisempiä "objek-tiivisia ideoita", mikä johtaa uskonnollisiin filosofioihin, kantismi, jonka mukaan ne ovat kokemusta ja oppimistakin edeltävää "apriorista tietoa", eräänlaista tajunnallis- ta "firmwarea" (josta opitun tiedon kanssa kilpailevana olisi kyllä pelkkää harmia), mikä johtaa sosiobiologismin satoihin spekulaatioihin,ja nominalismi,jonka mukaan ne ovat pelkkiä nimiä aistihavaintojemme jäsentämiseksi, ilman todellista sisältöä. Mikähän on Lindforsin näkemys?

Dialektiikan lakien, periaatteiden ym. osalta viittaan lähteisiin.

Muodolliset logiikat eivät nekään ole ehdottoman absoluuttista tietoa

Muodollisten logiikoiden idea on lauseiden sisällöstä riippumatta päätellä niin, että näiden totuusarvo säilyy,tai ainakin sen (subjektiivinen) todennäköisyys voidaan en- nustaa jonkin tietyn aksiomatiikan mukaisesti.Tarkasti ottaen kaikenlainen muodol- linen (deduktiivinen) päättely suoritetaan aina jossakin ns. aksiomaattisessa järjes-telmässä, joista klassinen muodollinen logiikka on eräs, ja päätelmä on pätevä, jos se on järjestelmän aksioomien mukaan oikein muodostettu. Onko se myös faktu-aalisesti tosi, objektiivisen asiantilan kanssa yhtäpitävä, on viime kädessä empiiri- nen kysymys riippuen paitsi päätelmän pätevyydestä aksiomaattisessa järjestel- mässä A, myös siitä, miten hyvin A kelpaa heijastamaan kohteen ominaisuuksien suhteita tutkittavien ilmiöiden alueella.

Myös dialektinen logiikka voi sanoa jostakin hypoteesista,teoreettisesta olettamuk- sesta, lähinnä sen, onko se dialektisen materialismin periaatteiden mukaisesti pä- tevä vai ei, sen totuuden ollessa viime kädessä empiirinen kysymys./3/ Päteviä hy- poteeseja vaikkapa ihmisyhteiskunnan synnyn konkreettisista muodoista biologi- sesta liikemuodosta voi olla useita, mutta niistä tuskin kovin monet ovat faktuaali- sesti tosia, todella toteutuneita, ja näistäkin luultavimmin vain yksi edelleen jatkuu. Usein dialektiikka kertookin enemmän siitä, minkä tyyppisiä elementtejä pätevän hypoteesin ei pidä sisältää, kuin siitä, miten nimenomaisesti erityistieteellisiä hypoteeseja tulisi asettaa.

Päättelymenetelmän sijasta dialektinen materialismi katsoo tieteen ytimeksi teori-anmuodostuksen. Termiä ´teoria´ käytetään tässä ns. suppeassa merkityksessä ajattelumuotona,joka heijastaa tutkittavaa kohdetta kokonaisuutena (jonkin tieteen- alan puitteissa). Tieteellistä käsitteenmuodostusta ei voida erottaa teorianmuodos-tuksesta.Kunkin teorian pitää olla sisäisesti ristiriidaton eli koherentti (mikä ei suin- kaan takaa, saati "määrittele",että teoria olisi myös tosi!),jotta se ennustaisi yksi- käsitteisesti testattavissa olevia tuloksia (usein todennäköisyysjakautumia), mutta naapuriteorioiden välillä usein ilmenee ristiriitaa. Joskus on yksi ja sama ilmiö jou- duttu muodollisen sisäisen ristiriidan välttämiseksi kuvaamaan kahdella eri teorialla kuten aalto- ja hiukkasoptiikassa, joiden vastakohtaisuus on sitten uuden yleisem- män teorian myötä saanut selityksensä. On yksi kysymys, mitkä lainalaisuudet luonnossa ja yhteiskunnassa objektiivisesti ovat olemassa vaikuttaen siihen, mitä toimintamme tuloksena syntyy ja mitä ei,ja toinen kysymys,missä määrin olemme ne juuri oikein tiedostaneet ja adekvaateiksi käsitteiksi "kiteyttäneet".

Aksiomaattiset järjestelmät muodostetaan nekin yleensä jonkin teorian pohjalta "sopimalla" joukko suhteellisia totuuksia "absoluuttisiksi", klassisen logiikan ta- pauksessa se, että jokin ominaisuus kohteessa joko täysin on tai sitä ei ole lain- kaan. Aksiomaattisia järjestelmiä on kahta perustyyppiä, tulkittuja ja tulkitsemat-tomia.

Hypoteesin muodostus ja sen suora tai välillinen empiirinen testaus ovat teorian-muodostuksen välttämätön momentti periaatteessa kaikilla tiedon aloilla. /3/

Materialistinen ja hegeliläinen dialektiikka ovat eri oppeja

Dialektiikan keksijä oli saksalainen filosofi G.W.F.Hegel (1770 - 1831). Hegelismi näkee ainakin yhteiskunnassa ajattelun, yleensä sen objektivoitujen muotojen tie- teen, taiteen, moraalin, politiikan jne. omalakisen liikkeen, "hengen itsekehityksen" myös materiaalisen kehityksen syynä ja tätä "perimmäisempänä" toisin kuin mate- rialismi. Yleiskäsitteet kehittyvät Hegelin mukaan omalakisesti tiedollisten ja muiden ristiriitojen vaikutuksesta ilmentäen "maailmanhengen" (Itse)kehitystä.

"Hegeliläis-marxilaista dialektiikkaa" ei siis ole olemassa, vaan hegeliläinen ja ma- terialistinen dialektiikka ovat kaksi eri oppijärjestelmää, jotka ovat toisiinsa hieman epätäydellisessä analogiasuhteessa: useimpia käsitteitä ja lakeja vastaa suurin piirtein samannäköinen,mutta erisisältöinen vastin toisessa, joskaan hegelistit eivät tunne eivätkä tunnusta esimerkiksi materialistisessa dialektiikassa keskeistä ´hei- jastuksen´ käsitettä, joka merkitsee vuorovaikuttavien objektien kuvautumista tois- tensa ominaisuuksissa ja joka muun muassa muodostaa monimutkaistuvan kehityksen erään keskeisen mekanismin.

Perustavin ero vallitsee dialektisen materialismin ja hegelismin totuuskäsitteessä: Hegel käänsi ns. aristoteelisen totuuskäsityksen ajatuksen vastaavuutena kohteen- sa kanssa päälaelleen, materiaalisen kohteen vastaavuudeksi käsitteensä, "idean- sa" kanssa (klassisessa hegelismissä "ylevän", vulgaarihegelismissä ties minkä päähänpiston).Jos siis herra/rouva Schmidtin ei voitu parhaalla tahdollakaan katsoa vastaavan edesottamuksiltaan Hegelin ´(tosi) saksalaisen´ käsitettä, se merkitsi itse asiassa sitä, että herra/rouva Schmidt ei fyysisenä saksalaisena henkilönä ollut hänen teoriansa mukaan tosi! Hegeliläisen dialektiikan totuuskäsityksestä kir- joittaa Juha Manninen teoksessaan Dialektiikan ydin /4/,kyseessä on siis hegelis- tisen dialektiikan ydin.Pohjimmiltaan hegelistisiä käsitteitä ovat Hegelin itsensä ´to- sisaksalaisen´ ohella mm. 20-luvun ´neuvostoihminen´, taannoinen ´uudentyyppinen nainen/mies´ (parantamisen varaa toki puolin ja toisin varmasti löytyy...) jne.

Kysymys siitä, mitkä ilmiöiden väliset yhteydet ovat objektiivisia lakeja ja mitkä ei- vät, ei ilmei- sesti ole hegelisteille kovin tärkeä: toisaalta he ovat saattaneet pitää vaikkapa elektroniikan perusteorioita ainakin osaltaan joinakin "voimalaitosinsinöö- rien yhteiskunnallisia valtapyyteitä legitimoimaan" formuloituina oppeina (sellaisia- KIN "teorioita" on,epäilen mm. sosiobiologiaa),toisaalta taas perättömyyksiä tosina latelevan humpuukitoimittajan,poliitikon,byrokraatin,kirkkoruhtinaan tai "diplomaatti- tiedemiehen/naisen" ei katsota vain vääristelevän,vaan myös "luovan" todellisuutta! Hegelistille ei liene paha ongelma, vaikka sitten dialektiikkakin olisi ensisijaisesti osa jotakin "subjektiviteettitaistelua".Materialisti sen sijaan vaatii,että filosofiasta on oltava todellista hyötyä empiirisestikin todennettavissa olevien erityistieteiden teori-anmuodostuksessa. Uskon asioista Hegel ajatteli johdonmukaisen "dialektisesti": "Jumala on tulemassa (Maailmahengen lopputulemana)." Hän ei siis ollut ateisti.

Dialektinen materialismi palautti totuuskäsityksen takaisin aristoteeliseksi, ensisi-jaisesti teorian vastaavuudeksi objektivisten lakien kanssa.

Ilman hegelistisiä käsitteitä huumori ja viihde olisivat köyhiä.Pyrkimys "elää todek -si" ihanteita tai uusia (tai vanhoja) käyttäytymismalleja ei sinänsä ole tuomittavaa, päin vastoin, riippuen toki myös niiden ihanteiden sisällöstä. Arveluttavaa on, jos hegelismi otetaan aseeksi objektiivisuuteen pyrkivää tiedettä vastaan. Hegelistinen dialektiikka on muiden elämänalojen kuin tieteen dialektiikkaa.

Vulgaarihegelistisen tietoteorian ja sosiobiologismin eri varianttien mekaanisina yhdistelminä saadaan joukko sattumalta usein f-kirjaimella alkavia tieteenvastaisia, ja joskus pahempaakin, ideologioita, joita tässä ei ole aihetta tarkemmin ruotia.

Myös marxismin voidaan katsoa olevan "syntetisoitu" hegelismin ja Ludwig Feuer-bachin sosiobiologisminsukuisen ateismin pohjalta,kuitenkin tiedon kehityksen nor- maalia kaavaa seuraten siten, että näiden oppien kestämättömät puolet on hylätty ja kestävät ainekset säilytetty, eikä päin vastoin.

Lindfors näyttää olevan liikkeellä ns. "puhtaan tieteen" lähtökohdista, koskapa hän äärimmäisen epämuodikkaasti katsoo,kuten esimerkiksi minäkin,historiallisen ma- terialismin ja marxi-laisen kansantaloustieteen olevan perusteiltaan oikeita.Moni ei- uskovainen "porvari" ajattelee täsmälleen päin vastoin kuin Lindfors:heillä ei olisi oi- keastaan mitään dialektista materialismia vastaan,kunhan vain ei tarvitsisi hyväk- syä Marxin kapitalismiteoriaa (mikä ei toki olekaan vain filosofian kysymys) tai var- sinkaan ns. tieteellisen sosialismin teorioita. Teorioden perustavuusjärjestys on tä- mä. Helpompaa on niillä, jotka haluavat remontoida tämän "rakennelman" vintillä, kuin niillä, jotka haluavat vaihtaa sen perustukset, ja siinä sivussa laajemminkin nykyaikaisen tieteen perustukset.

Toivotan kuitenkin menestystä Lindforsille tieteenteorian kehittelyssä.

Lähteet:

  1. I. V. Blauberg, I. K. Pantin: Kratkij slovarj no filosofii (Lyhyt filosofian sanakirja), Politizdat 1982
  2. Iljenkov, Evald: Dialektinen logiikka
  3. Kopnin, Pavel: Dialektiikka, logiikka, tiede
  4. Manninen, Juha: Dialektiikan ydin
  5. Neuvostoliiton tiedeakatemia: Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet

Julkaistu Vapaa ajattelijassa 4/1997.

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/artikkeleita/dial.html

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Truth

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/dialectic

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Logic

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Dialectical+Logic

Keskusteluja:

Re: Materialistisen dialektiikan perusidea on yksinkertainen

Kirjoitti: RK (IP rekisteröity)

Päiväys: 18. kesäkuuta 2008 02.40

Kyynikko kirjoitti:
-------------------------------------------------------
> RK kirjoitti:
> --------------------------------------------------
> > Ihmisen keksimän, kieliin sisään rakentuneen muodollisen logiikan idea on,että JOKIN
> > OMINAISUUSJOSSAKIN KOHTEESSA JOKO TAYDELLISESTI ON tai SITÄ EI OLE LAINKAAN.

> Täsmällisemmin sanottuna fromaalisssa logiikassa käsitellään asiantiloja, jotka joko
> vallitsevat taieivät vallitse. Predikaattilogiikassa nimittäin olion eksistenssi ja attribuutit
> erotetaan tyyliin "Ei ole olemassa mustia joutsenia", joka väite on muuten epätosi.


Formaalisen logiikan sisällä noin, mutta minä puhun filosofian, ontologian kannalta: tuollaisen formaalisloogisen (kaksipäisen) järjestelmän fysikaalisen ym. TULKIN- NAN mahdollisuus (jotta sillä voitaisiin ennustaa, laskea ilmiöitä) perustuu tuolle mainitsemalleni olettamukselle (rajaukselle) todellisuuden luonteesta.Sellainen loo- ginen järjestelmä ERIYTTÄÄ tuollaiset todel-lisuuden puolet muista mahdollisista.

> > Koska luonto myös objektiivisesti (suhteellisen "hyvin") jakautuu tuollaisiin
> > erillisiin, ns. SUHTEELLISEN ITSENÄISIIN ominaisuuksiin, tutkittavat kohteet
> > eli OBJEKTIT voidaan teorianmuodostuksessa UUDELLEENRAKENTAA SYM-
> > BOLISESTI TIEDON PIIRISSSÄ noista  ominaisuuksistaan, jos ne on eriytetty >>oikein todellisuudesta.

> Formaalin logiikan tärkein rajoitus on, että se on luonteeltaan ekstensionaalista,
> ts. se käsittelee käsitteiden alaa, mutta ei pure niiden sisältöön, eikä näin vastaa >luonnollisen kielen semantiikkaa.

Se liittyy tähän: kielen on ulotuttava todellisuuden kaikkiin puoliin, ainakin joten kuten: Tiukan matemaattis-loogisesti kuvattavissa oleviin, todennäköisyysloogisiin, kaoottisiin, ja myös "dialektisiin".

> > Muodollisloogiset ristiriidat ovat tuhoisia teoroiden sisällä, tarkoittavat itse
> > asiassa, että "teoria" EI OLE "OIKEA" teoria, koska se ei ennusta testaavissa
> > olevia yksikäsitteisiä tuloksia, ei jakautumia eikä yksittäistuloksia (vaan sillä >>voidaan "ennustaa" tai "todistaa" mitä tahansa).


> Formaalissa logiikassa voidaan todella esittää päättely
> Nyt sataa ja ei sada = totta
> Napoleon oli putkimies = ?

> Nyt sataa tai Napoleon oli putkimies = totta
> Nyt ei sada = totta -> Nyt sataa = epätosi
> ________________________
> Napoleon oli putkimies = totta


> > Tässä asiassa on kuitenkin yksi iso ongelma MATERIALISMIN kannalta:


> > Muodollinen logiikka on kuitenkin lopulta IHMISEN LUOMA TYÖKALU todelli-
> > suuden mallintamiseksi kielessä, EIKÄ MATERIAALISELLA TODELLISUU-
> > DELLA VOI OLLA MITÄÄN "VELVOLLISUUTTA" OLLA KAIKILTA PUOLILTAAN
> > AINOASTAAN JA VAIN MUODOLLISEN LOGIIKAN TAUSTAOLETUSTEN MU-
> > KAINEN! Muodollista logiikkaa ei saa METAFYSISOIDA, eikä se ole mahdol- >>listakaan ilman, että joukko tärkeitä käsitteitä tippuisi tarkastelujen ulkopuolelle.

> Aiva totta sen ekstensionaalisen luonteen takia.

> > Erityisen ryhmän tällaisia käsitteitä muodostavat DIALEKTISET KATEGORIA-
> > PARIT, kuten ´sisältö jamuoto´, ´määrä ja laatu´, ´mahdollisuus ja todellisuus´,
> > ´sattuma ja välttämättömyys´, ´ulkoinen ja sisäinen´, ´osa ja kokonaisuus´,
> > ´olemus ja ilmiö´, ´mahdollisuus ja todellisuus´,´subjektiivinen ja objektiivinen´, >>´rakenne ja prosessi´, ´materia ja liike´.

> > Nuo dialektiset vastakohtaparit EVÄT VOI OLLA MUODOLLISLOOGISIA VAS-
> > TAKOHTIA,koska ne EDELLYTTÄVÄT toisiaan voidakseen olla olemassa,EIKÄ
> > MIKÄÄN TODELLINEN KÄSITE tai ilmiö VOI SAMAAN AIKAAN EDELLYTTÄÄ
> > JA SULKEA POIS TOISTA KÄSITETTÄ (ilmiötä) (loogisesti tai muutenkaan).

> Tässä teet mielestäni virheen. Edustat liian vahvaa käsiterealismia.Esimerkiksi
> sattuman ja välttämättömyyden kaltaiset käsitteet ovat loogisia konstruktioita,
> eivät luonnossa vallitsevia asiantiloja. Käsiterealismin johtaa helposti metafysiik-
> kaan, ajatuksiin jostain "syyn ja seurauksen laista" jonkinlaisena luonnonlakina.

Jos tarkastelemme ´sattumaa ja välttämättömyyttä´ PELKÄSTÄÄN (KEHITTYVI- NÄ) TAPOINA TARKASTELLA TODELLISUUTTA, ns. ilman omaa ontologista poh- jaa,se johtaa valitettavasti hegelistiseen dialektiikkaan ja se taas johtaa muissa yh- teyksissä hölmöyksiin. Se johtaa sellaiseenkin johtopäätökseen, että "kaikki TO- DENNÄKÖISYYS olisi subjektiivista", joka yksinkertaisesti tunnetusti ei pidä paik- kaansa.Koska lisäksi (AINAKIN objektiivinen) todennäköisyys on mahdollisuuden määräällinen mitta (suhteessa dialektiseen vastakohtaansa todellisuuteen) tulem- me kuin huomaamatta hegelistisen dialektiikan kanssa myös ´mahdollisuuden ja todellisuuden´ subjektiivisuuteen,eli suorastaan uskonnon välittömään tuntumaan.

Pistän tästä linkin Sovjetskaja entsiklopedijan hakusanaan aiheesta, jossa puolus-tetaan kyseisten käsitteiden ontologisuutta (vaikka en olekaan kääntänyt linkkiä loppuun):

" ´Välttämättömyys ja sattuma´ - tosiaan edellyttävät filosofian kategoriat, jotka hei- jastavat (ilmiöiden välisten, RK) yhteyksien tyyppejä, jotka määräytyvät olennaisten (olemuksellisten) ja epäolennaisten ("liitännäisten") tekijöiden perusteella.


Välttämättömyys - olio, ilmiö näiden yleisessä lainalaisessa yhteydessä; todelli-suuden ennen kaikkea sisäisten,pysyvien,toistuvien,kaikenkattavien suhteiden, sen kehityksen perussuuntien heijastuma: sellaisen tiedon tunkeutumisen asteen il- maus kohteen syvyyksiin,jolla tuon kohteen olemus, laki, ilmenee; keino muuttaa mahdollisuus todellisuudeksi siten että määrätyssä objektissa annettujen ehtojen vallitessa on olemassa vain yksi mah- dollisuus, joka muuttuu todellisuudeksi.


Sattuma - todellisuuden perustaltaan ulkoisten,epäolennaisten,epävakaiden, yksit- täisten suhteiden heijastuma;kohteen tiedostamisen alkupisteen ilmaus;toisistaan riippumattomien syyseurannaisten prosessien tai tapahtumien risteämisen seuraus; välttämättömyyden ilmenemismuoto ja sen täydennys. (Linkki on eri kirjasta.)


(Viimeisestä määreestä ilmenee, että kategoriaparin johtavaksi komponentiksi katsotaan ´välttämättömyys´.)


Ilmaistessaan objektiivisen todellisuuden määrättyjä yhteyksiä ja suhteita ´välttämättömyys ja sattuma´ ovat ontologisia kategorioita. Ollessaan tiedon muotoja, joissa toteutuu objektiivisen todellisuuden heijastusprosessi, ne esiintyvät loogisten kategorioiden muodossa (huom: dialektisloogisten, ei formaalis-, RK). Luonnehtiessaan ajattelun liiketapaa pinnallisemmasta syvällisempään niillä on metodologinen funktio.


Välttämättömyys "koostuu" usein sattumien paljoudesta, raivaten itselleen tien nii- den läpi,ja sen perusta on olioden vallitsevissa suhteissa,kehityksen edeltävän vai- heen lainalaisesti pohjustamana.Välttämättömät ilmiöt vastaavien ehtojen vallitessa kehittyvät määrätyssä järjestyksessä, tapahtuvat juuri siten eivätkä jollakin toisella tavalla. Sattuma taas yleensä seuraa annetulle ilmiölle ulkoiselta pohjalta, minkä voimasta se voi toteutua tietyllä tai jollakin muulla tavalla.


Jne. (seuraa luokittelua ja esimerkkejä sekä käsitteiden historiaa).


> > Dialektisilla vastakohdilla on usein erikseen muodollislooginen vastakohta. Ne
> > voivat olla subjektiivisesti "läheellä" dialektisia vastakohtia, kuten ´ei-satunnai-
> > nen´ ja ´välttämätön´ (mutta kumpikaan noista ei sisällä esimerkiksi kaoottisia
> > ilmiöitä!) tai ´ei-välttämätön´ ja ´satunnainen´, mutta toisissa tapauksissa dia-
> > lektiten vastakohtien muodollisloogiset vastakohdat voivat olla lähes synomyy-
> > mejä, kuten ´mahdollisen ja todellisen´ muodolliset vastakohdat ´mahdoton´ ja >>´olematon´.


> Tämä johtuu juuri siitä, mitä yllä mainitsin.Kyllä epälineaariset järjestelmät ja
> sumea logiikka voidaan ainakin teoriassa redusoida kaksiarvoiseen formaaliin
> logiikkaan, esim. mallintaa kaasu-  tai nestevirtauksia molekyyli kerrallaan. >Tähänhän supertietokoneiden cpu-voimaa poltetaan.


Juu, nuo voidaan kyllä "palauttaa",mikä on hiukan yllättävää kaoottisten prosessien kohdalla, mutta noin vain on, sen ovat kokeet osoittaneet, kaikkea muuta kuin "ilmeisillä" järjestelyillä.


Noiden lisäksi sitten on vielä niitä itsekehittyviä dialektisiakin prosesseja, joissa esimerkiksi "vastakohdat taistelevat", ja voi syntyä kokonaan uudentyyppisiä objektityyppejäkin uusine lakeineen, kuten vaikka elollista materiaa elottomasta, eikä vain esimerkiksi uusia ja uusia ennakoimattomia MUOTOJA, jotka aina kuitenkin ovat muotoja eivätkä esimerkiksi INFOR-MAATIOTA (vaikka niistä voi sellaistakin karsiutua), kuten kaoottisissa prosesseissa.

Me näemme helposti "todellisuutena" vain sellaisen, jonka sekä näemme että voimme ainakin periaatteessa myös laskea. Sellaisessa tapauksessa metafy-sisoitu muodollinen logiikka (joka pohjimmiltaan on subjektiivista ja ihmisen kult- tuurisesti luomaa) on päässyt hiipimään myös ONTOLOGISEN TODELLISUUS-KÄSITYKSEMME SISÄLLE.

Lisää Kailan vaikutuksesta:


http://skemman.is/stream/get/1946/14546/34513/1/Juha.pdf

The volume here reviewed, dedicated to Arne Naess, is intended to fill the historical gaps and provide a more complete picture of this rich network, which even the Se- cond World War was unable to destroy.In what follows,I will not discuss the second part of the volume, which contains a paper on the unit and disunity of science by Gerard Holton and a series of reviews of relevant books on different topics related to the Vienna Circle.I will instead offer some remarks concerning the main characters of our story, that is: Eino Kaila (1890-1958), Arne Naess (1912-2009), Jørgen Jør- gensen (1894-1969) and Åke Petzäll (1901-1957),who founded the Swedish Journal Theoria. However, instead of following the order of the individual articles, I will recon-struct the content of the volume dealing with individual countries,to see their relative contribution to the continuity of the philosophical network in the Nordic Countries.

From Norway to Denmark


I begin with Norway,not least because the volume is dedicated to Arne Naess. Arne Naess is a typical example of a European Intellectual of pre-war times: he studied in Paris and Oslo and went to Vienna in 1934-36 to write his dissertation on Know- ledge and Scientific Behavior (published in Oslo 1936). Then he participated in the third Conference on the Unity of Science in Paris,discussing with Rudolf Carnap (1891-1970) and Otto Neurath (1882-1945) about truth.

He then went on to Berkeley and returned to Oslo, where he was active in the anti- Nazi movement, and he continued to work there after the war, both as a professor and a political activist;he became a UNESCO representative in the East-West con- flict,and was a promoter of the international peace movement and later of the ecolo- gical movement. Meanwhile he published frequently in Theoria, worked as editor of Synthese and founded and edited Inquiry.

Although primarily thought of as a founding father of Norwegian philosophy, Arne Naess may be also considered as central in the development of the Social Scien- ces in Norway. As Fredrik W. Thue remarks in “Empiricism, Pragmatism, Behavio-rism”, shortly after the German invasion, Arne Naess gathered an interdisciplinary group of students to work on foundations,and after the war, the agenda of the group changed from philosophy towards social research: Naess’epistemological program, and the experience of resistance against Fascism brought about a strong interest in the practical and normative challenges to postwar society, and an abandonment of his links with Logical Empiricism. Thue analyses Naess’ influence on the organi- zation of studies (with psychology,logic and the history of philosophy as mandatory for all university students in Norway) and his naturalistic behavioral epistemology, nearer to American sociology and antagonistic to Popper’s “principles” of the Open Society.According to Naess,*“Spontaneous reactions of empathy between humans presented deeper and more universal moral wellsprings than philosophical dogmas” (p.222). The paper tries to show the strong connections on the one hand between Naess and his pupils - where much space is given to Stein Rokkan (1921-1979) and his criticism of Karl Popper (1902-1994) - and on the other hand between his group and the American liberal-progressive tradition,following the path of John Dewey (1859-1952). From this connection a new attention to sociology and social reform arose.

Thue devotes too little space to exploring the links between the intellectual environ- ment around Arne Naess and the optimistic faith that society could be improved by means of an interplay between economic growth, social welfare and political demo- cracy. Hints about the “liberal innocence” of Naess are unfortunately not adequately explained.In any case,an antho- logy is unlikely to give a coherent account of the career of a complex philosopher. The idea of Naess' progressive abandonment of Logical Empiricism is rejected by another paper of the anthology,by Friedrich Stad- ler: “Arne Naess – Dogmas and Problems of Empiricism”.

According to Stadler, although Naes apparently stopped working inside the frame- works of traditional Logical Empiricism and the Unity of Science program after World War II - mainly on account of his interest in the social sciences and the ecological movement - he had kept in continuous touch with his Logical Empiricist roots,for instance in his correspondence with Neurath (up to 1945) and with Carnap (up to 1969) and in his many papers on A.J.Ayer (1910 -1989) and Paul Feyer- abend (1924-1994). Although his criticism of Logical Empiricism anticipates the fa- mous critique of Quine (1908-2000) in "Two Dogmas of Empiricism", Stadler shows how Arne Naess never abandoned Logical Empiricism as a style of thinking and, especially in his later years,returned to his former ideas.A discussion of the 10 vo- lumes of Naess’ selected works confirms the complexity of his overall philosophy.

While philosophy in Norway tended to be also closely linked to sociological studies, the role of Finland in the development of philosophy seems to be the most “foundational” of all other countries. Long before Arne Naess gave Norway a steady logical and empiricist foundation in philosophy, Eino Kaila was building a steady ground for cultivating analytic philosophy and logic in Finland as in Sweden and Norway. As Juha Manninen writes in the paper, “Between the Vienna Circle and Ludwig Wittgenstein. The philosophical Teachers of George Henrik von Wright”, the logic textbook used by Kaila for many years was the Abriss der Logistik by Rudolf Carnap, and many books by Carnap were recommended to the students, including Henrick Von Wright (1916-2003).The curriculum included the study of Wittgenstein (1989-1951), mainly the Tractatus. Besides chairing a logic club with advanced stu- dents,including von Wright himself and Herick Stenius (1911-1990),Kaila influenced Swedish philosophers, criticizing their psychologism in a strong address given at the University of Uppsala.Together with Jørgen Jørgensen,he convinced the appoint- ments committee in Oslo to give the chair of philosophy to the young Arne Naess in 1939. Actually Kaila’s philosophical career begun when he wrote to Hans Rei- chenbach (1891-1953),who suggested that he contact Moritz Schlick (1882-1936).


Kaila had some correspondence with Schlick, who then asked him to come to Vienna in 1929. Kaila had already written on Shlick, Einstein and Carnap’s Aufbau. Carnap found Kaila’s criticism surprising and interesting, and over a long period the two philosophers met several times.Kaila insisted on the importance of inductive in- ference and probability, while Carnap was - at the time - very distant from this topic that was to become a primary concern during his last period. Perhaps it was Kaila who moved Carnap in that direction. Kaila’s attention to induction culminated in his Finnish translation of Hume’s Inquiry Concerning the Human Understanding.His cri- tical book on Carnap’s Aufbau was discussed in Berlin by Reichenbach and by the young Carl Hempel (1905-1997), and later in Vienna by Hans Hahn (1879-1934), Felix Kaufmann (1895 - 1949), Kurt Gödel (1906-1978) and Rudolf Carnap, who reviewed the book in Erkenntnis.


Kaila went many times to Vienna and collaborated with Charlotte and Karl Bühler, defining what it is now called “the Kaila effect”- the attention area of the two eyes of a moving person from a child, who typically did not use that area if one eye was co- vered. (p.58). Between psy- chology and logic, working on intentionality, Kaila was always critical of Carnap, since his review of Carnap’s Logical Syntax; he did not completely accept physicalism and always asked for a space for a phenomenologi- cal language dealing with subjective experience.


As an historical influence, Kaila was also important for the development of the Swe- dish journal Theoria, founded in 1935. Kaila suggested that Theoria could take the place of Erkenntnis, which was in difficulty for political reasons. In fact, Erkenntnis lasted two more years before being provisionally closed; its contributors went most- ly to the US,where  they contributed to new journals,such as Philosophy ofScience (founded in 1934) and the Journal of Symbolic Logic (founded in1936).We will come back later to the history of Theoria. Kaila’s influence in philosophy in Finland was wide; in the book we find reference to two main figures among his students, Oiva Toivo Ketonen (1913-2000) and George Henrick Von Wright.

Ketonen was more devoted to logic than philosophy and went in 1938 to Göttingen, where he met Heinrich Sholtz (1884-1987). In Göttingen he studied under Gerhard Gentzen (1909-1945), and then received his PhD in logic during the 1944 bombing of Helsinki. In the paper “Young Ketonen and His Supreme Logical Discover”, Mi- chael von Boguslawski suggests that the impact of the war was a reason for Keto- nen to pay more attention to ethics than to philo- sophy of science. However his early logical work was well received: Haskell Curry (1900-1982) said that Ketonen’s work,extending Gentzen’s calculus,was the best thing in proof theory since Gent- zen. Paul Bernays (1888-1977) and Arend Heyting (1898-1980) also appreciated his work.

Ketonen remained in contact with Kaila, working on topics such as the problem of analytic and a priori knowledge. However, the influence of Kaila was much more re- levant to Georg Henrik von Wright especially at the beginning of von Wright's career when Kaila compelled the young student to study logic and gave him English texts to read. Certainly he was also influential in von Wright’s interest in induction and probability. In 1939,the year of the Russian invasion of Finland,Kaila (then in Helsin- ki after having taught in Turku) published his intro-duction to logical empiricism, Hu- man Knowledge, translated into Swedish by von Wright. Despite the invasion, Fin- land survived as an independent democracy and was able to keep its leading scho- lars linked together, including a new arrival from the US, Jaakko Hintikka (1929-), described by von Wright (who had met Hintikka in Cambridge) as a “a very gifted young man”. In short, as Manninen says in his paper, “there is an unbroken lineage from Kaila and the Vienna circle to present day philosophy in Finland”.


More on Kaila’s philosophy can be found in the papers by Ilkka Niiniluoto, “Kaila’s Critique of Vitalism”,and by Arto Siitonen, “Kaila and Reichenbach as Protagonists Of Naturphilosophie”.Hintikka,without whom it is almost impossible to speak of Fin- nish philosophy, gives a rather personal account of the connections between him- self and Kaila in an interview in The Philosophy of Jaakko Hintikka (in the Library of Living Philosophers collection). Hintikka identifies Kaila as his original inspiration, discusses his connection with von Wright, and makes some remarks on Vienna Circle’s influence coming to an end (referring obviously to the original Vienna Circle project). His interviewer, Simo Knuuttila, is able to put provocative questions that evoke interesting responses on a variety of topics, including reflections on Carnap, Wittgenstein and Quine.