Identieettipolitiikallakin on jokin luokkasisältö - tai se ei ole politiikkaa lainkaan

V.I. Lenin määritteli Marxiin nojautuen politiikan olevan (viime kädessä: suoraan tai välillisesti) "luokkien taistelua vallasta valtiossa".

Näin ollen otsikossa viljelemäni termi "luokkapolitiikka" ei ole aivan kolmasti kirkas-tetun tieteellisesi ilmaisu marxilaisessa mielessä,vaan kyseessä on ns. "kakkukakku-määritelmä" (tårta på tårta), sillä termi ´luokka´ on ERIKSEEN määreenä - ja jo val-miiksi myös päätermin määritelmän keskeisenä olemuspiirteenä (asiayhteydestä riippuen mahdollisesti ERI merkityksessä, jolloin tulos ei olekaan enää välttämää "kakkua" ollenkaan, vaan "sianruokaa" - "mansikka-anjovis-kakkua"...).

Tässä yhteydessä, tässä teoriassa, ´luokka´ tarkoittaa nyt justiin sitä, mitä Marx ja Le- ninkin sillä tarkoittavat. Termi ´luokkapolitiikka´ ei sinänsä ole väärin oikeissa yhteyk-sissään, useinkaan, kun sellaista vaaditaan sekä politiikan että termistön selkeyttä-miseksi - esimerkiksi puolueohjelmassa. Ennen ei puhuttukaan ´luokkapolitiikastata´ vaan ´luokkakantaisesta poliiikasta´, vaatimuksena. Joitakuita asian kannttajiakin se termi kyrsi, ja sille ideoitiin paremmin korvassa soivia vauhoehoja, mm. juuri ´luokkapolitiikkaa´. Sillä tarkoitettiin tätä.

Sen sijaan niissä väärissä yhteyksissä sen toistoluonne (joka ei ole redundans-sia,eli että sanottaisiin sama asia kahteen kertaan ymmärettävyyden parantamiseksi kuin Kalevalassa) tulee esiin juuri mahdollistaen valeloogisen rinnastuksen muka poissulkevina (eli muodollisloogisina) vastakohtina esimerkiksi identiteettipolitiik-kaan siten, että muka jälkimmäinen ei olisi lainkaan, minkään luokan politiikkaa!

Sana identiteettipolitiikka on muodollisloogisesti moitteeton - kunhan muistetaan, et-tä luokkaluonne ei häviä politiikasta sillä,että siihen pannaan ´identiteetti´ eteen. Kun tä EI muiteta - eli halutaan hämärtää - puhutaan muista ilmiöistä kuin politiikasta (esimerkiksi seksuaalisesta identiteetistä), tai sitten puhuaan potaskaa poliiikasta. Tí-lanne on siis päinvastainen kuin ´luokkapolitiikan´ kohdalla: looginen moitteettomuus yhdisyneenä asian hämäryyteen.

 

Kuinka sanaa identiteettipolitiikka väärinkäytetään?

anttirautiainen

Antti Rautiainen 8.11.2019 15:23

 

237834-675x450-vampire-embracing-her-vic

Vasemmistoälykkömies joutumassa identiteettipolitiikan uhriksi (kuva Rautiaisen)

Identiteettipolitiikka on muodikas sana,jota käytetään yleensä väärin. Elisabeth Wide kirjoitti aiheesta erinomaisesti Kumussa toukokuussa, eikä jutun lista väärinkäytön tavoista ole edes tyhjentävä.

Kirjoitin kaksi vuotta sitten neliosaisen sarjan siitä,kuinka sosialismi kuului 70-luvulla kiinteänä osana keskusteluun jossa määriteltiin ensimmäistä kertaa identiteettipoli-tiikka.Sittemmin tästä keskustelusta syntyi intersektionaalinen feminismi,ja sosialismi on viime vuosina marginalisoitunut intersektionalistisessa keskustelussa.

Sarjassa jäi käsittelemättä kolikon toinen puoli, eli se kuinka sosialistisessa keskus-telussa on pyritty vääristelemään identiteettipolitiikan käsitettä määrittelemällä luokat ja materialismi sen ulkopuolelle ja (huonolla menestyksellä) marginalisoimaan inter-sektionalistista keskustelua. Tämä on seurausta intressiriidoista, ja väärinkäytökset mahdollistaa Marxin väärinlukeminen. "

 

HM:Inersektionalismi näyttää pitävän luokkaa yhtenä identiteettinä muiden joukossa. Sitä se ei ole. Luokka ei ole samaa kuin luokkaidentiteetti.

https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Classes%2c+Social

Classes, Social

 " Large groups of people differing from each other by the place they occupy in a his-torically determined system of social production, by their relation (in most cases fixed and formulated in law) to the means of production, by their role in the social organi-zation of labor, and, consequently, by the dimensions of the share of social wealth of which they dispose and the mode of acquiring it. Classes are groups of people one of which can appropriate the labor of another owing to the different places they occupy in a definite system of social economy” (V.I.Lenin, Poln.sobr. soch., 5th ed., vol. 39, p. 15).

This definition by V. I. Lenin is applicable to the classes of a society that has internal antagonisms. The relations between such classes inevitably lead to class struggle. However, classes also remain in socialist society after exploitation has been ended. The complete abolition of class divisions of society is possible only at the highest stage of development of productive forces and production relations: it requires not on-ly abolishing private ownership of the means of production, but also overcoming the old forms of social differentiation of labor and the essential distinctions between town and country and between intellectual and physical labor. ...

 

HR: " Sosialistit feministejä vastaan

1900-luvun alun naissosialistit ja naisanarkistit, kuten Clara Zetkin, Aleksandra Kol-lontai ja Emma Goldman hyökkäsivät aikansa feministejä vastaan. He uskoivat sosi-alis-tisen vallankumouksen ratkaisevan naisten ongelmat tehokkaammin kuin femi-nistien reformistinen toiminta. Mutta historiallisessa sosialistisessa liikkeessä oli aina mukana myös puhdasta naisvihaa. Ensimmäisen kampanjan naisten savustamiseksi ulos sosialistisesta liikkeestä aloitti jo Joseph Proudhon 1840-luvulla. Samanlaisia kampanjoita syntyi uudestaan heti kun naiset olivat saaneet liikkeessä jotain jalansi-jaa. Sosi-alistiliikkeen miehet (myös ne jotka eivät olleet valkoisia tai heteroita) eivät halunneet naisia valta-asemaansa horjuuttamaan.

Widen kirjoituksen jälkeen identiteettipolitiikkaa kritisoi Veikka Lahtinen Nyt-liittees-sä, ja Kumussa julkaistiin edesmenneeltä Mark Fisheriltä käännetty kirjoitus Pako vampyyrilinnasta. Lisäksi samaa keskustelua edustaa Varisverkoston kääntämä Ma-thias Wågin analyysi ruotsalaisesta antifasistisesta liikkeestä. Vaikka Lahtinen, Fi-sher ja Wåg eivät ole Proudhonin kaltaisia niljakkeita,kannattaa näitä juttuja lukiessa muistaa, että näillä samoilla argumenteilla sosialistisen liikkeen naisia on vaadittu o- lemaan solidaarisempia miehille jo 170 vuoden ajan.Voi kysyä kuinka paljon tottele- vaisuudesta ja miesten intressien laittamisesta edelle on lopulta ollut naisille hyötyä.

Solidaarisuuden vaatimusta tehostetaan nykyään Marxin teoreettisella väärinymmär-tämisellä. Kun Marx ja Engels puhuivat luokasta, he tarkoittivat mitä tahansa ihmis-ryhmää. "

 

RK: EIVÄT TARKOITTANEET!!!

Luokat ovat  "suuria pysyviä ihmishmiä, joka saavat periaatteellisesti erilaisilla tavoilla osuutensa yhteiskunnallisesta kokonaisvarallisuudesta".

 

HR: " Naiset olivat luokka, mustat olivat luokka, "

 

RK: Eivät ole, vaan jakuuvat eri luokkien kesken!

 

HR: " ... eikä ollut mitään yhtä ainoaa tapaa jakaa yhteiskunnat luokkiin. Marx oli ma-terialisti,ja hänelle oli myös selvää että mikä tahansa luokkajako on materialistinen. "

RK: Ei ole. On aivan mahdollista sompuloida myös idealistisia vale-luokkajakoja, joka perustuvat toisarvoisille seikoille kuten vaikka pelkästään tuntemuksille kuulu-misesta ryhmiin (jotka tulevat erityisesti esiin kyselytutkimuksissa), yhteiskunta toki jakautuu muillakin tavoilla kuin luokkiin.

HR: " Marxin aikana naisliike oli vasta syntymässä, mutta Marxille olisi ollut itsestään selvää että materialististen intressien puolesta järjestäytyneet naiset ovat materialistinen liike.

Kukaan, joka uskoo että on olemassa erikseen luokkapolitiikka ja identiteettipoli-tiikka ei joko ole lukenut Marxia, tai on lukenut mutta ei ymmärrä. "

 

RK: Noiden asettaminen toisensa pois sulkeviksi muodollisloogisiksi vastakohdiksi on virhe. Kumpikaan noista termeistä ei ole erityisen onnistunut tiukan loogisen tieteellisen päättelyn kannalta, ei syistä.

Missään tapauksessa ne eivät ole "sama asia"!

 

HR: "  Suurin osa feministien vaatimuksista on aina ollut materialistisia. On ensin vaadittu oikeutta tehdä työtä ja sitten samapalkkaisuutta ja palkkaa kotitöistä. Tervey-denhuollon kysymykset kuten abortti, ja hoivatyön kysymykset ovat myös yksiselittei- sesti ma-terialistisia. Tämä oli itsestäänselvää myös Combahee River Collectivelle, joka 70-luvulla määritteli identiteettipolitiikan käsitteen. Naisten, mustien ja lesbojen intressit olivat heille materialistisia intressejä, identiteettipolitiikka ei ollut mitenkään erossa materialistisista kamppailuista.

Miksi monet (lähinnä mies-) sosialistit sitten nykyään allekirjoittavat älyvapaan näke-myksen, että identiteettipolitiikka olisi jotain materialistisista kamppailuista irrallista idealistista huuhaata? Pääosin tämä on pelkkää opportunistista typeryyttä. Mutta osittain syy on varmaankin marxilaisen keskustelun käänteessä pois Marxista 1900-luvun aikana.

Marxin identiteettipolitiikka ja sen viholliset

Marx määritteli näkemyksensä historialliseksi materialismiksi, mutta yhtä hyvin voisi puhua historiallisesta dualismista, koska Marxin mielestä sekä materiaaliset olosuh-teet että ideat olivat tärkeit "

 

RK: Dualismi on ei asia. Noin ei voi sanoa sotkematta perusasioita.

 

HR: "Marx erotti kaksi erilaista luokan käsitettä. “Klasse-an-sich” on “luokka itses-sään”, joka on olemassa materiaalisena todellisuutena identiteeteistä riippumatta, ja “Klasse-für-sich” on asemansa tiedostava ja yhteiseen edunajamiseen järjestäytynyt luokka, eli nykyisessä kielenkäytössä luokkaidentiteetti. Marxin mukaan mitään luokkataistelua ei ole olemassa ilman näitä molempia. "

 

RK: Toisilla identiteeteillä on materiaperusta, toisilla ei.

 

HR: " Marxilainen liike jakaantui 1900-luvun alkuvuosina reformistiseen ja vallanku-moukselliseen. Vallankumouksellinen haara ajautui kriisiin 1920-luvulla, toisaalta koska Neuvostoliiton todellisuus ei ollut odotetunlainen, ja toisaalta koska länsimaiden työväenluokka ei innostunut stalinismista.

Ensimmäistä pulmaa pohti vasemmistokommunistinen liike jota Lenin haukkui kirjas-saan ”Vasemmistolaisuus lastentautina kommunismissa”.Vasemmistokommunismis- sakaan vallankumousta ei pitäisi johtaa puolue eikä järjestö, vaan työväenluokan tu-lisi johtaa sitä itse.Klasse-für-sich ja marxilainen dualismi heitettiin roskikseen. Jäljel- le jäi vain puhdas materialismi ja työväenluokan vallankumouksellisen heräämi-sen passiivinen odottaminen. Raatikommunistit odottavat sitä edelleen näppäimistöjensä äärellä.

Toista pulmaa pohti Antonio Gramsci. Hän päätteli, että työväenluokkaa ei innosta stalinismi, koska se on ”porvarillisen hegemonian tietoisuuden vallassa”. Sosialisti-sen liikkeen pitäisi siis keskittyä enemmän aivopesuun ja propagandaan kuin todelli-suuteen, Klasse-für-sich on tärkeämpi kuin Klasse-an-sich. Siirtymää tästä marxilai-sesta dualismista kohti idealismia vauhditti kiinnostus Freudin ja Jungin teorioihin, suuntaus jota seurasi myöhemmin osa Frankfurtin koulukunnasta sekä Deleuze ja Guattari. Ehkäpä psykoanalyysi auttaisi selvittämään miksi työväenluokka ei halua GULAGia? "

 

RK: Mikään gulagi ei liity millään avalla Marxin ja Leninin käsitemääritelmiin.

 

HM: " 60-luvulla situationistit syntetisoivat molempien haarojen älyvapaimmat ideat. Situationistit lainasivat toisaalta idealistisuuntaukselta, koska heidän mielestään ongelma oli ”spektaakkeliyhteiskunta” joka oli aivopessut työväenluokan kapitalismin puolelle. Samanaikaisesti he lainasivat raatikommunismilta täysin päinvastaiseen äärimaterialistiseen näkemykseen perustuvan organisaatioteorian. Sen mukaan mi-tään organi-saatiota ei tarvita,koska työväenluokka organisoi itse itsensä. Ei kovin yl-lättävää, että parissa vuodessa situationistien johtaja Guy Debord puhdisti liikkeestä kaikki muut paitsi itsensä, ja jostain syystä näitä riemuidiootteja ihaillaan edelleen vasemmistoälykköpiireissä.

Tässä 1900-luvun marxilaisen keskustelun alennustilan kontekstissa ei ole yllättä-vää,että vasemmistoälykkömiehet eivät tunnista materialistista intressiä ja materialis- tista kamppailua vaikka sitä takoisi vasaralla heidän päähänsä. Feministejä voi syyt-tää monista asioista – reformismista, yhteistyöstä porvarien kanssa, yhtenäisen ana-lyysin ja linjauksien puutteesta (koska sosialistimiehet ovat aina olleet keskenään samaa mieltä kaikesta). Feministejä ei kuitenkaan voi syyttää siitä etteivät he tunnistaisi omia materialistisia intressejään.

Naiset ja feministit ovat joutuneet 200 vuoden ajan argumentoimaan sosialistimiehil-le, miksi sosialistimiesten pitäisi ajaa naisten luokkaetuja,usein tuloksetta. Nyt ollaan ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa feministiliike on vahvempi kuin sosialistinen liike. Nyt sosialistimiesten pitääkin argumentoida naisille ja feministeille altavastaa-jan asemasta miksi näiden tulisi olla kiinnostuneita sosialismista. Sosialistimiesten pitäisi kyllä vähän skarpata argumenttien kanssa,jos halutaan että pointti menee läpi.

Antti Rautiainen "

 

RK: Pääsääntöisesi miehet ovat ajaneet oman luokkansa naisten etuja, ja välillä muidenkin, siinä kuin omiaankin.

 

Veikko Huuska #3061993 9.11.2019 11:05
 

Ensi kertaa feminismi on vahvempi kuin sosialismi; sosialistimiesten tulisi motivoida feministinaisia miten näiden tulisi tukea sosialismia. "

 

RK: toiset näkevät vaivaa feministien suuntaan, toiset eivät...


VH: " Itse asiassa juuri näin, mutta mahdoton tehtävä.


Feministinaiset ovat tunnetusti ja oletetusti koulutetumpia ja (ura)tietoisempia kuin sosialistimiehet.Itse asiassa feministinaiset, karikatyyristaen,eivät juuri piittaa vähem- mässä määrin mistään niin tyyten, kuin oletetusta työläismiehestä, joka tajunallisesti on miessosialistin prototyyppi, – ja vaikka ei enää olisikaan, mutta kuitenkin tajunnallisesti hallitsee käsitekokonaisuutta.

Hyvä esimerkki tilanteesta on se, että Vasemmistoliiton, joka nykyisin on Suomen suurin vähemmistöjen puolue, kannattajista enää alle 20% on perinteisessä mielessä työläismiehiä.

Vastaavasti tuo inhottu ”sekatalouspuolue”, perussuomalaiset,on sekä Suomen suu- rin työväenpuolue, että suurin yrittäjäpuolue – mikä on marksilaiskonventionaalisesti katsittuna hyvin paradoksaalista, mutta globaali-hämärän ajassa lähes itsestäänselvyys.


Tähän väliin anekdootti muutaman vuoden takaa. Muuan Mies, joka oli perin juurin pahastunut minun tähdennettyäni työn ja sen tekemisen merkitystä, tiuskaisi minulle: ”Ja tuollainenko muka on työväenmies?” – Vastasin hänelle: Kyllä, ja kova sellainen. Ja vielä niin, että paino on samalla ”työ!” Ukko paheni jos mahdollista vielä lisää, eikä ole sen jälkeen vastannut tervehdyksiini..

Jonkinlainen paradoksin kiteytymä voisi olla se, kun Antti Rinne ”julistautui” miesfe-ministiksi,joka sinällään oli enemmän naurahduttava ”antismi”,kuin vakavastiotettava maailmanatsomuskoordinaatti.

Se, mitä Rinteeltä olisi loogisesti voinut odottaa sekä ideologisena, strategisena ja inhimillisenä linjauksena, oli miespoliittisen ohjelman hahmottaminen, siltä faktiselta pohjalta, että suomalaisten miesten elinikäodote on yhä c 8 vuotta alempi, kuin suo-malaisten naisten.Puhumattakaan siitä,että miesten sosio-ekonomis-koulutuksellisen alimman neljänneksen elinikäodotteen ja naisten odotteen välinen klappi on yli 13 vuotta.

Suora, vaiettu kysymys:


onko sukupuolten vahvasti eriytynyt elinaikaodote yhteiskunnallinen kysymys, joka vaatii huomiota ja ratkaisuja?


Onko meillä akuutti ”mieskysymys”, kuten viime vuosisadan alussa oli ”työväenkysymys”?

Jälkimmäiseen kysymykseen aikakausi vastasi huomioimalla paiseen ja alkamalla puhkoa ja lääkitä paisetta. Nykyaikana suomalainen tajuntailmasto ei tunnista eikä huomaa yhteiskuntansa kovinta ongelmaa, mieskysymystä, vaikka se on yhteiskunnallisen statistikan kovin, rautaisin fakta.

Monet muut seikat johtuvat siitä, tai ovat eri tavoin seitittyneitä siihen; kuten lapsimäärän suoranainen romahdus, sukupuolettuneet jännitteet.

Myös perussuomalaisten nousua voidaan tarkastella nimenomaisesti myös tästä näkökulmasta.

Mitä tarkastelua politologit ja ideologiset hygienistit eivät tietenkään tulleet tehneeksi, koska faktakaihi!

Esimerkiksi Venäjän yhteiskunnan tilaa arvioidessamme kernaasti nostamme esiin Venäjän elinaikaodotteet, ja niiden kumpareet ja notkot. Mutta miksi emme huomioi ihan normaalila kiinnostuksella Oman kansakuntamme statuksen statistiikkas ja sen ilmentämiä hätäsignaaleja? Miksi silmämme harittaa valikoivasti? Ja vielä omaksi vahingoksemme.

On meillä tässä kummallinen ”maailman onnellisin” kansakunta!

Pätevä politiikka perustuu yhteiskunnalliseen todellisuuteen ja koettuun arkeen. Lopulta ratkaisevaa on riittävän konkreettisten ja elettävän elämän ehtojen kannalta relevanttien ongelmien ja kipupisteiden tunnistaminsessa ja käypähoito-ohjelmien tarjoamisessa.

Liian usein olemme joutuneet toteamaan,kokonaiskuvan kannalta, miten vasemmisto / sosialistit ovat asemoituneet vähemmistöjen epäolennaisten ongelmien setvijöiksi.
 

Menestys yhteiskunnan vastuunkantajana kuitenkin,pysyvästi,edellyttää olennaiseen tarttumista, eli viime suurten enemmistöjen olennaisten ongelmien ja tarpeiden tunnistamista.


Näistä olennaisista, huomiotta jääneistä, ryhmistä ylivoimaisesti suurin väestönosa, ja samalla primäärein sosialistipuolueiden potentiaslinen kanattaja-alusta, – seitse-män alimman desiilin miehet -, on lähes kemiallisen puhtaasti kliinattu pois ja ulos lyseisten puolueiden fokuksesta, niin ajatuksissa, sanossa, ohjelmissa kuin kätten töissä!


Eikä täsä kaikki; deletoinnin lisäksi ainakin osa näihin kansanosiin kuuluvista potentiaaleista on leimattu ja lääpäisty halvenuksen ja häpäisyn leimoin.

Niin Metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Onneksi ja tottakai.

 

***

 

 
AK: " ... Löysin intersektionaliselle feminismille tällaisen määrittelyn – jos sellaista sanaa voi kyseistä kuvauksesta käyttää:
 
”Intersektionaalinen feminismi pyrkii erottamaan itsensä feminismin traditiosta, jonka keskiössä on ollut valkoinen nainen. … Laajempana käsityksenä tasa-arvosta intersek-tionaalinen feminismi korostaa ihmisten moniulotteisuutta myös eriarvioisuudessa. Ihmisten kokemusta ei tule palauttaa vain yhteen ulottuvuuteen, kuten sukupuoleen, vaan tulee tarkastella erilaisten tekijöiden yhteisvaikutusta ihmisten elämään. Tästä näkökulmasta tulee tarkastella myös laajempia yhteiskunnallisia rakenteita.”
 
Tunnustan, että asia ei tästä tullut itselleni ihan selväksi, mutta se saattaa tietysti johtua paitsi oppimattomuudesta myös syvälle juurtuneista sovinistisista asenteista, joita en itsessäni tiedosta. Tai sitten kuvaus vain yksinkertaisesti on niin kieliasultaan kuin sisällöltään kertakaikkisen hämärä.
 
Samasta lähteestä (Wikipedia, mikäpäs muu) löytyi vielä lisää selitystä: Intersektionaalisuus on sen mukaan muun muassa vahvasti sidoksissa standpoint-teoriaan eli näkö-kulmasidonnaisuuden teoriaan. Mitä se lieneekin varsinai-selta sisällöltään, jotain siitä kertoo Patricia Hill Collins -nimisen tutkijan (?) toteamus, että siinä ei ole kysymys yrityksestä löytää totuutta, vaan ”tieto on keskeinen keino ylläpitää epäoikeudenmukaisia valtajärjestelmiä”. "
 
RK: Jos ja kun tarkoitus ei ole löytää totuutta tutkittavasta asiasta, KYSEESSÄ EI OLE TIEDE.
 
https://en.wikipedia.org/wiki/Patricia_Hill_Collins
 
https://fi.wikipedia.org/wiki/Standpoint-teoria
 
https://en.wikipedia.org/wiki/Nancy_Hartsock
 
TOTUUS JA TIETO eivät ole sama asia: totuus (toteus) on TIEDON OMINAISUUS, ETTÄ SE KUVAA TODELLISUUTTA OIKEIN.
 
Sellainen porvarillinen tieto, joka VAIN ylläpitää kapitalismia, ON YLEENSÄ EPÄTOTTA eikä totta. (KAIKKI "porvarillinenkaan" tieto ei ole sellaista... eikä juurikaan millään TOSI TIETO ole sellaista, vaan sillä on ensisijaisesti muita tehtäviä.
 
Myös kapitalismin kumoamiseen TARVITAAN NIMENOMAAN TOTTA eikä jotakin HUUHAA-tietoa!
 
AK: " Niinpä totuuteen ei pidäkään keskittyä, vaan on keskityttävä valtaan, ja arvioitava ”näkökulmia sen mukaan, selittävätkö ne epäoikeudenmukaisuutta vai haastavatko ne sitä”. "
 
RK. TUOTAKAAN ei pystytä arvioimaan ILMAN TOTTA TIETOA, "käytännöllistä" ja teoreettista.
 
AK: " Tiede on siis tämän teorian mukaan – niin on pakko olettaa – poliittista valtakamppailua eri teorioiden välillä, ei totuuden etsimistä. "
 
RK: Noin se on nähtävä. Tieteessäkin kamppaillaan, samoin moraalissa, ammatillisessa elämässä, mutta ne ovat yleensä vähän muu asia kuin politiikka, jossa taistellaan vallasta valtiossa.
 
AK: " Mikä olikaan se ideologia, joka julisti opistonsa ovella, että täällä ei etsitä totuutta; totuus on jo löydetty? "
 
RK: Niin mikä se sitten oli???
 
AK: " Kun intersektionaalisuus siis on vahvasti sidoksissa tähän teoriaan, nousee mieleen herkästi epäilys,että niin on intersektionaalinen feminismikin. Silloin siinäkin suhtautuminen totuuteen ja tietoon saattaa olla samalla tavalla alisteista epäoikeudenmukaisuuden (jonka olemassaolon intersektionaaliset feministit ehkä olettavat aksiomaattisesti) haastamiselle. ... "
 
Muun muassa totuudesta tiedosta:
 
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/08/materialistisen-dialektiikan-totuuskasityksesta-sovellettuna-teknisiin-tieteisiin " ... 'Tieto' ja 'totuus´
´Tiedon´ (Erkenntnis, poznanye) käsitteen Philosophisches Wörterbuch /12/ määrittelee seuraavasti: ” Tieto on tiedostusprosessissa objektiivisen todellisuuden omaksumisen, haltuunottamisen tuloksena syntyvää objektiivisen todellisuuden ominaisuuksien, rakenteiden ja lainalaisuuksien heijastusta inhimillisessä tajunnassa sellaisen empiirisen ja teoreettisen tietämyksen (Wissen, znanye) muodossa, joka on suhteellisen luotettava perusta inhimillisen käytännöllisen toiminnan tarkoituksenmukaiselle muotoutumiselle.”
'Totuuden' ja 'tiedon' määritelmät muistuttavat toisiaan, mutta totuuden' olemus on tietyn todellisuuden osan objektiivisessa kuvautumisessa, jälkimmäisen olemus on toiminnassa käytännöllisen toiminnan suhteellisen luotettavana teoreettisena perustana. (Muilla kuin teknisillä tieteenaloilla kaikki ´totuus´ ei välttämättä ainakaan vielä olekaan ´tietoa´.
´Tiedolla´ on myös suppea merkitys ´signaalin sisältö´ /2/, tässä on kyseessä laaja merkitys.)
Monet ovat korostaneet, ilmeisen oikein ja dialektisesti, että totuus on prosessi. Tämän on tulkittu merkitsevän mm. totuuden samaistamista sen verifioimisprosessin kanssa (mm. William James /8/), totuuden samaistamista tutkimusprosessin subjektiivisen tuloksen kanssa (”konsensusteoria”, Habermas /8/), sen samaistamista ("muuttumattoman"?) raja-arvon kanssa, jota "totuudenkaltainen" tietomme lähestyy, muttei koskaan saavuta (näin tulkitsen Niiniluodon näkemystä /8/), todellisuuden prosessiluonteen heijastumana, kuten myös suhteessa prosessiin, jossa tieto ilmaantuu tietämättömyydestä (Lenin /1/).
 
´Prosessi´ on dialektiikan kategoria, jonka dialektinen vastakohta on ´rakenne´. Jos siis totuus on prosessi, niin "formalistinen dialektikko" kysyy, mikä on sitä vastaava rakenne.
 
Tämä avaa vielä yhden näkökulman totuuden prosessiluonteeseen. ´Rakenne´ on "systeemin elementit toisiinsa kytkevien relaatioiden joukko". /12/ ´Prosessi´ on "olion (esineen tai asian, Dinges) tilojen dynaamista seuraavuutta toistensa pohjalta (dynamische Aufeinanderfolge)" /12/). Kategoriaparin määräävä komponentti on prosessi. Kaikki rakenteet ovat prosessien tulosta, mutta kullakin prosessilla on aina myös rakenteelliset ominaisuutensa.
Tajunnan tiedolliset rakenteet ovat ajatteluprosessissa havaintoprosessien tuloksista systematisoituja.Prosessi ilmaisee usein jonkin rakenteen (aika)derivaattaa, rakenne jonkin prosessin integraalia.
 
Tulkintani mukaan ´totuus´ suhtautuu ´tietoon´ (laajassa merkityksessä) kuten ´prosessi´, liike kohti objektiivisuutta, ´rakenteeseen´, tiedolliseen ideaaliseen todellisuudenkuvaamme, jonka pohjalta toimintaamme suunnittelemme.
Totuus luonnehtii kohteesta omaamiemme tietojen kokonaisuuden etäisyyden deri-vaattaa todellisuuden ”täysin yhtäpitävästä kuvasta”,teknisissä tieteissä ns. objektii-visesti mahdollisesta totuudesta,kunkin ajattelumuodon (teorian, käsitteen, päätelmän tai lauseen) kohdalla. /3/ ...