Identieettipolitiikallakin on jokin luokkasisältö - tai se ei ole politiikkaa lainkaan

V.I. Lenin määritteli Marxiin nojautuen politiikan olevan (viime kädessä: suoraan tai välillisesti) "luokkien taistelua vallasta valtiossa".

Näin ollen otsikossa viljelemäni termi "luokkapolitiikka" ei ole aivan kolmasti kirkaste- tun tieteellisesi ilmaisu marxilaisessa mielessä,vaan kyseessä on ns. "kakkukakku-määritelmä" (tårta på tårta), sillä termi ´luokka´ on ERIKSEEN määreenä - ja jo val-miiksi myös päätermin määritelmän keskeisenä olemuspiirteenä (asiayhteydestä riippuen mahdollisesti ERI merkityksessä, jolloin tulos ei olekaan enää välttämää "kakkua" ollenkaan, vaan "sianruokaa" - "mansikka-anjovis-kakkua"...).

Tässä yhteydessä,tässä teoriassa, ´luokka´ tarkoittaa nyt justiin sitä,mitä Marx ja Le- ninkin sillä tarkoittavat. Termi ´luokkapolitiikka´ ei sinänsä ole väärin oikeissa yhteyk-sissään, useinkaan, kun sellaista vaaditaan sekä politiikan että termistön selkeyttä-miseksi - esimerkiksi puolueohjelmassa. Ennen ei puhuttukaan ´luokkapolitiikasta´ vaan ´luokkakantaisesta politiikasta´, vaatimuksena. Joitakuita asian kannattajiakin se termi kyrsi, ja sille ideoitiin paremmin korvassa soivia vaihtoehtoja, mm. juuri ´luokkapolitiikkaa´. Sillä tarkoitettiin tätä.

Sen sijaan niissä väärissä yhteyksissä sen toistoluonne (joka ei ole redundanssia eli että sanottaisiin sama asia kahteen kertaan ymmärettävyyden parantamiseksi kuten Kalevalassa) tulee esiin juuri mahdollistaen valeloogisen rinnastuksen muka poissulkevina (eli muodollisloogisina) vastakohtina esimerkiksi identiteettipolitiikkaan siten, että muka jälkimmäinen ei olisi lainkaan, minkään luokan politiikkaa!

Sana identiteettipolitiikka on muodollisloogisesti moitteeton - kunhan muistetaan, että luokkaluonne ei häviä politiikasta sillä, että siihen pannaan ´identiteetti´ eteen. Kun tä EI muisteta - eli halutaan hämärtää - puhutaan muista ilmiöistä kuin politiikasta (esimerkiksi seksuaalisesta identiteetistä), tai sitten puhuaan potaskaa poliiikasta. Tilanne on siis päinvastainen kuin ´luokkapolitiikan´ kohdalla: looginen moitteettomuus yhdisyneenä asian hämäryyteen.


Kuinka sanaa identiteettipolitiikka väärinkäytetään?

anttirautiainen

Antti Rautiainen 8.11.2019 15:23


237834-675x450-vampire-embracing-her-vic

Vasemmistoälykkömies joutumassa identiteettipolitiikan uhriksi (kuva Rautiaisen)

Identiteettipolitiikka on muodikas sana,jota käytetään yleensä väärin. Elisabeth Wide kirjoitti aiheesta erinomaisesti Kumussa toukokuussa, eikä jutun lista väärinkäytön tavoista ole edes tyhjentävä.

Kirjoitin kaksi vuotta sitten neliosaisen sarjan siitä,kuinka sosialismi kuului 70-luvulla kiinteänä osana keskusteluun jossa määriteltiin ensimmäistä kertaa identiteettipoli-tiikka.Sittemmin tästä keskustelusta syntyi intersektionaalinen feminismi,ja sosialismi on viime vuosina marginalisoitunut intersektionalistisessa keskustelussa.

Sarjassa jäi käsittelemättä kolikon toinen puoli, eli se kuinka sosialistisessa keskus-telussa on pyritty vääristelemään identiteettipolitiikan käsitettä määrittelemällä luokat ja materialismi sen ulkopuolelle ja (huonolla menestyksellä) marginalisoimaan inter-sektionalistista keskustelua. Tämä on seurausta intressiriidoista, ja väärinkäytökset mahdollistaa Marxin väärinlukeminen. "


HM:Inersektionalismi näyttää pitävän luokkaa yhtenä identiteettinä muiden joukossa. Sitä se ei ole. Luokka ei ole samaa kuin luokkaidentiteetti.

https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Classes%2c+Social

Classes, Social

" Large groups of people differing from each other by the place they occupy in a his-torically determined system of social production,by their relation (in most cases fixed and formulated in law) to the means of production, by their role in the social organi-zation of labor, and, consequently, by the dimensions of the share of social wealth of which they dispose and the mode of acquiring it.Classes are groups of people one of which can appropriate the labor of another owing to the different places they occupy in a definite system of social economy” (V.I.Lenin, Poln.sobr. soch.,5th ed.,vol. 39, p. 15).

This definition by V. I. Lenin is applicable to the classes of a society that has internal antagonisms. The relations between such classes inevitably lead to class struggle. However, classes also remain in socialist society after exploitation has been ended. The complete abolition of class divisions of society is possible only at the highest stage of development of productive forces and production relations: it requires not only abolishing private ownership of the means of production, but also overcoming the old forms of social differentiation of labor and the essential distinctions between town and country and between intellectual and physical labor. ...


HR: " Sosialistit feministejä vastaan "

1900-luvun alun naissosialistit ja naisanarkistit, kuten Clara Zetkin, Aleksandra Kol-lontai ja Emma Goldman hyökkäsivät aikansa feministejä vastaan.He uskoivat sosia- listisen vallankumouksen ratkaisevan naisten ongelmat tehokkaammin kuin feminis-tien reformistinen toiminta. Mutta historiallisessa sosialistisessa liikkeessä oli aina mukana myös puhdasta naisvihaa. Ensimmäisen kampanjan naisten savustamiseksi ulos sosialistisesta liikkeestä aloitti jo Joseph Proudhon 1840-luvulla. Samanlaisia kampanjoita syntyi uudestaan heti, kun naiset olivat saaneet liikkeessä jotain jalansi-jaa. Sosialistiliikkeen miehet (myös ne jotka eivät olleet valkoisia tai heteroita) eivät halunneet naisia valta-asemaansa horjuuttamaan.

Widen kirjoituksen jälkeen identiteettipolitiikkaa kritisoi Veikka Lahtinen Nyt-liitteessä ja Kumussa julkaistiin edesmenneeltä Mark Fisheriltä käännetty kirjoitus Pako vam-pyyrilinnasta. Lisäksi samaa keskustelua edustaa Varisverkoston kääntämä Mathias Wågin analyysi ruotsalaisesta antifasistisesta liikkeestä. Vaikka Lahtinen, Fisher ja Wåg eivät ole Proudhonin kaltaisia niljakkeita, kannattaa näitä juttuja lukiessa muis-taa, että näillä samoilla argumenteilla sosialistisen liikkeen naisia on vaadittu ole-maan solidaarisempia miehille jo 170 vuoden ajan. Voi kysyä kuinka paljon tottele- vaisuudesta ja miesten intressien laittamisesta edelle on lopulta ollut naisille hyötyä.

Solidaarisuuden vaatimusta tehostetaan nykyään Marxin teoreettisella väärinymmär-tämisellä. Kun Marx ja Engels puhuivat luokasta, he tarkoittivat mitä tahansa ihmisryhmää. "


RK: EIVÄT TARKOITTANEET!!!

Luokat ovat  "suuria pysyviä ihmishmiä, joka saavat periaatteellisesti erilaisilla tavoilla osuutensa yhteiskunnallisesta kokonaisvarallisuudesta".


HR: " Naiset olivat luokka, mustat olivat luokka, "

RK: Eivät ole, vaan jakautuvat eri yhteiskuntaluokkien kesken!

HR: " ... eikä ollut mitään yhtä ainoaa tapaa jakaa yhteiskunnat luokkiin. Marx oli ma-terialisti, ja hänelle oli myös selvää että mikä tahansa luokkajako on materialistinen."

RK: Ei ole.On aivan mahdollista sompuloida myös idealistisia vale-luokkajakoja, joka perustuvat toisarvoisille seikoille kuten vaikka pelkästään tuntemuksille kuulumi-sesta ryhmiin (jotka tulevat erityisesti esiin kyselytutkimuksissa), yhteiskunta toki jakautuu muillakin tavoilla kuin luokkiin.

HR: " Marxin aikana naisliike oli vasta syntymässä, mutta Marxille olisi ollut itsestään selvää että materialististen intressien puolesta järjestäytyneet naiset ovat materialistinen liike.

Kukaan, joka uskoo että on olemassa erikseen luokkapolitiikka ja identiteettipolitiikka ei joko ole lukenut Marxia, tai on lukenut mutta ei ymmärrä. "

RK: Noiden asettaminen toisensa pois sulkeviksi muodollisloogisiksi vastakohdiksi on virhe. Kumpikaan noista termeistä ei ole erityisen onnistunut tiukan loogisen tieteellisen päättelyn kannalta, ei syistä.

Missään tapauksessa ne eivät ole "sama asia"!

HR: "Suurin osa feministien vaatimuksista on aina ollut materialistisia. On ensin vaa- dittu oikeutta tehdä työtä ja sitten samapalkkaisuutta ja palkkaa kotitöistä. Tervey-denhuollon kysymykset kuten abortti, ja hoivatyön kysymykset ovat myös yksiselit-teisesti materialistisia. Tämä oli itsestäänselvää myös Combahee River Collectivelle, joka 70-luvulla määritteli identiteettipolitiikan käsitteen.Naisten,mustien ja lesbojen intressit olivat heille materialistisia intressejä, identiteettipolitiikka ei ollut mitenkään erossa materialistisista kamppailuista.

Miksi monet (lähinnä mies-) sosialistit sitten nykyään allekirjoittavat älyvapaan näke-myksen, että identiteettipolitiikka olisi jotain materialistisista kamppailuista irrallista idealistista huuhaata? Pääosin tämä on pelkkää opportunistista typeryyttä. Mutta osittain syy on varmaankin marxilaisen keskustelun käänteessä pois Marxista 1900-luvun aikana.

Marxin identiteettipolitiikka ja sen viholliset

Marx määritteli näkemyksensä historialliseksi materialismiksi, mutta yhtä hyvin voisi puhua historiallisesta dualismista, koska Marxin mielestä sekä materiaaliset olosuh-teet että ideat olivat tärkeit "


RK: Dualismi on ei asia. Noin ei voi sanoa sotkematta perusasioita.


HR: "Marx erotti kaksi erilaista luokan käsitettä. “Klasse-an-sich” on “luokka itses-sään”, joka on olemassa materiaalisena todellisuutena identiteeteistä riippumatta, ja “Klasse-für-sich” on asemansa tiedostava ja yhteiseen edunajamiseen järjestäytynyt luokka, eli nykyisessä kielenkäytössä luokkaidentiteetti. Marxin mukaan mitään luokkataistelua ei ole olemassa ilman näitä molempia. "


RK: Toisilla identiteeteillä on materiaperusta, toisilla ei.


HR: " Marxilainen liike jakaantui 1900-luvun alkuvuosina reformistiseen ja vallanku-moukselliseen.Vallankumouksellinen haara ajautui kriisiin 1920-luvulla, toisaalta kos-ka Neuvostoliiton todellisuus ei ollut odotetunlainen,ja toisaalta koska länsimaiden työväenluokka ei innostunut stalinismista.

Ensimmäistä pulmaa pohti vasemmistokommunistinen liike jota Lenin haukkui kirjas-saan ”Vasemmistolaisuus lastentautina kommunismissa”. Vasemmistokommunismis- sakaan vallankumousta ei pitäisi johtaa puolue eikä järjestö,vaan työväenluokan tuli-si johtaa sitä itse.Klasse-für-sich ja marxilainen dualismi heitettiin roskikseen. Jäljelle jäi vain puhdas materialismi ja työväenluokan vallankumouksellisen heräämisen passiivinen odottaminen. Raatikommunistit odottavat sitä edelleen näppäimistöjensä äärellä.

Toista pulmaa pohti Antonio Gramsci. Hän päätteli, että työväenluokkaa ei innosta stalinismi,koska se on ”porvarillisen hegemonian tietoisuuden vallassa”. Sosialistisen liikkeen pitäisi siis keskittyä enemmän aivopesuun ja propagandaan kuin todellisuu-teen, Klasse-für-sich on tärkeämpi kuin Klasse-an-sich. Siirtymää tästä marxilaisesta dualismista kohti idealismia vauhditti kiinnostus Freudin ja Jungin teorioihin,suuntaus jota seurasi myöhemmin osa Frankfurtin koulukunnasta sekä Deleuze ja Guattari. Ehkäpä psykoanalyysi auttaisi selvittämään miksi työväenluokka ei halua GULAGia? "

RK: Mikään GULAGi ei liity millään avalla Marxin ja Leninin käsitemääritelmiin.

HM: "60-luvulla situationistit syntetisoivat molempien haarojen älyvapaimmat ideat. Situationistit lainasivat toisaalta idealistisuuntaukselta, koska heidän mielestään ongelma oli ”spektaakkeliyhteiskunta”,joka oli aivopessyt työväenluokan kapitalismin puolelle.Samanaikaisesti he lainasivat raatikommunismilta täysin päinvastaiseen ää- rimaterialistiseen näkemykseen perustuvan organisaatioteorian. Sen mukaan mitään organi-saatiota ei tarvita,koska työväenluokka organisoi itse itsensä. Ei kovin yllättä-vää, että parissa vuodessa situationistien johtaja Guy Debord puhdisti liikkeestä kaikki muut paitsi itsensä, ja jostain syystä näitä riemuidiootteja ihaillaan edelleen vasemmistoälykköpiireissä.

Tässä 1900-luvun marxilaisen keskustelun alennustilan kontekstissa ei ole yllättä-vää, että vasemmistoälykkömiehet eivät tunnista materialistista intressiä ja materia-listista kamppailua, vaikka sitä takoisi vasaralla heidän päähänsä. Feministejä voi syyttää monista asioista – reformismista, yhteistyöstä porvarien kanssa, yhtenäisen analyysin ja linjauksien puutteesta (koska sosialistimiehet ovat aina olleet keske-nään samaa mieltä kaikesta). Feministejä ei kuitenkaan voi syyttää siitä etteivät he tunnistaisi omia materialistisia intressejään.

Naiset ja feministit ovat joutuneet 200 vuoden ajan argumentoimaan sosialistimiehil-le, miksi sosialistimiesten pitäisi ajaa naisten luokkaetuja,usein tuloksetta. Nyt ollaan ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa feministiliike on vahvempi kuin sosialistinen liike.Nyt sosialistimiesten pitääkin argumentoida naisille ja feministeille altavastaajan asemasta miksi näiden tulisi olla kiinnostuneita sosialismista. Sosialistimiesten pitäisi kyllä vähän skarpata argumenttien kanssa,jos halutaan että pointti menee läpi.

Antti Rautiainen "


RK: Pääsääntöisesi miehet ovat ajaneet oman luokkansa naisten etuja, ja välillä muidenkin, siinä kuin omiaankin.


Veikko Huuska #3061993 9.11.2019 11:05

Ensi kertaa feminismi on vahvempi kuin sosialismi; sosialistimiesten tulisi motivoida feministinaisia miten näiden tulisi tukea sosialismia. "


RK: toiset näkevät vaivaa feministien suuntaan, toiset eivät...


VH: " Itse asiassa juuri näin, mutta mahdoton tehtävä.


Feministinaiset ovat tunnetusti ja oletetusti koulutetumpia ja (ura)tietoisempia kuin sosialistimiehet.Itse asiassa feministinaiset,karikatyyristaen,eivät juuri piittaa vähem- mässä määrin mistään niin tyyten, kuin oletetusta työläismiehestä, joka tajunallisesti on miessosialistin prototyyppi, – ja vaikka ei enää olisikaan, mutta kuitenkin tajunnallisesti hallitsee käsitekokonaisuutta.

Hyvä esimerkki tilanteesta on se, että Vasemmistoliiton, joka nykyisin on Suomen suurin vähemmistöjen puolue,kannattajista enää alle 20% on perinteisessä mielessä työläismiehiä.

Vastaavasti tuo inhottu ”sekatalouspuolue”, perussuomalaiset,on sekä Suomen suu- rin työväenpuolue, että suurin yrittäjäpuolue – mikä on marksilaiskonventionaalisesti katsittuna hyvin paradoksaalista, mutta globaali-hämärän ajassa lähes itsestäänselvyys.


Tähän väliin anekdootti muutaman vuoden takaa. Muuan Mies, joka oli perin juurin pahastunut minun tähdennettyäni työn ja sen tekemisen merkitystä, tiuskaisi minulle: ”Ja tuollainenko muka on työväenmies?” – Vastasin hänelle: Kyllä, ja kova sellainen. Ja vielä niin,että paino on samalla ”työ!” Ukko paheni jos mahdollista vielä lisää, eikä ole sen jälkeen vastannut tervehdyksiini..

Jonkinlainen paradoksin kiteytymä voisi olla se, kun Antti Rinne ”julistautui” miesfe-ministiksi,joka sinällään oli enemmän naurahduttava ”antismi”,kuin vakavastiotettava maailmanatsomuskoordinaatti.

Se, mitä Rinteeltä olisi loogisesti voinut odottaa sekä ideologisena, strategisena ja inhimillisenä linjauksena, oli miespoliittisen ohjelman hahmottaminen, siltä faktiselta pohjalta, että suomalaisten miesten elinikäodote on yhä c 8 vuotta alempi, kuin suo-malaisten naisten.Puhumattakaan siitä,että miesten sosio-ekonomis-koulutuksellisen alimman neljänneksen elinikäodotteen ja naisten odotteen välinen klappi on yli 13 vuotta.

Suora, vaiettu kysymys:


onko sukupuolten vahvasti eriytynyt elinaikaodote yhteiskunnallinen kysymys, joka vaatii huomiota ja ratkaisuja?


Onko meillä akuutti ”mieskysymys”, kuten viime vuosisadan alussa oli ”työväenkysymys”?

Jälkimmäiseen kysymykseen aikakausi vastasi huomioimalla paiseen ja alkamalla puhkoa ja lääkitä paisetta. Nykyaikana suomalainen tajuntailmasto ei tunnista eikä huomaa yhteiskuntansa kovinta ongelmaa, mieskysymystä, vaikka se on yhteiskunnallisen statistikan kovin, rautaisin fakta.

Monet muut seikat johtuvat siitä, tai ovat eri tavoin seitittyneitä siihen; kuten lapsimäärän suoranainen romahdus, sukupuolettuneet jännitteet.

Myös perussuomalaisten nousua voidaan tarkastella nimenomaisesti myös tästä näkökulmasta.

Mitä tarkastelua politologit ja ideologiset hygienistit eivät tietenkään tulleet tehneeksi, koska faktakaihi!

Esimerkiksi Venäjän yhteiskunnan tilaa arvioidessamme kernaasti nostamme esiin Venäjän elinaikaodotteet, ja niiden kumpareet ja notkot. Mutta miksi emme huomioi ihan normaalila kiinnostuksella Oman kansakuntamme statuksen statistiikkas ja sen ilmentämiä hätäsignaaleja? Miksi silmämme harittaa valikoivasti? Ja vielä omaksi vahingoksemme.

On meillä tässä kummallinen ”maailman onnellisin” kansakunta!

Pätevä politiikka perustuu yhteiskunnalliseen todellisuuteen ja koettuun arkeen. Lopulta ratkaisevaa on riittävän konkreettisten ja elettävän elämän ehtojen kannalta relevanttien ongelmien ja kipupisteiden tunnistaminsessa ja käypähoito-ohjelmien tarjoamisessa.

Liian usein olemme joutuneet toteamaan,kokonaiskuvan kannalta,miten vasemmisto / sosialistit ovat asemoituneet vähemmistöjen epäolennaisten ongelmien setvijöiksi.

Menestys yhteiskunnan vastuunkantajana kuitenkin,pysyvästi,edellyttää olennaiseen tarttumista, eli viime suurten enemmistöjen olennaisten ongelmien ja tarpeiden tunnistamista.


Näistä olennaisista,huomiotta jääneistä,ryhmistä ylivoimaisesti suurin väestönosa, ja samalla primäärein sosialistipuolueiden potentiaslinen kanattaja-alusta, – seitsemän alimman desiilin miehet -, on lähes kemiallisen puhtaasti kliinattu pois ja ulos kyseis-ten puolueiden fokuksesta, niin ajatuksissa, sanossa, ohjelmissa kuin kätten töissä!


Eikä täsä kaikki; deletoinnin lisäksi ainakin osa näihin kansanosiin kuuluvista potentiaaleista on leimattu ja lääpäisty halvenuksen ja häpäisyn leimoin.

Niin Metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Onneksi ja tottakai.


***



AK: " ... Löysin intersektionaliselle feminismille tällaisen määrittelyn – jos sellaista sanaa voi kyseistä kuvauksesta käyttää:

”Intersektionaalinen feminismi pyrkii erottamaan itsensä feminismin traditiosta, jonka keskiössä on ollut valkoinen nainen.Laajempana käsityksenä tasa-arvosta intersek-tionaalinen feminismi korostaa ihmisten moniulotteisuutta myös eriarvioisuudessa. Ihmisten kokemusta ei tule palauttaa vain yhteen ulottuvuuteen, kuten sukupuoleen, vaan tulee tarkastella erilaisten tekijöiden yhteisvaikutusta ihmisten elämään. Tästä näkökulmasta tulee tarkastella myös laajempia yhteiskunnallisia rakenteita.”

Tunnustan, että asia ei tästä tullut itselleni ihan selväksi,mutta se saattaa tietysti johtua paitsi oppimattomuudesta myös syvälle juurtuneista sovinistisista asenteista, joita en itsessäni tiedosta. Tai sitten kuvaus vain yksinkertaisesti on niin kieliasultaan kuin sisällöltään kertakaikkisen hämärä.

Samasta lähteestä (Wikipedia, mikäpäs muu) löytyi vielä lisää selitystä:

Intersektionaalisuus on sen mukaan muun muassa vahvasti sidoksissa standpoint-teoriaan eli näkökulmasidonnaisuuden teoriaan. Mitä se lieneekin varsinaiselta sisäl-löltään, jotain siitä kertoo Patricia Hill Collins -nimisen tutkijan (?) toteamus, että siinä ei ole kysymys yrityksestä löytää totuutta, vaan ”tieto on keskeinen keino pitää yllä epäoikeudenmukaisia valtajärjestelmiä”. "

RK: Jos ja kun tarkoitus ei ole löytää totuutta tutkittavasta asiasta, KYSEESSÄ EI OLE TIEDE.

https://en.wikipedia.org/wiki/Patricia_Hill_Collins

https://fi.wikipedia.org/wiki/Standpoint-teoria

https://en.wikipedia.org/wiki/Nancy_Hartsock

TOTUUS JA TIETO eivät ole sama asia: totuus (toteus) on TIEDON OMINAISUUS, ETTÄ SE KUVAA TODELLISUUTTA OIKEIN.

Sellainen porvarillinen tieto, joka VAIN ylläpitää kapitalismia, ON YLEENSÄ EPÄ-TOTTA eikä totta. (KAIKKI "porvarillinenkaan" tieto ei ole sellaista... eikä juurikaan millään TOSI TIETO ole sellaista, vaan sillä on ensisijaisesti muita tehtäviä.

Myös kapitalismin kumoamiseen TARVITAAN NIMENOMAAN TOTTA eikä jotakin HUUHAA-tietoa!

AK:"Niinpä totuuteen ei pidäkään keskittyä,vaan on keskityttävä valtaan,ja arvioitava ”näkökulmia sen mukaan, selittävätkö ne epäoikeudenmukaisuutta vai haastavatko ne sitä”. "

RK. TUOTAKAAN ei pystytä arvioimaan ILMAN TOTTA TIETOA, "käytännöllistä" ja teoreettista.

AK: " Tiede on siis tämän teorian mukaan – niin on pakko olettaa – poliittista valtakamppailua eri teorioiden välillä, ei totuuden etsimistä. "

RK: Noin se on nähtävä. Tieteessäkin kamppaillaan, samoin moraalissa, ammatilli-sessa elämässä, mutta ne ovat yleensä vähän muu asia kuin politiikka, jossa taistellaan vallasta valtiossa.

AK: " Mikä olikaan se ideologia, joka julisti opistonsa ovella, että täällä ei etsitä totuutta; totuus on jo löydetty? "

RK: Niin mikä se sitten oli???

AK: " Kun intersektionaalisuus siis on vahvasti sidoksissa tähän teoriaan, nousee mieleen herkästi epäilys,että niin on intersektionaalinen feminismikin. Silloin siinäkin suhtautuminen totuuteen ja tietoon saattaa olla samalla tavalla alisteista epäoikeu-denmukaisuuden (jonka olemassaolon intersektionaaliset feministit ehkä olettavat aksiomaattisesti) haastamiselle. ... "

Muun muassa totuudesta tiedosta:

´Tiedon´ (Erkenntnis, poznanye) käsitteen Philosophisches Wörterbuch /12/ määrittelee seuraavasti:

” Tieto on tiedostusprosessissa objektiivisen todellisuuden omaksumisen, haltuunot-tamisen tuloksena syntyvää objektiivisen todellisuuden ominaisuuksien, rakenteiden ja lainalaisuuksien heijastusta inhimillisessä tajunnassa sellaisen empiirisen ja teo-reettisen tietämyksen (Wissen, znanye) muodossa, joka on
suhteellisen luotettava perusta inhimillisen käytännöllisen toiminnan tarkoituksenmukaiselle muotoutumiselle.”


'Totuuden' ja 'tiedon' määritelmät muistuttavat toisiaan, mutta totuuden' olemus on tietyn todellisuuden osan objektiivisessa kuvautumisessa, jälkimmäisen olemus on toiminnassa käytännöllisen toiminnan suhteellisen luotettavana teoreettise-na perustana. (Muilla kuin teknisillä tieteenaloilla kaikki ´totuus´ ei välttämättä ainakaan vielä olekaan ´tietoa´.

´Tiedolla´ on myös suppea merkitys ´signaalin sisältö´ /2/, tässä on kyseessä laaja merkitys.)

Monet ovat korostaneet,ilmeisen oikein ja dialektisesti, että totuus on prosessi. Tä- män on tulkittu merkitsevän mm. totuuden samaistamista sen verifioimisprosessin kanssa (mm. William James /8/), totuuden samaistamista tutkimusprosessin sub-jektiivisen tuloksen kanssa (”konsensusteoria”, Habermas /8/), sen samaistamista ("muuttumattoman"?) raja-arvon kanssa,jota "totuudenkaltainen" tietomme lähestyy, muttei koskaan saavuta (näin tulkitsen Niiniluodon näkemystä /8/), todellisuuden prosessiluonteen heijastumana, kuten myös suhteessa prosessiin, jossa tieto ilmaantuu tietämättömyydestä (Lenin /1/).

´Prosessi´ on dialektiikan kategoria, jonka dialektinen vastakohta on ´rakenne´. Jos siis totuus on prosessi, niin "formalistinen dialektikko" kysyy, mikä on sitä vastaava rakenne.

Tämä avaa vielä yhden näkökulman totuuden prosessiluonteeseen. ´Rakenne´ on "systeemin elementit toisiinsa kytkevien relaatioiden joukko"./12/ ´Prosessi´ on "olion (esineen tai asian, Dinges) tilojen dynaamista seuraavuutta toistensa pohjalta (dyna-mische Aufeinanderfolge)" /12/). Kategoriaparin määräävä komponentti on prosessi. Kaikki rakenteet ovat prosessien tulosta, mutta kullakin prosessilla on aina myös rakenteelliset ominaisuutensa.

Tajunnan tiedolliset rakenteet ovat ajatteluprosessissa havaintoprosessien tuloksista systematisoituja.Prosessi ilmaisee usein jonkin rakenteen (aika)derivaattaa, rakenne jonkin prosessin integraalia.

Tulkintani mukaan ´totuus´ suhtautuu ´tietoon´ (laajassa merkityksessä) kuten ´prosessi´, liike kohti objektiivisuutta, ´rakenteeseen´, tiedolliseen ideaaliseen todellisuudenkuvaamme, jonka pohjalta toimintaamme suunnittelemme.

Totuus luonnehtii kohteesta omaamiemme tietojen kokonaisuuden etäisyyden derivaattaa todellisuuden ”täysin yhtäpitävästä kuvasta”, teknisissä tieteissä ns. objektiivisesti mahdollisesta totuudesta,kunkin ajattelumuodon (teorian, käsitteen, päätelmän tai lauseen) kohdalla. /3/ ...


***


https://agricolaverkko.fi/tietosanomat/saako-intersektionaalista-tutkimusotetta-kritisoida-breaking-the-silence-gradun-tapaus/

TÄTÄ se HALLITUSOHJELMA tarkoittaakin "yliopistoissa": Opinnäytteissä ei saa kritisoida intersektionaalista feminismiä!

Asiaa on aiemmin käsitelty ainakin täällä: Hallitusohjelman intersektionaalinen feminismi on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi

Organisaation "oikea ideologia" on JUSTIIN SITÄ, MITÄ SIELLÄ EI SAA KYSEENLAISTAA!

Hallitus ei tosiaankaan vain "löröttele lämpimikseen niitä näitä ideologisia", vaan se on ohjukset tanassa jyräämässä justiin sitä mitä sanookin! Ja sillä on Suomessa "kätyrlauma sankka" kaikkialla siellä, missä käydään oikean tieteen vastaista infhosotaa!

Saako intersektionaalista tutkimusotetta kritisoida? ”Breaking the Silence” -gradun tapaus

6302715245182319737.jpg

4.8.2022 | Ari Helohttps://trepo.tuni.fi/handle/10024/67906

Truth_or_Consequences.jpg

Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen yksikössä hylättiin maisterintutkintoa teke-vän opiskelijan lopputyö. Gradujen hylkääminen on Suomessa erittäin harvinaista. Hylkäyksen syyksi esitettiin puutteet työn objektiivisuudessa – mutta oliko kyse pikemminkin intersektionaalisen tutkimusnäkökulman kritiikin kieltämisestä?

Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen yksikössä hylättiin kevättalvella 2022 lähes satasivuinen englanninkielinen pro gradu -työ, eli maisteritutkintoa tekevän opiskeli-jan lopputyö. Gradun hylkääminen suomalaisessa yliopistossa on hyvin harvinaista. Opiskelijat ovat tuolloin jo 5-10 vuotta tahkonneet yliopistossa paitsi tutkimusmeto-dologiaa myös oman erityisalansa tutkimusta. Gradun kirjoittajan oikeuksiin kuuluu myös saada siihen ohjausta.

Olen toiminut tutkijanurani aikana 11 vuotta myös yliopistonlehtorina, enkä koskaan aiemmin ole törmännyt ehdotukseen hylätä pro gradu -työ. Kyseinen lopputyö oli omasta mielestäni mainio esitys aiheestaan, eli intersektionaalisesta feminismistä ja sen vaikutuksista japanilaiseen seksuaaliväkivaltakeskusteluun. Olisin itse ehdottanut sille normaaliasteikolla (hyl./1-5) vähintään arvosanaa 3, mahdollisesti korkeampaa.

Mistä oli varsinaisesti kysymys? Alkuvuodesta 2022 minuun otti yhteyttä Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuksen opiskelija. Hän tarvitsi apua, sillä maisteriopintojen lopputyön eli pro gradun kirjoittaminen oli muuttumassa painajaiseksi.

Opiskelija kertoi, että häntä uhataan lopputyön hylkäämisellä, mikäli hän ei poista jo valmiiksi kirjoitetusta työstään käytännössä kokonaan noin 45 sivun pituista kriittistä analyysia intersektionaalisen tutkimusajattelun perusteista.

Työn virallinen ohjaaja oli kieltäytynyt jatkamasta työn ohjausta sen jälkeen, kun hä-nen vaatimukseensa poistosta ei suostuttu. Tästä sain opiskelijalta todisteet sähkö-postiviestinnän muodossa. Niinpä autoin häntä itse työn viimeistelyssä muotoilujen suhteen sekä annoin neuvoja tekstianalyysin teossa.

Työn intersektionaalisen tutkimuksen kritiikki oli peräisin useista eri lähteistä ja sisäl-si aineksia,joita en ollut itse tullut aiemmin ajatelleeksi. Loppupuolen kahteen japani- laistyttöön kohdistuneiden seksuaalirikosten käsittelyyn japanilaisissa lehdissä en it-se osannut paljoa sanoa, koska olen kulttuurintutkimuksen metodologian ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen opettaja,en viestinnän tai Aasian tutkimuksen tuntija. Koko-naisuutena työ oli pienten korjauksien jälkeen minusta vähintään hyvää keskitasoa.

Opiskelija jätti työnsä Breaking the Silence: Current discussion on sexual violence in Japan and in the West in connection with intersectional feminism vain pari viikkoa myöhemmin. Hän sai siitä ohjaajan uhkauksien mukaisesti hylätyn arvosanan. Intersektionaalista tutkimusotetta ei saanut arvostella.

Työn hylänneet ohjaava yliopistonlehtori ja Itä-Aasian tutkimuksen professori esittivät hylkäyksen pääasialliseksi syyksi sen puutteet tutkimustyöltä vaadittavan objektiivisuuden kannalta. Tämä oli ironista, koska työn alkuosa nimenomaisesti käsitteli akateemisen toiminnan yleisiä objektiivisuusvaateita ja pohti niitä kriittisesti intersektionaalisen tutkimuksen osalta.

Ei gradu varsinaisesti mieltäylentävää luettavaa woke-politiikan kannalta ollut. Siinä kerrottiin esimerkiksi transihmisten (tai sellaisiksi tekeytyneiden) tekemistä raiskauk-sista naisvankiloissa. On maailmalla tarinoita siitäkin, kuinka intersektionaaliseen fe-ministijulkaisuun oli saatu läpi huijausartikkeli,johon oli napattu tekstiä suoraan Hitle- rin Taisteluni -teoksesta vain vaihtamalla sana juutalainen mieheksi. Nämä esimerkit edustavat vain woke-kulttuurin lieveilmiöitä, mutta ilmeisesti sellaisistakaan ei ollut soveliasta intersektionaalisen tutkimuksen veteraaneja muistuttaa.

Opiskelijalta oltiin siis eväämässä maisteriksi valmistuminen Turun yliopistosta. Hän laati asiasta virallisen valituksen ja oikaisupyynnön, joka jätettiin Turun yliopiston valituslautakunnalle 17.3. 2022.

Kirjoitin itse valituksen liitteeksi merkityssä lausunnossani, että opiskelija työn alkupuoliskossa:

"… selostaa perusteellisesti intersektionaalisen feminismin aatehistoriallista taustaa liittäen sen myös oivaltavasti esimerkiksi postmoderniin filosofiaan ja tutkimusottee-seen.Työn kokonaisuuden kannalta intersektionaalisen tutkimusalan kriittinen tarkastelu painottuu liiaksi sen käytännöllisiin ja toisinaan epäsuoriin seurauksiin akateemisissa yhteisöissä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa laajemmin.

Tässä ei kuitenkaan ole kysymys asiavirheistä vaan vain työn kokonaisuuden kan-nalta painotuksellisesta ongelmasta, mikä on tutkimustyöhön kouluttautuvalta ym-märrettävää pro gradu -tasoisessa tutkimuksessa. Työn toinen osio valaisee hyvin tekstianalyysia hyödyntäen intersektionaalisen feminismin vaikutusta japanilaiseen seksirikollisuuskeskusteluun tapaustutkimuksen tyylisenä osiona. "

Lopuksi totesin,että vaikka työssä oli paljon pieniä puutteita,”niiden vaikutus itse työn kokonaisarvioon on marginaalinen”,koska opiskelija ”ottaa kohteekseen pelottomasti kokonaisen, nykyisin monen mielestä yliarvostetun intersektionaalisen tutkimusperinteen”, jota pohtii

… kriittisesti, kuten yliopistokoulutuksessa kuuluu asioita oppia tarkastelemaan.

En ollut ainoa dosenttitason tutkija, joka oli asiasta eri mieltä Turun Itä-Aasian tutki-muksen opettajien kanssa. Sisällytimme opiskelijan valitukseen myös kolmen muun kulttuurintutkimuksen asiantuntijan pikavilkaisulla antamat arviot työn hylkäämisen mahdollisuuksista.

Näistä kolmesta saamastamme pika-arviosta ensimmäinen oli negatiivisin:”On rimaa hipoen hyväksyttävä; hyvin käytetty materiaaleja myös japaninkielisiä; lähteitä paljon toki lähdekriittisyyttä olisi voinut olla enemmän; työtä joko ei ole ohjattu olleenkaan tai opiskelija ei ole ottanut ohjeita vastaan…”.

Toinen tutkija puolestaan totesi:

Ei avuttomuudesta tietoakaan, nähdäkseni kaikissa suomalaisissa yliopistoissa hy-väksyttäisiin. Tietysti erikoista jos ohjaajalla on ehdottomia mielipiteitä tutkimusnäkö- kulmasta. Yleensä opiskelija saa valita tutkimusotteensa, vaikkei se olisikaan ohjaajan oma preferenssi.

Kolmas tutkijakollega,yli 40 tarkastetun gradun kokemuksella, kirjoitti, että työ: ”kärsii tutkimuskysymykseen suoranaisesti liittymättömän tausta-aineiston turhan laajasta käsittelystä”, ja julistavasta esitystavasta sekä englannin kielen osittaisesta kömpe-lyydestä, mutta puutteistaan huolimatta ”täyttää mielestäni selvästi tämän tason opinnäytteen hyväksymiselle asetettavat kriteerit”.

Vain yksi näistä kolmesta vakinaistetusta yliopiston tutkimus- ja opetustyön ammatti-laisesta suostui antamaan kommenttinsa omalla nimellään. Tämä kertoo siitä, miten paljon yliopistoissa pelätään toisten virheisiin puuttumista, vaikka kyseessä olisikin yksi yliopisto-opetuksen pyhimmistä periaatteista eli opiskelijan oikeuksien ehdoton kunnioitus.

Opiskelijan, minun tai muiden ulkopuolisten yliopistoammattilaisten sanomiset eivät valituslautakuntaa vakuuttaneet. Toki myös hylkäyksen tehneiltä opettajilta pyydettiin vastine valitukseen. Heidän vastineensa käsitti pitkän listauksen puutteita, joita olivat työstä löytävinään, kun oikein erikseen kysyttiin.

Heidän pääasiallinen kritiikkinsä väitetyn objektiivisuusongelman lisäksi oli, ettei työ vastannut otsikointiaan juuri siksi, että se käsitteli pitkästi intersektionaalisen tutki-musparadigman problematiikkaa. Tähän tekijä totesi, että oli jo gradun johdannossa (s.6) määrittänyt työn tarkoitukseksi intersektionaalisuuden vaikutusten selvittämisen japanilaisnaisten tapauksessa:

The purpose of this thesis is to discuss the impacts of a specific Western ideology, intersectionality, on Japanese women.

Selvyyden vuoksi mainittakoon, että normaaliin akateemisen kirjoittamisen kaavaan kuuluu tutkijan itse määritellä työnsä tarkoitus ja selvittää tutkimuskysymyksen mu-kanaan tuomat metodologiset ja käsittelyn laajuuteen liittyvät rajoitukset. Juuri näin oli tehty juuri siinä kohtaa opinnäytettä kuin asiaan kuului, eli työn johdannossa.

Opettajat moittivat myös opiskelijan tehneen työnsä laajalti kuulematta ohjaajiaan. Tosiasiassa ohjaajaksi määrätty henkilö oli kieltäytynyt ohjaamasta työtä, kun ilmeni, että siihen kuului osia, jotka loukkasivat hänen yhteiskuntaeettisiä käsityksiään intersektionaalisen tutkimustavan kritiikin muodossa.

Yhtään lähes satasivuisen työn tietoväitettä eivät opettajat pystyneet osoittamaan vääräksi. Työn ohjaaja oli myös ennen välirikkoa opiskelijan kanssa rohkaissut tätä toteamalla,että ”kirjoitat myös hyvää englantia ja teksti on helposti luettavaa, viittaus- tekniikkakin on hallussa”. Tämä kaikki oli muuttunut niin, että lopputyöstä löydettiin ohjaajien vastineessa erityiseksi ongelmaksi myös lähdetyöskentelyn yleisiä puutteita ja suorien viitteiden käytössä selkeää huolimattomuutta.

Työn puutteiksi todettiin myös laaja kirjo siitä uupuvaan mediakritiikkiin liittyvää poh-dintaa, josta gradussa erikseen oli todettu, ettei käsillä ollut aineisto antanut sellai-seen mahdollisuuksia puhumattakaan muutenkin lähes satasivuisen työn rajaamisen ongelmista. Opettajat selvästi vaativat mahdottomia todistaakseen käsittämättömän ankaran tieteellisen kritiikkinsä vain opinnäytteeksi kirjoitettua tutkimusta vastaan. Heidän työtehtäviinsä olisi kuulunut auttaa opiskelijaa kaikessa tässä.

Muun ohessa työn väitettiin myös ylittävän pro gradu -työlle asetetun maksimimitan. Opiskelija kuitenkin osoitti vastineessaan työn pituuden laitoksen kirjoitusohjeiden mukaiseksi. Toisin sanoen, opettajat eivät ymmärtäneet omia ohjeistuksiaan tai tulkitsivat niitä tietoisesti opiskelijan vahingoksi.

Koska opiskelijan vastineet opettajien alkuperäiseen hylkäyslausuntoon ja vastinee-seen olivat perusteellisia ja yksityiskohtaisia, lautakunta pyysi lausuntoa myös laitok-sen ulkopuoliselta turkulaiselta sukupuolentutkimuksen asiantuntijalta. Tämä oli oman yliopistonsa opettajien kanssa samaa mieltä työn laadusta.Myös tälle hylkäys- tä puoltavalle lausunnolle kirjoitettiin vastine, vaikka se olikin tahallisesti niin ympäri-pyöreästi muotoiltu, että tarkkaa vastakritiikkiä oli vaikea esittää. Kun ei sano mitään, ei joudu edes vastaamaan sanomisistaan.

Valitusprosessi eteni hitaasti. Vaikka en itse ole opiskelijaa tavannut koskaan, autoin häntä vastineiden laadinnassa koko prosessin ajan. Apua annoin enimmältään vain tyylillisesti, vaikka joitain muotoiluja esimerkiksi objektiivisuuskysymyksen osalta hioimme myös argumentatiivisesti toimivammiksi.

Oltiin monien vaiheiden jälkeen tilanteessa, jossa opiskelijan valituksen läpimeno näytti epätodennäköiseltä. Yksi positiivisen ratkaisun avain oli ilmeisesti gradun teki-jän aiempi maisterintutkinto Helsingin yliopistosta, josta huomasimme mainita lauta-kunnalle vasta prosessin loppupuolella. Osoittihan se,että opiskelija oli ollut aiemmin kykenevä tieteelliseen ajatteluun pro gradu -työn tasoisesti ja vasta turkulaisen Itä-Aasian tutkimuksen alalla tässä surkeasti epäonnistunut.

Tämän jälkeen lautakunta hankki lopulta lausunnon vielä Helsingin yliopistosta Aasi-an tutkimuksen asiantuntijalta. Myös hän arvioi työtä todella ankarasti, mutta päätyi Turun yliopiston arvosteluohjeistusta tarkasti noudattaen suosittamaan sille arvosa-naa 2.Tätäkin lausuntoa Itä-Aasian tutkimuskeskuksen taholta moitittiin epäasiantun- tevaksi. Siellä kannettiin enemmän huolta oman henkilökunnan ammattiylpeydestä kuin opiskelijan oikeuksista.

Turun yliopiston valituslautakunta ei ulkopuolisen laatimaa lausuntoa suostunut sellaisenaan hyväksymään.Olihan talon oma väki hylkäystä jo kolmen eri tutkijan toi-mesta suosittanut. Lopulta 22.7. 2022 valituslautakunta päätyi hyväksymään gradun arvosanalla 1.

Lopullisessa päätöksessä työlle suotu alin mahdollinen arvosana tarkoittaa, ettei työ varsinaisesti täytä edes pro gradun minimitavoitteita, mutta on sentään hyväksyttävissä. Opiskelija siis lopulta voitti valitusprosessin, vaikkakin nihkeästi.

Lautakunnan lopullisen päätöksen perusteluissakin lepyteltiin omaa opetushenkilö-kuntaa. Kyse oli kuulemma vain opiskelijan oikeusturvasta, jolloin virheellinen hyväk-syminen on pienempi paha kuin työn edes potentiaalisesti virheellinen hylkääminen.

Ohjauksesta vastuuta kantanut yliopistonlehtori saa siis jatkossakin päättää millaisia näkemyksiä sisältäviä opinnäytteitä hän suostuu aidosti ohjaamaan.Mainittakoon, et- tä yliopistonlehtorien kuukausipalkka on 5000 euron suuruusluokkaa, minkä voisi jo käsittää kannustimena hiukan vastenmielistenkin työtehtävien tunnolliseen hoitoon.

Akateemisen vaikenemisen muuri on syytäkin rikkoa. Koska riidan aiheena olivat erityisesti intersektionaalisen feminismin tutkimusparadigmat, mainittakoon vielä, että gradun kirjoittaja oli nainen samoin kuin työn hylännyt yliopistonlehtori. Samoin naissukupuolta edusti lautakunnalle eri pyynnöstä hylkyä puoltanut turkulainen sukupuolentutkimuksen asiantuntija sekä hyväksymistä lopulta suosittanut Helsingin yliopiston Aasian tutkija.

Varsinaista sukupuolikokemustaan asianosaiset voivat kommentoida itse, jos katso-vat sitä loukatun.Itse en ole koskaan ollut niin loukkaantunut oman tutkijanetiikkani ja suomalaisen yliopistokulttuurin puolesta kuin tätä revohkaa puolisen vuotta sivusta seurattuani.

Kun kyseinen opinnäyte ilmestyy Turun yliopiston julkaisuarkistoon, kuten sen pitäisi, voi sen laatua arvioida myös lukija itse.

Oman arvion pohjana voi käyttää surkean 1-arvosanan Turussa määriteltyjä perusteita:

Tutkielma on tieteelliseltä kysymyksenasettelultaan vaatimaton ja tutkimusongelman muotoilussa ja tutkimuksen rajaamisessa on merkittäviä puutteita. Tutkimusmenetel-mien käytössä ja soveltamisessa on ongelmia, tutkimusmenetelmien valintaa ei ole perusteltu.Tutkimusaineiston analyysissa on selviä puutteita tai virheitä, johtopäätök- set eivät kytkeydy tutkimukseen. Tuloksilla ei ole tieteellistä merkitystä, työn yhteys aikaisempaan tutkimukseen jää määrittelemättä.

Kirjoittaja

Ari Helo on aatehistorian ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistosta, jonka nykyinen tutkimusprojekti käsittelee intersektionaalisen ajattelun paradigmaattisia oletuksia. "

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ari_Helo

https://trepo.tuni.fi/handle/10024/67906 "

***


https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ari-helo/maailmamme-syrjaytyneet-ja-intersektionaalinen-etuoikeuskeha/

" Maailmamme syrjäytyneet ja intersektionaalinen etuoikeuskehä

Ari Helo 6.9.2022 15:25

Mikä intersektionaalisessa tutkimusotteessa ja siitä poikineessa woke-kulttuurissa on vikana? Se pilaa yhteiskunnallisen uudistuspolitiikan aidot mahdollisuudet populistisella ihmisten haukkumisella ja absurdeilla yleistyksillään.

Seuraavassa selitän esimerkin avulla, miten se tämän tekee. Esimerkkinä käytän in-tersektionaalisen tutkimuksen lanseeraamaa kaaviota,niin kutsuttua etuoikeuskehää. Tätä anglosaksista (kanadalaisyhdysvaltalaista) kaaviota käytetään jo laajalti Suomessakin ‒ opettajakoulutuslaitoksia, yliopistoja ja ministeriöitä myöten.

Tältä nyky-yhteiskuntamme epätasa-arvoa kuvaava etuoikeuskehä ”asiantuntijoiden” mukaan näyttää:

ETUOIKEUSKEHA--768x693.jpg

Kaavio julkaistu Canadian Council for Refugees -järjestön erityisluvalla.

Tästä kanadalaisesta etuoikeuskehä-kaaviosta, jonka keskustaan on kirjattu termi etuoikeus (privilege) on käytössä myös yhdysvaltalainen versio, jossa keskustan termi on valta (power).

Etuoikeuskehän informaatioarvo

Kaavion tarkoitus on osoittaa, kuinka etuoikeutettujen asemasta pitävät yhä yksin kiinni hyvin koulutetut valkoiset heteroseksuaaliset miehet. Samalla etuoikeuskehän mystisestä etuoikeuksien ja vallan keskuksesta on kaavion ulkolaidoille heitetty kaikki muut kansanryhmät ja ihmiset, joiden kohtaloksi jää nauttia vain ylijääneitä murusia etuoikeutettujen onnesta.

Keitä kaavion ulkolaidoille sysätyt syrjäytyneet ovat? Kaavion mukaan vähävaraiset, huonosti koulutetut, vanhukset, alkuperäiskansojen edustajat,kaikki ei-valkoiset miehet, englantia osaamattomat, seksuaaliset ja sukupuolivähemmistöt samoin kuin pitkäaikaissairaat ja jopa vähän työkokemusta omaavat ovat kaikki syrjittyjä tai vähintään törkeästi väheksyttyjä ihmisiä.

Mitä informaatiota kaavio on maailmasta tai länsimaisesta yhteiskunnasta tuottavi-naan? Saman informaation sain itse 70-lukulaisen peruskoulun ruotsin kielen oppi-kirjasta, josta löytyi vanha sanonta,että ”Det är bättre att vara rik och frisk än att vara fattig och sjuk”. Velipojan kanssa jopa murrosikäisinä ymmärrettiin tuo vitsiksi.

Nyt tällaista intersektionaalisen ajattelun suurta tutkimuslöydöstä,jonka mukaan köyhänä ja sairaana elämä on vaikeaa,ihaillaan oikein värikaaviona myös lukuisten suomalaisten organisaatioiden koulutustilaisuuksissa.Sitä on esitelty myös Helsingin yliopiston henkilökuntatilaisuuksissa.

Ongelmana moderni maailmanjärjestys?

Kaavion ongelma on yksinkertainen: se antaa paranoidisesti vinoutuneen kuvan län-simaisesta yhteiskunnasta ja länsimaisista arvoista sellaisina kuin ne on perinteisesti jo vuosikymmeniä tunnettu.

Vääristymä syntyy siitä, että kaaviossa nyky-yhteiskunta käsitetään ikään kuin se oli-sikin varhaismoderni eurooppalainen sääty-yhteiskunta, jossa kaikki oli perinteisesti kiellettyä,mikä ei ollut erikseen sallittua.Moderni länsimainen yhteiskuntajärjestys no-jaa aivan päinvastaiseen ajatteluun. Sen mukaan jokainen ihminen on vapaa ja läh-tökohtaisesti kykenevä omaa elämäänsä ohjaamaan ja oman onnensa löytämään.

Länsimainen yhteiskuntajärjestys uskoo yksilöön. Lähtökohtaisesti se uskoo yksilöön täysin ihonväristä, iästä ja sukupuolesta ja sukupuolikokemuksesta riippumatta.

Tämän valistusajalta perityn arvoperustan muutoksen sääty-yhteiskunnasta tasa-arvon yhteiskuntaan voi nähdä aatehistoriallisena syynä myös melko jälkijättöiseen suomalaisen sääty-yhteiskunnan murrokseen.Vasta vuonna 1906 suomalaisille torp- pareille, mäkitupalaisille ja loisille sekä kaikille naisille suotiin yhtäläinen äänioikeus. Elinkeinovapaus Suomeen oli saatu vasta kolmisen kymmentä vuotta aiemmin.

Kapitalismin hedelmät

Toisin kuin sääty-yhteiskunnassa, vapaassa markkinataloudessa kaikille on suotu oikeus valita itse ammattinsa, kouluttautua itse, valita asuinpaikkansa itse, valita si-viilisäätynsä itse ja kilpailla kapitalismin luomalla vapaalla markkinapaikalla yrittäjä-nä, palkkatöissä tai free lancerina. Toki työmarkkinoilla kilpailemme kaikki myös työpaikoista.

Maailmanhistorian tehokkain talousjärjestelmä, länsimaista perua oleva kapitalismi, on luonut yleiset edellytykset koko ihmiskunnan vaurastumiseen ‒ yli villeimpienkin esiteollisen ajan kuvitelmien.Bruttokansantuote henkeä kohti kasvoi länsimaissa esi-kapitalistiselta 1500-luvulta tämän vuosituhannen vaihteeseen 32-kertaiseksi. Koko maailman mitassakin talous kasvoi jokaista maailman ihmistä kohti 10-kertaiseksi.

Vielä 1950-luvulta nykypäivään myös vaikkapa Botswanan kansantulo henkeä kohti kasvoi 30-kertaiseksi ja poikkeuksellisen köyhän Burkina Fasonkin yli kaksinkertais-tui. Juuri kapitalismin voittokulku selittää paitsi elintasomme yleisen nousun, myös maapallon väkiluvun räjähdysmäisen kasvun koko teollisen vallankumouksen jälkeisellä aikakaudella.

Kapitalismi ja hyvinvointi

Talousjärjestelmänä kapitalismi on siis toiminut hyvin. Tämä ei tarkoita, että kapitalis-mi loisi meille yhdenvertaisuutta tai yhtäläisesti hyvinvointia. Kouluttautuminenkin on länsimaisessa ajattelussa lähtökohtaisesti yksilön oman vastuun aluetta. Myös opiskeleminen on työtä. Ei kapitalismi myöskään estä sotia tai ilmastonmuutosta tai pyri omaa logiikkaansa vastustaen markkinavoimia kahlitsemaan. Tämä on koko modernin historian ajan jäänyt politiikan tehtäväksi.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan malli,joka sinällään perustuu kokonaan kapita- listiseen talousjärjestelmään, ei ollenkaan tarkoita, että heikommat jätetään kapitalis-tisten markkinavoimien armoille. Edes päihde- ja huumeongelmista kärsivien osalta meillä ei uskota vanhaan sosiaalidarwinismiin, jonka mukaan ”juoppo katuojassa on juuri siellä, minne se kuuluukin”.

Uuden intersektionaalisen paradigman myötä yhteiskunnallista syrjäytymistä ei enää ajatella yksilön alisuoriutumisena kilpailluilla työmarkkinoilla tai yleisenä kykenemät-tömyytenä hyödyntää koulutusmahdollisuuksiaan ja poliittista vaikutusvaltaansa ‒ tai näiden mahdollisuuksien puuttumisena jostain erityisestä yhteiskuntarakenteellisesta syystä.

Sen sijaan intersektionaalisen feminismin ja rotuajattelun huomio kiinnittyy kaiken perinteisen länsimaisen normiajattelun radikaaliin purkuun ‒ vähät välittäen siitä, että ilman normeja ei ole normaalia yhteiskuntaelämääkään. Ovathan tasa-arvo ja yhdenvertaisuuskin normeja. Ei siis olekaan syrjäytymistä, jonka syitä analysoida, on vain maailmaa väärin normittavaa valkoista ylivaltaa.

Perinteisessä hyvinvointimallissa kaikkia pyritään auttamaan elämänhallinnan eri osa-alueilla, jotta yksilönoikeudet ja tasa-arvo voivat molemmat kukoistaa. Tähän järjestelmällä on itsekäskin syy. Hyvinvointiyhteiskuntamalli nojaa perimmältään aja-tukseen, että kaikki tuottavat hyvinvointia paitsi itselleen, myös muille. Siksi palvelut kuuluvat kaikille, samoin erityistuki hädän hetkellä. Jossain vaiheessa lähes kaikki tarvitsevat tukea asumisen ja elämisen arkeensa,vähintäänkin pelkkää vanhuuttaan.

Syrjäytyminen

Yksilönvastuun käsitteestä kapitalistisessa hyvinvointiyhteiskunnassa puolestaan päästään syrjäytyneisyyden käsitteeseen. Syrjäytyneisyydellä tarkoitetaan sitä, että yksilö on sairauden, yleisen ennakkoluuloisuuden, ikärasismin, rasismin, naisvihan, ulkomaalaisvihan tai halveksitun vähemmistöasemansa vuoksi tai luulosairaaksi lei-mattuna joltain osin menettänyt oman elämänsä hallinnan. Syrjäytyneisyyden ongel-maa korjaamaan on hyvinvointiyhteiskunta luonut laaja-alaisen sosiaalipolitiikan.

Terveydenhoitokin on suomalaisittain sikäli sosiaalipolitiikkaa, että myös köyhille on taattu oikea terveydenhoito. Vanhustenhoito on osa sosiaalipolitiikkaa, samoin kaikki vähemmistöjen etujen valvonnan eteen tehdyt poliittiset päätökset ja lukuisat muut toimenpiteet viimekätisestä toimeentulotuesta alkaen.

Etuoikeuskehä sen sijaan luo täysin absurdin kuvan kaikesta tästä: Se argumentoi, että yhteiskuntamme onkin rakennettu vain sysimään heikkoja syrjään etuoikeutettu- jen tieltä. Siitä, että jotkut syntyvät hyvin koulutettujen,varakkaiden vanhempien lap-siksi, ei liene heitä syyttäminen. Miten he asiansa itse tyrivät,siitä he voivat syyllistää itse itseään.Jos apua tarvitaan,sitä on tarjolla myös menestymään syntyneille epä-onnen hetkellä,nimittäin niin kauan kuin hyvinvointijärjestelmä kokonaisuutena toimii.

Syrjäytyminen ja rasismi

Syrjäytyminen ei ole rasismista johtuvaa. Suomessa rasistinen toiminta työpaikoilla, terveystoimessa, oikeuslaitoksessa tai koulutuksessa on lailla rangaistavaa. Siitä voi puhua rikosasiana. Syrjäytymisessä on aina kyse yksilön elämänhallinnan ongelmis-ta. Sellaiset ongelmat vaihtelevat kieliongelmista ja kulttuurierojen tuottamista asen-neongelmista aina päihteiden liikakäyttöön, pitkäaikaissairauksiin, ikääntymiseen ja mielenterveysongelmiin. Jokaiseen ongelmaan hyvinvointijärjestelmämme pyrkii puuttumaan sen varsinaisen ongelman kautta leimaamatta ketään ihmisenä.

Yhdysvalloissa hyvinvointijärjestelmää ei onnistuttu pystyttämään koskaan, ja se nä-kyy. Amerikkalaisten, jotka ovat bruttokansantuotteella mitattuna meitä neljänneksen rikkaampia, eliniän odote on kolme vuotta meitä alhaisempi. Jos he edes yrittävät saada tuollaisen eron kurottua umpeen, siihen tarvitaan vuosien ajan aivan uudenlaista amerikkalaista terveys- ja sosiaalipolitiikkaa.

On Suomessa rasismia. On sitä perinteistä rasismia,käänteistä rasismia, ikärasismia ja ties mitä sukupuoleen ja seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuvaa asenteellisuut-ta. Vanhemman väen keskuudessa oltiin joskus sitä mieltä, että suurimmat ongelmat ratkeaisivat itsestään, kun vaan turkulaisista päästäisiin eroon. Asenteisiin vaikutetaan asennekasvatuksen kautta, mutta kasvatettavia rasistiksi ja populistiksi haukkumalla tämä ei onnistu.

Valta ja syrjäytyneiden valta

Entä mitä valtakäsitteellä etuoikeuskehän keskiössä voidaan tarkoittaa? Sitäkö, että köyhillä ja sairailla ei ole sananvapautta tai että demokratiassa vain eliitillä on ääni-oikeus? Vai pitääkö pyrkiä siihen,että värillisillä ihmisillä olisi jotenkin automaattisesti enemmän sananvaltaa etnisiä vähemmistöjä koskevissa sosiaalipoliittisissa päätök-sissä kuin muilla? Ihonvärikö luo sosiaalipolitiikan asiantuntijuutta? Enemmistöde-mokratiassa ainoa keino uudistuksiin on taivutella enemmistö omalle kannalle. Siinä kilvassa muiden syyllistäminen on heikoin tapa edetä aitoja parannuksia kohti.

Etuoikeuskehä luo vainoharhaista uhrautumisdiskurssia kertomatta mitään siitä, miten sosiaalipolitiikkaa, josta tässä kaikessa on perimmältään kyse, pitäisi hoitaa. Siksi kaaviosta pitäisi pikimmiten luopua kaikissa koulutuksissa kaikkialla Suomes-sa. Se on valheellinen, koska perustuu täydelliseen länsimaisen arvoajattelun väärinymmärrykseen.

Syrjäytyminen ei johdu ihonväristä, vanhuudesta,huonosta koulutuksesta tai perintö- tekijöistä, vaan siitä, miten yhteiskunta meitä kohtelee epäonnen ja vaikeuksien koh-datessa ja kuinka yleisesti kohtelemme toinen toisiamme. Järjestelmä on kaukana täydellisestä. Sitä, aivan kuten asenteitakin, koetetaan trimmata koko ajan.

Toisaalta typerää on myös suhtautua vähättelevästi siihen ajatukseen, että syrjäyty-misen vastaista sosiaalipolitiikka yritetään tuottaa mahdollisimman kustannustehok-kaasti. Kustannustehokkuus on välttämätöntä, aivan kuten se, että ongelmia hoidet-taessa niitä hoidetaan yksilöllisesti. Eri ihmisten ongelmat ovat erilaisia. Kapitalismi pitää huolen itsestään, meidän ihmisten on kannettava toisistamme huolta. Se onnistuu laajassa mitassa vain politiikan kautta.

Uuden kultaisen säännön kaikille enemmistödemokratiassa parempaan pyrkiville tar-joaa Barack Obama teoksessaan Luvattu maa (2020). Siinä hän totesi näin: ”tiesin, etten saisi taakseni yhtään äänestäjää leimaamalla vastustajani rasis­teiksi”. "

***

https://www.youtube.com/watch?v=O1sJ2uZ4aaQ

Screenshot%202022-09-12%20at%2019-40-03%

How the CIA supports a 'compatible left' to aid US imperialism

5 570 katselukertaa

25.4.2022

***


"Arvoiltaan" (päämääriltään) nurinkäännetty väärä teoria on edelleen väärä teoria.


Rasismi, normit ja uusi rotuteoria

Ari Helo 3.10.2022 1:09

Uusi rotuteoria (Critical Race Theory) kertoo meille, että maailmamme on tosiasialli-sesti rakentunut rodullistamisen kautta. Sen mukaan länsimainen imperialismi on vuosisatoja rodullistanut kaikkia ei-länsimaisia ihmisiä ja kansanryhmiä. Heidät on rodullistettu ei-länsimaalaisina ihmisinä ja samalla leimattu valkoista valtakulttuuria vähempiarvoisiksi.

Tilanteen korjaamiseksi teoria esittää myös valkoisten rodullistamista, jotta pelikenttä avautuisi kaikille tasapuolisesti ja totuuden mukaisesti. Teorian täydentämiseksi synnytettiin myös erityinen akateeminen valkoisuustutkimus (Whiteness Studies).

Valkoisuustutkimuksen keskeisiä väittämiä on nähdä jopa länsimainen koululaitos pelkkänä ”valkoisuuden tuottajana”. Koululaitoksemme länsimaissa tuottaa vain län-simaisten arvojen mukaista, erityisellä tavalla rodullistettua valkoisen rodun maail-mankuvaa ja on täten yhdenvertaisuusteoreetikoiden erityisen ankaran kritiikin koh-teena. Yhteiskunnallinen tiedon tuottamisen tapa, kielenkäyttö, normaaliksi koetut käytöstavat ja perinteet ovat kaikki tämän saman mieskeskeisen, imperialistisen valkoisen kulttuurin tuotoksia ja siksi eri tavoin (ja usein huomaamattamme) strukturoituneita ajatteluumme ja käytökseemme.

Intersektionaalisen ajattelun taustalla on aina vaikuttanut Michel Foucaltin kuuluisa teesi siitä, että intressivapaata tietoa ei ole oikeastaan olemassakaan.Myös tietoväit- teet ovat siis lähtökohtaisesti asenteellisia. Näin esimerkiksi feministinen tutkimus on vuosikymmeniä keskittynyt avaamaan kielenkäyttömme ja normaaliksi koetun käyttäytymisen taakse piiloutuneita vanhan sovinistisen ajattelun jäänteitä, joista sukupuolisen tasa-arvon nimissä on irtauduttava.

Vaikeampi kysymys on selvittää, mitkä elämäntapamme nykyaspektit ovat mentaali-sesti ja mitkä yhteiskuntarakenteellisesti sementoituneita.Vaikeaa tämä on siksi, että mielenrakenteita tai jonkinlaista yleistä mentaliteettia ei voi tutkia samoin metodein kuin yhteiskuntarakenteita.

Selitetään ensin mentaalinen ongelma ja sitten rakenteellinen, vaikka intersektiona-listit eivät tapaa tällaisia erotteluja tehdä, koska heidän keskuudessaan kaikki epätasa-arvo maailmassa käsitetään vain valkoisen ylivallan tuottaman rasismin eri aspekteiksi.

Koska rotuteoriassa itse rasismin käsite on määritelty vain länsimaisen imperialismin tuotokseksi, kaikki ennakkoluuloisuus tulee intersektionaalisessa ajattelussa määritellyksi nimenomaisesti ”rodullistettujen valtasuhteiden” kautta. Mentaalisena ongelmana uusi intersektionaalinen rotututkimus näkeekin rasismin ja ennakkoluuloisuuden koskettavan vain valkoista väestöä.

Tämän vuoksi käänteistä rasismia (eli ennakkoluuloista suhtautumista valkoiseen väestöön pelkän ihonvärin perusteella) ei kuulemma voi olla edes olemassa. Toisin sanoen, yhdysvaltalaisen mustan miehen,vaikkapa aasialaisamerikkalaiseen kohdis- tama, viharikos onkin tosiasiallisesti ”valkoisen ylivallan motivoima”,sillä tämä ylivalta ”ei vaadi valkoista ihmistä sitä toteuttamaan”.

Kaikki mustien amerikkalaisten kokemat viharikokset edustavat tämän lausahduksen esittäneen professorin mukaan siis valkoista ylivaltaa,samoin heidän omat viharikok- sensa, samoin heidän laajamittainen yhteiskunnallinen syrjäytymisensä ja siitä seu-rannut laajamittainen rikollisuutensa ja samoin tästä seurannut poliisiväkivalta. Inter-sektionaalisessa tutkimusparadigmassa sama selitys ulottuu myös sukupuoli- ja sek-suaalisten vähemmistöjen sekä alkuperäiskansojen sortoon, välinpitämättömyyteen vanhuspalveluista ja piittaamattomuuteen kouluttamattomien ja pitkäaikaissairaiden ongelmista.

Rakenteellisiksi mekanismit nähdään sikäli, että jopa kielessämme ja yhteiskuntara-kenteissamme on jäljellä paljon asenteellisuutta ja valtarakenteita, jotka implisiitti-sesti suosivat valkoista enemmistöä etnisten vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen sijasta. Lähtökohta on oikea etsiessään vaikkapa piiloon jääneitä valta-ajattelun aspekteja jopa arkisessa kielenkäytössämme. Tottahan kielemmekin muuttuu, kun ajattelumme muuttuu.

Yhteiskuntakeskustelun tasolla argumentoinnissa on päädytty siihen,että ”rodullistet- tuun” vähemmistöön kuuluvan argumentti voidaan nähdä yhteiskuntakeskustelussa vähemmistöjen oikeuksia koskien automaattisesti asiantuntevampana kuin etuoikeu-tettuun valkoiseen ”rotuun” kuuluvan. Vaikka sitä harvemmin sanotaan suoraan, argumenttina on, että ihonvärisi siis tekee sinusta vähintään oman väristesi asioissa sosiologian asiantuntijan.

Uuden rotututkimuksen tausta-ajatus on akateemisissa piireissä laajalle levinneen intersektionaalisen paradigman mukainen. Paradigma perustuu koko perinteisen länsimaisen ”normaalin” ja norminmukaisen ajattelun radikaaliin kyseenalaistami-seen. Tarkoitus on näin uusasemoida naiset, köyhät, pitkäaikaissairaat, seksuaaliset vähemmistöt ja etniset vähemmistöt kapitalistisen tuotantotalouden normiajattelussa ja asenteissa. Samalla normaalista on tullut uuden, moraalisesti suoraselkäisen intersektionaalisen ajattelun perivihollinen.

Ongelma normivastaisuudessa ei ole tutkijoiden hyvä tahto. Ongelma normien ky-seenalaistamisessa on se, että myös sellaiset arvot kuin tasa-arvo ja yhdenvertai-suus ovat normatiivisia. Yhteiskunta-ajattelu,joka lähtökohtaisesti vain kritisoi norme- ja ajaa implisiittisesti pelkkää anarkiaa pääsääntönään. Intersektionaalisen tutkimus-suuntauksen tutkijat jättävät säännöllisesti kertomatta, millainen yhteiskuntauudistus milloinkin korjaisi kritiikin kohteena olevan tilanteen ja mistä siihen varat otettaisiin.

Pitää olla kova usko ihmisen hyvyyteen,jos on sitä mieltä,että normatiivisen ajattelun kritiikillä voi korvata yhteiskuntasopimusajattelun ja siihen perustuvan demokraatti-sen päätöksenteon. Kaiketi akateemisessa tutkimuksessakin yhteiskuntatieteilijän kuuluu jotenkin ottaa huomioon yhteiskuntarauha, ei pelkästään Michel Foucault’n filosofista kritiikkiä sitä kohtaan, että kaikki elämä on jotenkin päämäärähakuista, tulevaisuusorientoitunutta ja elämänhallintaan pyrkivää ‒ ei siis edes normatiivisella tasolla tasolla intresseistä riippumatonta. Laajamittaisessa syrjäytymiskehityksessä on kyseessä varsin yksikertainen ongelma. Sosiaalipolitiikassa on epäonnistuttu. Sen hahmottamiseen ei tarvita rotuajattelua.

Yhteiskuntaa tehdään perinteisesti paremmaksi korjaamalla sen nykyvinoumia. Tätä toimintaa tavataan kutsua politiikaksi. Jos taas tutkija päätoimenaan politikoi, hän ei enää pidä ammattiarvoistaan korkeimpana totuusarvoja, vaan kenen tahansa kan-sanedustajan tapaan yhteiskunnallisen uudistamisen päämääriä. Politiikkaa ei voi tehdä pelkän tiedon pohjalta, koska politiikassa pyritään aina nykyisestä asiaintilasta johonkin toiseen, parempaan.Politiikka vaatii visioimista. Tiedon tuottaminen ei vaadi sitä.

Fiksu poliitikko, ymmärtääkseen nykyisten rakenteiden ongelmat, tarvitsee toki histo-riatietoa,jotta käsittää,mitä ongelmaa ratkomaan mikäkin vanha rakenne on pystytet-ty. Tämä on tärkeää, jottei vahingossa korjaa sitä, mikä ei ollut rikki, vaan näkee mis-sä ongelma on. Rodullistamisen varjolla propagoitu ajatus tuoda rotuerottelu takaisin länsimaisen ajattelun keskiöön ei tule ongelmiamme ratkaisemaan.