keskiviikko, 23. maaliskuu 2022

Hesarin "Putinin ideologia"...

Mistä Putinin ajatusmaailma kumpuaa? Tässä ovat presidentin oppi-isät

Putinismi vääristää historian ja uskonnon, kirjoittaa HS:n ulkomaantoimittaja Vesa Sirén.

Ivan Iljin (vas.) on Vladimir Putinin suosikkihistorioitsija. Lev Gumiljov kehitti eurasianismin käsitettä.

Ivan Iljin (vas.) on Vladimir Putinin suosikkihistorioitsija. Lev Gumiljov kehitti eurasianismin käsitettä.

2:00 | Päivitetty 10:24
Vladimir Putin luki Ivan Iljiniä. Kuusitoistavuotias Ilja menetti molemmat jalkansa ja hetkeä myöhemmin henkensä koulun jalkapallokentällä Mariupolissa.

Il’in, Ivan Aleksandrovich

 Born Mar. 16 (28), 1882, in Moscow; died Dec. 21, 1954, in Zurich. Russian neo-Hegelian religious philosopher.

Il’in graduated from the law and history and philology departments of Moscow University. He was appointed privatdocent at Moscow University in 1912 and became a professor there in 1918. Il’in is the author of the most significant work on Hegel in the history of Russian philosophical idealism, The Philosophy of Hegel as the Doctrine of the Concreteness of God and Man (vols. 1–2, 1918; German translation, Bern, 1946), which has gained widespread recognition in contemporary bourgeois philosophy.

Il’in saw the mastering of Hegel’s philosophy as the path to an independent elaboration of a “substantial metaphysical” world view. Characterizing it as the systematic exposition of pantheistic religious experience, he regarded the crisis of Hegelian philosophy as the result of the incapacity of “the rational concept” to subordinate fully and penetrate “the irrational element” of the empirical world. This, in Il’in’s view, was the cause of Hegel’s constant wavering between a “hidden form of dualism” and the “rejection of the concrete empirical reality.” He emphasized the universal significance of the concept of “the speculative-concrete” in the Hegelian system, as contrasted to the “concrete-empirical” and the “abstract-formal.” Characteristic of Il’in’s subsequent philosophical works was his turn to a special type of phenomenology of religious experience, at the center of which stood the concept of the “religious act” as the “personal spiritual condition”of man.

Il’in was exiled from the USSR in 1922 for antirevolutionary activity. He lived and taught in Berlin until 1934 and later, beginning in 1938, in Switzerland. He participated in the anti-Soviet activity of the Russian emigres.


“Krizis idei sub”ekta v naukouchenii Fikhte starshego.” Voprosy filosofiiipsikhologii, 1912, books 111 (1) and 112 (2).
Religioznyi smysl filosofii. Paris, 1925.
Osoprotivlenii zlu siloiu. Berlin, 1925.
Aksiomy religioznogo opyta, vols. 1–2. Paris, 1953.
O sushchnosti pravosoznaniia. Munich, 1956.


Istoriia filosofii v SSSR, vol. 4. Moscow, 1971.
Hegel bei den Slaven, 2nd ed. Edited by D. Tschizewskij. Darmstadt, 1961. Pages 360–68.



... Vladimir Putin luki Lev Gumiljovia. Puolitoistavuotias Kirill kuoli ohjusiskun sirpaleesta Mariupolissa.
Lev Nikolayevich Gumilyov (Russian: Лев Никола́евич Гумилёв; 1 October 1912 – 15 June 1992) was a Soviet historian, ethnologist, anthropologist and translator from Persian. He had a reputation for his highly non-orthodox theories of ethnogenesis and historiosophy. He was an exponent of Eurasianism.

His parents, the two prominent poets Nikolay Gumilyov and Anna Akhmatova, divorced when Lev was 7 years old, and his father was executed by Cheka, Bolshevik secret-police, when Lev was just 9. Lev spent most of his youth, from 1938 until 1956, in Soviet labor camps. He was arrested by the NKVD in 1935 and released, but rearrested again and sentenced to five years in 1938. After serving the time, he joined the Red Army and took part in the Battle of Berlin of 1945. However, he was arrested again in 1949 and sentenced to ten years in prison camps. Aiming to secure his release, Akhmatova published a dithyramb to Joseph Stalin, which did not help to release Lev, although it possibly prevented her own imprisonment. The Soviet secret police had already prepared an order for her arrest, but Stalin decided not to sign it. Relations between Lev and his mother became strained, as he blamed her for not helping him enough. She described her feelings about the arrest of Lev and the period of political repressions in Requiem (published in 1963).[citation needed]

Young Lev with his parents in 1913

After Stalin's death in 1953, Gumilyov joined the Hermitage Museum, whose director, Mikhail Artamonov, he would come to appreciate as his mentor. Under Artamonov's guidance, he became interested in Khazar studies and in steppe peoples in general. In the 1950s and 1960s, he participated in several expeditions to the Volga Delta and to the North Caucasus. He proposed an archeological site for Samandar as well as the theory of the Caspian transgression in collaboration with geologist Alexander Alyoksin as one of the reasons for Khazar decline.[1] In 1960, he started delivering lectures at Leningrad University. Two years later, he defended his doctoral thesis on ancient Turks. From the 1960s, he worked in the Geography Institute, where he would defend another doctoral thesis, this time in geography.

Although the official Soviet authorities rejected his ideas and banned most of his monographs from publication, Gumilyov came to attract much publicity, especially in the Perestroika years of 1985–1991. As an indication of his popularity, the Kazakh president Nursultan Nazarbayev ordered the L. N. Gumilyov Eurasian National University (Евразийский Национальный университет имени Л. Н. Гумилёва, founded in 1996) to be erected just opposite from his own palace on the central square of the new Kazakh capital, Astana.

Gumilyov attempted to explain the waves of nomadic migration that rocked the great steppe of Eurasia for centuries by geographical factors such as annual vacillations in solar radiation, which determine the area of grasslands that could be used for grazing livestock. According to this idea, when the steppe areas shrank drastically, the nomads of Central Asia began moving to the fertile pastures of Europe or China.[citation needed]

To describe the genesis and evolution of ethnic groups, Gumilyov introduced the concept of "passionarity" (пассионарность), meaning the level of activity to expand typical for an ethnic group, and especially for their leaders, at the given moment of time. He argued that every ethnic group passes through the same stages of birth, development, climax, inertia, convolution, and memorial. It is during the "acmatic" phases, when the national passionarity reaches its maximum heat, that the great conquests are made. Gumilyov described the current state of Europe as deep inertia, or "introduction to obscuration", to use his own words. The passionarity of the Arabic world, on the other hand, is still high, according to him.[citation needed]

Drawing inspiration from the works of Konstantin Leontyev and Nikolay Danilevsky, Gumilyov regarded Russians as a "super-ethnos" which is kindred to Turkic-Mongol peoples of the Eurasian steppe. Those periods when Russia has been said to conflict with the steppe peoples, Gumilyov reinterpreted as the periods of consolidation of Russian power with that of steppe in order to oppose destructive influences from Catholic Europe, that posed a potential threat to integrity of the Russian ethnic group.[citation needed]

In accordance with his pan-Asiatic theories, he supported the national movements of Tatars, Kazakhs, and other Turkic peoples, in addition to those of the Mongolians and other East Asians. Unsurprisingly, Gumilyov's teachings have enjoyed immense popularity in Central Asian countries.[2] In Kazan, for example, a monument to him was erected in August 2005.

Historian Mark Bassin writes that Gumilyov was "not a credible theoretician... [and] his hypotheses are filled with inconsistencies, misunderstandings, and misapplications of the concepts he borrowed" (4) but that while his social theory is thoroughly problematic and lacks any sort of scientific or intellectual authority, his ideas are important to understand in that his theories of ethnos, ethnogenesis, and passionarity (among other concepts) have been massively influential and have had significant impact in a range of Soviet and post-Soviet contexts.[2]


Several researchers, such as Vadim Rossman,[3]John Klier,[4]Victor Yasmann,[5][6]Victor Schnirelmann,[7] and Mikhail Tripolsky describe Gumilyov's views as antisemitic.[8] According to these authors, Gumilyov did not extend this ethnological ecumenism to the medieval Jews, whom he regarded as a parasitic, international urban class that had dominated the Khazars and subjected the early East Slavs to the "Khazar Yoke". This last phrase he adapted from the traditional term "Tatar Yoke" for the Mongol domination of medieval Russia, a term Gumilyov rejected for he did not regard the Mongol conquest as a necessarily negative event. In particular, he asserted that the Radhanites had been instrumental in the exploitation of East Slavic people and had exerted undue influence on the sociopolitical and economic landscape of the early Middle Ages. Gumilyov maintained that the Jewish culture was by nature mercantile and existed outside and in opposition to its environment. According to this view, Jews share a specific way of thinking, and this is associated with the moral nor "

... ”Miksi, miksi, miksi?” vaikeroi Marina Jatsko, uutistoimisto AP:n viime viikon reportaasin mukaan Mariupolissa, kun hänen poikansa menehtyi äidin syliin kranaatinsirpale päässään.


... Niin, miksi? Osaltaan siksi, että Putin on omaksunut julman ideologian, jossa hänellä on kaksi oppi-isää ja lisäksi ideologeja, joihin kuuluvat politologi Aleksandr Dugin, Moskovan patriarkka Kirill ja oligarkki Konstantin Malofejev.


Heidän opeillaan putinismi vääristää historian ja uskonnon ja tuhoaa nyt Ukrainaa.


RK: Millä tavalla uskonnon voi "vääristää"? Kuka tietää, mikä on "vääristämätön" (oikea) uskonto? (Josko vaikka ei olisi mikään uskonto...)


Osin kyse on perinteisestä panslavismista ja doktriinista, joka Nikolai I:n (1796–1855) valtakaudella tiivistyi sanoihin ”ortodoksisuus, itsevaltius ja kansallismielisyys”.

Osin kyse on imperialismista, jonka presidentti Mauno Koivisto arvioi Venäjän idea -kirjassaan tarkoittavan arvokkaan maan haltuunottoa, ortodoksisen uskonnon levittämistä ja slaavien yhdistämistä.

Osin kyse on jopa fasismista, jota Putin väittää vastustavansa. "
Fasismi ja varsinkin natsismi-hirohitoismi katsotaan ANTIPAVLOVISNMISTA.

" Ivan Iljin (1883–1954) sanoi että KGB-miesten ei pidä siirtyä politiikkaan. Tätä ohjetta Vladimir Putin ei noudata.

Ivan Iljin, kristillinen fasisti

Putin on maininnut historioitsija-filosofi Ivan Iljinin (1883–1954) ”menneisyyden asiantuntijakseen”.

Vuonna 2005 hän järjesti Iljinin ruumiin kuljetuksen Sveitsistä Venäjälle ja uudet hautajaiset. Vuonna 2014 Putinin valtapuolueen jäsenille ja virkamiehille lähetettiin kokoelma Iljinin kirjoituksia.

Näin levisi myös Iljinin käsitys, jonka mukaan ukrainalaisista voi puhua vain lainausmerkeissä. Heidän tulee olla venäläisiä, vaikka he muuta tahtoisivat. "

RK: Ei tarkoita natsia, vaan mussolinilaista. Natsi on venäjäksi "hitleristi" (gitlerist). Fasisti tarkoittaa mm. Mussolisia, Francoa ja Hoerthya. Sitäkään Iljin ei ollut Hitlerin valataannousun jälkeen.

Iljin oli hegelisti. Tuo on ainoa yhteys, missä Putin tai Yhenäinen Venäjä on pitäneet hänen ideologiaansa esillä. Iljin vastusti rotuoppeja.

Ruumiin uudelleenhautaaminen viittaa enemmänkin johonkin sllaiseen, että hän olisi emigraatiossa kumminkin pelannut varsinkin sodassa NL:n ja muiden liittoutuneiden pussiin, kuten tekivät monet emigraoitruneet entiset porvaripuoluejohtajat, vaikkapa Leniniä lähinnä räävistömästi haukkunut SR:läinen hajotetun Perustuslakiasäätävän kokouksen puheenjohtaja Viktor Chernov ja saman puolueen ja elimen jäsen Pitirim Sorokin (joka myöhemmin totesi kokouksen hjottamisen aiheelliseksi).


" ... Iljin oli kristillinen fasisti, joka eli maanpaossa Saksassa ja Sveitsissä vuodesta 1922 lähtien.

Hän harmitteli, että fasisti nousi ensin valtaan Benito Mussolinin, Italiassa eikä Venäjällä. Adolf Hitleriä hän piti sivistyksen puolustajana Neuvostoliittoa vastaan.


Iljin visioi Venäjästä pyhää vapahtajavaltiota rappeutuvaa länttää vastaan, kunhan kommunismi romahtaisi.


Silloin nousee ”riittävän miehekäs” johtaja, jonka edessä venäläiset polvistuvat nähdessään ”itsepelastuksen välikappaleen”.


Tämä johtaja käy ”oikeutettuja sotia” Jumalan vihollisia ja lännen seksuaalisia perverttejä vastaan, kunnes Iljinin vihaama yksilöllisyys poistuu.


Puolueet ”demokraattinen diktaattori” sallii vain vaalien ritualisoinnin apuvälineinä. Vaalisalaisuus kielletään. Jokaisen tulee antaa äänensä johtajalle julkisesti alistumisen eleenä.


Putin piti lukemastaan vuoden 2005 tilanteessa, jossa hän oli lujittanut valtansa mutta koki sisällään jonkinlaista arvotyhjiötä.


Sen täytti Ivan Iljin. Putin näki itsessään johtajan, josta edesmennyt filosofi oli haaveillut.


Iljinin tuotanto on laaja ja ristiriitainen. Putin poimi siitä ensin yhteydet panslavismiin ja teesin Venäjästä ”ainoan oikean uskon” takaajana.

Mutta Iljinin fasismia ei voi sivuuttaa. Professori Timothy Snyder on käsitellyt Iljiniä laajasti ja tiivistää Tie epävapauteen -kirjassa johtoajatuksen seuraavasti: Venäjä ei pelasta maailmaa fasismilta vaan fasismilla.


Tätä taustaa vasten Putinin tuki Euroopan äärioikeistolle ei olisi vain hajaannuksen kylvämistä.


Se heijastaa Iljinin ennustusta, jonka mukaan juuri Venäjä elvyttää Euroopan fasismin.


Lev Gumiljov (1921–1992) kehitti eurasianismin käsitettä.

Anna Ahmatovan pojan eurasianismi

Iljinin lisäksi Putinia kiinnostaa arvostetun runoilijan Anna Ahmatovan poika Lev Gumiljov, joka oli antisemitisti ja eurasianismin kehittelijä.

Venäläiset emigrantit ideoivat eurasianismia 1920-luvun alussa. Gumiljov jatkoi ajatusta Venäjästä ”pyhänä euraasialaisena sivilisaationa”, jolla oli kyky ja velvoite yhdistää ”euraasialainen superetnisyys”.


Putin käyttää Gumiljovin sanaa passionarnost. Se tarkoittaa peräänantamatonta intohimoa, joka olisi venäläisillä ”geeneissä” ja auttaisi kestämään sekasortoa.


Putinin ja Gumiljovin mukaan jokaisella valtakeskittymällä on syntynsä, kasvukautensa ja tuhonsa. Putin on vakuuttunut, että Venäjä maailmanmahtina on vasta kasvussa.


Samalla Putin sivuuttaa gumiljovilaisen mahdollisuuden, jossa hän on voinut jo kääntää Venäjän laskukauteen – ja nopeuttaa nyt maansa tuhoa samalla, kun länsi ja Kiina ovat heränneet uuteen nousuun.


Aleksandr Dugin on vaikutusvaltainen ideologi, mutta ei Putinin sisäpiiriä.

Aleksandr Dugin, Putinin Rasputin?

Politologi Aleksandr Duginia on kutsuttu peräti Putinin Rasputiniksi. Se on liioittelua. Duginin ideologiaa hyödynnetään, mutta hän ei ole Putinin oppi-isä, kuten Iljin ja Gumiljov, eikä myöskään sisäpiirin vaikuttaja.

Dugin ammensi nuoruudessaan kansallissosialismista ja perusti vuonna 1994 Putinin sittemmin kieltämän Kansallisbolševistisen puolueen. Sen sijaan Duginin perustama Eurasianistinen liike oli Putinille mieleen.


Duginin vaikutusvalta kasvoi jälkigumiljovilaisella teoksella Osnovy geopolitiki (Geopolitiikan perusteet, 1997), jossa hän visioi venäläis-euraasialaista hegemoniaa. Siihen alistettaisiin jopa Saksa ja Ranska. Suomi pilkottaisiin ja yhdistettäisiin Venäjän federaatioon.


Vuonna 2014 Dugin puhui Suomesta maltillisemmin Yleisradiolle. ”Suomi voi päättää itse kysymyksen, liittyäkö Natoon vai ei. Tehkää, kuten katsotte tarpeelliseksi. Venäjä kunnioittaa kansan tahtoa.”


Ukrainasta hän puhui samana vuonna niin murhanhimoisesti, että joutui eroamaan Moskovan valtionyliopiston kansainvälisten suhteiden sosiologian instituutin johdosta.


”Tappakaa, tappakaa, tappakaa ne. Mitään neuvotteluja ei enää pitäisi järjestää. Professorina olen tätä mieltä”, Dugin julisti.


Putinin hyökätessä Ukrainaan tämän vuoden helmikuussa Dugin julisti, että ”suurvenäläisten” tulee hallita myös Valko-Venäjällä ja Ukrainassa, jossa ”vähävenäläiset” ovat kyvyttömiä valtion ylläpitoon.


Dugin sanoo, että ukrainalaisia ei kuitenkaan tule kutsua ”koiriksi” vaan veljiksi. Se on hänen Ukraina-retoriikassaan myönnytys.


Entä miten natsin ja eräänlaisen trollaavan klovnin taustan omaava Dugin voi kutsua ukrainalaisjohtajia natseiksi ja klovneiksi?

Professori Snyder muistuttaa, että 1970-luvun Neuvostoliitossa opetettiin ”fasistin” tarkoittavan venäläisvastaista.


”Fasisti, kuten Dugin, saattaa siis julistaa voittoa fasismista fasistisin sanankääntein samalla kun tuomitsee vastustajansa fasisteiksi”, Snyder tiivistää.


Moskovan patriarkka Kirill

Patriarkka Kirill – syntien siunaaja

Moskovan patriarkka Kirill on antanut arvovaltansa ”Venäläinen maailma” -ideologialle ja puoltanut Putinin hyökkäystä Ukrainaan.

”Venäläisellä maailmalla” on yksi yhteinen poliittinen keskus (Moskova), yhteinen hengellinen keskus (Kiova koko ”Rusin” äitinä), yhteinen kirkko (Venäjän ortodoksinen kirkko ja Moskovan patriarkaatti) sekä yhteinen patriarkka (hän itse), joka toimii Putinin kanssa halliten ”venäläistä maailmaa”.


Ulkomaiset teologit ovat tuominneet Kirillin ajatukset harhaopiksi. Suomen arkkipiispa Leo on pitänyt tämän saarnoja ”pohjanoteerauksena”.


Venäjällä Kirill pystyy kuitenkin tukemaan Putinin imagoa ”ainoan puhtaan uskon” puolustajana.


Konstantin Malofejev

Ideologian pankkiiri: Konstantin Malofejev

Putinin siunaaman ideologian rahoittajiin kuuluu oligarkki Konstantin Malofejev.

Malofejev oli Genevessä asuva nuori monarkisti, josta tuli tärkeä silta Ivan Iljinin ajatuksiin sitoutuneiden venäläisemigranttien ja KGB-taustan omaavien venäläisten välillä.


”Meitä onnisti tämän ryhmän kautta”, hän ylpeili myöhemmin Catherine Beltonille, joka käytti haastattelua myös Putinin sisäpiirissä -kirjassa. ”Putin puhui usein heidän kanssaan.”


Kolmikymppisenä Malofejev perusti Marshall Capital -sijoitusrahaston ja nousi miljardööriksi. Rahoilla Malofejev perusti Pyhän Basileios Suuren säätiön, joka tukee ortodoksisten arvojen ja ”konservatiivisten ihanteiden” levittämistä Ukrainaan, Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.


Malofejevin rahoja on riittänyt myös Duginin eurasianistiselle liikkeelle, Itä-Ukrainan separatisteille, eurooppalaisille äärijärjestöille ja esimerkiksi amerikkalaiselle, homoseksuaalisuutta vastustavalle World Congress of Families -organisaatiolle, Belton luettelee. New York Times lisää listaan Malofejevin rahoituksen Venäjän vaikutusvallan lisäämiseksi Afrikassa.


Vuonna 2014 Yhdysvallat asetti Malofejeville pakotteet tämän toimista Krimin valtauksessa. Malofejev on kiistänyt väitteet valtaukseen osallistumisesta mutta myöntänyt, että hän ei pidä Ukrainaa valtiona.


”Ukraina on keinotekoinen luomus”, hän tiivistää.

Kun Putinin on joskus väistyttävä, Malofejev kuuluu siihen piirin, joka toivoo pääsevänsä valitsemaan seuraajan edistämään panslavistis-konservatiivista maailmankuvaa.

Seuraajan etsintä voi olla jo käynnissä.

Kun venäläissotilaita kuolee tähän malliin ja kun tieto ukrainalaisiin siviileihin kohdistuvista sotarikoksista tihkuu myös Venäjälle, voi käydä yhä vaikeammaksi pyhittää Putinin hyökkäyssotaa millään, mitä Iljin, Gumiljov, Dugin, patriarkka Kirill tai Malofejev ovat ilmaisseet.


Se voi tarkoittaa vallansiirron lähestymistä. Ja toivottavasti myös inhimillisemmän ideologian aikakautta.

Oikaisu 23.3. kello 10.23: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti Nikolai I:n eläneen vuosina 1756–1855. Todellisuudessa hän eli vuosina 1796–1855.