... kunhan vaan ei "tarkista" Hesari-tyhmentymän tai YLEnannon valeuutislähteistä.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009170472.html

Sofi Oksasen kolumni: Miksi Moskova valehtelee koko ajan

Venäläissukupolvet toisensa jälkeen ovat kasvaneet opetellen valheita Neuvostolii-ton miehittämien alueiden vapaaehtoisesta liittymisestä imperiumiin, muistuttaa kirjailija Sofi Oksanen.

Kun Neuvostoliitto oli vielä voimissaan, virolainen isoisäni sai vaalien lähestyessä tärkeän tehtävän:hänen oli jaettava äänestysliput niiden kolhoosilaisten kotiin, joiden ei oletettu pääsevän vaaliuurnille omin jaloin. Isoisäni ei innostunut asiasta. Sää oli huono, lunta paljon, hevosta kävi sääliksi. Lipukkeiden jako ei kuitenkaan ollut tehtävä, josta saattoi kieltäytyä.

Isoisäni päätyi heittämään lipukkeet hellan pesään, ja se sai isoäitini menettämään yöunensa. Hän oli varma, että puuttuvat äänet huomattaisiin ja seuraukset voisivat olla erityisen ankarat perheelle, joka ei muutenkaan ollut kunnostautunut neuvostovallan kannattajana. Isoisäni oli entinen metsäveli, joka oli palannut kotiin vastarintamiehille myönnetyn amnestian myötä.

Isoäitini pelko paljastui kuitenkin turhaksi.

Kukaan paikallisista vaalijärjestäjistä ei ihmetellyt puuttuvia ääniä. He, jotka eivät ol-leet saaneet lipukkeitaan, vaikenivat asiasta. Vaikka mojova satsi ääniä oli kadonnut savuna ilmaan, kolhoosin äänestysprosentti hipoi sataa, aivan kuten koko liittoval-tiossa. Neuvostovaalit olivat näytelmää, ja kaikki tiesivät sen. Siitä huolimatta niihin suhtauduttiin kuin ne olisivat totta.

Syyskuussa Venäjä liitti itseensä osia Ukrainasta, kun Luhanskin, Donetskin, Herso-nin ja Zaporizzjan alueilla järjestettiin pikaäänestykset kansan halusta olla osa Venä-jää. Länsimaissa äimisteltiin, miksi moista teatteria oli edes tarpeen esittää. Teknolo-giamiljonääri Elon Musk jopa ehdotti, että äänestykset järjestettäisiin uudelleen Yh-distyneiden kansakuntien valvonnassa. Venäjän miehittämien alueiden kansalaiset ovat kuitenkin ilmoittaneet oman tahtonsa kuulua Ukrainaan jo maan itsenäistyessä uudelleen vuonna 1991, eikä valtioilla ole tapana äänestyttää olemassaoloaan vähän väliä.

Muskin ehdotus ja vaalijärjestelyjä koskeva ihmettely ilmaisevat länsimaiden laajempaa vaikeutta käsitellä Venäjän jatkuvaa valehtelua. Joskus se otetaan totena. Joskus se otsikoidaan virheenä tai merkkinä taitamattomuudesta, vaikka Kremlille valheiden uskottavuus on toissijaista. Tarkoitus niillä silti on.

”

Kremlille valheiden uskottavuus on toissijaista.

Vaalirituaaleilla Venäjä rakensi fiktion kansalaisten osallistumisesta ja loi samalla illuusion toimintansa laillisuudesta. Ilman valevaaleista saatua kuva- ja videomateri-aalia Venäjän median olisi mahdoton uutisoida niistä. Ilman niitä koskevia ”uutisia” ja ”dokumentteja” oppimateriaalien tekijät eivät pystyisi kirjoittamaan koulukirjoja imperiumin historiasta.

Yleinen oppivelvollisuus on Kremlille oiva keino aivopestä tulevia sukupolvia, ja siksi vaaliteatteri on satsaus tulevaisuuteen. Kun sukupolvet toisensa jälkeen opettelevat koulussa Kremlin valheista punottua tarinaa Venäjän menneisyydestä, siitä tulee yleisesti hyväksytty totuus. Se puolestaan vahvistaa tunnetta Venäjälle kuulumatto-mien alueiden hallinnan oikeutuksesta. Näin tulevaisuuden imperialistista identiteettiä rakennetaan jo nyt.

Alueilla, joilla Venäjän trikolori nousi salkoon Ukrainassa, kouluopetus muutettiin Venäjän opetusohjelman mukaiseksi, ja Venäjältä tuotiin maahan uusia opettajia. Prosessi on tuttu neuvostomiehityksen läpikäyneissä valtioissa, joissa opettajakunta koki puhdistuksen uusien isäntien myötä. Uudelleenitsenäistymisen jälkeen Baltian maissa koulut palasivat itsenäiseen opetussuunnitelmaan, mutta Venäjällä neuvos-topropaganda jatkoi elämäänsä osana opintoja. Siksi venäläissukupolvet toisensa jälkeen ovat kasvaneet opetellen valheita Neuvostoliiton miehittämien alueiden va-paaehtoisesta liittymisestä imperiumiin. Ennen tähän sepitteeseen osallistuivat myös länsimaat. Suomessa Baltian maiden tilannetta alettiin kutsua yleisesti miehitykseksi vasta Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Jos länsimaat ovat aikaisemmin osallis-tuneet tähän Kremlissä tuttuun peliin, miksi Putin ei voisi uskoa, että se onnistuisi uudelleen? Jos ei heti, ehkä huomenna. Tai ensi vuonna. Tai ensi vuosikymmenellä.

Valtion johtaminen valheilla liittyy myös Venäjän hellimään myyttiin maan erityislaa-tuisuudesta. Kun Venäjän päättäjät valehtelevat julkisesti, puheiden tarkoitus on tukevoittaa tarinaa Venäjästä lännen vastakohtana. Faktoilla ei tässä tehtävässä ole mitään merkitystä.Neuvostoerityisyyttä koskeva pakkomielle aiheutti neuvostoaikana päänvaivaa tutkijoille, sillä neuvostotieteen piti erottautua kapitalististen maiden tieteestä, vaikka luonnontieteissä on lukuisia universaaleja totuuksia, ja usein faktoja taivutettiin tukemaan teoriaa. Kun Stalinin Ukrainassa aiheuttama nälänhätä, holodomor, aiheutti miljoonien loven Neuvostoliiton väkilukuun, väestönlaskentaa oli manipuloitava, jotta kansalaisten määrä näytti kasvavan.

HM:

Argument 1. In the era of Stalin, evidence shows that the population increased, and under the capitalist liberals in the nineties – catastrophically declined.

Täältä löytyy Neuvostoliiton syntyvyydet ja kuolleisuudet vuosittain. Kuvassa näkyy selvä poikkeuksellinen yhden prosentin 1% kuolleisuuspiikki vuoden 1933 kohdalla, joka 150 miljoonan NL:ssa tarkoitti puoltatoista miljoonaa (1.5 mlj.) kuollutta ilmei- sesti juurin Ukrainan (nälänhädän ja siihen liittyneen) pilkkukuumeen vaikutuksesta. Jos sellainen olisi koostunut pelkästään ukrainalaisista, se olisi siellä paikallisesti tar-koittanut viittä prosenttia. Tuohon ajakohtaan liittyy huomattava tilapäinen syntyvyy-den lasku, jollainen on tyypillinen erilaisten mullistusten ajoille varsinkin maatalous-yhteiskunnille varsinkin,jos sellaisia on edeltänyt korkea vakaa syntyvyys pitempään. Näiden vaikutuksesta väestönkasvu kaväisi nollassa tai vähän alapuolelaakin yhtenä vuonna, 1933.

” Piittaamattomuus tosiasioista on osa Kremlin poliittista kulttuuria, jolla on Venäjän kansan hiljainen hyväksyntä.

Piittaamattomuus tosiasioista on osa Kremlin poliittista kulttuuria, jolla on Venäjän kansan hiljainen hyväksyntä,eikä kukaan kuvittele pötypuheista kiinni jääneen poliiti- kon jättävän asemaansa. Venäläissotilaat rintamalla ymmärtävät,että upseeristo, vir- kamiehet, päättäjät ja media syöttävät heille palturia. Kotiin soittamissaan puheluissa he puhuvat asiasta läheistensä kanssa, ja siepatuista keskusteluista käy ilmi, että myös kotona asia käsitetään oikein hyvin.

Edes laajamittaisen valehtelun tiedostaminen ei kuitenkaan johda kansannousuun, sillä enemmistö kansasta ei vaadi virkamiehiltä, päättäjiltä tai upseeristolta totuudelli-suutta. Sitä ei edellytetä kouluopetukselta tai medialta. Suurin osa venäläisistä ei ole valmis barrikadeille riippumattoman journalismin tai oikeuslaitoksen puolesta, ei itse-näisen tieteen.Totuudellisuutta ei voi vaatia,jos enemmistö väestöstä tuntee epäluot- tamusta faktoja kohtaan, ja miksi ei tuntisi, jos julkinen sana ja yhteiskunnalliset instituutiot ovat rakentuneet sukupolvi toisensa jälkeen enemmän tai vähemmän sepitteille ja tosiasioiden kyseenalaistamiselle?

Alkusyksystä länsimaissa pantiin merkille, että Venäjän valtion kontrolloima media intoutui esittämään "kritiikkiä" erikoisoperaation heikkoa menestystä kohtaan, ja mo-bilisaatiokin nähtiin ongelmallisena. Jopa tv-juontajien mukaan kansalle valehdeltiin. Läntiset joukkotiedotusvälineet yllättyivät ja esittivät tulkintoja siitä, että sodan todellisuus olisi alkanut valjeta toimittajille tai että he olisivat saaneet tarpeekseen pajunköyden punomisesta.

Kumpikaan tulkinta ei pitänyt paikkaansa. Venäjän median ensisijainen tehtävä on hallita sotaa koskevaa narraatiota, ja juuri siitä oli kyse.

Venäjän media on vieraillut Ukrainassa vuonna 2014 syttyneen sodan alkumetreiltä lähtien. Propagandamaakarit tietävät, mikä oikeasti on totta. Sen sijaan heidän oli pääteltävä, kenestä olisi tehtävä syntipukki liikekannallepanon aiheuttamalle seka-melskalle ja joukkojen vetäytymiselle Ukrainassa. Samalla oli kalasteltava kansan tunnelmia ja rauhoiteltava rajumpia sotatoimia vaativia ultranationalisteja. Tilannetta voi kuvata propagandarintaman rivien uudelleenjärjestäytymiseksi. Joukkotiedotus-välineet eivät siis yhtäkkiä löytäneet journalismin perimmäistä tehtävää, tosiasioiden välittämistä kansalle. Sellaista ohjenuoraa noudattava toimittaja kun saattaa Venäjällä päätyä ruumiiksi. Tai vankilaan. Tai mielisairaalaan.

” Venäjän federaatio on omaksunut faktoista neuvostokäsityksen, jonka mukaan kaikki informaatio on kontrolloitua ja kontrolloitavissa.

Marxismi-leninismin oppien mukaan objektiivista totuutta ei ole olemassa, ja Venäjän federaatio on omaksunut faktoista neuvostokäsityksen, jonka mukaan kaikki informaatio on kontrolloitua ja kontrolloitavissa. "

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/leninin-oppi-objektiivisesta-ja-konkreettisesta-tieteellisesta-totuudesta-1

" 1990-luvulla maassa vallitsi hetken sananvapauden aika. Tuolloin myös Neuvosto-liiton rikoksia käsiteltiin julkisesti. Vuosikymmen oli kuitenkin kokemuksena sekasor-toinen, ja todellisten tapahtumien julkinen käsittely voi yhdistyä ihmisten mielissä ajatukseen kaaoksen tiestä.

Putinin hallinto on vahvistanut myyttiä Neuvostoliitosta - valheiden valtakunnasta - vakauden aikana. Jos se tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa mikään ei ole totta, mutta palkat ja eläkkeet sentään maksetaan, onko ihme, jos väki valitsee mieluummin illuusioiden tsaarikunnan?

Valehtelusta kylliksi saaneet kansakunnat, kuten Ukraina ja Baltian maat, irtautuivat pajunköysiuniversumista onnistuneiden vallankumousten kautta. Luomalla näistä valtioista vihollisia ja maalailemalla näiden maiden kansalaisista hirviöitä Venäjä varmistaa omassa maassaan sen, ettei totuudellisuus vaikuta tavoittelemisen arvoiselta. Jotta faktojen kunnioitus tuntuisi ihmisistä merkitykselliseltä, siitä täytyisi seurata jotain hyvää. Venäjän lähihistoria ei sellaisia kokemuksia kansalle tarjoa, ja Kremlin propagandakoneisto pitää huolen siitä, että se näyttäytyy toistuvasti vain oikopolkuna sotaan ja sekasortoon.

Sofi Oksanen on kirjailija. Hän on käsitellyt romaaneissaan muun muassa Viron, Neuvostoliiton, Ukrainan ja Suomen lähihistoriaa sekä naiseuteen, sotaan ja väkivaltaan liittyviä aiheita.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/06/jenkit-ja-nato-ja-ukrainan-jarjestetty-nalanhata