https://www.hs.fi/tiede/art-2000008835907.html
”Jos ihmiset näkevät unia pettämisestä tai riitelystä, se vaikuttaa haitallisesti parisuhdetyytyväisyyteen”
Uniminä on harvoin yksin, psykologian tutkija sanoo. Uni on kuin lentosimulaattori, jossa voi vaaratta opetella sosiaalisuutta ja muita elämän taitoja.
Unissa aivomme loihtivat eteemme sosiaalisia tilanteita, jotta saisimme harjoitusta tosielämän ihmissuhteita varten.
Tämä on teoria, jota psykologian tutkija Jarno Tuominen Turun yliopistosta on kollegoineen kehittänyt ja testannut.
Yhden teorian mukaan unien tehtävänä on mallintaa lajin selviytymisen kannalta tärkeitä tilanteita, tutkija Jarno Tuominen muistuttaa.
Mikä viittaa siihen, että unissa opetellaan erityisesti sosiaalisia taitoja?
Lähes jokaisessa unessa on jotain sosiaalista. Vain alle viidessä prosentissa unista uniminä on aivan yksin. Keskimäärin unissa esiintyy neljästä viiteen muuta ihmistä.
Uhkien ohella ihmiselle ovat merkittäviä myös sosiaaliset suhteet. Jos olemme evoluutiohistoriassa jääneet yksin, meille ei ole todennäköisesti käynyt kovin hyvin. Yhteenkuuluvuuden tarve on erittäin tärkeä.

Millaista näyttöä teillä on näkemyksen puolesta?
Hypoteesimme mukaan sosiaaliset tilanteet ovat unen aikana yleisempiä kuin valveilla.
Millaisia tilanteita unissa tulee vastaan?
Suurin osa on tilanteita, joissa eivät korostu erityisen negatiiviset tai positiiviset sisällöt: niissä vain vietetään aikaa ja vaihdetaan kuulumisia.
Kutsuitte 18 koehenkilöä Seilin saarelle retriittiin. Miksi?
He osallistuivat tutkimukseen, jossa selvitettiin yksinolon vaikutuksia unisisältöihin. Heidän tehtävänään oli oleskella saarella kolme päivää ilman sosiaalista vuorovaikutusta ja pitää unipäiväkirjaa.
Eristyksen aikaisissa unissa esiintyi kuitenkin tavallista enemmän läheisiä ihmisiä ja perheenjäseniä ja vähemmän tuntemattomia.

Onko uniharjoittelusta hyötyä?
Oletamme, että siitä on hyötyä, mutta tutkimustieto aiheesta on yhä vähäistä. Jotta unen näkemisessä olisi jotain järkeä, sillä pitäisi olla merkitystä arkielämässä pärjäämisessä.
Jotain näyttöä on, että unen sisällöllä on vaikutusta sosiaalisiin suhteisiin myös valveilla.
Johns Hopkinsin yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että jos ihmiset näkevät unia pettämisestä tai riitelystä, se vaikuttaa haitallisesti parisuhdetyytyväisyyteen seuraavana päivänä.
Onko unella oltava aina jokin tehtävä?
Ei välttämättä. 1970-luvulla ajateltiin usein, että unet ovat nukkumisen sivutuote, joilla ei ole itsessään merkitystä.
Tällä hetkellä ajatus ei ole erityisen suosittu. Unet ovat oletettua johdonmukaisempia, ja toisaalta ne kuluttavat paljon energiaa.
Voisi kuvitella, että evoluutio olisi karsinut unen näkemisen pois, jos se olisi vain tarpeetonta energian haaskausta.
Julkaistu Tiede-lehdessä 8 /2 022

Kommentit