tiistai, 10. tammikuu 2023

Halonen tuli NATO-kaapista (2008)

Lakkauteulta hölynpöly-TIETEEN palstalta tannennettuna.

352369541_791455105714558_55778975805068
 

Halonen tuli ulos NATO-kaapista

 

APU 7/08 -lehdessä Halonen sanoo otsikossa, että "Harkitsen NATO-jäsenyyttä", ja sanoo saman tien harkinneensa sitä "aina".

Kirjoitus alkaa sillä, että suomalaisten suuri enemmistö vastustaa NATOa.

Ja heti suoraan siihen asiaan, että miten paljon presidentti muka "johtavana NATO-vastustajana" saisi niistä vastustajista mukaansa "kääntäessään kelkkansa".

Mulla ei ole Halosen "linjan" tarkoituksesta koskaan ollut varsinaista epäselvyyttä, se on ollut justiin tämä, niin kuin Halonen rivien välistä myöntääkin, ja NATO-vastaisuu-den muuttaminen SDP:n kannatukseksi, sekä suuren ja johdonmukaisen periaatteellisen NATOn- ja sotilasliittojenvastaisen opposition syntymisen estäminen.

Hyppyä NATOon taidetaan yrittää jo "NATO-vastaisen presidentin" kaudella, ja sitten yritetään valita seuraajaksi avoin NATO-intoilija.

Olen sitä mieltä, että Halonen ei tule saamaan aikaan merkittävää muutosta mielipi-teissä NATOn hyväksi kaikin puolin täysin odotetulla lehmänkäännöksellään. Ei todellakaan ollut yllätys

 

 
 
|

On aika se ja sama, että mitä mieltä Halonen tai kukaan akka on puolustusasioista.

Eihän ne mitään turvallisuuspolitiikkaa ymmärrä. Esim Elisabeth Rehnille puolustusministerinä olo oli pelkkä hauska rolig arbeetti.

Osti Hornetit ja Itä-Saksan romuvuoren. Ihan turhia molemmat. Sillä rahalla olisi voitu kehittää jotain omaa teknologiaa, joka pysyy yli 10 vuotta, eli pitempään kuin mitä tuota Saksan romua katseltiin.

 

|
oge
On aika se ja sama, että mitä mieltä Halonen tai kukaan akka on puolustusasioista.

Eihän ne mitään turvallisuuspolitiikkaa ymmärrä. Esim Elisabeth Rehnille puolustusministerinä olo oli pelkkä hauska rolig arbeetti.

Osti Hornetit ja Itä-Saksan romuvuoren. Ihan turhia molemmat. Sillä rahalla olisi voitu kehittää jotain omaa teknologiaa, joka pysyy yli 10 vuotta, eli pitempään kuin mitä tuota Saksan romua katseltiin.

Halonen ei osteskele turhia, kun sille ei myydä...

 

 
 

Heh, paljoa painoa kannata antaa APU:n jutuille.

Tarjalta varmaankin on kysytty jotain suuntaan: "Oletteko koskaan harkinnneet NATO vaihtoehtoa?"

Tietenkin tuo vaihgtoehto on pitänyt punnita läpi, joten myöntävä vastaus.

Ja tuon lausunnon mausteeksi vielä pikkaisen APU:n omaa NATO hypetystä niin juttu on valmis.

 

 
 
 

EI se akka niin tyhmä ollutkaan, kuin oletin .. !!!

Mutta mitä vttua se ( ja "Tri Arajärvi" ) tuolla Indonesiassa laukkaa.. ???

 

 
 
ruskamies
EI se akka niin tyhmä ollutkaan, kuin oletin .. !!!

Mutta mitä vttua se ( ja "Tri Arajärvi" ) tuolla Indonesiassa laukkaa.. ???

Mää luulen,että enempi sittekin jotakin pisneksiä...

 

 
 

Mitäs me Balille myydään ... paperia ? Mut eihän siellä viidakossa oo kyniäkään ja lisäksi eivät osa kirjoittaakaan ... nyöritehtailija Piippo voisi kai myydä muoviliaaneja, kuuluneeko seurueeseen kauppamiehiäkin "Tri Arajärven" ohella ??? Minä muiste-len, että tämä "Tri Arajärvi" ennen saman rapun Haloskaan tutustumistaan oli jonkun proffaperheen boheemi yli-ikäinen poju, sitten se yks´kaks oli professori .. ???

 
oge
On aika se ja sama, että mitä mieltä Halonen tai kukaan akka on puolustusasioista.
Aivan. Toista se oli Koiviston aikaan. Hän sentään vanhana kaukopartiomiehenä ymmärsi puolustusasioita. Samoin Kekkonen vanhana kansalaissodan lahtarina. Sodan käyneinä miehinä he ymmärsivät, että parasta puolustuspolitiikkaa on pitää hyvät suhteet naapureihin, sen sijaan että riitelee joutavista, kuten vaikka NATO:n jäsenyydestä.

 

 
 

NO, Kekkosen ja Koiviston rämettyneenä Sovjet-Finland aikoina NATO:a pidettiin kirosanana, ajat ovat muuttuneet, poikaseni .. !!!

 

 
 
ruskamies
NO, Kekkosen ja Koiviston rämettyneenä Sovjet-Finland aikoina NATO:a pidettiin kirosanana, ajat ovat muuttuneet, poikaseni .. !!!
Kirosana se on edelleen. Etenkin USA:n Irak-sekoilujen jälkeen. NATO voisi mennä Varsovan-liiton kanssa samaa tietä jonnekin missä on lämmin. Jos Suomi puolustus- liittoja tarvitsee,ne voitaisiin tehdä EU:n tai Pohjoismaiden kesken. USA:a ei kannata alkaa enempää nuoleskelemaan. Kun yhden suurvallan varjosta päästiin, ei kannata vapaaehtoisesti siirtyä toisen pompoteltavaksi.

 

 
Vierailija

Presidentti pelaa aikaa. EU:n puolustus tukeutuu Natoon, eikä siitä pääse ohi, mutta ajanpeluulla päätös asiasta siirtyy seuraavalle presidentille ja nykyinen saa "puhtaat paperit" muiden vasemmistolaisten silmissä. Nykyisen presidentin verkosto on edel-leen ns. vasemmistointellektuelleja eli änkyröitä, jotka vastustavat kaikkea kehitystä jos se on nih-tyyppiä.

 

 
 

EU:n ja Pohjoismaiden puolustuksella ryssä pyyhkii perseensä, asiantuntijoidenkin mukaan EU:n "sotavoimat" ovat lähinnä vitsi.
Vain NATO:lla ja USA:lla on rautaa riittävästi ryssän aisoihin panemiselle ... !!!

 

 
 
ruskamies
EU:n ja Pohjoismaiden puolustuksella ryssä pyyhkii perseensä, asiantuntijoiden-kin mukaan EU:n "sotavoimat" ovat lähinnä vitsi. Vain NATO:lla ja USA:lla on rautaa riittävästi ryssän aisoihin panemiselle ... !!!
Eivät ryssät ole ilman puolustusliittoakaan Suomen kimpussa viime aikoina olleet, joten ei heissä ole paljon aisoihin panemista.

 

 
 

Painotus: "Viime aikoina" !!!

 

ruskamies
Mitäs me Balille myydään ... paperia ? Mut eihän siellä viidakossa oo kyniäkään ja lisäksi eivät osa kirjoittaakaan ... nyöritehtailija Piippo voisi kai myydä muovili-aaneja, kuuluneeko seurueeseen kauppamiehiäkin "Tri Arajärven" ohella ??? Minä muistelen, että tämä "Tri Arajärvi" ennen saman rapun Haloskaan tutustu-mistaan oli jonkun proffaperheen boheemi yli-ikäinen poju, sitten se yks´kaks oli
professori .. ???

Joo se äitimamma on höperö psykiatrian professori joka ei näe mitään palaneen käryä miniän touhuissa anopin tieteenalalla...

 

 
 
ruskamies
Painotus: "Viime aikoina" !!!
Nimen omaan. Me muut emme enää elä 1940-luvulla. Voisit sinäkin jo yrittää vapautua ryssänpelostasi.

 

 
 

ET mitenkään tarkoituksellisesti unohtanut Viroa, Latviaa ja Liettuaa, Unkaria, Tsek-koslovakiaa ja Tsetseniaa .. ??? Nyttemmin mm. Georgiaa ja Ukrainaa ... ei vielä sotilaita, mutta ...

 

 
 
ruskamies
ET mitenkään tarkoituksellisesti unohtanut Viroa, Latviaa ja Liettuaa, Unkaria, Tsekkoslovakiaa ja Tsetseniaa .. ??? Nyttemmin mm. Georgiaa ja Ukrainaa ... ei vielä sotilaita, mutta ...
Mitä ne asiaan kuuluvat? Eivät ne kuulu Suomeen.

 

Erer2
Viestejä4576

Haloska valehtelee tapansa mukaan niin, että korvat heiluu. Natoa se on vastustanut tarmokkaasti lähes koko julkisen toimintansa ajan kuten esimerkiksi tästä käy ilmi:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005025731.html

tai tästä ja näitä artikkeleja riittää:

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/presidentti-halonen-...

 
 

 

 
Sanninvaari
Viestejä13

" kantoi rohkeasti vastuuta maansa turvallisuudesta.".Muistutan mieliin, että Halosen ollessa ulkoministeri hän ajoi Suomen liittymään Ottawan miinasopimukseen! Se on eräs pahimpia virheitä joita joita Suomen puolustuksen suhteen on tehty! Suomen pitää irtautua miinasopimuksesta ja aloittaa uudelleen sakaramiinojen valmistus.

 

 
Justis
Viestejä2759
Sanninvaari kirjoitti:
" kantoi rohkeasti vastuuta maansa turvallisuudesta." Muistutan mieliin, että Halo- sen ollessa ulkoministeri hän ajoi Suomen liittymään Ottawan miinasopimukseen! Se on eräs pahimpia virheitä joita joita Suomen puolustuksen suhteen on tehty! Suomen pitää irtautua miinasopimuksesta ja aloittaa uudelleen sakaramiinojen valmistus.

Halonen oli kyllä tuolloin ihan presidentti, mutta se nyt ei ole oleellista. Täydellistä maan petturuutta siitä huolimatta. Jalkaväkimiinat takaisin ja heti. Ei meidän ainoa vihollinenkaan eli Venäjä tuohon sopimukseen liittyn

 

@Pauli
Viestejä2998

Kumpi on tehnyt suuremman virheen Halonen vai sitä äänestäneet? Ei sen sillä että kukaan mitään myöntäis. Halonen ja tuomioja, vanhat punikit, uskoivat valehtelijoita ja uskivat edelleen. Tom Cruise tekee vielä yhden leffan "Viimeinen punikki".

 
 
 
SamBody
Viestejä9724
Sanninvaari kirjoitti:
" kantoi rohkeasti vastuuta maansa turvallisuudesta." Muistutan mieliin, että Halo-sen ollessa ulkoministeri hän ajoi Suomen liittymään Ottawan miinasopimukseen! Se on eräs pahimpia virheitä joita joita Suomen puolustuksen suhteen on tehty! Suomen pitää irtautua miinasopimuksesta ja aloittaa uudelleen sakaramiinojen valmistus.

Vatsinkin kun taustalla ollut projekti plösähti...

http://www.vapaakielivalinta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

 
 
 
Muisaac_Algersson
Viestejä42348

Voidaanko Putinin ex-tyttöystävää valita YK:hon ?

These wind turbines must for that reason in a deeper sense be of a timeless beauty, so that they do not in three or four decades hence burden a later generation with a heavy task of removing angular skeletons.....

Ulrich Hütter (1942)

Aerodynamics is highly educated guessing, worked out to 5 decimal places.

Fred Lindsey

 
cosmos
Viestejä426

Hoitihan Halonen venäjäsuhteitakin sentään antamalla kissoja venäjän johtajille. On- han sekin jo jotain. Taisi vaikuttaa suuresti siihen,ettei Suomi silloin hakenut Natoon. 

Ei kissapolitiikalla tässä raadoillisessa hullujen maailmassa pärjätä.

cosmos

 
 
 
Toope
Viestejä33098

Tarja Halonenhan on ollut Suomelle yhtä hyödyllinen kuin Angela Merkel Saksalle.

Tekisi mieli kysyä, ovatko isänmaidensa palveluksessa, vaiko jonkin muun valtion...?

"Ruotsikin oli pirullinen maa ennen kuin tajusivat tuon monikulttuurin. Peppit ja Lindgrenit ovat niin eilispäivää." Pommit ja etnojengit? Uusi normaaliko?
"Ei ole tärkeää, kuka tai mikä hallitus tai puolue lopettaa huonon maahanmuuton Suomeen. Pääasia on se, että joku sen lopettaa."
"Minä kun tyhmänä luulin, että median moniarvoisuus olisi arvokasta, eikä valtamedian samanmielisyys?"

 
 
 
Toope
Viestejä33098

Te voitte kysyä kansalaisaloitteista:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi

1) Tulisiko liittyä NATO:oon?

2) Pitäisikö miinasopimuksesta luopua?

Tulisiko hylätä Halosen linja?

"Ruotsikin oli pirullinen maa ennen kuin tajusivat tuon monikulttuurin. Peppit ja Lindgrenit ovat niin eilispäivää." Pommit ja etnojengit? Uusi normaaliko?
"Ei ole tärkeää, kuka tai mikä hallitus tai puolue lopettaa huonon maahanmuuton Suomeen. Pääasia on se, että joku sen lopettaa."
"Minä kun tyhmänä luulin, että median moniarvoisuus olisi arvokasta, eikä valtamedian samanmielisyys?"

 
 
 

Halonen oli sekä uskomattoman naiivi että ilmeisesti myös ideologiansa sokaisema. Tänne on linkitetty aiemmin hänen vanhoja lausuntojaan Venäjästä ja  Putinista. Ystävyyttään Putiniin hän on hehkuttanut useasti ja kertonut kuinka Putin mukamas kuuntelee hänen neuvojaan. Kovin vaitonainen hän on ollut nyt kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan muutamaa haaleaa pakollista twiittiä lukuun ottamatta. Halonen vastusti paitsi Natoa myös EU:n sitovia turvatakuita. Tuomioja oli tässä asiassa hänen juoksupoikanaan.  

Professori Tuomas Forsberg ja valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka kommentoivat Haloskan ulkopoliittista perintöä: 

https://www.is.fi/politiikka/art-2000008699646.html

 
 
 
Erer2
Viestejä4446
Toope kirjoitti:
Tarja Halonenhan on ollut Suomelle yhtä hyödyllinen kuin Angela Merkel Saksalle. Tekisi mieli kysyä, ovatko isänmaidensa palveluksessa, vaiko jonkin muun valtion...?
Mitäs pahaa Merkel on tehnyt? Ainakin Merkel oli sen verran viisas että ymmärsi kartella DDR-Tarzaa parhaansa mukaan eikä olisi halunnut kätelläkään tätä. Halo-sella oli tavoitteena YK:n pääsihteerin virka, mutta se projekti tyssäsi alkuunsa sillä Saksan ja muiden merkittävien länsivaltojen tukea ei olisi tullut.

 

 
 
Erer2
Viestejä4446
cosmos kirjoitti:
Hoitihan Halonen venäjäsuhteitakin sentään  antamalla kissoja venäjän johtajille. Onhan sekin jo jotain. Taisi vaikuttaa suuresti siihen, ettei Suomi silloin hakenut Natoon. Ei kissapolitiikalla tässä raadoillisessa hullujen maailmassa pärjätä.
Kyllä se Haloska oli saamapuolella näissä kissajutuissa: 

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000576655.html

 
 
 
Pattinero
Viestejä4604

Ilmeisesti täkäläisillä "kaiken tietävillä" pässinpäillä on vaikea tajuta sitä, että mikäli Putin olisi ollut yli kymmenen vuotta sitten länttä kohtaan sellainen kuin hän on nyt, niin siitä olisi seurannut se, että Halonenkin olisi ollut aivan erilainen Putinia ja Venäjää kohtaan. Mutta tämä on ilmeisen ylivoimainen asia tajuttavaksi.

Ja siitä tässä tilanteessa on nyt kyse. Lopettakaa se vanhojen kaivelu, kun ette niistä asioista mitään kuitenkaan ymmärrä.

Einstein: "Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe."

 
 
 
Olli2
Viestejä24564

SDP näytteli olevansa Kekkosen linjalla Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi. Ja pysyäkseensä vallassa. Hyvinhän se meni. Ja roiskui rapatessa. Ryvettyivät johtajat. Osa ryhtyi jopa agentiksi KGBlle.

Eli nyt kun Alpo Rusi on paljastanut sen Tiitisen ym. listan, tarvitaan totuuskomissio. Se tulee pakosta, käytännössä, koska jokainen noista, Tarja H. ym joutuu puolustautumaan.

Nyt voidaan puhua suoraan, koska Putinin sotarikolliset pyövelin kasvot ovat paljastuneet.

NATO keskustelu tehdään kuten Demokratiassa pitääkin. Ja koska siinä käsitellään myös salaisia asioita, se käydään presidentin johdolla eduskunnassa ja kansan tuki arvioidaan siellä.

Jos Venäjä hyökkää sinä aikana, Venäjän nykyinen johto kaatuu kokonaan tavalla tai toisella: Hyvästi Moskova, Kreml! eikä NATOakaan tarvita sen Kremlin kaatumisen jälkeen mihinkään, Suur- Venäjä ei ikinä enää nosta päätään. Venäjä ja EU jatkavat sovussa uudessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa.

Jos ei uskalla hyökätä, kuten ilmeisesti käy, näyttää siltä, että Suomi liittyy NATOon ja pääsee sinne.

 
 
Olli2
Viestejä24564

Kävi miten kävi, yritti kukakin mitä yritti, reunavaltiot Suomesta Ukrainaan voittavat vihdoin ja kokonaan täyden itsenäisyyden ja suvereniteetin. EU ei ole mikään uhka, ellei siellä nouse valtaan äärioikeisto. NATOa ei Euroopassa enää tarvita, mutta olipa hyvä että oli olemassa!

Suurvaltashovinismi Venäjällä kukistuu, vaikka yrittää vielä kaikkensa. Ikävyyksiä voi tulla, kuten nyt on Ukrainaan hyökkäys. Mutta sankaritarina se jo on Ukrainan puolelta, ja tulee olemaan myös Venäjän puolella koko ajan, kun nykyisen johtonsa kukistavat.

 
 
 
Erer2
Viestejä4446
Pattinero kirjoitti:
Ilmeisesti täkäläisillä "kaiken tietävillä" pässinpäillä on vaikea tajuta sitä,että mikäli Putin olisi ollut yli kymmenen vuotta sitten länttä kohtaan sellainen kuin hän on nyt, niin siitä olisi seurannut se, että Halonenkin olisi ollut aivan erilainen Putinia ja Venäjää kohtaan. Mutta tämä on ilmeisen ylivoimainen asia tajuttavaksi. Ja siitä tässä tilanteessa on nyt kyse. Lopettakaa se vanhojen kaivelu, kun ette niistä asioista mitään kuitenkaan ymmärrä.
Jopa oli kommentti. Kyllä silloin jo monet näkivät mitä Venäjällä oli menossa. Mutta sinulle se ilmeisesti on ollut ylivoimainen asia tajuttavaksi.

"Kansalaisvapauksia alettiin kaventaa, tuli Hodorkovskin oikeudenkäynti ja vangitse-minen.Ihmisoikeuksia ja demokratiaa tarkkaileva Freedom House muutti 2005 Venä- jän ei osittain vapaasta maasta ei vapaaksi maaksi. Sitä taustaa vasten ihmetyttää, että Halonen jatkoi sitä linjaa, että Venäjä on demokratian tiellä. Se on outo asia."

Haloska oli vain täysin sokea, lieneekö ollut sitä YYA-ajan punavihersokeutta vai mitä. Putin ei itse asiassa ole muuttunut millään tapaa, KGB-mies mikä KGB-mies.  

 
 
 
JohnCarter
Viestejä33732
Erer2 kirjoitti:
 
Toope kirjoitti:
Tarja Halonenhan on ollut Suomelle yhtä hyödyllinen kuin Angela Merkel Saksalle.

Tekisi mieli kysyä, ovatko isänmaidensa palveluksessa, vaiko jonkin muun valtion...?

Mitäs pahaa Merkel on tehnyt? Ainakin Merkel oli sen verran viisas että ymmärsi kartella DDR-Tarzaa parhaansa mukaan eikä olisi halunnut kätelläkään tätä. Ha-losella oli tavoitteena YK:n pääsihteerin virka, mutta se projekti tyssäsi alkuunsa sillä Saksan ja muiden merkittävien länsivaltojen tukea ei olisi tullut.

Hyvää juttua DDR-Tarzan toimista.

Sotahistorian dosentti: "Jos Ukraina häviää, Suomi on seuraava."

https://www.youtube.com/watch?v=D_cQGlbZ1A4

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

 
 
 
JohnCarter
Viestejä33732

Eki löytyy myös listalta, kuten monia muitakin demareita. Myös nykyinen puoluesihteeri Rönnholm oli aiemmin Putlerin palkkalistoilla.

https://suomensotilas.fi/2022/03/24/stasi-lista/

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

 
Lyde19
Viestejä17946

Luulen että SDP:n ministerit olivat stasissa vakoilemassa ketä suomalaisia ne tapailevat. Kaksoisagentteja jotka joskus naamioituvat liian uskottavasti.

 
 
 
NasseSetä
Viestejä3446
Lyde19 kirjoitti:
Luulen että SDP:n ministerit olivat stasissa vakoilemassa ketä suomalaisia ne tapailevat. Kaksoisagentteja jotka joskus naamioituvat liian uskottavasti.

Voi, voi, olin oikeassa jo vuonna 2006.

https://www.tiede.fi/keskustelu/4877/ketju/puuttuvat_prosentit_niinistolle

Otitko lyde osaa keskusteluun vuonna 2006?

 
 
 
NasseSetä
Viestejä3446

Kattokaas tuosta likkaamastani ketjusta paljonko oli r@ssän trolleja palstalla jo vuonna 2006.

 
Vierailija
Erer2 kirjoitti:
 
Toope kirjoitti:
Tarja Halonenhan on ollut Suomelle yhtä hyödyllinen kuin Angela Merkel Saksalle. Tekisi mieli kysyä, ovatko isänmaidensa palveluksessa, vaiko jonkin muun valtion...?
Mitäs pahaa Merkel on tehnyt? Ainakin Merkel oli sen verran viisas että ymmärsi kartella DDR-Tarzaa parhaansa mukaan eikä olisi halunnut kätelläkään tätä. Ha-losella oli tavoitteena YK:n pääsihteerin virka, mutta se projekti tyssäsi alkuunsa sillä Saksan ja muiden merkittävien länsivaltojen tukea ei olisi tullut.

Mufti Merkeleen perimmäiset motivaattorit ovat hämärän peitossa - vaikuttaa siltä, että hän olisi ehkä ollut ainoastaan äärettömän vallanhimoinen ja omaa arvostustaan visusti suojeleva opportunisti - tai sitten jotain muuta mikä paljastuu aikaisintaa vuosikymmenien kuluttua tiedustelupalveluiden asiakirjojen tullessa julkiseksi.

Merkeleen uraahan leimaa kaksi asiaa - "gallup opportunismi" ja kaikkien potetiaalis-ten vastustajien raivaaminen CDUsta eli pätevää jälkikasvua ei jäänyt puolueeseen muhimaan eikä seuraajaksi noussut muita kuin vätysköjä, joiden ainoa ansio oli Mer-keleen linjan (mikähän sekin on...) jatkaminen. CSU:n "natsithan" eivät millään kelvanneet CDU/CSUn johtoon vaikka kaikki tiesivät, että johtoon valitun vätyskän vuoksi edessä on vaalitappio.

Kotimaan politiikassa Merkelettä näytti ohjaavan vain vihervasemmiston pelko ja oman kansansuosion varmistaminen - vaikka Mufti olisi aluksi ollutkin järkevillä lin-joilla, niin vihervasemmistolainen "kansan ääni" käänsi mielen aina 180° hetkessä - suljetaan vaan ydinvoimalat ennen aikaisesti - avataan vaan rajat kaikille pakolaisille - romutetaan vain energiahuolto tuurivoimalla ja ajaudutaan riippuvaiseksi venäläisestä kaasusta - maakaasun suhteen piti myös vastustaa "kansan äänen" mieleisesti LNG-terminaaleja, koska USAlainen kaasu oli saatanasta.

Puolustusvoimien pitkäaikainen alas ajo niin, että niiden toimitakyky hiipui olemattomaksi, oli myös yksi Merkeleen suurista saavutuksista.

Ulkopolitiikassa alkoi jossain vaiheessa tuntua siltä, että Berliinin ja Moskovan välillä olisi ollut joku uusi salainen asiakirja - Mufti torppasi "Venäjän alusmaiden" lähenty-misen Natoon aj EUhun, esti niiden aseistamisen ja oli primus motorina monissa Venäjälle suosiollisissa sopimuksissa (mm. Minsk 1&2), jotka pakolla työnnettiin "alusmaiden" kurkusta alas.

Merkele halusi myös kiimaisesti tehdä sopimuksia Kiinan ja Iranin kanssa - ihmisoi-keusrikkomukset eivät paljoa vaakakupissa painaneet vaan Saksan teollisuuden edut - ja ilmeisesti myös pakottava tarve olla eri mieltä USAn kanssa. Viimeisenä työnähän piti aivan pakolla saada maaliin suuri sopimus Kiinan kanssa - onneksi se on tainnut jumiutua Euroopan parlamenttiin (kerran siitäkin jotain hyötyä), koska olisihan se avannut Euroopan lähes ehdoitta kiinalaisille.

EUssa Merkele antautui täysin Ranskan ja Italian (sekä muiden etelän vetelien) ve-tämäksi - EKP laitettiin painamaan lisää rahaa ja de facto rahoittamaan EU maiden velkautumista,no bailout -periaate romutettiin,liittovaltio kehitystä kiihdytettiin, yhteis- vastuuta lisättiin jne. Muftin Saksalla ei näyttänyt enää olevan minkään laista omaa linjaa EUn kehityksessä vaan kaikki vanhan linjan vastaiset asiat kepasivat oikein mainiosti.

Yksi Merkeleen suurista perinnöistä on se, ettei hänellä ollut pienintäkään halua ter-vehdyttää Saksan pankkisektoria (vaan hoitaan mm. Kreikan lainat muiden EU mai-den rahoilla) - tämän seurauksena maassa on vieläkin sellaisia finassipommeja, että EKP:n on syytä pitää setelipainojen koneet hyvin rasvattuina, jotka kaikki ei pärähdä silmille.

 
 
 
Lyde19
Viestejä17946

Tässä näitä ennustuksiasi, joissa olet mielestäsi aina oikeassa. Koska havaitset riippuvuuksia.

"2. Kiinan talouskasvu hiipuu hyvissä ajoin ennen Olympialaisia ja rakentaminen lamaantuu. Ylirakennettu jo nyt monin paikoin. Tämä heijastuu kaikkialle maailmaan."

 
 

***

 

Poliitikko hoitaa Kauhajoen ampumistutkinnan !

Poliitikko hoitaa Kauhajoen ampumistutkinnan !

 

Kouluväkivallan tutkinna - ja tutkinnan tutkinnassa on riittänyt kummasteltavaa...

https://www.tiede.fi/keskustelu/35410/ketju/poliitikko_hoitaa_kauhajoen_ampumistutkinnan

Poliitikko hoitaa Kauhajoen ampumistutkinnan!

Poliitikko hoitaa Kauhajoen ampumistutkinnan !

 
 
Viestejä 45973

Arvaan loppupäätelmät jo nyt. Ne kuvastavat Saurin omaa aatemaailmaa.

Miksi Vanhanen asettaa tutkijan virkoihin poliitikkoja, kuten Oras "DJ Muna" Tynkkysen tai entisen puoluepampun Saurin ?

Seuraavaksi tuomarit poliittisten voimasuhteiden mukaan ?

Valtioneuvosto asettaa erillisen tutkintalautakunnan tutkimaan Kauhajoen am-pumatapausta. Tutkijalautakunnan puheenjohtajaksi on nimitetty Mielentervey-den keskusliiton puheenjohtaja ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri.

Lautakunta tutkii mahdollisia puutteita viranomaisten ja muiden tapaukseen osallistuneiden toiminnassa ja tekee valtioneuvostolle suosituksia yhteistoiminnan kehittämiseksi.

Lautakunta selvittää myös tiedotusvälineiden, internetin ja tietokonepelien vaikutusta tekoon. Ampujaan liittyviä yksityiskohtia lautakunta tutkii sen verran, että saadaan selville tietoja, joilla voidaan ehkäistä uusia vastaavanlaisia tekoja.

 

Lektu-Elli

Miksi Vanhanen asettaa tutkijan virkoihin poliitikkoja, kuten Oras "DJ Muna" Tynkkysen tai entisen puoluepampun Saurin ?


Ei ainakaan siksi, että voisi tulla puheeksikaan myös näiden tuputtaman vallit-sevan "evoluutiofeministisen" ideologian mahdollinen mielenterveydeltään horjuvia poikia VÄKIVALLANTEKOIHIN OHJAAVA luonne !

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200904279484115_uu.shtml

" Kauhajoen uhrin lapsi syyttää poliisia kuolemantuottamuksesta

Maanantai 27.4.2009 klo 11.10 (päivitetty klo 16.15)

Kauhajoen aseasian käsittely oikeudessa peruuntuu toistaiseksi lisätutkinnan vuoksi.

Kauhajoen kouluammuskelua koskevassa jutussa on tapahtunut yllätyskäänne. Yhden uhrin omaiset syyttävät aselupapäätöksen tehnyttä komisariota törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Maanantaina selvisi myös,että aseen Matti Saarelle jättäneen komisarion virkarikos-syytteen oikeuskäsittely peruuntuu toistaiseksi. Syynä on se, että asiassa tehdään lisätutkintaa.

Ammuskelussa kuolleen naisen lapsi ja leski käyttävät oikeudessa itsenäistä syyte-oikeutta. He vaativat Kauhajoen käräjäoikeuteen jätetyssä haastehakemuksessa komisariolle rangaistusta ja valtiolta korvauksia.

Omaisten avustajan,lakimies Lasse Vuolan mukaan päämiesten tarkoitus ei ole syyl- listää joukkomurhasta yksittäistä poliisia. Vuolan mielestä esiin on tullut kuitenkin sellaisia seikkoja, ettei kysymystä valtion korvausvastuusta voi ohittaa.

Vuolan edustaman jyväskyläläisen asianajotoimiston tutkimusten mukaan poliisille tuli Matti Saareen liittyvä yleisövihje jo kouluampumista edeltävällä viikolla. Vuolan mukaan ilmianto tehtiin internetin kautta Haapajärven kihlakunnan poliisilaitokselle.

- Kansa huusi poliisia apuun, mutta mitään ei tehty, Vuola sanoo.

Siitä, kulkeutuiko viesti koskaan aseluvan väliaikaista peruuttamista harkinneelle Kauhajoen poliisille, ei ole tietoa. Vuolan mielestä valtiolla on ainakin tuottamuksellinen korvausvastuu, jos poliisilta pyydetään apua eikä sitä saada.

Vuola uskoo, että asianomistajasyytteitä tulee vielä lisää. Lisäksi hän kummastelee sitä, ettei mahdollista kuolemantuottamusta huomioitu jo esitutkinnassa.

Syyttäjä odottaa lisätutkinnan tuloksia

Virallinen syyttäjä on vaatinut komisariolle sakkoja tuottamuksellisesta virvavelvolli-suuden rikkomisesta. Komisario näki Matti Saaren nettiin lataamat ampumisvideot. Hänen mielestään ne eivät kuitenkaan olleet riittävä syy ottaa asetta pois. Komisario on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Nyt Pirkanmaan johtava kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen on määrännyt jutussa lisätutkintaa, jonka sisällöstä hän ei kerro tutkinnallista syistä. Omaisten syytevaatimukseen hän lupaa ottaa kantaa lisätutkinnan valmistuttua.

Lisätutkinta lykkää myös jutun oikeuskäsittelyä.Pääkäsittelyn piti olla toukokuun puo- livälissä, mutta Valtakunnansyyttäjänvirasto pyysi maanantaina sen peruuttamista.

Matti Saari ampui viime syksynä Kauhajoen palvelualojen oppilaitoksessa itsensä lisäksi kymmenen ihmistä.

STT "

Sisäministeriö korvausvastuussa omaisille?

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/kauhajoen-uhrin-omaiset-syyttavat-poliisia-kuoleman-tuottamuksesta/141241#

Kauhajoen uhrin omaiset syyttävät poliisia kuoleman - tuottamuksesta

27.04. - 16:50 (Luotu: 11:21) - Kommentit: 5

Virkarikosjutun oikeuskäsittely lykkääntyy lisätutkinnan takia

Kauhajoen kouluammuskelua koskevassa jutussa on tapahtunut yllätyskäänne. Yhden uhrin omaiset syyttävät aselupapäätöksen tehnyttä komisariota törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Matti Saari ampui viime syksynä Kauhajoen palvelualojen oppilaitoksessa itsensä lisäksi kymmenen ihmistä.

Maanantaina selvisi myös, että aseen Matti Saarelle jättäneen komisarion virkarikos-syytteen oikeuskäsittely peruuntuu toistaiseksi. Syynä on se, että asiassa tehdään lisätutkintaa.

Ammuskelussa kuolleen naisen lapsi ja leski käyttävät oikeudessa itsenäistä syyte-oikeutta. He vaativat Kauhajoen käräjäoikeuteen jätetyssä haastehakemuksessa komisariolle rangaistusta ja valtiolta korvauksia.

Omaisten avustajan,lakimies Lasse Vuolan mukaan päämiesten tarkoitus ei ole syyllistää joukkomurhasta yksittäistä poliisia. Vuolan mielestä esiin on tullut kuitenkin sellaisia seikkoja, ettei kysymystä valtion korvausvastuusta voi ohittaa.

Vuolan edustaman jyväskyläläisen asianajotoimiston tutkimusten mukaan poliisille tuli Matti Saareen liittyvä yleisövihje jo kouluampumista edeltävällä viikolla. Vuolan mukaan ilmianto tehtiin internetin kautta Haapajärven kihlakunnan poliisilaitokselle.

- Kansa huusi poliisia apuun, mutta mitään ei tehty, Vuola sanoo.

Siitä, kulkeutuiko viesti koskaan aseluvan väliaikaista peruuttamista harkinneelle Kauhajoen poliisille, ei ole tietoa. Vuolan mielestä valtiolla on ainakin tuottamuksellinen korvausvastuu, jos poliisilta pyydetään apua eikä sitä saada.

Vuola uskoo, että asianomistajasyytteitä tulee vielä lisää. Lisäksi hän kummastelee sitä, ettei mahdollista kuolemantuottamusta huomioitu jo esitutkinnassa.

Syyttäjä odottaa lisätutkinnan tuloksia

Virallinen syyttäjä on vaatinut komisariolle sakkoja tuottamuksellisesta virvavelvolli-suuden rikkomisesta. Komisario näki Matti Saaren nettiin lataamat ampumisvideot. Hänen mielestään ne eivät kuitenkaan olleet riittävä syy ottaa asetta pois. Komisario on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Nyt Pirkanmaan johtava kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen on määrännyt jutussa lisätutkintaa, jonka sisällöstä hän ei kerro tutkinnallista syistä. Omaisten syytevaatimukseen hän lupaa ottaa kantaa lisätutkinnan valmistuttua.

Lisätutkinta lykkää myös jutun oikeuskäsittelyä.Pääkäsittelyn piti olla toukokuun puo- livälissä, mutta Valtakunnansyyttäjänvirasto pyysi maanantaina sen peruuttamista. "

"Viljasika" ON EROTETTAVA!

 

OT

Arkkis
Lektu-Elli

Miksi Vanhanen asettaa tutkijan virkoihin poliitikkoja, kuten Oras "DJ Muna" Tynkkysen tai entisen puoluepampun Saurin ?
Ei ainakaan siksi, että voisi tulla puheeksikaan myös näiden tuputtaman vallitse-van "evoluutiofeministisen" ideologian mahdollinen mielenterveydeltään horjuvia poikia VÄKIVALLANTEKOIHIN OHJAAVA luonne !

MITÄ???!!! VÄKIVALTAA, MITÄ MISSÄ ! ! ! SAATANAN FEMAKOT JA MUNATYNKKYSET!!!

Ja asiaan..
Politiikan puolelta kait haetaan poliisitoimen ulkopuolista tutkijaa, joka olis jäävi ja sikäli puolueeton? Puoluekanta ei ole merkittävä.. vai onko oikeistolaiset sitten nyt jotenkin ei evoluution kannattajia ja kieltäytyvät uskomasta että neurologialla ja pe- rinnöllisillä taipumuksilla, tahikka hormoneilla, yms. vois olla jokin osuus siihen että jäpijärjestään fyysistä väkivaltaa toteuttaa urospuoliset ja vieläpä nuoremmalla iällä?

Agressiivinen "luonteenlaatu", tai mikä siinä lie periytyykin, se voi periytyä jommalta-kummalta vanhemmalta tai jostakin isovanhempien taholta. Mallioppimisen kauttakin lapset saavat vaikutteita ongelmanratkaisumenetelmistä, kaikesta kotoonsa, jne.
 

Ei kai tuo ole aihe josta pitäis pitää suut supussa ja HUUTAA!!! täälläkään kuuppa punasena että femakot on puoskareita? Eihän kukaan ole väittänyt tässäkään tapauksessa julkisesti että syytä haettais erityisesti geeneistä?!

Koko juttu nousi esiin siksi että Matti Saaresta oli tehty ilmoitus poliisille. Oli vahvat oletukset siitä että hän on valmistautunut joukkomurhaan koululla mutta poliisisa ei reagoitu. Siks asia on nyt noussut uudelleen käsittelyyn ihan uuden tiedon pohjalta.

Arkkis vois nyt rauhoittua. Ei tarvitse pelätä avoimessa julkisessa käsittelyssä että maskuliinigeenejä summamutikassa syytettäis yhtikäs mistään väkivallan tuottamuk-sesta sinällään. Ei ole mitään "femakkojen" salaliittoa tämänkään takana ja Lektu-Ellillekin rauhoituksen sana.. ei ole Vihreidenkään sala liittoa ja minua rauhoittaa ettei ole kapitalistienkaan salajuonesta kyse.. (voihyväsylvi!)..

Tiivistetysti: Poliisi on jäävi hoitamaan itseensä kohdistuvia epäilyjä. Siinä jutun pointti.

 

Arkkikselle vielä että missään en ole nähnyt mitään geenitutkintaa tämänkään tapauksen tiimoilla.

Minä olen kyllä kiinnittänyt monen muun kanssa huomiota siihen, että tietyntyyppi-sesti oireilevat,erityisesti syrjäänvetäytyvät, arat, ujot, introvertit ovat usein koulukiu-sattuja ja voivat uhriutua ja sitten kenties mitta täyttyy ja hulluuden puuskassaan, psykoosissa vaikka tappavat tai murhaavat.

Mitä sitten. Ei o mikään salaisuus. Kyllä tuollainen käyttäytyminen on osattu ennekin nähdä.Ja ennekin on nähty miten toisentyyppiset,ulospäin suuntautuvat sosiaalisesti orientoituneet, reippaammat,rohkeimmat ja kenties röyhkeimmät ovat maailman sivu edustaneet niitä, jotka voi touhottaa suuna päänä ja olla joskus jopa niitä kiusaajia, jotka uhriuttaa muita.

Jotain uutta?
Kaikesta voidaan puhua, kaikella voidaan speguloida.
Rikostutkijat, kriminaalipsykologit tai neurologit virallisella taholla eivät kuitenkaan tee mitään hätiköityjä johtopäätöksiä. He eivät leimaa ketään millään "geenikartalla" hyviksiksi tai pahiksiksi.

Se on ihan sattuman kauppaa kummalle puolelle kukin ajautuu elämässään, rosvoksi vaiko poliisiksi.
Ei ole mitään sabloonia.
Se on sattumaa.

Voidaan spekuloida loputtomiin vaikka millä oletetuilla vaikuttimilla. Sosioekonomiset vaikuttimetkaan ei ole mikään automaatti niin että köyhien yksinäisten pennuista tulis jotenkin automaattisemmin niitä,joille ihmisarvo,tms.ei merkitse mitään.Ei vähävarai- suus ja yksinäisyys tee ihmisestä itsekästä paskiaista, joka sumeilematta on valmis murhaamaan.

Jokainen tapaus on tutkittava ihan omanaan. "
Jos niistä löytyy yhdistäviä tekijöitä, niiltä ei pidä sulkea silmiään.
Toistaiseksi on julkisuuteen noussut psyykelääkitys, ssri lääkkeet. Siitä on yritetty virallisella taholla vaieta. Kaikki sen kuitenkin voi tietää.

Hyvä että tutkiva taho on vaihtunut.
Voihan olla että poliisin ohjeistukseen on sisältynyt suosituksia/määräyksiä vaikka lääkehallinnon taholta?
Ehkä sosiaali- ja terveysministeriö haluaa vähätellä psyykelääkkeitten negatiivisia vaikutuksia kun niillä toisaalta saadaan pidettyä porukat työtehokkaampina, tjms.?

Pääasia että asioita tutkitaan ja puhutaan ja niin että mahdollisimman moni taho pääsee sanomaan sanottavansa.


Koruptiokaan ei ole poissuljettua. Mikään ei oo.

 

 
Lautakunta tutkii mahdollisia puutteita viranomaisten ja muiden tapaukseen osallistuneiden toiminnassa
Siis...tutkitaan asiaa jolla ei ollut mitään merkitystä asian kulkuun.

Kyseessä ei todellakaan ollut mikään viranomaisen virhe.
(PAITSI sen virkamiesääliön osalta joka ei lukenut varoituskirjettä sillä vakavuudella jolla asioihin pitäisi aina puuttua. Kyseinen virkamies pitäisi tuomita avunannosta rikokseen.. )

Tällaisilla näennäistärkeillä ja tekohuolestuneilla tutkimuksilla tehdään ainoastaan hallaa kaikille osapuolille. Mitään hyödyllistä tällä ei saavuteta.

Lautakunta selvittää myös tiedotusvälineiden, internetin ja tietokonepelien vaiku-tusta tekoon. Ampujaan liittyviä yksityiskohtia lautakunta tutkii sen verran, että saadaan selville tietoja, joilla voidaan ehkäistä uusia vastaavanlaisia tekoja.
Tämä lause osoittaa vielä selvemmin asian.
 
 

Tutkijoiden pitäis kollata netin keskustelusaittejakin ja tsekata minkä ikäiset ja sukupuoliset vastustaa tutkimista!

Nuoret miehet ja osa vanhemmistakin nousee takajaloilleen kun lähdetän tonkimaan asioiden taustoja. Viimeisiä viedään äijäkulttuurilta ja tuhotaan siis sitä osaa koko kulttuurista,mikä edustaa anarkisteja ja omankädenoikeutta.Villilänsi ei ookkaan pop!

Vaikka miesasialiike miten puhuis siitä että pojatonainapoikia ja pojat on aina raisuja, että niillä nyt vaan pitää olla ne omat jutut ja niitä ei saa kahlita, niitä ei saa holhota, nille ei saa laittaa suitsia suuhun ja niitten täytyy olla vapaita..niin haloo! Vapaita? Keiden..
Miesten taholta kuuluu aina omituista kumua vapaudesta, yksilönvapaudesta.. kenen? Miespuolisten..

Naiset ja vapaus. Ihmisoikeudet!
Näissä kouluampumistapauksissa on uhreina ollut myös naispuolisia ja vapautta ei ole yhdelläkään uhrilla llut mitenkään edes puolustaa itteensä kun yks hyökkää pahaa aavistamattomien kimppuun aseistettuna ja aloittaa raaán sekopäisen teurastuksensa.

Kuka tahansa joka ilmestyy ylimielisesti vastustamaan asioiden tutkimista joka osalta on sekopään puolella!

Mä oon niitten uhrien puolella!
Olkoon sen sekopää raakalaisen motiivit sitten ihan mitä vaan niin se siinä kohtaa on syyllinen kun alkaa hillua.
Netin keskustelusaitilla ei onneks ole tuomiovaltaa.
Jos olis niin täällä olis kohta kaikki päästä varpaisiin aseistettuja ainakin tämän saitin anarkistikahjojen mielen mukaan.

Kun just on ilmi tullut että Saaresta oli hyvissä ajoin etukäteen kerrottu viranomaisille, eikä se vaikuttanut mitenkään asiaan, se on tutkittava perinjuurin.

Taustalta voi löytyä tuttavuussuhteta.
Poliisipäällikkö voi olla sekopäämurhaajan iskän kalakaveri, tjms. Voi löytyä vaikka mitä jääviyksiä ja sitäkautta yhteisön taholta osanottoa tapahtumien kulkuun tai mitä vaan.

Mikään ei nyt sais pysäyttää jutun perusteellista tutkintaa.
Helvetin hyvä ettei tätäkin päästy hautaamaan vaivihkaa ja hissunkissun!

 

 

Äijäkulttuurisille maskuliinihegemonisteille varmaan rankkaa kun asioita lähdetään-kin penkomaan perinjuurin. Etenkin kun kyseessä on pyhä, ylväs fyysinen väkivalta, aseet ja hyvävelikerhot, pokien saunaillat ja valkoisten heteromiesten hirvipeijaiset miehekkäästi..

Rupeeko puntit tutiseen kun helmat kahisee?

Koko maskuliininen kulttuuri herra jumalaa ja taivaita myöten syynissä ja ehkä muutoksessa? Ihan kiva.

Tätärataa Suomesta voi tulla mailman mallimaa missä voidaan näyttää mallia myös Islamistisen maailman äärifundiksille että naisia ei kannata survoa hellan ja nyrkin väliin. Kun on sukupuolten välinen tasa-arvo ja naiset kaikenmaailmanhomojen kanssa pääsee vaikuttamaan asioihin niin maailma pelastuu!!!

Ase- ja sotateollisuus kuin liskoaivokulttuuri on vaarassa mutta mitä sit?

 

 

Jos poliisi olisi ottanut Saarelta pyssyn pois, niin siitäkös se vasta olisi kiukustunut.

Hän olisi saattanut lainata kaivinkoneen,ja jyrätä puoli kaupunkia. Ihmisineen. Teräs- levyt ikkunoihin, niin miten sellaisenkin pysäytät ? Et mitenkään, ennen kuin diesel loppuu.

Tulen nostamaan syytteen niitä vastaan, jotka syyllistävät poliisia. Kyllä ne ammatti-miehinä tuntevat ihmistyypin. Joillekin on vaan parempi jättää se pienoispistooli vs. tapaus Myyrmannin ostoskeskus.

Jos ihminen ei ole tehnyt rikosta,niin siltä ei pidä ottaa asetta pois. Jos hän suunnit-telee sellaista, niin teko saattaa provosoida sen vielä pahempaan tekoon. Katsokaa esim maita, missä nettikirjoittelu on kielletty. Siellä jyllää sodan kaltainen terrori. No, sellainen olotila lienee Saurin tavoite. Esim Pekka Haavisto tuntuu viihtyvän Somaliassa. Armeijaa käymättömät saa jotain kiksejä aseiden jyrinästä.

 

Miespuolisilla sivareilla jää takaraivoon ajatus, että "olenko sittenkään mies".

Siksi heistä tulee asehulluja tai homoja. Sauri psykologina varmaankin tietää tämän, ja tyrkyttäytyi tutkimaan asehullun tapausta.

Saurin sarjakuvat ovat muuten uskomattoman surkeita.

Sauri on naimisissa vihreiden poliitikon -Pirjon- kanssa, jonka edellinen mies tuomittiin neljästä huumausainerikoksesta.

 

Tulemmeko näkemään tämmöisen raportin:

"Työryhmä toteaa, että jos Matti Saari olisi aloittanut aseharrastuksen sijasta pössyttelyn, niin tragedia olisi jäänyt tapahtumatta".

 

Lektu-Elli
Tulemmeko näkemään tämmöisen raportin:

"Työryhmä toteaa, että jos Matti Saari olisi aloittanut aseharrastuksen sijasta pössyttelyn, niin tragedia olisi jäänyt tapahtumatta".

Mistä tiedät ettei Saari pössytellyt ? Hänhän olisi voinut olla hamppufoorumin ylläpitotiimissä ? Timo Haaran kanssa.

 

Kyllä menee taas Lektu-Ellillä niin lujaa että oikein puoli kaupunkia kaivinkoneellakin olis voitu jyrätä.. *ziisus*!

Ja että homot, joilta on miehuus hukassa on murhaajia.. Että mitä?

 

Pönni
Äijäkulttuurisille maskuliinihegemonisteille varmaan rankkaa kun asioita lähde-täänkin penkomaan perinjuurin. Etenkin kun kyseessä on pyhä, ylväs fyysinen väkivalta, aseet ja hyvävelikerhot, pokien saunaillat ja valkoisten heteromiesten hirvipeijaiset miehekkäästi..

Rupeeko puntit tutiseen kun helmat kahisee?

Koko maskuliininen kulttuuri herra jumalaa ja taivaita myöten syynissä ja ehkä muutoksessa? Ihan kiva.

Tätärataa Suomesta voi tulla mailman mallimaa missä voidaan näyttää mallia myös Islamistisen maailman äärifundiksille että naisia ei kannata survoa hellan ja nyrkin väliin. Kun on sukupuolten välinen tasa-arvo ja naiset kaikenmaailman homojen kanssa pääsee vaikuttamaan asioihin niin maailma pelastuu!!!

Ase- ja sotateollisuus kuin liskoaivokulttuuri on vaarassa mutta mitä sit?

http://www.iltalehti.fi/kauhajoentragedia/

Nelosen uutiset:

Saari ja Auvinen suunnittelivat kouluammuskelut yhdessä

24.9.2008 21:54

Ampujat kannustivat toisiaan, kertoo nimetön lähde Nelosen uutisille.

Ampujan entinen tyttöystävän vanha luokkakaveri kertoo Nelosen haastattelussa, että Matti Saari ja Pekka-Eric Auvinen suunnittelivat kouluammuskelua yhdessä. Lähteen mukaan Saari ja Auvinen lähettivät keskenään viestejä, jotka ovat yhä tallessa entisellä tyttöystävällä.

- Jos toinen ei onnistu, toinen jatkaa. Jos en mä onnistu, sä onnistut varmasti, nuori nainen kuvaa viestien sisältöä Neloselle.

Naisen mukaan hänen ystävänsä ja Saari erosivat Jokelan kouluammuskelun jälkeen. He seurustelivat noin kymmenen kuukautta.

- Tämä tyttö on nähnyt kaikki viestit, jotka nämä henkilöt ovat vaihtaneet keskenään. Jokelan tapaus johti seurustelun päättymiseen, hän kertoo.

Nainen tapasi Saaren useita kertoja. He juhlivat yhdessä ja tulivat hyvin toimeen, kunnes ampuja sai tietää naisen olevan ulkomaalaistaustainen.

- Sitten hän ei halunnutkaan, että olen porukassa mukana.

- Hän ei uhkaillut väkivallalla, mutta muutaman kerran pelästyin, kun se heilutteli nyrkkiä. Se suuttui helposti aina, kun sanoin jotain, lähde kertoo Nelosen haastattelussa. "

ILTALEHTI listaa poliisin 10 (toistaiseksi ilmenneistä pahinta) virhettä:

1. Saaren kaveri kotikulmilta varoitti poliisia tämän suunnitelevan kouluammuskelua. Viestiä ei noteerattu.

2. Poliisilla oli esto YouTubeen ja irc-galleriaan.

Miksi? Mitä järkeä? (Epäileekö Viljasika, että poliisisedät flirttaavat netissä pikkutyttöjen kanssa työaikana?)

3. Poliisia oli varoitettu saaren aseesta jo aikaisemmin, ennen luvanhakuja. Kehottiko poliisi vain hakemaan lupaa?

4. poliisit viettivät viikonloppuna yhden kollegan häitä, joissa oli puhetta myös Saqaren pyssystä. Yksi poliisi lupasi suununtaina hakea aseen pois, muut topuuttelivat.

5. Koulun pihalle oli tuotu perjantaina hautakynttilä, josta "pilasta" epäiltiin Saarta.

6. Koulun opettajan postilaatikko oli panostettu ja yritetty räjäyttää (ansa?). Tunari asialla, ei ammattilainen eikä "ammattilainen".

7. Poliisi oli kiinnittänyt huomiota Saaren "kummalliseen hihittelyyn" aseeseensa liittyen. (Menisi farssin muuten puolelle...)

8. Seinäjoen apulaispoliisipäällikkö Nyrhinen oli päättänyt em.tietojen perusteella, että ase on heti haettava Saarelta. Johto ei antanut lupaa mennä Saaren asuntoon, jotta tämä "ei epäile penkomista".Poliisi(johto) siis PELKÄSI SAARTA. Apulaispoliisi- päällikö oli päättänyt, että Saarta odotetaan, mutta häissä ollut poliisipäällikkö päätti toisin, "hoitaa itse asian maanantaina virka-ajalla".

9. Komisario haastatelikin Saarta, ja katsoi, ettei tältä ole syytä ottaa asetta pois. Omaisten mukaan komisario ei ollut kysynyt Saarelta mitään tämän ampumiskirjoituksista ircissä.

10. Toinen poliisi oli vielä haastettlun jälkeen osoittanut komisariolle saaren olleen Columbinen koulusurmaa pohtivassa rc-yhteisössä. Ei vaikutusta.

Poliisi on pelannut kuin pullopersesika sen jälkeen kun ideologista väkivaltaa lietsova Halonperkele nimitti "Viljasian".

Näin ei voi jatkua!

 

Viljanenhan se syypää onkin junttikytän ammattitaidottomuuteen. Suomen poliisi on vaan niin huono, ja niillä on paska asenne melkein kaikilla, joku ihme ammattitauti.
Olen melko varma että prosenttijengeillä on joku diili poliisin kanssa, ei poliisi voi muuten olla NOIN MUNATON.

Onhan se niinkin että jos huumekauppakin loppuisi suomessa, niin poliisi jäisi työttö-mäksi, joten ei poliisilla ole mitään syytä toivoa huumekaupan loppumista. Huume-kauppa on poliisin lypsylehmä jolla saadaan aina puristettua lisää yhteiskunnan rahoja pois esimerkiksi köyhiltä.

Ja jos pidätyspisteet jäävät vaillinaisiksi, niin haetaan joku viaton hippi sitten jolla kasvaa hupiheinä kaapissa. Yhtesikuntamme pilaantunein ja korruptoituntein osa on ilman muuta ja auttamatta POLIISI. Johtihan rikollinen poliisia vuosien ajan, veropetostelija Salminen, roisto.

 

Pönni
OT

Joka päivä täällä niputetaan jokin ammattiryhmä tai jokin muu ryhmä syylliseksi kaikkeen..
Länsimainen oikeuskäytäntö tutkii tapauksen kerrallaan eikä täällä hutkita tutkimatta.

Aijaa, nyt ollaan kuitenkin foorumilla jossa yleistäminen on kansallisurheilua,joten ei- köhän ole välillä syytä antaa kyyläpeeloillekin luudalla persiille kun ovat niin surkeita. Ammattisi taisi nyt kyllä vahigossa paljastua, vai mitä pönde ?

Menkää vatipääskuodet vaikka laskemaan kalapuikkoja maalaiskouluun.

 

Ihme pönnäystä.

Kirjoitin just eilen että Soininvaara on tilastotieteilijänä pätevä ja että "Sauri psykologina varmaankin tietää tämän".

Lisäksi sanoin poliisikuntaa ammattitaitoiseksi.

Ainoa mitä olen saattanut haukkua on se, että nämä psykologit ja tilastotieteilijät lähtee alalle, mistä ei tiedä paskaakaan. Esim Sauri johtaa nykyisessä päätyössään Helsingin rakennusurakoita. Ja sivubisneksenä ampumisen tutkintaa.

Soininvaara taas rummuttaa huumeiden puolesta. Millä pätevyydellä ?

 

 

Minua kyllä ihmetettyy, miksi tutkintalautakuntaan laitetaan tunnettu poliitikko.

Tutkinta keskittyy toimeenpanovallan toimien lisäksi myös säädäntävallan toimien tutkimiseen, joten en ymmärrä miten säädäntävaltaan kuuluva henkilö otetaan puheenjohtajaksi.

Periaatteessa puheenjohtaja ei saisi ottaa tällaisessa tutkimuksessa missään vaiheessa kantaa tuolloin lainsäädännön epäkohtia koskeviin asioihin, koska hän on jäävi.

Miksei tuohon laitettu puheenjohtajaksi tuomiovallan edustajaa, kuten jotain tunnettua tuomaria tai lakitieteilijää?

Tuollaisen tutkinnan tarkoituksena tuntuu siis olevan kaiken syyn vierittäminen polii-sin niskaan, vaikka vika on loppujen lopuksi lainsäätäjissä, jotka eivät ole osanneet tehdä mitään tähän ja vastaaviin tapauksiin johtaneille syille, vaikka niitä onkin osoiteltu jo useita vuosia.

Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn pitää saada uusia keinoja ja lisää resursseja.

Edit:

Jos ei löydy resursseja, sitten nostetaan veroja sekä kohdennetaan erilaisista haittaveroista tulevat varat ko. asiaan.

 

Anteeksi nyt mutta eikö kuitenkin ollut niin että Saari oli se tekijä eikä ne poliisit? Poliisit ei ymmärtääkseni myöskään ole yllyttäneet Saarta murhaamaan ketään???

Kohta täälläkin aletaan syyttää feministejä tai islamisteja siitä että poliisi ei hoida työtään ja politikot on kaikki munattomia vätyksiä..
Asiasta kukkapurkkiin sano..
Ja sitten päästääkin taas siihen että lopullinen syyllinenhän on Pönni!
Trollaamalla alkanut ketju ei voi olla asiallinen.. Hohhoijaa.
Mun pitäis hankkia se elämä...

Hyvänä esimerkkinä voisi olla vaikkapa aseluvan muuttaminen maksulliseksi vuosit-tain ja hinta määräytyisi edellisvuoden pienaseista johtuvien kuolemien ja vammojen hoitamisen kustannusten mukaan.

 

 
 
 
HaukiOlli
Pönni se kovasti tahtoisi sopia kaikkien kanssa ettei poliisia saa kritisoida.

Toivottavasti et siellä siviilissäs joka kärpästä ammu tykillä..

Mä oon seurannut pitkään miten muslimeja haukutaan ja islamisteja haukutaan eritoten siitä ettei heillä ole järjestäytynyttä oikuetta, että heidän kulttuurinsa on huono kun lukevat lakia Koraanistaan ja mm. naisia vainotaan pelkästään sukupuolen mukaan.

Miten on asiat täällä länsimaissa ja etenkin ruohonjuuritasolla, suomessakin? Missä on se kuuluisa the Kyllä Kansa joka Tietää?

Se kansa olis ilman politikkoja, demokraattisesti valittua monikulttuurista politiikkaa, oikeuslaitosta ja poliisia, kaikkea muuta repimässä milloin keneltäkin silmät päästä, kivittämässä ja vaikka mitä jos ei "isoveli" jossakin aina valvois.
Etupäässä urospuoliset ja etenkin nuoremmat.
Ja ihan mikä vaan kelpaa räävittäväks. Kaikki vuorollaan ja perään naurua.

On tainnu simapullot jo aukeilla ja meno se vaan yltyy..

 
 
HaukiOlli
Viljanenhan se syypää onkin junttikytän ammattitaidottomuuteen.
Ja stadikytän samaten, tämä kyttäillessä ettei kukaan (varsinkaan mies!) missään tapauksessa vain maksa seksistä!
 
 

Mistä se kertoo että Suomen islamilaisen puolueen johtaja on entinen KGB:n agentti ?

Puolueen johtaja on yleensä valioyksilö. Onko nyt ? Ehkä on, ehkä ei.

Tämä ei ole mielipide, vaan hän tunnusti sen telkkarissa itse.

Viimeksi kun näin Tammen telkkarissa, niin hän ylisti sitä, että puolet Venäjän varus-miehistä on nykyään muslimeja. Kolmen päivän päästä Suomi päätti tilata NASAMS II torjuntaohjukset Sentinel-tutkalla.

 
 
McRoot
Minua kyllä ihmetettyy, miksi tutkintalautakuntaan laitetaan tunnettu poliitikko.

Tutkinta keskittyy toimeenpanovallan toimien lisäksi myös säädäntävallan toimien tutkimiseen, joten en ymmärrä miten säädäntävaltaan kuuluva henkilö otetaan puheenjohtajaksi.

Periaatteessa puheenjohtaja ei saisi ottaa tällaisessa tutkimuksessa missään vaiheessa kantaa tuolloin lainsäädännön epäkohtia koskeviin asioihin, koska hän on jäävi.

Miksei tuohon laitettu puheenjohtajaksi tuomiovallan edustajaa, kuten jotain tunnettua tuomaria tai lakitieteilijää?

Tuollaisen tutkinnan tarkoituksena tuntuu siis olevan kaiken syyn vierittäminen poliisin niskaan, vaikka vika on loppujen lopuksi lainsäätäjissä, jotka eivät ole osanneet tehdä mitään tähän ja vastaaviin tapauksiin johtaneille syille, vaikka niitä onkin osoiteltu jo useita vuosia.

Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn pitää saada uusia keinoja ja lisää resursseja.

Edit:

Jos ei löydy resursseja, sitten nostetaan veroja sekä kohdennetaan erilaisista haittaveroista tulevat varat ko. asiaan.

Hyvänä esimerkkinä voisi olla vaikkapa aseluvan muuttaminen maksulliseksi vuosittain ja hinta määräytyisi edellisvuoden pienaseista johtuvien kuolemien ja vammojen hoitamisen kustannusten mukaan.

Sauri on valittu siihen siksi, että mm.hän ja Halonen ja Viljasika aikovat järjestää rahakkaat "kouluammuskelukurssit" Helsingissä kaikkien EU-maiden viranomaisille, ja lyödä rahoiksi, kun ensin ovat "pa-lokunnan sytytysosastona" parhaansa mukaan provosoineet mielenterveydeltään horjuvat koulupojat väkivaltaisiksi. (Helsinki voi näin ollen myös "profiloitua EU:n kuoluammuskelupääkaupunkina", vaikka siellä paikan päällä ei vielä olekaan paukuteltu,mitä nyt yksi nainen,varmaan "mies naisen ruumissa", ampumaradalla muutaman miehen...
 
 

Montako terrori-iskua Suomessa on tapahtunut Halosen aikana?

Jokainen.

 
 
 
Lektu-Elli
Montako terrori-iskua Suomessa on tapahtunut Halosen aikana?

Jokainen.

Kouluammuskeulut ovat terrori-iskuja kaikkein vaikeimmin torjuttavasta päästä.

Ja haistapaskantiede ON MYÖS TERRORISMIA, valtiollista terrorismia!

Yksi terrorismin laji aiheuttaa toista.

 
 
 
 
Lektu-Elli
Mistä se kertoo että Suomen islamilaisen puolueen johtaja on entinen KGB:n agentti ?
Mitä se kertoo ?
Tämä olisi nyt syytä selvittää kaikille epätietoisille.

Erityisesti kiinnostaa se että miten se liittyy Kauhajokeen ja kyylien tyrimisiin ?

Puhutaan mieluummin kyylien tyrinästä. Se on tässä maassa ihan todellinen ja ISO ongelma. Poliisiahan johti vuosia TALOUSRIKOLLINEN. Herää kysymys ovatko kansamme muutkin johtajat samanlaisia roistoja ?

Jos näin on, niin ainakin minä toivon että veli venäläinen tulee ja vapauttaa meidät.

 
 
Lektu-Elli
Montako terrori-iskua Suomessa on tapahtunut Halosen aikana?

Jokainen.

Olisikohan kolme. vaioliko se yhden naisen Helsigissä ampumaradalla suorittama jo aikaisemmin.
 
 
 
Arkkis
Lektu-Elli
Montako terrori-iskua Suomessa on tapahtunut Halosen aikana?

Jokainen.

Kouluammuskeulut ovat terrori-iskuja kaikkein vaikeimmin torjuttavasta päästä.

Ja haistapaskantiede ON MYÖS TERRORISMIA, valtiollista terrorismia!

Yksi terrorismin laji aiheuttaa toista.

Mulle on arkkis jäänyt täysin epäselväksi mitä tarkoitat tuolla haistapaskantieteellä?
Aika epäselväksi jäänyt moni muukin sanomasi.

Mä oon itte sitä mieltä että jos ei olis tehokkaita ampuma-aseita niin ei olis niillä surmattuja ihmisäkään. Jos olis vaan puukko varustuksena niin sen sais riehujalta paljon helpommin pois eikä riehuja ehtis eikä kykenis teurastaa montaa ihmistä kun hänet olis saatu vangittua.

Halosen presidenttikausiko korreloi tuliaseiden lisääntymiseen?
Että jos olis valittu Halosen tilalle esmes arkkis niin koulusurmat olis jääneet tapahtumatta ja tietenkin myös niiden esikuvat USA:ssa..
Vai..

Onko kaikkien ketjujen ideana toimia arkkiksen Halosvihan vuodatuspaikkoina?

 
 
Pönni
Arkkis
Lektu-Elli
Montako terrori-iskua Suomessa on tapahtunut Halosen aikana?

Jokainen.

Kouluammuskeulut ovat terrori-iskuja kaikkein vaikeimmin torjuttavasta päästä.

Ja haistapaskantiede ON MYÖS TERRORISMIA, valtiollista terrorismia!

Yksi terrorismin laji aiheuttaa toista.

Mulle on arkkis jäänyt täysin epäselväksi mitä tarkoitat tuolla haistapaskantieteellä?

OK. Pannaan tältä kertaukseksi oikein sellaisen bravuuri:

http://www.euvkr.com/5-2004.html

" Europuoskaritiedettä Suomen tieteen huippuyksikössä?

Kansan Äänen lukijat ovat niin lehdessään kuin monet myös kommunististen ja de-mokraattisten järjestöjen opintopiireissä ja usein neuvostoliittolaisen tieteellisen kir-jallisuuden kautta perehtyneet tieteellisen ja epätieteellisen ihmiskuvan kysymyksiin, ne ovat keskeisiä kysymyksiä paitsi psykologiassa ja psykiatriassa myös filosofiassa sekä marxilais-leniniläisessä tieteellisessä maailmankatsomuksessa, dialektisessa ja historiallisessa materialismissa (ja muissakin mahdollisissa tieteellisissä maailman-katsomuksissa). Me muistamme Ivan Petrovitsh Pavlovin, suurimpiin kuuluvan nobe-listin uraa uurtaneen työn ehdollisten ja ehdottomien refleksien järjestelmien löytäjä-nä, joista ensin mainittu on myös kaiken tietoisen psyykkisen toimintamme perusta, ja jonka koneisto on aivokuori. Samoin muistamme tieteellisen marxilaisen psykolo-gian perustajan Lev Semjonovitsh Vygotskin kielellisen ajatte-luteorian, jota erinäiset sosiobiologiset ja "evoluutiopsykologiset" teoriat ovat yrittäneet kumota tai vaientaa, vetäen kerta toisensa jälkeen "vesiperän" tieteellisen näytön suhteen, raivoisasta yrityksestä huolimatta.

http://www.marxists.org/archive/vygotsky/
http://psychclassics.yorku.ca/Pavlov/

Nämä asiat ovat ainakin tähän asti kuuluneet myös lukioiden psykologian kursseihin sekä yliopistojen psykologian, kasvatustieteen, psykiatrian, kielitieteen jne. approba-tur- kursseihin, ja opettajien ja lastentarhanopettajien akateemiseen koulutukseen.

On kuitenkin yhä "ammattilaisiakin", jotka eivät näistä tieteellisen ihmiskuvan perus-teista ole ikinä mitään kuulleetkaan, ja heitä on mitä yllättävimmillä paikoilla meidän tieteellisessä elämässäkin.

"Sosiobiologia" ja "evoluutiopsykologia",joita ainakin jälkimmäinen totaalisesti kieltää koko ehdollisten refleksien järjestelmän olemassaolon, ovat hieman yllättäen lähtöi-sin EU:sta, eivätkä Yhdysvalloista. Oheisissa "Euroopan Aivot ja käyttäytyminen "-seuran säännöissä vuodelta 1968, siis noin 10 vuotta ennen Edward O. Wilsonin "Sosiobiologia"-teosta ja 20 vuotta ennen John Toobyn ja Leda Cosmidesin "Evolu-tionary Psychology Primeria", jota teokset määrittelevät nuo "tieteenalat", esitetään yhdistyksen tarkoituksen muodossa poliittinen ohjelma sellaisen tieteenalan luomiseksi, joka "selittää käyttäytymistä aivomekanismeilla", toisin sanoen geeneillä.

http://www.ebbs-science.org/RULES.htm

" The object of the Society shall be the furtherance of scientific enquiry within the field of the interrelationships of brain mechanisms and behaviour…"

Tottahan tuotakin asiaa tutkia on saanut, ei sitä poliittisesti pidä kieltää, mutta sellai-sella tutkimuksella, jossa totaalisesti sivuutetaan kaikki aikaisempi tieto hermoston ja psyyken suhteista edes yrittämättä näitä aikaisempia tuloksia kritisoida ja kumota, mutta sitäkin kauheammalla apinan raivolla vain jyrätä niitä esimerkiksi ulos kouluista, yliopistoita ja tiedotusvälineistä,ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.

Tuon yhdistyksen kantavia voimia on muuan italialainen Giacomo Rizzolatti, "peilisoluteorian" "keksijä" apinoilla

Yksi nykyinen virallinen Suomen tieteen huippuyksikkökin tutkii tieteellistä ihmiskuvaa

Teknillisen korkeakoulun Kylmälaboratorion Aivotutkimusyksikkö on valittu maamme tieteen tämänkertaisten ns. huippuyksiköiden joukkoon.

http://neuro.hut.fi/

Yksikköä johtaa lääketieteen ja filosofian tohtori Riitta Hari, joka on viime aikoina ke-hitellyt (ehdollistumisteorian valossa älyttömän) Rizzolattin peilisoluteorian pohjalta uudenlaista erityistä "ihmisen peilisoluteoriaa", jonka tarkoitus on heijastaa ihmisen psyykkisen toiminnan ja erityisesti sosiaalisen käyttäytymisen ja kommunikaation "aivoperustaa" (brain mechanism"). Aiheesta on jo ilmestynyt myös yksi väitöskirja, jonka aiheena on, saattaisivatko "peilisolujärjestelmän viat" olla autismiksi kutsutun psy-kiatrisen oireyhtymän syynä. Tuollaisesta syystä (kaikeksi onneksi…) ei sentään vielä saatu ainakaan "varmaa näyttöä"…

http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/la ... rtical.pdf

Tämän väitöskirjan lähdeluettelossa viitataan tunnettuihin sosiobiologisti- ja "evoluu-tiopsykologi"-huu-hareihin ja -huijareihin Antonio Damasioon, John Toobyyn ja Leda Cosmidesiin, joista ainakin kaksi jälkimäistä on ehdollistumisjärjestelmän olemassa-olon ehdottomia kieltäjiä, ja puhtaasti ideologisin,ei esimerkiksi kokeellisin perustein.

Kylmälaboratoriossa ovat maailman parhaisiin kuuluvat magnetismiin perustuvat ai-vokuvantamislaitteet, joilla voidaan mitata hyvin tarkasti aivokudoksen joidenkin pro- sessien aktiivisuutta erilaisia psyykkisiä toimintoja suoritettaessa, minkä on katsottu heijastavan kyseisen aivoalueen merkitystä ko. tehtäviä suoritettaessa.

Kylmälaboratorio hienoine professori Olli Lounasmaan ja kumppaneiden kehittämine kuvantamislait-teistoineen onkin mitä tervetullein tutkimusyksikkö noita kysymyksiä erityisesti kokeellisesti testaamaan. Olli Lounasmaa ei ollut mikään "eurotieteilijä", hän oli ainoa näkyvä tieteellisen elämän huippunimi, joka avoimesti vastusti Suomen osallistumista EU:n CERN:in hiukkaslaboratorion ns. Higgsin bosonia metsästävään tutkimusohjelmaan, julkisuudessa taloudellisin perustein, vaikka muitakin perusteita olisi ollut…Noh, Kansan ääni lukijoineen myös tuota "rintamaa"…

Riitta Hari kehitti peilisoluteoriaansa paitsi Kylmälaboratoriossa, myös Helsingin yliopiston surullisenkuuluisassa Tutkijakollegiumissa, sen silloisen johtajan, nykyisen Suomen Akatemian puheenjohtajan Raimo Väyrysen alaisuudessa.

Johtaja Harin peilisoluteoria herättää kysymyksiä

Oheiset kommenttini tohtori Harin peilisoluteoriaan olen tehnyt hänen omaan (?) referaattiinsa Suomen Luonnonfilosofisessa seurassa pitämästään esitelmästä.

http://www.minedu.fi/tieteellisetseurat/lfs/2-03.htm

Hari: " Peilisolut, joista on myös käytetty nimitystä peilineuronit (engl.mirror neurons), löydettiin yllättäen v. 1992 apinoiden aivotoimintaan liittyvien tutkimusten yhteydessä professori Giacomo Rizzolat-tin laboratoriossa Parman yliopistossa. Havaittiin, että tietyt aivojen solut, jotka aktivoituivat määrätyn käden liikkeen aikana aktivoituivat myös pelkästään saman liikkeen näkemisestä. "

RK: Ehdollistumisteorian valossa pitääkin tapahtua juuri noin,eikä siihen tarvita aina- kaan mitään geenispesialisoituneita "peilisoluja",ne ovat aivan turha ja vahingollinen, älytön lisäoletus, ainakin pelkästään tuon informaation varassa.

Ehdollistunut psyykkinen mallihan juuri määritelmällisesti toistaa jotakin toimintamal-lia, joka on aikaisemmin osoittautunut "palkitsevaksi", ja se toimii sitten mukana vas-taisessa riittävän samansisältöisessä toiminnassa,niin havainto- kuin reagointitoimin- nassakin. Mekanismina ovat tuon toiminnan neurofysiologiset "jäljet" hermostossa, missä olomuodossa ne sitten ovatkin, siitä ei taida olla vielä ihan täyttä varmuutta. Jäljet "vahvistuvat" tai "heikentyvät" sen mukaan miten niitä tarvitaan toiminnassa, ja miten "palkitsevia" ne toiminnat ovat.Tämä on ehdollistumisteorian alkeisperusasiaa, suorastaan peruskoulukurssia.

Se on sinänsä saavutus, että tämä ehdollistumisteorian ennustama ominaisuus on saatu myös aivofysiologisesti näkösälle.

Hari: " Peilisolujen löytymistä on kuvattu yhdeksi merkittävimmistä uusista havainnoista neurofysiologian alueella. "

RK: Kuka on mitäkin kuvannut…

Tämä on ratkaiseva "johtopäätös", joka osoittaa, että koko ehdollistumisteoriasta ei ole joko ikinä kuultukaan mitään, tai sillä on jostakin muusta syystä pyyhitty pöytää. Veikkaisin tuota jälkimmäistä, ja syitä voi vain arvailla…

Hari " Me jäljittelemme koko elämämme ajan toistemme toimintoja pääosin tietämättämme ja alitajuisesti. "

RK: Taas tuli ehdollistumis-, ja myös ns. leimautumisteorian (Konrad Lorentz) perus-aksioomia, ns. matkiminen ja mallioppiminen, joka yleensä esiintyy pennuilla, mutta joillakin lajeilla kuten simpansseilla ja delfiineillä säilyy koko iän. Tällä ei tarvitse olla kerrassaan mitään tekemistä minkään geenispesialisoituneiden "peilisolujen" kanssa, se on tässä yhteydessä turha ja vahingollinen lisäoletus.

Sitä paitsi se tiedetään aivan yleisesti,että aivokuoren solut ja niiden yhteydet EIVÄT OLE muodos-tumisprosessissaan spesialisoituneita, vaan ne yhteydet jäävät, joita tarvitaan, ja muut kuihtuvat. (Tämä on leimautumisen eikä ehdollistumisen [yksi] me-kanismi, sillä ehdollistunut informaatio pitää määritelmällisesti periaatteessa, joskin harvemmin käytännössä, olla ehdollistettavissa myös pois).

Hari: " Luemme myös jatkuvasti toisten ihmisten aikomuksia heidän toimintansa perusteella. Viimeai-kaiset havainnot tukevat käsitystä, että tämä toisten ajatusten automaattinen lukeminen liittyy aivojen peilisolujen toimintaan. "

RK: Emme LUE,vaan ARVAILEMME.Kun me tulkitsemme toisten aikomuksia heidän käyttäytymisensä perusteella,niin me emme lue HEIDÄN ehdollistumiaan, niitä, jotka todella ovat tuon käyttäytymisen pohjana,vaan me luemme OMIA ehdollistumiamme, jotka OLISIVAT käyttäytymisemme pohjana, jos ME TEKISIMME, kuten havainnoitu henkilö tekee! (Näin muuten tulkitsee myös Sari Avikainen Harin syksyllä 2003 tarkastamassa väitöskirjassaan.)

Tämän asian ymmärtämättömyys tekee henkilöstä helposti varsinkin vähänkin kulttuurisesti oudommassa ympäristössä sosiaalisen invalidin.

Toisten AJATUKSIA ei pystytä automaattisesti "lukemaan" - eikä kirjoittamaan! Joita-kin emootioita ja vastaavia pystytään tulkitsemaan,mutta ihmisten ajatuksista me tie-dämme vain sen,mitä he niistä suvaitsevat ilmaista. Ja sittenkin he voivat valehdella- kin. Ajatustensa tietoisen ilmaisun mahdolliset keinot sitten kyllä ovat lähes rajattomat.

Koko päinvastainen illuusio perustuu siihen, että henkilöillä on yhteistä kulttuuri- ja kokemustaustaa, tavallisesti yllin kyllin.

Hari: "Peilisolujärjestelmä (MNS) aktivoituu sekä liikettä suoritettaessa että sitä havainnoitaessa ja se voisi sen tähden osallistua merkittävällä tavalla muiden yksilöiden toiminnan ymmärtämiseen. Siten MNS voi toimia linkkinä lähettäjän ja vastaanottajan välillä liikkeisiin perustuvassa viestinnässä. "

RK:Ehdollistumisteorian mukaan tuo vanha kokemus TOIMII MUKANA HAVAIN-NOSSA, se "havainto" on pelkää "aistimuskimppu" ilman kokijan aikaisempaa koke-musta, ja tuskin havaitsija ymmärtää havainnoitavan sellaisia liikkeitä, joita itse ei ikinä ole tarkoitushakuisesti tehnyt. Sanoisin suorastaan, että ne joko ymmärretään väärin tai jäävät kokonaan ymmärtämättä.

Harin kokeet eivät kumoa Vygotskin ajatteluteoriaa, vaan päinvastoin vahvistavat sen jälleen kerran oikeaksi

Hari: " TKK:ssa tehdyissä magnetoenkefalografia (MEG) mittauksissa on osoitettu, että ihmisen aivoissa on useita aivoalueita kattava peilisolujärjestelmä.

Näihin alueisiin kuuluvat mm. primaarinen liikeaivokuori, ohimolohkon ylemmän uur-teen (STS) seutu ja Brocan alue, joka vastaa ihmisellä sitä kohtaa, missä peilisolut apinoilla ensin havaittiin. "

RK: nyt ilmenee,että Hari ei ole siis ikinä kuullutkaan mitään KIELELLISESTÄ AJAT-TELUTEORIASTA, ei Vygotskin eikä Whorffin-Sapirin. Jos hän olisi kuullut, hän ei uskaltaisi tuollaista möläystä suustaan päästää.

Brocan alueen "pieliheijastukset" ovat JUURI SITÄ, MITÄ NUO TEORIAT NIMEN-OMAAN ENNUSTAVAT, ja ILMAN MINKÄÄNLAISIA SPESIAALEJA "PEILISOLUJA"!

Hari: " Tuntoaivokuorialueet näyttävät olevan läheisessä yhteydessä MNS:ään, mahdollisesti auttaen yksilöä tekemään eron omien liikkeiden ja toisten yksilöiden toimintojen välillä. "

RK: Voi jessus! Että "ongelmaksi" muodostuu "peilisolujen" kanssa, että "miten ihminen voi erottaa toisistaan omat ja toisten liikkeet"!!!

Tätäköhän se tarkoittaa, kun aina sanotaan, että "tieteessä yksi vastaus nostaa esiin kymmenen uutta kysymystä"!

Minun on tähän nyt sanottava ihan suoraan, että mitä typerämpi "vastaus", sitä typerämpiä "kysymyksiäkin" se sitten näyttää herättävän!

Hari " Meg-havainnot viittaavat siihen, että ihmisen MNS aktivoituu selvästi määritel-lyssä ajallisessa järjestyksessä noin 250 ms kuluessa: näköaivokuori -> STS -> pää-laenlohkon alaosa -> Brohan alue -> liikeaivokuori. Brohan alue aktivoituu selvästi voimakkaammin jäljittelyn aikana kuin sormen tai suun liikkeiden suorittamisen yhteydessä. "

Sopii Vygotskin teoriaan (anteeksi seuraava vanhanaikainen vertaukseni, "moraali-nen yliminäni" estää minua tässä yhteydessä käyttämästä neutraalia tieteellistä kieltä, se on minulla varattu muunlaisiin yhteyksiin) "kuin suutarin peukalo sian persreikään"!

Aiotaanko meistä EU:n vastustajista tehdä "pelisolupsykopaatteja"?

Hari: "Ihmisen MNS:n tutkimus herättää mielenkiintoisia ajatuksia evolutionaarisista ja toiminnallisista yhteyksistä toisaalta puheen ja käsieleiden välillä. Tulevissa tutki-muksissa yritetään mm. selvittää voiko huono toisen henkilön aikeiden ymmärtämi-sen joissakin neurologisissa ja psykiatrisissa sairauksissa olla yhteydessä MNS:n toiminnan häiriintymiseen. "

RK: Piti sanomani, että hukkaan tuomittua "tutkimusta" kaavaillaan, väärän teorian pohjalta.

Ei haaskata tänne tiederahoja, ennekuin tuon "teorian" taustat on selvitetty, kansain-välisesti. Jos siitä nimittäin härkäpäisesti pidetään kiinni, eikä "tunnustetakaan" muita selitysmahdollisuuksia kenenkään ikinä esittäneenkään (paitsi "jonkun stalinistikyssän" tai "amerikkalaisen palotarkastajan").

Jos ei tiedetä mitään tieteellisestä PSYKOLOGIASTA, ei voida tietää mitään myös-kään tieteellisestä PSYKIATRIASTA,sillä psykiatriset ongelmat ovat mitä suurimmas- sa määrin psykologian tutkiman tavallisen psyykkisen toiminnan POIKKEAMIA nor-maalista toiminnasta, esimerkiksi biologisperäisten ja muiden syiden vaikutuksesta!

Mutta Hari viittaa tällä siihen jo valmistuneeseen väitökseen, että siinä mielessä on ns. "jo housussa". Kaikeksi onneksi siinä EI LÖYDETTY "yhteyttä autismin ja peilisolujärjestelmän välillä".

Mutta kuka tietää, koska jo "voidaan katsoa peilisoluista" esimerkiksi meidät EU:n ja siinä ohessa myös "spesiaalin eurotieteen" vastustajat niillä hienoilla laitteilla esimer-kiksi "peilisolupsykopaateiksi"? Väliotsikko johtuu siitä, että "Eurotieteen päivät" tänä kesänä Tukholmassa asetti erityiseksi tehtäväkseen "yrityspsykopaattien" tunnista-misen, ja se ei varmasti ole ihan helppoa, ainakaan ilman "peilisoluja"…Ja juuri se asia sai valtavan julkisuuden täällä Suomessakin, ainoana asiana Tukholman "Euroscience-päiviltä…

Peilisoluteoria EI OLE psykologian eikä neurofysiologiankaan vallitsevan tieteellisen ihmiskuvan mukainen. Sitä vastoin Harin mittaustulokset sinänsä sitä ovat.

Jos "peilisoluteoria" on TOSI; niin KOKO NEUROFYSIOLOGIA JA KOKO PSYKO-LOGIA, KAIKKIALLA MAAILMASSA, MENEVÄT TÄYSIN UUSIKSI, ja ne korvataan "Harin-Rizzolattin paradigmalla", ja kaikki vanhat auktoriteetit Freudista ja Pavlovista Skinneriin, Leontjeviin, Granitiin ja niin edelleen lentävät kaaressa tunkiolle, "peräkanaa kuin köyhän talon porsaat", ja siellä pysyvät…

Nämä Harin esittämät MITTAUSTULOKSET eivät ole Pavlovin-Vygotskin tieteellistä ihmiskuvaa, ns. YHTEISKUNTATIETEIDEN STANDARIMALLIA mitenkään "HAAS-TANEET", vaan päinvastoin VAHVISTANEET SEN TODEKSI niin hyvin kuin nuo kokeet suinkin vain olisivat voineet tehdä.

Viimeinenkin järjenkipinä savustettu ulos "marxilaisena" Helsingin ylipiston psyykentutkimuksesta?

Asia on pistettävä asiamukaiseen tieteelliseen selvitykseen. Hyssyttely ja perin juurin väärä "kollegiaalisuus" on nyt vahingoksi, sellainen "Rinteen ja Riekkisen kollegiaalisuus" nimittäin.

Muiden yliopistoiden asianomaisten laitosten pitäisi myös saada käyttöoikeus niihin verovaroin hankittuihin Helsingin yliopiston huippulaitteisiin, niitä EI SAA monopolisoida noin epämääräisten teorioiden soveltamiseen.

Mahtaisikohan osasyynä Helsingin yliopiston surulliseen kehitykseen olla EU:n lisäksi ja siihen liittyen se, minkä Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Janne Kivivuori paljasti Tieteessä tapah-tuu 8/2000 -lehdessä, hänen vaatiessaan professori Juha Siltalaa oppilaineen savustettavaksi ulos yliopistolta:

http://www.tsv.fi/ttapaht/012/kesk.htm#kys

" Ennustan, että tulevaisuudessa suomalaisille tiederahoittajille tullaan tarjoamaan yhä enemmän historian, kulttuurin tai yhteiskunnan tutkimukseksi naamioitunutta psykoanalyyttista - tai väljemmin "psykodynaamista" - kirjoittelua."

"Tilanne on niiden osalta nyt jossain määrin samankaltainen kuin marxilaisten opinnäytteiden kohdalla 1980-luvun alussa. Jo aloitetut työt saatettakoon päätökseen, mutta uusien hankkeiden käynnistämiseen on syytä suhtautua varsin varauksellisesti."

Eli että marxilaiset oli tuolloin jo kymmentä vuotta aikaisemmin savustettu ulos!

Ja "marxilaiseksi" oli sitten ilmeisesti ihmiskuvan alueelta katsottu kaikki muu (esi-merkiksi behaviorismikin, mm.Yhdysvaltain armeijan ja sitä kautta NATOnkin johtava psykologinen, niin ikään ehdollistumisteoriapohjainen suuntaus),paitsi tunnustukselli-set teologia ja sosiobiologia, ja silloin vielä myös psykoanalyysi, jonka vuoro oli nyt tullut "väistyä"…

Pitäisikö ottaa harkittavaksi, että jos ei tyyli muutu, niin Helsingin yliopistosta tehtäisiin "Kirkollisten ja EU-asioiden ammatti/bisneskorkeakoulu", jolla EI OLISI tiedeyliopiston statusta?"

Katsotaan sitten lisää, kun tämä on ensin selvää.

Aika epäselväksi jäänyt moni muukin sanomasi.

Mä oon itte sitä mieltä että jos ei olis tehokkaita ampuma-aseita niin ei olis niillä surmattuja ihmisäkään.

Entäs pommit? Niitä voi värkätä itsekin, kuten Myyrmannin paukkumies Gerdt.

Jos olis vaan puukko varustuksena niin sen sais riehujalta paljon helpommin pois eikä riehuja ehtis eikä kykenis teurastaa montaa ihmistä kun hänet olis saatu vangittua.

Halosen presidenttikausiko korreloi tuliaseiden lisääntymiseen? Että jos olis valittu Halosen tilalle esmes arkkis niin koulusurmat olis jääneet tapahtumatta ja tietenkin myös niiden esikuvat USA:ssa.. Vai..

Uskoisin, että olisivat jääneet tapahtumatta.

Ja moni asia olisi erityisesti tieteessä ja sitä kautta tuotannossa olennaisesti paremmin kuin nyt. Olisin nimittänyt täysin erilaisia henkilöitä tiedevirkoihin.

Onko kaikkien ketjujen ideana toimia arkkiksen Halosvihan vuodatuspaikkoina?
Siellä missä nittä möhläyksiä tulee esiin.

 

 
Pönni
Anteeksi nyt mutta eikö kuitenkin ollut niin että Saari oli se tekijä eikä ne poliisit? Poliisit ei ymmärtääkseni myöskään ole yllyttäneet Saarta murhaamaan ketään???

Kohta täälläkin aletaan syyttää feministejä tai islamisteja siitä että poliisi ei hoida työtään ja politikot on kaikki munattomia vätyksiä..
Asiasta kukkapurkkiin sano..
Ja sitten päästääkin taas siihen että lopullinen syyllinenhän on Pönni!
Trollaamalla alkanut ketju ei voi olla asiallinen.. Hohhoijaa.
Mun pitäis hankkia se elämä..

Kauhajoen koulusurmien tutkintavyyhti mutkistumassa

06.05.2009 00:29

Kauhajoen koulusurmien tutkinta saattaa olla saamassa uusia käänteitä. Nelosen uutisten mukaan poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle toimitettiin heti ampumisen jälkeisenä päivänä kansalaisviesti, jossa kerrottiin ampuja Matti Saaren ystävän varoittaneen poliisia iskusta jo päiviä aiemmin.

Nelosen uutisten mukaan viesti ei kuitenkaan päätynyt poliisin menettelyä tutkineelle ryhmälle.

Paatero myöntää viestin saapumisen, mutta sanoo Nelosen uutisten haastattelussa ettei muista, millaisiin toimiin viesti johti

STT kertoi reilu viikko sitten, että aseen Matti Saaren haltuun jättäneen komisarion virkarikossyytteen oikeuskäsittely on peruuntunut toistaiseksi, sillä asiassa tehdään lisätutkintaa. Syynä lisätutkintaan on se, että ammuskelussa kuolleen naisen omais-ten asianajaja löysi tiedon ammuskeluun liittyvästä yleisövihjeestä, joka annettiin ampumista edeltävällä viikolla.

Siitä ei ole vielä tietoa,kulkeutuiko viesti koskaan aseluvan väliaikaista peruuttamista harkinneelle komisariolle.

(MTV3-STT) "

Jää vain puuttumaan, että Viljasika ja Halonperkelekin olisivat saaneet ennakkovaroituksen....

 
 
Arkkis
Pönni
Anteeksi nyt mutta eikö kuitenkin ollut niin että Saari oli se tekijä eikä ne poliisit? Poliisit ei ymmärtääkseni myöskään ole yllyttäneet Saarta murhaamaan ketään???

Kohta täälläkin aletaan syyttää feministejä tai islamisteja siitä että poliisi ei hoida työtään ja politikot on kaikki munattomia vätyksiä..
Asiasta kukkapurkkiin sano..
Ja sitten päästääkin taas siihen että lopullinen syyllinenhän on Pönni!
Trollaamalla alkanut ketju ei voi olla asiallinen.. Hohhoijaa.
Mun pitäis hankkia se elämä..

Kauhajoen koulusurmien tutkintavyyhti mutkistumassa

06.05.2009 00:29

Kauhajoen koulusurmien tutkinta saattaa olla saamassa uusia käänteitä. Nelosen uutisten mukaan poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle toimitettiin heti ampumisen jälkeisenä päivänä kansalaisviesti, jossa kerrottiin ampuja Matti Saaren ystävän varoittaneen poliisia iskusta jo päiviä aiemmin.

Nelosen uutisten mukaan viesti ei kuitenkaan päätynyt poliisin menettelyä tutkineelle ryhmälle.

Paatero myöntää viestin saapumisen, mutta sanoo Nelosen uutisten haastattelussa ettei muista, millaisiin toimiin viesti johti

STT kertoi reilu viikko sitten, että aseen Matti Saaren haltuun jättäneen komisarion virkarikossyytteen oikeuskäsittely on peruuntunut toistaiseksi, sillä asiassa tehdään lisätutkintaa. Syynä lisätutkintaan on se, että ammuskelussa kuolleen naisen omaisten asianajaja löysi tiedon ammuskeluun liittyvästä yleisövihjeestä, joka annettiin ampumista edeltävällä viikolla.

Siitä ei ole vielä tietoa, kulkeutuiko viesti koskaan aseluvan väliaikaista peruuttamista harkinneelle komisariolle.

(MTV3-STT) "

Jää vain puuttumaan, että Viljasika ja Halonperkelekin olisivat saaneet ennakkovaroituksen....

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poli ... 5246030686

" Poliisi alkaa seurata tarkemmin viharikollisuutta

17.5.2009 13:06 | Päivitetty: 17.5.2009 13:22
stt–hs

Viharikoksista aletaan pitää Suomessa erillistä tilastoa. Poliisi ryhtyy keräämään tietoja jo tämän vuoden aikana.

Viharikollisuuteen luetaan esimerkiksi rasistiset rikokset ja seksuaalivähemmistöihin tai vammaisiin kohdistuneet rikokset.

Rasistisia rikoksia sisäministeriö on seurannut jo kymmenisen vuotta, ja rasistinen motiivi on ollut rikoksen koventamisperuste vuodesta 2004.

Poliisiammattikorkeakoulun viime marraskuussa julkaistun tutkimuksen mukaan rasistinen motiivi kuitenkin koventaa vain harvoin tuomion pituutta. Rangaistusta ei tutkimuksen mukaan useinkaan kovennettu, vaikka rasistiset piirteet tulivat esiin jo poliisin esitutkinnassa.

Sisäministeriö haluaa nyt ulottaa seurannan muihinkin viharikoksiin. Suomen laki ei tunnista viharikollisuutta.

Sisäministeriön kansliapäällikön Ritva Viljasen mukaan internetin myötä viharikokset ovat huomattavasti yleistyneet viime aikoina ja nettiin on syntynyt erityisiä viharyhmiä.

"Onkin aika miettiä, olisiko myös Suomen lainsäädännössä tunnistettava viharikollisuus omana lajinaan", Viljanen huomautti.

Mitään muuta lähtökohtaa ei Viljasen mukaan Suomessa voi olla kuin se, että ihmi-sellä on oikeus aina tulla kohdelluksi tasavertaisesti seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta.

"Homokulttuuri ei saa tämän päivän Suomessa olla vain selviytymisen kulttuuria, jossa uhkana on pelko syrjinnästä, vaan sen on oltava osa tasa-arvoisen ja perusoikeuksia kunnioittavan yhteiskunnan kulttuuria.

Tänään sunnuntaina vietetään kansainvälistä homofobian vastaista päivää. "

"Ottakaa viharikollinen kiinni!" Huusi "Viljasika", joka on maailmanhistorin pöyristyt-tävimmän (Halosen) Tanttarallaa-Hourulallaa -viharikoslietSONTARINGIN jäsen.

historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/the-soviet-story-kohudokumentti-suomessa-t35786-315.html

 
 

Suomessahan oikeuslaitos on läpeensä poliittinen ja mätä. Lautamiesjärjestelmän ansiosta tuomioista päättämään kelpaavat ainoastaan vallitsevalle hallinnolle uskolliset puolueiden jäsenet. On paskapuhetta, ettei se muka näkyisi oikeuden päätöksissä.

Wikipedia
Vaikka [lautamiesten] valinnan tekeekin poliittinen elin ja valitut lautamiehet ovat-kin tyypillisesti poliittisesti aktiivisia, eivät lautamiehet ole kuitenkaan toimessaan poliitikkoja vaan puolueettomia tuomareita.
Mitä vittua nyt oikeesti?

Tutkintavaiheen asettaminen poliittiseen valvontaan on vain nykyisen järjestelmän luontaista kehitystä. Enää ei tarvitse huolehtia tuomaristakaan kun jo tutkintaa ohjaamalla päästään haluttuun lopputulokseen.

 
 

Avausviesti:
"Seuraavaksi tuomarit poliittisten voimasuhteiden mukaan ?"

Tarkoitin tuon jonnekin vitsin ja dystopian välimaastoon...

Mutta tosiaan, lautamiehet ovat puolueiden nimittämiä, yleensä poliitikkoja, ja toimivat tuomareina.

Tuomitsevat lähinnä muita kuin toisiansa.

 
 
Lektu-Elli
Avausviesti:
"Seuraavaksi tuomarit poliittisten voimasuhteiden mukaan ?"

Tarkoitin tuon jonnekin vitsin ja dystopian välimaastoon...

Mutta tosiaan, lautamiehet ovat puolueiden nimittämiä, yleensä poliitikkoja, ja toimivat tuomareina.

Tuomitsevat lähinnä muita kuin toisiansa.

Tuomarit ovat myös täysin poliitikkojen nimittämiä, ja niin pitää ollakin. Kuitenkin sekopäät ja terrosristit, vaikka vain informaatiosellaiset, pitäisi karsia ehdokkaiden joukosta.
 
 
 
Arkkis
McRoot
Minua kyllä ihmetettyy, miksi tutkintalautakuntaan laitetaan tunnettu poliitikko.

Tutkinta keskittyy toimeenpanovallan toimien lisäksi myös säädäntävallan toimien tutkimiseen, joten en ymmärrä miten säädäntävaltaan kuuluva henkilö otetaan puheenjohtajaksi.

Periaatteessa puheenjohtaja ei saisi ottaa tällaisessa tutkimuksessa missään vaiheessa kantaa tuolloin lainsäädännön epäkohtia koskeviin asioihin, koska hän on jäävi.

Miksei tuohon laitettu puheenjohtajaksi tuomiovallan edustajaa, kuten jotain tunnettua tuomaria tai lakitieteilijää?

Tuollaisen tutkinnan tarkoituksena tuntuu siis olevan kaiken syyn vierittäminen poliisin niskaan, vaikka vika on loppujen lopuksi lainsäätäjissä, jotka eivät ole osanneet tehdä mitään tähän ja vastaaviin tapauksiin johtaneille syille, vaikka niitä onkin osoiteltu jo useita vuosia.

Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn pitää saada uusia keinoja ja lisää resursseja.

Edit:

Jos ei löydy resursseja, sitten nostetaan veroja sekä kohdennetaan erilaisista haittaveroista tulevat varat ko. asiaan.

Hyvänä esimerkkinä voisi olla vaikkapa aseluvan muuttaminen maksulliseksi vuosittain ja hinta määräytyisi edellisvuoden pienaseista johtuvien kuolemien ja vammojen hoitamisen kustannusten mukaan.

Sauri on valittu siihen siksi, että mm. hän ja Halonen ja Viljasika aikovat järjestää rahakkaat "kouluammuskelukurssit" Helsingissä kaikkien EU-maiden viranomai-sille, ja lyödä rahoiksi, kun ensin ovat "palokunnan sytytysosastona" parhaansa mukaan provosoineet mielenterveydeltään horjuvat koulupojat väkivaltaisiksi. (Helsinki voi näin ollen myös "profiloitua EU:n kuoluammuskelupääkaupunkina", vaikka sieelä paikan päällä ei vielä olekaan paukuteltu, mitä nyt yksi nainen, varmaan "miesnaisen ruumissa", ampumaradalla muutaman miehen...
Ammattilaiset peittoaa harrastajat:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Koul ... 5250544758

" Koulu-uhkaukset vähenemään päin

6.11.2009 5:13

STT

Kouluille ja oppilaitoksille esitetyt uhkaukset ovat viime aikoina vähentyneet. Poliisin mukaan uhkailun huippukausi oli viime vuoden syyskuussa Kauhajoen surmien jälkeen.

Vaikka koulu-uhkausten määrä on hiipumassa, niitä tulee kuitenkin yhä poliisin tietoon. Poliisilla on koulu-uhkauksiin nollatoleranssi, joten kaikki tapaukset otetaan esitutkintaan. "

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/11/ ... 40064.html

" 12 kuoli sotilastukikohdan ammuskelussa Texasissa

Yhdysvalloissa 12 ihmistä on kuollut ja 31 haavoittunut ammuskelussa Fort Hoodin sotilastuki-kohdassa Texasissa. Armeijan mukaan ampuja toimi yksin. Ampumisen motiivia ei vielä tiedetä.

Ampujan kerrotaan olevan vastikään majuriksi ylennetty psykiatri Nidal Malik Hasan. Ampuja itse haavoittui tulituksessa vakavasti, mutta välitöntä hengenvaaraa hänellä ei ole. Aiemmin hänen kerrottiin saaneen surmansa, mutta tieto kiistettiin nopeasti.

Viranomaiset uskovat, että ampuja toimi yksin. Kaikkiaan kolme muuta ihmistä on kuitenkin ollut pidätettynä epäiltynä yhteyksistä ampumiseen, mutta ainakin kaksi heistä on jo vapautettu.

Ampumisen motiivista ei ole varmaa tietoa. 39-vuotias Hasan työskenteli tukikohdas-sa psykiatrina. Hasanin oli määrä lähteä lähiaikoina ulkomaankomennukselle joko Irakiin tai Afganistaniin, minkä uskotaan ahdistaneen häntä.

Kahdella käsiaseella varustautunut Hasan aloitti ammuskelun maan suurimman soti-lastukikohdan alueella sijaitsevassa toimistorakennuksessa puoli kahdelta iltapäiväl-lä paikallista aikaa. Läheisessä auditoriossa oli alkamassa valmistujaisjuhla, johon osallistui satoja ihmisiä. Ampujan pääsy auditorioon onnistuttiin armeijan mukaan estämään.

Ammuskelun jälkeen tukikohta suljettiin ja tutkimuksiin lähetettiin avuksi liittovaltion poliisin FBI:n agentteja.

Ampuja työskenteli armeijan psykiatrina

Hasan työskenteli Fort Hoodissa psykiatrina. Hänet siirrettiin tukikohtaan muutamia kuukausia sitten. Tätä ennen Hasan oli toiminut kuusi vuotta psykiatrina Walter Reed -sotilassairaalassa Washingtonissa. Viranomaislähteiden mukaan Hasan siirrettiin Fort Hoodiin hänen saatua huonot arviot työstään Walter Reedissä.

Hasanin kerrotaan olevan yhdysvaltalaissyntyinen muslimi. Yhdysvalloissa asuvat muslimit kiirehtivät tuomitsemaan hyökkäyksen. Maassa asuvien muslimien järjestö CAIR julkisti tiedotteen, jossa hyökkäys tuomitaan raukkamaiseksi. CAIR sanoo tiedotteessaan, että mikään uskonnollinen tai poliittinen ideologia ei oikeuta moista, sattumanvaraista väkivaltaa.

Järjestö pelkää, että teko johtaa "noitajahtiin" ja vaikeuttaa niiden muslimien asemaa, jotka palvelevat Yhdysvaltain armeijassa.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on esittänyt surunvalittelunsa ampumisen uhreille ja luvannut vastauksia verityön herättämiin kysymyksiin.

Fort Hoodissa on noin 40 000 sotilasta ja lähes 9 000 siviilityöntekijää. Fort Hood on Yhdysvaltain suurin ja yksi maailman suurimmista sotilastukikohdista. Tukikohta si-jaitsee Austinin ja Wacon puolivälissä, vajaan sadan kilometrin päässä kummastakin kaupungista.

Reuters, AFP, AP, YLE Uutiset "

 
 
Arkkis
Arkkis
McRoot
Minua kyllä ihmetettyy, miksi tutkintalautakuntaan laitetaan tunnettu poliitikko.

Tutkinta keskittyy toimeenpanovallan toimien lisäksi myös säädäntävallan toimien tutkimiseen, joten en ymmärrä miten säädäntävaltaan kuuluva henkilö otetaan puheenjohtajaksi.

Periaatteessa puheenjohtaja ei saisi ottaa tällaisessa tutkimuksessa mis-sään vaiheessa kantaa tuolloin lainsäädännön epäkohtia koskeviin asioihin, koska hän on jäävi.

Miksei tuohon laitettu puheenjohtajaksi tuomiovallan edustajaa, kuten jotain tunnettua tuomaria tai lakitieteilijää?

Tuollaisen tutkinnan tarkoituksena tuntuu siis olevan kaiken syyn vierittämi-nen poliisin niskaan, vaikka vika on loppujen lopuksi lainsäätäjissä, jotka eivät ole osanneet tehdä mitään tähän ja vastaaviin tapauksiin johtaneille syille, vaikka niitä onkin osoiteltu jo useita vuosia.

Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn pitää saada uusia keinoja ja lisää resursseja.

Edit:

Jos ei löydy resursseja, sitten nostetaan veroja sekä kohdennetaan erilaisista haittaveroista tulevat varat ko. asiaan.

Hyvänä esimerkkinä voisi olla vaikkapa aseluvan muuttaminen maksullisek-si vuosittain ja hinta määräytyisi edellisvuoden pienaseista johtuvien kuolemien ja vammojen hoitamisen kustannusten mukaan.

Sauri on valittu siihen siksi, että mm. hän ja Halonen ja Viljasika aikovat järjes-tää rahakkaat "kouluammuskelukurssit" Helsingissä kaikkien EU-maiden viran-omaisille, ja lyödä rahoiksi, kun ensin ovat "palokunnan sytytysosastona" par-haansa mukaan provosoineet mielenterveydeltään horjuvat koulupojat väkival- taisiksi.(Helsinki voi näin ollen myös "profiloitua EU:n kuoluammuskelupääkau- punkina", vaikka sieelä paikan päällä ei vielä olekaan paukuteltu, mitä nyt yksi nainen, varmaan "miesnaisen ruumissa", ampumaradalla muutaman miehen...
Ammattilaiset peitoaa harrastajat:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Koul ... 5250544758

" Koulu-uhkaukset vähenemään päin

6.11.2009 5:13

STT

Kouluille ja oppilaitoksille esitetyt uhkaukset ovat viime aikoina vähentyneet. Poliisin mukaan uhkailun huippukausi oli viime vuoden syyskuussa Kauhajoen surmien jälkeen.

Vaikka koulu-uhkausten määrä on hiipumassa, niitä tulee kuitenkin yhä poliisin tietoon. Poliisilla on koulu-uhkauksiin nollatoleranssi, joten kaikki tapaukset otetaan esitutkintaan. "

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/11/ ... 40064.html

" 12 kuoli sotilastukikohdan ammuskelussa Texasissa

Yhdysvalloissa 12 ihmistä on kuollut ja 31 haavoittunut ammuskelussa Fort Hoodin sotilastukikohdassa Texasissa. Armeijan mukaan ampuja toimi yksin. Ampumisen motiivia ei vielä tiedetä.

Ampujan kerrotaan olevan vastikään majuriksi ylennetty psykiatri Nidal Malik Hasan. Ampuja itse haavoittui tulituksessa vakavasti, mutta välitöntä hengenvaa-raa hänellä ei ole. Aiemmin hänen kerrottiin saaneen surmansa, mutta tieto kiistettiin nopeasti.

Viranomaiset uskovat, että ampuja toimi yksin. Kaikkiaan kolme muuta ihmistä on kuitenkin ollut pidätettynä epäiltynä yhteyksistä ampumiseen, mutta ainakin kaksi heistä on jo vapautettu.

Ampumisen motiivista ei ole varmaa tietoa. 39-vuotias Hasan työskenteli tukikoh-dassa psykiatrina. Hasanin oli määrä lähteä lähiaikoina ulkomaankomennukselle joko Irakiin tai Afganistaniin, minkä uskotaan ahdistaneen häntä.

Kahdella käsiaseella varustautunut Hasan aloitti ammuskelun maan suurimman sotilastukikohdan alueella sijaitsevassa toimistorakennuksessa puoli kahdelta iltapäivällä paikallista aikaa. Läheisessä auditoriossa oli alkamassa valmistujais-juhla, johon osallistui satoja ihmisiä. Ampujan pääsy auditorioon onnistuttiin armeijan mukaan estämään.

Ammuskelun jälkeen tukikohta suljettiin ja tutkimuksiin lähetettiin avuksi liittovaltion poliisin FBI:n agentteja.
Ampuja työskenteli armeijan psykiatrina

Hasan työskenteli Fort Hoodissa psykiatrina. Hänet siirrettiin tukikohtaan muuta-mia kuukausia sitten. Tätä ennen Hasan oli toiminut kuusi vuotta psykiatrina Wal-ter Reed -sotilassairaalassa Washingtonissa. Viranomaislähteiden mukaan Hasan siirrettiin Fort Hoodiin hänen saatua huonot arviot työstään Walter Reedissä.

Hasanin kerrotaan olevan yhdysvaltalaissyntyinen muslimi. Yhdysvalloissa asuvat muslimit kiirehtivät tuomitsemaan hyökkäyksen.Maassa asuvien muslimien järjes-tö CAIR julkisti tiedotteen,jossa hyökkäys tuomitaan raukkamaiseksi. CAIR sanoo tiedotteessaan, että mikään uskonnollinen tai poliittinen ideologia ei oikeuta moista, sattumanvaraista väkivaltaa.

Järjestö pelkää, että teko johtaa "noitajahtiin" ja vaikeuttaa niiden muslimien asemaa, jotka palvelevat Yhdysvaltain armeijassa.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on esittänyt surunvalittelunsa ampumisen uhreille ja luvannut vastauksia verityön herättämiin kysymyksiin.

Fort Hoodissa on noin 40 000 sotilasta ja lähes 9 000 siviilityöntekijää. Fort Hood on Yhdysvaltain suurin ja yksi maailman suurimmista sotilastukikohdista. Tukikohta sijaitsee Austinin ja Wacon puolivälissä, vajaan sadan kilometrin päässä kummastakin kaupungista.

Reuters, AFP, AP, YLE Uutiset "

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtm ... 11/1004262

Nyt puhuvat Kauhajoen uhrien omaiset

Julkaistu 25.11.2009 12:16 (päivitetty 14:43)

MTV3 – Marja Juonala - Johanna Tuuri

Kauhajoen koulutragediassa kuolleiden omaiset keräävät voimia ensi viikolla alkavaan oikeudenkäyntiin. Tapahtumista on kulunut vuosi ja kaksi kuukautta.

Tänä iltana MTV:n 45 minuuttia -ohjelmassa lapsensa menettäneet isä ja kaksi äitiä kertovat, miten he yrittävät selviytyä elämässä eteenpäin surun ja ahdistuksen keskellä.

- Minulle on ollut hyvin vaikeaa hyväksyä,että vainajat häpäistiin polttamalla ne aivan tunnistamat-tomaan tilaan. Se on ollut järjestelmällistä teloitusta kaikkien vainajien osalta, kertoo 21-vuotiaan poikansa menettänyt Jarmo Koskinen.

Koskinen ei halunnut terapiaa, mutta monille siitä on ollut apua. Yli-Mannilan perhe menetti Kauhajoella 26-vuotiaan Tuulian. Koko perhe on käynyt terapiassa, silti alkuvaiheessa apu tuntui riittämättömältä. Nuorimmat tytöt pääsivät terapiaan vasta kuukausien odottelun jälkeen

- Se meni ristiin, kun toinen luuli, että ne ovat ottaneet yhteyttä ja toinen luuli, että toinen on ottanut yhteyttä. Kukaan ei ollut ottanut yhteyttä, perheen äiti Mervi Yli-Mannila kertoo.

Omaiset ovat joutuneet taistelemaan muun muassa hautajaisiin liittyvissä asioissa. 20-vuotiaan tyttärensä Niinan menettänyt äiti kertoo, että valtiokonttori ei hyväksynyt kaikkia hautajaiskuluja. Ne olivat olleet liian isot.

- Ihmisten myötätunto oli valtavaa ja he halusivat osallistua hautajaisiin. Ei meille tul-lut mieleenkään, että meidän lapsi saateltaisiin hautaan vaan kaikessa hiljaisuudes-sa. Ne olivat Niinalle viimeiset juhlat, hän ei tullut koskaan saamaan omia häitä, Taina Rantala kuvaa.

Omaisten keskinäinen yhteydenpito on auttanut eteenpäin. Ensi viikolla he tukeutuvat jälleen toisiinsa, kun koulusurmien käsittely alkaa oikeudessa.

Kaikkien yhdeksän nuoren sekä surmansa saaneen opettajan omaiset aikovat osal-listua oikeudenkäyntiin. He vaativat valtiolta vahingonkorvauksia sekä Matti Saarelle aseen jättäneelle poliisille rangaistusta tahallisesta virkarikoksesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

- Sinne me lähdetään sen takia, että me haetaan meidän uhreille oikeutta, Taina Rantala summaa. "

 
Vierailija
Lektu-Elli
Arvaan loppupäätelmät jo nyt. Ne kuvastavat Saurin omaa aatemaailmaa. Miksi Vanhanen asettaa tutkijan virkoihin poliitikkoja, kuten Oras "DJ Muna" Tynkkysen tai entisen puoluepampun Saurin ?
Siksi, että a) palkkiot menee kaverille b) mikään ei viittaa siihen että olisi tehty vääriä poliittisia päätöksiä.
 
 

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kauh ... 5251059719

" Kauhajoen omaiset: Komisario päätti Saaren aseluvasta alkoholia juotuaan

27.11.2009 8:38

STT

Kauhajoen koulusurmien omaiset sanovat, että ampujan aseen poisottamisen kieltänyt komisario teki päätöksen alkoholin vaikutuksen alaisena.

Asia selviää omaisten Kauhajoen käräjäoikeudelle torstaina jättämästä haastehakemuksesta, kertoo MTV3.

Omaisten mukaan poliisi oli jo päättänyt ottaa Matti Saarelta aseen pois, mutta ei ollut 19. syyskuuta 2008 tavoittanut Saarta.

Seuraavana päivänä komisario oli kumonnut päätöksen, vaikka hänelle oli kerrottu kouluampumisen vaarasta.

Omaisten mukaan komisario oli tehnyt päätöksen hääjuhlassa, ja hän oli alkoholin vaikutuksen alainen. Saari surmasi kymmenen ihmistä ja itsensä Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kauhajoen toimipisteessä 23. syyskuuta 2008.

Tapauksen käsittely alkaa Kauhajoen käräjäoikeudessa ensi torstaina.

Syyttäjä katsoo Kauhajoella työskennelleen rikoskomisarion syyllistyneen laiminlyön-tiin, kun hän ei ottanut kouluampuja Matti Saarelta asetta pois ennen kuin Saari ryhtyi veritekoonsa. Komisariolle vaaditaan sakkorangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. "

 
1_Turtsa
Viestejä3709
Käyttäjä6458 kirjoitti:
Christina "Valmis Alli" Salmivalli
Vierailija kirjoitti:
McRoot
Minua kyllä ihmetettyy, miksi tutkintalautakuntaan laitetaan tunnettu poliitikko.

Tutkinta keskittyy toimeenpanovallan toimien lisäksi myös säädäntävallan toimien tutkimiseen, joten en ymmärrä miten säädäntävaltaan kuuluva henkilö otetaan puheenjohtajaksi.

Periaatteessa puheenjohtaja ei saisi ottaa tällaisessa tutkimuksessa mis-sään vaiheessa kantaa tuolloin lainsäädännön epäkohtia koskeviin asioihin, koska hän on jäävi.

Miksei tuohon laitettu puheenjohtajaksi tuomiovallan edustajaa, kuten jotain tunnettua tuomaria tai lakitieteilijää?

Tuollaisen tutkinnan tarkoituksena tuntuu siis olevan kaiken syyn vierittämi-nen poliisin niskaan, vaikka vika on loppujen lopuksi lainsäätäjissä, jotka eivät ole osanneet tehdä mitään tähän ja vastaaviin tapauksiin johtaneille syille, vaikka niitä onkin osoiteltu jo useita vuosia.

Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn pitää saada uusia keinoja ja lisää resursseja.

Edit:

Jos ei löydy resursseja, sitten nostetaan veroja sekä kohdennetaan erilaisista haittaveroista tulevat varat ko. asiaan.

Hyvänä esimerkkinä voisi olla vaikkapa aseluvan muuttaminen maksullisek-si vuosittain ja hinta määräytyisi edellisvuoden pienaseista johtuvien kuolemien ja vammojen hoitamisen kustannusten mukaan.

Sauri on valittu siihen siksi, että mm. hän ja Halonen ja Viljasika aikovat järjes-tää rahakkaat "kouluammuskelukurssit" Helsingissä kaikkien EU-maiden viran-omaisille, ja lyödä rahoiksi, kun ensin ovat "palokunnan sytytysosastona" par-haansa mukaan provosoineet mielenterveydeltään horjuvat koulupojat väkival- taisiksi.(Helsinki voi näin ollen myös "profiloitua EU:n kuoluammuskelupääkau- punkina", vaikka sieelä paikan päällä ei vielä olekaan paukuteltu, mitä nyt yksi nainen, varmaan "miesnaisen ruumissa", ampumaradalla muutaman miehen...

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/403126

Tässä tapaukseassa on eräs poikkeuksellinen piirre: Kyseessä on suomalainen epäonnistunut valtiollinen tutkimusprojekti, jonka VALTIOLLINEN rahoitus oli jo ehditty ajaa ensin businesspuolelle yritysrahoitukseksi Business Finlandin ja TEKESin kautta ja sielläkin kai valtiollisena alas,ja sitä oli myös valtion virallisessa tuutissa YLEssä kritisoitu (poikkeuksellisissa, aivan erinomaisissa ohjelmissa ja artikkeleissa!):

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/01/09/ylistettya-kiva-koulu-ohjelmaa-...

Ylistettyä Kiva koulu -ohjelmaa käytetään jopa vahingollisella tavalla: ”Jättää aikamoisia traumoja kiusatulle”

Vaan eipä hätiä mitiä!!! EU, European Research Council, JOKA TÄLLAISTA VALETUTKIMUSTA ihmisten muka "EVOLUUTIOSTRATEGIOISTA" "tarvitsee", kaatoikin sen päälle suoranaisen miljardirahoituksen!!!

Euroopan tutkimusneuvosto ERC: 2.5 miljoonaa suomalaiselle koulukiusaamisen tutkimiseen "EVOLUUTIOSTRATEGIANA"!!!

https://yle.fi/uutiset/3-11284258

Turkulaiselle koulukiusaamistutkimukselle miljoonarahoitus

Professori Christina Salmivalli selvittää jatkossa haastavia kiusaamistapauksia.

Turun yliopisto

31.3.2020 klo 13.46

Jouduit etsimään ketjun vuodelta 2008 jotta löytyi paikka johon saatoit edes jollain aasin tai pikemminkin idiootinsillalla liittää tuon kasan mihinkään liittymätöntä pskaa, copy pastena toiselta foorumilta? Annas kun arvaan? Sinulla on liian vähän tekemistä, liian paljon aikaa ja niukasti omia ajatuksia?

 

***

 

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/406690?page=1#406690

Risto Koivula
01.09.2021 00:08:02
406690

"Koulukiusaaminen evoluutiostaragiana" (liet-sonta-osasto...) europuoskaritiedetankit saivat "rauhanpalkinnon"...

https://yle.fi/uutiset/3-12077658

Lainaus
" Uudenkaupungin rauhanpalkinto siviilikriisinhallinnan ja kouluhyvinvoinnin kehittäjille


Kriisinhallintakeskuksen johtaja on työskennellyt kriisipesäkkeissä ja psykologian professori

kehitti Kiva koulu -ohjelman.

   

 

Screenshot%202022-09-04%20at%2002-46-28%

Haistapaskantieteilijät ovat maailman pahimpia ja tuhoisimpia koulu- ja tiedekiusaajia, ihmiskunnan vihollisia.

***

Vaskisti-YLE:n 12-osaisen suur-luontodokumentin Taistelevat alfaurokset "lopputulemana" oli kunniapaikalla sarjan viimeisen osan loppuminuuteilla:

"(Kulloinkin paritteleva) "alfauros on (eläimaailman) KOULUKIUSAAJA!"!

https://areena.yle.fi/1-51015833

Taistelevat alfaurokset

 
1 kausi

Taistelu ruoasta tai vastakkaisen sukupuolen huomiosta ovat usein syynä saman lajin keskinäiseen kilpailuun tai jopa tappeluun. Sarjassa matkaamme ympäri maa-palloa ja tutustumme eri eläinlajien usein dramaattiseen kamppailuun herruudesta.

T: YAP Films, Kanada, 2021.

https://areena.yle.fi/1-51015155

K1, J12: Saharan eteläpuolinen Afrikka

Kausi 1, 12/12. Taistelu ruoasta tai vastakkaisen sukupuolen huomiosta ovat usein syynä saman lajin keskinäiseen kilpailuun tai jopa tappeluun. Sarjassa matkaamme ympäri maapalloa ja tutustumme eri eläinlajien usein dramaattiseen kamppailuun herruudesta.

Screenshot%202022-08-19%20at%2020-22-07%

https://www.iltapulu.fi/luontohetki-taistelevat-alfaurokset

Luontohetki: Taistelevat alfaurokset

Ma 22.08.2022 klo 09.30, YLE TV1

Kausi 1, 12/12. Saharan eteläpuolinen Afrikka. Taistelu ruoasta tai vastakkaisen sukupuolen huomiosta ovat usein syynä saman lajin keskinäiseen kilpailuun tai jopa tappeluun. Sarjassa matkaamme ympäri maapalloa ja tutustumme eri eläinlajien usein dramaattiseen kamppailuun herruudesta. "

HM: Ainakin tämän viimeisen osan, jonka on ilmeisesti tarkoitus olla "bravuuri", tieteellisen arvon pudottavat noin nollaan paitsi pölhöt ja valheelliset natsi"paralleelit" ihmisyhteiskunnan suuntaan myös se, että oman lajin sisäisiä taisteluita EI LAINKAAN VERRATA TAISTELUIHIN LAUMAN ULKOPUOLISIA SAALISTAJIA JA KILPAILIJOITA VASTAAN.

Kirahvit ja seeprat ovat paitsi komeita ja keskenään riitaisia MYÖS ELÄINKUNNAN PARHAITA PUOLUSTUSTAPPELIJOITA joidenkin nautaeläinten ohella. Niillä on molemmilla sama "salainen ase", jota ne eivät ainakaan tiettävästi koskaan käytä keskinäisissä tappeluillaan: molemmin takajaoin yhtä aikaa taakepäin osapuolleen elukan pään korkeudelle sunnattu niin sanottu AASINPOTKU. Kun kirahvi osuu sillä hyvin leijonaan, tästä jää nahkasäkillinen paskaa ja luunpalasia jaettavaksi hyeeno-jen, sakaalien ja korppikotkien kesken. Kirahvit eivät tykkää leijonista, ja niitten on havaittu jopa asettuvan puolustamaan muiden lajien loukkaantuneita yksilöitä tai pieniä vasoja merkiksi lejonille, että "täällä ei kanta notkua" ruoan toivossa.

Mistään tällaisesta tässä ohjelmassa ei ollut mitään. Tässä tapauksessa väärät teo-riat jäävät elämään, kuten että "sisäisellä väkivallalla harjoitetaan ulkoista vastaan. Kaikki tappavat mestaripuolustajat käyttävät kuitenkin näissä täysin eri menetelmiä.

Ja koko ajan jankutetaan kuin lepämyllyä joka luonto-ohjelmassa täysin perseentä lähtenyttä aivopierua, että muka "eläinkoiraat erottaisivat omat pentunsa vieraista"... ja tietysti tappaisivat voidessaan ensin mainitut.

 

***

Kouluammuskelupeilineurooni-Viljasika eläkkeelle

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen jää eläkkeelle

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen jää eläkkeelle kevään aikana.

Screenshot%202023-02-21%20at%2004-55-31%

Ritva Viljanen jättää Vantaan kaupunginjohtajan tehtävät tänä keväänä. Hän täyttää 65 vuotta vappuna.

20.2. 8:25

”Aika on kulunut todella sukkelaan”, sanoo Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen (sd).

Viljanen valittiin Suomen neljänneksi suurimman kaupungin johtoon vain silmänräpäys sitten eli vuoden 2017 lopulla. Hän jää eläkkeelle tänä keväänä, kun 65 vuotta tulee täyteen vappuna.

 

Viljasen kautta ovat leimanneet koronavuodet ja ukrainalaisten pakolaisten vastaanotto Venäjän hyökkäyksen vuoksi.

 

Mutta pinnan alla on tapahtunut myös isoja muutoksia mielikuvissa. Vantaan takavuosien ankea maine on muuttunut imagomittauksissa myönteisemmäksi.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
 
MAINOS PÄÄTTYY

Miten paljon tästä on luettava kaupunginjohtajan hyväksi, vaikea sanoa.

 

Jotain Viljasesta henkilönä kertoo se, että Vantaalla pitkään asunut Mustafe Hassan ilmoittaa Riku Rantalan Docventures-ohjelman haastattelussa kotikaupunkinsa parhaaksi piirteeksi kaupunginjohtajan.

 

”Ritva on ihmisläheinen, ja hänen kanssaan voi mennä kahville”, Hassan perustelee ällistyneelle Rantalalle.

 

Viljanen ottaa kohteliaisuuden kiitollisuudella vastaan. Hän käyttää sitä esimerkkinä kaupungin matalasta organisaatiosta.

 

”Vantaalle ei tarvitse muuta kuin tulla, ja heti on vantaalainen.”

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
 
MAINOS PÄÄTTYY

Lähtöhaastatteluissa on tapana pyytää kohdetta luettelemaan saavutuksiaan. Viljanen listaa ensimmäiseksi talouden. Kuuden vuoden aikana kaupunki on kyennyt lyhentämään lainojaan siten, että lainakanta on enää 750 miljoonaa euroa eli yli 300 miljoonaa euroa vähemmän kuin kuusi vuotta sitten.

Vantaa on tällä hetkellä yksi Suomen vähiten velkaisista isoista kaupungeista, mikä on erittäin tärkeää nousevien korkokulujen aikana.

 

”Edeltäjäni Kari Nenonen teki hyvän pohjan”, Viljanen kiittää. Hän tähdentää, ettei hyvä taloustilanne ole valtion pandemiakorvausten ansiota, vaan koronarahoilla katettiin kaupungin ylimääräisiä menoja muun muassa lentoasemalla testauksessa, jäljityksessä ja rokotuksissa.

 

”Taloutta on oikaistu omin voimin ja ilon kautta, ei meidän ole tarvinnut hampaita kiristellä”.

 

Vantaan väkiluku on Viljasen aikana kasvanut yli 20 000:lla. Joka vuosi on rakenteilla 5–8 päiväkotia ja joka kolmas vuosi rakennetaan uusi koulu.

 

Nyt olisi sitten jo mahdollisuus ajatella muutakin.

 

”On mahdollisuus ajatella isosti ja unelmoida.”

 

Vantaan taloustilanne on nyt sellainen, että kaupungissa voidaan unelmoida uusia asioita, miettii Ritva Viljanen.

Tämän vaalikauden isoja hankkeita ovat Vantaan ratikka, josta valtuusto päättää tänä vuonna. Viljanen on johdonmukaisesti kannattanut uutta yhteyttä Helsingin Mellunmäen metroasemalta Länsimäen ja Hakunilan kautta Tikkurilaan ja lentoasemalle.

Viljasen mukaan yrityskierroksilla ensimmäisenä puhutaan joukkoliikenteen yhteyksistä. Yritykset rekrytoivat usein nuoria, jotka yhä enemmän jättävät ajokortin ajamatta.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
 
MAINOS PÄÄTTYY

”Me rakennamme myös yhtä Suomen suurimmista uimahalleista, Elmoa. Kuusijärven aluetta on kehitetty, Tikkurilan oppimiskeskus on saatu kohdilleen ja Hakunilan kartanoaluetta kehitetty. Myyrmäen kaupunkikulttuuritalo on suunnittelupöydällä.”

 

Jos työelämän kehittämiskeskusteluiden mukaan Viljaselta kysyy, minkälaisena hän näkee Vantaan tulevaisuuden viiden kuluttua, vastaus tulee heti.

”Näen Vantaan yrittämisen metropolina. Mehän olemme yrittäjien kaupunki. Vantaan asema on logistisesti Suomen paras, ja tänne muuttaa nimenomaan työikäisiä ihmisiä.”

 

Vantaa on myös erittäin kansainvälinen, ja sama kehitys jatkuu tulevaisuudessa. Vuonna 2030 joka neljäs vantaalainen on vieraskielinen, ja kouluissa vieraskielisten osuus nousee 40 prosenttiin.

 

Kaupunginjohtajan näkökulmasta Vantaa on onnistunut vieraskielisten kotouttamisesta mallikkaasti. Kotouttamista on tehty ruohonjuuritasolla, ja siten, että kaupungin omien työntekijöitten lisäksi lukuisat yhdistyksen ja järjestöt ovat olleet mukana.

 

”Meillä koko kaupunki kotouttaa. Se on ollut vuosien projekti, jossa käytännön tarve on opettanut meitä.”

 

Tulevaisuudessa siintää myös vantaalaisen tapahtumakulttuurin nousu. Viljanen näkee, että Vantaalla olisi mahdollisuuksia profiloitua tapahtumien kaupungiksi etenkin, jos suunnitellut areenat esimerkiksi Kivistössä ja Aviapoliksessa sekä Backaksen muumimaailma toteutuvat.

Mitä sitten täysin palvellut kaupunginjohtaja itse aikoo tulevaisuudessa tehdä?

Viljanen tunnustautuu höppänäksi mummiksi, sillä ensimmäinen lapsenlapsi Mauno on juuri saavuttanut kahdeksan kuukauden iän.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
 
MAINOS PÄÄTTYY

”Maunolla on ensimmäinen hammas”, Viljanen tiedottaa.

 

Muistelmiaan hän ei aio kirjoittaa, mutta järjestötoiminta esimerkiksi naisjärjestöjen parissa kiinnostaa. Viljasen koko työura on ollut lasikattojen rikkomista miesvaltaisessa työelämässä. Monissa ryhmäkuvissa on mustapukuisia miehiä, ja sitten Ritva Viljanen.

 

Hän on ollut ensimmäinen nainen monissa valtionhallinnon tehtävissä ja vasta toinen nainen Vantaan kaupunginjohtajana.

”Olen sukeltanut miesvuosien läpi. Nuoret naiset eivät voi hahmottaa, millaisia menneet vuosikymmenet ovat olleet.”

 

Hän epäilee silti, ettei naisasianaisten työ ole loppumassa. Suomeen on syntymässä uusi huonosti pärjäävien nuorten vieraskielisten naisten luokka.

Vantaan kaupunginjohtajan virka laitetaan hakuun maaliskuussa, joten uusi kaupunginjohtaja voidaan valita kesäkuun valtuustokokouksessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Johtajat

 

***

 

Sanna Marin ja Kaja Kallas joutuivat rajun vertauksen kohteeksi Venäjän valtion­televisiossa

Venäjällä tunnetun Igor Korottshenkon kommentti eurooppalaisista naisjohtajista on levinnyt Twitterissä maanantaina.

Screenshot%202023-02-21%20at%2005-02-57%

20.2. 22:18

Venäjällä puolustusasiantuntijana ja suosittuna kommentaattorina tunnettu Igor Korottshenko on syyttänyt Venäjän valtiontelevisiossa pääministeri Sanna Marinia ja Viron pääministeri Kaja Kallasta Venäjä-vihasta Rossija 1-kanavan ajankohtaisohjelmassa.

Hän puhui samassa yhteydessä vaaleista arjalaisnaisista, jotka ”lähettivät juutalaiset krematorioihin” toisen maailmansodan aikaan.

Korottshenkon kommentti on levinnyt englanninkielisillä tekstityksillä Twitterissä maanantaina. Ilta-Sanomat on tarkistanut käännöksen paikkansapitävyyden.

Videoklippi on peräisin 20. helmikuuta lähetetystä keskusteluohjelmasta jonka nimi kääntyy suomeksi 60 minuuttia. Päivän ohjelmassa keskusteltiin erityisesti Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin virkamatkasta Puolaan ja Ukrainan pääkaupunki Kiovaan, jossa hän tapasi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin.

 

Reilu kaksituntinen ohjelma kääntyi hieman ennen puoltaväliä eurooppalaisiin naisjohtajiin, kun Korottshenko kritisoi Marinia ja Kallasta vihamielisiksi Venäjää ja venäläisiä kohtaan.

Sekä Kallas että Marin käyttivät viime viikonloppuna Münchenin turvallisuuskokouksessa laajaa huomiota saaneita puheenvuoroja liittyen Venäjään ja Ukrainaan.

– Olen hämmästynyt näistä eurooppalaisista naispoliitikoista. He näyttävät suloisilta – Kaja Kallas tai se Suomen pääministeri. Voisikin kysyä, mistä nämä suloiset ja ilmeisesti hurmaavat naiset ammentavat vihansa, russofobiansa ja himonsa tuhota venäläiset ja Venäjän federaation?

– Syynä on luultavasti sama menettely, mitä ”suvaitsevassa” lännessä harjoitetaan nyt kun valtioita johtavat tällaiset neidit, joiden todellinen tavoite on raivokas Venäjäviha. Tässä ei ole minkäänlaista eroa sellaisten historiallisten hahmojen kanssa kuin senaattori [Joe] McCarthy.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
 
MAINOS PÄÄTTYY

McCarthy oli 1950-luvulla Yhdysvaltain kommunismivainojen keulakuva. Toisinaan puhekielessä "mccarthyismiksi" kutsutaan hysteeristä ja mahdollisesti perusteetonta syytöstä maanpetoksesta.

 

Korottshenko singahti ohjelmassa kuitenkin vielä kovemmille kierroksille.

 

– Juurikin vaaleat arjalaisnaiset keskitysleireillä olivat ne, jotka lähettivät juutalaiset, venäläiset, mustalaiset ja muut Euroopan etniset ryhmät krematorioon. Tänä päivänä heillä on erilainen valeasu. He ovat vallassa, mutta he tahtovat täysin samaa asiaa: tuhota ja paloitella Venäjän.

 

Korottshenkoa kuullaan yhtenään kommentoimassa ulkopoliittisesti polttavia kysymyksiä Venäjän tiedotusvälineissä. Hänet on nähty valtiontelevisiossa myös vitsailemalla teoreettisella hyökkäyksellä Ruotsiin ja Baltiaan.

Korottshenko on tiedettävästi myös viime marraskuussa puhunut keskusteluohjelmassa ”aggressiivisesta eurooppalaisnaisten sukupolvesta”. Esimerkkinä mainittiin niin ikään Viron ja Suomen pääministerit sekä Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.

 

Korottshenkon marraskuisia puheita kommentoi tuolloin myös Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

 

– Surkuhupaisaa, että kaiken muun ohella tilanteeseen sotketaan myös aimo annos naisvihaa/pelkoa, Aaltola kirjoitti.

 

Venäjä-tutkija Hanna Smith totesi aiemmin helmikuussa ISTV:n haastattelussa, että Suomeen kohdistuva valeuutisointi ja mielikuvitukselliset väitteet ovat odotettavassa varsinkin nyt, kun Suomen Nato-jäsenyys ei ole vielä ratifioitu. Tarkoitus on heikentää Suomi-kuvaa kansan keskuudessa.

Smithin mukaan Venäjän retoriikan trendi ei ole uusi, mutta se on saanut vähän uusia kierroksia.

– Mistä pitää huolestua hiukan enemmän, on että tällaista tarinaa syötettiin Ukrainastakin jo useampia vuosia. Eli lähdettiin tekemään määrätynlaista viholliskuvaa, hän arvioi.

 

***
 

TÄNÄ PÄIVÄNÄ
11 vuotta sitten
 
 
9. helmikuu 2013  ·
Jaettu seuraaville: Julkinen
 
Kansainvälistä knowhowta: Saakashvili kuin Halonen:

 
Georgian syyttäjänlaitos väittää presidentti Saakashvilin alaisen armeijan poliisin luoneen verkoston homoagentteja, jotka loivat suhteita tunnettuihin ihmisiin ja myöhemmin käyttivät näitä tapahtumia taatakseen julkkisten lojaalisuuden Saakashvilin hallinnolle.

 
Lähde: RT

 
Toimittaja: Janus Putkonen

 
17.1.2013, Verkkomedia.org

 
Georgian presidentin poliisivoimat pyörittivät homorinkiä kiristystarkoituksessa

Georgian syyttäjäviranomaiset julkistivat asian tiistaina. Heidän mukaansa maan puolustusministeriön alaisen armeijan poliisin homoagenttien rinki on paljastunut ja kolme poliisijohtaja on vapautettu tutkintovankeudesta takuita vastaan. Asiaa puitiin oikeudessa tiistaina.
Entinen poliisijohtaja Legis Kardava antoi ohjeen viranomaisille koota tietoa homoseksuaaleista. Valitut agentit viettelivät uhrinsa ja veivät heidät asuntoihin, joissa oli ääni- ja kuvatallennuslaitteet. Näissä asunnoissa he tapasivat "salaisesti" ja kanssakäymiset taltioitiin. Jälkeenpäin salainen palvelu käytti näitä materiaaleja pakottaakseen henkilöt yhteistyöhön hallinnon kanssa.
 
Valitut henkilöt olivat tunnettuja, mutta uhrien nimistä on vaiettu täydellisesti. Kerrotaan, että hankkeen tavoite oli pakottaa Georgian julkkiksia tukemaan avoimesti maan presidenttiä ja osoittamaan lojaalisuuttaan hallinnolle.
 
Georgian televisioon on toimitettu otteita näistä nauhoista, joissa uhrien henkilöllisyys on peitetty. Toimintaa on jatkettu vuoden 2012 vaaleihin saakka, jolloin presidentin puolue kärsi tappion ja opposition edustaja nousi maan pääministeriksi. Georgian presidentin valtaoikeuksia on kavennettu vaalien lopputuloksena ja hänellä on enää vain vähän vaikutusvaltaa presidenttikautensa loppuun, joka päättyy lokakuussa.
 
Noustuaan valtaa oppositio on julistanut maassa yleisen armahduksen poliittisille vangeille, joita on vapautettu vaalien jälkeen noin 200 henkeä. Useita Saakashvilin hallinnon vianomaisia on pidätetty ja heitä syytetään virka-aseman väärinkäytöksistä ja kidutuksesta. Opposition voitto mahdollisti paluun Irakliy Okruashvilille, maan entiselle puolustusministerille, joka lähti maanpakoon paljastettuaan Mikhail Saakashvilin liittyneen poliittisiin salamurhiin Georgiassa.
 
Uusi parlamnentti on asettanut erikoistutkintolautakunnan käymään lävitse rikoksia, joihin presidentti Saakashvilin hallinnon on epäilty syyllistyneen. Odotettavissa siis on, että homoringin paljastaminen on vasta alkua Georgian likapyykin pesemisessä.
 
Toimittajan kommentti:
 
Totuus Georgiasta alkaa vihdoin vahvistua ja myös paljastua. Suomen hallitus on pitkään tukenut tyranniksi luonnehditun presidentti Saakashvilin hallintoa ja mm. ulkoministeri Alexander Stubb on kiivaasti puolustanut Georgiaa EU:n kohtaamisissa. Hän väitti julkisuudessa virheellisesti, Georgian hyökättyä 2008 Ossetiaan ja Abhasiaan, että Venäjä olisi hyökännyt Georgiaan ja olisi ollut siten syyllinen käytyyn puolustustaisteluun. Harhakuva sotatapahtumista on valtaosalla suomalaisista edelleen mielessä. Sota johti sittemmin Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäistymiseen.
Venäjän armeijan komentaja Kenraali Makarov kertoi kesäkuussa 2012 vierraillessaan Suomessa, että maamme puolustusvoimilla olisi ollut aktiivinen rooli Georgian aseistamisessa ja sotilaallisessa yhteistyössä. Näitä Venäjän sotilashallinnon kertomia, mutta suomalaisille itselleen varsin yllätyksellisiä väitöksiä tutkitaan parhaillaan. "
 

" Risto Juhani Koivula

Riitsbyroo CNN, johon Suomen armeijan edellinen "ylipölkkypäällikkö" "nojaa puolustuspolitiikassa", ajoitti Georgian hyökkäyksen Pekingin olympialaisten avajaispäivälle kostaaksen sen, että se oli bannattu Kiinasta ja Pekingin olympialaisten uutisoinneista sen väärennettyä Nepalissa "mellakkavideoita Kiinasta".

YK oli konsultoinut Etelä-Ossetian ja Abhaasian rauhantarkkailun ETYJille, jonka puheenjohtaja oli Suomi, jonka ulkoministeri Alex Stubb oli näin YLIN INFORMAATIOLINKKI ETYJin tiedotusketjusta.

ETYJin rauhantarkkailijat raportoivat Georgian valmistelevan hyökkäystä, ja tieto tuli mitä todennäköisimmin Stubbille asti JA PYSÄHTYI SIIHEN, kun OLISI ESMIMMÄISEKSI PITÄNYT ILMOITTAA VENÄJÄLLE, jota uhka koski ja sitten myös muille!

(Ihan sama kuvio kuin että Saksa (EU) ei ilmoittanut syyskuussa 2001 eteenpäin USA:lle Egyptin tiedustelupalvelulta saamaansa varmaa tietoa, että al-Qaida valmistelee osin Saksata käsin isoa iskua.):

Yli(pölkky)päällikkö ja terroristiruutistoimisto...

Iltalehti 9.1.2013 kirjoittaa Suomen armeijan ex-ylipääälikön Tarja Halosen ”puolustulinjasta” seuraavaa:

” Halonen tiivistää käsityksensä Suomen puolustuskyvystä näin:

”Kun minulta kysytään, vieläkö voisitte lähteä talvisotaan, ja eikö se olisi nykytodellisuuden romantisoimista, olen vastannut, että kyllä me pari päivää kestetään, kunnes CNN ehtii kameroineen paikalle.”

Siteeraus löytyy Hannu Lehtilän tuoreesta kirjasta ”Tarja Halonen paremman maailman puolesta” (Tammi).

Halonen vahvisti Iltalehdelle, että sanat ovat hänen suustaan. ”

Tämä on saattanut kuulostaa jonkun mielestä ”pasifistiselta”, mutta todellisuus, ja se miltä sen on tarkoitus kuulostaa haloselle tärkeissä ulkomaisissa piireissä kuten NATON haukkojen korvissa, on täysin muuta,

Ruutistoimisto CNN on kansainvälinen (dis)informaatio- ja haistapaskantiedeterroristijärjestö, jonka ”ansioihin” kuuluu mm. seuraavaa:

CNN toimi huomattavan selvästi maailmanlaajuisen höyrähtäneen terroristiruutistoimiston mallina, johon oli muutama epäolennainen piirre lainattu myös Murdochin imperiumista, englantilaisessa Bond-filmissä ”Tomorrow never dies” (Huominen ei koskaan kuole), joka järjesteli maailmansotaa ”suurten uutisten toivossa”. Bondeissa on ennenkin varoitettu todellisista uhista viihteellisessä vitsin ja jännärin muodossa.

CNN:n toiminta on bannattu Kiinassa ennen Pekingin olympialaisia, koska se väärensi Nepalissa ”uutismateriaalia” muka ”Tiibetin mellakoista”, vaikka nuo naapurimaat, joiden välillä ovat Himalajan ja maailman korkeimmat huiput, on heti erottevissa kaikinpuolisesti niin ympäristön kuin ihmistenkin piirteistä. Sitä en tiedä, onko Ruutisbyroolla toimilupaa Venäjällä.

CNN järjesti kostoksi Georgian sodan alkamaan Pekingin olypiakisojen alkajaispäivänä.

CNN:n johtajat Richard Ouest on hullu narkkari ja Aasian johtaja Sanjay Gupta on hullu haistaskantiedehuijari, joka etsii laboratoriossaan ”ikuisen elämän kemikaalia”. Hän osallistui siamilaisten kaksoten Ladan ja Laleh Bijanin, joilla oli yhteinen aivokuori mutta täysin eri persoonallisuus, kaksoismurhaan ”erotusleikkauksen” muodossa, joka olisi pitänyt tietää järjettömäksi.

Neidit olisivat olleet äärimäisen hyödyllinen neurofysiologinen tutkimusaineisto, mutta sellainen aineisto, joka todisti ”kemikaalireduktionistiset” aivokäsitykset vääriksi.

Hän piereskeli liikkeelle täysin perättömän ”diagnoosin” Osama bin ladenin muka ”pitkälle edenneestä munuaissairairaudesta”, joka vaikutti siihen, miten ja mistä häntä etsittiin, ja tässä yhteydessä hän myös WTC-salaliittolikettä yllyttääkseen väitti ”Osaman saaneen hoitoa tuollaiseen munuaisvaivaan USAlaisesssa sotilassairaalassa”.

Sanjay "Guplan" ”ansioihin” kuuluu myös itsensä äänestyttämien omalla kanavallaan ”maailman seksikkäimmäksi mieheksi”, koska intilaiset naisäänestäjät luulivat äänestävänsä samannimistä komeaa ja selväjärkistä ja kaikkialla huomattavsti tunnetumpaa Bollywood-ohjajaaja-näyttelijää.

Uutisjohtaja Richard Ouestin metamfetamiinipöllysekoilujen rinnalla Pekka Himasen kalsarikännit ovat lastentarhan käsidesiä...

CNN luottopoliitikoista nyttemmin hyllylle nostettu Mihail Saakashvili imppasi myös kravatistaan mömmöjä televisiokuvausten välilläkin...

Että tällainen on edellisen ”ylipäällikkömme” ”turvallisuusnäkemys...
Lehti painottaa, että ”presidentti ei suinkaan sattumalta mainitse uutiskanava CNN:ä: kansainvälinen maine suojelee Halosen mukaan Suomea”.

Kun maine on tuo mikä on, niin miltä helvetiltä se muka ”suojelee”? CNN:n omien terroristien iskuilta? Ei kai niille vain makseta mitään suojelurahaa? Jos britit tekevät noinkin härskiä pilaa kansainvälisestä organisaatiosta, se ei taatusti kerro, että ”CNN päättäisi NATOn asioista” kuten ylipölkkypäällikkö antoi ymmärtää..."

 

Kommentit

Ladataan...