https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/19a846e9-8b9c-4ea9-a754-57e7b02384e9
Grönlannin alkuperäiskansojen pakkoehkäisyn synkkä historia
Grönlannin ja Tanskan alkuperäiskansojen naisille ja tytöille asennettiin kierukka kysymättä. Tanska ja Grönlanti aloittivat tutkinnan alkuperäiskansojen pakkoehkäisystä 1960- ja 1970-luvuilla.
Grönlannin alkuperäiskansoihin kuuluva nainen keskikesän aurngossa. Kuvituskuva. AOP
lauantai 1.10.2022 klo 2:25
Tuhannet Tanskan ja Grönlannin alkuperäiskansojen tytöt ja naiset kokivat hirvittäviä toimia 1960- ja 1970-luvuilla.
Heille asetettiin väkisin tai hyvin vajavaisilla tiedoilla ehkäisykierukka.
Tanska ja Grönlanti aloittivat kaksivuotisen tutkinnan tanskalaislääkäreiden toimista, joissa ehkäisyvälineitä asetettiin naisiin ja tyttöihin.
Asiasta uutisoi BBC.
Yksi näistä toimien uhreista on Naja Lyberth.
1970-luvulla hän oli vain 13-vuotias, kun hänelle kerrottiin koulun terveystarkastuksessa, että hänen tulee käydä sairaalassa laitattamassa kierukka.
– En oikein tiennyt mistä on kyse, sillä kukaan ei selvittänyt minulle, mikä kierukka edes on, kertoo Lyberth.
Lyberth asui tapahtuma-aikana pienessä Maniitsoqin kylässä Grönlannin länsirannikolla. Tapahtumien aikaan hän oli vielä neitsyt eikä ollut edes pussannut ketään. Nyt 60-vuotias nainen on ensimmäinen, joka on tuonut tapahtumat julkisuuteen.
– Olin peloissani, enkä uskaltanut silloin kertoa vanhemmilleni. Heiltä tai minulta ei kysytty lupaa ehkäisyn asentamiseen.
Hän muistaa tapahtumat, sillä kokemus on varmasti ollut nuorelle hyvin traumaattinen kokemus.
– Muistan lääkäreiden valkoiset takit ja ehkä paikalla oli myös hoitaja. Näin metalliset jalustimet, joille minun tuli levittää jalkani. Se oli hyvin pelottavaa. Lääkäreiden käyttämät instrumentit olivat hyvin suuria lapsen vartalooni nähden. Se tuntui siltä, kuin sisääni olisi laitettu veitsiä.
Lyberthin vanhemmille ei oltu kerrottu heidän lapsensa lähettämisestä toimenpiteeseen. Hänen lisäksi myös hänen luokkatovereitaan lähetettiin saamaan väkisin asennettu ehkäisy.
– Me emme puhuneet asiasta ja epäilen, että olimme vain liian järkyttyneitä, hän kertoo.
Hän on perustanut Facebook-ryhmän, jolla hän haluaa tarjota vertaistukea saman kohtalon omaavien kanssa.

Alkuperäiskansojen pakkoehkäisy jatkui 1970-luvulla. Moni ei tiennyt edes saaneensa kehoonsa kierukkaa. AOP
Toiminnan laajuus on vielä epäselvää
Kaksivuotisten tutkimusten on määrä selvittää, kuinka laajamittaista toiminta on ollut.
BBC:n tietojen mukaan on löydetty dokumentteja, joista selviää, että jopa 4500 naista tai tyttöä on joutunut kokemaan väkisin asennetun ehkäisyn. Kyseinen määrä on ollut noin puolet kaikista alkuperäiskansoihin kuuluvista hedelmällisistä naisista.
Vielä on epäselvää, kuinka moni näistä tehtiin ilman kunnollista tiedottamista tai asianosaisen lupaa.
Nuorin julkisuuteen tullut henkilö oli tapahtuma-aikana 12-vuotias. Useat henkilöt ovat kertoneet myös, etteivät he saaneet kunnollista selontekoa, mitä heille tehtiin. Osa naisista on kertonut, etteivät ole koskaan voineet saada enää lapsia ja epäilevät syyksi kierukoiden asentamista.
Kertoman mukaan etenkin nuorille ja lapsille asennetut ehkäisykierukat aiheuttivat useammin komplikaatioita.
Nykyisin käytössä olevat kierukat ovat T-kirjaimen muotoisia ja paljon pienempiä kuin aiemmin. Aikaisemmin käytössä olleet kierukat olivat suurempia ja S-kirjaimen muotoisia.

Nykyisin käytössä oleva kierukka on aiempaa pienempi ja muistuttaa T-kirjainta. AOP
Pakkoehkäisyä asennettiin myös Tanskassa
Vuonna 1974 Bornholmin saarella Tanskassa16-vuotiaana opiskellut Arnannguaq Poulsen kertoo, että häneen asennettiin kierukka.
– Minulta ei kysytty ennen operaatiota mitään. En tiennyt mistä oli kysymys tai mikä kierukka edes oli.
Hän sai poistettua kierukan vuosi asentamisen jälkeen, kun hän pääsi palaamaan Grönlantiin. Siihen saakka hänellä oli kipuja.
Nyt 64-vuotias nainen kertoo, ettei hänellä tuolloin ollut mahdollisuutta sanoa mitään asiasta eikä hänelle annettu muita vaihtoehtoja. Tietoa ehkäisystä oli tuolloin muutoinkin vaikeasti saatavilla, eikä ehkäisyyn liittyvät asiat olleet yleisessä tiedossa niin hyvin kuin nykyään.
Toimien uhreiksi päätyivät vain Grönlannista kotoisin olleet naiset ja sekä tytöt, jotka kuuluivat alkuperäiskansoihin.
Tanskan terveysministeri Magnus Heinicke julkaisi perjantaina tiedotteen tutkinnan aloittamisesta. AOP
Komitea aloittaa tutkinnan
Tanskan terveysministeri Magnus Heunicke kertoi perjantaina julkaistussa tiedotteessa, että tutkinnat tulevat valottamaan niitä päätöksiä, jotka johtivat näihin pakkoehkäisyn asentamisiin ja kuinka niitä tehtiin.
Grönlanti liitettiin osaksi Tanskaa vuonna 1953, jonka jälkeen sen terveydenhuolto sekä asuinolot kohenivat huomattavasti. Ihmisten määrä tuplaantui vuoteen 1970 mennessä.
Toimilla on eittämättä pyritty rajoittamaan Grönlannin alkuperäisväestöön kuuluvien lisääntymistä vuosien aikana.
Tilastot osoittavat, että toimien myötä Grönlannin väestönkasvu hidastui ja lähes pysähtyi toimien myötä.
Kaikki toimenpiteiden uhrit eivät olleet tietoisia saaneensa kehonsa sisään mitään ylimääräistä. Katrine Jakobsen kertoo, että häneen asennettiin kierukka 12-vuotiaana. Kierukka poistettiin lähes kaksi vuosikymmentä asennuksen jälkeen, sillä kukaan ei tiennyt sen olemassaoloa. Hänen kohtunsa poistettiin komplikaatioiden myötä kokonaan.
Kuningatar Ingridin sairaalassa Nuukissa työskentelevä gynekologi Aviaja Siegstad kertoo, että 1990- ja 2000-luvuilla vastaanotolle tuli naisia, joilla oli vaikeuksia saada lapsia ja he olivat epätietoisia siitä, että heihin oli asennettu kierukka.
Tanskan terveysministeri Heunicke kertoo, että hän on tavannut lukuisia naisia, joita toimet ovat koskettaneet ja jotka kärsivät toimista edelleen.
– Fyysinen ja emotionaalinen kipu, jota nämä naiset ovat kokeneet, on olemassa yhä edelleen, Heunicke kertoo."
https://www.reuters.com/world/europe/denmark-says-sorry-taking-greenland-children-1950s-social-experiment-2022-03-09/
" Denmark says sorry for taking Greenland children in 1950s social experiment
By Reuters
March 9, 20225:43 PM GMT+2Updated 3 years ago

The Aurora Borealis (Northern Lights) is seen behind a building with social housings with a mural in Nuuk, Greenland, September 17, 2021. REUTERS/Hannibal Hanschke/File Photo Purchase Licensing Rights
COPENHAGEN, March 9 (Reuters) - Denmark's prime minister on Wednesday delivered a face-to-face apology to six living victims of a 1950s social experiment in which 22 Greenlandic children were taken from their families and sent to Denmark to be integrated into Danish society.
The Inuit children were between four and nine years old when they were shipped to Denmark, then the colonial power, in 1951 to try to re-educate them as "little Danes".
The children were supposed to return to Greenland and be part of a new Danish-speaking elite that would help modernise the Arctic island's Inuit population.
The experiment was part of a broader effort by Denmark to convince the United Nations that Greenland, a Danish colony until 1953, was an integrated part of Denmark.
Denmark and other colonial powers had pledged to work towards decolonization when joining the world body in 1945.
"Your stories have touched us deeply and this is why Denmark today says the only word that is right to say: Sorry!," Prime Minister Mette Frederiksen told an audience, which included the six survivors at a ceremony at the National Museum of Denmark."What you were exposed to was wrong. It was inhuman, it was unreasonable and it was heartless," she said.The children were never sent back to their families but were either adopted by Danish families or sent back to Greenland to be placed in an orphanage, where they were forced to speak Danish and had little or no contact with their relatives.
"Our parents said yes to the trip but were hardly aware of what they agreed to," said Eva Illum, who was taken from her family back in 1951.
The grim experiment is a sore point in the relations between Greenland and Denmark.
"This is part of our common history … The truth has emerged and it is a truth which hurts to look back on," Greenland's Prime Minister Mute Egede said.
The overwhelming majority of Greenland’s 57,000 people are of Inuit decent, thinly spread out across the vast, barren North Atlantic island that is a quarter the size of the United States. Greenland remains a formal part of the Kingdom of Denmark but has since gained wide autonomy and holds the right to declare independence.
Frederiksen sent a written apology in December 2020 but delivered the apology to the six survivors in person for the first time on Wednesday.
The Reuters Daily Briefing newsletter provides all the news you need to start your day. Sign up here.
"
Ulkomaat
Naiset vaativat Tanskalta miljoonakorvauksia ehkäisykierukoista
Tanskan terveysviranomaiset asensivat ehkäisykierukoita Grönlannin alkuperäisväestön naisille 60- ja 70-luvuilla ilman heidän suostumustaan. Nyt ryhmä inuittinaisia vaatii Tanskalta korvauksia.
Tanskan pääministeri Mette Frederiksen kyynelehti tapahtumassa vuonna 2022, jossa hän pyysi henkilökohtaisesti anteeksi kuudelta Grönlannin inuitilta, jotka erotettiin perheistään 50-luvulla. EPA / AOP, Liselotte Sabroe
torstai 28.3.2024 klo 22:29 Ryhmä Grönlannin alkuperäisväestöön kuuluvia naisia vaatii Tanskan valtiolta miljoonien eurojen korvauksia.
Tuhannet Grönlannin alkuperäiskansojen tytöt ja naiset kokivat epäinhimillisiä ja ihmisarvoa alentavia toimia 1960- ja 1970-luvuilla, kun Tanska asensi naisten kohtuihin ehkäisykierukoita. Kierukat asennettiin väkisin tai erittäin vajavaisilla tiedoilla. Nuorimmat tytöt olivat 13-vuotiata.
Grönlanti oli Tanskan siirtomaa vuoteen 1953 asti. Nykyään arktinen saari on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue.
Korvausvaatimukset ja historia
Alkuperäisväestöön kuuluvien 143 naisen ryhmä vaatii yhteensä noin 43 miljoonan Tanskan kruunun, eli noin 5,8 miljoonaan euron korvauksia Tanskan valtiolta. Ryhmä on vain pieni osa todellisista uhreista, sillä ainakin 4 500 naiselle pakkoasennettiin kierukoita.
Heistä jokainen vaatii 300 000 kruunua, eli noin 40 000 euroa, kertoi naisten asianajaja Mads Pramming uutistoimisto AP:lle.
Inuittinaisten ryhmän vaateen mukaan Tanskan terveysviranomaiset loukkasivat heidän ihmisoikeuksiaan asentaessaan heihin kohdunsisäisiä ehkäisymenetelmiä ilman heidän suostumustaan. He sanovat, että Tanska syyllistyi toimissaan ihmisoikeusrikkomukseen.
Tanska siirtomaahistoriassa on myös muita alkuperäisväestön kohteluun liittyviä kauheuksia. Pääministeri Mette Frederiksen pyysi vuonna 2022 anteeksi inuittilapsilta, jotka vietiin perheiltään 50-luvulla kokeilussa, jossa lapsista pyrittiin tekemään tanskalaisia.

Kuusi Grönlannin inuittia osallistui Tanskan kansallismuseossa vuonna 2022 järjestettyyn tilaisuuteen, jossa pääministeri Frederiksen pyysi heiltä henkilökohtaisesti anteeksi Tanskan 1950-luvun toimia, joilla inuiittilapsista haluttiin tehdä tanskalaisia. EPA / AOP, Liselotte Sabroe
Grönlannin väestönkasvu
Grönlannin arktisen saaren väkiluku kasvoi 60- ja 70-luvuilla nopeasti elinolosuhteiden ja terveydenhuollon modernisoituessa.
Motiivina naisten itsemääräisoikeuden loukkaamiselle ehdotetaan olleen rajoittaa Grönlannin väestönkasvua estämällä raskauksia.
Kierukka estää siittiöitä hedelmöittämästä munasolua. Kierukka asetetaan kohtuun tavallisesti viideksi vuodeksi kerrallaan. Esimerkiksi hormonikierukan pitkäaikaisemmassa käytössä on havaittu kasvanut rintasyöpäriski.
Inuittinaisilla kierukka saattoi olla kohdussa teini-iästä siihen asti, että nainen hakeutui lapsettomuushoitoihin. BBC:n mukaan yksi naisista esimerkiksi huomasi, että hänellä on raskauden estävä kierukka kohdussaan, vasta yrittäessään tulla raskaaksi vuonna 2009.
”Kuin sisääni olisi laitettu veitsiä”
Yksi pakkotoimien uhreista on Naja Lyberth. Hän oli ensimmäinen nainen, joka puhui asiasta julkisuuteen vuonna 2022.
Silloin hän kertoi muun muassa BBC:lle olleensa vain 13-vuotias ja neitsyt, kun hänelle kerrottiin koulun terveystarkastuksessa, että hänen tulee käydä sairaalassa laitattamassa kierukka. Hän ei tiennyt, mitä se tarkoittaa.
– Muistan lääkäreiden valkoiset takit ja ehkä paikalla oli myös hoitaja. Näin metalliset jalustimet, joille minun tuli levittää jalkani. Se oli hyvin pelottavaa. Lääkäreiden käyttämät instrumentit olivat hyvin suuria lapsen vartalooni nähden, Lyberth kuvaili kokemustaan.
–Se tuntui siltä, kuin sisääni olisi laitettu veitsiä.
Tanskan hallitus on tarjonnut psykiatrista apua naisille. Syyskuussa 2022 Tanskan ja Grönlannin hallitukset käynnistivät yhteisen kierukkaohjelmaa koskevan selvityksen. Selvityksen tulos valmistuu vuonna 202
Lähteet: AP, Skynews, BBC, Euronews, Guardian.

Yksi nainen huomasi, että hänellä on kohdussaan raskautumisen estävä kierukka vasta hakeuduttuaan lapsettomuushoitoihin. Kuvituskuva ruokakaupasta Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa. EPA / AOP
Kommentit