(Vaapa-ajattelijoiden poistetulta keskustelupalstalta)

Substanssi, "metafysiikka" ja "fysikalismi"...
Kirjoitti: RK (IP rekisteröity)
Päiväys: 1. helmikuuta 2011 05.10


Matematiikan professori Osmo Pekonen (JY) ja teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist (HY) keskustelevat tieteen metodologian ja tieteellisen maailmankuvan perusteista:

Osmo Pekonen:


" MIHIN METAFYSIIKKAA ENÄÄ TARVITAAN?


Aristoteles: Metafysiikka. Suomentaneet Tuija Jatakari, Kati Näätsaari ja Petri Poh- janlehto, selitykset Simo Knuuttila. Teoksessa: Aristoteles: Metafysiikka, Teokset VI. Gaudeamus 1990, Helsinki.

"Metafysiikka voidaan olettaa tarpeelliseksi niin kauan kuin uskomme,että kaikella on ollut jokin alku. Jos maa- ilmankaikkeus kuitenkin on täysin suljettu ja reunaton, sillä ei ole sen enempää alkua kuin loppuakaan. Se vain on olemassa.Mihin silloin enää metafysiikkaa tarvitaan? "

Edellä oleva sitaatti on tekaistu. Se on saatu aikaan vaihtamalla Stephen Hawkingin  teoksen "Ajan lyhyt historia" eräässä lauseessa sanojen 'Jumala' ja 'Luoja' paikalle sana 'metafysiikka'. (Väärinkäsitysten välttämiseksi Hawkingin olisi ehkä ollutkin viisaampaa kirjoittaa sanottavansa yllä olevassa muodossa.)”

RK: Pekonen tekee tuossa mielestäni varsin onnistuneen rinnastuksen.

Dialektisessa materialismissa 'metafysiikka', joka on ontologiaa ja muuta filosofiaa, joka etsii ”ikuisesti muuttumatonta ja ikuisesti pysyvää” (joka lisäksi ”ei ole fysiikkaa”) on entinen filosofiatiede,jonka (mm.) dialektiikka korvaa,filosofisena pysyneeltä osin. (Filosofian sisältä syntyy tunnetusti yhä myös erityistieteitä.) Tulkitsen Pekosta niin, että jos löydetään tuollaista EPÄMATERIAALISTA metafyysistä todellisuutta, niin olisi ikään kuin löydetty merkki ”jumalankaltaisesta oliosta”.

(Siten myös Enqvist tulkitsee asiaa,ja kiistää sellaisen metafysiikan mahdollisuuden. Se ei olisikaan mikään ongelma, mutta se on, että SITÄKIN NOTORISEMMIN HÄN TAATUSTI KIISTÄÄ DIALEKTIIKAN, tietämättä siitä kuitenkaan mitään. Eikä HÄN pääse eroon metafy-siikasta, vaan kompastuu siihen pelkkää ylimielisyyttään pahemman kerran...)

OP: ” Tieteiden hierarkiassa nykyihmisten mielissä ylimmällä sijalla lienee fysiikka.

Psykologisesti fysiikan hegemonia selittyy sen mahtavasta kyvystä muuttaa maail-maa: ajatelkaamme vaikkapa atomipommia. Länsimaisen ajattelun materialistisessa nykytilanteessa luonnonfilosofian päätarkoituksena tuntuu olevan osoittaa, että poh- jimmiltaan kaikki on fysiikkaa, jolloin siis metafysiikkaa ei tosiaankaan enää tarvita. ”

RK: Mm.Sovjetstakaja entsyklopedija ja minä kirjoitamme sitten luontoTIETEIDEN filosofiasta emmekä luonnonfilosofiasta. Noiden eron määritteli selkeästi Francis Bacon.Tuon eron perusteos on NL:n akateemikko Bonifati Kedrovin  teos ”Engelsin Luonnon Dialektiikka”.

OP: ” Fyysikkojen odotetaan kenties piankin saavan valmiiksi lopullisen yhtenäiskent-täteorian, paljon mainostetun Kaiken Teorian, joka nimensä mukaisesti lopullisesti selittäisi kaiken.

Tämänkaltaiset haaveet suorastaan huutavat osakseen filosofista kritiikkiä, jonka lähtökohtana voisi olla Aristoteleen ajatteluun tutustuminen. ”

RK: Olen tasan samaa mieltä. Se "jatko" on kuitenkin (jopa) tärkeämpää kuin ”lähtö-kohta”. Epikuros, Bacon, Newton ja yhtä fanaattinen deduktionisti,kuin kaksi edellistä olivat induktionisteja, Gottlieg Wilhelm Leibnitz ...

OP: " 'Mitä oleva on',on kysymys,jota on aina pohdittu ja pidetty ongelmallisena men- neisyydestä nykypäiviin asti, ja se on itse asiassa kysymys 'mitä substanssi on' ", Aris-toteles kirjoittaa (1028b) perustaessaan tieteenalan, joka "tarkastelee olevaa oleva-na" (1003a).Aristoteles itse käytti sanontaa 'ensimmäinen filosofia'.Nimen 'metafysiik- ka' Aristoteleen tutkimuskohde lienee saanut vasta hänen teostensa myöhemmiltä toimittajilta, jotka sijoittivat nämä kirjoitukset "ta meta ta fysika", luontoa koskevien kirjoitusten jälkeen. ”

RK: Kyseessä olisi siis lähinnä ”muun kuin fysiikan ontologia”,esimerkiksi yleiskäsitteet metafyysisesti käsitettyinä (joka voidaan tehdä usealla eri tavalla).Filosofien kesken ei koskaan vallinnut yksimielisyyttä aiheesta ”dialektikka vai metafysiikka”, sillä mm. He-rakleitos vannoi dialektiikan nimeen, Aristoteles,Demokritos ja Epikuros liittivät oppiin- sa sen elementtejä, ja Zenon Elealainen asetti ongelmia, jotka olivat metafysiikan kannalta ”mahdottomia” (mm. 'lentävä nuoli').

OP: ” Aristoteleen nykyiset perilliset, vaikkapa Stephen Hawking, sen sijaan eivät sijoita luontoa koskevien kirjoitustensa jälkeen enää yhtään mitään, vaan leimaavat mielisuosiolla kaiken muun kuin fysikaalisen spekulaation silkaksi haihatteluksi.

Esimerkiksi suomalainen fyysikko Kari Enqvist on julkaissut mielenkiintoisen teoksen Näkymätön todellisuus (WSOY 1996),jossa hän käy läpi lähes koko fysiikan historian Aristoteleesta Hawkingiin.Kirja selostaa erityisesti Richard Feynmanin  (1918 - 1988) kehittämää  kvanttielektrodynamiikkaa (= QED), yhtä teoreettisen fysiikan tarkimmin kokeellisesti todennettua alaa,jota Enqvist varsin oikeutetusti pitää tärkeimpänä nyky- fysiikan tarjoamana avaimena luonnonlakien ymmärtämiseen ja siis substanssin tutki-miseen. Kaikenlaisen metafysiikan ja varsinkin teologien yritykset tutkia substanssia Enqvist kuittaa naurahduksella:

" Jokainen voi luonnollisesti uskoa mihin haluaa, oli kyseessä sitten menninkäiset tai QED,ja jos joku tahtoo kieltää tieteen arvon ja elää pelkän oikukkaan mielikuvituksen varassa, sekin on hänen oma asiansa."

Luullakseni myös Aristoteleen Metafysiikka kuuluu Enqvistin silmissä aikansa eläneiden menninkäistutkimusten joukkoon!

Tieteiden hierarkiassa QED:n yläpuolella on kuitenkin yksi tieteenala,jolle Enqvistkään ei naura, nimittäin matematiikka.Tarvitsevathan fyysikot teorioidensa kehittämiseen loppujen lopuksi aina matemaatikkojen apua.- Fysiikan kehittyminen on säännöllisesti osoittautunut riippuvaiseksi matematiikassa saavutetuista edistysaskelista. Esimerkiksi QED on ollut jo vuosikymmeniä kriisissä,koska sen matemaattista rakennetta ei ym-märretä. QED:ssä näet joudutaan muodollisesti käsittelemään äärettömiä suureita, jotka ovat matemaattisesti mielettömiä. ”

RK: (”Dialektikko”) Niels Bohr tulkitsi, että (integraali-)funktioiden arvot määritellään tulkinnallisessa järjestelmässä aina ÄÄRELLISESSÄ ALUEESSA ei ”pisteessä”. Kts. Vjačeslav Stepin: Tieteellinen teorianmuodostus.

OP: ” Tietyt peukalosäännöt (ns. renormalisoinnit) antavat fysikaalisesti oikeita tulok- sia,esimerkiksi elektronin magneettiselle momentille jopa kymmenen merkitsevän nu- meron tarkkuudella(!), mutta kukaan ei tiedä miksi. Vasta matematiikan tuleva kehitys voi selittää,miksi QED oikeastaan toimii. Mitä fyysikot oikeastaan tekevät? Hehän pyr- kivät pukemaan fysikaalisista ilmiöistä löytämänsä säännönmukaisuudet matematii-kan kielellä lausuttujen lainalaisuuksien muotoon. Eikö siis matematiikka ole eräänlaista metafysiikkaa suhteessaan fysiikkaan? ”

RK: Periaatteessa kyllä, jos tarkastellaam Aristoteleen aikaista metafysiikkaa ja erote- taan siitä itse fysiikka (lait), ja dialektiikka. Eräässä aivan tietyssä tapauksessa mate-matiikka ja (siihen sisältyvä muodollinen logiikka) ovat pesunkestävää ja varmasti väärää ”metafysiikkaa”: SILLOIN KUIN NIITÄ TUPUTETAAN TODELLISUUDEN ITSENSÄ MATERIAALISIKSI RAKENNE-ELEMENTEIKSI. Juuri sitä Enqvist tekee.

OP: ”Einsteinin mukaan koko tieteen suurin ihme on juuri se,että ihmisen ulkoinen to- dellisuus (so. fysiikka) ja ihmisen sisäinen todellisuus (so. matematiikka) ovat niin sy-vässä keskinäisessä vastaavaisuudessa,että luonnonlait ylipäänsä ovat käsitettävissä. ´Matematiikan käsittämätön tehokkuus luonnontieteissä´ on nimeltään fyysikko Eugene P. Wignerin (1902 - 1995) tässä yhteydessä usein siteerattu essee, joka on ilmestynyt suomeksi toimittamassani teoksessa Symbolien metsässä (Art House 1992).

Myös Enqvist kirjoittaa: "...kieli,jota joka tapauksessa käytämme, on matematiikan ko- ko rajaton ja universaali rakennelma. Se auttaa meitä eteenpäin ja avaa meille ovia, joita emme tienneet olevan olemassakaan. Tuntuu siltä, että matematiikan avulla voimme kurottaa ajattelumme ulkopuolelle, ja niin kuin kvanttikenttäteoriatkin osoittavat, maailman muoto on matemaattinen. " ”

RK: On olemassa toinenkin, olennaisesti parempi tulkinta kuin tuo (enqvistiläinen):

MATEMATIIKAN TUTKIMUSKOHDE OVAT NIMEN- OMAAN OBJEKTIEN AVARUUDELLISET MUODOT JA MÄÄRÄLLISET SUHTEET.”

Matematiikka

"I.Matematiikan tutkimuskohteen määrittely,sen suhde muihin tieteisiin ja tekniikkaan.

Matematiikka (kr. máthema - tieto,tiede), tiede reaalimaailman määrällisistä suhteista ja avaruudellisista muodoista.

" Puhtaalla matematiikalla on tutkimuskohteenaan reaalimaailman avaruudelliset muodot ja määrälliset suhteet,kuten sanottu - aivan todellinen materaali. Se tosiasia, että tämä materiaali saa äärimmäisen abstraktin muodon, voi vain vähän hämärtää sen alkuperää ulkoisessa maailmassa. Mutta jotta näitä muotoja suhteita voitaisiin tutkia puhtaassa muodossa,ne on välttämätöntä erottaa aivan täydellisesti sisällöstä, jättää tämä viimeksi mainittu sivuun jonakin yhdentekevänä." (Engels)

Matematiikan abstraktisuus ei merkitse sen erillisyyttä materiaalisesta (huom: EI ole ´aineellisen´ synonyymi!) todellisuudesta. Erottamattomassa yhteydessä luonnontie- teiden ja tekniikan tarpeisiin matematiikan tutkima määrällisten suhteiden ja avaruu-dellisten muotojen "varasto" (zapas) laajenee jatkuvasti, niin että yllä esitetty ´matematiikan´ määritelmä täydentyy yhä rikkaammalla sisällöllä. "

Matematiikka ja nuo muodot ja määrälliset suhteet eivät kuitenkaan ole ”sama asia”, vaan ne ovat TIEDE ja sen TUTKIMUSKOHDE, joka mallinnetaan loogisesti (joka puree nyt harvinaisen rautaisesti, koska kohdetta voidaan tarkastella PISTEITTÄIN, joiden olemus ”ulottuvuudettomuuden” ohella on, että mikä tahansa ominaisuus on tai ei ole).

Muodollinen logiikka on MATEMATIIKAN (teorioiden) sisällä, ja matematiikka taas on fysikaa-listen teorioiden sisällä,

MUTTA SITÄ EI OLE ITSE MATERIAALISEN TODELLISUUDEN SISÄLLÄ!

Oppi siitä, että se olisi myös ”todellisuuden sisällä” sen erottamattoman ai- nesosana,sen ontologisten toimintaedellytysten menetelmänä absoluuttise-na voimassaolona materian rakenteen taholta, on tunnettu filosofinen oppi, yhtä vanha kuin tiede itse.

Sen aloittaja oli Pythagoras ja sen (tähänastinen ,grinning smiley !!!!, antaa Enqun yrittää...!!!) kunkku oli Leibnitz (joka ei ollut mikään tyhmä mies...).

Sitä oppia nimitetään monadologiaksi,ja se on suorastaan arkkimetafyysinen oppi.

Monadologisen opin eräs erityispiirre on matemaattisen ja fysikaalisen olemassaolon samaistaminen ja siten sekoittaminen, eli sellaisen "pikkuseikan" kuin aksiomaatti- sen järjestelmän TULKINNAN olemassaolon "unohtaminen". Monadologinen ontologia on sen filosofinen "perustelu".

Tulkinta ei ole johdettavissa muodollisloogisesti aksiomaattisesta järjestelmästä kuten matematiikasta, sillä jos matemaattisella järjestelmällä on yksi tulkinta, sillä on niitä sa-malla N (= paitsi ikiteekkarin vuosikurssi,myös numeroituva äärettömyys) kappaletta. Myökään oikeat (pätevät) laskut eivät takaa,että tulkinta olisi oikea ja voimassa.

Rehellisesti julkilausuttuna kyseistä oppia pidetään yleensä väkisin väännettynä ja sel-laisena munattomana oppina, kun se on johdettu muodollisesta logiikasta sen pelaa- misen selitykseksi. Teorianmuodostus on kuitenkin taustafilosofialtaan ontologisesti monadologista VAIN, JOS OLETETAAN ”KAIKENTEORIA”.Silloin tehdään  TODEL- LISUUTTA KOSKEVA ONTOLOGINEN TAUSTAOLETUS, eikä pelkästään TO-DELLISUUDEN MALLIA koskeva (ja väistämättä rajoitettu!). Ja last but not least ehkä pahiman niitin antaa myös Pekonen: mikään aksiomaattinen järjestelmä ei ole taydellinen, mikä dialektiikassa tarkoittaa,että tulkittuna se ei ole lopulta kui- tenkaan kokonaan riippumaton sisällöllisestä tulkinnasta,joka on lopultakin se muodon ja sisällön dominatti osapuoli:

OP: ” Einsteinin,Wignerin ja Enqvistin hämmennys on luonteeltaan metafyysistä: sub- stanssia etsiessään he kaikki viittaavat matematiikkaan. Matemaatikot on kuiten-kin tehokkaasti ja pysyvästi rokotettu fyysikoille tyypillisiä Kaiken Teorian kaltaisia suuruudenhulluja kuvitelmia vastaan.

Rokottajana toimi Kurt Gödel (1906 - 1978), epäilemättä historian suurin loogikko Aristoteleen jälkeen. Gödelin kuuluisat epätäydellisyyslauseet osoittavat, että matematiikka ei sulkeudu itseensä:

Matematiikassa on aina väittämiä, joita ei voida todistaa oikeiksi eikä vää-riksi, asetettiinpa matematiikan perustana oleva aksioomajärjestelmä millä tavalla tahansa.

Toisaalta matematiikan ristiriidattomuutta ei voida todistaa matematiikan sisäisten päättelysääntöjen avulla. Stephen Hawkingia edelleen mukaillen Gödelin jälkeisen ajan matemaatikko voisi todeta, että meidän tieteenalamme ehdottomasti ei ole "sul- jettu" eikä "reuna-ton",vaan "avoin" ja "reunallinen".Koko todellisuus ei ole matemati- soitavissa, vaan "metamatematiikka" (so. niiden asioiden muodostama kokonaisuus, joista matematiikka ei voi puhua) ilmeisesti on olemassa. ”

RK: Tästä voin pitkälle olla yhtä mieltä...

OP: ” Gödelin epätäydellisyyslauseen sisäistäneelle matemaatikolle koko hänen tieteenalansa näyttäytyykin vain atollina tietämättömyytemme valtameressä ei siksi, ettemme vielä olisi löytäneet lopullista vastausta kaikkiin kysymyksiimme, vaan koska tiedämme olevan olemassa sellaisiakin kysymyksiä, joihin emme periaatteessakaan milloinkaan voi vastata. ”

RK: Tuo taas on pitkälle menevä johtopäätös, mutta (aina jonkinalisella) ”atollilla” kelluminen on onnistunut kielikuva.

OP: ”Kuuluisa esimerkki matemaattisesta väittämästä, jonka totuusarvo ei ole ratkais- tavissa, on ns. kontinuumihypoteesi. Se liittyy Georg Cantorin (1845 - 1918) perusta- maan transfiniittisten lukujen teoriaan, joka on edelleen täynnä ratkaisemattomia ar-voituksia. Pääsy "Cantorin paratiisiin",josta meitä David Hilbertin (1862 - 1943) mu- kaan ei karkoiteta,kuuluu matematiikan historian suuriin saavutuksiin. Cantorin kehit- tämät vallankumoukselliset uudet äärettömyyden käsitteet, joiden kauaskantoisuutta ei ehkä vieläkään täysin tajuta, pakottavat korjaamaan Aristotelestakin.

Väittäessään, ettei äärettömiä lukuja voi olla olemassa (1084a),Aristoteles on ehdot- tomasti väärässä! Mutta jos kerran matematiikka on fysiikan metatiede, niin eikö fyy- sikkojen tulisi olla valmiit astumaan yksi meta-askel pitemmälle, lukemaan Gödelinsä ja myöntämään, että matematiikka ja fysiikka yhdessä muodostavat avoimen systee- min? Kenties juuri QED jonka ongelmat liittyvät nimenomaan äärettömillä suureilla laskemiseen lopulta osoittautuu paitsi käytännössä myös teoriassa samantapaiseksi avoimeksi systeemiksi kuin transfiniittisten lukujen teoria, jossa kaikkia väitteitä ei peri-aatteessakaan ole mahdollista todistaa? Kenties fysiikka vielä saa oman "Feynmanin paratiisinsa", josta meitä ei karkoiteta?

Aristoteleen peruskysymys ”mikä on substanssi?” on mielestäni edelleen polttavan ajankohtainen.

" Ellei olisi mitään muuta substanssia luonnon muodostamien substanssien ulkopuo-lella, luonnontiede olisi to- siaankin ensimmäinen tiede. Mutta jos on olemassa jokin liikkumaton substanssi, sitä koskeva tiede on ensisijainen ja ensimmäinen filosofia, ja se on yleinen siinä mielessä, että se on ensimmäinen. Sen tehtävänä olisi tarkastella olevaa olevana sitä, mikä se on, ja sille olevana kuuluvia ominaisuuksia."  (1026a) ”

RK: Tuo dialektiikan kiistävä ajattelu ”kaiken absoluuttisesta substanssista” on van- hentunutta (LIIKKUVA 'MATERIA' korvaa sellaisen ”substanssin”, mutta sen sijaan substanssi on aiheellinen ja tarpeellinen käsite Baconin ”revisioimassa” SUHTEEL-LISESSA muodossa jollakin tavalla yhteen kuuluvien olioiden yhteisenä, olioihin kuuluvana perustana.

(Niihin KUULUMATON ulkoinen tai niille ominaisuuksia antamaton yhteinen perusta taas on  SUBSTRAATTI : tunnettuna esimerkkinä neurofysilogiset prosessit ovat TAJUNNAN SUBSTRAATTI.”:

" KORKEIN HERMOTOIMINTA,

neurofysiologiset prosessit,jotka tapahtuvat isojen aivojen kuorella ja välittömästi sen alapuolella olevassa kerroksessa,ja jotka ovat ihmisten ja eläinten psyykkisen toimin- nan pohjana. K.h.t.:n prosessit ovat psyyken hermostollinen perusmekanismi, sen materiaalinen substraatti (linkissä hiukan väärin käännetty ”ainesosaksi”).


Vaan miten vastaa Pekoselle ”syytetty” Kari Enqvist:

Kari Enqvist:

KADONNEEN SUBSTANSSIN METSÄSTYS

Kirjoituksessaan "Mihin metafysiikkaa enää tarvitaan" (Niin&näin 2/98) Osmo Peko- nen päätyi nostamaan fysiikan metatieteeksi matematiikan, joka hänen mukaansa aristoteelisessä hengessä valottaisi substansseja luonnon muodostamien substanssien ulkopuolella. ”

RK: Viittaakohan Enqvist tässä ”uskontoon”, tuolla ”yläpuolisuudella”? Mielestäni Pekonen ei yllä puhu ”luonnon yläpuolisuudesta”, vaan luontoon kuuluvista piirteistä.

KE: ” Näin metafysiikka ei sittenkään olisi kuihtumassa modernin fysiikan painon alla. Mielestäni on olemassa toinen, perustellumpi näkökanta:metafysiikka ei ole kuollut mutta fysiikka on nielaissut sen kuin valas aikoinaan Joonan.

Kun Pekonen kirjoittaa, että fyysikot "pyrkivät pukemaan fysikaalisista ilmiöistä löytä- mänsä säännönmukaisuudet matematiikan kielellä lausuttujen lainalaisuuksien muo- toon", hänellä on mitä ilmeisimmin mielessään kokeelli- nen fysiikka, jonka löytöjä teoreettiset selitykset sitten seuraavat. Klassinen esimerkki on Henri Becquerelin  maaliskuun 1. päivä vuonna 1896 löytämät oudot säteet eli radioaktiivisuus, ilmiö jonka tyydyttävään teoreetti- seen selittämiseen kului reilut kolmekymmentä vuotta.

Monilla fysiikan alueilla marssijärjestys on edelleen sama. Esimerkiksi korkean lämpö- tilan suprajohteet valmistettiin 1980-luvun lopulla yrityksen ja erehdyksen tietä ja siis löydettiin tarmokkaan kokeellisen toiminnan ansiosta, emmekä vielä ymmärrä, miksi tietyt aineet ovat suprajohteita paljon absoluuttisen nollapisteen yläpuolella.

Mutta kun puhutaan maailman substanssista -- ja tällöin ajattelen reduktionistisesti alkeellisimpia mahdollisia ai- neen ja avaruusajan rakennuspalikoita -- tilanne on toinen. Teorialla ei ole vain selittävä rooli vaan se myös ennakoi uutta. ”

RK: Enqvist on tuossa aivan oikeaassa siin, että mitä metafysiikalle HÄNEN MAAIL-MANKATSOMUKSESSAAN tapahtuu! Niin ei kuitenkaan tapahdu ihan joka opissa.

Teoria sanan suppeassa merkityksessä ”ajattelumuotona, joka kuvaa koh-dettaan kokonaisuutena”, ei edes ole teoria, ennen kuin se ennustaa jota-kin, KOSKA MUUTEN SITÄ EI VOIDA TESTATA, ja juuri tämä ominaisuus olla testattavissa todeksi tai epätodeksi on loogisen 'ajattelumuodon' käsitteen merkitys, on se ajattelumuoto siiten väittämä, käsite, päätelmä tai teoria.

Tuollainen Enqvistin "alkeellisimmista mahdollisista (=jakamattomista) ...rakennuspali- koista" koostuva "yksi kaikensubstanssi" on juuri monadologinen aksiooma, heti kun sitä käytetään jossakin päättelyssä.

Dialektisessa materialismissa "maailmankaikkeuden materiaalisen ykseyden periaa-te" EI TARKOITA MONADOLOGISTA AKSIOOMAA ("minkäänulotteisessa avaruu- dessa"), vaan se tarkoittaa kaiken todellisen (reaalisen) periaatteellista vuorovaikutus(mahdollisuut)ta jotakin kautta.

KE: ”Tämä teoreettisen fysiikan kasvaminen itsenäiseksi tieteeksi ja siirtyminen taka- penkiltä ohjaajan paikalle alkoi 1800-luvun lopulla, jolloin Maxwellin yhtälöiden perus- teella ennustettiin, että radioaaltoja oli mahdollista lähettää ja vastaanottaa, minkä  Heinrich Hertz sitten kokeellisesti osoitti vuonna 1887.Englantilainen P.A.M.Dirac  tuli ennustaneeksi antiaineen olemassaolon pyrkiessään yhdistämään kvanttimekanii-kan ja Einsteinin suppeamman suhteellisuusteorian.Tämä tapahtui vuonna 1928, ja elektronin antihiukkanen positroni löytyi kosmisista säteistä vuonna 1932. Sähköhei- kon voiman välittäjähiukkasten W:n ja Z:n olemassaolo oli ennustettu ja niiden mas- sat laskettu jo vuosia ennen kuin ne löydettiin v.1983. Niinpä voidaan sanoa,että me. tafysiikka elää ja voi hyvin tänäkin päivänä. Sitä ei vain enää kutsuta metafysiikaksi vaan teoreettiseksi fysiikaksi. ”

RK: Ihmisestä ja ihmiskunnasta riippumaton MATERIA itse (ja sen liike) ei kuitenkaan OLE ”TEOREETTISTA FYSIIKKAA”,vaan T.F. vain KUVAA sitä jollakin tarkuudella!

”Materian sisällä" esimerkiksi EI OLE MUODOLLIS- TA LOGIIKKAA, vaikka teoreettisen fysiikan sisällä onkin!

Se on osa KIELTÄ, JOLLA MATERIAA KUVATAAN, eikä materiaa itseään!

Siitä tulee METAFYSIIKKAA kaikissa niissä ikävissä piirteissään, joissa dialektinen materialismi sitä arvostelee, sitten ja se perusteettomasti (ja salaa) oletetaan itse todellisuuden rakenneosaksi!

Esimerkiksi juuri Diracilla matematiikka kyllä ennusti kaikenlaista sellaistakin, mikä yk-sinkertaisesti vain unohdettiin,kuten ”negatiivisia enegiatiloja”,ja yhtä kaikki näin saatu tulos ennustaa todellisuutta 12 numerolla... vain erityinen suhteellisuusteoria ennus-taa jotakin fysikaalista vieläkin tarkemmin. Ja sitä Higgsin bosonia ei sitten tunnu löytyvnkään, jossakin on kuitenkin matoja...

[HM: Tässä ilmeisesti väärä tieto...]


KE: ”Sanotaan,että teoreettisen fysiikan kieli on matema-tiikan kieli.Fysiikassa mate- matiikka ei kuitenkaan ole itsetarkoitus vaan apuväline. Usein sitä käytetään tavalla, joka saa matemaatikot näkemään painajaisia.Tieteenhistorioitsija Peter Galison on kuvannut tätä osuvasti "matematiikan pidginisaatioksi", esimerkkinä eturivin teoreettisen fyysikon Sidney Colemanin esipuhe paljon käytettyihin luentoihinsa:

"Our approach will be, from a mathematical viewpoint, despicable. Nothing will be proved; everything will be done by analogy, formal manipulation of ill-defined (sometimes divergent) quantities, and handwaving."

Tällainen asenne on teoreettisten fyysikoiden keskuu- dessa yleinen, ja hyvästä syys-tä. QED:n ja muiden kvanttikenttäteorioiden formaalit äärettömyydet voivat vaivata matemaatikkoja, mutta fyysikot uskovat tietävänsä niiden fysikaalisen merkityksen: käyttämämme teoriat ovat efektiivisiä ja voimassa vain tietyllä, rajoitetulla sovellusalueella.

Efektiivisyyteen liittyy emergenssi, joka on seurausta fundamentaalisemman teorian vapausasteiden (riippumattomien muuttujien) häviämisestä näköpiiristä esim. keskiarvottamisen seurauksena. ”

RK: Enqvist on itse ottanut emergenssin käsitteen omin lupinensa tuollaisen vääristelyn kohteeksi, mitä se ei ollenkaan tarkoita, vaan aivan muita asioita.

KE: ” Tuttu esimerkki tällaisesta emergenssistä on hiukkasjoukon lämpötilan käsite, jota ei esiinny mikrofysikaalisen (ja siis fundamentaalisemman) kuvauksen tasolla, missä puhumme ainoastaan hiukkasten paikoista ja nopeuksista. Lämpötila ei edes ole yksikäsitteinen kuvaus hiukkasjoukolle, sillä monta erilaista mikrojärjestystä tuottaa saman lämpötilan. ”

RK: Lämpötila on joskus ollut yksi emergoituva ilmiö,kun on muodostunut hiukkasista sellaisia rakenteita kuten hiloja ja molekyylejä, jotka voivat liíkettä (energiaa) varastoi- da lämpönä. Lämpö sitten tunnetusti vaikuttaa voimakkasti mm. kemiaan. Tuo on ra-jatapaus.Jos lämpö on emergentti ilmiö, sana emergensi ei voi korvata Engelsin 'ma- terian liikemuodon' (fysikaalis-kemiallinen,biologinen,sosiaalinen) käsitteitä,eikä emer- genssi ole tuolloin myöskään redusoimattomuuden synonyymi, vaan käsittää sekä redusoituvia että redusoitumattomia ilmiöitä.

KE: ” Kuvailun efektiivisyydellä ja käsitteiden emergentillä luonteella on suuri merkitys myös substanssikysymyksen kannalta. ”

RK: Emergenssi EI kuvaan KÄSITTEIDEN vaan todellisuuden ilmiöitä!

KE: ” Kaikesta tästä huolimatta matematiikka voi toki olla fysiikan ainoa kieli. ”

RK: Matematiikka ei ole kieli olemukseltaan. (Tässä itse Baconkin erehtyi!) MatematiikaLLA on kieli, ja se on olennaisesti muodollinen logiikka.

KE: ” Kielen ominaisuuksista ei kuitenkaan voi vetää johtopäätöksiä sen kuvailun kohteesta. ”

RK: Just, ei voidakaan. Matematiikasta sen sijaan voidaan kyllä tehdä päätelmiä to- dellisuudesta: ajatellaan vaikka kaoottisia ilmiöitä. Uskomatonta, mutta totta. Luonto noudattaa niitä tavallisella kaksipäisellä logiikalla laskettuja kaoottisia MATEMAATTISIA lakeja sekin!

KE: ” Matematiikkaan voi olla koodattu kaikki se, mitä fysiikassa voidaan sanoa, "

RK: EI OLE, koska matematiikan TULKINTOJA ei ole koodattu itse matematiik-kaan!!! NEKIN, ja vieläpä AIVAN ERITYISESTI JUURI NE!, ovat kuitenkin FYSIIKKA!!!

KE: "...mutta kun matematiikan lausumien määrä on rajaton, sen ominaisuuksia tut- kiskelemalla emme pääse puusta pitkään.Matematiikka sallii painovoiman,joka ei vai- kuta käänteisesti verrannollisena etäisyyden neliöön vaan vähenee vaikkapa lineaari- sesti; itse asiassa mikä tahansa funktio,mikä tahansa käyttäytyminen, on sallittu. Säh- kömagneettisen alkeiskytkennän voimakkuuden eli ns. hienorakennevakion arvo voi matemaattisesti olla mikä tahansa reaaliluku, mutta jos se poikkeaisi mitatusta (noin 1/137) muutamalla kymmenellä prosentilla,maailmaamme ei olisi olemassakaan:mm. atomien ja molekyylisidosten stabiilisuudet riippuvat oleellisella tavalla hienorakenne- vakion arvosta. Tunnettujen voimien lisäksi matematiikka sallii äärettömän määrän erilaisia voimia, erilaisia todellisuuksia. Näistä ääretön osajoukko ei selvästi- kään ole realisoitunut luonnossa. Tämä huomio johdattaa meidät luontevasti Gödelin epätäydellisyyslauseen merkitykseen.

Gödel osoitti, että matematiikkaan sisältyy lausumia,joiden totuusarvoa emme sen si- sällä pysty määrittämään. Mutta luonto, ja sitä kautta olevassa olevan maailman sub- stanssi, ei hyödynnä matematiikan koko rikkautta. Niinpä meillä ei ole mitään a priori taetta siitä, etteikö fysiikan kuvaus voisi joskus olla koko luonnon täydellisesti kattava. ”

RK: Ja varsinkaan ei ole alkeellisintakaan taetta, että se VOISI olla sitä!

(Itse asiassa niitä päinvastaisia takeita meillä kyllä on: varmojen dialektisten vastakohtien muodossa!)

Käsite 'tosi'(/'epätosi`) ON ERI ASIA TULKITSEMATTOMALLE JA TULKI-NALLISELLE AKSIOMAATTISELLE JÄRJESTEMÄLLE: jälkimmäiselle se on EMPIIRINEN, ensin mainitulle taas ei!

KE: ” Toisin sanoen, luonto ei välttämättä eksy matemaattisen hämärän rajamaille ja Teoria kaikesta saattaa olla olemassa. ”

RK: Sellainen edellyttäisi todellisuuden luonnetta, jota missään tapauksessa ei voida lähtökohtaisesti aksiomaattisesti olettaa.

KE: ” Toisaalta, voi käydä niinkin, että luonnon matematisoinnilla on rajansa ja jou- dumme todella elämään eräänlaisessa Gödelin helvetissä (eli Pekosen "Feynmanin paratiisissa";tässä terminologian valinnassa näkynee matemaatikoiden ja fyysikoiden välinen ero).

Kenties tähän viittaa kvanttimekaniikan ns. mittausongelma,jonka ydin on matemaat- tisesti hallitsematon "aaltofunktion romahdus", ja jota vain tämän vuoksi pidetään epätyydyttävänä. Varsinaista fysikaalista ongelmaa ei asiaan liity.

Joka tapauksessa selvää on, että emme tule tuntemaan rajojamme ellemme koko ajan pyri porautumaan yhä lähemmäs maailman substanssia ja etsimään Pekosen haihatteluna pitämää Teoriaa kaikesta.

RK: Tyhjää pulinaa noiden todellisen tieteellisen merkityksen kannalta! Tutkimuksen lähtökohdaksi ei tarvitse, eikä pidä, ottaa ”teoriaa kaikesta”, jo mainitsemistani syistä! Parasta tutkia vain edelleen niitä erikoistapauksia!

JOS olisi "kaikenteoria", kyllä se lopulta sitäkin kautta löytyisi!

"Lokaalia" fysiikan teoriaa ei voida pitää sen takia auto- maattisesti "vääränä", että se JOILTAKIN OSIN EI SO- PISI YHTEEN KAIKENTEORIAN IDEAN KANSSA, mitä "kaikenteorian" ottaminen (aksiomaattiseksi) lähtökohdaksi" mm. merkitsisi metodisesti!

KE: ” On syytä korostaa, että tässä prosessissa uuden metafysiikan - eli teoreettisen fysiikan - rooli poikkeaa vanhasta siinä, että se ei milloinkaan kadota empiriaa silmistään. "

RK: TIETEENFILOSOFIAN, "metafysiikakin"!, 'empiria' ovat tieteelliset teoriat ja nii- den historiallinen kehitys. Filosofiatieteet eivät tee "omia" luonnontieteellisiä kokeita "OHI" itse luonnonteiteiden (tai jos tekevät, ja saavat tuloksia, on syntymässä uusi luonnontiede).

LUONNONTIETEEN kuten fysiikan 'empiria' on kyllä ilmiönä LUONNONTIETEIDEN FILOSOFIAN TUTKIMUSKOHDE spesifinä yhteiskunnallisen KÄYTÄNNÖN (kaiken totuuden viimekätisen historiallisen KRITEERIN, koetinikiven) muotona.

Mutta itse LUONNONTIETEET EIVÄT "TUTKI EMPIIRI- SESTI EMPIRIAA", mikä tarkoittaisi tarkasti ottaen, että OTETTAISIIN SKEPTINEN KANTA OBJEKTIIVISEN TODELLISUUDEN OLEMASSAOLON TAI TIEDONSAANTIMAHDOLLISUUDEN SUHTEEN SIITÄ, vaan ne tutkivat itse sitä objektiivista, luonnontieteet nimenomaan MATERIAALISTA TODELLISUUTTA

OBJEKTIIVINEN TUTKIMUSKOHDE määrää TIETEENALAN. ja on sen olemassaolon edellytys.

Enqvist ei nyt kerro, kumpi se hohde nyt hänen uudelle "yhdistelmätieteelleen" on: empiria, vai objektiivinen todellisuus!

ENNUSTAVATKO TEORIAT VAIN (UUSIA) EMPIIRISIÄ HAVAINTOJA, vai objektiivisen todellisuuden materiaalista käyttäytymistä!?

JOS "vastaus" on edellinen, niin mitä ne teorist KUVAAVAT? VAIN KOKEITAKO?

Ensin mainittu vastaus, ja metodologinen vaatimus, että metafysiikassa/dialektikas-sa(kaan) EI SAA TEHDÄ MATERIAA(LISTA TODELLISUUTTA) KOSKEVIA AKSI- OOMIA, JOITA EI VOI VÄLITTÖMÄSTI KOKEILLA (esimerkiksi hypoteesia gravito-nista), ja että ylipäätään "kokeet kertovat vain kokeista" mutta eivät objektiivisesta todellisuudesta, on Ernst Machin tuhoisaa "sosialide-mokraattista luonnontieteen filosofiaa", jossa "totuus" päätetään viime kädessä äänestämällä, ja joka merkitsee tieteen sekoittamista ilmiönä täysin politiikan kanssa. "Tuloksista" tieteen kannalta tiedetään niin Machin ajan Itävallasta ja Saksasta kuin tämän päivän Suomessakin.

Sitäkö Enqvist silmänkääntötempullaan ajaakin takaa..?

KE: "Kukapa olisikaan voinut pelkän ajattelun,pelkän päättelyn avulla - olipa se luon- teeltaan sitten filosofista tai matemaattista - päätyä esimerkiksi kvanttimekaniikkaan? "

RK: Ei siihen kukaan ikinä pelkkien kokeidenkaan avulla olisi voinut päätyä.

Muuten: MUODOLLINEN LOGIIKKA SISÄLTYY KYLLÄ KAIKKEEN EMPIRIAAN, KOEMENETTELYYN, YHTENÄ TESTATTAVANA OSANA FYSIIKAN JA MATE- MATIIKAN OHELLA (Poincarén periaate), vaikkei se itse materiaaliseen todellisuuteen sisällykään!

KE: "Kuka filosofi olisi voinut aavistaa,että sellaiset aris- toteeliset substanssiominai- suudet kuten kovuus tai avaruudellinen paikka ovat ainoastaan efektiivisiä (ja emergenttejä) käsitteitä? ”

RK: Ne ovat kyllä aivan todellisia, vuorovaikuttavia ilmiöitä...

'Olemassolo' on "vuorovaikuttamista", vuorovaikutusten piirissä ilmenemistä.

KE: ” (On todennäköistä, että myös aika ja avaruus ovat efektiivisiä käsitteitä eivätkä siis liity maailman substanssiin; näin on asian laita mm. säieteorioissa, jotka pyrkivät yhdistämään kaikki tunnetut perusvuorovaikutukset.) ”

Aika ja avaruus ovat kyllä TODELLISIA ILMIÖITÄ (eivät suinkaan vain ”käsitteitä”, kuten Kant ja Mach luulivat...)

KE: ”Nämä huomiot sisältävät hyödyllisen metafyysisen opetuksen.Tänään voimme sanoa, että maailman perusrakenne, mikä se sitten onkaan, toteuttaa varmastikin kvanttifysiikan meille outoja sääntöjä; Einsteinin unelma kvanttifysiikan alla uinuvasta klassista fysiikkaa muistuttavasta rakenteesta on kuollut ja kuopattu. ”

RK: Tuo on totta.

KE: ”Emme kykene mieltämään kvanttitodellisuutta ja sitä kautta maailman substans- sia, mutta tämä ei suin- kaan ole varsinainen ongelma; emme muutenkaan ymmärrä matematiikkaa - kompleksilukuja, n-ulotteisia avaruuksia, Chernin luokkia ja niin edel-leen - kuin formaalissa mielessä. Oleellisempi kysymys on, miksi välitön todellisuutem- me näyttää tottelevan klassisen fysiikan selkeitä sääntöjä.Modernin metafysiikan vas-taus on tämä: todellisuutemme on emergentti, mutta se ei kuitenkaan ole enemmän kuin osiensa summa. ”

RK: Tässä Enqvist suuntautuu myös SYSTEEMITEORIAN ”KIISTÄMISEEN”!

KE: ”Päinvastoin,arkitodellisuutemme on kaukana kvanttitodellisuudesta siksi,että ha- vaintoavaruutemme on niin karkea. Se hukkaa informaatiota keskiarvottamisen ja liki-arvoistamisen kautta ja on tässä mielessä ainoastaan efektiivinen eikä yksikäsitteisesti palautettavissa todellisuuden perusrakenteisiin. ”

RK: Enqvist määrittelee 'informaation' käsitteen päin mäntyä: KAIKKI MONIMUO-TOISUUS ei ole informaatiota, vaan informaatio liittyy aina OLIOIDEN VAIKUTUK- SIIN TOISIINSA, se on ikäänkuin varastoitua vuorovaikutusta, jonka avulla toteutu- neen vuorovaikutuksen piirteitä voidaan toistaa ja MONISTAA. Itse asiassa tämäkin on HEIJASTUS, ja informaatio on aiankin teknisesti sen BITEISSÄ MITATTAVISSA OLEVA OSA-ALUE.

KE:”Tämän vuoksi metafysiikka ilman fysiikkaa ei milloinkaan voi toivoa kykenevänsä sanoa mitään oikeaa,oleellista tai lopullista maailman substanssista. Matematiikka on liian kattavaa; pelkkä filosofinen järkeily efektiiviseen todellisuuteensa vangittuna liian rajoitettua. Siksi meidän on pakko kääntyä fysiikan puoleen.

Kari Enqvist ”


Katsotaan seuraavaksi, keiden tai minkä puoleen

Bolšaja sovjetskaja entsiklopedija nyt myös englan-nisksi Great Soviet Encyclo-pedia, maailman paras tiedetietosanakirja kääntyy:

SUBSTANSSI

(lat. substantia = pohja(na), perusta(na oleva)) - olemus, se ,joka on pohjana),  ob- jektiivinen todellisuus (tai sen osa) tarkasteltuna sen sisäisen ykseyden (yhtenäisyyden) kannalta;materia sen kaikkien liikemuotojen ykseyden näkökul-masta; äärimmäinen (syvin) perusta, joka mahdollistaa aistimellisen monimuotoisuu-den ja ominaisuuksien muuntelun palauttamisen johonkin pysyvään, suhteellisen vakaaseen ja itsenäisesti olemassaolevaan.

Jonkin filosofisen konseption yleisen suuntautumisen mukaan erotetaan yksi sub- stanssi (monismi), kaksi substanssia (dualismi) ja joukko substansseja ((ontologinen) pluralismi).

Filosofian historiassa substanssi on tulkittu eri tavoin: substraatiksi = (kasvu)alus-taksi, konkreettiseksi erityislaaduksi, olemukselliseksi ominaisuudeksi, sellaiseksi, joka voi olla itsenäisesti olemassa, kohteen perusteeksi ja muutosten keskiöksi, loogiseksi subjektiksi.

Jo antiikin filosofiassa erotettiin erilaisia substansseja, jotka määriteltiin olioiden muutosten substraatiksi tai alkuperustaksi (esimerkiksi Demokritoksen atomit tai Empedokleen neljä alkuainetta).

Aristoteles samaisti substanssin ”ensimmäisen olemuksen” kanssa määritellen sen olion tästä erottamattomaksi perustaksi, sen ainutlaatuisuudeksi (= ominaislaaduksi, RK). Substanssin ontologisten erityistuntomerkkien rinnalla Aristoteles osoittaa substanssin loogisia tuntomerkkejä: substanssi päätelmän subjektina, mutta ei predikaattina, substanssin ilmaistavuus kohteen lajin ja alkuperän muodossa jne.

(Tässä puhutaan juuri SUHTEELLISESTA substanssista TIETYN OLIOJOUKON yhteisenä materiaalisena perusaineksena: periaatteessa kaikki substanssi voidaan aika tarkkaan käsittää noin, kun ”kaiken substanssia” jo kuvaa 'materian' käsite, RK)

Aristoteleen 'muodon' tulkinta alkusyynä,joka aiheuttaa kohteen (olion) määrittynei- syyden (määrittää (erillisen) kohteen) toimi lähteenä paitsi henkisen ja esineellisen substanssin erottamiselle,myös riidoille ns. 'substantiaalisista muodoista', joita käytiin kautta keskiajan filosofian (kts. nominalismi, (käsite)realismi).

Uuden ajan filosofiassa erotetaan kaksi 'substanssin' analysoinnin linjaa.


Ensimmäisen niistä,joka liittyy substanssin ontologiseen käsittämiseen olemisen viimekätisenä perustana, aloitti empirimissä Francis Bacon SUBSTANTIAALISTEN MUOTOJEN laadullisen kuvauksen tietä samaistaen substanssin konkreettisten oloiden muodon kanssa. "

(Tuossa seuraavassa lähteessä (Oizerman) sanotaan, että olioiden OMINAISUUKSIEN muodoa, tämä pitää tarkistaa Baconin omista teksteistä)

RK: Tässä kohdassa otan toisesta lähteestä, M. T. Iovtšukin, T. I. Oizermanin ja I. J. Štšipanovin ”Filosofian historia I:stä” tarkemmin tuosta Baconin muoto-opista, joka muoto siis, jälleen kerran, tarkoitti sekä kappaleen että liikkeen muotoa, ja sama sisältö (”materia”, sama kuin nykyään sisältö, pilkulleen) saattoi käyttäytyä eri tavoin riippuen ”liikkeen muodosta” siinä.

Samalla selviää, mistä Bacon ja (mm. idean ”kaikenteoriasta” ensimmäisenä esittänyt) René Descartes skabasivat.


" Baconin materialimi. Oppi muodosta

Selostaessaan Baconin materialistista oppia materiasta ja sen liikkeestä Marx kirjoit- taa: "Liike  on materian omi- naisuuksista ensimmäinen ja tärkein, ei vain mekaani- sena, matemaattisena liikkeenä, vaan myös "viettinä" (drive), "elämänhenkenä", "vi- reenä"... " Materian elementaariet muodot ovat "eloisia", "yksilöllistyviä", oliolajeille ominaiset eroavuudet aikaansaavia olemusvoimia. "


Materian luonteeseen kuuluvien muotojen tutkiminen oli Baconin mukaan oikean in-duktion perustehtävä, Muoto (form) oli oliolle kuuluvan ominasuuden materiaa- linen olemus. Niinpä lämmön (olemassaolo)muoto oli tietty liikelaji. (Bacon esittikin pilkulleen oikean teorian lämmön olemuksesta.Lämpö oli hänen mukaansa ”pienen mittakaavan (olioiden!) mekaanista liikettä”, samoin paine, minkä sitten kokeellisen tieteen harrastaja Robaird O'Bhoaill (Robert Boyle) pitkälle todisti oikeaksi. RK)

Oliossa yhdenkään ominaisuuden muoto ei ole erillään tämän olion muista ominai-suuksista. Jotta voitaisiin löytää jonkin ominaisuuden muoto, täytyy eliminoida oliosta kaikki, mikä vain satunnaisesti liittyy esitettävään muotoon, ja mikä ei kuulu tarkaste- lun alaiseen ominaisuuteen (olioon!). Tämä toimitus...ei voi olla reaalista poistamista, koska oliossa kaikki sen piirteet kuuluvat yhteen. Kyseessä on looginen poisto eli
abstraktio.


Bacon kehitteli materialistisen näkemyksen muodosta polemiikissa Platonin ja Aristo- teleen spekulatiivista muotokäsitettä vastaan. Fysikaalisessa katsannossa muoto on Baconin mukaan niiden alkeishiukkasten liikettä, joista olio koostuu. Olion ominaisuu- det eli kvaliteetit ovat yhtä materiaalisia.Materialle on Baconin käsityksessä ominainen aistilaatujen ääretön moninaisuus."Materialismi kätkee Baconin, ensimmäisen luojan- sa,kohdalla vielä naiivilla tavalla kaikinpuolisen kehityksen idut sisäänsä", sanoo Marx.


Materialistisesti perustellun induktioteorian lisäksi Bacon kehitteli uuden tieteiden luo- kittelun, joka lähtee tietokykyjen erilaisuudesta: Muistiin nojaa historia ja mielikuvituk- seen runous. Ymmärrykseen (ajatteluun) pohjautuvat filosofia, matematiikka ja luonnontiede.


Tiedon varsinainen tehtävä on syiden tutkiminen. Syyt jakautuvat vaikuttaviin syihin (joita tavallisimmin kutsutaan vain syiksi) ja tarkotussyihin eli päämääriin (arvoihin, RK). Fysiikka tutkii vaikuttavia syitä ja metafysiikka "tarkoitussyitä". Luonnontieteen tehtävä on vaikuttavien syiden erittely. Sen vuoksi Bacon piti fysiikkaa luonnontutki-muksen ytimenä. Luonnontutkimusta käytetään käytännäöllisen elämän kohentami-seksi. Mekaniikka soveltaa vaikuttavia syitä ja "luonnonmagia" "tarkoitussyitä" koskevaa tietoa ('magia' tarkoittaa "materiaan vaikuttamista hengellä"...).


Matematiikalla ei Baconin mukaan ole omaa "päämäärää" (hyödynnettävää objektii- vista tutkimuskohdetta luonnossa, RK) vaan se on pelkkä luonnontutkimuksen apu- neuvo. (Tässä kohdassa hän siis erehtyi, mutta veti tästäkine räitä oikeita johtopää-töksiä, kuten että Aurin- gon ja Maan keskinäisiä liikkeitä koskevien laskujen on johdettava samoihin tuloksiin siitä riippumatta, kumpaan taiavaankappaleeseen koordinaatisto kiinnitetty, jos kaikki vaikuttavat tekijät otetaan oikein huomioon.)


Tiedon viimeinen osa-alue on ihmistä (ja yhteiskuntaa,RK) koskeva tieto eli "antropo- logia": se tarkastelee ihmistä joko erillisenä yksilönä tai yhteiskunnan jäsenenä. Jäl-kimmäisessä tapauksessa liikutaan politiikan alueella. Politiikan tuntemus on Baconin mukaan niiden henkilöiden yksinoikeus, jotka ovat kokonaan antautuneet valtion hal-lintaan (heillä ei saa esimerkiksi olla ykstyisiä bisneksiä,vaan heidän pitää elää valtiolle ja valtiosta; sen sijaan TAVALLISELLE KANSALAISELLE Bacon ei sälytä tuollaisia velvollisuuksia!).Ihmisyksilöä tutkivat tiede jakautuu fysiologiaan,joka tutkii ruumista, ja psykologiaan, jonka tutkimuskohde on "sielu".Sielulla Bacon käsitti jotakin materiaalis-ta. Tosin hän antoi periksi tuon ajan yleisesti hyväksytyille katsomuksille erottamalla luonnontieteellisen tutkimuksen kohteena olevasta sielusta 'hengen', joka hänen mie-lestään "opitaan ilmoituksen perusteella" (ja silläkin hän tarkoitti pääasiassa MORAA-LIA,eikä tuossa oppimistavassa tarvitse välttämättä olla mitään erityisen idealistista). "


”Tätä laadullista substanssikäsitystä vastaan  R. Descartes asetti käsityksen kahdesta (periaatteellisesti täy- sin erilaisesta) substanssista: materiaalisesta (jolle oli ominaista jatkuvuus ja määrällinen muuttuvuus) ja henkisestä (ajatuksellisesta). "


(RK: René Descartes,1596 - 1650,muistutti sekä opiltaan että taustaltaan monin ta- voin Isaac Newtonia (joka kuitenkin sanoissaan vilpillisesti tai sitten viitsimättä pereh- tyä asiaan kunnolla vannoi Baconin induktionismin nimeen eikä Descartesin). Mo- lemmat jäivät lähes syntymästään toisesta vanhemmastaan orvoksi, Descartes äidis- tään, joka kuoli keuhkotautiin, Newton isästään,ja he joutuivat ensimmäisiksi kymme- neksi elinvuodekseen ”syviä” paikallisia ilmeisesti germaaniskristillisiä näkemyksiä edustaneiden isovanhempien kasvatettaviksi. Sieltä molemmat siirtyivät tiukkojen kir- kollisten fundamentalistien koulunpenkille.Molemmat olivat erittäin hyviä mutta sairas- televia, oppilaita, jotka saivat erivapauksia, ja oppivat sellaisia pitämään itselleen itse-stäänselvyyksinä,sellaisten lypsämisellä ollut myöhemminkään juuri äärtä eikä rantaa, kuten Newtonin ”parlamentaarikonurakin” osoittaa. Descartes sai erivapauden jopa tulla kouluun pysyvästi puolilta päivin, koska häntä ei kuitenkaan saatu pysymään aamulla tunneilla hereillä.


Molemmat olivat suurin piirtein samalla opilla kerettiläisiä uskonfundamentalisteja.

Descartes oli syntyisin Bretagnen kelttiläisalueelta,jossa hänen isänsä Joachim  (des Cartes = Kortti-, Pykälä-Joachim on heprealaisen nimen germaaninen muoto) toimi alueellisen itsehallintoelimen neuvosmiehenä (maakuntavaltuutettuna). Poika René suoritti lakialan tutkinnon (isänsä mieliksi), ja opiskeli sen rinnalla kaikkea maan ja tai-vaan väliltä, kuten lääketiedettä ja matematiikkaa, mutta ei koskaan tullut toimimaan päivääkään tuomarina tai muunakaan lakimiehenä. Sen sijaan hän toimi armeijassa (ilmeisesti lääkärinä), ja tykkäsi olla tässä hommassa erityisesti rauhan aikana, niin että värväytyi välillä naapurimaan Hollanninkin armeijaan. Varsinaisen päätoimeen-tulonsa hän kuitenkin hankki siitä,että myi isänsä kuoleman jälkeen osuutensa suvun ikimuistoisista tiluksista ja sijoitti rahat. Ne tuottivat yleisen taloudellisen nousun olois- sa hyvin. Tämä toimi tarkoitti myös, että hän ei tavoitellut aatelisarvoa, tuota silloisen yhteiskunnan korkeinta sosiaalista täyttymystä, joka tarkoitti myös verovapautta, joka oli tapana myöntää kolmen sukupolven asiokkaasta kruununpalveluksesta, jonka hä- nen isänsä ja sotilaslääkärivaarinsa olivat hyvin pedanneet. Tuota vosimelkein sanoa protestiksi ja epäluottamuslauseeksi kruunulle.

Hän uskoi sairastavansa keuhkotautia, ja kärsi kylmäntunteesta, mahdollisesti ruu- miinlämmön vaihteluista,josta syystä hän pyrki aina oleilemaan mahdollisimman kuu- massa paikassa. Analyyttiseen geometriaan johtaneen välähdyksensä (joka ei kyllä ollut aivan uusi kirkollisten matemaatikkojen piirissä) velmu välskäri väittää saaneen- sa Baijerin sodan aikana maatessaan oloaan parantelemassa paikallisen ison maalaistuvan leivinuunissa.

Muutettuaan Ruotsiin hänen keuhkonsa uudessa ilmanalassa tosiaankin poksahtivat, ja hän kuoli keuhkokuumeseen.(Hän oli myös pohjattoman pettynyt ja sydämistynyt, ettei päässytkään kuningattaren välittömään lähipiiriin, vaikka tämä oli hänet maahan kutsunut. Hänen olisi pitänyt jatkaa Suomeen,jossa kartanoissa joka ilta saunottiinkin (ainakin väki),vaikkapa Kemiön tuolloisen herran marsalkka Laiska-Jaakko de la Gar- dien tiluksille,jossa hänen tietojaan ja taitojaan taatusti olisi osattu arvostaa ja hyödyn- tää, eikä jäädä sinne Kristiinan kolkkoihin nurkkiin suotta luuhaamaan. Ei sen päähän mitään uutta kuitenkaan jäänyt...)

Descartes ei tietääkseni todistanut matematiikassa mitään järisyttävää, eikä kartesio- lainen koordinaatistokaan ole nimestään huolimatta hänen keksintönsä. Siitä huoli- matta Newton ja Leibnitz jatkoivat matematiikan kehitystä siitä, mihin Descartes oli lopettanut.

Soveltaessaan analyyttistä geometriaansa Galilein me- kaniikkaan Descartes esitti ensimmäisenä tallella ole- vassa kirjallisessa muodossa impulssimomentin (drallin) säilymisen lain.

Hänellä oli kuitenkin analyyttisen geometrin lisäksi toinenkin kaikkeen myöhempään tieteeseen vaikuttanut suursaavutus: lääketieteen, fysiologian ja psykologian alalta: hän esitti kokemustietä neurologisen  REFLEKSIN käsitteen. Hän oletti tasan oikein keskushermoston ohjaavan kaikkia refleksejä, jotka jakautuvat ihmisellä tahdonalai- siin ja siitä riippumattomiin, ja hän todensi havaintotietä laadullisen eron ihmisen ja eläinten ”reagoinnin” välillä, jonka hän kuitenkin tulkitsi päin mäntyä. Hänen mukaan- sa eri hermoradat (al-ferentit > afferen- tit) tuovat keskushermostoon refeleksitietoa, ja eri radat (ex-ferentit > efferentit) sitä vievät (takaisinkin) reagoivaan elimeen, jolla tavalla asia onkin.

Jos hänet halutaan lukea nykyaikaisen luonnontieteen ja sen filosofian perustajien joukkoon (Baconin itse nykyaikaisen kokellisen luonnotieteen perustajan Galilein (hänkin kerettiläinen uskonfundamentalisti) rinnalle, hän kuuluu siihen joukkoon REFLEKSIOPPINSA takia, eikä filosofiansa (joka oli täysin avutonta verrattuna Baconinn) tai matematiikan oppikirjansa takia.)

" Dualismin vaikeudet substanssien keskinäisten suhteiden "selittämisessä" ”voitti” Baruch Spinoza  panteistisen monismin pohjalta: hänelle ajattelu ja ulottuvuus (ava- ruudellisuus) eivät olleet kaksi substanssia,vaan yhden substanssin kaksi attribuuttia. (Tässä on sikäli etäistä järjentynkää, että materian ns. HEIJASTAVUUS eli vuorovai-kuttavien olioiden kuvautuminen toistensa MUODOLLISISSA ominaisuuksissa, jolla vuorovaikutuksen piirteitä voidaan mm. monistaa, näyttää olevan materian yleismää- re, joka todella rinnastuu aikaan ja avaruuteen, eikä noiden keskinäisiä suhteita mm. voida määritellä ilman signaaleja koskevia aksioomia. Ajattelu on heijastuksen korkein muoto, jota esiintyy vain ihmisyhtyeiskunnassa.) ”


” Toinen substanssin analyysilinja on substanssin käsit- teen, sen mahdollisuuden ja välttämättömyyden tieteelliselle tiedolle gnoseologinen, tieto-opillinen pohdinta. Sen aloitti John Locke substanssin analyysissään yhte- nä vaikeista (kootuista useista eri ajattelumuodoista, joista osa voi olla tosia ja osa ei, 'idean' merkityksen mukaisesti) ideoista ja substanssin idean empiristis-induktiivisen perustelun kritiikillään.

G. Berkeley kiisti ylipäätään kaiken materiaalisen subs- tanssin, mutta salli henkisen substanssin olemassaolon.

D. Hume kiisti sekä materiaalisen että henkisen subs- tanssin olemassaolon ja näki substanssin ideassa vain havaintojen hypoteettisen assosiaation jokisikin kokonaisuudeksi, joka on tunnusomaista arki- mutta ei tieteelliselle ajattelulle.

I. Kant elvytti 'substanssin' käsitteen gnoseologisen analyysin osoittaen tämän käsit- teen välttämättömyyden ilmiöiden tieteellisteoreettiselle selittämiselle. `Substanssin' kategoria Kantin mukaan ”... on havaintojen kaikenlaisen synteettisen yhtenäisyyden ehto, että on kokemusta... ”.

Erotukseksi epädialektisesta substanssikäsityksestä muuttumattomana aineellisena SUBSTRAATTINA (omi- naisuudettomana substanssina, alustana) Kant tarkasteli substanssia jonakin sisäisesti muuttuvana.


Tätä lähetymistapaa kehitti edelleen G.Hegel,joka eriytti substanssin sisäisen ristirii-taisuuden,sen itsekehityksen.Mutta dialektista asettamusta substanssista oliona, joka kehittää oman sisältönsä (omaa sisältöään) Hegel ei saanut aikaan, sillä hänelle substanssi on ”idean” eikä todellisuuden kehitysvaihe.


Nykyiselle porvarilliselle filosofialle on luonteenomaista kielteinen suhtautuminen substanssin kategoriaa ja sen roolia kohtaan tiedostuksessa, mikä liittyy tietyssä määrin huomion lisääntymiseen systeemejä, yhteyksiä ja suhteita kohtaan tieteessä.

(Ei se marxismissakaan ainakaan luonnontieteen filoso-fiassa kaikkein keskeisimpiä ole aina ollut, mihin esimerkiksi  S. T. Meljuhin mainitseekin erinomaisessa teokses- saan ”Filosofskie problemy jestestvennyh nauk” (Luontotieteiden filosofisia kysymyksiä, 1986), mutta se on kategorioita, joka voi ”nousta arvossa”. RK).

Siihen liittyen luontotieteissä säilyy tendenssi etsiä yhtä substanssia ”alkumateriaa”. Erilaisissa uuspositivismin konseptioissa substanssin käsite ymmärretään ”arkiajatte- lun jäänteeksi”, joka on päässyt tieteeseen todistamattomana tapana kahdentaa maailma ja naturalisoida havainnot. Toisaalta substanssin käsitteen kritiikki yhtyy materialimin kritiikkiin ja toisaalta syysuhteen käsitteen ja kausaalisen selittämisen kiistämiseen, yrittäen korvata ne kuvaamisella (Pierre Duheme) tai ”funktionaalisella suhteella” (Ernst Cassirer).

Joukossa nykyisiä porvarillisia virtauksia (eksistentialismissa, filosofiassa arkikielesä) substanssin käsitettä pidetään naturalistisen metafysiikan lähtökohtaperiaatteena, ja sen syntyä selitetään indoeurooppalaisten kielten erityisellä rakenteella, jolle on omi-naista lauseen subjektin ja predikaatin vastakkainasettelu.Tämän substanssin käsit-teen tulkinnan rinnalla on joukko suuntauksia, joissa on säilynyt tradionaalinen substanssikäsitys (uustomismi, uusrealismi).

Jotkin 1900-luvun porvarillisen filosofian idealistiset suunnat pyrkivät löytämään kult-tuurin ja ihmisen olemassaolon - arvon substanssia uuskantismista, elämäntarkoitusta  elämänfilosofiasta.

Dialektisen materialismin oppia substanssista kehitti  Karl Marx analyysissään kapita- listisesta tuotannosta ja arvomuodoista (”Pääomassa” abstraktinen työ (engl. labour) katsotaan vaihtoarvon ja muiden arvomuotojen substanssiksi).

Dialektisen materialismin näkökannalta substanssin kategoria on yksi materian uni- versaalis-loogisista luonnehdinnoista sen omien muutosten syynä,objektiivisen todel- lisuuden syysuhteisen selittämisen muoto. Päin vastoin kuin fenomenalismi, joka kiis- tää substanssin kategorian, marxismi alleviivaa sen välttämättömyyttä todellisuuden tieteellisteoreettiselle analyysille.  Lenin tuo esiin juuri tämän vaatimuksen:

” Toisaalta täytyy syventää materian ymmärtämistä substanssin tiedostamista (ym-märtämistä) myöten ilmiöiden syiden löytämiseksi. Toisaalta syiden todellinen tiedos-taminen on tiedo(stukse)n syvenemistä (syventämistä) ulkoisista ilmiöistä substanssiin. "

A. P. Ogurtsov

Mitä sellaisella ”monadilla” (milloinkin) tarkoitetaan?

[fi.wikipedia.org]

MONADI

(kr. monás, gen, monados - yksikkö, ainoa), käsite, jota käytetään joukossa filosofisia järjestelmiä merkitsemässä olevaisen konstitutiivisia elementtejä.

Antiikin filosofiassa tämän käsitteen keskeisen maailmaa selittävän periaatteen ominaisuudessa toi kehiin pythagoralaisuus, joka näki luvussa ja verrannossa (proportsija) olioiden alkuperustan.

Pythagoralaisilta monadin käsite tuli Platonille (Filebos-dialogi) ja Platonilta uusplato- nismiin, jossa se sai panteistisen tulkinnan ”Alkuykseytenä”, joka ilmentyy ja uusintaa itsensä olioiden moninaisuudessa  emanaation välityksellä.

Uuden ajan filosofiassa 'monadin' käsite sai Nikolaus Cusanuksen ja Giordano Bru- non panteistisen tulkinnan.Brunolla monadit heijastavat ääretöntä maailmankaikkeut- ta mikrokosmoksen ja makrokosmoksen vastaavuuden periaatteella.1600-luvulla mo-nadin käsitteellä on tärkeä rooli espanjalaisen skolastikon F.Soaresin, englantilaisen platonistin Henry Mooren ja saksalaisen luonnonfilosofin F.M. Helmontin filosofiassa.

” 'Monadi' on koko filosofisen järjestelmän avainkäsite G.W. Leibnitzilla,joka ideoi eri- tyisen monadiopin,” monadologian ”. Leibnitzin määritelmän mukaan monadi on yk- sinkertainen jakamaton aktiivinen alkeissubstanssi/substanssialkio, jolla on ”henkinen luonne” (se ja sama MUODOLLISEN LOGIIKAN TODELLISUUS- LUONTEEN KANNALTA ideaalinen henkinen vai materiaalinen, kun kuiten-kin ihmisen keksimä muodollinen logiikka on "kirjoitettu itse materian omi-naisuudeksi"! RK), johon vaikuttaa koko maailma ja joka heijastaa koko maailmaa.

(Tämä ei ole sitten ainoa 'monadin' määritelmä, vaan tämä on (pan)teistisen idealismin sellainen; olennaista on jakamattomuus, ja se, että mikä tahansa maailman ”todellinen ominaisuus” kussakin monadissa joko on tai sitä ei ole lainkaan; on pelkästään ”loogista” että Liebnitz joutui kiinittämään ma-terian heijastavuusominaisuuden kuhunkin monadiin erikseen, koska muu-ten sitä ei olisi saanut oikeastaan olettaa minnekään..., RK). (Kukin) monadi on ääretön joukko (”ykkösiä ja nollia” nykykielellä, RK) ja ne ovat toisiinsa nähden ”ennaltasäädetyssä harmoniasuhteessa(joka on Leibnitzin selitys luonnonlaeille ja niiden olemassaolomuodolle). Monadien ideaalinen luonne sulkee pois niiden keskinäisen vuorovaikutuksen (tässä suhteessa Leibnitzin monadit ovat aivan erilaisia kuin Newtonin ”atomit”), josta syystä "harmonia perustuu Jumalan säätämään yhteensopivuuteen".

Objektiivisen idealismin klassisena oppina Leibnitzin monadologialla oli tuona aikana tärkeä rooli dynaamisen, (idealistisesti) dialektisen lähetymistavan luontoon leviämi-sessä.Siihen sisältyi myös sellaisia ideoita kuin olioiden kaikenkattavan vuorovaiku-tuksen periaate, luonnonlakien yhdenmuotoisuuden periaate, säilyvyysperiaate, idea kaiken muuttuvuudesta ja itsekehtyksestä jne.


” Leibnitzin jälkeen 'monadin' käsitettä kehitettiin Christian Wolffin idealistisen rationa- lismin koulukunnan hen- gessä. 1800-luvulla monadologia sai vastakaikua saksalais- ten filosofien Johann Herbartin,Herman Lotzen ja muiden katsomuksissa,ja 1900-lu-vulla  Edmund Husserlin (Saksa),Alfred Whiteheadin  (Englanti) ja Ricard Hönigswal- din (Saksa,USA) näkemyksissä. Monadologinen lähestymistapa oli pohjana monien  personalismin edustajien näkökannoissa (Charles Renouvier, H. Karr, John McTaggart)

G. G. Majorov


TULKINTA (metodologia)  

matematiikassa, logiikassa, tieteen metodologiassa,tietoteoriassa,jonkin luontotieteel- lisen tai abstraktis-deduktiivisen teorian elementeille (ilmaisuille, kaavoille, symboleille jne.) eri tavoin annettujen merkityksien joukko (niissäkin tapauksissa,kun siten tarkas- teltavaksi otetaan itse tämän teorian elementit, jolloin puhutaan myös symbolien, kaavojen jne. tulkinnasta).

'Tulkinnan' käsitteellä on suuri tietoteoreettinen merkitys: sillä on tärkeä rooli tieteellis- ten teorioiden rinnastamisessa niiden kuvaamiin todellisuudenaloihin, erilaisten teorianmuodostustapojen kuvaamisessa ja niiden keskinäisten suhteiden muutosten ominaispiirteissä tiedostusprosessin kehityskulussa.

Koska jokainen tieteellinen teoria on tarkoitettu ja muodistettu kuvaamaan jotakin objektiivisen todellisuuden aluetta, tämä todellisuudealue toimii sen (teorian) ”luonnollisena” tulkintana.

Mutta sellaiset ”täsmätulkinnat” eivät ole ainoita mahdollisia edes klassisen fysiikan ja matematiikan siällölli- sille teorioille”: siten mekaanisten ja sähköisten värähtelijöiden samoin differentiaaliyhtälöin kavatusta isomorfismista seuraa välittömästi, että samoille yhtälöille on mahdollista vahintään kaksi aivan eri tulkintaa.

Vielä paljon suuremmassa määrin tämä on tunnus-omaista abstraktis-deduktiivisille loogis-matemaattisille teorioille, joille ovat mahdollisia paitsi erilaiset myös ei-isomor- fiset tulkinnat. Niiden ”luonnollista” tulkinnoista voi puhua vain varauksin. Abstraktis-deduktiiviset teoriat voivat liittyä tulkinnallisesti toisiinsa ilman niiden termien ”kääntä-mistäkin” ”fysiikan kielelle”.Esimerkiksi minkäänlaisista fysikaalisista tulkinnoista riippu- matta Lobačevskin geometrian käsitteet voidaan tulkita Eukleideen geometrian ter-mein. Erilaisten deduktiivisten teorioiden keskinäisten tulkintojen mahdollisuuden kek-simisellä oli valtava merkitys sekä itse deduktiivisten tieteiden kehitykselle (aivan erityi-sesti niiden suhteellisen ristiriidattomuuden todistamisvälineenä), että niihin liittyvien nykyaikaisten teoreettistiedostuksellisten konseptioiden muodostamiselle. ”

Yhteenveto:

Ehkä ”henkisiä” eivät ole Enqvistin ”monadit”, joilla hän kirjoittelee ihmisen keksintöä olevan muodollisen logiikan erillisten teorioiden niiden sisällä vaikuttavasta mallin lainalaisuudesta OBJEKTIIVISEN TODELLISUUDEN MATERIAALISEKSI RAKENNEPIIRTEEKSI.

Mutta se ("henkisyys") ei ole asian perusvirhe, vaan itse perusteeton monadologinen aksiooma maailmankaik-keuden koostumisesta ”monadeista, joissa mikä tahansa "todellinen ominaisuus" kussassakin JOKO TÄYDELLISESTI ON TAI SITÄ EI OLE LAINKAAN.

Maailmankaikkeus ei koostu MISTÄÄN MONADEISTA, koska silloin esimerkiksi dia- lektisia vastakohtia ei olisi olemassakaan. Muodollinen logiikka ei myöskään koskaan pidä ehdottoman absoluuttisesti yhtä tuon yllä mainitun ontologisen taustaoletuksen- sa kanssa, mikä ilmenee mm. siinä, että JOKAISELLA LUONNONTIETEELLISELLÄ TEORIALLA ON SOVELLETTAVUUTENSA RAJAT.

Muodollisloogisten vastakohtien lisäksi on olemassa DIALEKTISIA VASTA-KOHTIA, jotka ehdottomasti edellyttävät toisiaan molempiin suuntiin ollak- seen lainkaan olemassa. Ns. dialektiikan lait, jotka koskevat tällaisia dialekti- sia vasta-kohtapareja, ovat tuol- laisten käsiteparien (ilmiö-parien) TUNTOMERKKEJÄ.

Jos tällaisia käsitepareja, vaikkapa ´satunnaisuus ja välttämättömyys´, pidetään teo- rianmuodostuksessa kategorisesti toisensa pois sulkevina muodollisloogisina vastakohtina, niin sutta ja sekundaa tulee.

(Tätä kirjoittaessani en ollut vielä lukenut Enqvistin kir- jaa "Monimutkaisuus". Olen sen kuitenkin ostanut, ja suunnittelen arvostelevani edellä mainitulta pohjalta. Perästä kuuluu, sano torventekijä.)

Enqvistin "mullistava" ehdotus fysiikan opetuksen aloit-tamiseksi kvanttimekaniikasta on syvältä perseestä, ja palvelee vain joidenkin akateemisiin virkoihin luikerrelleiden uusideologien "tarpeita" paukutella äärioikeistolaisia poliittisia mielipiteitään tieteen varjolla.

http://www.tiede.fi/artikkeli/1402/koulun_fysiikka_jumiutui_sadan_vuoden_taakse


PS: Tässä Helsingin yliopiston professorin Sami Pihlströmin kritiikkiä fysiskalismia kohtaan:

www.tieteessatapahtuu.fi

www.tieteessatapahtuu.fi


Keskustelua:

http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=344804


Nyt Envist väittää yhtä implisiitisesti, että muodollinen logiikka olisikin Keenistä:

(Enqvist tietää kerrassaan erinomaisesti, että on olemassa salaliittoja, jotka haluavat mm. väärentää tiedettä poliittisiin "tarpeisiin"...)

https://yle.fi/uutiset/3-9652813


Kari Enqvistin kolumni: Se on salaliitto!

Kaiken taustalla ei ole suuri kulissien takainen juoni. Ja silloin harvoin kun on, se paljastuu pian. Miksi salaliittoon on niin houkuttelevaa uskoa, kysyy Kari Enqvist.


Kari Enqvist

Kari Enqvist.


Mikä ohjaa maailmaa? Tästä ei ole yksimielisyyttä, mutta yllättävän moni ajattelee, että ohjaaja piileskelee kulisseissa.

Poliittisen vasemmiston kuvitelmissa naruja nykii kasvoton kansainvälinen finanssi-kapitalismi. Sen käsikassaroita ovat pankit ja salaperäinen Bilderberg-ryhmä.

Länsimainen oikeisto näki kylmän sodan aikana joka paikassa kommunistisia sala- hankkeita. Hitlerin Saksa uskoi kansainväliseen juutalaiseen maailmanvalloitushank- keeseen, joka oli kirjattu Siionin viisaiden pöytäkirjoihin. Niiden mukaan maailmaa ohjaa juutalaisten neuvosto, joka ilmeisesti parempien kokoustilojen puutteessa kerääntyi juonimaan prahalaiselle hautuumaalle.

Siionin viisaiden pöytäkirjat on 1900-luvun alun propagandistinen väärennös,joka jat- kaa elämäänsä monissa arabimaissa. Niiden uusimmassa syyrialaisessa painokses- sa kyseisen kabaalin väitetään olleen myös New Yorkin vuoden 2001 terrori-iskun takana.

Kaksoistornien romahdus onkin salaliittojen parasta A-ryhmää. Siitä olivat aivan var- masti vastuussa juutalaiset tai sitten Yhdysvaltain hallitus. Pentagoniin ei suinkaan osunut lentokonetta, koska sellaista ei jäänyt törröttämään seinään valokuvattavaksi. Ja niin edelleen.

Kuukävelyiden Hollywood-totuuden peittelemiseen tarvittaisiin noin 400 000 henkilöä

Salaliittoja on kuulemma kaikkialla. Öljy-yhtiöt kieroilevat ilmastonmuutosta vas- taan. Lääkeyhtiöt estävät luonnonmukaisten syöpälääkkeiden kehitystä suojatakseen patenttejaan. Rokotteet ovat myös niiden juonia. Jo pitkään on tiedetty, että Apollo-ohjelman kuukävelyt on pompittu Hollywoodin lavasteissa.

On selvää, että maailmassa esiintyy laajamittaista vilppiä,huijausta ja petoksia. Erilai- set intressiryhmät, mukaan lukien öljy-yhtöt ja lääketeollisuus, yrittävät koko ajan vaikuttaa tuleviin tapahtumiin. Valtiot valehtelevat ajaessaan omia etujaan.

Mutta salaliitto on jotakin suurempaa. Salaliitto on pitkäaikainen, säännönmukainen, rationaalinen ja koordinoitu prosessi, jolla on tietty päämäärä. Nyt en siis puhu Panama-papereista vaan Da Vinci -koodi -luokan megahankkeista.

Jotka ovat ja pysyvät salaisina.

Fyysikkotaustainen Oxfordin yliopiston tutkija David Grimes selvitteli hiljattain, kuinka monta ihmistä tulisi värvätä esimerkiksi kuukävelyiden Hollywood-totuuden peittelemiseen. Vastaus oli: noin 400 000 henkilöä. Lääkeyhtiöiden salaliitto edellyttäisi vielä useampaa verivalalla vaiennettua.

Baldrickin legendaarinen lausahdus oli: ”Minulla on ovela suunnitelma”. Se merkitsi aina alkusoittoa katastrofille

Grimes myös arvioi, että moiset salaliitot paljastuisivat muutamassa vuodessa. Tämä on salaisuuksien suurin ongelma: ne eivät pysy pitkään salaisina. Ennemmin tai myöhemmin tulee Edward Snowden, joka paljastaa kaiken.

Tämän vuoksi salaliitot, silloin kun niitä joskus esiintyy, kääntyvät usein tarkoitustaan vastaan.

Esimerkiksi kelpaa Venäjä. Se on häärinyt katseilta piilossa sekä Krimillä että Eu- roopan ja Yhdysvaltain vaalikentillä. Haluaisin oikeastaan tavata nyt Putinin ja kysyä: Miten on mennyt, noin omasta mielestä? Onko Venäjän kunnioitus kaiken tämän seurauksena lisääntynyt vai vähentynyt?

Mr Beaninä tunnetun Rowan Atkinsonin mainiossa sarjassa Musta kyy esiintyi palve- lija nimeltä Baldrick. Hänen legendaarinen lausahduksensa oli: ”Minulla on ovela suunnitelma”. Sarjassa se merkitsi aina alkusoittoa katastrofille.

Meillä on psykologinen pakko löytää kaikille tapahtumille järkevä selitys

Luulen, että tämä pätee myös reaalimaailmassa. Salaliittoja esiintyy paljon kuviteltua harvemmin, ja yleensä ne epäonnistuvat surkeasti.

Mutta miksi ihmiset ovat niin valmiita uskomaan salaliittoihin?

Vaikka salaliittoteoriat tuntuvat järjettömiltä, paradoksaalisesti ne ilmentävät ih- mismielen rationaalisuutta. Meillä on psykologinen pakko löytää kaikille tapahtumille järkevä selitys.

Kun kaislikossa suhisi tai varjo läikähti kotiluolan seinälle, ihmisen esi-isät uskoivat sen johtuvan järkiperäisen toimijan puuhastelusta eikä sattumasta. Toimija oli näkymätön ja tuntui olevan läsnä kaikkialla. Häntä alettiin kutsua jumalaksi.

Ja mikäpä olisi hurjempi salaliittoteoria kuin jumalusko. Kyse on ylivertaisesta oliosta, joka säätelee koko universumin kehitystä. Hänellä on tahto ja ihmisiltä salattu tarkoitus.Tähän salaliittoteoriaan vihkiytyneet näkevät merkkejä hänen läsnäolostaan samalla varmuudella kuin kaksoistornien raunioissa nähdään jälkiä sinne sijoitetuista räjähteistä.

Uskonnollisuus ja maaginen ajattelu ovat niin laajalle levinneitä, että niiden täytyy kuulua käyttöjärjestelmäämme. Ne ovat erottamaton osa ihmisyyttä. Kuten myös salaliittoteoriat.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä. "