ANTE AIKIO Yliopistokatu 36 A 203

90570 Oulu
sähköposti:[email protected]

 

Havaintoja ja keskustelua

SUOMEN SAAMELAISPERÄISISTÄ PAIKANNIMISTÄ
 
Saamelaisperäisten paikannimien tutkimus on suomalaisessa nimistöntutkimukses-sa jäänyt melko vähäiselle huomiolle, huolimatta siitä, että kyseessä on laajasti ja sitovasti Suomen nimistöstä osoitettu lainakerrostuma. T. I. Itkosen vuonna 1948 jul-kaiseman kartoituksen jälkeen aihetta ovat käsitelleet hänen poikansa Terho Itko-sen (1993a, 1993b) lisäksi vain harvat tutkijat. Siksi on ilahduttavaa, että Virittäjässä 2/2002 on peräti kaksi aiheeseen liittyvää kirjoitusta. Eeva Maria Närhi esittää kirjoi-tuksessaan Pari harvinaista vesistönimeä saamelaisen lainaselityksen Suomessa kahdessa paikassa tavattaville Outamopaikannimille.
 
Ritva Liisa Pitkänen taas esittelee arkeologi Unto Salon laajan tutkimuksen Suomi ja Häme, Häme ja Satakunta, jossa tekijä perustelee uutta teoriaansa Hämeen ja Satakunnan esihistoriasta muun muassa saamelaisperäisillä paikannimillä.
 
Saamelaisista VESISTÖNIMISTÄ Närhen käsittelemät Outamo-nimet ovat erinomai- nen esimerkki siitä, että paikan luonteen tarkastelu on tarpeen saamelaisperäisen ni-mistön selvitystyössä. T.I. Itkosen kuuluisa saamelaisperäisten nimien korpus on oi-keastaan luettelo vailla tarkempaa etymologista ja onomastista argumentaatiota. Paikkojen nimeämisperusteita Itkonen ei pohtinut, eikä lukijalle tarjota selvää tietoa siitä, millainen paikka kulloinkin on kyseessä. On kyllä totta, että nimiin sisältyvien vieraiden lekseemien tunnistaminen on substraattinimistön analyysissä ensisijaista.
 
Tässä työssä paikkojen luonteen tarkastelu kuitenkin tuo vahvistusta moneen etymo-logiaan. T.I. Itkosen aikaan tällainen aineiston käsittely ei tietysti olisi ollut yhtä help-poa kuin nykyään. Tarkkojen karttojen olemassaolo antaa nykytutkijalle mahdollisuu-den selvittää useimpien maastokohteiden muodot täsmällisesti oman työpöytänsä äärellä, joskin kenttätyöt paikan päällä olisivat silti monasti hyödyksi. Outamo-nimet valaisevat myös sitä, millaisia ongelmia saamelaisperäisten paikannimien tutkija jou-tuu kohtaamaan. Toisinaan löytyy useita mahdollisia lainaoriginaaleja, joista toiset voivat olla semanttisesti, toiset äänteellisesti sopivampia.
 
Vaikka Närhen perustelema yhdistys inarinsaamen eräissä vesistötermeissä esiinty-vään johdokseen -ovdam, -ovdem on merkityksen kannalta vakuuttava, on syytä selvittää tarkemmin myös sanojen äänteellistä suhdetta. Saamen ovda-vartalossa useissa kielissä tavattava labiaalivokaali on syntynyt *v:n aiheuttaman sekundaarin labiaalistumisen kautta, ja kantasaamen muodoksi on rekonstruoitava *evte-; vrt. kil-dininsaamen evd- ’esi-, etu-’. Vanhoissa ja suhteellisen nuorissakin saamelaisissa lainoissa kantasaamen *e ja sen myöhemmät edustajat on normaalisti korvattu suo-men i:llä; vrt.esim. peräpohjalaismurteiden kika ’lumipaakku’ 99 virittäjä 1/2003 < saam. čahki id.,ja paikannimet Inari ja Ivalo < inarinsaamen Aanaar, Avveel (kanta-saam. *enar,*evele). Tälläinen korvaus tuskin kuitenkaan tulisi konsonantin *v edellä kyseeseen, sillä diftongi iu (*Iutamo tms.) olisi fonotaksin kannalta epätavallinen. Äännekorvaus *ev > sm. ou tuntuu siksi mahdolliselta, mutta rinnakkaistapausten puuttuminen tuo etymologiaan annoksen hypoteettisuutta.
 
Mahdotonta ei ole sekään, että myös Etelä-Suomessa puhutuissa saamelaiskielissä on sanan ovda vastineessa ollut labiaalistunut vokaali, mutta kadonneiden kielten tuntemattomilla äänteenmuutoksilla operointi ei tietysti etymologiassa ole suositelta-vaa.Kun siirrytään lekseemeistä morfologiaan,monitulkintaisuus ei ainakaan vähene. Nimistöhän ei tunnetusti noudata sananmuo-dostuksen sääntöjä yhtä tiukasti kuin kielen muu sanasto, ja tämä koskee etenkin lainoja.
 
Lainautumisprosessissa sekä reduktiot että hyperkor- rektit lisäykset voivat tuottaa etymologisesti sekundaareja suffikseja,tai paremminkin suffiksilta näyttäviä aineksia. Toisaalta nimien saamelaisissa lähtömuodoissa voi olla esiintynyt johdoksia, joilla ei ole tarkkaa vastinetta nykysaamen sanastossa. Saamessa suffiksit ovat hyvin alttiita kulumiselle,ja tämän kulumisen seurauksena useissa saamen kielissä on tapahtunut jyrkkä typologinen muutos kantasaamen agglutinoivasta järjestelmästä voimakkaasti fusionaaliseen morfologiseen tyyppiin. Etelä-Suomessa puhutut kadonneet saamen kielet taas näyttävät tuntemamme paikannimistön perusteella äänteellisesti konser-vatiivisemmilta, utta tämä kuva voi myös olla metodologisten tekijöiden aiheuttama kangastus. Kun suorat tiedot kyseisistä kielistä puuttuvat, voidaan suomeen laina-tuista nimistä luotettavasti tunnistaa lähinnä konservatiiviset ainekset, joilla on äänteellisesti suoraviivainen vastine nykysaamelaisella 100 taholla.
 
Saamelaisperäisten paikannimien morfologinen epäselvyys voikin olla merkki lähtö-kielten äänteellisestä innovatiivisuudesta. On selvää, että jos lainanantajakielet ovat olleet vaikkapa koltan- tai kildininsaamen tavoin hyvin »kuluneita», monet lainanimet on omaksuttu suomeen morfologisesti hämärtyneessä muodossa.
 
Esimerkiksi ongelmallisesta suffiksiaineksesta käy juuri Outamo-nimien -mo. Asu sopii hyvin yhteen inarinsaamen johdoksen -oudam, -oudem kanssa, mutta tässäkin asiaa tulisi mielummin tarkastella rekonstruoidun kantasaamen kuin nykysaamelais-ten kielten pohjalta. Johdoksen korkeaa ikää voi epäillä, kun vastaavaa ei ainakaan sanakirjojen valossa muista saamen kielistä tavata. Ei silti ole mahdotonta, että ina-rinsaame olisi yksin säilyttänyt tällaisen johtofossiilin - eikä muiden saamelaiskielten sanastoakaan ole merkitty muistiin niin täydellisesti, että kysymys voitaisiin lopullisesti ratkaista.
 
Joka tapauksessa samanlainen suffiksi esiintyy useissa muissakin saamelaisperäi-sissä paikannimissä, ja yleensä sillä ei ole suoraa korrelaattia nykysaamessa. Esi- merkiksi Nilakan ja Viitasaaren länsipuolella olevan Ki- vijärven suuret Vuonamon-lahti-nimiset lahdet sisältävät selvästi saamen sanan vuotna ’vuono’, vaikkei saa- mesta m-aineksista johdosta tunnetakaan (yhdistyksen esitti jo T.I. Itkonen).
 
Vanhastaan tuttu on myös Kuk(k)asjärvi, Kukkanen -nimisten pitkien järvien nimen etymologia (< saam. guhkki, attrib. guhkes ’pitkä’). Näiden lisäksi esiintyy muoto Kukkamo pitkänomaisen järven nimenä noin 10 kilometriä Keuruun kirkonkylästä pohjoiseen. Kyse on epäilemättä samasta saamelaisesta lekseemistä,mutta suffiksin -mo tausta jää tässäkin epäselväksi.
 
Kiinnostava -mo-aineksinen vesistönimi on Itä-Suomessa Savitaipaleen pohjoispuo-lella olevan suuren järven nimi Kuolimo. Nimi ei näytä omapohjaiselta - mistään kuolla-verbin johdoksesta ei selvästi ole kyse. Luontevampi on vertaus saamen sa-naan guolli ’kala’. Sana sopii suuren järven nimeämisperusteeksi: alueen aiemmille saamelaisille asukkaille kalaisan järven on täytynyt olla keskeinen toimeentulon läh-de. Mutta vaikka nimen sisältämä leksikaalinen aines voidaankin tunnistaa, on alku-peräisen nimen tarkka rekonstruointi mahdotonta;voidaan vain vertailla erilaisia mah- dollisuuksia. Läntisellä saamelaisalueella tavataan sanasta guolli johdettu supistu-maverbi gullet ’kalastaa’, ja nimi voisi olla tästä muodostettu verbaalinomini.
 
Toisaalta monet saamesta suomeen lainatut -mo-nimet ovat selvästi nominikantaisia kuten vaikkapa Petsamo < koltansaamen Piäccâm (vrt. piä´cc ’mänty’). Kuinka Outamon saamelaiseen lainaselitykseen on esitetyn valossa suhtauduttava?
 
Kyseessä ei ole vanhastaan tunnettujen Kukasjärvien ja Nuuksion tapainen etymo-loginen selviö. Rinnastus saamelaiseen ovda(m)-vartaloon on semanttisesti vakuut- tava, muttei ääntellisesti aivan ongelmaton. Muitakin mahdollisia saamelaisia lähtö-asuja on tarjolla:kokonaan ei voida torjua Närhen mainitsemia vaihtoehtoja vuovdi ’metsä’ tai vuovda ’uuttu (munituspönttö)’,vaikkei yhdis- tys näihin sanoihin olekaan merkityksen kannalta yhtä suoraviivainen. Monitulkintaisuudesta huolimatta nimityy-pin saamelainen alkuperä näyttää silti todennäköiseltä. Kun kyseessä ovat luonnon-paikkojen nimet, jotka eivät selity suomen pohjalta, ei saamelainen alkuperä ole yllättävä - pikemminkin odotuksenmukainen.
 
Topografiset nimet lainautuvat helposti substraattikielistä, ja suomen kielessä esiin-tyvä laaja-alainen saamelaissubstraatti on jo hyvin tiedossa aiemman sanaston- ja nimistöntutkimuksen ansiosta. En tässä yhteydessä malta olla käsittelemättä erästä toista oletettavasti saamelaisperäisiä vesistönimityyppiä,jossa,kuten myös Outamon tapauksessa, saamelaista lainaselitystä voidaan tukea paikan luonteen tarkastelulla.
 
Ilomantsinjärven nimelle ei ole esitetty tyydyttävää selitystä. Ilomantsin kaupungin nimi on epäilemättä takaperoisjohdos tästä hydronyymistä, kuten asutusten nimet usein. Nimeä on syytä epäillä lainaksi jo pelkästään sen suomen kielelle vieraan äännerakenteen vuoksi.
 
Saamesta näyttääkin löytyvän lainaoriginaali, jonka pohjalta sanan outo äänneasu selittyy. Lainalähteeksi sopii kantasaamen *elemneve ’ylimmäinen’ (>pohjoissaa- men alimuš: alimužža-). Kantasaamen *e olisi korvattu suomessa i:llä kuten muissa-kin lainoissa (ks.edellä);yhtymä *nvc taas selittäisi luontevasti suomen poikkeukselli- sen konsonanttiyhtymän -nts-. Äänteellisesti yhdistys on jokseenkin suoraviivainen.
 
Spatiaalinominien superlatiivijohtimessa -muvs on kyllä saamessa labiaalivokaali, joka ei sovi hyvin yhteen Ilomantsissa ta- vattavan a:n kanssa. Ongelma ei kuiten-kaan ole ylittämätön,sillä labiaalivokaali on syntynyt analogisesti toisen, yleisemmän superlatiivijohtimen -mus pohjalta (Korhonen 1981: 248 – 249). Analogian ei ole tar-vinnut toteutua Ilomantsin seudulla joskus puhutussa kadonneessa saamelaiskieles-sä. Semanttisesti ’ylimmäinen’ sopii hyvin Ilomantsin-järven nimeksi. Järvi on ylim-mäinen vesistössään; siihen laskevat joet saavat alkunsa soista, eikä niiden varrella ole järviä.Paralleeleiksi sopivat suomen lukuisat Ylemmäinen-, Ylimmäinen-nimiset järvet.Tosin saamessa vartaloa al(li)- ’ylä-’ ei nykyisin käytetä vesistöihin viittaavana; sen paikan on ottanut spatiaalinomini badji- ’ylä-’.
 
Tällä vartalolla ei kuitenkaan ole vastineita saamen ulkopuolella,eikä siitä myöskään ole löytynyt jälkiä Suo- men nimistöstä. Näin voi olettaa, että olipa sen alkuperä mikä hyvänsä, se on epäilemättä sekundaari. On mah- dollista, että nyt kadonneissa ete-läisemmissä saamen kielissä tätä sanaa joko ei ollut tai sen funktio oli toisenlainen.
 
Oletukselle Ilomantsinjärven saamelaisesta alkuperästä voidaan osoittaa maantie-teellisesti läheinen rinnakkaistapaus.Ilomantsista noin kolme peninkulmaa koilliseen lähellä Venäjän rajaa, on Ilajanjärvi-niminen järvi. Järveen laskee luoteesta Ilajanjo- ki, joka saa alkunsa Ilajansuosta. Tässäkin on kyseessä vesistönsä ylimmäinen jär- vi, ja näin ollen Ila- on luontevasti tulkittavissa heijastumaksi kantasaamen vartalosta *ele- ’ylä-’.Nimen tarkka morfologinen tausta jää kuitenkin epäselväksi, sillä sopivaa *j-aineksista johdosta ei nykysaamessa näytä esiintyvän. Tämä ei kuitenkaan ole vakava este etymologialle, kun oletettu motivaatio sopii hyvin paikan luonteeseen.

SAAMELAISPERÄISET NIMET ASUTUSHISTORIAN LÄHTEENÄ

Saamelaisperäisiä paikannimiä käsittelee myös arkeo- logi Unto Salo uudessa tutki-muksessaan Suomi ja Häme,Häme ja Satakunta.Salo on tutkimuksessaan yhdistä- nyt vakuuttavasti todisteita nimistöntutkimuksesta, kansanperimästä ja arkeologiasta ja perustellut teoriaa, jonka mukaan Häme ja Satakunta ovat varhaisella rautakau-della olleet saamelaisten asuttamia, ja vasta myöhemmin on rannikolta aluksi Koke-mäenjokea myöten levinnyt suomalaisasutus syrjäyttänyt sen. Salon analyysi on va-kuuttava,vaikka hänen esittämässään paikannimistön analyysissä on myös puutteita. "

HM: Tuo teoria on puutaheinää, vaikka saamelaisia onkin voinut olla vaikka koko maassa. Kaikilla alueilla ei kuitenkaan ollut pelkästään heitä.

" Koska Ritva Liisa Pitkänen ei Virittäjässä olleessa esittelyssään ota laajemmin kantaa Salon esittämien yksittäisten lainaetymologioiden pätevyyteen, on niitä syytä arvioida tarkemmin muutamilla poiminnoilla sekä uskottavista että vähemmän vakuuttavista alkuperän selityksistä. 102
 
Vakuuttavimmat Salon kokoamista etymologioista ovat enimmäkseen joko T.I. Itko-sen tai Terho Itkosen esit- tämiä. Näitä vanhastaan tunnettuja selviä lainanimityyp- pejä ovat esimerkiksi Konta-, Kontan-, Kontaan- < saam. goddi ’peura’, Kukas < saam. (attribuuttimuoto) guhkes ’pitkä’, Runo(n)- < saam. rotnu ’maho vaadin’, Tol-va(s)- < saam. doalvi ’poron, peuran juoksu’, Siita-, Siiti- < saam. siida ’lapinkylä’, Suono- < saam. suotnju ’vetinen suo’ ja Posion- < saam. boaššu ’kodan perä’ (alk. ’perä, pohja’).
 
Joihinkin tällaisiin lainanimipesyeisiin on Salo löytänyt uusia jäseniä, kuten Vamma-lan Uosso, joka rinnastuu luontevasti Mouhijärven Uotsolaan ja muualla suomessa tavattaviin Vuosso-, Vuotso-, Uotso-nimiin; lähtö-kohtana on saamen appellatiivi vuohčču ’kapea vetinen suo’. Uskottavalta näyttää myös Köyliöjoen nimen yhdistys saamen sanaan geavli ’kaari jne.’. Tässä Salo viittaa Jalmari Jaakkolaan (1911). Jaakkola itse ei kuitenkaan pitänyt nimeä saamelaisperäisenä, vaan oletti sen sisäl-tävän saamen geavli-sanan vanhan etymologisen vastineen *köyli, joka olisi sittem-min appellatiivina kadonnut suomen kielestä. Suora lainaus saamesta on kuitenkin luontevampi selitys. "
 
HM: EI ole,sillä köyli ja käylä ovat balttisanoja:liett. kablys = koukku, kaari < *kabris tulee todennäköisesti vasarakirveskielestä, kiauras = rikkinäinen, kiero, ilmeisesti kuurismi niin suomessa kuin liettuassakin, tarkoittaa myös rikkinäistä, rikkitaivutettua.

" Nimi sopii hyvin joen mutkaisuuteen. Tueksi voidaan esittää rinnakkaistapauksia: Nastolan, Orimattilan ja Artjärven alueella virtaa peräti kaksi Köylinjoki-nimistä jo-kea, jotka ovat voimakkaasti meanderoituneita. Toinen näistä laskee Orimattilassa Palojoen kautta Porvoonjokeen, toinen taas Artjärvellä Haltiajokeen (= tarhakäärme- joki, zaltis = tarhakäärme, baltit tutkivat joesta ensimmäiseksi, esiintyikö siinä tarha-käärmeitä, maan viljelykelpoisuuden indikaattorieläintä, HM). Hieman epäröiden Salo suhtautuu Kälkä-nimien yhdistykseen koltan-saamen sanaan keälkg ’jäkälää kasvava kangasmaa’. Ainakin osa Suomen Kälkä-nimistä heijastaa pikemminkin saamen sanaa geadgi ’kivi’, mutta eri selitysvaihtoehtoja pitäisi arvioida paikkojen luonteen valossa. Koltansaamen sanaan vääll ’väylä’ (balttia, *venglas, HM) Salo taas vertaa Honkilahden Vaaljokea; T.I. Itkonen johti kyseisestä saamen sanasta Oulujoen Vaalan ja Sodankylän Vaalajärven. (Sopii oikein hyvin... HM)
 
Hyvin etelässä sijaitsevan nimen kytkeminen tähän on kuitenkin kronologisesti on-gelmallista, sillä vääll on johdos sanasta väällad ’kaataa nestettä; valaa’, joka itses- sään näyttää melko myöhäiseltä lainalta suomesta. Salon aineistossa on kuitenkin yllä mainittuja Vaal- ja Kälkä- nimiä ongelmallisempiakin tapauksia.
 
Vuosikymmenten mittaan on muodostunut jo jonkinlaiseksi perinteeksi, että etenkin historian tutkimuksen piirissä saamelaisia paikannimietymologioita käsitellään varsin löyhästi, ilman kielitieteellistä argumentaatiota. Lisäksi lähteissä mainitut saamen sa-nat on usein kirjoitettu väärin,eikä yleensä ole mainittu,mihin saamen kieleen ne kuu-luvat, mikä osaltaan vaikeuttaa selitysten arviointia saamen kieliin perehtymättömien tutkijoiden keskuudessa. Näin on syntynyt lukuisa joukko tutkimuskirjallisuudessa kiertäviä spekulatiivisia nimiselityksiä ja saamenkielisiä epäsanoja.
 
Salokin mainit-see usein saamelaisperäiseksi oletetun Hervannan, jonka nimessä kuitenkin esiintyy kantasaamelle vieras äänne h.Nimistössä muuallakin esiintyvän Herva-aineksen vertailukohdaksi on esitetty pohjoissaamen alkuperältään tuntema-tonta sanaa hearva ’koriste’. Etymologia on semanttisesti epäilyttävä, ja saamen sana vaikuttaa h- konsonantin vuoksi myöhäsyntyiseltä. "
 
HM: Miksi ihmeessä Hervannan pitäisi olla nimenomaan KANTAsaamea? Kangasalla oli vielä 1700-luvulla saamelaisia.

" Äänteellisesti ongelmallista on myös Iidesjärven vertaaminen saamen sanaan idja ’yö’, kun vaille selitystä jää sekä sananloppuinen s että sanansisäinen d; sanan kan-tasaamelainen muoto oli *ije,ja pohjoissaamen -dj- on myöhäisen kehityksen tulosta. Toisaalta Suomen Iijärvi-nimet luultavasti johtuvat saamen ’yöstä’, kuten on yleensä ajateltu; saamessa idja esiintyy laajalti etenkin hydronyymien määriteosana. Näiden nimien motivaatio tuskin kuitenkaan on ’yöpymispaikka’, kuten Salo esittää, sillä usein ne liittyvät suuriin vesistöihin ja maaston muotoihin.Ei ole tiedossa, mikä kysei- sten nimien motivaatio on ollut, mutta on kiintoisaa, että Suomessa on myös kaksi Yövesi-nimistä järveä, Ristiinassa ja Rantasalmella.
 
Epäuskottava on T.I. Itkosen (1920, 1926) esittämä nimien Arajärvi ja Arasalo yhdis-täminen saamen verbiin árrit ’estää, häiritä jne.’,josta hän itsekin myöhemmin luopui. Nimissä ei esiinny mitään nominaalistavaa suffiksia, ja pelkän verbivartalon esiinty-minen nimen määriteosana on ongelmallinen ajatus. Semanttistakaan motivaatiota nimille on vaikea nähdä: saamen verbin oikea käännös olisi lähinnä ’häiritä, estää häiritsemällä; hätyytellä, hätistää’, eikä sillä viitata maastossa oleviin esteisiin. Sen sijaan Ara-paikannimiä olisi kenties aiheellista verrata kantasaamen sanaan *are ’somerikko, kivikko’ (Lehtiranta 1989, no. 56), mutta olisi tarkistettava, sopiiko selitys paikkojen luonteeseen. Nimityypin mahdollista saamelaista alkuperää tukisi se, että Lapissa tavataan useita Ara-nimiä.Hyvin spekulatiivista on suomalaisten nimien ver- taaminen saamelaisiin paikannimiin, joita ei lainkaan tavata kielessä appellatiiveina. Salo esittää varovaisen otaksuman, että Mallasveden nimi voisi olla yhteydessä Kilpisjärven Malla-tunturinnimiin.
 
(Mallasvesi on balttia, myös kilpi on balttia. HM)

Mallaa käytetään Länsi-Lapissa suppealla alueella reuna- tai kylkivaaran nimissä, mutta sanalla ei ole appellatiivista käyttöä. Muutenkin suuriin maastokohteisiin viit- taava nimistö on saamelaisalueella paljolti etymologisesti hämärää. Voi arvella, että osa kyseisistä nimistä on peräisin hävinneistä pohjoisen Fennoskandian substraatti- kielistä, jotka oletettavasti syrjäytyivät melko myöhään etelämpää levinneen kanta-saamen tieltä, joskin ajatusta on mahdotonta varmentaa. Niiden yhteys samantapai-siin eteläisempiin nimiin on todennäköisesti vain näennäistä.
 
Huolimatta aineistoon mukaan tulleista epätyydyttävistä etymologioista Salon päätel-miä ei ole syytä kyseenalaistaa. Hänen saamelaisperäiseksi olettamansa nimistö si-sältää joka tapauksessa runsaasti uskottavia etymologioita. Lisäksi Kokemäenjoen vesistön saamelaisnimistön määrää voidaan helposti kasvattaakin.Seuraavia etymo- logioita käsittelen yksityiskohtaisemmin tulossa olevassa Etelä-Suomen saamelais-peräistä nimistöä koskevassa tutkimuksessani.Harjavallan Raasansuo, -kulma,-oja jne. ja Nokian Raaskorpi sisältävät saamen sanan rássi ’ruoho, heinä’, Kokemäen Pahdinginkoski (jo T.I. Itkosen selitys) ja Tyrvään Paahtankallio taas sanan bákti ’kallio’ (vrt. pohjoisten murteiden lainasanaan pahta). Kullaan Palusjärvi taas ver-tautuu luontevasti saamen sanaan bálggus ’poron,peuran elinpiiri’;vrt. myös saamen bálggis ’polku’ ja koltansaamen paalkgâs ’porojen, peurojen kesälaidun’. "

HM: Samaa indoeurooppalalaista *pel- = kuivata (suo) kantaa kuin suomen pelto, palsta ja puoli, Puola, jne.

" Uosso-nimiin voidaan lisätä ainakin suopeltojen nimet Uossu (Vesilahti), Vuosio (Äetsä) ja Vuossio (kaksi esiintymää: Pyhäranta ja Karjala Tl.). Tyrvään asutusnimi Moitusmaa (ja kaiketi tästä johtunut harvinainen sukunimi Moitus) sisältää ’talvista peuranpyyntiä’ tarkoittavan sanan, vrt. inarinsaamen myej∞di. Keijärvi-järvennimet (kaksi esiintymää: Kullaa ja Ylöjärvi) taas sopivat hyvin yhteen inarinsaamen sanan kiejâ ’jälki (esim. lumessa)’ kanssa.
 
Substraattinimistö tarjoaa vakuuttavaa todistusaineistoa etnisestä historiasta. Salon-kin teoria Kokemäenjoen historiallisesta saamelaisasutuksesta nojaa viime kädessä paikannimievidenssiin; sen puuttuessa mallia olisi vaikeata todistaa sitovasti. Kuiten-kin saamelainen nimiaines Hämeessä ja Satakunnassa osoittautuu niin vankaksi, että ajatusta Kokemäenjoen muinaisesta saamelaisasutuksesta on tuskin mielekästä asettaa kyseenalaiseksi, kun tulkinta vielä korreloi kansanperimän ja arkeologisen aineiston kanssa. Salo päätyy kuitenkin olettamaan suomalaisten olevan rannikko-seutujen muinaisia asukkaita. Tulkinta tietysti sopii viime vuosikymmeninä paradig-man asemassa olleeseen jatkuvuusteoriaan, jonka mukaan suomalaisten kielelliset esi-isät ovat asuttaneet Lounais-Suomea läpi koko pronssikauden. Näkemykselle ei kuitenkaan ole osoitettu sitovia perusteluja, ja siihen liittyy kronologisia ja areaalisia ongelmia etenkin kielitieteen puolella. "

HM: Suomalaiset ovat asuneet paikallaan rajoitetuilla alueilla sisämaassa. Pakanallisessa Suomessa oli heimoyhteiskunta eikä "kansallisvaltioita".

" Näitä ongelmia olen käsitellyt yhdessä Aslak Aikion kanssa toisaalla (Aikio ja Ai-kio 2001). Oletusta suoma-laisasutuksen jatkuvuudesta Lounais-Suomessa ei tie- tääkseni ole ennen tarkasteltu substraattinimistön valossa.Lounaisimmasta Suomes- ta on osoitettu vain muutamia saamelaisperäisiä paikannimiä, mutta syynä tähän on lähinnä tutkimuksen puute. Alueella esiintyy samoihin lainanimityyppeihin kuuluvia saamelaisnimiä kuin muuallakin Suomessa; suurta eroa sisämaahan nähden ei näy-tä olevan. Näitäkin nimiä, joista alla on esimerkkejä, käsitellään tarkemmin tulossa olevassa tutkimuksessani.Varsin suoraviivaisia lainaselityksiä ovat Askaisten pitäjän suuri saari Livonsaari < saam. livva- ’peuran, poron makuu’ (vrt. Lapin Livo-nimiin), Liedon Piksmäki ja Maskun Piiksvuori < saam. biksa ’linnun rintalasta’ (vrt. Lapin Piiksi-nimiin),Nummen pyöreä kalliomäki Siitoinmäki,Ypäjällä oleva pieni kallio Sii-toonmäki, Lopen Seitmäki ja Kiskon Kärkelässä oleva suuri kivi Siitinvaha < saam. sieidi ’seita’ (ii:lliset asut voisivat periaatteessa heijastaa myös sanaa siida ’lapinkylä’), "

HM: Seita, siita, suomen sija- ja hiisi-sanat ovat baltti-lainoja, kuurista tai preussiata ajanlaskun alunjälkeen.Ilmentävät pysyvää asutusta ja jonkinlaista "maanomistusta".

" Yläneen Raasinkorpi, -järvi, -joki ja Urjalan Raasin-kangas < saam. rássi ’ruoho’, Karkkilan hiekkapohjainen mäki Vuonteenmäki < inarinsaam.vuodâs ’hiekka’, Pöy-tyän Pöylijoki < saam. bievla ’pälvi’ ja Tontereenmäki < saam.duottar ’tunturi’, Pai- mion Muskmäki < saam. moski ’läpipääsemätön paikka, umpiperä’ tai moskkas ’synkkä, pilvinen’, Lopen Poskomäki < saam. boska ’väinönputki’, Merimaskun Köylijärvi < saam.geavli ’kaari’ (vrt.yllä mainittuun Köyliöjokeen) (balttia kaikki, HM), Perniön Joksunmäki < saam. juoksa ’jousi’ (sana tavataan laajalti myös saamelai-sena henkilönnimenä) (balttia, HM),A lastaron Rutovuori < saam. rohtu ’ryteikkö’ ja Uudenkaupungin kylännimi Kukainen (< *kukkainen) < saam. guhkki ’pitkä’ (kylä sijaitsee pitkänomaisessa saaressa). "

HM: *Kauka = pitkä on vasarakirveskieltä. Kielellisesti se merkitsee suomenkielistä asutusta.

" Myös lounaisimmassa Suomessa esiintyy siis vanha kerrostuma saamelaisnimis-töä. Substraattiin viittaavat kyseisen nimistön typologiset piirteet: siihen kuuluu ensi sijassa appellatiivikantaisia luonnonpaikkojen nimiä. Lainanimistö on myös olennai-sesti samantyyppistä kuin Sisä-Suomessa ja Lapissa. Niinpä Varsinais-Suomenkin voidaan katsoa täyttävän substraattialueen tuntomerkit. Rannikolta levinnyt suoma-lainen väestö on siis syrjäyttänyt Kokemäenjoen varren aiemman saamelaisen kieli- muodon rautakauden keskivaiheilla, mutta kielitieteen valossa ei ole syytä olettaa rannikonkaan suomalaisasutuksen olevan rautakautta vanhempaa. "

HM:Paskaa.Sen sijaan Suomessa ei ollut mitään "PERSERMAANEJA" ennen ajan-laskun alkua.Yllättävää, että tuo järjetön perseily onkin saamelaiselta taholta lähtöi- sin. Mutta väärin mikä väärin. Kokemäenjoenlaaksossa kyllä on epäilemättä asunut myös saamelaisia.He ovat harrastaneet eri elinkeinoja kuin suomalaiset. Alueella on myös vanhoja suomalaisia paikannimiä. Kokemäen- joki (Kogma) itse samoin kuin sen ruotsalainen nimi Kumo ovat liiviä,ja tarkoittavat samaa asiaa "Kokoamisjokea". Tampere, Narva, Laukko, Tarpia, Tursia, Vanaja, Mallasvesi, Apia, Vantaa, Pernaja, Kuurila ovat balttilaista kuuria.
 
 
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/12/suomalaisten-ja-germaanisten-kielten-varhaisimmista-lainakosketuksista-ajalaskun-alun-aikaan-2

" Todennäköisesti samantapainen prosessi on tapahtunut Suomen lounaisrannikolla vain vähän aikaisemmin. (Toinen kysymys on, kuinka vanhaa oletettu lounainen saa-melaisasutus on ollut. Todettakoon, että vaikka se näyttää edeltäneen suomalaista, ei ole mitään syytä olettaa senkään olleen ikiaikaista.) Suomen saamelaista nimiker-rostumaa ei ole systemaattisesti tutkittu 1940-luvun jälkeen, ja kaiketi siksi sen laa-juutta ei usein ole otettu lukuun. Saamelaisperäisen nimistön olemassaolo näyttää toisinaan jopa unohtuvan; Suomen paikannimistön etymologiaa voidaan käsitellä ikään kuin saamelaisia nimiaineksia ei olisikaan. Mieleen tulee Johanna Halosen ja Petri Hiltusen Virittäjässä vuonna 2001 käymä keskustelu Porvoonjoen asutus-historiasta ja paikannimistöstä,jonka kirvoittajana oli Halosen (2000) artikkeli aihees- ta. En tässä ota kantaa keskustelussa esitettyihin väitteisiin,mutta on mielenkiintoista havaita, että voidaan yksityiskohtaisesti pohtia monien eri heimojen ja kansallisuuk-sien vaikutusta asutushistoriaan ja nimistöön lainkaan mainitsematta sitä,että alueel- la on hyvin todennäköisesti ollut myös saamelaista väestöä, jonka jälkiä lienee nimistössäkin. "

HM: Se ei tarkoita, että ei oli ollut keitään muita samanaikaisesti.

" Suomalaisen historiatieteen vakiintuneisiin myytteihin näyttää kuuluvan käsitys, ettei saamelainen väestö ole muodostanut aitoa »asutusta», koska saamelaiset eivät yleensä ole harjoittaneet maanviljelyä. "
 
HM: Ei se estä asutuksen olemasta aitoa.

" 1900-luvulla julkaistusta kirjallisuudesta löytää mielin määrin viittauksia lappalai-siin, jotka ovat »asustelleet», »kalastelleet» ja »kierrelleet porojensa perässä» eri puolilla Suomea.Arvottavilla sanavalinnoilla on alun perin rakennettu nationalistista historiakäsitystä, joka pyrki korostamaan suomalaisten oikeutta kolonisoituihin aluei- siin. Syntynyt kuva elää valitettavasti yhäkin Suomen historian standardiesityksissä. Edistystä on tapahtunut lähinnä siinä, että anakronistinen viittaus poronhoitoon on jätetty pois ja etnonyymi lappalainen on korvattu uu- demmalla saamelaisella (ks. esim. Jutikkala ja Pirinen 2002: 19–20). Tällaiselta pohjalta onkin helppo muitta mut-kitta sivuuttaa saamelaisten osuus asutushistorias- sa ja esittää vaikkapa sellaisia arveluja, että Porvoonjoen varren Valkamaa ja Takaniemi voisivat olla »kivikauti-sia» paikannimiä, kuten Halonen alkuperäisessä artikkelissaan (2000: 420) ehdotti.
 
On kuitenkin ilmeistä,että suomen kielen esiintyminen Suomessa - saati Porvoonjo-ella, joka on myöhään kulti-voitua aluetta - on ajallisesti rajallinen ilmiö, ja tällä tulisi olla implikaationsa nimistöntutkimukseen. "

HM: Paskaa. Uskomatonta perseilyä. Suomi ja saame ovat todennäköisesti yhtä vanhoja kielimuotoja. Niistä saame on todennäköisemmin syntynyt Suomen ulkopuolella, jos jompikumpi on.

" Tässä tilanteessa kaikki uusi saamelaisnimistöön liitty- vä tutkimus onkin erityisen tervetullutta.Kun etnisen his- torian ja »alkuperän» jäljittäminen on kielitieteen ja arkeologian alalla viime vuosikymmeninä ottanut monia edistysaskelia, olisi aika nostaa myös tietomme saame- laisesta substraattinimistöstä ajanmukaiselle tasolle. Närhen ja Salon tutkimukset varmasti osaltaan innoitta- vat muitakin pohtimaan saamelaisperäisen nimistön etymologisia ongelmia ja asutushistoriallista tulkintaa.
 
ANTE AIKIO Yliopistokatu 36 A 203 90570 Oulu sähkö-posti: [email protected] ARKISTOLÄHDE Nimiarkisto. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki.
 
PAINETUT LÄHTEET
 
AIKIO, ANTE – AIKIO, ASLAK 2001: Heimovaelluksista jatkuvuuteen — Suomen väestöhistorian tutkimuksen pirstoutuminen. – Muinaistutkija 4 s. 2–21.
AIKIO, ANTE (tulossa): Sami substrate toponyms in Fin- land. – Ritva Liisa Pitkänen & Janne Saarikivi (toim.), Borrowing of place names in the FinnoUgric languages. Onomastica Uralica 4.
HALONEN, JOHANNA 2000: Rautakautista asutusta etsimässä - Askolan asutushistoriaa paikannimistön valossa. – Virittäjä 104 s. 416 – 435.
ITKONEN, T. I. 1920: Lappalaisperäisiä paikannimiä suomenkielen alueella. – Virittäjä 24 s. 1–11, 49–57.
–– 1926: Lisiä Keski- ja Etelä-Suomen 106 lappalais-peräiseen paikannimistöön. – Virittäjä 30 s. 33–35.
–– 1948: Suomen lappalaiset vuoteen 1945. Helsinki: WSOY. ITKONEN, TERHO 1993a: Mistä Korpilahden Vaaru sai nimensä? – Keskisuomalainen 20.4.1993.
–– 1993b: Lapin perua Sisä-Suomen sanastossa ja paikannimissä. 
– Ulla-Maija Kulonen (toim.),Festschrift für Raija Bartens zum 25.10.1993 s.159–168. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 215.Helsinki:Suomalais-Ugrilainen Seura.
JAAKKOLA, JALMARI 1911: Köyliö-nimestä. – Satakunta-kotiseututkimuksia II s. 97 – 101. Helsinki: Satakuntalainen osakunta.
JUTIKKALA, EINO – PIRINEN, KAUKO 2002: Suomen historia. Kuudes, uudistettu painos. Helsinki: WSOY.
KORHONEN, MIKKO 1981: Johdatus lapin kielen historiaan. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.
LEHTIRANTA, JUHANI 1989: Yhteissaamelainen sanasto. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 200. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.
SALO, UNTO 2000: Suomi ja Häme, Häme ja Satakunta. – Jukka Peltovirta (toim.), Hämeen käräjät I s. 18 – 231. Hämeenlinna: Hämeen heimoliitto ry ja Harjavalta: Emil Cedercreutzin säätiö.