Suomen yliopistot kituvat. Yhä useammin opetus on korvattu kirjatentillä, josta opiskelijan ainoa palaute on anonyymi arvosana.

Tohtoreita halutaan nopeasti ja julkaisuja paljon, laa- dusta viis. Yliopistojen kaulaan sovitellaan yritysmaa- ilman talutushihnaa ja päättymätön rahankerjuu ja hännystely vievät jo nyt ison siivun tutkijoiden työajasta.

1) Kaikki ammattiin valmistava, kuten Aalto-yliopiston, ammattikoulujen ja ammatti-korkeakoulujen opetus sekä ne yliopistojen ohjelmat, joista valmistuvat juristit, papit, lääkärit, opettajat, kliiniset psykologit, kaiken maailman terapeutit, proviisorit ja niin edelleen.

2) Tiede.

Kun suunnitellaan koulutusta ja päätetään opiskelija-määristä kohdan yksi aloilla, kannattaa arvioida kustannuksia ja työmarkkinoiden tarpeita.

Kohta kaksi sen sijaan ei koskaan palaudu putkinäköiseen kustannushyötyajatteluun.

Tieteellisessä koulutuksessa ei ole tarkoitus kasvattaa tuottavia rattaanosia yrityksiin kilpailukykyä nostamaan eikä puhuvia päitä kommentoimaan hallitusten talouspoliittisia neronleimauksia.

Siellä kasvaa lyhyellä aikavälillä tuottamattomia, mutta kaikilla aikaväleillä sivistyneelle yhteiskunnalle ehdottoman välttämättömiä ihmisiä.

Heitä, jotka pyrkivät ymmärtämään mahdollisimman paljon todellisuuden rakenteesta ja lisäämään ihmiskunnan kollektiiviseen tietolaariin oman pikku nokareensa.

Heillä ei tule olla mitään muuta tehtävää kuin kaikessa rauhassa tutkia ihmistä, elä-mää, materian ja energian mysteerejä ja maailmankaikkeutta. Ja tätä heidän tulee tehdä riippumattomina trendipelleilyistä ja hallitusten kokoonpanoista.

Heitä pitää visusti suojella kaikilta projekteilta,joissa käytetään sanoja "innovaatio", "tulostavoite" ja "kilpailukyky". Eivätkä he missään nimessä saa olla riippuvaisia yritysten rahoista.

Kaikki tuo kiihkeä ja kuohkea ja sinne tänne tempoileva liittyy soveltavaan tutkimuk- seen ja tuotekehittelyyn, jotka suhteutuvat perustutkimukseen niin kuin omenasato omenapuuhun.

Ilman elinvoimaista ja riippumatonta perustutkimusta soveltavat puuhastelut tyssää- vät auttamattomasti, kuten ennemmin tai myöhemmin muukin edistys ja kaikki se, mikä erottaa valtion etuliitteestä banaani-.

Täytyy olla harvinaisen typerä ja likinäköinen heikentääkseen perustutkimuksen jo nyt kurjistettuja toimintaedellytyksiä leikkaamalla siltä määrärahoja.

Arvatkaapa, aikovatko EU ja Suomen hallitus leikata perustutkimukselta määrärahoja?


Keeskustelua:

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/167522?page=1

"Tieteen tuotteistamisesta" teknisten tieteiden näkökulmasta...

Otanpa itsekin vastakseni, teknisten tieteiden näkökulmasta, tuon Ilkka Armisen artikkelin Aamulehdestä 14. 02.2005, johon yhteiskuntatieteiden näkökulmasta jo vastasivat Helsingin yliopiston Toiminnan tutkimuksen ja kehittävän työntutkimuksen laitoksen professorit tässä:

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/167274

Aamulehti 14.02.2005

Alakerta

I(lkka) A(rminen):” Tuleeko tieteestä kauppatavaraa?

Perinteisesti tiede on haluttu nähdä pyyteettömänä totuuden tavoitteluna. Se on kuvattu avoimeksi, universaaliksi ja intressittömäksi. ”

RK: Arminen ei MÄÄRITTELE, mitähän tieteellä tarkoittaa.

Jotakin vain sellaista, mikä ”on nähty” noin, ja ”sitä on kuvattu” näin.

Hän toisin sanoen jättää ´tieteen´ käsitteen, ”TUTKI-MUSKOHTEENSA”!, JONKUN MUUN MÄÄRITELTÄ-VÄKSI, mutta kenen, ja miten, siitä hän vaikenee.

Kun hän siis kirjoittaa ”tieteestä”, me emme tarkasti ottaen tiedä, mistä hän tarkoittaa.

Eikä hän tiedä sitä välttämättä itsekään.

IA: ” Viime aikoina tieteen on kuitenkin nähty muuttuneen toimeksiantoihin pohjautu-vaksi, tuloksiltaan ei-julkiseksi, käytännöiltään eriytyneeksi ja toimintamalliltaan ylhäältä ohjatuksi. Uutta muotoa John Ziman on kutsunut post-akateemiseksi tutkimukseksi. ”

RK: Perinteisen määritelmän mukaan ´tiede´, tieteellinen tieto, on MÄÄRITELMÄLLI- SESTI objektiivista, julkista, kriitistä ja kumuloituvaa, ainakin näitä.

Perinteiseenmääritelmään nähden Arminen siis tulee sanoneeksi,että ”Viime aikoina tiede on muutunut joksikin muuksi kuin tieteeksi”!

Ja juuri näin monin paikoin aivan epäilemättä todella onkin asin laita.Kyllä "sokeakin kana" JOSKUS jyvän löytää! :-)

IA: ” Akateemisen vapauden tilalle on tullut ulkopuoliseen sopimusrahoitukseen tukeutuva tiedeyrittäjyys. Myös suomalaisissa yliopistoissa yhä suurempi osa tutkimuksesta tehdään ulkopuolisella, ei-julkisella rahoituksella. ”

RK: Rahoitusmuoto ei sinänsä tee tieteestä ”epätiedettä”, erityisesti jos on valistunut yksityinen sponsorirahoittaja, joka hyötyy nimenomaan sen tuotetvan tiedon LEVIÄ-MISESTÄ eikä sen PANTTAAMISESTA (vain itselleen, mihin ei perustutkimuksessa voida edes suostua, ainakaan ”virallisesti”).

Mutta jonkin uuden tieteellisen tiedon tuottamisesta, ongelman ratkaisemisesta, jota kukaan muu ei ole annen ratkaissut (eikä ehkä asettanutkaan) EI VOI TEHDÄ ”RAKENNUSURAKKAA” fuskaamatta, sillä tieteessä ongelman ratkaisu MÄÄRITELMÄLLISESTI EI OLE TIEDOSSA ongelmaan tartuttaessa!

Jos se on jo silloin tiedossa, vaikka vain varmasti toteutuvana mahdollisuutenakin, tietona, joka VARMASTI löytyy esimerkiksi jostakin tiedostoista tai jokin kaava ratkai-semalla,niin kyseessä on jokin muu ilmiö kuin tiede itse.Se voi olla esimerkiksi tekni- nen (ym.) laskenta, tietojournalismi tai kirjastonhoito, joita kaikkia myös yliopistoissa tehdään,mutta jotka eivät ole tiedettä itseään.Eikä NIITÄ VARTEN tarvita välttämättä YLIOPISTOA.

IA: ” Sopimusrahoitteisen tutkimuksen tavoite ei ole tuottaa avoimesti levitettävää, yleispätevää tietoa, vaan ratkaista rajattuja,sopimusehdoissa määriteltyjä, toimeksi- antajaa hyödyttäviä tutkimusongelmia. Toimeksiannot kampeavat tutkijat kammioistaan avokonttoreihin,osaksi muuta tuotantoprosessia. ”

RK: Tämä ei tarkoita tiedettä,vaan esimerkiksi teknistä, kaupallista, hoidollista tai so- siaalista suunnittelua! Jos se tapahtuu BISNESpohjalta YLIOPISTOSSA, niin se ”yli- opisto” TAATUSTI PANTTAA EIKÄ LEVITÄ sitä tietoa, joille nuo myytävät ratkaisut perustuvat!

Teknisiä tieteitä koskien tuossa on tarkasti ottaen kyseessä TUTKIMUSINSINÖÖRIN toiminta,joka ratkaisee millaisella fysikaalisella jne.keinolla asetttu tekninen ongelma ratkaistaan. Tutkimusinsinööri (research engineer, inzhenjer-izledovatelj) ratkaisee teknisen ratkaisun SISÄLLÖN. Hän EI OLE teknisen tieteenalan tieteellinen tutkija, ”tekninen tieteilijä”, joka selvittää, millaiset objektiiviset lainalaisuudet minkäkin tyyp- pisessä teknisessä kohteessa todella objektiivisesti ovat olemassa ja miten vaikutta- en siihen, mitä suunnitelmiemme tuloksena todella syntyy ja mitä ei (vaikkakin hän on ja yleensä aiheellisesti huomattavastikin paremmin palkattu henkilö), vaan hän on nimenomaan SUUNNITTELIJA, tuotekehittäjä, (yleensä kaupallisen) tuotantoprosessin tärkeä lenkki.

Ja YLEENSÄ sitä hommaa meidän järjestelmässämme tehdään FIRMOISSA EIKÄ ylipistoissa! Mutta kyllä sitä yliopistoissakin tehdään, ja se pitää myös siellä osata, joskaan ei kaikkien, eikä mikään ”maailmanmestari” tarvitse YLIOPISTOLLA olla, enempikin sitä pitää olla siellä yksityisessä firmassa TUOSSA SUHTEESSA, jos sen markkinat ovat globaalit.

Kun tutkimusinsinööritoiminnassa ongelma nousee markkinoilta tai polliittislta päät-täjiltä, ja sen ratkaisemiseksi raavitaan esiin sopivat tarvittavat luonnon jne. ilmiöt ja lainalaisuudet, joita hyödyttäen tekninen ongelma ratkaistaan,niin teknisten niin kuin muidenkin tieteenalojen perutukimuksessa ongelma on TIEDOLLINEN, tieteellinen siis, "tieto tietämättömyydestä",ja se nousee esiin uusien kohteiden teknisessä suun-nittelussa sellaisena teknisenä ongelmana, jonka oikeaksi ratkaisemiseksi ei tarvit-tavaa tietoa ilmiöiden objektiivista yhteyksistä ole riittävästi olemassa (tai olemassa oleva tieto ei pidä riittävällä tarkkuudella paikkaansa).

Perustukimuksessa edetään kokeellisesti tai teoreettisesti TODISTETUSTA FAK- TASTA TOISEEN tavallisesti niin kauan kuin relevattia tietoa syntyy, jättäen ensin alkuun sovellutukset niille, jotka ne luultavimmin parhaiten osavat, eli edellä mainituille tutkimusinsinööreille.

Ja tuollaisella perustutkimuksella luodaan kilpalukykyynkin se varsinainen kärki, jota muut eivät eivät ainakaan toistaiseksi osaa, ja joka tekee muiden ratkaisuista (toki ”omistakin”, ja aikaisemman tiedon jostakin ”sektorista”) VANHENTUNEITA, syrjäyttää ne mahdollistamillaan uusilla ratkaisuilla.

Tässä suhteessa perustukimuksen merkitys sen kun kasvaa vaan, eikä missään tapauksessa vähene, kuten toht. Arminen luulee (kun osaa niin huonosti sitä tieteensosiologiaa).:-)

Perustutkijan yliopistolla PITÄÄ olla TUTKIMASSAAN AIHEESSA ”maailmanmesta- ri”,muuten hän tekee turhahkoa työtä. (Tosin kaikilla on hiukan eri tutkimusaihe, joten se ei ole niin kauhean tyrmäävä vaatimus kuin äkkiseltään vaikuttaisi…)

Muita ”insinöörityyppejä” kuin tutkimusinsinööri ovat sitten rakenneinsinööri eli kon- struktööri, joka määrää teknisen ratkaisun lopullisen yksityikohtaisen MUODON, ja valmistusinsinööri eli tekonologi, joka määrää, miten suunnitelman mukainen tuote valmistetaan.

Kun yksityisen Firman oma tutkimusinsinööri soittaa ”Armisen Yksityisen Teknillisen Yliopiston” asianomaiselle laitokselle, ja sopii yhteistyöpalaverista kannaltaan ongelmallisen teknistieteellisen asiakokonaisuuden erikoisasiantuntijan kanssa, niin pöydän toiselle puolelle ei ehkä tulekaan uusinta tietoa tuottanut ja sitä innokkaasti sovellettavaksi tarjoava (jos se vain suinkin käy) teknisen tieteen perustukija, vaan valtion raskaasti subventoiman ja omille suunnitelmilleen automaattisesti ”TIETEEN GLORIAN” (niihin "tavallisiin” kuten siihen toiveikkaaseen asiakkaaseen verrattuna) saava KILPAILEVAN SUUNNITELUTOIMISTON mustasukkaisesti kaikkea taloudellisesti potentiaalisesti tuottoisaa tietoaan PANTTAAVA suunnitteluinsinööri!

IA: ” *- Nojatuolista tuotantoketjuun -*

Zimanin kuvaus on kärjistys, mutta se nostaa esiin tutkimusmaailman monimuotoi- suuden ja sen ristipaineet. Suuriin organisaatioihin, massiiviseen rahoitukseen ja eriytyneisiin tutkimusaloihin nojaava tiede eroaa nojatuolitieteestä, jossa tutkija odotti ilmestyksenomaista uutta ideaa. ”

RK: Muut ”porvarilliset (ja feodaaliset) sosiologit” (anteeksi vaan, poliittiset porvarit, ei varsinaisesti olut tarkoitus loukata…) ennen Armista ehkä ovatkin ”istuneet noja-tuolissa ja odottaneet ilmestyksen omaista ideaa” (vaikkapa mitä sotapropagandaksi kelpaavaa naapurimaasta ehkä saattaisi vielä löytyä…),mutta muilla aloilla tuollaista ”tieteenteonmallia” ei kyllä ole varmaan koskaan sosiologisesti havaittu, filosofiaa ehkä lukuun ottamatta…

IA: ” Monimutkaiseen organisaatioon perustuvaa tutki- musta onkin parempi ajatella tuotantoketjuna, johon osallistuu innovaattoreita, vakiinnuttajia, soveltajia ja popularisoijia.

Tutkimusohjelman menestys edellyttää kaikilta osiltaan toimivaa tuotantoketjua. ”

RK: Arminen ilmeisesti tarkoittaa, että kunhan noita löytyy, niin ”se on sitten sitä tietettä!”

Noin vain ei ole. Sosiologit ovat havainneet, että kaikkia noita asennoitumistyypejä esiintyy esimerkiksi uskonlahkoissa, poliittisissa kuppikunnissa, gangsterijengeissä, urheiluseuroissa, teatteriryhmissä, rokkibändeissä ja tietysti vähän kaikessa tuotannossa, ei vain tieteellisen tiedon. Eikä se tee noista muista ”tietettä”.

Ma. professori Armisen tiedot vain eivät ole ihan ajan tasalla kaikkein viimeaikaisimmasta ja edistyneimmästä sosiologisestakaan tutkimuksesta…:-)

IA: ” Hyvä esimerkki tieteen onnistuneesta tuotteistamisesta on kehittävä työntutki-mus, jonka laitos Helsingin yliopistossa on toistuvasti valittu yhdeksi Suomen Akatemian huippuyksiköistä. ”

RK:Tähän asiakokonaisuuteen en sitten kommentoi mitään,koska kyseisen laitoksen johto siihen vastasi (linkki), eikä meikäläisellä yhteiskuntatieteiden pelkkänä harras-tajana ole vähäisintäkään kompetenssia arvostella todellisten asiantuntijoiden näkemystä.

Asiantuntijat painottavat teoriaperustan fundamentaalista merkitystä, ja juuri sen teo- riaperustan kanssahan perustutkimus määritelmällisesti askartelee (joskin sovelletun alan perustukimuskohde rajautuu toisin kuin yleisen psykologian, ja soveltavan tutkimusotteen osuus painottuu).

Arminen vastasi aamulehdessä 1.3.,että ”Jatkaessaan tieteen tuotteistamisesta käy- tyä keskustelua professorit Engeström, Miettinen ja Virkkunen muistuttavat, että tut-kimus pohjautuu aina teoriaan (Al 25.2.). Kehittävän työntutkimuksen tekee kuitenkin kiinnostavaksi muu kuin sen perustana oleva 1920-luvun neuvostomarxismi. ”

Arminen ei sanallakaan kuitenkaan kerro, mikä tässä asiassa olisi yht´äkkiä tehnyt ”20-luvun neuvostomarximin” ”epäkiinnostavaksi”!

Armisen varsinainen ”neronlaimaus” sisältyy seuraavaan:

IA: ” *- Onko se enää uuden keksimistä? -*

Tuotteena tieteellinen tutkimus on ASIAKKAALLE toimitettava hyödyke, jonka sisältö ja käyttötarkoitus ovat ennalta määriteltävissä. ”

Jumalauta, ”sosiopuoskari” Arminen! Sitä TIETEELLINEN TUTKIMUS NIMENOMAISESTI JA MÄÄRITELMÄÄLISESTI EI OLE!

Jos tulos on ENNALTA TARKALLEEN TIEDOSSA, niin kyseessä NIMENOMAA EI OLE TIETELLINEN TUTKIMUS, UUDEN tiedon tuottaminen!

Ja TIETEEN "ASIAKAS" on KOKO MAAILMA,

kun kerran KUKIN TIETEELLINEN TIETO KEKSITÄÄN VAIN KERRAN (periaattees- sa, ja tähän pitää pyrkiä, ettei jo keksittyä pyörää keksitä uudelleen joka paikassa vaan tehdään jotakin hyödyllistä)!

ESIMERKIKSI MINÄ EN OSALTANI OLE TUOTTANUT OBJEKTIIVISIA MALLEJA VAIN JONKUN YHDEN MAKSAVAN ASIAKKAAN, FIRMAN TAI EDES VALTION KÄYTTÖÖN SEN ENEMPÄÄ SEN ENEMPÄÄ BETONIPALKKIEN KUIN TERÄSPRFIILIENKAAN TOIMINNASTA RAKENTEISSA -

EIKÄ SITEN OLE TEHNYT EDES VIHOLLISENI PROFESSORI LAURI MEHTOKAAN!!!

Mitä sitten tulee lääkärin, insinöörin, asianajajan, ekonomin asiakkaisiin, he eivät ole TIETEEN vaan ammatinharjoittajan asiakkaita!

IA: ” Tuotteen tunnusmerkit tutkimus täyttää, kun se on monistettavissa pienin muutoksin eri tapauksia koskevaksi. ”

RK: Juu, niin on, mutta määritelmällisesti tuo ei ole TIETEELLISTÄ tutkimusta, eikä missään tapauksessa perustutkimusta, jonka suora päämäärä on teorianmuodostus, tyypillisenä esimerkkinä vaikka jonkin sairauden tai teknisesti jotakin prosessia häirit-sevän ilmiön MEKANISMIN selvittäminen.(Sitä vastoin esimerkiksi lääkkeiden stan- dardisoidut vaikuttavuututkimukset ovat aina SOVELTAVAA tutkimusta, koska ne ei-vät kerro mekanismeista. (Se tutkimus on samanlainen,tunnetaan mekanismi, tai ei.)

IA: ” Tutkimus tuotteena koostuu osista,joita vaihtelevasti yhdistelemällä sisältöä voi- daan muunnella. Tuotteen tutkimuksesta tekee se,että sen osat on etukäteen määri- telty ja yhteensopivuus testattu.Tuotteena tutkimus edellyttää kuitenkin aina asiakas ja tapauskohtaisia asetuksia tai sovituksia. Tuotteistetulle tieteelle on ominaista, että myös sen asetuksiin ja käyttöön liittyvät tekniset vaatimukset on ennakkoon määritelty. ”

RK: Tämä, mitä ma. prof. Arminen tässä määrittelee, on määritelmällisesti teknistä (hoidollista, agronomista, markkina- jne.) STANDARDIsuunnittelua ja selvitystä, sen paikka ei oikeastaan lainkaan olisi yliopistoissa, vaan firmoissa ja ammattikorkeakouluissa!

Esimerkiksi teknillisistä yliopistoista on epäonnistunein ammatikuvapohjaisin tutkin-nonuudistuksin yritetty ennenkin tehdä ”ammattikorkeakouluja”,Tampereellakin, mut- ta nyt sellainen ei enää käy,koska meillä ON JO AMMATTIKORKEAKOULULAITOS! Hehhee, se on mitä parhain juttu myös teknillisten yliopistojen kehittämisen kannalta nimenomaan yliopistoina, perustutkimustiedon tuottajina!

IA: ” Tiede palvelutuotteena sisältää erityisiä piirteitä. Tieteen monistettavuuden rajahyöty on jyrkemmin laskeva kuin useimpien muiden tuotteiden. Toisin sanoen, pääosalle tuotteista riittää se, että ne tyydyttävät asiakkaan vaatimukset mahdollisimman tehokkaasti. ”

RK: Tietessä ei voi pokkuroida pelkille ”asiakkaan vaatimuksille”.

Asiakkaan vaatimusta tunnetusti tyydyttää, kun ”todistetaan” (vaikka kuinka falskisti, kuten Arminen tässä, kuka se asiakas sitten lieneekin) ”asiakkaan olevan oikeassa”, mikä tietessä ei vetele: tuloksen tulee määräytyä tukimukohteesta, objektista, olla siis OBJEKTIIVISTA, eikä ”asiakkaan odotuksista”! Tämä jos mikä,ma.prof. Arminen, EROTTAA tieteen muista ilmiöistä, osoittaa sen OMINAISLAADUN!

IA: ” Tuotteistettua tiedettä ei kuitenkaan pidetä enää ainakaan innovatiivisena tieteenä, jos se monistaa samaa konseptia tai toistaa samaa asetelmaa uudessa tilanteessa. ”

RK: Kuten ei pidäkään pitää!

IA: ” Perinteisesti tieteessä on arvostettu juuri uusia ratkaisuja. ”

RK: Ja ennekaikea uusia ja ennen puuttelisesti tunnettuja todelisuuden, teknisenkin, OBJEKLTIVISIA LAINALAISUUKSIA!

IA: ” Kaikkein arvostetuinta tiedettä on uusia paradigmoja eli tutkimusotteita synnyttävä tutkimustyö. ”

RK: ”Uusi paradigma” tarkoittaa ennen kaikea sitä, että uusi teoria ja tutkimusote SYRJÄYTTÄVÄT suuren osan alan aikaisempaa tietoa,ja muutavat ns. ”normaalitie- teen” oletusarvoja, esimerkiksi että mitä nimenomaisesti PITÄÄ erikseen näyttää to- teen, ja mitä taas voidaan olettaa ”ennestään tunnetuksi”. Eli millaisen väitteen esit- täjällä on TODISTUSVELVOLLISUUS (mikä ei ole tieteessä ihan vähäinen velvoite!)

IA: ”Käytännössä tutkimustyötä tehdään jatkuvassa tuloksellisuus- ja innovatiivisuus- vaatimusten ristipaineessa.Yksittäisten tutkijoiden ja tutkijaryhmien tuloksellisuutta mitataan yhä toistuvammin, useammin ja tarkemmin. ”

RK: Kaikenlainen ulkoinen ”paine” on tietessä pahaksi, mutta tutkijoiden motivaation täytyy olla kova. Ja se tavallisesti ON sitä omien tulosten eteenpäinviemisessä. Muissa hommissa se on selvästi vähäisempi.

IA:"Tuloksellisuuden kannalta pienten askeleiden politiikka on kaikkein viisainta. Tut- kimusasetelmia lievästi varioiden voidaan päästä monistettavaan tuloksellisuuteen, joka ylittää tuottavuudeltaan moninkertaisesti ainutkertaiseen käsityöhön nojaavan otteen. ”

RK: Arminen tarkoittaa tässä rahallista tuottavuutta…

Oma rahallinen tuottavuus EI OLE valtiollisen tieteen keskeinen päämäärä, sen pää- määrä on välillinen tuottavuuden lisäys yhtenä tuotannollisen toiminnan perusedelly- tyksenä, jonka toimiva perututkimusjärjestelmä muodostaa (ja jota Suomessa ollaan [Raimo] Väyrysten ja Armisten toimesta ajamassa alas, aina siloin tällöin myös ”neuvostotieteeksikin” haukkuen…

IA: ” Tuloksellisuusmittareiden kannalta "vakiinnuttajat" ovat ylivoimaisia.

Vakiinnuttajat palvelevat tiedettä viemällä "innovaattoreiden" työtä eteenpäin määrit-telemällä yhä tarkemmin tutkimuksen sovellusehtoja monistettavissa tapaustutki-muksissa. Nykyinen määrällisiin kriteereihin pohjautuva tiedepolitiikka suosii teollista otetta ja varovaista innovatiivisuutta. ”

RK: Pläp pläp pälää…

Puhetta tulee.

IA: ” Määrällisissä mittareissa innovaattorit eivät koskaan menesty. ”

RK: Eivät ainakaan ”Armisten, Väyrysten ja Halosten kaudella”... Eivät edes tekniset innovaattorit, tieteellisistä puhumattakaan.

IA: ” Toisaalta tieteen tuotteistamisen edut ovat kiistattomat. ”

RK: ”Armisen tuoteistaminen” tarkoittaa suomeksi tieteen lakkauttamista.

Ja sitten lakkaa aika pian myös kilpailukykyinen suunnittelu, vähän alalla kuin alalla.

IA: ” Kompleksisen jälkimodernin yhteiskunnan osana tiedettä ei voida enää ajatella yksilöiden sattumanvaraisena ideointina. ”

RK: Se ei ole ollut sitä koskaan, missään yhteiskunnassa.

IA: ” Tiede on yhä keskeisempi osa yleistä tuotantoprosessia, ja sen myötä tieteelli- seltä tutkimukselta voidaan edellyttää samaa rationaalia ennakoitavuutta kuin muul- takin tuotannolta. Ainoastaan tuotteistettuna tieteestä tulee myös kansainvälisesti kilpailukykyistä. ”

RK: Tieteeltä EI VOI EDELLYTTÄÄ tulosten ennakoita-vuutta. Systemaattinen tasan ennakoitavissa olleiden ”tulosten” tuottaminen on sitä nollatutkimusta.

Ainoastaan valtiollinen tiede voi pidemmän päälle olla kansainvälisesti kilpalukykyistä.

”Yksityinen tiede” on poikkeus,ja sen kehityssuunta on tieteestä jonnekin muualle, esimerkiksi teknologiaksi.

IA: ” Tutkimuksen tuotteistaminen on toistaiseksi ollut kehittymätöntä. Tiedettä ei ole osattu ajatella tuotteena, saati ottaa suunnitelmallisesti huomioon sen erityisluonnetta.

Tuotteistaminen on kuitenkin keskeinen kysymys, jos halutaan tavoitella korkeata-soista, kansainvälisestikin menestyskykyistä tutkimusta. Keskeistä olisi nähdä, ettei tieteellinen menestys koostu yksittäisistä neroista vaan innovatiivisista ympäristöistä, jotka sallivat lahjakkuuksien nousta esiin. ”

RK: TUOLLAISEN innovatiivisen ympäristön TUTKIMUSINSINÖÖREILLE (-agrono- meille, -lääkäreille jne) LUO nimenomaan TOIMIVA VALTIOLLINEN PERUSTUTKI-MUSJÄRJESTELMÄ, joka pistää myös firmat kilpailemaan uuden tiedon soveltamisella eikä esimerkiksi alhaisilla palkoilla.

Sellaisen perustutkimusjärjestelmän Arminen haluaa kuitenkin ROMUTTAA ”tieteen tuotteistamisen” nimissä eikä rakentaa muuttamalla tiedeyliopistot ”insinööritoimistoiksi”.

IA: ” Tuotenäkökulma johtaa myös uudenlaisiin tapoihin arvioida tutkimusta.

Mekaanisten tuloksellisuusarviointien sijasta tulisi arvioida tieteen sisäisesti tutkijan erityisessä roolissaan tutkimusympäristössään.Toisaalta tulisi arvioida tutkimuksen yhteiskunnallista merkitystä rajautumatta pelkästään tieteen sisäisiin kriteereihin. ”

RK: Tiedettä on arvioitava tieteellisistä, paikkansapitävyys- ja uutuusnäkökulmista, ja tiedejohdolla on oltava siihen pätevyys ja taito. Uuden perustukimustiedon tuottami- nen on myös aina laitettava tärkeysjärjestyksessä sen vanhan tiedon soveltamisen edelle, aina kun ”langanpää” uuteen relevanttiin tietoon aukeaa. (Se prosessi voi olla vaikka kuinka pitkä ja hedelmällinen, tai sitten lyhyt, SITÄKÄÄN ei tieteessä ”kortteja katsomatta” voimitenkään tietää.

IA: ” *- Tilaajat ja tieteilijät saatettava yhteen -*

RK: Pääongelma tieteen kehityksen kannalta on sen tuotantoketjujen vaillinaisuus. ”

Arvoituksellista. Minulla on pitkä sivuaine teollisuustalouden alaan kuuluvasta raken-tamistaloudesta ”tuotan-toketjuineen”, ja olen toiminut niin tutkimusinsinöörinä kuin teknisen tieteenalan perustutkijanakin, mutta tuo termi ”tuotantoketju” ei mielestäni MITENKÄÄN sovi koko tieteellisen tukimuksen yhteyteen, ei ainakaan perustutkimuksen.

Arminen taitaa nyt vain pistää insinööreiltä kulemiaan sanoja ns. maiskuttelutuntu- malta peräkkäin siten vaikuttaisi ”hienolta” kuulostavan, mutta minun korvaani se kuulostaa tyhjältä lässytykseltä…

IA: ” Menestynyt tutkimus kytkeytyy sovellusten kautta yhteiskuntaan, mikä virittää uusia tutkimuskysymyksiä. ”

RK: Totta helvetissä! (Vahingossako lienevät sanat nyt menneet jonkinmoiseen järjestykseen?)

IA: " Tieteen tuotteistaminen ja sen mahdollistavien sovellusalustojen perustaminen on keskeinen haaste, joka vaikuttaa tieteen kehitykseen. Mekaanisen tasaresurssoinnin kannalta tulisi rakentaa laajempia tieteen tuotantoketjuja. ”

RK: Hepreaa… Erityisesti ”sovellutusalusta”, enpä ole ikinä tullut kuulleksikaan moisesta.

IA: ” Pirkanmaalla seutukunnalliset hankkeet, kuten e-Tampere, tarjoavat mahdollisuuden luoda tuotteistettavalle tieteelle soveltuvia ympäristöjä. ”

RK:Pirkanmaalla jyrätään maailmankärjessä aiheeltaan olemassa olevaa perustutki- musta, esimerkiksi minun tutkimuksiani sumeilematta ”matalaksi”,kun se ei ole ilmeisesti Tampereelle ”tarpeeksi hieno mailmankärki”…(SITÄ taas minä olen väärä henkilö arvioimaan…) Ja SIINÄKIN ne terroristit kuitenkin loppujen lopuksi epäonnis- tuvat (elleivät sitten ota pyssyä käyttöön ja passita meikäläistä oikopolvisten plutoonaan).

IA: ” Hankkeita arvioitaessa pitäisi välittömien vaikutusten lisäksi arvioida mahdollisia laajempia toimintatapojen muutoksia.

Tieteen tuotteistaminen on näkökulma, jota tulisi sovel- taa sekä tiedepolitiikassa että laajemmin yhteiskuntapolitiikassa. Vain innovatiivisia ympäristöjä luomalla on mahdollista toteuttaa kestävää tiedepolitiikkaa. ”

RK: Kun tuotteistetaan, on ensin oltava, mitä tuoteistetaan. Kun ”tiedettä on”, sitä todellakin voidaan eri tavoin ”tuotteistaa”,tuottaa sen avulla joitakin muita tuotteita kuin itse perustukimustietoa, joka EI OLE tuote, kun se ei ole myyntiin tarkoittu, ja sen myynti, esimerkiksi tieteellisten oikeuksien,on jopa rikos, oska se merkitsisi hen- kilöiden tieteellisen pätevyyden väärentämistä (vaikka Tieteellisten seurojen valtuus-kunnan ”Tutkimuseetti- set ohjeet” vaatiikin rikollisesti ”edeltä käsin sopimaan tekijänoikeuksista”…)

Tule tänne TTY:lle, professori Arminen, minun kanssani suunitelemaan, miten tuotteistaa valmiiksi maailmankärjessä olevaa teknistieteellistä perustutkimustietoa. Katsotaan miten päästään eteenpäin, ja ennen kaikkea, mistä saisi sitä rahaa.

IA: ” Tiedettä ei ole mahdollista tuotteistaa vain tutkimuslaitoksista käsin. Se edellyt- tää välittäjiä, jotka saattavat yhteen sovellusten tilaajat ja tieteen tekijät. Tuotantoket- jujen kehittäminen ei muutakaan yksinomaan tieteen tekemisen tapoja, vaan se kehittää myös ympäröivää yhteiskuntaa. ”

RK: JUURI SITÄ tarvittaisiin Professori Arminen!

Tietellinen puoli olisi kunnossa, yhteiskunnallinen ei! Voin siis vakuuttaa, että ongelma on sosiologinen, Teidän alaa!

Voitte vastata vaikka tällä palstalla tähän yhteistyötarjoukseen, jos kiinnostaa tekno-logian ja kilpailukyvyn esteenä olevien sosiologisten ongelmien (jotka siis on teidän ongelmanne tutkia, että mitä ne varsianisesti ovat, kun minä en nimittäin todellakaan tiedä, eikä niitä pelkästään hyvälläkään sosiologian yleissivistyksellä selvitetä...) perkaminen!

Mutta minun tieteenfilosofinen teoriaperustani on pilkulleen yhtä ”20-luvun neuvosto-liittolainen” kuin Helsingin yliopiston Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen laitoksenkin! Ja ilman juuri sitä filosofia-perustaa ainakaan minun tuloksiani EI OLISI syntynyt, Toiminnanteorian laitos siinä suhteessa arvoikoon itse omasta puolestaan! (Minä tulkitsen heidän tehneen omista tuloksistaan saman arvion, jonka kuitenkin Arminen kiistää, ja etsii sille muita selityksiä.)

RK