Saamenkielen äänteenmuutoksista väitellyt ruotsinkielinen Mikko Heikkilä väittää, että nimi Tampere on saamea eikä suomea ja tarkoittaa kahden kosken välissä si-jaitsevaa suvantoa (joka oli samaa juurta), pohjoissameksi dabbal, kantasaameksi *tempel tai *temper. Samalla hän esittää että se on kantaindoeurooppalaista perua johtuen juuresta *deubh- = syvetä.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/06/nimi-tampere-merkitsee-kuuriksi-venevinssia

https://journal.fi/sananjalka/article/download/86714/45462/

Mikko Heikkilä

Etymologinen tapaus Tammerkoski

Johdanto

Pauli Rahkonen kirjoitti Virittäjän numerossa 2/2011 paikannimistä Tammerkoski ja Tampere ehdottaen niille lainaetymologiaa, joka perustuu pohjoissaamen appellatii-vin dappal = ’koskien välinen lyhyt suvanto virtavedessä’ myöhäiskantasaamelai-seen kantamuotoon *tempel. Kirjoitin vastineessani (Virittäjä 1/2012), että Rahkosen esittämä (tai itse asiassa tietämättään rehabilitoima) etymologia ansaitsee kannatuk- sen sekä esitin nimen Tammerkoski saamelaista alkuperää tukevia äänne- ja merki-tysopillisia rinnakkaistapauksia. Uutta etymologiaa esitettäessä on syytä osoittaa, miksi kyseessä olevalle yleis- tai erisnimelle aiemmin esitetyt etymologiaehdotukset eivät ole uskottavia, mikäli sellaisia on esitetty.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on aluksi perustella, miksi nimelle Tammerkoski aiemmin esitetyt etymologiaehdotukset eivät nähdäkseni tule kysymykseen.

Toiseksi esitän Virittäjän kirjoitustani laajemmat sanalliset perustelut sekä äänteelliset rinnakkaistapaukset Tampere-nimen etymologialle.

Kolmanneksi esitän etymologian myös nimien Tammerkoski ja Tampere saamelai-selle, alkuperältään tuntemattomalle lainaoriginaalille *tempel. Pyrin lisäksi osoitta-maan, että nimen Tammerkoski (> Tampere) lainautuminen myöhäiskantasaamesta varhaissuomeen voidaan myös ajoittaa poikkitieteellisen metodin avulla ja vieläpä varsin tarkasti, kun yhdistetään nimen äänneasun, kantasuomen ja kantasaamen äännehistorian kronologian sekä arkeologisen tiedon tarjoama evidenssi. Tampere-nimen etymologian selvittelyn yhteydessä tulen sivunneeksi joukon muita aiheen kannalta relevantteja paikannimiä, joista osalle samalla esitän etymologian.

Sananjalka 54 (2012), s. 50–75.

Etymologinen tapaus Tammerkoski 51

Tampere, Tammerkoski ja Tammerfors

Vuonna 1779 perustettu Tampereen kaupunki on saanut nimensä kaupungin läpi Näsijärvestä Pyhäjärveen virtaavasta Tammerkoskesta, joka on putouskorkeudel- taan (18 metriä noin kilometrin matkalla) eräs maamme merkittävimmistä koskista. Tampereen kaupungin ruotsinkielinen nimi Tammerfors on äänneasultaan identtinen hydronyymin kanssa.

Vanhin kirjallinen maininta nimestä Tammerkoski on vuodelta 1544, jolloin nimi kirjoi-tettiin suomenkielisessä kirjoitusmuodossa Tamberkoski /tamperkoski/. Vanhin ruot-sinkielinen maininta nimestä on Tamberforss vuodelta 1554,ja ensimaininta suomen- kielisestä nimestä täsmälleen sen nykyisessä muodossa Tammerkoski on vuodelta 1555, mutta jo vuonna 1553 mainitaan paikallinen henkilö nimeltä Erich Tammerkos-ken. Kirjoitusasu Tamberkoski on 1500-luvulla hallitseva. Nykyisen kaupunginnimen Tampere kantamuodon Tamber ensiesiintymä on sekin jo vuodelta 1559. Tämä on myös vanhin tunnettu asiakirjamerkintä,jossa nimi on kirjoitettu ilman jälkiosaa ‐koski /‐fors. Selvästi asutusnimi on Tambercoskiby vuodelta 1569. Nykyistä kaupungin ni-meä tarkalleen vastaavan kirjoitusmuodon Tambere¹ /tampere/ ensiesiintymä on vuodelta 1590. Kaikki vanhat nimiesiintymät ovat kruunun virallisissa asiakirjoissa. (Nissilä 1959, 194–195; Rasila 1988, 405; Suvanto 1988, 200; Huldén 1990, 37; Sal-minen 2011, 32). Kaikki vanhimmat nimen kirjoitusasut osoittavat, että sanan sisällä on alun perin ollut äänneyhtymä /mp/ – siis Tamperkoski. Tähän viittaa myös Tampe-reen ruotsinkielisen nimen Tammerfors perinteinen paikallinen ääntöasu /tambäfóss/ (Huldén 2001, 448).

Vesistönimen Tammerkoski ja asutusnimen Tampere alkuperä on askarruttanut nimistöntutkijoita ja kielestä kiinnostuneita (tamperelaisia) maallikoita ainakin sata vuotta.² Kosken ja sitä myötä kaupungin nimen alkuperästä on aikojen saatossa esi-tetty lukuisia enemmän tai vähemmän lennokkaita ehdotuksia, joista monet täyttävät kansanetymologian kriteerit eli perustuvat synkroniseen kielelliseen ja semanttiseen tulkintaan (ks. Nissilä 1959, 193). Aiemmista etymologiaehdotuksista mainittakoon nimen Tampere kantamuodoiksi esitetyt hypoteettiset *Tammiperä³ (tai virolaisvaikut- teinen *Tamperä), *Kankaantaanperä, *Lahdentaanperä ja *tampattu maa → *Tammermaa > Tampere ja Tammerkoski. Näissä selityksissä on unohtunut se, että nimyeen Tammerkoski/Tampere primaarinimi on mitä ilmeisimmin hydronyymi eikä sen ympäristö tai ympäristön asutus. Vesistönimen primaarisuudesta todistaa alueen maantieteen, historian ja paralleelien (vrt. Eura, Aura, Vanaja,Kymi jne.) lisäksi myös nimen Tampere ulkopaikallissijainen taivutus: Tampereella eikä **Tampereessa (vrt. Valkeakoskella, Pihtiputaalla, Raumalla, Saarijärvellä, Alajärvellä, Tyrväällä).

1  Suomen kielen nasaalinjälkeisen soinnittoman klusiilin kirjoittaminen soinnillisena on Ruotsin vallan aikaisessa ortografiassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus (Häkkinen 1994, 179; Ikola 1995, 231). Kyseessä on puhtaasti ortografinen seikka.
2  Ensimmäinen ja heti kiivas väittely Tampere-nimen alkuperästä käytiin Aamulehden palstoilla vuosina 1921–1922 Kaarle Jaakkolan ja hänen oppilaansa Heikki Ojansuun välillä (Rikkonen 1956, 69).
3 Tämä selitysyritys on äänteellisten ongelmien lisäksi semanttisestikin hyvin epätodennäköinen, sillä ei ole mitään ilmastollista syytä olettaa, että Tammerkosken rannalla olisi kasvanut keskiajan lopulla tammia ja vielä niin silmiinpistävän runsaasti, että se olisi antanut aiheen tämän suuren kosken nimenannolle (Alhonen 1988, 40–45).

52 Mikko Heikkilä

Huomattakoon, että jotkin alkujaan vesistönimikantaiset,mutta sittemmin (myös) pitä- jän nimiksi muuntuneet paikannimetkin taipuvat sisäpaikallissijoissa,kuten esimerkik- si Eurassa (vrt. Eurajoella) ja Köyliössä,mutta Tampere ei,mikä vain vahvistaa nimen Tampere vesistönimilähtöisyyttä. Tammerkoski-nimen alkuperän tutkimusta vei aikoi-naan ”perättömään” suuntaan Pyhäjärven etelärannalla Pirkkalassa sijaitseva Pere-niminen talonnimi ja siitä nimensä saanut läheinen Pereensaari.Tämä VarsinaisSuo- messa, Satakunnassa ja Hämeessä varsin yleinen talonnimi (ja sukunimi) Pere on sama kuin appellatiivi pere, joka puolestaan on sanan perhe murremuoto (< vsm. pereh), eikä sillä ole mitään tekemistä Tammerkosken kanssa (USN 1988,651 – 652; SSA s.v.perhe, perä; Karttapaikka). Kahta alkuperäselitystä aikamme nimistöntutkijat pitävät tieteellisesti varteenotettavina.Esittelen aluksi nämä kaksi parhaaksi arvioitua etymologiaehdotusta ja pyrin osoittamaan niiden heikkoudet.Sen jälkeen perustelen Rahkosen äskettäin esittämää (rehabilitoimaa) etymologiaa Tampere-nimelle.

Kahdesta eniten kannatusta saaneista etymologiointiyrityksistä toinen on kielitieteilijä Torsten Evert Karstenin (1933) ja uudelleen ja perusteellisemmin nimistöntutkija
Viljo Nissilän (1959) esittämä ja toinen nimistöntutkija Lars Huldénin (1990), joka myös referoi laajasti nimestä käytyä keskustelua. Pauli Rahkonen (2011, 252) pitää Nissilän ja Huldénin etymologioita epätodennäköisinä,mutta minä väitän, että varsin-kin usein toistettu (mm. Seppo Suvanto (1988,200) ja Viljo Rasila (1988,405) teok- sessa Tampereen historia I) ja siten jonkinlaisen yleisen hyväksynnän saavuttanut Nissilän *Damber(fors) eli ”Patokoski” ‐etymologia on suorastaan mahdoton, sillä se sisältää kaksi selvää asiavirhettä, joista toisesta Huldén (1990, 35–37) huomaut-taa. Tästä huolimatta Nissilän etymologia on esitetty ensisijaisena myös Suomalai-sessa paikannimikirjassa (2007, 444) ja se toistuu myös historioitsija Kari Tarkiai-sella (2008, 225). Äskettäin Tampereella ilmestyneessä Tammerkoski ja kosken kaupunki ‐teoksessa (2011,32-33) Nissilän etymologia niin ikään mainitaan, joskaan sitä ei pidetä tyydyttävänä. Huldénin omalta etymologialta taas puuttuvat tyystin paralleelit Suomesta ja Ruotsista.

Miksei muinaisruotsin **Damberfors → Tammerkoski tai *Damber → Tampere?

Muinaisruotsissa esiintyi toki appellatiivi damber ’pato; patoamalla tehty vesiallas, lammikko’, jonka nuoremmasta muodosta damm on lainattu suomen kielen sana tammi ’pato’,mutta sen enempää muinaisruotsissa kuin missään muussakaan skan- dinaavisessa muinaiskielessä yhdyssanan vokaalivartaloinen ja maskuliinisukuinen alkuosa ei ollut koskaan yksikön (e)r-päätteisessä⁴ nominatiivimuodossa, vaan tunnuksettomassa vartalomuodossa tai genetiivimuodossa (Wessén 1965a, 74 – 85; 1965b, 20; SSA s.v. tammi; ks. myös itse Nissilä 1959, 196).

4  Vokaali /e/ on myöhäsyntyinen epenteettinen vokaali (ru. inskottsvokal), sillä a-vartaloisten maskuliinisukuisten sanojen yksikön nominatiivin tunnuksen -az vokaali /a/ katosi kantaskandi-naavin sisäheitossa noin 600 jKr. (Wessén 1968, 10–11, 59–60; Antonsen 1975, 83–89; Nielsen 2000, 259 – 261).

Etymologinen tapaus Tammerkoski 53

Edes kantaskandinaavissa ja kantagermaanissa vokaalivartaloisten lekseemien mas- kuliinin yksikön nominatiivin sananloppuinen /z/ ei koskaan esiintynyt yhdyssa-nan alkuosassa (ks.Krahe&Meid 1967,19-21;Antonsen 1975,29-89;2002, 371-374).⁵  ”Patokoski” oli muinaisruotsiksi Damfors (vrt. strömber ’virta’ ja strömvatn ’virta-vesi’) ja nuoremmassa ruotsissa Dammfors (Wessén 1968,47–48; FLD s.v. damber, strömber). Koska appellatiivi tammi ’pato’ on todella lainattu ruotsin sanasta damm ’pato’, Tampere-nimen kohdalla on myös otaksuttu kehitystä tammi > Tamm-er > Tammerkoski /Tampere,mutta tämä selitys ei kronologisista syistä tule kysymykseen, sillä kantasana tammi ei ole suomen kielessä läheskään riittävän vanha lymytäkseen Tammerkoski-nimen taustalla (SSA s.v.tammi). Mikäli nimessä Tammerkoski alkupe-räistä onkin vain alkuosa Tammer (< Tamper > Tampere) ja sana koski on myöhä-syntyinen epeksegeettinen jälkiosa,sitä ei voi yhtään uskottavammin johtaa muinais- ruotsin sanasta damber, sillä nominatiivin tuolloinen tunnus -(e)r ei koskaan lainau-tunut suomeen ja sitä paitsi ko. nominatiivin tunnus hävisi paikannimistöstä niin var-hain,ettei Tammerkoskessa eikä koko Suomessa tuolloin liene vielä ollut myllyjä eikä myllypatoja, joiden mukaan koskia olisi voitu nimetä (ks.Huldén 1990,36).⁶ Sitä paitsi keskiajan lopun Suomessa myllyjä ja myllypatoja oli muissakin koskissa. Ne eivät olleet Tammerkosken erikoispiirre (Salminen 2011, 33).

Todisteena nominatiivin tunnuksen lainautumattomuudesta mainittakoon esimerkiksi viikonpäivät (esim. tiista(k)i< mru. tisdagher), henkilöappellatiivi tulkki,joka on lainattu muinaisruotsin sanasta tolker (misl.tulkr), miehennimi Eerik⁷, joka muinaisruotsissa oli Eriker, paatti (vrt. Patis ’Paattinen’ v. 1359), joka tulee muinaisruotsin sanasta bāter (> nru.båt) ja kaupunki, jonka skandinaavinen originaali on ollut *kaupung(e)r (vrt. mgotl. kaupungr, misl. kaupangr ja mru. köpunger) (SSA s.v. kaupunki, paatti, tiistai, tulkki; SPNK 2007,314; Hellquist 2008, 120, 551, 1200–1201). Mikäli Tammer- koski olisi uudelleen nimetty siihen keskiajalla rakennettujen myllyjen mukaan (tieto-ja myllyistä on vuodesta 1466 alkaen), siitä olisi tullut **Myllykoski tai ehkä jopa **Vaarnikoski (← ru. Kvarnsfors(en)  / Kvarnfall(et)) (Kartsök och ortnamn). Mikäli myllypadot (≠ sulkupato) olisivat olleet itse myllyjä tärkeämpi nimeämisperuste, niin miksei vanha omaperäinen sana pato kelvannut, sillä onhan Suomessa Patokoski-nimisiä paikannimiä (Karttapaikka)?

5 Vokaalivartaloisten lekseemien yksikön nominatiivin tunnuksen esiintymättömyys yhdyssanois- sa pätee muihinkin indoeurooppalaisiin kieliin, kuten seuraavista kreikkalaisperäisistä sivistyssa-noista ilmenee: hippos ’hevonen’ ja Hippokrates ”Hevosvoimat”, bios ’elämä’ ja biologia sekä oikos ’koti’ ja ekonomia.
6  Esimerkiksi sellainen paikannimi kuin Raaseporin Åkerfors ei ole vertailukelpoinen, sillä siinä r- kuuluu sanavartaloon, toisin kuin sanassa damber (Hellquist 2008, 1417; Karttapaikka).
7  Nimen vanhin tarkasti ajoitettavissa oleva esiintymä Suomessa on vuodelta 1331 (USN 1988, 49–50; Vilkuna 2007, 66). Sama nimi esiintyy jo Piispa Henrikin surmavirressä, joka lienee sepi-tetty 1200-luvun lopussa jKr. (Suvanto 1987, 151; Jokipii 2003, 326–335; SKVR VIII, 985– 998, IX1:1–2; T.Heikkilä 2009,161-162). Nominatiivin tunnuksen lainautumattomuudesta tai tunnuksen jo tapahtuneesta kadosta lainaoriginaalissa – mutta ei tunnuksen lainautumisesta – todistavat myös skandinaavisiin henkilönimiin perustuvat suomalaiset paikannimet Vermuntila (< mru. Vär-mund(er)) (ensimaininta vuodelta 1476), Kulmuntila (< mru. Gudh-mund(er)) (vuodelta 1478) ja As(m)untila (< mru. Asmund(er)) (v. 1540) (SPNK 2007, 29, 192, 499). Mikäli Tamberkoski (v. 1544) olisi keskiaikainen nimilaina muinaisruotsin hypoteettisesta nimestä *Damber, kuten Nissilä olettaa, olisi se lainautunut suomeen eri äänneasussa.

54 Mikko Heikkilä

Jo 1400- ja 1500-lukujen myllyrakennelmiin sisältyi useimmiten myllypato myllynrat- taaseen veden ohjaavan rännin edessä ylävirran puolella, mutta se oli myllyn osa ja oikea vedenvirtausta säännöstelevä sulkupato rakennettiin Tammerkoskeen vasta 1870-luvulla (Tammerkoski ja kosken kaupunki 2011, 160). Vanhat kartat Tammer-kosken ympäristöstä osoittavat selvästi, että koski oli luonnontilainen ja ettei sitä ollut padottu vielä kaupungin perustamisvuonna 1779 (Rasila 1988, 392, 396, 408, 422, 541).

Nissilän Patokoski-selitystä on pitänyt hengissä oletus, että muinaisruotsin sana damber olisi itsenäisenä sanana tarkoittanutkin ’padon’ lisäksi ’myllyä/myllypatoa’. Tästä ei ole mitään todisteita. Myllypato oli muinaisruotsiksi yhdyssana qvärndamber tai mylnudamber ja kalapato fiskadamber tai werck ja pelkkä damber merkitsi ’pa-toa’ (Söderwall 1918,182; Huldén 1990, 34–35; FLD s.v. damber; SAOB s.v. damm).

Kalapato eli toe ei ollut veden virtauksen pysäyttävä sulkupato vaan kalanpyyntiai-taus, jollainen Tammerkoskessa tiedetään olleen (Tamberkoski werck) vuosina 1554 ja 1558 (Huldén 1990, 35; Salminen 2011,33). Damber(fors)-teorian mahdottomuutta tämä tieto ei mitenkään muuta.

Varhaisin maininta nimestä Tammerkoski on vuodelta 1544, mutta se ei merkitse, et-tei nimi voisi periytyä kuningas Kustaa Vaasan valtakautta (1523-1560) vanhemmal- ta ajalta.⁸ Monien suomalaisten paikannimien ensimaininta lähteissä on juuri 1540-luvulta maakirjoista / veroluetteloista, jolloin keskushallinto Ruotsissa vahvistui ja ve-ronkantoa tehostettiin, mikä edellytti kirjanpitoa (ks.SHP 1995138; Huldén 2001 pas- sim).Perinteinen damber-sanaan pohjautuva selityskin edellytti,että nimi Tamper on lainautunut jo varhaiskeskiajalla, ennen kuin nominatiivin tunnus hävisi lainaoriginaa- lista. Koska myös Huldénin selitys edellyttää varhaista lainautumisaikaa, ei ole mie-lestäni mitenkään uskaliasta väittää Tampereen lainautuneen varhaissaamesta suo-men kieleen jo esihistoriallisena aikana (n.–1200 jKr.), varsinkin kun myös arkeologi- set kalmistolöydöt tukevat tätä hypoteesia (Salo 1988,82–83,105). Myös se tosiasia, että Tammerkosken ruotsinkielinen nimi Tammerfors kirjoitettiin vanhoissa asiakir-joissa järjestään alkukirjaimella <T> eikä <D>, tukee Huldénin, Rahkosen ja tämän artikkelin kirjoittajan näkemystä siitä, etteivät Suomen keskiajan ruotsinkieliset virka-miehet yhdistäneet Tamper-nimeä oman kielensä sanaan damber ’pato’, josta sen olisi Nissilän etymologian mukaisesti pitänyt vain vähän aiemmin lainautua, kun myl-lyt ja myllypadot tulivat Suomessa Skandinaviasta käsin tutuiksi (ks.Huldén 1990,35, 38).

8 Vanhin säilynyt viittaus Tammerkoskeen ja/tai sitä ympäröivään asutukseen on 3.2.1405 päivä- tyssä rajankäyntipöytäkirjassa, johon sisältyy henkilönimi Matts aff Koskis.Vanhimmissa asia-kirjoissa Tammerkoske(e)n (kylään) viitataan vain lyhyellä nimellä Koskis, mutta näitä viittauksia ei ole monta. Lyhyt muoto Koskis esiintyi vain kuusi kertaa (henkilö Matts aff Koskis v.1405, hen- kilö Pedher Koskildha v. 1512, Koskis kylännimenä maakirjoissa vuosina 1540, 1541, 1542, 1543) ennen Tamberkoski-nimen ilmestymistä lähteisiin, ja näissäkin tapauksissa viitataan Tam-merkosken rannalla asuvaan henkilöön tai Tammerkosken rannan ”Koskenkylään”.(Nissilä 1959, 194; Salminen 2011, 23; DF nro 1201). On aivan luonnollista,että näissä tapauksissa on käytetty Tammerkosken rannalla sijaitsevasta asutuksesta nimeä ”Koskenkylä”.On hyperkriittisyyttä epäil-lä, ettei nimen osaa Tammer ollut olemassa ihmisten kielellisessä todellisuudessa ennen vuotta 1544. Tammer-koskessa tai sen rannoilla ei tietääkseni tapahtunut 1540-luvun alussa mitään merkittävää, joka olisi antanut aiheen kosken uudelleennimeämiselle. Vertailun vuoksi mainitta-koon, että vielä Tammerkoskeakin paljon mahtavampi Imatra(nkoski) mainitaan asiakirjoissa ensikertaa vuonna 1557 muodossa Imatrafors (SPNK 2007, 98 – 99).

Etymologinen tapaus Tammerkoski 55

Kerrottakoon vielä lopuksi, että yhtäällä artikkelissaan Nissilä itsekin (1959,196) tun-nustaa damber-selityksensä äännehistoriallisen mahdottomuuden, mutta toisaalla hän väittää sen olevan äänteellisesti moitteeton.

Miksei myöskään kantaskandinaavin *Þambarfors tai *Þambiōn → Tammerkoski?

Lars Huldénin (1990, 39–45) vaihtoehtoisessa etymologiaehdotuksessa nimen Tam-merkoski oletetaan niin ikään olevan skandinaavinen laina, mutta aivan eri sanasta kuin damber. Huldén rinnastaa Tammerkosken muinaislänsiskandinaavin adjektiiviin þambr ’pingottunut, paksu, paisunut (vatsasta)’ (< mksk. *þambar < vksk. *þambaz < PIE *temp- ’venyttää, pingottaa’ > lat. tempus ’aika,aikayksikkö’) ja samaan sanu- eeseen kuuluvaan substantiiviin misl.þǫmb ’suuri vatsa;jousen jänne’(<ksk. *þambu < plgerm. *þambō) (de Vries 1961,605,631; Norrøn ordbok 1993, 447, 461; de Vaan 2008, 610–611). Kyseisen substantiivin johdoksesta *þambiōn johtuvat monet poh-joisruotsalaiset paikannimet Tämban ja Tämman,mutta yksikään niistä ei liity miten- kään koskiin, vaan ne ovat (maankohoamisen seurauksena maatuneita) entisten muodoltaan ”pyörtävien tai pussimaisten” lahtien nimiä (Huldén 1990,40;Kartsök och ortnamn). Tästä ilmeisestä semanttisesta heikkoudesta huolimatta Huldén johtaa ni-men Tampere juuri kyseisestä sanasta *þambiōn ”paksuvatsainen”→ vsm. *Tampio → Tammer-/Tampere. Toisena mahdollisena lainaoriginaalina hän mainitsee hypo-teettisen, määriteosaltaan johtamattoman yksikön genetiivisijaisen yhdyssanan *Þambarfors ”Paksun / Suuren vatsankoski”. Islantilaisessa saagassa mainitaan pai-kannimi Þambárdalr ”Paksujoen (=Tulvajoen (?)) laakso”, mutta tämän yhdysnimen määriteosan perusmuoto on *Þambá ”Tulvajoki (?)”,jota on kovin vaikea yhdistää asiallisesti Tammerkoskeen,onhan vedenvirtaus Näsijärven ja Pyhäjärven erottavan kannaksen läpi on ollut normaalitila Tammerkosken syntymästä n. 6000 – 5500 eKr. alkaen. (Alhonen 1988, 35–38; Huldén 1990, 40–42; Norrøn ordbok 1993, 447; Tam-merkoski ja kosken kaupunki 2011,12).On vaikeaa ja kaukaa haettua nähdä semant-tista yhteyttä norjalaisen saarennimen(!) Tomma (< mnorj. *Tǫmb-in < ksk. *þambu) ja hydronyymin Tammerkoski välillä (Norsk stadnamnleksikon 1980, 317). Ainakin itäisessä Skandinaviassa kantaskandinaavisen sanueen *þambaz / *þambu jatkajan sisältävät paikannimet merkitsevät meren tai järven pohjukoita/lahtia eivätkä liity koskiin (virtavesiin), kuten Huldénin etymologia edellyttäisi, ja kuitenkin kaikki muut Suomessa sijaitsevat Tampereen Tammerkosken kannalta relevantit Tammer- / Tam-per-paikannimet ovat nimenomaan virtavesien nimiä (ks.Rahkonen 2011, 253 – 254; Kartsök och ortnamn; Karttapaikka). Huldén (2001, 448) myöntää itsekin myöhem-mässä paikannimistöä käsittelevässä teoksessaan nimen Tampere alkuperän olevan yhä hämärän peitossa. Huldénin etymologia on toki siinä mielessä Nissilän selitystä parempi,että siinä ei ole yhtään karkeaa (kieli)historiallista asiavirhettä, mutta Huldé- nin selitys on toisaalta hypoteettisempi ja ennen kaikkea hänen esittämältään etymo-logialta puuttuvat koko-naan koskiin viittaavat nimeämisparalleelit Suomesta ja Ruot-sista, kun taas Rahkosen rehabilitoima dappal-etymologia on mielestäni semantti-sesti erittäin hyvin perusteltu. (Sen äänteellisistä perusteluista lisää tuonnempana.)

56 Mikko Heikkilä

Pidän Huldénin (1990, 41) toissijaisena esittämää lainaoriginaalia *Þambarfors toi-seksi parhaana Tampere-nimen selityksenä heti saamelaisen appellatiivin dappal kantamuotoon perustuvan etymologian jälkeen. Vaikka Rahkonen ei sitä mainitse-kaan,myös Pohjois-Ruotsissa on eräs paikannimi,joka vahvistaa Rahkosen ja tämän artikkelin kirjoittajan näkemystä Tampereen Tammerkosken alkuperästä. Kyseessä on ”Meänmaassa” Pajalassa Narkausjoen (→ ru. Narkån) rannalla sijaitseva Tam-merkoskenvaara. Tässäkin ta-pauksessa kyse on virtavedestä eikä meren tai järven (paksusta) lahdesta padosta pu-humattakaan. (Kartsök och ortnamn). Huldénin esit-tämä etymologia voisi toki teoriassa selittää Tampereen Tammerkosken nimen, mut-ta koska kaikki muut samansointiset nimet ovat virtavesiä kaukana”paksuvatsaisista” järvistä,on Rahkosen etymologiaa pidettävä ehdottomasti parempana,sillä se selittää uskottavasti myös kaikki muut Tampereen kannalta relevantit paikannimet (ks. Rah-konen 2011, 253–254), mitä sen enempää Nissilän kuin Huldénin selitys eivät tee. Nimistöntutkija Alpo Räisäsen (2010, 523) mukaan samantyyppisten paikannimien alkuperää on hedelmällisintä tutkia nimenomaan nimipesyeittäin.

Äskettäin ilmestyneessä Tammerkoski ja kosken kaupunki‐teoksessa (2011) ”erittäin varteenotettavana” etymologiaehdotuksena pidetään muinaisruotsin sanaa tamber ’kesy, lauhkea (kotieläimistä)’ (> nru. tam ’kesy’), aivan kuin Tamberfors ”Kesykoski” voitaisiin johtaa siitä (Söderwall 1918, 618; FLD s.v. tamber; Salminen 2011, 33). Tämä selitys on vain valitettavasti yhtä huono kuin Damberfors-selitys.⁹ Rinnastus perustuu äänneasujen näennäiseen samankaltaisuuteen. Hypoteettinen yhdyssana **Tamberfors on aivan yhtä kielenvastainen kuin **Damberfors. Sitä paitsi Tammer-koskea ei ollut 1540-luvulla (eikä vielä pitkään aikaan sen jälkeen) padottu ja valjas-tettu eli ”kesytetty”, joten semanttisestikin rinnastus on arveluttava. Nyt joku nyky-skandinaavisia kieliä osaava voi kysyä, miksei sitten **Tamberfors, kun kerran on sellaisia autenttisia paikannimiä kuin Östersjön ja Östersund tai vaikkapa muinais-islannin Austrvegr ’viikingien idäntie’, joka muinaisruotsiksi käännettynä olisi Öster-vägher. Näennäisestä samankaltaisuudestaan huolimatta Östersund yms. ja ehdo-tettu Tamberfors edustavat eri rakenteita,joita ei voi rinnastaa tekemättä väkivaltaa skandinaavisten kielten historiallisen kieliopin tosi-asioille. Nimessä Östersund sa-nansisäinen /r/ on johdin (ja sitä edeltävä e-äänne epen-teettinen vokaali), joka kuu-luu sanan vartaloon,ja siksi se esiintyy myös yhdyssanansisäisessä asemassa, mut-ta epäkieliopillisessa hypoteettisessa nimessä **Tamberfors sanansisäinen /r/ olisi yksikön nominatiivin tunnus (< ksk. /az/), koska sanan öster kantager-maaninen ja kantaskandinaavinen kantamuoto on ollut *austraz, josta misl. austr, mutta muinais-ruotsin sanan tamber vastaava kantamuoto on ollut *tamaz,josta misl.tamr (ks. s. 52 – 53) (Hellquist 2008, 1162–1163, 1469). Huomionarvoista on myös se, että sanaan tamber sisältyvä b-äänne on vasta muinaisruotsissa syntynyt epenteettinen konso-nantti. Sitä voi äänteellisesti verrata Tampereella tavalliseen sanontaan se on jämpti (← mru. iæmpt ’tasan’).

9  Tampere-nimen alkuperää käsittelevän luvun otsikko on paljon puhuvasti ”Padottu vai lauhkea koski?”.

Etymologinen tapaus Tammerkoski 57

Nimien Tammerkoski ja Tampere saamelainen alkuperä

Lappologi Samuli Aikio (1999,118) kehotti kielentutkijoita juovattamaan eli jäljittä-mään appellatiivia dappal suomalaisessa paikannimistössä,mutta hän ei mainitse sanallakaan sen enempää maamme Tammerkoski-nimiä kuin Tamperetta, jotka mie-lestäni kuuluvat etymologisesti yhteen. Vahva käsitykseni nimen Tammerkoski alku-perästä äännehistoriallisine kehityksineen on seuraavasm.Tammerkoski < vsm. Tam-per(koski) ← vsa. *Tambel (kuoške) < mksa. *tembel ’suvanto virtavedessä’ < vksa. *tḙmpḙlȧ ’suvanto, syvä paikka vedessä’ (vrt.saPo. luoppal ’lompolo’< vksa. *lompḙlȧ < vksm.*lampila < vksm. *lampi).¹⁰

Pohjoissaamen yleisnimellä dappal ei Pekka Sammallahden (1999, 75) mukaan ole appellatiivista vastinetta suomen kielessä.Sammallahden (1999,75) mukaan paikan-nimi Simpele on sitä vastoin saamen appellatiivin dappal ’koskessa tai kosken niskalla oleva tasaisesti virtaava osuus; (lyhyt) suvanto’ etymologinen äännevastine, ja tämä rinnastus on saanut kannatusta (ks. SPNK 2007, 414; Álgu-tietokanta s.v. dappal).Sammallahti(1999,55) olettaa Simpeleen olevan Suomessa (ehkä juvalaista talonnimeä Simpeli lukuun ottamatta) uniikkinimi,mutta paikannimihaulla Maanmit-tauslaitoksen Karttapaikka-tietokannasta selviää, että maassamme sijaitsee myös Simpeleensalo-niminen lähes joka puolelta veden ympäröimä kallioinen metsäalue Saimaan vesistössä Savonlinnassa, Simpeli-niminen lampi Savitaipaleella ja edellä mainitun Simpeli-nimisen talon läheisyydessä Simpelinlampi ja Simpelinpelto Juvan ja Puumalan rajalla, joten aivan uniikista paikannimestä ei ole kyse. Vesistö on yhteinen nimittäjä kaikille edellä luettelemilleni paikannimille.Simpele oli alkuaan joenosan nimi, sittemmin järvennimi (nyk. Simpelejärvi) ja nykyään kirkonkylän nimi (Sammallahti 1999, 75; SPNK 2007, 414; Karttapaikka).

Nimen Simpele suppea levikki ja opaakki merkitys viittaavat lainaperäisyyteen. Siksi oletan, että Simpele on saamelaisperäinen paikannimi. Olen Pekka Sammallahden kanssa pitkälti samoilla linjoilla ja väitän suomalaisen paikannimen Simpele (<kksm. *Timpel) lainautuneen paikan varhaiskantasaamelaisesta nimestä *Tḙmpḙlȧ.¹¹ Sa-man appellatiivin sisältävästä nuoremmasta muodosta *Tambḙl on yllä esittämälläni tavalla mielestäni lainautunut hydronyymi Tammerkoski. Sanueelle voidaan mieles-täni esittää kantagermaaninen etymologia. Samalla Tampere-nimen taustalla olevan kantasaamelaisen appellatiivin oma alkuperä saa selvyyden.

Pohjoissaamen sanan dappal varhaiskantasaamelainen esimuoto on ollut joko
*tḙmpilä, *timpilä tai *tümpilä,sillä ensitavun */ü/, */i/ ja */ḙ/ ovat langenneet yhteen
*/ḙ/:ksi (> mksa. */ḙ/ > laajoilla saamen puhuma-alueilla /a/, mutta perifeerisillä alueilla /ḙ/ on säilynyt) (Korhonen 1981, 83, 110, 114; Sammallahti 1998, 35–37, 181 – 188; J. Häkkinen 2007, 16–19, 82).

10 Rahkosen (2011, 252–254) rekonstruktio on lähes identtinen, mutta se ei ulotu myöhäiskantasaamea kauemmaksi.

11 Nimien Tammerkoski/Tampere, Simpele ja appellatiivin dappal sanansisäistä konsonantistoa voi verrata sanoihin lommol, lompolo ja luoppal sekä Lummenne-järven nimeen (SPNK 2007, 243, 245; Karttapaikka).

58 Mikko Heikkilä

Näistä viimeksi mainitulle eli muodolle *tümpilä voidaan esittää kantagermaaninen etymologia.Kantagermaanin sanasta *dump-ilan ’syvä paikka vedessä’ ovat kehitty-neet mys. tumphilo ’syvä paikka vedessä’,sak. Tümpel ’lätäkkö’,eng. dimple ’kuop-pa’ ja eng./norj./tan. dump ’kuoppa,lätäkkö’ (CODEE 1996,125;Schrijver 2003, 222).

Sana lienee nasaalijohdos ’syvää’ merkitsevästä indoeurooppalaisesta nominijuu-resta *dheub-, josta kantagermaanissa on tullut *deupaz (Ringe 2006, 62). Peter Schrijverin (2003, 222) mielestä kyse voi olla myös substraattisanavartalosta luoteis-indoeurooppa-laisissa kielissä, mutta se on joka tapauksessa attestoitu germaanista, baltistaja keltistä. Äännekehitys on sanan lainautuessa ollut seuraava: kgerm. *dum-pila(-) ’syvä paikka vedessä’ →vksa.*tümpilä ’suvanto’ (vrt.vksa. *lampila > saPo. luoppal ’lompolo’) > ksa. *tḙmpḙl > saPo. dappal. Kantasaamelaisesta muodosta *tḙmpḙl sana on lainautunut keskikantasuomeen äänneasussa *Timpel : *Timpelen >> sm. Simpele. Vartalovokaalinsa laadusta johtuen paikannimi Simpele ei voi olla suora laina kantagermaanista. Sana on läpikäynyt keskikantasuomalaisen äänteenmuutoksen */ti/ >> /si/.

Kantagermaanin tai kantabaltin */u/:n substituoinnille kantasuomalais-saamelaisella */ü/:llä löytyy useita paralleeleja, jollaisia ovat ainakin sm. pyrkiä ~ sa. bargat, sm. ympäri, hypätä,kyykkiä, rytö, syrjä ja tyhjä (ks.Hofstra 1985, 30–31; LÄGLOS s.v. hy- pätä, kyykkiä,pyrkiä,ympäri; Häkkinen 2004,231,989, 1085,1229, 1370,1537– 1538). Semanttinen yhteys merkitysten ’syvä paikka vedessä’ ja ’suvanto’ selittyy sillä, että jokien syvissä ja leveissä kohdissa vesi virtaa fysikaalisista syistä (laajemman joen-uoman muodostaman vesiputken läpileikkauksen suuremman pinta-alan vuoksi) ym-päristöään verkkaisemmin.Myös suomen kielen sanat tyven/tyyni ja syväntö/suvan- to/suvanne ovat adjektiivin syvä johdannaisia. (SSA s.v. syvä, tyven; Nelson 2009).

Ollaksemme aivan tarkkoja tutkimushistoriallisen totuuden suhteen kerrottakoon, et-tä nimen Tammerkoski/Tampere ja pohjoissaamen appellatiivin dappal yhteenkuulu-mista ehdotettiin jo kauan ennen Rahkosta.Jo vuonna 1942 Eino Lähteenmäki kir-joitti Tampere-nimen alkuperästä Tampereella ilmestyvässä Tammerkoski-kotiseutu-lehdessä (nro 1,s.4), jossa hän kertoi kielentutkija Aukusti Valdemar Koskimiehen (ent. Forsman) (k. 1929) ehdottaneen, että nimi Tammerkoski olisi voinut lainautua saamelaisesta sanasta dabbal [sic] ’suvanto’.¹² Koskimiehen ehdotus ei kuitenkaan saavuttanut mainittavaa kannatusta ja huomiota, koska merkittävän kosken nimeä-minen ’suvantoa’ merkitsevällä saamelaisperäisellä sanalla tuntui nimistöntutkijoista (ja maallikoista) täysin järjenvastaiselta. Vuoden 1942 seuraavassa Tammerkoski-lehden numerossa K.V. Kaukovalta (nro 2, s. 26) toteaa, että Heikki Ojansuu [sic]¹³ liikkuu ”terveellä pohjalla etsiessään Tampereen selvitystä lapin kielestä”, mutta Ojansuun esittämä mahdollinen lainaoriginaali ei vakuuta. Katsauksessaan sen hetkiseen Tampere-nimen tutkimuksen saldoon Vilho Rikkonen (1956,70) toteaa, että annetuista selityksistä todennäköisimmältä vaikuttaa oletus Tampereen nimen ”lappalaisperäisyydestä”.

12 Tiettävästi ensimmäisen kerran saamelaista alkuperää (vaikkakin eri sanaa kuin dappal) nimelle Tampere ehdotti Aamulehdessä 8.1.1922 nimimerkillä Asianharrastaja kirjoittanut anonyymi henkilö (Rikkonen 1956, 70).
13 Itse asiassa Ojansuu argumentoi kyllä oman Tammikoski-selityksensä puolesta,mutta mainitsi myös saamelaisalkuperän mahdollisuuden, josta hän oli kuullut A. V. Koskimieheltä (Rikkonen 1956, 70).

Etymologinen tapaus Tammerkoski 59

Viljo Nissilä (1959,192) mainitsee klassisessa Tampereen nimeä jäljittäneessä artikkelissaan A.V. Koskimiehen esittäneen tämän saamelaiseen dappal-sanaan perustuvan etymologian Tammerkoski-lehdessä vuonna 1942 kuitenkaan sitä sen paremmin perustelematta.¹⁴ Koska arvovaltainen Nissilä piti ehdotettua saamelais-etymologiaa äänteellisesti ja semanttisesti hyvin epätodennäköisenä, se hävisi kes-kustelusta. Tämä katsaus 1940- ja 1950-luvun keskustelusta aiheesta sopii päätettä- väksi K.V.Kaukovallan (1942,26) osuvaan toteamukseen:”Meidän täytyy toistaiseksi rauhassa odottaa Tampereen nimen lopullista selittäjää.” Nyt tuo odotus on mielestä-ni päättynyt Rahkosen (2011) ja Heikkilän (2012) esittämän – ja mikä tärkeintä nyt myös perustellun – etymologian myötä.

Saamelaiseen koskiappellatiiviin dappal perustuvan etymologian uskottavuuden kannalta aivan ratkaisevan tärkeää on se, ettei dappal merkitsekään vain yleisesti ja epäspesifisesti ’suvantoa’, vaan nimenomaan ’koskessa sijaitsevaa suvantoa’ (Sam-mallahti 1999,75;Álgu s.v.dappal). Tätä ratkaisevaa tietoa ei A.V.Koskimiehellä ollut. Rahkonen (2011,252) kirjoittaa etymologiansa olevan ”äänteellisesti moitteeton”.

Sellaiseksi se omastakin mielestäni osoittautuu, muttei ilman huolellisia perusteluja, koska selitykseen sisältyy aiemmin tuntematon äännesubstituutio (vksm./ vksa. */ü, i, ḙ/ > kksa. */ḙ/ >>) mksa. */ḙ/ → vsm. /a/, mitä Rahkonen ei edes mainitse peruste- luista puhumattakaan. Korostan, että aiemmin tuntematon äännekorvaussääntö ei kuitenkaan tee Rahkosen rinnastusta mahdottomaksi,sillä ovathan kaikki uudet ään-nelait ja äännesubstituutiosäännöt löytyessään aiemmin tuntemattomia, mutta ikään kuin itsestään selvyytenä äännekorvausta mksa. */ḙ/ → vsm. /a/ ei voi missään ta-pauksessa lähtökohtaisesti pitää.Aivan tarkkaan ottaen kyseessä ei välttämättä edes ollut yllä mainittu äännesubstituutio mksa. */ḙ/ → vsm. /a/ vaan pikemminkin suomen kielen Tamper on lainattu varhaissaamelaisesta kielimuodosta, jossa oli jo äänteen-muutoksessa */ḙ/ >> /a/ syntynyt uusi takainen a-foneemi tai ainakin äänne, toden-näköisesti */ḙ/, jolle (varhais)suomen vokaalifoneemeista lähin vastine oli /a/.

Äännesubstituutio on siis ollutkin lähinnä vsa. */ḙ/ → vsm. /a/. (Heikkilä 2012, 118.) Itse asiassa saamelaisen lainaoriginaalin vokaalinlaadun ei tarvinnut olla edes kovin lähellä suomen a-äännettä.Lainaoriginaalin väljähkön illabiaalisen takavokaalin lähin vastine suomessa oli silti /a/.Hyväksytyksi tullakseen rinnastus vaatii perustelujen lisäksi äänteelliset rinnakkaistapaukset, joita Rahkonen ei esitä ainoatakaan, vaikka tarjoaakin kaksi semantiikan kannalta tärkeää paralleelia (Simpele ja Tamperkoski Kaustisella).Topografis-semanttisesti Rahkosen selitys on minunkin mielestäni moit-teeton,sillä Tampereen Tammerkoski ja kaikki muut relevantit Tammer-nimet ovat vir-tavesissä tai viittaavat virtavesiin,joissa koskipaikkojen välissä on suvanto.Itse asias- sa semanttinen yhteneväisyys appellatiivin dappal merkityksen ja Tampereen Tam- merkosken topografian (3–4 koskipaikkaa ja 3–4 suvantoa) välillä on niin ilmeinen, että Tammerkoski olisi luonnontilaisena ollessaan voinut toimia oppikirjaesimerkkinä sanan dappal merkityksestä (ks. Rahkonen 2011, 253; Salminen 2011, 24).

14 Tarkkaan ottaen Koskimies ei tietenkään itse esittänyt sitä, sillä hän oli tuolloin ollut kuolleena jo 13 vuotta, vaan Eino Lähteenmäki viittasi Koskimiehen etymologiaan.

60 Mikko Heikkilä

Nimi Tammerkoski merkitsee siis ”peräkkäisistä koski- ja suvantopaikoista koostuvaa virtavettä”, mikä vastaa hyvin todellisuutta.Rinnakkaistapauksia äännesubstituutiosta vsa. /ḙ/ ja/tai /a/ → sm. /a/ Äännesubstituutio, jossa nykysaamen äännettä /a/ vastaa suomessa /a/,tunnetaan tähän mennessä vain nykyisen saamelaisalueen nimistöstä.

Esimerkkeinä mainittakoon jo vuonna 1611 julkaistussa kartassa esiintyvä paikanni-mi Avilajoki ’Ivalojoki’ (vrt. saPo Avvil ’Ivalo(joki)’) ja Enontekiön kallioinen tunturi Kahperusvaarat (← saPo. Gahperusat) (Karttapaikka). Mikäli äännesuhteesta vsa. /ḙ, a/ → sm. /a/ löytyy todistusvoimaisia esimerkkejä etelämpää Suomesta, väittäisin Tampereen nimen alkuperän ikiaikaisen arvoituksen lopullisesti ratkenneen. Ja löy-tyyhän niitä. Suomen saamelaisperäisen paikannimistön etymologinen ja äännehis-toriallinen tarkasteluni osoittaa, että varhaissaamelainen äänteenmuutos /ḙ/ > /a/ on varsin vanha,sillä myös tästä varsinaista kantasaamea nuoremmasta, mutta silti laa- joilla saamelaiskielten puhuma-alueilla tapahtuneesta kantasaamen monivaiheisen äänteenmuutoksen */ü, i, ḙ/ > */ḙ/ > */ḙ/ > */ḙ/ > /a/ nuorimman vaiheen äänteestä eli /a/:sta on jäänyt jälkiä Suomen nykyisen saamelaisalueen eteläpuoliseen nimistöön (Korhonen 1981,83; Heikkilä 2012,118–120). Käsittelen seuraavaksi todistusvoimai- sia esimerkkipaikannimiä, joissa esiintyy äännesubstituutio vsa. /ḙ/ tai /a/ → sm./a/.

Tampere-nimen etymologian kannalta todistusvoimaisia paikannimiä on lukuisia. Aloitan Pohjois-Suomesta ja etenen kohti Etelä-Suomea. Mitä etelämpänä käsiteltä-vän nimen omaava paikka sijaitsee,sitä todistusvoimaisempi se on. Mainitsin jo Kah- perusvaarat, jotka ovat saameksi Gahperusat ”Lakkiset”. Nimeen sisältyy saamen sana gahpir ’lakki’, joka on itämerensuomen sanan kypärä ’pään suojus; (korkea) lakki’ (liett. kepure = lakki, HM) historiallinen vastine. Saamen sana on lainautunut suomen peräpohjalaismurteisiin asussa kappira ’lappalaislakki’. Muita saman ään-neasultaan todistusvoimaisen sanan ja semanttisen motivaation sisältäviä paikanni-miä ovat Kappervaarat Savukoskella,Kappernenä,Kappernenänkummut ja Kap-pero-oja Sodankylässä, Kapperalaki ja Kapperajärvi Kittilässä, Kaperuskoski Rova-niemellä sekä Etelä-Suomessa Kappera (= kaksi vierekkäistä kumparetta suon kes-kellä) Parkanossa ja Kaper(i)vuori Hämeenkoskella.¹⁵ Näistä Lahden ja Hämeenlin-nan välissä sijaitseva Hämeenkosken Kaper(i)vuori on eteläisin, ja siinäkin on ensi-tavussa /a/. Semanttisena motivaationa näissä nimissä on korkean (ja jyrkän) maan-kohouman vertaaminen lakkiin, ja niitä voidaan verrata maamme moniin Kypärämä-kiin. (SPNK 2007, 205; Nimiarkisto; Karttapaikka). Joissain tapauksissa kyse voi olla käännöslainasta saamesta suomeen. Tällaiseksi tapaukseksi oletan Juankoskella

15 Sallassa Itä-Lapissa sijaitsevilla paikannimillä Keppervaarat ja Ylimmäinen Keppervaara on sama semanttinen motivaatio, mutta ne on lainattu itäsaamelaisesta kielimuodosta, jossa ään-teenmuutosta /ḙ/ > /a/ ei ollut nimen lainautuessa (vielä) tapahtunut (Sammallahti 1998,26; Nimi- arkisto; Karttapaikka). Koska Kapper- ja Kepper-paikannimien alkuperä on tähän mennessä ollut tuntematon, kaikki luettelemani esimerkit ovat samalla uusia etymologioita.

Etymologinen tapaus Tammerkoski 61

Pohjois-Savossa sijaitsevan Kypäräinen-nimisen korkean maankohouman, jonka vä-littömässä läheisyydessä sijaitsevat saamelaisten muinaiseen läsnäoloon viittaavat paikannimet Mustalahti¹⁶, Talviniemi sekä Pisa, Pieni-Pisa ja Iso-Pisanlampi (Kartta-paikka). Sodankylän Arvojärven nimeen väitän sisältyvän saamen sanan arvi ’sade’. Vieressä sijaitsee Arvovaara. (Nimiarkisto; Karttapaikka). Nimen ”Sadejärvi” semant-tisena motivaationa on se, ettei tällä pienellä, mutta syvällä järvellä ole tulo- eikä las-ku-uomaa vaan se näyttää olevan vedensaanniltaan ”omavarainen”. Itämerensuo-men adposition ylä etymologisiin vastineisiin saamessa kuuluvat alla ’korkea’ ja ali-mus ’ylimmäinen’. Kantasaamen sanavartalot *= elē ’ylä’ ja *= ele ’korkea’ sisältyvät lukuisiin suomalaisiin paikannimiin kuten Ilaja, Ilomantsi, Ilamonvuori, Elimäki (ru. Elimä), Ellivuori, Elämysjärvi, Elämänmäki, Elamonjärvi, Elänne (rinnakkaismuo- dot Elännesjärvi ja Elämänjärvi), Älänne, Älymäki, Ällävaara jne.(SPNK 2007, 46 –47, 97–98; Aikio 2007, 170–171; Karttapaikka).¹⁷ Näin nimetyt paikat ovat seutunsa korkeimpia maankohoumia tai vesistönsä latvajärviä eli yläjärviä. Ensitavun vokaalin vaihtelu selittyy osittain eriaikaisella lainautumisella ja osittain äännesubstituutioilla.

Tampere-nimen etymologian kannalta todistusvoimaisia ovat Allema-aapa,-kummut, -lampi, -lehto, -nivat ja -oja Sodankylässä, joihin sisältyy sama saamen superlatiivi ”ylimys” kuin nimeen Ilomantsi,jota on vielä laajennettu diminutiivijohtimella. Sotka- mossa sijaitseva järvi nimeltä Alanen ei ole sitä, miltä kielellisesti näyttää, sillä se on latvajärvi. Nimi on saamelaisperäinen ja merkitsee ’Yläjärveä’. Sama selitys pätee Enontekiön Allijärveen. Sama semanttinen motivaatio piillee myös Padasjoella sijait-sevissa hydronyymeissä Alijärvi ja Ylinen Alijärvi, jotka sijaitsevat korkeammalla kuin läheinen Päijänne ja ennen kaikkea korkeammalla kuin läheinen Yläjärvi. Alavudella sijaitseviin Vähä Allasjärven ja Allasjärven (sekä siitä alkunsa saavan Allasjoen) ni-meen (murteessa Allaasjärvi < *Allaisjärvi < *Allainen > Allaanen) ei voi sisältyä suo-men yleiskielen appellatiivi allas, koska se ei esiinny vanhastaan Etelä-Pohjanmaan murteessa eikä adpositio ala, koska Etelä-Pohjanmaan murteessa ei ole ns. yleisge-minaatiota (vrt. tuloo vs. tulloo, tulee,tullee) (Lehtinen 2007,268). Koska Allasjärvi on latvajärvi, sen nimeen sisältyy mitä todennäköisimmin sama saamelainen ylä-sana kuin aiempiinkin nimiin. Merkittävää on,että tässäkin nimessä on ensitavussa /a/ eikä /i/, /e/ tai /ä/.

Jopa Tampereelta taitaa löytyä Tammerkoski-nimen lisäksi paikannimi,jossa on ään- nesuhde vsa. /= e/ tai /a/ → sm. /a/. Tarkoitan pienehköä Alasjärveä, joka on yläjärvi ja sijaitsee korkeammalla kuin alueen muut järvet eli Näsijärvi, Pyhäjärvi, Iidesjärvi, Kaukajärvi ja Niihamajärvi.Järvi ei myöskään kuulu tai ole kuulunut minkään Alanen-nimisen tilan/suvun omistukseen. Alasjärvikin lienee siis saamelaisperäinen.

16 Myös Tampereen Tammerkosken niskan vieressä sijaitsee Mustalahti ja sen lähistöllä Lapinniemi ja Siilinkari.

17 Lisään uutena etymologiana tähän luetteloon paikannimen Eläntee Nousiaisissa, jossa näemmä myös on kerran asunut kantasaamea puhunutta väestöä (Karttapaikka; Nimiarkisto).

62 Mikko Heikkilä

Yhdyssanan osien rajalla oleva /s/ selittyy joko analogiaksi alueen monista muista vastaavantyyppisistä järvennimistä (vrt.Iidesjärvi, Lahdesjärvi, Pulesjärvi, Kiikkis- järvi, Jokisjärvi, Kyrösjärvi, Kyröskoski, Ahvenisjärvi ja Vammaskoski sekä Vuores-vuori) tai sitten s-äänne on lainautunut muun sanan mukana suoraan saa-mesta, jossa se viitannee attribuuttimuotoon tai diminutiiviin (vrt. Kukkasjärvi, Ilos-vuori, -joki, -järvi, Torasjoki ja Yläis-järvi) (Sammallahti 1998, 71–73, 90; Vahtola 1999, 114; SPNK 2007, 98; Karttapaik-ka). Pohjoissaamessa on toki myös samasta ylä-adpositiosta johdettu appellatiivi aláš ’huippu, laki, pinta’, jonka esimuotoa voisi ajatella Alasjärven äänteelliseksi ja semanttiseksi originaaliksi (Sammallahti 2006, 16; Álgu s.v. aláš).

Myös Tarjanne-järvi (Tarienes siöö v. 1552, Tariennes v. 1571) Mänttä-Vilppulan, Ruoveden ja Virtain kuntien alueella lienee todistusvoimainen. Siihen näyttää sisälty- vän eräs saamen kielen saamelaista merkitsevistä sanoista, joka esiintyy saamelai-sessa aluenimessä Darji ’Turja = Kuolan niemimaan itäosa’ (vrt. samaa aluetta mer-kitsevä muinaisskandinaavinen nimi Terfinna land), jonka äännelaillinen vastine suo-messa on tyrjä ’lapinnoita’, tyrjäläinen ’lappalainen’, jolla on myös takavokaalinen muoto turja ’lapinnoita’, turjalainen ’lappalainen’ ja Turjanmaa ’Lappi’. Sanat turja ja tyrjä esiintyvät useissa Suomen paikannimissä (SPNK 2007, 447; Karttapaikka).

Kuhmoisissa samalla leveyspiirillä kuin Tampere ja Alasjärvi on Passunvuori, Pas-sunjärvi ja Passunoja. Näihin nimiin voi sisältyä saamen sana bassi ’pyhä’, joka on itämerensuomen pyhä-sanan etymologinen vastine. Samaa alkuperää ovat Suomen Pisa-nimet (SPNK 2007,339). Kaikki suomen kielen sanat, joihin sisältyy geminaatta /ss/, näyttävät olevan nuorehkoja lainasanoja: esimerkiksi kassi ← ru. kasse, kossi ’poika’ ← ru.  ’poika’, passi ← ru.pass, pissa ← ru.piss, pussi ← mru. posse, tassu ← ru. tass, tussi ← ru. tusch jne. (SSA s.v. kassi, kossi, passi, pissa, pussi, tassu, tussi).Paralleeli saamelaisperäisen paikannimen toisen tavun vokaalille /u/ on Sallan Jaurujärvi, jonka nimeen sisältyy saamen kielen sana jávri ’järvi’ (vrt. Jaurajärvi Kuhmossa) (Karttapaikka).Toinen paralleeli on Päijänteen rannalla sijaitsevassa huomattavan korkean maankohouman nimessä Vaaru(nvuoret),johon sisältyy sama saamelainen maankohoumaa merkitsevä sana várri kuin on Suomen lukuisissa vaara-nimissä (Aikio 1999,118; Salo 2000, 27).¹⁸ Jälkitavun takainen labiaalivokaali heijastellee (sm. enä ’iso, suuri’ <) vksm. *enä > sm. eno ~ saPo. eatnu ’suuri joki’ ~  Eanodat ’Enontekiö’‐tyyppistä o-johdosta joko suomessa tai lainaoriginaalissa kantasaamessa.

18 On mahdollista, että myös turkulaiseen (aiemmin Kaarinaa), toistaiseksi alkuperältään hämä-rään paikannimeen Pisuvuori sisältyy kantasaamen ’pyhää’ merkinnyt appellatiivi *pḙsā (< vksm. *püšä ← kgerm. *wīχaz ’pyhä’), josta on voitu muodostaa labiaalivokaalinen (diminutiivi)johdos jo kanta-saamessa (ks. Sammallahti 1999, 70–73). Pisuvuori on korkeiden kallioiden alue, joka aikoinaan ko-hosi suoraan ja jyrkkänä merestä (Kepsu 1987,25; Karttapaikka). Pisu-nimisen tilan ensimaininta on Turussa 4.7.1378 päivätyssä asiakirjassa (DF nro 871). Jorma Koivulehdon (1973, 13) itämerensuomalais-saamelaiselle sanalle pyhä ~ bassi ehdottama germaaninen ety-mologia on aiheetta tor- juttu LÄGLOS:issa (Heikkilä tulossa). Asiaa ei mielestäni muuta se, että Janne Saarikivi (2007, 327 – 331) on hiljattain löytänyt sanueelle etymologiset vastineet myös volgalais- ja permiläiskielistä (esim.mokšamordvan peže ’synti’), sillä muitakin germaanisia laino- ja on kulkeutunut volgalais- ja permiläiskieliin asti (Hofstra 1985,393; Aikio&Aikio 2001, 19 – 21; Häkkinen 2004, 542). Sitä paitsi sana levikki ei ole synonyymi sanalle etymologia. Nimellä Pisu-vuori ei voi olla mitään tekemistä suomen kielessä paljon nuoremman lainasanan pissa kanssa (SSA s.v. pissa). Uskon,että sama kantasaamelainen sana esiintyy myös Laitilan paikannimessä Pisukoski (Nimiarkisto). Eräs toinen saamelainen paikannimi Turussa on Runosmäki (Ainiala, Saarela & Sjöblom 2008, 130).

Etymologinen tapaus Tammerkoski 63

Vaaru-nimisiä paikannimiä on Suomessa muitakin, ja ne kaikki merkitsevät maan-kohoumaa (Itkonen 1993a; SPNK 2007, 485). Kolmas paralleeli on Kuosku-nimien ryväs Savukoskella. Nimiin sisältyy varhaissaamen sana *kuoške ’koski’ (> saIn.
kuoška). Myös Sodankylän, Taivalkosken ja Puolangan Aska-nimien rypäät ovat todistusvoimaisia. Näistä nimistä mainittakoon Askanmäki ja Askanvaara Puolan-galla sekä Iso-Aska (= järvi) ja Askanvaara Taivalkoskella. Niihin sisältyy yleissaa-melainen sana aski ’syli (istuessa); vaatteen helma (kannettaessa); takan pesä; laakso tai tasanne rinteiden välissä’ ~ ka. yskä ’syli’. Aska-nimiä on lisäksi Kuusa-mossa ja Muhoksella. (SSA s.v. turja, yskä; SPNK 2007, 28,197; Álgu s.v. aski; Kart- tapaikka; Nimiarkisto). Varhaissaamelaisen äänteenmuutoksen /= e/ > /a/ tapahtumi- sesta todistaa myös savolaisissa muinaisrunoissa käytetty nimi Pajainen ’ukkosen jumala’, joka on laina saamen sanasta baján ’ukkonen’ (← ksa. *pḙjȧnḙ ”yläinen” ← ksa.*pḙjȧ > saPo. badje- ’ylä’) (Haavio 1967,85; Sammallahti 2006, 25–26). Eteläisin todistusvoimaisin paikannimi lienee Averia-niminen järvi Vihdissä.Väitän tämän hyd- ronyymin lainautuneen järven kantasaamelaisesta nimestä *= Evvērē,joka rinnastuu Lapin vesistönimiin Avvil/Avveel (→ sm. Ivalo), Avesuorri (→ sm. Avisuora) ja Avvir ’Imandrajärvi’,joihin sisältynee saamen verbi avvit ’vuotaa (veneestä),virrata’(<mksa. *ḙvvēdēk < vksa. *ôvȧtȧk < vksm. *uwa >> sm. vuo ’virta’, vuotaa) (Sammal-lahti 2006, 570; Aikio 2006,16; SPNK 2007,103; Álgu s.v.avvit). Veden virtaukseen liittyvä nimen semanttinen motivaatio selittyy sillä,että Averia on siihen laskevan Vihtijoen ja siitä lähtevän Olkkalanjoen läpivirtausjärvi (ks. Karttapaikka). Suomenkielisen nimen sananloppuista sekundaaria /a/:ta voi verrata sellaisiin paikannimiin kuin Nokia (vrt. nois : nokiin ’näätä’), Hikiä (vrt. hiki) ja Kauttua (vrt. Kauttu). Rinnakkaistapausten katsauksen yhteenvetona voin todeta,että Tampere-nimen saamelaisen etymologian edellyttämälle äännesubstituutiolle vsa. /= e/ tai /a/ → sm. /a/ löytyy lukuisia parallee-leja eri puolilta Suomea. Miksi varhaissaa-messa sitten tapahtui ään-teenmuutos /= e/ > /a/? Mielestäni syy on fonotaktinen. Myöhäiskantasaamessa ei ollut lyhyttä a-äännettä,vaikka kielessä olivat lyhyet äänteet /i/ ja /u/ (Korhonen 1981, 111 – 114).

Aukko vokaaliparadigmassa täyttyi äänteenmuutoksen /= e/ > /a/ myötä. On viitteitä siitä, että tämä äänteenmuutos tapahtui laajemmalla alueella painollisessa ensita-vussa kuin painottomassa jälkitavussa (vrt. saEt. akte /akt ǝ / ja saLu. akta < mksa. *= e kt= e < vksm. *ükti ’yksi’ > sm. yksi sekä saEt. laste ja saLu. lasta < mksa. *l= e st= e < vksm. *lešti > sm. lehti) (Sammallahti 1998, 36, 177–180).

Todennäköisesti tämä äänteenmuutos oli siten vanhempi painollisessa ensitavussa kuin painottomissa jälkitavuissa.Siten on täysin mahdollista,että nimeen Tamperkos-ki on varsin tarkasti tallentunut lainaoriginaalin varhaissaamelainen äänneasu *Tamb = elkuoške ,jossa äänteenmuutos /= e/ > /a/ on jo tapahtunut painollisessa tavussa muttei vielä painottomissa äänneasemissa.

Milloin nimi Tammerkoski sitten lainautui varhaissaamesta varhaissuomeen? Väitös-
kirjassani ajoitan myöhäiskantasaamen äänteenmuutokset aikavälille 200–600 jKr. (Heikkilä tulossa). Nimen Tampere äänneasu ja arkeologinen evidenssi mahdollista- vat lainautumisen ajoittamisen. Laajoilla saamen puhuma-alueella tapahtunut ään-teenmuutos /= e/ > /a/ lienee ajallisesti ensimmäinen varsinaisen kantasaamelaisen ajan päättymisen (n.60064 Mikko Heikkilä jKr.) jälkeen tapahtunut äänteenmuutos.¹⁹

Suomalaisasutus alkoi levitä Kokemäenjokea pitkin ylävirtaan rannikolta sisämaahan, saamelaiseen ”lapinraunioiden” Hämeeseen (~ sápmi) noin 300 jKr.²⁰ "

HM: Täyttä puutaheinää!

JH: " Pysyvästä asutuksesta todistavat kalmistot ynnä muut arkeologiset löydöt il-maantuvat nykyisen Tampereen kaupungin alueelle Näsijärven etelärannalle 500-luvun jälkipuoliskolla jKr.eli (Manner-Euroopan) kansainvaellusajan ja merovingiajan taitteessa. Tampereen seudulle kalmistot ilmaantuivat selvästi myöhemmin kuin Va-najan vesireitin varsille. (Salo 1988, 105; 1995,54–65; 2000, 85). Toisin kuin monilta muilta vanhoilta asuinpaikoiltaan Näsijärven etelärannoilta saamelaisia ei näytä ar-keologi Unto Salon (1995, 62) mukaan karkotetun. Salo jatkaa, että ”Messukylässä, Tampereen kaupungin sydänalueella, he näyttävät omaksuneen kalmistohautauksen ja siis kulttuurisesti suomalaistuneen”.Tämä akkulturaatioprosessi alkoi kansainvael-lusajan lopussa ja jatkui koko merovingiajan.Mielestäni nimen Tammerkoski lainau-tuminen voidaan poikkitieteellisen metodin ansioista ajoittaa vuosien 550-650 jKr. väliseen aikaan eli kansainvaellusajan ja merovingiajan taitteeseen, jolloin pysyvä suomalaisasutus kalmistoineen levittäytyi laajalle Hämeen vesireittien varsille (Salo 2008, 145, 168,182–183,185). 21 Koska sanan tammer/tamper appellatiivisesta käy- töstä ei ole mitään todisteita, Tammerkoski lienee suora nimilaina saamesta suo-meen. Osa maamme Tammer-nimistä voi toki olla siirrynnäisnimiä eli nimetty suuren ja mahtavan Tampereen Tammerkosken mukaan, mutta tuskin kaikki (Rahkonen 2011, 254). Tähän viittaavat äänneasut Tamperkoski (Kaustisella) ja Tamperenmäki (Marttilassa) (vrt. Taipalsaari, Taivalsaari ja Taipale). Jopa Tammerkoskenoja Karkki-lassa lienee suora saamelaislaina, sillä Ante Aikio (2003, 104) on osoittanut Karkki-lasta saamelaisperäisen paikannimen Vuonteenmäki. Kolmas saamelaisperäinen nimi Karkkilassa on etymologioimani toponyymi Tuotturinmäki (Heikkilä tulossa). Samasta saamelaisesta originaalista saanee selityksensä myös Marttilan Tamperen-mäki. Paimionjoessa on koski lähellä Tamperenmäkeä,jonka vieressä on Lapinsuolta alkunsa saava Lappalaistenoja (Karttapaikka). Jotta Suomen Tammer-tyyppisten nimien katsaus olisi mahdollisimman kattava, otan vielä käsittelyyn Kokemäenjoen vesistössä Loimijoen varrella Vampulassa sijaitsevan paikannimen Tamare, jonka selitän syntyneen samasta saamelaisesta lainaoriginaalista kuin Tammerkoski. Tamare, rinnakkaisnimeltään Tammare, on Vampulan kirkon vieressä sijaitsevan nykyään padotun kosken ja sen rannan kylän nimi (Rikkonen 1956,70; Nissilä 1959, 191; Karttapaikka).

19  Myös Mikko Korhonen (1981, 47–48; 1988, 265), Ante Aikio (2004, 26; 2006, 49) ja Tapani Lehtinen (2007, 75) ajoittavat kantasaamelaisen kielivaiheen päättymisen aikahaarukkaan 500 – 700 jKr.Jaakko Häkkisen (2010,55) kronologiataulukossa kantasaamelainen aika päättyy hieman aikaisemmin, mutta kuitenkin selvästi ajanlaskun alun jälkeen.
20  Tampereelta ja naapurikunnista tunnetaan lukuisia lapinraunioita (Tampereen Reuharinnie-men lapinraunio on ajoitetuista lapinraunioista nuorin (ajoitus 653–970 jKr.)), ja kaksi niistä on sijainnut Tammerkosken niskalla, jonka edustalla on Siilinkari (vrt. saPo. siida ’saamelaisten (talvi)kylä’) (Salo 1988,77, 150; 2000, 55; Saipio 2011, 20–21). Lapinraunioista on viimeksi kirjoittanut Jarkko Saipio (2011). Lapinrauniot olivat rannikon hiidenkiukaisiin verrattavissa olevia rituaalipaikkoja (Saipio 2011).
21  Pitkälle esihistorialliseen aikaan ulottuva pysyvä suomalaisasutus Tampereella puhuu omalta osaltaan Patokoski-selitystä vastaan, sillä (kieliopillisesti mahdoton) nimi **Damberfors olisi historiallis-semanttisista syistä johtuen voitu antaa vasta keskiajalla (Nissilä 1959, 198–199).

Etymologinen tapaus Tammerkoski 65

Vanhin kirjallinen maininta Tamareesta on vuodelta 1447 (Suvanto 1973, 198). Lainaan Suomalaisen paikannimikirjan (2007,490) paljon puhuvaa sana-artikkelia: ”Vampulankylä sijaitse[e] Loimijoen varressa paikassa, jossa joki veden virtausta hidastavien kapeikkojen vuoksi paisuu useiksi suvannoiksi ja muodostaa näin” pohjoisgermaaneilta lainatun vesistöappellatiivin vamma ’leveähkö paikka joessa, yleensä joenmutkassa’. Saman lekseemin sisältäviä paikannimiä niin ikään Koke-mäenjoen vesistössä ovat Sastamalan Vammaskoski (Wammais fårss vuonna 1553, Wammas Kåskj v. 1644, Wamakoski v. 1772) ja Vammala Loimijoen varrella Alasta-rolla (Vamma v. 1544). Sastamalan keskustaajaman Vammalan (Wammala v. 1868) nimi on nuorehko johdos luontonimestä Vammaskoski, jonka rannalla Sastamalan nykyinen kirkko sijaitsee. (SPNK 2007, 489–490). Huomattakoon, että luontonimeen perustuvassa asutusnimessä Vammala on -la-johdin samoin kuin nimessä Vampula. ”Alkuaan Vampu on ilmeisesti ollut Loimijoen yhtä suvantopaikkojen ja niiden väli-sen kosken muodostamaa kohtaa tarkoittava vesistönimi [.]” Tam(m)are (~ Tammer-koski ~ Tamperkoski) on siten saamelaisten ja Vampu kantaskandinaavien samasta luonnonmuodostelmasta käyttämä nimitys. Nimen Tamare lainautuessa varhaissaa-mesta varhaissuomeen äännekehitys on ollut seuraava: vsa. *Tambar [sic] (vrt. s. 66 – 67) → vsm. *Tampar > *Tammar > Tammare > Tamare. Vampulan kantaskandinaa-visen nimen syntyaika on äännehistorian perusteella (kgerm. *wambō ’maha’ > ksk. *wambu (→ Vambu v. 1569 > Vampula) > mru. vamb_ ’maha’ > ru. våmm) ensim-
mäisellä ajanlaskun alun jälkeisellä vuosituhannella (Hellquist 2008, 1375–1376).

Pysyvä suomalaisasutus levittäytyi vasta rautakauden lopussa Huittisista käsin Loi-mijokea ylävirtaan, joten Vampulassa on voinut elää saamelaisia vielä silloin, kun he (ja saamen kieli) olivat jo assimilaation ja/tai karkotuksen tuloksena hävinneet Tam-pereelta (Salo 1995, 62; 2007a, 11; 2008, 323; SPNK 2007, 490). Samalla selittyy myös Tamareen Tamperetta modernimpi saamelainen äänneasu. Nähdäkseni ei ole täten kielellistä eikä asutushistoriallista estettä pitää koskennimeä Tamare itsenäise-nä lainana samasta myöhäiskantasaamelaisesta originaalista, kuin mistä nimi Tam-merkoski on lainattu.Kantaskandinaavisen synonyymin *wambu löytyminen kanta-saamelaiselle koskiappellatiiville *te̬mbe̬l merkitsee mielestäni samalla ratkaisevaa todistetta Lars Huldénin (1990) nimelle Tampere esittämää etymologiaa vastaan. Mikäli Tammerkoski olisi skandinaavinen lainanimi, se olisi nyt nimeltään **Vammas-koski tai vastaava. Huldénin merkittäväksi ansioksi on kuitenkin luettava Tampere-ni-men alkuperän tutkimuksen suuntaaminen oikeille jäljille lähes yleisen hyväksynnän saaneen, mutta mahdottoman **Damberfors-selityksen sijaan.

Miksi Tampere eikä Tampele?

Jotta saamelaisen dappal-sanan esimuotoon perustuva Tammer-nimien etymologia olisi aukoton, olisi kyettävä vielä selittämään, miksi nimeen Tampere sisältyy /r/ eikä /l/. Rahkonen (2011, 254) arvelee syyksi astevaihtelunalaisen /t/:n heikon asteen edustuman murre-eroja. Hämäläismurteissa /t/:n myöhäiskantasuomalainen heikko aste /δ/ muuttui /l/:ksi viimeistään 1200-luvulla, ja myöhemmin, selvästi uuden ajan puolella sen on etenevässä määrin syrjäyttänyt rannikoilta päin levinnyt /r/.

66 Mikko Heikkilä

Jotkin reliktisanat (esim. talikko, lalva ’latva’ ja suule ’suude’) ja paikannimet (esim. lukuisat Salinmäki-nimet, Siilinjärvi v. 1561, Kulmuntila v. 1580, Vuolenkoski v. 1478 ja Viliala v. 1463 (vrt. Widhiattola v. 1423)) osoittavat, että astevaihtelu /t/ : /l/ päti aikoinaan laajalla alueella Sisä-Suomessa (Virtaranta 1958, 213–214; Ravila 1966, 53, 55; Salo 2003, 68; Lehtinen 2007, 180, 262; SPNK 2007, 515). Tampereen Tam-merkoski on kuitenkin mainittu ensi kertaa jo 1544 ja jo silloin jakaikissa asiakirjois-sa aina r-päätteisenä. Tämä on kyllä aivan liian varhain astevaihteluselityksen uskot-tavuuden kannalta, sillä 1500-luvulla Tampere (hämäläismurteet) oli vielä l-aluetta (vrt. tamperelaiset paikannimet Siilinkari ~ saPo. siida ’saamelaisten (talvi)kylä’²²
(vrt. Siitama Orivedellä ja Siili(n)järvi Mouhijärvellä), Pulesjärvi ~ pudas (← vksa. *puktas) (Puchdasjärvi v. 1628), Salimäki ~ sadin ja Iidesjärvi (vrt. nimestysaikaiset (v. 1892 ja v. 1908) murreasut Iiresjärvi ja Iilesjärvi)) (Virtaranta 1958, 89–93; Nimiar-kisto).²³ Tästähän todistaa myös Rahkosen itsensä mainitsema Lumpelo (lumbelo v. 1552, Lumbelowessij v. 1554) (Itkonen 1993b, 164–165). Äänteenmuutos /l/ > /r/ ei ollut vielä tapahtunut, eikä tätä rotasismia selitä astevaihtelu, Saarijärvellä kun /t/:n heikkoa astetta edustaa itämur-teiden tapaan kato eikä länsisuomalainen /r/ (Ravila 1966,55; Lehtinen 2007,280)! Sitä paitsi oletettua äänteenmuutosta *Tampel : *Tam- pelen > Tamper : Tamperen on ylipäätään vaikea yhdistää astevaihteluun ja selittää siihen vedoten,koska tarkasteltavat äänteet /l/ ja /r/ sijaitsevat sijamuodosta riippuen joko kaksitavuisen sanamuodon lopussa tai kolmitavuisen sanamuodon viimeisen tavun alussa (vrt. pata : paδan > palan, paran : *pataδa > pataa (**patala, **patara)).

Nähdäkseni on olemassa kolme syytä, miksi varhaissaamelaisesta paikannimestä
*Tambel tuli Tampere eikä **Tampele. Ensimmäinen syy on saamelaisperäisten Tam-mer-nimien jälkitavun assosioituminen suomen -(e)l-johtimeen, jolla monissa tapauk-sissa on sama funktio kuin -(e)r-johtimella, joka on kuitenkin yleisempi (vrt. askel, kannel : kantele, vemmel : vempele, ommel ja taival : taipale²⁴ vs. manner mantere, tanner : tantere, kinner : kintere, paader : paatero, somer(o), vahder : va(a)htera/i, auer: autere, kangar: kankare, lampare, kumpare, udar : utare, askar(e) ja Pellervo < pelto). Rahkonen (2011, 254–255) mainitsee paikannimet Pukara ja Pukala (vrt. oulu ja ouru ’tulvavesi’), joihinvoidaan vielä lisätä Pukama-nimet,  appel-latiivit pukama ja pauka/paukama/paukura/poukama sekä paralleelisanueet kukku/ kukkula/kukkura ja mukula/mukura (SSA s.v. kukku, mukula, paukama, poukama, pukama). Mielestäni Rahkonen on oikeilla jäljillä, vaikka Tammer-nimissä kyse ei olekaan -lV/-rV-johtimesta vaan -Vl/-Vr-johtimesta kuten sanoissa manner ja tanner.

22 Lisään samaan saamelaisperäiseen nimirypääseen uusina paikanniminä Siirinki Kalannissa ja Siirinkulju Eurajoessa, jonka varrella on siis myös aikoinaan asunut saamelaisia (Nimiarkisto; Karttapaikka; Heikkilä tulossa).
23 Kirjoitusasu Puchdasjärvi saattaa jopa merkitä sitä, ettei edes äänteenmuutos /δ/ > /l/ ollut vielä tapahtunut Teiskossa vuonna 1628 puhumattakaan /t/:n heikon asteen r-edustuksesta, joka on todistettavasti levinnyt Tampereen seudulle vasta 1800-luvun kuluessa (Virtaranta 1958, 89–93).
24 Vanhin todiste tämän obliikvisijoista kehittyneen uuden perusmuodon olemassaolosta on niin-kin varhaisessa asiakirjassa kuin vuonna 1234 Suomen piispa Tuomaan Nousiaisissa kirjoitta-massa kirjeessä, jossa mainitaan Taypale-niminen saari (nyk. niemi) Maskussa (SVL 1989, 51; DF nro 81).

Etymologinen tapaus Tammerkoski 67

Tampere-nimen kolmannen tavun e-vokaali on obliikvi-sijoista peräisin oleva perus-muotoon yleistetty sidevokaali. Toinen myötävaikuttava tekijä muutokselle *Tampe-l(ella) > Tamper(ella) (> Tampereella) on ääntämisen helppous.Syy siihen,miksi Rah- kosen (2011,254) mainitsema Saarijärveläinen vesistönimi Lumpelo (←mksa. *luom- belē > saPo. luoppal) vuodelta 1552 on muuttunut nykyisiin muotoihin Iso- ja Pieni-Lumperoinen, löytynee nimien äännerakenteesta.Toponyymejä taivutettaessa paikal- lissijoilla on korkea esiintymistiheys, ja paikallissijoissa Lumpelo taipui *Lumpelolla, *Lumpelolle,*Lumpelolta. Peräkkäisissä tavuissa esiintyvä sama äänne /l/ oli ääntä-mystä vaikeuttava tekijä.Jälkitavun äänteenmuutos /l/ > /r/ helpotti ääntämystä. Kyse on siis dissimilaatiosta.Tunnettuja esimerkkejä samasta ilmiöstä (päinvastaiseen suuntaan) ovat sanat räätäli (< sm. räätäri ← ru. skräddare ’räätäli’) ja rumpali (< sm. rumpari ← nuru. trumpare ’rumpari’) (SSA s.v.rumpali, räätäli). Juuri äänteet /l/ ja /r/ vaihtuvat helposti keskenään äänneympäristön mukaan (ks.Nikkilä 1999,130- 140).²⁵

Kolmas mahdollisuus on, että /r/ selittyy suoraksi lainaksi saamesta, jossa sanalla
*tembel (< vksa. *tḙmpḙlȧ) olisi ollut r-johtimella muodostettu rinnakkaismuoto *tem-ber (< vksa. *tḙmpḙrȧ). Esimerkiksi Ivalon kylälle nimen antaneen Ivalojoen saamen-kielinen nimi Avvil (< vksa. *Ḙvạlȧ) ja Kuolan niemimaalla sijaitsevan Imandrajärven nimi Avvir (< vksa. *Ḙvạrȧ) näyttävät olevan johdoksia samasta verbistä avvit ’vuotaa (veneestä),virrata’ (<mksa.*ḙvvēdēk < vksa. *ôvȧtȧk < vksm. *uwa >> sm. vuo ’virta’, vuotaa) (Aikio 2006,16;SPNK 2007,103). Jo aiemmin mainittu vihtiläinen hydronyymi Averia sisältänee saman kantasanan kuin Avvil ja Avvir. Esimerkiksi samasta sana-vartalosta eri johtimilla muodostetusta appellatiivista otettakoon itämerensuomen sana kavio ja sen saamelainen vastine saPo. guobir, saEt. guehpere ’poron sorkka’ (→ sm. kopara ’poron sorkka’), jotka palautuvat var-haiskantasuomen germaanispe-räiseen sanavartaloon *kapa-, jota on kantasuomessa laajennettu ja(v)-johtimella ja kantasaamessa ra-johtimella (Aikio 2009, 254; Kallio painossa). Nimet Tampere ja Tamare voisivat siis olla r-johtimella muodostettuja ja Simpele olisi l-johtimella muo-dostettu samasta sanavartalosta.Näin on hyvin voinut olla,sillä hyvän vertailukohdan tarjoavien lompolon ja Lumpelon taustalla oleva sana luoppal on attestoitu myös r- päätteisessä dissimilatorisessa muodossa luoppar (Itkonen 1993b,164–165). Lisäksi väitän, että Savitaipaleella sijaitsevan talonnimeen Simpura sisältyy sama saamesta lainattu sanavartalo kuin edellä käsiteltyyn nimeen Simpele,mutta lainaoriginaalissa on todella ollut l-johtimen sijasta r-johdin. Simpuran kulmakunta sijaitsee nykyään Luotonen-nimisen pienen järven rannalla. Järven aiempi nimi lienee ollut saamelais-peräinen Simpura (← ksa. *Tḙmpḙrǡ; vrt. germaanisen lainaoriginaalin jatkajien merkityksiin ’lätäkkö, kuoppa’), joka on säilynyt ranta-talon nimessä. Äänteellisesti Simpura vertautuu Suomen tunturi- ja tuntura-nimiin, joiden taustalla on myöhäiskantasaamen appellatiivi *tuonder.

25 Esimerkeiksi sporadisesta /l/ ~ /r/ -vaihtelusta käyvät sanat (ru. rör ’putki’→) ryöri ~ lyöri ’putki’, jälki ~ järki, ylkä ~ yrkä ’sulhanen’ (→ saPo. irgi ’sulhanen’) ja helperi ’majatalo’ (← ru. härbärge ’majatalo’) (Nikkilä 1999, 130–140; SSA s.v. ylkä, yrkä).

68 Mikko Heikkilä

Nimen Simpele ei ole välttämättä tarvinnut lainautua kantasaamesta kantasuomeen ennen keskikantasuomalaista äänteenmuutosta */ti/ > */ci/ > /si/,vaikka sekin on tie-tysti äännehistoriallisesti mahdollista, vaan lainautuminen on voinut tapahtua myös tämän monivaiheisen äänteenmuutoksen jo alettua,kuitenkin ennen kuinsananalkui- nen äänneyhtymä /ti-/ tuli fonotaktisesti jälleen mahdolliseksi myöhäiskantasuomes- sa. Tämä tapahtui (germaanisten) lainasanojen (esim.tina, tila, tili,tiivis ja tiistai) sekä niiden kannoilla deskriptiivisten sanojen (esim. tikka ja tilhi) myötä (vrt. Koivulehto 1981, 199; Kallio 2000, 83; SSA s.v. tiistai, tiivis, tikka, tila, tilhi, tili, tina). Sama ään-nesubstituutioselitys sopii myös nimeen Simpele. Lainasana- ja paikannimitutkimus osoittaa jälleen hyödyllisyytensä kielen historian tutkimukselle. Niiden avulla tavoite-taan kantakielestä sellaista variaatiota, jota pelkkä kielen sisäiseen evidenssiin tukeutuva vertaileva tutkimus ei tavoita.

Nimien Tammer-/Tamper-:Tampere tapauksessa todennäköisin selitys on mielestäni
kuitenkin edellä mainituista selitysvaihtoehdoista ensimmäinen. Paikannimissä ylei-set appellatiivit manner: mantere, tanner: tantere ja somer(o) sekä tunturi ovat kaikki r:llisiä lekseemeitä ja juuri ne lienevät antaneet aiheen Tamper-muotoon. Tampere-nimen sananloppuinen /e/ /i/:n asemesta todistaa, että nimi oli alun perin kaksitavui- nen *Tamper eikä kolmitavuinen kuten tunturi. Nimeä taivutettiin kuten appellatiivia manner. Tämä saattaa myös viitata siihen, että Tampere ei ole syntynyt elliptisesti ni-mestä Tamperkoski (>Tammerkoski), vaan sana koski on pikemminkin nimeen myö-hemmin lisätty selventävä jälkiosa (vrt. Kymi > Kymijoki,Vanaja >Vanajavesi ja Ähtäri > Ähtärinjärvi).Ruovedellä tiedetään tamperelaisia kutsutun tammerlaisiksi ja Tampe- retta nimellä Tammer (Nissilä 1959, 195).²⁶ Yksiosainen nimi Simpele viittaa samaan suuntaan.

Se tosiasia, että muutamissa vanhimmissa asiakirjoissa Tammerkosken varren asu-
tuksesta ja sen asukkaasta käytetään vain nimeä Koskis ei muuta asiaa. Onhan ai-van luonnollista,että kosken varren asutusta kutsuttiin ”Koskenkyläksi” tai ”Koskelak-si” olipa itse kosken nimi mikä tahansa. Paralleeleja x-nimisen kosken rannalla sijait-sevasta Koskenkylästä tai Koskelasta on runsaasti (ks. Karttapaikka). Pohjois-Ruot-sin Pajalassa sijaitseva Tammerkoskenvaara tuskin on siirrynnäisnimi Tampereen Tammerkoskesta ja silti senkin määriteosa on r-loppuinen. Etymologian uskottavuu-den kannalta riittää, kunhan mikä tahansa esitetyistä kolmesta selitysvaihtoehdosta (/r/ pro /l/) osuu oikeaan ja jokaiselle niistä voidaan edellä esittämäni perusteella löytää paralleeleja. On täysin mahdollista, että useampikin yllä luetelluista selitysvaihtoehdoista on ollut myötävaikuttamassa Tammer-nimien tapauksessa.

Yhteenvetona todettakoon, että nimet Tampere ja Tammerkoski ovat mitä todennä-köisimmin saamelaisperäisiä ja Tampereen kaupungin ruotsinkielinen nimi Tammer- fors on lainattu suomesta siten, että alkuosa on suora nimilaina ja jälkiosa on käännöslaina.

26  Olen itsekin kuullut (v. 2011) syntyperäisen ruoveteläisen pariskunnan käyttävän Tampereesta leikkisästi nimeä Tammer.Etymologinen tapaus Tammerkoski

69 Lopuksi

Nimen Tampere alkuperää on etsitty pitkään ja hartaasti. Vuonna 1942 postuumisti julkaistu alun perin A.V. Koskimiehen esittämä, Pauli Rahkosen vuonna 2011 uudel- leen esittämä ja tämän artikkelin kirjoittajan tarkemmin perustelema pohjoissaame-laisen koskiappellatiivin dappal esimuotoon *t= embel perustuva etymologia on näh-däkseni tähänastisista selityksistä selvästi paras. Etymologiamme ei sisällä äänne-historiaan eikä äännesubstituutioihin liittyviä ongelmia. Se on sopusoinnussa histo-riallisten ja arkeologisten tosiasioiden kanssa ja on nähdäkseni myös semanttisesti moitteeton. Näillä perusteilla katson nimien Tammerkoski ja Tampere alkuperää kos-keneen onomastisen arvoituksen nyt lopulta ratkenneen. Nimi Tampere on lainattu saamesta ja kantasaameen nimeen sisältyvä appellatiivi on lainattu kantagermaanis- ta. Samalla katson etymologioineeni joukon paikannimiä ja todistaneeni, että myö-häiskantasaamen ja varhaissaamen äänteenmuutossarjan (vksm.*/ü,i, ḙ/ > vksa. */ḙ/ >) kksa.*/ = ḙ / > mksa. */= e/ > vsa. /= ε/ > sa. /a/ viimeistenkin vaiheiden tapahtumi- sesta on jäänyt jälkiä Etelä- ja Sisä-Suomen saamelaisperäiseen paikannimistöön.

Käytettyjen lyhenteiden ja merkkien selitys
A > B = kehittyy muodosta A muotoon B
A >> B = kehittyy välivaiheiden kautta muodosta A muotoon B
A → B = lainautuu kielestä A kieleen B
A → B = johdos
*  = rekonstruoitu sana(muoto)
** = kielenvastainen sana(muoto)
”X” = epävirallinen sanan tai nimen merkitystä valaiseva kirjaimellinen käännös
ȧ = etinen a-äänne kantasaamen rekonstruktioissa
b, d = puolisoinnillinen klusiili kantasaamen rekonstruktioissa
δ = soinnillinen dentaalispirantti kantasuomen ja kantasaamen rekonstruktioissa
ð = soinnillinen dentaalispirantti kantaskandinaavin ja kantagermaanin rekonstruktioissa
ḙ = suppea e-äänne varhaiskantasaamen rekonstruktioissa
e = suppea takainen e-äänne keskikantasaamen rekonstruktioissa

   = illabiaali keskivokaali myöhäiskantasaamen rekonstruktioissa

  = puoliväljä illabiaali takavokaali myöhäiskantasaamen ja varhaissaamen rekonstruktioissa
kgerm. = kantagermaani (n. 700‒1 eKr.)
kksa. = keskikantasaame (ajanlaskun taitteen molemmin puolin)
kksm. = keskikantasuomi (n. 500–1 eKr.)
ksk. = kantaskandinaavi (n. 200–800 jKr.)
lat. = latina
mgotl. = muinaisgotlanti eli forngutniska (n. 900–1500 jKr.)
misl. = muinaisislanti (n. 1100–1400 jKr.)
mksa. = myöhäiskantasaame (n. 200–600 jKr.)
mksk. = myöhäiskantaskandinaavi (n. 500–800 jKr.)
mru. = muinaisruotsi (1225–1526 jKr.)
mys. = muinaisyläsaksa (n. 750‒1100 jKr.)
nru. = nykyruotsi (1906– jKr.)70
nuru.  = nuorempi uusruotsi (1732–1906 jKr.)   
PIE = indoeurooppalainen kantakieli (n. 4500–3500 eKr.)   
sa. = saamen kieli   
sak. = saksan kieli   
saEt. = eteläsaame
saLu. = luulajansaame
saPo. = pohjoissaame    
sm. = suomen kieli   
vksa. = varhaiskantasaame (n. 600–300 eKr.)   
vksk. = varhaiskantaskandinaavi (n. 200–500 jKr.)
vksm. = varhaiskantasuomi (n. 1500–600 eKr.)
vsa. = varhaissaame (n. 600–1619 jKr.)
vsm. = varhaissuomi (n. 500–1543 jKr.) 

Mikko Heikkilä


LÄHTEET
Aikio, Ante & Aikio, Aslak 2001: Heimovaelluksista jatkuvuuteen – suomalaisen väestöhistorian tutkimuksen pirstoutuminen. Muinaistutkija 4/2001, 2–21.
Aikio, Ante 2003: Suomen saamelaisperäisistä paikannimistä. Virittäjä 107, 99–106.
——— 2004: An essay on substrate studies and the origin of Saami. Irma Hyvärinen, Petri Kallio & Jormo Korhonen (toim.): Etymologie, Entlehnungen und Entwicklungen. Festschrift für Jorma Koivulehto zum 70. Geburtstag, 5–34. Mémoires de la Societé Néophilologique de Helsinki LXIII.Helsinki.
——— 2006: On Germanic-Saami contacts and Saami prehistory. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirja 91. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.
——— 2007: The Study of Saami Substrate Toponyms in Finland. Ritva-Liisa Pitkänen & Janne Saarikivi (toim.):Borrowing of Place Names in the Uralian Languages. Onomastica Uralica 4. Helsinki.
——— 2009: The Saami Loanwords in Finnish and Karelian. Oulun yliopisto.
Aikio, Samuli 1999: Nimistä ja asiakirjoista saamelaisten entisillä asuinalueilla. Paul Fogelberg (toim.): Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan, 117–120. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 153.
Ainiala, Terhi, Saarelma, Minna & Sjöblom, Paula 2008: Nimistöntutkimuksen perusteet. Tietolipas 221. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Álgu-tietokanta. 2002‒. Sámegielaid etymologaš diehtovuođđu = Saamelaiskielten etymologinen tietokanta [online-tietokanta].Helsinki:Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Päivitetään jatkuvasti. http://kaino.kotus.fi/algu (12.9.2011).
Alhonen, Pentti 1988: Tampereen luonnonympäristön kehitysvaiheet. Lauri Santamäki (päätoim.): Tampereen historia I.Vaiheet ennen 1840-lukua, 3–50. Tampereen kaupunki.
Antonsen, Elmer H. 1975: A Concise Grammar of the Older Runic Inscriptions. Tübingen: Max Niemeyer Verlag.
——— 2002: Runes and Germanic Linguistics. Trends in Linguistics. Studies and Monographs 140. Berlin: Mouton de Gruyter.
CODEE = The Concise Oxford Dictionary of English Etymology. Toim. T.  F. Hoad. Oxford: Oxford University Press 1996.
DF = Diplomatarium Fennicum. < http://extranet.narc.fi/DF/index.htm > (24.8.2012).
FLD = Fornsvensk lexikalisk databas. <http://spraakbanken.gu.se/fsvldb> (19.1.2012).
Haavio, Martti 1967: Suomalainen mytologia. Porvoo: WSOY.
Heikkilä, Mikko 2012: Tampere – Saamelaisen Tammerkosken kaupunki. Virittäjä 116, 117–124.
——— tulossa: Bidrag till Fennoskandiens språkliga förhistoria. Väitöskirjakäsikirjoitus. Etymologinen tapaus Tammerkoski

71

Heikkilä, Tuomas 2009: Sankt Henrikslegenden. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland. Stockholm: Bokförlaget Atlantis.
Hellquist, Elof 2008 [1939]: Svensk etymologisk ordbok. Malmö: Gleerups.
Hofstra, Tette 1985: Ostseefinnisch und Germanisch. Frühe Lehnbeziehungen im nördlichen Ostseeraum im Lichte der Forschung seit 1961. Groningen: Rijksuniversiteit te Groningen.
Huldén, Lars 1990: Tampere – Tammerfors. Virittäjä 94, 33–48.
——— 2001: Finlandssvenska bebyggelsenamn. Namn på landskap, kommuner, byar i Finland av svenskt ursprung eller med särskild svensk form. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland

635. Helsingfors.
Häkkinen, Kaisa 1994: Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. Porvoo: WSOY.
——— 2004: Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY.
Häkkinen, Jaakko 2010: Jatkuvuusperustelut ja saamelaisen kielen leviäminen. Muinaistutkija 2/2010, 51‒64.
Ikola, Osmo 1995: Satakuntalaisten kirjoittajien panos kirjasuomen kehittämisessä. Kielen ja kulttuurin Satakunta. Juhlakirja Aimo Hakasen 60-vuotispäiväksi 1.11.1995. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 51. Vammala.
Itkonen, Terho 1993a: Mistä Korpilahden Vaaru sai nimensä? Keskisuomalainen 18.4. 1993.
——— 1993b: Lapin perua Sisä-Suomen sanastossa ja paikannimissä. Ulla-Maija Kulonen (toim.): Festschrift für Raija Bartens zum 25. 10. 1993, 159–168. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.
Jokipii, Mauno 2003: Ensimmäinen ristiretki Suomeen ja lähin jälkimaine. Veijo Kaitanen, Esa Laukkanen ja Kari Uotila (toim.): Muinainen Kalanti ja sen naapurit. Talonpojan maailma rautakaudelta keskiajalle, 300–342. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Kallio, Petri 2000: Posti’s superstrate theory at the threshold of a new millenium. Johanna Laakso (toim.): Facing Finnic. Some challenges to historical and contact linguistics, 80–99. Castrenianumin toimitteita 59 Helsinki.
——— painossa: The Prehistoric Germanic Loanword Strata in Finnic. Riho Grünthal & Petri Kallio (toim.): Linguistic Map of Prehistoric North Europe. Mémoires de la Société Finno-Ougrienne. Helsinki.
Kartsök och ortnamn. Lantmäteriet. http://kso.lantmateriet.se/kartsok/kos/index.html (25.5.2012).
Karttapaikka. Maanmittauslaitos. http://kansalaisen.karttapaikka.fi (26.5.2012).
Kaukovalta, K.V. 1942: Tampereen nimestä. Tammerkoski. Tampereen kotiseutulehti, 26.
Kepsu, Saulo 1987: Främmande element i finska namn. Lars Huldén (toim.): Studier i Nordisk Filologi 67, 23–26. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland nr 539. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland.
Koivulehto, Jorma 1973: Kenno, kotti ja kalvo. Lisiä germaanis-suomalaisiin lainakosketuksiin. Virittäjä 77, 1–16.
——— 1981: Paikan ja joukon tulo kieleen. Virittäjä 85, 195–213.
Korhonen, Mikko 1981: Johdatus lapin kielen historiaan. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
——— 1988: The History of the Lapp Language. Denis Sinor (toim.): The Uralic Languages. Description, History and Foreign Influences, 264–287. Leiden: E. J. Brill.
Krahe, Hans & Meid, Wolfgang 1967: Germanische Sprachwissenschaft III. Wortbildungslehre. Berlin: Walter de Gruyter.
Lehtinen, Tapani 2007: Kielen vuosituhannet. Suomen kielen kehitys kantauralista varhaissuomeen. Tietolipas 215. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
LÄGLOS = Lexikon der älteren germanischen Lehnwörter in den ostseefinnischen Sprachen. Bd. I‒III.
A. D. Kylstra, Sirkka-Liisa Hahmo, Tette Hofstra & Osmo Nikkilä. Amsterdam: Rodopi
(1991–2012).
Lähteenmäki, Eino 1942: Tampere-nimen alkuperästä. Tammerkoski. Tampereen kotiseutulehti, 3–6.
Nelson, Steve 2009: Physics of still water. AllExperts.

< http://en.allexperts.com/q/ Physics-1358/2009/4/physics-still-water-white.htm > (17.1.2011).
Nielsen, Hans Frede 2000:The Early Runic Language of Scandinavia.Studies in Germanic Dialect Geo-72 Mikko Heikkilä graphy. Heidelberg: Universitätsverlag C. Winter.
Nikkilä, Osmo 1999: Sporadischer Konsonantenwechsel im Ostseefinnischen. Finnisch-Ugrische Mitteilungen. Band 21/22. Helmut Buske Verlag.
Nimiarkisto. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Helsinki.
Nissilä, Viljo 1959: Tampere-nimestä. Virittäjä 63, 190–206.
Norrøn ordbok. 4. utgåva av Gamalnorsk ordbok. Toim. Leiv Heggstad, Finn Hødnebø & Erik Simensen. Oslo: Det Norske Samlaget 1993.
Norsk stadnamnleksikon. Toim. Jørn Sandnes & Ola Stemshaug. Toinen, uudistettu painos. Oslo: Det Norske Samlaget 1980.
Rahkonen, Pauli 2011: Tampere – saamelainen koskiappellatiivi. Virittäjä 115, 252–256.
Rasila, Viljo 1988: Markkinapaikasta tehdaskaupungiksi. Lauri Santamäki (päätoim.): Tampereen historia I. Vaiheet ennen 1840-lukua, 315–735. Tampereen kaupunki.
Ravila, Paavo 1966: Johdatus kielihistoriaan. Tietolipas 3. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Rikkonen, Vilho 1956: Tampereen nimen arvoitus. Tammerkoski. Tampereen kotiseutulehti, 69–70.
Ringe, Don 2006: From Proto-Indo-European to Proto-Germanic. A Linguistic History of English. Volume I. Oxford: Oxford University Press.
Räisänen, Alpo 2010: Kostamo, Onkamo ja muita paikannimiä. Virittäjä 114, 502–530.
Saarikivi, Janne 2007: Uusia vanhoja sanoja. Sámit, sánit, sátnehámit. Riepmočála Pekka Sammallahti imiessemánu 21. beaivve 2007, 325–347. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia = Mémoires de la Société Finno-Ougrienne 253. Helsinki 2007.
Saipio, Jarkko 2011:Lapinrauniotradition kehitys ajoitusten valossa.Muinaistutkija 4/2011, 19–35.
Salminen, Tapio 2011: Tammerkosken keskiaika. Mari Lind, Kimmo Anttila & Antti Liuttunen (toim.): Tammerkoski ja kosken kaupunki, 18–33. Tampereen museoiden julkaisuja 115. Tampere: Tampereen museot.
Salo, Unto 1988: Tampereen esihistoria.Lauri Santamäki (päätoim.): Tampereen historia I. Vaiheet ennen 1840-lukua, 51–160. Tampereen kaupunki.
——— 1995: Satakunnan synty. Maakunnan asutushistorian tarkastelua. Kielen ja kulttuurin Satakunta. Juhlakirja Aimo Hakasen 60-vuotispäiväksi 1.11.1995. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 51. Vammala.
——— 2000: Suomi ja Häme,Häme ja Satakunta.Jukka Peltovirta (toim.):Hämeen käräjät I, 18–231. Hämeenlinna/Harjavalta: Hämeen Heimoliitto ry ja Emil Cedercreutzin Säätiö.
——— 2003: Oliko Kalanti muinaismaakunta. Veijo Kaitanen, Esa Laukkanen ja Kari Uotila (toim.): Muinainen Kalanti ja sen naapurit. Talonpojan maailma rautakaudelta keskiajalle, 13–91. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
——— 2007: Sastamalan kalmistonimistä ja niiden taustoista. Sata sanan juurta. Satakunnan vanhaa paikannimistöä, 136–179. Satakunta. Kotiseutututkimuksia XXV. Satakunnan Historiallinen Seura.
——— 2008: Ajan ammoisen oloista. Satakunnan ja naapurimaakuntien esihistoriaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Sammallahti, Pekka 1998:The Saami Languages.An Introduction.Kárášjohka: Davvi Girji.
——— 1999: Saamen kielen ja saamelaisten alkuperästä. Paul Fogelberg (toim.): Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan, 70–90. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 153. Helsinki.
———2006:Sámi-suoma-sámi sátnegirji.4.muuttamaton painos.Ohcejohka:Girjegiisá Oy.
SAOB = Svenska Akademiens Ordbok. <http://g3.spraakdata.gu.se/saob> (25.9.2011).
Schrijver,Peter 2003:Early Developments of the Vowel Systems of North-West Germanic and Saami.Alfred Bammesberger & Theo Vennemann (toim.): Languages in Prehistoric Europe. Heidelberg: Universitätsverlag Winter.
SHP = Suomen historian pikkujättiläinen. Seppo Zetterberg (päätoim.). Porvoo: WSOY. 1995.
SKVR = Suomen Kansan Vanhat Runot (2007). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. < http://dbgw.finlit.fi/skvr/skvr.phtml> (5.4.2012).
SPNK = Suomalainen paikannimikirja. Sirkka Paikkala. Karttakeskus & Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Helsinki. 2007.

Etymologinen tapaus Tammerkoski 73

SSA = Suomen sanojen alkuperä 1–3. Etymologinen sanakirja. Erkki Itkonen & Ulla-Maija Kulonen (toim.). Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 556 / Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 62. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2001 [1992–2000].
Suvanto, Seppo 1973: Satakunnan historia III. Keskiaika. Satakunnan Maakuntaliitto r.y.
——— 1987: Ensimmäinen ristiretki – tarua vai totta? Martti Linna (toim.): Muinaisrunot ja todellisuus, 149–160. Suomen kansan vanhojen runojen historiallinen tausta. Historian aitta XX.
——— 1988: Talonpoikainen Tampere keskiajalta 1600-luvun puoliväliin. Lauri Santamäki (päätoim.): Tampereen historia I. Vaiheet ennen 1840-lukua, 161–313. Tampereen kaupunki.
Söderwall, K. F. 1918: Ordbok öfver svenska medeltids-språket. Lund: Svenska Fornskrift-Sällskapet.
Tammerkoski ja kosken kaupunki. Mari Lind, Kimmo Anttila & Antti Liuttunen (toim.), s. 160–161. Tampereen museoiden julkaisuja 115. Tampere: Tampereen museot. 2011.
Tarkiainen, Kari 2008: Sveriges österland. Från forntiden till Gustav Vasa. Finlands svenska historia I.
Svenska litteratursällskapet i Finland. Helsingfors.
Teeriaho, Yrjö 2008: Vanhojen karttojen Lappi. AtlasArt.
USN = Uusi suomalainen nimikirja. Toim.Kustaa Vilkuna,Pirjo Makkonen&Sirkka Paikkala.
Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava. 1988.
Vaan, Michiel de 2008: Etymological Dictionary of Latin and the other Italic Languages. Leiden: Brill.
Vahtola, Jouko 1999: Saamelaisten esiintyminen Suomessa varhaishistoriallisten lähteiden ja paikannimien valossa. Paul Fogelberg (toim.): Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan, 109–116. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 153. Helsinki.
Vilkuna, Kustaa 2007 [1976]: Etunimet. Toim. Pirjo Mikkonen. Viiden painos. Helsinki: Otava.
Virtaranta, Pertti 1958: Pääpainollisen tavun jälkeisen soinnillisen dentaalispirantin edustus suomen murteissa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Vries, Jan de 1961: Altnordisches etymologisches Wörterbuch. Leiden.
Wessén, Elias 1965a: Svensk språkhistoria II. Ordbildningslära. Stockholm: Almqvist & Wiksell.
——— 1965b: De nordiska språken. Stockholm: Almqvist & Wiksell.
——— 1968: Svensk språkhistoria I. Ljudlära och ordböjningslära. Stockholm: Almqvist & Wiksell.

Mikko Heikkilä: Etymology of Tammerkoski

The article continues on the topic of my re-cently published shorter onomastic contri-bution,‘Tampere – saamelaisen Tammerkosken kaupunki’ (Virittäjä 1/2012). The pre-sent article deals with the etymology of Tampere (Tammerfors in Swedish), the name of a major Finnish city. The name goes back to the hydronym Tammerkoski (first attested in 1544 CE), denoting the rapids that flow across the isthmus between the Näsijärvi and Pyhäjärvi lakes where the city of Tampere is situated. Two etymologies worthy of scholarly attention (among with numerous folk-etymologies) have been po- sited for the hyd-ronym Tammerkoski. I first discuss these two proposed etymologies and demonstrate their shortcomings; I then present and motivate a (rehabilitated) etymology for which I consider that there is strong evidence.

The standard etymology of Tammerkoski was first introduced by T.E.Karsten in 1933 and anew by Viljo Nissilä in 1959. However, I demonstrate that the hypothetical Old Swedish compound *Damberfors [“Dam rapids”] is both morphologically and histori-cally impossible. The Old Swedish nominative singular form -er was never used in compounds, and the rapids were not dammed until the nineteenth century.

An alternative etymology was posited by Lars Huldén in 1990. Huldén derives the name Tammerkoski from a hypothetical Old Scandinavian genitive compound *Þambarfors [“Potbelly’s rapids”].

74 Mikko Heikkilä

However, the Swedish place-names containing this word, i.e. Tämban, denote (bot-toms of) bays of lakes or seas, but Tammerkoski in Tampere and the few other Fin-nish place-names containing the word Tammer-/Tamper-all denote flowing waters.

I derive the hydronym Tammerkoski from the Proto-Sami form *tempel of the modern North Sami common noun dappal ‘a short section of quiet waters in rapids’, the meaning of which almost perfectly described the topography of the Tammerkoski rapids before the dam was built. The Early Sami name of the rapids is likely to have been *Tambel(kuoške),whence the Finnish name is derived. I propose several paral- lel place-names of Sami origin in central and southern Finland with the same sound substitution; significantly,one of these parallel place-names,the Alasjärvi lake, is also situated in Tampere,near the Tammerkoski rapids. In addition,I etymologize the Sami word dappal itself,which so far has completely lacked an etymology. I argue that the word dappal was borrowed from Proto-Germanic into Proto-Sami, the sound and semantic development being as follows:(OHG tumphilo ‘deep place in water’, Germ Tümpel ’puddle’,Eng dimple and dump<) PGerm *dumpila(-) ‘deep place in water’ –> Early PSami *tümpilä ‘quiet waters’ > PSami *tḙmpḙl > SaN dappal ‘quiet waters in rapids’.

Mikko Heikkilä

[email protected]
Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö,
Kanslerinri