http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/donald-trumpilla-vanharuotsalainen-hillary-clintonilla

Aamun väittelyssä FOX TV:n juontaja kysyi ehdokkaiden kantaa ja periaatteita kos-kien suurta valtaa USAn "pyhän" perustuslain tulkitsijana käyttävän Korkeimman oikeuden (perustuslakituomioistuimen) tuomarinimityksiin, joita presidenttikaudelle osuu ainakin yksi,konservatiivisen tuomari Scalian seuraajan valinta, mutta mahdolli- sesti useampiakin. Tuomarit ovat perinteisesti jakautuneet konservatiiveihin, jotka usein ovat edustaneet samalla myös uskonnollista oikeistoa, ja radikaaleihin. Tällä hetkellä voimasuhteet ovat tiukasti tasan 4 - 4 niin,että oikeuden toiminnan katsotaan jopa olevan jumissa. On selvää, etä presidenttinä nämä nykyiset ehdokkaat tulisivat nimittämään vaaankieleksi täysin erilaisen henkilön.

Trumpin linja oli, että hän nimittää tuomarit, jotka toimivat "(Lain) PERUSTAJIEN TARKOITTAMALLA TAVALLA".

Hillary Clinton vastasi, että hän nimittää tuomarin mm. "tasa-arvo" nimissä "GLBT-yhteisön (gay-lesbo-bi-trans) hyväksymällä tavalla".

Molemmat ehdokkaat heittivät vastauksensa kampanjan ehdottomasti tärkeimpiin kuuluvaan kysymykseen rennosti ja "löysästi" melkein kuin väistääkseen kysymyk-sen, mutta ei ole syytä epäillä, etteivätkö molemmat tarkoittaneet (taas) pilkulleen juuri sitä mitä sanoivatkin.Tyyli on tuttu mm.Trumpin uskonasioitakin koskien.



Oho... kumman tuttu oikeusfilosofia...



Sellainen oikeuskäsitys, että lakiteksti on lainsäätäjän (kuninkaan, parlamentin, mo-lempien) tahdon ("itse lain", puutteellinenkin) ilmaus, jonka TAHDON (eikä esimer-kiksi orjallisesti kirjaimen, porsaanreikienkin, tai sitten istuvan hallitusvallan oikku-jen!) mukaan tuomari on valtion valtuuttama tuomitsemaan ("lain henki ja kirjain" ...), EI ole USA:n perinteisiä oikeuskäsityksiä,sen enempää kuin Hillarynkaan vale-radikaali oikeuskäsitys (jonka yksi kulmakivi usein on "positiivinen syrjintä", luistelu formaalista tasa-arvoisuudesta lain edessä muka "faktuaalisen eriarvoisuuden kompensoimiseksi").

Tämän oikein hyvin tunnetun oikeustulkinnan seurauksia ovat TUOMARIN SUURI VALTA JA RIIPPUMATTOMUUS ja muiden valtioelinten yläpuolellaolo käsittelemis- sään asioissa. USA:ssa noin on korkeimman oikeuden tuomareiden kohdalla, mutta ei alempien, esimerkiksi syyllisyydestä päättävät valamiehistöt.

Toinen seuraus on oikeudellisten ENNAKKOPÄÄTÖSTEN korostunut luonne, kun nekin ovat "lakitahdon tulkintaa", vai alemman tasoista kuin itse teksti. Kaikki VAL-TIONKAAN toimet EIVÄT OLE AUTOMAATTISESTI LAILLISIA, yksittäisistä virkamiehistä puhumattakaan, toisin kuin klassisessa feodalismissa.

Eräs vaara on lain kirjaimen sivuuttaminen "sen hengen (oman käsityksen) hyväk-si", joka sitten leviää muihin kuin tuomaripiireihin, kuten muistamme  Salpakarin pastori- ja aktivistiperheen keskusteluista Linnan Pohjantähdestä.

Kyseessä on Olof Perssonin (1493-1552) eli OLAUS PETRIN OIKEUSKÄSITYS, joka on ollut voimassa esimerkiksi Suomessa Kustaa Waasan aikaisesta luterilaistumisesta aina vuoteen 1994, EU:un liittymiseen.

"Olaus Petri,myös muodossa Olavus Petri[1] latinalaistettu,alkuaan Olof Persson, (6. tammikuuta 14939. huhtikuuta 1552 Tukholma [1]) oli Wittenbergissä opiskellut ruotsalainen uskonpuhdistaja ja pappi. Hän oli kotoisin Örebrosta, Närken maakun-nasta. Hänen isänsä oli seppämestari Peder Olofsson ja äitinsä Kerstin Larsdotter. [1] Hän saarnasi uskonpuhdistuksen puolesta ja käänsi Raamatun ruotsiksi. Olaus Pet-riä pidetään ruotsin kirjakielen isänä samaan tapaan kuin aikalais-taan Mikael Agri-colaa suomen kielen isänä. Olaus Petri toimi 1531-33 Ruotsin kuningas Kustaa Vaa- san kanslerina. Häntä pidetään yleisesti Pohjoismaiden merkittävimpänä renessanssiajattelijana.

Ensimmäinen asiakirjamerkintä Olavus Petristä on kesältä 1516, jolloin hän kirjoit-tautui opiskelijaksi Leipzigin yliopistoon. Matrikkeliin kirjattu nimimuoto on Paulus Phase de Svezia, jonka katsotaan tarkoittavan Olavus Petriä. Syksyllä 1516 Olavus kirjoittautui Laurentinus-veljensä kanssa Wittenbergin yliopistoon. Siellä he opiskeli-vat nopeasti: filosofian maisterin oppiarvo tuli jo vuoden 1518 promootiossa. Uskon-puhdistaja Martin Luther vaikutti tuolloin samassa kaupungissa; veljesten myöhem-pien vaiheiden perusteella on päätelty heidän ryhtyneen jo tuolloin uskonpuhdistuk-sen kannattajiksi. Olavus palasi kotimaahansa vuonna 1519. Hän sai Strängnäsin tuomiokirkosta kaniikin tehtävän ja toimi hetken aikaa piispa Matthias Gregorin kans-lerina. Piispa toimi puolestaan perinteen mukaisesti kuninkaan kanslerina. Piispa kuitenkin surmattiin kerettiläisenä marraskuussa 1520 sisällissotaan liittyvässä Tukholman verilöylyssä. [1]

Olaus Petri laati lukuisia uskonnollisia kirjoituksia, mutta parhaiten hänet tunnetaan tuomarinohjeistaan,jotka julkaistiin ensi kerran painettuina vuonna 1616 (teos nimel-lä Rättegångs–Oordningh, Ruotsissa laajalle levinneet Tuomarinohjeet eli Swenska Dommar Regler). [1] Olaus Petrin tuomarinohjeet ovat olleet jo runsaan 360 vuoden ajan lakikirjan johdantona sekä Ruotsissa että Suomessa. Vuosisatojen kuluessa tuomarinohjeista on tullut olennainen osa pohjoismaista oikeusperinnettä. Oikeus-filosofiassa hänen ajatuksensa luetaan usein luonnonoikeudelliseen koulukuntaan kuuluviksi.

(RJK: Enempikin "konsensusteorioihin")

Olaus Petrin tuomarinohjeet kuuluvat pitkään tuomareille annettavien ohjeiden pe-rinteeseen, jonka edustajia löytyy jo Vanhasta testamentista[1] ja Muinaisen Egyptin teksteistä. Ohjeet ovat Raamattun,roomalaiseen ja kanoniseen oikeustraditioon sekä germaanis-pohjoismaisiin perinnäistapoihin liittyviä, ja monet niissä esitetyt periaat-teet ovat voimassa nykyisessäkin lainsäädännössä. Erityisesti mukana olevat jo kir-joittamishetkellä vanhat sananlaskut ovat muodostuneet suomalaisen kansanperin-teen osaksi: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan."

Tuomarinohjeita ei ole koskaan sellaisenaan vahvistettu lakiteksteiksi, mutta vanhan tavan mukaisesti nämä tuomarinohjeet painetaan nykyäänkin Ruotsissa ja Suomessa lakikirjojen alkusivuille. 

Juridisen kokemuksensa pohjalta Olaus Petri vaati historioitsijalta pitkälti samoja asi-oita kuin tuomarilta. Tuomarinohjeissaan hän määritteli nämä hyväksi yleissivistyk-seksi, asiantuntemukseksi, oikeudenmukaiseksi todistusten (lähteiden) arvioinniksi, tunteettomaksi puolueettomuudeksi ja syyttömyysoletukseksi. Olaus Petrin merkittä-vin ero antiikin historioitsijoihin,vaikka tämä ei ollutkaan hänelle ainutlaatuista, oli se, että hän käsitti historian lineaariseksi, eteneväksi prosessiksi, ei sykliseksi. Jumala oli kerran aloittanut maailman ja jonain tulevana hetkenä maailma myös loppuisi. (Ragnarök)

Olaus Petri vastusti katolista kirkkoa. Tämä näkyy siinä, miten hän irrottautui aiem-mista historioitsijoiden tavoitteista. Olaus Petri ei hyväksynyt keskiaikaista ajatusta, jonka mukaan lähteen luotettavuus voitaisiin ratkaista sillä, että kirkko siunasi sen. Uskonpuhdistajana Olaus oli vapaampi paljastamaan korkeiden henkilöiden puolueellisia näkemyksiä, joita aiemmin pidettiin koskemattomina.

Sovellettu yksilökohtainen metodi vaati historioitsijalta entistä suurempaa tutkimus- ja analysointipanosta.Esimerkkinä konkreettisesta asettumisesta aiempaa perinnettä vastaan toimii kuningas Maunu Eerikinpojan kuvaus. Historioitsijat olivat aiemmin katsoneet, että tämän kuninkaan hallituskausi oli alkanut hyvin, mutta muuttunut huo-nommaksi, kun kuningas lakkasi kuuntelemasta hengellisiä neuvonantajiaan, muun muassa pyhää Birgittaa. Pääasiallisena lähteenä tähän kritiikkiin oli Revelationes coelestes, Birgitan ilmestysten muistiinpanot, jotka myöhemmin johtivat Birgitan ka-nonisointiin. Tässä yhteydessä Birgitta oli jäävi, sillä hänellä oli yhteiset intressit ku-ningas Maunua vastustaneen aatelin kanssa.Teoksessaan En svensk krönika Olaus Petri katsoikin suurimman osan kritiikistä aiheettomaksi esittämällä Birgitan näke-mykset puolueellisena kiistakirjoituksena, jonka ainoana perusteena olivat ilmestyk-set. Näitä hän piti luterilaisen tulkinnan mukaisesti lähinnä ylitulkittuina unina. Birgi-tan neuvojen huomiotta jättämistä Olaus Petri ei myöskään pitänyt aiheena kritisoida kuningasta, sillä neuvot olivat lähinnä "naisen hata-raa rupattelua" (ruots. löst qvinno snack), katolisen mystikon merkityksentöntä hourailua.

Olaus Petri halveksui myös Ruotsissa vallinnutta verhoamatonta ylpeyttä kunniak-kaasta mutta pohjimmiltaan myyttisestä ja spekulatiivisesta menneisyydestä. Silloi-sen näkemyksen mukaan gootit, jotka keskiajan alussa kulkivat läpi Euroopan pe-rustaen useita kuningaskuntia ja ryöstäen Rooman, olisivat tulleet Ruotsista. Olaus Petri kritisoi näkemystä siksi, ettei sille ollut mitään todisteita. Hän katsoi myös, ettei ollut missään tapauksessa aihetta ylistää "joukkoa lurjuksia ja tyranneja, jotka ottivat toisten maita ja kaupunkeja, joihin heillä ei ollut mitään oikeutta." Itse hän piti parem-pana, ettei otettaisi kantaa kysymyksiin, joissa lähteet olivat liian epäluotettavia tai -selviä.

August Strindberg käsitteli Olaus Petriä näytelmässään Mestari Olavi. [2] "



MITÄ SITTEN USA:N PERUSTUSLAIN SÄÄTÄJÄT TARKOITTIVAT?

Tähän on heti todettava, että he mm. EIVÄT KIELTÄNEET ORJUUTTA EIVÄKÄ OR-JAKAUPPAA, vaikka se Englannissa samaan aikaan kiellettiinkin Parlamentin toi-mesta. Ja Englannin johtava orjuudenvastustaja David Harley Jr.allekirjoitti USA:n it-senäisyyspaperit Pensylvanian presidentin Benjamin Franklinin kanssa. Herrat olivat erittäin hyviä kavereita ja presbyteeriuskonveljiä ja jälkimmäisen isän David Hartley Sr.:n sekä tämän kaverin kemisti ja kirkonperustaja Joseph Priestleyn tieteellisiä oppilaita.

Perustuslain säätäjä oli Philadephian Konventti:

Constitutional Convention (United States)

The Constitutional Convention [1]:31 (also known as the Philadelphia Convention, [1]:31 the Federal Convention,[1]:31 or the Grand Convention at Philadelphia [2][3]) took place from May 25 to September 17, 1787, in Philadelphia, Pennsylvania.

Although the Convention was intended to revise the Articles of Confederation, the intention from the outset of many of its proponents, chief among them James Madison and Alexander Hamilton, was to create a new government rather than fix the existing one. The delegates elected George Washington to pre-side over the Convention.The result of the Convention was the creation of the Uni- ted States Constitution, placing the Convention among the most significant events in the history of the United States.



Perustuslakitekstin laatija ja tarkoitusten punnitsija ja suhteuttaja oli noiden itsenäi-syyspaperit allekirjoittaneiden kaverusten kolmas uskonveli, Virginian valtuuskunnan johtaja, sittemmin USA:n 4.presidetti James Madison,Pricetonin presbyteeriyliopiston lakitieteen professori (jollaisia muuten nykyisessäkin USA:n korkeimmassa oikeu-dessa istuu kolme (3) kahdeksasta!), kuvassa korokkeella pöy-dän takana. (Hän on tosin USA:n presidenteistä se, joka on kaikkein vähiten puhunut virassaan mistään uskonasioista, Obaman ohella.)

Myös nykyaikaisen kansainvälisen oikeuden perustaja USA:n presidentti  Woodrow Wilson oli Princetonin professori, joskin historian alalla, ja rehtori.

James Madison's blueprint

While waiting for the Convention to formally begin, James Madison sketched out his initial draft, which became known as the Virginia Plan and reflected his views as a strong nationalist. [6]:47 By the time the rest of the Virginia delegation arrived, most of the Pennsylvania delegation had arrived as well. They agreed on Madison's plan, and formed what came to be the predominant coalition. By the time the Convention started, the only blueprints that had been assembled were Madison's Virginia Plan, and Charles Pinckney's plan. As Pinckney didn't have a coalition behind his plan, Madison's plan was the starting point for deliberations. [6]

The Convention agreed on several principles. Most importantly, they agreed that the Convention should go beyond its mandate merely to amend the Articles of Confede-ration, and instead should produce a new constitution outright.While some delegates thought this illegal, the Articles of Confederation were closer to a treaty between sovereign states than they were to a national constitution, so the genuine legal prob- lems were limited. [6]:64 Another principle they agreed on was that the new govern-ment would have all the powers of the Confederation Congress, plus additional po-wers over the states. [6]:64 Once agreeing on these principles,the Convention voted on the Virginia plan and signaled their approval for it.Once this was done, they began modifying it.

Madison's plan operated on several assumptions that were not seriously challenged. During the deliberations, few raised serious objections to the planned bicameral congress, nor the separate executive function, nor the separate judicial function. [6]:67

As English law had typically recognized government as having two separate functions, law making embodied in the legislature, and law executing embodied in the king and his courts, the division of the legislature from the executive and judiciary was a natural and uncontested point. [10]

The division of the legislature into an upper and lower house wasn't questioned either, despite the obscure origins of the English House of Lords and its role as the representative of the hereditary nobility. [6]:82 Americans had seldom known any but bicameral legislatures, both in Britain and in most state governments. The main ex-ceptions to this were the dysfunctional Confederation Congress and the unicameral Pennsylvania legislature, which was seen as quickly vacillating bet-ween partisan extremes after each election. [6]:82 Experience had convinced the delegates that an upper house was necessary to tame the passions of the lower classes against the in-terests of wealthy merchants and landowners. Since America had no native heredita-ry aristocracy, the character of this upper house was designed to protect the interests of this wealthy elite,the "minority of the opulent," against the interests of the lower classes, who constituted the majority of the population. [6]:85[16]

On Thursday, June 7, it was proposed that senators should be chosen directly by the state legislatures, instead of by popular vote, as this method was more likely to pre-serve the power of the upper classes.Convention delegate Elbridge Gerry of Massa-chusetts observed that "the great mercantile interest and of stockholders, is not pro-vided for in any mode of election - they will however be better represented if the State legislatures choose the second branch."[16] The proposal was carried unanimously.

The delegates also agreed with Madison that the executive function had to be inde-pendent of the legislature. In their aversion to kingly power, American legislatures had created state governments where the executive was beholden to the legislature, and by the late 1780s this was widely seen as being a source of paralysis. [6]:82 The Confederation government was the ultimate example of this.

Furthermore, in the English tradition, judges were seen as being agents of the King and his court, who represented him throughout his realm.[10] Madison believed that in the American states, this direct link between state executives and judges was a source of corruption through patronage, and thought the link had to be severed bet-ween the two, thus creating the "third branch" of the judiciary which had been without any direct precedent before this point. [10] Madison, however, did not believe that the judiciary should be truly independent, but rather beholden to the legislature rather than the executive. At the Convention, some sided with Madison that the legislature should choose judges, while others believed the president should choose judges. A compromise was eventually reached that the president should choose judges and the Senate confirm them. [6]:84

James Madison


James Madison.jpg

4th President of the United States

In office
March 4, 1809 – March 4, 1817

In a few areas, Madison's plan included provisions that had little support among the delegates. Few agreed with Madison that the legislature should be able to invalidate state laws, so the idea was dropped. While most thought there should be some me-chanism to invalidate bad laws by congress, few agreed with Madison that a board of the executive and judges should decide on this. Instead, the power was given solely to the executive in the form of the veto. Many also thought this would be useful to pro-tect the executive, whom many worried might become beholden to an imperial legis-lature. [6]:141 Also, during the deliberations, the New Jersey Plan was introduced, although it was more of a protest to the excessive national character of the Virginia plan, and was not seriously considered. [6]:230 The office of Vice President was also included later in the deliberations,mainly to provide the president a successor if he was unable to complete his term.

Madison oli ensimmäinen USA:n presidentti, joka ei ollut itsenäisyyssodan sotilas- komentajia. Sen sijaan hän osallitui kyllä maan laajentamiseen diplomaattisella rintamalla mm. käymällä Ranskan kanssa kauppaa Louisinasta.


Olof Persson, James Madison ja oikeuspositivismi

Oikeustieteen professorina ja protestantismin kasvattina James Madison tunsi aivan varmasti Olaus Petrin oikeusajattelun, sillä Ruotsi luovutti suhteellisesti toiseksi eni-ten väestöä Irlannin jälkeen USA:an.Uskonnollisten oppien vastaisesti Persson/Petri piti kehitystää etenevänä (eikä syklisenä) ja piti ilmestyksiä arvottomina ja vahingolli-sina yhteiskunnan kannalta. Hän jopa tutkii tätä asiaa historiantutkimuksissaan.

Madison silti tuskin ajatteli,että hänen TARKOITUSPERIENSÄ mukaan organisoi- daan yhteiskuntaa ja tuomitaan. Hän epäilemättä uskoi David Hartleyn emergentis-min mukaan onnistuneiden lakien "menevän persoonaan" (kuten ne menevätkin, mutta eivät ikuisesti eivätkä kaikilla samanlaisina: osa sääntelykulttuurista omaksu-taan aina TAPANORMINA "äidinmaidossa" ja äidinkielessä kyseenalaistamatta niitä, mikä on ALEMPI ohjausmuoto kuin tietoisesti sisäistetty ideologia).

TÄMÄ OIKEUSPERUSTE EI OLE AINAKAAN MENETTÄNYT PÄTKÄÄKÄÄN OI-KEUSLÄHTEEN VOIMASTAAN. Donald Trump on tässä suhteessa 100% oikeassa.

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/09/r-douglas-fields-white-m...

Sellainen oppi, joka sanoo, että laillisuus samaistuu pilkulleen lakitekstin ja vain sen kanssa, ja "asianmukaisessa formaalissa järjestyksessä syntynyt lakiteksti on määri-telmällisesti aina oikea laillisuus", on oikeuspositivismi. Oikeuspositivismi suhtau-tuu yleensä lain puutteilla ja porsaanrei´illä surffailuun ja keinotteluun periaatteessa positiivisesti, koska se auttaa huomaamaan ja tukkimaan nuo porsaanreiät. Toimi-vuuden edellytys on, että lakia pystytään helposti muuttamaan ja sitä ollaan aina val-miita muuttamaan.Oikeuspositivismi edellyttää,että "demokraattinen lainsäätäjä" olisi täysin suvereeni. Sitä se ei kuitenkaan koskaan ole: ainakin se rajautuu toisiin suve-reeneihin lainsäätäjiin, valtioihin, jotka voivat tehdä aivan päinvastaisia päätöksiä,ja kokea etunsa täysin vastakkaisiksi. Edelleen toiset lainssätäjän oikut ovat hyvin to-teutettavissa, toiset taas ei välttämättä oikein millään. Tiede onkin aina myös oikeus-lähteenä, ja oikeus jakautuu kansalliseen ja kansainväliseen.

Oikeuspositivismin ongelmia ovat myös enemmistödiktatuuri, jossa jokin enemmis- tö jyrää kerta toisensa jälkeen jonkin vähemmistön, sekä oikeuden ongelmallinen suhde moraaliin: jokin poliittinen paskakompromissi ei välttämättä vastaa KENEN-KÄÄN moraalitajua, eikä sitä silloin toteuteta kuin pakolla (eikä aina silläkään). Edel-leen demokratian määrittely vain muodollisesti on tunnetusti sisäisesti ristiriitaista: voiko demokratian lakkauttaa demokraattisesti?

Oikeuspositivismi päätyy usein jakamaan asiat enemmän tai vähemmän "täysin tieteellisiin" (joihin poliitikkojen ei olisi edes soveliasta koskea) ja "täysin polittisiin" (joissa taas tieteilijät eivät voi päällepäsmäröidä). Edelleen lait voidaan jakaa "täysin kansallisiin" ja "täysin kansainvälisiin".Tällaisen "demokratian" alue alkaa usein kutistua yhä pienemmäksi ja merkityksettömämmäksi hulinanurkaksi.

"Luonnonoikeus" katsoo oikeuden "seuraavan luonnonlaeista". Suomalainen Wiki väittää väärin tietysti niin Olaus Petrin oikeusfilosofian,USA:n Perustuslain kuin YK:n Yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksenkin olevan "luonnonoikeudellisia", vaikka niillä ei ole välttämättä mitään todellista tekemistä luonnonoikeusajattelun kanssa. Mutta eivät ne oikeuspositivismiakaan ole.

NYKYAIKAINEN OIKEUSTIEDE EDELLYTTÄÄ SANOTUMISTA IRTI "LUONNON-OIKEUDEN" (KUTEN "ILMESTYSOIKEUDENKIN") PSEUDOKÄSITTEISTÄ.Tämän periaatteen ovat formuloineet mm. yhtenäisen ihmisarvon yleisiin oikeusperiaatteisiin liittäneet Paul Anselm Ritter von Feuerbach (Ludwig Feuerbachin isä) Saksassa ja  James Mill (John Stuart Millin isä) Englannissa.

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/09/halla-ahon-hyokkays-ihmi...

KAIKKI "SOSIOBIOLOGISTINEN" "LUONNONOIKEUS" ON VÄÄRENNETTYÄ PSEUDOTIEDETTÄ SISÄLLÖSTÄ RIIPPUMATTA (eli sitä riippumatta MILLAINEN "geneettinen ihmisluonto/rotuluonto/sukupuoliluonto" jne) oletetaan.


HILLARYN VALERADIKALISMI

Tarkkaan en tiedä, millaisen noidan Hillary nimittäisi,mutta tässä on aesimerkki vale- radikalimilla (joka ei todellakaan ole mitään todellita "juurille/iin menoa", jota radikalismi etymologisesti on:

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/01/seksin-oston-kriminaliso...

" Re: Nais(oikeud)en logiikkaa?

Lainaus: andy, 20.11.2002 02:12:46, 97966

Miten tämä liittyy Skepsiksen aihepiiriin? Eikö joku yhteiskunnallinen tai lakitieteelli- nen foorumi olisi oikea paikka tälle keskustelulle. Prostituutio ei ainakaan minusta ole paranormaali ilmiö.


Tämän ketjun poistetu alkuvisti oli tämä:

www.helsinginsanomat.fi/arkisto/ ... 0021119PA5

Päivi Hirvelä, eurotuomeri (feminatsiksikin mainittu, varsinkin Venäjällä): "Ihmiskau-pan määritelmä kattaa kansainvälisten sopimusten valossa myös prostituution, joka tapahtuu yhteistyössä parittajan kanssa. Naisiin ja lapsiin kohdistuva ihmiskauppa liittyykin leimallisesti prostituutioon, eikä näitä ilmiöitä voida tarkastella toisistaan erillään."


Keskustelua:

Risto Juhani Koivula kommentoi_ 13. helmikuuta 2017 19:48

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005068975.html

Ulkomaat

Trump nimitti korkeimpaan oikeuteen nuorehkon tiukan linjan konservatiivin Neil Gorsuchin

Tuomari Neil Gorsuch tunnetaan Yhdysvaltain perustuslain kirjaimellisena tulkitsijana. Korkeimman oikeuden juniori voisi vaikuttaa Yhdysvaltain lakeihin vuosikymmenien ajan.

   

Washington

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nimitti varhain keskiviikkona Suomen aikaa korkeimman oikeuden uudeksi tuomariksi tiukan linjan konservatiivin Neil Gorsuchin, 49.

Gorsuch on työskennellyt viimeksi vetoomustuomioistuimen tuomarina Denverissä. Hänet tunnetaan kirjaimellisena perustuslain tulkitsijana, joka on aiemmin puolusta-nut tiukasti esimerkiksi uskovaisten oikeuksia, karsastanut liittovaltion sääntelyä ja vastustanut eutanasiaa.

Gorsuchin arvellaan muiden päätöstensä perusteella vastustavan aborttioikeutta, vaikka asia ei toistaiseksi ole tullut hänen eteensä.

”Miljoonat äänestäjät sanoivat, että korkeimman oikeuden tuomarin nimitys oli heille vaaleissa tärkein yksittäinen asia”, Trump sanoi nimitystilaisuudessa Valkoisessa talossa perustellessaan, miksi valitsi tiukan linjan konservatiivin.

”Minä teen, mitä lupaan.”

Korkeimman oikeuden tuomarinimitykset Yhdysvalloissa ovat merkittäviä, koska kor-kein oikeus on sanonut viimeisen sanan monissa perustavissa arvokiistoissa, kuten aborttioikeudessa, homoliitoissa tai kuolemantuomiossa.

Tuomarit nimitetään eliniäksi, ja Gorsuch on nuorin korkeimpaan oikeuteen nimitetty tuomari 25 vuoteen. Hän saattaakin vaikuttaa Yhdysvaltain tärkeimmän oikeuden tärkeimpiin päätöksiin vuosikymmenien ajan.

Trumpin nimitys palauttaa oikeuden täysilukuiseksi sen jälkeen, kun konservatiivi-tuomari Antonin Scalia kuoli yllättäen viime vuoden helmikuussa.

Nimitys myös palauttaa oikeuteen tilanteen, jossa konservatiivituomareita on viisi, liberaaleja neljä. Vaa’ankieliasemassa on keskustalainen konservatiivi Anthony Kennedy, joka liittyi liberaaleihin esimerkiksi äänestäessään homoliittojen puolesta kesällä 2015.

Gorsuch on työskennellyt Kennedyn avustajana ja pitää itse Scaliaa esikuvanaan. ”Scalia oli lain leijona”, Gorsuch itse sanoi nimitystilaisuudessa.

The New York Times -lehden analyysin mukaan esimerkiksi aborttioikeudet ja vä-hemmistöjen kiintiöt oppilaitoksissa ovat Yhdysvalloissa turvattuja niin kauan, kun oikeudessa pysyy 5–4-jako, sillä Kennedy on kallistanut vaa’an näissä kysymyksis-sä aiemmin liberaalien puolelle. Sen sijaan Gorsuchin nimitys voi heikentää esimer-kiksi ammattiliittojen asemaa ja ympäristömääräyksiä, kun niitä koskevat oikeusjutut tulevat käsittelyyn.

Vasta Trumpin seuraava tuomarinimitys,milloin se sitten tuleekaan,voi sementoida konservatiivien enemmistön pysyväksi ja muuttaa näin oikeuden tasapainoa vuosikausiksi.

Kaksi liberaalia tuomaria, Ruth Bader Ginsburg ja Stephen Breyer, ovat 83- ja 78-vuotiaita. Anthony Kennedy on 80-vuotias.

Gorsuch palaa nyt kaupunkiin, joka on hänelle ennestään tuttu.The Washington Post -lehden mukaan hän kävi koulunsa Washingtonissa. Hänen äitinsä Anne Gorsuch Burford oli ensimmäinen nainen, joka johti ympäristövirasto EPA:ta.

Gorsuch on opiskellut Columbian, Harvardin ja Oxfordin huippuyliopistoissa. Aiem-min hän on työskennellyt yksityisessä lakifirmassa,oikeusministeriössä ja avustajana korkeimmassa oikeudessa. Kun hänet nimitettiin vetoomustuomioistui-meen vuonna 2006, sekä demokraatit että republikaanit kannattivat valintaa.

Gorsuch asuu Boulderissa ja harrastaa muu muassa kalastusta. Kollegan mukaan hän siteeraa mielellään Winston Churchillia.

Tällä kertaa demokraatit tuskin nielevät nimitystä purematta.He ovat katkeria siitä, että republikaanit eivät suostuneet edes ottamaan käsittelyyn presidentti Barack Obaman nimittämää tuomari Merrick Garlandia viime vuonna.

Republikaanien mielestä Obamalla ei ollut oikeutta nimittää uutta tuomaria enää presidenttikautensa viimeisenä vuonna.

”Tämä on [meiltä] varastettu paikka”, demokraattisenaattori Jeff Merkley sanoi The New York Times -lehden mukaan.

”Tämä oli huono nimitys”,sanoi edustajainhuoneen vähemmistöjohtaja demokraat- ti Nancy Pelosi uutiskanava CNN:llä viitaten naisten oikeuksiin. ”Hän [Gorsuch] on kaukana valtavirran ulkopuolella.”

Demokraatit voivat lykätä tuomarin nimitystä kongressissa venyttämällä ehdotuk
seen liittyvää keskustelua, mikä on harvinaista, mutta ei täysin ennenkuulumatonta.


https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto_koivula/hillary-clinton-teki-oikeustieteen-lopputyonsa-vasemmistolaisesta-saatanapalvojasta-saul-alinkysta/

Hillary Clinton teki oikeustieteen lopputyönsä ”vasemmistolaisesta” saatanapalvojasta Saul Alinskysta…

Nyt Hesarin Luciferin-palvojia ovat kuitenkin ”populistit”, kuten Trumpin kannattajat…
Jotenkin tuo Hesarin toimituskin vähän epäilyttää, että missä mennään…

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005532699.html

Oikeisto ei luota enää Jumalaan vaan Luciferiin

Saul Alinskyn radikaaliopas elää uutta tulemistaan, sillä nuoret oikeistolaiset hyökkäävät sen opeilla edellisen sukupolven linnakkeita vastaan.

Näin kirjoitti agitaattori ja aktivisti Saul Alinsky vuonna 1971 kirjassaan Rules for Radicals (Ohjeita radikaaleille). Nyt radikaaliopas elää uutta tulemistaan, sillä nuoret oikeistolaiset hyökkäävät sen opeilla edellisen sukupolven linnakkeita vastaan.

Chicagon slummeissa Yhdysvalloissa Alinsky loi strategian, jolla alakynnessä olevat voivat haastaa vallanpitäjät. ”Machiavellin Ruhtinas oli kirjoitettu vallanpitäjiä varten. Ohjeita radikaaleille on kirjoitettu osattomille kertomaan, miten valta otetaan pois.”

Alinskyn aikaan vallanpitäjät olivat oikeistolaisia, jotka kannattivat kapitalismia ja konservatiivisia arvoja. Haastajat olivat vasemmistolaisia, jotka halusivat jakaa rikkaiden rahat kansalle ja kaataa autoritaariset arvot.

Mainos (Teksti jatkuu alla)

Yksi vasemmistolaisista oli Hillary Clinton, joka teki Alinskysta akateemisen lopputyönsä. Vuoden 2008 vaalien alla Clintonia syytettiinkin Luciferin oppilaaksi.

Kirjassaan Alinsky tiivisti oppinsa 13 ohjeeseen, joista tässä muutama:

1. Valtaa ei ole vain se, mitä sinulla on, vaan myös se, jota vihollisesi luulee sinulla olevan.

4. Pakota vihollisesi noudattamaan omia sääntöjään.

5. Naurettavaksi tekeminen on vahvin aseesi.

6. Hyvä taktiikka on sellainen, josta omasi nauttivat.

13. Valitse kohteesi, rajaa se, personalisoi se, polarisoi se.

Alinskyn yhteiskunnallisen judon tarkoituksena on saada vahvempi vihollinen pois tasapainosta, pelästymään ja perääntymään.

Clintonin sukupolvi käytti näitä temppuja taitavasti Yhdysvalloissa mutta muuallakin, myös Suomessa. Muistetaan vain, miten avuttomia rovastit ja rehtorit olivat televisio­studiossa Hannu Taanilan ja Terho Pursiaisen kaltaisia verbaalisia judomestareita vastaan.

Kun konservatiivit olivat saaneet tarpeeksi monta kertaa kuonoonsa, he perääntyivät ja jättivät julkisuuden ja kaiken muunkin nuorille.

Matkalla valtaan radikaalit tekivät ajatuksiinsa eräitä tarkennuksia, kuten ettei rikkaiden tarvinnutkaan jakaa rahojaan köyhille vaan lähinnä heille, yhteiskunnan uudelle eliitille.

Tiukemmin he pitivät kiinni tärkeimmistä arvokysymyksistään,kuten maallistumisesta, antirasismista,ekologisuudesta ja feminismistä.Niistä on tullut uusia perusarvoja,joita vastaan seuraava sukupolvi hyökkää, kuten ennen lyötiin kotia, kirkkoa ja isänmaata.

Ennen radikaalit olivat vasemmistolaisia, nyt oikeistolaisia, mutta Alinskyn ohjeet toi-mivat yhä. Hänen kirjaansa ovat joukoilleen suositelleet teekutsuliikkeen, ”alt-rightin” ja uusnatsien johtajat.

Varsinkin Alinskyn neljättä sääntöä (”pakota vihollisesi noudattamaan omia sääntöjään”) käytetään nyt taitavasti niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin.

Jussi Halla-aho ja hänen seuraajansa härnäävät vallanpitäjiä arvostelemalla musli-meja ja maahanmuuttajia. Omassa nuoruudessaan Juhannustansseja ja Sikamessi-asta puolustaneen sukupolven on vaikea selittää, miksi sananvapautta täytyy nyt rajoittaa.

Yhdysvalloissa samaa taktiikkaa käytetään yliopistoissa, joissa oikeistolaiset yrittävät järjestää puhetilaisuuksia Milo Yiannopoulosille, Ann Coulterille, Richard Spencerille ja muille oikeistoagitaattoreille.

Kun tilaisuudet kielletään tai opiskelijat osoittavat mieltään niitä vastaan, oikeisto leimaa yliopistot vapaan sanan vihollisiksi.

Kampanja toimii: viime kesänä julkaistun kyselyn mukaan selvä enemmistö republi-kaanien kannattajista katsoo nyt, että yliopistoilla on maahan kielteinen vaikutus.

Oikeistolaisen kolumnistin Kurt Schlichterin mukaan oikeisto on iskenyt vasemmistoa Alinskylla.

”Huvittavinta on, että tämä kauhtuneiden hippien, työkelvottomien safe space -mille-niaalien ja vastenmielisten + karvaisten libfeministien joukkio ei edes tajua sitä.”

Jumalasta uusi oikeisto ei paljon puhu, mutta Lucifer on sitäkin kovemmassa kurssissa.

Kirjoittaja on Kuukausiliitteen toimittaja.

http://www.greanvillepost.com/2015/01/25/the-secret-life-of-hillary-clinton/


The Secret Life of Hillary Clinton.

John V. Walsh


As a loyal and reliably warmongering member of the imperial establishment, the favorable marketing of Hillary has been a done deal for a long time. (Via M.Mozart, flickr)

CLICK ON IMAGES TO EXPAND

“We’re going in!”  The Envoy’s voice had the sting of a cold wind cutting across the taiga.   Ratta. Tatta Tat.  The plane out of Ramstein was pelted with a bararage of fire as it descended into Tuzla Air Base in Bosnia.  Ratta Tatta Tat.  One piece of shrap-nel pierced the window next to the Envoy’s seat.  She was calm.  “We can’t make it ma’am.There’s even heavier fire below".“That was an order, Major Fenton.”  She was even cooler than her voice in the midst of the panic around her.  “I’m going up front.” 

Bursting into the cockpit she took the controls and put the plane into a steep dive, getting it below the barrage of bullets. The plane hit the ground with a fearful bounce, avoiding a crash only because she had become one with the monster jet.  On the tarmac, the plane took gunfire again. She cried, “We came here on a mission.  We’re going in!  Put down the chutes!” The slides deployed.  Grabbing a rifle from her body-guard she was the first one down.  Running now, head down, holding rifle aloft with one arm to let the others know the path and with her daughter sheltered under the other, she outpaced them.  And then she and the rest were safe in the hanger.

“I felt the snipers’ bullets whizzing overhead,” she declared to the assembled crowd, now safe. The hanger burst into applause. And then she was startled, as from a dream.  The applause erupted in the press conference, as she finished her account.  The worshipping press was mesmerized by her story.  Among those who applauded loudest were those who were with her in Tuzla.  They knew it was all a lie.  Their careers were flourishing, their salaries soaring.  She thanked them all.  Before she knew it, she was whisked off the stage.

“Hill, what were you talking about?”  Her bewildered husband looked at her in the holding room.  You were never fired on, and you don’t even know how to fly a kite let alone a jet.  “Oh, shut up, Bill.  You underestimate me every time.  Your memory fails you. I was there.  You forget those long hours of learning to do stunt flying when I was president of the Winged Wellesley Women.  For God’s sake don’t quibble about de-tails.  I had to push you to expand NATO when your buddies kept harping on Versail-les".Bill looked like a puppy that had just been whacked with a rolled up newspaper.  He knew that there had not been so much as a paper plane flown at Wellesley.  He bit his lower lip and fell silent.

The limousine picked them up and whisked them away to her all-important speech, her first State of the Union.  Bill watched her take the podium before the joint session of Congress.

“The Commander in Chief,” the Speaker announced. She looked out over the assem- blage.  The day was an inferno under an intense sun in Rome, not a cloud in the sky. The Coliseum crowd was going wild, oblivious to the oppressive heat. “Caesar, Cae- sar, Caesar” the sweltering mass chanted in unison. She was now back from the suc- cessful North African campaign to a tumultuous celebration, the likes of which Rome had not seen since the days of the first emperor.

The Speaker came forward and placed a laurel crown on her head.  She smiled with-out showing her teeth and pointed to the ground.  The Speaker knelt and she pointed to her feet.  He kissed her feet, rose and backed away, bowing as he rededed.  She slowly turned 360 degrees looking at each section of the crowd.Then she deliberate-ly raised her hands high.  Within a few moments the entire crowd fell silent. Slowly she looked around, very slowly in the deadly silence, paused for what seemed like an eternity, then deliberately, loudly declaimed, “We came….. We saw….  He died.” 

The assemblage jumped to its feet applauding wildly, insanely.  She had echoed the first Caesar, and she had no doubt that her exploits would far outstrip his. She was sure that the Libyan spoils would fill the general coffers. The captured arms were al-ready on the way to Syria for her next campaign.  But again the speech was over be-fore she knew it. And again she was in the limousine with Bill. He was distraught.  “Hill,you know Gaddafi was killed in a brutal way when you were head at State. It was your idea to do that,and it does not look good when you gloat.” She stared at him scornfully.  “Hill,” he said, “I think you are having one of your days again.  Maybe Dr. Kleinkopf should adjust your meds again.”  “Ridiculous",she clipped,not even looking his way

They went back to the White House.  It was late.  Bill went to bed and she went to the White House gym.  She got into her white exercise outfit and was ready to do some yoga.  And then there he was tight there in the gym,also dressed in white with a black belt and lying in the corner doing some stretches.  It was Vlad!  How did he get in?  She had long suspected that there were breaches of security, and she had grown ever more apprehensive since she had entered the Oval Office.  And sure enough there, he was. Before he could make a move,she moved around him, thinking metho- dically, “Encircle, encircle.” Then she flew at him feet first, striking her soles deeply into his chest and shouting , “Encircle and break.” The blow appeared to knock Vlad unconscious; he was motionless. She touched the inert heap. It was lifeless, cold and wet, the sweat still on the corpse.

But she knew his presence meant that the country was under attack.Grabbing the red wall phone, she called for Bradford.In an instant he was there carrying the black brief- cases with the presidential seal on the leather.  How she loved those seals and the leather. “Look at that miserable dictator over there,” she yelled at Bradford,here words echoing in the gym.   He was befuddled.  “That is just a pile of wet towels, Ma’am.”  She did not hear him.“We have been attacked,” she cried.“Open the briefcase.”  Brad- ford looked like a truck had run over him – but he was trained for this and did as told.  She looked in, her retina was quickly scanned and she turned the two keys.  “Done,” she exclaimed triumphantly.  “Nobody messes with the Indispensable Nation.”  The bays to rocket silos all over the planet were rolling back minutes after she spoke.  Bradford was sobbing now.

Sirens were wailing in the White House and throughout the Capital; panic was every-where.Rockets from across the seas had now been launched and spotted.Bill appea- red at the door of the gym.  He saw the hysterical Bradford, collapsed on his knees, with the President standing over him, beaming triumphantly but silent.  Bill pulled her to the emergency elevator and they plunged into the shelter deep, deep under-ground.  Bill was also sobbing now.  But not Hillary; she stood there, erect, adjusting her exercise outfit, with her back against the elevator wall, looking contentedly into the distance, a faint smile on her lips.  Again she had prevailed.  Hillary Clinton, unbending, defiant to the end.


John V. Walsh can be reached at John.Endwar@gmail.com


Screenshot_2020-08-08%20%283%29%20Muisto

Screenshot_2020-08-08%20Clinton%27s%2019

Clinton’s 1975 Rape Case