Mitä elämä on? Miten ominaisuudet ihmisellä ja yleensä luonnossa periytyvät? Näitä kysymyksiä ihmiset ovat aina pohtineet. Näillä asioilla on aina ollut myös poliittinen ja ideologinen merkitys. 50 vuotta sitten tehty DNA:n rakenteen löytäminen toi näihin kysymyksiin ratkaisevaa selvitystä ja on epäilemättä yksi suurimmista koskaan tehdyistä tieteellisistä löydöistä.

DNA:n rakenteen selvitti kaksi tutkijaa, englantilainen Francis Crick ja amerikkalai-nen James Watson, jotka 28.2.1953 pääsivät selvyyteen DNA:n kaksoiskierreraken-teesta, ”kierteisistä tikapuista”, joissa tikapuiden poikkipienat muodostuvat emäspa-reista adeniini-tymiini (A-T) tai guaniini-sytosiini (G-C). Näiden emäsparien järjestys nauhamaisessa DNA-molekyylissä määrittelee perintötekijät eli geenit, joista puoles-taan määräytyy, minkälaisia valkuaisaineita missäkin solussamme valmistuu. DNA-nauha on solujemme tumissa laskostunut ja kiertynyt kokoon kromosomeiksi.Jos kro- mosomit liitettäisiin peräkkäin ketjuksi ja ketju oikaistaisiin, sillä olisi pituutta peräti 2 metriä! Kromosomipareja ihmisellä on jokaisen solunsa tumassa 23, eli yhteensä 46 kromosomia, joissa puolestaan on yhteensä n. 60.000 geeniä. Näistä kromosomeista 22 on jo ulkonäöltään samantyyppisiä pariensa kanssa, mutta viimeinen pari X ja Y kromosomit eroavat toisistaan ja ne määräävät sukupuolen. Jos tämä viimeinen pari on XX, niin alkiosta kehittyy nainen, jos taas XY, niin mies.

Tällä hetkellä geenien tutkimuksessa ollaan niin pitkällä, että ihmisen koko geeni-kartta pyritään saamaan valmiiksi vielä tämän kevään aikana.Kartan julkaisupäiväksi ollaan suunnittelemassa 25.4.2003, jolloin on 50 vuotta siitä kun Crick ja Watson julkaisivat löytönsä DNA:sta Nature-tiedelehdessä.

Perinnöllisyys on nykyisin ideologisen taistelun keskiössä…

Geenit ja niiden löytäminen ovat siis tavattoman tärkeä merkkipaalu tieteen historias-sa. Mitä kaikkea geenien kautta sitten voidaan selittää erityisesti ihmisellä, ja myös kehittyneimmillä eläimillä, siitä ollaankin jo jyrkästi eri mieltä, ja se tulee olemaan suuren kiistelyn aiheena vielä geenikartan julkaisemisen jälkeenkin. Perinnöllisyy-den rooliin ihmisen persoonallisuuden muodostumisessa on ollut ainakin kolme erilaista näkökulmaa:

1) Nykyisin ns. uus”darwinistiseksi” sosiobiologiaksi kutsuttu suuntaus, joka katsoo, että kaikki olemisemme ja tekemisemme lähtee pelkästään geeneistä, ja että yhteis-kuntakin on ”geenissä”.

Minkäänlaista geeniperäistä yhteiskunnallista tietoa, kuten käsitteitä, uus”darwinistit” eivät ole kuitenkaan pystyneet luotettavasti osoittamaan olevan olemassa../1.

Niin kauan kuin tuo tilanne vallitsee, kyseistä oppia ei voida pitää ainakaan luonnon-tieteenä, eikä myöskään yhteiskuntatieteenä. Siksi myös on (ainakin toistaiseksi) pis-tettävä nuo lainausmerkit luonnontieteilijä Charles Darwinin nimen ympärille tässä yhteydessä…

2) Ns. ehdollistumispohjaisten teorioiden mukaan ihmisen yhteiskunnalliset vuoro-vaikutussuhteet ovat ratkaisevassa asemassa, oli meillä perittynä millainen geenipaketti tahansa.

Tällä opilla on kaksi päähaaraa: ensinnäkin neuvostoliittolaisperäinen kielellinen ta-juntateoria (Lev S. Vygotsky, /2,3) ja tälle pohjautuva ns. toiminnan psykologia (And-rei N. Leontjev ym./4), jotka muodostavat yhtenäisen oppirakennelman, selittävät psyykkisiä ominaisuuksia kielen ja ajattelun avulla yhteiskunnalliselta pohjalta.

Sitä vastoin amerikkalainen behaviorismi (mm.John B.Watson ja Burrhus F. Skinner) yrittää ”abstrahoitua” (jättää huomioimatta) psyykkisen ohjausjärjestelmän ”yksityis-kohdista”, koska niitä muka ei voida tutkia ”luonnontieteellisesti” (niin kuin ei voida-kaan, ettei sen puoleen,koska ne ovat olemukseltaan juuri yhteiskunnallisia), ja selittää vain käyttäytymistä ehdollistettuina reaktioina ärsykkeisiin, ei siis muka ”tutkimatonta” tajuntaa.

Niin behaviorismiin kuin sosiobiologismiinkin sisältyy sellainen piilo-olettamus, että humanistiset ja yhteiskuntatieteet (engl. arts) eivät olisi ”oikeita tieteitä” (sciences), jo-ta näkemystä yhteiskunnalliset lainalaisuudet todellisiksi ja myös lainalaisuuksiltaan omaleimaisiksi tunnustava marxismi ei allekirjoita.

3) Olettamus,että hankitut ominaisuudet periytyvät,ja että tätä kautta yhteiskunnalliset ilmiöt voisivat olla perinnöllisiä, olisi ns. uuslamarkistinen sosiobiologismi. Tällainen oppi on enemmän tai vähemmän aiheellisesti liitetty neuvostoliittolaisen kokeellisen kasvinjalostajan, agronomi Trofim Denisovitsh Lysenkon nimeen,jolla ainakaan työs- sään ei kyllä ollut kerrassaan mitään tekemistä ihmis-,eikä yhteiskuntatieteiden kans- sa. Ns. Stalin-propaganda kuitenkin väittää, että tällainen oppi olisi joskus Neuvosto-liitossa ollut jopa ”virallinen ideologia”,ohessa linkki suomalaisen Skepsis ry:n sivuil- ta: /5. Tosiasiassa Stalin julisti juuri Vygotskin ja Leontjevin edustaman kielellisen ta-juntateorian ”viralliseksi totuudeksi” v. 1948 teoksellaan Marxismin kysymyksiä kieli-tieteessä, T.D. Lysenkon samaan aikaan ollessa juuri saanut vahvistuksen asemal-leen Maataloustieteiden akatemian puheenjohtajana. /6

Toisekseen, näyttää kuitenkin siltä, että jotta yhteiskunnalliset ilmiöt kuten kieli voisi-vat periaatteessakaan ”mennä geeniin”, niin jotakin tuollaista uuslamarkistista sys-teemiä siihen silloin tarvittaisiin, tavallisen genetiikan lainalaisuuksien mukaan sel-lainen ei oikein periaatteessakaan taida olla mahdollista, /7. Näin on mm. siksi, että kieli ja yhteiskunta kehittyvät olennaisesti ihmisen geenistöä nopeammin, ja jonkin yhteiskunnallisen taidon ”geeniinmeno” jossakin populaatiossa rajoittaisi ja haittaisi sen populaation kehitys- ja kilpailukykyä ja kelpoisuutta suhteessa muihin ko. taidon sosiaalisesti hallitseviin populaatioihin, eikä suinkaan parantaisi sitä.

…ja on ollut sitä kaiken aikaa.

Perinnöllisyyden ja evoluution kysymyksiin tieteissä on päästy kiinni vähitellen. Ja ideologiatkin ovat tässä prosessissa vaikuttaneet, niin hyvässä kuin pahassakin.

Charles Darwin esitti evoluutioteoriansa v. 1859 julkaistussa teoksessaan ’Lajien synty’, jossa periytyvyys oli yhtenä olennaisena lähtökohtana. Hänen mukaansa elollinen luonto oli evoluution eli tietyntyyppisen kehittymisen tulosta, jota ohjasi luonnonvalinta,ja jonka ”raaka-ainetta” oli ominaisuuksien sellainen ”luonnonvoimai- nen” muuntelu, joka ei ollut ympäristön aiheuttamaa. Juuri viimemainittu puoli erottaa darwinismin lamarkismista, ja oli siis uutta. Evoluution kuluessa luonnonvalinta seu-loo ja karsii esiin lajin kannalta hyvät ominaisuudet, jotka periytyivät eteenpäin ja muuttivat vuosituhansien ja miljoonien myötä vähitellen koko lajia. Millä tavalla tuo periytyminen ”teknisesti” tapahtui, mikä oli sen mekanismi, siitä Darwinilla oli korkeintaan hämäriä aavistuksia.

Seuraava merkkipaalu perinnöllisyyden selvittämisessä oli,kun tshekkiläinen munkki Gregor Mendel selvitti kokeellisesti viljelyskasvien ominaisuuksien periytyvyyssään-töjä julkaisten tuloksensa v. 865. Periytyvät piirteet osoittautuivat voitavan jakaa omi- naisuuksiksi, jotka eivät yleensä sekoitu keskenään ja tulevat vain toiselta vanhem-malta,ja ne ovat joko vallitsevia (dominoivia) tai väistyviä (resessiivisiä).Piilevät väis- tyvät ominaisuudet saattavat putkahtaa pintaan sukupolvia myöhemmin, jos vanhem-milla on ollut sama ominaisuus piilevänä. Näin esim. ruskeasilmäisyys ja sinisilmäi-syys eivät sekoitu vaan vaihtoehtoina on joko toinen tai toinen; kenelläkään ei ole si-niruskeita silmiä, tai toinen silmä ruskea ja toinen sininen (ilman värillisiä piilolaseja).

Kun Darwinin oppi suuntautui luonnon teologisia selityksiä vastaan (vaikka hänkin oli suorittanut yliopistollisen arvosanansa teologiasta), niin Mendel halusi todistaa lajien muuttumattomuutta, kunhan lajin käsite vain määritellään uudelleen tuollaisten rajallisen vaihtoehtovalikoiman omaavien geenien kombinaationa. Mendelin oppiin tarttuivat uskonnolliset piirit ja käyttivät sitä evoluution ajatusta vastaan, vaikka Mendelin opin varsinainen idea oli aivan oikea. Se oli kuitenkin paitsi oikea myös riittämätön, ja sivuutti ainakin osan niistä ilmiöistä, joita Darwin muuntelulla tarkoitti.

Ideologisena merkkipaaluna on mainittava Friedrich Engelsin käsitys elämästä val-kuaisaineiden olemassaolomuotona, yhtenä ns. materian liikemuodoista, joilla ovat omat määräävät, alemman liikemuodon lakeihin redusoitumattomat, peruslakinsa, jotka ovat kuitenkin muodostuneet tuon alemman liikemuodon, tässä tapauksessa kemian, perustalle. Tämän hän toi esille ensimmäisen kerran 1878 julkaisemassaan kirjassaan Anti-Dührig luvussa ’Luonnonfilosofia - Orgaaninen maailma’. Engels myös oletti periytyvyyden reaalisesti olemassa olevaksi, muutenhan elämän kehitys ei olisi mahdollista. Mutta millä mekanismilla periytyminen tapahtuu, siitä hänkään ei esittänyt tarkempaa teoriaa. Engelsin teoria materian liikemuodoista on esimerkki ns. objektiivisen dialektiikan teoriasta,ja se on mitä ilmeisimmin oikea teoria.Ainakin sen kumoamiseksi tarkoitettu hyönteistieteilijä ja sosiobiologisti E. O.Wilsonin ns. konsi-lienssiteoria on täyttä hölynpölyä. Toinen asia on, tunnemmeko jo kaikki materian liikemuodot.

Ajatuksen siitä, että solun tuma voisi siirtää perinnöllistä informaatiota, esitti ensim-mäisenä Ernst Haeckel vuonna 1865. Vuonna 1869 Friedrich Miescher eristi DNA:ta haavoittuneiden sotilaiden verisistä siteistä. Hän arveli, että perinnöllisyyden avain saattaisi löytyä DNA:sta. 1900-luvun alussa saksalainen August Weissman osoitti, että perinnöllisyys on yhteydessä kromosomeihin, ja tanskalainen Ludvig Johansen otti käyttöön käsitteen geeni.

Vuonna 1927 tuli julkisuuteen kaksi ideologisesti mitä keskeisintä kokeellista tieteel-listä läpimurtoa perinnöllisyysteoriassa: Yhdysvaltalainen Herman Joseph Muller to-disti ensinnäkin mutaatioiden eli satunnaisten geenimuutosten olemassaolon, ja sa-malla toisekseen myös perinnöllisyysmekanismin materiaalisuuden osoittamalla, et-tä geeneissä voidaan saada aikaan periaatteellisesti ennakoimattomia perinnöllisiä satunnaismuutoksia röntgensäteiden avulla. Viime kädessä tästä tuloksesta myön-nettiin vuoden 1933 Nobelin palkinto, mutta ei Mullerille (vielä), vaan hänen esimie-helleen Thomas Hunt Morganille, jonka varsinainen omakohtainen tieteellinen ansio oli siinä,että hän oli keksinyt ryhtyä käyttämään banaanikärpäsiä genetiikan koe-eläi- menä.Morgan oli ennen kaikkea geeniopin vahva ideologinen puolustaja ja tutkimuk- sen organisaattori. Muller katsoi päätyneensä tulokselliseen olettamukseensa Engel-sin Luonnon dialektiikan innoittamana, jota tunnustusta ei ole syytä epäillä, varsin-kaan kun Muller sitten kreationistien raivosta ja nobel-ratkaisusta kiukkuuntuneena siirtyi tuona samana vuonna Neuvostoliittoon säilyttäen kuitenkin USA:n kansalaisuutensa…

Niin ikään vuonna 1927 vuoden 1904 lääketieteen nobelisti, neurofysiologian perus-taja ja tieteellisen materialistisen psykologian yksi perustanlaskija Ivan Petrovtsh Pavlov (1849 – 1936) julkaisi tulokset puolen vuosisadan kuluessa lähes teollisessa mittakaavassa suorittamistaan neurologisista ja eläinten käyttäytymistieteellisistä ko-keista pääteoksessaan Ehdolliset refleksit. Pavlov oli saanut nobelinsa tutkimuksis-taan fysiologisten prosessien kuten ruoansulatusnesteiden ja verenkierron hermos-tollisesta ohjauksesta, /8, ja hän oli myös geneettisesti perittyjen käyttäytymismallien, ns. ehdottomien refleksien, keksijä,vaikka tuohon asemaan lännessä näkeekin tarjot- tavan joskus muita nimiä. Mutta ennen kaikkea hänen pääteoksensa todisti sen puo-lesta, että korkeampien eläintenkin, mm. koirien, käyttäytyminen pääosin ei perustu geneettisille ehdottomille, vaan opituille ehdollisille reflekseille. Hän osoitti myös ensimmäisenä, että ehdollisten refleksien koneisto on aivokuori, ja että aivokuori prosessoi nimenomaan ehdollistunutta eikä geeniperäistä psyykkistä informaatiota.

Pavlovin ja hänen oppilaidensa kuten Vygotskin ja Leontjevin työt muodostivat Neu-vostoliitossa myös yhteiskuntatieteiden linkin biotieteisiin, jonka seikan ideologista merkitystä ei voi liikaa korostaa: hänen tutkimuksensa osoittivat, erityisesti hieman myöhemmin tietysti, ettei nousemassa olevalla fasistisella biologismilla todellisuu-dessa ollutkaan mitään ”luonnontieteellistä perustaa”, vaan se oli kokeellistenkin tosiasioiden vastaista pseudotiedettä.

Pavlov oli viimeistään vallankumouksen alkupäivistä lähtien toiminut hyvässä yhteis-työssä Leninin kanssa, joka arvosti korkealle hänen työtään, ja piti henkilökohtaisesti huolta, ettei vallankumouksen myrskyissäkään Pavlovin työtä häiritty eikä terrorisoi-tu. Neuvostohallituksen ja Pavlovin keskinäistä luottamusta osoitti sekin, että Pavlo-villa oli aina 1920-luvun lopulle saakka kesähuvila Suomen puolella Terijoella, ja hän saattoi liikuskella rajan yli diplomaattipassilla.

Ehdollistumisen biokemiallisen perustan tutkimus on viimeisen vuoden aikana tuo-nut esiin tuloksia, jotka eivät merkittävyydessä juuri häviä geneettisen koodin selvit-tämiselle: ehdollistumisen perustana eivät näyttäisi olevan geenien koodaamat val-kuaisaineet, vaan eräät sokerit, kuten glykosaminoglykaanit, joita kemiallisesti hajot-tamalla mm. saadaan ehdollistunut tieto katoamaan joltakin aivoalueelta, ja mikä tär-keintä, tilalle on tavallisen tapaan oppimalla mahdollista ehdollistaa uutta aikaisem-masta poikkeavaa informaatiota./10 Tästäkin viime vuoden suurimmasta tiedelöydöstä suomalainen porvari- ja höpötiedelehdistö vaikenee.

Tieteellinen ja poliittinen ideologia liittyvät yhteen

1931 Harriet Creighton ja Barbara McClintock osoittivat, kuinka geenit järjestyvät uudelleen solujen jakautumisen yhteydessä kromosomien vaihtaessa osia. Vuonna 1944 esitettiin olettamus, että geenit sijaitsevat todella kromosomeissa ja että DNA on perinnöllisyyttä siirtävä aine. Vuonna 1953 ongelma ratkaistiin, ja DNA:n rakenne siis lopullisesti selvitettiin. Sen jälkeen on alkanut geenien kartoitus ja vertailu eri lajien kesken, ja tämäkin liittyy myös ideologiseen kiistaan siitä, mitä kaikkea ihminen geeniensä kautta perii.

Ihmisenkin geenien selvittämisessä auttaa se, että koska kaikki elämä on periytynyt aikaisemmista muodoista, ovat geenitkin eri lajeilla hyvin samankaltaisia. Osan gee-neistämme olemme perineet elämän alkuaikojen yksisoluisilta eliöiltä. Hiirien ym. ni-säkkäiden kanssa meillä on jo hyvin paljon yhteisiä geenejä. Simpanssin ja ihmisen geenikartoissa ei enää ole kovin suuria eroja, viimeisimmän tiedon mukaan kuitenkin n. 5%.

Kiistassa perintötekijöiden merkityksestä tulevat esiin yhteiskuntien luokkaluonne ja luokkaristiriidat. 1800-luvun lopulla kehittyi etenkin Saksassa oppi ns. rotuhygienias-ta, jossa perintötekijöillä yritettiin perustella valkoisen rodun ylemmyyttä muihin rotui-hin nähden. Nykyään geenitutkimus ei ole pystynyt osoittamaan minkäänlaisia mer-kittävämpiä eroja eri ihmisrotujen kesken, joten esim. ihmisten kulttuurien erilaisuus ei voi selittyä geeneistä. Pseudotieteellinen rotuoppi tuli Natsi-Saksassa keskeiseksi ideologiaksi, jolla perusteltiin mm. juutalaisten tuhoamista keskitysleireillä ja erilaisia ihmiskokeita. Sillä on ollut kannattajansa Suomenkin hallitsevan luokan keskuudessa.

Neuvostoliitossa puolestaan levisivät 1930 - 40-luvuilla Trofim Lysenkon käsitykset, joissa geenien osuus periytymisessä kyseenalaistettiin, ja oletettiin hankittujen omi-naisuuksien voivan periytyä ohi geenien. Lysenko sai hetkeksi keskeisen näkyvän aseman maataloustieteessä luvatessaan omilla menetelmillään suurempia satoja halvemmalla, ja nopeita kokeellisia jalostustuloksia (tieteellisen tiedon sijasta eikä sen avulla , mikä oli hänen varsinainen perusvirheensä, eikä niinkään tieteessä si-nänsä usein aiheelliset epäilykset jotakin siihen aikaan toistaiseksi loppuun saakka todistamatonta teoriaa kohtaan),mm.viljelykasvien sopeuttamista maataloudelle epä- suotuisiin ilmasto-olosuhteisiin, jollaisia alueita Neuvostoliitossa riitti. Lysenkon opit olivat takana mm. yrityksissä alkaa viljellä maissia Karjalassa, mikä ei tietenkään on-nistunut, ei ainakaan Lysenkon konsteilla. Neuvostoliitossa Lysenkon opeista luovut-tiin 1950-luvulla ja ne todettiin tieteen ja marxismi-leninismin vastaisiksi. Varsinaise-na tieteellisenä huijarina häntä ei kuitenkaan koskaan tuomittu, eikä hän edes menettänyt muodollista akateemikon arvoaan.

Aivan kaikessa lysenkolaiset eivät olleet väärässä kerätessään todistusaineistoa geeniteoriaa vastaan: esimerkiksi ns. atavismiksi nimitetty ilmiö, jossa ns. hiljaisesta DNA:sta (= se osa DNA:sta, joka ei osallistu valkuaisaineiden muodostamiseen) il-maantuu jokin ehkä vuosimiljooniakin piilossa ollut piirre,esimerkiksi kolmivarpainen hevonen tai hännällinen ihminen, ja tämä muutos on periytyvä (esimerkit olivat Sov-jetskaja entsiklopediasta vuodelta 1989) oli lännessä vuodesta 1953 vuoteen 2002 ”mahdottomaksi” ja siten ”olemattomaksi” julistettu ilmiö,selvääkin selvemmistä todis- teista riippumatta. Nyttemmin tuo harvinainen ilmiön tunnustetaan mahdolliseksi ja se on johtanut aivan uusienkin geenimekanismin ominaisuuksien jäljille, esimerkiksi mutaatioiden puskuroitumisen hiljaisen DNA:han.

Maataloustieteiden akatemiassa Lysenko sekä niin ikään sinne ohjatut Muller ja kuu-luisa vehnänjalostaja Nikolai Vavilov, entinen Yleisen genetiikan laitoksen johtaja (joista kaksi viimeksi mainittua kannattivat myös ihmistä koskien rodunjalostusoppe-ja, eivät kuitenkaan saksalaismallisia), joutuivat ankaraan taisteluun, jossa jotkut eh-kä luulivat olevan kyse myös itse neuvostotieteen ideologisesta suunnasta. Sellai-nen oli kuitenkin aivan väärä käsitys:tieteellisen ideologian kannalta tärkeä ja yhteis- kuntatieteidenkin luonnontieteellisenä perustana toimiva ihmisen psyykkisten prosessien tutkimus eteni aivan muualla Pavlovin-Vygotskin-Leontjevin linjaa, suhteellisen hyvin rauhoitettuna päivänkohtaisilta ideologisilta ja poliittisilta kiistoilta.

Muller palasi 1937 USA:han, ja hänelle myönnettiin 1946 keksinnöstään ansaittu Nobelin palkinto.

Ehdottoman poissuljettua ei ole, etteikö Muller olisi alun pitäen saapunutkin Neuvos-toliittoon esimerkiksi tarkkailemaan, ettei suinkaan vain sittenkin venäläisten ja sak-salaisten kesken olisi ollut jotakin jenkkejä ja brittejä vastaan suuntautuvaa keski-näistä säpinää esimerkiksi juuri tieteen alalla, ja - last but not least – tarjoamaan ”vasemmistolaista sosiobiologismia” neuvostovaltiolle ideologiaksi dialektisen ja historiallisen materialismin, marxismin-leninismin tilalle.

Sosiobiologia on pölhö-kapitalistista humpuukia

Viime vuosikymmeninä USA:ssa ja Suomessa mm. Helsingin Sanomien sivuilla on tiedepalstoilla voimakkaasti toitotettu sosiobiologisia käsityksiä. Sosiobiologia on ka-pitalistien tapa käydä ideologista sotaansa marxismia vastaan. Sosiobiologia lähtee olettamuksesta, että mitkään yhteiskunnalliset lainalaisuudet eivät vaikuta ihmisen kehitykseen. Sen mukaan ihminen selittyy kokonaisuudessaan geeniensä kautta ja että ihmiset eroavat jo geeniensä perusteella ”parempiin ja huonompiin” ihmisiin ja että ”paremmilla ihmisillä” eli kapitalisteilla on ”luontainen oikeuskin” syrjäyttää ja käyttää hyväkseen ”huonompia ihmisiä”.

Yksi keskeisistä kiistojen aiheista on ollut ihmisen puhekielen syntymistä koskevat kiistat. Sosiobiologit ja monet vasemmistolaisiksikin itseään kutsuvat tutkijat (kuten Noam Chomsky,/9) olettavat, että on löydettävissä kielen geeniperusta, jopa kieliop-pia on väitetty geeniperäiseksi. Marxilaiset tutkijat taas ovat sitä mieltä, että puhekieli selittyy täysin ihmisen ja ihmisyhteisön keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Jonkinlai-nen kieli on kehittynyt ihmisille heti kun ihmisen muu kehitys kuten kurkunpään kehi-tys on tehnyt sen mahdolliseksi. Marxilaiset ovat sitä mieltä,että kieli voi kehittyä vain sosiaalisen kanssakäymisen ja työn yhteydessä, ja kieli pitää ymmärtää myös ihmisen tajunnan välineenä heijastaa ympäröivää maailmaa.

Meemit?

Sosiobiologiasta on haluttu tehdä nykyisen kovan kapitalismin valtaideologia, jolla esimerkiksi EU-byrokratian ja erityisesti EKP:n politiikka voitaisiin esitellä ”tieteenä”, ja jonka antaa oikeutuksen mm. USA:lle ”puolustaa etujaan” vaikkapa aseellisesti kaikkialla maailmassa. Koska geenejä tutkimalla ei kuitenkaan ole löydetty sellaista geeniä, joka selittäisi yhteiskunnallisen eriarvoisuuden geeneistä lähtevänä, raha-maailman ideologit ovat olleet pakotettuja kehittelemään yhä uusia ja uusia malleja. Yksi näistä uusista selitystavoista saattaisi olla uushegelistisesti tulkittu Richard Dawkinsin teoria meemeistä, jossa oletetaan, että suhteellisen pysyvät mutta muun-televat meemit elävät ikään kuin omaa elämäänsä, ei geeneissä vaan puhekielessä, tavoissa, laeissa jne. (mikä sinänsä voi olla joillakin kulttuurin osa-alueilla kuten us-konnoissa selityskelpoinenkin malli).Ja nämä meemit sitten ikään kuin yksilöiden vä- lityksellä ”tappelisivat elintilasta” ym. vaikkapa valuuttamarkkinoilla ja Irakin aavikol-la, sen sijaan että imperialististen valtioiden porvaristot tappelevat työn tulosten ja maailman luonnonvarojen uudelleenjaosta. Tässäkin siis saatetaan kiertää yhteis-kunnan ja ihmisten aseman tarkastelua objektiivisesti yhteiskunnan luokkaluonteen kautta.

Kloonaus?

Tämän hetken kuumia kysymyksiä ovat myös kasvien ja eläinten geenimanipulaatio ja kloonaus.Lammas on jo kloonattu ja ihmisen kloonausta suunnitellaan. Näissä ky- symyksissä mennään peruskysymyksiin, mitä ihminen haluaa ja saa tehdä luonnolle. Onko geenien manipulaatiosta tai kloonauksesta todellista hyötyä ihmiskunnalle? Varmasti geenejä koskevasta tiedosta on hyötynsä: lääketiede kehittyy tulevina vuosikymmeninä, kun opitaan tekemään täsmälääkkeitä juuri tietystä geenivirheestä johtuviin sairauksiin ja opitaan korjaamaan geenivirheitä.

Mikä on ainutkertaista?

On varmaa, että meillä jokaisella on ainutkertainen geenistö, jota ei ole, ei ole ollut, eikä tule olemaan kenelläkään muulla - ellei meillä satu olemaan identtistä kaksosta. Siitä huolimatta edessämme on elämässä lukemattomia valintoja,joiden kautta meis- tä tulee juuri niitä persoonia kuin tulee. Jos saisimme alkaa elämämme uudestaan täsmälleen samoilla geeneillä,emme kehittyisi samaksi henkilöksi, mitä me nyt olem- me, koska kokisimme ja tekisimme kuitenkin erilaisia asioita. Kokisimme erilaisia ke-hitystämme nopeuttavia ja toisaalta hidastavia asioita eri tavoin. Ja kaiken päälle tu-lee yhteiskunnallinen vaikutus. Synnymme ja kehitymme yhteiskunnassa, joka aset-taa meille alituisesti reunaehtoja mm. varallisuutemme ja yhteiskunnallisen asemam-me suhteen. Henkilön luokka-asema ja varallisuus voivat suuresti rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan. Raha siis ratkaisee. Jotkut ihmisistä ovat jo alkuaan pääoman ja suuryritysten omistajia, toiset taas köyhien työläisten jälkeläisiä. Nämä reunaehdot ovat seurausta yhteiskunnallisista kehityksen laeista, jotka aina ovat edessämme kaikista geeneistämme ja niiden ainutkertaisuudesta huolimatta.


1. http://www.nature.com/cgi-taf/DynaPage.taf?file=/nature/journal/v419/n6902/full/419019a_fs.html
2. http://marxists.org/archive/vygotsky/works/words/lev1.htm
3. http://www.massey.ac.nz/~alock//virtual/project2.htm
4. http://lchc.ucsd.edu/MCA/Paper/leontev/ch1.ht
5. http://www.skepdic.com/lysenko.html
6. http://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1950/jun/20.htm
7. http://www.tsv.fi/ttapaht/025/Haukioja.pdf
8. http://www.nature.com/cgi-taf/DynaPage.taf?file=/nature/journal/v419/n6904/full/419252b_fs.html
9. http://www.tampere.vapaa-ajattelijat.fi/tekstit/chomsky.htm
10. http://www.sciencemag.org/cgi/content/full/298/5596/1187

Reijo Katajaranta
Risto Koivula

***

Antti Siika-aho  Risto Koivula

Osallistuin viime viikolla Meksikon Monterreyssa pidettyyn maailmanlaajuiseen las-ten varhaiskasvatusta käsittelevään maailmankonferenssiin. Konferenssista vastasi CENDI-niminen järjestö, jolla on läheiset suhteet Meksikon Työväenpuolueeseen. Kävimme myös CENDI:n ylläpitämässä päiväkodissa, joka oli nimetty Vigotskyn mukaan. Opetusohjelma- ja metodit perustuivat hänen ja neuvostoliittolaisen Lurijan metodeille. Eivätkös he molemmat kehittäneet neuvostotiedettä aika huimasti elinaikanaan?

RK: Kyllä!