Filosofi Juhani Sarsila yhdistää aivan oikein Leninin filosofian antiikin Kreikan alkulähteisiin (paitsi että sillä ei ollut tekemistä Platonin kanssa paitsi Aristoteleen välityksellä).
Hänellä on kuitenkin vääristeltyä tietoa Leninin Venäjän vallankumouksessa ajamasta linjasta.

Vladimir Uljanov, latinisti ja Rooman tsaari (osa 1)

- FILE PHOTO MAY97 -- The body of the Bolshevik leader Vladimir Lenin lies in the Mausoleum on Red S..

JUHANI SARSILA:

" Virtus clara aeternaque habetur.

Sallustius (86–34 eaa), historioitsija

Mytologia käsitetään antiikissa osaksi oikeaa historiaa. Kasvattajille ja itsensä kehit-täjille mytologia tarjoaa eloisia esimerkkejä ja samastumisen kohteita. Hyveen esiku-vana nähdään varsinkin Herakles. Tämä puolijumala tekee selvää muiden muassa Lernan Hydrasta ja Nemean leijonasta. Saastunutta maailmaa symboloivan Augei-aan tallin Herakles huuhtoo puhtaaksi ohjaamalla kahden joen vedet juoksemaan sen läpi; tämä sankari sopisi ekologisesti elävien ihmisten ikoniksi. Ihmisten maail-massa Herakles pitää yllä samaa järjestystä kuin suuressa mitassa Atlas, joka kan-nattelee taivaankantta hartioillaan. Toisin kuin Prometheus ja Daidalos, Herakles ei ole rikollinen hahmo (vrt.Ahlman 1976,192). Prometheus ja Daidalos uhmaavat luon-non järjestystä.Prometheuksen ei olisi pitänyt varastaa jumalilta tulta ja antaa sitä ih- misille. Daidalos ei olisi saanut keksiä lentotaitoa; sekään ei ihmisille kuulu. Kuole-mattomat jumalat rankaisevat molempia. Hybristä (ὕβρις, superbia) seuraa elämän rytmisen liikkeen eli luonnon järjestyksen vuoksi némesis (νέμεσις), kosto. Mutta toi-sesta näkökulmasta Prometheus ja Daidalos ansaitsevat kiitokset ankeissa oloissa eläneen ihmiskunnan hyväntekijöinä. Varsinkin Prometheus esitetään valistuksen ja edistyksen ikonina.

Myytin Herakles tekee kaikkensa ihmiskunnan eteen. Joskus pintaan nousee sula hulluus, joksi miehuus (ἀνδρεία, andreíā, virtus) voi vaikeissa oloissa kehittyä. Kun heeros (ἥρως) saa kohtauksen, hän vuodattaa viatonta verta; sanka­ruus ja hulluus lienevät sukua. Lopulta Herakles menettää kykynsä tehdä hyviä tekoja.Häneltä puut- tuu viisautta.Se myrkytetty viitta,johon hän hyvässä uskossa pukeutuu,polttaa hänen kehonsa pilalle. Silloin tuhoutuu hänen miehinen hyveensä. Herakles katsoo,että hä-nen ruumiinsa kuuluu hänelle itselleen. Hän antaa polttaa itsensä elävältä. Kuolin-kamppailussaan hän puhdistuu ja nousee eetterin kautta jumalten seuraan. Myytin idea: sinnikäs, herkeämätön työnteko takaa ihmisen elämälle sisällön ja tarkoituk-sen; palkkana on taivasosa (Hiltbrunner 1960,209). Mytologian Heraklesta (ja poltto- itsemurhan yhä uudelleen tekevää) Fēnix-lintua imitoi historiallisena aikana kyynik-kofilo­sofi Peregrinos Proteus.Tämä antaa polttaa itsensä Olympian lehdossa käyty- jen kisojen huipennukseksi 165 eaa (Hiltbrunner 1960, 371). Peregrinoksen ratkaisu on herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan.

Rajoittukaamme oikeaan historiaan.Antiikin pakanoilta on meille säilynyt vahva teesi, että historia on ennen muuta suurten miesten tekoja (res gestae).Tätä retorista argu- menttia eli mielipidettä voi moittia yksipuoliseksi. Mutta sitä ei voi kumota. Ja sekä mytologia että historia antavat sen viestin, että suuria miehiä voi olla vain vähän ker-rallaan. Muutoin he eivät olisi suuria.Egon Friedell kehtasi väittää, että kaikki historia on silkkaa legendaa (Friedell 1995,27).Mutta objektiivinen totuus on se,että legen- da tarvitsee suuret miehensä ja naisensa. Nämä taas tarvitsevat legendansa kukin.

Time-lehti kohotti (13.4.1998) Vladimir Iljitsh Leninin (o.s.Uljanov) 1900-luvun suurten vaikuttajain joukkoon. Lenin poistui 1924 elämästä 53-vuotiaana. Parissa vuosikymmenessä tämä pieni, jäntterä mies liikutti todellisuuden voimia. Eikä hänen vaikutuksensa ole loppunut hänen kuolemaansa niin kuin veitsellä leikaten. Vallankumouksellinen kalmo balsamoitiin luovasti. Lenin voitti, kiitos paljossa kirurgin veitsen, osakseen ikuisen elämän, olkoon ehkä keinotekoisen.

Vladimir Uljanov luetaan uuden ajan kiehtoviin hahmoihin. Ihmisissä asuu vahva tai-pumus palvoa valtaa, voimaa ja kunniaa jopa hyvän ja pahan tuolla puolen. Valtaan ja sen partikulaarisiin edustajiin, menestyjiin elämänalalla jos toisellakin, samastuvat monet. Kaikkia ei miellytä kenen tahansa valta. Mutta kuten Vladimir Uljanov, alias Lenin, hyvin tiesi ja tavan takaa tähdensi, valta kuuluu aina jollekulle. Yhden vallan voi kumota vain toinen valta. Leninin osaksi koitunut ikuisuus takaa sen, ettei hänen valtaansa mikään uhkaa. Sitä ei kai uhkaa edes se, että balsamoidun ruumiin hoito lopetettaisiin ja se haudattaisiin Äiti-Venäjän poveen tai Kremlin muurin alle toverei-den viereen. Jotkut ovat ehdottaneet Leninin polttamista: silloin hän kaiketi pääsisi eetteriin, samaan elementtiin kuin myytin Herakles. Tosin sinne Lenin on polttamat-takin päässyt. Hän kun on myytistä historiaan siirtynyt ja historiaa tehnyt Herakles. Tämä on vain näennäinen hyperbola, jos historia nimetään legendaksi.

Vanhan ajan suurmiehistä sopii Gaius Julius Caesaria (100–44 eaa) verrata mo-derniin Leniniin. Caesar eristi politiikan moraalista ja tunteilusta. Leninin tavoin hän toteutti samoja häikäilemättömiä tai amoraalisia periaatteita, joita Machiavelli ja Bis-marck vaativat tehokkaalta poliittiselta johtajalta. Leninin vertaaminen Caesariin on-tuu hieman. Lenin tunnetaan paremmin kuin Caesar. Modernin historian harrastaja voi jättää Caesarin väliin. Hän voi rajoittua sellaisiin 20. vuosisadan suuriin aikalais-vaikuttajiin,kuten Leniniin,Staliniin ja Hitleriin. Näistä jokainen on teknologian avulla yltänyt mallikkaampiin saavutuksiin kuin Caesar aika primitiivisessä Roomassa. "


HM: Mihinkähän mahtaa perustua käsitys Leninistä "amoraalisena persoonana", tai mahdollisesti ideologisena moraalinkiistäjänä? Kumpikaan ei varmasti pidä paikkaansa. Moraalin luokkaluonteen (jonka osoitti Marx) ei tee kenestäkään "antimoralistia". Ettei vain oli väärä käsitys tässä kritisoidusta aivopierusta peräisin:

Oliko Lenin "objektiivinen idealisti" vai dialektinen materialisti? (2008)

JS: " Täytyy huomauttaa, että miljoonat ihmiset, niin oppineet kuin oppimattomat, ovat eri aikoina kehuneet Caesaria ja Leniniä, muista nyt vaietakseni, kunnon huma-nisteiksi. Keskiajan Dante luokittaa Jumalaisessa näytelmässään Infernon pahim-paan osastoon Brutuksen ja Cassiuksen. Tämä kaksikko oli Caesarin hengiltä pistä-essään tehnyt yhtä inhan teon kuin Juudas Iskariot, joka kavalsi Jeesuksen vain ra-han vuoksi. Danten unennäössä kolmipäinen Lucifer ikuisesti ahmii Kirottua Kolmi-naisuutta: Brutusta, Cassiusta ja Juudasta. Moinen tasapäistäminen kuuluu unen logiikkaan. Periaatteessa juutalainen Juudas ei kuulu samaan joukkoon kuin Caesar, Brutus ja Cassius, roomalaishyveen tai – paheen edustajat.


https://sarastuslehti.files.wordpress.com/2015/02/inferno-2.jpg?w=300&h=237


JS: " Uskova ihminen voisi tänään päivittää Danten näkemällä unta Leninistä. Hän voisi nähdä V.I. Leninin samassa helvetin piirissä, jossa materialisti ja ateisti Demo- kritos kärsii puutetta Danten mukaan. Näet Vladimir kielsi 16-vuotiaana Jumalan. Hän riuhtaisi ristin kaulaltaan ja sen sylkäisten viskasi pois, kuten Juho Timonen kuvailee nuoren miehen kääntymystä Lenin-elämäkerrassaan (Timonen 1933, 10 – 11). Marx, Engels ja Lenin ovat palvoneet Demokritosta filosofisen materialismin pyhimyksenä. Demokritos, toisin kuin Platon, nauttii edelleen suosiota tieteellisen maailmankuvansa ansiosta (Russell 1969, 14–15). Mutta Marxiin ja etenkin Leniniin suhtaudutaan ristiriitaisesti. Tosin hekin ovat edustaneet ja myös edistäneet filo- sofista materialismia tieteen lopullisena sanana. Brutus ja Cassius ja muut tappoivat Caesarin, kun taas Marx, Engels, Lenin ja muut tappoivat Jumalan.

Miljoonat ihmiset,niin oppineet kuin oppimattomat,ovat sijoittaneet Caesarin ja Leni-nin suurten tuhoajien joukkoon. Caesaria ja Leniniä voi yhtä vahvoin argumentein pi-tää kelpo humanisteina ja suurina tuhoajina; he taisivat olla samanaikaisesti mo-lempia; heillä oli retorisesti sanoen kaksoisrooli.Retoriikka koskee vain mielipiteitä eli argumentteja eli dialektisia päätelmiä Aristoteleen ja Chaïm Perelmanin mukaan (Perelman 1996, 7–9). Argumentit eli mielipiteet eivät koskaan ole sinänsä vääriä tai oikeita. Ne ovat joko vahvoja tai vähemmän vahvoja, heikkoja. Ja se sanooko argumenttia vahvaksi vai heikoksi, on vain mielipidekysymys. "

HM: Tota noin. Aristoteleen totuuskäsitykseen, totuuden määritelmään, jonka  vasta Lenin kehitti olenaisesti aikasempaa kattavammaksi, EI KUULU, että MEIDÄN EH-DOTTOMASTI TÄYTYISI MYÖS TIETÄÄ, ETTÄ TOSI VÄITE ON TOSI, eli että AJATUS ON YHDENMUKAINEN TODELLISUUDEN KANSSA!

Pelkät mielipiteetkin ovat objektiivisesti tosia tai epätosia (ja tällöin mm. luontoon sovellettuina toimivat eri tavalla!), eikä niitä muuten pystyttäisi kokeellisesti testaa-maankaan. Aristoteelisen totuuskäsityksen tätä puolta painotti ehdottoman aiheelli- sesti mm. Leibnitz vannoessaan deduktiivisen tieteen nimeen, kun taas Newton väit-ti, virheellisesti, olevansa "Induktionisti" (eikä esimerksi muka koskaan esittävänsä mitään hypoteeseja: "Hypotheses non fingo!". On kyllä jossakin määrin kyseen-alaista, missä määrin Newton käytti termiä hypoteesi sen nykyisessä merkityksessä (joka taitaa olla Leibnitzin formuloima),tai missä määrin hän tarkoitti, että ei etsi ("kai- kenselittäviä") ALKUSUBSTANSSEJA olevaiselle (varsinkaan yhtä ainoaa sellaista, mikä on "hypoteesin" eli "allaoloväitteen" alkuporäinen merkitys).

JS: " Suomen humanistit J.
A. Hollo ja Erik Ahlman yksioikoisesti leimasivat reto- riikan mahti-ihmisen puhetavaksi; se edistää pahan asiaa. Hollo halveksi retoriikkaa (Hollo 1985, 51). Ahlman pelkäsi sitä korostaen Sprangerin näkemystä, ettei mahti-ihmisen tyyliin kuulu totuus vaan retoriikka. Lisääntyvässä määrin retoriikka on astu- nut tieteellisen totuusintressin tilalle (Ahlman 1976, 84). Ahlman kirjoitti näin 1939, jolloin hänen teoksensa Kulttuurin perustekijöitä ensi painos ilmestyi. Nykyisenkin re
toriikan saa tuomita. Silti retoriikkaa on aina käytetty hyvinkin tarkoituksiin; ja meillä on sekä suullista että kirjallista retoriikkaa. Se mies, josta oli tuleva maailman johtava vallankumouksellinen, oppi retoriikan teoriassa ja käytännössä. Koulu auttoi hänet hyvään alkuun. "

HM: Retoorikot ovat pärjänneet tieteessä siinä kuin muutkin. (Nykään heitä edus- tavat joukko- ja muut tiedottajat, ja määrä on korvannut laadun...) Tietääkseni itse Demokritoskin oli alun perin retoorikko, tai mikä olisi, joka tapauksessa toimi sellai- sena ainakin leipätuokseen: hänen tehtävänsä oli huutaa asioita väkijoukoille, hän oli suurikokoinen ja kova- ja kantavaääninen mies, joka myös harjoitteli jatkuvasti, ja sanoma oli myös formuloitava iskevästi, taloudellisesti ja ymmärrettävästi.

Neljäkymppisenä alkemistista fransiskaaniksi kääntynyt Ramon Llull,Raimundus Lul- lus veti retoriikasta johtopäätöksen,että kaikki ajattelu on kielellistä, koska vain kielel- lisesti tai sellaiseksi palautettavissa olevalla tavalla välitetyt ajatukset todella vaikutti-vat yhteiskunnallisessa tajunnassa. (Jo Ibn Ruzhd, Averroës myös on tulkitta
vissa näin, ja hän näki sen yhteisöllisen tajunnan "kuolemattomana", EI yksittäistä "sielua".

JS: " Valistuksen projekti erotti faustisesti tiedon ja moraalin. Valistusmiehet koros­tavat, että ihmisten maailma on verrattomasti enemmän teon kuin teorian eli kon- templatiivisen katselun maailma. Ihmiselo ei ilmene niinkään runoutena kuin kovien faktojen historiana; tältä pohjalta Egon Friedell saattaa olla osin väärässä, koska hän pitää historiaa vain legendana. Ja kaikkien aikojen politiikkaa sopii amoraa-lisesti eli tieteellisesti kutsua luonnon historiaksi tai luonnon historian jatkeeksi. "

HM: "Amoraalista" ja "tieteellistä" ei missään tapauksessa pidä pitää "synonyymei- na": mm. TIETEELLÄ ON OMA MORAALINSA, JOTA ILMAN SE EI OLE TIEDETTÄ OLLENKAAN, vaikka se sisällöltään onkin totta tietoa! (Taaskaan emme varmasti tässä ja nyt tiedä ainakaan aina, mikä tarkasti ottaen on totta tiedettä, ja mikä todelta vaikuttavaa ideologiaa, joka voi olla epätottakin.

Moraalilauseet ja tiedelauseet kyllä ovat eri asia.

JS: " Bismarckille selostettiin joskus Immanuel Kantin pateettista moraalilakia. Bis- marck naurahti, että Kantilla täytyi olla suutarin sielu. Bismarck ei pitänyt Kantia älyk- käänä miehenä. Jos näet yksilö pateettisesti pitää tärkeissä asioissa eli menes-tyksen tavoittelussaan silmällä moraalilakia, se merkitsee samaa kuin tarpoa vii- dakossa pitkä keppi suussa (Ahlman 1976, 37). Moraali, ainakin ehdoton moraali on saanut nimen pateettinen erhe, ja niin on saanut myös Totuus. Politiikka, kuten liike-elämä, tunnustaa menestyksen imperatiivin. Sitä tottelee kaikki muu. "



HM: Riippuu...


JS: " Elämän tarkoitusta pidettiin kauan jokseenkin hämäränä uskonasiana. Moder­nissa menossa se on vihdoin opittu tajuamaan vain ajallista menestystä koskevana ilmaisuna. Menestyksen puute, osattomuus, koetaan eksistentiaalisesti ongelmaksi. Ja menestys nostaa pienen ihmisen kelvollisten joukkoon, lähestulkoon esikuvien tasolle. Suomen kielessä ’elämän tarkoitus’ kuuluu väistyvään sanastoon. Kehitys-psykologit, opettajat, poliitikot ja liike-elämän konsultit ovat opettaneet kansan puhu- maan tavoitteista. Tavoite kuuluu modernin retoriikan ehdottomiin topoksiin, näkökohtiin, joiden varaan rakennetaan teesi­lauseita.

Vladimir I. Lenin voidaan kykyineen ja rajoituksineen esittää inhimillisenä ihmisenä sekä oman aikansa hengen, »Zeitgeistin», valistuksen ja edistyksen tuotteena. Lenin avautuu lukijalle paremmin, jos tämä osaa tarkastella hänen elämäänsä katsomatta kaiken aikaa häntä moralisoivien silmälasien lävitse. Ja sikäli kuin aineistoa on, sama koskee muitakin suurmiehiä; näitä ei esimerkiksi Sallustiuksen, Ciceron ja Liviuksen mielestä voi koskaan olla maailmassa samaan aikaan monia (Sarsila 2006, 118–119, 136, 192).

Moralisointi on aivan inhimillistä, joskin melko vanhanaikaista ja useimmiten aivan liian myöhäistä, joskin ehkä terapeuttista. Tieteelliseksi perusasenteeksi moralisointi ei kelpaa. Ihminen nähdään nykyään selkeästi luonnonoliona. Jopa humanistisissa tieteissä on »out» tarkastella ihmistä hyveiden valossa ja paheiden pimeyden taus- taa vasten. Humanisteja kiinnostavat enemmän kognitiiviset kuin moraaliset arvot. Hyveet ja paheet ovat kliseiksi muututtuaan liukuneet menneisyyteen. Nyt hallitsee luonnontieteellinen, biologinen ihmiskäsitys. Mitä vähemmän syyllistytään morali-soinnin syntiin ja kaikenkarvaiseen idealismiin, sitä lähemmäs päästään Leniniä ihmisenä, etten sanoisi ihmiseläimenä. "

HM: Lenin kuten Marxkin katsoi Ihmisen olemuksen olevvan yhteiskunnallinen eikä biologinen, siitäkin huolimatta, että hän näki aivan oikein korkeimpana biologiana Ivan Pavlovin ehdollistumisteorian. Mutta sillä kyllä käyttäytyy simpanssikin.


JS: " Ollessamme vielä ihmisiä me emme kuitenkaan voi kokonaan ohittaa moraa- lisia kysymyksiä. Jokainen joutuu ottamaan niihin kantaa omalla, eri kehityskriisien ja kehitystehtävien viitoittamalla tiellään. Kasvatus- ja käyttäytymistieteiden konstrukti-vistit tekevät yhä äänekkäämmin tiettäväksi, että jokaisen tulee nominalistisesti ja pragmatistisesti rakentaa itse itselleen moraali, käsitys hyvästä ja pahasta. Toki moraalin topokset, kuten siveelliset arvot, hyveet, epäarvot ja paheet, ovat kuuluneet ja kuuluvat jossakin määrin edelleen kuvaan, kun arvioidaan historian hahmojen tekoja ja tekemättä jättämisiä ja heidän merkitystään. Merkitys, samoin kuin arvo, on retorisista topoksista tärkein ja vaativin.

Lenin-tutkija Juho Timonen olettaa ateistisesti, ettei Jumalaa ole olemassa: jos olisi, Hän yksin antaisi ihmiselle moraalin ja myös antaisi siitä turvatakuut. Mutta Jumala ei eksistoi muuten kuin siinä mielessä, että ihminen oli luonut niin sanottuna meta- fyysisenä projektiona Jumalan omaksi kuvakseen. Nyt ihminen on tuhonnut oman luomuksensa mielettömäksi kääntyneenä metafysiikkana: Jumala on kuollut. Ihmi- sestä itsestään ei ole kovin siveelliseksi olennoksi. Siksi melkein kaikki on sallittua. Kuten edellä osaksi sanottiin, jokainen asettakoon rajat itselleen ja noudattakoon sitä moraalia, minkä hän kulloinkin parhaaksi katsoo. Seuratkoon hän vapaasti tilanne-etiikkaansa. Yksilöä voi havainnollistavasti kutsua Leibnizin »ikkunattomaksi monadiksi». Monadin ei tarvitse eikä hänelle ole pidemmän päälle eduksi tunnustaa ulkopuolellaan moraalista auktoriteettia. Monadi on autonominen. Monadi asettaa itsensä, ja hän myös asettaa itselleen omat lakinsa. Jotkut ani harvat monadit saavat immanentissa maailmassa aikaan verrattomasti enemmän kuin miljardit muut. "

HM: Moraalin on yhteisöllistä toimintaa, jota myös yhteisöllisesti valvotaan MORAA- LIYHTEISÖN toimesta, jonka muodostavat tietyt moraalisäännöt sisäistäneet yksilöt. Moraali perustuu kuitenkin vakumukselle sen sääntöjen välttämättömyydestä, eikä ulkoiselle pakolle.

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/MOrality

JS: " Painavaksi syyksi siihen,miksi varsin monista miehistä tulee poliittisia johtajia ja joistakuista tulee suuria poliittisia johtajia, historian merkkimiehiä, osoittautuu heidän poikkeuksellinen kykynsä, roomalaisittain virtus, tai heidän amoraalisuutensa. Sitä pidetään ajantasaisempana ilmauksena kuin heidän niin kutsuttua julmuuttaan. Toi-nen periaatteessa tärkeä syy on Timosen moralisoivasti eksplikoima, luonnoton val-lanhimo (Timonen 1933,342).Enää siihen ei sovi eksplisiittisesti vedota. Vedottakoon siihen implisiittisesti. Faktat puhuvat puolestaan. Myös hyvä onni selittää melkoisen osan miehisten miesten menestyksestä.Onnen väitetään suosivan rohkeita tässä te- kojen maailmassa.Arvioitaessa ihmistä tulee kohtuullisesti välttää avoimia moraalisia kannanottoja eli arvoarvostelmia. "

HM: "Amoraalisuudesta" eli siitä,että ei ole tiukkoja moraaliperiaatteita, ei seuraa mitään erityistä "hyvää" tai voimaa.Se tarkoittaa enemmäkin,että henklö on psykopaatti. Ja sellainen käyttäytyy joko normatiivisesti (pitää lakia "pelinä" hyödyillä ja vahingoilla) tai suorastan tilannekohtaisesti. Amorllaisuutta" ei pidä sekoittaa poikkeukselliseen moraaliin eikä erikoisiin ideologisiin käsityksiin moraalista.

JS: " Aktiivinen pessimisti: Juho Timonen

Vanhempi polvi muistaa Juho Timosen kirjallisuuden, historian, filosofian ja luonnon- tieteen tutkijana, kielimiehenä, toimittajana, kääntäjänä ja sodanaikaisena BBC-kirjeenvaihtajana. Filosofian maisteri Timonen julkaisi laajan Lenin-elämäkertansa 1933, kun yhdeksän vuotta oli kulunut niin kutsutun Punaisen keisarin kuolemasta anno 1924 Gorkin kreikkalaisten pilarien komistamassa palatsissa. Timosen lisäksi olen käyttänyt toista, vielä perusteellisempaa elämäkertateosta. Sen julkaisi Robert Service, Oxfordin yliopiston professori anno 2000. "

HM: Robet Servicen "Lenin-elämäkerta" on PUHADASTA PASKAA, joka perustuu "lähteiden" väärinlainauksille, väärille käännöksen käännöksille, "metodille", jonka NATO:n ohjastama Alexandr Solzhenitsyn otti käyttöön, ja sitä sellaisenaan kopsivat sitten mm. Anne Applebaum ja Robert Service.

Mulla on Servicen kirja hyllyssäni, mutta en ole sitä vielä systemaattisesi lukenut kannesta kanteen.

Kansan Ääni 4/2013: Aleksandr Solženitsyn myötävalehteli NATO:n sapluunalla!


JS: Ensimmäinen maailmansota ja Suomen kansalaissota saivat ahkerasti filosofiaa opiskelleen Juho Timosen vihaamaan ihmistä (Timonen 2.3.1919). Pidemmän päälle hän luopui voimia kalvavasta, herakleitolaisesta misantropiastaan. Hän jäi epäilijäksi ja pessimistiksi. Epikurolaiseen rauhaan Timonen ei sentään osannut vetäytyä. Hän otti näkyvästi osaa yhteiskunnalliseen toimintaan.

Pessimistin dilemma rakentuu optimistien mukaan siitä, että asiat ovat hänen näh- däkseen perin huonolla tolalla eivätkä muuksi muutu. Miksi pessimistin täytyy kirjoit- taa paksu kirja jos toinenkin? Eikö surusanoman, dysevankeliumin, levitys todista heikkoudesta? Jo vuonna 1931 Juho Timonen oli tulkinnut suomeksi Essad Beyn Josif Stalinista laatiman biografian. Timosen Stalin-suomennos oli myynyt hyvin. Niin möi myös Timosen oma Lenin. Mitä selvimmin maisteri Timonen halusi muistuttaa suomalaisia Neuvostoliiton Suomen varalle hautomista aikeista.

Timosen bolshevismin-vastaiset tekstit merkitsivät hänen henkilökohtaista osallis-tumistaan sotaan kommunistista missiota vastaan. Muutoin jopa pessimisti käy ihmi- sestä, joka on sosiaalinen eläin. Pessimistikin tahtoo jakaa kokemuksensa toisten kanssa maailmassa, jonka Schopenhauer näkee huonoimpana mahdollisena; tosin hänen oppilaansa Eduard von Hartmann näkee tämän maailman parhaana mah- dollisena, mutta huonompana kuin ei-oleva. Onpa maailma sitten ajateltava maksi-maalisen kehnoksi tai niin optimaalisen hienoksi paikaksi, ettei parempaa voi kuvi-tella, siinä on Juho Timosen mielestä toistaiseksi pakko elää – vain siksi,että ihmisen on oletettavasti parempi elää ajassa ja lihassa kuin olla kuollut.

Tulevaisuus ei automaattisesti lupaisi hyvää ihmiselle eikä hänen maailmalleen. Sen muun ohella toinen maailmansota osoitti ainakin retorisesti. Robert Service näyttää omassa Lenin-tulkinnassaan (2000) pitävän mahdollisena, että historiasta voidaan ottaa opiksi; kuitenkaan se oppi ei käytännössä paljoa merkinne. "

HM: Service "opettaa" täysin vääriä asiota ja velehtelee. Tämä on sikäli kummal-lista, että NL:n kommunismin mallista oli "päästy" toisena maailmanideologiana jo kymmenisen vuotta aikaisemmin. Service ei taistelekaan sitä vastaan, vaan etnis-tä "venäläistä rotua" vastaan. Tämän ovat tuon ajan menosta viime aikoina monet venäläiset tuoneet esiin, jotka sitä silloin tai myöhemmin viitsivät seurata.

JS: " Leninin elämä ja teot ja tekemättä jättämiset voivat auttaa ymmärtämään ihmis- tä ja suhtautumaan tähän intohimottomasti. Historian tutkimisella ja harrastamisella on elämänfilosofista merkitystä. Pitää luopua moralisoimasta liikaa sitä, mitä ihmiset toisilleen ja itselleen ovat tehneet ja näyttävät yhä uudel­leen olevan valmiita teke- mään. Juho Timosen painetut tekstit ja hänen yksityinen, tohtori Kalle Soraisen kanssa käymänsä kirjeenvaihto osoittavat, että valistuksen projekti olisi hänen nähdäkseen kaatunut 1900-luvulla (Timonen 18.1.1920).

service lenin

Sitä vastoin Robert Service tunnustaa varovaista ja vähäeleistä optimismia. Hänestä tulevaisuus on avoin. Servicen teos Lenin: A Biography (2000) edustaa tietääkseni viimeistä, tieteellisen Lenin-elämäkerran sanaa. "

HM: Ei edusta, koska se ei ole tiedettä, vaan väärennös! Se on sitä Lenin tekstejä kohtaan erityisesti, mutta varmaan elämänvaiheitakin koskien (koska sitä puolta on vaikeampi tarkistaa), mutta tuo puoli ei esimerkiksi minua mainittavammin kiinnosta, yllä mainitsemistani syistä.

Servicen kirjalla (viimeistään) oli tarkoitus hävittää maailmasta kaikki asialli-nen kiinnostus Leninin filofiaan ja muuhun tieteelliseen tuotantoon, ja korvata se serviceläisellä skitsolallatuksella (demonisoidusta) "Leninin persoonasta".

JS: " Tutkija on seulonut käyttöönsä parhaan aineiston ja tutkimuskirjallisuuden, joka on ajan mittaan tullut ilmi. Ensimmäisenä koko maailmassa Service pääsi Neuvosto- liiton hajottua (1991) Kremlin puoluearkistoihin tutkimaan Leniniä. Servicen ansiona voi pitää ajallista ja asenteellisesti viileää etäisyyttä tutkimuskohteeseensa. "

HM: EI VOI, sillä siinä ei ole kyseessä todellinen (edes tekstessä, saati tulkinnoissa!) vaan VÄÄRENNETTY "TUTKIMUSKOHDE". Service varmaan luuli, että ne Kremlin arkistot hävitetään kohtapuoleen... (Saattoi olla joidenkuiden Hodojen kanssa suorastaan sovittukin jossakin...)

JS: "Sitä vastoin Timosen ansiona näyttäytyy hänen oma,30-lukulainen aikalaislähei- syytensä Leniniin. Sikäli kuin Timosen Lenin-tekstiä enää tunnetaan, sen katsotaan edustavan vanhentunutta, menneisyyteen vajonnutta tutkimusta; sitä voidaan arvostaa osana Lenin-tutkimuksen oppihistoriaa ja Lenin-reseption historiaa.

Maisteri Timosen laatima Leninin henkilöhistoria voidaan lukea myös esseistisenä tai tietokirjallisena tekstinä.Se sisältää varsinkin suomalaisille tärkeää tietoa.Tekijän olisi suonut osoittavan vielä tarkemmin, kuin hän on tullut tehneeksi, mistä lähteestä hän on ottanut milloin hauskat,milloin tragi­koomiset, milloin järkyttävät tietonsa. Teoksen-sa Timonen on suunnannut suurelle yleisölle.Se sisältää huomattavia tyylillisiä ansi-oita; kieli on edelleen verevää. Ironia ja sarkasmi ovat maisteri Timosen vahvuuksia.

Sitä vastoin professori Service pyrkii toteamaan faktat viileästi. Hän moralisoi vain harvoin (ks. Service 2000, 363 – 366).  "

HM: Paskan "faktat"! HÄN VELEHTELEE, eikä "moralisoi"!

Solzhentsyn-linkin keskustelussa on lainaus Servicellä terrorisoidusta keskustelusta kielifilosofiasta, jossa on käytetty myös lenin määritelmiä (mm. aksioomalle, ja erittäin kriittisesti viekä!)

JS: " Nykylukijat arvostavat meillä intohimottomaksi eli asialliseksi kutsuttavaa tyyliä. Servicen paatos näyttäytyy vähäeleisenä tai eleettömänä. Usein Service asettaa sanansa roomalaisen Tacituksen tyyliin, kuten esittäessään, että Lenin uurasti koko ensimmäisen maailmansodan ajan tuottaakseen tsaarin armeijalle häviön (Service 2000, 222–234). Servicen teos huokuu erikoista hyväntuulisuutta. "

HM: Tuossa Service kyllä puhuu totta.Juuri siten Lenin teki. Lähes kaikkien johtavien bolshevikkien oli vaikea sitä ymmärtää, vaikka se oli ennen 1. maailmansotaa ollut KAIKKIEN SOSIALIDEMOKRAATTIEN linja,että "omia" feodaaleja/porvareita ei puo- lusteta, vaan käännetään imperialistinen sota luokkasodaksi". Paljon helpompaa se oli ymmärtää varsinkin talonpoikaissotilaille, joiden niskaan jysähti tsaarin järjetön ja mahdoton käsky toisensa jälkeen (koska tsaari käytti sotaa Stolypin-vainaan maata- louden pakkokulakisointiohjelman läpiviemiseen ja kutsui aseisiin kaksi kertaa suu-remman armeijan kuin olisi ollut tehokkainta ja tehokkasti aseistettavissakaan; kula-kit oli vapauttettu asepalveluksesta tuottamaan armeijalle ruokaa,puuta,hevosia jne.) Miehet ajattelivat, että tehdään ensin vallakumous ja puolustetaan sitten sitä sosialismia.

Lenin ja bolshevikit eivät kuitenkaan olleet ainoita, jotaka ajattelivat näin, Venäjällä eivätkä maailmalla. Eserristä eli kerenskiläisestä monet ajattelivat näin, ja samoin Itävallan Sosialidemokraatit kuten Karl Kautsky ja Friedich Adler (joka ampui pääministerin sodan aloittamisesta), maan, josta sota alkoi.

JS: " Timonen on totisempi. Häneltä tapaa paikoin vahvaa paatosta, mutta tämä 1930-luvun »Zeitgeist» tuskin varttuneita lukijoita kiusaa. Mitä asiasisältöön tulee, Timosen voi havaita joltakin osin täydentävän etuajassa sitä Lenin-kuvaa, jonka Service on antanut. Kustantaja voisi vakavasti harkita Timosen Lenin-biografian uudelleen julkaisemista. Uusi editio kaipaisi historioitsijan johdannon ja lisäksi melkoisen joukon selityksiä sekä henkilö- ja asiasana­hakemiston. "


HM: Kunahan eivät ole NATOn/Servicen valheselvityksiä!

JS: " Kansikuva on syytä vaihtaa antamaan positiivisempi viesti: Timosen vuoden 1933 Lenin-kirjan kansi esittää pyövelinnaamaisen Leninin. Servicen kirjan kansipiir- roksessa esiintyvällä kiintoisalla intellektuellilla näyttää olevan tärkeää sanottavaa. Leniniä esittävä kuva viestii paatosta. Lenin on saanut kärsiä sen valistuksen ja edis-tyksen projektin eteen, johon hän on sitoutunut yhtä intohimoisesti kuin myytin Herakles omaansa. Siirryn nyt Leninin vaiheisiin.

Ilja Uljanov (1831–1886) oli korkea kouluviranomainen ja valistusmies henkeen ja vereen. Hän ja hänen vaimonsa Maria Uljanova (1835-1916) asuivat Simbirskin kau- pungissa Volgan rannalla. Marialle (o.s. Blank) syntyi 10. huhtikuuta 1870 poika-lapsi. Tälle annettiin nimeksi Vladimir. Anna (s.1864) ja Alexander (s.1866) olivat tämän vanhemmat sisarukset. Olga syntyi 1871, Dimitri 1874 ja vihdoin Maria 1878. Kaksi lasta kuoli vauvoina, nimittäin ensimmäinen Olga 1868 ja keisarin ja kansan kunniaksi kristitty Nikolai 1873. ’Nikolai’ tarkoittaa (hallitsijassa personoituvaa) kan- san voittoa. Isä Ilja ja äiti Maria uskoivat valistukseen ja edistykseen tsaarin ja kirkon alaisuudessa. Lapsilleen Uljanovit tahtoivat antaa parhaan mahdollisen kasvatuksen ja koulutuksen lukiota ja yliopistoa myöten. Ilja ja Maria latasivat kaikkiin lapsiinsa hurskaat toiveet ja suuret odotukset. Uuden polven Uljanovien piti kasvaa menes-tyjiksi, päästä sääty-yhteiskunnassa korkeisiin asemiin. Heistä piti patrioottisesti tulla keisarin, kirkon ja kansan palvelijoita.

Vladimir Uljanovin kouluvuodet ovat huomattavasti vaikuttaneet siihen, mikä hänestä tuli. Tietomme Vladimirin lapsuudesta ja nuoruudesta karttuivat ja tarkentuivat ratkai- sevasti vasta sitten, kun Neuvostoliitto 1991 hajosi ja Robert Service julkaisi tutki- muksensa. Syksyllä 1879 hyväosainen Vladimir, kutsumanimeltään Volodja, aloittaa 9-vuotiaana opintiensä Simbirskin Klassillisessa lukiossa (gimnazia).

Hänen koulunkäyntinsä kestää yhdeksän vuotta. Gimnasisti Volodjan ensimmäisen lukuvuoden 28 tunnin viikkolukujärjestyksestä saa latina kahdeksan, matematiikka ja fysiikka yhteensä viisi, venäjä ja ranska kumpikin neljä, kaunokirjoitus kolme sekä maantiede ja uskonto kumpikin kaksi tuntia. Toisena vuonna pojat aloittavat saksan opiskelun, kolmantena historian ja muinaiskreikan opinnot. Kaunokirjoitus putoaa pois aloitusvuoden jälkeen, maantiede neljännen vuoden jälkeen. Kuudennelta luokalta aina viimeiselle eli kahdeksannelle luokalle latina ja kreikka vievät Volodjan tuntimäärästä puolet (Service 2000, 37–40).

Tsaarin kansanopetusministeriö laskee klassillisen curriculumin aktivoivan oppilaissa oikean kristillisen uskon (fides), velvollisuudentunnon (pietas), rehellisyyden (veraci-tas), mielenlujuuden (constantia) ja rohkeuden (fortitudo) kansalaishyveitä rauhan ja sodan toimiin. Esivalta katsoo vanhojen auktoreiden kuten Homeroksen, Herodo-toksen, Thukydideen, Ksenofonin, Liviuksen, Horatiuksen ja Ciceron edistävän kuuliaisuutta tai, kuten nykyään individualistisesta näkökulmasta hanakasti huomau-tetaan, syventävän alamaisajattelua »roomalaista» eli vuodesta 1613 Pyhää Venä-jää hallinnutta Romanovien dynastiaa kohtaan. Konstantinopoli kukistuu 1453. Mutta jostakin kumajavat Kremlin kellot. Sitten kun aika on kypsä, Moskova julistautuu uusimmaksi Roomaksi. Sen uljaaksi kansalaispalvelijaksi olisi Vladimir I. Uljanovin pitänyt osoittautua.Kuitenkin hänestä tulee tsaristisen Rooman bolshevistinen kaata- ja tai, sanokaamme, Rooma-idean uudelleen tulkitsija ja sen toteuttaja ajallisessa maailmassa.

Service korostaa ajattelematta tarkoin,mitä sanoo, ettei Simbirskissä kannustettu op- pilapsia älylliseen uteliaisuuteen (Service 2000, 38). Nykykontekstissa termi tarkoit- taa luovaa, omaehtoista toimintaa ainoan oikea­oppisen, nominalistisen, pragmatisti- sen ja konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaisesti.Mutta V.Uljanov oli mielestäni todistava poikkeuksellista tai nerokasta luovuutta politiikan alalla. Moinen luovuus ei saata häpeään Uljanovin lukiossa saamaa, jossakin määrin kollektivistista ja elitis-tistä, roomalaista latina- ja retoriikka­koulutusta.Päinvastoin se tähdentää hänen kou- lutaustansa ja poliittisen toimintansa lankeamista yhteen hänen elämänurallaan. Sel- laiset, nykyään yksiulotteisen kollektivistisiksi ja perusteettomasti aikansa eläneiksi leimatut roomalaishyveet kuten constantia (mielenlujuus), perseverantia (sitkeys,  sisu), industria (ahkeruus, energisyys), patientia (kärsivällisyys), pietas (velvollisuudentunto) ja fortitudo (rohkeus) ovat aina omanlaistaan individua­lismia.

Yksilössä ne toteutuvat tai jäävät toteutumatta. Yksilö tarvitsee niitä läpi elämän. Kaiken järjen mukaan yhteisökin tarvitsee niitä toimiakseen hyvässä tai pahassa tai hyvän ja pahan tuolla puolen. Hyvettä voi täydelleen vastoin Aristoteleen käsitystä (Aristoteles 1997, 10) käyttää paitsi hyvään myös pahaan tarkoitukseen. Jos tarkoitus on ainoastaan menestyä eli tehdä tulosta, lienee syytä olla pitämättä melua hyveestä tai paheesta tai jostakin niiden sukulais­käsitteestä. Hyve on näkökulmasta riippuen pahe ja pahe on hyve. Edellä luettelemani, latinalaiset hyvetermit ovat itse asiassa energian, energisyyden ilmauksia. Energialla sanoisin olevan kaksi aspektia: hyve ja pahe ovat saman kolikon kaksi eri puolta.

Uljanovin pietas, velvollisuudentunto, ei tule kohdistumaan tsaristiseen Venäjään eikä liioin ortodoksiseen uskoon vaan valistuksen ja edistyksen profaaniin ohjel- maan sekä globaaliin vallankumoukseen. Kristinopin uskoa tarkoittavaa termiä fides Uljanov käyttää ahkerasti muodossa fideismi. Se tarkoittaa oppineen Uljanovin pu- heissa ja teksteissä kirkon pappien ylläpitämää sumutusta, pappispimitystä, taika-uskoa, joka estää kirkkokansaa näkemästä järjen valoa. Fideismi esiintyy oppihis- toriassa monin, nimenomaan myönteisin korostuksin; se voi olla kohtuullista, kuten Augustinuksella ja Blaise Pascalilla (1623–1662). Radikaalissa muodossaan se tavataan Kierkegaardilla (1813–1855), tanskalaisella filosofilla, joka suositteli »us- kon hyppyä» siltä varalta, että Jumala vastoin kaikkea järkeä olisikin olemassa, ku- ten myös kaksi erilaista kuoleman jälkeistä, ikuista olotilaa (Mautner 1997, 200 – 201; 295 – 296; 412). Uljanoville fideismi edustaa pimeyttä ylläpitävää metodia.

Simbirskin klassillisen poikalukion ankarana rehtorina toimi Vladimirin kouluvuosina Fjodor Kerenski, sen Alexander Kerenskin isä, joka oli johtava väliaikaista halli- tusta 1917. Hänet kukisti Lenin bolshevikkeineen. Fjodor Kerenskistä tehtiin Ulja- novien perheen holhoaja sitten, kun Ilja Nikolajevitsh kuoli 1886. Rehtori Kerenski vakuuttaa käsi sydämellä oppilas Vladimir Uljanovista Pyhän Pietarin yliopistolle antamassaan suosituskirjeessä. Siinä ­lukee muun muassa:

Uljanov, joka on hyvin lahjakas, aina uuttera ja säntillinen, on kaikilla luokilla ollut ensimmäinen oppilas ja on päästötutkinnossa saanut kultamitalin mitä parhaiten ansaituksi palkinnoksi menestyksestään, kehityksestään ja käytöksestään. Ei kim- naasissa eikä sen ulkopuolella ole koskaan Uljanovin suhteen sattunut sanoin tai teoin sellaista, mikä hänestä olisi aiheuttanut koulun johtajissa ja opettajissa epäedullisia käsityksiä. (Timonen 1933, 8; koko kirje Service 2000, 61–62.)

Latinakoulun eväitä

Vladimir Uljanov sai kaikista kymmenestä loppututkintoaineestaan täydet viitoset ja plussat päälle. Opettajat toivoivat, että kultamitalisti Uljanov lähtisi opiskelemaan Pyhän Pietarin yliopiston filologiseen tiedekuntaan klassillisia kieliä ja erityisesti latinaa. Se oli hänen suuri intohimonsa. Moni toveri kirjautui opiskelemaan silloin muodikkaita luonnontieteitä. Niin oli tehnyt myös Vladimirin veli, Alexander. Mutta Vladimiria eivät luonnontieteiden yliopisto-opinnot kiinnostaneet. Syistä, jotka eivät ole täysin selvillä, Uljanov päätti lukea juristiksi. Hän kirjoittautui Kazanin yliopistoon. Sieltä hänet karkotettiin; hänen katsottiin ottaneen osaa opiskelijalevottomuuksiin. Latinan kielestä hän päätti luopua mutta panosti koululatinassa oppimaansa reto- riikkaan ja hyödynsi sitä tehokkaasti oikeustieteen opinnoissaan ja myöhemmin poli- tiikassa. Juridiikan tutkinnon Uljanov suoritti Pyhässä Pietarissa 1891. Tavalliseksi lakimieheksi hän ei pitkäksi toviksi jäänyt: sillä hän alkoi lukea lakia väärämieliseksi katsomalleen tsaristiselle järjestelmälle, jopa koko maailmalle. Vuonna 1897 Vladi- mir Uljanov karkotetaan Siperiaan. Sisäinen maanpako ei estä vallankumouksen valmistelua. Vapauduttuaan 1900 hän siirtyy ulkomaille yhdessä vaimonsa Nadezhda K. Krupskajan kanssa.

lenin 2

Simbirskin gimnazian (< kr. γυμνάσιον) voi väittää joko täydelleen onnistuneen tai täydelleen epäonnistuneen Vladimir Uljanovin hyvekasvatuksessa, ja samaa voi sa- noa myös hänen kotikasvatuksestaan. Rehtori Kerenskiltä saamastaan hienosta to- distuksesta hän ei ollut kertakaikkisen kiitollinen: hän kävi nimensä Leniniksi (1901 – 1902) väärentäneenä Poika Kerenskin johtaman väliaikaisen hallituksen kimppuun taidokkain puhein, joita hän tovereineen piti, ja myös asein, jotka nekin vakuuttavasti puhuivat.

Koululaisena Vladimir joutuu tavan takaa käymään kirkossa. Kumouksellista kirjalli-suutta hänen, kuten muidenkaan, ei olisi annettu lukea, mutta sitä hän kuitenkin saa käsiinsä. Nuori Vladimir ei silti vielä kapinoi – toisin kuin hänen vanhempi veljensä Alexander (Sasha). Tälle rebellionismi tuli kalliiksi; hänet vangittiin yhtenä pääsyyl- lisenä maaliskuun 1. päivänä 1887 tsaari ­Alexander III:tta vastaan tehtyyn murhayri- tykseen. Sasha hirtettiin Pähkinälinnassa 8.5.1887. Hän kieltäytyi rukoilemasta ar- moa, vaikka hän olisi saanut kuolemantuomion muutetuksi Siperian pakkotyöksi (Ti- monen 1933, 9; Service 2000, 57–58). Sashasta ei ollut osoittamaan kristillistä nöy- ryyttä (humilitas) vaan roomalaista miehuutta ja mielenlujuutta (virtus, constantia) ja myös, näkökulmasta riippuen, ylimielisyyttä (ὕβρις, superbia).

Kovaluontoinen Vladimir hyväksyi de facto ja de jure kaikki veljensä toimet. Tyynesti hän huomautti, ettei Sasha olisi mitenkään voinut toimia tai olla toimimatta toisin. Tiedetään myös, että Vladimiria hänen veljensä kuolema masensi ja raivostutti. Tsaarin olisi Vladimirin mielestä pitänyt oma-aloitteisesti armahtaa Alexander. Vladi- mir oppi vihaamaan entistä syvemmin tsaaria ja tsaristista Venäjää. Sashan hirtto-tuomiosta seurasi Simbirskin piireissä maineenmenetys Uljanovien »terroristiper- heelle». Se joutui eristyksiin ja muutti sitten pois. Vladimir todisti lujaa luonnetta siinä, että hän vei kouluopintonsa loppuun.

Rehtori Kerenski riemuitsi Vladimir Iljitshin osoittamista roomalais-venäläisistä hy- veistä ja tämän loistavista arvosanoista. Kun oppineesta nuoresta sitten kasvoi mies ja ammatillisesti vallankumouksellinen reetori ja kirjailija, hän oli siitä velkaa Kreikan ja Rooman perinnölle yhtä paljon kuin Karl Marx ja Friedrich Engels olivat omilla ta- hoillaan (Service 2000, 40). Latinan kieliopin Vladimir Iljitsh oli täydelleen sisäistä- nyt. Hän selitti tuossa tuokiossa kaikki sen ongelmakohdat, kuten monenlaiset parti-siipit ja epäsuoran esityksen, häntä kuusi vuotta vanhemmalle Anna-sisarelleen. Latina ja kreikka opettivat Vladimirin käyttämään filologista metodia, tiukkaan lau- seenjäsennykseen perus­tuvaa lähilukutaitoa. Sen avulla hän osasi heti nähdä, mikä idea hänen kulloinkin lukemaansa kirjaan sisältyi.

Service arvioi, että Uljanov oppi Demostheneelta ja Cicerolta, miten vastus­tajan ar- gumenttien muurissa voidaan havaita rako ja kuinka muuri siihen iskut kohdistamalla murretaan esittämällä parempia argumentteja ja vasta-argumentteja. Entä Uljanovin humanistinen ihmiskäsitys? Homeroksen myytilliset sankarit, kuten Akhilleus, Hektor ja Odysseus sekä Ksenofonin ja Liviuksen historiateoksissaan eloisasti kuvailemat kreikkalaiset ja roomalaiset ja muut, saman miehuuden mallit (παραδείγματα ἀνδρείας, exempla virtutis) saivat hänen arvostamaan yli kaiken yksittäisten johtajien roolia tapahtumien virrassa. Herodotoksen ja Thukydideen lähiluku lienee motivoinut Vladimiria tutkimaan historian tapahtumien taustoja (Service 2000, 40). Osaltaan antiikin historiateokset auttoivat häntä ymmärtämään ihmisten intohimoon taipuvaista luonnetta sekä yhteisöjen sisään rakentuneita ristiriitoja, puoluetaisteluja ja elämän melkoisen sotaista luonnetta. "

HM: Omasta puolestani uskon, että Lenin tuskin tuollaisilla kauheasti vaivasi päätään...

JS: " Thukydideen ja muiden Kreikan ja Rooman auktoreiden teoksiinsa sijoittamat puheet vakuuttivat Vladimirin retoriikkaan sisältyvistä mahdollisuuksista. Hoyt H. Hudson valaisee bolshevistien retoriikka-konseptia: Lokakuun vallankumouksen alkupäivinä Aleksander Kerenskin armeija oli vain kilometrien päässä bolshevikkien hallussaan pitämästä Pietarista. Kerenski uhkasi vallata kaupungin takaisin. Rinta- malta lähetettiin kuriiri vaatimaan apua. Kuriirilta kysyttiin: »Lisää sotilaitako te vaa- ditte?» Mutta mies sanoi: »Ei, me haluamme reetoreita!» Bolshevikit tarvitsivat agi- taattoreita innostamaan sotilaita ja antamaan heille tavoitteita. Kuorma-autollinen pu- hujia ajettiin kiireen vilkkaa rintamalle (Hudson 1990, 22–23). Vaikea tilanne kääntyi retoriikassaan onnistuneiden bolshevikkien voitoksi. Kun bolshevikit likvidoivat vihollisiaan, he saattoivat säästää ne, jotka he havaitsivat hyviksi puhujiksi vastaista käyttöä varten. "



HM: Bolshevikit eivät harrastaneet sellaista likvidoimista kuin esimerkiksi Suomen Valkoiset vallankumouksen jälkeen, koska noin kaksi vuotta kestänyt yli koko maan pyyhkinyt sisällissota yhdessä 1. maailmansodan ja näihin liittyneiden rintama-kulkutautien kanssa on jo pyyhäissyt aivat "tarpeeksi" väkeä, pääasiassa nuorehkoja miehiä yhtensä jopa 10 miljoonaa, noin puoliksi kumpikin.


JS: " Leninin kielenkärki oli heikosti kehittynyt. Se aiheutti sorahtavan »ärrän» mutta ei estänyt häntä hypnotisoimasta ihmisiä tehopuhein. Pääsääntöisesti Lenin karttoi lennokasta puhetaitoa, eikä hän sitä oikein muissakaan sietänyt. Tässä hänellä oli argumenttina se, että huumaavan, siis trotskilaisen puhetaidon teho kestää vain het- ken pienen. Paremmin toimivat hellittämättä päähän taottavat iskusanat (joita meidän aikamme konsultit toistuvasti käyttävät: on missiota, strategiaa, visiota, kehitystä, ke- hityskeskustelua, haastetta, muutosta, synergiaa, laadun varmistusta, itse- ja ver- taisarviointia, tahtotilaa, tahtotila­tavoitetta ja laatuaikaa – nämä ovat konsulttireto- riikan topoksia). Leninin puheet tekivät fyysillisen vaikutelman kumoamattomasta totuudesta kaikkien mielipiteiden ja kaiken tavallisen retoriikan yläpuolella (Timonen 1933,123–124). Leninin sanottiin usein edustavan dialektiikkaa, pikemminkin kuin retoriikkaa. Dialektiikka on joko parempaa kuin retoriikka tai retoriikan korkeampi muoto (vrt. Aristoteles 1997,10). "



HM: Tuo on sellaista, mitä Aristoteleen aikana MUUT tarkoittivat sanalla dialektiikka.

Se EI ole sitä dialektiikkaa, jonka isäksi Aristoteles sanoi Zenon Elealaista, ja jota hän siis itse sanalla dialektiikka tarkoitti.


http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Dialectics


Aristoteles tarkoitti sillä (ainakin tuossa yhteydessä) aika tarkasti sitä, mitä nykyään sanotaan DIALEKTISEKSI LOGIIKAKSI, ja vieläpä materialistiseksi dialektiseksi logiikasi, eikä johdonmukaisesti IDEALISTISEKSI eli hegeliläiseksi logiikaksi, sillä hegeliläiseen dialektiikkaan sisältyy EPÄARISTOTEELINEN TOTUUS-KÄSITYS KOHTEEN VASTAAVUUTENA AJATUKSENSA ELI IDEANSA KANSSA (`tosi saksalainen, proletaari´, ´oikea tiedemies´ jne.)

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Dialectical+Logic

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/artikkeleita/dial.html

Materialistista dialektista logiikkaa ei voi keksiä eikä määritellä, ellei ole ensin määritellyt muodollista logiikkaa, sillä sille ominaiset DIALEKTISET VASTA-KOHDAT määräytyvät nimmenomaan siitä, että ne ovat toisiaan edellyttäviä vastakohtia ollakseen lainkaan olemassa, JOTKA EIVÄT KUMMINKAAN PERI- AATTEELISESTI TAIVU TOISENSA KATEGORISESTI POIS SULKEVIKSI MUODOLLISLOOGISIKSI VASTAKOHDIKSI.

Aivan muidenkin alojen käsitteet voivat SUHATUSA TOSIIINSA DIALEKTIS- TEN VASTOHTIEN TAPAAN, esimerkiksi kuin ´sisältö ja muoto´, tai ´objektiivinen ja subjektiivinen´, tai  ´syy ja seuraus´.

JS: " Hänen onnistui hypnotisoida heikkotahtoiset intellektuellit ja tietämättömät joukot. Monien puhujien tapaan Lenin saattoi hermoilla sitä enemmän, mitä suurempi yleisö häntä odotti. Mutta heti kun mies astui lavalle, otti kiinni takinliepeestään, kal- listui eteenpäin, naulitsi kuulijoihin tuiman katseensa ja latasi ilmoille sarjan iskusa- noja, jopa trotskilainen palopuhe onnistui häneltä yli hänen omien odotustensa. »Kaikki poistuivat paikalta täysin vakuuttuneina siitä, että moiset iskusanat olivat Venäjällä ainoa keino nopeuttaa sosialismin prosessia» (Service 2000, 176).

Monissa tapauksissa Lenin ei niinkään argumentoinut, vaikka hän ehdottomasti sen- kin taidon hallitsi.Sen sijaan hän käski ja komenteli.Ja tavan takaa tämä reetori käytti neuvokkaita haukkumasanoja ja letkautuksia (Timonen 1933,121,161; Service 2000, 340).

Erään vuonna 1906 pitämänsä puheen Lenin lopetti kliimaksi-nimiseen kuvioon sekä toistoon: »Meidän täytyy riveissämme kehittää, kasvattaa ja lujittaa kuoleman- halveksuntaa, kuolemanhalveksuntaa!» Siinä kaikuu spartalaisen tai roomalaisen sotilasjohtajan ääni. – Strategi Leninillä oli tapana painottaa voimakkaasti lauseiden loppua. Siten hän havainnollisti missiotaan ja visiotaan sekä tahtotilaansa ja niin edelleen.

Tsaari kaivaa maata omien jalkojensa alta, kun hän 1903 kanonisoi Serafim Saro- vilaisen vastoin Pyhän Synodin tahtoa. Serafim oli sotaseikkailua vastustavan kreivi Sergei Witten mukaan profetoinut tsaarille, että pian solmittaisiin Tokiossa voitokas rauha. Mutta Venäjän Japanin-sota (1904–1905) päättyi päinvastoin, kuin Serafim, väärä profeetta, oli ennustanut. Julkista luottamusta (fides publica) syövät Venäjällä monet tapahtumat. Kriitikkopappi Georgi Gapon johtaa työväen kulkuetta; sunnun- taina 9.1.1905 se lähtee liturgisesti marssimaan Talvipalatsia kohden. On määrä ojentaa anomuskirje tsaarille. Mutta siitä päivästä tulee verinen sunnuntai, kun »vas- taan kajahti tervetuliaisiksi yhteislaukauksia, jotka kaasivat katuun pari sataa henkeä» (Timonen 1933, 92).

Timonen näkee Lev Davidovitsh Trotskin (1879–1940) jo vuonna 1904 osanneen ennakoida, mihin Lenin politiikassaan ja erityisesti puoluepolitiikassaan tosiasi-allisesti pyrki ja miten tämän projekti vaiheittain eteni ja toteutui »viimeistä pilkkua myöten». – Trotski rakentaa argumenttinsa kliimaksin muotoon. Näet kliimaksi jos jokin sopii hienosti vallankumouksen tai vastavallankumouksen teon kuvastoon:

Puolueen sisäisessä politiikassa nämä [Leninin menetelmät] tulevat johtamaan, niin kuin jo nyt näemme, siihen, että puoluejärjestö ’korvaa’ puolueen, puolueen keskuskomitea korvaa puoluejärjestön ja vihdoin diktaattori korvaa keskus-komitean: edelleen komiteat tulevat hoitamaan ’suunnan’ ja kumoamaan sen ’kansan’ ollessa vaiti (Timonen 1933, 69).

Trotski miltei ennusti, että Leninistä tulisi keisarinvallan Venäjällä, Uudessa Roomassa lopettava, tasavallan palauttava diktaattori tai peräti uusi, tosin punainen keisari keisarin paikalle Uuden Rooman keisarien taistellessa vallasta ja saaliista.

Asuessaan Sveitsissä 1916 Lenin tosissaan lietsoo maan sosiaalidemokraatteja aloittamaan maailmanvallankumouksen! Onnistumisen mahdollisuudet hän havait- see hyviksi (Timonen, Kaarina 1989, 23 professori Osmo Jussilan antaman tiedon mukaan). Silloin hänen retoriikkansa ei herätä vastakaikua. Kun Lenin ulkomailla kymmenen vuotta – Sveitsissä kuusi ja puoli – vietettyään palaa Zürichistä Trelle-borgin, Tukholman ja Tornion ja Helsingin kautta Pietariin, hän, Venäjän uusi keisari hyvässä uskossa julistaa Suomen Asemalla pitämässään puheessa globaalin vallankumouksensa sanomaa (3.4.1917):

Rakkaat toverit, sotilaat, matruusit, työläiset! Olen onnellinen saadessani teissä tervehtiä Venäjän voittoisaa vallankumousta, tervehtiä teitä maailman proletaa- risen armeijan etujoukkona […]. Imperialistinen ryöstösota [l. maailmansota] aloit- taa kansalaissodan koko Euroopassa […]. Lähellä on nyt se hetki, jona toverimme Karl Liebknechtin innoittamina kääntävät aseensa kapitalisti­riistäjiään vastaan […]. Koko maailman sosialistisen vallankumouksen sarastus on jo näkyvissä […]. Saksassa kaikki kiehuu […]. Tänään, huomenna, päivänä minä hyvän­sä imperia- lismi saattaa kaatua romahtaa koko Euroopassa. Teidän toimeenpanemanne Ve- näjän vallankumous on pannut sen alkuun ja avannut uuden aikakauden. Elä- köön koko maailman sosialistinen vallankumous! (Timonen 1933, 249–250; käännöstä vähän muutettu).

Lenin haaveili yleismaailmallisesta kansalaissodasta. Suomen kansalaissodan hän ennusti päättyvän punaisten katkeraan häviöön.Niin siinä kävikin.Tulos sai silti hänet Trotskin mukaan pahasti kiihdyksiin. Lenin tajusi, etteivät bolshevikkien voimat riittäisi kostosotaan valkoista Suomea vastaan: bolshevikeille itselleen olisi siinä tilanteessa tullut noutaja, kuten Timonen rohkeasti arvioi (Timonen 1933, 364–366).

Lokakuussa 1917 Aleksander Kerenski peräytyy ja bolshevikit saavat vallan. Helmi-kuussa 1918 toveri Lenin vaatii diktaattorimaisesti bolshevikkeja mukisematta alle- kirjoittavan Brest-Litovskin erillisrauhansopimuksen Saksan kanssa. Hän lausahtaa, että jos bolshevikit eivät sitä tee, he allekirjoittavat oman kuolemantuomionsa; sak- salaiset tulevat päälle; kolmessa viikossa luhistuu bolshevikkihallinto. Karl Radek vastustaa ensin Leninin hanketta. Lenin, ovela kuin kettu, käyttää vertauksen toposta ja laittaa toveri Radekille luun kurkkuun:

Sinähän olet tyhmempi kuin kana! Kana ei pysty tekemään valintaa, kun sen pitäisi ylittää liidulla sen ympärille piirretty kehä. Mutta kana toki pystyy sanomaan puolustuksekseen, että jonkun toisen käsi on ympyrän piirtänyt. Mutta sinä olet omin käsin piirtänyt ympärillesi kuvion ja sen sijaan, että näkisit todellisuuden, tuijotat nyt piirtämääsi kuviota (Service 2000, 341).

Kaikki toverit luopuvat vastarinnasta, ja erillisrauhansopimus allekirjoitetaan 3. maa- liskuuta. – Kenties Leninin retoriikan pitää katsoa yltäneen niin korkealle tasolle, että sitä todella pitää kutsua dialektiikaksi. Aristoteles sanoo jokseenkin kenen tahansa voivan ryhtyä reetoriksi, »mutta dialektikoksi ei voi ryhtyä vaan siihen tarvitaan kykyä» (Aristoteles 1997, 10). Sitä kykyä oli Leninillä ja mitä ilmeisimmin myös Trotskilla. "

HM: Retoriikkaa ei pidä nimittää dialektiikaksi, ainakaan enää Sokrateen jälkeen. Dialektiikka ei ole aina kovin retoorista, koska se on vaikeata ymmärtää, eikä sitä voi siten formalisoida ja laskennallistaa kuin muodollinen logiikka.



*****

Vladimir Uljanov, latinisti ja Rooman tsaari (osa 2)

lenin 4

JUHANI SARSILA

" Terrorin avulla triumfiin

Lujittaakseen valtansa bolshevikit turvautuivat ankaraan terroriin. Itse Lenin oli alusta pitäen energisesti vaatimassa terroria. "

HM: Lenin ei vaatinut eikä hyväksynyt (valtuo)terroria (rikoslainkieltämien keinojen käyttämistä poliittisiin ja hallinnollisiin tarkoituksiin). Tämä aivopieru on palautettava alkuunsa. Se on härski läheteidenvääreenysvale:

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/03/kansan-aani-4-2003-aleksandr-solzenitsyn-myotavalehteli-nato-n-sapluunalla

" Lenin ei "kannattanut laillista terroria"...


Todellisuudessa Lenin kielsi kirjaamasta ”laillista terroria” rikoslakiin "siteera-tussa" kohdassa, jossa kirjoitti asiasta 7.5. 1922 oikeusministeri Dmitri Kurskille seuraavasti:

"т.Курский! В дополнение к нашей беседе посылаю Вам набросок дополнитель- ного параграфа Уголовного кодекса…Основная мысль,надеюсь,ясна, несмот- ря на все недостатки черняка открыто выставить принципиальное и по-литически правдивое (a не только юридически - узкое) положение, моти-вирующее суть и оправдание террора, его необходимость, его пределы.

Суд должен не устранить террор; обещать это было бы самообманом или об- маном, а обосновать и узаконить его принципиально, ясно, без фальши и без прикрас. Формули-ровать надо как можно шире, ибо только революционное правосознание и революционная совесть поставят условия применения на деле, более или менее широкого.

С коммунистическим приветом Ленин. "

Tov. Kurski! Täydennykseksi keskusteluumme lähetän Teille rikoslain täydentävän kappaleen hahmotel-man... Perusajatus on toivoakseni selkeä lukuun ottamatta luonnoksen kaikkia puutteita tuoda avoimesti esiin teesi,joka on (oikeus)-periaatteellisesti ja poliittisesti oikea (mutta ei kapean juridisesti) ja joka määrittelee terrorin olemuksen ja oikeutuksen, sen tarpeen ja rajat.

Oikeusjärjestelmän pitää olla poistamatta terroria kokonaan: sellaisen lupaaminen olisi itsensä ja muiden pettämistä,mutta [sen pitää] perustella ja laillistaa se (oikeus-) periaatteelliselta kannalta selkeästi ilman vilppiä ja kaunistelua.Muotoilla pitää ylei- simmällä mahdollisella (ei rikoslain, RK) tasolla, sillä vain vallankumouksellinen oikeudentaju ja omatunto asettavat itse asiassa suppeamman tai laajemman (poliittisen, erikoislait ym., ei juridisen, RK) käytön ehdot.

Kommunistisin terveisin Lenin "

(Oikeusperiaatteet ovat eri asia kuin lait: ne ovat edellytyksiä, että lait voivat olla lakeja, esimerkiksi takautuvan rikoslain kiellon periaate, hyödynsaaja maksaa - periaate, jne.)


Leniniä on tulkittu väärin myös Lenin-arkiston englanninnoksessa. Sen mukaan Lenin olisi kirjoittanut:


Further to our conversation, I herewith enclose the draft of an article supple-mentary to the Criminal Code.

... The main idea will be clear, I hope, in spite of the faulty drafting - to put for-ward publicly a thesis that is correct in principle and politically ([puuttui:but] not only strictly juridical), which explains the substance of terror, its necessity and limits, and provides justification for it.

The courts must not ban terror [oik: must refrain from banning terror totally] - to pro- mise that would be deception or self-deception - but must formulate the motives un- derlying it, legalise it as a principle, plainly, without any make-believe or embellish- ment. It must be formulated in the broadest possible manner, for only revolutionary law and revolutionary conscience can more or less widely determine the limits within which it should be applied.


Solzhenitsyn on sitten karsinut englanninnoksesta (eikä originaalista),pois virkkeen "in spite of the faulty drafting" (eli kieltosanan!). But-sanan (vaan, mutta) jättä-misellä pois on muutettu rajaus ja negaatio redundanssiksi (eli muka sama toi-seen kertaan varmuuden vuoksi)! (Ero on vastaavanlainen kuin lausen "En ole hel-sinkiläinen vaan/mutta suomalainen!" muutettaisiin lauseksi "En ole helsinkiläinen, (enkä) suomalainen!".)

Ilmaus ”oikeusjärjestelmän pitää olla poistamatta terroria kokonaan” on muu-tettu ilmaukseksi ”oikeus ei saa poistaa terroria”. Sana ´terrori´ on venäjässä eri sijamuodossakin noissa ilmauksissa, sana ´kokonaan´ on ehdottoman olennainen suomennoksessa, sillä suomen objektin sijamuoto ei tee kielteisessä lauseessa tuossa merkityseroa kuten positiivisessa: "Pitää pitää poistaa terrori/terroria!".

(Englannintaja viittaa luonnokseen, sen osaan, the drafting = tietty luonnostelu, joten hänellä on ehkä ollut se luonnoskin. Itse asiassa tuo черняк [černjak] voikin olla tasan yhtä hyvin erillinen skizzi kuin koko paperikin! Eli pitäisi kääntää "huolimatta kaikista virheistä kaavailussa,että esitettäisiin ... ("laillista terrroria" rikosla-kiin)". Mutta kuten sanottu, meillä niitä kommentoitavia luonnoksia ei ole, vaan pelkästään Leninin kommetit joihinkin sellaisiin.)

Jos Leninin teksti olisi julkisuuteen tarkoittua tekstiä, jossa on otettu huomioon myös thallisen vääristelyn mahdollisuus hän olisi varmaan lisäännyt ensimmäiseen virkkee- seen yhden pikkusanan "чтобы", jotta olisi juuri sanottu "kaikista virheistä kaavailussa, jotta esittäisiin (oikein)... "

Основная мысль, надеюсь, ясна, несмотря на все недостатки черняка чтобы открыто выставить...

Näin minä sen ainakin käsitämn, ja tässä kohdassa myös englannintaja.

Kyse ei ole lain tekstistä, eikä edes viittauksista, vaan oikeustieteilijöiden sisäpiirikeskustelusta oikeusperiaatteista, jota ei ollut tarkoitettu julkiseksi.



JS: " Vuodesta 1917 hän luki ihaillen Machiavellia, joka antoi hallintovallalle täydet, jo antiikin Rooman diktaattorien ja konsulien käyttämät oikeudet, mitä brutaaleimpiin toimiin (Service 2000, 203). Monet vaarat uhkasivat Leninin asiaa, muutkin kuin Venäjän porvarit ja interventiota hautovat länsimaat; läntisten joukko-osastojen tulon Lenin osasi ennustaa.

Bolshevikkien vangitsema tsaari Nikolai II uhkasi näiden valtaa. Saartorengas kiristyi. Lähestyvä valkoisten armeija voisi yrittää vapauttaa tsaarin ja saada propa-gandavoiton; punaiset joutuisivat masennuksen valtaan. Niinpä bolshevikit ampuivat 18. heinäkuuta 1918 kansalaiseksi alennetun Nikolai ­Romanovin ja koko hänen per- heensä. Siitä kuuluu ilman muuta täysi vastuu Leninille (Service 2000, 363 – 364). Joka haluaa, voi lisäksi syyttää vaikkapa Aristotelesta ja Machiavellia ja antiikin Rooman diktaattoreita. "

HM: Sanoisin, että tsaariperheen kanssa mentiin vielä tsaarivallan säännöillä var- sinkin, kun täysfeodalistiset Valkoiset puskivat päälle palauttamaan aatelisvallan ja laajentamaankin sitä, esimerkiksi Suomeen. Tsaari ei ollut epäröinyt listiä perheittäin esimerkiksi rajaseutujen kapinallisia vähemmistöjä, Baltian "kieroilevia" juutalaisia jne.

Teloitusryhmän johtaja Jakov Jurovski oli käännynnäisluterilainen uskonfanaatikko, jolla oli ilmeisesti jokin oma tapaus kostettavanaan. Muu ryhmä koostui Valkoisten puolelta tulleista unkarilaisista entisitä sotavangeista. He eivät osanneet venäjää (johtaja osasi saksaa, oli opiskellut Saksassa kirkollisia) eivätkä olleet välttämättä täysin jyvällä, mistä on kysymys. Yksi olisi joidenkin tietojen mukaan ollut Imre Nagy, Unkarin myöhempi Varsovan liitosta irtoamaan pyrkinyt puoluejohtaja.

JS: " Valtion voi päätellä omistavan kansalaisensa, ainakin kansalaistensa ­ruumiit. Ja valtio saa tietyissä oloissa tehdä kansalaisistaan ruumiita ja tehdä niille, mitä mielii. Kansalainen Nikolai Romanov lohduttautui lukemalla Vanhaa Testamenttia ja 1800-luvun venäläisiä klassikkoromaaneja. Leniniä ­Nikolai Romanov piti Antikris-tuksena. Hän ei osannut pitää Leniniä vain kilpailevana keisarina. Ikonien vaihto, käyttääksemme kielikuvia, vaati bolshevistiselta vallalta myös likaista työtä.

Kesällä 1918 vallankumousjohtaja kärsii päänsärystä, unettomuudesta ja uupu- muksesta. Vihollisten likvidointi ja yhteydenpito omien kanssa pitävät miehen työn touhussa. 9. elokuuta hän sähköttää J.B. Boshille Penzaan vaatien kuvernementin toimeenpanevaa komiteaa suorittamaan tehokkaasti velvollisuutensa:

Olen saanut sähkösanomanne [kulakkien aloittamasta kapinasta – JS]. Tulee järjestää vahva vartiosto luotettavista valiomiehistä, turvauduttava armottomaan joukkoterroriin kulakkeja, pappeja ja valkokaartilaisia vastaan; epäilyttävät henkilöt on teljettävä keskitysleireihin kaupungin ulkopuolelle. Pankaa retkikunta liikkeelle. Sähköttäkää toimeenpanosta (K. Timonen 1989, 23).

11. elokuuta Vladimir Lenin lähettää Penzan bolshevikeille uuden tekstiviestin. Hän oli saanut päähänsä, että esiteollisissa, takapajuisissa yhteiskunnissa tavalliset julkiset teloitukset kelpaavat uusiokäyttöön, kun varmistetaan moderni vallanku- mous. Seuraava vihan retoriikan esimerkki on vielä edellistä tehokkaampi; ja vielä selvemmin se rakentuu Cicerolta tutun kliimaksin varaan. Kliimaksi (κλῖμαξ, portaat - myös kidutuskäytössä, retoriikassa ilmaisun asteit­tainen vahvistuminen) lienee muita ajatuskuvioita konkreettisempi tai ainakin yhteydessään toimiva). Tapansa mukaan Lenin, marxismin Cicero, vaatii suorin sanoin:

Toverit! Viiden kulakkialueen vastarinta pitää tukahduttaa säälittä. Koko vallan­ku- mouksen edut vaativat tätä, koska ’viimeinen taisto’ kulakkien kanssa on nyt kaik- kialla menossa.Pitää antaa esimerkki: 1.Hirttäkää (ja varmistakaa,että hirtto tapah- tuu kaiken kansan nähden) ainakin sata tunnettua kulakkia, rikasta miestä, ve- renimijää. 2. Julkistakaa heidän nimensä. 3. Anastakaa ­heiltä kaikki heidän viljan- sa. 4. Valitkaa panttivangit eilisen sähkeen mukaisesti. Pankaa toimeksi niin, että satojen kilometrien säteellä ihmiset saisivat nähdä, vavista, tuntea nahoissaan ja huutaa:verenimijä-kulakit kuristetaan ja tullaan kuristamaan kuoliaiksi […]. Etsikää muutama todella kovaluontoinen mies (Service 2000, 365).


HM: " Tässä on todennäköisesti ollut kyseessä "rasputiinien" korpiuskonlahko, joka on ryhtynyt kapinaan johtajiensa toimesta liittyäkseen Valkoisiin tai antonovilaisiin (Kerenskin kuvernööriksi nimittämä poliisikenraali, joka toimi aluksi yhteistyössä bol- shevikkien kanssa Valkoisia vastaan mm. toimittamalla viljaa, mutta kyttäsi kuitenkin lyödäkseen puukon selkään (kuin Antanas Smetona Pilsudskin puolalaisille inter-ventionisteille varmaan perustaakseen oman valtion). Ongelma on kuin islamisti-lahkon kanssa, että johtajat määräävät kaiken, mutta eivät sotke omia käsiin kuin korkeintaan sisäisiin kurinpalautuksiin.

Tämä nyt sitten on sitä terroria, mutta siihen tarvitaan poikkeus(tila)lakiin verrattava korkeimman tason päätös.


JS: " Leninin erittäin hyvin tuntema Aristoteles sanoo Retoriikka-teoksessaan (Aristoteles 1996, 35):

Miehuullisuus [ἀνδρεία] on hyve, jonka avulla tehdään vaarojen uhatessa jaloja tekoja lakien mukaisesti ja niille kuuliaisina.

Kovasydäminen tai kukaties vallan sydämetön filosofi Aristoteles olisi siunaten hyväksynyt kaikki Leninin brutaalit teot:

Vihollisille kostaminen sopimisen sijasta on myös jaloa, sillä samalla mitalla vastaaminen on oikeudenmukaista ja oikeudenmukainen on jaloa, eikä rohkean miehen sovi jäädä häviölle (Aristoteles 1996, 36).

Sama koskee rohkeaa naista: 30. elokuuta 1918, jokseenkin klo 22, pimeän illan langettua, tekee sosiaalivallankumouksellinen, 28-vuotias Fanny Kaplan (1890 – 1918) murhayrityksen. Fanny, sikäli kuin se on hän, ampuu revolverilla kaksi luotia Leniniin. Fanny katsoo, että Lenin oli pettänyt vallankumouksen. Lenin säilyy, jotkut kertovat, hädin tuskin hengissä ja kaiketi menettää lopunkin terveytensä; se oli reis- taillut etenkin revoluutiota tehtäessä. Toisaalta murhayritys aloittaa Leninin tuotteista- misen henkilöpalvonnan esineeksi. Toisen, virallisemman, historiaan menneen versi- on mukaan luodit eivät olisi nimeksikään vahingoittaneet punaista johtajaa. Kuvissa tämä naureskellen esittelee lehtimiehille naarmujaan ja tuotteistaa itseään massoille.

Fannyllä oli kylmä sydän mutta niissä pimeissä oloissa varsin tarkka käsi. Fanny oli vangittu 1907 Kiovassa tsaarin virkamiehen murhayrityksestä. Siitä hyvästä hän oli viettänyt Siperiassa 11 vuotta. Opettiko Siperia Fannyä? – Tuskin. Vankeus aiheutti hänelle pysyvän päänsäryn ja puolittaisen sokeuden. Fanny Kaplanin elämään ja murhayrityksen tapahtumahorisonttiin liittyy mysteerejä. Kaikki historioitsijat, heidän joukossaan Service, eivät usko Fanny Kaplanin laukaisseen asetta. Ehkä Tsheka väärensi Fannyn syylliseksi. Nuori nainen ammutaan syyllisenä 3:s syyskuuta oman suorasukaisen ja stoalaista mielenrauhaa osoittavan tunnustuk- sensa perusteella, sikäli kuin hän oikeasti sellaista antoi.

Murhayritys saa Pravdan uhkaamaan seuraavana päivänä (31.8.) yli etu­sivun ulottuvin rivein: »Proletariaatin vastauksena on organisoitu massaterrori!»

Tshekan teloittamia ihmisiä Kievissä vuonna 1919.

Tshekan teloittamia ihmisiä Kievissä vuonna 1919.

Uhkauksesta tuli täyttä totta. Vihainen proletariaatti vangitsi, kidutti ja teloitti ihmisiä myös spontaanisti.Pravdan otsikon »proletariaatti» tarkoittaa eufemistisesti Tshekaa. "

HM: Ei tarkoita. Se tarkoitti ammattiliittoja. Ammattiliitot toivat ohjatusti ja kurinalai- sesti. TSEKA oli mustasukkainen ammattiliitoille, että ne eivät saisi harrastaan min- käänlaista kurinpitoa,paitsi korkeintaan tehtaiden seinien sisäpuolella. Lenin piti niitä joissakin tapauksissa sopivampina järjestyksenpitoon ja turvallisuudenvalvontaan kuin TSEKAa. Tästäkin on linkissäni lainauksia.

JS: " Toinenkin tapaus oli niinä päivinä omiaan sysäämään tovereita massaterrorin tielle, nimittäin Pietarin Tshekan päällikön, Uritskin murha.
Pravda julisti 1. marras- kuuta maailmanvallankumouksen alkaneeksi. Voitonsanomia saatiin Euroopasta. Lenin oli ennustanut Saksan vallankumouksen aikana, että »bolshevismin basilli on ylittävä korkeimmatkin muurit kaikkialla» (Timonen 1933, 396). Tämä, metaforana mainiosti onnistunut ennustus, taisi toteutua 20. vuosisadan kuluessa. Leninin kie- likuvat ovat ­monesti odottamattomia ja aina voimakkaita ja selkeitä sekä dialektisia.

Lenin pitää teollisesti vahvan Saksan vallankumousta tärkeämpänä kuin takapajuisen Venäjän vallankumousta. "

HM: Ei pdä. Se oli Trotski. Saksan kumous on tärkeä, mutta ei "elämän ja kuoleman kysymys" venäjän vallankumoukselle. lenin kyllä halusi, että johatavt puolalaiset kommunistit kuten Ros Lxemburg ja Clara Zetkin kuuluvat mielummin Saksan puo- lueeseen kuin Venäjän. (Koekimääräinen taso nousee molemmissa puolueissa...)

JS: " 4. heinäkuuta 1920 vallankumousjohtaja antaa ohjeet neuvostovallan pystyt-tämiseksi kaikkiin länsimaihin. Ohjeet ovat samat kuin Venäjällä; porvaristo on tu- hottava yhtä väkivaltaisesti kaikkialla ja sen vaikutusvaltaisimmat hahmot suljettava keskitysleireihin (Timonen 1933, 406). Leninin elämän kenties suurin suru ei näkö- jään siinnyt hänen ja vaimo Nadja K. Krupskajan (1869–1939) lapsettomuudesta vaan siitä, ettei Saksasta lupaavasta alusta huolimatta kehittynyt neuvostotasa- valtaa. Lenin ihaili yli kaiken teollistunutta Saksaa mutta halusi vetää senkin maailmanvallankumouksen pyörteisiin. Saksassa oli paljon porvareita ja aatelisia. "

HM: "Porvariston hävittäminen luokkana" (kuten kulakkienkin) tarkoitti, että heidät psitetään muihin töihin. (Kts. vanha keskustelu linkissä)

JS: " Anno 1920 aatelismies Bertrand Russell (1872–1970) käy Moskovassa pitkän vuoropuhelun säätytoverinsa Vladimir Leninin, aateliselta nimeltään Uljanovin kans- sa. Russellin sydäntä kylmää, kun Lenin nauraa hohottaa tehdessään selkoa siitä, miten hänen miehensä olivat tehneet selvää varakkaista talonpojista:

Kohdatessani Leninin minusta tuntui odottamaani paljon heikommin siltä, että olin tavannut suurmiehen; päävaikutelmani olivat eräänlainen lahkolaisuus ja mongo- linen julmuus. Kun kysyin häneltä, kuinka sosialismia oli sovellettava maanvilje- lykseen, hän selitti ihastuksissaan, kuinka hän oli kiihottanut köyhät maanviljelijät rikkaampia vastaan. »Ja kohta he ripustivat ne lähimpiin puihin – hahhahhaa!» Hänen naurunhohotuksensa, kun hän kuvitteli näkevänsä surmatut riippumassa hirtettyinä, sai vereni hyytymään (Russell 1969, 184).

Bertrand Russell olisi voinut vuonna 1950 kirjoittamassaan tekstissä ­Unpopular Essays (jonka Kyllikki Sutinen on ilmeikkäästi kääntänyt nimellä Filosofiaa joka- miehelle ja muita esseitä) antaa Leninille pari tähteä tämän osoittamasta avomieli- syyden hyveestä, transparenssista. Leninille näkyy kehittyneen narsis­tinen luonne- häiriö, sanoisin. Länsimaiselle filosofille venäläisen toverin tapaaminen osoittautui pettymykseksi; Lenin ei vaikuttanut todelliselta suurmieheltä esimerkiksi Gladstonen rinnalla.Rauhallisissa oloissa Lenin ei olisi voinut Russellin mielestä päästä maansa johtoon (Russell 1969,184). Russell näki ­Leninin,kuten myös Hitlerin, Platonin oppi- laana. Lenin luuli olevansa oikea filosofi, mutta keskustelutoverin mukaan vallanku-mousjohtaja ei, kumma kyllä, kelvannut filosofiksi ensinkään (Russell 1969, 183). Lenin ja Hitler toteuttivat Telluksella Platonin ihannevaltion, pitkälti Spartassa vallin- neen järjestelmän, jossa yksilö on olemassa vain valtiota ja sen eliittiä varten (Russell 1969, 15). "

HM: Lenin piti Russelia ja Russel Leniniä hölynpölytieteilijänä. Russel uskoi mate- matiikan "palautuvan logiikkaan" (loogisiin totuuksiin) ja "luonnon olevan matemaat- tinen" (muodollisen logiikan olevan "materian järjestystä". Kanta oli lähellä nykyistä "fysikalisimia". Hän kuitenkin Russelin paradokseillaan yhtenä tärkeimpänä mate- maatikkoja ja filosofaeina oli romuttamassa tuota väärää käsitystä (ja siten lähestyi Leniniä). Russelin naisyhtävä ja sitemmin vaimo Dora Black oli aluksi suuresti ihail- lut Leniniä, mutta pettyi ankarasti, että Venäjällä ei ollutkaan laajasti menossa "seksivallankumousta".

JS: " Vuoden 1920 lopussa Pietarin asukasluvuksi mainitaan sotakommunismin ja nälän ja terrorin seurauksena 700.000, kolmannes entisestä (Timonen 1933, 422; vrt. Glinka 1994, 54). Bolshevikkien puolueen huiput saivat leipää 1,5 naulaa (660 g) päivässä, rivimiehet siitä kolmanneksen eli 0,5 naulaa / 220 g (Timonen 1933, 422). Venäjän kansantulo lähenee puhdasta nollaa. Mutta nälänhädän ja kylmyyden aika- nakin Venäjän ja koko maailman talous tulee sähkön avulla nostaa huippuunsa. Uni- versalisti Lenin uskoo erityisesti sähköteknologian ihmeitä tekevään voimaan. Hän on iki-ihastunut kaikkeen konetyöhön, teknologiaan (Timonen 1933, 67). Hän kaavai- lee ihmismielen koneellistamista (mistä sittemmin lienee tullut toisten ponnistelun ansiosta täyttä totta). "

HM: Mistähän tuollainen aivopieru kävisi selville???

Ihmismieltä EI ole "koneelistettu", eikä koneellisteta. Eikä varmaan apinamieltäkään.

ATK:ssa EI ole kyse sellaisesta.Siinä on lpoulta koneellistettu vain matematiikkaa.


JS: " Tulevaisuus ja ikuisuus

Lenin on ollut sairaalloinen lapsesta asti. Vuoden 1921 lopulta loppuunsa saakka hän tuskin näkee montakaan tervettä päivää. Ajoin hänestä tuntuu, että hän on tu- lossa hulluksi. Vallankumouksen teko on syönyt miestä, vienyt voimat ja työhalut. Masentunut Vladimir Iljitsh siirtyy eksistentiaaliseen rajatilaan. Kärsimys valaisee hänen mielensä ja näyttää sen pitkän tien, jonka loppu häämöttää. Hän oivaltaa, että hänen laulunsa on laulettu; hänen projektinsa on kaatumassa. Hän harkitsee itse- murhaa ja pyytää roomalaisittain toveri Stalinilta myrkkyä (Service 2000, 439, 445 – 446, 475).

Mutta jouluna 1922 kirjoittamassaan tekstissä, joka julkaistaan seuraavan vuoden maaliskuussa, Lenin varoittaa tovereita Stalinista. Valtaa on keskittynyt gruusialaisen käsiin. Stalin on osoittautunut liian kovaksi. Se mies täytyy poistaa puolueen yleissihteerin paikalta. "

Kummallista on, että hän ei puhu mitään Puolueen puheenjohtajasta, joka hän itse on. Hän ei myöskään esitä puoluesihteerin paikalle ketään tiettyä uutta, vaan toteaa, että myöskään Trotski, kamenev, Zinovjev tai Buharin eivät ole tehtävään sopivia. he eivät ole "riittävän bolshevistisia", eli eivät ymmärrä marxismia siten kuin Lenin kun taas Stalin ymmärtää, mutta tehtävään pitäisi saada "mukavampi" ja vähemmän vallankeskityshaluinen, muuten Stalinin tyyppinen (uusi) henkilö. (Ongelma lienee ollut, että kaikki sopivat kannattivat Stalinia.) Stalinin keksintö oli vasta puolueko- kouksessa, ettei valita ollenkaan puoluejohtajaa. Jos Stalin olsi valittu, olisi kyllä var- masti löytynyt lennosta pääsihteerejäkin. Stalin halusi pysyä kutenkin nimenomaan siinä.

HM: " Lenin on kärsinyt pahenevasta päänsärystä, sydänvaivoista, selkäkivuista, unettomuudesta, painajaisista ja tunnonvaivoista. Nyt hän vihdoinkin esittää mitä terveimpiä käsityksiä: kone (sanoisin
Kalevalan sampo) on bolshevikeilta karannut käsistä, rikki mennyt; bolshevikeista 99% on pelkkiä loisia. Loppukeväästä 1923 Vladimir Lenin puhuu XI:ssä puoluekokouksessa. Timonen analysoi:

Tässä merkillisessä puheessaan Lenin tuli sanoneeksi koko totuuden lokakuun vallankumouksestaan. Hän tuli sanoneeksi ensiksikin, että vallankumous tehtiin satunnaisen ihmisaineksen ja tyhjien lupausten avulla, toiseksi, että hänen kom- munistinsa ovat mihinkään kykenemättömiä loiseliöitä ja kolmanneksi, että sitä Venäjän proletariaattia, jonka nimissä hän yhdessä klikkinsä kanssa hallitsee, ei ole olemassakaan (Timonen 1933, 435).

lenin 6

HM: Höspsistälöpsis.

JS: " Elonsa viimeisenä vuonna Lenin paljastuu osin vanhoilliseksi. Hän jatkaa silti kristillisen taikauskon perkaamista kommunismin kasvimaalta. Vuosikymmenet hän on toverien tietämättä lukenut Pushkinia ja Tolstoita ja muita humanisteja oppiak- seen tuntemaan ihmistä. Varsinkin Pushkinia ja Tolstoita inhoavat »proletkultti- laiset» pikimustina porvareina. Totuus on kenties lopulta valjennut Leninille. Uskostaan valistuksen projektiin tämä mies ei silti ole luopunut:

Lenin oli eräänlaisissa konservatiivisissa mielialoissa, ja kunnollisen opillisen si- vistyksen välttämättömyyttä hän teroittaa alituiseen. Syy oli yksinkertainen; hän itse oli saanut vankan [klassillisen] koulusivistyksen, joskaan samaa ei voida sa- noa hänen yliopisto-opinnoistaan [tosin hän luki itsensä vielä silloin Pyhässä Pie- tarissa lakitieteen kandidaatiksi asti]. Mutta hän oli auttanut pinnalle kaikenlaista puolivillaista ainesta, joka vielä ylpeili tietämättömyydellään ja sivistymättö-myydellään; se oli »proletariaatin kulttuuria» (Timonen 1933, 437–438).

Timosen sanakuvio on retoriikassa sekä ironia että oxymōron (logiikan contradictio in adiecto), eli käsitteellinen ristiriita, ristiriita määreessä tai pikemminkin määreen ja pääsanan suhteessa – mutta silti hyvin tajuttava kuva.

Elämäkerran tekijän pitää lopussa käyttää retorisista topoksista vaikeinta: se on ihmistieteiden alalla merkitys (ja arvo). Loppuun kuuluu klassisen tyylin mukainen huipennus.Sellaisen löydämme Timoselta ja Serviceltä.Vladimir Leninin elämä sam- muu ilmeisesti aivohalvaukseen 21.tammikuuta 1924 klo 18.50 Moskovan aikaa.Vla- dimir Iljitsh vetää viimeisen henkäyksensä Gorkin Isossa Talossa lähellä Moskovaa. Kreikkalaisine pilareineen se rakennus symboloi vallan, vaurauden ja sivistyksen kolmiyhteyttä. Antiikin traditio ja moderni maailma kohtaavat Gorkin Isossa Talossa.

Lenin siunataan 27. tammikuuta. Silloin on vuoden kylmin päivä. Trumpetistit voitele- vat soittimensa vodkalla. Muutoin heidän huulensa jäätyisivät ja soitto kärsisi. Punaisella Torilla veisataan Internationaali (Service 2000, 479). Miksi vainaja ei kuitenkaan saa rekviemiä?

Koska Leninismi oli satanismia hipovaa häikäilemättömyyttä, niin ei ollut ihme, että sen keksijä vihasi uskontoa ja kaikkea idealismia sairaalloisella kiihkolla. "

HM: Ei pidä paikkansa. Venäläisiä varsinkin korkeampia pappeja hän kyllä vihasi, melkein kuin Stalin tsaarinkulakeita. (Stalin taas oli varsinkin sodassa hyvä sumplimaan eri uskontojen pappien kanssa.)

Leninin mukaan uskonnon ja idealimin välillä ei ole periaatteellista eroa. "Idealimin marto kukka" KASVAA AINA "TIEDON PUUSSA" (ja on jopa yksimerkki siitä, että se kasvaa). Näkemys poikkeaa jyrkästi "oopiumia kansalle" -tulkinnasta, joka voi kyllä luonnehtia hyvin kirkkojen käytännön toimintaa.


Leninin mielestä väärän,idealistisen (tieteellisyyttä tavoittelevan) teorian ja uskonnon välillä ei ole PERIAATTEELLISTA eroa.

Ero syntyy, kun taantumukselliten luokkien etu JUUTTAA väärän teorian osaksi jon- kin yhteiskunnan tietoisuutta vaikka se ei kestäkään minkälaisten objektiivisen totuuden kriteereiden koetusta:

www.sosialismi.net/kirjasto/kirjasto/Lenin-Dialektiikasta.htm

" Inhimillinen tiedostus ei muodosta (respective ei käy) suoraa linjaa, vaan käyrän, joka loputtomasti lähenee kehäsarjaa, spiraalia. Tämän käyrän jokainen osa, kappa- le, palanen voidaan muuttaa (yksipuolisesti muuttaa) itsenäiseksi, kokonaiseksi, suoraksi linjaksi, joka siinä tapauksessa (ellei puilta nähdä metsää) johtaa suohon, pappishapatukseen (jonne hallitsevien luokkien luokkaetu juuttaa sen). Suoraviivai- suus ja yksipuolisuus, puisevuus ja luutuneisuus, subjektivismi ja subjektiivinen so- keus voilą* idealismin gnoseologiset juuret. Tietysti on pappishapatuksellakin (= filo- sofisella idealismilla) on gnoseologiset juurensa, se ei ole vailla perusteita, se on marto kukka, epäilemättä,mutta sellainen marto kukka,joka kasvaa elävän, hedelmää kantavan,totuudellisen,mahtavan,kaikkivoivan,objektiivisen,absoluuttisen,inhimillisen tiedostuksen elävässä puussa. "

Lenin on sitä mieltä, että lopulta idealisminkin vie tietoa eteenpäin eikä taaksepäin: vihollisetkin edesauttavat totuuden etenemistä. (Se on siinä suhteessa vähän niin kuin Muhammedilla "Allahin tahto"...)


JS: " Asiallisena naiiviuteen saakka hän asettikin ruumiinsa ateistisen ja materia-listisen propagandan palvelukseen. Ja niin hän saarnaa mausoleumistaan ja [fysio-logian] prof. Voigtin laboratoriosta sitä ateismia ja materialismia, jonka täydelli- simpiä ruumistumia ja johdonmukaisimpia ilmestyksiä hän oli, vielä haudankin takaa (Timonen 1933, 451).

Lenin ei siis olisi halunnut ainakaan sovinnaista rekviemiä. Kunnon reetori vakuuttaa ja vaikuttaa jopa kuolemansa jälkeen. Lenin jatkaa nukkuessaankin saarnaansa ihmisten asuttamalle planeetalle. Balsamointi ja näytteillepano ovat retorisia tuotteis- tamiskeinoja. Ne koskevat varsinkin eetosta ja paatosta, kukaties jopa logosta, järkeen vetoamista.

Kaksi intellektuellia bolshevikkia, Leonid Krasin ja Alexander Bogdanov, olivat ideoineet Vladimir Leninin syväjäädytyksen. "!

Alexandr Bogdanov ei olut bolhevikki,vaan menshevikki, sama mies, jonka machi-laista filosofiaa vastaan Lenin polemisoi Materialismissa ja Empiriokritismissä. Hän oli vanha otzovistien eli Duumasta kieltäytyjien johtaja (niin demari kuin olikin).Tässä suhteessa Stalin oli hänen kavereitaan,mutta ei yhtä näkyvästi. Bogdanov oli lääkäri, hänen verenvaihtomenelmällään suoraan henkilöstä toiseen tuberkuloosista paran- tuneen, mm.Bagdanovin itsensä,ja potilaan välillä parannettiin tuberkuloosista monia kuuluisiakin henkilöitä,mm.Ho Tshi Minh (jatkettiin Chase Manhattan Bankin lääkärin antibiooteilla) ja myöhempi NATO ja CIA:n pääpsykologi, R. Douglas Fieldsin opet- taja Donald O. Hebb lantioluun tuberkuloososta. Hän nousi saattohoitokekeniinista tieteen huipulle, Pavlovin oppilaiden Babkinin ja Andrejevin hoitamana Kanadassa. Bagdanov kuoli vaihdettuaan erään kuolemaisillaan olevan parikymppisen sotilaan verta vuonna 1928. Leikkaus onnistui, mutta tohtori kuoli. Poika parani ja kuoli yli 90- vuotiaana 90-luvulla. Tällaista tapauksita ruvettiin tietämään erilaista vasta-aineista.


http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Bogdanov%2c+Aleksandr


JS: " He elättelivät toivoa, että heeroksen ruumis voisi joskus nousta ylös. Friedrich Engels oli Luonnon dialektiikassaan ylistänyt »aineen korkeinta kukkaa» eli ajattele- vaa henkeä (Engels 1971,47). Aine, latinan materia, on sukua latinan äitiä tarkoitta- valle sanalle mater. Ja aine varmasti osaa puhjeta kukkaan jonakin toisena aikana (tai myös toisessa paikassa, kuten Engels oli lisännyt, mutta sitä toverit eivät kai muistaneet). Teknisiä välineitä ehdittiin tilata ulkomailta. Syväjäädytyksestä kuitenkin luovuttiin balsamoinnin hyväksi. "

Filosofian materia (Matter) on eri asia kuin fysiikan aine (matter). Lenin määritteli edellisen. Olennainen osa määritemää on, että se on liikkeen (Motin), muutoksen DIALEKSTINEN vastakohta.


http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Matter



lenin 7

JS: " Miksei Leniniä tyydytty vain hautaamaan silloin, vaikka hänen vaimonsa, Nadezhda (Nadja) Konstantinovna Krupskaja, roomatar, sitä rohkeasti vaati? – Nadja ei omistanut rakkaan Iljitshin kuollutta ruumiista eikä kokonaan elävääkään ruumista; potentiaalisesti ja aktuaalisesti viriilillä Iljitshillä lienee ­ollut Nadjan hyväk- symä rakastajatar, Inessa Armand (1874–1920). Miksei Iljitshiä päästetty romantti- sesti ja proletaarisen vaatimattomasti lepäämään äitinsä Maria Uljanovan viereen Pyhän Pietarin luterilaiselle Volkovon hautuumaalle, vaikka se oli ollut itsensä Iljitshin viimeinen tahto? Iljitshin ruumis ei kuulunut tälle itselleen eikä liioin tämän äidille; ja Iljitsh itse oli 16-vuotiaasta alkaen ateisti, kääntymykseensä asti ortodoksi. Entä miksei Iljitshin manipuloitua tomu­majaa haudata nyt uudestaan ja lopullisesti, kun monet sitä ovat vaatineet? Hautaaminen olisi kaiketi pyhäinhäväistys. Timonen antaa kysymyksiin sarkastisen vastauksen:

Muistettava näet on, että kreikkalaiskatolisessa pyhyysopissa ruumiin mätäne-mättömyys on pyhyyden merkki. Leninin ruumis on vielä nytkin mätänemättömänä mausoleumissaan. Toisaalta taas bolshevikkien ateistijärjestöt ovat pitäneet siitä huolen, että talonpojatkin ovat saaneet nähdä kirkon pyhimysten »lahoamatto- mien» jäännösten olevan hyvin lahonneessa tilassa (Timonen 1933, 447– 448).

Lenin oli eläessään puoleksi ihminen, puoleksi jumala, Herakles. Kuolema ja balsa- mointi tekivät hänestä täyden jumalan. Leninin balsamointi sopi Stalinille, uudelle tsaarille paremmin kuin hänen syväjäädytyksensä. Balsamointipäätöksestä pitää on- nitella itseään Stalinia ja puolueen keskuskomiteaa. Keskuskomitea väärensi, tois- tan, väärensi eettisesti totuutta ilmoittamalla, että tehdastyöläiset, vaan eivät talon- pojat kulakeista puhumattakaan, olivat intensiivisissä yhteydenotoissaan vaatineet vallankumouksen isän konservoimista ja näytteille asettamista (Service 2000, 481) ikuisiksi ajoiksi etenkin visuaalisia oppijoita varten, kuten itse luulen.

Keskuskomitea valtuutti itsensä tekemään hurskaan petoksen (pia fraus). Olihan sel- lainen menettely tuttua myös kristillisen kirkon historiasta, kuten erityisesti reliikkien historia osoittaa (Sarsila 1988,115-119). Muistettakoon samalla, että Platonin Valtios- sa (414-415) tavataan poliittisesti perusteltu jalo valhe eli γενναῖον ψεῦδος (gen- naíon pseúdos). Leninin reliikki kuului tehdasproletariaatille, puolueen keskuskomi- tealle ja erityisesti Stalinille.Stalin sai paikan Leninin vierestä 1953–1961. Niinä vuo- sina uusinta Roomaa hallitsi mausoleumistaan käsin kaksi keisaria, Lenin ja Stalin. Kumpi oli Imperator Augustus, kumpi vain Caesar,jonka Augustus oli nimittänyt kans- sahallitsijakseen ja seuraajakseen eli uudeksi Augustukseksi? Anno 1961 tehtiin päätös, että Lenin oli kuin olikin ainoa oikea Imperator Augustus. Palattiin Leninin yk- sinvaltiuteen. Stalinin ruumis vietiin pois visuaalisten oppijoiden silmistä. Augustusta voi vielä käydä tervehtimässä hänen mausoleumissaan; on syytä muistaa, että vartija antaa vieraan seisahtaa vain pienen hetken pyhän ruumiin luona.

Balsamoidun jumalan ei välttämättä tarvitse nousta ylös. Mutta syväjäädytetty jumala on virtuaalinen uhka. Hänet saatetaan herättää uutena Herakleena henkiin virkaa tekevälle tsaarille kriittiseen aikaan. Sitä vastoin balsamoitu jumala käy yhteisestä reliikistä kaikille kansallismielisille venäläisille ja Urbi & Orbi, uudelle Roomalle eli Moskovalle ja kaikelle maailmalle.

Sanat väsyvät ja kuluvat. Tieteellisessä biografiassa ei enää pidetä asiallisena pu- hua Timosen lailla Leninin »satanismia hipovasta häikäilemättömyydestä» sen kum- memmin kuin Trotskin »mefistomaisuudestakaan». Mutta eloisaan esseistiik­kaan, jota Timonen edustaa, »satanismi» ja »mefistomaisuus» saavat kuulua. Jos Trotski oli mefistomainen, eikö samaa voisi sanoa itsestään Leninistä, kun me emme kaiketi alennu nimeämään Leniniä ikään kuin Mefistofeles Trotskia kaikessa tottelevan Faustin osaan? Maisteri Timonen piti kuitenkin Trotskia lokakuun sankarina ja Leni- niä siltä osin toissijaisena (Timonen 1933, 306–324). Sekä Lenin että Trotski kun- nostautuivat valistuksen ja edistyksen projektissa ja erityisesti retoriikassa. Lenin lienee onnistunut vetoamaan lähinnä järkeen (lógos), Trotski tunteisiin (páthos). Le- nin ei ollut retoriikassa Trotskia huonompi; dialektiikassa hän oli tätä parempi. Kumpikin valistusmies edisti myös järjetöntä järjenkäyttöä.

Poliittisen retoriikan tutkijat ovat luonnehtineet Leniniä marxismin ­Ciceroksi. Rinnas- tus toimii mitenkuten. Humanisti Vladimir Uljanov, bolshevistiselta nimeltään Lenin, sai Venäjällä ja koko maailmassa aikaan enemmän kuin hänen latinakouluvuosil- taan hyvin muistamansa humanisti, reetori, filosofi ja poliitikko Cicero sai aikaan tasavallan lopun Roomassa. Marcus Tullius Cicero oli pateettinen mies kunniansa ja kurjuutensa päivinä ja myös kuolinpäivänään, kun häntä jahdattiin kuin eläintä.

Cicero oli kiivain puhein hyökännyt Marcus Antoniuksen kimppuun. Tämä antoi kostoksi laittaa Ciceron nimen tappolistalle; tältä katkaistiin kaula; pää ja kädet spiikattiin (43 eaa). pitämään sanattomia puheita Forum Romanumin rostralle (ks. Kallela et al. 2011, 109). Pää ja kädet ovat retorisesti suvereenit ruumiinosat. Leninin osa oli mielestäni retoriselta kannalta parempi. Fanny Kaplan tai »Fanny Kaplan» ja muut kiivailijat eivät saaneet pois päiviltä Leniniä. Hän sai kuolla omaan sairau-teensa ja lepää nyt kokonaisena, mustassa puvussaan, ja kaunopuheisena ruumiina (jota mätänemisen sanotaan uhkaavan) mausoleumissaan Moskovan, uusimman Rooman Kremlissä. Retoriikan teoree­tikkojen mainitsema kehon kauno-puheisuus, kehonkieli, tarkoittaa non-verbaalista ja sellaisenakin vakuuttamaan pyrkivää kommunikaatiota.

Robert Service summaa retorisessa lopetuksessaan (epilogos, peroratio) Leninin merkitystä:

Hän johti Lokakuun vallankumousta, perusti Neuvostoliiton ja laski marxismi-leninismin perustan. Hän auttoi maailman kääntämistä ylösalaisin […]. Lenin yllätti. Hänen poikkeuksellinen elämänsä ja uransa osoittavat vähintäänkin sen, että jokaisen on syytä olla varuillaan. Todella harvat historian merkkihenkilöt ovat yltäneet vastaavaan. Kiitettäköön Leniniä siitä (Service 2000, 494).

Servicen retoriikka lienee tässä tahallisen epäselvää. Saapa nähdä, kenet tulevai- suus tuo tullessaan ja kuka yrittää tehdä retoriikkansa ja dialektiikkansa avulla historiaa. Filosofian maisteri Juho Timonen julkaisi Lenin-elämäkertansa jo vuonna 1933. Toisin kuin historian professori Robert Service, Timonen ei katso olevan ai- hetta kiittää Leniniä mistään. Kirjoilla on kohtalonsa: Timosen Leniniä sensuroitiin Suomen kirjastoissa Valvontakomission silmien alla 1944–1947. Vastaavasti laajat kansalaispiirit oppivat tuntemaan syvää kiitollisuutta meille 31.12.1917 itsenäisyyden antanutta Leniniä kohtaan. Dokumentit puhuvat korutonta kieltään kansan tai kansaa edustavan kulttuurieliitin aikasidonnaisista arvostuksista. Leniniä on meillä pidetty suurempana fennofiilinä kuin Daniel Jusleniusta ja Henrik Gabriel Porthania yhteensä.Ero on lähestulkoon astronominen.Joku Juslenius oli vain suomalaisuuden isä; itse Lenin oli itsenäisen Suomen isä tai ainakin kummisetä. Toisen maailmanso- dan jälkeen Suomen koululaiset saivat piirtää historian oppitunneilla tai kotitehtävinä karttoja ­Leninin matkoista, mutta kun Suomi kävi sotansa Neuvostoliittoa vastaan 1939–1944,Leniniä poltettiin meillä in effigie. Osmo Jussila muistuttaa vielä 1989:

Lenin-kultti ja -propaganda on niin voimakas, että sen taakse pääseminen vaatii ylimääräistä henkista ponnistelua. Ja henkinen ponnistelu taas ei ole massojen ominaisuus […]. Väitän, että idealisoitu kulttikuva Leninistä on erityisesti Suo- messa hyvin voimakas. Meillä siihen on osallistuttu Suomen oman, kuvitellun edun takia (Kaarina Timonen, 1989, 22).

lenin 5

Juho Timosen käsitys Leninistä on toista maata kuin suomalaisen kansan­massan ja kulttuurieliitin, joka on pitänyt Jussilaa hieman kiusallisena moralistina. Timosen tu- eksi voi huomauttaa, ettei Suomi onnekseen eli Mannerheimin tahdon vastaisesti liittynyt bolshevismin vastaiseen rintamaan 1918–19; Venäjä oli silloin käymistilas- sa; vähä vähältä bolshevikkien onnistui selättää vastustajansa. – Mutta ei Lenin sen- tään näyttäydy täydellisen pahan ruumiillistumana Timoselle.Spenglerin tavoin tämä ei usko Pahuutta sen kummemmin kuin Hyvyyttäkään olevan entiteetteinä olemassa; ihmisen elo on luonnon historiaa.Illuusionsa nuorena menettänyt Juho Timonen huo- mauttaa asiallisesti, että osaksi kelvollinen tavoite elähdytti Leniniä. Timosen kirjan kansi demonisoi Leninin kaiketi selvemmin kuin Timosen Leniniä käsittelevän kirjan sisällys.Filosofian maisteri Timonen sanoo revoluution mestarista loppulauseessaan:

Sillä huomattava on, että hänen häikäilemättömyydessään on aina mukana epä- määräistä maailmanparannususkoa: onnelliset tulokset ovat kerran sovittavat hä- nen kehnot keinonsa. Sillä maailmanparannususkolla ei ollut paljonkaan tekemis- tä sosialismin tai muun ideologian kanssa; se oli vain eräänlaista cesaris[tis]ta onnellistamiskunnianhimoa, usein äärimmäisen naivia, suorastaan narrimaista utopistisessa anarkismissaan (Timonen 1933, 451).

Bertrand Russell täydentää kuvaa Leninistä idealistina – jonka luonne oli julma ja vaikutus repivä (Russell 1969, 183):

Lenin uskoi olevansa ateisti, mutta siinä hän erehtyi. "

Ei erehtynyt.

HM: " Hän uskoi, että maailmaa hallitsi dialektiikka, jonka ase hän oli; täsmälleen yhtä lujasti kuin Gladstone hänkin uskoi olevansa yli-inhimillisen voiman inhimillinen sanansaattaja. "

Dialektiikka ei ole "mystinen voima". Se ei ole "voima" lainkaan. Kaikki voimat ovat erityistieteiden alaa.

Dialektiikka kuitenkin osoittaa, että MYÖSKÄÄN MUODOLLINEN LOGIIKKA EI OLE MYSTINEN MAAILMAA HALLITSEVA VOIMA EIKÄ SEN "RAKENNE-PERIAATE" vaan ihmisen keksimä meemityökalu. Dialektinen logiikka määräytyy suhteessa objektiiviseen todellisuuteen ja muodolliseen logiikkaan. Muodollinen logiikka on KIELEN rakenneperiaate.

JS/BS: " ­Hänen häikäilemättömyytensä ja tunnottomuutensa koski ainoastaan kei- noja, ei päämäärää. Hän ei olisi ollut valmis hankkimaan itselleen henkilökoh-taista valtaa uskostaan luopumisen hinnalla. Kummankin [Leninin ja Gladstonen] henkilökohtainen voima [sanoisin hyve, ἀρετή / ἀνδρεία, virtus] oli peräisin siitä vank
kumattomasta vakaumuksesta, että hän oli ehdottomasti oikeassa (Russell 1969, 183).

Muistosanat eivät siis ole epäsympaattiset. Lenin oli, lausuisin tähän, toteuttamassa ja kaatamassa valistuksen & edistyksen projektia. Hänessä asui melkoinen romantikko ja suuri optimisti. "

HM: EI TAATUSTI OLLUT "KAATAMASSA" "edistyksen projektia"...


http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/progress

JS: " Timonen ei pidä Leniniä rehellisenä sosialistina vaan sosialismin hyväksikäyttäjänä, jota sokea vallanhimo ajoi teosta toiseen. "

HM: Jälkimmäinen oletus on ainakin taysin väärä.

" Toisaalta: »utopistinen anarkismi» (ja »luonnoton vallanhimo») teki Leninissä vah- vaa tulosta siksi, että hänen vallankumouksensa toteutui. Vielä: erinäiset läntiset projektit ovat nekin pitkässä juoksussa osoittautuneet yhtä »narrimaisiksi» kuin Vladimir Leninin. "

HM: "Hänen projektinsa" ei ollut "narrimainen", ja se oli huipputuloksellinen.

JS: " Marxismi-leninismi näyttäytyy antiikin tradition, valistuksen ja edistyksen pervertoituneena muotona. Tosin aivan yhtä pervertoituneeksi lienee osoittautunut kapitalismi. Tämä saa meidät kysymään, onko valistus – käyttääkseni vain yhtä sanaa – kokonaan lähtökohtaisesti pervertoitunut vai ovatko sen aidot ja kauniit ideat vain vääristyneet. Meidän ei ole syytä pitää itseämme ainoastaan valistuksen vaan myös romantiikan perillisinä. Voi myös kysyä, hallitsevatko irrationaaliset voimat ihmisiä, kansoja ja koko ihmiskuntaa. "

HM: http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Consciousness+and+Spontaneity

JS: " Lenin toteutti omia taipumuksiaan, roomalaisia hyveitään ja paheitaan, ajaessaan energisesti valistuksen, edistyksen ja optimismin asiaa. Tuskinpa kovinkaan moni, paitsi ehkä kristitty, sanoo, että Lenin oli uskonut perustavasti vääriin asioihin. Monet filosofit ovat naiivisti valittaneet leninismissä sitä, että aina kun siinä on tullut tehdä valinta joko moraalin tai hyödyn välillä, hyöty on lyönyt teoriassa ja käytännössä moraalin laudalta (Mautner 1997, 313). Sama valituslaulu pitää laittaa koskemaan liberalismia ja utilitarismia ja uusliberalismia, kaikkea, mitä valistus tarkoittaa.

Suomessa on nyt pitkään keskusteltu siitä, saako Lenin pitää Tampereella olevan, ainutlaatuisen museonsa vai ei. Jos moralisoijat voittavat, museon nimi vaihtuu toiseksi. Miehinen hyve, virtus, ei siinä mitään menetä. Hyve loistaa ikuisesti. Mutta jos hyveestä ei enää myöhäisessä moderniteetissa jakseta ­puhua, selvitettäköön, mikä ihmeen mahti sanalla on. "

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/03/leninin-oppi-objektiivisesta-ja-konkreettisesta-tieteellisesta-totuudesta


Jokaisen tieteenfilosofisen oppijärjestelmän ydin on sen totuuskäsitys. To-tuuskäsitys ja totuus toiminnan päämääränä erottaa tieteen muista yhteis-kunnan, erityisesti sen päällysrakenteen ilmiöistä, kuten ideologiasta, joka sekin mää- räytyy totuudesta, mutta subjektiivisen ”totena pitämisen” mielessä, taiteesta, moraalista, laeista ja uskonnosta.

Ensimmäinen tieteelliseksi katsottava totuuskäsitys on peräisin Aristoteleelta, jonka yhä pätevän määritelmän mukaan 'totuus' on ”ajatuksen vastaavuutta kohteensa kanssa”. Tämä ns. aristoteelinen eli korrepondenssiteoreettinen totuuskäsitys ei ole vain tieteellisen vaan kaiken totuuden, esimerkiksi tai-teellisen ja moraalisen määritelmä niille filosofioille ja ideologioille, jotka sen tunnustavat. Nuo muut yhteiskunnan ilmiöt eivät kuitenkaan ilmiöinä mää-räydy totuuskäsi-tyksestään, mutta 'tiede' toden tiedon etsimisenä ja tuot-tamisena määritellään käsitteenä siitä, ainakin objektiivisen totuuden eli nykyaikaisessa korrespondenssiteoriassa.

Aristoteleelle kaikki totuus oli väittämän totuutta, eli sellaisen lauseen, joka oli muo- toiltu niin,että sillä oli ominaisuus olla joko tosi tai epätosi. Aristoteles erotti toisistaan ajattelun ja objektiivisen todellisuuden, ja hän liitti ajattelun, puheen ja muunkin ku- vaamisen muodon välittymiseen,erottaen näin muodon ja substanssin,eli ”perustana olevan materian” mutta ei ollut tässä johdonmukainen.

Vaikka hän oli jo muodollisen logiikan aksioomat eriyttäessään havainnut,että ainakin 'mahdollisuus ja todellisuus' ovat erityisenlaisia dialektisia vastakohtia, joiden vas-takkaisuus ei ”istunut” hänen eriyttämänsä muodollisen logiikan kaavoihin, hän ei tul-lut vielä havainneeksi,että myös muoto (muotti) ja ”materia” (sisältö) ovat nekin sel- laisia, vaan hän piti niitä kokonaan eri asioina, jotka voisivat joissakin ääripäissä olla olemassa myös toisistaan riippumatta:”muodottomana alkumateriana” sekä ”Muoto- jen Muotona” eli ”Jumalana”.Aristoteles piti muodollisen logiikan ehtoja ja rajoituksia tutkivan,sen rinnalla välttämättömän dialektiikan isänä aporiaparadokseistaan tun- nettua Zenon Elealaista.Aristoteles käytti siis termiä dialektiikka ja vieläpä sen nyky- aikaisessa merkityksessä dialektinen logiikka (eikä skolastisessa mielessä keskus- telutaitona, jonka pitäisi "automaattisesti" johtaa "totuuksien kiteytymiseen"; hän ei käyttänyt koskaan itse termiä metafysiikka,vaan se on erään aleksandrialaisen kirjas- tonhoitajan antama nimi hänen ontologisille tutkimuksilleen sksolastisesti tulkittuna).

Hänellä olisi ollut jo tiedolliset eväät silloisessa tieteessä ratkaista tuokin kysymys oi-kein,mutta se olisi edellyttänyt sitä,että hän olisi asettunut opettajaansa Platonia vas-taan tämän ”verivihollisen” atomisti Demokritoksen,antiikin suurimman filosofin puo- lelle näiden sovittamattomassa oppiriidassa idealismin ja materalismin välillä. Tuon virheen korjasi vasta 1600 vuotta myöhemmin sir Francis Bacon olio-opissaan ot-taen tässä yhteydessä myös englannin kieleen filosofiset termit 'content and form', jotka ovat eri asia kuin erityistieteelliset 'shape' ja 'matter'.Opissaan Bacon etsi nimen- omaan logiikan huomattavan laajan pätevyyden selitystä luonnon ominaisuuksissa, sen ilmiöiden ennustamisessa ja mahdollisuuksia sen kehittämiseksi palvelemaan entistä paremmin tieteen tarpeita (induktiivinen logiikka). Bacon ja hänen oppinsa systematisoija John Stuart Mill, joka tutki erityisesti 'syyn ja seurauksen' kategoria-paria ontologiassa havaiten nekin erottamattomiksi dialektisiksi vastakohdiksi, perus-telivat loistavasti aristoteelista logiikkaa, sen ”pätevyyttä luonnossa”, mutta induktiivisella logiikallaan korkeintaan täydensivät sitä.

Samaa voidaan sanoa ”vastakkaisen” deduktiivisen tieteenihanteen esitaistelijasta G.W. Leibnitzista. Hänen mukaansa ”totuudet ovat hierarkkisia siten, että matalam-mat sellaiset on deduktiivisesti pääteltävissä korkeammista”,ja huomio pitäisi tieteessä keskittää niiden korkeimpien oivaltamiseen, vaikka arvaamalla. Leibnitzinkin totuuskä- sitys on täysin aristoteelinen, kun tämä vain luetaan niin kuin se on lisäilemättä siihen omiaan kuten ”todistettuutta”,jota siihen ei sisälly: Lause on tosi jos se täyttää vastaa- vuusehdon,vaikka tätä ei vielä olisikaan todistettu! Leibnitzin paha puoli oli, että hän oli pesunkestävä idealisti, mutta hän oli sitä myös korkeimman julkisesti ja arvostelta- vissa olevasti monadologian ideologiassaan, jossa hän nimenomaan avoimesti kir-joitteli muodollisen logiikan ”maailmankaikkeuden (keskeisimmäksi) rakenne-elemen-tiksi”, eli teki julkisesti sitä, mitä ”fysikalisti”-valematerialistit tekevät salaa ja vilpillisesti!” Aristoteleen lisäksi monadologian taustalla oli antiikista erityisesti Pythagoraan filosofia.

Se, joka tuli muotoilemaan todella uuden ja entistä konkreettisemman ja kattavam- man nykyaikaisen aristoteelisen totuuskäsityksen tieteeseen, erityisesti erityistieteiden teorianmuodostukseen, oli V. I. Lenin. Siihen saavat porvaritkin tyytyä, vaikka se koville näyttääkin ottavan.