NÄMÄ SAATANAN MIELISAIRAAT ROTUMURHAPEILINEROONIGANGSTERIT EIVÄT YMMÄRRÄ TIETEESTÄ ENEMPÄÄ KUIN SIAT POHJANTÄHDESTÄ!
https://yle.fi/uutiset/3-10060550
Miltä näyttää tiedevuosi 2018? Tekoäly ja koneoppiminen kehittyvät vauhdilla – ”Koneet oppivat intuitiivista ajattelua ja oppimista”
Tähän asti on ajateltu, että ihmiset ajattelevat intuitiivisesti, mutta nyt myös koneet oppivat intuitiivista ajattelua ja oppimista, sanoo VTT:n disruptiivisten teknologioiden erikoisasiantuntija Lauri Reuter.
Ylen aamu-tv:ssä alkoi tänään tiistaina tieteeseen keskittyvä uusi keskusteluosuus Jälkikaronkka.
Tieteen harppauksista olivat keskustelemassa Tähtitieteellisen yhdis- tyksen Ursan tiedottaja Anne Liljeström, Helsingin yliopiston havaintopsykologian tutkija Jukka Häkkinen sekä VTT:n disruptiivisten teknologioiden erikoisasiantuntija Lauri Reuter.
Keskustelijoilta kysyttiin, miltä näyttää heidän mielestään tiedevuosi 2018.
Häkkinen arveli, että tekoäly ja koneoppiminen kehittyvät tänä vuonna kovaa vauhtia. Hänen mukaansa koneoppimisessa niin sanottu deep learning eli syväoppiminen on suorastaan ”pelottavan tehokas” menetelmä opettaa koneita.
– Googlella on kellarit täynnä servereitä, joissa on syväoppimisjärjestel- miä. Ne käyvät läpi meidän valokuvia, viestejä ja hakuja. Luoja tietää, mitä ne oppivat, Häkkinen pohdiskeli.
– Tähän asti on ajateltu, että ihmiset ajattelevat intuitiivisesti, koneet eivät, mutta nyt koneet oppivat intuitiivista ajattelua ja oppimista myös. Siitä tulee ihan huikeata, Reuter hehkutti.
Liljeström huomautti, että myös avaruusvuodesta on tulossa mielen- kiintoinen. Hän muistutti, että Suomeen saatiin muutama viikko sitten avaruuslaki.
– Me voimme nyt toimia täyspainoisena avaruusvaltiona, Liljeström sanoi.
Hän arveli, että suomalaisia satellitteja alkaa nyt tulla yhä enemmän.
Katso koko Jälkikaronkka yllä olevaa kuvaa klikkaamalla tai Yle Areenasta. ”
YLE
Häkkinen: SITTENKIN TAHTO!
YLE:n aamuhaistapaskantiedehörhölä perääntyy Talon 20 vuotta jankuttamasta "vapaan tahdon kiistämisestä" (joka liittyy tai on ainakin Suomessa liitetty "rotumurhapierupeilineurooni-" ja "huonot peilineuroonit -mielisairaus-" (Jukka-Pekka Häkkinen) pseudoteorioihin.
https://areena.yle.fi/1-50337224
Sama täällä:
https://www.facebook.com/risto.koivula.3/videos/4242519509156066
TÄNÄ PÄIVÄNÄ
8 vuotta sitten
Risto Koivula
29. lokakuu 2015 · Jaettu seuraaville: Julkinen
Haistapaskantiedettä tuutin täydeltä pakkoveropiikkiin!!!
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2012/10/kukaan-ei-ole-suomessa-virkavastuussa-valtion-kayttaman-tieteellisen-tiedon-todenperaisyydesta
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/evoluutiopsykologista-2007-juuri-ennen-fieldsin-tieteellista-vallankumousta-neurofysiologiassa
Mikä Wittu siinä on, että PUOSKAREITA EI SAADA LINNAN???!!!
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/347542?page=1#347545
" Ja täällähän onkin ihan oikein puoskarifirman itsensä asiaa...
www.doria.fi/handle/10024/7328/search?query=%2241+(2006)+%3A+1%22&page=1
" Hakutulokset kokoelmassa: Psykologia
Viitteet 1-10 / 22
* Autismi ja peilisolut
Häkkinen, Jukka (Helsinki : Suomen psykologinen seura, 2006)
Elektra-aineisto, rajattu käyttöoikeus
"
www.doria.fi/handle/10024/33934 "
research.nokia.com/people/jukka_hakkinen
" Jukka Pekka Häkkinen "
"peilisoluautismi"-perseily rinnastuu JOUKKOMURHAAN, ja ON RIKOS OLLA OIKASEMATTA JA PALJASTAMATTA JA PUOLUSTAMATTA väärän ja puuttuvan hoidon UHREJA sitä vastaan, kaikin keinoin!!!
***

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2020/10/marxismi-ei-kuori-mitaan-ylihistoriallista-ikuista-ihmisluontoa-kapitalismin-alta
tiistai, 6. lokakuu 2020
Marxismi ei "kuori" mitään ylihistoriallista "ikuista ihmisluontoa" kapitalismin alta...
En ole lukenut Rutger Bregmanin Hyvän historiaa - enkä aio lukeakaan - tunnen "asiakokonaisuuden" ja siinä esitetyt todelliset ja väärennetyt kokeet ja muunkin epätieteellisen metodin - vaan tarkastelen siitä esitettyjä arviota ja referaatteja.
Vertaan "hyvän ihmisluonnon" pseudoteoriaa vastikään hölynpölytieteilijä Steven Pinkerin YLEssä otsikolla Pahan historia esitettyyn "pahan ihmisluonnon" - "rotu-murhapeilineuroonin" pseudoteoriaan. Molemmissa esitellään samaa aineistoa: klas-sikoista Hobbes väärenneteään aivan samalla tavalla "pahan ihmisluonnon teoreeti-koksi" - vaikka hän oli ensimmäinen asian selkeästi esittänyt tabula rasa -teoreetikko ja assosiatiivisen psykologian perustanlaskija.
Kuva: Tiedonantaja 9/2020
Huom! Yuval Noah Harari (WEF) suosittelee kirjan kannessa!
"Rutger Bregmanin Hyvän historia voisi muuttaa maailmaa" ...
***
https://areena.yle.fi/1-50365869
K1, J1: Väkivallan historia


Jatkuvista väkivaltauutisista huolimatta elämme ihmiskunnan rauhanomaisinta aikaa. Ohjelmassa tutkitaan väkivallan juuria ja miten se on muuttunut kautta ihmiskunnan historian. Voiko väkivaltaa ennaltaehkäistä nyky-yhteiskunnassa? T: WGBH, Yhdysvallat
Ohjelmaan liittyvää
Ohjelman tiedot
https://www.dailymotion.com/video/x8nw36g
https://productionhouse.fi/2021/02/05/irina-viivi-huuska-ja-bellingcatin-veli-pekka-kivimaki/
Arto Nybergin suorassa lähetyksessä 7.2.2021 haastateltavina uuden albumin julkaiseva Irina, komediasarjan ohjannut Viivi Huuska ja Bellingcat-ryhmän perustajajäsen Veli-Pekka Kivimäki. Huom. lähetys alkaa poikkeuksellisesti klo 19.10.
Kommentit