Tiedejulkaisuilla ja tiedetoimittajilla on usein luonnontieteellinen tausta. Niinpä hyvä tiedetoi- mittaja ehkä ymmärtää, mitä tarkoittavat prosentit ja todennäköisyysasteet, osaa kysyä, min- kälaiseen dataan ja miten laajaan ja edustavaan aineistoon tutkimus perustuu,missä se on il- mestynyt ja onko tutkijana esiintyvä henkilö oikeasti tämän alan asiantuntija (eikä esimerkik- si kasvatustieteilijä lausunnoimassa evoluutiosta (ks.esim.http://www.tapiopuolimatka.net/) tai tietojenkäsittelijä sähköallergiasta [ks. esim. http://liljat.fi/2015/02/yksi-tutkija-kaenpesasta-kodin-sahkolaitteiden-sateilyvaara-huuhaata/]).

Pätevä tiedetoimittaja tietää, että kausaaliväitteisiin ("x aiheuttaa y:n") on suhtauduttava hyvin epäluuloisesti. Hän osaa varoa mahtailevia sensaatio-otsikoita,kiinnittää tarvittaessa huomiota vihjailevaan, tahallisen epämääräiseen kieleen ("saattaa olla", "näyttäisi olevan yhteys") ja muistaa miettiä, voiko tutkimuksen tekijällä tai teettäjällä olla oma lehmä ojassa. Hyvä tiede-journalisti muistaa myös välttää tasapuolisuusharhaa: jos annetaan lähetysaikaa tai palsta- tilaa sekä normitieteen (esim. evoluutiobiologia, ns. koululääketiede, tähtitiede, historiallinen kielitiede) että normitieteen ulkopuolella rehottavien oppien (esim. kreationismi, homeopatia, astrologia, Kalevi Wiikin kielenvaihto-kielihistoriamalli) kannattajille, ei saa synnyttää sellaista vaikutelmaa, että tässä on kilpailemassa kaksi tasaväkistä, yhtä vankasti perusteltua näke- mystä ja että totuus löytyy kenties yhtä lailla molemmista tai jostakin näiden kahden puoles-tavälistä. Tällaista kriittisyyttä tarvitaan tieteellistä tekstiä luettaessa ja siitä yleisölle kirjoitet-taessa, oli tieteenala mikä hyvänsä.

Kielitieteellisen tekstin kriittiseen lukemiseen tarvitaan kuitenkin näiden yleisten tekijöiden li- säksi hieman erikoistietämystä siitä, miten kielitiedettä tehdään ja arvioidaan. Tätä ei pätevil-läkään tiedejournalisteilla aina ole. Varsin tavallista on, että kielitiede niputetaan muun huu- haahumanismin joukkoon, missä melkein mistä hyvänsä voi sanoa melkein mitä hyvänsä, kunhan määrittelee käsitteet uusiksi riittävän vaikeaselkoisesti ja siteeraa siteeksi jotain post- modernia ranskalaisfilosofia. Tai sitten ei ymmärretä, minkälaista asiantuntemusta mihinkin vaaditaan:esimerkiksi populaatiogeneettisten kehityskulkujen mallia ei voi suoraan siirtää kie- len esihistorian kuvaukseen ilman erillistä tietämystä siitä, miten kieli välittyy ja leviää, joten geneetikkojen arvostetussa luonnontieteellisessä aikakauslehdessä julkaisema artikkeli kiel- ten esihistoriasta voi olla täyttä huuhaata, vaikka matemaattiset mallinnukset olisi laskettu aivan oikein. (Kielihistoria muutenkin on eriasteisten pellepelottomien,puoliasiallisista amatöö- reistä huuhaahörhöihin, rakkaimpia temmellyskenttiä.)

Verkosta löytyy nykyään monenlaisia tieteellisen tekstin lukuoppaita, apuneuvoja argument-ointivirheiden tunnistamiseen ja huuhaan diagnosointiin. Tämän jutun innoittajana oli vox.com-sivustolla julkaistu 15 ways to tell if that science news storyis hogwash

(http://www.vox.com/2014/4/22/5636960/a-rough-guide-to-spotting-bad-science).

Kielitieteen osalta ei ole vastaavaa vielä silmiini osunut. Yhden tärkeän osan on tosin Santeri Junttila kattanut jutussaan,joka valitettavasti on ilmestynyt vain unkarinnoksena ("Áltudomány és nemzeti őstörténet: európai példák",‘Pseudotiede ja kansallinen esihistoria: eurooppalaisia esimerkkejä’) László Hontin toimittamassa unkarinkielisessä huuhaa-kielihistoriaa käsittele- vässä teoksessa A nyelvrokonságról (‘Kielisukulaisuudesta’).Unkaristahan löytyy sattuneesta syystä huuhaa-kielihistoriaa harvinaisen runsaasti; tämän ilmiön taustoista olen itsekin aikoi- naan vähän laajemmin kirjoitellut

(http://homepage.univie.ac.at/Johanna.Laakso/ihmeotokat.html).

Mielenkiintoista lisävalaistusta antaa myös lingvistin ja skeptikkoaktivistin Mark Newbrookin kirja Strange Linguistics, vaikka sen tavoittelema huuhaalingvistiikan yleiskatsaus jääkin epätasaiseksi pintaraapaisuksi.

Mutta pitemmittä puheitta: seuraavassa luettelossa sekalaisia aiheita, näkemyksiä ja ilmauk- sia,joiden esiintymisen kieltä tai kielitiedettä käsittelevässä artikkelissa pitäisi saada hälytys- kellot soimaan. Mikään näistä ei ole ehdoton kriteeri, vaan kaikkia näitä on sovellettava sen kuuluisan suolaripauksen kera eli, huomio, kriittisesti.

1.Sanojen määrän laskeskelu Guinnessin ennätystenkirjan hengessä:"kielessä x on y sanaa (ilmiölle z)","kielessä x on poikkeuksellisen paljon/vähän sanoja ~ enemmän/ vähemmän sanoja kuin kielessä y", jne. Kielessä kuin kielessä sanasto on avoin, ainakin tietyiltä osin, eli uusia sanoja voi aina muodostaa tai lainata. Lisäksi "sanuuden" kriteerit ovat usein hämärät: luetaanko jokin muoto taivutusmuodoksi, johdokseksi vaiko itsenäiseksi kitey-mäksi, lasketaanko kaikkien mahdollisten eri murteiden ja tyylien sanat vaiko esimerkiksi ne, mitä joku tietty kyseisen kielen puhuja tuntee, jne. Sitä paitsi myös sanojen määrää eli ns. "kielen rikkautta" mielellään romantisoidaan ja ihannoidaan, joten monesti tässä taas oma lehmä kurkistelee ojasta. Jäitä hattuun!
 

2.Tälle ilmiölle on sukua kaikkein pisimmän sanan (nimen, tms.) etsiminen. Hölmöläisten hommaa. Suomen kielen tyyppisissä kielissä yhdyssanat ja johdokset voivat periaatteessa olla miten pitkiä hyvänsä.Rajoja ei aseta kielen rakenne vaan puhujien aivokapasiteetti (muisti ja kyky prosessoida pitkän sanan eri osasten merkityssuhteista muodostuvaa kokonaismer- kitystä) ja muut käytännön tekijät, joiden vaikutus on eri yhteyksissä ja eri ihmisillä erilainen.

 

3. "Kielessä x ei ole sanaa ilmiölle y", "kielellä x ei voi puhua ilmiöstä y". Höpöhöpö. Periaatteessa kaikilla kielillä voi puhua kaikesta,mitä ihminen voi kokea ja ajatella,vaikka ero- ja voikin olla siinä, miten kätevästi ja napakasti tiettyihin asioihin viittaaminen sujuu. Kaikkien erikoisalojen terminologioita kun ei kaikille kielille ole (vielä) kehitelty - mutta yleensä tällais- ten väitteiden heittelijät eivät viittaa kvanttifysiikan termien puuttumiseen nganasanin kielestä vaan elättelevät vulgaarirelativistisia harhoja ja haaveita. Toisin sanoen:kielen rakenteet ja omi- naisuudet samastetaan naiivisti ajattelutapaan ja kulttuuriin, tyyliin "suomen kielessä ei ole futuuria,joten suomalaiset ymmärtävät tulevaisuuden käsitteen toisin kuin ranskalaiset". (Toki- han kieli, ajattelutapa ja kulttuuri niveltyvät toisiinsa monin tavoin. Mutta nämä yhteydet ovat usein kaikkea muuta kuin yks-yhteen-selkeitä, ilmeisiä ja ehdottomia.) Aika usein tällaiset, nykyään usein Internetissä kiertävät väitteet olisi lapsellisen helppo kumota.Esimerkiksi maa- ilman tiedotusvälineissäon väitetty, että suomen kielen johdonmukaisen oikeinkirjoituksen ansiosta suomessa ei edes olisi sanaa dysleksialle (“luki-häiriölle”; ks. esim.

http://www.theguardian.com/commentisfree/2011/feb/26/editorial-unthinkable-spelling-language ).

 

4.Tai päinvastoin: "kielen x sanalle y ei ole vastinetta missään muussa kielessä". Näinköhän tosiaan tällaisten väitteiden esittäjä on tutkinut kaikki maailman tuhannet kielet?

(Toisin kuin esimerkiksi hupijutussa

http://matadornetwork.com/abroad/20-awesomely-untranslatable-words-from-around-the-world/ väitetään, saksan Schadenfreudella on kuin onkin vastineita ympäri Eurooppaa, vaikkapa suo- men vahingonilo tai unkarin káröröm.Kuten jo Lauri Hakulinen aikoinaan osoitti, kyseessä on käännöslainana levinnyt eurooppalainen kulttuurisana.) Ja miten määritellään "vastine", miten tarkasti sen pitää vastata alkuperäistä? Jos ruvetaan huokailemaan tyylisävyistä ja siitä asso- siaatioiden verkosta, joka kuhunkin sanaan liittyy, niin nehän ovat tietenkin kaikissa kielissä kaikille sanoille erilaiset.

 

5.Ylipäätään:"kieli x on ainutlaatuinen, missään muussa maailman kielessä ei tunneta ilmiötä y". Samoin kuin edellisten kohtien väitteet, tämäkin väite antaa vahvan aiheen epäillä, ettei kirjoittajalla ole hajuakaan maailman kielten runsaudesta ja monimuotoisuudesta. Tällai- set väitteet myös on usein liikuttavan helppoa osoittaa vääriksi. Esimerkiksi unkarin kielen ainutlaatuisesta verbien subjekti- ja objektikonjugaatiosta hehkuttavan nationalistin

(http://www.es.hu/dr_sziray_jozsef;tisztelt_szerkesztoseg;2011-09-28.html)

tarvitsisi vain avata jokin fennougristiikan käsikirja huomatakseen, että samanlaisia ilmiöitä (usein vieläkin mutkikkaampina) tavataan monissa muissakin sukukielissä.

 

6. Kielen ja kirjoituksen samastaminen. Kielen ensisijainen olomuoto on äänteistä koos- tuva puhe, ja kirjaimista koostuva kirjoitus on ikään kuin siitä tiettyjen sovinnaissääntöjen mu- kaan tehty – enemmän tai vähemmän abstrakti – kuva. Arjessa nämä menevät monilta maal- likoilta sekaisin,niin että suomalainen neuvolantäti voi hyvin kysellä, joko lapsi osaa "sanoa r-kirjaimen" tai "puuttuuko häneltä kirjaimia". Maallikot myös herkästi kuvittelevat kirjoitusta ikään kuin kielen olennaiseksi ominaisuudeksi. Kuitenkin kirjoitusjärjestelmät voivat levitä hyvinkin erilaisesta kielestä toiseen, esimerkiksi arabialainen kirjoitus persiaan tai aikoinaan moniin turkkilaiskieliin. Bosnian ns. Aurinkopyramidista (nyppylä, jota paikalliset rajatietohar- rastajat pitävät esihistoriallisten ihmisten rakentamana) unkarilaiset hörhöt väittävät löytä- neensä muinaisunkarilaisen riimukirjoituksen merkkejä. Ilmeisesti samannäköisten merkkien löytyminen riittää todisteeksi, tekstiä ei edes tarvitse analysoida tai tulkita (ja kuitenkin kaik- kien kovaan pintaan raapustettujen riimukirjoitusten perushäkkyrät ovat kaikkialla Euraasi- assa sattuneesta syystä hyvin samannäköisiä).

 

7.Nykyisten kielten sijoittaminen kaukaiseen muinaisuuteen (tai päinvastoin). Useampia vuosituhansia sitten ei ollut olemassa suomen kieltä, ei edes "alkusuomea". Jos esihistorialli- sista väestöistä ja niiden oletetuista kielistä käytetään nykyisten kansojen ja kielten nimityk- siä, se merkitsee usein, että kirjoittajalla on tyypillinen nationalistinen huuhaa-agenda eli vä- kevä tarve osoittaa oma kansansa ja kielensä "vanhimmaksi" tai "alkuperäisimmäksi". Tai sit- ten kirjoittaja ei vain tiedä, mistä puhuu. (HS:n "tiede"-uutinen Adam Hyllestedin viimesyksyi- sestä väitöskirjasta,

http://www.hs.fi/tiede/a1423717030453?jako=4eb5dfaad9a9f38c3355a901e6e1ffbd&ref=fb-share,

on muutenkin opettavaista luettavaa: paitsi että väitöskirjan rohkeista hypoteeseista on tullut todistettuja tutkimustuloksia, toimittaja on myös keksinyt sellaisia nykykieliä kuin "Irlannin ja Walesin keltti". Miltähän kuulostaisi "Ruotsin ja Englannin germaani"?)

 

8. "Vallankumoukselliset" tutkimustulokset, jotka koskevat kielten sukulaisuussuhtei- ta. Mullistavia sensaatioita hehkuttavaa tiedeuutista pitää aina epäillä, etenkin, jos kyse on historiallisesta kielitieteestä, jonka menetelmiä ja käsitteitä eivät aina tunne edes kielitieteel- lisen koulutuksen saaneet ihmiset. Euroopan ja osin muunkin maailman tunnettuja kielikuntia on viimeistään 1800-luvulta alkaen tutkittu niin intensiivisesti, että radikaaleja muutoksia näi- den kielten polveutumista koskeviin käsityksiin on turha odottaa, vaikka yksityiskohtia toki tarkennetaan koko ajan. Ne sinänsä omalla alallaan pätevät kielentutkijat, jotka äskettäin pääsivät uutisotsikoihin väittämällä, että englanti onkin skandinaavinen kieli

(ks. esim. http://www.sciencedaily.com/releases/2012/11/121127094111.htm),

eivät tienneet mistä puhuivat; he eivät tajunneet, että kielten "sukulaisuus" ei tarkoita tiettyä määrää yhtäläisyyksiä vaan kuvattavissa ja oletettavissa olevaa historiallista polveutumispro-sessia. (Pätevää kritiikkiä esim. täällä: http://languagelog.ldc.upenn.edu/nll/?p=4351 .)

 

9. "Vanhoista" tai "nuorista" kielistä puhuminen. Kaikki maailman kielet ovat tavallaan yhtä vanhoja, eli ne ovat vähitellen muuntuen kehittyneet jostakin esimuodosta, ja tämä kehi- tyslinja juontaa kaikilla kielillä lopulta ihmiskunnan alkuhämäriin ja ensimmäis(t)en ihmiskie- len tai -kielten syntyyn. Poikkeuksena tästä ovat vain keinotekoiset kielet sekä tietyissä eri- koisissa kontaktitilanteissa kehittyneet sekakielet, pidginit ja kreolit: ne eivät normaalilla ta- valla suoraan polveudu jostakin aiemmasta kielivaiheesta vaan ovat syntyneet tietyssä histo-riallisessa tilanteessa. Jonkin kielen nimittäminen "vanhaksi" (tai jotain toista kieltä "vanhem-maksi") ei yleensä tarkoita mitään muuta kuin kansallisromanttista hymistelyä: tämä kieli on minusta jotenkin poikkeuksellisen hieno.

 

10. Kummalliset termit tai tahallisen epämääräiset muotoilut. Uskoisitteko tiedeuutista, jossa CERNin hiukkaskiihdyttimen ääressä lausunnoivaa valkotakkia tituleerataan "fyysistik- si"? Kun YLEn "tiede"-toimittaja siteeraa "lingvistikkoa"

(http://yle.fi/uutiset/dna-tutkimus_yllatti_euroopan_kansat_saivat_idasta_uutta_verta__ja_samalla_pyoran/7807232 ),

myös tekstin kummallisista muotoiluista käy ilmi, että toimittaja ei oikein itsekään ole tajun- nut, mistä on kirjoittamassa. Lingvisti Paul Heggartyn suuhun on pantu väite, että "jamnojen kielen vaikutuksesta (?) kehittyivät slaavilaiset, germaaniset ja muut Pohjois-Euroopan indo- eurooppalaiset kielet, esimerkiksi ruotsi, saksa ja englanti. Hän ei kuitenkaan usko, että ete- läiset kielet, esimerkiksi muinaiskreikka, tai sanskriitin kaltaiset itäiset indoeurooppalaiset kielet olisivat jamnakielen jälkeläisiä." Itse asiassa Sciencen alkuperäisen jutun mukaan

(http://news.sciencemag.org/archaeology/2015/02/mysterious-indo-european-homeland-may-have-been-steppes-ukraine-and-russia)

Heggarty epäilee tässä tiedeuutisessa hehkutetussa Reichin ja kumppanien työryhmän tutki-muksessa saavutettuja ajoituksia: sukupuuta laskettaessa pienetkin poikkeamat datassa tai sen tulkinnassa voivat johtaa suuriin virheisiin. Ja jos ajoituksessa on parintuhannen vuoden heitto,Jamnaja-kulttuurin oletettu kieli ei enää voisi olla kantaindoeurooppaa (josta siis polveu- tuvat myös esim. kreikka tai sanskrit) vaan jokin myöhäisempi,ehkä esi-balto-slaavilainen kie- limuoto. (Arvoitukseksi jää, miten YLEn toimittaja on onnistunut sekoittamaan tähän myös germaaniset kielet.)

HM: " Jamnalainen kieli, joka on 2000 vanhempi kuin ns. SOTAVAUNUKIELI, jota tähän asti mm. suolasiet indoeuropeistit ovat pitääneet "indoeurrppalaisena kantakielenä", on hyvä kandidaatti indoeurroopalaiseksi kantakieleiksi. Indoiranilaiset kielet ovat läheisempää sukua balto-slaavilaislle kielille germaani- heetti- ja tokaarikielt, ja suurin piirtein yhtä läheistä sukua kuin keltti- ja romaanikielet.

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/01/su-ja-balttilaisten-kielten-kehtysyhteyksita-balttilaisen-lahteen-mukaan
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/12/antibaltistista-pangermanistista-pseudokielitiedetta-helsingin-yliopistossa

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/06/suomen-sanat-fraenkelin-liettuan-etymologisessa-sanakirjassa
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/11/korkeatasoista-balttietymologiaa-suomen-ja-itabalttikielten-suhteista
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/02/uralilaisten-ja-kamtshatkalaisten-kielten-yhtalaisyyksia 
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/10/pan-germanisti-jorma-koivulehto-1934-214-vaarensi-suomen-kielen-ja-kansan-alkuperan
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/10/jorma-koivulehdon-suomen-arkkimuinaiset-kermaanilainat-3000-vuoden-takaa-ovat-humpuukia"
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/09/uusi-vaitos-suomen-arkkimuinaisista-germaanilainoista-2
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/07/suomen-paleoeurooppalaiset-lainat-pangermanistien-mukaan-5

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/06/nimi-tampere-merkitsee-kuuriksi-venevinssia
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/05/viikinkiajan-kuurilaisten-dzauna-loydetty-pirkkalasta


http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/12/suomen-balttilaisia-vesistonnimia-imatra-keitele-simpele-inkere-kymi-vanaja-saimaa-paijanne-jne
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/12/haltu-elintarvikkeiden-jaakuoppa-saltu-kapas-lit
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/12/sana-rossija-tulee-muinaisesta-rus-uskonnosta

 

11. Kielten, kansojen ja kulttuurien samastaminen. Meillä ihmisillä on armoton tarve "ole- muksellistaa" ihmisryhmät: miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta, suomalaiset ovat jörö- jä, saksalaiset järjestelmällisiä ja ruotsalaiset koppavia.Siksi tällaisia ennakkoluuloja vahvista- villa "tutkimustuloksilla" on armoton kysyntä. Samaan ennakko-odotukseen liittyy se vanha perinne,että "kansat" kuvitellaan selvärajaisiksi rodullis-kielellis-kulttuurisiksi kokonaisuuksik- si. Nykyään, kun ihmisryhmien biologisia juuria voidaan genetiikan avulla tutkia varsin eksak-tisti, niihin mieluusti niputetaan myös historiallisen kielentutkimuksen tutkittavissa oleva kieli sekä arkeologien esinelöytöjen perusteella määrittelemät "kulttuurit". Näin syntyy sellaisia luomuksia kuin edellisen kohdan tiedeuutisessa mainittu "jamna-kansa",jonka oletetaan, totta kai, puhuneen "jamna-kieltä". Miettikääpä: jos meidän kulttuureistamme ei jäisi jäljelle yhtään tekstimateriaalia, mitä tulevaisuuden arkeologit voisivat sanoa Euroopan kielirajoista? (Arkeo- logien Jamna(ja)-kulttuuriksi nimeämä ilmiö on saanut nimensä venäjän tai ukrainan jamna-(ja)-sanasta, joka tarkoittaa "kuopallista", ja viittaa tunnusomaisiin kuoppahautoihin. Samaan kulttuuripiiriin kuuluivat myös kurgaanit eli hautakummut, ja myös "kurgaaneja" on erehdytty luulemaan kansan nimitykseksi.)

 

12. Ja lopuksi lähes auringontarkka huuhaatunnistin:Kalevala! Käsittämättömän monille sivis-tyneillekin suomalaisille, jopa tiedeihmisille, on jäänyt epäselväksi, että Kalevala ei ole doku- mentaatiota Suomen kansan muinaisuskosta ja esihistoriasta, ei edes alkuperäistä suoma-laista kansanperinnettä, vaan Elias Lönnrotin työpöydällään oman aikansa kansallisromanttis- ten ihanteiden mukaisesti toimittama ja muokkaama, enimmäkseen vienankarjalaisesta (siis tarkkaan ottaen ei edes suomalaisesta!) eeppisestä kansanrunoudesta koottu sepitelmä. Siksi Kalevalan (kuten usein muutenkin kansanrunojen, tarujen, vanhojen aikakirjojen tai py- hien kirjoitusten) käyttäminen historialähteenä on lähes varma merkki siitä, että kirjoittaja ei tiedä, mistä puhuu. Yksi hieno esimerkki tästä oli se taannoin näyttävästi uutisiin päässyt (ks. http://yle.fi/uutiset/yllattava_loyto_kansankulttuurista_naiset_hallitsivat_pohjois-karjalaa/7652321) "nimistöntutkimuksellinen" neronleimaus, että Pohjois-Karjalan runsas Louhi-pai- kannimistö viittaisi "muinaiseen Kalevalan naishallitsijaan".(Louhi-sana paikallisessa murtees- sa ja nimistössä viittaa yksinkertaisesti louhikkoon, kivikkoon. Kalevalan Louhi-hahmo taas on paljolti Lönnrotin luomus, nimeä myöten, jota Pohjolan emännällä ei alkuperäisissä kan- sanrunoissa edes ollut.)