Tiedejulkaisuilla ja tiedetoimittajilla on usein luonnontieteellinen tausta. Niinpä hyvä tiedetoimittaja ehkä ymmärtää, mitä tarkoittavat prosentit ja todennäköisyysasteet, osaa kysyä, minkälaiseen dataan ja miten laajaan ja edustavaan aineistoon tutkimus perustuu, missä se on ilmestynyt ja onko tutkijana esiintyvä henkilö oikeasti tämän alan asiantuntija (eikä esimerkiksi kasvatustieteilijä lausunnoimassa evoluutiosta (ks. esim.http://www.tapiopuolimatka.net/)

tai tietojenkäsittelijä sähköallergiasta

[ks. esim. http://liljat.fi/2015/02/yksi-tutkija-kaenpesasta-kodin-sahkolaitteiden-sateilyvaara-huuhaata/]).

Pätevä tiedetoimittaja tietää, että kausaaliväitteisiin ("x aiheuttaa y:n") on suhtaudut-tava hyvin epäluuloisesti. Hän osaa varoa mahtailevia sensaatio-otsikoita, kiinnittää tarvittaessa huomiota vihjailevaan, tahallisen epämääräiseen kieleen ("saattaa olla", "näyttäisi olevan yhteys") ja muistaa miettiä, voiko tutkimuksen tekijällä tai teettäjällä olla oma lehmä ojassa. Hyvä tiedejournalisti muistaa myös välttää tasapuolisuushar- haa: jos annetaan lähetysaikaa tai palstatilaa sekä normitieteen (esim. evoluutiobio-logia, ns. koululääketiede, tähtitiede, historiallinen kielitiede) että normitieteen ulko-puolella rehottavien oppien (esim.kreationismi, homeopatia, astrologia, Kalevi Wiikin kielenvaihto-kielihistoriamalli) kannattajille, ei saa synnyttää sellaista vaikutelmaa, että tässä on kilpailemassa kaksi tasaväkistä, yhtä vankasti perusteltua näkemystä ja että totuus löytyy kenties yhtä lailla molemmista tai jostakin näiden kahden puolesta-välistä. Tällaista kriittisyyttä tarvitaan tieteellistä tekstiä luettaessa ja siitä yleisölle kirjoitettaessa, oli tieteenala mikä hyvänsä.

Kielitieteellisen tekstin kriittiseen lukemiseen tarvitaan kuitenkin näiden yleisten teki- jöiden lisäksi hieman erikoistietämystä siitä, miten kielitiedettä tehdään ja arvioidaan. Tätä ei pätevilläkään tiedejournalisteilla aina ole. Varsin tavallista on, että kielitiede niputetaan muun huuhaahumanismin joukkoon, missä melkein mistä hyvänsä voi sa-noa melkein mitä hyvänsä,kunhan määrittelee käsitteet uusiksi riittävän vaikeaselkoi- sesti ja siteeraa siteeksi jotain postmodernia ranskalaisfilosofia. Tai sitten ei ymmär-retä, minkälaista asiantuntemusta mihinkin vaaditaan: esimerkiksi populaatiogeneet-tisten kehityskulkujen mallia ei voi suoraan siirtää kielen esihistorian kuvaukseen il-man erillistä tietämystä siitä, miten kieli välittyy ja leviää, joten geneetikkojen arvoste-tussa luonnontieteellisessä aikakauslehdessä julkaisema artikkeli kielten esihistori-asta voi olla täyttä huuhaata, vaikka matemaattiset mallinnukset olisi laskettu aivan oikein. (Kielihistoria muutenkin on eriasteisten pellepelottomien, puoliasiallisista amatööreistä huuhaahörhöihin, rakkaimpia temmellyskenttiä.)

Verkosta löytyy nykyään monenlaisia tieteellisen tekstin lukuoppaita, apuneuvoja argumentointivirheiden tunnistamiseen ja huuhaan diagnosointiin. Tämän jutun inn-oittajana oli vox.com-sivustolla julkaistu 15 ways to tell if that science news story is hogwash

(http://www.vox.com/2014/4/22/5636960/a-rough-guide-to-spotting-bad-science).

Kielitieteen osalta ei ole vastaavaa vielä silmiini osunut. Yhden tärkeän osan on to-sin Santeri Junttila kattanut jutussaan, joka valitettavasti on ilmestynyt vain unkarin-noksena ("Áltudomány és nemzeti őstörténet:európai példák", ‘Pseudotiede ja kan-sallinen esihistoria: eurooppalaisia esimerkkejä’) László Hontin toimittamassa un-karinkielisessä huuhaa-kielihistoriaa käsittelevässä teoksessa A nyelvrokonságról (‘Kielisukulaisuudesta’).Unkaristahan löytyy sattuneesta syystä huuhaa-kielihistoriaa harvinaisen runsaasti; tämän ilmiön taustoista olen itsekin aikoinaan vähän laajemmin kirjoitellut

(http://homepage.univie.ac.at/Johanna.Laakso/ihmeotokat.html).

Mielenkiintoista lisävalaistusta antaa myös lingvistin ja skeptikkoaktivistin Mark Newbrookin kirja Strange Linguistics, vaikka sen tavoittelema huuhaalingvistiikan yleiskatsaus jääkin epätasaiseksi pintaraapaisuksi.

Mutta pitemmittä puheitta: seuraavassa luettelossa sekalaisia aiheita, näkemyksiä ja ilmauksia, joiden esiintymisen kieltä tai kielitiedettä käsittelevässä artikkelissa pitäisi saada hälytys- kellot soimaan. Mikään näistä ei ole ehdoton kriteeri, vaan kaikkia näitä on sovellettava sen kuuluisan suolaripauksen kera eli, huomio, kriittisesti.

1. Sanojen määrän laskeskelu Guinnessin ennätystenkirjan hengessä: "kieles-sä x on y sanaa (ilmiölle z)", "kielessä x on poikkeuksellisen paljon /vähän sa-noja ~ enemmän/ vähemmän sanoja kuin kielessä y", jne.

Kielessä kuin kielessä sanasto on avoin, ainakin tietyiltä osin, eli uusia sanoja voi ai-na muodostaa tai lainata. Lisäksi "sanuuden" kriteerit ovat usein hämärät: luetaanko jokin muoto taivutusmuodoksi, johdokseksi vaiko itsenäiseksi kiteymäksi, lasketaan-ko kaikkien mahdollisten eri murteiden ja tyylien sanat vaiko esimerkiksi ne,mitä joku tietty kyseisen kielen puhuja tuntee, jne. Sitä paitsi myös sanojen määrää eli ns. "kie-len rikkautta" mielellään romantisoidaan ja ihannoidaan, joten monesti tässä taas oma lehmä kurkistelee ojasta. Jäitä hattuun!
 

2. Tälle ilmiölle on sukua kaikkein pisimmän sanan (nimen, tms.) etsiminen.

Höl-möläisten hommaa. Suomen kielen tyyppisissä kielissä yhdyssanat ja johdokset voi-vat periaatteessa olla miten pitkiä hyvänsä.Rajoja ei aseta kielen rakenne vaan pu-hujien aivokapasiteetti (muisti ja kyky prosessoida pitkän sanan eri osasten merkitys-suhteista muodostuvaa kokonaismer- kitystä) ja muut käytännön tekijät, joiden vaikutus on eri yhteyksissä ja eri ihmisillä erilainen.

 

3. "Kielessä x ei ole sanaa ilmiölle y", "kielellä x ei voi puhua ilmiöstä y".

Höpöhöpö. Periaatteessa kaikilla kielillä voi puhua kaikesta,mitä ihminen voi kokea ja ajatella,vaikka ero- ja voikin olla siinä, miten kätevästi ja napakasti tiettyihin asioi-hin viittaaminen sujuu. Kaikkien erikoisalojen terminologioita kun ei kaikille kielille ole (vielä) kehitelty - mutta yleensä tällaisten väitteiden heittelijät eivät viittaa kvantti-fysiikan termien puuttumiseen nganasanin kielestä vaan elättelevät vulgaarirelativis-tisia harhoja ja haaveita. Toisin sanoen: kielen rakenteet ja ominaisuudet samaste-taan naiivisti ajattelutapaan ja kulttuuriin, tyyliin "suomen kielessä ei ole futuuria, jo-ten suomalaiset ymmärtävät tulevaisuuden käsitteen toisin kuin ranskalaiset". (Toki- han kieli, ajattelutapa ja kulttuuri niveltyvät toisiinsa monin tavoin. Mutta nämä yhtey-det ovat usein kaikkea muuta kuin yks-yhteen-selkeitä, ilmeisiä ja ehdottomia.) Aika usein tällaiset, nykyään usein Internetissä kiertävät väitteet olisi lapsellisen helppo kumota.Esimerkiksi maailman tiedotusvälineissäon väitetty, että suomen kielen joh-donmukaisen oikeinkirjoituksen ansiosta suomessa ei edes olisi sanaa dysleksialle (“lukihäiriölle”; ks. esim.

http://www.theguardian.com/commentisfree/2011/feb/26/editorial-unthinkable-spelling-language ).

 

4.Tai päinvastoin: "kielen x sanalle y ei ole vastinetta missään muussa kielessä".

Näinköhän tosiaan tällaisten väitteiden esittäjä on tutkinut kaikki maailman tuhannet kielet?

(Toisin kuin esimerkiksi hupijutussa

http://matadornetwork.com/abroad/20-awesomely-untranslatable-words-from-around-the-world/

väitetään, saksan Schadenfreudella on kuin onkin vastineita ympäri Eurooppaa, vaikkapa suomen vahingonilo tai unkarin káröröm. Kuten jo Lauri Hakulinen aikoi-naan osoitti, kyseessä on käännöslainana levinnyt eurooppalainen kulttuurisana.) Ja miten määritellään "vastine", miten tarkasti sen pitää vastata alkuperäistä? Jos ruve-taan huokailemaan tyylisävyistä ja siitä asso- siaatioiden verkosta, joka kuhunkin sanaan liittyy, niin nehän ovat tietenkin kaikissa kielissä kaikille sanoille erilaiset.

 

5. Ylipäätään: "kieli x on ainutlaatuinen, missään muussa maailman kielessä ei tunneta ilmiötä y".

Samoin kuin edellisten kohtien väitteet, tämäkin väite antaa vahvan aiheen epäillä, ettei kirjoittajalla ole hajuakaan maailman kielten runsaudesta ja monimuotoisuudes- ta. Tällai- set väitteet myös on usein liikuttavan helppoa osoittaa vääriksi. Esimerkiksi unkarin kielen ainutlaatuisesta verbien subjekti- ja objektikonjugaatiosta hehkuttavan nationalistin

(http://www.es.hu/dr_sziray_jozsef;tisztelt_szerkesztoseg;2011-09-28.html)

tarvitsisi vain avata jokin fennougristiikan käsikirja huomatakseen, että samanlaisia ilmiöitä (usein vieläkin mutkikkaampina) tavataan monissa muissakin sukukielissä.

 

6. Kielen ja kirjoituksen samastaminen.

Kielen ensisijainen olomuoto on äänteistä koostuva puhe, ja kirjaimista koostuva kirjoitus on ikään kuin siitä tiettyjen sovinnaissääntöjen mukaan tehty – enemmän tai vähemmän abstrakti – kuva.Arjessa nämä menevät monilta maallikoilta sekaisin, niin että suomalainen neuvolantäti voi hyvin kysellä, joko lapsi osaa "sanoa r-kirjaimen" tai "puuttuuko häneltä kirjaimia". Maallikot myös herkästi kuvittelevat kirjoitusta ikään kuin kielen olennaiseksi ominaisuudeksi. Kuitenkin kirjoitusjärjestelmät voivat levitä hyvinkin erilaisesta kielestä toiseen, esimerkiksi arabialainen kirjoitus persiaan tai ai-koinaan moniin turkkilaiskieliin. Bosnian ns. Aurinkopyramidista (nyppylä,jota paikal- liset rajatietoharrastajat pitävät esihistoriallisten ihmisten rakentamana) unkarilaiset hörhöt väittävät löytäneensä muinaisunkarilaisen riimukirjoituksen merkkejä. Ilmei-sesti samannäköisten merkkien löytyminen riittää todisteeksi, tekstiä ei edes tarvitse analysoida tai tulkita (ja kuitenkin kaikkien kovaan pintaan raapustettujen riimukirjoi-tusten perushäkkyrät ovat kaikkialla Euraasiassa sattuneesta syystä hyvin samannäköisiä).

 

7. Nykyisten kielten sijoittaminen kaukaiseen muinaisuuteen (tai päinvastoin).

Useampia vuosituhansia sitten ei ollut olemassa suomen kieltä, ei edes "alkusuo-mea". Jos esihistoriallisista väestöistä ja niiden oletetuista kielistä käytetään nykyis-ten kansojen ja kielten nimityksiä, se merkitsee usein, että kirjoittajalla on tyypillinen nationalistinen huuhaa-agenda eli väkevä tarve osoittaa oma kansansa ja kielensä "vanhimmaksi" tai "alkuperäisimmäksi".Tai sitten kirjoittaja ei vain tiedä,mistä puhuu.

(HS:n "tiede"-uutinen Adam Hyllestedin viimesyksyisestä väitöskirjasta,

http://www.hs.fi/tiede/a1423717030453?jako=4eb5dfaad9a9f38c3355a901e6e1ffbd&ref=fb-share,

on muutenkin opettavaista luettavaa: paitsi että väitöskirjan rohkeista hypoteeseista on tullut todistettuja tutkimustuloksia, toimittaja on myös keksinyt sellaisia nykykieliä kuin "Irlannin ja Walesin keltti". Miltähän kuulostaisi "Ruotsin ja Englannin germaani"?)

 

8. "Vallankumoukselliset" tutkimustulokset, jotka koskevat kielten sukulaisuussuhteita.

Mullistavia sensaatioita hehkuttavaa tiedeuutista pitää aina epäillä, etenkin, jos kyse on historiallisesta kielitieteestä, jonka menetelmiä ja käsitteitä eivät aina tunne edes kielitieteellisen koulutuksen saaneet ihmiset. Euroopan ja osin muunkin maailman tunnettuja kielikuntia on viimeistään 1800-luvulta alkaen tutkittu niin intensiivisesti, että radikaaleja muutoksia näiden kielten polveutumista koskeviin käsityksiin on tur-ha odottaa,vaikka yksityiskohtia toki tarkennetaan koko ajan. Ne sinänsä omalla alal- laan pätevät kielentutkijat, jotka äskettäin pääsivät uutisotsikoihin väittämällä, että englanti onkin skandinaavinen kieli

(ks. esim. http://www.sciencedaily.com/releases/2012/11/121127094111.htm),

eivät tienneet mistä puhuivat; he eivät tajunneet, että kielten "sukulaisuus" ei tarkoita tiettyä määrää yhtäläisyyksiä vaan kuvattavissa ja oletettavissa olevaa historiallista polveutumisprosessia.

(Pätevää kritiikkiä esim. täällä: http://languagelog.ldc.upenn.edu/nll/?p=4351 .)

 

9. "Vanhoista" tai "nuorista" kielistä puhuminen.

Kaikki maailman kielet ovat tavallaan yhtä vanhoja, eli ne ovat vähitellen muuntuen kehittyneet jostakin esimuodosta, ja tämä kehityslinja juontaa kaikilla kielillä lopulta ihmiskunnan alkuhämäriin ja ensimmäis(t)en ihmiskielen tai -kielten syntyyn. Poik-keuksena tästä ovat vain keinotekoiset kielet sekä tietyissä erikoisissa kontaktitilan-teissa kehittyneet sekakielet, pidginit ja kreolit: ne eivät normaalilla tavalla suoraan polveudu jostakin aiemmasta kielivaiheesta vaan ovat syntyneet tietyssä historialli-sessa tilanteessa. Jonkin kielen nimittäminen "vanhaksi" (tai jotain toista kieltä "van-hemmaksi") ei yleensä tarkoita mitään muuta kuin kansallisromanttista hymistelyä: tämä kieli on minusta jotenkin poikkeuksellisen hieno.

 

10. Kummalliset termit tai tahallisen epämääräiset muotoilut.

Uskoisitteko tiedeuutista, jossa CERNin hiukkaskiihdyttimen ääressä lausunnoivaa valkotakkia tituleerataan "fyysistiksi"? Kun YLEn "tiede"-toimittaja siteeraa "lingvistikkoa"

(http://yle.fi/uutiset/dna-tutkimus_yllatti_euroopan_kansat_saivat_idasta_uutta_verta__ja_samalla_pyoran/7807232 ),

myös tekstin kummallisista muotoiluista käy ilmi, että toimittaja ei oikein itsekään ole tajunnut, mistä on kirjoittamassa. Lingvisti Paul Heggartyn suuhun on pantu väite, että "jamnojen kielen vaikutuksesta (?) kehittyivät slaavilaiset, germaaniset ja muut Pohjois-Euroopan indo-eurooppalaiset kielet, esimerkiksi ruotsi, saksa ja englanti. Hän ei kuitenkaan usko, että eteläiset kielet, esimerkiksi muinaiskreikka, tai sanskrii-tin kaltaiset itäiset indoeurooppalaiset kielet olisivat jamnakielen jälkeläisiä." Itse asiassa Sciencen alkuperäisen jutun mukaan

(http://news.sciencemag.org/archaeology/2015/02/mysterious-indo-european-homeland-may-have-been-steppes-ukraine-and-russia)

Heggarty epäilee tässä tiedeuutisessa hehkutetussa Reichin ja kumppanien työryh-män tutkimuksessa saavutettuja ajoituksia: sukupuuta laskettaessa pienetkin poikke-amat datassa tai sen tulkinnassa voivat johtaa suuriin virheisiin. Ja jos ajoituksessa on parintuhannen vuoden heitto, Jamnaja-kulttuurin oletettu kieli ei enää voisi olla kantaindoeurooppaa (josta siis polveutuvat myös esim. kreikka tai sanskrit) vaan jokin myöhäisempi, ehkä esi-balto-slaavilainen kielimuoto. (Arvoitukseksi jää, miten YLEn toimittaja on onnistunut sekoittamaan tähän myös germaaniset kielet.)

HM: " Jamnalainen kieli, joka on 2000 vanhempi kuin ns. SOTAVAUNUKIELI, jota tähän asti mm. suomalaiset indoeuropeistit ovat pitäneet "indoeurrppalaisena kanta-kielenä", on hyvä kandidaatti indoeurroopalaiseksi kantakieleiksi. Indoiranilaiset kie-let ovat läheisempää sukua balto-slaavilaislle kielille germaani-, heetti- ja tokaarikielet, ja suurin piirtein yhtä läheistä sukua kuin keltti- ja romaanikielet.

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/01/su-ja-balttilaisten-kielten-kehtysyhteyksita-balttilaisen-lahteen-mukaan
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/12/antibaltistista-pangermanistista-pseudokielitiedetta-helsingin-yliopistossa

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/06/suomen-sanat-fraenkelin-liettuan-etymologisessa-sanakirjassa
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/11/korkeatasoista-balttietymologiaa-suomen-ja-itabalttikielten-suhteista
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/02/uralilaisten-ja-kamtshatkalaisten-kielten-yhtalaisyyksia 
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/10/pan-germanisti-jorma-koivulehto-1934-214-vaarensi-suomen-kielen-ja-kansan-alkuperan
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/10/jorma-koivulehdon-suomen-arkkimuinaiset-kermaanilainat-3000-vuoden-takaa-ovat-humpuukia"
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/09/uusi-vaitos-suomen-arkkimuinaisista-germaanilainoista-2
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/07/suomen-paleoeurooppalaiset-lainat-pangermanistien-mukaan-5

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/06/nimi-tampere-merkitsee-kuuriksi-venevinssia
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/05/viikinkiajan-kuurilaisten-dzauna-loydetty-pirkkalasta


http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/12/suomen-balttilaisia-vesistonnimia-imatra-keitele-simpele-inkere-kymi-vanaja-saimaa-paijanne-jne
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/12/haltu-elintarvikkeiden-jaakuoppa-saltu-kapas-lit
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/12/sana-rossija-tulee-muinaisesta-rus-uskonnosta

 

11. Kielten, kansojen ja kulttuurien samastaminen.

Meillä ihmisillä on armoton tarve "olemuksellistaa" ihmisryhmät: miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta, suomalaiset ovat jöröjä, saksalaiset järjestelmällisiä ja ruotsa- laiset koppavia. Siksi tällaisia ennakkoluuloja vahvistavilla "tutkimustuloksilla" on armoton kysyntä.Samaan ennakko-odotukseen liittyy se vanha perinne, että "kansat" kuvitellaan selvärajaisiksi rodullis-kielellis-kulttuurisiksi kokonaisuuksiksi. Nykyään, kun ihmisryhmien biologisia juuria voidaan genetiikan avulla tutkia varsin eksaktisti, niihin mieluusti niputetaan myös historiallisen kielentutkimuksen tutkittavissa oleva kieli sekä arkeologien esinelöytöjen perusteella määrittelemät "kulttuurit". Näin syn-tyy sellaisia luomuksia kuin edellisen kohdan tiedeuutisessa mainittu "jamna-kansa", jonka oletetaan, totta kai, puhuneen "jamna-kieltä". Miettikääpä: jos meidän kulttuu-reistamme ei jäisi jäljelle yhtään tekstimateriaalia, mitä tulevaisuuden arkeologit voi-sivat sanoa Euroopan kielirajoista? (Arkeologien Jamna(ja)-kulttuuriksi nimeämä il-miö on saanut nimensä venäjän tai ukrainan jamna-(ja)-sanasta, joka tarkoittaa "kuo-pallista", ja viittaa tunnusomaisiin kuoppahautoihin. Samaan kulttuuripiiriin kuuluivat myös kurgaanit eli hautakummut, ja myös "kurgaaneja" on erehdytty luulemaan kansan nimitykseksi.)

 

12. Ja lopuksi lähes auringontarkka huuhaatunnistin: Kalevala! '

Käsittämättömän monille sivistyneillekin suomalaisille, jopa tiedeihmisille, on jäänyt epäselväksi,että Kalevala ei ole dokumentaatiota Suomen kansan muinaisuskosta ja esihistoriasta, ei edes alkuperäistä suomalaista kansanperinnettä, vaan Elias Lönn-rotin työpöydällään oman aikansa kansallisromanttisten ihanteiden mukaisesti toimit-tama ja muokkaama, enimmäkseen vienankarjalaisesta (siis tarkkaan ottaen ei edes suomalaisesta!) eeppisestä kansanrunoudesta koottu sepitelmä. Siksi Kalevalan (ku-ten usein muutenkin kansanrunojen, tarujen, vanhojen aikakirjojen tai pyhien kirjoi-tusten) käyttäminen historialähteenä on lähes varma merkki siitä, että kirjoittaja ei tiedä, mistä puhuu. Yksi hieno esimerkki tästä oli se taannoin näyttävästi uutisiin päässyt

(ks. http://yle.fi/uutiset/yllattava_loyto_kansankulttuurista_naiset_hallitsivat_pohjois-karjalaa/7652321)

"nimistöntutkimuksellinen" neronleimaus, että Pohjois-Karjalan runsas Louhi-paikan- nimistö viittaisi "muinaiseen Kalevalan naishallitsijaan".

(Louhi-sana paikallisessa murteessa ja nimistössä viittaa yksinkertaisesti louhik-koon, kivikkoon. Kalevalan Louhi-hahmo taas on paljolti Lönnrotin luomus, nimeä myöten, jota Pohjolan emännällä ei alkuperäisissä kansanrunoissa edes ollut.)

Kyseinen hahmo on kuitenkin nimellä Satana lainautunut myös osseettien Narten-eepokseen, ilmeieikin yli 1600 vuotta sitten:

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/02/olut-on-ollut-ja-on-edelleen-suomea-muissakin-kielissa

 

" Kalevalaa on lainattu jo 1500 vuotta sitten muihin tarustoihin?
 

Donin ja Pohjois-Kaukaasian iranilaiset alaanit, nykyiset osseetit tunsivat yli 1500 vuotta sitten Kalevalan ja lainasivat muyös suomalsita sanstoa, mm. sanan olut:

Ralf-Peter Ritten, s. 1937, Berliini, k. 2011, m.p., kirjoittaa mainitussa väitöskirjassaan Vanhimmat germaaniset lainat itämerensuomessa:

" § 82. AБAEB macht auf folgende Parallele aufmerksam (346). Auf die Bedeutung des Bieres als Kultgetränk bei den frühen Ostseefinnen weist, daß in den Kalevala- gesangen eine Episode die Entstehung des Bieres betrifft. Auch im NARTENEPOS - und zwar nur in der ossetischen Fassung - ist dem nämlichen Ereignis eine gesonderte Erzählung gewidmet: "Wie das Bier erschien" (s.KAЛOEB 167). Die Ubereinstimmung daß sowohl die Narten als auch die Kaleviden mit der Erfindung des Bieres zusammengebracht werden, erörtert etwas ausfürlicher zu werden, da sie in FROMMs Kalevalakommentar nicht erwähnt wird. Die Parallele wird dadurch noch bemerkenswerter‚ daß in beiden Versionen ein Vogel eine Rolle spielt. Im KALEVA-LA singt Gimpel (Blutfink, fi. Punalintu "Rotwogel") bzw. eine Drossel (rastas) das Lob des Bieres (20, 407 ff.).

[HM: se on Kalevalassa PUNATULKKU, joka pesii katajapansaissa, joiden oksia käytetään myös oluen valmistuksessa, ainakin sahdin.]

FROMM erwähnt eine andre fassung vom Ursprung des Bieres,in der der Vogel das erstfalls gebraute Getränk benennt Bier dein richtiger Nahme! Sehr Böse‚ nicht süß, viel Hopfen dazugetan, reichlich Wasser zugegossen, mit Fichtenzubern eingefangen". (FROMM 1,967 15l; Anm. zu 407 ff.).Im NARTENEPOS pickt ein Vogel Hopfen, fliegt zu den Narten, pickt ein wenig Malz und wird flugunfähig. Man bringt ihn zur Heldin Satana, die ihn auf Weizen setzt,nach dessen Genuß sich der Vogel erholt und davonfliegt. Nach dein von dem Vogel gewiesenen Verfahren braut Satana das erste Bier.

Sie "mahlt Malz", kocht es, seiht die Brühe und fügt einen kräftigen Sud von Hopfen hinzu. Die Brühe fängt an zu zischen und zu funkeln und bedeckt sich mit weißem Schaum (107 f.). Im KALEVALA füllt die "Herrscherin des Nordlands", nachdem sie von der Entstehung des Bieres erfahren hat, Wasser in einen großen Topf und beginnt aus Gerste und viel Hopfen Bier zu brauen. In dem Lämminkäinenlied und in den Biersprüchen ist es die Kalevalatar, die das Bier zubereitet (FROMM 1967, 151 zu 189).

Im Lichte der Parallele ist natürlich das Nebeneinander von oss. æluton und fi. olut auffällig.

[HM: Olut on siis osseetiksi (suomaisen korvaan) "ÄLYTÖN" Ei taida ihan olla sukulaiskieliä...

Pohjan Akka Louhi (Louhin) on kyllä usein arveltu germaaniksi, mikä ei ole aivan mahdotonta enää tuona aikana, mutta tuo sanasto ja ilmeisiimin myös teknologia on suomlaista.]

http://www.ossetien.ch/pdf/Kinder_der_Sonne.pdf

"„Kinder der Sonne - Die Narten.

Das große Epos des Kaukasus" hrsg. von André Sikojev

Dieses Buch stellt uralte Mythen vor, die im Kaukasus über Jahrtausende gesungen und weitererzählt wurden. An vielen Stellen wird man an altnordische oder griechis-che, an persische oder indische Sagen erinnert. Das kaukasische Epos, das auf sky-thische Götter und auf die Stämme der Alanen zurückgehen soll ist ein erstaunliches Zeugnis für indoeuropäische Verwandtschaften in der Sagenwelt. Und es ist das Vermächtnis des kleinen ossetischen Volkes, in dessen Gedächtnis es die Zeiten überdauert hat.

Von Hans Wagner


EM 04-05 • 29.04.2005

Der Nartenzyklus ist eine Sammlung von Sagen und Mythen, die an das tragische Geschehen keltischer, griechischer oder auch germanischer Mythologie erinnern - mit märchenartigen Einflüssen aus verschiedenen Epochen. Die Narten selbst waren ein mystisches Volk aus dem Kaukasus,

wahrscheinlich ein Teil der skythischen Kultur. (Vgl. EM 01-04 und  EM 02-04).

André Sikojev schreibt: „Aus den Bergen des Kaukasus, so wurde uns überliefert, zogen einst die unter dem Morgenstern geborenen mythischen Heldenzwillinge Achsar und Achsartag zum Ufer des Meeres, einer Blutspur folgend. Ungesühnte Schuld ließ sie sich, nach der glücklichen Hochzeit des Jüngeren, gegenseitig erschlagen." (Siehe weiter unten, „Urismag, Sohn einer Nymphe..."). Mit diesen ganz im Epenstil gewählten Worten leitet André Sikojev seinen Versuch einer Deutung der Nartensa-ga ein. Der 1961 in Moskau als Sohn eines Osseten und einer Deutschen geborene Autor, Geistlicher der Russischen Orthodoxen Kirche, hat das Narten-Epos erstmals aus einer russischen Fassung,die es seit 1948 neben einer ossetischen gab,ins Deutsche übertragen. …

http://www.iranicaonline.org/articles/alans-an-ancient-iranian-tribe-of-the-northern-scythian-saka-sarmatian-massagete-group-known-to-classical-writers-from ].