https://courses.helsinki.fi/sites/default/files/course-material/4676638/SSA_L-P.pdf
"luoda 1 (Agr;yl.) ’saada aikaan,tehdä;panna alulle (kangas,kudin, verkko); lapioida (lantaa,maata,lunta); kaivaa,perata (ojaa,kaivoa), ammentaa vettä; heittää, varistaa yltään (nahkansa, karvansa, höyhenensä; jäänsä); poikia ennenaikaisesti / (er)schaffen, bilden; die Vorbereitungen zum Weben, Stricken,Netzflechten treffen; schaufeln (Mist,Erde, Schnee), (frei)graben, Wasser schöpfen; (ab)werfen, sich häuten, das Fell wechseln, mausern, die Eisdecke abwerfen; abortieren (bei Tieren)’ (ks.myös luoda 2), johd. luonti ’luominen’, luonta ’id., kutimen tms. aloitus’ (ks. myös luonnos), Luoja ’Jumala’ ~ ink lōvva ’luoda (kangasta;lantaa,vettä);poikia ennenaikaisesti’
| ka luuva ’luoda (kangasta; lantaa; karvansa); poikia ennenaikaisesti’
| ly luoda ’luoda (kangasta; lantaa)’
| ve loda id., lodas ’heittäytyä’
| va luvva, lōvag ’luoda (kangasta)’
| vi luua ’luoda (kangasta, kudinta; lunta, kaivoa, vettä)’, ära luua ’poikia ennenaikaisesti’ | li luod ’luoda (kangasta)’
= lpLu låknōt (U Pi) ’nostella’, lågnit (E U PiT) ’nostaa’, låknånit (E Pi In Kld T) ’nousta, kohota ilmaan’ (lpN luovvât (Lu) ’luoda’ < sm)
| ? mdE D lijems, M D lijams ’luoda (kangasta); panna alulle (virsu)’
| tšerL longam, I lonam ’pohtaa (hampunsiemeniä, marjoja, viljaa), pudistaa (päätään)’.
Sanalle on esitetty vastineita myös perm ja ugr kielistä, mutta nämä ovat sekä äänt. että merkitykseltään kovin epävarmoja.
- Tähän ims:ssa semanttisesti ja johto-opillisesti monimuotoiseen sanuee-seen (alkumerkitys todennäk. ’heittää, viskata ylös t. pois’) kuuluvista sa-noista ks. myös luoda 2, loimi, luoma, luomapuut, luomi, luonteva, luonto, luopua, luotin, luottaa.
Ganander 1787 NFL 2 118 (sm ~ vi),Setälä 1890–91 ÄH 477,481 (+ ve li), Qvigstad 1893 NL 48 (lp luovvât < sm), Setälä 1894 JuhlakThomsen 231 (+ lp log |nit), Paasonen 1909 MdChr 90 (+ md), Setälä 1912 – 14 FUFA 12 5 (+ tVser), Paasonen 1917 Beiträge 35 (+ ka), Wichmann 1923–24 FUF 16 196–97 (+ syrj l(ed- ’ammentaa, latoa’), *Tunkelo 1928 SUST 58 292–302 (+ ly va; vog koän-loηχqej- ’synnyttää ennenaikaisesti’, tieto Kannis-tolta), Uotila 1939–40 FUF 26 160–61 (+ votj led ’ammentaa’), *Airila 1940 Johdatusta 1 161, Lakó 1941–43 NyK 51 167–73 (+ unk lóg ’riippua’, lóbál ’heilua’, lódít ’heittää, sysätä’), E. Itkonen 1949–51 FUF 30 37–38, Liimola 1953–54 FUF 31 111 (? unk), FUV 1955 96 (sm ~ lp tšer votj syrj vog), SKES 1958 310–11 (lp md tšer epäilyksittä; ? votj syrj vog; ei unk), E. Itkonen 1968 SKK 496 (lp tšer varmoja, perm ja obinugr vastineet epävarmoja,md ja unk ei mainita),TESz 2 1970 782 (myös md votj syrj vog unk), MSzFE 1971 406–07, FUV2 1977 112 (? unk; md ei tähän), Honti 1980 ALH 30 189 (myös unk), Rédei 1984 FUF 46 54 (vain vog epävarma), Keresztes 1986 MdKons 2 78 (sm ~ lp md tšer votj syrj), Häkkinen 1987 ES 154–55 (sm ~ lp tšer; md syrj unk epävarmoja), UEW 1988 251–52 (vain vog epävarma).
luoda 2 ’nostaa maasta (lanttua, naurista, perunaa) (KaakkSm PKarj Savo KSm, paik.Häme PSatak); nostaa heinää seipäille,suovaan (I- ja PSm Ink); latoa (leivät uuniin; paik. Laat- ja PKarj PSavo KSm PSm); kuljettaa veneellä rannalta toiselle (ISm Ink) / ernten (Rüben, Kartoffeln); Heu aufschichten; Brote im Ofen aufreihen; jmdn.ans andere Ufer übersetzen’ ~ ka luuva ’luoda heiniä suovaan t. pielekseen, nostaa nauriita kekoon’
| ly luoda ’luoda (heiniä, nauriita)’ | ve loda ’luoda heinää’
| vi kuhja luua ’tehdä heinäsuovaa’ | li luoda: luoi kūjә ’tein heinäsuovan’.
Samaa alkuperää kuin luoda 1, ks. tätä
https://kaino.kotus.fi/algu/index.php?t=sanue&lekseemi_id=56598&hakusana=luoda&sanue_id=36928
?Lähteenmukaiset tiedot:
| [luoda] | ?= | kantasaame | [loŋᴖ̄] | tietokannan päättelemä |
| luoda | = | eteläsaame | [lågŋudh] | SSA 2 1995 s. 105 |
| luoda | = | uumajansaame | [lugˈŋoot] | SSA 2 1995 s. 105 |
| luoda | = | piitimensaame | [låknguot] | SSA 2 1995 s. 105 |
| luoda | = | luulajansaame | låkŋōt | SSA 2 1995 s. 105 |
| luo- | = | luulajansaame | logŋǫ- | FUV 1977 s. 112 |
| [luoda] | ?= | pohjoissaame | [logˈŋit] | tietokannan päättelemä |
| luoda | = | inarinsaame | [luŋŋaniđ] | SSA 2 1995 s. 105 |
| luoda | = | kildininsaame | [лoŋŋn̜eᵟ] | SSA 2 1995 s. 105 |
| luoda | = | turjansaame | [лoŋŋᵃ̮n̜eᵈ] | SSA 2 1995 s. 105 |
| [luoda] | ?= | ruotsinlappi | [lognet] | tietokannan päättelemä |
| [luoda] | ?= | suomi | luoma | Junttila, S. 2012 SUST 266 s. 279 |
| luoda | = | viro | luua | SSA 2 1995 s. 105 |
| [luoda] | ?= | suomal.-volgal. kk. | [loŋe-] | tietokannan päättelemä |
| luoda | = | niittymari | loŋam | SSA 2 1995 s. 105 |
| luo- | = | niittymari | loŋa- | FUV 1977 s. 112 |
| luoda | = | vuorimari | loŋgam | SSA 2 1995 s. 105 |
| luo- | != | komi | lõd- | FUV 1977 s. 112 |
| luo- | != | udmurtti | ledy- | FUV 1977 s. 112 |
| [luoda] : itämerensuomi | ?> | luulajansaame | [-luonʿtuk] | tietokannan päättelemä |
| [luoda] : itämerensuomi | ?> | luulajansaame | [luontō] | tietokannan päättelemä |
| luoda : itämerensuomi | > | pohjoissaame | luovvât | SSA 2 1995 s. 105 |
| luoda : itämerensuomi | > | pohjoissaame | luonˈdo | SSA 2 1995 s. 108 |
| luonto : itämerensuomi | > | pohjoissaame | luondu | Sammallahti, P. 1998 SaL s. 252 |
| luonto : itämerensuomi | > | pohjoissaame | luonˈdo | Korhonen, M. 1981 Johdatus s. 38, 94, 104 |
| [luoda] : itämerensuomi | ?> | inarinsaame | [luȧndu] | tietokannan päättelemä |
| [luoda] : itämerensuomi | ?> | koltansaame | [lɯ̆ᴈ̆n̄ᴅ̄ᴬ] | tietokannan päättelemä |
| Sanue: | luoda |
(er)schaffen, bilden; die Vorbereitungen zum Weben, Stricken, Netzflechten treffen; schaufeln (Mist, Erde, Schnee), (frei)graben, Wasser schöpfen; (ab)werfen, sich häuten, das Fell wechseln, mausern, die Eisdecke abwerfen; abortieren (bei Tieren) |
| Sanue: | luoda | ernten (Rüben, Kartoffeln); Heu aufschichten; Brote im Ofen aufreihen; jmdn. ans andere Ufer übersetzen |
https://www.facebook.com/groups/kielletytsanat/permalink/10157302413701424/
Kielletään lumenluonti. Luominenhan tarkoittaa jonkin uuden aikaansaamista.
" Miksi tavataan sanoa: "Luoda lunta", "lumenluonti"?
Miksi tavataan sanoa: "Luoda lunta", "lumenluonti"? Mitä tarkoittaa kyseisen termin sana "luoda", joka tässä tapauksessa tuntuu olevan homonyymi?
Kaisa Häkkisen ”Nykysuomen etymologisen sanakirjan” (WSOY, 2004) mukaan tuo sanan konkreettinen merkitys (’lapioida, kaivaa, perata, ammentaa vettä, heittää, suunnata’) olisi luultavasti ollut vanhin ja siitä syntynyt abstraktimpi merkitys ’saada aikaan’ uudempaa perua. Sukukielten perusteella on päätelty, että alkuperäinen merkitys olisi ollut ’heittää’ ja rekonstruoitu muoto olisi ”loŋe-”.
Voisin kuvitella,että kuvallinen merkitys olisi voinut syntyä siten,että on haettu jotakin konkreettista kuvaamaan jumalolentojen luomistyötä. Eivät he nyt ehkä sentään lapiolla olisi maata heitelleet, mutta luomisen samaistaminen lapiointiin on ollut ehkä maallikoille helposti miellettävä asia.Häkkisen mukaan ”luoda” merkityksessä ’saada aikaan’ on esiintynyt suomen kirjakielessä jo sen alusta eli Agricolan ajoilta asti ja saattanut olla uskonnollisessa käytössä jo keskiajalla. "
" luud : luua : luuda 'okstest, raagudest tehtud pühkimisvahend'
← balti
leedu šluota 'luud'
läti slota 'luud'
● liivi lūd 'luud'
vadja loota, luuta 'luud; viht'
soome luuta 'luud'
isuri luuda 'luud'
karjala luuvata 'okstest luuaga viljahunnikut kohevaks teha'
lüüdi luud 'luud'
vepsa lud 'luud' "
http://kaino.kotus.fi/algu/index.php?t=sanue…
Sen sijaan tästä EI tule "KYLÄLUUTA", joka on ruotsia: loda = kuljeskella, luutata.
http://etimologija.baltnexus.lt/?w=%C5%A1luoti
Tämä on samaa indoeurooppalaista juurta kuin englannin clean.
https://www.etymonline.com/word/clean#etymonline_v_46649
Se on myös samaa kantaa kuin KLANI.
Sen sijaan nuo muut luoda-sanan merkitykset EIVÄT TULE TÄSTÄ, vaikka Häkki-Kaisa niin väittää.
Luoja lumenluojan loi.
Luojan luoma lumenluoj
Kutomista?
http://eki.ee/dict/ety/index.cgi?Q=luua&F=M&C06=et
Hippu Mikkonen Risto Koivula Kankaan luomisessa kyllä, mutta luoda-sanan etymologiaa pitää vielä hakea.
Luomapuilla luodaan loimi, joka vedetään kangaspuihin. Erinäisten toimenpiteiden jälkeen aloitetaan kutominen, jossa loimesta ja kuteesta muodostuu kangas.
Jos olivat pari metriä korkeat niin, sai loimen luoja olla vähän pidempi henkilö.
http://kaino.kotus.fi/algu/index.php?t=sanue&lekseemi_id=120823&hakusana=luoda&sanue_id=118756
http://ristokoivula.omablogi.fi/suomalaisten-ja…/
" ... Die Eruierung von Lehngut sollte sich zunächst auf die linguistische Evidenz be-schränken. Hat man hinreichende Indizien,die auf einen bestimmten Lehngeber deu- ten, ist es belanglos,ob es eine geographische Wahrscheinlichkeit für den anzuneh-menden Kontakt gibt. Läßt sich das einschlägige Lehngut mit linguistischen Mitteln feststellen, so beweist es diesen Kontakt, mag er historisch noch so überraschend sein.Man kann sich dann post festum darüber Gedanken machen,wie diese Kontak-te zustandegekommen sind. Wenn die linguistische Argumentation nicht stichhaltig ist, sollte man natürlich die Erkenntnisse über die historischen Sitze der mutmaß-lichen Lehngeber berücksichtigen. Eben diese Sachlage ist bei den angeblichen bronze-zeitlichen germanischen Elementen des Ostseefinnischen und dem von der Frühgeschichte erarbeiteten Ursprungsgebiet der Germanen gegeben (s. § 66).
Es wäre noch anzumerken, daß in der Vorgeschichtsforschung gelegentlich tatsäch- lich von ”finnisch-angelsächsischen Beziehungen” die Rede ist. So meint ERÄ-ES-KO, daß der Stil der Hülse von Loima ”durch angelsächsische Goldschmiede direkt und ohne Vermittlung des übrigen Skandinavien übertragen worden” sei.
VIERCK indessen äußert ”Zweifel an der Unmittelbarkeit” von ”angelsächsischfinnis-chen Werkstattbeziehungen” und plädiert für gotländische Vermittlung, wobei er die Hülse von Loima als ”Vorläufer dieser mittelbaren Beziehungen zwischen Finnland und dem angelsächsischen England” wertet.Aus den Angaben, daß die Bronzehülse in die Zeit um 500 n.Chr.bzw.an den Anfang des 6.Jahrhunderts datiert werden kann und ”eine sicher südenglische Sachform” ist, ”auch wenn sie vielleicht nur einem im-portierten Stück nachgeahmt wurde”, darf man wohl schließen, daß die Prähistoriker in der Lage sind, mit Sicherheit Angelsächsisches zu identifizieren.
Prinzipiell dürften also angelsächsische Siedlungen in Finnland archäologisch nach-weisbar sein. Bedenklich bleibt dann aber, daß die angelsächsische Geschichts-schreibung von dem sicher erwähnenswerten Ereignis einer Besiedlung Südwest-finnlands durch Angeln und Sachsen offenbar keine Kunde bewahrt hat.
... "
http://kaino.kotus.fi/algu/index.php?t=sanue…
loima (= "lyömä"?)
(unvollständig zugewachsene) Baumwunde, Höhlung im Baum
[loima] ?= suomal.-volgal. kk. [ločma] UEW 1988 s. 692 (lohma on kappale, HM)
[loima] : itämerensuomi? > norjanlappi luoibme UEW 1988 s. 692
Sana on varsin ilmeisesti vasarakirvestä.
Lisää vaan uusia merkityksiä tiskiin, eri murteista!
Risto Koivula jakoi julkaisun.
Mitä kaikkee tampereessa tarkottaa luara?
Tästä oli puhetta muualla, missä osa merkityksistä haluttiin kiältää vallan.
Niitä merkityksiä löyty vaikka kuinka paljo, kun hakeen ruvettiin.
Voiraan luara vaikka taireteos, lunta, kankas, nahka, väri, vasikka jne. Eikä näistä tarkota valmistamista kun ensimmäinen.
Toi meirän naapurir rovva on tehny aikonaam paljokin luamistyätä, eli ollul luajana. Tosi se o! Se oli ikänsä tossa (nyäkkää päällänsä sinnep päi) Arolan kutomossa töissä; luajan homma liittyy kankaan kutomiseen. En osaa sen tarkemmin selittää, oon ollu itte hatanam metalliverstaissa töissä, mm. Tampellan konepajassa. Siäkin kyä pellavam pualella tehtiil luajan hommia.
Mun kaks tätiäni olivat Finlaysonilla töissä, toinin luojana ja toinen luojan apulaisena. Jossain vaiheessa luojasta tehtiin loimaaja.
https://journal.fi/virittaja/article/view/40916/12376?fbclid=IwAR0NgdSv-sQVOkfiHvDk-czCnVnDFkt7uJxWaSk99RQ-aolDNjgQTDboSMA
Tapaluokan preesens on - luokse(n): "luokse(n) sanoma(h)an" = "aion, meinaan sanoa".
https://www.kielikello.fi/-/vanhastavien-muotojen-vaaroista
https://core.ac.uk/download/pdf/39978473.pdf
...
Y. Refleksiivisetmuodot.
Kansanrunoudessa ynnä Karjalanja Savon puhekielessä löytyy summaton määrä hyvin vaihtelevia jamonessa suhteessa säännöttömiä refleksiivimuotoja, jotka suuresti poikeevat proosallisen kielen refleksiiviverbeistä. Näiden refleksiivimuotojen yhteiset, yleisettunnusmerkit ovat kahta lajia;
1) Refleksiivinenjohtopääte I. tunnus, joka liittyy useimmiten verbin vartaloon tai jos-kus myös jonkin taivutusmuo- don vartaloon, ja, tavallisesti vaikuttaen vartalosanan viimeisen konsonantin heikkenemisen, ilmestyy seuraavissa eri muodoissa:
-ihe, -ite, typist. -tt, -V, tai i:n kadottua -te, typist.-it, -i’, taikka ainoastaan i, esim.
ind. prees. I cohotteleihet, impf. ärtelihit, kuperat, muutatte’, muutate’
1. muutai’, muutaitkoon, muutatkoon 1. muutaikoon,
I inf. muuttaita’, muutaita’, muutata’, 1. muutaia’, 11. partis. muuttainut, muutamiini, -annut, -ainut
2) Omituiset persoonapäätteet yksikössä;
1 p. -me 1.-mme, 3p. -k-se, -k-sen (ind. prees.) 1. -he, -hm, 1. vokaalinpitennys jan (impf.);monikossa onainoastaan Savon murteessa ind.prees.3 pers; ssa-k-set, esim. ind. prees.yks.1 p. muutuimme, muutamme 1. -aime, 3 p. muutaikse 1. -uksen (mon. 3 p. Savossa muutokset) -, impf. 1 p. muutimme 1. muutime, 3 p. muuttihe, -ihen 1. -iin. Monikossa käytetään tavallisia persoona päätteitä,ja usein yksikössäkin; esim. potents. prees. muutainnen, -onnenl. -uinen, -et, -ee, -emme, -ette, -evät.
95
Kalevalassa löytyy ainoastaan seuraavanlaisia refleksiivimuotoja:
Akt. Ind. Prees. - fut. Yks. 1p. siirräime muutteleime luome
2 p. siirräihet (siirräikse) muutteleikse muutteleihet luokse, siirräiksen muutteleiksen luoksen
Mon. 1 „muutteleimme I siimme)
Imperfekti Yks. 1 p muuttehme loime
2 p muuttelihit, siirtihe muuttelihe loihe”
\siirtihen muuttelihen loihen
Imperat. Prees. - fut. Yks. 2 „siirrätte muutteleite luote I. Infinitiivi Transl, siirtäitä muutellutta II. p Iness. siirtäitessä II. Partisipi Partit. siirtäinyttä
Kielteinen Prees.-fut. et, ei siirrätte muutteleite
Vaikka tampere on vähän harsittu kokoon eri pualilta tulleista aineksista,toi vanha kiälioppi on varmaan vähemmän väärennetty ja siältä kannattaa tarkistaa.
" Suomen verbien refleksiivitaivutus
Itämurteissa ja vanhassa kirjakielessäkin esiintyy verbien refleksiivistä eli itsekoh-taista taivutusta kuten laskihe ’laski itsensä, laskeutui’. Se ei ole koskaan muodosta-nut yhtenäistä saati säädeltyä järjestelmää. Nykyisessä yleiskielessä se esiintyy lä-hinnä vain Kalevala-vaikutteisessa fraasissa loihe lausumaan. Refleksiivistä taivu-tusta on turha haikailla ”takaisin”, ja sen käyttö muualla kuin murrekirjallisuudessa on yleensä ajattelematonta.
Refleksiivinen taivutus Nykysuomen sanakirjan mukaan
Nykysuomen sanakirjassa (NS) ei esitetä refleksiivisiä muotoja verbien taivutuksen varsinaisessa kuvauksessa, vaan vain sen jälkeen seuraavilla huomautuksilla:
Itämurteissa ja niiden mukaan jonkin verran yleiskielessäkin tavataan refleksiivis-tä taivutusta, jossa erityisten päätteiden avulla osoitetaan sama, mikä länsimur-teissa ja tavallisesti yleiskielessäkin osoitetaan refleksiivisellä johtimella. Ahti Ryt-kösen selvityksen mukaan — Kirjasuomen ja hiukan murteidemmekin refleksiivisestä taivutuksesta (1938) — yleiskielessä esiintyy tai saattaisi kansanmurteiden mukaan esiintyä erityyppisistä verbeistä seuraavanlaisia I inf:n muotoja (kursivoituna tavallinen inf., sen jälkeen refleksiiviset):luoda: luota; panna: paneta, paneida, paneita; heittää: heitätä, heit(t)äidä, heit(t)äitä; lykkiä: lykitä, lyk(k)iidä, lyk(k)iitä; nakata: nakkaata, nakka’aida, nakka’aita; ilmetä: ilmenetä, ilmeneidä, ilmeneitä; ilmaista: ilmaiseta, ilmaiseida, ilmaiseita; osoittaa: osoitata, osoit(t)taida, osoit(t)taita; käännellä: käännellätä, käänteleidä, käännelläidä, käänteleitä, käännelläitä; pysytellä: pysytellätä, pysytelleidä, pysytelläidä, pysytelleitä, pysytelläitä.
Kukin näistä inf.-tyypeistä kuuluu johonkin kolmesta eri taivutussarjasta sen mukaan, onko loppuna -ta, -tä vai -ida, -idä vai -ita, -itä. Sarjojen taivutus ilmenee seuraavasta taulukosta, johon kuitenkin on otettu vain yks. persoonamuodot. Eräitä rinnakkaistaivutuksia on jätetty pois; sulkeet osoittavat äänteellisiä vaihtelumuotoja ilman viittausta yleisyyteen tai tyyliarvoon.
I inf. Ind. prees. Imperf. Kond. Imperat. II partis. Pass. imperf. 1. heit|ätä -äm(m)e
-ätet
-äkse(n)-im(m)e
-itet
-tihe(n)-täisim(m)e
-täisitet
-täisihe(n)
-äte
-ätköön-ännyt -ättiin 2. heit(t)ä|idä -in
-it
-i(pi)-in
-it
-i-isin
-isit
-isi(hen)
-i
-iköön-inyt -itiin 3. heit(t)ä|itä -im(m)
-itet
-ikse(n)-isin
-isit
-isi(hen)-isisin
-isisit
-isisi
-ite
-iköön-innyt -ittiin Eri sarjat ovat niin murteissa kuin yleiskielessäkin osittain sekaantuneet. Suhteel-lisesti tavallisimmin esiintyvät muodot ovat ind. prees. yks. 3. pers. sarjoista 1 ja 3 (heitäksen, heit(t)äiksen), imperf. yks. 3. pers. sarjasta 1 (heittihen) ja I inf. sarjoista 2 ja 3 (heit(t)äidä, heit(t)äitä).
Sanakirjan kuvaus on epätäydellinen esimerkiksi sikäli,että verbi luoda ei sovi mihin- kään esitetyistä sarjoista. Lienee tulkittava niin, että 1. sarjan kuvauksessa refleksii-visen infinitiivin t:n edellä oleva ä kuuluu sanan vartaloon, ei taivutuspäätteeseen. Näin saadaan esimerkiksi taivutus luota : luom(m)e : luotet ; luokse(n) : loim(m)e : loitet : loihe(n) jne. (Diftongin uo lyheneminen o:ksi i:n edellä johtuu suomen kielen yleisistä äännelaeista.) Toisaalta sanakirjassa on sanan luoda kuvauksessa oma kohtansa reflektiivisestä taivutuksesta, ja sen esimerkeissä on muotojen loime ja loihe lisäksi muoto luopihe, joka on Juhani Ahon tekstistä ja ilmeisesti preesensiksi tarkoitettu, mutta se ei sovi mihinkään sarjaan.
Monet refleksiivisen taivutuksen muodot olisivat nykylukijalle vaikeita ymmärtää muun muassa siksi, että ne usein muistuttavat paljon muita, tutumpia muotoja tai ovat suorastaan identtisiä niiden kanssa. Esimerkiksi heitämme on tavallisessa kie-lenkäytössä verbin normaalin taivutuksen monikon 1.persoonan muoto,joten sen tul- kitseminen yksikön 1.persoonan refleksiiviseksi muodoksi (’heitän itseni, heittäydyn’) olisi varsin vaikeaa. Kun nykyisin yritetään käyttää refleksiivistä taivutusta, muodol-taan onnistuneissa yrityksissä on lähes aina 1.sarjan yksikön 3.persoonan indikatiivi, siis esimerkiksi heitäksen tai (kai tavallisemmin) menneen ajan muoto heittihe.
Refleksiivinen taivutus muissa lähteissä
NS:n seuraajissa Suomen kielen perussanakirjassa ja Kielitoimiston sanakirjassa refleksiivistä taivutusta ei kuvata lainkaan. Varsin laaja Iso suomen kielioppi uhraa sille yhden virkkeen, huomautuksena kohdassa § 335 Refleksiivisiä johdoksia:
Huom. Refleksiivisyyttä on vanhemmassa kirjakielessä, kansanrunoissa ja itämurteissa ilmaistu myös erityisillä taivutusmuodoilla, esim. loi-he lausumaan; Siitä vanha Väinämöinen korjasta kohottele-ksen.
Jälkimmäinen esimerkki on ns. Vanhasta Kalevalasta, 3. runo, jakeet 61–62. Se on kerronnassa, jossa muutoin käytetään menneen ajan muotoja (otti, veisti jne.), joten herää kysymys, onko merkitys itse asiassa ’kohosi, nousi’. Sana korja tarkoittaa eräänlaista ajorekeä.
Refleksiivinen taivutus on pyritty kuvaamaan yhtenäisellä tavalla joissakin 1800-lu-vun kieliopeissa,osittain vielä 1900-luvun jälkipuolenkin, mutta niiden kuvaukset ovat keskenään erilaisia.Niissä heijastuvat osittain suomen vanhan kirjakielen,osittain Ka-levalan ja Kantelettaren kielenkäyttö ja osittain eri murteiden vaihtelevat käytännöt.
Vielä Aarni Penttilän ”Suomen kielioppi” (1. painos 1957) mainitsee lyhyesti refleksii-vimuodot,ja siinä on myös osittain NS:ssa kuvatusta persoonataivutuksesta poikkea- va taulukko ”Refleksiivimuotojen loppuja” ja kuvaus ”Refleksiivimuotojen päätteistö”. Siinä muun muassa sanotaan, että yksikön 2. persoonan pääte on ”Kalevalan tuntemassa asussaan” ihet-loppuinen, menneen ajan muodossa ihit-loppuinen.
Laajin järjestelmällinen refleksiivisen taivutuksen kuvaus on Jouko Koiviston kirjassa ”Suomen murteiden refleksiivitaivutus”. Se selostaa 1800-luvun kuvauksia ja jatkaa: ”Kun kieliopeissa ei enää 1900-luvulla esitetty varsinaisia refleksiiviparadigmoja, sel-laisia ryhtyi rakentelemaan Ahti Rytkönen. Kuten hänen artikkelinsa nimestä ’Kirjasuomen ja hiukan murteidemmekin refleksiivisestä taivutuksesta’ – – [1938] ilmenee, perusteena olivat kirjakieli ja suomen murteet mutta lisäksi eräissä kohdin karjala-aunus ja inkeroinen.” Kirjan mukaan ”Rytkösen taivutustyypit on otettu Nykysuomen sanakirjaan (s. XVIII) yksinkertaistettuina mutta täsmentämättöminä.” Kirjassa on päädytty arvioon, jonka mukaan refleksiivimuodoista vanhimmat ovat indikatiivin yksikön 3. persoonan muodot (esimerkiksi pistäksen ja pistihen).
Kirjallisuudessa on yleensä puhuttu verbien refleksiivisestä taivutuksesta. Muun mu-assa siksi, että refleksiivisyys muuttaa verbin valenssia (se ei ainakaan normaalisti voi saada objektia), voisi olla oikeampaa puhua refleksiivisistä johdoksista. Tällöin esimerkiksi NS:ssa kuvatut heittää-verbin ”refleksiivisen taivutuksen” muodot olisivat itse asiassa sen hiukan erilaisten, merkitykseltään refleksiivisten johdosten muotoja, joskin näiden johdosten taivutus poikkeaisi melko paljon muiden verbien taivutuksesta.
Refleksiivisyyden ilmaisemisen tapoja
Refleksiivisyyttä eli sitä, että tekijä itse on toiminnan kohteena, voidaan suomessa ilmaista useilla tavoilla:
- käyttämällä objektina refleksiivipronominia itse, esimerkiksi pesi itsensä
- verbin refleksiivijohdoksella, jonka johdin on usein -utu- tai -yty-, esimerkiksi pestä-verbin johdoksen peseytyä muodolla peseytyi
- verbin refleksiivisellä taivutusmuodolla, esimerkiksi pestä-verbin muodolla pesihe.
Näistä viimeksi mainittu on lähes hävinnyt nykykielestä, ja ensin mainittu taas saatetaan kokea kömpelöksi. Refleksiiviset johdoksetkaan eivät kuitenkaan ole ongelmattomia.Esimerkiksi -utu- tai -yty-johtimen merkitys ei useinkaan ole puhtaasti refleksiivinen, vaan se voi olla myös passiivinen.Esimerkiksi laskeutui voidaan usein ymmärtää merkityksessä ’laski itsensä’, mutta tällainen tulkinta olisi kovin väkinäinen esimerkiksi lauseelle Sumu laskeutui. Siinä verbi on pikemminkin passiivinen merkitykseltään: ’oli laskemisen kohteena, tuli lasketuksi’.
Loihe: refleksiivimuodosta fraasiksi ja muuksikin
Fraasi loihe lausumaan on tarttunut yleiskieleen Kalevalasta, ehkäpä erityisesti seuraavista 3. runon säkeistä:
Siitä suuttui Väinämöinen, siitä suuttui ja häpesi.
Itse loihe laulamahan, sai itse sanelemahan:
Siinä loihe on luoda-verbin refleksiivinen menneen ajan muoto, merkitykseltään siis ’loi itsensä’ tai ehkä paremmin sanottuna ’saattoi itsensä’. Kyseessä on siis tapa sanoa, että hän alkoi laulaa. Voi tuntua oudolta käyttää luoda-sanaa näin, mutta Kalevalan tyylissä esiintyy paljon erikoisuuksia, jotta on voitu sanoa lähes joka asia kahdesti eri sanoin.
Virittäjä-lehden 2/2014 artikkeli Loihe loihemahan – reliktistä paradigmaksi käsittelee laajasti sitä, miten loihe-tyyppiset muodot on käsitetty väärin ja niistä on jopa muo-dostettu uusia sanoja: verbit loiheta ja loihea. Artikkelia on selostettu ja kommentoitu Kotuksen blogin kirjoituksessa ”Loihesin siinä ajattelemaan”.
Kuvaavaa on, että Kielitoimiston sanakirjassa loihe esiintyy vain yhdessä esimerkissä: saada-verbin kuvauksessa on edellä mainittu Kalevalan säe, ilman mitään selitystä siitä, mitä loihe tarkoittaa.
Virheellisiä refleksiivimuotoja
Kalevalan kielen refleksiivimuotoja on usein jäljitelty niin, että joko muoto tai merkitys on väärä, ehkä molemmatkin. E. A. Saarimaan ”Kielenopas” käsittelee (6. painoksessa s. 44–45) muutamia sellaisia tapauksia: sellaisia muotoja kuin kuvasteleikse luullaan menneen ajan muodoiksi tai kuvitellaan, että niistä saadaan menneen ajan muoto vaihtamalla loppuvokaali i:ksi, vaikka todellisuudessa kuvasteleiksi ei tarkoita mitään (muodoltaan oikein olisi kuvastelihe). Saarimaa lisää: ”Olisi riittänyt myös kuvasteli, koska sellaisia frekventatiiviverbejä kuin kuvitella, kuvastella, lämmitellä käytetään myös refleksiivisinä”.
Saarimaa mainitsee myös virheellisen esimerkin pysytteleiksi ja lisää: ”on sanottava pysyttelihe(n) tai pysytteli”.
Kielikellon 2/1993 artikkeli Vanhastavien muotojen vaaroista käsittelee useita muita virheellisesti muodostettuja refleksiivisiä muotoja kuten loihi ja loihee ja myös refleksiivisten muotojen virheellistä käyttöä.
Pitääkö merkityksen olla refleksiivinen?
Edellä esitetystä on ilmennyt, että Saarimaa tulkitsee esimerkiksi verbin pysytellä re-fleksiivisen taivutuksen mahdolliseksi, vaikka se voikaan saada objektia, toisin kuin sen kantasana pysyttää. Myös sanassa ilmeneikse hän tulkitsee refleksiivipäätteen vain ”aivan aiheettomaksi”,sanomatta sitä virheeksi. Hän ottaa kuitenkin kantaa seu- raavasti: ”Refleksiivimuoto ei tietenkään voi saada objektia:Vaari ojensihe selkäänsä (ojensi s.).”
Jos refleksiivimuodot tulkitaan niin, että refleksiivipääte vastaa objektina olevaa itse-sanaa, olisi luonnollista sanoa, että näitä muotoja ei voi lainkaan käyttää verbeistä, jotka eivät voi saada objektia, siis intransitiivisista verbeistä. Tällainen tulkinta olisi kuitenkin sikäli ahdas, että Kalevalassakin esiintyy paljon intransitiiviverbien refleksiivimuotoja kuten istuiksen. Tulkinta ’istuu itsensä’ olisi mahdoton; tässä lienee tarkoitettu merkitystä ’istuutuu’.
Kalevalassa on myös refleksiivisiä muotoja verbeistä, jotka ovat kyllä transitiivisia, mutta joille on vaikea ainakaan asiayhteydessä löytää tulkintaa, jossa objektina voisi olla itsensä. Mitä esimerkiksi voisi merkitä tavoittihe tauloihinsa? Miten ihminen voi tavoittaa itsensä, ja vielä tauloihin? Selitystä lienee etsittävä verbin merkityksestä, joka tällaisessa yhteydessä poikennee nykykielisestä.
Joissakin tapauksissa refleksiivinen muoto voitaisiin tulkita jotenkin epäsuoraksi tai osittaiseksi.Esimerkiksi ilmaus tunkihe tuluksihinsa,jolla tarkoitetaan tulusten (erään- laisten tulentekovälineiden) esiin ottamista, voitaisiin selittää niin, että tunkihe ei ole sananmukaisesti itsensä tunkemista, vaan vain oman käden tunkemista (paikkaan, josta tulukset saa esille).
Suurta osaa Kalevalan refleksiivisistä muodoista lienee mahdotonta tulkita muuten kuin koristeellisuuden tai runomitan vaatimuksista johtuviksi, ilman epäsuoraakaan refleksiivistä merkitystä. Esimerkiksi sana astuiksen on varmaankin tulkittava vain sanan astui pitemmäksi muodoksi. Koristelusta on varmaankin kyse myös esimerkik-si Kalevalan 7. runon säkeissä Lenteleikse, liiteleikse, katseleikse, käänteleikse, jotka ovat oudosti preesensissä keskellä menneen ajan muodossa olevaa kerrontaa ja jossa oikein mitään verbinmuotoa ei voine tulkita merkitykseltään refleksiiviseksi. Asiayhteydestä selviää, että ei tarkoiteta itsensä katselemista, vaan ympärilleen katselemista.
Virtuaalinen vanha kirjasuomi -sivuston osan ”Kielioppi 1500–1600” kohta Verbin fi-niittimuodoista kuvaa lyhyesti Agricolan kielen refleksiivisiä muotoja. Niistä useimmat ovat merkitykseltään refleksiivisiä, mutta esimerkki oman wäens pällen lootaxen ’(hän) luottaa omaan voimaansa’ on erikoinen tapaus. Siinä on refleksiivisyys ilmaistu tavallaan kahdesti: taivutusmuodolla ja adverbiaalilla.
Refleksiivistä taivutusta käsittelevässä kirjallisuudessa tarkastellaan pääosin vain taivutusmuotoja,ei merkitystä.Esimerkiksi Jouko Koiviston kirjan ”Suomen murteiden refleksiivitaivutus” takakansitekstin alku ilmaisee merkityksen näin väljästi: ”Refleksii-vitaivutus on sekakoosteinen verbintaivutusjärjestelmä, joka tavallisesti muuttaa kan-tasanan merkityksen,usein juuri refleksiiviseksi.” Itse tekstissä kirja esittää (s.11–12):
Hieman harhaanjohtava saattaa olla myös termin [refleksiivitaivutus] alkuosa, sillä merkityssävyjä on muitakin kuin refleksiivisiä. Aina ei merkityseroa edes näytä olevan; tietyt sanat tai vartalotyypit vain taipuvat refleksiivikaavan mukaisesti. Pinnallinen arviointi johtaa kuitenkin helposti harhatulkintoihin. Refleksiivimuotoja ei pidä verrata nykyiseen yleiskieleen. Esim. sanalla opetella on vanhastaan ollut 'opettamisen' merkitys ja murteissa vaikkapa lämmitellä-verbiä voidaan käyttää transitiivisesti, joten refleksiivimuodot opetteleksen ja lämmitteleksen ovat olleet tarpeellisia. Toisaalta refleksiiviparadigman mukaisille asuille on voinut kehittyä leikillinen, vähättelevä tms. merkitysvivahde, jota murretta tuntemattoman on vaikea tarkkaan ymmärtää.
Refleksiivinen taivutus nykykielessä
Refleksiivisille muodoille on vaikeaa nähdä tarvetta nykykielessä, ellei tarkoitukselli-sesti kirjoiteta itämurteisesti ihmisille, jotka tuntevat käytetyt muodot. Yleensä yrityk-set käyttää refleksiivisiä muotoja johtavat virheellisiin muotoihin tai merkityksen kan-nalta vääriin rakenteisiin, usein molempiin. Vaikka sekä muoto että merkitys olisivat kunnossa, on vaara, että suuri osa lukijoista ymmärtää ainakin vähän väärin, mitä tarkoitetaan.
Muodoltaan ja merkitykseltään oikeaa refleksiivitaivutusta on esimerkiksi kirjan ”Muumipappa ja meri” suomennoksessa virkkeessä ”Isä tunsi, miten uni ryömi hä-nen tassuihinsa, hän pudistelihe ja sytytti piippunsa.” Voi kuitenkin kysyä, onko var-maa, että lukija ymmärtää, että pudistelihe tarkoitta ’pudisteli itseään’ eikä kysymys ole piipun pudistelemisesta.
Kotus-blogin kirjoitus Anglismeista eroon! Suomen refleksiivitaivutus käyttöön! perustuu lukijan ehdotukseen, joka on kai ollut vakavaksi tarkoitettu. Kommenteissa sitä ei pidetä realistisena eikä muutenkaan hyvänä. Kiinnostavimman kommentin esittää Johanna Laakso kysyessään, miksi käytettäisiin refleksiivitaivutusta eikä yleiskielen mukaisia refleksiivijohdoksia. Hän jatkaa:
No ilmeisesti tässä on ajettu takaa sitä oikeasti kiintoisaa seikkaa, että refleksiivijohdoksilla on usein resultatiivis-passiivinen (tehdyksi tulemisen, onnistumisen) merkitys: "trimmautuminen" on "trimmatuksi tulemista, trimmattavissa olemista" enemmän kuin "itsensä trimmaamista". Ilmaiseeko refleksiivitaivutus sitten tietoista ja tahdonalaista itseen kohdistuvaa toimintaa? Sitä ei länsisuomalainen kielikorvani kerro.
Jos refleksiivimuodot tarkoittaisivat yksiselitteisesti itsekohtaista toimintaa, jossa siis tekijä on toiminnan kohteena, niille voisi olla hyödyllistä käyttöä. Tällöin hän poistihe tarkoittaisi, että hän poisti itsensä, kun taas hän poistui voi olla myös passiivinen ilmaus, joka sisältää sen mahdollisuuden, että jokin ulkopuolinen voima poisti hänet. Tämäkin ajatus on kuitenkin epärealistinen,koska se merkitsisi kokonaisen muotojen joukon tuomista kieleen, jonka puhujista useimmille se on melkoisen outo. Lisäksi se vaatisi sekä muotojen että niiden merkityksen määrittelemistä toisin ja rajoittavammin kuin ne ovat kielessä joskus olleet.
Kirjoitettu 4.5.2019. Muokattu viimeksi 31.7.2021.
http://eki.ee/dict/ety/index.cgi?Q=luua&F=M&C06=et&fbclid=IwAR1Zcg8p2E_qWabXifLT8mCWXBfQGOjVXt1zdhKqkBhl2M2MYQdmkPNC6ec
" luud : luua : luuda 'okstest, raagudest tehtud pühkimisvahend'
← balti
leedu šluota 'luud'
läti slota 'luud'
● liivi lūd 'luud'
vadja loota, luuta 'luud; viht'
soome luuta 'luud'
isuri luuda 'luud'
karjala luuvata 'okstest luuaga viljahunnikut kohevaks teha'
lüüdi luud 'luud'
vepsa lud 'luud' "
http://kaino.kotus.fi/algu/index.php?t=sanue…
Sen sijaan tästä EI tule "KYLÄLUUTA", joka on ruotsia: loda = kuljeskella, luutata.
http://etimologija.baltnexus.lt/?w=%C5%A1luoti
Tämä on samaa indoeurooppalaista juurta kuin englannin clean.
https://www.etymonline.com/word/clean#etymonline_v_46649
Se on myös samaa kantaa kuin KLANI.
Sen sijaan nuo muut luoda-sanan merkitykset EIVÄT TULE TÄSTÄ, vaikka Häkki-Kaisa niin väittää.
http://ristojkoivula.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/261446-pan-kermanisti-kaisa-hakkinen-vaarentaa-tietoisesti-kielitiedetta-ja-historiaa
http://kaino.kotus.fi/algu/index.php?t=sanue&lekseemi_id=56598&hakusana=luoda&sanue_id=36928&fbclid=IwAR3Zr1Ojxgm3Ft-fn6AOobc_OiOY1aiFdS6arnDoJzt95QbESdza4miWeWA
Tää sama on baltissa: kalti (kalia, kale) on SEKÄ LUARA (vaikka hianoo tairetta) ETTÄ TAKOA!
LUARA JA LYÄRÄ ON SUAMESSAKIN SAMAA LÄHTÖÖ!!!
NO VOIHAN MOOSES: PAN-KERMANISTEN ÁLGU EI TIÄ ASIASTA HÖLÄHTÄVÄN PÖLÄHTÄVÄÄ - EI KOKO LYÄRÄ-SANASTA!
http://kaino.kotus.fi/algu/index.php?t=haku&o=hae&l=1&valinta=1&valintaryhma=1&kieli=45&hakusana=ly%C3%B6d%C3%A4&fbclid=IwAR2jpoYR2SDH9xP7560C2jchZylyRngwD5IrJb4XwpL51Q76aH77h2YmxWg
" lööma : lüüa : löön 'hoopi v hoope andma; hoobiga heli tekitama; hooga liikudes paiskuma; energiliselt midagi tegema; (järsku) hakkama; järsku muutuma'
◊ lööbima, lööve
● liivi lüöb (oleviku ains 3P) 'lööb'
vadja lüvvä 'lüüa, peksta; lasta'
soome lyödä 'lüüa, peksta'
isuri löövvä 'lüüa; niita'
Aunuse karjala ľüvvä 'lüüa, taguda, peksta'
lüüdi lüödä 'lüüa'
vepsa ľöda 'lüüa, peksta; saviahju laduda; vikatit pinnida'
mari lüjaš 'laskma, tulistama'
komi li̮jni̮ 'laskma; heitma'
mansi laj-, liγ- 'heitma, viskama; paiskama'
ungari lő 'laskma, tulistama'; mrd 'lööma'
Soome-ugri tüvi. Vt ka leidma. "
http://eki.ee/dict/ety/index.cgi?Q=l%C3%B6%C3%B6ma&F=M&C06=et&fbclid=IwAR3Zr1Ojxgm3Ft-fn6AOobc_OiOY1aiFdS6arnDoJzt95QbESdza4miWeWA
http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/kks/karjala.cgi?a=lyyv%C3%A4…
lyyvä v. = lyödä.
I. varsinaista tr. käyttöä.
I.1. lyödä, iskeä, sivaltaa; pamauttaa, läimäyttää; piestä, hakata, takoa.
lyyvä teyhän sivallan,još ollou veärä epärehellinen. KiestinkiP | lyyvä. Kiestinki Pistoj Korpis | heän rupiev kauhalla lyömäh šitä haukie.Uhtua | Iknatta on lyönyt naistah. Vuokkin | lyyvyššä ei ole lyötäveä (sp.). Kontokki | otti omallah ruožalla ĺyyvä heit́äh. Usmana | ĺyö šie (kirveen) požella! Tunkua | vävy otti plet́in, algo lyyä appie. Repola | elä kukki toattozeńi lyö! Rukaj | heän i lyömäh akkoa, löi, löi. Paatene | koiroa ĺyyäh raudazilla vitšoilla. Mäntys | hebuo ku löi, ga terväh muju veri bokaz jeävih tuli näky-viin. uksen umbeh löi läht́ies.händä on kui puul peäh lyödy. moamaz on toassen siun lyömizilleh. Suoj | lyögiä koirua vitšalla. hevosta voit lyyvä. Tver | midä t́yö, lapšet, šiinä toińe toista ĺyötte? Tihvinä | syömättä vattša täyzi, lyömättä selgä kibie (sp.). Suistamo | akku pidäz lyyvä naiduu nagristu syyves sygyzyl. Impil | vieg(o) ei lyödy eikö vielä annettu selkään sinuu sie? Salmi | gurbah pergi selkään hutki, perzieh potki, vähiz va‿ei lyönnyh (leik.). uksem muga löi umbeh, kai seinät särähtih. d́iäd́äz on lyömizilleh, katšo tuskevuksiz suutuksissaan on, ei pie hyppie, lapsed! Säämäj | sulhaine vähih hengih lyöv mutšoin. Vielj | älä ĺyö heboo! ei piä lastu lyvvä. häi kirve-hen löi kiveh. lapsi löi pään seinäh. Vitele | löi kai piäm puhkai. on gu piäh lyödy, pahaz mielez istuu. Nek-Riip
ǁ Kuv. D́umala miuda lyöy rankaisee. Paatene
ǁ Erik.
a. paiskata kättä.
šiitä heilä kun on takit peällä, šiitä kättä lyyväh, takim polat liepeet vaššakkah: tämä kauppa keštäy! Kontokki | kämmendä lyödih vassakkah kaupam pidähyö. Suoj | lyö kätty d́äd́äl! Säämäj
b. lyödä vetoa; heittää arpaa tms.
šiid́ä lyyväh arboa (kumbazella tulou alottoa). Tunkua | lyömmägo kihlan vetoa? Repola | kihlad löi. kozuril valtilla lyön. Suoj | kihlu lyödis siid d́ieloz. Säämäj | löi kihlan. Nek-Riip
I.2. lyödä poikki, katkaista.
aižan löi poikki keänelmykses. Suoj | löi kaglam poikki. Nek-Riip
II. erikoistunutta tr. käyttöä.
II.1. pallo-, keila- tms. pelin pelaamisesta.
šiitä kyllä miehenäki ollešša ńi šielä kävin ta monta kertoa olima lyömäššä kyykkeä. Hietaj | kurie lyyväh. Repola
II.2. kiinnittää t. panna kokoon (us. lyömällä).
löi lauvat ikkunah. Vuokkin | valkiešša aitašša oli lauvašta lyöty šänky, šiinä moattih. Kuivaj | šordo(aidoa löimä t́änäpeänä. Paatene | kiuguan ĺyödih talgoholla. Tver | pidää naaglu lyvvä, sit kestää. Vitele | löi nuaglan seinäh. Nek-Riip
II.3. iskeä kiinni, tarrata.
moah löi kynnet, siived ĺindu ambuhuo. Suoj | kynned löi piäh veĺĺelleh, jo on tobju toine brihattšu. Säämäj
II.4. trovud haulit löi kai yhteh tukkuh. Suoj | paha lyömäh on oružu pyssy, ei yhtes si(j)ah lyö (vaan hajottaa haulit). Säämäj
II.5. löylyn heittämisestä.
lyö enämbi löylyö! Paatene | lyö löyly, lähetä lämmin (run.). Korpis | pidäägö lizää lyvvä löylyy? Vitele
II.6. kaataa, painaa maahan.
puu puuhun kiińńi ĺyöd́‿om moa (kaskenkaadon jälkeen). Tunkua | vihma löi heinäd moah kiińi, paha on haravoija. Suoj | savun lyöy muah, vihmad ei loppei. vihmu löi heinää muga kai vallottih vaalenivat. Säämäj | savvun löi muah. Nek-Riip
ǁ Erik. suksed, potokat räystäskourut tervatah, vez‿ei muga lyö ei niin turmele. Säämäj
ǁ Kuv. em mie ruohi lähtie siun kera (laivalla), šiitä meri lyöy (ts. tekee merisairaaksi). KiestinkiP | taud́i löi pošt́eĺih vuoteeseen miun. Suoj | vägöv oli miez, ga löi alasi(j)ah. Nek-Riip
II.7. eräissä sanonnoissa.
mettšo (soitimella) leukoo lyöy (naksuttaa), kun ei lyö leukoo, ńiin hitšuttaa. Pistoj
ǁ (naisesta:) lyyvä händeä viettää siveetöntä elämää. Suistamo
III. intr. käyttöä.
III.1. nämät torrud löi yhteh kaupat menivät tasan, ei bariššoa eigo nakluadoa ei voittoa eikä tappiota. ned d́ielod yhteh lyöy (yhten verdu lyžeä on). Säämäj
III.2. kellon lyömisestä.
lyyvä. Kuivaj | viis tšoassuo löi. Suoj | viiži tšuassuu löi. Nek-Riip
III.3. lyömistä muistuttavista tahattomista liikkeistä.
åållod randah lyöy. Paatene "
***
Kappas vaan, nyt löytyy kriittistä tutkimusta (joskin luultavasti väärään suuntaan - mutta sieltä voi aina ottaa vauhtia).
28
HM: Nauta on balttisana: liettuan nauda = hyöty(eläin), rinnastuu kaikin puolin sanaa rauta (rauda = punaväri, suru, itkuvirsi, punamultahautajaisväri)
" sm. muoto < ksm. *mooto ← (v)kgm. *mōto- (tai esigm.*mōdo-) > msk. mót/mōt ’kuva, laatu, leima jne.’; "
HM: Muoto on myös balttilaina: latvian moda = malli, tapa, muoto
HM: " Ryti, ryden on liettuan drytis = ruoko "
" Mainittakoon myös esimerkiksi vartalot (vahva aste) malta(h-) ja vierte(h-) (Hofstra 1985: 149–152). "
HM: Taattuja balttilainoja molemmat: Malti =jauhaa, malta(s) = jauhettu, jauho
" Tämä vanhempia germaanilainoja koskeva korvautumissääntö pätee myös vanhempiin balttilaislainoihin;dentaalin sisältävinä esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa reite- ja luuta. "
HM: Harrrvinaisen terävästi päätelty ...
" Sana lienee lainautumisestaan saakka omaksuttu etuvokaaliseen tyyppiin. Tästä onpaljon esimerkkejä. Tarpeeksi varhaisella ajoituksella tämä olisi peräti ainoa odotuksenmukainen lopputulos, kun kantasuo-malainen foneemi */e/, joka sijaintinsa takia painollisen tavun ytimessä oli tässä sanassa vokaaliharmonialle määräävä, vielä toimi puhtaana etuvokaalina: sm. köyhä < ksm.*keüχä- (< *kewχä-) ← kgm. *skeuχa- (<*skeuχ(w)a-) ’arka, pelokas’ > esim. engl. shy; "
HM: Balttilaina ja lähes putkisuoraan kantaindoeuroopasta: *s-kem-s-ta(s) > skiausta(s) = "uloslastattu" kuormasta, vahvuudesta poistettu...
" sm. pöytä < ksm. *peütä- (< *pewtä-) ← kgm. *beuđa-> gootti biuþs sekä misl. bjóđ ’pöytä’. "
Gootin sana on kantagermaanin mukainen - muut eivät: nuo ovat lai-naa yhteisestä juuresta, mahdollisesti *bengtas (kaarelle) taivutettu.
HM: Taattua balttia kaikki.
Äänteiden kehitys on väärin päin: en, em, ep-, eb- > (eu >) ai-, ei-, ie, au- jne.
" sm. riutta ← kgm.(ksk.) *greuta- (*griuta-) > mn.grjot ’sora, rantakivikko, kivikkoranta, jne.’, mr. gryt ’piilopaikka, pesäonkalo, kiviröykkiö jne.’ sm. kiusata/kiusaa- ← kgm. *keusan (vrt. gootti kiusan ’koetella, valikoida’) > nisl. kjósa→ engl. choose ’valita’. (Hofstra 1985: 44–47, 177 – 179.) Viimeksi mainitusta kiusata-verbistä näkee eron lainau-tumisajankohdassa myös siinä,että myöhäisempi on jo lainautunut supistumaverbinä, mutta löytää vielä vartaloasussa (Hofstra1985: 225 – 228), siis löytää/löydä- eikä esimerkiksi **leudata/leutaa- tai **liutata / liuttaa- tai muu nuorempi asu. Tämä etymologia täyttää hyväksyttävän lainaetymologian kriteerit hyvin. "
HM: Ei täytä, koska nuo sanat eivät ole sinne päinkään, mitä etymologi väittää.
" Se on äännelaillisesti moitteeton, ja merkitykseltään originaali sopii pohjaksi lainatun sanan merkitykselle. Sen varhainen fonologinen ajoitus sopii lisäksi hyvin kokonaiseen ja aukottomaan itämerensuomalaiseen levikkiin.
28 JOHAN SCHALIN, ITÄMERENSUOMALAISEN *LEÜTA-VARTALONLAINAPERÄISYYS
Verbin mahdollinen varhaisempi lainautuminen esigermaanisesta tai luoteisindoeurooppalaisesta kielimuodosta "
HM: Se on ollut kantaidoeuroopan *klen-ti, josta tulee liettuan kliū́ti = (kliū́va, kliùvo) = koskea, sattua, joutua (sattumalta), estää, häiritä (sattumalsta), joutua, päästä osalliseksi jostakin. Kliū́tis = (yllättävä) este.
kliū́ti (kliū̃va, kliùvo)
1. /aiz/ķerties =
kojos kliūva už slenksčio - kājas /aiz/ķeras aiz sliekšņa = tarttua, liimautua, astua (saveen, paskaan)
kalba kliūva - valoda aizķeras = puhe (sana) tarttuu (kurkkuun)
2. (į ką) trāpīt (mērķi), ķert (mērķi)
3. (kam) būt par šķērsli (kavēkli, traucēkli) (kam); traucēt, kavēt (ko) = osua esteeksi, häiritä, joutua kiinni
4. dabūt, iegūt; tikt (kam) = saada, saavuttaa
jam kliuvo pati geriausia dovana - viņam tika labākā dāvana = hänen osakseen tuli mitä parhain lahja
man kliuvo už neklausymą - es dabūju par nepaklausību = minut saatiin kiinni tottelmattomuudesta
oi tau klius! - gan tu dabūsi! = kylläpä sinua onnisti
kliūtinis -ė (1) /tāds, -a, kas ir/ ar šķēršļiem = este-
kliūtinis bėgimas - šķēršļu skrējiens = estejuoksu
kliūtinis jojimas - jāšanas sacīkstes ar šķēršļiem = esteratsastus
kliūtis (~ties) (1),
kliūtis (~tiẽs) (4) s. šķērslis, kavēklis, traucēklis, ķibele
natūrali kliūtis - dabisks šķērslis = luonnollinen este
įveikti kliūtį - pārvarēt šķērsļus = asettaa este
nedaryti jokių kliūčių - nelikt nekādus šķērsļus = olla asettamatta esteitä (kapuloita rattaisiin)
" Verbin olemassaolo esigermaanisessa kielimuodossa saa tukea siitä, että se on rinnastetta-vissa balttilaisissa kielissä säilyneeseen verbiin, jonka edustaja latviassa on kļūdīt ’sallia päätyvän jhk; saada; sattua paikalle, eksyä’ (Fraenkel 1962: 274 ’wohin geraten lassen, bekommen, zufällig wohin kommen, irren jne.’) ja vastaava edustaja liettuassa kliudyti ’osua jhk, kolauttaa jhk; koskettaa, tönäistä; estää, haitata’ (’treffen, anstoßen, hindern’).
HM: Tärkeämpi on latviassa refeleksiivimuoto kļūdīties = erehtyä
kļūda = virhe
1. klaida = virhe
būtiska kļūda - esminė klaida = olennainen, olemuksellinen, periaatteellinen virhe
drukas(ies pieduma) kļūda - korektūros klaida = korjaus-, oikeisuvirhe
pareizrakstības kļūda - rašybos klaida = kirjoitusvirhe
rupja kļūda - šiurkšti klaida = vakava virhe
izdarīt kļūdu - padaryti klaidą = tehdä virhe
kļūdu labojums - klaidų ištaisymas = virheiden korjaus
pamanītās kļūdas - pastebėtos klaidos (pvz. išspausdintoje knygoje) = havaitut virheet
2. paklaida = hihhe, poikkeama
mērījuma kļūda fiz. - matavimų paklaida = mittavirhe
varbūtīgā kļūda - galima (leistina) paklaida = sallittupoikkeama
kļūdains ~aina, klaidingas -a, netaisyklingas -a = virheentekijä, väärässäolija
viņa valoda ir stipri kļūdaina - jo kalba labai netaisyklinga = hänen puheensa on täynnä (kieli)virheitä
kļūdīgs ~īga, neteisingas -a, klaidingas -a, ydingas -a = virheellinen
kļūdīgs atzinums (secinājums) - neteisinga (klaidinga) išvada = väärä johtopäätös
kļūdīgs uzskats - ydingas (neteisingas) požiūris = kestämätön näkökanta
kļūdīties (~os, ~ies, ~ās, ~ījās, ~īsies), suklysti, apsirikti = erehtyä,
kļūdīties aprēķinot - suklysti[ap]skaičiuojant, apsiskaičiuoti = laskea väärin (numeroilla)
kļūdīties ir cilvēciski - klysti yra žmogiška = erertyminen on inhimillistä (errare humanum est).
|
|
HM: Se on kyllä puhtaasti kermaanin ongelma!!!
" Toisaalta merkitykseltään parhaalta rinnastukselta (liet. kliáuti ~ latv. kl'ut) puuttuu ger-maanissa esiintyvä juuren dentaalilaajennus (liet. -ti ~ latv. -t edellä kuuluu perusmuotona käytettyyn preesensin persoonapäätteeseen, ei suinkaan juureen). "
Ei kuulu, vaan se on indikatiivin pääte.
https://www.zodynas.lt/terminu-zodynas/K/kliauti
" kliauti
kliau|ti, kliauna (kliauja), kliovė užkliūti = juuttua, jumittaa, pasilikti = jäädä, pabūti = viivähtää (ppr. su ne-): Eina ir eina, o namų nekliauna. sngr.
kliùdymas (1) aizķeršana, aizskaršana; aizkabināšana;
kliudyti (~o, ~ė)
1. (ką) aizķert, aizskart; aizkabināt (ko)
2. (kam) būt par šķērsli (kam); traucēt (ko)
3. (ką) trāpīt (ko)
Tämä havainto näyttäisi entisestään tukevan rinnastusta germaani- ja balttilaiskiel-ten välillä, vaikkakaan balttilaisen verbijuuren vokaaliedustus ei aivan vastaakaan äännelakien perusteella odotuksenmukaista säännöllistä lopputulemaa. Uusin indo-europeistien apuväline (LIV:365) toteaa tähän rekonstruktioon liittyvästä epävarmuu-desta »verbal nur germ. und balt.; daher schlecht rekonstruierbar» ja antaa tällaisin varauksin balttilais-germaanisen verbijuuren yhteiseksi alkumerkitykseksi ’joutua / päätyä jnnk’ (’wohin geraten’). Tämä ehdotettu alkumerkitys tulee joissakin suhteissa vielä lähemmäs ’löytämistä’ kuin germaanissa esiintyvä merkitys. Tähän,kuten kysei- sen balttilaisen verbipesyeen eräisiin muihin merkityksiin, kuuluu germaanista puut-tuva (mutta ’löytämiseen’ kuuluva) paikallisuusaspekti: ’päätyä jonnekin sattumalta’, ’osua paikkaan’ tai ’sattua kohdalle’. Niin germaanin verbin merkityksiä kuin itäme-rensuomen ’löytämistä’ tulevat erityisen lähelle latvian vastaavalle verbille kļūt kuu-luvat merkitykset ’päästä jhk, löytää, saavuttaa’ (’gelangen’) ja ’saavuttaa, tavoittaa, saada käsiinsä/kiinni’ (’erlangen’) (IEW: 605). Liettuan verbillä kliáuti on myös yksi, lähes germaania vastaava merkitys ’osua jnk kohdalle, langeta jnk osalle, saada (osakseen/käsiinsä)’ (Kurschat 1970 s.v. kliáuti). Liettuan merkitys poikkeaa germaa- nista, koska liettuassa subjektin ja (epäsuoran) objektin keskinäinen asema lausees-sa on käänteinen. Germaanissa subjekti niin sanotusti saavuttaa tai sattuu saamaan (*χleut-) lankeavan osuuden; osuuden taipuu tässä objektin aseman mukaisesti. Liettuan lauserakenteessa objektin asemassa olevalle niin sanotusti lankeaa tai sattuu kohdalle (kliud-) saatu osuus; osuus asettuu tässä subjektin asemaan.
Päätelmää, että nimenomaan tämä viimeksi kuvattu ’kohdalle osumiseen’ liittyvä merkitys on kuulunut verbin varhaisiin merkityksiin, tukevat myös sekundaarisesti, mutta samankaltaisuudestaan päätellen jo varhain johdetut substantiivit. Nämä anta-vat meille autenttisen todistuksen senaikaisen verbin (eräästä) merkityksestä. Ver-bistä on germaanissa johdettu edellä mainitut substantiivit,kgm. *χluti- (myös *χluta- ja *χlauta-) ’arpa, osuus, kohtalo’, ja balttilaisissa kielissä latv. kļūtas ’kohtalo, onnettomuus’ ~ liet. nekliūtas ’epäonni’ (Fraenkel 1962: 274; IEW: 605) 9.
Voidaankin todeta, että semantiikan kannalta jokin balttilaisten kielten esiaste sopisi yhtä hyvin, ellei jopa paremmin, lainanantajaksi kuin germaanisten kielten esiasteet. Pelkästään merkityksen perusteella tarkasteltuna voisi peräti erehtyä arvailemaan lainaoriginaalin kuuluneen esi- tai kantabalttilaiseen kieleen. Germaanisten kielten esiasteesta todistaa silti se seikka, että itämerensuomen lainaoriginaalin on oletettava edustaneen indo-euroopan e-astetta (*kleud- pro *klud-).
HM: Sellaista astetta ei ole ollut kantaindoeuroopassa. Sana on ollut gootissa kantabalttilaina.
––––––––––
9 Pohjois-Euroopan varhaismetallikauden kulttuureissa oli vallalla kohtaloon, hyvän onneen, arpomiseen ja ennusmerkkeihin liittyvä taikausko. Tacituksen teoksen Ger-mania luvussa 10 kerrotaan germaaneista: »Tavallinen arpomismenetelmä on yksin-kertainen. Hedelmiä kasvavan puusta hakatun oksan he leikkelevät puikoiksi, ja ero-tettuaan nämä toisistaan joillakin merkeillä he sirottavat ne umpimähkään ja sattu-manvaraisestivalkealle vaatteelle. Sitten yhteiskunnan pappi, jos arpomiseen turvau-dutaan yhteisön puolesta,mutta perheenisä itse, jos arpominen tapahtuu yksityisesti, rukoillen jumalia ja silmät luotuina ylös taivaaseen nostaakolmasti yhden puikon ker-rallaan,minkä jälkeen hän selittää nostettujen puikkojen merkityksen niihin aikaisem- min piirretyn merkin mukaan....» (Germania s. 28–). Kertomuksen jatkuessa käy ilmi, että arpomistoimitus liittyy kontekstiin, johon kuuluu nimenomaan myös ennusmerk-kien tarkkaileminen. Yhtenä esimerkkinä Tacitus kertoo, miten germaanit ottivat etu-käteen selkoa ankarien sotien lopputuloksesta. Tämä muistuttaa myös keräilytalou-dessa elävien yhteisöjen ennen metsästystä harjoittamia taikarituaaleja. Olisi siis luonnollista olettaa,että arkisissa elinkeinoissa,kuten metsästyksessä, kalastuksessa ja marjastuksessa, ’löytäminen’ ja’saalistaminen’ on liittynyt suoraan ’arpomiseen’ ja ’osaksi saamiseen’ aivan niin kuin indoerooppalaisessa sanapesyeessä *klu-d- / *kleu-d- / *klou-d- on asian laita.
JOHAN SCHALIN, ITÄMERENSUOMALAISEN *LEÜTA-VARTALON LAINAPERÄISYYS
Tästä voisi päätellä, että mitä varhaisemmasta kantagermaanin esiasteesta lainaori-ginaalin on oletettava tulleen, sitä vaivattomammin itämerensuomessa esiintyvän merkityksen ’löytää’ voi siitä selittää polveutuneen. Näin varhennettuna versiona ety-mologia olisi siis: sm. löytää < mksm. *leütä- < varh. *lewtä- (tai *lewdä-), ← esigm. (~ esibaltti) *kleud-a- > kgm.*χleutan jne.Lainaoriginaali on myös rekonstruoitavissa germaanis-balttilaiseen yhteisaikaan eli luoteisindoeurooppaan; tähän tosin joudu-taan suhtautumaan varauksellisesti balttilaisten verbien epäsäännöllisyyksien tähden. "
HM: Muuta balttilais-germaanista yhteisaikaa kuin kantaindoeuroopan aika ei ole ollut. Balttikielet ovat läheistä sukua slaavilaisille, kelttiläis-romaanisille ja indo-iranilaisille kielille. Kauempana ovat germaanit, heetit, tokaarit, armenialaiset, kreikkalaiset, illyrialaiset/albanialaiset.
" Kovin kaukana ei tässä valossa ole ajatus, että myös unkarin verbi lel voisi olla hyvin vanha indoeurooppalainen laina. "
HM: Ei taatusti ole. Sen sijaan se saattaa olla kyllä sumerilaina.
" Tämä toki edellyttäisi,että indoeurooppalainen foneemi /d/ olisi korvautunut suoma- lais-ugrilaisella foneemilla /δ/ eikä foneemilla /t/. Foneemi /d/ tunnetaan toistaiseksi harvoissa esisuomeen lainautuneissa sanoissa (Koivulehto 1991: 49–51). Näiden indoeurooppalaisissa originaaleissa esiintyy kahdessa tapauksessa foneemi /dh/ (kutoa ja nitoa) ja yhdessä tapauksessa foneemi /d/: sataa < *śaδa- ← IE *k´ad-. Vaikka aikaisemmin on kyseenalaistettu se, että konsonattiyhtymä *-wδ- olisi ylipää-tään mahdollinen esisuomalaisessa fonotaksissa (Itkonen 1970: 12), nykyinen tutki-mus ei anna aihetta tällaiseen kritiikkiin. Uusimman käsityksen mukaan (Aikio 2002: 31 – 34; vrt. myös jo Sammallahti 1988: 545) täysi-vartalo on palautettava muotoon *täwδV-samoin kuin myös köysi-sanan olisi katsottava polveutuvan muodosta *kewδi- (*käwdi-). Yhtymästä *-wδ- olisi siten jo peräti kolme esimerkkiä, nyt käsiteltävä tapaus mukaanlukien. "
HM: Potaskaa ja aivan turhaa löpsötystä kuvitelluilla muodoilla. Sana köysi on laina liivistä, jossa se on kieuž eli "kiedus", joka ääntyy suomalaisen korvaan **köys. Sana kietoa on ilmeisimmin SU-perua. Se tarkoittaa käsin tapahtuvaa sitomista. Käsi on inarinsaameksi kieta.
" Myös aukkoisen levikin vasta-argumentti, jota Itkonen (1970:13) käytti kyseenalais- tamaan rinnastuksen itämerensuomen ja unkarin välillä, on jo yleisesti tunnustettu pätemättömäksi, koska se ei vastaa aineiston todistusta: suurimmalla osalla ikivan-hoistasanoista on enemmän tai vähemmän aukkoinen levikki. Unkarilaisen verbin mahdollisen luoteisindoeurooppalaisen lainaetymologian arvioimiseksi ei kuitenkaan riitä äännehistoriallinen ja kronologinen tarkastelu. Ajatus olisitestattava unkarin oman etymologisen tutkimuksen lähtökohdista analysoiden tarkemminverbin lel merkityksiä — etenkin vanhassa kirjakielessä ja murteissa — sekä unkarin vanhojen indoeurooppalaislainojen kerrostumia yleensä.
Viron uusi pan-germanistinen etymologinen uskoo tähän keinotekoiseen selitykseen:
http://eki.ee/dict/ety/index.cgi?Q=leidma
" leidma : leida : leian 'otsides v juhuslikult märkama v kätte saama; mingit asjaolu, olukorda v seisundit märkama, nägema; arvama, arvamusele jõudma; (osaks) saama, pälvima, midagi saavutama'
○ lõunaeesti löüdmä, kirderanniku löüdama, löüdämä
← alggermaani *χleutan
vanaislandi hljóta 'saama, saavutama, leidma'
vanarootsi liuta 'saama, saavutama, leidma'
● liivi lieudõ 'leida'
vadja leütää 'leida'
soome löytää 'leida'
isuri löütää 'leida'
Aunuse karjala ľöüdiä 'leida'
lüüdi ľöuttä 'leida'
vepsa ľüuta 'leida'
On ka arvatud, et tuletis lööma tüvest. "
Lähteet
AIKIO, ANTE 2002: New and old Samoyed etymologies. – Finnisch-Ugrische Forschungen 57 s. 31–34.
BRONIUS, PIESARSKAS – BRONIUS, SVECEVIVCIUS 1991: Lietuvių-Anglų kalbų žodynas – Lithuanian-English Dictionary. Toinen,uudistettu painos. Vilnius: Mokslas.
CANNELIN,KNUT – CANNELIN,AULIS – HIRVENSALO,LAURI – HEDLUND, NILS 1982: Suomalais-ruotsalainen suursanakirja – Finsk–svensk storordbok, 3. painos. Helsinki: WSOY.
EWD = Kluge, Friedrich 1995: Etymologisches Wörterbuch der deutschen Sprache. 23. erweiterte Auflage, bearbeitet von Elmar Seebold. Berlin: Walter de Gruyter.
FRAENKEL, ERNST 1962: Litauisches etymologisches Wörterbuch: Band I. Heidelberg: Carl Winter, Universitätsverlag.
Germania = Tacitus: Germaania.Suomentanut ja lyhyesti selittänyt Edwin Linkomies. 321. Delfiinipainos. Helsinki: Otava 1976.
HOFSTRA, TETTE 1985: Ostseefinnisch und Germanisch: Frühe Lehnbeziehungen imnördlichen Ostseeraum im Lichte der Forschung seit 1961. Groningen: Drukkerij van Denderen B.V.
HÄKKINEN, KAISA 1985 (1983): Suomen kielen vanhimmasta sanastosta ja sen tut-kimisesta:suomalais-ugrilaisten kielten etymologisen tutkimuksen perusteita ja meto- diikkaa. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 17. Turku.
–– 2002: Kielten menneisyys ja sen tutkiminen. – Riho Grünthal (toim.), Ennen, muinoin. Miten menneisyyttämme tutkitaan s. 28–45. Tietolipas 180. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
IEW = Pokorny, Julius 1959: Indogermanisches etymologisches Wörterbuch: I. Band. Bern: Francke Verlag.
ITKONEN, TERHO 1970: Etsimisen ja löytämisen alalta. – Sananjalka 12 s. 5 – 17. KOIVULEHTO, JORMA 1991:Uralische Evidenz für die Laryngaltheorie. Sitzungsbe- richteder österreichischen Akademie der Wissenschaften, philosophisch-historische Klasse 566. Wien: Verlag der österreichischen Akademi der Wissenschaften.
–– 2002: Contact with non-Germanic languages II: Relations to the east. – Oskar Bandle (toim.), The Nordic languages: An international handbook of the history of the North Germanic languages: Volume I s. 583–594. Berlin: Walter de Gruyter.
KURSCHAT, ALEXANDER 1970: Litauisch – Deutsches Wörterbuch. Thesaurus Lin-guae Lituanicae Band II. – Herausgeben von Wilhelm Wissmann und Erich Hofmann unter Mitwirkung von Armin Kurschat und Hertha Krick. Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht. Lexis = Orabók Háskólans.
– http://lexis.hi.is/gagnasofn.html#adgangur 4.2.2004; seuraa polkua »Smellđ hér til ađ komast inn í gagnasafniđ» > »Leita».
LIV = Lexikon der indogermanischen Verben: die Wurzeln und ihre Primärstammbil-dungen.Zweite,erweiterte und verbesserte Auflage bearbeitet von Martin Kümmelund Helmut Rix. Wiesbaden: Dr. Ludwig Reichert Verlag 2001.
NIELSEN, NIELS ÅGE 1985: Dansk etymologisk ordbog: ordenes historie. 3. reviderede udgave med et tillæg 4. oplag. Gyldendals røde ordbøger. København: Gyldendalske Boghandel, Nordisk Forlag A/S.
NS III–IV = Nykysuomen sanakirja, osat III ja IV(L–R). Seitsemäs painos. Helsinki: WSOY 1980.
NS VI = Nykysuomen sanakirja, osa VI: Etymologinen sanakirja. Toinen, tarkistettu painos. Helsinki: WSOY 1990.
SAMMALLAHTI, PEKKA 1988: Historical phonology of the Uralic languages: With special reference to Samoyed, Ugric and Permic. – Denis Sinor (toim.), The Uralic languages: Description, history and foreign influence. Leiden: E. J. Brill.
SAOB = Svenska akademiens ordbok. Göteborgs universitets språkdata. – http://g3.spraakdata.gu.se 4.2.2004.
SSA 2 = Suomen sanojen alkuperä:Etymologinen sanakirja,osa 2,L–P. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1995.
STANG, CHR. S. 1966: Vergleichende Grammatik der Baltischen Sprachen. Oslo: Univer-sitetsforlaget.
http://etimologija.baltnexus.lt/?w=kliuti
kliū́ti
judant už ko nors kabintis, būti kliūtimi, in der Bereich von etwas kommen, patekti, atsidurti
Germ. hleut-a- ‘mesti (traukti) burtus,losen, tekti,zuteil werden’ [s.isl. hlióta ‘pasiekti, įgyti, tekti, gauti, erhalten’, isl. hljóta ‘privalėti’, s. ang. klēotan ‘mesti burtus’; su acc. ‘treffen (vom Los)’; ang.-s. hliotan ‘laimėti, erlosen,pasiekti, įgyti’, s.v.a. liozan ‘mesti (traukti) burtus’, v. v. a. hezen] [264] dėl ypatingos reikšmės patikimos etimologijos neturi. Pirmiausia galima su šaknimi *qleu- lyginti vieną kitą bl.kalbų formą: lie. kliū́ti ‘judant už ko nors kabintis, būti kliūtimi, in der Bereich von etwas kommen, patekti, atsidurti’; kliáutis ‘susijungti,sich zusamenfügen,atitikti, vienas į kitą įsikibti’, la. kļũt ‘patekti, atsidurti,tapti’.Nesunkiai pastebimas pokytis į qleu- ‘uždaryti,užrakinti, baigti, schließen’. Apie santykius samprotauti yra keblus dalykas, nes baltų leksemų reikš-mės ganėtinai skiriasi. Ar šiuo atveju yra sutapę skirtingi pirmykščiai vediniai, ar turime reikalo su ta pačia šaknimi? Kokia buvo pirmykštė reikšmė?
Seebold 1970, 264–265
kliū́ti (kliū́va, kliùvo)
hängen bleiben =jäädä roikkumaan, anstoßen, hindern
Pragerm. SLEUT-A- (← sqleud-?) ‘schließen = lukita’, germ. sleut-a- ‘t. p.’ (s. fryzų slūta ‘schließen’, ags. tik Part. Perf. Pass. ut-bi-slotenun ‘seclusis’, s. v. a. sliozan ‘schließen’) [436] tokios formos būdamas kokių nors atitikmenų neturi. Su minėta germ. lytimi galime gretinti lo. claudo, -ere ‘schließen, einschließen’, jeigu pastarąją laikysime kamieno variantu be s-mobile ir a-vokalizmo. Šio atžvilgiu pamatu laikytina turbūt šaknis qlāw- slypinti lo. clāvis, -is ‘Schlüssel, Riegel’, s. air. cló ‘Nagel’, gr. κλείς, κλειδός [kleis, kleidos] ‘skersinė sija, kablys, vąšas, raktas, kuolas’. Toliau yra eu-vokalizmo, tačiau menkai paliudytomis reikšmėmis ‘schließen, Schlüssel’ lie. kliųvù, kliūti ‘hängen bleiben, anstoßen, hindern’, s.bažn. sl. ključǫ, ključiti ‘schlie-ßen’, ključь ‘raktas’ (*qleu-q-). Jeigu visos minėtos leksemos yra tarpusavyje susiju-sios, tuomet pamatinė reikšmė, matyt,turėtų būti ‘sukabinti, užkabinti (kabliu)’, varda-žodis ‘vąšas, kablys, raktas’. Prolytės fonetika kelia abejonių: germ. lytys postuluoja žodžio pradžios sql-, kitų kalbų – ql-; germ. ir lo. leksemos paliudija āu/aū vokalizmo šaknį, kitų kalbų formos rodo buvus eu- vokalizmą.Žodžio pabaiga germ.,lo.ir lie. ve- dinių sutampa. Minėtas lytis mėginant toliau analizuoti, akys krypsta į *sqel- ‘kreivas, kumpas, šleivas’ (Pokorny IEW 928), tačiau šiems saitams pagrįsti semantika kelia pernelyg didelių sunkumų.
Seebold 1970, 436–437
kliū́ti
lenkti = taivuttaa, lankstyti
Prasl. *kýučь pirminė reikšmė yra ‘išlenktos formos lazda = kaareva keppi’, taip pat ir *kýuka, ir tik antrinė – ‘uždarymo įrankis’. Jis giminiškas lo.clāvus ‘vinis = nuoli, naula’, clāva ‘lazda su sustorėjimu = keppi paksunnoksella’, clāvis ‘raktas = avain’ ir kt. [159]. Su jais siejasi lie. kliū́ti, kliáuti ‘lenkti, lankstyti = taivutta’, la. kļaût ‘lenkti = tai-vuttaa,spausti = painaa’.Šie baltiški žodžiai pratęsia ide.*kleu̯ ‘lenkti = taivuttaa, kreivinti = vääristää’. Tik šiuo archaizmo išlaikymu jie siejasi – iš ide.kamieno neatsi-rado baltų terminų ‘išlenkta lazda’, ‘raktas’, kaip slavų,lotynų,germanų kalbose [160].
Трубачев 1966, 159–160
kliū́ti
užkabinti, kabinti = ripustaa, kliūti
Lie. kliū́ti ‘užkabinti, kabinti, kliūti…’ ir la. kļūt ‘tapti, pasiekti (gelangen)’ […]. Dar Miklosich 1886, [...] neatmetė galimybės lyginti lie. kliū́ti, la. kļūt su sl. *klьvati […]. Vėliau į šią baltų-slavų paralelę žiūrėta skeptiškai [Фасмер ЭСРЯ ...], visų pirma dėl semantikos [Преображенский ...]. Vienas iš įdomesnių bandymų įveikti tokį ryškų semantinį neatitikimą priklauso R. Bernardui [Revue des études slaves, 1964, XL, 26–35], kuris įrodė, kad reikšmės, artimos lie. kliū́ti, išlikusios bulgarų tarmėse, kur yra forma клюват ‘nuleisti galvą iš liūdesio, nusiminti…’ […]. Su pranc. etimologo [62] mintimi visgi sunku sutikti, nes daug tikėtiniau, jog tokia reikšmė bulgarų kalboje yra vėlesnė,antrinė […]. Visai kitokie, svarūs, mano galva,argumentai leidžia sujungti baltų ir slavų formas žodyne Этимологический словарь славянских языков: ide. *kleu- ‘kreivas; kliūti;užrakinti’ […].Taigi baltų ir slavų veiksmažodžius reikia sujungti į vieną etimologinį lizdą. Supletyvinio aoristo iš veiksmažodžio jam (‘būti’) kamienas albanų kalboje yra neaiškios etimologijos qe- (tarmėse – kle-), iš kurio paprastai su-daromas sigmatinis aoristas qeshë, tarm. kleshë ‘buvau’ […] [63] […] Siūlau laikyti [ankstesnis mano siūlymas – Орел В.Э.,Лингвистические исследования, М., 1984, 4.2,37 – negelbsti padėties] albanų kamieną qe- / kle- etimologiškai giminišką su lie. kliū́ti, la. kļūt ir sl. *klьvati. […] Archajinis albanų aoristas kleva, tęsiantis praalb. *klewa(m), visomis esminėmis detalėmis (išskyrus šaknies vokalizmo abliauto laipsnį) sutampa su atitinkamu baltų preteritu: lie. kliuvaũ ir la. kļuvu.
Орел 1988, 62–64
kliū́ti
[Analizuojamas Trubačiovo „Ремесл. терминол.в слав.языках“ 1966; slavų terminų lyginimas su lotynų kalba.] Rusų ключка, ключ – lo. clāvis ‘raktas = avain, kablys = koukku’. Fonetiškai ir darybiškai nurodytieji žodžiai tolimi vienas nuo kito, nors juos etimologiškai galima gretinti. […] kodėl gi r. ключка, ключ nesugretinus su lie. kliū́ti ‘užkliūti’?. Įdomu, kad ryšys r. ключка, ключ ir lie. kliū́tis ‘spąstai’ (sufiksiniai -k- ir -t-), matyt, aiškėja lyginant su toch. B klutk- ir klautk- ‘umkehren = kääntyä takaisin’ (plg. [Fraenkel LEW, 274]).
Откупщиков 1988, 1
kliū́ti
Bulg. клю́вам, дa (у)клю́вна ‘nuleisti galvą nuliūdus ar nusiminus, būti nuliūdusiam, nusiminusiam’. Identiška reikšme iškeliama Gerovo ir dialektologijos darbuose arti-mos formos, kurias nurodysime: клю́вам, уклю́в(ну)вам, уклю́х(ну)вам, оклю́х(ну)-вам, кльóвам ir t. t. Šios formos svyruoja apie *клюв-, *клев- su в perėjimu į ф bei svyruoja tarp ф ir х. Pirminė reikšmė yra,žinoma, ‘lenkti, palenkti, nuleisti’, iš kur ‘nu-lenkti galvą’, plg. укльóвнала мы глава,укльóвнали уши ‘suglaudęs ausis’ (Gerov). Nurodytinas artimos reikšmės s. č. sklevěti ‘shybnouti se’, skličiti se ‘sich zusam-menziehen’, skleviti ‘shrbeny, gebückt, gekrümmt’ (Kott), kurį Bernekeris gretina su s.-kr. oklijevati se ‘zaudern,cunctor’ (Vuk. K.). Žr. Berneker SEW I, 518. Iki šiol neat-kreiptas dėmesys į faktą, kurį rodo bulgarų kalba su aiškia reikšme ‘lenkti, palenkti’ ir dvejopa formų serija su klev- bei kluv-, galinčia tik paremti Bernekerio pateiktą kaip galimą s.-kr. veiksmažodžio gretinimą su lie. kliuviu, kliuti, žr. Pokorny op. cit. 604 – 605;Fraenkel 274,kuriuose lie. veiksmažodis yra susietas su šaknimi *klēu- (*kleu-), kurios reikšmė yra ‘lenkti, kirpti’ ir kuri slavų kalbose kamieno kluk- dariniuose turi tą pačią reikšmę: plg.ypač slov. sključati ‘biegen,krümmen’, sključiti se ‘sich verkrüm-men, contact verden’, č. skličiti se, Kotto pateiktą kaip sklevěti sinonimą (žr. supra). Iš bendros reikšmės ‘sukti,lenkti’ galėjo išriedėti atskira bulg.veiksmažodžių клю́вам, (клéвам) tipo reikšmė, plg. bulg. trm. по-(х)и́лен, у-(х)и́лен ‘liūdnas’, t. y. ‘nuleidęs galvą’ iš šaknies *chyl- ‘sukti, lenkti’, r. по-хи́лый ‘gebeugt, geneigt’.
Iš tos pačios idėjos [29] taip pat galėjo išsirutulioti savitas s.-kr. žodžio atspalvis, dėl reikšmės plg. lie. kleipti ‘verbiegen, verkrümmen’ ir ‘watschen, wankeln, torkeln, un-sicher gehen’ (Fraenkel 268).Mladenovas pripažįsta bendrą клю́вам (Ет.Речн. 242) ir клю́вам, paliudytų artimomis reikšmėmis ‘nuleisti galvą nuliūdus ar nusiminus, nu-vargus’ ir ‘svyruoti,lenkti arba purtyti galvą duodant ženklą’, kilmę, ir juos lygina su s. - kr. kljumati (Rječnik) ir klimati ‘nieken, kopfnicken, vanken, watscheln’ (Ristić ir Kangrga).Čia nurodysime beveik identiškus клю́маи (климам) ir клю́вам vartosenos atvejus, plg.Защо си клюмнал?,Защо си уклюмен sinonimas Защо си уклю́внал? Patikima priimti, kad клюмна yra pakeistas клювна, jei atsižvelgiama į beveik dės-ningą bulg. trm. вн ir мн svyravimą. Aišku, kad čia pirmine forma negalima laikyti кли́мам su и, kuri tikrai yra antrinė, palyginti su клю́мам, ir kad negalime sekti Mla-denovu,клю́мам (климам) siejančiu su šaknimi *klei- gr.κλίνω,κλῖμαξ.Žr. Mladenov, Ет. Реч. 241, o pagal šaknį *klei- Pokorny 600–602; H. Frisk 873–875; Vasmer REW II 663 prie слой.
Bernard 1964, 29–30
kliū́ti
[Išn. 7.] Lie. kliū̃tas (2), kliū́tis (1) ‘Hindernis’ < kliū́tas, kuris yra dalyvis iš kliū́ti ‘an etwas hängenbleiben; zugeteilt werden’ rodo, kad šis veiksmažodis anksčiau turėjo ir tranzityvinę reikšmę kliū́ti ką (ko) ‘etwas treffen und hängenbleiben’ vietoj dabarti-nės kliū́ti už ką reikšmės (plg. LKŽ VI, 134–135). Tik tokiu būdu galima suprasti ir kauzatyvą kliudyti ‘hindern, stören’
Gliwa, Hyllested 2006, 88
kliū́ti
être suspendu
[Aptariama lotynų kalbos veiksmažodžių apofonija]. Lo. claudō, claudere ‘fermer’ kyla iš frazeologizmo *clāuim dare ‘mettre la clef’. Šaknis buvo *(s)kelh₂- ‘tailler’ su būdvardžiu *kl̥h₂-u̯ó- ‘effilé’ > lo. clāuus m. ‘clou’. Lie. kliū́ti ‘être suspendu’ turėtų kilti iš *kluh₂-tí- f. ‘action de ficher, d‘ être accroché’, kuris yra darinys iš *kluh₂-tó- ‘fiché’ (← *klh₂-u-tó-).
Garnier 2010, 420 "
Tämä voi myös tulla kyseeseen
https://etimologija.baltnexus.lt/?w=kl%C4%97bti
- klėbti
- Reikšmė:
- Schoß, Armweite, Klafter, glėbys
- Straipsnelis:
- Negalima nepripažinti, kad reikšmė ‘reikalauti, prašyti, ko nors ilgėtis’ dažnai kyla iš konkrečios reikšmės ‘ranką ištiesti ko nors [paimti], ką nors stverti’ – taip Fraenkelis KZ,103 aiškina lie.gobùs ‘begierig’ su br.habać ‘imti,liesti’, panašiai la.gribêt ‘norėti’, griba ‘valia, noras’ lygina su lie. griẽbti ‘greifen nach, ergreifen’. Jei šitaip aiškiname savo dvi žodžių grupes [t.y.av. (prez.) aibi xrapaiti ‘rūpintis, prašymą, ilgesį, tikėjimą sudaryti’ ir toch. A kulypatär, kulypaträ ‘prašo’ etc. (av. xrapa-,toch. kulyp-), kildintini iš ide. *qʷlep- ‘(pa)griebti, apimti, apglėbti’], priartėjame prie ide. šaknies *klēp- ‘apglėbti, laikyti skreite’ (?, Pokorny IEW, 604), esančios v. v. a. lāfter ‘sieksnis’ ir la. klèpis ‘skrietas, glėbys’, pìe-klēpt ‘susieti, pritvirtinti’, lie. klėbỹs ‘Schoß’, taip pat ‘Armweite, Klafter’, klėbti ‘in der Schoß nehmen’ (ME II, 224; III, 257). Šios grupės žodžiai yra ilgo šaknies vokalizmo, kuris perimtas veikiausiai iš reikšme giminiškos šaknies *glēbh-, esančios s. v. a. klāftra ‘sieksnis’, lie. [59] glė́bti ‘mit dem Armen umfassen’, nes pastaroji žodžių grupė taip pat dar ir be to yra paveikusi minimus šaknies *klēp- žodžius: lie. klėb- savo -b- (vietoj -p-) yra gavus būtent dėl šio povei-kio. Jei pagal la. pìe-klēp-t ir lie. klėbti rekonstruojame veiksmažodį, jis būtų – išsi-aiškinus dėl vokalizmo – maždaug *klepe-, taip pat galimas ir *klepje-, taigi jis turi būti identiškas ar bent smarkiai panašus į pagal tocharų ir Avestos kalbą rekonst-ruotą praes. *qʷlepe-. Vadinasi, *klēp- Pokorno žodyne keistinas į *qʷlep-. O bl.-germ. žodžių grupė patvirtina spėjamą konkrečią reikšmę, maždaug ‘rankas į ką nors tiesti, griebti rankomis’.
- Šaltinis:
- Čop 1958, 51t.
- Antraštė:
- klèbti
- Straipsnelis:
- žr. klemšioti
- Šaltinis:
- Heidermanns 1998, 80
https://etimologija.baltnexus.lt/?w=gl%C4%97bti
- glė́bti
- Straipsnelis:
- Toch. AB kälp- ‘pasiekti, išgauti’ su formomis: A med. praes. kälpnātär med. praet. kälpāt; B praes. act. kälpāskau, praet. act. kälpāwa, opt. act. kalloy, inf. källātsi, A kälp,B kallau ‘pelnas, nauda’. Šis veiksmažodis giminiškas su skr. kálpate ‘pasiekti, pavykti, derintis, apsirūpinti, gauti’ (žr. jau Petersen, Language 1933, IX, 18). Reikia pažymėti,kad anksčiau skr.kálpate daugiau ar mažiau buvo izoliuotas (plg. Mayrho- fer EWA I,183 t.,kuriame toch.veiksmažodis neminimas.) Toch.AB kälp- vokalizmas atitinka skr. part. praet. kl̥ptá-; be to, plg. B eṅkälpatte, kurio -kälpatte = skr. kl̥ptá-. Vadinasi, kildintinas iš ide. *ql̥p-. Reikia atmesti Smitho, Tocharisch, 1910, 11 (= go. hilpan ‘padėti’) ir Pouchos, ArOr 1930, II, 314 ir 322 bei toliau (= lie. glė́biu) pasiūlytus aiškinimus.
- Šaltinis:
- Windekens 1976, 201
- Antraštė:
- glė́bti
- Straipsnelis:
- žr. glėbti
- Šaltinis:
- Топоров ПЯ A-D, 149
- Antraštė:
- glė́bti
- Straipsnelis:
- Pr. auklipts ‘slaptas, paslėptas’ sudarytas iš au- ir šaknies klip- (*klep- arba *klip-). Siejama su la.klèpis ‘pilvas’,žem. klėbys (žr. Būga RR II, 92), la. pie-klēpt ‘užrakinti’ ir kt. Dar priskiriama ir lie. klėpti, ap-klėpti ‘apimti, apkabinti’ bei variantai: glė́bti, glėbỹs, taip pat la. glêbt, glâbt, glabât.
- Šaltinis:
- Топоров ПЯ A-D, 149
- Antraštė:
- glė́bti
- Straipsnelis:
- Kai kurie veiksmažodiniai kamienai su *o ir *ō atliepimais yra kilę iš ide. šaknų su tikru ilguoju balsiu (einančiu prieš priebalsį). Todėl slaviškas atliepimas *o gali būti reliktas senos genetinės lizdų su trumpuoju ir ilguoju balsiu šaknyje vienovės.Slavų porai *globiti – *glabiti šioje kalbų grupėje neišliko išvestinių kamienų su *e ar *ē at-liepimu. Ide.lygmenyje rekonstruojama paralelė *glēb(h)- ir *gleb(h)- (plg. lie. glė́bti, glabóti ‘saugoti’, ‘prašyti’, la.glabāt ‘tausoti, saugoti’,lo. globus, s.isl. klafi ‘pavalkai’).
- Šaltinis:
- Варбот 1984, 38
- Antraštė:
- glė́bti
- Straipsnelis:
- žr. gelbėti
- Šaltinis:
- Топоров ПЯ E–H, 135–136
- Antraštė:
- glė́bti
- Reikšmė:
- to embrace
- Straipsnelis:
- Hirto mėginimas gélbėti sieti su lie. glė́bti ‘to embrace’ semantikos požiūriu mažiau įtikinamas nei kitų siejimas su lie. galė́ti, galiù,sl. *golěmъ ir kt.). Be to, lie. glė́bti yra suformuotas su nulinio laipsnio šaknimi (plg. le. głobić ‘tikti, derėti’), kaip ir lie. -sė́kti ‘to cut, carve’, bė́gti ‘to run’ ir kt. Taigi lie. glė́bti nepalaiko Hirto rekonstruotos ide. *gʷelēb-.
- Šaltinis:
- Rikov 1995, 131 [2 išn.]
- Antraštė:
- glė́bti
- Reikšmė:
- umarmen
- Straipsnelis:
- [Šalia šakninių daiktavardžių tipų su abliautu e/o̸ ir e/o reikia rekonstruoti trečią, ‘makrostatinį’ tipą su abliautu ē/e/, pvz.:] *glēb- ‘arm- bzw. Handvoll’ (plg. lo. glēba ‘Kugel, Kügelchen’, s. v. a. klāftra ‘Klafter’ vs. s. isl. klafi ‘Kloben, Halsjoch’), kilęs iš šaknies *gleb- ‘in Hand haben, umarmen’ (plg. s. ang. clyppan, s. pr. kleppa, lie. glė́biu ‘umarmen’, le. głobię ‘drücken, umarmen’, č. hlobiti ‘verkeilen’).
- Šaltinis:
- Tremblay 2011, 577
Kommentit