HÄMEEMMIÄS:

SUOMEN PAIKANNIMISTÖ VILISEE BALTTILAISIA LAINASANOJA 5000 VUODEN AJALTA. NIITÄ ON PERÄISIN AINAKIN VIIDESTÄ TOISESTAAN USEIN EROTETTAVISSA OLEVASTA LÄHTEESTÄ TAI AALLOSTA:

1. ITÄBALTTILAISESTA VASARAKIRVESKIELESTÄ (3000 eaa.-):

SAIMAA (muita teitä Häme,saame ja Suomi), KAINUU, IMATRA, INARI, AKAA (Oka, aqua), PÄIJÄNNE, VOLGA on vasarakirveskielen SU-laina, SARSA, AURA (ilma, rajuima, tulva), KOITERE, KOITA.

Varakirveskansan kultuuri oli itäbalttilainen Fatjanovon(-Balanovon) kulttuuri, Siihen liittyi läheisesti suomalainen (Finnic)  (Balanovon-)Volosovon kulttuuri.

Vasarakirveskieli on erittäin voimakkasti SU-kielten vaikuttamaa jo syntysijoillaan, vuorovaikutus ei alkanut Suomesta. Vasarakirvaskansa poikkesi antropologisesti muista balteista (paitsi kuurilaisista) siten,että he olivat pitkäkalloisia, pohjoismaisten ja välimereneurooppalaisten tyyppisiä tässä suhteessa. Muut baltit ovat keski- tai lyhytkalloisia, samoin iranilaiset ja (muut) "kantaindoeurooppalaiset".On mahdollista, että vasarakirveskieli on muodostunut alun perin SU-kielisen väestön omaksuessa balttikielen, ja että tämä substraatti"rasite" on vaikuttanut siihen, ettei suomesta tullut balttikieltä. Tuolloin vasarakirveskielessä pitäisi olla ollut paljon muitakin SU-lainoja kuin VOLGA (täysin säännölline sanasta *valg-).

Vasarakirveskansaa kuului myös indoeurooppalaisen sotavaunukansan kokoonpa- noon sen maailmanvalloituksella 1000 myöhemmin, kuin sen edustajia jo tuli Suo- meen: Esimerkiksi liettuan kuuluisa hevosvaunusanasto on vasarakirveslainaa, hevosjumalatar Ratainycan (< *Ratainen) nimi on vsk. kieltä.

Vasarakirveen äänteistö on suuresti kuin suomessa.Erityisen tyypillinen diftongi on -ai-, huuliäänteiden ja k:n edellä usein -oi-,h-äänteitä ei siinny (suomessa sekundaa-risesti esimerkiksi k:sta muuntuneena, esim. tahtoa (< vsk, saamen duostot), tehdä (<mliett) < *degti = (alkaa) tehdä, panna toimeen,sytyttää), adjektiivin johtopäätteitä ovat -ar- ja -ain-:*vasara = "kuparisen kaltainen",*raudainen (f.) = punainen, surulli-nen, atrain < aštrainas = "terävikkö", toutain > *tautainas < "kylä-, väenkala", viljelty kala).

Verbeillä pelataan mahdollisimman paljon, partisiippien päätteitä ovat -w- (passiivin preesens), -t- passivin preteriti -m- agenttipartisiippi. Nominin päätteitä ovat -as, -us (*lambas = karitsa,*awinas = oinas, talas = katos, ratas = pyörä, aiza = aisa, taivas (<*daigwas ="ylle kaareutuva",ei tekemistä jumalien kanssa,samaa kantaa (*deng-) kuin tunkio, taimi ja taimen < *daigmen ="istutettava"), varus- < (k)warus = sota-, raudus = suru-, itku- (-koivu!), *goiwus = "tislattava (puu)", Kainuu < *gainus = tis-laus-, tervanpoltto- (ulosajo -),femiinissä nominin päätteitä ovat ainaki pitkä a (Akaa, Saimaa, Laiva < Laiwa < *lengwa = kellu(tetta)va,kevyt,liett. lengvas),neutrin päät-teitä ovat ainakin -en ja -un: (vasarakirvessanan lainaantuessa nämä jäävät usein vartaloon myös muissa balttikielissä:Perkun-= salama-? paimen <*paimen = juotto-, lihotus, myös (sosiaalinen) poika tulee tästä, venäjässä se tarkoittakin "juominkeja", ja (yhtä sosiaalinen "äitikin" tarkoittaa "syöttöä ja juottoa", eri juuresta ja eri kielestä, kuurista, laidun < laidun = "(viljelemättä?) jätetty (maa)", ahven *ašwen = pistävä, piikikäs kala.

Vasarakirvessanoja ovat mm. ajaa > ajattaa >ajatella ="suunnitella (joukko)ajo(j)a", aika (liett. eiga = käynti, meno, kulku), aistia, aikoa, aitta, aine(s) = "käypä, sopiva (johonkin tarkoitukseen)",liettuan einas, purje < bure = tuuli-(vehje), aura < *aura = ilma(!),aurata on "ilmata",kaikissa balttikielissä, ja venäjässäkin balttilaina, vasarakir- veet tiesivät mitä tekivät ja miksi! Vasarakirveet tiesivät, että sieni, kuten tulen teossa tärkeä kääpä,on "punosta" (*pintis,verbi *pyn-t-, mikroskoopin voi tehdä jäästä vaik-ka kananmunankuoren sisällä jäädyttämällä, oli tärkeää tietää mikä kääpä sopii tau-laksi), mutta myös tie oli pintis, koska sekin oli suon yli oksista tehty punos, ja edel-leen kalaverkko ja kalankasvatusaita olivat "pintis">*pinsi (pinnessä, EI pinteessä!), rauta < rauda = suru, valitus, punaheku, punaväri, punamulta. Rauta saattaa tulla kanbaltin sanasta *remta=rauhoittunut,vainaja > rauta sitten tarkoittaa myös "punat-tua" (kuten veren yltympäri punaamaa). Rautaa käytettiin Uralilla ja Volgalla rituaali-sesti ennen kuin sitä alettiin käyttää aseisiin ja työkaluihin: arvokkalle vainajalle saa-tettiin mm. tehdä pienet lantinkokoiset rautaiset "silmät". Joitakin (ugrilaisia) kulttuu-reja tunnistetaan tällaisten "rautasilmien" perusteella. Vainajia käsiteltiin Suomessa punamullalla jo ennen vasarakirveskansaa.

Aikaisemmista paikallaan pysyneistä metsästäjä- ja keräilijäkansoista,kalastajista, majavankasvattajista,peurantarhaajista eli ns.arkeologisesti näkymättömistä kan- soista poiketen,joille luonnon pysyvä muuttaminen oli (uskonnollinen?) tabu, va-sarakirveskansa oli koko ajan kynnet pystyssä muuttamassa ympäristöä mieleisek-seen: kaskeamassa,kuivattamassa, raivaamassa,aitaamassa maalla ja vedessä, vesihaudoittamassa, silloittamassa, kyntämässä, tervaamassa, myrkyttämässä, siirtämässä kasveja ja eläimiä paikasta toiseen ja jos mahdollista kontrollin alle jne.

2. MUINAISLIETTUASTA tuli MYÖHEMMIN balttilainoja, jotka edustivat kuitenkin indoeurooppalsittain VANHEMPIA KIELIMUOTOJA kuin vasarakirveskieli.

Tämä on se kerros, joka tunnetaan "vanhastaan" balttilainoina (joita kuiteninkin edel- leen yritetään parhaan mukaan selittää pois pan-germanistien toimesta).Nämä lainat ovat tulleet Baltiasta siellä jo ennen vasarakirveskansan ja muiden ekspansiota olleista balttikielistä, mutta ne tulevat jo vakiintuneeseen kielimuotoon eivätkä vasta muodostuvassa olevaan sen osana kuten vasarakirveslainat, joten ne ovat lainautu-essaan muuttuneet itse usein suuresti,esimerkiksi suhuässistä on usein tullut h, joka on balttikielissä vierasperäinen äänne.

Tässä rymmässä vasrakirveskielen tyypillisisä -ai-, -oi-, -au- vastaavat usein joko alkuperäiset pitkä -e-, -en-, -em-, -eng-, -ep- sekä näiden johdannaiset muualla -ie-, -ei-, -au-, -uo-,-o-.Tähän kerrostumaan kuuluvat Häme, saame, tuohi, (männyn) terva, liesi, hauta (aluksi ruoka- ja tervahauta, ei ruumishauta), hiisi (seita), heinä, seinä, karsia, tarjota, haasia, äes, ies, haltu (jääkuoppa), valta, valtio, vartioida, varrota, varsta ("sidottu"),pirtti (venäjän kautta:liett.pirtis = sauna, kirj. vihtominen), Keitele, Keuruu, Käyrä, Käylä, keittää. lieka, velka, kilpi, tuppi, vuohi, uuhi, hiili, ruuhi, lovi, parsi, kalsi, palsi jne.

Näiden suomen liettualainojen kanssa samoihin aikoisin on saameen tullut latgallilai- noja,esimekiksi luokta = lahti< *lenkta = sisäänpäin t.alaspäin taivutettu on suoraan sellaisenaan latgallia. Samoin seita,lg seta, kylä,erityisesti sellainen jossa useimmat asuvat vain osan vuodesta esim.paimentolaisuuden takia.Siitä tulee luultavasti myös viron setu. Latgallit ja setut eivät ole luterilaisia, vaan katolisia tai ortodokseja (tai pakanoita).

3. KUURILAINAT ovat yhtä uusia kuin germaanilainatkin, joten niitä usein luullaan näiksi,ne saattavat myös taipua näiden tapaan:äiti, äimä, äimen, sauna, savu, sysi liekki(?), lempi, Lempo, lemmes (lentävä kuuma kappale), *tampere (venevinssi), *inkere (ankkuri),Vantaa, Vanaja, Apia, salaatti, siideri, maksaa (tulee muokattua nahkaa tarkoittavsat sanasta), Imatra, Mallas(vesi), äiti ("syöttö"), kansa (kamsa = väentungos, laivan miehistö > hansa), kansi (kamstis, liett. kamshtis = korkki). Turgus = markkinat, venäjän ja ruotsin sanat ovat lainaa kuurista ja preussista.


4. PREUSSILAINAT ovat yhtä uusia kuin kuurilainatkin, mutta esiintyvät "tärkeäm-missä" paikoissa ja yhteyksissä. Taipuvat yleensä balttilainan tapaan. Joskus tulevat slaavikielten välityksellä ja taipuvat niiden tapaan: hormi (-in) = gorme, myös venä- jässä laina preussista.Talo (tarkoittaen puulattiaa), kauppa on preussia, tulee baltin kokoamista tarkoittavasta sanasta *kemp-,  kauppias = kaupiks, kaupikki. Mielikki puolestaan tarkoittaa "rakkaustyttöä".Kyseistä etunimeä esitty Suomessakin, ainakin Hämeessä. Kymi (Kymis =housunahka,laajalle levinnyt paikannimien lähde Damas-koksesta Chamonix´in), Karjala,karja(?) =sotajoukko,karjaa on saatettu käyttää soti-laallisen hyökkäyksen apunakin erityisesti kun on lähdetty menon kanssa "kirjoineen ja karjoineen" esimerkiksi jotakuta muuta hyökkäjää pakoon, pr. Myös mm. Pyynikki (verkonkutoja,f.) ja Rapola (toutaimen viljelypaikka) saatavat olla preussilaisia nimiä. Ähtärin ruotsikielinen nimi Esse (ezze) tarkoittaa preussissa "äärirajaa".

Korjaus: Kaikkein ensimmäiset balttilainat olivat länsibaltista Kierikin kulttuuriin liittyen. On kuitenkin myös varmasti paljon myöhempiä länsiballtilainoja.

https://ristojuhanikoivula.vuodatus.net/lue/2022/08/5000-vuoden-takaisessa-kierikissa-puhuttiin-lansibalttilaista-kielta

https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38908

Suomen etymologisesti läpinäkymätöntä vesistönimistöä

Pauli Rahkonen

1 Johdanto

Tämä artikkeli käsittelee eräitä Suomen nimistön sellaisia hydronyymejä, joiden kielellinen alkuperä on tähänastisessa tutkimuksessa jäänyt tuntemattomaksi. 1

Tätä nimiaineistoa kutsun Jalo Kaliman (1942) mukaisesti termillä x-kielinen nimistö. Perustelen käyttämääni termiä sillä,että matematiikasta lainattu x voi tarkoittaa jota-kin, mikä on määrällisesti tai sisällöllisesti tuntematonta, jolloin kieliä voi olla useam-pia ja ne voivat olla varsin heterogeenisia. Useimmat jäljempänä tutkittavista nimityy-peistä on valittu sillä perusteella, että niiden etymologiat ovat säännönmukaisen topografiaansa pohjautuvan nimeämismotiivinsa tähden mahdollisia selvittää, ja niillä on vastineita Pohjois-Venäjällä. Muutamat -(V)ri-loppuiset järvennimet on otettu tarkasteltavaksi, koska niihin liittyvät nimikannat ovat läpinäkymättömiä ja ne ovat asiakirjatietojenkin valossa hyvin vanhoja. Suomalaisen paikannimikirjan (SPK) mainitsemien 85:n pintaalaltaan

Suomen suurimman järven joukosta noin neljännes on SPK:n kirjoittajien arvioiden mukaan etymologisesti läpinäkymättömiä.2 Vaikka SPK:n ratkaisuista voisi olla toisi-naan eri mieltä,on epäilemättä olemassa hyvin merkittävä hydronyymien joukko, jota ei selvästi voi johtaa Suomessa puhutuista tunnetuista kielistä (suomi,karjala, saame , ruotsi). Tällaisten hydronyymien suuri määrä herättää monia kysymyksiä, joista keskeisiä tässä artikkelissa ovat:

1) Viittaako Suomen alueen etymologisesti läpinäkymätön vesistönimistö johonkin
muinaiseen tuntemattomaan paleoeurooppalaiseen kieleen?

2) Onko Suomessa puhuttu jotain tuntematonta uralilaista kieltä?

1. Kiitän artikkelin arvioijia, jotka ovat antaneet arvokkaita korjausehdotuksia alkuperäiseen käsikirjoitukseen.

2. Suuruusjärjestys perustuu Suomen ympäristöhallinnon tietoihin.

3) Perustuvatko kielelliseltä alkuperältään opaakit nimet nykykielissä (suomi, karjala ja saame) tai niiden varhaisemmissa kielimuodoissa muinoin esiintyneisiin, mutta sittemmin kadonneisiin sanoihin?

4) Mikäli nämä nimet ovat peräisin tuntemattomasta lähteestä,niin millaisista ja mistä suunnasta tapahtuneista kielellisistä vaikutusaalloista kyseisten hydronyymien tarjoama evidenssi saattaisi todistaa?

Artikkeli rakentuu siten, että tutkimushistorian ja metodien esittelemisen jälkeen tarkastelen opaakkia nimistöä,jonka etymologia on selvitettävissä säännönmukaisen topografiansa perusteella. Tällaisia nimiä ovat kannaksiin ja vetotaipaleisiin liittyvät vesistönimet, joissa esiintyy kantauralista johdettavissa oleva nimikanta uht(V)-, oht(V)- ja V(u)oht(V)- < *ukti̮, sekä välijokiin liittyvät nimet, jotka palautuvat suoma-laispermiläisessä kielentasossa asuun *viksi (tai ehkä *veksi) > vieks(V)-, viiks(V) ja luultavasti myös vääksy.

Näiden lisäksi tarkastelen S(u)ont-/Sond- ja Kem(V)-nimikantoja, joiden levikki ulottuu Suomesta itään aina Vologdan, Rybinskin ja Kostroman alueille.

Lopuksi käsittelen Suomessa esiintyviä -ari-, -äri- ja -ere- loppuisia järvien nimiä, joiden joukosta olen poiminut tarkemmin tutkittaviksi nimet Inari, Ähtäri, Koitere ja Syväri. Aivan viimeiseksi vertailen esiteltyä nimistöä arkeologian tutkimustuloksiin. 3

2 Tutkimushistoriaa

Eero Kiviniemi (1980: 320–321) on esittänyt, että Suomen nimistö voi teoriassa olla peräisin neljästä mahdollisesta tunnetusta kielellisestä lähteestä: suomesta, saamesta, skandinaavis-germaanisista ja balttilaisista kielistä. Näistä viimeksi mainittujen osuutta hän pitää käytännössä vähäisenä.

Näyttääkin siltä, että balttilaisperäistä nimistöä ei Suomen alueella esiinny.

[HM: vain porukka, jolla ei ole kaikki muumit kanootissa, voi päästellä tällaisia sammakoita, eikä silloinkaan täysin tosissaan...

Sen sijaan suomessa ei esiinny jurikaan germaanisia paikannimiä, mitään "arkki-muinaisia" ei lainkaan!

Tuo letkautus ei liity itse tutkimukseen lainkaan.Sitä on vaatinut vilpillinen "yliopisto". veronmaksajien EI PIDÄ MAKSAA YLIOPISTOILLE TUOLLAISTA KUSETUKSISTA MITÄÄN, me harrastajat teemme ilmaiseksi sata kertaa parempaa työtä!

Yksi asia tässä kyllä "ihmetyttää": Tutkija tutkii laajalle levinneitä etymologisesti selittämättömiä sanastoja tarkoituksella mm. päästä mahdollisten paleokilten jäljille.

Mutta JOS hän ei TODELLAKAAN usko minkään vasrakirveskielen olemassaoloon, niin SEN YMPÄRI MAAILMAN LEVINNEET SANAT JOS MIKÄ OLISI AIVAN "SELITTÄMÄTÖNTÄ"!!!  HÄNELLÄ OLI TARJOLLA SATOJEN SANOJEN SELITTÄMÄTÖN AINEISTO!!!

MUTTA HÄN ON ONNISTUNUT LAAJALLE LEVINNEISTÄ VESTÖNNIMISSÄ ESIINTYVISTÄ SELITTÄMÄTTÖMISTÄ SANOISTA VALITSEMAAN JUURI NE KOLME JOTKA VARMASTI TODELLAKAAN EIVÄT OLE VASARAKIRVESKIELTÄ!!!

Miksi hän ei valinnut Oka/Akaa/akwa/aava/aapa/acheiron jne sanuetta,JOKA OLISI SUORASTAAN HUTANUT TULLA KÄSITELLYKSI Kemin/Komin/Kaman/ Ulug Hemin rinnalla!??? Sekin oli tuollaoin vielä "virallisesti selittämätön" (mutta aivan ilmeisesti "vaarallinen" tietyssä suhteessa...]

Lisäksi Kiviniemi viittaa mahdollisiin tuntemattomiin esihistoriallisiin kieliin (mp.).

Jatkosodan (1941-1944) aikana Kalimaa (1942) kiinnosti Itä-Karjalassa esiintyvä epäitämerensuomalainen ja epäsaamelainen paikannimistö. Hän käytti termiä x-kieli ja viittasi paikannimistön yhtäläisyyksiin merjalaisalueilla. Hän pani merkille Karjalan ja myös Suomen paikannimistössä esiintyviä hämäriä nimiä,kuten Kemi,Kianta, Uh-tua ym., joita läheisesti muistuttavien nimien levikki ulottuu Venäjällä kauas itään tai kaakkoon. Vaikka Kaliman artikkeli onkin julkaistu sanomalehdessä eikä siksi edusta varsinaisesti tieteellistä julkaisutoimintaa, sisältää artikkeli kuitenkin tieteellisesti pätevää nimien fonetiikkaan ja levintään liittyvää argumentointia.

3. Tässä artikkelissa on noudatettu kyrilliikan ns. tieteellistä translitterointia (scientific transliteration


Käsittelen jäljempänä pääosin alkuperältään uralilaisiin kieliin pohjautuvia hydronyy- mejä, mutta tässä yhteydessä on kuitenkin syytä viitata Suomessa muinoin esiinty-neisiin mahdollisiin paleoeurooppalaisiin kieliin.Paul Ariste (1971) on aikanaan herät-tänyt kysymyksen Suomen alueella esiintyvästä alkuperältään tuntemattomaksi jää-neestä substraattinimistöstä.Janne Saarikivi (2004a) taas on puuttunut nimistössäkin esiintyvään maastotermeihin liittyvään sanastoon, jolle ei ole löytynyt luotettavaa etymologista taustaa. Hän on esittänyt hypoteesin Suomessa esiintyneestä paleoeurooppalaisesta muinaiskielestä.

Ante Aikion samana vuonna (2004) julkaistu artikkeli pohjoiskalotin tuntemattomaan kieleen pohjautuvasta substraattinimistöstä on todistusvoimaltaan kiistaton. Kieli, josta peräisin olevia nimiä Aikio (ma.) on esitellyt, ei voi olla uralilainen.

Kysymys opaakin nimistön alkuperästä liittyy jossain määrin myös keskusteluun maahanmuutto- ja jatkuvuusteorioista. Koska tämän artikkelin tarkoitus ei ole ensisi-jaisesti ottaa kantaa kyseiseen keskusteluun, käsittelen tutkimushistoriaa tältä osin vain lyhyesti. Maahanmuuttoteorian mukaan suomalaisten esi-isät saapuivat Suo-meen vasta roomalaisella rautakaudella ajanlaskumme ensimmäisillä vuosisadoilla.

Jatkuvuusteorian mukaan taas suomalaisten esi-isien asutusjatkuvuus ulotetaan kauas kivikaudelle. Esimerkiksi Christian Carpelan (2006:85) on sijoittanut Suomen kielellisen uralilaistumisen tyypillisen kampakeramiikan alkuun noin 3900 eKr.

Kysymys suomalaisten alkuperästä heräsi 1800-luvun lopulla. Syntyi käsitys, jonka mukaan suomalaiset muuttivat etelästä Suomeen. Tässä yhteydessä viitataan usein arkeologi Alfred Hackmaniin (1905) varhaisena maahanmuuttoteorian esittäjänä Lo-pullisesti tämä käsitys kanonisoitui Ella Kivikosken artikkelissa ”Suomen Esihistoria” (1961).

Jatkuvuusteorian eräänä isänä taas voi pitää arkeologi Carl F. Meinanderia (1969). Jatkuvuusteorian mukaan suomalaisten esi-isät olivat asuneet Suomessa jo kivikau- della. Meinanderin esittämä teoria alkoi syrjäyttää kauan vallinneen maahanmuutto-teorian ja tuli laajasti hyväksytyksi Tvärminnen (1980, ks. TVS 1984) ja Lammin (1997, ks. PP 1999) symposiumeissa.

Viimeaikaisimpiin arkeologien näkemyksiin voi tarkemmin tutustua lukemalla Carpe- lanin artikkelit (1999, 2006; Carpelan&Parpola 2001), Lavennon tekstiilikeramiikkaa koskevan väitöskirjan Textile Ceramicsin Finland and on the Karelian Isthmus (2001) ja Huurteen kansantajuisen kirjan 9 000 vuotta Suomen esihistoriaa (1995). Viime vuosina jatkuvuusteoriaa ovat kritisoineet esimerkiksi Aikio ja Aikio (2001) sekä Jaakko Häkkinen (2010a, 2010b).

Lingvisteistä jatkuvuusteoriaa ovat kannattaneet muun muassa Jorma Koivulehto (2006) ja Pekka Sammallahti (mm.1999: 88–89). Terho Itkonen on käsitellyt aihetta monissa artikkeleissaan,joista viimeisimmäksi jäi FUF:ssa julkaistu ”Reflections on Pre-Uralic and the ’Saami-Finnic protolanguage’” (1997). Myös Itkosta voi pitää jat- kuvuusteorian kannattajana (mm. mas. 232). Petri Kallio (2009) ei ulota asutusjatku- vuutta kivikaudelle, mutta kuitenkin varhaiselle metallikaudelle (1900-800 eKr.). 4

4. Kallio (2006: 16–19) on esittänyt, että Suomi uralilaistui vasta varhaiselta metallikaudelta alkaen (n. 1900 eKr.).

Tapani Salminen (1999: 21–23), kuten Kalliokin (2006),on olettanut Suomen alueen uralilaistumisen tapahtuneen suhteellisen myöhään. Tästä loogisesti seuraa, että on välttämätöntä olettaa uralilaista aikaa varhaisemman kivikautisen väestön puhuneen jotain tuntematonta epäuralilaista kieltä.Tietenkään jatkuvuusteoriakaan ei sulje pois mahdollisuutta että jokin hyvin varhainen paleoeurooppalainen kieli on voinut jättää kielellisiä jälkiä niin suomen kielen sanastoon kuin Suomen nimistöönkin.

Aikio (2006: 45, kartta 1) on esittänyt, että esisuomen ja esisaamen aikakaudella Suomessa puhuttiin laajalti jotain tuntematonta kieltä. Aikion tapaan Juha Janhunen (2005) on esittänyt, että Lappi saamelaistui melko myöhään, mikä sekin herättää kysymyksen ainakin Lapin varhaisemman nimistön kielellisestä taustasta.

3 Metodit

Seuraavassa esittelen käytettyjä metodeja, joita ovat säännölliseen topografiaan perustuva opaakkien nimien etymologiointi, formanttien analyysi ja niiden produktiivi-suuden tarkasteleminen, etymologioiden todennäköisyys nimikantojen yleisyyden näkökulmasta ja nimistön levinnän painopistealueiden määrittäminen. Keskityn esittelyssä metodien keskeisiin seikkoihin; olen esitellyt niitä tarkemmin toisaalla (Rahkonen 2011).

3.1 Maastoappellatiiveista muodostetut nimet

Kun on kyse tuntemattomasta kielestä, josta periytyvän nimistön etymologiaa koete- taan selvittää, yksi varmimpia menetelmiä on etsiä nimiä, jotka säännönmukaisesti viittaavat tietynlaisiin maastokohteisiin. Näiden nimikantojen taustalla olevat sanat ovat näin ollen topografisesti todennettavia maastoappellatiiveja. Esimerkkinä voisi mainita Keski-Venäjän ja osin Pohjois-Venäjänkin merjalaisalueilla nimissä esiintyvät яхр-alkuiset [jaxr-] tai -хра/о-loppuiset [-xra/-xro] nimet,jotka säännöllisesti liittyvät järviin (mm.Ahlqvist 2006).Tällöin voi päätellä,että jossakin merjalaisalueilla puhutus-sa kielessä on esiintynyt sana,jonka voi rekonstruoida asuun *jäγra/ä < *jäkrä ’järvi’. Termillä nimikanta tarkoitan nimien johonkin yksittäiseen sanaan perustuvia alku-komponentteja,joihin saattaa liittyä erilaisia jälkikomponentteja, esimerkiksi Huhta-|mo < nimikanta huhta,Hima|nka < nimikanta hima (henkilönimilähtöinen; ks. mm. Mikkonen & Paikkala 2000 s.v. Himanen; Saarikivi 2006:41), Valke|inen < nimikanta valkea. 5

Tässä artikkelissa kiinnitän erityistä huomiota kannaksiin ja vetotaipaleisiin sekä ve-siä yhdistäviin välijokiin liittyvään nimistöön.Tutkimuksellisena esikuvana voi mainita maastoappellatiiveihin perustuvien Pohjois- ja Keski-Venäjällä esiintyvien suomalais-ugrilaisten substraattinimien etymologioinnin (Ahlqvist 2001;Matveev 2001; Mullonen 2002; Saarikivi 2006).

3.2 Formanttiaines

Formantilla tarkoitan nimissä esiintyviä,paikannimeä ilmaisevia jälkikomponentteja, jotka voivat olla alkuaan johdinaineksia, kuten nimessä Päijä|nne < päijä + johdin *-nte(k),tai hämärtyneitä nimien perusosia,kuten nimessä Must|io<*Musta|oja (Ainia-la, Saarelma&Sjöblom 2008;Rahkonen 2011;Saarikivi 2006).Formanttien perusteella voidaan määritellä erilaisia nimityyppejä (mm.Ainiala,Saarelma & Sjöblom mts.; Mul-lonen 2002).Nimiin voi liittyä sellaisia formantteja,joiden voi epäillä palautuvan johon-kin substraattikieleen.Esimerkiksi alkuperältään hämärä -nka/i-formantti on sellainen (mm. Aikio 2007; Räisänen 2003).

5. Termi nimikanta vastaa venäläisessä kirjallisuudessa käytettyä termiä основа (mm. Matveev).

Tarkastelen tässä artikkelissa sellaisia järvien nimiä,joiden lopussa on formantti -ari-, -äri-, -ere. Jälkikomponentin -(V)ri voi katsoa alkuaan edustaneen nimen perusosaa ’järvi’ (ks SPK s.v.Inari, s.v. Koitere,s.v. Ähtäri).Tämä käy ilmi esimerkiksi siitä, että Äht|äri-nimisen järven muinainen laskujoki on Ähtä|vä ja Koit|ere-järveen liittyvä jo-ki on nimeltään Koita. Jokien nimissä ei siis esiinny loppuosaa -(V)ri. Näin ollen ky-seinen formantti näyttäisi liittyvän järviin. Merkityksen hämärryttyä perusosa muuttui nimistössä yleisesti esiintyvän kulumisen seurauksena formantiksi (vrt. SPK s.v. Kal-m|ari; Aikio 2007:174). Tähän formanttiin perustuvat nimikannat (esim. *Äts|äri, Koi- t|ere,In|ari) eivät useinkaan ole alkuperänsä kannalta selitettävissä vaikeuksitta suo-men tai saamen pohjalta,joten niiden voi alkuolettamuksena epäillä juontuvan jostain tuntemattomasta substraattikielestä. Tällöin myös nimikantaan liittyvä formantti saattaa olla peräisin samasta kielestä.

3.3 Nimeämisperusteet

Saarikivi (2006) on esittänyt neliportaisen mallin substraattikieliin pohjautuvien nimien etymologioiden todennäköisyydestä: 6

Ryhmä 1:Nimityyppi,jolla on vastineita nykykielissä ja joiden etymologia voidaan var-mistaa kielenulkoisten tekijöiden avulla (mm. topografia, veden tai pohjan laatu jne.), esimerkiksi Kuukka-, Kukas-järvet < ksa *kukkē ’pitkä’ (ks. Aikio 2007).

Ryhmä 2: Etymologia on järkevä kielenulkoisten tekijöiden perusteella, mutta nimi-tyypillä ei ole juurikaan vastineita nykykielissä, simerkiksi merjalaisalueiden Veks(V)- välijoet (ks. Ahlqvist 2001).

Ryhmä 3: Nimityyppi esiintyy nykykielissä, mutta kielenulkoiset seikat eivät anna viitettä varmalle etymologialle, esimerkiksi kalojen nimiin pohjautuvat hydronyymit, koska samanlaisia kaloja on lähes kaikissa järvissä.

Ryhmä 4: Nimityyppi ei ole yleinen nykykielissä, eivätkä kielenulkoiset seikat viittaa mihinkään luotettavaan etymologiseen ratkaisuun, esimerkiksi monet nimet, joita Aikio (2004) on pitänyt paleoeurooppalaisina.

Tässä artikkelissa keskityn ensi sijassa ryhmiin 1 ja 2.

6. Varmuus on suurin ryhmässä 1 ja heikoin ryhmässä 4.

On siis syytä pohtia, voiko kulloinkin tutkittavan vedenkokouman jokin ominaisuus antaa viitteitä nimeämisperusteesta. Onko esimerkiksi järven muoto pitkä, kapea, väärä, onko joki tai järvi vesistösysteemissään ylä- tai alajuoksulla tai onko vesi kir-kasta vai tummaa? Silloin, kun hydronyymin nimeämisperuste näyttää topografisesti ilmei-seltä ja on nimityypin kannalta säännöllinen, voi yrittää etsiä etymologiaa suo-malaisugrilaisten tai indoeurooppalaisten kielten sanastosta.Mikäli sopivaa ehdokas- ta ei löydy, on mahdollista,että nimi palautuu johonkin paleoeurooppalaiseen kieleen.

Unohtaa ei sovi myöskään nimikantojen tai määriteosien yleisyyttä. Usein toistuvia määriteosia tai nimikantoja on vain muutamia kymmeniä (ks. Saarikivi 2004). Siksi tutkimuksessa kannattaa mahdollisuuksien mukaan keskittyä niihin. Tällöin on turha olettaa jotain hyvin epätavallista etymologista lähtökohtaa. Usein yleisimmät määri-teosien tai nimikantojen taustalla esiintyvät sanat voidaan palauttaa varhaisempiin kantakieliin, mikä tekee niiden etymologioista varmempia.

3.4 Nimistön levinnän painopiste

Tutkimuksessa on tarpeellista huomioida myös kunkin nimityypin valtakuntien rajat ylittävä koko levikki ja levikin painopistealueet.Tämän seikan laiminlyöminen voi joh-taa sellaisiin virhepäätelmiin kuin Vahtolan (1980:227-230) ja SPK:n (2007 s.v.Kemi) esittämä Kemijoen etymologia,joka on johdettu hämäläis-satakuntalaisesta murresa- nasta kemi ’keto’ ja jonka nimistöllinen vertailu koskee vain Suomen aluetta.Suomen Kemijoki ja -järvi kuuluvat kuitenkin laajaan Suomen ja Pohjois-Venäjän alueella esiintyvään nimistökokonaisuuteen (ks. kartat 17 s. 24 ja 24 s. 35).

Tällöin hämäläisperäisyys käy mahdottomaksi hyväksyä varsinkin,kun etymologisek-si lähtökohdaksi esitetyn murresanan kemi esiintymisalueella Sata-Hämeessä ei esiinny yhtäkään Kemi-alkuista hydronyymiä.

4 Topografian ja levikin näkökulmasta tutkittavissa olevat etymologiat

Luotettavan etymologian löytämisen kannalta helpoimpia ovat nimet, joiden nimikan- noissa toistuvasti esiintyy topografisesti todennettavia identtisiä maastoappellatiiveja . Näin on varsinkin, jos nimikantojen taustalla olevat sanat voidaan palauttaa varhai-sempiin kantakieliin. Suomessa sellaisia ovat muun muassa läpinäkymättömät topo-nyymit, joissa esiintyy vuoht-,uht-, oht- (’kannas’,’vetotaipale’) sekä vieks-, viiks- ja vääks-nimikannat (’välijoki’).

Olen perehtynyt kartta-aineiston avulla seuraavana esiteltävien vesistöjen topografi- aan. Aluksi esittelen nimien esiintymisalueet. Hakasulkeisiin olen merkinnyt Suomes-sa ja Karjalassa esiintyvien nimien sijainnin kunnan tai piirin tarkkuudella.Karjalan ul-kopuolella Venäjällä esiintyvien nimien sijainnin olen merkinnyt hakasulkeisiin; merk-ki ↔ kertoo, minkä nimisten jokien välisistä kannaksista on kysymys. Muutamassa tapauksessa olen merkinnyt sijainniksi vain lähimmän suuren kaupungin nimen.

Sulkeissa olen ilmaissut lähdetiedot. Lähteen jäljessä esiintyvä numero- ja kirjainyh- distelmä viittaa lähteenä käytetyn kartan koordinaatteihin. Sijainnin esittelyn jälkeen kerron lyhykäisesti varhaisemman tutkimuksen tuloksista ja esitän oman näkemykseni.

4.1 Vuoht-kannakset

Suomessa: Vuohtajärvi [Reisjärvi], Vuohtojärvi [Pihtipudas], Vuohtojärvi, -joki [Kärsämäki], Vuohtolahti [Pyhäjärvi], Vuohtolahti [Kiuruvesi], Vohtenoinen [Hämeenlinna] (NA).

Vastaavuuksia Karjalan tasavallassa: Voht|ozero ~ ka Vuohťärvi [Prääsän piiri]
(TKRK95; NA), Vuhtanjogi, Voht|ozero ~ ka Vuohťťärvi (TKRK110; NA), Voht|ozero ~ ka Vuohťärvi [Prääsän piiri: Vieljärvi/Palalahti] (NA).

Vastaavuuksia muualla Venäjällä: Vohta|nka (GBO192) [Murom], Vohte|nka (GBO 190) [Murom], Vohtož|ka (AKO75A1/AVO94B2) [Suhona ↔ Kostroma], Vohtoma (AKO16B2/AVO83B5) [Viga ↔ Suhona], Vohtoma (AKO83-84) [Neja ↔Viga], Vohtoma (AVO65G4) [Unža ↔ Suhona], Vohtom|ec (AVO46V3) [Jug ↔ Suhona], Boht|juga (AVO39V5) [Kubena ↔ Vaga].

SPK (2007) esittää, että Vuoht(V)-nimet olisivat peräisin saamen sanasta, joka kan-tasaamen tasossa palautuu asuun *vuoččō ’pitkä,kapea suo’ (SPK s.v. Vuohtajärvi, Vuohtomäki; Aikio 2006:12). Äänteellisesti selitys on moitteeton, mikäli oletetaan savolaistyyppistä adaptaatiota *-ts- > -ht-. Vuoht(V)-järvien topografia ei kuitenkaan tue tätä selitystä.Esimerkiksi Reisjärven Vuohtajärven ja Pihtiputaan Vuohtojärven ympäristössä ei ole minkäänlaista suota.

Kärsämäen Vuohtojärvi vuorostaan sijaitsee laajalla Vuohtosuolla, joka ei ole millään lailla pitkä ja kapea, siis vuotsomainen. Vastaavaa Karjalan Prääsän piirin Vuoht(V)-nimistöä ei voi selittää savolaisvaikutuksella.

Livvin kielessä ei *-ts- > -ht- ole mahdollinen. Sama koskee Hämeenlinnan Vohtenoinen-kannasta, koska hämeen murteessa *-ts- > -tt-.

Suomen Vuoht-nimistö liittyy selkeästi kannaksiin (kartta 1). Reisjärven Vuohtajärvi ja läheinen Pihtiputaan Vuohtojärvi yhdistävät kannaksien kautta Kalajoen, Lestijoen ja Kymijoen vesistöt toisiinsa (kartta 2). Järvien välinen etäisyys tosin on nykyisin noin 15 kilometriä, mutta itse nimeämisaikaista vesireittien etäisyyttä on vaikea arvi-oida. Nykyinen kannas on täynnä pieniä jokia, puroja ja pikkujärviä,jotka ovat saatta-neet nimeämisajankohtaisessa tilassaan kaventaa vetotaivalta merkittävästikin. Kär-sämäen Vuohtojoki ja -järvi yhdistävät kannaksen kautta Siikajoen- ja Pyhäjoen ve-sistöalueen toisiinsa (kartta 3). Myös Pyhäjoen ja Kymijoenvesistön välisen kannak-sen molemmilla puolilla esiintyy Vuoht-nimistöä sekä muita kannakseen viittaavia nimiä (kartta 4).

7. Kymijoenvesistön puolella Vuohtolahti on Koivujärven lahti.

8 Aulangonjärven ja Vanajaveden erottavalla kannaksella esiintyy maastopaikan nimi Vohtenoinen (kartta

5). Myös Vuohtniemi Lappeenrannassa näyttää liittyvän tähän yhteyteen (NA).

7. Maaselänlahti ja Tiesuunlahti viitannevat kannakseen ja vetotaipaleeseen.

8. Koivujärvikin saattaa olla kansanetymologiaa,jolloin alkuperäinen nimi olisi liittynyt sanaan sm koive|ta ’kulkea (hitaasti)’, vi koiba|ta ’kulkea, vaeltaa’ (Rahkonen & Saarikivi, julkaisematon havainto;

SSA 1 s.v. koipi); vrt. Syvärin ja Ojatin erottavalla kannaksella virtaa Kojbyža-joki (ALO28V2). Karjalassa Segežasta länteen Koivajärven ja Jelmozeron väliin jää kapeahko kannas.

[kuvia]

Karjalassakin Vuoht-joet ja -järvet liittyvät kannaksiin. Vuohťärvi (TKRK95) sijaitsee Suojunjoen ja Suna-joen vesireittien välisellä kannaksella. Vuohťťärvi (TKRK 110), jonka vedet laskevat Viteleen vesistöön kuuluvaan Vieljärveen, sijaitsee vuorostaan kannaksella, jonka toisella puolella alkaa Suojunjoen vesistöalue.

Vuoht-nimistö näyttää juontuvan kantauraliin palautuvasta sanasta, jonka Sammal- lahti (1988:536) on rekonstruoinut kantauralin tasossa asuun *ukti̮ ’track’ (ks. tar-kemmin jäljempänä). Sanalla on vastineita nykykielissä vain ugrilaisessa haarassa: unkarin út ’tie’, hantin oγət ’track’, mansin āχt id. (mm.Aikio 2012; Mullonen 2002; Saarikivi 2006). Keski- ja Pohjois-Venäjän nimistössä esiintyy kuitenkin laajalti kan-naksiin ja vetotaipaleisiin liittyviä Uht- (Uft-),Voht- ja Oht-nimiä (mm. Mullonen 2002: 208-215; Saarikivi 2006:38). Venäjällä nimistö viittaa siihen,että sana Uht-/ Voht- on kuulunut merjalais-muromalaiseen kieleen ja sen pohjoiseen (Valkeajärvi-Suhonan seudun) perifeeriseen lähisukukieleen (Rahkonen 2012).

4.2 Uht-nimistö

Suomessa: Uhtua [Tervo], Uhtipohja [Padasjoki] (NA).

Vastineita Pohjois-Venäjällä:

[Karjalan tasavalta] Uhtuanjoki ~ Uhta (TKKR21/30), Uhta (TKKR58) Uhta, (TKKR69), Uhtica (TKKR57), Uht|ozero (TKKR56),

[Arkangelin alue] Uhta, Uht|ozero (GUGK:Kotlas V2),Uhta (GUGK:OnegaA1), Uhta (GUGK: OnegaA4), Bol. Uhta oz. (GUGK:OnegaA4), Uhtinskoe oz. (GUGK: OnegaA4), Uhta (GUGK:ArkhangelskG1),

[Vologdan alue] Uhta (AVO13B7), Uhtoma (AVO91B4), Uhtomica (AVO36V1), Uhtomka (AVO34B2), Uhtomka (AVO17G4), Uhtomka (AVO27A5), Uhtomjarskoe oz. (AVO32V1).

Tervon Uhtua saattaa liittyä Viitajärvi- ja Saarinen-järvien väliseen kannakseen. 9

Padasjoen Uhtipohja sijaitsee Kotuksen nimiarkiston (NA) mukaan jossakin Auttoi- silla, mutta haastattelemani nykyauttoislaiset eivät ole tunnistaneet paikkaa. Auttoi-sen seutu kuitenkin sijaitsee Kokemäenjoen- ja Kymijoenvesistön vedenjakajalla, joten ’kannas’ sopisi hyvin nimeämisperusteeksi.

9. Tervon Uhtua saattaa olla siirtymänimi, jonka alkuperäinen esikuva on Vienan Uhtua.

4.3 Oht-nimistö

Suomessa: Ohtaansalmi, -niemi [Outokumpu], Ohtuanoja [Ruukki], Ohtimus [Virrat] (NA).

Karjalan tasavallassa: Ohtanjärvi (TKRK20) [Kalevala], Ohta (TKRK21) [Kalevala], Ohta (TKRK43) [Kemi],Ohta (niemi)(TKRK126) [Aunus], Ohtoma (TKRK88)[Vodla], Ohtoma; Verh. & Niž. (TKRK101) [Vodla], Ohtom|ozero; Verh. & Niž. [Vodla].

Syvärin vesistöalueella: Ohtoja (MAG24), Ohtarv (MAG83), Ohtui (MAG86), Ohta (MAG88), Ohtega (MAG104).

Muu Venäjä: Ohtomica (GUGK:KotlasV6) [Njandoma],Ohtonga (GUGK:KotlasV4) [Kargopol’], Ohtoma (GUGK: KotlasA8) [Pinega], Ohtoma (GUGK: KotlasB10) [Pinega].

Suomessa on kahden- tai jopa kolmenlaisia oht-nimiä, mikä tekee niiden etymologi-oinnin hankalaksi. Jotkin savolaismurteisiin liittyvistä oht-nimistä epäilemättä palautuvat sanaan ’karhu’ sm Savo ohto ~ sm otso.

Savolaismurteiden alueella jyrkkien rantojen ollessa kyseessä on lisäksi nimetty ve-siä sanan sm Savo ohta ~ sm otsa perusteella (ks.SPK s.v. Ohtaansalmi). Sellaisia ovat esimerkiksi Puolangan Ohtalampi, jonka itäranta Ohtakulju kohoaa jyrkästi yli 30 metriä vedenpinnan yläpuolelle, ja Lieksan Ohtalampi, jonka itäranta rajoittuu korkeaan ja jyrkkään Ohtavaaraan.

Jotkin ohta-nimet on kuitenkin nimetty ilmeisestikin kannaksen tai vetotaipaleen pe- rusteella. Näitä ovat muun muassa Ohtaanniemi < *Ohtamanniemi ~ vuodelta 1683 Ochtamanniemij (SPK s.v.Ohtaansalmi) [Tuusniemi],-salmi,Ohtuanoja [Ruukki] ja Ohtimus (niemi) [Virrat]. Ohtaanniemen voi ylittää vesiteitse siten, että Iso-Vuorisen ja Iso-Kankaisen väliin jää kapeahko kannas (kartta 6). Ohtaansalmi on ilmeisesti saanut nimensä niemen mukaan (vrt. SPK s.v. Ohtaansalmi). Näin ollen niemen luonnollinen nimeämisperuste on ’kannas, taipale’, jollain uralilaisella kielellä *ohta- (ma). Ohtuanoja (kartta 7) virtaa pitkän matkan paralleelisti pääjokensa, Siikajoen, rinnalla.Väliin jää (AVO13B7),Uhtoma (AVO91B4),Uhtomica (AVO 36V1), Uhtomka (AVO34B2), Uhtomka (AVO17G4), Uhtomka (AVO27A5), Uhtomjarskoe oz. (AVO32V1).

Ohtaanniemi-nimen vanhoissa asiakirjoissa esiintyvä Ohtama-asu liittää sen Ääni-sen ja Onega-joen vastaavaan Ohtoma-nimistöön.Venäjällä Pinega-joen vesistössä virtaa Ohtoma-joki, joka kapean kannaksen kautta yhdistää Pinegan latvat Dvina-jokeen: Pinega ← Ohtoma ← kannas→Verhnyj Tojma10→Dvina. Taipaleentauksen tärkeimpiin kuuluva vesireitti yhdisti Onega-joen ja Dvinan: Onega ← Moša ← Ohtomica ← kannas → Puja → Vaga → Dvina. 11

Nämä ja useat muutkin esimerkit todistavat johonkin uralilaiseen kieleen kuulunees-ta maastoappellatiivista *ohta ’kannas, taipale’< kantaurali *ukti̮ (ks. Saarikivi 2006).

Irma Mullonen (2002: 214) katsoo Karjalan uht-nimistön olevan peräisin jostain ka-donneesta ylävolgalaisesta kielestä, jota puhuttiin ennen alueen itämerensuomalais-tumista. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä nimityypin levikin perusteella, koska sen jatkumo Ylä-Volgalta on katkeamaton. Oht-nimistö näyttää esiintyvän samanlaisessa funktiossa vetotaipaleitten ja kannasten yhteydessä.

Koska keskenään erilaiset oht-, vuoht- ja uht-nimikannat ovat kaikki johdettavissa yhteisestä originaalista < *ukti̮ (Sammallahti 1988: 536),voi niiden varioinnin selittää siten, että nimen taustalla oleva sana on jossain vaiheessa adaptoitu eri kieliin tai ne heijastavat alkuaankin kolmea erilaista kielellistä lähdettä. Pohjois-Venäjällä esiintyy sekä uht- että oht- ja voht-nimistöä. Uht-hydronyymit ovat erityisen tyypillisiä kronikoiden määrittelemällä merjalaisseudulla Jaroslavlin ja Kostroman alueilla sekä pohjoisempana Vologdan ja Arkangelin alueiden länsiosissa.

Oht-hydronyymit sijaitsevat erityisesti Syvärin ja Äänisen vesistöalueilla sekä Arkan- gelin alueella. Karjalan tasavallassa ja Suomessa esiintyy kaikkia kolmea varianttia (ks. kartta 9).

Äännehistoriallisesti *ukti̮ >ims ohta tai vuohta ei ole mahdollinen. Itämerensuoma- lainen äännelaillisesti säännönmukainen vastine olisi uksi:uhden. Aikio (2012) esit-tää, että parhaimmillaankin ugrilaiskielten valossa sana voidaan palauttaa kanta-ura-liin asussa *(V)kti. Hän kuitenkin huomauttaa, että mikäli nimistössä esiintyvä Uht todella on ugrilaisissa kielissä esiintyvien sanojen vastine, voidaan kantauralilaiseksi asuksi rekonstruoida *ukti.

Toisaalta mikäli toisen tavun vokaali onkin ollut a (vrt.UEW s.540), kehityskulku olisi äännelaillisesti ollut *ukta > ims uhta. Tosin UEW on edellyttänyt myös metateesia rekonstruoiden kantauralin sanaksi *utka ’spur’.Joka tapauksessa nimityypin Uht(V)- levikki ei kuitenkaan viittaa itämerensuomalaiseen lähtökohtaan.

Itämerensuomalainen tausta edellyttäisi nimityypin esiintymistä Suomessa niin sanotun rannikkokulttuurin alueella ja Virossa (ks.kartta 9).12 Näin ei kuitenkaan ole.

Saameen liittyvä kehitys on vaikea selittää konsonanttiyhtymän *-kt- > -ht- tähden muutoin kuin itämerensuomalaisen adaptaation kautta. Kantauralin *ukti̮ tulisi edus- tua kantasaamessa asussa *okte̮ ja vaihtoehtoinen *ukta>ksa *oktē.Oht(V)-nimistö esiintyy säännöllisesti -ht:llisena kaikkialla Suomessa sekä Pohjois Venäjällä.

10. Myös nimen Tojma merkitys on ’kannas,vetotaival’ (Rahkonen 2009). Se on luul- tavasti peräisin permiläiskielistä: Tojma ~ udm Tujmi̮̮; vrt. udm tuj ’tie’ < *taj-; ?sm taipale, taival. Ala-Kamalla Tojma-joki virtaa Ohtuanojan tavoin paralleelisti Kaman rinnalla siten, että väliin jää kapeahko kannas.

11. Nuoli → kuvaa joen virtaussuuntaa.

12. Virossa esiintyy asutusnimi Uhtna [Kundan alue Virumaalla] ja järvennimi Uht-järv [Antslan alue Võrumaalla], mutta niiden taustalla lienee joko viron kielen murre-sana uhta mm.’kaski’ ~ sm huhta (SSA 1 s.v. huhta) tai sana vi uhtuda ’huuhtoa’ (SSA 1 s.v. huuhtoa), vrt. suomen Liko-järvet ja -lammet. Nämä virolaiset nimet eivät topografisesti mitenkään liity kannaksiin.


Konsonattiyhtymää -ht- ei voi laajan säännöllisyytensä tähden pitää johonkin saa-melaiskieleen kuuluvana kantasaamen jälkeisenä erilliskehityksenä, kuten esim. saI kyehti < ksa *kōktē ’kaksi’.

Nykykielissä vain itämerensuomessa ja joissain saamelaiskielissä esiintyy *-kt->-ht-. Nimistö todistaa vastaavasta äänteellisestä kehityskulusta *-kt- > -ht- myös kronikoi-den merjalaisalueilla muinoin puhutussa kielessä.13 Merjalaisalueella esiintyy yleisesti vetotaipaleisiin ja kannaksiin liittyviä Uht-hydronyymejä (kartta 9).

[kuva]
Kartta 9.

Uht-, Oht- ja V(u)oht-kannasten ja vetotaipaleitten levintä.

4.4 Vieks-, Viiks-, Vääks-välijoet

Suomessa ja luovutetussa Karjalassa:Vieksijoki,Ala-Vieksijärvi [Ilomantsi] Vieksin-joki [Kuhmo],Vieksinkijärvi, Viiksimojärvi,-joki,Viiksanlahti,Viiksinselkä (NA).Kar-jalan tasavallassa:Vikšalampi (TKRK83), Vikšezero (TKRK84), Vikšitsa (TKRK96), Vikšozero (TKRK83), Vikšrečka (TKRK84), Viksozero (TKRK13), Viksozero (TKRK34), Vikšrečka (TKRK34),Viksenda (TKRK116), Vikša (TKRK67), Vikšozero (TKRK67).

13.Mahdollisesti merjassa *-kt->*-χt-,jossa χ on saattanut olla hälyisämpi kuin ims h.

Syvärin vesistöalue: Vekša ~ Vikša (MAG87), Vikšenga (MAG104).
Vologdan alueella: Veksa (AVO77B5), Veksa (AVO81G5), Vekšenskoe oz. (AVO25V5), Vekšen’ga (AVO80A2).
Jaroslavlin alueella: Veksa (AJO82A4/95B1), Veksa (AJO102A2), Veksa (AJO108A4/114A1), Veksa (AJO110A2) ja Kostroman alueella: Veksa (AKO54), Veksa (AKO102–103), Veksa (AKO124A2), Veksa (AKO149A1).

Keski-Venäjällä Veks- ~ Vёks-joet ovat säännönmukaisesti kahden veden välisiä välijokia, jotka useimmiten yhdistävät järven ja suuremman joen (mm. Ahlqvist 2001: 458; Mullonen 2002: 290–293).14 Mullonen (mp.) on liittänyt Syvärin,

Äänisen ja Laatokan alueen viks-/š-, vieks-nimet Ylä-Volgan veks-nimistön yhtey- teen. Samanlaisia jokien nimiä samanlaisessa funktiossa esiintyy myös Suomen puolella (NA): Vieksijoki, Ala-Vieksijärvi ~ Weexijärvi (Hällström 2005 [1799]) [Ilomantsi], Ylä- ja Ala-Vieksi, Vieksinjoki

[Kuhmo](ks. kartat 12–13).

Näyttää ilmeiseltä, että merjalaisalueiden veks(V)- ja Suomen vieksi-nimet palautu- vat samaan kantasanaan kuin komin sana vis ’välijoki’; vis < *visk < *viks(V) (ks. Lytkin & Guljaev 1999: 58 s.v. вис; Mullonen 2002). Räisänen (2003) on verrannut Kuhmon Vieksiä inarinsaamen sanaan vieksâ ’voimakas’. Nimeämisperusteena määriteosa ’voimakas’ olisi hyvin epätavallinen ja näin ollen epäuskottava.

Topografian kannalta näyttää ilmeiseltä,että samaan motivaatioon pohjautuvat myös sellaiset nimet kuin Vääksy~vuodelta 1491 Wäksy|ström (SPK s.v. Vääksy1)
[Asikkala], Vääksy ~ vuodelta 1405 Vexö(ö)

[Kangasala], Viiksimo(järvi), -joki [Kuhmo] (ks. kartat 10–11 ja 14–15).

Karjalankannaksella Suvannon ja Vuoksen välinen kapeikko oli joskus ilmeisestikin nimeltään Viiksa. Sen kohdalla olevan Suvannon lahden nimi on nimittäin vuoteen 1944 asti ollut Viiksanlahti.

Vääksyn rinnastaminen Vieksi- ja Viiksi-nimiin voi tuntua äänteellisesti hankalalta. Joka tapauksessa vanha oletus, jonka mukaan nimi juontuisi ruotsalaisesta kaupun- gin nimestä Växjö, on äärimmäisen epätodennäköinen (ks. SPK s. v. Vääksy 1 ja 2 lähteineen). Vääksyn kartano tosin oli 1500-luvun alusta Wäxjöstä kotoisin olevan Westgötasuvun rälssitilana.Kuitenkin nimi Wexö esiintyy asiakirjalähteissä jo vuonna 1405 ja Asikkalan Vääksynjoki esiintyy asiakirjoissa jo vuonna 1491 asussa Wäksyström (mp.).

SPK:n viittaukset nimen siirtymiseen Växjöstä ruotsalaisten kauppiaiden mukana ei ole uskottava väite. Miksi hämäläiset tai heitä ennen mahdolliset saamelaiset paikal- liset asukkaat olisivat omaksuneet ruotsalaisen kaupungin nimen oman seutunsa nimistöön?

Joka tapauksessa Asikkalan ja Kangasalan Vääksynjoet ovat topografisesti identti- siä tyypillisiä välijokia (kartat 10–11). Lieneekö sattumaa, että kummankin Vääksyn- joen lähdejärvi on nimeltään Vesijärvi. Tämä johtaa kysymään, voisivatko Vesijärvet olla kansanetymologiaa: Vesijärvi < *Veksijärvi.

14. Jaroslavlin alueella: Veksa (AJO82A4/95B1), Veksa (AJO102A2), Veksa (AJO108A4/114A1), Veksa
(AJO110A2); Kostroman alueella: Veksa (AKO54), Veksa (AKO102–103), Veksa (AKO124A2), Veksa

On todettava, että eri nimivariantit sisältävät äänteellisiä ongelmia varsinkin verratta- essa niitä komin sanaan vis < *visk < *viks(V) (ks.Lytkin & Guljaev 1999 s.v. вис). Nimet varioivat osittain samalla tapaa kuin jäljempänä tarkemmin esitetty Kemijärvi ~ Kiemiträsk ~ Kiimjauri/Kiimjaure (Sjögren 1861).

Vanhan kirjasuomen sana vieska ’watudrag,watugang ner åt ifrån forssen, strömfall’ (Ganander 1997 [1787]),joka on koskiin liittyvä vesistötermi,saattaa olla samaa alku- perää. Arkangelin alueella esiintyy lisäksi venäjän murresana виска (Dal’ 1 s.v. виска; Saarikivi 2004a: lähteineen).

Ainakaan Kalajoen varrella sijaitsevat paikannimet Ala|vieska ja Yli|vieska eivät kuitenkaan viittaa siihen, että vieska olisi merkitykseltään sama kuin vieksi ’kahta vedenkokoumaa yhdistävä välijoki’ (ks. SPK s.v. Alavieska lähteineen). Sen sijaan Alavieska ilmeisesti liittynee Haarankoskeen ja Ylivieska Hamarinkoskeen Ganan- derin antaman sanan merkityksen mukaisesti.Vieska-sanan palautuminen samaan kantasanaan kuin vieksi edellyttää metateesia ja merkityksensiirtoa. 15

15. Vastaavanlainen metateesi -ks- ~ -sk- esiintyy esimerkiksi sanassa sääski ~ KaakkHäme sääksi, ka seäksi, ve säsk, säks ’hyttynen’ (SSA 3 s.v. sääski).

[HM: Kantabaltissa ja liettuassa -k- ja -s- ovat verbien johtopäätteitä, joista -k/g- tarkoittaa pakotettua tai joka tapauksessa tietoisesti aikaansaatua, ja -s- toistuvaa, joskus myös edestakaista toimintaa. Jos nämä molemmat ovat peräkkäin, -ks/gz-, tapahtuu metateesi -ks- > -sk- , -gz- > -zg- , esimerkiksi

mezgti (mezga, mezgė) = kutoa

Present: I knit…

Past: I did knit…

Future: I will knit…

Hypothetical: I would knit…

Past Frequent: I used to knit…

mesh (n.) 

late 14c., mesche, "open space in a net," probably from late Old English max "net," earlier mæscre,from Proto-Germanic *mask- (cognates:Old Norse mösk-vi, Danish maske, Swedish maska, Old Saxon masca, Middle Dutch maessce, Dutch maas "mesh,Old High German masca,German Masche "mesh"),from PIE root *mezg- "to knit, plait, twist" (cognates: Lithuanian mezgu (1. pr., megsti, HM) "to knit," mazgas "knot").

Sana esiintyy jopa čukčin kielessä tarkoittaen verkkoa yhdessä toisen kanta-IE- sanan wer- = verkko, silmä, korjakin kielessä myös silmäterää:

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/02/uralilaisten-ja-kamtshatkalaisten-kielten-yhtalaisyyksia

38. ChK *'mǝCǝ > Ch *wǝr '' "mesh" | K *mčǝ-n "maculae retium" (M93:ChK *'mǝrǝ "mesh"); U *maća "Fischreuse" (UEW 263) > Mari mača "Fischreuse" || Selkup Ke. maazeng, N mYšek "Netz = verkko, Zugnetz = nuotta". It seems that K *č is primary instead of Ch *r, cf. ChK *kъrɣъ "dry" (M 74) > Ch *kъrɣъ id. | K *k'izɣi id. vs. U *kuśka "trocken" (UEW 223). (Verkko?) germ. mesh, samaa kantaa?!

Muita:

réikšti  (réiškia,  réškė) = merkitä: Ką tai reiškia? = Mitä tämä merkitsee?

burgzti   (burzgia,  burzgė) = päristä, pärskiä, pöristä, pyrskiä

Tässä tapauksessa kahden vesialueen välien yhdistävä uoma merkitsee ennen kaikkea sitä, että niiden piinnat pysyvät samalla tasolla, Tästä tullaan indoeurooppa-laisen sana vaaka (Waage, ven. vaga, sm. vakaa, vaaka. Sanaa on arveltu iranilaiseksi tai kantaslaavilaiseksi, kuten Max Vasmer:

" ва́га — 1. «вес, тяжесть» = paino, 2. «весы» = vaaka, 3. «перекладина на тележном дышле» = vaunu(je)n väliaisan poikkipuu, 4. «рычаг» = vipu.

Также диал. ваг «приспособление для поднятия повозки при смазке колес» = ajoneuvon nostolaite korjattaessaa, севск.

Переносное знач. «уважение = kunnioitus, ценность = arvo» из знач. «вес» = paino, punnus.

Ср. укр. ва́га, блр.ва́га «весы = vaaka,тяжесть = paino;уважение = kunnioitus», словен. vâga, польск. waga «вес» = paino, punnus, чеш.váha,слвц. váha, в.-луж. waha, н.-луж. waga.Заимств.из д.-в.-н. wâga, нов.-в.-н. Wage «весы», которое пришло к вост.славянам, наверное, через польск. (Mi. EW 374; Уленбек, AfslPh 15, 492; Кипарский 267 и сл., nämä tukijat olettavat sana tulleen puolan kautta).

От ва́га произведены ва́жный = tärkeä, диал. ва́жить «взвешивать» = liettää, "tasata".

Tämä venäjän sana osoittaa, että viljelysmaata tehtiin ehdoin tahdoi liettämällä, säätelemällä veden nopeutta ja reittejä tulvien aikana, ja lopuksi lietetty maa sitten kuivattiin!

Некоторые знач. трудно объяснить,принимая во внимание производный харак- тер слова;ср. отва́га = uljuus,rohkeus, urheus (см.ниже). Голуб (321) видит здесь исконнослав. корень, который он относит к везу́, везти́, что сомнительно в фонетическом отношении.

везу́ - везти = viedä,ohjata (laittella ym.ei kantaen,joka on вести), укр., везу́, везти́, ст.-слав. везѫ, вести κομίζειν, болг. веза́, сербохорв.вѐзе̑м, вѐсти, словен. vésti, vézem, чеш. vezu, vézti, польск. wiozę, wieźć, слвц. veziem, viezt’, в.-луж. wjesć, н.-луж. wjasć. Сюда же воз = ajo,ajelu,kuljetus, вози́ть = kuljettaa (iteratiivinen as-pekti), весло́ =mela=ohjain, обо́з=kuormasto (? miten liittyy tähän? < *обво́з? HM).

Tämä onkin sitten laina liettuasta (ei välttämättä vasarakirveestä!):

Родственно лит. vežù, vèžti «везти» = ajaa, ohjata (duratiivinen), лтш. (latvia) ve-zums «подвода = (kahden hevosen) kuormarattaat, vankkurit, груз = kuorma, lasti»,

др.-прусск. (preussi) vessis «салазки = kelkka,санки = reki», [liett. važis = istuimilla varustettu kevyt ajelureki]

др.-инд. váhati «везет», авест. vazaiti «везет = ajaa, едет», алб. vjeth «краду = varastaa, viedä varkain», аор. vodha (впрочем, возм., связано с веду́), греч. пам-фильск. εχέτω «он должен принести», лат. vehō «везу», гот. gawigan «трясти = täristä, двигать = liikkua».

Antraštė: vèžti

Straipsnelis: žr. vesti

Šaltinis: Çabej 1967a, 69–70

Antraštė: vèžti

Straipsnelis:

Germ.weg-a- ‘(pa)judinti,(pa)krutinti,bewegen liikauttaa,saada liikkelle,aiheuttaa’ (go. tik Partizip Perfekti Passivi gawigana ‘papurtytas, pakratytas = täristetty’, s.isl. vega ‘išjudinti, paleisti į darbą, pakelti, aufheben, supti, sūpuoti, pasverti’, s.ang. wegan ‘nešti, tragen, pakęsti, perkentėti, ertragen, atnešti, prižiūrėti, slaugyti, būti įpratus ką daryti, pasverti’, s fryz. tik pres. wega ‘supti, sūpuoti, atnešti’, s.saks. wegan, s.v.a. wegan ‘sverti, wägen, (pa)judinti, (pa)krutinti’),

be jokios abejonės, remiasi aiškiai suprantama [543] šaknimi ide. wȇh- ‘(pa)judinti, (pa)krutinti, bewegen’. Anot A. Meillet, skirtina ide. weǵh- ‘(vežimu) važiuoti’ ir ide. wȇh- ‘(pa)judinti, pakrutinti, sukrėsti, sudrebinti’,

Tämä tarkoittaa että kantaindoeuroopassa *wē- = liikkua ja tämän johdannainen *wē-g- = liikuttaa. Johdin -g/k-, aiheitettu, pakotettu toimita, olisi kantaindoeurooppa kuten myös suffiksi -s/š/z/ž- eli  toituva toiminta (prefiksi s- tarkoittaa pois.)

Myös metateesi voi olla vaikka kanta-IE:stä, mutta viimeistään kantabaltista: verbi "panna toistuvasti liikkumaan suuntaan tai toiseen" olisi *wē-g´-z´, preesensissä *wē-z-g-
Tästä voi aivan yhtä hyvin tulla Väksyt kuin vieskatkin. Engalnnissa vastaava verbi olisi - mikäpä muukaan kuin - wash.

kurie be germ.kalbų fiksuojami dar lo.vexare ‘(su)jaudinti,(su)dirginti,kankinti, angrei- fen’ ir gr.(hom.) γαιή-οχος ‘Žemės drebintojas’ (Poseidono pravardė; Frisk, Griech. Etym. Wrtb., tokiu aiškinimu abejoja). Minėtas reikšmes germ. kalbose galime tik per didelį vargą atskirti.Tuo labiau,kad germ.leksemų reikšmės yra kur kas įvairesnės nei A. Meillet pateiktos minėtosios pagrindinės reikšmės, plg.lo.vehō,-ere ‘nešti, atnešti (vežimu,arkliu,laivu,ant pečių), važiuoti’, s.air.fecht ‘kelionė,važiavimas, užpuolimas’, fén ‘vežimas’, kimr. cywain ‘nešti, tempti, tąsyti’, arwain ‘tragen, pavogti’,

lie. vežù,vèžti ‘traukti vežimą,važiuojama priemone gabenti’,s.sl.vezǫ,vesti ‘fahren’, gr. ϝεχέτω, kipr. (aor.) ἔϝεξε ‘nunešti, įteikti, paduoti’, ὀχέω ‘leidžiu joti, getragen werden, fahren, reiten’, s.i. váhati ‘führt, fährt, trägt’ (Wurzel – aor.), Partizip Perfekti Passiivi ūḍhā́-.

Šaltinis:

Seebold 1970, 542–544

wash (n.)

late Old English wæsc "act of washing",from wash (v.). Meaning "clothes set aside to be washed" is attested from 1789; meaning "thin coat of paint" is recorded from 1690s; sense of "land alternately covered and exposed by the sea" is recorded from mid-15c.

wash (v.)

Old English wascan "to wash, cleanse, bathe," transitive sense in late Old English, from Proto-Germanic *watskan "to wash" (cognates: Old Norse vaska, Middle Dutch wasscen, Dutch wassen, German waschen), from stem *wed- "water, wet" (see water (n.1)).]

Preussissa on kokonainen maakunta, jonka nimi Nadrawia (Nadrovia) tarkoittaa "No drive land", "Vedotonmaa", ja Liettuassa on joki Nevėža = Liikkumaton.

Nadrauia

4.5 Suont-nimistö

Suomessa: Suontee [Joutsa], Suontienselkä ~ Suonteenselkä [Suonenjoki], ?Sonnanen [Heinola], Sontanen [Jaala] (NA).
Karjalassa: Sondala, Sondal’skaja guba [Paatene] (TKRK64/73), Sundam|ozero [Louhi] (TKRK25).
Pohjois-Venäjällä: Sondal ~ Sondaljogi ~ Sondaloja [Ojatin latvavesiä](MAG43), Sondaljärv, Sondaloja [Ojatin latvat] (MAG39), Sondola; Bol. & Mal. [Kenozero] (GUGK: OnegaE6), Sonduž|koe ozero,Sond|uga [Vagan latvavesiä] (GUGK: Kot- lasG7/AVO41), Sondol’skij [Sudan latvavesi] (AVO30B2), Sonduš|ka [Sokol’skij] (AVO60A3), Sondol|ovo (asutus) [Danilov] (AJO37A3), Sondol|ovo (asutus) [Danilov] (AJO54A2), Sondo|ba (maasto) [Čuhloma] (AKO53B3), Sondoga [Galič] (AKO109A3).

Nimi Sonnejoki (nyk.Suonenjoki) esiintyy asiakirjoissa jo vuonna 1415.Nimi Suon-tee esiintyy asiakirjoissa vuonna 1468 asussa Sondewattnet ja Suontienselkä asussa Sondie vuonna 1556.(SPK s.v.Suonenjoki,Suontee,Suonteenselkä.)

Suomalaisen paikannimikirjan kirjoittajat jättävät Suont-nimien etymologian avoi-meksi. Heistä Manni-Lindqvist (2007) epäilee nimeämisen taustalla olevan järven kaarevan muodon (ks.SPK s.v.Suontee,Suonteenselkä).Mullonen (2002) on arvellut nimen mahdollisesti palautuvan ksa sanaan *sōnte̮ ’leikata auki’ (Lehtiranta 2001).

Nimeämisperusteena tämä vaikuttaa hyvin epävarmalta. Näyttää siltä, että nimikanta suont- palautuu asuun *sonta, jota voisi verrata karjalan sanaan sonto ’käyrä’ (ks. jäljempänä). Suomalaiset Suontee ja Suontie(n selkä) ja siihen liittyvä Suonenjoki < *Suonteenjoki ovat ilmeisesti käyneet läpi kantasaamelaisen adaptaation  *suon *sonta > ksatē.

Karjalan tasavallan järven nimi Sundom(ozero) on ilmeisesti<*Suontoma;ven.adapt. сундом, jossa diftongi -uo- säännönmukaisella tavalla on substituoitunut u:na; vrt. Suomi > Сумь.

[kuva]

Suontee-nimien taustalla voisi siis olla sana *sont(V) ’käyrä, kaareva’ ~ ka sonto ’kaareva, käyrä’,ly sońďištunnu ’vääristynyt (puu)’,sm sonnus (SSA 3 s v. sonnus- taa) < *sontus ’helma’. Komissa esiintyy sana suntola mm. ’vino’ (SSKD s.v. сун- тола), joka komin kielessä vieraan -nt-konsonanttiyhtymänsä tähden näyttää laina- sanalta. Mahdollisesti tähän voisi liittyä myös mariI šund|aš ??< *sont- (liejusta, hie-kasta, sumusta) ’painua’,’laskeutua’ (SMJ 9 s.v.шунд|аш),mikä kylläkin semanttisesti on hiukan kaukaa haettua.

Topografialtaan kaarevia vesiä ovat ainakin jo edellä mainitut Suomen Suontee-järvet ja Karjalan Sundomozero.16

Myös Heinolan Sonnanen-järveä (?sonna- < *sonta-) voi pitää käyränä vetenä. Jokien kaarevuudesta on vaikea sanoa mitään, sillä lähes kaikki joet mutkittelevat enemmän tai vähemmän. Vologdan alueen *Sonduga-järven nykyinen muoto ei ole kaareva tai käyrä. Mikäli järven soistuneet rannat olivat nimeämisen tapahtuessa osa järveä, oli se aiemmin muodoltaan hyvinkin kaareva.

Nimeämisperusteena ’käyrä,väärä’ on joka tapauksessa hyvin yleinen niin suomalai-sessa (Kiviniemi 1977, 1990:184–185) kuin venäläisessäkin nimeämistraditiossa (ks. кривая-, кривое- ja кривой-nimet ’käyrä-’; GBO s. 337–338).

Suont-, Sond-nimistö.

16. Suontienselkä on ”väärävesi”, mikäli mukaan luetaan siihen liittyvä Paasvesi.

Kartta 16.

Laatokka, Syväri, Onega, Dvina, Daugava, Dnepr, Volga

Sond-hydronyymien levintä näyttää sellaiselta (kartta 16),että ne ovat ensisijaisesti peräisin Pohjois-Venäjän järviseudulla muinoin puhutusta substraattikielestä. Kysee- seen ei voi tulla Mullosen (2002: 228–290) esittämä ”parasaamelainen” kieli, koska Sond-nimistö ulottuu etelässä liian kauas aina Jaroslavlin ja Kostroman alueille asti ja koska saamesta ei löydy minkäänlaisia sanavastineita.17

Itämerensuomalainen lähtökohta ei sekään ole luultava,koska sana ka sonto,ly son- ďištunnu,(Jusl 1745) sonnus esiintyvät kapea-alaisesti vain vanhassa kirjasuomes- sa,karjalassa ja lyydissä - ei siis nykymurteissa (ks.SSA 3 s.v.sonnustaa). Myöskään *sont(V)-nimistön levintä ei tue itämerensuomalaista lähtökohtaa.

4.6 Kemijoet

Karjala: Kemi ja Tširkka-Kemi.
Muualla Venäjällä: Kem’-ozero (PKOP40; MAG48), Kem|ka (ANO39V4/ATO36B2), Kema (AVO13G5), Kema (AVO66V2), Kema (AVO92V1), Kemas (WRG II 304: Shenkursk, Archangel’sk), Kemka (ALO79A5), Kemnica < ?*Kemna (AJO8A1), Kemenka (WRG II 304: Peterhof, Petersburg).

Suomen Kemi mainitaan asiakirjalähteissä erilaisissa ortografisissa asuissa jo hyvin varhain: Kijm vuonna 1386, Kym vuonna 1443, Kem sokn vuonna 1445, Kimi sokn vuonna 1490 (SPK s.v. Kemi). Nimi Kemi on useisiin vanhoihin karttoihin merkitty asuissa Chim vuonna 1579 ja vuonna 1595, Kimi noin vuosina 1662 ja 1772 (mp.). Sjögren (1861) on merkinnyt muistiin sellaisia asuja kuin Kiemiträsk, Kiemielf ’Kemijärvi,-joki’ ja saamelaisasuisen Kiimjauri/Kiimjaure ’Kemijärvi’ (Sjögren 1828).

Pohjois-Venäjällä esiintyy suhteellisen runsaasti Kem(V)-vesistönimiä, pääasiassa jokia (kartta 17). Monet Kem(V)-joista ovat verrattain suuria: (Lapin) Kemijoki, (Vienan) Kemi ja Tširkka- Kemi, Valkeajärven Kema.

Kuten jo edellä totesin,on nimet Kemi ja Kemijoki johdettu satahämäläisestä murre-sanasta kemi mm. ’keto’ (SPK s.v. Kemi ja Kemijärvi lähteineen). Kyseisen nimityy- pin levintä jo yksinäänkin todistaa tätä selitysmallia vastaan ja tekee mahdottomaksi hyväksyä satahämäläisen etymologisen lähtökohdan.

Kem(V)-nimistön taustalla saattaa olla kantasana, johon myös joennimi Kama palautuu.

Jotkut tutkijat ovat katsoneet sanojen udm kam, sm kymi ja komi Komi liittyvän yhteen (ks. Lytkin & Guljaev 1999: lähteineen).18

Mikäli kantapermiläinen sana on ollut *kam, voi sen palauttaa suomalais-permiläisen kantakielen tasolla asuun *käme (Sammallahti 1988).Ensitavun *ä ei äännehistorial- lisesti voi olla > ims e.Sen sijaan varhaiskantasaamessa *ä >*e on mahdollinen (Kor- honen 1981). Kem(V)-nimistö kuitenkin on muinaisia saamelaisalueita eteläisempi (Saarikivi 2004b), eikä sanalle kemi löydy nykyisistä saamelaiskielistä vastineita, joten Kem(V)-nimistö lienee peräisin joltain x-kieliseltä väestöltä.

Arkangelin alueella Dvinan vesistössä virtaa joki nimeltä Kjama [Кяма] ?< *Käme, joka voi sekin liittyä tähän yhteyteen.Arkangelinalueellaon nähtävästi puhuttu jotain tuntematonta arkaaista uralilaista kieltä (Saarikivi 2006; Matveev 2004), jossa sana *käme ’joki’ on saattanut esiintyä.

17. Termi ”parasaamelainen” on lainattu seuraten Saarikiveä (2004b: 188–189).

18. Komit mitä varmimmin saapuivat nykyisille asuinsijoilleen Kamalta.

[HM: Kemi tulee tunnetusta iranilaisesta sanasta Khem = suuri joki, joka esntty mm. Jenisein sikäläisessä nimessä Ulug khem = Suuri joki

http://www.gramota.ru/lenta/news/8_2948

Ответ справочной службы русского языка: Город Кемь (районный центр в Карелии) расположен на реке Кемь,близ её впадения в Белое море. Название города происходит от названия этой реки. По мнению ряда ученых, гидроним (название реки) Кемь происходит от древнего, предположительно индоевро-пейского слова кем или хем,'большая река', которое встречается на значитель- ной части Евразии – от реки Кемийоки в Финляндии до притока Енисея  Улуг- Хем в Туве.

Sanalla Kymi,Kymen,joka taipuu vanhalla kaavalla,ei ole mitään tekemistä Kemien kanssa; se on preussilaina, joka tarkoittaa tärkeää vanhaa kappatavaraa vaatenah-kaa pr, Kymis, liettuaksi tymas, latgalliksi cyms,venäjäksi šamša = säämiskä (ras-vaparkittu, Kymis on ns. sumakkiparkittua, joka onnistuu hyvin mm. siampuolukalla ja voidaan samalla läpivärjätä. keltiksi sana on chamoix. Ei tarkkaan tiedetä, tuleeko gemssi tästä sanasta vai päivastoin.

kymis

Suomessa ei ole ainoataan vanhalla kaavalla taipuva germaanilainaa, ei uutta eikä vanhaa, olen kumonnut täällä kaikki vääennetyt "todisteet" päinvastaisesta:

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/07/jorma-koivulehdon-suomen-arkkimuinaiset-kermaanilainat-3000-vuoden-takaa-ovat-humpuukia

Kartta 17. ]

Kem(V)-hydronyymit.

Olettaisin suomalaisen nimen Kymi olevan Kemi-nimen variantti lähinnä semantti- sista syistä. Myös Sirkka Paikkala (ks. SPK s.v. Kemijärvi) on viitannut tähän mahdollisuuteen.

[HM: SITÄ SE EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA OLE!]

On mahdollista, että itämerensuomalaisessa kieliympäristössä vokaalin *e y:llistymi- nen on johtunut vokaalin asemasta labiaalikonsonantin edellä, esimerkiksi balttilais- lainoissa *kepta- > vksm küpte ’kypsä’, liet kepùre ~ sm kypärä (SSA 1 s.v. kypsä, s.v. kypärä).

Täältä voidaan tarkastella kantabaltin juurta *kʷep, josta tulee suomen vesitönimistä ainakin Keitele (mliett.) ja Koitere (vsk.). Myös koittaa tulee tästä: aurinko paistaa kirjaimellisesti vsk-kielessäkin...:

*kʷep- to boil Skr.कुप्यति (kupyati), Lat. cupere, Lith. kvepėti = kärytä, haista kepti = paistaa, Ltv. kvēpēt = savustaa, Russ. кипеть (kipet') = kiehua, Alb. kapit, Gk. καπνός (kapnos), ON hvap, Toch. kāp/kāp, Old Prussian kupsins = paistos, OCS kypĕti, Goth. afƕ apjan (?, MH), Hitt. kup

Liettuan kvepėti ei ole keittää, vaan haista, löyhkätä, latvian kvēpēt = savustaa.

Lithuanian: kèpti...kẽpa...kẽpė [käpti, kääpa, kääpee] = leipoa, paistaa, paistua

Etymology: 'backen = leipoa,braten = paistaa leipää',intr. 'gebacken = tulla leivotuksi, gebraten werden = paistua',

im intr. Sinne auch kèpti (kẽmpa,kẽpo) = hyytyä, 1. prs. kempù, kepaũ, das ausserdem 'gerinnen, vom Blute = veren hyytyminen' bedeutet,

(Tämä verbi ei tule juuresta *keb-, vaan juuresta *kemp-, ja liittyy verbien kaipti, keipti ja kypti yhteyteen.)
kẽpinti 'backen, braten'

und kaus. kẽpdinti 'backen lassen, braten lassen' = paistat(ut)taa,
kẽpalas 'Laib (Brot) = leipä, paistos',
kepaĩšis 'aus gebeuteltem Mehl gebackenes Brot = seulotuista jauhoista leivottu leipä, gefüllter Fladen = täytetty lätty', übertr. 'Faulenzer(in) = huijari, petkuttaja',
kepeĩšis 'Weizenkuchen = vehnäleivos',
kễpis 'gefüllter Fladen = täytetty lätty, Fastenpirog = paastopiirakka',
kẽpsnis, kepsnỹs, kepenà, kepẽnė, -ỹs 'Braten = paistos, paistettu ruoka',

lett. cept (cep, cepa) [tsäpt] 'backen = leipoa,braten = paistaa, = kärventää, brennen = polttaa',
ceplis 'Backofen = leivinuuni, Ofen der Getreidedarre = viljankuivausuuni',
cepināt 'braten, backen, sengen', aus dem Lit. entlehnt

lett. ķept (ķepu od. ķepju, Praet. ķepu) 'kleben = liimautua (yhteen), anhaften = tarttua'.
Cf. abg. pečen' 'gebraten',

[HM: (Kantabaltin *kep- ja slaavin *pek- EIVÄT luultavasti ole samaa: slaavin sana voi tulla mm. kanta-IE:n juuresta *pen- = juottaa (maitoa), syöttää > *pen-k- = juotat-taa: on nimittäin sanoja, kuten ven. poika = juomingit, jotka tulevat *penk-vartalosta: siitä todennäköisesti tulee suomenkin poika = ”ruokittava”!

Suomen sanat paistaa, ai-diftongista huolimatta kieli lienee preussi ja loistaa (vsk) tulevat ilmeisimmin samasta kantabaltin sanasta

*p´l´em-s-ti = palaa, liekehtiä toistuvasti,josta itäbaltissa putoaa alusta "suomalaisit- tain" p-,mutta länsibaltissa putoaa puolivokaali l,aivan kuten ilman -s- johdinta  var-talosta *p´l´em-= tuli tulee vasarakirveskieln *loim- (loimu)  ja pressin pannu = tuli.)]

russ. peč' (peč´ët) 'backen = leipoa, braten = paistaa, rosten = käristää' etc.,
ai. pácati, av. pačaiti 'kocht' = keittää,
griech. péssein 'kochen, braten', artokòpoj (aus *artopòpoj) 'Brotbäcker',
alb. pjek 'brate',
lat. coquere 'kochen' (Gdf. *pequ- über *quequ-),
bret. pibi 'kochen' (aus *kwekw-), ae. áfičen 'geröstet'.

Aus dem Slav. seien noch erwähnt cech. pečené, pečenka, poln. pieczen´ 'Braten = paistos',
abg. peštera 'Kamin = kamiina, Ofen = uuni' und 'Höhle = onkalo',
russ. pečora 'Höhle = onkalo'.

Wie KZ 69,90 ff.von mir gezeigt,hängt auch der lett. Name des Zaunkönigs, Schnee-königs ceplis, (pa)ceplĩtis mit besagter Sippe zusammen;
vgl. lit. pečlindà 'Zaunkönig = peukaloinen', eig. 'Ofenkriecher = uunikiipijä', Zusam-mensetzung von lit. pẽčius 'Ofen' (aus wruss. peč') und lendù, lį'sti 'kriechen = kiivetä, ravuta'.
Aksl. etc. pot' 'Schweiss = hiki' ist aus *pok-t' entstanden und gehört ebenfalls zur
idg. Wz. *pekw-, vgl. lit. prãkaitas 'Schweiss':

kaĩsti 'erhitzen = kuumentaa, kuumentua' (s.s. kaĩsti).
Über die Metathese von kèpti s. besonders Zubatý Studie II 166 ff.
S. auch s.v. kẽpenos 'Leber = maksa'.

Edelleen tästä johettua kepsti = paistella > kaisti = kuumentaa (vsk-laina tmv.)