Älykkyyden periytyvyys perustuu alkeellisille huijaustutkimuksille, joide tekijät ovat epärehellisiä ja heillä on. ns. kusta päässä.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/02/alykkyyden-paivan-1-10-kunniaksi-psykologiantutkimuksen-heritabiliteettihuijaus

"
tiistai, 17. helmikuu 2015

"Älykkyyden päivän" 1.10. "kunniaksi": "psykologiantutkimuksen" heritabiliteettihuijaus!

Maataloustieteellisen heritabiliteetin eli jonkin maataloustuotteen esimerkiksi tenisen ominaisuuden JALOSTETTAVUUDEN käsitteen sovellutusalaa on Helsingin yli-opiston ”psykologiantutkimuksessa” (ja muuallakin) laajennettu ihmistieteisiin, erityi-sesti ”älykkyystutkimukseen”, joihin se ei lainkaan sovellu,koska siinä tutkittavana eivät ole ensisijaisesti biologiset vaan muut, kielellisrakenteiset yhteiskunnallisen emergenssitason ilmiöt. Eikä kielellä ole varsinaisesti olemuksellista tekemistä biologian, varsinkaan geenien kanssa.


Heritabiliteetti tarkoittaa geneettisen eli (rodun)jalostettavissa olevan osan osuutta tutkittavan ominaisuuden varianssista, joka on ominaisuuden keskiarvosta mitattujen poikkeamien neliöllinen keskiarvo.


Heritabiliteetti määritellään tarkasti ottaen aina jossakin POPULAATIOSSA (= keski-näisen lisääntymismahdollisuuden omaavassa lajin yksilöiden joukossa) ja myös aina viime kädessä jossakin rajatussa ympäristössä: saman männynsiemenkannan selluloosakuidun pituuden heritabiliteetille saadaan varmasti eri arvo Rovaniemellä ja Latviassa. Heritabiliteetti EI nimittäin väitä,että KESKIARVO OLISI TÄYSIN GEE-NISTÄ, eikä se väitä myöskään, että keskiarvo ”jakautuisi geenien ja ympäristön vaikutuksiin” samassa suhteessa kuin varianssi. Heritabiliteetti ei väitä tuosta asiasta mitään ehdotonta ylipäätään.


Jokin ominaisuus voi myös olla täysin geneettinen, mutta sen heritabiliteetti voi silti olla = 0, jos siinä ei ole lainkaan geneettistä vaihtelua kyseisessä populaatiossa, eli sitä ei voida siinä jalostaa. Tuolloin voi tapahtua, että jos populaatioon tuodaan yksi (1) sellainen yksilö,jolla onkin erilaisen kyseisen ominaisuuden antava geeni, niin sen ominaisuuden heritabiliteetti hyppää laakista 0%:sta 100%:in,jos ominaisuus on vielä sellainen ettei ympäristökään siihen vaikuta. Tällainen ominaisuus on esimer- kiksi yhden geenin määräämä banaanikärpäsen silmän väri.


Ihmisillä on ajattelussaan suunnattomasti aivan samoja ominaisuuksia (myös) aivan riippumatta mistään "biologiasta" (ja siellä varsinkaan geeneistä) mm. koska kaikki ihmiset konkreettisesta kielestä riippumatta mm.ovat omaksuneet yhteiskunnalta jon- kin symbolikielen kommunikaationsa ja myös ajattelunsa välineeksi, ja testeillä mi-tattava ja niillä määritelty "älykkyys" on sen AJATTELUN (eikä suoraan esimerkiksi "aivojen"!) ominaisuus!


Joku saattaa katsoa, että minä vain "jauhan paskaa" ja ”omia luulojani muiden luule-misista”,miten he muka "saattaisivat käsittää väärin" kaksostutkimuksia.Siksi otankin tämän aiheen käsittelytavaksi lainata Vapaa-ajattelijoiden poistettavalta (mm. tämän takia?) keskustelupalstalta keskusteluja, jotka (linkkeineen) osoittavat eri tahojen kä-sityksiä, jotka kuitenkin ovat suhteellisen hyvin perehtyneet ainakin ko. tutkimusten populaariesityksiin lehdissä ja netissä.


Noista tutkimuksista on myös jaettu yksi Professoriliiton ”vuoden professorin” arvo. Ei voi kuin kysyä, että millaisia tumpeloita ja poropeukaloita ne TAVALLISET RIVIPROFESSORIT sitten ollenkaan ovatkaan, jos fanaattinen lasten julkisen päivähoidon vastusta Liisa Keltikangas-Järvinen on jokin "huippu"...!


... Edelleen haluan todeta,että testeiilä määritellyn 'älykkyyden' ainoa mahdollinen tie-teellinen arvo on mahdolliset korrelaatiot joidenkin muiden ilmiöiden kanssa. Niitä on melko vähän, ellei puhuta kaikkein matalimmista arvoista. Tunnetuin taitaa olla, että suurin piirtein saman IQ-tason omaavat näyttävät tykkäävän toistensa vitseistä.

(Tämä koskee tiettävästi sekä korkeita että matalia lukemia.) Keskellä on epäilemättä mukavinta tai ainakin laajinta ymmärrystä... Olenkin kuullut sanottavan, että "vitsi on kuulijan korvassa". Tosi osuvan vitsin edellytyksiä on, että se menee joiltakuilta kuulijoilta fiu ja joitakuita kolmansia raivostuttaa. ... "


Helsinki-tyhmentymää tämä ei olle ennenkään haitannut - eikä "haittaa" vieläkään - MÖLINÄMIELESSÄ.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000006504322.html?fbclid=IwAR1ZXcLpb7T93vdK5toy5nlNMldZA7JUWKX0aSiksiok-k4eGIJaCJTg0kI

Screenshot_2020-05-18%20%C3%84lykkyys%20

Älykkyys on verraten pysyvä ominaisuus, jolla on paljon suurempi merkitys kuin kirjanoppineisuudella, sanoo Helsingin yliopiston tutkija Markus Jokela. Kuva: Rio Gandara / HS

Äly ennustaa elämän

Peritty älykkyys selittää ihmisen elämänkulkua paremmin kuin sosiaaliluokka. Tätä ei ole soveliasta sanoa ääneen – edes tieteessä, sanoo psykologian professori Markus Jokela.


Julkaistu: 12.5. 2:00, Päivitetty 12.5. 6:54

Jotkut ovat älykkäämpiä, toiset vähemmän älykkäitä. Tämä vaikuttaa monin tavoin siihen, miten ihminen menestyy elämässään ja kuinka kauan hänen voi olettaa pysyvän hengissä.

Arki tukee älyn merkitystä, mutta tieteessä sitä käytetään selittävänä tekijänä niukasti.

”Yhteiskuntatieteissä harvoin huomioidaan yksilöpsykologisia ominaisuuksia”, sanoo psykologian professori Markus Jokela Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta.

”Ihmiset nähdään vain erilaisten ryhmien, kuten työväenluokan tai kaupunkilaisten, edustajina. Muuten heitä pidetään samanlaisina. Mutta ehkä käyttäytymisen ja elämänkohtaloiden taustalla on sittenkin myös psykologisia eroja.”

Jokelalle riittäisi loputtomiin työsarkaa oikaista tutkimuksia, joissa äly sivuutetaan.

Esimerkiksi sopivat tasaisin väliajoin huolestuneeseen sävyyn uutisoidut tutkimus-tulokset siitä, että akateemisen perheen lapset päätyvät muita todennäköisemmin yliopistoon.

Sosiaaliluokka näyttäytyy helposti määräävämpänä tekijänä kuin se itse asiassa on, koska äly keskimäärin vaikuttaa siihen, miten ihminen elämässään pärjää.

 ”Tunnen itseni usein ilonpilaajaksi, kun kerron älykkyystutkimusten tuloksista.”

Akateemisen perheen lapsi ei peri vanhemmiltaan pelkästään lukemisen kulttuuria ja sivistyksen arvostusta vaan myös liudan älykkyyteen vaikuttavia geenejä, jotka osaltaan auttoivat vanhempiakin saavuttamaan tutkintonsa.

”Ei ole soveliasta huomauttaa, että ehkä koulumenestyksen taustalla on myös yksilöllisiä, perinnöllisiä tekijöitä”, Jokela sanoo.

Perityn älyn ohittaminen johtaa herkästi virhepäätelmiin,kuten osoittaa vaikkapa keskustelu kotihoidon tuesta ja varhaiskasvatukseen panostamisesta.

Tutkimusten mukaan yksi–kolmivuotiaana päiväkotiin menneet kouluttautuvat pidem- mälle kuin samat ikävuodet kotihoidossa viettäneet lapset. Tästä on päätelty, että päiväkoti valmentaa lapsia koulu-uralle paremmin kuin oman äidin hoiva.

Todennäköisempi selitys Jokelan mukaan kuitenkin on, että lapsia vuosikausia ko-tona hoitavat äidit ovat vähemmän koulutettuja eivätkä yhtä älykkäitäkään kuin ura-äidit, ja nämä ominaisuudet keskimäärin siirtyvät geneettisesti kummankin ryhmän äitien lapsille.

Älystä on tullut tabu

Psykologian professoriksi Jokela on outo lintu, sillä hän ei hae vastauksia kysymyk-siin yksittäisten ihmisten pään sisältä vaan massoista: kymmenientuhansien ihmis-ten seurantatutkimuksista sekä yhdistelemällä eri tieteenalojen tuloksia samaan tilastoon.

Suurista aineistoista hän on muun muassa osoittanut, että käytöshäiriöt seitsenvuo-tiaana ennustavat suurempaa kuolleisuutta aikuisiällä ja että ulospäinsuuntautunei-suus ja avoimuus uusille kokemuksille lisäävät todennäköisyyttä muuttoliikkeeseen maan sisällä.

Jokelan mukaan ihmiset ilahtuvat tilastollisen psykologian tuloksista, kun ne ovat ”oi-keansuuntaisia” ja liittyvät suhteellisen harmittomiin aiheisiin, kuten luonteenpiirtei-siin, deittailuun ja perheen perustamiseen.

”Sosiaalisuus ennustaa suurempaa ja neuroottisuus pienempää lapsilukua. Naisten sovinnaisuus ja empaattisuus ennustavat voimakkaammin suurta lapsilukua kuin miesten. Tällaisille tuloksille on tapana nyökytellä hyväksyvästi, että juuri noinhan se menee.”

Kun päästään älykkyyteen, leppoisa tunnelma häviää.

Lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu, että äly ennustaa yksilön sosioekonomista me-nestystä voimakkaammin kuin hänen vanhempiensa sosiaaliluokka. Länsimaisissa yhteiskunnissa lapsena mitattu äly on paras mahdollinen koulutuksen ja eliniän ennustaja – mutta tämän tunnustaminen on tabu.

Jokela arvelee kuuluisan yhdysvaltalaisen evoluutiopsykologin Geoffrey Millerin ole-van oikeilla jäljillä analysoidessaan,miksi näin on. Millerin mukaan erityisesti vasem- mistoälyköt vastustavat älykkyyden merkityksellisyyttä, koska äly on resurssi, jota ei voi millään yhteiskunnallisilla toimilla tasoitella tai jakaa uudelleen.

Ulkonäköäänkin voi yrittää parantaa kauneusleikkauksilla, mutta kyky abstraktiin loogiseen päättelyyn ei parane, vaikka kuinka harjoittelisi. Tietyn tyyppisiin pulmiin, kuten sudokuihin tai šakkitehtäviin, toki kehittyy ajan oloon rutiini. Se ei kuitenkaan auta, kun vastaan tulee uudenlainen päättelytehtävä.

” Tunnen itseni usein ilonpilaajaksi,kun kerron älykkyystutkimusten tuloksista. Älykkyys on verraten pysyvä ominaisuus, ja sillä on paljon suurempi merkitys kuin pelkällä kirjanoppineisuudella”, Jokela sanoo.

Screenshot_2020-05-18%20%C3%84lykkyys%20

Markus Jokelan mukaan äly ei ole akateemisten perheiden etuoikeus vaan kyvykkäitä lapsia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista. Kuva: Rio Gandara / HS

Hänen mukaansa moni karsastaa älykkyystutkimusta myös siksi, että luulee sen johtavan kaikenlaiseen pahaan, kuten yhteiskunnallisen eriarvoisuuden perustelemiseen.

”Ihmisillä on refleksinomainen taipumus hätiköiden hyppiä mahdollisiin poliittisiin päätelmiin: että jos tuo pitää paikkansa, se oikeuttaa suoraan jonkin politiikan.”

Tutkimustulokset eivät kuitenkaan määrää mitään tiettyä politiikkaa vaan osoittavat tosiasioiden puitteet erilaisille yhteiskunnallisille päätöksille, Jokela sanoo.

”Esimerkiksi perinnöllisen älykkyyden sosiaalisten vaikutusten huomioiminen voi johtaa yhtä lailla vasemmistolaiseen kuin oikeistolaiseen politiikkaan.”

Älykkyystestien tuomista psykologiaan ja kouluihin perusteltiin alun perin eli 1900-lu-vun alussa juuri tasapuolisten mahdollisuuksien tarjoamisella. Ajatus oli,että testeillä voitaisiin jo varhain tunnistaa oppilaat, joilla luultavasti ilmenee oppimisvaikeuksia, ja suunnata heille tukiopetusta.

Luokkayhteiskunnassa älykkyystestit olivat myös omiaan paljastamaan, että äly ei ole vain koulutuksella siunattujen etuoikeus vaan kyvykkäitä lapsia löytyy kaikista yhteiskuntaluokista.

Tämä on tärkeä tieto edelleen, Jokela sanoo.

”Tilastojen esitteleminen voi toimia itseään toteuttavana ennusteena: se voi suotta masentaa nuoria ja estää heitä käyttämästä piileviä kykyjään, jotka helposti jäävät ryhmien määräämien odotusten peittoon.Ikään kuin olisi ennalta saneltu, että esimer- kiksi akateemisessa maailmassa ei voisi pärjätä ilman akateemisia vanhempia, vaikka kyse on vain tilastollisista yhteyksistä.”


Tilasto ei kuvaa yksilöitä

Jokela korostaa, että tukevatkaan tilastolliset totuudet eivät koskaan kerro yksilöstä mitään. Niin älykkäät kuin tyhmät yksilöt voivat menestyä tai olla menestymättä elämässään tuhansista eri syistä.

Kovin ennustettava ei ole ollut Jokelan omakaan elämä. Hän syntyi vuonna 1979 ja eli lapsuutensa Nurmijärven Klaukkalassa. Se oli silloin vielä lähes maaseutua; niin sanottu Nurmijärvi-ilmiö eli Matti Vanhasen innoittama muutto kehyskuntiin seurasi vasta pari vuosikymmentä myöhemmin.

Jokelan lapsuudenperhe oli keskiluokkainen muttei akateeminen, ja siihen kuuluivat isoveli ja identtiset kaksossiskot. Jokelan isä kuoli hänen ollessaan nelivuotias. Äiti kasvatti pesueensa yksin, kannusti lapsia opiskelemaan, ja lopulta kaikki valmistuivat yliopistosta.

Jokela pääsi Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen ensimmäisellä yrittämällä vuonna 1999. Tieteenala ei kuitenkaan innostanut.

”Se kuulosti liikaa rutiinilta ja muiden laatimien sääntöjen seuraamiselta.”

Hän alkoi lukea sosiologiaa, josta valmistui maisteriksi kolmessa vuodessa. Tämän jälkeen hän kiinnostui psykologiasta, erityisesti käyttäytymisgenetiikasta ja evoluutiopsykologiasta.

Jokela väitteli tohtoriksi psykologiasta vuonna 2007. Vasta sen jälkeen hän löysi ny-kyisen intohimonsa eli psykologisen tiedonlouhinnan suurista aineistoista. Tilastolli- nen psykologia tai psykologinen big data -tutkimus löi maailmalla läpi juuri 2000-lu-vulla, osin tietotekniikan kehityksen vuoksi, osin siksi, että monet seuranta-aineistot – kuten 180 000 vuonna 1958 syntynyttä brittiä kattava tutkimusjoukko – olivat kypsyneet siihen ikään, että ihmiskohtaloista saattoi jo päätellä jotain.

Jokela muutti tällaisten pitkittäisaineistojen luvattuun maahan Britanniaan ja väitteli epidemiologiasta eli sairastavuutta tilastollisesti väestössä tarkastelevasta tieteestä Lontoon University Collegessa vuonna 2012.

Lontoon-vuosinaan Jokela tutustui kunnolla laajoihin aineistoihin, joissa ihmisiltä oli nuorena mitattu äly niin, että se voitiin eristää 'selittäväksi tekijäksi myöhempää elämänkulkua selittämään.

”Sitä ennen suhtauduin skeptisesti suureen osaan älykkyystutkimusta, niin älyn mit-taamiseen kuin sen selitysvoimaankin.Mutta kun lukee enemmän,luulee vähemmän”, Jokela sanoo.

Älykkyystutkimus ei ollutkaan huuhaata vaan huolellista tiedettä.



Screenshot_2020-05-18%20%C3%84lykkyys%20

Testeillä mitattava yleisälykkyys on psykologian selvästi vakain mittari, sanoo Markus Jokela. Kuva: Rio Gandara

”Testeillä mitattava yleisälykkyys on psykologian selkeästi vakain mittari, ja siitä tiedetään paljon. Persoonallisuus tulee kakkosena, mutta vaikkapa sosiaaliset asenteet ovat älyyn verrattuna jo täysi mysteeri.”

Sittemmin Jokela on joutunut vastaamaan samoihin kriittisiin kysymyksiin, joita hän itse aikoinaan esitti. Keskustelut seuraavat hänen mukaansa aina samoja, tanssinomaisia liikkeitä:

”Ensin ihmiset sanovat, ettei älykkyystestien abstrakti kuviopäättely voi ennustaa ihmisten kykyä pärjätä tosielämän tilanteissa. No, kyllä se ennustaa. Kaikista testien osa-alueista juuri abstrakti kuviopäättely mittaa luotettavimmin yleisälykkyyttä.”

Yleisälykkyyden, general intellectin eli g:n, tunnisti englantilainen psykologi Charles Spearman vuonna 1904. Spearman havaitsi,että koehenkilöillä vallitsee älykkyystes- tien eri osa-alueiden välillä liki aina positiivinen yhteys: menestys kielellisessä testissä ennustaa menestystä matemaattisissa testeissä ja pärjääminen reaktionopeustestissä ennustaa pärjäämistä kuviopäättelytestissä ja niin edelleen.

 ”Väitätkö siis, että tyhmät kuolevat nuorempina?”

Tämä keskinäisriippuvuus on vahvempi merkki yksilön älykkyydestä kuin mikään yksittäinen osa-alue. Keskinäisriippuvuus todettiin tutkimuksissa yhä uudestaan, ja vähitellen yleisälykkyys vakiintui psykologian ykkösmittariksi.

”Seuraavaksi sanotaan, että yleisälykkyys on turha mittari, koska ihmisillä on erilaisia älykkyyksiä, kuten liikunnallista älykkyyttä ja sosiaalista älykkyyttä”, Jokela kuvaa keskustelun etenemistä.

Yhdysvaltalainen kehityspsykologi Howard Gardner kehitti niin kutsutun moniälyteo-rian vuonna 1983 vastaiskuksi älykkyystestien ylivaltaa vastaan. Teorian mukaan ih-misillä esiintyy seitsemän pitkälti toisistaan riippumatonta älykkyyden lajia: kielelli-nen,matemaattis-looginen,avaruudellinen ja visuaalinen,musikaalinen, liikunnallinen ja sosiaalinen älykkyys sekä itseymmärrys.

Tutkimuksissa ei kuitenkaan ole onnistuttu osoittamaan, että nämä älykkyyden eri il-menemismuodot olisivat toisistaan riippumattomia.Jokelan mukaan kukaan vakavas-ti otettava älykkyystutkija ei enää aikoihin ole uskonut moniälyteoriaan. Gardner itsekin myöntää joissain kirjoituksissaan, että toki yleisälykkyyskin on olemassa.

Tyhmä kuolee nuorempana

Jokelan oma älykkyystutkimus on lähinnä kognitiivista epidemiologiaa.Se on tilastol- lisen kansanterveystieteen haara, joka tutkii älykkyyden vaikutusta sairastavuuteen ja kuolleisuuteen.

Suuntaus eli nousukautta 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä. Uranuurtaja, Edinburghin yliopiston psykologian professori Ian Deary sai tuolloin vastata närkästyneeseen yleisökysymykseen:

”Väitätkö siis, että tyhmät kuolevat nuorempina?”

Sitä hän juuri väitti. Deary oli havainnut, että keskimääräistä alhaisempi lapsuuden älykkyysosamäärä ennusti viidenneksen suurempaa riskiä kuolla ennen 76 vuoden ikää. Matala äo ennustaa tauteja ja kuolleisuutta luotettavammin kuin ylipaino tai verenpaine. Älyköt ovat myös paremmassa suojassa onnettomuuksilta ja väkivallalta.

Jokela on tehnyt yhteisiä tutkimusartikkeleita Dearyn kanssa muun muassa yhdys-valtalaisesta pitkittäistutkimuksesta, jossa alhainen älykkyysosamäärä lisäsi riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja aivoinfarktiin.

Miksi odotettavissa oleva elinikä kasvaa käsi kädessä älykkyyden kanssa? Mahdollisia mekanismeja on kolme.

Yksi niistä on sosioekonominen asema. Älykkyys johtaa usein hyvään koulutukseen ja hyväpalkkaiseen toimistotyöhön, joka auttaa ostamaan asunnon turvalliselta alu- eelta ja yksityisiä lääkäripalveluita. Akateeminen toveripiiri kannustaa syömään kas-viksia ja harjoittelemaan puolimaratonille. Alkoholi nautitaan miedommista juomista kuin työväenluokassa.

Toinen selitys on, että elämän voi katsoa olevan elinikäinen älykkyystesti. Ihmiset te-kevät jatkuvasti valintoja, jotka vaikuttavat heidän terveyteensä: otanko ranskalaiset vai porkkanat, lähdenkö ohittamaan rekkaa? Älykkäämmät valitsevat keskimäärin paremmin ja elävät siksi pidempään.

 Älyn ja eliniän yhteys on kiistaton, mutta seuraava askel olisi osoittaa, miten se välittyy.

Kolmas mekanismi on niin kutsuttu system integrity -hypoteesi, jota Jokela itse pitää selityksistä vahvimpana. Sen mukaan äly on vain ilmentymä hermoston – ja samalla koko elimistön – hyvästä toiminnasta.

Aivothan suorittavat etupäässä sellaista säätelyä, josta ihminen ei ole tietoinen. Jos tietoinen päättely sujuu hienosti, hermoston voi olettaa suoriutuvan hyvin myös suoliston, keuhkojen ja hormonitoiminnan ohjauksesta.

”Keuhkojen heikko toiminta johtaa suurempaan sairausriskiin, ja sitä voidaan mitata esimerkiksi rasituskokeilla. Ehkä älykkyystestit toimivat samalla tapaa hermoston toiminnan mittarina”, Jokela arvelee.

Hän painottaa, että minkään vaihtoehdon tueksi ei vielä ole vahvaa näyttöä.

Alimmat hedelmät poimittu

2010-luvun taitteen jälkeen kognitiivisessa epidemiologiassa on ollut rauhallista. Jo-kelakin on keskittynyt louhimaan isoista tilastoista muita kuin kuolleisuutta koskevia asioita.

”Tieteessä käy usein näin. Tulee oivallus, ja innostuksen pyrähdyksessä tehdään useita julkaisuja. Kun alimmat hedelmät on poimittu ja ala etsii uusia avauksia, tahti hidastuu.”

Älyn ja eliniän yhteys on kiistaton, mutta seuraava askel olisi osoittaa, miten se välit-tyy. Kulkeeko vaikutus enemmän sosioekonomisen aseman älykkäiden terveysvalin- tojen vai hermostohypoteesin kautta? Nämä kolme linkittyvät yhteen niin voimakkaasti, että niitä on tilastollisesti vaikea erottaa toisistaan.

Älykkyyden geenien paikantaminen on jonkin verran edennyt viime vuosina. Esimer-kiksi vuonna 2018 laaja kansainvälinen ryhmä tutki 1,1 miljoonan ihmisen genomia ja löysi 1271 merkitsevää snipiä eli pistemutaatiota aivojen kehitykseen ja neuronien kommunikaatioon liittyvissä geeneissä. Nämä snipit selittivät 11–13 prosenttia vaihtelusta koehenkilöiden koulutustasossa ja 7–10 prosenttia vaihtelusta älykkyystesteissä.

Sitä, miten jokin geenimuutos konkreettisesti vaikuttaa älykkyyteen, ei edelleenkään tiedetä, mutta Jokelan mukaan se ei haittaa. Tietoisuuden ja älyn syntyä ihmisen aivoissa ei ylipäätään ymmärretä – eikä ehkä ikinä tulla ymmärtämäänkään.

Isoissa aineistoissa tilastolliset ennusteet ovat silti vankkoja, ja löydettyjä geeniryp-päitä voidaan menestyksekkäästi käyttää älykkyyden merkkinä, kun etsitään älyn yh-teyksiä erilaisiin elämänkohtaloihin tai sairauksiin. Samalla säästytään siltä vaivalta, että kaikille pitäisi tehdä älykkyystesti.

Juttu on julkaistu alun perin Tiede-lehdessä 2/2020.