Korjataan myöhemmin.

https://asiakas.kotisivukone.com/files/kansanaani.kotisivukone.com/KANSA-A-20200427-01.pdf

" Kai Leivo

Tieteellisen maailmankatsomuksen välttämättömyys

Tieteellisen maailmankäsityksen paremmuus verrattuna muihin ajatus-suuntiin, on itseasiassa ollut selviö jo pitkään. Tätä tosiasiaa ei kuitenkaan pelkästään valtamedioita seuraamalla huomaa, siksi surkeita esityksiä siltä suunnalta edelleen silmille ja korville tulee. Eikä mitään lähiaikojen muutok-sia tilanteeseen ole vielä havaittavissa. Pinnan alla kuitenkin jo ehkä kytee muutoksen tuulet, tai ainakin valmiudet saada yhteiskuntaelämään kansanvaltaisempi suunta.

Suomalaisen filosofian suurimpiin nimiin lukeutuva Pertti ”Lande” Lind-fors kannatti lähes koko elämänsä ajan tieteellistä sosialismia. Neuvosto-marxismi ei aina kaikilta osin täyttänyt tieteellisyyden periaatteita ja niistä saatuja tuloksia. Niinpä Lindfors joutui eräiden suomalaisten kommunistien epäsuosioon ja hänen käsityksistä modernin marxilaisuuden puolustajana mielellään vaiettiin. 

Tärkeimpänä Lindforsin saavutuksista pidän hänen yritystä sovittaa yhteen dialektinen materialismi ja looginen empirismi, tieteiden huippusaavutuk-set. Itä-Saksan huomattavimpiin filosofeihin kuulunut Georg Klaus oli samoilla linjoilla. "

HM: Sen enempää Lande Lindfors kuin Georg Klauskaan eivät kuuluneet maidensa suurimpiin filosofeihin. Heissä on kyllä sellainen hyvä puoli, että he sanovat mitä tarkoittavat, jolloin näkemykset todella ovat konkreettisesti kritisoitavissa.
He eivät "kehitä dialetiikkaa", vaan ensialkuun yrittävät häivyttää sen näkyvistä "sulauttamalla" erityistiede kybernetikkaan, sittemmin kehittivät muita hyökkäyksiä. Käytännössä kybernetistinen materialimi johtaa "sosiobiologiaan".


http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/artikkeleita/dial.html

" Pertti Lindfors antaa väärän todistuksen dialektiikasta

Artikkelissaan 'Väärin ymmärretty Eino Kaila oli aikaansa edellä' (Vapaa Ajattelija 3/1996) Pertti Lindfors esittelee loogiseksi empirismiksi nimittämäänsä oppiraken-nelmaa sekä skientismiksi nimittämäänsä omaa tieteenteoriaansa. Eräänä näille vastakkaisista metafyysisiksi nimittämistään filosofisen ajattelun muodoista, uskonto-jen, hermeneutiikan ja steinerilaisuuden ohella, hän mainitsee olevan "hegeliläis-marxilainen dialektiikka", jolle Lindforsin mukaan "olennaista on 1. loogisen ristiriidan ja 2. etuvastakohdan sekoittaminen." Lindfors tarkentaa:

"Hegelin filosofiaan kuuluu (myös) loogisen ristiriidan käyttö hedelmällisenä(!) ainek-sena. "Hedelmällisyys" palautuu seuraavaan seikkaan: Hiukan karkeistaen voidaan sanoa, että ristiriitaisesta lauseesta seuraa mikä tahansa samaa kielimuotoa oleva lause. Dialektiikalla voi tällöin "perustella" minkä tahansa toden tai epätoden teorian sekä moraalisesti oikean tai väärän kannanoton (mitä tahansa oikealla ja väärällä tarkoitetaankin!). Vaikka Hegel kuinka käännettäisiin päälaelleen, niin marxilaisella dialektiikalla voidaan "todistaa", ei ainoastaan marxilainen talous- ja yhteiskuntatie-de, leninismi, stalinismi, trotskismi, vaan myös natsismi, kristinusko ja porvarillinen taloustiede sekä kaikki keskenään ristiriidassa olevat fysikaaliset ja biologiset teoriat." Välimerkit ovat Lindforsin.

Mitä dialektinen logiikka on ja mitä ei

Pertti Lindfors on väitellyt v. 1978 Jyväskylän Yliopistossa filosofian tohtoriksi - dia-lektisesta materialismista. Koska teksti kuulostaa perin juurin toisenlaiselta, kuin mitä muistan aiheesta lukeneeni esimerkiksi lähteissä mainituista teoksista,ja koska Lind- fors selvästikin käsittelee dialektiikkaa tieteellisen päättelyn apuvälineenä eikä ns. objektiivisen dialektiikan kysymyksiä,etsin neuvostoliittolaisesta,suurin piirtein lukion tai yliopistojen yleiskurssien tasoa olevasta teoksesta 'Lyhyt filosofian sanakirja' (Kratkij slovarj po filosofii)1 hakusanan 'dialektitsheskaja logika', ja luen:

"Dialektinen logiikka on tiede ajattelun yleisistä laeista ja liikevoimista, objektiivisen todellisuuden tiedostamisen teistä tieteellisen ajattelun keinoin, tiede, joka tutkii filosofisten kategorioiden (yleiskäsitteiden, RK) keskinäisiä suhteita.

... Dialektista logiikkaa ei ole olemassa ilman dialektiikkaa, oppia kehityksen yleisim- mistä lainalaisuuksista. Dialektisen logiikan pääkysymys on kysymys totuudesta ja sen saavuttamisen teistä. Se kartoittaa perusvaatimukset, joita ajattelun tulee seurata kutakin kohdetta tutkittaessa. Näitä ovat vaatimukset kohteen objektiivisesta tarkas-telusta kaikkine ominaisuuksineen, yhteyksineen ja suhteineen, liikkeessä olevana, kehittyvänä. Dialektinen logiikka alleviivaa ihmisten käytännöllisen toiminnan mää-räävää roolia materiaalisten objektien tiedostamisessa, vain käytäntö mahdollistaa näiden kohteiden eriyttämisen todellisuuden ilmiöiden loputtomasta virrasta, osoittaa niiden ihmiselle merkittävät ominaisuudet, todentaa, missä määrin oikein ne on ajattelussa tiedostettu.

... Dialektinen logiikka on "ristiriitojen logiikkaa", se tarjoaa metodin heijastaa ajatte-lussa kohteiden objektiivisia ristiriitoja. Se myös paljastaa itse ajattelun ristiriitaisen luonteen, vastakkaisten puolten ja menetelmien ykseyden sen piirissä: analyysin ja synteesin, induktion ja deduktion, abstraktin ja konkreettisen, loogisen ja histo-riallisen. Tiede pyrkii objektiiviseen totuuteen, kiinnittäen tiedostuksen tulokset ajat-telumuodoiksi (käsitteiksi, lauseiksi, päätelmiksi, tiedollisiksi olioiksi, joilla on ominai-suus olla tosi tai epätosi). Näiden muotojen tutkimus on aina ollut logiikan tehtävä.

Dialektinen logiikka ei tarkastele näitä ajattelumuotoja muuttumattomina, toisistaan erillisinä, vaan keskinäisessä yhteydessä, liikkeessä. Ajattelumuodot ovat aina sisäl-töpitoisia, ne muuttuvat inhimillisen tiedon tunkeutuessa syvemmälle ulkoisen maail-man kohteisiin ja ilmiöihin ja paljastaessa tämän yhä uusia ominaisuuksia ja suhteita.

... Dialektinen logiikka ei kumoa välttämättömyyttä muodollisessa logiikassa, joka tutkii ajattelumuotojen loogista rakennetta abstrahoituen niiden konkreetti-sesta sisällöstä (jättäen sen tarkastelun ulkopuolelle, RK). Dialektinen logiikka käyt-tää muodollisen logiikan kuten muidenkin tieteenalojen tuloksia muodostaessaan ajattelun yleisiä liikelakeja kohti totuutta." Käännös ja lihavoinnit ovat kirjoittajan.

Termiä 'logiikka' käytetään siis kaikista tieteistä, joiden tutkimuskohteena ovat ajatte-lun lainalaisuudet, ei vain kielellisten järjestelmien muotoa ilmaisevista muodollisista logiikoista, joita on monia muitakin kuin Lindforsin absolutisoima klassinen logiikka.

Materialistinen dialektinen logiikka on siis ennen kaikkea käsitteen- ja teorianmuo-dostusoppia, joka ei tunkeudu muodollisten logiikoiden alueelle, osoittaen kuitenkin näiden kuten muunkin tiedon suhteellisuuden. Se ei ole vaihtoehtoinen formaalinen päättelymenetelmä erityistieteille eikä anna "oikoteitä" erityistieteellisiin tuloksiin.

Dialektinen logiikka tarjoaa tieteellisen näkökulman sellaisiin yleiskäsitteisiin, kate-goriapareihin, kuten 'sisältö ja muoto', 'syy ja seuraus', 'määrä ja laatu', 'sattuma ja välttämättömyys' jne., joita ilman erityistieteet eivät tule toimeen, mutta joita toisaalta yksikään erityistiede ei tyhjentävästi selitä. Nämä ovat niin sanottuja dialektisia vas-takohtapareja, joita ei ole olemassa ilman toisiaan, ja jotka eivät ole ns. kategorisesti toisensa pois sulkevia muodollis-loogisia vastakohtia. Esimerkiksi lause "Laki on yleinen, olennainen ja välttämätön yhteys ilmiöiden välillä" on muodostettu ainoastaan dialektiikan käsitteistä.

'Dialektinen ristiriita' merkitsee ennen kaikkea kehityksen sisäistä liikevoimaa, mikä se kulloisessakin konkreettisessa tilanteessa sitten lieneekin. Muodollis-looginen ristiriita ei (yleensä) ole dialektisen ristiriidan heijastuma, vaan se on ristiriita kie-lellisessä järjestelmässä, jossa kohde on kuvattu, ja yleensä merkitsee sitä, että kuvauksessa on jotakin vialla, että se ei ole objektiivinen. Joskus voi toisinkin olla, esimerkiksi lauseiden "Valo on hiukkasvirtaa" ja "Valo on aaltoliikettä" ristiriita palau-tuu nimenomaan hiukkasen ja aallon, aineen ja energian, materian ja liikkeen objek-tiiviseen dialektiseen vastakohtaan, ja nämä muodollis-loogisesti ristiriitaiset lauseet ovat siis periaatteessa molemmat tosia (eikä tästä silti voida päätellä, että valo-opissa mikä tahansa lause olisi voimassa).

Materialistisen dialektiikan mukaan kategoriat ovat, kuten muutkin käsitteet, objektii-visten ilmiöiden subjektiivisia kuvia, kulttuurisesti omaksuttuja ja muun aistikokemuk-semme vahvistamia malleja, tajunnassamme. Kilpailevia selitysmalleja ovat ainakin platonismi, jonka mukaan ne ilmentävät todellisuutta perimmäisempiä "objektiivisia ideoita", mikä johtaa uskonnollisiin filosofioihin, kantismi, jonka mukaan ne ovat ko-kemusta ja oppimistakin edeltävää "apriorista tietoa", eräänlaista tajunnallista "firm-warea" (josta opitun tiedon kanssa kilpailevana olisi kyllä pelkkää harmia), mikä joh-taa sosiobiologismin satoihin spekulaatioihin, ja nominalismi, jonka mukaan ne ovat pelkkiä nimiä aistihavaintojemme jäsentämiseksi, ilman todellista sisältöä. Mikähän on Lindforsin näkemys?

Dialektiikan lakien, periaatteiden ym. osalta viittaan lähteisiin.

Muodolliset logiikat eivät nekään ole ehdottoman absoluuttista tietoa

Muodollisten logiikoiden idea on lauseiden sisällöstä riippumatta päätellä niin, että näiden totuusarvo säilyy, tai ainakin sen (subjektiivinen) todennäköisyys voidaan en-nustaa jonkin tietyn aksiomatiikan mukaisesti. Tarkasti ottaen kaikenlainen muodolli-nen (deduktiivinen) päättely suoritetaan aina jossakin ns. aksiomaattisessa järjestel-mässä, joista klassinen muodollinen logiikka on eräs, ja päätelmä on pätevä, jos se on järjestelmän aksioomien mukaan oikein muodostettu. Onko se myös faktuaalisesti tosi,objektiivisen asiantilan kanssa yhtäpitävä,on viime kädessä empiirinen kysymys riippuen paitsi päätelmän pätevyydestä aksiomaattisessa järjestelmässä A, myös sii-tä, miten hyvin A kelpaa heijastamaan kohteen ominaisuuksien suhteita tutkittavien ilmiöiden alueella.

Myös dialektinen logiikka voi sanoa jostakin hypoteesista, teoreettisesta olettamuk-sesta, lähinnä sen, onko se dialektisen materialismin periaatteiden mukaisesti päte-vä vai ei, sen totuuden ollessa viime kädessä empiirinen kysymys. /3/ Päteviä hypo-teeseja vaikkapa ihmisyhteiskunnan synnyn konkreettisista muodoista biologisesta liikemuodosta voi olla useita, mutta niistä tuskin kovin monet ovat faktuaalisesti tosia, todella toteutuneita, ja näistäkin luultavimmin vain yksi edelleen jatkuu. Usein dialek-tiikka kertookin enemmän siitä, minkä tyyppisiä elementtejä pätevän hypoteesin ei pidä sisältää, kuin siitä, miten nimenomaisesti erityistieteellisiä hypoteeseja tulisi asettaa.

Päättelymenetelmän sijasta dialektinen materialismi katsoo tieteen ytimeksi te-orianmuodostuksen. Termiä ´teoria´ käytetään tässä ns. suppeassa merkityksessä ajattelumuotona, joka heijastaa tutkittavaa kohdetta kokonaisuutena (jonkin tieteen-alan puitteissa).Tieteellistä käsitteenmuodostusta ei voida erottaa teorianmuodostuk- sesta. Kunkin teorian pitää olla sisäisesti ristiriidaton eli koherentti (mikä ei suinkaan takaa,saati "määrittele",että teoria olisi myös tosi!),jotta se ennustaisi yksikäsitteisesti testattavissa olevia tuloksia (usein todennäköisyysjakautumia), mutta naapuriteorioi-den välillä usein ilmenee ristiriitaa.Joskus on yksi ja sama ilmiö jouduttu muodollisen sisäisen ristiriidan välttämiseksi kuvaamaan kahdella eri teorialla, kuten aalto- ja hiukkasoptiikassa,joiden vastakohtaisuus on sitten uuden yleisemmän teorian myötä saanut selityksensä. On yksi kysymys, mitkä lainalaisuudet luonnossa ja yhteiskun-nassa objektiivisesti ovat olemassa vaikuttaen siihen, mitä toimintamme tuloksena syntyy ja mitä ei,ja toinen kysymys,missä määrin olemme ne juuri oikein tiedostaneet ja adekvaateiksi käsitteiksi "kiteyttäneet".

Aksiomaattiset järjestelmät muodostetaan nekin yleensä jonkin teorian pohjalta, "so-pimalla" joukko suhteellisia totuuksia "absoluuttisiksi", klassisen logiikan tapaukses-sa se, että jokin ominaisuus kohteessa joko täysin on tai sitä ei ole lainkaan. Aksiomaattisia järjestelmiä on kahta perustyyppiä, tulkittuja ja tulkitsemattomia.

Hypoteesin muodostus ja sen suora tai välillinen empiirinen testaus ovat teorianmuodostuksen välttämätön momentti periaatteessa kaikilla tiedon aloilla. /3/

Materialistinen ja hegeliläinen dialektiikka ovat eri oppeja

Dialektiikan keksijä oli saksalainen filosofi G.W.F.Hegel (1770 - 1831). Hegelismi nä-kee ainakin yhteiskunnassa ajattelun, yleensä sen objektivoitujen muotojen tieteen, taiteen, moraalin, politiikan jne. omalakisen liikkeen, "hengen itsekehityksen" myös materiaalisen kehityksen syynä ja tätä "perimmäisempänä", toisin kuin materialismi. Yleiskäsitteet kehittyvät Hegelin mukaan omalakisesti tiedollisten ja muiden ristiriitojen vaikutuksesta ilmentäen "maailmanhengen" kehitystä.

"Hegeliläis-marxilaista dialektiikkaa" ei siis ole olemassa, vaan hegeliläinen ja mate-rialistinen dialektiikka ovat kaksi eri oppijärjestelmää,jotka ovat toisiinsa hieman epä- täydellisessä analogiasuhteessa: useimpia käsitteitä ja lakeja vastaa suurin piirtein samannäköinen, mutta erisisältöinen vastin toisessa, joskaan hegelistit eivät tunne eivätkä tunnusta esimerkiksi materialistisessa dialektiikassa keskeistä ´heijastuksen´ käsitettä, joka merkitsee vuorovaikuttavien objektien kuvautumista toistensa ominai-suuksissa ja joka muun muassa muodostaa monimutkaistuvan kehityksen erään keskeisen mekanismin.

Perustavin ero vallitsee dialektisen materialismin ja hegelismin totuuskäsitteessä: Hegel käänsi ns. aristoteelisen totuuskäsityksen ajatuksen vastaavuutena kohteensa kanssa päälaelleen, materiaalisen kohteen vastaavuudeksi käsitteensä, "ideansa" kanssa (klassisessa hegelismissä "ylevän",vulgaarihegelismissä ties minkä päähän- piston). Jos siis herra/rouva Schmidtin ei voitu parhaalla tahdollakaan katsoa vastaa-van edesottamuksiltaan Hegelin ´(tosi)saksalaisen´ käsitettä, se merkitsi itse asiassa sitä, että herra/rouva Schmidt ei fyysisenä saksalaisena henkilönä ollut hänen teori-ansa mukaan tosi! Hegeliläisen dialektiikan totuuskäsityksestä kirjoittaa Juha Manni- nen teoksessaan Dialektiikan ydin /4/,kyseessä on siis hegelistisen dialektiikan ydin. Pohjimmiltaan hegelistisiä käsitteitä ovat Hegelin itsensä ´tosisaksalaisen´ ohella mm. 20-luvun ´neuvostoihminen´, taannoinen ´uudentyyppinen nainen/mies´ (parantamisen varaa toki puolin ja toisin varmasti löytyy...) jne.

Kysymys siitä, mitkä ilmiöiden väliset yhteydet ovat objektiivisia lakeja ja mitkä eivät, ei ilmeisesti ole hegelisteille kovin tärkeä: toisaalta he ovat saattaneet pitää vaikkapa elektroniikan perusteorioita ainakin osaltaan joinakin "voimalaitosinsinöörien yhteis-kunnallisia valtapyyteitä legitimoimaan" formuloituina oppeina (sellaisiakin "teorioita" on, epäilen mm. sosiobiologiaa), toisaalta taas perättömyyksiä tosina latelevan hum-puukitoimittajan, poliitikon, byrokraatin, kirkkoruhtinaan tai "diplomaattitiedemiehen / naisen" ei katsota vain vääristelevän,vaan myös "luovan" todellisuutta. Hegelistille ei liene paha ongelma, vaikka sitten dialektiikkakin olisi ensisijaisesti osa jotakin "sub-jektiviteettitaistelua". Materialisti sen sijaan vaatii, että filosofiasta on oltava todellista hyötyä empiirisestikin todennettavissa olevien erityistieteiden teorianmuodostukses-sa. Uskon asioista Hegel ajatteli johdonmukaisen "dialektisesti": "Jumala on tulemassa." Hän ei siis ollut ateisti.

Dialektinen materialismi palautti totuuskäsityksen takaisin aristoteeliseksi, ensisijaisesti teorian vastaavuudeksi objektivisten lakien kanssa.

... "



KL: " Lindfors oli myös ensimmäisten joukossa tuomassa kybernetiikkaa Suomeen. Veisi liikaa tilaa selvittää, mitä Yhdysvaltalaisen Norbert Wie-nerin 1948 lanseerama kybernetiikka oikein pitää sisällään. Suhteellisen nuorena tieteenalana kybernetiikka toimii ikään kuin siltana tieteiden välil-lä. Eikä yksikään kehittynyt nykyajan yhteiskunta tule toimeen ilman kyber-netiikan sovelluksia. Myös tieteenteoriassa ja - filosofiassa kyberneettinen järjestelmä on aivan välttämätön.

Tunnettu neuvostofilosofi B.M. Kedrov arveli, että 1900-luku on erityisesti sosialismin, bioniikan,atomienergian ja kybernetiikan vuosisata. Näin ei kai- kilta osin käynyt vaan vasta 21. vuosisata tulee toivottavasti olemaan sosi-alismin uuden nousun ja kybernetiikan kulta-aikaa. Kybernetiikan periaat-teisiin tutustumista voi suositella jokaiselle, joka haluaa ajattelussaan pysyä ajan tasalla.

Miksi sitten tieteellinen maailmanselitys, aineellinen todellisuuskäsitys? No, tietysti siksi, että se heijastaa meitä ympäröivää maail maa varmaankin suhteellisen oikein. On vain yksi ja ainoa totuus, jota lähestymme likimää-räisesti ammentamatta sitä koskaan tyhjiin, pääsemättä lopullisesti perille muuta kuin pienissä asioissa. Esim. syntymäaikani pysyy aina samana, ta-pahtuu maailmalla sitten mitä tahansa. Muuten tiede on tiedoiltaan kumu-latiivista eli kasautuvaa ja toimii itseään korjaavana prosessina, joka kehit-tyy sitä mukaa, kun tieto eri aloilla edistyy ja tarkentuu. Kokemus osoittaa, että virheellisistä tiedoista ja niiden omaksumisesta on yksilölle ja koko yh-teiskunnalle vain haittaa. Niistä ei voi keksiä rehellisesti ja rationaalisesti ajatellen mitään myönteistä sanottavaa. Herää kysymys, miksi kansaa vas-taan suunnattua joukkosumutusta edelleen käytännössä harjoitetaan? Siksi ettei totuus kaikista asioista paljastuisi. Esim. yhteiskunnassa ilmenevää luokkajakoa ei aina tunnusteta, vaikka se on reaalista todellisuutta kaikissa kapitalistisissa markkinatalousmaissa eläville ihmisille.

Tieteestä voisi vielä todeta, että yksikään ihminen ei voi tietää kaikkea. Ei-kä ole tarkoituskaan. Riittää kun perusta (historiallinen materialismi), jolta suunnistat, osuu kohdalleen, ja kykenet suhteellisen helposti omaksumaan eri tieteiden saavutuksia. Jossain yhteydessä on viisaan ihmisen ominaisuu-deksi sanottu, että tietää kaikesta vähän ja vähästä kaiken. Tiedettä tulisi eri medioissa popularisoida entistä enemmän, jotta saavutukset olisivat kaikkien ulottuvilla ja helposti saatavilla. Tieteen lisäksi tavallisella arkiajat-telullakin on sijansa: sanomme mm. että Aurinko nousee ja laskee, vaikka todellisuudessa tiedämme sen merkitsevän Maan kääntymistä.

Arvioidessaan Heikki Partasen erinomaista kirjaa ”Kokonaisesitys filoso-fiasta” (1997) otsakkeella ”Kerrankin järkevä kokonaisesitys filosofiasta”, Pertti Lindfors kirjoittaa lopuksi, mitä sananvapauden tilanteen tulisi nyky-päivänä olla: ”Ei kirjarovioita, kaikki epätieteellinen kirjallisuus (esim. Raa-mattu, Hitlerin ”Mein Kampf ”, Engelsin ”Luonnon dialektiikka”) pitää olla kaikkien halukkaiden saatavilla. Se, minkä pitää olla kiellettyä on, että tun-nistettua epätotuutta ja epätiedettä ei saa esittää opetuslaitosten, yksityis-ten järjestöjen eikä henkilöiden lausunnoissa eikä julkaisuissa, ei siis missään mediassa totuuden vaatimuksin eikä tieteenä.

Tällaisen tieteissensuurin mahdollisuus ja olemassaolo on turvattava ja sa-malla tieteellisen keskustelun ja väittelyn vapaus. Juuri (Eino) Kailan tar-vedynamiikka opettaa, että tieteellinen valistus ei yleensä voita vahvojen tarpeiden paineen tukemaa huuhaata. Länsidemokratia on yhtä kaukana oikeasta demokratiasta, kuin Stalinin systeemi sosialismista. Historian iro-niaa on, että maailmanhistorian demokraattisin perustuslaki on ollut vuo-den 1936 Stalinin perustuslaki. Se on myös perustuslaki, jota on vähiten sovellettu käytäntöön.

Nyt olisi jo korkea aika soveltaa ja näyttää kaikille millaista sosialismin tu-lisi käytännössä olla: nykyisestä harvainvallasta todelliseen kansanvaltaan, ei pelkästään puheissa vaan myös käytännön elämässä kohti luokatonta, itsehallinnollista yhteiskuntaa.

Kai Leivo

Lohja