Näin silloin...

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/03/geoffrey-millerin-viettelyteoria-ei-riita-selittamaan-kielen-ja-ajattelun-syntya-2001


Geoffrey Millerin "viettelyteoria" ei riitä selittämään kielen ja ajattelun syntyä...(2001)

Aamulehdessä 21.07.01 oli Lassi Kurkijärven arvostelu Geoffrey Millerin kirjasta "The Mating Mind" otsikolla "Aivot, viettelykseen viritetty vehje". Kirjaa en ole luke-nut, mutta ilmenee, että siinä etsitään kevyehkössä tyylilajissa uudentyyppistä sosio-biologistista selitystä ihmisen kehitykselle yhteiskunnalliseksi olennoksi ns. suku-puolivalintateoriasta, joka tutkii informatiivista roolia parinmuodostuksessa näyttele-vien lajiominaisuuksien korostumista lajin ilmiasussa, vaikka näistä ominaisuuksista ei olisi yksilöiden hengissä selviytymiselle ”tavallisissa” tilanteissa mitään hyötyä, vaan jopa haittaa. Kurkjärvi toteaa:

” Millerin populaariteorian tavoite on kunnianhimoinen… Hän yrittää selittää, miksi ihminen runoilee, tanssii, seikkailee, puhuu - ja ylipäätään pohtii mitään ruuanhakua ja seksiä syvempää.

…Sen sijaan, että ihmislajin ajattelu olisi kouliintunut machiavellistisissa sosiaalisis-sa valtapeleissä …Millerin mielestä flirtti ja sanailu loivat mielen varsinaiset peruskivet.

…Miksi aivot kehittyivät? Siksi, että niiden kasvattaminen ja käyttäminen vaatii paljon ravintoa ja siksi, että ne ovat erittäin herkkiä mutaatioiden vaikutukselle (?) – eli ovat loistava paljastuskeino yksilön geeneistä ja terveydentilasta.

…Ajatus parinvalinnasta keskeisenä kehitysvoimana on houkutteleva, sillä muut mieltä selittävät teoriat koneellistavat ihmisajattelun ja yrittävät löytää kaikelle, taiteesta alkaen jotain lajin selviytymiseen liittyvää etua.”

Tähän viimeisimpään voisi todeta,että eivät sukupuolivalinta ja luonnollinen valinta voi luonnossa olla kovin jyrkässä ristiriidassa.

Ensin mainittu mm. ylläpitää diversiteettiä eli estää liian nopeaa ja yksipuolista erikoistumista joihinkin olosuhteisiin,edesauttaa lajiutumista, torjuu lähilajien sekapesintöjä jne.

Nämä kanalintukukkojen ja joidenkin muiden urosten loistavat höyhenpuvut varsinkin pesimäaikana ovat viesti paitsi kanoille, myös vihollisille.

Ensinnäkin ne ohjaavat vihollisten huomion pois kanoista.

Toisekseen nämä opituin eli ehdollisin refleksein käyttäytyvät pahimmat viholliset ku-ten kissat, koirat ja näädät eivät iske saalistusmielessä ensimmäisenä kynsiään ko-meimpaan ja niin ollen luultavasti myös taistelukykyisimpään kukkoon, joka saattaa hengestään tapellessaan olla varteenotettava vastustaja, vaan mieluiten jo valmiiksi vähän räjähtäneeseen, siipeensä saaneeseen ja sulkasatoiseen kukkoon, joka ole-tettavasti on helpompi saalis,eli juuri sellaiseen yksilöön joka parhaiten joutaakin pa-taan myös oman lajin puolesta.
Ja hailakan tai muuten poikkeuksellisen värin omaa-va kukko tulee myös luultavasti luokitelluksi kulahtaneek-si, vaikka olisi voimiltaan kuinka hyvässä iskussa.

Sen sijaan geeniperäisin ehdottomin refleksein toimivat saalistajat kuten petokalat iskevät mieluiten voimakkaimpana ärsykkeenä toimivan isoimman tai värikkäimmän saaliin kimppuun kuten ihminenkin metsästäessään huvikseen.

Teorian varsinainen ongelma on kuitenkin muualla:Siinä vaiheessa,kun joko muuten vaan tai sitten tietoisesti tai tiedostamattaan ns. ”määrätyssä tarkoituksessa”, kuten teoria enemmän tai vähemmän oikeutetusti olettaa, runoillaan, tanhutaan, puhutaan niitä näitä, ”machiavellilaisista sosiaalisista valtapeleistä” puhumattakaan, ollaan jo ihmisiä eikä eläimiä. On syntynyt ja kehittynyt tietoisuus, kieli ja ajattelu, joita kehitty-neimmilläkään eläimillä ei omasta takaa ole.Kehityksen varsinainen ongelmakohta ja pullonkaula on kaukana takanapäin.

On siis karkeasti ottaen olemassa kolme käyttäytymisen ohjausjärjestelmää: synnyn-näiset ehdottomat refleksit, joiden koneisto on aivokuoren alapuolisissa aivojen osis-sa sekä selkäytimessä (ja joilla sosiobiologismin ideologia selittää ihmisenkin kaik-kea käyttäytymistä), on sisällöltään opitut eli ehdollistuneet ns. ehdolliset refleksit, joiden koneisto on aivokuorella, ja jotka ovat erityisen luonteenomaisia esimerkiksi petoeläimille, kädellisille ja varislinnuille.

Periaatteeltaan kolmannentyypinen ohjausjärjestelmä on kieliperustainen ajattelu, jonka koneisto myös on aivokuori kuten ehdollisten refleksienkin,
ja joka esiintyy vain ihmisellä (joskin yhteiskunnan ulkopuolella kehittynyt ihmislajinkin edustaja voisi periaatteessa käyttäytyä ns. suorin ei-kielellisin ehdollisin refleksein).

Mm. kädellisten ja petoeläinten evoluutiossa ehdollisten refleksien järjestelmä on vä-hitellen syrjäyttänyt tieltään ja alistanut omiin tarkoituksiinsa ehdottomien refleksien järjestelmää ennen kaikkea siten, että aivokuoren massa ja merkitys muihin osiin nähden on määrällisesti kasvanut kehityksen myötä.

Mutta miten sitten voisi olla syntynyt monimutkainen puhekieli ja sille perustuva ajat-telu, joka yhdistelee ympäristöstä riippumattomalla tavalla mielikuvia niiden kohtei-den nimien eli sanojen avulla, ja miten tämä ajattelu on kaapannut aivokuoren koneistokseen puhtaasti biologisten (suorien) ehdollisten refleksien systeemiltä?

SE on varsinainen peruskysymys,kun ns. biologinen evoluutio on vaihtunut sosio- kulttuuriseen evoluutioon ihmisen tärkeimpänä sopeutumismenetelmänä lajina muuttuviin olosuhteisiin.

Ehdollisten refleksien järjestelmässä eläin rakentaa koko ikänsä psyykkisiä malleja hyvinvointinsa kannalta tärkeistä kohteista kuten saalieläimistä, vihollisista ja kilpailijoista niille ominaisine tapoineen, reviirinsä ruoanlähteistä jne.

Tällaiseen kohteen psyykkiseen malliin viittaa yksi tai useampi ns. ärsyke, joka voi olla periaatteessa mikä tahansa kohteeseen liitetty merkki, kuten ääni, haju, hahmo tai ihmisen ehdollistama signaali.

Kun esimerkiksi kissa tällaisen hiiritietokantansa ohjaamana saalistaa hiirtä, saattaa näyttää siltä kuin se ajattelisi, mutta näin ei ole asian laita samassa mielessä kuin ih-misellä. Ihminen saattaa ehdollistaa suuren määrän sanoja liitettynä johonkin toimin-toon ehdollisin refleksein käyttäytyvälle eläimelle, esimerkiksi koiralle, ja saada koi-ran sitten sanoin toimimaan haluamallaan tavalla, mutta koira ei silti ”ymmärrä” tätä toimintaansa esimerkiksi niin,että se voisi edelleen antaa määräyksiä jollekin toiselle koiralle, vaikka ”sovitut” merkit olisivatkin sen saatavissa aikaan.

Kielen perusfunktio on tietysti yksilöiden välinen viestintä.

Mutta ajattelu perustuu myös kielelle, se on sisäistä puhetta.

Jos henkilö ei osaa ajatella, hän ei myöskään ymmärrä tavallisessa mielessä, mitä hänelle puhutaan.

Pitäisi ilmeisestikin olettaa, että on täytynyt olla sellaisia yhteisöjä, joiden jäsenet ”jo” osasivat ”puhua” ehkä nykyistä paljonkin yksinkertaisemmalla koodilla, mutta kuiten- kin toisin kuin eläimet, mutta he eivät ”vielä” osanneet ajatella, vaan pelkästään mieltää ulkoisesta signaaliärsykkeestä.

Yksi mahdollinen teoria on olettaa,että on joskus ollut yhteisö, jonka kaikilla jäsenillä oli pitkälle yhteneväinen ehdollistunut mielikuva jostakin toistuvasta prosessista, vaikkapa norsun tai hylkeen metsästyksestä, johon liittyi myös monimutkaisempia ja monimutkaisempia kielellisiä signaaleja, vaikkei varsinaista ympäristöstä riippumatonta sanojen ja asioiden loogista yhdistelyä ollutkaan.

Tällainen ”puhe” oli ymmärrettävää itse metsästystilanteessa, sana kiersi pimeässä-kin siitä, mitä nyt on tehtävä, onko luvallista perääntyä, vai pitääkö jalkoihin jäämisen uhallakin pysyä paikallaan jne.

Kukin yksilö kuuntelee silloin yhteisön ”puhetta” ulkoisena tekijänä, kuin opetettu koi-ra isäntäänsä, sillä erotuksella, että ulkopuolista isäntää ei ole,vaan kaikki sanat ovat jonkun lauman yksilön reaktioita toiminnalliseen tilanteeseen tai toisten sanoihin.

Tällaisella systeemillä hoidetun toiminnan on pitänyt olla yhteisön elinehto  jotta sellaiseen olisi kannattanut ryhtyä.

Kun sukupolvien keräämää taitoa on ollut riittävästi,on taktiikkaa voitu hioa silloinkin, kun saalis ei ole ollut läsnä, tai kuolleen saaliin avulla, sekä suoritukseen liittyvien aseiden ja työkalujen avulla.

Seuraava vaihe olisi sitten mielikuvien yhdisteleminen ääneen puhumalla vaikkapa joukollakin, mutta itse toiminnallisen prosessin ulkopuolella, joka olisi jälleen valtava edistysaskel verrattuna siihen, että puhe olisi ymmärrettävää vain jossakin tietyssä toimintatilanteessa.

Tällaisen lauman jäsen olisi lauman ulkopuolella perin avuton otus, mutta varsinai-sen ajattelun kehitykselle olisikin sitten suuri kiihoke se, että se palauttaa täyden yksilöllisen toimintakyvyn vieläpä periaatteellisesti uudella tasolla, myös lauman ulkopuolella.

... Ja tämän edellytyksenä on eräs ominaisuus, jota ehdollisten refleksien järjestel-mään kuuluvan ns.ärsykehierarkian mukaan,joka sekin on ainakin pääosin opittu ja riippuu myös yksilön kulloistakin tilasta, ohjautuvalla eläimellä ei oikein voi tulla kysymykseen: on osattava säilyttää mielessä sellaisenkin objektin malli,johon mitään varsi-naista toimintaa ei suuntaudu, tai se toiminta voi olla pelkkää puhetoimintaa ja sittemmin siitä kehittynyttä ajattelutoimintaa.

Tällöin ajattelu olisi syntymästään lähtien olemukseltaan ja lainalaisuuksiltaan yh-teiskunnassa tapahtuvaa toimintaa, jossa olemuksellisesti ei ole varsinaisesti mitään ”biologista”, paitsi eräänlaisen kasvualustan ominaisuudessa.

Yhteiskunnallisen ja biologisen ohjautuvuuden välimuodot olisivat epästabiileja, ne joutuisivat nopeasti kehittyneempien ”yhteiskuntien” syrjäyttämiksi, tai missaisivat muuten kiperällä kehitystiellään. Siksi sellaisista yhteisöistä saattaa olla vaikea koskaan saada mitään empiiristä arkeologista näyttöä. "

Uutta tietoa aiheesta: sammakkonaaraat,jotka eivät kurnuta,eivät myöskään kuule kurnutusta!

http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=348042

... "


Tairetta: Salolainen nainen ei ole aivan tyhmä...

Screenshot_2020-05-19%20Savolainen%20Nai

https://www.youtube.com/watch?v=NA7WtSuCcqo


Näin nyt:

https://www.hs.fi/tiede/art-2000006244535.html

Parhaita timanttijuttuja: Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

Vakituisen kumppanin etsinnässä älykkyysosamäärä painaa eniten. Se ei ole yhdentekevä edes satunnaisissa suhteissa.

Screenshot_2020-05-19%20Parhaita%20timan

Kuva: Getty Images

Julkaistu: 20.9.2019 2:00, Päivitetty 29.3. 20:24

Kaipaatko poikkeusoloissa lisää hyvää luettavaa? HS julkaisee uudelleen parhaita lukemistojuttujaan. Tämä juttu on julkaistu alun perin syyskuussa 2019.

Äly on seksikästä. Se viehättää ja kiihottaa meitä,vaikka emme tiedosta sitä. Olemme niin tottuneita rajaamaan älykkyyden elämästä vieraantuneisiin matematiikkaneroi-hin, ettemme tunnista sen tavallisia ilmenemismuotoja.

Moni esimerkiksi sanoo arvostavansa kumppanissa huumorintajua – huomaamatta, että kyseessä on huumorintaju.


Huumori edellyttää monimutkaista järkeilyä: käsitteiden täsmällistä ymmärtämistä, yllättävää yhdistelyä ja tulkintakehyksen äkkinäistä vaihtoa. Ulkoa opeteltuja vitsejä kertomalla tuskin pystyy hämäämään muita kuin itseään, mutta nokkelalla tilannekomiikalla tekee helposti hyvän vaikutuksen.


Mitä suurempi ihmisen älykkyysosamäärä on, sitä todennäköisemmin hän pitää huumorista ja osaa tuottaa sitä itse.


Yksi todiste tästä saatiin vuonna 2017, kun Wienin yliopiston tutkijat pyysivät 150:tä vapaaehtoista lukemaan mustaa huumoria sisältäviä sarjakuvia ja tekivät heille älykkyystestin. Cognitive Processing -lehdessä julkaistu tulos osoittaa, että synkästä huumorista nauttiminen ennustaa hyvin älykkyyttä.


On toki olemassa sekä tosikoita älyköitä että huumorintajuisia ihmisiä,jotka eivät lois-ta älykkyystesteissä. Lukuisissa tutkimuksissa on kuitenkin käynyt ilmi, että kun suuri joukko ihmisiä kootaan samaan tilastoon, äly ja huumorintaju kulkevat käsi kädessä.


Kauneuskin kielii älystä

Palvomme myös useita huippu-urheilijoita seksisymboleina tajuamatta, että piirre, jota heissä pohjimmiltaan ihailemme, on äly.

Monet lajit nimittäin vaativat nopeaa ajattelua ja äärimmäistä reaktionopeutta, joilla on vahva tilastollinen kytkös yleisälykkyyteen. Sen lyhenne on kirjain g.

 Lihaskimppujen Sylvester Stallonen ja Hans ”Dolph” Lundgrenin äo:ksi väitetään peräti 160.

Yleisälykkyys tarkoittaa sitä, että jos pärjää hyvin yhdellä älykkyystestin osa-alueella, vaikkapa juuri reaktionopeudessa, menestyy todennäköisesti toisella ja kolmannellakin, kuten matematiikassa ja kielellisessä päättelyssä.


Esimerkiksi koripalloilija Michael Jordanin älykkyysosamääräksi on uutisoitu 154. Jos tieto pitää paikkansa, hän kuuluu maailman fiksuimpaan prosentin kymmenyk-seen. Toimintaelokuvissa kunnostautuneiden lihaskimppujen Sylvester Stallonen ja Hans ”Dolph” Lundgrenin äo:ksi väitetään peräti 160. Kansainvälisen älykkyysjärjestön Mensan karsintaraja on 130.


Älyyn liitetään tilastollisesti kaikenlaista. Jopa luovuus kytkeytyy yleisälyyn. Näiden kahden välillä näkyy suora yhteys 120 pisteen älykkyysosamäärään asti eli pitkälti yli keskitason.


Myös kaunis ulkonäkö linkittyy älyyn, vaikka nämä kaksi ominaisuutta esitellään usein toistensa vastakohtina.

Kauneudestaan tunnettujen julkkisten älykkyyttä on hämmästelty julkisuudessa muun muassa näin: ”Älä anna näiden kauniiden kasvojen hämätä. Näyttelijä Sharon Stone on fiksu. Hänen äo:nsa on 154”, ja ”Hän oli huippumallien huippu 1980- ja 1990-luvuilla, mutta Cindy Crawford, äo 154, tuskin on pinnallinen.”


Tästä huolimatta kokeissa, joissa tuntemattomien ihmisten älyä tai pätevyyttä pitää arvioida pelkistä valokuvista, koehenkilöt johdonmukaisesti luokittelevat viehättävimmiltä näyttävät älykkäimmiksi ja pätevimmiksi.


Tämä intuitiivinen olettamus pitää myös paikkansa. Kauniit ihmiset ovat keskimäärin muita älykkäämpiä.


Yksittäisen ihmisen älystä ulkonäkö ei tietenkään kerro varmuudella mitään, mutta suurissa otoksissa yhteys on tilastollisesti hyvin merkitsevä.


Näyttöä tarjoaa muun muassa tuhansien yhdysvaltalaisten elämää seuraava Add Health -pitkittäistutkimus . Muiden mittausten ohella tutkimukseen osallistuneet 15 000 nuorta aikuista suorittivat älykkyystestin, ja heidän ulkonäköään arvioitiin viisiportaisella asteikolla. Arvioitsija ei tiennyt älykkyystestien tuloksia.


Nuorten äly asettui kauneuden mukaiseen jatkumoon: vähiten viehättävien ryhmän keskimääräinen älykkyysosamäärä oli 94,2 ja erittäin viehättävien 100,7. Muut sijoittuivat välimaastoon.


Evoluutiopsykologi Satoshi Kanazawa Lontoon yliopiston taloustieteen tiedekunnas-ta on ruotinut älyn ja kauneuden liittoa Add Health -aineiston lisäksi brittiläisestä Ncds-aineistosta. Jälkimmäisessä seurataan kaikkia Britanniassa samalla maaliskuun viikolla vuonna 1958 syntyneitä ihmisiä.


Molemmissa otoksissa fyysinen kauneus kytkeytyy yleisälykkyyteen, vaikka sosiaali-nen asema, kehon koko ja terveydentila otetaan huomioon. Yhteys on väkevämpi miehillä kuin naisilla. Fyysisesti viehättävien brittimiesten äo on keskimäärin 13,6 pistettä tavanomaista korkeampi, naisilla ero on 11,4 pistettä.


Tavoiteltu sekoittuu

Kauneuden ja älyn kytkyä on selitetty monella tekijällä.

Ensinnäkin kauniit lapset saavat enemmän huomiota niin aikuisilta kuin ikätovereil-taan, mikä voi edistää älyn kehitystä – se varmistaa, että lapset saavat riittävän määrän virikkeitä.

 Ajan kuluessa älykkäät muuttuvat keskimäärin muita kauniimmiksi.

Toiseksi kauneus ja älykkyys ovat kumpikin tavoiteltuja ominaisuuksia.Niinpä ne en- nemmin tai myöhemmin sekoittuvat seksuaalivalinnan kautta.Tämä tapahtuu esimer- kiksi siten, että älykkäät miehet saavuttavat hyvän yhteiskunnallisen ja taloudellisen aseman, jonka turvin he pääsevät valikoimaan kumppanikseen kauniita naisia.

Koska sekä äly että kauneus periytyvät, ajan kuluessa älykkäät muuttuvat keskimäärin muita kauniimmiksi.


Kolmanneksi kauneus saattaa olla hyvien geenien piilomainos. Ihmiset eri puolella maailmaa pitävät symmetrisiä kasvoja kauniina. Symmetrisyys kertoo, että geenit ovat toimineet kasvojen rakennusvaiheessa ilman häiriöitä – toisin sanoen se kielii laatuperimästä.


On mahdollista, että älykin on vain vihje siitä, että kyseisen ihmisen hermosto on ra-kentunut geneettisesti parhaalla mahdollisella tavalla.Terveet geenit osaltaan selittä- vät, miksi älykkäät elävät keskimäärin muita pidempään. Älykkäät pystyvät myös hoitamaan terveyttään paremmin.

Kauneus ja äly voivatkin vetää meitä tiedostamattamme puoleensa yksinkertaisesti siksi, että ne ovat rehellisiä signaaleja erinomaisesta perimästä.


Tämä on tosin myös kyseenalaistettu. Yhdysvaltalais-australialainen tutkijaryhmä analysoi vuonna 2016 Evolution and Human Behavior -lehdessä kaksi eri kaksos-aineistoa eikä löytänyt älykkyyden ja kasvojen kauneuden väliltä mitään yhteyttä.


Tutkijat syyttivät aiempia tutkimuksia huonosta metodiikasta.


Kuin riikinkukon pyrstö

Kun puhutaan seksikkyydestä, on hyvä muistaa, että arvioimme sitä yleensä vaistonvaraisesti emmekä analyyttisen päättelyn kautta.

Älykkään kumppanin etsiminen on toki järkevää, koska tämän voi otaksua menesty-vän ja takaavan jälkikasvulle vauraan elämän. Tunteisiin tämä ei kuitenkaan uppoa.


Äly saattaa toimia parinvalintamarkkinoilla samanlaisena pikaviestinä kuin riikinkukon pyrstö.


Komeimmat riikinkukkokoiraat ovat jatkuvassa kuolemanvaarassa värikkäiden ja ras-kaiden pyrstösulkiensa vuoksi. Pedot näkevät ne helposti, ja koska valtava pyrstö hi-dastaa kukon pakoa,se jää helpommin kiinni kuin vaatimattomammin sulin varustettu yksilö.


Juuri tämän vuoksi se on naaraiden mielestä haluttava:sulat ovat merkki ylivertaisuu- desta. Komeapyrstöinen koiras elvistelee kalustollaan ja julistaa muille: katsokaa, kuinka paljon annan teille tasoitusta ja silti pysyn hengissä.

 Jos ihminen pystyy tiukassakin työtilanteessa nasevaan tilannekomiikkaan, se viestii, että hänen älynsä ei ole vielä äärirajoillaan.

Samalla tavoin äly voi juoruta ihmisen resursseista – tai vähintään siitä, ettei niistä ole pulaa. Jos ihminen pystyy tiukassakin työtilanteessa nasevaan tilannekomiik-kaan, se viestii, että hänen älynsä ei ole vielä äärirajoillaan. Lahjakkaiden diplomi-insinöörien joukosta taas voi erottua edukseen vaikkapa siten, että osaa soittaa kita-raa tai puhua espanjaa: ”Pystyn samaan kuin te kaikki muut,mutta osaan lisäksi tätä.”

Vuonna 2006 yhdysvaltalaiset evoluutiopsykologit Martie Haselton ja Geoffrey Miller testasivat riikinkukon pyrstö -hypoteesia koehenkilöillä.


He pyysivät hedelmällisessä iässä olevia naisia lukemaan kuvauksia luovista mutta köyhistä tai mielikuvituksettomista mutta rikkaista miehistä. Tämän jälkeen naiset arvioivat miesten haluttavuutta ja tekivät valintoja heidän välillään.


Munasolun irtoamisen aikaan, kun hedelmöitymisen mahdollisuus on suurin, naiset suosivat kumppanin luovuutta tämän vaurauden kustannuksella. Muulloin kukkaro painoi enemmän.


Evoluutiopsykologisen tulkinnan mukaan tulos tarkoittaa, että ”hyvä elättäjä” -asetus säätyy pienemmälle, kun nainen oikeasti valitsee, millaisia geenejä jälkeläisilleen haluaa. Silloin älyn arvostus kasvaa.


Mikä taso riittää?

Vaistomainen seksuaalinen halu perustuu nopeaan päätöksentekoon. Nopeasti ei voi päätellä, onko joku huippuälykäs vai jonkin verran keskimääräistä älykkäämpi.

Älyn vilahdukset ja välähdykset kuitenkin toimivat takeena siitä, että kumppaniehdokas ei ole tyhmä vaan ”riittävän älykäs”.


Millaiset hoksottimet sitten ovat riittävän terävät?

Vuonna 2002 tutkija Norman Li Arizonan osavaltionyliopistosta kollegoineen haaru-koi älyn arvoa parisuhdemarkkinoilla kekseliäässä kokeessa. Ryhmä värväsi koe-henkilöikseen Chicagon O’Haren lentokentällä aikaansa tappaneita matkustajia. Heille annettiin ”kumppanidollareita”, joilla sai ostaa kuvitteelliselle ihannepuolisolleen erilaisia ominaisuuksia.


Keskeistä kokeessa oli rajallinen budjetti: kaikkea hyvää ei voinut saavuttaa, vaan ominaisuuksien kesken piti valita. Niitä oli yhteensä kymmenen, ja yhdellä dollarilla sai parannettua yhtä ominaisuutta pykälän.


Alkukassa sisälsi 20 kumppanidollaria, jolla olisi saanut kaksi ominaisuutta täydelli-siksi. Koska äly ennakoi menestymistä, rationaalista olisi ollut panostaa siihen heti puolet ja ruveta vasta sitten miettimään muuta. Satunnaiset matkailijat tuskin tiesivät tätä tai suhtautuivat asiaan muutenkaan järin analyyttisesti.


Vastaukset olivat silti kiinnostavia, tutkijat totesivat. Naiset sijoittivat eniten kumppa-nin älyyn (4,1 $) ja vuosituloihin (3,4 $), miehet ulkonäköön (4,3 $) ja älyyn (3,2 $). Muihin ominaisuuksiin, kuten kiehtovaan persoonallisuuteen ja romanttisuuteen, panostettiin selvästi vähemmän.


Koehenkilöiden kassa täytettiin vielä kahdesti, jotta he pystyivät ostamaan lisää taipumuksia kumppanilleen. He eivät edelleenkään satsanneet enempää älyyn vaan törsäsivät lisädollarit muihin piirteisiin.


Tästä tutkijat päättelivät, että parisuhdemarkkinoilla äly on välttämättömyyshyödyke. Niukoissakin oloissa älyn on oltava ”riittävä”, mutta tämän vaatimuksen täytyttyä panokset käytetään johonkin ylimääräiseen.


Tämän niin kutsutun kynnysteorian mukaan useimmille riittäisi keskimääräinen älykkyys eli äo 100. Kilpailevaksi kynnykseksi on esitetty 120:tä, mikä tarkoittaa, että kumppani on älykkäämpi kuin 90 prosenttia väestöstä.

 Lahjakkuuden poikima ura voi jossain vaiheessa kääntyä taakaksi parisuhteelle.

Vahvaa kannatusta on kerännyt myös lineaarinen malli: mitä älykkäämpi kumppani on, sitä parempi. Tämän hypoteesin mukaan kumppanin haluttavuuden on pakko kasvaa älyn mukana, koska äly kytkeytyy suunnilleen kaikkeen mitattavissa olevaan hyvään.

Loputtomasti älyn arvo tuskin lisääntyy. Älykkäimmän prosentin tulot kyllä nousevat eksponentiaalisesti älyn funktiona, mutta lahjakkuuden poikima ura voi jossain vai-heessa kääntyä taakaksi parisuhteelle, koska puolisonkin kanssa olisi hyvä viettää aikaa. Parisuhde ei loppujen lopuksi ole aivokirurgiaa tai rakettitiedettä.


Huippuälykästä vierastetaan

Kynnysteoriaa – eli kumppanivalinnan selvästi nousujohteista mutta yläpäässä tasoittuvaa älykkyyskäyrää – tukee Länsi-Australian yliopiston psykologien vuonna 2017 julkaisema tutkimus, johon osallistui 400 nuorta aikuista Australiasta ja Yhdysvalloista.

Nämä pitivät haluttavimpana seksi- ja parisuhdekumppanina ihmistä, jonka älykkyys-osamäärä on 120. Tämän jälkeen älyn houkuttavuus ei enää lisääntynyt.


Kumppani, jonka äo on 135 – eli hän on älykkäämpi kuin 99 prosenttia väestöstä – oli jopa vähemmän haluttava kuin 120 pistettä saanut. 135 pisteen kumppani oli silti halutumpi kuin sadan pisteen keskiälykäs.

 Kaikista persoonallisuudenpiirteistä haluttavimmaksi osoittautui kiltteys.

Mielenkiinnon laimeneminen kaikkein älykkäintä prosenttia kohtaan saattaa johtua siitä, että ihmiset pelkäävät huippuälykkyyteen liittyvän epäsosiaalisia luonteenpiirteitä.


Kaikista persoonallisuudenpiirteistä haluttavimmaksi osoittautui kiltteys. Äly kiri selväksi kakkoseksi. Vastaava järjestys on saatukokeissa aiemminkin.


Australialaiset etsivät aineistostaan myös todisteita niin kutsutusta sapioseksuaali-suudesta. Termi kuvaa ihmisiä, jotka kiihottuvat erityisesti kumppanin älystä.

Sapioseksuaalisuutta jäljitettiin esimerkiksi kysymyksillä: ”Kun kuulen jonkun puhu-van hyvin älykkäästi, kiihotun seksuaalisesti”, ”Partnerin on pakko olla hyvin älykäs, jotta hän vetää minua seksuaalisesti puoleensa”, ”Korkea älykkyysosamäärä riittää siihen, että tunnen johonkuhun vetoa” sekä ”Kiinnostukseni sammuu, jos ihminen on fyysisesti puoleensavetävä mutta älyltään vain keskitasoinen”.

Sapioseksuaaleja löytyi aineistosta määritelmän tiukkuudesta riippuen 1–8 prosenttia.

Tutkijat mittasivat myös vastaajien älykkyyden. Yllättäen oma älykkyys ei vaikuttanut siihen, onko ihminen sapioseksuaali vai ei.

Poikkeuksellisen älykkäät ihmiset eivät siis hae sielujen sympatiaa älyllisesti vertai-sistaan, vaan keskiverrot tuntevat seksuaalista vetoa itseään selvästi älykkäämpiin.

Evoluutiopsykologisen selityksen mukaan sapioseksuaalisuus on aito seksuaalinen mieltymys, jossa tavoitellaan kumppanissa kallista ja vaikeasti saavutettavaa omi-naisuutta. Se vain sattuu näillä ihmisillä olemaan kauneuden, rahan tai nuoruuden sijaan äly.

Tutkimuksen mukaan naisissa on sapioseksuaaleja hieman enemmän kuin miehissä.

Jääkö tyhmä yksin?

Jos äly kerran on himoittu ominaisuus, onko valtaosa ihmisistä tuomittu yksinäisyy-teen – tai vähintään tyytymättömyyteen? Älykkyysosamäärältään yli 120 pisteen kumppaneitahan riittää vain joka kymmenennelle.

Näin kurjasti asia ei sentään ole. Jos sapioseksuaalit jätetään pois laskuista, ihmiset etsivät älyllisesti jotakuinkin vertaistaan kumppania.

Länsi-Sydneyn yliopiston tutkijat pyysivät vuonna 2018 yli 700:aa vapaaehtoista arvioimaan valmiuttaan lyhyisiin tai pitkiin suhteisiin itseään tyhmempien, samanveroisten ja älykkäämpien kumppaneiden kanssa.

Niin miehet kuin naiset kokivat vähempiälyiset kumppanit vähiten haluttaviksi. Yhtä älykkäät olivat kuitenkin yhtä haluttavia kuin älykkäämmätkin.

Syynä tähän voi olla parinmuodostuksen pelillisyys.Jos oletetaan kaikkien tavoittele- van itseään älykkäämpää kumppania, tavoitteessa onnistuminen ei ole mikään siu-naus.Silloin saa koko ajan pelätä,että kumppani tympiintyy ja vaihtaa älykkäämpään. Kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan tämä johtaa siihen, että vain samalla älykkyystasolla oleva pari voi saavuttaa harmonisen ja kestävän suhteen.

 Lyhyisiin suhteisiin miehille kelpaavat myös heitä itseään vähemmän älykkäät naiset.

Arkisemmin ajateltuna yhteiselo lienee ylipäätään helpompaa ja rennompaa, jos kumppanin ajattelu luistaa samoin kuin oma.

Lyhyisiin suhteisiin miehille kelpaavat myös heitä itseään vähemmän älykkäät nai-set, sydneyläiset huomasivat. Tulos on linjassa Arizonan osavaltionyliopiston psyko-logian professorin Douglas Kenrickin ja kollegoiden 1990-luvulla saamien tulosten kanssa.

Kenrick työtovereineen kyseli tuolloin opiskelijoilta vähimmäisvaatimuksia erilaisiin suhteisiin. Arkihavainto osoittautui todeksi: miehet sitoutuivat pitkiin suhteisiin nihke-ämmin mutta ryhtyivät pelkkiin seksisuhteisiin kerkeämmin kuin naiset. Miesten rima aviopuolison älylle oli korkeammalla kuin naisten, pelkän petikumppanin kohdalla kävi päinvastoin.

Taktiikka seuraa sukusoluista

Sydneyläiset eivät usko miesten erityisesti kiihottuvan naisten suhteellisesta typeryy-destä, vaan miehet arvioivat saavansa näiltä helpommin seksiä kuin fiksummilta. Tutkimustulosten mukaan oletus myös pätee.

Tilastot kumoavat yleisen harhaluulon, jonka mukaan miehet hyljeksisivät älykkäitä naisia, australialaistutkijat korostavat.

Kyse on pikemmin siitä, että miehet haluavat enemmän lyhytsuhteita kuin naiset; pelkkä seksisuhde ei tyydytä, varsinkaan itseä typerämpien miesten kanssa.

Älykkäät joutuvat tällöin käytännöllisesti katsottuna tilanteeseen,jossa naiset kelpuut- tavat älyn puolesta kumppanikseen vain joka kymmenennen miehen, kun taas tälle älyllisesti terävimmälle miesjoukolle kelpaa seksikumppaniksi lähes kuka tahansa nainen.

Evoluutiobiologisesti ja -psykologisesti tämä sukupuoliero juontuu suoraan siitä, että siittiö on hyvin pieni mutta munasolu suuri solu.

Koiras tuottaa miljardeja siittiöitä, naaras vain joitain satoja munasoluja. Naaraalle jokainen raskaus on väistämättä raskas sitoumus, kun taas koiras voi periaatteessa siittää jälkeläisiä miljoonalle naaraalle.

Naaraan kannattaa siis valita siittiöt huolella, kun taas koiraan kannattaa harrastaa seksiä mahdollisimman monen naaraan kanssa.

Kun puhutaan sitoutumisesta ja avioliitosta – eli evoluutiobiologisessa mielessä yh-teisen jälkikasvun huollosta – vain naaras voi olla täysin varma,että hän on poikasen biologinen vanhempi. Siksi koiraiden on järkevää olla sitoutumisessaan naaraita nirsompia.

Muodostamme älykuplia

Olipa syynä sitten parisuhdemarkkinoiden kauhun tasapaino tai samanlaisista älylli-sistä reaktioista kumpuava mielten harmonia, niin vakavissa suhteissa kumppanit tapaavat olla älyllisesti varsin lähellä toisiaan.

Sen sijaan muilta ominaisuuksiltaan puolisot eivät juuri muistuta toisiaan.

Persoonallisuuden pääpiirteiksi määritellään yleensä neuroottisuus, ulospäinsuun-tautuneisuus, avoimuus uusille kokemuksille, sovinnollisuus ja tunnollisuus. Näiden niin kutsuttujen Big five -piirteiden yhteneväisyyksiä pariskunnissa on tutkittu jonkin verran, ja ne ovat osoittautuneet selvästi vähäisemmiksi kuin älyn.

Voi jopa olla niin, että nekin piirteet, jotka kumppanit jakavat, ovat pohjimmiltaan heijastumia heidän älystään.

Big five -piirteistä eniten yhtäläisyyttä puolisoiden välillä on nimittäin löytynyt elämys-hakuisuudesta ja avoimuudesta uusille kokemuksille. Avoimuus korreloi selvästi älykkyyden kanssa.

Evolutiivisesti tämä käy järkeen.Ennustettavassa ympäristössä pärjää kerran opitulla tiedolla, uusissa tilanteissa sen sijaan joutuu heittäytymään älynsä ja kekseliäisyy-tensä varaan. Älykkyystesteissä yleisälykkyyttä mittaavatkin luotettavimmin kuviotehtävät, joissa aiemmin opittu ei auta.

Älyn merkitystä kumppaninvalintaan ei välttämättä huomaa, koska sosiaaliset ympyrämme ovat usein eriytyneet jotakuinkin samanälyisten ihmisten saarekkeiksi.

Kaveriporukoiden äly tasapäistyy koulutuksen edetessä peruskoulusta lukioon tai ammattikouluun ja lukiosta yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Samoin tekee parinmuodostuksen aarrearkun eli kavereiden kaverien älykkyys.

Harrastukset seulovat seuraa usein samansuuntaisesti kuin koulutus. On aika sama, tapaako puolisonsa lääketieteen opiskelijabileissä tai Jukolan viestin yöosuudella, koska molemmissa on todennäköisesti läsnä varsin älykästä väkeä. Jukolan viestin 2016 kävijätutkimuksen mukaan viestiin osallistujista 69 prosentilla oli korkeakoulu-tausta ja 58 prosenttia työskenteli johtavassa asemassa. Sen sijaan muita ominai-suuksia koulutus ei juuri yhdenmukaista. Ylimmän koulutuksen suorittaneiden joukosta löytyy niin ulospäinsuuntautuneita bisnesihmisiä, sisäänpäinkääntyneitä teoreetikoita, avoimia visionäärejä kuin pedantteja tilintarkastajia.

Maisterin tai tohtorin papereita ei kuitenkaan saavuta keskivertoa matalammalla älykkyydellä.

Niinpä ihmiset usein kertovat ihastuneensa kumppanissaan tämän rohkeuteen, rus-keisiin silmiin tai herkkyyteen – ja ottavat annettuna sen tärkeimmän kriteerin.

Antti Kivimäki on kirjailija ja Sanoma tiedetoimituksen toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2019