Kotimainen ja läntinen historiankirjoitus II maailmansodasta

Täällä Aira Kemiläisen jutussa on "suomalaisen historiankirjoituksen" VÄÄRÄ kuva manifestoituna HÄNEN OMANA, muka "objektiivisena tieteenään", ja hän "korjaa" ulkomaalaisten (läntisten) muka "väärinkäsityksiä", eli oikeita tosiasioita!

http://www.tieteessatapahtuu.fi/0506/Kemilainen0506.pdf

Tässä muutamia:

" Kun aikaa on kulunut jo 60 vuotta, Neuvostoliitto on hajonnut ja julkisesti on todettu Stalinin rikokset ja kommunistisen järjestelmän aiheuttamat tuhot, "

Kemiläinen viittaa tässä ja useassa muussa kohdassa "Kommunismin mustaan kirjaan" muka "faktana", vaikka siinä on kerrottu ainakin kymmenellä polittisen väkivallan uhrit sosialistimaissa, lasketaan niitä sitten kuinka hyvänsä.

Tämä jo heti kertoo, millaisesta "tutkimuksesta" on kysymys.

" Suomen valtio voisi kumota sotasyyllisyysoikeudenkäynnin tuomiot laittomina ja väärinä sekä liittää påäätökseen selvityksen Talvi- ja Jatkosotaan johtaneista syistä
ja tapahtumien kulusta. Silloin kävisi ilmi,että Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 1939 ja että Suomi ei tukenut kansallissosialistista Saksaa, vaan käytti sitä hyväkseen, kävi erillissotaa sekä onnistui siinä siten, että Suomea ei miehitetty, vaan maa säilytti itsenäisyytensä. "

Kukaan ei nykyään kiistä, etteikö NL ollut Talvisodan hyökkääjä, mutta tässä väite- tään siten väitettävän, jotta "muutkin valheet" ja niiden kiistäminen saataisiin "samaan sarjaan": Mainilan laukauksilla ei olisi ollut hyökkäyskysymyksen kannalta mitään merkitystä VAIKKA SELLAISET OLISIKIN OLLUT.

Sen sijaan sotasyyllisyystuomiot olivat sekä lailliset että aiheelliset, ja vastaavaa me- nettelyä harrastetaan nyt ympäri maailmaa,mm.Sudanin Darfurin kriisissä,ja Bosnian sotien jälkiselvittelyuissä. Niissä on tai tulee määräaikainen erikoistuomioistuin.

"ERILLISSOTA" on paksu vale, sillä Suomi oli Saksan TOISEKSI TÄRKEIN LIITTOLAINEN Japanin jälkeen.

Hitlerin hyökkäysstategia riippui siitä ratkaisevasti, onko Suomi mukana vai ei, ja hä- nen tiedetään useaan otteseen muuttaneen suunnittelemaansa strategiaa (eteläinen tai pohjoinen): mm. Halhin Golin jälkeen elokuussa 1939, jolloin Japani ei päässyt- kään varmistamaan,että Saksan joukot eivät joudu Keski-Aasiassa mottiin, jos Saksa hyökkää Kaspian ympäri Bakun öljyille, jotka olivat strategisesti keskeinen kohde.

Hitlerille oli yllätys, että Englanti ja sitten myös Ranska julistivat Saksalle Puolan takia sodan. Hänen tarkoituksensa oli alussa nitistää vain Ranska, koska tiesi sen (erityisesti sodanjohdon) heikoksi.

Hitler provosoi sekä Suomea että NL:a Talvisotaan provosoidakseen kriisin, mieluiten sodan, NL:n ja Englannin välille.

Mutta Talvisodan jatkuessa hän muuttikin taas linjaansa, ja rupesi näkemään Suo- men potentiaalisena liittolaisena (mikä antoi balsamia haavoihin Halhin Golia ja Puolaa muka tasapainottaen...), ja vaati helmi-maaliskuussa Suomea heti tekemään millaisen rauhan tahansa, kunhan vain "maan johto" käytännössä Ryti ja Tanner (Walden, Erkko) SÄILYTTÄVÄT ASEMANSA.

viewtopic.php?f=13&t=22620&st=0&sk=t&sd=a

Kemiläinen:

" Suomi kävi jatkosotaa vain Neuvostoliittoa vastaan, mutta Iso-Britannia kommu-nistivaltion liittolaisena veti Suomen toiseen maailmansotaan julistamalla sille sodan 6.12.1941. "

Suomi kävi sotaa alun pitäen ihan yhtä lailla Englannin kuin NL:nkin, viime kädessä kaiken sivistyksen tyhoamiseksi, ja Ryti ja Tanner tiesivät tämän erinomaisesti koko ajan.

" Yhdysvaltain presidentti Roosevelt oli myötämielinen Suomelle, mutta katsoi, että Neuvostoliitto diktatuurina oli Amerikalle ja ihmiskunnalle vähemmän vaarallinen kuin Saksa, ja sitä paitsi se puolusti omaa maataan [1]. Sivuasiaksi jäi, että Neuvos- toliitto itse oli vähän ennen miehittänyt Baltian maat ja yrittänyt samaa Suomessa. Suurvaltaa oli autettava suurvaltaa vastaan, kun taas pienet valtiot jätettiin oman onnensa nojaan. "

NL ei ollut tosissaan yrittänyt miehittää Suomea tuolloin,eiköhän USA tuon kuitenkin tiennyt Englannin kautta.... Lisäksi USA:ssa ei voinut olla huomaamatta, että Suomi oli "kairannut verta nenästään" NL:n kanssa ennen Talvisotaa. Ja USA:kin saattoi olla mukana jo Kiinan poliittisessa yhtenäistämisessä Japanin hyökkäystä vastaan (joka alkoi 7.7.1937), jossa Tshiang Kai Shekillä, Englannin miehellä, oli ollut vaikeuksia taipua liittoon Maon kanssa.

" Suomi luettiin toisen maailmansodan häviäjiin,mikä vahvistettiin Pariisin rauhassa 1947 sekä sotasyyllisoikeudenkäynnissä,jossa kahdeksan johtavaa poliitikkoa tuo- mittiin siitä, että he olivat johtaneet Suomen sotaan ja estäneet rauhan tekemistä. Tämä asenne oli päätetty suurvaltojen kokouksissa.Kansallissosialismin syyllisyys ja Saksaan suuntautunut viha tulivat siis myös Suomen osaksi. "

Tuomio oli aiheellinen, mutta sen perimmäisimmät,jo talvisotaa edeltävälle kaudelle palautuvat syyt jäivät vähemmälle käsittelylle, ja painotettiin liittoutumista Jatkosodan tapahtumissa HItlerin kanssa. (Tanner oli kuitenkin ihan pikku nilkki niissä asioissa. Hänet oli NL:n hallituksestaerottamisvaatimusten takia siirretty ulkoministerintä kansanhuoltoministeriksi.)

"Suomen poliittinen asema oli niin vaikea 1940 - 1970-luvuilla, että sodan tapahtu- mien käsittely Suomen kannalta jätettiin vain historiankirjoituksen asiaksi, ja Neuvos- toliiton myötäilyn takia julkinen sana painoi totuudenmukaiset esitykset huomaamat- tomiin ja nosti esiin ne tulkinnat, joissa Suomi nähtiin syyllisenä joko reaalipolitiikan puutteeseen tai saksalaismielisyyteen."

Eli kuva oli silloin 60-luvulla erittäin todenperäinen.

Mutta sen takaa aina kuiskuteltiin, että "nyt on vain puhuttava näin, NL:n painostuksesta", muka...

Vaikka läntiset objketiiviset historioitsijat olivat pilkulleen samaa mieltä.

" Kun kansainvälisissä esityksissä pääpaino pantiin sille maailmansodan jaksolle, joka alkoi Saksan hyökkäyksestä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 ja painettiin pii- loon vuodet 1939?40 eli aika, jolloin Neuvostoliitto ja Saksa elokuussa 1939 tekivät Molotov-Ribbentrop-sopimuksen ja Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan ja Suomeen sekä alisti Baltian valtiot, niin Suomen katsottiin hyökänneen Neuvostoliittoon. "

Sitä Suomi OLIKIN II maailmansodassa: Barbarossan kolmanneksi tärkein valtio!

Esimerkiki Romanian mukaan ottaminen seurasi Suomen mukanaolosta, eikä päin vastoin.

Ja jo Norjan valtaus heti Talvisodan jälkeen palveli Saksan pohjoista hyökkäyssuuntaa.

Se pohjoinen hyökkäyssuunta sitoi saksalta tosiasiassa MILJOONA miestä siihen tilanteeseen verraten, että Saksa olisi hyökännyt vain Moskovaan, Stalingradiin ja Kaukasuksen yli Bakuun. Se sitoi NL:ltakin miljoona miestä, mutta se olisi sitonut puoli miljoonaa ilman sotaakin,ja sitä paitsi pitkät pohjoiset ja soiset rintamat olivat NL:lle edullisia, ja Saksalle tappavia. Ja NL:n armeijaan astui joka vuosi 1.5 miljoo- naa uutta alokasta, kun Suur-Saksan armeijaan astui vain puoli miljoonaa. NL:n väestömäärä oli kaksinkertainen, ja syntyvyys kolmanneksen suurempi.

" 1940-luvulta eteenpäin Suomi rakensi suhteita länteen uuden tilanteen pohjalta. Toivottiin, että ajan kuluessa objektiivinen historiankirjoitus tekisi myös Suomelle oikeutta ja vääristymät siten korjaantuisivat. "

Tässä pitää nyt huomata, mitä "Kemiläisen-objektiivinen" tarkoittaa...

" Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa korjattiin Suomessa vain sitä, mikä voi- tiin kumota omalla julistuksella, kuten YYA-sopimus. Voitonjuhlien yhteydessä 2005 Suomen presidentti tosin puhui itsestään selvänä asiana "erillissodasta", mikä sai aikaan ärähdyksen Venäjän puolelta."

Tuolla möläyksellä Halonen sitten munasikin itsensä totaalisesti, ja paljasti todellisen tanneristisen "karvanvärinsä".

" Onko Suomen maine palautunut lännessä objektiivisen
historiankirjoituksen mukana?

Meillä usein unohdetaan, että suomenkielisellä historiankirjoituksella ei ole kaikua lännessä. "

Erittäin tärkeä ja rehellinen huomio, tämä loppu!

Tilanne johtuu kuitenkin siitä, että kaikki tietävät SUOMALAISEN "historiankirjoituksen" ovan paskaa!

" Myös länsimaiset historiantutkijat "erikoisalan tutkijoita" lukuun ottamatta ovat saa- neet tietonsa historian yleisteoksista, jotka ovat toistaneet toisen maailmansodan kuvausta niiltä vuosikymmeniltä, jolloin viha Saksaa ja sen liittolaisia kohtaan oli ylimmillään.

Tämä selittänee seuraavan, itsenäisen Suomen toimia esittäneen lausuman nationalismin tutkimuksen piirissä vuonna 2004.

Tunnettu nationalismin tutkija John Hutchinson käsitteli myyttejä teoksessaan Myth against myth: the nation as ethnic overlay [2]. Käyttäen lähteenä William A. Wilsonin vuonna 1976 ilmestynyttä Suomen kansanrunoutta esittelevää teosta Folklore and Nationalism in Modern Finland hän vuonna 2004 esitti päättelyn, joka saattaa Suomen kuvan valtiona outoon valoon [3].

Hutchinson katsoi, että kerätessään kansanrunoja Itä-Karjalassa suomalaiset olivat ihastuneet tähän "pyhään alueeseen" siinä määrin,että itsenäistynyt Suomen valtio oli kaksi kertaa sodalla yrittänyt vallata sen. Englanninkielisessä muodossa kohta on seuraava:

"During the late nineteenth century tens of thousands of young members of the Fin- nish middle classes visited Karelia to tap its poetry,and after Finnish independence the Finnish nation-state fought two wars with the USSR in order to claim this sacred region for the nation (Wilson 1976: 47, 141-3).? [4] "

Ihan kuten se oli yrittänytkin! Heimosodalla ja Jatkosodalla, johon ketjuun liittyy Talvisotakin omalla tavallaan...

Suomi oli elokuussa 1918 vaatinut myös Kuollan niemimaata "rauhanteon edellytyk- senä Venäjän kanssa". (Sodan Neuvosto-Venäjälle Suomi oli julistanut 15.5.1918 yksi päivä sen jälkeen, kun viimeinen Punainen osasto oli antautunut.)

viewtopic.php?f=13&t=26219&start=203&st=0&sk=t&sd=a

" Toisen maailmansodan kuvauksissa Suomen tapahtumat vuodesta 1941 lähtien samaistettiin liittoutuneiden vihaamien kansojen toimiin.Julkaisujen lyhyet maininnat olivat usein virheellisiä,ja asioista vaiettiin, jolloin saattoi syntyä väärä kuva. Samalla kun kansallissosialismi esitettiin pahimmaksi ihmisoikeuksia loukkaavaksi ideologi- aksi, Neuvostoliiton ja kommunistisen ideologian aggressiivisuudesta ja brutaalisuudesta vaiettiin. "

Huomatakaa, että puhutaan IDEOLOGIAN "brutaalisuudesta ja aggressiivisuudesta", ideologiasta, josta ainakaan Kemiläinen EI TIEDÄ MITÄÄN.

" Kirjoittajan logiikan mukaan - tai tietämättömyyden vuoksi - alueen riisto 1940 oli suomalaisille ansaittu rangaistus siitä, että he seuraavana vuonna 1941 yrittivät val- lata nämä karjalaisten alueet takaisin ja samalla turvata Suomen, sillä Neuvostoliiton tarkoitus selvästi oli ollut vallata koko Suomi [7]. Suomen osalta moni anglosaksi näyttää olleen samaa mieltä. "

NL:n tarkoitus ei ollut valloittaa Suomea.

Se tilanne, joka Talvisodan jälkeen syntyi, oli NL:lle suorastaan optimaalinen ensin- näkin Saksan sotavoimien sitomisen kannalta,ja myös Saksan sotavalmistelujen ete- nemisen seuraamisen kannalta siltä pohjalta, mitä se teki Suomessa. Ja myös vesi- ja junareittien suojaamisen kannalta Jäämereltä mm. Leningradiin.

" Gilbert sanoi, että Venäjä aikoi parantaa sotilaallista puolustuslinjaansa pohjoises- sa, hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939 ja suomalaiset suostuivat maaliskuussa 1940 "vaadittuun rajan korjaukseen" [19].Toisen maailmansodan lopullisista rauhan- ehdoista puhuessaan hän sanoo, että uusien rajojen vetäminen ei aiheuttanut suuria muutoksia. Järjestelyt olivat verraten vähäisiä ja liittoutuneet pitivät huolta siitä, että suuria konflikteja ei syntynyt [20]!"

HUH, kun kauheata.... KUN ON TOTTA!

" Sen jälkeen Suomi mainittiin Albrecht-Carrién kirjassa Neuvostoliiton ja Saksan neuvottelujen yhteydessä loka-marraskuussa 1940. Hän erehtyy sanoessaan, että Neuvostoliitto silloin vaati Saksan joukkojen vetämistä pois Suomesta. "

Ei erehtynyt...

" Lieneekö hän tarkoittanut kauttakulkujoukkoja [22]. Maassa oli tosiasiassa Hangos- sa venäläisiä sotilaita. Todellisuudessa Saksa tuona aikana kieltäytyi hyväksymästä Neuvostoliiton ilmoittamia Suomen valtausaikeita. "

Albrecht-Carrie,ja lähes kaikki muutkin läntiset kirjoittajat, PAITSI YKSI, William Shirer ("Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho"), OVAT OIKEASSA, ja KEMI- LÄINEN VALEHTELEE, kuten KOKO "SUOMALAINEN HISTORIAKIRJOITUS":

Molotov torjui taitavasti Hiterin hyökkäysvaatimuksen NL:lle Persiaan (taas sodan saamiseksi NL:n ja Britannian välille!) sillä, että "Saksa ei ole toteuttanut edellisen- kään "sopimuksen" ehtoja, vaan aloittanut sotilaallisen läsnäolon Suomessa".

Jenkit ovat panneet sen Hitlerin kirjurin neuvottelumuistion sitten nettiinkin (varmaankin sen takia, kun siitä on hullun lailla valehdeltu!):

viewtopic.php?f=13&t=25608&start=0&st=0&sk=t&sd=a

Lopetan tähän, mutta saatan joskus jatkaa.

Kemiläinen:

" Suomen vaiheita sodassa ei kerrota tämän jälkeen, joskin vuoden 1942 kartassa Suomi on merkitty akselivaltojen liittolaiseksi. Sodan viime vaiheita kuvattaessa sa- notaan, että Romania, Suomi ja Unkari luokiteltiin Saksan satelliiteiksi, mutta ne sa- moin kuin Italia ja Bulgaria katsottiin vain toisen luokan vihollisiksi. Kirjoittaja sanoo, että Suomi, joka oli tullut uudelleen sotaan (?) Saksan avulla, joutui rangaistukseksi (sic) syyskuussa 1944 luovuttamaan Neuvostoliitolle edellisessä sodassa luovutetut alueet sekä eräitä lisäalueita ja maksamaan vahingonkorvauksen [23].

Mitä lempeyteen tulee, niin mainittakoon, että saksalainen Das neue Fischer Lexicon (1981) väittää Suomea koskevassa artikkelissaan,että Suomi 1947 Pariisin rauhassa sai länsivaltojen avulla armeliaan kohtelun (”wurde ... von den Russen schonend be- handelt”) [24]. Suomalaisen käsityksen mukaan länsivallat antoivat kaiken tapahtua melkein niin kuin Neuvostoliitto halusi. Seatonin mukaan Stalin suostui länsivaltain painostuksesta myöntymään, että Suomi saisi säilyttää itsenäisyytensä [25]. Kokonaisen heimon kotiseudun menetystä siis tuskin kannatti mainita.

Mikään näistä yleisteoksista ei pidä Suomen itsenäisyyden säilymistä Suomen oman taistelun ansiona, ei talvisodan voittojen eikä kesän 1944 Talin-Ihantalan torjunta-taistelun, joka esti venäläisiä tunkeutumasta maahan, kuten heidän ameijansa tun- keutuivat jokaiseen maahan Baltian–Bulgarian linjalla. Sodan kovuutta vähäteltiin huomauttamalla, että venäläiset käyttivät vain vähäisiä osia joukoistaan.Ei huomattu, että lähes 50 kertaa suuremman maan vähäisetkin joukot olivat miesvoimaltaan ja resursseiltaan ylivoimaisia suomalaisten armeijaan nähden.

Kuvattuaan Baltian valtioiden sovjetisoimista Palmer päätyi siihen, että molemmin-puolisten petoksien jälkeen saksalaiset hyökkäsivät Neuvostoliittoon. Romania, Bul- garia ja Unkari liittyivät vuoden alussa 1941 akselivaltoihin, ja vahvistettuna suoma-laisilla, romanialaisilla, unkarilaisilla ja italialaisilla joukoilla heitti Saksa kolme miljoonaa miestä Venäjää vastaan [26].

Mistään ei käynyt ilmi, että Suomi ei liittynyt akselivaltoihin, tai että suomalaiset pitivät sotaansa talvisodan jatkona ja kävivät erillissotaa. Nähtävästi ei tiedetty, että Suomen armeija ei ollut saksalaisten komennossa.

Puuttumatta Suomen sotaan enempää Palmer sanoo, että 1944 Romania, Suomi ja Bulgaria antautuivat. Tämä oli Suomen osalta selvä virhe.

Lopulta todetaan, että Pariisin rauha 1947 allekirjoitettiin Italian, Romanian, Unkarin, Bulgarian ja Suomen kanssa, ja nämä valtiot maksoivat vahingonkorvausta ja hyväk-syivät ”joitakin rajankorjauksia” [27]. Kylmän sodan alkamisen yhteydessä Palmer totesi Suomen hyväksi, että vainSuomi, Itävalta ja Kreikka jäivät rautaesiripun ulkopuolelle [28].

Vaikka Palmer ei ollut kommunismin ystävä, hänen arvionsa Stalinista oli ylistävä. Stalinin uhrit ja vastustajatkaan eivät voineet kieltää hänen suuria saavutuksiaan: teollistamista, isänmaan puolustamista sekä kansallisten päämäärien ja kansainvälisen kommunismin edistämistä [29].

Palmerin mielestä totalitarismin kielteiset puolet jäivät suurten saavutusten varjoon. W. N. Medlicott totesi, että Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen aiheutti brittien mieli-piteissä Venäjän vastaisuutta, koska hyökkäystä ei voinut pitää puolustautumisena Saksaa vastaan. Neuvostoliiton kommunismia pidettiin silloin natsismin kaltaisena (”the predatory twin of Naziism”). Tämä ideologiain rinnastus on harvinainen.

Myös Medlicott kertoo, että Kansainliitto erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään ja että tämä hylkäsi Iso-Britannian ehdotuksen tulla välittäjäksi. Hän toteaa brittien moraali- sesti tuomitsevan asenteen, mutta puhuessaan Suomen avustamissuunnitelmasta keväällä 1940 hän pitää sitä mielettömänä,koska britit olisivat saaneet myös neuvos- toarmeijan vihollisiinsa [30]. Neuvotteluista Englannin ja Neuvostoliiton välillä käy ilmi, että Englanti 1942 oli valmis hyväksymään Neuvostoliitolle uudet rajat Puolaa lukuun ottamatta [31]. Silloin sopimus kariutui, mutta – kuten tiedetään – sen jälkeen Englannin asenne oli Suomeen nähden kyyninen, kuten se oli ollut Iso-Britannian julistaessa Suomelle sodan. Vuoden 1942 jälkeen Medlicott mainitsi Suomen vain lopullisen rauhan yhteydessä [32].

Suurvaltojen asenne ilmeni siten, että vaiettiin, salattiin ja vääristeltiin asioita. Pie- nemmille valtioille tämä merkitsi suuria poliittisia ja taloudellisia menetyksiä ja sodan jälkeen maineen menetystä. Suomen kohdalla todellinen tapahtumien kulku jäi unhoon ja Suomi leimattiin milloin Saksan, milloin Neuvostoliiton satelliitiksi.

Suomi ei ollut Saksan eikä Neuvostoliiton satelliitti

Suomi luettiin siis laajalti Saksan satelliittien joukkoon. Yleensä ei mainittu, että Suo- mi ei ollut tehnyt liittosopimusta Saksan kanssa eikä mitenkään lähestynyt kansallis-sosialismia. Baltian historian tutkija David Kirby kuitenkin sanoi vuonna 1995 – siis Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen – kesän 1944 tapahtumista puhuessaan, että Suomi ei ollut Saksan tottelevainen satelliitti [33].

Puhuessaan (1970) sodanjälkeisestä ajasta Gilbert oli puolestaan sanonut ”Sopi- muksia Neuvosto-Venäjän ja satelliittien välillä” otsikoidussa luvussa, että samanlai- sia sopimuksia kuin Tšekkoslovakian, Puolan ja Jugoslavian välillä tehtiin 1948 Bul- garian,Romanian,Unkarin ja Suomen, entisten akselivaltojen satelliittien kanssa [34].

Kuvatessaan vuoden 1945 tilannetta The New Cambridge Modern History (1960) kertoi, että Venäjä oli liittänyt omaan valtioonsa Liettuan, Latvian ja Viron, sulattanut laajoja alueita Saksalta, Puolalta ja Romanialta sekä alentanut kahdeksan valtiota: Suomen, Puolan, Tšekkoslovakian, Unkarin, Romanian, Jugoslavian, Bulgarian ja Albanian satelliittien asemaan [35]. Kirjoittaja tosin lisäsi, että vain Suomi ja Jugosla- via välttivät täydellisen alistamisen Moskovalle. Gilbertin teoksessa on vuoden 1950 tilannetta kuvaava kartta. Suomen kohdalla on merkintä ”itsenäinen vuoden 1955 jälkeen” [36]. Hän ei selitä, mitä Suomi olisi ollut sitä ennen.

Norman Davies, joka oli muuten verraten tarkka,sanoi vielä 1996 sodan 1944 päätty- neen siihen, että Neuvostoliitto miehitti Suomen ja että Suomi 1947 sai rajoitetun suvereenisuuden. Suomea hän tosin käsitteli luvussa puolueettomista valtioista [37].

Abrecht-Carrié ei puhunut Suomesta välirauhanteon 1944 jälkeisessä historiassa paitsi että veti kuitenkin 1957 rautaesiripun Suomen itärajalle [38]. Tavat kuvata Suo- men asemaa toisen maailmansodan jälkeen osoittavat, että länsiliittoutuneet olivat luovuttaneet Suomen Neuvostoliiton etupiiriin. Suomi itse ei sitä tunnustanut, mitä ulkomaat eivät julkisesti halunneet myöntää, vaan Suomesta puhuttiin jopa Neuvos-toliiton satelliittina, myöhemmin käyttäen Suomen kehityksestä sanaa ”finlandization” (”suomettaminen”, ”suomettuminen”).

Suomi Saksan–Venäjän sodassa 1941–45 amerikkalaisten mukaan

Toisenlaisiakin esityksiä oli. Eversti Albert Seaton esitti [39] verraten totuudenmukai- sesti Suomen osuuden Itä-Euroopan sotanäyttämöllä alkaen 23.8.1939 tehdystä Neuvostoliiton ja Saksan välisestä sopimuksesta, joka luovutti Suomen, Viron ja Lat- vian Neuvostoliiton etupiiriin. Seatonin mukaan Suomen menetykset neljä (?) kuu- kautta kestäneen sodan jälkeen olivat Viipurin lääni, Laatokan pohjois- ja länsipuoli- nen alue, alueita pohjoisessa ja Suomenlahden saaria. Suomi menetti 1/10 parasta aluettaan ja lähes ½ miljoonaa asukasta tuli kodittomiksi. Sen jälkeen Suomi eli mar- raskuusta 1940 kesäkuuhun 1941 miehityksen ja hävityksen uhan alaisena. Neuvos- toliitto vaati Petsamon nikkelin käyttölupia ja korvauksia siitä, että (ennen suomalais- ta) omaisuutta olisi hävitetty luovutetulla alueella. Moskova sekaantui Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan sekä presidentinvaaleihin, ja Neuvostoliitto esti Skandinavian valtioiden puolustusliiton. Syyskuussa 1940 Suomen oli myönnettävä venäläisille joukoille kauttakulkuoikeus rautateillä Hankoon.

Näytti siltä, että Neuvostoliitto odotti vain tekosyytä vallata Suomi [40]. Seaton arveli – liioitellen toimenpiteitä –, että Hitler aloitti neuvottelut Suomen kanssa elokuussa 1940 ja sai aikaan kauttakulkusopimuksen Norjaan. Marraskuussa Molotov neuvot- teli Saksan kanssa mm. Suomesta. Neuvostoliitto uhkasi edelleen Suomea ja Suomi antoi vetää itsensä sotavalmisteluihin,mutta ei samoin ehdoin kuin Romania.Suoma- laiset, jotka olivat kauan eläneet sotaa ja hävitystä merkitsevän kuilun reunalla, otti- vat Saksan suojeluksen vastaan. Seaton mainitsee, että suomalaiset katsoivat ole- vansa aseveljiä, ei liittolaisia. Hän sanoo sitä tekosyyksi, koska suomalaiset olivat riippuvaisia Saksan ase- ja viljatoimituksista [41]. Se tosin ei merkitse liittosopimusta.

Seatonin tiedon mukaan Hitler lähetti 26.5.1941 Rytin luokse lähettilään puhumaan Saksan ja Neuvostoliiton sodan mahdollisuudesta. Rytin kerrotaan sanoneen, että Suomi halusi välttää sekaantumista suurvaltojen sotaan. Kun Seaton seuraavan ker- ran kertoi suomalaisten vihkimisestä suunnitelmaan, puhutaan jo kesäkuun tapahtu-mista. Kesäkuun 17. päivä suomalaiset alkoivat mobilisoida saatuaan vakuutuksen, että Saksa takaisi Suomen itsenäisyyden ja entisten rajojen palauttamisen. Helsinki lienee pyytänyt, että Suomea ei yhdistettäisi operaatioon, jotta näyttäisi siltä, että se oli vedetty mukaan vastoin tahtoaan. Suomi julisti olevansa puolueeton 22.6. [42]

Seaton ei maininnut, että Hitlerin julistuksessa 22.6. viitattiin Suomen mukana oloon puhuen kylläkin vain Suomen puolustamisesta. Myös kään ei kerrota, että Neuvosto-liitto pommitti laajalla alueella Suomen kaupunkeja 25.6. Seaton totesi, että Suomen päämäärät olivat rajoitetut: Haluttiin valloittaa entinen oma alue eikä osallistuttu taisteluun Leningradia vastaan.

Mannerheim halusi pysyä itsenäisenä eikä alistua Saksan sodanjohtoon [43].Seaton totesi, että Saksa ei voinut komennella Suomea. Mannerheimille tarjottiin jopa kaik- kien Suomessa olevien saksalaisten joukkojen päällikkyyttä, mutta hän kieltäytyi, koska sodan johtaja olisi siinä tapauksessa ollut Hitler [44].

Seaton huomautti, että Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa oli paljon hyväntahtoisuut- ta Suomea kohtaan, mutta väitti – mainitsematta ehtoja –, että suomalaisille tarjottiin turhaan rauhaa useita kertoja [45].

Suomen kysymys suuressa mittakaavassa tuli esiin 9.6.1944 hyökkäystä käsiteltäes- sä. Suomen eroamista sodasta Seaton käsitteli kokonaisessa luvussa [46]. Hän kat- soi, että joulukuussa 1941 Mannerheim oli jo epäillyt sodan onnistumista, mutta Mos- kovan esittämät rauhanehdot 1943 olivat sietämättömät eikä Suomi niitä hyväksynyt. Samoin kävi helmikuussa 1944. Seaton väitti,että Iso-Britannia ja USA olisivat taivut- taneet Stalinin Teheranissa joulukuussa 1943 lupaamaan, että Suomi säilyttäisi itsenäisyytensä.

Seaton kuvasi selvästi kesäkuun 1944 taistelun ankaruuden Kannaksella ja Laato-kalla.Kesäkuussa oli kysymys Saksan avusta ja Rytin ja Ribbentropin sopimuksesta, jonka vuoksi Yhdysvallat katkaisi diplomaattisuhteet. Viipuri menetettiin 20.6., mutta sen jälkeen neuvostohyökkäys pysäytettiin. Seaton ei esitä Tali–Ihantalan taisteua juuri lainkaan. Hän sanoi vain, että hyökkäys pysähtyi, koska venäläisiä joukkoja oli lähetettävä Baltiaan.Mannerheim tuli presidentiksi,mikä antoi suomalaisille mahdolli- suuden luopua Rytin tekemästä sopimuksesta. Tämän sopimuksen yksityiskohtia Seaton ei esittänyt. Asia tuli esille vasta kun kerrottiin Keitelin ja Mannerheimin koh- taamisesta, jolloin Mannerheim ilmoitti, että Rytin ja Ribbentropin sopimus ei ollut enää sitova. Tätä sopimusta, joka järkytti suomalaisia kesällä 1944, koska haluttiin välttää sitovia sopimuksia Saksan kanssa, ei yleensä muissa teoksissa mainita.

Sodan seurauksista Seaton sanoi, että Suomen menetykset olivat 200 000, joista 55 000 kuollutta. Lisäksi maa menetti laajoja alueita, taloudellisia resursseja ja joutui maksamaan miltei lamauttavat korvaukset. Se oli tarttunut aseisiin saadakseen takaisin talvisodassa menettämänsä alueet.

Se toivoi ehkä enemmänkin.Mutta Neuvostoliitto ei ollut vähän vastuussa siitä,että se pakotti pienen kansan yhtymään Saksan kominterninvastaiseen ristiretkeen, koska talvisodan jälkeen se itse kiristi ja uhkasi Suomea tuholla.

Seaton viittasi Stalinin pilaileviin sanoihin, että maantiede esti Suomea pysymästä poissa Saksan ja Neuvostoliiton välisestä sodasta, ja totesi, että Suomelle Saksa oli pienempi kahdesta pahasta. Suomella oli onni säilyä itsenäisenä kansana. Siitä se sai kiittää rohkeuttaan ja päättäväisyyttään, meren läheisyyttä ja Yhdysvaltain sekä Iso-Britannian tunteenomaista mielenkiintoa sen tulevaisuuteen [47].

Suurvallan ystävällisyys pientä kansaa kohtaan riitti siis toivomaan sen elossa pysy- mistä, mutta ei sen säästämistä nöyryytyksiltä ja menetyksiltä, jotka miltei tekivät siitä raajarikon, kuten Seaton oli sanonut.

Arviointia Neuvostoliiton hajottua

Kun anglosaksiset historiankirjoittajat käsittelivät uomea Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteena 1939, he totesivat tapahtuneen ja tilanteen toivottomuuden. Neuvostoliiton voitto oli heidän sanojensa mukaan varma ja pikainen. Albrecht-Carrién mukaan se ei ollut kunnon sotaa [48]. Rauhanehdot olivat jopa paremmat kuin olisi voinut odot- taa. Talvisodan aikainen myötätunto unohtui sodan laajetessa ja Suomen joutuessa Saksan vihollisten kannalta väärälle puolelle.Suomen päättäväisyys, uhrautuvaisuus ja kovat taistelut saivat enää vain vähän huomiota.

TIETEESSÄ TAPAHTUU 11 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5/2006

On mahdollista, että brittien ja länsieurooppalaisten saama shokki 1940 sekä saksa-laisten arvaamattoman kauhuteon,holokaustin,dramaattinen julkitulo 1944-45 painoi- vat piiloon Neuvostoliiton ja kommunismin rikkomukset ihmisoikeuksia ja kansainvä- listä oikeutta vastaan. Kansainliitto oli menettänyt merkityksensä, joten sen tuomitse- vaa päätöstä ei enää muistettu. Katynin murhista vaiettiin, vankileirien saaristoa ja Stalinin vainoja venäläisiä kohtaan ei riittävästi tunnettu, ja itärintaman julma sodan-käynti venäläisten lähestyessä Berliiniä, Itä-Preussia ja Kaakkois-Eurooppaa oli vielä tuntematon tai kuitattiin sillä, mitä venäläiset olivat kärsineet.

Jos historiankirjoittajat olisivat ottaneet huomioon viimemainitut asiat, niin olisi täyty- nyt huomata, että Suomen talvisodan jälkeen 1940 Baltian valtiot liitettiin häikäile-mättömästi Neuvostoliittoon ja että puolalaisten järjestelmällinen teloitus oli alkanut samoihin aikoihin kuin Suomi teki maaliskuun 1940 rauhan. Olisi myös huomattu, että uusi itäraja oli huolestuttavan lähellä Suomen ydinalueita. Olisi voitu todeta, että Suomenlahden rannikoiden tilanne Saksan ja Neuvostoliiton sodan alkaessa, olisi vienyt Suomen jollakin tavalla mukaan. Suomi ei voinut olla Neuvostoliiton liittolai- nen eikä se olisi voinut olla puolueeton saksalaisten ollessa Baltiassa ja Suomen- lahdella ja venäläisten Hangossa ja Suomen rannikolla. H.P.Willmott huomauttaakin (1989), että Baltian ja Puolan tapahtumat osoittivat suomalaisille, että tarkoitus oli Suomen sovjetisoiminen ja täydellinen alistaminen [49].

Moni historioitsija puhuu Suomen virheellisistä ratkaisuista, kun se ei jatkosodan ai- kana tehnyt ajoissa rauhaa [50]. He eivät huomaa, että Suomi ei voinut tehdä rauhaa niin kauan kuin Saksa oli voimakas ja että Suomelle oli tärkeintä puolustautua niin kauan, että maata ei miehitetty. Willmott – toisin kuin monet – huomauttaa, että Neuvostoliitto ei saanut Suomen armeijaa tuhotuksi Viipurin-Petroskoin linjalla [51].

Moni toteaa, että Suomi säilytti itsenäisyytensä, joskin asiaa väheksyttiin esittämällä Suomi ”satelliittina” tai ”alistettuna”. Norman Davies huomautti, että 1940 Suomi me- netti laajan alueen, mutta säilytti itsenäisyytensä ja puolueettomuutensa. Weinberg sanoi, että Stalin ehkä tunnusti Suomen kiihkeän päättäväisyyden säilyttää vapau-tensa. [52] Tätä eivät länsiliittoutuneet ilmeisesti uskaltaneet pitää voittona, sillä kan- sallisen ylpeytensä tähden Neuvostoliiton tuli saada epäonnistuneen talvisodan takia suuri alue [53] ja voittajan maine.

Historiankirjoituksessa ei yleensä mainita sitä yllättävää asiaa, että Saksan aloitettua sodan 22.6.1941 Neuvostoliitto pommitti Suomen kaupunkeja 25.6., ennen kuin Suo- mi oli mukana sodassa. Davies tosin viittaa siihen, että Neuvostoliiton armeijalla oli 1941 hyökkäysasemat [54].

Kun Suomen toiminta 1941–44 oli haittana liittoutuneiden sodankäynnille, niin oli yhdentekevää, mitkä sen syyt olivat. Suomi oli vihollinen ja oli esitettävä kielteisessä valossa.

Jos historiankirjoituksessa olisi tuotu esiin mainitut syyt ja Neuvostoliiton välinpitä- mätön suhtautuminen kansainväliseen oikeuteen sekä sen todelliset tarkoitukset, niin ei ehkä olisi sanottu, että karjalaiset menettivät kotiseutunsa ”rangaistukseksi” siitä, että Suomi oli ”hyökkäävä” ja oli samalla puolella kuin ihmiskuntaa uhkaava Saksa.

Itä-Euroopan kohtalosta puhuessaan Willmott sanoi, että sodan loppuvaiheessa län- siliittoutuneet olisivat vain asein voineet estää Neuvostoliiton järjestelyt valloitetuilla alueilla eikä heillä ollut syytä riskeerata suhteita Neuvostoliittoon.

Heillä ei ollut mitään velvoituksia, sillä ”vähäisemmät akselivallat” olivat liittoutuneet Saksan kanssa eikä Tšekkoslovakia ollut puolustanut itseään.Puolasta kirjoittajan oli varmaan vaikeata sanoa mitään, sillä Puolan kohtalo ilmeni tappioluvuista 5400000 [55].

Kirbyn mukaan Liettua menetti väestöstään 15 %,Viro 25 % ja Latvia 30 % [56]. Kirby ilmoittaa suomalaisten tappioluvuksi 86 000, joka on yli 2 % väestön lukumäärästä ja todellista lukumäärää pienempi.

Virheet ja vaikeneminen ilmaisevat asenteita

1990-luvulla ilmestyneissä kirjoissa on Suomen sota ja tilanteet käsitelty asiallisesti ja osittain laajasti, joskin entiseen tapaan useita virheitä esiintyy ja tärkeistä asioista vaietaan. Saatetaan todeta, että Neuvostoliitto hyökkäsi 1939 pientä naapuriaan vas- taan, joskin – kuten aikaisemmin – annetaan myös hyökkääjää ymmärtävä selitys. Neuvostoliitto halusi parantaa puolustuslinjoja [57] ja tavoitteli entisiä ”omistuksia” ta- kaisin [58]. Kirjoittajat eivät huomaa,että Suomi oli ollut vain lyhyen ajan (1809-1917) Venäjän yhteydessä ja silloinkin autonominen ja että Suomi ei ollut koskaan todella ollut venäläisen hallinnnon alaisena lukuunottamatta Uudenkaupungin rauhassa menetettyä aluetta (1721–1812).

Myöskään Baltia ei ollut vanhastaan venäläinen. Gilbert oli 1979 maininnut, että suo- malaiset, baltit ja puolalaiset olivat läntisiä, mutta hänkään ei kertonut, että Suomella oli ollut perustuslaki [59].

Vaikka Neuvostoliittoa arvostellaan [60], niin tapahtumia arvioidaan pikemminkin Neuvostoliiton kuin Suomen kannalta. Sota ei mennyt Neuvostoliitolta niin hyvin kuin oli aiottu. Hyökkääjälle se tuli kalliiksi; niinpä suurvallan ylpeys vaati voittoa,ja kirjoit- tajat toteavatkin, että Suomen tappio oli varma. Joku kirjoittaja sanoi Suomen antau-tuneen (1940, 1944) [61], mikä oli väärä termi puhuttaessa rauhanteosta. Talvisodan aikainen myötätunto tulee ehkä ilmi peitetysti, kun sanotaan, että Suomi osoitti odot- tamatonta vastarintaa ja todetaan, että Neuvostoliitto aloitti sodan rauhanomaista naapuriaan vastaan.

Sodan tulosta 1940 pidetään Neuvostoliiton kannalta epäviisaana sikäli, että Suom- en oli turvauduttava Saksaan. Varsin usein myönnetään, että vaikka Neuvostoliiton motiivit olivat välistä epäselvät, se ilmeisesti aikoi liittää Suomen Neuvostoliittoon. Molotov oli sanonut Liettuan uuden hallituksen ulkoministerille, että Liettua ja muut Baltian valtiot samoinkuin Suomi tulisivat liittymään Neuvostoliiton kunniakkaaseen perheeseen. Neuvostojärjestelmä tulisi valtaamaan koko Euroopan [62]. Davies huomautti, että Suomen osalta länsivaltojen oli todettava – toisin kuin Puolan osalta –, että Stalinin toimet eivät olleet oikeudenmukaisempia kuin Hitlerin [63].

Suomen tapahtumia käsiteltäessä myös historiankirjoittajat tekivät useita virheitä. Vielä tavallisempaa oli, että Suomi unohdettiin monissa tärkeissä vaiheissa. Täten lukija ei saanut oikeata kuvaa. Suomen tapahtumat poikkesivat usein muiden valtioi- den ratkaisuista, mutta kirjoittajat eivät raskauttaneet tekstiään selostamalla niitä.

Suomen maineeseen tämä menettely vaikutti kielteisesti. Liittoutuneet - ja varsinkaan Neuvostoliitto - eivät välittäneet erottaa Suomea Saksan liittolaisista, kun sitä sanot- tiin akselivallaksi tai jopa satelliitiksi, Tällöin unohdettiin, että mitään liittoa ei ollut ja että Suomella oli samanlainen demokraattinen hallitus kuin ennen sotaa. Weinberg myönsi, että Suomella oli vakaa demokraattinen järjestelmä [64]. Willmott taas sanoi, että Suomi oli liittoutunut Saksan kanssa,ja hän puhui Suomesta Saksan liittolaisena [65]. Yleensä ei mainittu,että suomalaiset parhaansa mukaan välttivät myönnytyksien tekemistä Saksalle.

Kun Suomen sanottiin antautuneen tai vähäteltiin talvisotaa ja jatkosotaa,niin taustal- la on vakaumus, että pienen valtion täytyi tulla nujerretuksi. Samalla kun kirjoittajat korostavat brittien päättäväisyyttä hädän hetkellä eli vuoden 1940 paniikin aikana, ei tule mieleen ihmetellä, mitä Suomi – silloinen asukasluku 3,7 milj. – koki, kun vastus-tajina oli suuri osa maailmaa, ei sen oman ratkaisun takia, vaan koska Neuvostoliitto oli maahan hyökännyt ja Iso-Britannia oli sille julistanut sodan.

 Ilmeisesti ei käsitetty,mitä kauhu Neuvostoliittoa kohtaan vaikutti suoma- laisten ratkaisuihin. Virheet osoittavat Suomen vähättelyä. Kun Suomen itsenäisyyden luultiin päättyneen 1939 (Seton-Watson) tai sanottiin, että Suomi 1955 tuli itsenäiseksi (Gilbert), niin on pidetty yhdentekevänä, mitä pienestä valtiosta sanotaan.

Suomen taisteluille ei ole juuri tilaa uhrattu. Kun puhutaan odottamatto- masta vastarinnasta,niin annetaan tavallaan tunnustus Suomen armeijal- le, mutta syitä mielellään etsitään puna-armeijan puutteista tai ankarasta talvesta. Weinberg kiinnitti huomiota siihen, että suomalaiset 1942 kieltäy-tyivät hyökkäämästä Leningradiin pohjoisesta, mutta hän näyttää oletta- van sen johtuvan Saksan resurssien puutteesta eikä Suomen päätöksestä olla hyökkäämättä [66]. Puhuessaan saksalaisten joukkojen karkottami- sesta Lapista Weinberg sanoi puna-armeijan yhtyneen suomalaisiin [67], mitä ei liene missään tapahtunut.

Historiankirjoittajien virheet koskivat usein tärkeitä asioita. Nimenomaan talvisodan rauhanteko ja välirauha 1944 eivät merkinneet antautumista eikä Suomea miehitetty. Englantia lukuunottamatta Suomi oli Euroopassa ainoa sotaa käyvä maa, jota ei miehitetty, sillä suuri osa Neuvostoliittoa oli vallattu. Miehityksen välttäminen pelasti Suomen demokratian ja ehkä koko valtion ja kansan.

Suomen tuomitseminen hyökkääjäksi ja suomalaisten menetysten sanomi- nen rangaistukseksi oli tietämättömyyttä tai ulkokultaisuutta ja oli osoitus siitä, että oman vastustajan ideologia nähtiin ihmiskunnan suurimmaksi vaaraksi ja liittolaisen teot minimoitiin.Suomen maine ja poliittinen asema vuodesta 1941 Neuvostoliiton hajoamiseen on tästä kohtuuttomasti kärsinyt.

Suomen historia ”pienten” ja ”sorrettujen” kansojen muotissa

Myös nationalismin historiassa Suomi yritetään pakottaa samaan kaa- vaan näennäisesti samassa asemassa olleiden kansojen kanssa. Tutkijoille esimerkiksi on vaikeata ymmärtää,että Ruotsissa ja Suomessa ei ollut feo- daalilaitosta ja että siis talonpojat,tilattomat ja palveluskunta olivat vapai- ta. Vielä vaikeampaa on käsittää, että Suomen asukkailla oli oikeus – suo- menkielisiä talonpoikia myöten – olla edustettuina Ruotsin valtiopäivillä useiden satojen vuosien aikana.

Hugh Seton-Watson väitti, että autonomisessa Suomessa maanomistajat olivat melkein yksinomaan ruotsinkielisiä [68]. Benedict Anderson luuli, että 1809 viralliseksi kieleksi tuli venäjä [69].Eric Hobsbawm piti Aleksan- teri II:n patsasta senaatintorilla Suomen osoituksena lojaalisuudesta tsaa- rin valtakunnalle, vaikka se merkitsi huomiota Suomen suuriruhtinaalle, joka oli kutsunut koolle Suomen valtiopäivät  [70]. Täten vähäteltiin Suo- men kansan edellytyksiä kansallistietoisuuteen ja kansalliseen kypsyneisyyteen.

Äskettäin ilmestyi Oliver Zimmer’in teos Euroopan nationalismista 1890– 1940 [71]. Teos käsittelee nationalismia valikoiden. Suomi ei ole edes indeksissä. Zimmerin kirjassa Suomi esiintyy vain vuoden 1942 tilannetta kuvaavassa kartassa, jossa Suomi esitetään akselivaltojen liittolaisena.

Pienen kansan yksilöllisyyttä ei tunnusteta

Edellä olevat esimerkit osoittavat, että Suomi niputettiin vastaavilta näyt- tävien valtioiden joukkoon. Koska Suomi oli erilainen,mainittu asenne teki sille vääryyttä.Suomi oli demokratia ja sitä vastaan hyökkäsi Neuvostoliit- to,joka ei onnistunut sitä valtaamaan eikä miehittämään.Suomi oli Saksan myötäsotija,mutta ei tehnyt myönnytyksiä kansallissosialismin ideologialle eikä liittoutunut Saksan kanssa.Suomi Neuvostoliiton etupiiriin jätettynä pysyi itsenäisenä valtiona ja solmi vahvat suhteet länteen. Tässä suhteessa Kirby totesi Suomen olevan erikoisuus, an oddity, jolla oli oma erikoissuh- teensa Moskovaan, mutta samalla hyvin toimiva läntinen demokratia [72].

Kirjoittajat eivät pysähtyneet toteamaan,että selityksenä oli Suomen histo- ria edellisiltä vuosisadoilta ja sotien välinen demokratia sekä talvisodan henki,taistelutahto ja taitavuus selviytyä mahdottomilta näyttäneistä tilan- teista, niin että kansan päätehtävä, itsenäisyyden säilyttäminen onnistui. Anglosaksiset historiankirjoittajat eivät ole arvioinneissaan Suomea siitä juuri palkinneet.

Kun länsiliittoutuneet päättivät, että Saksa ja kansallissosialismi olivat pa- himmat viholliset, niin se ratkaisi Suomen kohtalon moniksi vuosikymme- niksi tulevaisuudessa. Ne eivät yrittäneetkään selvittää,miten raskas talvi- sodan rauha oli ja ne pysyivä kylminä karjalaisen heimon kohtalolle. Stali- nin kyyniset sanat Edenille ja Hitlerin lausumat Saksan ollessa häviämässä [73] osoittavat, että Suomen tuhoa pidettiin selviönä.

Kun Stalin väitti,että Suomi ei voisi pysyä poissa Saksan ja Neuvostoliiton välisestä sodasta, ja kun Neuvostoliitto yritti eliminoida Suomen talviso-dalla, niin se teki itse Suomen vihollisekseen. Suomi ei olisi kestänyt kah- den suurvallan taistelua maaperällään. Liittoutuneet eivät hyväksyneet Suomen erillissotaa.Välttyäkseen syyllisyydeltä Suomen olisi pitänyt antaa Neuvostoliiton tuhota maa ja kansa.

Politiikassa ja historiankirjoituksessa pieni kansa voitiin vaikenemalla ja vääristelemällä siirtää historian epäpyhille lehdille. Sen olemassaolo painoi vähän suurvaltojen etujen rinnalla.

Tämän takia Karjalan kysymystä ei ole lännessä tai se esitetään anakro-nistisesti: Suomi oli syyllinen, koska se 1941 yritti turvata oman valtion ja palauttaa karjalaisille sen ikivanhan kotiseudun, jonka Neuvostoliitto oli 1940 siltä sodalla riistänyt. Itse asiassa vain Weinberg kiinnitti huomiota karjalaisiin pakolaisiin [74].

Suomi Euroopan ainoa demokratia sodassa kommunismia vastaan

Kun sotasyyllisyyskysymystä syksyllä 2005 käsiteltiin Helsingissä, niin Suomen hyväksi esitettiin monia vanhoja ja uusia tietoja. Neuvostoliiton entinen Suomen suurlähettiläs Juri Derjabin piti kiinni siitä, että suomalai- set olivat olleet hyökkääjiä ja siis syyllisiä, koska he olivat rikkoneet kansainvälisen rauhansopimuksen, Moskovan rauhan [75].

Derjabin sanoi, että Stalinin hyökkäys Suomeen ei oikeuttanut Suomea ryhtymään hyvityssotaan. Hänelle ei ollut kansainvälisen oikeuden eikä moraalin ongelma, että Neuvostoliitto hyökkäämällä Suomeen rikkoi Tarton rauhaa 1920 ja hyökkäämättömyyssopimusta vastaan.

Suomeen suhtauduttiin ikäänkuin se olisi ollut lähes merkityksetön. Eikö riittänyt, että suomalaiset hoitivat asiansa niin hyvin kuin suurvaltojen edunvalvonnalta kykenivät? Eikö merkinnyt mitään, että Neuvostoliiton ja kommunismin länsiraja ei 1940 tullut Pohjanlahdelle ja että kesän 1944 torjuntataistelujen ansiosta kommunismin länsiraja ei ollut Tornionjoki [76].

TIETEESSÄ TAPAHTUU 14 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5/2006

Länsimaiden historiankäsityksissä kansallissosialismi ja sen edustajana Saksa nähtiin suurempana pahana kuin kommunismi ja Neuvostoliitto, joita vastaan alkoi tosin kylmä sota noin 1946. Tässä sodassa kamppailua käytiin taloudellisena, poliittisena ja ideologisena kilpailuna, asevaruste- luna – myös ydinsotaa varten – ja salaisena sodankäyntinä. Tätä viholli-suutta ei tarkoituksellisesti sovellettu toisen maailmansodan aikaan, ja Neuvostoliitto-Venäjä säilyi kevään 2005 Moskovan voitonjuhlaan saakka kunnioitettavana taistelutoverina, joka oli kärsinyt raskaimman taakan epähumaanisen natsismin kukistamisessa ja siten oli ansainnut valtavat aluelaajennukset ja vahingonkorvaukset.

Kommunismin rikoksista alettiin pian sodan jälkeen puhua rautaesiripun länsipuolella. Gilbert mainitsi, että Hrustšev 20. kommunistisen puolueen kokouksessa 1956 lopetti Stalinin ajan paljastamalla hänen hallintonsa rikolliset piirteet [77]. Tämä tuskin vaikutti siihen, miten Suomeen suhtau-duttiin. Tunnettu Kommunismin musta kirja antoi runsaasti tietoa kommu-nismin ja sen päämaan rikoksien laajuudesta. Niitä ei ole asetettu yhteyteen toisen maailmansodan loppuselvittelyn kanssa.

Asiasta on tullut ajankohtainen, kun Euroopan neuvoston päätöslauselmas- sa 1481 tammikuussa 2006 tuomittiin kommunistivaltioiden ihmisoikeusrikko-mukset, joiden katsottiin perustuneen luokkataisteluteoriaan ja proletariaatin diktatuuri -periaatteeseen. Päätöslauselman suomalainen vastustaja Mikko Elo (sos.dem.) sanoi, että kommunismilla oli natsismin kukistamisessa sel- vä rooli ja että Stalin oli 1945 hyväksytty henkilö, kun taas natseja ei hy- väksytty koskaan. Tämän ajattelun mukaan liittoutuneiden keskuudessa oli yhteisesti päätetty, mitkä ihmisoikeusrikkomukset tuomittiin ja mitkä hyväksyttiin [78].

Päätöslauselman vastustaja Elo sanoi,että vain historiantutkijain tulisi kä- sitellä asiaa. Edellä tässä artikkelissa on käynyt ilmi, miten historioitsijat ovat asiaa käyttäneet omien väitteidensä tueksi.

Suomen valtio ja Suomen maine toisessa maailmansodassa

Mitä Suomen valtio on tehnyt antaakseen kansainväliselle lukijakunnalle suomalaisen näkemyksen Suomen asemasta toisessa maailmansodassa? Miehitetyissä maissa ei ollut mahdollisuutta puhdistaa sodan ajan hallitus- ten mainetta eikä kansallissosialismin kannatus oikeuttanut sitä. Suomes- sa sodan syitä tuotiin sotasyyllisiä tuomittaessa esiin, mutta valvontako- missio esti asian käsittelemisen alkusyistä lähtien. Uuteen ystävyyspolitiik- kaan ei sopinut syyllisyyskysymyksen käsittely puolueettomasti.

Yleiseen mielipiteeseen lännessä eivät suomalaiset siis pystyneet vaikutta- maan.Taitavalla ja sinnikkäällä politiikalla ja yksityisten suomalaisten län- tisillä suhteilla Suomi saavutti aseman, jossa se hyväksyttiin puoli-itsenäi-seksi, kunnes hämmästyneenä todettiin sen kehittyneen pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Suomen maineeseen kuitenkin vaikuttavat vielä ilmei- sesti sodan ajalta periytyneet ennakkoluulot ja moraaliset arvostukset.

Kun aikaa on kulunut 60 vuotta, Neuvostoliitto on hajonnut ja julkisesti on todettu Stalinin rikokset ja kommunistisen järjestelmän aiheuttamat tuhot, Suomen valtio voisi kumota sotasyyllisyysoikeudenkäynnin tuomiot laitto- mina ja väärinä sekä liittää päätökseen selvityksen talvi- ja jatkosotaan johtaneista syistä ja tapahtumien kulusta.

Silloin kävisi ilmi, että Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 1939 ja että Suo- mi ei tukenut kansallissosialistista Saksaa,vaan käytti sitä hyväkseen,kävi erillissotaa sekä onnistui siinä siten, että Suomea ei miehitetty, vaan maa säilytti itsenäisyytensä. Myös olisi todettava,että karjalaista heimoa ei voi- tu rangaista kodin ja kotiseudun menetyksellä 1939-40 vedoten siihen,että Suomi 1941 – suojellessaan maataan – yritti vallata karjalaisten ikivanhan kotiseudun takaisin.

Aikakirjoihin merkittävänä tapahtumana voitaisiin myös todeta, että Suomi ainoana eurooppalaisena demokratiana taisteli Neuvostoliittoa ja kommunismia vastaan todellisessa sodassa ja onnistui siinä määrin, että kommunismin länsiraja pysyi Suomen itärajalla.

Pienet valtiot ja Euroopan unioni

Suomen ja monien pienten valtioiden tarina toisen maailmansodan aikana osoittaa, miten vaikea ja usein lähes toivoton keskisuurten ja pienten valti- oiden asema oli suurvaltojen ja supervaltojen määrätessä tapahtumien ku- lun. 1800-luku oli ollut harvojen suurvaltojen loistoaikaa, ja toisen maail-mansodan jälkeen luultiin, että supervallat määräisivät kehityksen suun- nan, niin että kansallisvaltioiden aika olisi ohi. Sodan suuret tuhot herätti- vät kuitenkin maanosan läntisen osan huomaamaan, että sodat Euroopas- sa olivat liian vaarallisia, ja Ranskan, Saksan ja Italian sekä Benelux-mai- den liitosta kehittyi Euroopan unioni,jonka toivotaan turvaavan maanosan suuret ja pienet valtiot.

Huomattava yhteisö, jolla on sama arvopohja kuin sen jäsenillä, on ainoa tae siitä, että pieni valtio ei joudu yksinään taistelemaan olemassaolostaan.


TIETEESSÄ TAPAHTUU 15 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5/2006


VIITTEET

[1] John Lewis Gaddis, Russia, the Soviet Union, and the United States: An Interpretative History.New York: John Wiley and Sons, Inc.,1978, 139-141, 149.

[2] John Hutchinson,”Myth against myth:the nation as ethnic overlay.” Na- tions and Nationalism. Volume 10, Part 1/2, January/April 2004, 109-123. Hutchinson on ollut m.m. toimittamassa teosta John Hutchinson& Anthony D. Smith, Ed.,Nationalism. Oxford Readers,Oxford University Press, 1994.

[3] William A. Wilson, Folklore and Nationalism in Modern Finland. Bloomington and London: Indiana University Press, 1976.

[4] Hutchinson, 114-115.

[5] Hugh Seton-Watson,Nations & States.An Enquir into the Origins of Na- tions and the Politics of Nationalism. London: Methuen&Co.Ltd,1977, 448. Seton-Watson oli Venäjän historian professori Lontoon yliopistossa(School of Slavonic and East European Studies).

[6] Seton-Watson, 268-269.

[7] Gaddis, 156. Stalin oli sanonut Anthony Edenille, että tarkoituksena oli palauttaa Venäjän entiset rajat.

[8] A History of the Modern World. Tässä käytetty ruotsinnettua teosta R. R.Palmer, Nya tidens världshistoria 1-2.Utgiven under redaktion av Tor- vald Höjer.Stockholm: AB Svenska Bokförlaget. Andra tryckningen, 1961.

[9] Felix Gilbert, The End of the European Era, 189 to the Present. The Norton History of Modern Europe.General Editor Felix Gilbert. New York: W.W.Norton & Company. Inc, 1979 (1970). Gilbert (s.1905) oli 1930-luvulla muuttanut Yhdysvaltoihin.

[10] René Albrecht-Carrié,A Diplomatic History of Europe since the Cong- ress of Vienna.London:Methuen,1965. (First published 1958.) Myöhemmin Columbia’s School of International Affairs.

[11] W.N.Medlicott, British Foreign Policy since Versailles 1919-1963. London: Methuen & Co. Ltd, 1968.

[12] The New Cambridge Modern History.Volume XII. The Era of Violence 1898-1945.Ed.By David Thomson.Cambridge at the University Press,1960, 71-73, 88.

[13] The Times Atlas on World History (1986) on kylläkin esittänyt kartas- sa karjalaisten evakuoimisen. Marjatta Hietala, ”Myytti periferisestä Suomesta”. Kleio. Erikoisnumero 1991, s..5.

[14] Palmer II, 334.

[15] Ibid. 238.

[16] Myöskään Puolan kiistanalainen alue Curzon-linjan itäpuolella, jonka liittoutuneet olisivat antaneet 1919 Venäjälle ja jonka Puola silloin valtasi ja 1947menetti,ei ollut venäläinen, vaan valkovenäläinen tai ukrainalainen ja oli kuulunut itäänpäin laajaan Puola-Liettuan valtakuntaan. Palmer II, 347.

[17] Ibid. 334; Medlicott, 239; Albrecht-Carrié, 544.

[18] Historia Mundi. Ein Handbuch der Weltgeschichte in zehn Bänden. Bern und München: Francke Verlag, 1961. Das 19. unc 20. Jahrhundert. Zehnter Band. Anton Ritthaler, Chronik 1919-1945, 715. Suomen tapahtumista 1941 ja 1944 ei ole mainintaa.

[19] Gilbert, 338.

[20] Ibid. 384-385.

[21] Albrecht-Carrié, 544-545.

[22] Ibid. 557.

[23] Ibid. 569, 589-590.

[24] Das neue Fischer Lexicon in Farbe. Band 3. Frankfurt am Main: Fischer Taschenbuch Verlag GmbH, 1981, hakusana Finnland.

[25] Albert Seaton, The Russo-German War 1941-45. New York: Praeger Publishers, Inc. Second Printing, 1972, 461.

[26] Palmer II, 338.

[27] Ibid. 344, 349.

[28] Ibid. 350.

[29] Ibid. 352.

[30] Medlicott, 238-239.

[31] Ibid. 253.

[32] Ibid. 275.

[33] David Kirby, The Baltic World 1772-1993. Europe’s Northern Peri- phery in an Age of Change. London and New York: Longman, 1995, 367.

[34] Gilbert, 407.

[35] The New Cambridge Modern History XII, 73-74.

[36] Gilbert, 405.

[37] Norman Davies, Europe. A History. Oxford University Press, 1996, 1087-1088.

[38] Albrecht-Carrié, 660.

[39]Seaton,The Russo-German War 1941-45.Suurlähettiläs René Nybergin kirja-arvostelun mukaan on äskettäin ilmestynyt teos Alan Palmer, Nor- thern Shores. A History of the Baltic Sea and its Peoples. (kustantaja John Murray),jossa jokseenkin totuudenmukaisesti esitetään Itämeren ympäris- tön kaikkien kansojen historiaa ja merkkitapahtumia. Sellaisista teoksista voidaan saada selvää myös pienten kansain luonteesta ja historiasta, mut- ta ne tiedot eivät siirry suurelle yleisölle. Helsingin Sanomat 4.2.2006,C 2, ”Itämeri ulkopuolisin silmin”.

[40] Seaton, 10-11, 66.

[41] Ibid. 12-13, 39, 157.

[42] Ibid. 66-69.

[43] Ibid. 39.

[44] Ibid. 95, 157.

[45] Ibid. 160, 167

[46] Ibid. 433, 440, 460-466. Seaton mainitsi Hitlerin sanoneen (440), että saksalaisten vetäytyminen kauhistuttaisi suomalaiset, jotka Laatokan ran- nalla taistelivat epätoivoisesti elämästään ja olemassaolostaan kansana.

[47] Ibid. 461, 465. Seatonin mukaan Stalin oli Teheranissa joulukuussa 1943 suostunut Rooseveltin ja Churchillin vaatimukseen, että Suomi säilyttäisi itsenäisyytensä.

[48] Ks. edellä s. 7, Albrecht-Carrié, 544-545.

[49] H.P. Willmott, The Great Crusade. A New Com

TIETEESSÄ TAPAHTUU 16 TIETEESSÄ TAPAHTUU 5/2006 plete History of the Second World War. London: Penguin Group. Michael Joseph, 1989. S. 65-66.

[50] Willmott, 383; Weinberg, 271, 462-463, 659-660.

[51] Willmott, 385.

[52] Norman Davies, Europe. A History. Oxford-New York: Oxford University Press, 1966. S. 1003; Weinberg 902.

[53] Willmott, 69.

[54] Willmott (138) tosin sanoo, että Neuvostoliiton ja Suomen välillä oli sotatila 25.6. jälkeen, koska Neuvostoliitto oli pommittanut Suomen kaupunkeja; Davies, 1000.

[55] Willmott, 382,477.

[56] Kirby, The Baltic World 1772–1993. 1995. S. 376-377. Hän ei tosin erittele, mistä menetyksistä oli kysymys.

[57] Howard – Louis 112; Willmott 65; Weinberg 134. Ks. edellä nootit 14, 19.

[58] Willmott 65. Saksa oli suostunut siihen, että entiset Venäjän omistuk- set kuuluivat Venäjän etupiiriin. Saksan voitto ensimmäisessä maailman-sodassa oli luonut pohjan Baltian valtioiden ja Suomen itsenäisyydelle. Hobsbawm, 59, sanoo, että Saksan-Neuvostoliiton sopimuksen mukaan Neuvostoliitto miehitti ne tsaarin valtakunnan eurooppalaiset osat, jotka oli menetetty 1917-1918 paitsi Länsi-Puolaa ja Suomea, jota vastaan Stalin kävi kömpelön ja epäonnistuneen talvisodan.

[59] Gilbert, 99-100.

[60] Howard – Louis, 112, 125-126; Willmott, 65-67, 70; Weinberg, 134; Kirby, 354-355.

[61] Howard, 112; edellä Palmer II, 344.

[62] Kirby, 357.

[63] Davies, 1003. Liittoutuneet muistelivat sitä, että ensimmäisen maail-mansodan jälkeen Puola ei ollut tyytynyt niiden suosimaan Curzon-linjaan.

[64] Weinberg ,184.

[65] Willmott, 70, 383, 474( ”vähäisemmät akselivallat”; Vrt. Howard –Louis, 126.

[66] Weinberg, 410.

[67] Ibid. 703-704.

[68] Seton-Watson, 71-73.

[69] Benedict Anderson, Imagined Communities. Reflections on the Origin and Spread of Nationalism. London: Verso Editions and NLB, third im- pression 1986, 72. Näin siitä huolimatta, että hän käytti minun kirjaani, Aira Kemiläinen,Nationalism. Problems concerning the Word, the Concept and Classification (1964), jossa selvästi sanoin, että ruotsi oli edelleen virallinen kieli.

[70] E. J. Hobsbawm, Nations and Nationalism since 1780. Cambridge: Canto Edition, 1991, 86-87.

[71] Oliver Zimmer, Nationalism in Europe, 1890-1914. Basingstoke – New York: Palgrave Macmillan, 2003. Vrt. XIV.

[72] Kirby, 378.

[73] Ks. Gaddis, 156; Seaton, 440, 443.

[74] Weinberg, 106.

[75] Historian Ystävä 1/2006, 3. ”Sotasyyllisyydestä yhä suuret näkemyserot.”

[76] Tämän on maininnut Kirby, 378.

[77] Gilbert, 407.

[78] Ks. Esim. Suomen Kuvalehti 5/2006, 16-17. Kirjoittaja on yleisen historian professori emerita Jyväskylän yliopistossa.