Lappeenranta 11.09.1998

Risto Koivula

Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto, Konetekniikan osasto
Risto.Koivula@tut.fi

Etelä-Karjalan Kesäyliopiston kurssin Tieteenfilosofia harjoitustyö v. 1998

Hyväksynyt: Sami Pihlström

MATERIALISTISEN DIALEKTIIKAN TOTUUSKÄSITYKSESTÄ SOVELLETTUNA TEKNISIIN TIETEISIIN

Johdanto

Dialektinen materialismi (DM) on entisessä Neuvostoliitossa nykyiseen muotoonsa kehitetty tieteenfilosofinen lähestymistapa, joka perustuu mm. Karl Marxin, Fried-rich Engelsin ja V.I. Leninin filosofisille töille. Myöhemmistä teorioista suuri vaikutus DM:in on ollut suhteellisuusteorialla, kvanttimekaniikalla, L.S. Vygotskin ns. kulttuuri- historiallisella kielellisellä tajuntateorialla ja kaaosteorialla.

Dialektinen materialismi asettaa filosofian peruskysymykseksi kysymyksen tajunnan ja todellisuuden suhteesta sekä maailman, ns. objektiivisen todellisuuden, periaat-teellisesta tiedostettavuudesta, joihin DM olettaa johdonmukaisesti ns. tieteellisen realismin mukaisen ratkaisun: Tajunta on korkeasti järjestäytyneen materian ominai-suus, joka voi olla olemassa vain ihmisen (tai muun vastaavan ns. sosiaalisessa liike-muodossa elävän kielellisesti kommunikoivan olennon) aivoissa.Maailma on tiedostet- tavissa aistimustemme, kielen ja käytännöllisen toimintamme välittämänä ulkoisen to-dellisuuden heijastuksena tajunnassamme ilman, että esimerkiksi mitkään synnynnäi-set ”aprioriset” ikuiset ei-yhteiskunnalliset ajatusmallit voisivat tälle asettaa historialli-sesti pysyviä esteitä, tai että jotkin todellisuuden puolet olisivat ”tuomittuja” ikuisesti jäämään tiedostusprosessin ulkopuolelle.

Tieteen tehtävä on DM:n mukaan objektiivisen todellisuuden kohteiden ja ilmiöiden, erityisesti luonnon ja yhteiskunnan lakien heijastaminen ennen kaikkea teorianmuo-dostuksen kautta. Objektiivisuutta omaavat, suhteellisesti todet, sisällöltään havaitsi-jasta riippumattomat teoriat johdannaisineen toimivat käytännöllisen toiminnan suh-teellisen luotettavana teoreettisena perustana, tietona. Tietynlaisiin tutkimuskohtei-siin liittyvien teorioiden järjestelmä on tieteenala, esimerkiksi fysiikan, kemian ja bio-logian tutkimuskohteena on luonnon prosessien sisältö, matematiikan tutkimuskoh-teena ovat kohteiden määrälliset suhteet ja avaruudelliset muodot, muodollisen logiikan, joka on siis erityistiede, tutkimuskohteena on kielellisten järjestelmien muoto.

Tieteenalan olemassaolon edellytys on objektiivisentutkimus kohteen olemassa-olo, tätä edellytystä eivät DM:n mukaan täytä esimerkiksi teologia (ymmärrettynä ”ju-malien” tutkimukseksi) tai ”filosofinen antropologia” (ymmärrettynä ”ikuisen ihmisluon-non” tutkimiseksi), niissä on (ainakin DM:n mukaan) kyseessä jokin muu yhteiskunnallisen tajunnan ilmiö kuin tiede.

Tieteenalat jaetaan ensinnäkin tutkimuskohteen lainalaisuuksien tyypin mukaan ih-mistieteisiin (gumanitarnye nauki),joita ovat esimerkiksi yhteiskunta-, kieli- ja historia-tieteet sekä luontotieteisiin (jestestvennye nauki),joita ovat perusluonnontieteiden (prirodnye nauki) ohella myös matematiikka sekä informaatio-, systeemi- jne tieteet /3/.

Edelleen tieteenalat jaetaan perustieteisiin (osnovnye nauki), kuten fysikaalisiin, bio-logisiin ja yhteiskuntatieteisiin, sekä sovellettuihin tieteisiin (prikladnye nauki), kuten teknisiin, lääke-, maatalous-, hallinto-, kasvatus- jne tieteisiin, johon jakoon palataan /4/.

DM ei tunnusta kaikille tieteenaloille samanlaisen metodologian mahdollisuutta, jota ajoivat takaa esimerkiksi loogiset empiristit. Erityisesti tehdään ero materian eri liike-muotojen välillä, joita ovat ainakin fysikaalinen (laajasti), biologinen ja sosiaalinen eli yhteiskunnallinen /2/. Ylemmän liikemuodon piirissä johtavat, keskeiset, olennaisim-mat lainalaisuudet eivät palaudu eli redusoidu alemman liikemuodon lakeihin, viime mainitut ovat vain edellytyksinä,eräänlaisena kasvualustana edellisille. DM on siis ns. emergenttiä materialismia, jossa tunnustetaan periaatteellisesti uudenlaisen laadun syntymismahdollisuus materian itsekehityksessä /8/. Tämä merkitsee mm. sitä, että meillä on mahdollista olla testattua totta tietoa esimerkiksi psyykkisistä prosesseista, vaikka näiden eräänä perustana olevat biokemialliset, molekyylibiologiset rakenteet ja prosessit olisivatkin vielä suhteellisen tuntemattomia. Aivan samoin esimerkiksi ydinvoimateknologiassa olennaisten ilmiöiden puitteissa nykyinen atomiteoriamme on mitä ilmeisimmin tosi,vaikka sitten atomitason ilmiöitä edelleen selittävässä kvarkkiteoriassa ilmenisikin vastaisuu- dessa jotakin olennaista korjaamisen varaa.

Olemisen yleisimpiä, kaikille tieteenaloille yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia, kuten syy- ja seuraussuhteita, sisällöllisiä ja muodollisia (kuten informatiivisia) prosesseja, materian ja liikkeen ja näihin liittyen ajan ja avaruuden, ykseyden ja erillisyyden, mää-rän ja laadun, mahdollisuuden ja todellisuuden jne. kysymyksiä tutkivaa tieteenalaa nimitetään (objektiiviseksi) dialektiikaksi /2/.Jos jonkin dialektiikan osa-alueen ilmiöitä ja lakeja onnistutaan formalisoimaan ja matematisoimaan, syntyy uusi erityistiede. Näin tapahtui mm. syy ja seuraus sekä sattuma ja välttämättömyys -kategoriapareihin liittyen kaaosteorian syntyessä.

DM ei sulje silmiä erilaisia yhteiskunnallisia etuja heijastavien ideologioiden vaikutuk- selta tietojemme piirissä eikä myöskään tieteessä /2/. Tieteellinen tiedon aukkopaikat täytetään, halusimme sitä tai emme, todistamattomilla ideologisilla selityksillä esimer-kiksi kokonaisvaltaisen fysikaalisen maailmankuvan, ihmiskuvan tai yhteiskuntakuvan muodostamiseksi, jotka osaltaan ohjaavat uuden tieteellisen tiedon etsintää. Fysikaa-lisen maailmankuvan, ihmiskuvan ja yhteiskuntakuvan muutokset ovat aloillaan tie-teellisiä vallankumouksia, joissa edellisen kuvan ideologiset ainekset (ja joskus jopa osa sen avulla kerätyistä tosiasioistakin) kumotaan (dia- lektisesti) ja korvataan uusil-la, aikanaan mitä todennäköisimmin myös joiltain osin ahtaiksi käyvillä asettamuksilla. /6/ Luontotieteissä ideologia on eriytettävissä tieteellisestä tiedosta helpommin, sen sijaan ihmistieteissä (jotka toki nekin voivat saavuttaa objektiivista tietoa) ideologisten etunäkökulmien vaikutus on väistämätön; me tiedämme,että tieteellisen ja ideologisen tiedon raja on olemassa, mutta vasta historiallisesti todentuu, missä se esimerkiksi juuri nyt sijaitsee /2/.

Tarkastellessaan objektiivista todellisuutta tieteellisesti jonkun intressiryhmän kannal-ta yhteiskuntatieteen on perusteltava tieteellisesti ”puolueellisuutensa”/2/, jotta kyseessä todella voisi olla tiede eikä esimerkiksi (vain) bisnes tai politiikka.

Uutta tietoa koskevat hypoteesit asetetaan periaatteessa aina ideologisista lähtökoh- dista, sillä ideologia on jo määritelmänsä mukaan tietoa (tai ”tietoa”), onko objektiivi-suudesta joku on vakuuttunut, mutta jota ei ole ainakaan vielä tieteellisesti osoitettu todeksi. Tieteellinen ideologia on sellainen,jossa ideologisille hypoteeseille asetetaan periaatteessa samat pätevyysvaatimukset (esimerkiksi periaatteellinen empiirinen testattavuus) kuin tieteellisillekin.

Tieteellisenä maailmankatsomuksena DM ei voi sitoutua mihinkään tiettyyn fysikaali- seen maailmankuvaan (joista ns. big bang on nykyisin vallitseva), puhumattakaan, että se ryhtyisi luomaan erityistieteistä riippumatta ”omaa” maailmanmalliaan, kuten tekivät aikanaan ns. luonnonfilosofiat /3/.

Tieteenfilosofiahan juuri tutkii mm.eri maailmankuvien vaikutusta tiedon kehitykselle historiallisesti ja loogisesti. Tarkasti ottaen tiede ei voi ehdottoman kategorisesti sitoutua edes puhtaasti yhteiskunnalliseen psyykemalliin, sillä esimerkiksi psykologi-assa ja psykiatriassa on konkreettisen tutkimuksen kysymys, voisiko esimerkiksi jol-lakin poikkeavuudella olla geneettisiä syitä. Todistamisvelvollisuus on kyllä synnyn-näisten psyykkisten ilmiöiden olemassaolon olettajalla /11/, ja ilman muuta selvää on, että sellaisista ”tiedosta” sosiaalisesti omaksutun kanssa kilpailevana olisi tiedostus-prosessin kannalta ja muutenkin pelkkää harmia. Biologiseen ja sosiaaliseen liike-muotoon kuuluvat ilmiöt voidaan kuitenkin kategorisesti erottaa toisistaan, sillä yhteis-kunnalliset lainalaisuudet eivät ole mitään yksilöllisen tajunnan lainalaisuuksien ”kuvia”, vaan pikemminkin päin vastoin /2/.

Tarkasti ottaen objektiivisen tieteellisen löydön merkitys varsinkaan luontotieteissä ei juuri riipu siitä, mitä alunperin ideologisesti on lähdetty etsimään,eikä siitäkään kenen etuja tai ennakkooletuksia se lyhyellä tähtäyksellä tukee, ja kenen heikentää: Mende-lin ja Pasteurin löydöt vahvistivat ensi vaiheessa aikansa kreationistien, luomisoppiin uskovien,ideologisia asemia (mikä oli ainakin Mendelin tarkoituskin),sillä nimenomaan aikansa tieteellisen,periaatteellisesti testattavissa olevan,maailmankuvan kannattajat uskoivat tuolloin yksinkertaisten olioiden alkusyntyyn ja hankittujen ominaisuuksien periytymiseen (voidakseen olla turvautumatta mielestään vielä epätyydyttävämpiin selityksiin), mutta olivat sillä kertaa väärässä.

Ideologioiden suhteen on siis syytä olla tieteessä vapaamielinen. Pahin ajateltavissa oleva mahdollisuus kuitenkin on, että nimenoman tieteellinen maailmankatsomus työnnettäisiin hallinnollisterroristisin keinoin vaikkapa hyvinkin tilapäisesti sivuraiteelle.

Dialektinen logiikka tieteenä ajattelun kehityslaeista ja suhteesta todellisuuteen

Ajattelun yleisimpiä liikelakeja sekä sen ja todellisuuden keskinäisiä suhteita tutkivaa tieteenalaa nimitetään dialektiseksi logiikaksi.Lyhyt filosofian sanakirja /5/ määrittelee seuraavasti:

”Dialektinen logiikka on tiede ajattelun yleisistä laeista ja liikevoimista, objektiivisen todellisuuden tiedostamisen teistä tieteellisen ajattelun keinoin, tiede, joka tutkii filo-sofisten kategorioiden keskinäisiä suhteita. Dialektista logiikkaa ei ole olemassa ilman dialektiikkaa, oppia kehityksen yleisimmistä lainalaisuuksista.Dialektisen logiikan pää- kysymys on kysymys totuudesta ja sen saavuttamisen teistä. Se kartoittaa perusvaa-timukset, joita ajattelun tulee seurata kutakin kohdetta tutkittaessa. Näitä ovat vaati-mukset kohteen objektiivisesta tarkastelusta kaikkine ominaisuuksineen, yhteyksi-neen ja suhteineen, liikkeessä olevana, kehittyvänä. Dialektinen logiikka alleviivaa ihmisten käytännöllisen toiminnan määräävää roolia materiaalisten objektien tiedos-tamisessa, vain käytäntö mahdollistaa näiden kohteiden eriyttämisen todellisuuden ilmiöiden loputtomasta virrasta, osoittaa niiden ihmiselle merkittävät ominaisuudet, todentaa, missä määrin oikein ne on ajattelussa tiedostettu.”

”Todella tunteakseen kohteen on hallittava, tutkittava sen kaikki puolet ja ”välitykset”, tämä on tärkeintä. Toiseksi dialektinen logiikka edellyttää, että kohde on tiedostettava sen kehityksessä, itseliikunnassa. Kolmanneksi inhimillisen käytännön tulee sisältyä kohteen ”täydelliseen” määrittelyyn niin totuudellisuuden kriteerinä kuin kohteen suhteen määrittäjänä (opredelitel) siihen, mikä on hyödyllistä ihmiselle. Neljänneksi dialektinen logiikka opettaa, että ”abstraktia totuutta ei ole”, totuus on aina konkreettinen” (Lenin).

”Dialektisen logiikan tärkeä periaate on tarkastella ilmiöitä vastakohtien ykseytenä, mitä ilman on vaikea saada käsitystä niiden omalakisesta kehityksestä, päästä niiden olemukseen. Dialektinen logiikka on ”ristiriitojen logiikkaa” se tarjoaa metodin heijas-taa ajattelussa kohteiden objektiivisia ristiriitoja. Se myös paljastaa itse ajattelun risti-riitaisen luonteen, vastakkaisten puolten ja menetelmien ykseyden sen piirissä, ana-lyysin ja synteesin, induktion ja deduktion, abstraktin ja konkreettisen, loogisen ja historiallisen (sekä empiirisen ja rationaalisen, RK). Tiede pyrkii objektiiviseen totuu-teen, kiinnittäen tiedostuksen tulokset ajattelumuodoiksi: käsitteiksi, lauseiksi, päätel-miksi (ja teorioiksi, RK). Näiden muotojen tutkimus on aina ollut logiikan tehtävä.

Dialektinen logiikka ei tarkastele näitä ajattelumuotoja muuttumattomina, toisistaan erillisinä, vaan keskinäisessä yhteydessä,liikkeessä. Ajattelumuodot ovat aina sisältö- pitoisia, ne muuttuvat inhimillisen tiedon tunkeutuessa syvemmälle ulkoisen maailman kohteisiin ja ilmiöihin ja paljastaessa tämän yhä uusia ominaisuuksia ja suhteita.”

”Dialektinen logiikka ei kumoa välttämättömyyttä muodollisessa logiikassa ,joka tutkii ajattelu-muotojen loogista rakennetta abstrahoituen niiden konkreettisesta sisällöstä. Dialektinen lo- giikka käyttää muodollisen logiikan kuten muidenkin tieteenalojen tuloksia muodostaessaan ajattelun yleisiä liikelakeja kohti totuutta.”

Termiä ´logiikka´ käytetään siis kaikista tieteistä,joiden tutkimuskohteena ovat ajatte- lun lainalaisuudet, ei vain kielellisten järjestelmien muotoa ilmaisevista muodollisista logiikoista.

´Dialektinen ristiriita´ merkitsee ennen kaikkea kehityksen sisäistä liikevoimaa, mikä se kulloisessakin konkreettisessa tilanteessa sitten lieneekin. Muodollislooginen risti-riita ei (yleensä) ole dialektisen ristiriidan heijastuma, vaan se on ristiriita kielellisessä järjestelmässä, jossa kohde on kuvattu,ja yleensä merkitsee sitä, että kuvauksessa on jotakin vialla, että se ei ole objektiivinen. Toisinkin voi olla, esimerkiksi lauseiden ”Valo on hiukkasvirtaa” ja ”Valo on aaltoliikettä” ristiriita palautuu nimenomaan hiuk-kasen ja aallon, aineen ja energian, materian ja liikkeen objektii-viseen dialektiseen vastakohtaan, ja nämä muodollisloogisesti ristiriitaiset lauseet ovat siis periaatteessa molemmat tosia (eikä tästä silti voida päätellä, että valo-opissa mikä tahansa lause olisi voimassa).DM:n mukaan ei ole olemassa materiaa ilman liikettä,eikä liikettä ilman materiaa. Toisin olettavat mm. ”kilpailevat” mekanistinen materialismi ja energetismi. Käytännössä yksi ja sama kohde, valo, oli pitkään muodollisloogisten ristiriitojen vält-tämiseksi mallinnettava kahdella eri teorialla, aalto- ja hiukkasvalo-opilla, joiden väli-nen vastakohtaisuus on sittemmin uuden ja yleisemmän teorian myötä kumoutunut.

Materialistinen dialektinen logiikka on siis ennen kaikkea käsitteen- ja teorianmuo-dostusoppia, joka ei tunkeudu muodollisten logiikoiden erityisalueelle, osoittaen kuitenkin näiden kuten muunkin tiedon suhteellisuuden. Se ei ole vaihtoehtoinen formaalinen päättelymenetelmä erityistieteille eikä anna ”oikoteitä” erityistieteellisiin tuloksiin /10/.

Dialektinen logiikka tarjoaa tieteellisen näkökulman sellaisiin yleiskäsitteisiin, katego- riapareihin, kuten ´sisältö ja muoto´, ´syy ja seuraus´, ´määrä ja laatu´, ´sattuma ja välttämättömyys´ jne., joita ilman erityistieteet eivät tule toimeen, mutta joita toisaalta yksikään erityistiede ei tyhjentävästi selitä. Nämä ovat niin sanottuja dialektisia vasta-kohtapareja, joita ei ole olemassa ilman toisiaan, ja jotka eivät ole ns. kategorisesti toisensa pois sulkevia muodollisloogisia vas- takohtia.Kahden eri käsitteen ero palau-tuu usein joidenkin dialektiikan kategorioiden väliseksi eroksi, esimerkiksi ´syy´, dia-lektiikan kategoria sekin, suhtautuu ´aiheeseen´ suurin piirtein samoin kuin ´materia´ ´informaatioon´. Materialistisen dialektiikan mukaan kategoriat ovat, kuten muutkin (todet) käsitteet,objektiivisten ilmiöiden subjektiivisia kuvia, kulttuurisesti omaksuttuja ja muun aistikokemuksemme vahvistamia malleja, tajunnassamme /10/.

Materialistista dialektista logiikkaa ei pidä sekoittaa idealistisen hegelistisen dialektii-kan kanssa, jota ansiokkaasti käsittelee esimerkiksi lähde /7/.Oppien perusero on nii- den totuuskäsityksissä: Materialistisessa dialektiikassa se on aristoteelisen korres-pondenssiteorian mukainen ajatuksen,nyt viime kädessä teorian, vastaavuus koh-teensa kanssa, hegeliläisessä dialektiikassa päin vastoin kohteen vastaavuus ajatuk-sensa, tässä tapauksessa yleensä kä- sitteensä eli ´ideansa´ kanssa, kuten ilmauksissa ´tosi saksalainen´ tai ´oikea tiedemies´ /7/.

Hegelistisenkään dialektiikan ei sinänsä tarvitse olla pelkkää humpuukia siinä mie- lessä, etteikö sen kuvaamaa ajattelua olisi kautta ai- kojen esiintynyt yhteiskunnassa, ja etteikö hegelistinen käsitteenmuodostus saattaisi olla suorastaan välttämätöntäkin kulttuurin joidenkin puolien kehitykselle, mutta se ei ole objektiivisen todellisuuden systemaattisen tiedostusproses- sin eikä siis tieteen dialektiik- kaa.

Perus- ja sovelletut tieteenalat, perus- ja soveltava tutkimus

Tekniset tieteet kuuluvat tyypillisimpänä esimerkkinä ns. sovellettuihin tieteenaloihin, niiden perustutkimuskohteena ovat teknisten järjestelmien objektiiviset lainalaisuudet. Teknisiä järjestelmiä ovat fysiikan, kemian, matematiikan ja informaatioteknologian laeille rakentuvat hyödykkeet ja tuotantovälineet.

Teknisiin tieteisiin eivät kuulu esimerkiksi lääke-,maatalous- tai taloustieteet, joiden tutkimuskohteet omaavat itsenäisen kehitysmahdollisuuden,vaikka nämäkin tieteet kuuluvat pääosin sovellettuihin tieteisiin, ja niiden tutkimus hyödyntää myös teknisten tieteenalojen kehitystä ja luo näille haasteita ratkaistavaksi /5/.

Laki on yleinen, olennainen ja välttämätön yhteys ilmiöiden välillä /12/. Tämä lause koostuu muuten yksinomaan dialektiikan käsitteistä. Teoria, sanan ns.suppeassa merkityksessä, jos se on tosi, kuvaa luonnon tai yhteiskunnan lain oikein. Lakia ei voida luoda tai hävittää muuttamatta samalla itse kohdetta joksikin olennaisesti muuk-si kohteeksi. Laki on siis objektiivinen, tajunnastamme riippumaton,mutta sen ei tarvit- se olla ikuinen, vaan se voi olla ja usein onkin,historiallinen. Sen ei tarvitse olla myös- kään deterministinen, aina välttämättä tietyllä tavalla toteutuva, vaan se voi olla, ja tarkasti ottaen lähes aina onkin, tilastollinen tai kaoottinen (tai sillä on sellainenkin puoli), se voi ilmentää myös kohteen tendenssiä, taipumusta, pyrkimystä kehittyä tiettyyn suuntaan,kuten esim. taloudelliset tai populaatiolait. /2/

Sikäli kuin määrittelemme tieteenalan tiettyyn tutkimuskohteeseen liittyvien teorioiden ym. tutkimustiedon kokonaisuudeksi, jakoa perus- ja sovellettuihin tieteenaloihin ei pidä sekoittaa tieteellisen toiminnan jakoon perus- ja soveltavan tutkimuksen sekä tuotekehityksen osa-alueisiin. Viimemainittu jako nimittäin luonnehtii tutkimuksen väli-töntä päämäärää: myös tekni- sissä tieteissä perustutkimuksen välittömänä päämää-ränä on teorianmuodostus,soveltavassa tutkimuksessa, jota tehdään myös perustieteissä, teoriat oletetaan tunnetuiksi.

Niin perus- kuin soveltavienkin tieteiden teorioiden tutkimien ja kuvaamien lainalai-suuksien tulee olla yleisiä ja välttämättömiä, jotta kyseessä todella olisivat lait, eivätkä jotkin muut ilmiöt. Tietyistä kohteeseen kohdistetuista vaikutuksista pitää olla tietyt seuraukset, usein tosin todennäköisyysjakautumien muodossa. Se,mikä sovelletuissa ja perustieteissä eroaa on se, millä perusteella jotkin ilmiöt ovat tai eivät ole olennaisia, tai jotkin ilmiöt ovat olennaisempia kuin jotkin toiset.

Perustieteissä tämä määräytyy ensisijaisesti itse tieteenalan teoriarakenteen vastai-sen kehityksen näkökulmasta, soveltavissa tieteissä puolestaan ongelmien olennai-suuden ratkaisevat tuotannolliset ja muihin hyötyihin liittyvät objektiiviset sovellutus-mahdollisuudet. Insinööritieteilijän tutkima ongelma saattaa olla perusfyysikon kanna-lta ns.marginaalinen, ja päin vastoin, joskaan mitään ehdotonta rajaa tässä ei ole, yl-lätykset ovat kaikkiin suuntiin mahdollisia. Teknisten tieteenalojen perustutkimuksen tyypillinen kysymyksenasettelu ei ole se, miten vallitsevasta asiantilasta A jossakin te-knisessä järjestelmässä päästäisiin tuotannollisesti toivottavammaksi arvioituun asi-antilaan B,se on itse teknisen ym.suunnittelun,kuten tuotekehityksen, peruskysymys.

Teknistieteellisen perustutkimuksen peruskysymys on, mitkä kaikki objektiiviset lain-alaisuudet suunnittelemissamme A:n ja B:n kaltaisissa järjestelmissä objektiivisesti ovat olemassa vaikuttaen siihen, mitä suunnitelmiemme tuloksena todella syntyy ja mitä ei,ja erityisesti onko näissä ilmiöissä jotakin sellaista,mitä emme vielä toistaiseksi tunne tai emme ole oikein mallintaneet.Soveltava tutkija tutkii,miten näitä lainalaisuuk- sia voidaan hyödyntää tuotannossa yleensä ja jossakin tietyssä konkreettisessa tuo-tantoprosessissa erityisesti. Selvää on, että perustieteissä painottuu perustutkimus, ja sovelletuissa tieteissä soveltava tutkimus ja tuotekehitys.

Perustieteenalojen joskus jopa tärkeimmäksikin tehtäväksi,erotukseksi soveltavista tieteenaloista, on usein asetettu tieteellisen maailmankuvan luominen. Periaat-teessa näin onkin jossakin määrin asia. Tieteellinen maailmankuva koostuu kuitenkin ideologisista kokonaisuuksista:kulloinenkin fysikaalinen maailmankuva, ihmiskuva ja yhteiskuntakuva, jotka sisältävät todistetun tiedon ohella todistamatonta, ovat nekin ”tiedon kehityksen oman logiikan kannalta” myös ja ennen kaikkea välineitä, joita voi verrata silmälaseihin, valokeilaan tai siivilään, joka kohdistaa tieteellisen etsintätyön ja mielenkiinnon tiettyihin ilmiöihin, joidenkin muiden jäädessä ehkä entistä pahemmin taustalle tai sivulle /3/. (Hegelistinen ilmaus lainausmerkeissä on pelkkä kielikuva.)

Fysikaalisen maailmankuvan tai ihmiskuvan vaihtuminen merkitsee ns. normaalitiede- tilan rikkovaa paradigmanvaihdosta mainitulla tieteenalalla, mutta tällainen paradig-manvaihdos ei milloinkaan hävitä kaikkea edellisten paradigmojen puitteissa kerättyä tietoa, sikäli kuin kyseessä todella on ollut objektiivinen, kohteesta määräytyvä tieto, vaan aiempi tieto sisältyy uuteen ns. kumoutuneessa muodossa, kuten erikoistapauk-sena, raja-arvona, kohteen kehitysvaiheen ilmentymänä jne /6/. Jos jokin jossakin paradigmassa totena pidetty ”tieto” (esimerkiksi teoria) paradigmojen dialektisissa kumoutumisissa häviää pysyvästi olemattomiin, se on tuskin koskaan ollutkaan tosi.

Aivan varmaa ei ainakaan ”teoriassa” ole, että maailmankuva lähestyisi jotakin tiettyä stabiilia tilaa: ainakin periaatteessa fysikaalisesta todellisuusta voisi paljastua yhä uusia rakennetasoja, kuten esimerkiksi jotkut DM:n perustajat ennakoivat (”Elektro-nikin on ehtymätön.”Lenin/1/).Yhteiskunnan ei myöskään aivan välttämättä tarvitse kulkea lainalaisuuksiltaan kohti jotakin stabiilia tilaa. Mikään tällainen ei ainakaan ole välttämätön edellytys sille, että tietomme todellisuuden kohteista voisi olla objektiivista, totta.

Tieteen päämäärä on objektiivinen,kohteesta määräytyvä,todistettu tieto, oli tämä sit-ten kokonaisvaltaista tai detaljiluonteista.Jotta esimerkiksi fysikaalinen tieto olisi tekni-siä sovellutuksia varten riittävän objektiivista, sen on suorastaan välttämätöntäkin olla käynyt läpi ainakin yhden kumoutumiskierroksen,sillä tulisi toisin sanoen olla kokeelli- sesti testattavissa oleva yleistys, joka antaa teorialle sen sovellettavuuden rajat, varsin olennaisen seikan. (Ns. määrällisten muutosten laadullisiksi muuttumisen lain mukaan jokaisella teorialla on sovellettavuuden rajat.)

Käytäntöä, teorioiden todenperäisyyden viimekätistä kriteeriä, lähempänä olevien sovellettujen tieteiden osalle sattuu usein välttämättömyys pudottaa perustieteilijöitä ideologisista sfääreistä maanpinnalle,minkä ei missään tapauksessa pidä ymmärtää tarkoittavan ”teorianvastaisen” ns. lattean empirismin ihannointia.

Oikein hyvä esimerkki saatiin aivan viime viikkoina soveltavan naapuritieteenalan tu-rkistarhaustutkimuksen alueelta. Perusbiologin, ekologin, epidemiologin, riistanhoita-jan tai siipikarjankasvattajan kannalta on varsin marginaalinen kysymys, kaivaako kettu maata synnynnäisen lajityypillisen käyttäytymismallin ohjaamana suojautuak-seen ja kätkeäkseen ruokaa ja jätteitä, kuten muurahainen raahaa kortta tai kana nokkii kaikkia jyvänmuotoisia kappaleita,vai pitääkö jokaisen villin ketun oppia tämä ahtaassa ekologisessa lokerossa menestymisen kannalta elinvälttämätön taito malli-oppimisen ja ”kantapään” kautta.Heille riittää,että kaikki villit ketut tekevät niin. Mutta turkistuotannolle tämä kysymys tuotantoeläinten hyvinvoinnin eräästä osatekijästä on olennainen ja sitä kautta myös tieteelle yleensä.Nyt ”mullistavaksi” luonnehdittu tulos oli, että ainakaan täysikasvuisella ketulla ei ole vähäisintäkään innostusta eikä halua kaivaa maata,ellei se näin saavuta jotakin sellaista uutta etua hyvinvoinnilleen, jota sille ei jo muutoin olisi tarjolla.Tämä osoittaa, että tuskinpa ketun, ja muidenkaan koiraeläinten, muutkaan keskeiset käyttäytymismallit ovat myötäsyntyisiä; pääasiassa nämä otukset käyttäytyvät opittujen ns. ehdollisten refleksien järjestelmän mukaisesti, kuten mm. apinat ja varislinnutkin.

Vielä 20 - 30 vuotta sitten tämä hyvin suoritettu ja ansiokas tutkimus olisi aiheuttanut eduskuntakyselykierroksen veronmaksajien rahojen tuhlauksesta ”ilman muuta sel-vien” asioiden nollatutkimukseen. Mikä siis on muuttunut, ovatko naapurit maatalous- tieteilijät mahdollisesti kloonanneet rahastusautomaatin humpuukitoimittajalta, jonka tämän päivän sensaatiouutinen on, että eilinen shokkipaljastus iskelmälaulaja(tar) Lahtisen seksielämästä olikin perätön? Tätä nimenomaista asiaa (ketun kaivamista siis) ei kuitenkaan ole koskaan aikaisemmin tutkittu.

Ongelman lienee viime kädessä aiheuttanut ”normaalitieteen paradigman” asemaan aiemman behavioristisen teorian tilalle julkisuudessa tuputettu ns. sosiobiologinen teoria, joilla teorioilla on pyritty selittämään kaikkea käyttäytymistä ameebasta ihmis-yhteiskuntaan. Yhteiskunnalle molemmat paradigmat ovat vääriä, ”uusi” vieläpä edel-täjäänsä selvästi väärempi, sillä ajattelu mm. hyödyntää nimenomaan ehdollisten ref-leksien järjestelmän myötä kehittynyttä koneistoa eikä synnynnäisten ehdottomien refleksien, joita niitäkin marginaaalisina on. Säilyttääkseen vähäisenkään ripauksen uskottavuutta ihmisyh-teiskunnan biologistisille selityksille sosiobiologismin ideologien pitäisi ehdottomasti häivyttää näkyvistä koko ehdollisten refleksien järjestelmä (jonka behaviorismi puolestaan absolutisoi) ajattelun ja synnynnäisten käyttäytymismallien välistä. Ja tästä sitten jotkut ovat vetäneet (myös) täysin muita, mutta sinänsä omalla tavallaan ”rationaalisia” johtopäätöksiä, kuin niitä, mitä ”projektilla” alun perin on tarkoitettu.

Edellä mainittu esimerkki osoittaa muun ohella, että aina ei ole niin,että aina keksittäi- siin ensin alkeellisempi ja yksinkertaisempi malli, joka sitten paradigmanvaihdoksessa korvattaisiin välttämättä kehittyneemmällä, joskus on voinut poikkeuksellisesti käydä myös päin vastoin. Paradigma on jossakin määrin puolustanut paikkaansa, jos se tuonut edes joitakin uusia pysyviä, tosia tuloksia esiin joistakin olennaisista kohteista.

Paradigmoja on periaatteessa aina useita, sosiobiologismia ei toki koskaan ole hyväksytty yhteiskuntatieteiden ”perusparadigmaksi”.

Teknisten tieteiden filosofisia ongelmia

Uuden tieteellisen tiedon tuottamisen filosofiset kysymykset yhtenevät teknisillä tie-teenaloilla pitkälle näiden perustana olevien fysiikan, mekaniikan, kemian, matematii- kan ja informaatio-tieteiden vastaavien kysymysten kanssa.Erityisen keskeiseksi nou-see fysikaalisen (laajasti), matemaattisen ja loogisen tiedon keskinäisten suhteiden ongelma.

Jos vilkaisemme, mitä eräät eniten siteeratut tieteenharjoittajat ovat asiasta olleet mieltä, saamme lukea vaikkapa seuraavaa:muodollinen logiikka on ”biologista” alku-perää (Chomsky),matematiikka on ”palautettavissa” muodolliseen logiikkaan (Russel) /3/ tai teoreettisella fysiikalla ja geometrialla on ”yhtenevä” tutkimuskohde (Einstein) /13/. Lainaukset ovat erittäin vapaita, enkä tiedä, pitikö esimerkiksi Russel koko ikän-sä kiinni tästä teoriastaan. (Se oli alun perin suunnattu platonismia vastaan, jota taas Einsteinin näkemys lähenee.) Jos kaikki nämä teoriat pitäisivät paikkansa,niin kosmo-logia ja kvanttimekaniikkakin olisivat ”biologisia” tieteitä! Tästä kyllä useimmat sellai-setkin, jotka hyväksyvät jonkin edellä esitetyistä oppi-isien olettamuksista, myöntävät, että jossakin on taatusti mätää.

DM katsoo kaikkien näiden kolmen teorian olevan periaatteellisesti vääriä. DM:ssa myös ns. formaalisten tieteiden kuten matematiikan ja kaaosteorian katsotaan tutki-van ihmisestä ja ih- miskunnasta riippumattoman objektiivisen todellisuuden ilmiöitä, jotka tosin ovat erilaisia kuin sisällöllisten luonnon- ja yhteiskuntatieteiden tutkimat /3/. Tämä on erityisen ilmeistä kaaosteoriassa, jossa prosessien formaalien laadullis-ten muutosten kokeellinen havainnointi on helppoa. DM torjuu virheellisinä näkökan-toina sekä kantismin, joka olettaa loogiset ja matemaattiset muodot apriorisiksi, ja jonka huonoimmat puolet ovat ”rikastuneet” sosiobiologismin ideologiaan, että loogis-min, joka pyrkii palauttamaan matemaattiset lainalaisuudet loogisiin, kielen lakeihin, kuten myös platonismin, joka näkee matemaattiset, loogiset, informatiiviset tmv. muo-toja koskevat lainalaisuudet fysikaalisia ym. sisällöllisiä lainalaisuuksia perustavampi-na, tai aineellisesta todellisuudesta riippumatta olemassa olevina, johtaen loogisesti uskon-nollisiin oppeihin /3/.

Matematiikan tutkimuskohteena ovat DM:n mukaan mm. avaruudelliset muodot ja määrälliset suhteet. Tällöin matematiikka, kaaosteoria jne. eivät ole riippumattomia kokeellisesta toden-tamisesta fysikaalisen ym.tulkinnan välityksellä /3/. Matemaattis-ten konstruktioiden tulee loogisen ristiriidattomuuden ohella läpäistä ainakin yhden kokeellisesti todennettavissa olevan fysikaalisen tmv. tulkinnan kriteeri.

Logiikka ei määrää,millaisia matemaattisia objekteja tulee määritellä, kunhan määri- telmät eivät sisällä loogista ristiriitaa /3/. Lisäksi ns. loogiset totuudet eivät ole vailla informaatiosisältöä, ne voivat kertoa mm., miten jaottelemme todellisuutta: lauseet ”Jokainen ovi on avoin tai suljettu” ja ”Jokainen ovi on avoin tai lukittu” ilmaisevat kaksi suu- resti poikkeavaa näkökulmaa siihen, onko jokin tietty avoin vai ei.

Ristiriidaton tulkinnan omaava matemaattinen konstruktio voidaan periaatteessa yleistää N:llä eri tavalla.Sen,mitkä näistä yleistyksistä ovat sellaisia,jotka ehdottomas-  ti jopa pitääkin tehdä, määrää viime kädessä tulkintojen välityksellä juuri kokeellinen tiede. Erilaiset kohteet saattavat edellyttää erilaisia määritelmiä vaikkapa integraalille tai sarjan summalle, eikä pelkästään erilaista sisällöllistä tulkintaa.

Mikään ei tietenkään estä rakentelemasta järjestelmiä puhtaan matematiikan omin keinoin, näin tekivät esimerkiksi Lobatshevski ja Bolyai tunnetuin tuloksin, jotka vai-kuttivat ratkaisevasti suhteellisuusteorian keksimiseen /6/,/13/. ”Todellista matematiik- kaa" niistä tulee ensimmäisen objektiivisen tulkinnan myötä. Tulkinta voi olla välillinen sellaisessa matemaattisessa ym. formaalisessa järjestelmässä, esimerkiksi euklidi-sessa geometriassa, jolla entuudestaan tiedetään olevan kokeellisesti todennettu fysikaalinen ym. tulkinta. Matemaattisen konstruktion perustulkinnat voi(si)vat periaatteessa olla myös biologisia tai yhteiskunnallisia.

Muodolliset ja määrälliset lainalaisuudet,joita kuvaavat tietomme piirissä juuri mate- maattiset lait, ovat olemassa objektien välillä ihmisen ja ihmiskunnan tajunnasta riippumattomina, mutta niitä ei ole olemassa, ei edes avaruutta eikä aikaa, erillään, riippumattomina vuorovaikuttavista materiaalisista kappaleista ja kentistä. /2/

Matematiikka on fysikaalisesta sisällöstä äärimmilleen abstrahoitua tietoa rakenteiden ja prosessien keskenään analogisista, muodollisesti yhdenmukaisista puolista. Esi-merkiksi teknisen mekaniikan tutkijat ja käyttäjät ovat voineet noin yhden sukupolven kuluessa havainnoida, miten ns.äärellisten alkioiden menetelmä (FEM, finite element method) on kehittynyt ns. sauvarakenteiden kuormitus- ja muodon-muutosyhtälöiden ratkaisemiseksi ATK:lla kehitetystä puhtaasta mekaniikan ”palik-kamenetelmästä” yleistysten kautta (ensin muuntyyppisille rakenteille ja sittemmin muihinkin prosessei-hin) minkä tahansa differentiaali- ja integraaliyhtälöiden likimääräiseen ratkaisemi-seen soveltuvaksi sovelletun matematiikan teoriaksi, jonka pätevyys , mm. suppene-vuus, tiettyyn tarkoitukseen on todistettava tavallisen matematiikan tapaan.

DM torjuu intuitionismin ja konventionalismin näkökannat, jotka nihilisoivat tulkin- nan välityksellä tapahtuvan kokeellisen (käytännöllisen) todentamisen merkityksen matemaattisille järjestelmille,vaikkakaan intuitionistisen kehitysmahdollisuuden ole-massaoloa matematiikassa tai konventionaalisen aineksen väistämätöntä läsnäoloa niin matematiikan kuin sen väli- tyksellä fysiikankin teorioissa ei kiistetä /3/.

Erilaiset ”sopimukset”, konventiot, joilla on taipumus vanhentua,kuuluvat matemaat- tisten ja fysikaalisten teorioiden ongelmakysymyksiin /6/, mitä enemmän jonkin tieteenalan tieto koostuu niistä, sitä huonompaa tiedettä. Toinen ongelmakysymys on matemaattisten mallien usein sisältämä fysikaaliselta merkitykseltään epäselvä ns. epäkonstruktiivinen aines /6/.

Kielellisten järjestelmien muodollisia ominaisuuksia tutkivat logiikat eivät tarkasti otta-en nekään ole riippumattomia siitä, millaisista kohteista niille rakentuvan kielen tulisi olla kelvollinen välittämään objektiivista tietoa. Sellaisen opin absolutisoiminen että mikä tahansa ominaisuus jossakin kohteessa joko täysin on tai sitä ei ole lainkaan, joka on sisäänrakennet- tuna ns. klassiseen logiikkaan, saattaisi jättää todellisuuden joitakin puolia periaatteellisesti tiedon ulkopuolelle. /3/

Tässä suhteessa loogismi on itse metafyysinen oppi juuri siinä mielessä, jossa loogistit joskus väittävät samaa mm. dialektiikasta.

Loogismille ominainen näkökulma tieteellisen ´totuuden´ käsitteeseen on,että totuus on ehdottomasti nimenomaan lauseen totuutta, mahdollisesti sellaisella lievennyksel-lä, että laajempikin tiedon kokonaisuus voi olla tosi, jos se koostuu vain tosista lau-seista. Loogismiin sisältyy ikään kuin ”vakaumus” siitä, että sen, mitä olemme tiedos- taneet,olemme tiedostaneet jo täysin oikein,ja että se on teoreettisesti ongelmatonta. Tässä suhteessa loogismi on sukua lattealle empirismille.

Mainituista syistä loogismi ei ole aina omiaan suuntaamaan tieteenharjoittajien huo-miota uuden objektiivisen tiedon etsintään, vaan vanhan järjestelemiseen. Loogisti-nen materialismi on yleensä epädialektista materialismia. Sitä ilmenee lähteen /12/ totuusmääritelmässä.

Objektiivisia, kohteesta määräytyviä, voivat olla tietomme piirissä paitsi lait, myös pe-riaatteet. Lain ja periaatteen ero on se, että laki on olemassa sekä ulkoisessa todel-lisuudessa että tietomme piirissä, periaate vain jälkimmäisessä, menettelytapana, jota noudattaen tiedostustoimintamme todennäköisimmin kulkee kohti objektiivista tietoa. /6/ Objektiivisesta periaatteesta ei käytetä kuitenkaan termiä ´tosi´, vaan ´oikea´, kos-ka se ei ole asiaintilan kuvaus, vaan toimintamalli. (´Tosi periaate´ on sellainen peri-aate, jota joku todella toiminnassaan noudattaa, on se sitten oikea tai väärä, tässä on kyseessä ns.käsitteen totuus.) Koska fysikaalisessa todellisuudessa ei ole muo-dollista logiikkaa, myös loogiset päättelysäännöt ovat eräänlaisia periaatteita, joita noudatettaessa lauseiden totuusarvo säilyy tai sitten muuttuu ennakoitaissa olevalla tavalla (ns. subjektiivinen todennäköisyys).

Ainakin jotkut logiikat ovat kuitenkin ”materiaalista” tietoa siinä mielessä, että ilman loogista muotoa ei ole kieltä, ja ilman kieltä ei ole materian yhteiskunnallista liikemuo- toa. Jokaisen on opittava logiikka suurin piirtein samalla tavalla oppiakseen puhumaan ja ajattelemaan. Sitä ei ole ”sisäänrakennettu” geeneihimme, vaan äidinkieleemme.

DM:n perustanlaskijat pitivät logiikan aksioomia yhteiskunnalliseen käytäntöön erittäin lujasti fikseerautuneena tietona,mutta torjuivat ehdottomasti niiden aprioristiset ja mystis-platonistiset tulkinnat:

”Inhimillisen toiminnan on täytynyt saattaa tietoisuus miljardi kertaa toistamaan tiettyä loogista kuviota, jotta siitä tulisi aksiooma”, totesi Lenin /1/.

Nykyisin tämä on jäänyt historiaan sellaisena aksiooman käsitteen "pavlovilaisena" määritelmänä, "selviönä", joksi se on epäonnistuneesti joskus suomennettukin: nyky- aikaisen aksiooman ei tarvitse olla "ilmeinen" (esimerkiksi suhtellisuusteoriassa tai kvanttimekaniikassa) kunhan se johtaa kokeelisesti vahvistettaviin objektiivissiin tuloksiin jonkin luonnontieteellisen teorian osana.

Kuten jo on tullut mainituksi DM ei ole metafyysisesti sitoutunut mihinkään tiettyyn universaaliseen logiikkaan (oli se sitten ”selkäydinlogiikkaa” tai jotakin muuta) kaik- kien mahdollisten kielellisten järjes-telmien pohjana, vaikkakin kaikkien kielten pohjana on jokin logiikka.

Loogisessa aksioomajärjestelmässä tehty pätevä, aksioomien mukaan oikein muo-dostettu päätelmä on johtopäätöksen totuuden ennuste, jonka totuus viime kädes-sä on empiirinen kysymys. (Vain tulkitsemattomissa aksiomaattisissa järjestelmissä 'totuus' ja 'pätevyys' ovat sama asia.)

Nykyisin myös muilla kuin ns. klassisella logiikalla on laajoja sovellutuksia esimerkiksi ohjausteoriassa, ja matemaattisissa konstruktioissa voidaan käyttää muitakin kuin klassista tai konstruktiivista logiikkaa. Toki on oltava tiedossa, mitä logiikkaa tietty matemaattinen konst-ruktio soveltaa, ja miten.

Detaljisoidun teoreettisen mallin pohjalta suoritettava ja vakioitavissa olevissa olosuh- teissa toistettavissa oleva laboratoriokoe on nimenomaan teknisille tieteenaloille omi-nainen totuuskriteeri.Tällainen koe perustuu luonnollisesti aina yhdelle tai useammal-le fysiikan, matematiikan, vieläpä logiikankin teorialle, ja se ”tekninen” ilmiö, joka meille kokeessa esittäytyy, ei ole fysiikkaa sinänsä tai matematiikkaa sinänsä, vaan fysikaalisen, matemaattisen ja loogisen tiedon kokonaisuus, ykseys.

Teknologian kehityksen syyt ovat yhteiskunnallisia. Yhteiskunnalliset, poliittiset ja taloudelliset, instituutiot asettavat haasteita, rajoituksia jne. tekniikan kehitykselle. Haasteita ja rajoituksia ja aiheutuu myös biologisista, ekologisista jne. kysymyksistä.

Tekniset tieteet on kuitenkin syytä rajata niin, että sosiaaliset ja biologiset ilmiöt eivät niiden tutkimuskohteiden sisältöön kuulu /4/.

Erilaisten ihminen ja kone-, elimistö ja kone-, viljely- jne järjestelmien kehittämisessä ”johtavan roolin” tulee kuulua yhteiskunta- ja biotieteilijöille, esimerkiksi lääkäreille, sekä poliittisille päättäjille. Vaikka tekniset mahdollisuudet laajasti ottaen vaikuttavat-kin jopa ratkaisevasti yhteiskunnallisten tavoitteiden asetteluun, on sitä parempi, mitä vähemmän tekniset ”välttämättömyydet” määräävät ”suoraan” ihmis- ten olemista.

Tekniikka on työkaluoppia,jonka pitää vaikuttaa tarjoamiensa mahdollisuuksien kautta ja lutviutua monimutkaisempien itsekehittyvien järjestelmien tarpeisiin päätösten tekijänä ollessa käyttäjä eikä kone. /4/

On vieläpä niinkin, että joidenkuiden taloudellisten, poliittisten, ideologisten jne etujen esittäminen ”teknisinä välttämättömyyksinä”, on teknistenkin tieteiden näkökulmasta vilpillistä toimintaa.

Teknisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden välille asettuvat usein taloudelliset lait, jotka ovat riippuvaisia kulloisestakin teknologisesta tasosta,mutta eivät mekaanisesti. Sitä ilmiökoko-naisuutta käsittelee oma filosofian alansa, historiallinen materialismi /2/.

Yhteiskunnallisten päätöksentekijöiden tulisi saada käyttöönsä kaikki ongelmansa tekniset ratkaisuvaihtoehdot. Insinööri vaikuttaa yhteiskunnallisesti normaaleja poliittisia, taloudellisia, tiedotus- ym. kanavia pitkin.

Ainoastaan silloin, jos tämä ei ole mahdollista, asia mutkistuu, varsinkin, jos muilta tahoilta esitetään teknisinä välttämättömyyksinä kysymyksiä,jotka todellisuudessa ovat jotakin muuta (teknokra-tismi).

Totuuden käsitteen määrittelemisestä teknisillä tieteenaloilla

Useimmat tieteenalat ovat erityisesti kokeellisessa toiminnassaan riippuvaisia teknii-kan kulloinkin tarjoamista mahdollisuuksista. Eräs filosofian ikuisuuskysymys on, mis-sä määrin havaintomme ovat aistimiemme ja teknisten havaintovälineidemme ”vää-rentämiä”. Puuttumatta lähemmin tähän ongelmakenttään todettakoon, että tietopitoi- set aistimuksemme ovat olennaisesti tarkempia ja ”todenperäisempiä” kuin mitä pel-kät aistimiimme saapuvat fysikaaliset viestit tulkitsemattomina kertoisivat: ne kertoisi-vat mm., että muut ihmiset ”pienenevät” kulkiessaan minusta poispäin,että aurinko on ”noin lautasen kokoinen” tai että ”kuu liikkuu taivaalla seuraten juuri minun liikkeitäni”. /14/

Jos ”kohteen määrittelyyn tulee sisältyä inhimillisen käytännön”,se merkitsee mm.sitä, että teknisten tieteiden totuuskäsityksen on oltava eräällä tavalla sisäänrakennettuna esimerkiksi fysikaalisten tieteiden totuuskäsitykseen, eikä pelkästään päinvastoin.

Dialektiikan kategorioita, joita totuuden käsitteen määrittely näyttää edellyttävän, ovat siis ainakin 'subjektiivinen ja objektiivinen' sekä 'abstrakti ja konkreettinen'. Totuus on myös aina sekä suhteellista, eli tietomme kohteesta on puutteellista ja kohdekin epämääräinen,että absoluuttista,sellaista,joka ei tule täysin kumoutumaan tullessamme tuntemaan kohteen entistä paremmin.

Tieteen yleisestä päämäärästä, objektiivisesta totuudesta Lyhyt filosofian sanakirja /5/ toteaa mm:

Objektiivinen totuus on tietoa, jonka sisältö ei riipu ihmisestä eikä ihmiskunnasta. Ollen objektiivista sisällöltään tosi tieto on samalla subjektiivista muodoltaan, se ei siis kuulu ulkoiseen todellisuuteen, vaan ihmiselle ollen hänen tiedostustoimintansa tulos-ta.Tietojemme objektiivisuutta ei pidä sekoittaa niiden muuttumattomuuden kanssa, kuten ovat tehneet metafyysiset materialistit.”

(Tieteellistä objektiivisuutta ei pidä sekoittaa myöskään ´erilaisten näkökantojen oi-kean ja tasapuolisen esiintuomisen´ kanssa,joka on tieteellisen tai poliittisen ym. jour-nalismin objektiivisuutta suhteessa subjektiiviseen kohteeseen, ja saattaa olla kyllä sekin tärkeää tiedon kehitykselle.)

Esitetyn pohjalta voitaisiin kokeilla seuraavaa työmääritelmää ´teknistieteelliselle totuudelle´:

Teknisillä tieteenaloilla käsite ´totuus´ ilmaisee objektiivisen todellisuuden suhteelli- sen itsenäisyyden omaavien objektien eli kohteiden, niiden omi- naisuuksien ja suhteiden sellaista kuvautumista,heijastumista yhteiskunnal- lisen tajunnan piirissä kielellisen tiedon muodossa, joka kuvautuminen on kohteensa kanssa yhtäpitävää, yh- teiskunnallisen käytännön piiriin olennai- sina tulleiden objektiivisten luontotieteellis- ten lainalaisuuksien puitteissa isomorfista.

Siitä, millaisen materiaalista objektia koskevan tiedollisen yksikön kohdalla totuus on objektiivisimmillaan ja ilmaistavissa ja testattavissa mahdollisimman riippumattomana muista totuuksista ja epätotuuksista, Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet /2/ toteaa seuraavaa:

” Totuus ei voi olla objektiivinen, ellei se ole konkreettinen, ellei se ole ke- hittyvä tietojen järjestelmä, ellei se rikastu jatkuvasti uusilla aineksilla, jotka ilmaisevat objektin uusia puolia ja yhteyksiä ja syventävät aikaisempia tieteellisiä käsityksiä.

Tässä suhteessa totuus on aina teoreettinen tietojärjestelmä, joka heijastaa objektia kokonaisuutena.

´Teoria´ esiintyy tässä ns.suppeassa merkityksessä, ajattelumuotona, joka heijastaa kohdetta kokonaisuutena ja samalla ilmentää analyysin ja synteesin dialektista yhteyttä /10/.

Teoria on ajattelumuodoista (joilla on ominaisuus olla tosia tai epätosia) sisällölli- sesti perustavin, sillä kehittyneillä tieteenaloilla käsitteenmuodostus on erottamatto- massa yhteydessä teorianmuodostukseen: kohde jaotellaan analyysissä edelleen suhteellisen itsenäisyyden omaaviksi ominaisuuksiksi, joiden lainalaisena yhtey- tenä kohde rakennetaan uudelleen teoreettisen mallin muodossa.Käsitteet suhtau- tuvat tässä yhteydessä teoriaan kuin osat koko- naisuuteen tai abstrakti konk- reettiseen.Teoria ilmentää tiedon,myös käsitteiden liikettä.

Lauseiden ja käsitteiden totuus on alisteista teorioiden totuu-delle. Tämä on peruskuvio, johon käytännössä tietysti liittyy paljon muutakin erityisesti yhteiskunta-tieteissä, esimerkiksi tieteen ja taiteen vuorovaikutus käsitteenmuodostuksessa.

Paitsi että tieteellinen käsite toimii jonkin teorian osana, myös käsitteen ”takana” on yleensä jokin teoria, joka osoittaa,että käsitteen määritelmässä yhteenniputetut tunto-merkit muodostavat todellisuudesta oikein eriytetyn aidon objektin. Ellei tällaista yh-teistä nimittäjää ole,käsite voi olla ”tosi”,mutta (silti) epäadekvaatti: esimerkiksi ´hö-yhenettömät kaksijalkaiset´, joka yhdistää yhden käsitteen alle ihmiset ja lentoliskot, on muodollisesti tosi, mutta epäadekvaatti käsite. (´Lentolisko´ ei ole muuttunut epätodeksi käsitteeksi, vaikka nämä otukset ovatkin kuolleet sukupuut- toon /14/.)

Epäadekvaatein käsittein suoritetut päätelmät, toisin kuin adekvaatein, eivät vie tieto- jamme kohti suurempaa vastaavuutta todellisuuden kanssa. Teorian osana käsitteen tulee olla paitsi tosi ja adekvaatti, myös oikea:esimerkiksi 'ehdoton refleksi' on kyllä tosi ja adekvaatti käsite, mutta yhteiskuntatieteellisen teorian rakennuspuuna se on väärä.

Lauseen totuuden alisteisuus teorioiden ja käsitteiden totuudelle ei merkitse sitä, että lause olisi tosi tai epätosi ”jossakin teoriassa”, hieman samaan tapaan kuin on ´totta Seitsemässä veljeksessä´, että Jukolan Jussi meni naimisiin Männistön Venlan kans-sa. Tällaiselle lauseen, päätelmän tai teorian vastaavuudelle joidenkin subjektiivisten puitteiden kanssa (vaikka nämä samalla olisivat objektiivisiakin) on oma terminsä, se on jo mainittua pätevyyttä joissakin (subjektiivisissa) ”raameissa”, usein aksiomaat-tisessa järjestelmässä, usein jossakin muodollisessa logiikassa. Esimerkiksi ´DM:n mukaan pätevä´ on moni sellainenkin hypoteesi on joka lopulta tulee kuitenkin osoit-tautumaan epätodeksi.Sen sijaan vastaavuus tiettyjen (objektiivisten) lainalaisuuk-sien puitteissa on objektiivinen ilmiö, vaikka kulloinenkin käytäntömme, tiedostuspro-sessin kannalta jollakin hetkellä objektiivinen ilmiö sekin, määräisi nämä puitteet.

Lause on tosi ja mielekäs,jos se kuvaa adekvaatein käsittein kuvattujen todellisuuden objektien välisen relaation tmv. sillä tavalla kuin kyseinen asia todellisuudessa on. Niiden lauseiden totuus,joissa todellisuuden objektin teoreettinen malli lopulta for-muloidaan, on kuitenkin enemmänkin tiedostusprosessin lopputulos kuin lähtökohta.

Ulkonaisesti lauseiltaan aivan samannäköisen kuvauksen sisältö saattaa esimerkiksi olennaisesti muuttua,jos teoriat ja sitä kautta lauseiden sisältämien käsitteiden sisältö muuttuu. Ajateltakoon vaikkapa tekstejä, joissa sinänsä ilmeisen adekvaateille käsitteille ´demokratia´ tai ´edistys´ annetaan vastakkaisia tulkintoja.

Käyttämästäni tutkimuskohteen määritelmästä johtuen teknisissä tieteissä voidaan yleisyyttä (enempää) rajoittamatta asettaa totuudelle kovempia vaatimuksia kuin pe-rustieteissä: Periaatteellisen empiirisen testattavuuden sijasta voidaan puhua aktuaalisesta kokeellisesta testattavuudesta. Periaatteessa,mutta ei aktuaalisesti, testatavissa olevat lauseet koskevat yleensä juuri toistaiseksi yhteiskunnallisen käy-tännön ulkopuolella olevia kohteita,kuten ”Jupiterilla on/ei ole elollista materiaa” tai ”On/ei ole olemassa gravitoneja.” (Varmasti jompikumpi vaihtoehdoista on tosi, mutta tietoa meillä ei asiasta vielä ole.) Jos olosuhteet eivät ole vakioitavissa,toisin kuin tek- niikassa,saattaa toteutuneiden luonnonhistoriallisten kehityskulkujen havainnointi olla laboratoriokoetta luotettavampi empiirinen tutkimusmenetelmä (esimerkiksi ekologiassa).

Isomorfismia jonkin ilmiöjoukon puitteissa ei voida asettaa perustieteissä ainakaan laajimpien ja yleisimpien teorioiden totuudellisuuden edellytykseksi, niissä joudutaan usein olettamaan toistaiseksi koettelemattomissa olevia suureita. Isomorfismi voi olla olemassa vain jonkin ilmiöiden joukon puitteissa, tässä tapauksessa tietyllä tie-teenalalla yhteiskunnallisten käytäntöjen kannalta merkitystä omaavien lainalaisuuk-sien, jotka jo nyt siis vaikuttavat objektiivisesti siihen, mitä teknisten suunnitelmiemme pohjalta todella syntyy ja mitä ei. Tällainen vaatimus asettuu siksi, halusimme sitä tai emme, että suunniteltavat tuotteet pyritään mallintamaan tietojärjestelmän piirissä niiden toimivuuden testaamiseksi virtuaalisesti, ja koetulosten ennustamiseksi, jotta voisimme luottaa yleensä matemaattisten malliemme antamaan tietoon.Tällainen iso-morfismi merkitseekin nimenomaan objektien periaatteellista mallintamismahdollisuut-ta tietojärjestelmien piirissä. Tämä ei tietenkään ole kaikilla tieteenaloilla, esimerkiksi yhteiskuntatieteissä, mahdollista.

'Tieto' ja 'totuus´

´Tiedon´ (Erkenntnis, poznanye) käsitteen Philosophisches Wörterbuch /12/ määrit-telee seuraavasti: ”Tieto on tiedostusprosessissa objektiivisen todellisuuden omaksu-misen, haltuunottamisen tuloksena syntyvää objektiivisen todellisuuden ominaisuuksi-en, rakenteiden ja lainalaisuuksien heijastusta inhimillisessä tajunnassa sellaisen empiirisen ja teoreettisen tietämyksen (Wissen znanye) muodossa, joka on suhteel-lisen luotettava perusta inhimillisen käytännöl- lisen toiminnan tarkoituksen-mukaiselle muotoutumiselle.”

'Totuuden' ja 'tiedon' määritelmät muistuttavat toisiaan,mutta totuuden' olemus on tie-tyn todellisuuden osan objektiivisessa kuvautumisessa, jälkimmäisen olemus on toiminnassa käytännöllisen toiminnan suhteellisen luotettavana teoreetti-sena perustana. (Muilla kuin teknisillä tieteenaloilla kaikki ´totuus´ ei välttämättä ainakaan vielä olekaan ´tietoa´.

´Tiedolla´ on myös suppea merkitys ´signaalin sisältö´/2/, tässä on kyseessä laaja merki- tys.)

Monet ovat korostaneet, ilmeisen oikein ja dialektisesti, että totuus on prosessi. Tämän on tulkittu merkitsevän mm. totuuden samaistamista sen verifioimisproses-sin kanssa (mm. William James, /8/), totuuden samaistamista tutkimusprosessin subjektiivisen tuloksen kanssa (”konsensusteoria”, Habermas /8/), sen samaista-mista ("muuttumattoman"?) raja-arvon kanssa, jota "totuudenkaltainen" tietomme lä-hestyy,muttei koskaan saavuta (näin tulkitsen Niiniluodon näkemystä /8/),todellisuu- den prosessiluonteen heijastumana, kuten myös suhteessa prosessiin, jossa tieto ilmaantuu tietämättömyydestä (Lenin /1/).

´Prosessi´ on dialektiikan kategoria, jonka dialektinen vastakohta on ´rakenne´. Jos siis totuus on prosessi, niin "formalistinen dialektikko" kysyy, mikä on sitä vastaava rakenne.

Tämä avaa vielä yhden näkökulman totuuden prosessiluonteeseen. ´Rakenne´ on "systeemin elementit toisiinsa kytkevien relaatioiden joukko". /12/ ´Prosessi´ on "olion (esineen tai asian,Dinges) tilojen dynaamista seuraavuutta toistensa pohjalta (dyna-mische Aufeinanderfolge)"./12/ Kategoriaparin määräävä komponentti on prosessi. Kaikki rakenteet ovat prosessien tulosta, mutta kullakin prosessilla on aina myös rakenteelliset ominaisuutensa.

Tajunnan tiedolliset rakenteet ovat ajatteluprosessissa havaintoprosessien tuloksista systematisoituja. Prosessi ilmaisee usein jonkin rakenteen (aika)derivaattaa, rakenne jonkin prosessin integraalia.

Tulkintani mukaan ´totuus´ suhtautuu ´tietoon´ (laajassa merkityk-sessä) kuten ´prosessi´, liike kohti objektiivisuutta, ´rakenteeseen´, tiedolliseen ideaaliseen todellisuudenkuvaamme, jonka pohjalta toimintaamme suunnittelemme.

Totuus luonnehtii kohteesta omaamiemme tietojen kokonaisuuden etäisyyden deri- vaattaa todellisuuden ”täysin yhtäpitävästä kuvasta”, teknisissä tieteissä ns. objektii-visesti mahdollisesta totuudesta,kunkin ajattelumuodon (teorian,käsitteen, päätelmän tai lauseen) kohdalla. /3/.

Ajattelumuodon totuus ratkaisee sen, pitääkö se liittää kohdetta kuvaavaan tietojär-jestelmään vai ei, tässä suhteessa vaihtoehdot ovat tosi tai epätosi. Tällöin teorian, ja sitä tietä myös lauseen ja käsitteen,totuus riippuvat paitsi teoriasta ja todellisuudesta itsestään, suhteellisesti myös edeltävistä tiedollisena ”oletusarvona” toimineista teo-rioista. Tästä seuraavat sellaiset seikat, että yksi ja sama teoreettinen formulointi sa-mannäköisine käsitteineen saattaa olla tänään selkeä, joskin suhteellinen tosi, mutta huomenna epätosi. Suhteellisesti tosi teoria saattaa ennustaa yksittäisiä epätosia lauseita,ja sisältää vieläpä epätosia käsitteitäkin,kuten Newtonin mekaniikassa ´abso- luuttinen aika ja avaruus´ sekä ´äärettömän nopea kaukovaikutus´. Saattaapa jokin lause muuttua ”nollatiedosta” tarpeelliseksi todeksi tiedoksi, kuten osoitti esimerkki-lauseemme aiheesta ”Kettu kaivaa maata vain, jos siitä on sille jotakin hyötyä.”

Koska tekninen totuus koskee yhteiskunnallisen käytännön palvelukseen sovelletta-vissa olevia luontotieteellisiä ilmiöitä, niin ´objektiivisesti mahdollinen totuus´ on jota-kin sellaista,mikä jo ilmenee esimekiksi tuotannossa (aluksi yleensä ongelman muo-dossa) tai koelaboratorioissa,mutta joka ei ole vielä välttämättä tullut kuvatuksi oikein tietojärjestelmämme piirissä ainakaan teoreettisen mallin muodossa. Tällainen objek-tiivisesti mahdollinen totuus ”pakenee” teorioitamme, normejamme ja suunnitteluoh-jeitamme siinä mielessä,että uusia ilmiöitä tulee jatkuvasti teknisesti olennaisten ilmi-öiden piiriin, ja tunnettujen lainalaisuuden tehokkaampi hyödyntäminen nostaa vält-tämättömyyttä mallintaa tarkasti myös aiemmin ”margi-naalisiksi” tiedettyjä tai luultuja ilmiöitä.

Jos siis miellämme geometriseksi suoraksi materiaalisen todellisuuden kohteen ”sel-laisena kuin se yhteiskunnallisen käytännön piiriin tulleiden objektiivisten ilmiöiden puitteissa on”, tai siis todellisuuden objektiivisesti tiedostettavissa olevat puolet, niin tietomme kokonaisuus kohteesta voidaan ilmeisestikin mieltää käyräksi, joka (luulta-vimmin asymptoottisesti), lähestyy tätä suoraa. Mitä objektiivisempaa tietomme on, si-tä lähempänä suoraa kulkee ”tiedonkäyrä”. Jokainen ajattelumuotona ilmenevä lisäys tähän tiedonkäyrään, uusi arvostelma, päätelmä, käsite tai teoria, on uusi jananpätkä tiedonkäyrän jatkoksi.Ajattelumuoto on kussakin historiallisessa tilanteessa tosi tai epätosi sen mukaan,osoittaako tämä jananpätkä suoraa kohti vai siitä poispäin, toisin sanoen lähestyykö tietojärjestelmä olettamuksemme vaikutuksesta isomorfismia kohteen kanssa käytännön piiriin tulleiden fysikaalisten jne ilmiöiden puitteissa, vai etääntyykö se tästä.

Paitsi että totuus on sisällöltään historiallista eli sisällöltään rikastuvaa, ja että myös tietyn teoreettisen konstruktion totuudellisuus on historiallista kuten esimerkiksi kos-mologisten mallien, niin myös itse ´totuuden´ käsite on historiallinen: tällaista isomor-fismin vaatimusta ei ole aina voitu asettaa tiedoillemme, eikä sille olisi ollut sellaista tarvetta eikä käyttöäkään kuin nykyisin. Esimerkiksi mikrobit ovat aina olleet (bio)tek-nologisen käytäntömme piirissä, mutta mitään kohteestaan isomorfisesti määräytyvää tietoa niistä ei ole voinut olla ainakaan ennen mikroskoopin keksimistä.

Sellaisen hieman epädialektisen ja epähistoriallisen totuuskäsityksen, joka palauttaa kaiken totuudellisuuden lauseiden totuuteen,ei tarvitse olla varsinaista humpuukia, eikä sitä yleensä tiedon etenemisen esteeksi, tai muiden ilmiöiden portiksi tieteen nimikkeen alle, markkinoidakaan (kuten relativistista tai hegelististä totuuskäsitystä tai koherenssiteoriaa tai konsensusteoriaa). Se ilmentää pikemminkin jonkinlaista edel-leen suppeampaa ohjaus- tai systeemiteoreettista totuuskäsitystä, jossa tähtäintä ei kohdisteta uuden tiedon luomiseen, vaan vanhan tiedon prosessointiin, jolloin olete-taan kohteet entuudestaan täysin oikein tiedostetuiksi, sikäli kuin niitä on tiedostettu lainkaan.Tämä seuraa muodollisen logiikan piiloolettamuksesta, että kohteessa jokin ominaisuus joko täysin on tai sitä ei ole lainkaan.

Periaatteessa filosofian pitäisi kuitenkin osoittaa kyntensä nimenomaan uuden erityistieteelli- sen tiedon tuottamisen apuvälineenä.

Totuus ja todennäköisyys

On olemassa kahta periaatteellisesti aivan erilaista todennäköisyyttä, nimittäin objektiivista ja subjektiivista.

Dialektisen määritelmän mukaan objektiivinen todennäköisyys on mahdollisuuden määrällinen mitta. /12/ Jälleen tässä on ilmaus, joka koostuu pelkästään dialektiikan käsitteistä. Objektiivinen todennäköisyys osoittaa sen mahdollisuuden asteen, että tietty tapaus muuttuu todellisuudeksi, se on jonkin objektin kenenkään tajunnasta riippumaton ominaisuus, (propensiteetti /9/),jossa ei tarvitse olla mitään subjektiivista, tiedostettua. Jos esimerkiksi arpakuutiota hieman muotoillaan uudelleen, on kullakin silmäluvulla nytkin jokin objektiivinen todennäköisyys, joka ehkä voidaan nyt selvittää vain empiirisesti ja joka nyt voi riippua myös alustan laadusta, jolle noppaa heitetään.

Subjektiivinen todennäköisyys on arvo, jonka tarkkailija tapauksen todennä-köisyydelle olettaa.

Subjektiivisessa todennäköisyydessä ei tarvitse olla mitään objektiivista, subjektiivisia todennäköisyyksiä voidaan olettaa sellaisillekin asioille joista objektiivisen todennä-köisyyden käsite on epämielekäs, voidaan päätyä vaikkapa äänestämällä tulokseen ”Jupiterilla on elollista materiaa 5% todennäköisyydellä” tai ”Napoleon murhattiin 75% todennäköisyydellä”.

Koska lait ovat usein tilastollisia,teorioiden ennustaman subjektiivisen todennäköisyy- den yhteenkäyminen empiirisesti mitatun objek-tiivisen todennäköisyyden kanssa on teorioiden totuuden ilmaus.

Lähteet:

/1/ Lenin, V.I.: Materialism and empiriocriticism, Progress Publishers 1977
/2/ NL:n Tiedeakatemia: Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet, Edistys n. 1972
/3/ Meljuhin, S.T.: Filosofskie problemy jestestvoznanija, Vyshaja shkola, 1985
/4/ Shapovalov, E.A.: Obshtshestvo i inzhenjer, Leningradskij universitet, 1984
/5/ Blauberg, I.V., Pantin, I.K.: Kratkij slovarj po filosofii, Politizdat 1982
/6/ Stepin, Vjatsheslav: Tieteellinen teorianmuodostus, Progress 1983
/7/ Manninen, Juha: Dialektiikan ydin, Pohjoinen 1987
/8/ Niiniluoto, Ilkka: Tieteellinen päättely ja selittäminen, Otava 1983, s. 291, 292
/9/ - ” - : Johdatus tieteenfilosofiaan, Käsitteen- ja teorianmuodostus, Otava 1983
/10/ Kopnin, Pavel: Dialektiikka, logiikka, tiede, Edistys 1975
/11/ Sereno, Marty: A Brain that talks, Discover 6/1996
/12/ Buhr, M., Klaus, G.: Philosophisches Wörterbuch, Verlag das europäische Buch, 1975
/13/ Kuznetsov, Boris: Einstein, Progress 1987
/14/ Leontjev, A.A.: Kieli ja ajattelu, Kansankulttuuri 1979


Sovjetskaja entsiklopedija (1979):