Oheisessa Kommunistisen työväenpuolueen (KTP) radio-ohjelmassa puheenjoh-taja Mikko Vartiainen kertoo proletariaatin diktatuurista, miten se kuuluu puolueen ohjelmaan.
Mikko Vartiainen
On oikein hyvä, että keskustellaan tieteellisistä ja ideologisista kysymyksistä, myös porvarimeedioissa, jos niihin vain päästään.
Tämä on muuten ihan hyvä esitys, mutta tässä on yksi käännösvirhe.
Leninin käyttämä sana ”sila” EI ole VÄKIVALTA vaan VOIMA, tai sotilaallinen tai poliittinen tai vaikka sähkövoima.
Sana on suomen voiman täysi ja kaikinpuolinen synonyymi. Väkivalta on venäjäksi ”nasilie” tai ”neistokostj”. Ne taas tarkoittavat pelkästään henkilöön käyvää, fyysistä koskemattomuutta rikkovaa väkivaltaa.
Tämä virhe on myös joissakin 20-luvun vähän ruudisauhuisissa kommunistien omissa käännöksissä.
Eräs Robert Service on rakenteanut käännös”virheille” ja kusetuksille koko oman ”Lenin-teoriansa”.
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/87347…
” RK
17.08.2002 02:13:53
88033
” Leninillä perusteiltaan oikea moraaliteoria
Mörri kirjoitti 16.08.2002 (88001)…
>…toisesta lähteestä käännettynä englanniksi.
>Shortly after the Bolshevik Revolution in Russia in 1917, Vladimir Lenin wrote, in
>reply to a critic of Bolshevik dictatorship and terror: ”The revolutionary dictatorship
>of the proletariat is rule won and maintained by the use of violence by the
>proletariat against the bourgeoisie, rule that is unrestricted by any laws.”
Se on minulle ihan sama,onko Servicen suomalainen kääntäjä kääntänyt väärin, vai onko hänellä ollut pohjana väärä englanninnos Leninin tekstistä:violence olisi venä-jäksi lähinnä ”nasilie” tai ”neistokostj”. On tuossa sitten ollut ”sila” tai ”nasilie” [se oli sila,RK], joista jälkimmäsen lähin suomennos olisi kai voimankäyttö, voimatoimet, se kun on ennen kaikkea juridinen ilmaus, toisin kuin yleiskäsite ”sila”, niin sitä ei pidä kääntää sanalla violence.
Violencella ei tarvitse olla mitään tekemistä minkään poliittisen tai muunkaan voiman kanssa.
Tuo on jostakin sisällissodan aikaisesta puheesta, se ei ole sinänsä mikään proleta-riaatin diktatatuurin määritelmä, sellaiset minä esitin jo aikaisemmin sekä Marxilta että Leniniltä. ”
Minä en todellakaan käsitä, miten punaiset olisivat pystyneet puolustamaan itseään ja kansaa valkokaartilaisilta keisarin entisen väkivaltakoneiston poliittisen väkivallan huippuammattilaisilta ilman vastakkaista väkivaltaasotatoimia.
Ja Kerenski muuten kieltäytyi ehdottomasti tunnustamasta Suomen täyttä itsenäi-syyttä, ja hän käytti verukkeena, että sellaista ei muka olisi edes haettu (josta puo-lesta en sitten silloisen porvarillisen senaatin osalta tiedä… lähde: Lenin: Venäjä ja Suomi, Valitut teokset)
Jos valkoiset olisivat todella voittaneet,ja hyökänneet sitten myös Suomeen,niin mitä Suomessa silloin olisi pitänyt tehdä? Eikö heidän torjumisekseen olisi pitänyt käyttää väkivaltaa?
>Robert Service oli edelleenkin oikeassa.
Hän on kääntänyt tahallaan väärin.Kuin Piru olisi kääntänyt Raamattua.Proletariaatin diktatuurin ja muiden vastaavien käsitteiden tieteelliset merkitykset olisi haettava esi-merkiksi Tiedeakatemian johdolla tehdyistä tutkimuksista tmv., ei niinkään joistakin erillisistä väärin käännetyistä puheenpätkistä,varsinkaan,kun tuo nimenomainen asia ei marxilaiselle puolueelle edes ollut Leninkään päätettävissä, ainakaan ilman mitä perusteellisimpia osoituksia siitä, miksi Marxin kantaa olisi jonkin näytön takia muutettava… ”
Tuossa yhteydessä on englanninkielisissä kommunistilähteissä käytetty sanaa ”force”, joka on suomeksi ”pakko”. Se ei ole venäjän ”silan” synonyymi, mutta toisaalta englannissa ”power” tarkoittaa politiikassa ja valtiotieteessä ”valtaa”.
Huomatkaa edelleen ehdottomasti, että Marxin alkuperäissana on dictatorship eikä dictature, diktaattoruus eikä niinkään diktatuuri vaan olotila eikä ”olio”.
https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Dictatorship+of…
” Dictatorship of the Proletariat
the power of the working class, established as a result of a socialist revolution and having as its aims the building of socialism and the transition of society to the con-struction of communism. This power is called proletarian because the working class, led by the Marxist-Leninist party and allied with the peasantry and other democratic strata of society, holds the leading position in society and the state. It is called a dictatorship because, while implementing the broadest democracy for the working people, it uses force whenever necessary to suppress the resistance of the exploiting classes and the activity of elements hostile to socialism.
The doctrine of the dictatorship of the proletariat flows inevitably from the Marxist-Leninist theory of classes and the class struggle. Marx and Engels opposed the petit bourgeois tendencies that endeavored to reconcile and conceal class contradictions, and they also opposed the anarchists, who called for the immediate destruction of any state organization. In opposition to these ideas,Marx and Engels proposed that it was necessary that the proletariat win political power in order to build a new society. The proletariat needed power in order to “wrest by degrees all capital from the bour-geoisie to centralize all instruments of production in the hands of the state, that is, in the hands of the proletariat,organized as the ruling class,and in order to increase the total of the productive forces as rapidly as possible” (“Manifesto of the Communist Party,” 1848, in K. Marx and F. Engels, Soch., 2nd ed., vol. 4, p. 446). … ”
Suhtautuminen proletariaatin diktatuuriin jakoi työväenliikkeen lopullisesti kahtia Venäjän vallankumouksen jälkeen,kun Itävallan puoluejohtaja Karl Kautsky vastusti jyrkästi Leninin suorittamaa monipuoluevaaleilla valitun Perustuslakia säätävän ko-kouksen hajottamista,joka johtui siitä, että muiden puolueiden kuin bolshvikkien joh-tajat johtivat aseellisia kapinoita hallitusta vastaan, jossa olivat bolshevikit ja vasem-misto-Eserrät, eri puolilla maata. Kautsky käänsi ja esitti kysymyksen lännessä niin, että muka ”bolshevikit kannattavat väkivaltaa, mutta sosialidemokraatit vastustavat”.
Kysymyksessä ei kuitenkaan ollut todellisuudessa kysymys suhtautumisesta väkival-taan, eivätkä kautskylaisetkaan sosialidemokraatit olleet keskimäärin yhtään sen enempää absoluuttipasifisteja kuin muutkaan: kysymys oli aina viime kädessä siitä, minkä asian eteen kukakin minkäkinlaista väkivaltaa oli valmis käyttämään. Karl Kautskyn puolueen johto ei ollut valmis puolustamaan Frans Joosefin hallintoa aseellisesti,vaan mielummin kaatamaan sen siten.Fysiikan professori Friedrich Adler , joka oli Kaustskyn kakkosmies puolueessa ja Ernst Machin (1838–1916) kakkos-mies tämän nimeä kantaneessa tieteenfilosofiakoulukunnassa (jota vastaan Lenin kirjoitti pääteoksensa Materialismin ja empiriokritisismin) ampui omakätisesti liitto-presidentti (pääministeri) Karl von Sturgkhin rangaistuksena maailmansodan sytyttä-misestä (mihin yksi ja toinen kommunisti totesi, että ”eihän se mikään paska mies ol-lu!”) Saksassa Eduard Bernstein (1850-1932) vetäytyi puolueen johdosta sen asetut-tua Friedrich Ebertin johdolla tukemaan Wilhem II:n sotapolitiikkaa ja -ponnisteluja.
Tappion jälkeen Ebert nousi Weimarin tasavallan presidentiksi. Hänen sosialidemo-kraattinen puolustusministerinsä Gustav Noske kukisti verisesti sosialistiset vallan-kumousyritykset Baijerissa ja Berliinissä. Noske oli noin 75-vuotiaana maukana yrityksessä tappaa Hitler, koska tämä oli liian tyhmä ja häiriintynyt johtamaan sotaa voittoon…
Kerrotaan,että sosialidemokraattiset puolueet (ilman bolshevikkeja) pitivät Sveitsissä (ilmeisesti salaista) maailmankonferenssia, kun tieto ensimmäisen maailmankonfe-renssin syntymisestä saapui sinne kesken istunnon. Järjestäjä oli kaukonäköisesti edellyttänyt, että pyssyt jätetään sitten majapaikkaan tai vieläkin kauemmaksi – mitä osanottajat noudattivatkin. Jos näin ei olisi tapahtunut, olisivat saksalaiset ja ranskalaiset sosialistit ruvenneet siltä istumalta ampumaan toisiaan pöydän yli, arvelivat myöshemmin jotkut osanottajat.
Ennen I maailmansotaa bolshevikkja ja menshevikkejä oli jakanut kaikkein enten ky-symys siitä, mikä on työväenliikkeen pääorganisaatiomuoto:ammattiliitot, kuten men-shevikit sanoivat,vai tarkoitusta varten perustettava erityinen poliittinen puolue, kuten bolshevikit sanoivat.
Lenin oli sanoutunut irti terrorista poliittisena menetelmänä jo silloin, kun hänen isoveljensä hirtettiin narodnikkien (pääasiassa eserrien) organisoimaan tsaarin murhayritykseen osallistumisesta. Sen sijaan menshevistiset ammattiliittojohtajat kieltäytyivät jo ”neuvottelutaktisistakin syistä” sellaista ehdotonta kantaa ottamasta.
Eserrät ajoivat maiden jakamista pyssyillä yksityistiloiksi; bolshevikit tulivat useinkin varsinkin reuna-alueilla kuten Baltiassa paremmin toimeen eserrin kuin menshevik-kien kanssa. Bolshevikit myös arvioivat silloin tällöin eserrien olleen enemmän oike-assa, esimerkiksi Viron vallankuomuksessa: sakalaisten paronien läänitykset olisi pitänyt jakaa perhetiloiksieikä heti kollektivisoida – mutta ei varmaan koskaan menshevikkien.
Kansanvalta ´demokratia´ ja pakkovalta ´diktatuuri´ eivät ole muodollisloogisia eivätkä dialektisia vastakohtia vaan kaksi eri asiaa ja ilmiötä.
Nämä eivät ole toisensa pois sulkevia muodollisloogisia vastakohtia (kuten Kautsky väittää), eivätkä myöskään toisiaan edellyttäviä dielektisia vastakohtia, joista toistakaan ei ole ilman toista, vaan ne ovat KAKSI ERI ASIAA, joista kaikki neljä kombinaatiota ovat mahdollisia, esimerkiksi enemmistödiktatuuria, joita monet (mm. John Stuart MIll) ovat pitäneet kaikista vaihtoehdoista hunoimpana.
Demokratiaa ei voida muodollisloogisesti määritelmällisesti palauttaa vaaleihin, sillä tämä määritelmä ei esimerkiksi vastaa mitään kysymykseen ”voiko demokratian lakkauttaa demokraattisesti”?
Demokratia on politiikan sisäinen ilmiö. Demokratia edellyttää kunnossa olevaa, yhteiskunnan kehitystasoa vastaa totta tiedettä. Jonkin perättömän haistapaskantieteen, vaikka "rotumurhapeilienuroonien" jyrääminen (vaikka kuinka suurella, infhosodalla tuoteulla ääntenenemmistöllä) TIETEEN PAIKALLE on PELKKÄÄ DIKTAUURIA. Demokratiaa ei voida myöskään rajoittaa yhteen valtioon, sillä kaksi sellaista ”demokratiaa” voi tulla ”demokraattisesti” täysin päinvastaisiin tuloksiin, joita sitten kumminkin ratkotaan pyssyillä.
https://www.marxists.org/suomi/lenin/1918/proletaarinen-vallankumous-ja-luopio-kautsky.htm
” … Kas tässä tuo Marxin »sananen»:
»Kapitalistisen ja kommunistisen yhteiskunnan välillä on kausi, jolloin toinen muutetaan vallankumouksellisesti toiseksi. Sitä vastaavasti tulee olemaan myös poliittinen siirtymäkausi, jolloin valtio ei voi olla mitään muuta kuin proletariaatin vallankumouksellista diktatuuria.» [5]
… Tästä vakuuttuu sitäkin enemmän, kun tarkastelee, miten merkillisesti Kautsky on »selittänyt» tuota Marxin proletariaatin diktatuurista lausumaa »sanasta». Kuulkaapa:
»Valitettavasti Marx on jättänyt sanomatta tarkemmin, miten hän käsittää tämän diktatuurin»… (Luopion läpeensä valheellinen fraasi, sillä Marx ja Engels ovat nimenomaan antaneet monia mitä seikkaperäisimpiä ohjeita, joita marxilaisuuden ulkolukija Kautsky välttää tarkoituksellisesti)… »Kirjaimellisesti diktatuuri-sana merkitsee demokratian hävittämistä. Mutta kirjaimellisesti käsitettynä tämä sana merkitsee tietysti myös yhden henkilön yksinvaltiutta, henkilön, jota eivät mitkään lait sido. Yksinvaltiutta, joka eroaa despotismista siinä, että sitä ei käsitetä pysyväiseksi valtiomuodoksi, vaan ohimeneväksi äärimmäisyyskeinoksi.
»Jo sanonta ’proletariaatin diktatuuri’, ei siis yhden henkilön, vaan yhden luokan diktatuuri, tekee mahdottomaksi sen, että Marx olisi tällöin tarkoittanut diktatuuria sanan kirjaimellisessa mielessä.
»Hän ei ole puhunut siinä hallitusmuodosta, vaan tilasta, joka on välttämättömyyden pakosta muodostuva kaikkialla, missä proletariaatti valtaa poliittisen vallan. Ettei Marx ole tarkoittanut tällä hallitusmuotoa, sitä todistaa jo se, että Marxin mielestä Englannissa ja Amerikassa siirtyminen voi tapahtua rauhanomaisesti, siis demokraattisesti» (s. 20).
Olemme varta vasten esittäneet tämän järkeilyn kokonaisuudessaan, jotta lukija voisi nähdä selvästi, mitä keinoja »teoreetikko» Kautsky käyttää.
Kautsky tahtoo käsiteltävän kysymystä sillä tavalla, että alettaisiin diktatuuri-»sanan» määrittelystä.
Hyvä. Jokaisen pyhä oikeus on käsitellä kysymystä tavalla tai toisella. On vain tehtävä ero kysymyksen vakavan ja rehellisen käsittelyn ja epärehellisen käsittelyn välillä. Joka tahtoo kysymyksen tällaisessa käsittelyssä suhtautua asiaan vakavasti, hänen pitää antaa oma määritelmänsä tuosta »sanasta». Silloin kysymys asetetaan selvästi ja suoraan. Kautsky ei sitä tee. Hän kirjoittaa: »Kirjaimellisesti diktatuuri-sana merkitsee demokratian hävittämistä.»
Ensinnäkään se ei ole määritelmä. Jos Kautsky halusi välttyä antamasta määritelmää diktatuuri-käsitteestä, niin miksi piti valita tuollainen kysymyksen käsittelytapa?
Toiseksi se on ilmeisesti väärä. Liberaalille on luontaista puhua »demokratiasta» yleensä. Marxilainen ei unohda koskaan asettaa kysymystä: »Minkä luokan?» Jokainen esimerkiksi tietää — ja myös »historioitsija» Kautsky tietää sen —, että muinaisajan orjakapinat ja jopa voimakkaat levottomuudetkin paljastivat heti antiikin valtion olemukseltaan orjanomistajain diktatuuriksi. Hävittikö tuo diktatuuri orjanomistajain keskinäisen demokratian, heidän demokratiansa? Kaikille on tunnettua, että ei hävittänyt.
»Marxilainen» Kautsky on lausunut tavattoman tyhmyyden ja valheen, sillä hän »on unohtanut» luokkataistelun…
Jotta Kautskyn esittämästä liberaalisesta ja valheellisesta väitteestä saataisiin marxilainen ja totuutta vastaava, on sanottava: diktatuuri ei ehdottomasti merkitse demokratian hävittämistä sen luokan osalta, joka toteuttaa tuota diktatuuria muihin luokkiin nähden, mutta se merkitsee ehdottomasti demokratian hävittämistä (tai sen olennaista rajoittamista, mikä on myös eräänlaista hävittämistä) sen luokan osalta, johon nähden tai jota vastaan diktatuuria toteutetaan.
Mutta olkoonpa tämä väite miten totta tahansa, siinä ei kuitenkaan määritellä diktatuuria.
Tarkastellaanpa Kautskyn seuraavaa lausetta:
»…Mutta kirjaimellisesti käsitettynä tämä sana merkitsee tietysti myös yhden henkilön yksinvaltiutta, henkilön, jota eivät mitkään lait sido»…
Kuin sokea koiranpenikka, joka tönii kuonollaan sattumanvaraisesti puoleen ja toiseen, niin Kautskykin on tässä sattumalta osunut yhteen oikeaan ajatukseen (nimittäin, että diktatuuri on valtaa, jota eivät mitkään lait sido), mutta hän ei silti esittänyt diktatuurin määritelmää, vaan lausui lisäksi ilmeisen historiallisen valheen, että diktatuuri merkitsee muka yhden henkilön valtaa. Se on väärin jo kielellisestikin, koska diktatorisesti voi hallita myös ryhmä henkilöitä, muutamat harvat, yksi luokka j.n.e.
Kautsky osoittaa edelleen, missä diktatuuri eroaa despotismista, mutta vaikka hänen osoituksensa on ilmeisen väärä, emme pysähdy tarkastelemaan sitä, koska se ei lainkaan kuulu meitä kiinnostavaan kysymykseen. Tunnettua on Kautskyn taipumus kääntyä XX vuosisadasta XVIII vuosisataan ja XVIII vuosisadasta antiikkiseen muinaisaikaan, joten toivomme, että pystytettyään diktatuurinsa Saksan proletariaatti ottaa huomioon hänen taipumuksensa ja panee Kautskyn vaikkapa muinaisajan historian opettajaksi lukioon. Se, että proletariaatin diktatuurin määrittelyä kartetaan järkeilemällä despotismista, on joko äärimmäistä tyhmyyttä tai sangen taitamatonta petkutusta.
Tulokseksi saamme, että ryhdyttyään puhumaan diktatuurista Kautsky on ladellut paljon ilmeisiä valheita esittämättä kuitenkaan minkäänlaista määritelmää! Ellei hän luottanut älyllisiin kykyihinsä, niin olisihan hän voinut turvautua muistiinsa ja purkaa »laatikoistaan» esiin kaikki tapaukset, jolloin Marx puhuu diktatuurista. Hän olisi kai saanut joko seuraavan tai sisällöltään yhtäpitävän määritelmän:
Diktatuuri on valtaa, joka nojaa suoranaisesti väkivaltaan ja jota eivät sido mitkään lait. (siis Leninin tulkinta Kautskyn tulkinnasta, RK)
…Diktatuuri on valtaa, joka nojaa suoranaisesti väkivaltaan ja jota eivät sido mitkään lait.
Proletariaatin vallankumouksellinen diktatuuri on valtaa, joka on taistelemalla otettu ja jota proletariaatti pitää yllä harjoittamalla väkivaltaa porvaristoon nähden, se on valtaa, jota eivät sido mitkään lait. ”
HM: Tässä on käännösvirhe, ainakin Leninin tektissä:
Tuolla on venäjän kielellä sana ”sila” = voima, suomen sanan kaikinpuolinen synonyymi. Väkivalta tarkoittaa henkolöönkäyviä pakkotoimenpiteitä, se sulkee henkilöönkäymättömät pois. Noin ei missään tapauksessa ole tarkoitus olla.
Englanninnoksessa (paitsi tietysti Servicen, Applebaumin ja Solzhenitsynin) esiintyy sana ”force = voima, pakko”, joka on sekin aivan eri asia, suunnattomasti laajempi kuin ”violence”. Eikä pakkoon eikä vomaan edes tarvitse välttämättä liittyä violence-väkivaltaa.
Mikään muu poliittinen ryhmä kuin sellainen, joka tähtää ”rotumurha(”peilineurooni”)hommiin” ei vi panna ”väkivaltaa”, ”violence” toiminnan ”päämääräksi” jo siksikään että siinä saavat aina omatkin siipeensä väistämättä.
Noin ei tehnyt myöskään Lenin.
Kautsky on saattanut kylläkin tarkoittaa ”violence” haukkuessaan bolshevikkeja.
Nyt en löytänyt leninin Valituista enkä Kootuista tuota Karjalassa käännettynä, sielläkin saattaa olla tuo virheellinen ”väkivalta” ”voiman” väännöksenä. Koko termillä on voitu tarkoittaa silloin myös ”joukkovoimaa”, joka sekin kuuluu ”voiman” piiriin.
Diktaruuri tarkoittaa ”pakkovaltaa”.
Demokratia tarkoittaa ”(poliittista) enemmistövaltaa” jossakin ryhmässä, asioissa jotka todella ovat poliittisesti valinnaisia.
Nämä eivät ole toisensa pois sulkevia muodollisloogisia vastakohtia (kuten Kautsky väittää), eivätkä myöskään toisiaan edellyttäviä dielektisia vastakohtia, joista toistakaan ei ole ilman toista, vaan ne ovat KAKSI ERI ASIAA, joista kaikki neljä kombinaatiota ovat mahdollisia, esimerkiksi enemmistödiktatuuria, joita monet (mm. John Stuart MIll) ovat pitäneet kaikista vaihtoehdoista hunoimpana.
Demokratiaa ei voida muodollisloogisesti määritelmällisesti palauttaa vaaleihin, sillä tämä määritelmä ei esimerkiksi vastaa mitään kysymykseen ”voiko demokratian lakkauttaa demokraattisesti”?
Demokratia edellyttää kunnossa olevaa tiedettä. Demokratiaa ei voida myöskään rajoittaa yhteen valtionn, sillä kaksi sellaista ”demokratiaa” voi tulla ”demokraattisesti” täysin päinvastaisiin tuloksiin, joita sitten kumminkin ratkotaan pyssyillä. "
***
https://www.ktpkom.fi/yleinen/mita-eroa-on-ktplla-ja-skplla/
"
Mitä eroa on Ktp:llä ja Skp:llä?
Meiltä Ktp:ssä kysytään usein, mitä eroa Ktp:lla ja Skp:lla on. Se on luonnollista, ja tärkeä kysymys.
Todella lyhyesti voisi sanoa, että Ktp on marxilais-leniniläinen kommunistinen puolue – Skp taas on jotakin muuta.
Puolueilla on näkemyseroa yksittäisissä kysymyksissä, toimintamuodoissa ja monissa muissakin asioissa, mutta ne kaikki johtuvat samasta syystä: erilaisesta aatteellisesta perustasta.
Kysymys proletariaatin diktatuurista, vallankumouksesta ja uuden tyypin puolueesta
Ktp pyrkii olemaan marxilais-leniniläinen etujoukko, joka kohottaa työläisten ja kansanjoukkojen luokkatietoisuutta. Ktp hyväksyy marxilaisen näkemyksen valtiosta luokkavallan välineenä, ja sen takia vaatii porvariston diktatuurin kaatamista ja proletariaatin diktatuurin pystyttämistä.
Ktp:n ohjelmassa sanotaan selkeästi, että parlamentti voi olla puhujalava, kommunistien sanoman levittämisen väline, muttei vallankumouksen väline. Ktp siis torjuu reformismin.
Ktp:n ohjelmassa pitäisi mielestäni vielä selkeämmin todeta se puolueemme näkemys, jonka historia on yhä uudelleen ja uudelleen vahvistanut, että ainoastaan tietoinen kommunistinen puolue voi johtaa ja toteuttaa sosialistisen vallankumouksen ja rakentaa sosialismin.
Tästä eräänä viimeisimpänä todisteena on Venezuelan ”bolivaarinen vallankumous”, joka ei ole onnistunut rakentamaan sosialismia, ja kääntyy yhä selkeämmin työläisiä vastaan. ”Bolivaarinen vallankumous” ei ollut sosialistinen vallankumous, vaan sosialidemokraattinen reformistinen projekti, jota ei johtanut kommunistinen puolue, ja sen takia se ei päättäväisesti kaatanut kapitalistien valtaa.
Skp taas painottaa lähinnä kansalaisjärjestöjen ja hyvää tarkoittavien liikkeiden roolia häivyttäen itsensä niihin hyväksymällä sen, ettei toiminnassa saa olla esillä puoluetunnuksia.
Skp:n ohjelmassa ei oteta selkeää kantaa siihen voidaanko sosialismiin siirtyminen suorittaa parlamentin kautta, mutta heidän lausunnoistaan ja monista muista asioista voidaan päätellä heidän uskovan reformistiseen sosialismiin siirtymiseen.
Skp ei kritisoi reformismia, suuntautuu ennen kaikkea liittoutumaan ei-marxilaisten ’vasemmisto’-voimien kanssa ja luomaan ’demokraattisen käänteen’ yhteiskunnassa. Tämä juontaa juurensa vanhan kommunistisen puolueen revisionistisen loppuvaiheen asiakirjoihin, joissa reformismi hyväksytään, ja todetaan parlamentaarisen sosialismiin siirtymisen olevan nykyään mahdollista, vastoin Marxin ja Leninin ajatuksia.
’Demokraattinen käänne’ on konsepti, jota revisionistiset ns. eurokommunistiset puolueet monessa maassa ovat käyttäneet reformismin perusteluna. Sitä kutsutaan joissakin maissa ’monopolien vastaiseksi strategiaksi’ tms. (Skp:n ohjelmassa sanamuoto on ”uusliberialismia vastaan” ja ”suurta rahaa vastaan”). Sen tarkoituksena on korvata proletariaatin johtama vallankumous ajatuksella luoda lähes kaikista luokista koostuva joukkoliike vaatimaan uudistuksia.
Marxilaista valtiokäsitystä ei Skp:n ohjelmassa ole, siinä ei mainita proletariaatin diktatuurista mitään. Siinä mainitaan ohimennen ’työväenvalta’, joka voi siinä kontekstissa tarkoittaa lähes mitä vain, ja käsitettä ei avata sen Marxin ajatuksen valossa, että kaikki valtiot ovat jonkun luokan diktatuuria.
Kysymys filosofisesta perustasta: marxismista, dialektisesta ja historiallisesta materialismista
Kun Ktp katsoo olevansa marxilais-leniniläinen puolue, niin Skp ilmoittaa ’ottavansa vaikutteita’ Leniniltä ja noudattavansa jotakin ”2000-luvun sosialismia” ja ”kehittyvää marxismia”. Ktp:n filosofinen maailmankatsomus on marxismin filosofia, eli dialektinen ja historiallinen materialismi.
Marxista, Leninistä, dialektisesta materialismista tai marxismin teoriasta ei mainita Skp:n ohjelmassa mitään muuta kuin tämä lause:
”Monimutkaisen, ristiriitaisen ja jatkuvasti muuttuvan maailman ymmärtämisessä ja muuttamisessa tarvitaan Marxin, Engelsin ja Leninin sekä heidän työnsä jatkajien tutkimusten tuloksena muotoutunutta ja kehittyvää marxilaista teoriaa”.
Tuo lause ei siinä mielessä ole tarkka, että Skp ei suoranaisesti sano noudattavansa leninismiä. Kenties tuo maininta ”ristiriitaisesta ja jatkuvasti muuttuvasta maailmasta” viittaa johonkin dialektiikan tapaiseen, mutta ylipäätään Skp:n ohjelmassa vältetään joka kohdassa tarkkojen marxilaisten tieteellisten käsitteiden käyttöä ja korvataan ne epäselvillä ilmauksilla, jotka voivat tarkoittaa mitä vain.
Ohjelman pitäisi olla selkeä ja kohottaa luokkatietoisuutta. Epämääräiset monitulkintaiset konseptit eivät sitä tee. Epäselvät ilmaisut vaikuttavat siltä, että ne kenties ovat joskus viitanneet johonkin marxilaiseen käsitteeseen, mutta jokaisessa ohjelman uudessa versiossa ne ovat etääntyneet marxismista enemmän ja enemmän. Kyse ei ole siitä etteikö Skp:ssä osattaisi kirjoittaa ohjelmaa, vaan ohjelma vastaa puolueen linjaa.
Marxismin täytyy olla kehittyvä oppi, mutta leninismistä luopuminen tarkoittaa askelta taaksepäin edelliseen kehitysvaiheeseen. Samoin marxismin tieteellisten käsitteiden unohtaminen on taka-askel.
Suhde kommunistisen liikkeen historiaan ja Neuvostoliittoon
Ktp pyrkii olemaan alkuperäisen 1918 perustetun Suomen kommunistisen puolueen jatkaja kaikessa siinä, missä se seurasi marxismi-leninismiä. Ktp myös arvostaa Neuvostoliiton ja muiden työväenvaltioiden saavutuksia sosialismin rakentamisessa ja ottaa niistä oppia. Ktp:n ohjelmassa todetaan Neuvostoliiton sortuneen sosialisminvastaisen revisionismin valtaannousun ansiosta, joka palautti kapitalismin.
Skp:n ohjelmassa ei ole mainintaa revisionismista ja sen sijaan esitetään ilmeisesti Stalinia vastaan suunnattu kommentti, että ”SKP sai aikoinaan maksaa raskaasti vainoissa”. Skp on suhtautunut aina negatiivisesti Staliniin, jonka johdolla kuitenkin rakennettiin Neuvostoliiton sosialismi, pelastettiin maailma Saksan ja sen liittolaisten fasismilta ja rakennettiin vahva kansainvälinen kommunistinen liike ja sosialististen maiden leiri.
On Neuvostokansojen sodassa kärsimien suurten uhrausten ja Neuvostokansojen saavuttaman voiton ansiota, että Suomessakin kommunistinen liike ja vasemmisto saivat lailliset toimintaoikeudet, maa kaikkineen astui rauhan, naapuriystävyyden ja demokraattisemman kehityksen tielle.
Ktp:n perustajien keskuudessa alkuperäisen Suomen kommunistisen puolueen hajoamisesta, lamaantumisesta ja Neuvostoliiton revisionismista vedettiin se johtopäätös, että on perustettava uusi puolue, joka seuraisi marxismi-leninismiä, eikä ottaisi enää käskyjä Neuvostoliitossa valtaan nousseilta revisionisteilta.
Skp:n ohjelmassa sanotaan, että ”olemme myös ottaneet opiksi virheistä, joista SKP sai aikoinaan maksaa … kun puolueemme hajotettiin.” Siitä ei ole selvennystä, mitä nuo opetukset ovat. Nykyisen Skp:n perustaneet voimat halusivat pysyä samassa puolueessa revisionistien kanssa ja kannattivat Gorbatsovin revisionismia loppuun saakka.
Myöhemmin nuo voimat olivat mukana Vasemmistoliitossa, kunnes heidät ilmeisesti sieltä syrjäytettiin. Näyttää siltä, että heidät ajettiin vasten tahtoaan perustamaan nykyinen Skp – joka on ottanut mallikseen vanhan kommunistisen puolueen historiasta lähinnä sen loppuvuosien revisionismin. Siitä mikä tuon historian opetus on, puolueemme ovat ilmeisesti vastakkaista mieltä.
Suhtautuminen Euroopan Unioniin
Vaikka sekä Ktp että Skp molemmat ilmaisevat vastustavansa EU:ta, on niiden linjassa ja käytännössä laadullinen ero.
Skp on mukana sosialidemokraattisessa Euroopan Vasemmistopuolueessa, joka on sitoutunut vahvasti imperialistiseen Euroopan Unioniin. Euroopan Vasemmistopuolue kannattaa anti-kommunismia ja samaistaa kommunismin fasismiin.
Ktp on aina boikotoinut europarlamentin vaaleja eikä ole ollut edistämässä EU:n uskottavuuden parantamista. Skp sen sijaan osallistuu europarlamenttivaaleihin.
Esimerkiksi viime eurovaalien yhteydessä järjestetty propagandakampanja tekee entistäkin selvemmäksi porvareita kiinnostavan ennen kaikkea se, että ihmiset ylipäätään äänestävät europarlamentin vaaleissa.
Se, mitä puoluetta ihmiset äänestävät, on selvästi porvareille toissijainen asia. Porvarit valjastivat kaikki mahdolliset äänitorvensa äänestysaktiivisuuden kohottamiseksi.
Työkansan Sanomat 5/2024 "