Neuvostoliitto pyrki maailmanvaltaan muun muassa lääketieteellisten kokeiden ja lajien risteyttämisen avulla.

10. oktober 2018 av Therese Boisen Haas

Neuvostoliitto suunnitteli voittamatonta apinamiesarmeijaa

Pohjoisnavan sulattaminen valtavan padon avulla,vanhuuden voittaminen nuorella verellä ja apinamiesten armeija ovat vain muutamia esimerkkejä Neuvosto­liitossa keksityistä villeistä ideoista,joissa tiede piti valjastaa valtion palvelukseen."

HM: Apinajuttu perustuu tämän englanninkielisen Wikin lainaaman lähteen mukaan science-fiction-kirjailija, kemian tohtori Jeremei Judovich Parnovin jutuille ja hänen jostakin muka löytämälleen ”anomukselle” neuvostohallitukselle ”tutkimusprojektista” . Fiktio on harsittu kokoon käyttäen mm. erästä löysästi todenperäistä tapausta, joka tapahtui Ranskassa.


Lännessäkin tunnettu kriitikoiden ja nuorten lukijoiden tykkäämä SCIFIkirjailija Jeremei Judovitš Parnov, 1939 - 2009, NL:n Kirjailijaliiton jäsen, sepitti "Stalinin apina- ja ihmiskokeet" ja "NL:n apinamiesarmeijan". Hän on ensimmäinen, joka yhdessä Mihail Tihonovits Jemtsevin, 1930 - 2003, "ennakoi" dystopian "yhteen (läntiseen) tekoälyyn aivoistaan sähköisesti kytketystä ihmiskunnasta" teoksessa Maailman henki (Duša mira, L'âme du monde, World Soul). Herrat olivat NL:n Tiedeakatemian Palavien kaivannaisten laitoksen tutkijoita. Heillä oli pääsy kaikenlai-siin tiedearkistoihin. Vaikuttaa siltä, että mestariteokset olivat enempi Jemtsevin käsialaa, sillä sellaiset loppuivat, kun yhteistyö katksesi. Lopuksi Parnov julakisi törkyaivopieruja käyttäen läntistä infhosotakoneistoa myynninedistäjänä.


L'âme du monde [science fiction sovietique) Paperback – January 1, 1983

French Edition by Parnov E. (Eremei) Emtsev M. (Mikhail) Tikhonovich (Author




”… The most disturbing distortion of the center’s history has been the sensational “revelation” in the press and on national television that the center was created for the purpose of crossing humans with apes to breed new races of primate. In the late 1990s, the science fiction writer E. Parnov obtained documents related to the foun-ding of the center, which he claimed were previously classified. These included a “Project Decree of the Scientific Section of the Soviet of the People’s Commissars (USSR government): Petition by the Institute of Experimental Endocrinology”, which he cited often in highly distorted or fictional reports.For example,in an article “Women for Monkeys” (Parnov,1998), he reported attempts by Professor Il’ia I. Ivanov, Director of the Physiology Division of the Moscow Institute of Experimental Veterina-ry Medicine, “to cross humans with apes,” first in Africa and then at the Sukhum primate center. Parnov writes, “Virtually unlimited resources were allotted.”

Parnov artificially knits together his “discovery” with a host of unrelated, often distant events from the same era. These include shocked reference to gonadal transplants from nonhuman primates by Serge A. Voronoff, who in France conducted extensive but ultimately unsuccessful attempts to restore sexual function to elderly men, a goal reached only recently through pharmacological treatment of erectile dysfunction.


Serge A. Voronoff, venäläissyntyinen puoskari Rankassa

Parnov further included the confiscation by Russian secret police of the manuscript of M.Bulgakov’s novel Heart of a Dog. In the novel Bulgakov explored the potential consequences of transplanting the pituitary gland of a drunken donor into a stray dog, which becomes more human-like in its mission to clear the city of “vagrant quadrupeds” (cats).
(The work is generally considered a biting satire of social climbers and crass opportunists in the early Soviet era.) Excerpts from documents in those “special files”, writes Parnov, “would strike fear into the heart of even the most hardened of brutes". The goal, he alleges, was “to flout the laws of God and man, to bring forth a breed of ‘Yahoo Sovieticus’, dumb, obedient slaves to perform heavy labor.” All of this was cited as evidence that the center was intended to create hybrids and develop a new breed of worker.

After Parnov’s publication of such provocative accounts,a series of similar reports appeared in the press and on television, where the theme of hybridizing species at Sukhum was intertwined with stories of the abominable snowman and other wonders including aliens from outer space.Not only journalists but also professional scientists, such as A. Potapov of the Russian Military Medical Museum, the medical historian, T. Grekova, and other scholars joined the fray. For several years running, a govern-ment channel television series “Rossiya” has shown a production written by O.Šiškin and directed by D. Demin with the title “Red Frankenstein”.The sensationalistic title persists to this day even though, within the film itself, the point is made that Ivanov was not a Frankenstein. Half-truths are mixed with rumors and outright falsehoods, but with no word about Ivanov’s true objectives and scientific activities, his actual role in establishing the center, or the critical scientific questions facing medical primatology during that time.

From the first,these writers proclaimed the “revelation of secrets” and the uncovering of long-standing “mysteries of the KGB” that were based with few exceptions on information readily available in open archives of the Sukhum center, in the Leningrad Archive of the Russian Academy of Sciences, and in the personal archive of Profes-sor Ivanov at the Academy of Sciences’ Institute of Natural History and Technology in Moscow. Ivanov’s research proposal, his “Report on the Expedition to Africa”, his proposal for the creation of a primate center, and other pertinent materials are all available to anyone interested.

Several authors have reported that Stalin was impressed by the prospect of “cross-breeding humans with apes” and of creating a “new breed” of people.We have no intention to issue an apologia for Stalinism or for Stalin’s “organs of surveillance”, particularly in relation to the scientists and staff of the Sukhum center. They suffered dearly from the political repression of the times. Ivanov himself was ruined. Nestor Lakoba, an outstanding and devoted local patron of the center, died as a result of NKVD (People’s Commissariat for Internal Affairs) intrigue. The distinguished Soviet scientist and organizer of research at the center, Academician P. F. Zdrodofsky, was imprisoned, as were the talented director, Pavel V. Lebedinsky, and employees Dya-chenko, Bogdanov, and Fel’dman, who built the North Laboratory Building. Another who suffered significant persecution at the hands of “the organs of surveillance” was D.I. Miminoshvili, a former prisoner of war and military hero, who joined the center to lead a world-renowned research effort on social stress and hypertension in primates.

Few are aware that during the repression years these “enemies of the people” com-pleted for publication two volumes of scientific reports on research conducted at the center. By the early 1960s they had accumulated more than 500 finished but unpub-lished reports for the literature. The decades-long delay in publication deprived other institutions, which were establishing research primate colonies around the world, of valuable knowledge compiled at the Sukhum center. Of course, it also deprived the center of priority in credit for discoveries on the acclimatization and adaptation of primates for laboratory research. By the time its findings were published the center was no longer the sole institution to have addressed such challenges by systematic scientific research.

Attempts by the media to portray as history reports that so cavalierly distort the true origins and accomplishments of this famous center should not go unchallenged. In 1925,when the decision was made to create a primate center,Stalin was still far from ascending to the status of “Great Leader” of the Soviet Union. He was not concerned with nonhuman primates and is quite unlikely to have known of the initiative by N. A. Semashko, then Minister of Public Health, and other Moscow scientists to establish the center. The Politburo itself did not then know who was to emerge as Great Leader; a mortal battle for power was in progress.

In a televised program, Parnov was introduced as an “expert on the history of the Sukhum primate center”. He had written, “It is unlikely that anyone would guess what really was being done there during those long years” (italics added).The truth is that from its inception and throughout its 80-year history there was never an attempt to hybridize apes,much less to cross-breed apes with humans. Professor Ivanov had proposed cross-breeding experiments early on, but his purpose was merely to deter-mine the degree of phylogenetic relationship between apes and humans. There was no absurd thought to create a “new breed of human”. In the spring of 1927, before the center was established, he had conducted an experiment in Africa that involved arti-ficial insemination of three chimpanzee females with human sperm. The attempt took place under formidable conditions in Conakry, then part of French Guinea, in West Africa. Two of the animals died on the ship between Dakar and Marseilles. Autopsies of the two, conducted on the ship, and of the third, by a pathologist at a local Sukhum hospital,yielded no evidence of conception.The experiment terminated before the center existed.

The Russian primate center was founded on August 24, 1927, the date that the first animals arrived. Professor Ivanov was never a staff member of the center. In fact he visited there only once for a few days in the early summer of 1928. He was a mem-ber of a team sent to inspect the new facilities. The center had no great apes at the time of his visit.

Later, in October, 1928, the center obtained six chimpanzees (Pan troglodytes) and five orangutans (Pongo pygmaeus), together with 20 baboons (Papio hamadryas). The animals were obtained through the German firm, L. Rueh. They were shipped from Genoa, Italy, with transfer through Batumi, a port city on the Black Sea coast south of Sukhum. The great apes were so ill that some were accepted only on condi-tion that they survive in a healthy state. Several died even before the supplier depar-ted.Only the younger,sexually immature animals survived.The unsuccessful outcome of this delivery led to a long lawsuit with the Rueh firm. The last group of apes re-ceived at the center before World War II consisted of five chimpanzees,which arrived in the summer of 1930.They were accompanied by 11 macaques and 16 baboons. During those early years almost no ape survived at the center for more than a year and a half; only one lived longer, an orangutan, which died in 1933.

In short, neither Ivanov nor any other investigator ever conducted great ape hybridization experiments at the center.

Ilya Ivanovich Ivanov
Ilya ivanov.jpg
Ilya Ivanov, 1927
BornAugust 1 [O.S. July 20] 1870
Shchigry, Kursk gubernia, Russian Empire
Died20 March 1932 (aged 61)
Alma materUniversity of Kharkiv
Known forartificial insemination
Scientific career

H: " Talvivehnä: Darwinin ylenkatsominen johti nälänhätään

Uuden superviljan piti poistaa nälkä lopullisesti Neuvosto­liitosta. 

Niin lupasi agronomi Trofim Denisovitš Lysenko,joka väitti 1930-luvulla keksineensä, miten karu Siperia voitaisiin muuttaa tuottoisaksi viljelymaaksi.

Lysenkon suunnitelman ensimmäinen osa oli ihan hyvä. Hän oli tehnyt isänsä tilalla kokeita, joissa hän altisti siemeniä kylmälle. 

Hautaamalla siemenviljaa lumi­kasoihin hän kehitti talvivehnän, joka kylvettäisiin syk-syllä ja kestäisi talvehtimisen maassa. Siten se voisi hyötyä pitkästä kasvu­kaudesta heti kevään koittaessa.

Suunnitelman toinen osa oli kuitenkin katastrofi.Lysenko ja neuvostojohtajat nimittäin ylenkatsoivat Darwinin oppia hankittujen ja geneettisten ominaisuuksien erosta ja uskoivat, että hankittu kylmänkestävyys siirtyisi automaattisesti eteenpäin.

Lysenko kylvi siis edellisen sadon siementä jäätyvään maahan sellaisenaan, ja sadon epäonnistuminen johti nälänhätään.


Talvivehnän piti todistaa Lysenkon teoria siitä, että vilja ”oppisi”  itsestään kestämään kylmyyttä.

© Polfoto & Shutterstock "

Lysenkon geenimielipiteet eivät vaikuttaneet ruokatilanteisiin, sillä leipäviljaa viljeltiin pääasiassa jäätymättömillä alueilla.

Lysenko tutki ensin pohjoisten, parempilaatuisten lajikkeiden viljelyä etelässä ja näiden siemeniä jäädytettiin, koska sulaminen oli sitten itämisen signaali joillekin lajikkeille. Ne lajikkeet eivät yleensä kestäneet etelän tuholaisia eivätkä kasvitauteja.

Sitten hän yritti toisin päin: parantaa mitä erilaisimpien kasvien pakkasenkestävyyttä ja siirtää pohjoisemmaksi. Hän oli oikeassa siinä, että kasvailla oli erilaisia simenten pakkaskäyttäytymisen mekanismeja, jotka vaihtuivat tosin osin perinnöllisesti, epigeneettisesti.

Kuten Ilja Ivanovilla, Lysenkollakaan ei ollut mitään tekemistä ihmistieteiden kanssa.


Lysenkoa ei ikinä tuomittu mistään huijauksesta eikä hän edes menettänyt akateemi-kon arvoaan (jonka oli saanut hallisnnollisista syistä Maatalouakatemian puheenjoh-tajana, johon hänet oli alun perin valittu "alemman tutkimushenkilökunnan edustaja-na") nostettiin vain ns. hyllylle aktiivisesta tutkimuksesta. Häntä pidettiin tavallisena väärässä olijana.

Veripankki: Nuoren veren piti hidastaa ikääntymistä

51-vuotias lääkäri Aleksandr Bogdanov etsi Stalinin siunauksella parannusta ikääntymiseen.

Hän halusi siirtää nuorten ihmisten verta vanhemmille, ja tavoitteena oli lopulta luoda koko neuvosto­kansalle yhteinen verenkierto.

Tehtyään 11 onnistunutta verensiirtoa itselleen Bogdanov muun muassa väitti, että hänen kaljuuntumisensa oli hidastunut. 12. verensiirto oli kuitenkin kohtalokas. 

7. huhtikuuta 1928 hän sai 21-vuotiaan opiskelijan veren mukana tuberkuloositartunnan. 

Hän kuoli kaksi viikkoa myöhemmin. Kokeet lopetettiin, mutta Bogdanovin veren­siirtokeskus jatkoi toimintaansa. "

Tohtori, lääkäri, kansanedustaja, menshevikki, puoluejohtaja (ideologi) Aleksandr Bogdanov (Malinovski) oli sama mies jonka ernstmachilaista, kautskylaista filoso-fiaa Lenin kumosi filosofisessa pääteoksessaan Materialismi ja empiriokritisismi.

Bogdanon johti ns. otzovisteja eli ryhmää, joka vaati kieltäytymistä osallistumasta tsaarin neuvoa-antavaan Duumaan.Stalin säesti häntä bolševikkien puolelta, ja epäili tsaarin kutsuneen koolle Duuman vain tappaakseen sopivan tilaisuuden tullen sinne kokoontuneet vaarallisimmat kilpailijansa. Bolshevikit laittoivatkin sitten Duuman vaaleihin C-joukkueen. Menshevikit ja eserrät ja kadetit laittoivat tärkeimmät oikeat johtajansa.


” Bogdanov, Aleksandr Aleksandrovich

(pseudonym of A.A.Malinovskii;other pseudonyms,Verner, Maksimov, and Riadovoi). Born Aug. 10 (22), 1873, in Sokolka, Grodno Province; died Apr. 7,1928, in Moscow. Economist, philosopher, political activist, and experimental scientist.

Bogdanov graduated from the medical department of the University of Kharkov in 1899. He participated in the Narodnik (Populist) movement and in 1896 became a member of the Social Democratic Party. In 1903 he sided with the Bolsheviks and was elected to the Central Committee at the third (1905),fourth (1906), and fifth (1907) congresses of the RSDLP. Even at that time, Bogdanov’s theoretical differen- ces with V. I. Lenin made themselves apparent; however, they did not affect the pos-sibility of collaboration between the two men.In a letter to A.M.Gorky,Lenin wrote: “In the summer and autumn of 1904, Bogdanov and I came to an agreement as Bolshe- viks and made that tacit alliance that set philosophy aside as a neutral zone and … gave us the possibility of jointly carrying out during the revolution … the tactic of revolutionary social democracy” (Poln. sobr. soch., 5th ed., vol. 47, p. 142).

From 1905 to 1907,  Bogdanov and L.B. Krasin headed the Bolshevik military techni-cal group. After being arrested and exiled from the country, Bogdanov returned to Russia illegally and served on the editorial boards of the Bolshevik press publica-tions (Proletarii, Vpered and Novata Zhizn’). On the question of Bolshevik participa-tion in the Third State Duma, Bogdanov took the position that this duma should be boycotted. In 1908 he headed the group of so-called Ultimatumists, who protested against the work of the Bolsheviks in legal bodies,and was one of the organizers and lecturers at the Capri school, from which the factional Vpered (Forward) group later arose. He was later an organizer and lecturer at a similar school in Bologna. In 1909, Bogdanov was expelled from the party for factional activity. During World War I he took an internationalist stand. After the October Revolution he became a member of the Communist Academy and gave lectures on economics at Moscow University. In this period Bogdanov opposed the policies of the party primarily in the field of cul-ture. In 1918 he became an ideologist of Proletkul’t (Proletarian Culture) and partici-pated in the organization of the so-called Proletarian University. After 1921 he devo-ted himself entirely to scientific experiments,primarily in the fields of gerontology and hematology. Bogdanov was the organizer and director of the first institute for blood transfusions in the world (1926), now called the Central Order of Lenin Institute for Hematology and Blood Transfusions. He died as a result of an experiment in blood transfusion that he performed on himself. His name was then conferred on the institute.

The evolution of Bogdanov’s philosophical views went through four stages. The first three were elemental materialism (The Fundamental Elements of the Historical Out-look on Nature,1899);fascination with the energetics of W.F.Ostwald (Cognition From the Historical Viewpoint,1901); and the transition to mechanism and Machism (Empi-riomonism: Articles on Philosophy, books 1–3,1904–06). The fourth and last stage is connected with Bogdanov’s denial of philosophy in the traditional sense and his sub-stitution for it of strictly scientific values. In his view, philosophical concepts such as spirit,matter,and substance are essentially “idols and fetishes of cognition” which are brought into being by the labor relations of particular epochs and do not make any sense outside those epochs (see Essays on the Philosophy of Marxism, St. Peters-burg, 1908, pp.215–42). Truth, for Bogdanov,is a form in which collective experience is organized (see The Philosophy of Living Experience,1913). Regarding the Marxist dialectic as a form for the organization or ordering of knowledge, Bogdanov advoca-ted his own “organizational dialectic” as a more complete form (see Tectology, part 3). Production relations, in his view, are in essence “groups of ideological combina-tions which organize at the primary level” (Empiriomonism, book 3,St. Petersburg, 1906, p. 54, footnote) and therefore “social existence and social consciousness are, in the precise sense of these words, identical” (From the Psychology of Society, St. Petersburg,1906,p.57). “Whatever ’exact’ meaning Bogdanov may have invented for the terms ’social existence’ and ’social consciousness,’ there can be no doubt that the statement we have quoted is incorrect” (V.I.Lenin,Poln.sobr.soch.,5th ed.,vol. 18, pp.342-43). Bogdanov’s conception was criticized by Lenin, who categorized his phi-losophical views as idealistic and reactionary. At the same time Lenin stressed that “personally, Bogdanov is a sworn enemy of reaction in general and of bourgeois re-action in particular” (ibid., p. 346). In his work The Universal Science of Organization (vols. 1–2,1913–17),Bogdanov proposed the idea of creating a science of general laws of organization,which he called “tectology”; thus,he became one of the pioneers of the systems approach in modern science. It has been noted in a number of recent investigations by Soviet and foreign authors that some of the pro-positions of Bogda-nov’s tectology anticipated the ideas of cybernetics (the principle of feedback, the idea of constructing models, and so forth). Bogdanov’s mechanistic errors were also reflected in tectology.

Bogdanov was the author of several economics works, including A Short Course in Economic Science (1897), which was praised highly by Lenin (see Poln. sobr. soch., vol. 4, pp. 35–43). Bogdanov reviewed economic development from primitive society to socialism. He was one of the first to correctly evaluate the establishment of trusts and syndicates as “the highest form of capitalism.” Bogdanov developed the Marxist concept of the theory of value in connection with the history of the development of trade. However, in his later works (Introduction to Political Economy, 1914, and A Course in Political Economy, vols. 1–2, 1910–19), he viewed value from the standpoint of the “energetics approach.”

Bogdanov was also the author of science fiction novels about the future of society — Red Star (1908) and The Engineer Menni (1912).
Revoliutsiia i filosofiia. St. Petersburg, 1905.
“Filosofiia sovremennogo estestvoispytatelia.” In Ocherki filosofii kollektivizma, collection 1. St. Petersburg, 1909.
Bor’ba za zhiznesposobnost’. [Moscow], 1927.
“Predely nauchnosti rassuzhdeniia (Doklad . . . ).” Vestnik Kommunisticheskoi Akademii, 1927, book 21, pp. 244–290.
Lenin, V.I. Poln. sobr. soch., 5th ed.,part 2. Moscow,1970. Page 418. (Index volume.)
Asmus, V. F. “Logicheskaia reforma A. Bogdanova.” Vestnik Kommunisticheskoi Akademii, 1927, book 22.
Setrov, M. I. “Ob obshchikh elementakh tektologii A. Bogdanova, kibernetiki i teorii sistem.” Uch.zap.kafedr obshchestvennykh nauk vuzov g. Leningrada 1967, issue 8.
Belova, A. A. “Odnaiz pamiatnykh stranits proshlogo.” Problemy gematologii i perelivaniia krovi, 1967, no. 6, pp. 54 – 57.
Chistova, S. P. “Rol’ A. A. Bogdanova v razvitii sovetskoi meditsiny.” Sovetskaia meditsina, 1967, [no.] 6, pp. 147–50.
Kotarbiński, T. “Rozwój prakseologii.” Kultura i Spoleczenstwo, 1961, vol. 5, no. 4. ”

Bogdanov oli mitä urhoollisin ja kunnoitettavin tohtori ja hoitomies ja myös myös poliitikko, mutta hänellä oli yksi iso ongelma kuten Lysenkollakin: hän oli yhdessä isossa asiassa periaatteellisesti väärässä, joron jäljillä.

Hän pyrki bolshevikkipuolueeseen, mutta häntä ei sinne huolittu Stalin ei ottanut Leninin kuoleman jälkeenkään.

Vernsiirto keuhkotaudista parantuneelta toivottomalle potilaalle on toimiva hoitome-netelmä. Sillä pelastettiin mm. Ho Tshi Minh ja myöhempi NATO:n ja CIA:n pääpsy-kologi, kova pavlovisti kanadalainen Donald O. Hebb. Mutta silloin vaan ei tunnettu veriryhmiä eikä Rh-tekijöitä, joten se oli aina riskaabeli. Tohtori oli itsekin parantunut tubista, ja kelpasi siis myös parantamaan verellään. Hänkuoli tällaisen toimenpiteen seurauksena, potilas sellvisi, eräs parikymppinen sotilaspoika, ja kuoli n. 90 -vuotiaana 90-luvulla.



Supersotilas: Uusi laji voittaisi ihmiset ja jopa jumalat

Vuonna 1925 Stalin käski maan tiedeakatemian tutkijoita ottamaan yhteyttä biologiin nimeltä Ilja Ivanovitš Ivanov, sillä hän uskoi tämän voivan luoda Neuvostoliitolle mutanttiarmeijan, jonka supersotilaat noudattaisivat mukisematta käskyjä eivätkä tuntisi kipua.

Kansainvälisesti tunnustettu lisääntymisbiologi Ivanov oli 15 vuotta aiemmin esitellyt luonnontieteellisessä kongres­sissa ajatuksen siitä, että risteyttämällä apina ja ihminen voitaisiin luoda uusi vahva laji. 

Stalin uskoi, että tällaisista apina­ihmisistä koottu armeija saisi muut maailman maat vapisemaan pelosta ja tunnustamaan Neuvostoliiton ylivertaisuuden.

Uusi laji veisi Stalinin mielestä myös pohjan pois kaikilta uskon­noilta, sillä se todistaisi, että ihminen – eikä mikään jumala – pystyi luomaan aivan uusia lajeja. 

Vuonna 1926 Neuvostoliiton johto rahoitti Ivanovin tutkimusmatkaa Länsi-Afrikkaan, missä hän yritti hedelmöittää kolmea simpanssinaarasta ihmisen sukusoluilla. 

Kokeen epäonnistuttua hän palasi Neuvostoliittoon mukanaan noin 15 apinaa ja perusti tutkimuskeskuksen Suhumiin Georgiaan. 

Siellä naarasapinat kuolivat pian, jolloin useat neuvostoliittolaiset naiset tarjou­tuivat vapaaehtoisesti hedelmöitettäviksi apinan sukusoluilla, jotta he saisivat kunnian synnyttää ensimmäiset ”uudet ihmiset”. 

Ennen kokeen alkamista vii­meinenkin apina, Tarzan-niminen oranki, kuitenkin kuoli vuonna 1929.

Epäonnistuminen ajoi Ivanovin epä­suosioon kommunistipuolueessa. Kokeet lopetettiin ja Ivanov joutui Siperiaan vuonna 1930. Hän kuoli vuonna 1932. "

Valetta ja hölynpölyä.

Kaikki osumat Googlella ”ihmisen riteyttämisestä” ja keinosiemennyksen keksijä ja käyttönottaja Ilja Ivanovits Ivanovista (1870 – 1932) vievät virolaiseen huumorikirjallisuuteen. "

Risto Koivula

Kommenttisi odottaa hyväksyntää.

Valetta ja hölynpölyä.

Kaikki linkit ”ihmisen riteyttämiseen” ja keinosiemeenyksen keksijä ja käyttäänottaja Ilja Ivanovits Ivanoviin (1870 – 1932) ovat virolaiseen huumorikirjallisuuteen.


” Ivanov, Il’ia Ivanovich

Born July 20 (Aug. 1), 1870, in the city of Shchigry, in present-day Kursk Oblast. Died Mar. 20, 1932, in Alma-Ata. Soviet biologist and professor (1907).

Ivanov graduated from the University of Kharkov in 1896.He worked at the State In-stitute of Experimental Veterinary Science (1917–21, 1924–30), the Central Experi-mental Station on Questions of the Reproduction of Domestic Animals (1920 - 24), the Moscow Higher Zootechnical Institute (1928–30), and the Kazakh Veterinary and Zootechnical Institute (1931–32).He initiated the study of the problems of the biology of the propagation of farm animals and worked out a zootechnical method of artificial insemination,which was improved by his school and is used widely in animal hus-bandry in the USSR.He recommended the use of interspecific hybridization in animal husbandry to breed new strains.


Izbrannye trudy. Moscow, 1970.


Skatkin, P. N. Il’ia Ivanovich Ivanov — vydaiushchiisia biolog. Moscow, 1964. ”

Ivanovilla ei ollut tekemistä ihmisten ”jalostamisen” kanssa, hän lienee ollut ennen kaikkea armeijan hevosjalostaja, varsinkin tsaarinaikaan.

Vuonna 1922 tehdystä kokeesta, voisiko simpanssinaaras hedelmöittyä ihmisen spermasta NL:n johto ei luultavasti tiennyt mitään. Se oli tutkimua, joka oli aloitettu tsaarin aikana ja Afrikassa, jossa vapaaehtoisia ei löytynyt sellaisiin kokeisiin. Siksi-pä tohtorit keksivät tuoda vallankumouksen jälkeen pari simpanssia NL:on, jossa ei ehkä olisi täysin kireäpipoista.

Иванов, Илья Иванович (биолог)

Vuonna 1929 hän sai jostakin orankin, joka kuitenkin kuoli, ennen kuin kokeita päästiin tekemään.

Tästä oli televisiossakin jokin törkyjuttu.


” Pavlovin.verihurtta
19.08.2011 00:03:35

Historiaa: Neuvostoliiton ihmiskokeet (YLE)

Tällainen dokkari tuli YLE:ltä jokunen päivä sitten. Dokkarissa käydään läpi, miten NL:ssä harjoitettiin alkuaikoina fasistista ”Keeni-tiedettä”, ja miten pavlovismista loppujen lopuksi tuli NL:n ”virallinen totuus”:



”Venäjän vallankumouksen jälkeen neuvostohallituksella oli kovat paineet. Takapa-juinen maa oli monessa asiassa kilpailijoitaan jäljessä juuri, kun se olisi halunnut näyttää maailmalle tietä uuteen teknologiseen aikakauteen.

Biologia, tiede ja tekniikka tuntuivat vastaukselta kaikkiin ongelmiin, mutta uskottiin myös, että vanhassa kapitalistisessa maassa kasvanut kansa ei yksin riittäisi toteuttamaan muutosta, vaan tarvittiin uudenlaisia ihmisiä.

Näin ihmiskehostakin tuli vallankumouksen näyttämö 1920-luvulla. Maan laboratorioissa tehtiin salaisia kokeita uuden superrodun kehittämiseksi.

Ihmisiä ja apinoita risteytettiin, jotta saataisiin rotu, jota voitaisiin käyttää raskaaseen tai vaaralliseen työhön. Naisia hedelmöitettiin älykkäiden vallankumousjohtajien spermalla. Vanhojen ihmisten verta siirrettiin nuorempiin ja päinvastoin.

Vaikka kokeilu epäonnistui, Neuvostoliiton miljoonat kansalaiset joutuivat sopeuttamaan elämäänsä valtion asettamiin normeihin.

Tuotanto: ARTE, Lichtfilm, Mirumir, MDR.”

19.08.2011 00:03:44

Kokeita lienee tehdy yhdysvalloissakin.



Risto Koivula

Re: Historiaa: Neuvostoliiton ihmiskokeet (YLE): asiapuoli vähissä…


Pavlovin verihurtta

” >RK kirjoitti 19.08.2011 (340238)…

>>Pavlovin.verihurtta kirjoitti 19.08. 2011 (340215)…

>>>Tällainen dokkari tuli YLE:ltä
>>jokunen päivä sitten. Dokkarissa
>>käydään läpi, miten NL:ssä
>>harjoitettiin alkuaikoina fasistista
>>”Keeni-tiedettä”, ja miten
>>pavlovismista loppujen lopuksi tuli
>>NL:n ”virallinen totuus”:

Väitätkö, että Pavlovilla olisi ollut jotakin erityistä GEENEJÄ VASTAAN?

>>Asiapuoli rajoittui tähän, jossa
>neuvostoliiton hallintojärjestelmä
>selviytyi hyvin:


>>Loppuoli tsaarin ajalta periytyviä
>yksityisiä skitsoiluja, ja sellaista,
>mitä EI tullut, vaikka joku ehdotti,
>kuten tiedemiesten ym. spermapankkia.

>Lysenkolaisuudesta tuossa dokkarissa ei yllättäen puhuttu sitten mitään.

Senkö helvettiä SILLÄ oli ihmistieteiden kanssa tekemistä??!! Ei niin yhtään mitään!

>Pavlovista puolestaan tuli kuolemansa jälkeen (osittain sitä ennenkin) NL:n tieteen ”ikoni”, mistä kertoo esim. seuraava:


Olet hyvä löytämään netistä materiaaleja!

Hänen oppinsa oli Leninin asetuksella NL:N LAISSAKIN, ainoana erityistieteenalana (että sen kaikinpuoliset toimintaedellytykset on turvattava):


Silloin, kun puhutaan LENINISMISTÄ, puhutaan AINA myös PAVLOVISMISTA.
(Lenin oli jossakin määrin jopa pavlovistisempi kuin Pavlov itse.)

>ht tp://en.wikipedia.org/wiki/Pavlovian_session

>”Pavlovian session

>The Pavlovian session was the joint session of the USSR Academy of Sciences and the USSR Academy of Medical Sciences held on June 28-July 4,1950.[1] The session was organized by the Soviet Government headed by Joseph Stalin in order to fight Western influences in Russian physiological sciences. During the session, a number of Pavlov’s former students attacked another group of his students (L. A. Or-beli, P.K. Anokhin, A.D. Speransky, I.S. Beritashvili) whom they accused of deviating from Pavlov’s teaching.

Tässä on nyt ihan puhdasta paskaa, jonka väärennöksen takana arvelen olevan ”iacobonilaisten peilisolujen” kannattajat, joille INSRUMENTAALINEN (OPERANDINEN) EHDOLLINEN REFLEKSI on maailman karmaisevin kirosana:


Se, mitä mm. Fieldsin tutkimukset tukevat on nimenomaan ”SESSION PAVLOVISMI”, johon liittyy myös symbolirakenteinen pavlovin 2. signaalisysteemi.

21.08.2011 00:05:03

Re: Historiaa: Neuvostoliiton ihmiskokeet (YLE): asiapuoli vähissä…

Pavlovin.verihurtta kirjoitti 20.08.2011 (340290)…

>RK kirjoitti 19.08.2011 (340238)…

>>Pavlovin.verihurtta kirjoitti 19.08.
>>2011 (340215)…

>”Pavlovian session

>The Pavlovian session was the joint session of the USSR Academy of Sciences and the USSR Academy of Medical Sciences held on June 28-July 4, 1950. [1] The session was organized by the Soviet Government headed by Joseph Stalin in order to fight Western influences in Russian physiological sciences. During the session, a number of Pavlov’s former students attacked another group of his students (L.A. Orbeli, P.K. Anokhin, A.D. Speransky, I.S. Beritashvili) whom they accused of deviating from Pavlov’s teaching.

Tässä on nyt ihan puhdasta paskaa, jonka väärennöksen takana arvelen olevan ”iacobonilaisten peilisolujen” kannattajat, joille INSRUMENTAALINEN (OPERANDINEN) EHDOLLINEN REFLEKSI on maailman karmaisevin kirosana:

Se, mitä mm. Fieldsin tutkimukset tukevat on nimenomaan ”SESSION PAVLOVISMI”, johon liittyy myös symbolirakenteinen pavlovin 2. signaalisysteemi.

Esimerkiksi Puna-armeijan Sotilaskirurgisen tukimuslaitoksen johtajasta, psyykkisten toimintojen lokalisaation tutkija Pjotr Kuzmitš Anohinista on Sovjetskaja entsiklopejassa pelkää kehua. Samoinpsykologian titeosanakirjassa:


Ihan samaa voi sanoa hyvin samanlaisen taustan omaavan Kirovin sotilaslääketie-deakatemian (joka tutki muun ohella myös avaruus-, ilmailu ja sukelluslääketiedettä) johtajasta, Setšenov-instutuuin perustajasta lääkintäkenraaliluutnantti Levon Abgarovitš Orbelista:


>As the result of this session, Soviet physiology self excluded itself from the international scientific community for many years.[2][3]

Aleksei Dmitrijevitš Speranski topimi Pavlovin assistenttina tämän kirjoittaessa ”ehdollisia refleksejä” ja sitten Tiedeakateimia neurokirurgian laitoksen johtajana.


Vuonna 1985 101-vuotiaana kuollut Ivan Solominovitš Beritašvili oli Pavlovin työto-veri jo Tsaarin aikaan, nimitettiin Tbilisin yliopiston neurofysiologian ja -patologian-professoriksi 1919 ja vuodesta 1945ko. Akatemian lääketieteen johtajaksi. En ole ennen kuullut, että hätä vastaan olisi ollut jotkin huomauttamista.


In 1982, M.G. Yaroshevsky, criticizing the Pavlovian session,

Herra Jaroševskysta sen sijaan tieteelliset lähteet tai Wikikään eivät ole kuulleet mitään.

[HM:. Korjaus: kyllä henetsä löytyy,hän oli mm. Suomessakin laajasti tunnetun (ja hyvän) Petrovskin Yleisen psykologian yksi kirjoittaja.]

wrote that,in fact,Ivanov-Smolensky and his disciples did nothing but pervert the ker-nel of Pavlovian teaching, substituting for it a mechanistic view of the brain activity. [10]: 42 These so-called scholars of Pavlov emasculated the ground of his theory and extremely damaged the prospects of Soviet science. [10]: 42

Sen sijaan Anatoli Georgijevitš Ivanov-Smolenskia pidetään INSTRUMENTAALIS-TEN ELI OPERANTTISTEN EHDOOLISTEN REFLEKSIEN ensimmäisenä kokeel-lisena toteennäyttäjänä jo vuonna 1927, 10 vuotta ennen B.F.Skinneriä, ja 5 vuotta ennen Pavlovin 2. signaalisysteemiä.

Hänen asemansa psykologiankehityksessä on jossakin määrin avoin,ja hän on niitä, jotka sattavat paukahtaa uusissa muutoksissa ”kaapin päältä” tarkoin tutkituiksi ”elä-viksi” auktoriteeteiksi.Hänellä oli eräitä poikeuksellisia näkökantoja:hän puolusti kan- taa, erityisesti keskustelussa Pavlovin teorian roolista 2. maailmansodan jälleen, että ihmisen psyykkisiä ilmiöitä aivoissa ei voida lainkaan tutkia luonnontieteellisin mene-telmin. Tämä ei ole kuitenkaan aivan sam kun Skinnerin kanta,koska hän ei kiistänyt YHTEIKUNTATIETEILTÄ tieteellisyyttä, kuten (ääri)positivistit.

Hän puolusti lapsen kehityksessä Skinneriä muistuttava ”verbaalisten reaktioiden vaihetta”, josta lopputuloksena kuitenkin oli (tavallisesti!) tietoinen ajattelu ja tajunta.
hän suhtautui vakavasti temperamenttiteoriaan ja katsoi ehdollistumisjärjstelmän pa-rametreillä olevan diskreetti tai liukuva jakautuma hän tutki jo 50- ja 60-luvulla äärim-mäisen epäpopulaaria aihetta: ympäristö(myrkkyje)n ja muuttuneiden elintapojen mahdollisia vaikutuksia korkeimpiin aivotoimintoihin ja niiden koneistoon.

Häntä pidetiin ”psyykkisesti tappelunhakuisena” henkilönä (minkä ei tarvinnut välttämättä pitää paikkaansa).


” Ivanov-Smolensky conditioning: relationship between CR and UR form and intensity.

Tarpy RM, Scharer JB.
Department of Psychology, Bucknell University, Lewisburg, PA 17837.
The Ivanov-Smolensky conditioning procedure involves a CS followed by a com-mand (US). There are two URs – an instructed UR and a reflexive UR such as an au-tonomic reaction. Anticipatory responses during the CS, of either the instructed or ref-lexive UR,provide a measure of conditioning. We examined whether the reflexive CR and UR are similar in form,and whether larger reflexive CRs and URs are asso-ciated with larger instructed URs. Subjects were asked to exhale ”quickly and power-fully” (exhalation was thus the instructed UR) either following (Forward) or prior to (Back-ward) a light CS;a change in heart rate to the CS (reflexive CR) alone was the index of conditioning. The heart rate CR and UR were both deceleratory in nature, although the onset of the CR was faster than the UR. In addition, Backward-condi-tioned sub-jects demonstrated some degree of inhibitory control by the CS. Finally, the CR intensity was inversely related to exhalation magnitude. ”


Anatoli Grigorijevitsh Ivanov-Smolenski, instrumentaalisten ehdollisten refleksien to-distaja, joille-kuille "Stalinin hurtta", Skinner vulgarisoi hänen teoriaansa. Riiteli ehdol-listen refleksien bioke-miallis-fysikaalisen mekanismin esittäjän Ivan Solomonovitsh Beritashvilin kanssa siitä,onko klassisilla ja instrumentaalisilla ehdollisilla reflekseillä sama vai eri mekanismi. Beritashvili tarjosi aksonien myelinisoitumis (klassiset) ja synaptista (instrumentaaliset/operantit). Todellisuudessa niitä tarvitaan molempia molemmissa.





”The operant method has been popularized by Skinner and his stuzdents, but the initial systematic studies of operant conditioning with children were conducted by Ivanov-Smolensky.”

-H. W. STEVENSON (1970)2

This statement was inspired by a 1927 article in Brain, a British journal of neurology. 3 Recent findings have rekindled interest inwhether certain behaviors are products of stimulus-response, stimulus-reinforcer or response-reinforcer dependencies. The discourse was initiated by Skinner in 1937, when he identified a functional response class called ”operant” in his Reply to Konorski and Miller. The article reprinted below predates that conceptual breakthrough by 10 years . . . and it shows.

Ivanov-Smolensky considered the differences between his teclhnique and that of his colleague, Pavlov, inconsequential. Skinnerwould, in 1938, point out and clarify the importance of the difference for all time in ”The Behavior of Organisms”. Ivanov-Smolensky had made a food reinforcer contingent in order to maintain responding, establish discriminations, and allow generalization testing. Today, the analysis of the variables that account for these phenomena is still to be completed.

Anatoly Grigorievitch Ivanov-Smolensky described his apparatus and procedures in several publications circa 1927. They have been used to study the behavior of nor-mal and damaged children in the U.S.S.R. ever since. The simple elegance of the technique makes one wonder why it was not widely adopted outside of the Soviet Union. More than likely, the article was overshadowed by the appearance, in the same year, of Anrep’s translation of Pavlov’s collected studies.



Lecturer on Psychiatry in the Military Medical Academy and Professor in the Hertzen Institute, Leningrad.

The work on ”Conditioned Food Reflexes in Children” was begun in Russia twenty years ago by N. I. Krasnogorsky, one of Professor Pavlov’s pupils.

Krasnogorsky studied the conditioned motor reflexes in the form of opening the mouth and swallowing after associating different optic, acoustic and skin signals with feeding. He mainly examined small children. Lately,Miss E.Mateer, an American, has made use of Krasnogorsky’s method on a great number of children. In the course of the last two years the following methods for the study of conditioned motor reflexes in children, aged 5 to 12, have been applied in my laboratory at the Hertzen Pedago-gical Institute,and also at the Military Medical Academy:- Through a wall of the expe- rimental room a sloping metal tube is constructed (length 55 cm., diameter 3 cm.), NN’ (fig. 1).

On the side of the experimentater the slide is closed by a simple photographic shut-ter which is connected: (1) with a signal (D); and (2) with a rubber bulb (R). By pres-sing this bulb the experimentater opens the upper aperture (a) of the tube NN’; at the same time the shutter puts the signal into action, and thus the moment of opening can be registered on the kymograph.

In front of the opening there is a small sloping shelf (L) on which the experimentater places a piece of chocolate. When the shutter opens the chocolate falls into the tube and quickly moves to the lower opening (a’). Here also there is a photographic shutter which is opened by a rubber bulb (R’); the latter is held by the person being examined; it is connected not only with the shutter but also with a Marey tambour (M), and when the person being examined presses the bulb to open the shutter that movement is registered on the kymograph by a manometer, or by a special apparatus which indicates the force of the motor reflex of the hand.

The upper wall of the metal tube in its lower third has a glass plate (V), allowing the person that is being examined to see the moving chocolate. In front of the lower opening of that slide there is a metal saucer, upon which the chocolate falls when the shutter is opened.

Fig. 1 is a drawing of this apparatus.

The experiment is made in the following way:The child sits in front of the lower shut-ter of the apparatus in such a manner that he faces the glass part of the tube with the rubber bulb (R’) in his hand. While the chocolate is moving in the tube past the glass (V), the experimentater presses the child’s hand and thus also the bulb held in his hand. Having done so several times he succeeds in teaching the child to press the bulb every time he sees the chocolate in the tube.The chocolate when it falls into the saucer is at the disposal of the child and the latter eats it at once. When the child has become accustomed to deal with the apparatus, the experimentater begins to form the grasping conditioned reflex (as squeezing) to a bell, to the lighting of an electric lamp, to some tactile stimulation, &c.For instance,after having started the ringing of an electric bell, two or three seconds later he adds a food stimulus to the sounding of the bell by opening the upper shutter and allowing the chocolate to slide down, which the child receives by opening the lower lock.After several times ringing the bell and giving food simultaneously,a motor reaction (pressing on the bulb) is no- ticed in response to the sounding of the bell,i.e.,a conditioned motor reflex has been formed. The latent period of the seizing reflex is measured eitlher by means of a stopwatch, or when a kymograph can be applied by means of a Jaquet chronograph.

The intensity of the conditioned reflex (the force applied by the child in squeezing the bulb) is registered in the above-mentioned way by a manometer, or by means of a Marey drum and a kymograph.The conditioned signal and the feeding are registered by a Deprez signalizer. Records of conditioned (bell) and unconditioned (food) refle-xes with the responsive reactions of the child are found in the following diagram (see fig. 2).

The intervals between the single stimuli (bell, feeding) were varied in duration from 0.25 to 2 minutes.
If, after having established a conditioned reflex, we apply several times the condi-tioned stimulus (bell) without feeding, the latent period begins to increase gradually, the intensity of the reflex (i.e.,the force of pressure on the bulb) decreases and finally the reflex disappears,i.e.,the conditioned reflex is extinguished.When the conditio-ned reflex to bell A had been formed, we generally, in consequence of the process of generalization, obtained same reaction to otlher bells: B,C,D. If every time while fee- ding with bell A we applied from time to time bell B,always without accompanying the latter by feeding,we soon attained differentiation: A produced a conditioned reflex, while B destroyed it, i.e., an inhibitory effect was produced (a negative or inhibitory conditioned reflex).

If we combined every time the sounding of an electric bell with feeding, while a com-bination of that bell with the switching on of an electric light was not accompanied by a gift of chocolate, we transformed the electric lamp into a conditioned inhibitor; at the same time the bell ceased to produce a reaction.

By continuing to sound the bell for ten to fifteen seconds (instead of two to four seconds) thie reaction was retarded and the conditioned reflex appeared only by the eighth or fourteenth second.

Thus we can study all four kinds inhibition in children: the extinguishing, the differen-tiating, the conditioned and the retarded inhibition. If we introduced different external stimulations while a certain conditioned stimulation was acting, we could observe conditioned inhibition.

Experiments lhave been performed in my laboratory (Novikova, Fadeeva, Hackel, Ronczievsky and Aksenov) on the highest nervous activity of children, aged from 6 to 12 years, and on the speed and durability of forming the positive and inhibitory conditioned reflexes (i.e., on differentiating, on conditioned inhibition and on delayed reflexes).

These experiments have proved that we can distinguish three groups of children:
(a) children with a healthy nervous activity in whom positive and inhibitory conditioned reflexes are formed quickly and remain stable;
(b) children with feeble internal inhibition, i.e.,those in whom nervous irritation is predominant;
(c) children in whom cortical inhibition is more prominent than irritation (Novikova, Bronstein, Hackel).

At present we are investigating the functional value of the cerebral hemispheres, and the peculiarities of age and type of the nervous activity of children aged from 5 to 15 years. We are now successfully applying the methods described above, as has been proved by experiments, in examining the conditioned re flexes of some categories of individuals in imbecility, mental debility, schizophrenia and general paralysis. Thus by means of the method here described we can examine the grasping conditioned reflex, which is a reaction of apparently great biological importance.

1 Reprints may be obtained from Paul Touchette, Eunice Kennedy Shriver Center, 200 Trapelo Road, Waltham, Massachusetts 02154.
2 Stevenson, H. W. Learning in Children. In P. H. 2Stevenson, H. W. Learning in Children. In P. H. Mussen (Ed), Carmichael’s manual of child psychology, Vol. I. 3rd ed.; New York: John Wiley & Son s, 1970. Pp. in which the person to be examined is placed,856.
3 Reprinted here with the permission of Oxford University Press.

Beljajev oli klassinen darvinistinen tutkija, joka kohtasi uransa aluksi melkoista vastustusta.

© Ria Novosti/SPL/Scanpix

" Jokien kääntäminen: Siperian jokien virtausta haluttiin muuttaa

Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov esitteli vuonna 1961 suunnitelman tehostaa maataloutta. 

Hän halusi kääntää Siperian suuret joet virtaamaan pohjoisesta etelään, jotta ne kastelisivat Keski-Aasian kuivia aroja. 

Suunnitelma ei kuitenkaan edennyt,ennen kuin 1970-luvulla, jolloin insinöörit yrittivät rakentaa Petšora- ja Kamajokien välille kanavaa räjäyttämällä ydinpommeja. 

Ympäristötutkijat vastus­tivat menetelmää, ja hanke keskeytettiin. Unelma jokien virtauksen kääntämisestä elää silti yhä.

Keinokastelu: Keinokastelu kuivatti Araljärven

Lähes miljoona ihmistä kuoli nälkään Neuvostoliitossa vuonna 1947. Syynä oli kui-vuus, ja siksi Stalin esitteli vuotta myöhemmin kunnianhimoisen suunnitelman muut-taa luonnontilaa ja ilmastoa lopullisesti.”Luonto on alistettava”,oli Stalinin johtoajatus.

Yksi keino suunnitelmassa oli istuttaa metsävyöhykkeitä suojelemaan aroja tuulelta ja eroosiolta, ja sitä varten 5 300 kilometrin matkalle piti kylvää 6 000 tonnia puiden ja pensaiden siemeniä 117 900 hehtaarin laajuiselle alueelle Uralvuorten ja Kaspianmeren välille. 

Suunnitelma kuitenkin keskeytyi, kun Stalin kuoli vuonna 1953 ja hänen arvostelijansa alkoivat häivyttää hänen jälkiään kaikkialta hallinnosta.

Yksi osa Stalinin hankkeesta kuitenkin toteutui myöhemmin – tuhoisin seurauksin. Kyseessä oli keinokasteluhanke, jonka keskus oli tuolloin maailman neljänneksi suurin järvi Aral. 

Järvestä merta kohti virtaavat kaksi laskujokea padottiin, ja vesi johdettiin Keski-Aasian aroille. Tarkoituksena oli lisätä puuvillantuotantoa varsinkin Uzbekistanissa, joka oli tuolloin osa Neuvostoliittoa.

1980-luvulla Uzbekistanista tulikin yksi maailman suurimmista puuvillan tuottajista, mutta kastelujärjestelmän vuoksi Araljärvi on nykyisin kuivunut jo lähes olemattomiin. 

Se on aiheuttanut laajan ympäristökatastrofin, jota vielä pahentavat järveen aikoinaan upotetut kemialliset jätteet. Nyt nuo jätteet nou­sevat järven pohjasta ja leviävät laajalti alueen hiekkamyrskyjen mukana. "


OB-joen käätäminen säännetävässä määrin etelään olsi hyvä idea, jolla voitaisiin jopa estää Ob- ja Jenisei-jokien yhteisen suiston sulaminen.


Jättiläispato: Tutkija halusi sulattaa arktisen alueen jäät

Tutkija Pjotr Mihailovitš Borisov esitteli vuonna 1957 suunnitelmansa valtavasta kelluvasta betonipadosta, joka rakennet­taisiin Beringinsalmeen Alaskan ja Siperian välille.

Padon piti sekä estää Tyynenmeren kylmiä merivirtoja pääsemästä Jäämerelle että pumpata valtavien propellien avulla kylmää vettä pois Jäämerestä.

Borisov uskoi,että silloin Atlantin lämmin Golfvirta sulattaisi napajäät ja Neuvostoliitto pääsisi helpommin käsiksi pohjoisen napa-alueen maanalaisiin öljyvarantoihin.

Ihanneihminen: Uusi, yhteisöllinen ihminen, ”homo sovieticus”

Neuvostoliitossa ihannoitiin vahvaa työläistä, joka epäitsekkäästi uhrasi itsensä yhteisen hyvän edestä. Kaikki ”porvaril­liset” tavat ja ajatusmallit oli korvattava yhteisöllisillä arvoilla. Kansalaisten piti oppia sanomaan ”me”, eikä ”minä”.

Valtavissa uudelleenkoulutushankkeissa ihmiset pantiin asumaan yhteisiin taloihin, joissa he jakoivat kaiken kylpyvedestä vuodepaikkoihin.

Tehdastyöntekijöiden keskuu­dessa oli 1920-luvulla käytössä iskulause: ”Nuku nopeasti, jotta väsynyt toverisi saa tyynyn päänsä alle.”

Naiset työskentelivät tehtaissa ja maataloudessa rinta rinnan miesten kanssa, ja Neuvostoliitossa lapsia hoidettiin ensimmäisenä suurissa lastentarhoissa.

Äidillisyys tuomittiin itsekeskeisen perhekulttuurin jäänteenä. Väitettiin, että rikollisuutta ei enää ollut. Jos joku silti teki jotain tuomittavaa, hänet lähetettiin ”uudelleenkoulutukseen” työleirille. "

Kesyt ketut: Ketuista jalostettiin kesyjä

1950-luvulla geenitutkija Dmitri Konstantinovitš Beljajev jalosti Siperian reservaatis-saan hopeaketuista niin kesyjä, että ne oppivat syömään kädestä ja vinkuivat ilosta, kun hän saapui paikalle.

Hän oli valinnut 130 hopeaketun joukosta kesyimmät ojentamalla kätensä kohti eläimiä: jos yksilö puri, se poistettiin. Sen jälkeen kaikkein rauhallisimmat ketut oli paritettu keskenään.

Kymmenen suku­polven ja aggressiivisten yksilöiden karsimisen jälkeen Beljajev oli jalostanut ketuista koirien tapaan kesyjä eläimiä.

Koe ei silti hyödyttänyt Neuvostoliiton turkisteollisuutta, koska kesyiksi jalostettujen hopeakettujen turkki oli pilkullinen eikä kelvannut myytäväksi kansainvälisillä turkismarkkinoilla.


Tätä "apina-armeijan" kakkaa on matalalla rohviililla syötetty  jo pitempään:


Kotimaa 23.3.2015

Apinaa ja ihmistä yritettiin risteyttää 100 vuotta sitten Neuvostoliitossa


Ihminen on 99-prosenttisesti simpanssi, mitä DNA:han tulee. Ilmeissä, eleissä ja käyttäytymisessäkin meillä on yhtäläisyyksiä.

Ihminen ja apina voisivat nykytekniikalla jopa risteytyä keinotekoisesti, mutta siinä ei olisi mitään järkeä. Silti biologi Ilja Ivanov yritti sitä tosissaan 1920-luvulla.

Neuvostojohtaja Josif Stalinin tavoitteena näet oli vahva uusi ihmislaji, jota olisi voitu käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin.Ivanovin keinohedelmöitysyritykset eivät kuitenkaan onnistuneet ja hän päätyi Siperiaan.

Lähisukulaisuutta simpanssin kanssa ei voida hyödyntää elinsiirroissa, mutta kudossiirroissa kenties.

- Ehkä joitain sellaisia kudoksia voisi käyttää,jotka eivät liity verenkiertoon. Todennä-köisimmin siirtoja varten kasvatettaisiin kudoksia,ihmiskudosten kantasoluja tai kokonaisia elimiä, pohtii biologi, tietokirjailija Juha Valste.

Uusin tieto apina-ihminen-tutkimuksessa on, että simpanssit ja orangit pystyvät ymmärtämään ja jopa muodostamaan puhetta, kunhan kuuntelevat sitä riittävästi.

- Aiemmin sitä pidettiin täysin mahdottomana. Valste täräyttää simpanssin lisäksi korkeita dna-prosentteja muidenkin eläimien ja ihmisen välillä: kissa 90, lehmä 80, hiiri 75 ja banaanikärpänen 60 prosenttia.

- On kuitenkin muistettava, että ihmisen toiminnat ovat täysin irrallaan dna:sta, hän huomauttaa.

Ihmisen ja apinan yhtäläisyyksistä enemmän maanantaina Etelä-Suomen Sanomien tiedesivulla.


Sepitetty  "HUMPANSSI-projekti"...



A biased look at psychology in the world

November 24, 2017

The Humanzee Project

It is still one of the most bizarre scientific experiments in history. 

While crossbreeding between species has been occurring for thousands of years, genetic dissimilarities between most animal species make successful crossbreeding extremely rare.In the case of horse-donkey crossbreeds,for instance,mules (the off-spring of male horses and female donkeys) and hinnies (the rarer offspring of male donkeys and female horses) combine the best elements of both parent species due to hybrid vi-gour. Unfortunately,mules and hinnies are almost always sterile given the different num-ber of chromosomes in the two parent species. While lion-tiger cross-breeds also exist, they invariably depend on human intervention to bring them into being and the same sterility issues usually apply.  For that matter,climate change has led to a significant rise in coy-wolves (coyote/wolf hybrids) and "grolar bears" (polar bear/grizzly hybrids) in recent years. 

But what about other highly similar species such as humans and chimpanzees / bo-nobos?   Despite the strong genetic similarities between homo sapiens sapiens and pan troglodytes/pan paniscus, the genetic differences between the species appears too great to allow any kind of viable intermating. With the human genome containing 46 chromosomes versus 48 for the chimpanzee/bonobo, the gap seems no greater than the genetic difference between horses and donkeys. As a result, the concept of deliberately creating a humanzee or a chiman has attracted a certain morbid interest despite the vast legal and ethic issues involved. Genetic evidence has even sugges-ted that interspecies sexual activity occurred long after the human and chimpanzee lineages diverged allowing chimpanzee genes to enter the gene pool of early hu-mans. While there have been rumours of humanzees, "missing links", and other hu- man-animal crossbreeds occurring, no real evidence that humans and other species of primates could  be capable of producing viable offspring has ever surfaced.

Still, by the turn of the 20th century, the distinction between humans and chimpan-zees seemed far less rigid than it does now.Along with Charles Darwin's revolutiona-ry contributions to biology, advances in genetics and comparative anatomy demonst-rated that chimpanzees were far more similar to humans than anyone realized. The primate re-search pioneered by Alexander and Nadiya Ladygina-Kohts at Moscow's Darwin Insti-tute showed that chimpanzees were capable of the same sort of cogni-tive development previously seen only in human beings.   Such research, along with the radical discove-ries of Ivan Pavlov,  suggested that even the most unlikely projects into human and chimpanzee intelligence might be attainable.

Which brings us to Ilya Ivanovitch Ivanov...

Born in 1870 in Russia's Kursk region, Ivanov went on to become one of Tsarist Rus-sia's most prominent authorities in veterinary medicine and a pioneer in the use of artificial insemination in horse breeding. Already a full professor at Kharkov Universi-ty,Ivanov founded Russia's first institute for artificial insemination in 1901.He also be- came well-known (or notorious in some circles) for his radical ideas on interspecies hybridization. Using artificial techniques,Ivanov successfully created zebra-donkey and European bison-cow hybrids and demonstrated similar pairings with rodents. But Ivanov had more ambitious plans in mind. As early as 1910, he presented a pa-per at the World Congress of Zoologists raising the possibility of human-ape hybrids. Though the Tsarist govern-ment had no interest in such a project, the Russian Revolution of 1917 would bring new opportunities.

It was during his time at the Pasteur Institute in Paris that Ivanov began planning the ape-human hybrid project that would make him notorious. The Pasteur Institute had an experimental primate research station in French Guinea which Ivanov decided would be a perfect setting for his experiments. All that remained was to seek funding from the Soviet government.According to a 2005 news story describing Ivanov's pro- ject,  it was Joseph Stalin who had personally authorized the project stating that, "I want a new invincible human being, insensitive to pain,resistant and indifferent about the quality of food they eat." Since the Red Army had been left dangerously depleted following the Russian revolution and the infighting that followed,replacing them with human-ape hybrids seemed to make sense. Creating strong,servile workers who did what they were told without complaining appeared to be the perfect way to complete Stalin's new Five-Year-Plan.

Given that the Soviet Union was already carrying out massive social engineering projects including farm collectivization, egalitarianism,and industrialization, Ivanov's project seemed plausible enough to attraact funding.According to Cambridge profes- sor Ale-xander Etkind, another explanation for Ivanov's success in obtaining funding rested in the political value of demonstrating the link between humans and animals.   As Etkind pointed out in a 2008 paper:

" If he crossed an ape and a human and produced viable offspring then that would mean Darwin was right about how closely related we are. Ivanov’s approach to the government stressed how proving Darwin right would strike a blow against religion — Ivanov of course knowing that religion was something the authorities ‘were struggling to stamp out" which made his proposal all the more attractive. "

Whatever the motivation, Ivanov received the equivalent of $1000 to put his plan into action. Using the Pasteur Institute's research station in Africa, the plan involved artifi-cially inseminating female chimpanzees with human sperm.The identity of the sperm donor is still unknown though Ivanov reportedly used the sperm of local men based on racial theories arguing that Africans were more closely related to apes than people of European stock. Since there were no sexually mature chimpanzees alrea-dy at the station,Ivanov was obliged to do his experiment with three female chimpan- zees at the zoo in French Guinea's capital.Not surprisingly, none of the chimpanzees became pregnant and Ivanov returned to the Soviet Union to continue his work there

By this time, the Soviet government had built the Sukhumi Primate Centre near Sta-lin's birthplace in Georgia.Intended to become a world leader in primate research, the Soviet government decided to use the centre to raise Ivanov's hybrids. Still, his failure in Africa meant that Ivanov needed to move on with the next stage of his pro-ject: artificially inseminating human females with chimpanzee sperm.That failed as well when the last post-pubescent male chimpanzee available to him in Sukhumi died. To keep his project alive, Ilya Ivanov decided on a new, and more desperate, gamble. He wrote a Cuban heiress named Rosalie Abreu requesting her help with his breeding experiments. Abreu had a large ape colony outside Havana and was well-known for her success in breeding chimpanzees in captivity.

In his letter,Ivanov requested a male chimpanzee for use in impregnating a female subject known to history only as "G".Though Abreu was initially agreeable to the proposal, she quickly changed her mind after approaching Charles Smith of the American Association for the Advancement of Atheism for funding. It was Smith who leaked the story to the press with explosive results.The New York Times reported the story under the head-line, "Soviet Backs Plan To Test Evolution" and the Ku Klux Klan began crusading against the entire project.  They even went so far as to threaten Abreu since the entire project was "abominable to the Creator." She quickly withdrew her support.

While he was still trying to find another chimpanzee breeder, Ivanov found the politi-cal climate in the Soviet Union changing rapidly.   Presumably Stalin was no longer so enthusiastic about human-ape hybrids and the tide turned against Ivanov and his experiments. By 1930, Ivanov and many of his fellow scientists at Sukhumi lost their positions and he came under political attack.  Whether he was deemed to be an em-barassment to Stalin or simply due to bad luck, Ilya Ivanov was arrested and senten-ced to five years in exile in Kazakhstan. His sentence put him to work at the Kazakh Veterinary Zoologist Institute though his science career was effectively over. He died of a stroke on March 20, 1932 as he was waiting for a train to Moscow.

Despite an obituary written by Ivan Pavlov, Ilya Ivanov's place in the history of science is hard to determine.    His achievements with animal breeding and artificial insemination are still noteworthy but  it his "humanzee" project for which he is best remembered. The Sukhumi Primate Centre remains active though the stigma of Ivanov's long-ago experiments continue to linger.Along with media accusations that the Centre was founded by Stalin for the purpose of raising human-ape hybrids, the breakup of the Soviet Union also brought accusations of other bizarre experiments conducted there. During the 1990s, after Russian science fiction writer, E. Parnov, managed to gain access to many documents about the Centre's founding, he publi-shed his findings with various speculations about the type of research that resear-chers carried out with Stalin's full approval.  While there is no evidence that any human-ape hybrid experiments had actually been conducted there (largely because Ivanov could not find a sexually mature ape),the centre seemed to have no shortage of human volunteers. According to some sources, they were beseiged with letters from willing subjects but no actual experiments took place prior to Ivanov's arrest.

Though most of these media stories were largely exaggerated,they also called attention to the legitimate primate research at Sukhumi that Western researchers would not see until decades later. The centre was also the hub of some of the Soviet Union's most ambitious biomedical research including tests of the Sabin polio vac-cine and treatment of radiation poisoning.It also became the model on which the U. S. National Primate Re-search Centers were based (and similar centres around the world).Since the end of the Soviet Union,the centre continues to do research though economic hardship has meant a large reduction in staff and resources.

Still, that the centre exists at all can be viewed as a testament to the cutting-edge primate research done there. Though the lingering stigma of Ilya Ivanov continues to give the centre an undeserved media notoriety, the researchers there can claim enough legitimate achievements to earn respect from primatologists around the world. 

Ivanov and Stalin never got their ape-men but  the legacy that the centre leaves behind is likely far more important.


Abhasian vallankumous- ja puoluejohtaja Nestor Apollonovitsh Lakoba

Yhdet ja samat henkilöt kelpaavat ”iloisesti" niin kauheiden kataluuksien tekijöiksi KUIN NIIDEN ”VIATTOMIKSI UHREIKSIKIN” kuten Abhaasian puoluejohtaja, tämän kädellistutkimuslaitoksen poliittinen takuumies ja hallintopiiriinsä hankkinut Nestor Lakoba (1893–1936), värikäs ja tehokas vallankumous- ja hallintomies, josta varsin-kin Stalin käytti vanhaa peitenimeä ”Kuuro”. Konspira- tiivisena työntekijänä hän oli esiintynyt umpikuurona, mikä meni erilaisiin ohranohin täydestä, eikä häntä osattu epäillä johtajaksi. Se kuvasi myös hänen johtotyyliään: hän ei kauheasti ohjeita kysellyt eikä ottanut onkeensakaan:sisällissodassa hänet aivan erityisesti tunnetaan Georgian menshevikkihallituksen vastustajana siitä riippumatta, mitä diilejä vaikkapa Trotski sen kanssa yritti. Stalinin tapaan Lakoba oli heitetty ulos ortodoksesta pappisseminaarista (vastasi lähinnä lukiota) vallankumouksellisen agitaation takia.

Lakoban joukot hallitsivat Abhasiassa ja islamilaisten georgiankielten Adzhariassa eli Välimeren rannikolla - ja ne toimivat maanlaisesti muualla Georgiassa. Häntä on pidetty ”Berijan kilpailijana”, mutta tovereilla oli hyvin erilaiset intressit, jotka eivät ol-leet ristiriidassa keksenään. Berija pelasi suurpolitiikassa, Lakoba halusi luoda ko-mealuontoisesta Abhasiasta sosialistisen ”ihannealueen”,jossa tiede, matkailu ja ter- veysbisnes kukoistaisivat, ja joka olisi perinteisen väestön, ortododoksisen tsherkes-sikansan abhaasien kansallinen tasavalta, vaikka he usein olivat vasta neljäs ryhmä suuruudeltaan venäläisten,georgialaisten ja armenialaisten jälkeen.Maassa oli myös paljon (varsin omaleimaisia) juutalaisia, virolaisia jne. Lakoban terveys oli huono, hä-nen epäilyttävästä kuolemastaan on tiedot tallella. Hänen paheneva kuuroutensakin johtui etenevästä ihosairaudesta.


Venäjän myrkkymurhat: Tappavien myrkkyjen laboratorio perustettiin jo Leninin aikana

Tehtävänä oli keksiä mauttomia, värittömiä, tuoksuttomia ja kuolettavia myrkkyjä, jotka voitiin kätkeä helposti valtion vihollisten ruokiin ja juomiin. (missähän ”niitä” ensalkuun testattiin…)

Jaa artikkeli | Jaettu (4) (aika vähän jaettu…T.)


Ulla Janhonen
Ajankohtaista 13.3.2018 14:16

Sergei Skripal,66,löydettiin 4.maaliskuuta Salisburyn kaupungista Etelä-Englannista ostoskes-kuksen penkiltä sekavana vierellään tajuton tyttärensä. Heidät kiidätettiin sairaalaan, jossa heidän tilansa on kriittinen mutta vakaa.

Skripal on entinen agentti, joka oli Venäjällä tuomittu vankeuteen 2006 sotilastietojen luovuttamisesta Isolle-Britannialle. Hänet kuitenkin vapautettiin 2010. Viime vuodet hän on asunut Isossa-Britanniassa.

Skripalin tytär Julija, 33, asuu Venäjällä mutta oli käymässä isänsä luona.

Onko myrkytyksen takana Venäjän hallinto?

[EI, RK]

Britannian ja Venäjän välejä on jo ennestään kiristänyt myös toisen exagentin Aleksandr Litvinen-kon kuolema 2006. Hän joi poloniumilla terästettyä teetä lontoolaisessa hotellissa ja riutui lopulta hengiltä sairaalassa.


Tutkimusten mukaan Vladimir Putin on murhan takana.



Nekrasov Suomeen:

"Putinin osuus murhamysteerissä jää ratkaisematta"

Hannu Toivonen

20.8.2014 10:20

Venäläinen elokuvaohjaaja ja presidentti Vladimir Putinin arvostelija Andrei Nekra-sov, 56, saapuu viikonlopuksi Helsinkiin. Nekrasov esiintyy Teatteri Korjaamon Venäjä – läheisemme -seminaarin paneelikeskustelussa 24. päivänä elokuuta.

Nekrasov tunnetaan paitsi palkituista Venäjä-elokuvistaan myös ystävyydestään murhatun Aleksandr Litvinenkon kanssa. Litvinenko oli Venäjän salaisen poliisin FSB:n entinen agentti, joka pakeni Venäjältä länteen ja murhattiin 2006 Britanniassa.

Nekrasov seurasi Litvinenkon nopeaa kuolinkamppailua lähietäisyydeltä. Uhrin elimistöstä löydettiin tappavaa polonium-myrkkyä. Yleisen käsityksen mukaan FSB myrkytti Litvinenkon.

Presidentti Putin puolestaan työskenteli Neuvostoliitossa FSB:n edeltäjän KGB:n entisenä upseerina ja agenttina. Litvinenkon murhaa alettiin tutkia Britanniassa, mutta idän ja lännen kesken tuolloin vallinneen poutasään aikana oikeustoimet keskeytettiin.

... "  ]

UJ: " Testejä vangeilla

Venäläiset ovat pitkään olleet kiinnostuneita myrkyistä.

Kun Lenin hallitsi Neuvostoliitossa, Moskovaan perustettiin 1921 laboratorio, jossa kehitettiin ja testattiin myrkkyjä.

Vuosina 1928–1935 laboratorion johdossa työskenteli lahjakas biokemisti Grigori Mairanovski. Valta Neuvostoliitossa oli siirtynyt Stalinille.

Mairanovskin tehtävänä oli keksiä mauttomia, värittömiä, tuoksuttomia ja kuolettavia myrkkyjä, jotka voitiin kätkeä helposti valtion vihollisten ruokiin ja juomiin.

Mairanovski testasi poliittisilla vangeilla muun muassa sinappikaasua,syanidia ja risiiniä. Hän kehitteli tappavia seoksia niin menestyksellisesti,että hänet kutsuttiin jäseneksi ryhmään, joka suunnitteli poliittisia salamurhia.

Hän tappoi itsekin myrkyllä Stalinin käskystä amerikkalaisen vakoojan Isaihah Ogginsin kesällä 1947 pistämällä tämän suoneen kurare-nimistä kasvimyrkkyä. Uhri tukehtui.

Yksitoista vuotta aikaisemmin suosittu neuvostopoliitikko Nestor Lakoba söi viimei-sen ateriansa Tbilisissä, jossa Georgian silloinen puoluejohtaja Lavrenti Berija tarjosi hänelle tappavan päivällisen.

Berija ja Lakoba kilpailivat Stalinin suosiosta, joten Berija otti myrkkyaseen käyttöön.

[Tällaisesta ei ole näyttöä.

MUTTA.Lakoba ja Adzharian Batumissa syntynyt georgianjuutalainen Grigori Moise-jevitsh Maironov-ski olivat olleet vihollisia ainakin Georgian sisällissodassa, sillä Mai-ronovski oli ollut bundilainen menshevikki, Georgian menshevikkihallituksen riveissä, ja aivan samoilla seuduilla kuin Lakoba. Hän kui-tenkin liittyi bolshevikkeihin heti so-dan jälkeen 1920,1922 lähti Moskovaan opiskelemaan lääketiedettä. "Myrkkylaitok-sen" johtoon lääkintäeversti Mairovoski tuli 1935, ja se alistettiin NKVD:lle 1937, siis Lakoban kuoleman jälkeen.


Grigori Moisejevitsh Maironovski

Григо́рий Моисе́евич Майрано́вский (1899, Батум, Кутаисская губерния, Рос-сийская империя - 1964, Махачкала, Дагестанская АССР,РСФСР, СССР) - руко- водитель токсикологической лабо-ратории НКВД-МГБ [1] (1937-1951), полковник медицинской службы (1943), доктор медицинских наук, профессор (1943). ]

С 1922 года - в Москве, где закончил обучение на медицинском факультете 2-го МГУ (1923), работал врачом, ассистентом университетской кафедры, заведую-щим амбулаторией. По совместительству подрабатывал в Биохимическом инс-титуте, руководство которого, заметив способности и интересы Майрановского, предложило ему должность заведующего токсикологическим отделением Центрального санитарно-химического института Наркомздрава.

В 1935 году Майрановский возглавил токсикологическую лабораторию Всесо-юзного института экспериментальной медицины, где его исключили из партии «за развал работы спецлаборато-рии и попытку получить доступ к секретным сведениям».Однако Майрановский написал жало-бу в ЦКК, где решение парт-кома ВИЭМа было отменено. Вернулся в Центральный санитарно-химический институт Наркомздрава на должность заведующего организационно-плановым отделом.

С лета 1937 года - в 12-м Отделе ГУГБ НКВД СССР[2]. В составе этого отдела с 1937 по 1951 год руководил токсикологической лабораторией («Лабораторией-X») — специальным подразделением, занимавшимся исследованиями в области токсических веществ и ядов.

Как утверждает в своих мемуарах высокопоставленный сотрудник органов госбезопасности генерал-лейтенант П. А. Судоплатов, Майрановский был переподчинён НКВД вместе со своей исследовательской группой[3]:

В 1937 году исследовательская группа Майрановского из Института биохимии, возглавляемого академиком Бахом, была передана в НКВД и подчинялась не-посредственно начальнику спец-отдела оперативной техники при комендатуре НКВД - МГБ … Вся работа лаборатории, привле-чение её сотрудников к опера-циям спецслужб,а также доступ в лабораторию,строго ограниченный даже для руководящего состава НКВД - МГБ, регламентировались Положением, утверж-дённым правительством, и приказами по НКВД-МГБ… Непосредственно работу лаборатории курировал министр госбезопасности или его первый заместитель.]

Piikitys sillalla

Kylmän sodan aikana myrkytysperinne jatkui.

Bulgarialainen toisinajattelija, kirjailija ja toimittaja Georgi Markov oli loikannut Bul-gariasta Lontooseen 1970-luvulla ja työskenteli siellä Radio Free Europen ja BBC:n toimittajana.

Hän oli kävelemässä Waterloon sillalla bussipysäkille 7. syyskuuta 1978, kun häntä pistettiin sateenvarjon piikillä jalkaan. Illalla hän sai korkean kuumeen ja kuoli neljä päivää myöhemmin.

Ruumiinavauksessa Markovin jalasta löydettiin nuppineulanpään kokoinen kuula, joka sisälsi puhdistettua risiiniä.

Markovin murhan takana oli Bulgarian salainen poliisi, jota KGB auttoi.

Sisäelimet hajalle

Toukokuussa 2015 ihmisoikeusaktivisti Vladimir Kara-Murza, 33, pyörtyi toimistossaan Moskovassa. Sairaalassa hänellä todettiin munuaisten vajaatoiminta, keuhkokuume ja haimatulehdus.

Päivää aiemmin hän oli julkaissut kriittisiä asiakirjoja Putinin liittolaisesta Tšetšenian hallitsijasta Razman Kadyrovista.

[Ramzan, HM.]



Viktor Juštšenko (vas.),Aleksandr Litvinenko, Anna Politkovskaja ja Vladimir Kara-Murza ovat myrkytyksen uhreja. © MVPHOTOS JA LEHTIKUVA

Kara-Murza selviytyi,mutta on varma,että hänet yritettiin myrkyttää.Ukrainalainen Viktor Juštšenko sai kesken presidenttivaalikampanjan dioksiinimyrkytyksen 2004. Hän säilyi hengissä, mutta kasvoihin jäivät pahat arvet.

Teetä lentokoneessa

Toimittaja Anna Politkovskaja ammuttiin 2006,mutta pari vuotta aiemmin hän oli sairastunut vakavasti juotuaan teetä Aeroflotin lennolla Moskovasta Etelä-Venäjälle.Muut koneessa olleet eivät sairastuneet.

Vuonna 2012 venäläinen monimiljonääri ja Venäjän korruptiota tutkinut Aleksandr Perepilišnyij kuoli kesken juoksulenkin Lontoossa. Hänen vatsastaan löytyi jäämiä gelsemium-myrkystä.

Ei ihme, että Putinilla kerrotaan olevan aina mukanaan ruoanmaistaja, joka testaa, ettei ruoka ole myrkytetty.

Lähteenä käytetty myös Boris Volodarskin kirjaa The KGB’s Poison Factory.

Mitä mieltä olit artikkelista? "

HM: Puhdasta paskaa.


Kommentit (1485)

Tokkura Viestejä 6962


klo 5:32 | 3.11.2018


Tokkura kirjoitti:

" Alkaa olla selvää, että Britannia on itse syyllinen murhiin. Tämä menee Peltikissan kaavan mukaan kuin Zamalkan isku. Nämä henkilöt olivat ehkä uudestaan alkaneet pelaamaan Venäjän pussiin. Britit olivat jonkin troppibisnesten varjolla kutsuneet heidät liikkumaan tietyillä paikoilla ja sitten lavastaneet syyllisiksi itse suunnittelemaansa ja toteuttamaansa murhaan.

Touhu on tässä muodossa alkanut jo kauempaa, Yasser Arafatista (2004, Englanti kannattaa Lähi-Idänkriisissä Jordaniaa...) ja Litvinenkosta (2006, linkki on paskaa) ainakin.

Ensimmäisenä valtionpäämiehenä maailmassa Tarja Halonperkele syytti uuden-vuodenpuheessaan 2007 "Putinia Litvinenkon murhasta". (toista kautta syötettiin, että "mottivina olsivat olleet Litvinekon Putinista "tietämät"/sepittamät homojutut" - MINÄ VAIN KYSYN, ETTÄ KUKA MUU KUIN HALONEN voisikeksiä tallaista!!!???) Aika lailla samoihin aikoihin tapahtui tämä Kozlovin murha.

Nyt selvisi myös,miksi Englanti esti vetolla Mikael Strosjön (ja välillisesti Al-Haidi Hautahourulallankin, hänen miesytävänsä Andrei Nekrasov oli Litvinenkon kavreita murhan aikoihin) tuomitsemisen kansainvälisiksi terroristeiksi. "

Haloslainen infosotapelleily muka "Putinin_murhista" ei alkanut Litvinekostakaan, vaan ANNA POLITKOVSKAJASTA.

Tapauksesta ja nimenomaan suomalaiste sotapropgandasta on dosentti Johan Bäckman kirjoittanut kirjan Saatana saapuu Helsinkiin

"Saatana saapuu Helsinkiin:Anna Politkovskajan murha ja Suomi on kiistelty suoma-lainen dokument-tiromaani, jonka on kirjoittanut suomalainen Venäjä-tutkija Johan Bäckman. Kirjan pääväite on,että vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala luo poliit- tista uraa Venäjän vastaisuudella ja rakensi eduskuntavaalikampanjansa toimittaja Anna Politkovskajan murhan varaan.[1] Tosiasioita ja kuvitel-maa sekoittava kirja lei- kittelee Mihail Bulgakovin romaanin Saatana saapuu Moskovaan teemoilla. Bäck-manin mukaan Anna Politkovskaja ei ollut venäläinen vaan Yhdysvaltain kansalaise-na amerikkalainen toimittaja,joka rakensi itselleen valheellisen kuvan itsestään venä-läisenä sananvapauden esitaistelijana. Kirja sai laajaa julkisuutta Venäjän keskustie-dotusvälineissä. [2][3][4] Suomessa se sai osakseen huomion ohella myös jyrkkää arvostelua erikoista kansikuvaa myöten. [5]

... "


Viestejä 6962


klo 5:34 | 3.11.2018

... jatkuu:

" Teoksen arviointi

Kirjoittajaa ja myös kustantajaa syytettiin presidentti Vladimir Putinin ihannoimisesta. Kirjoittaja itse yritti kiistää tämän muistuttamalla, että kirjan alussa Putinia verrataan Iivana Julmaan. [6] Hufvudstadsbladet ja Vasabladet kutsuivat kirjaa herjauskirjoituk-seksi tai -kirjaksi (nidskrift / nidbok). Teppo Tiilikainen esitti Suomen Kuvalehdessä, että kysymyksessä olisi kirjan kustantajan Jon Hellevigin ja Bäckmanin ”kahden miehen sota” Putinin maineen puhdistamiseksi. [7] Laura J. Rantanen luonnehti Vih-reässä Langassa teosta ”herjauskirjaksi”, joka on lehden mukaan osa ”Kremlin ima-gokampanjaa”. [8] Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalaisen arviossa Bäckmanin luonnehditaan olevan ”analyyttinen, sanansa huolella – – nootittava tut-kija” ja kirjan puolestaan ”kaunokirjallisestikin luettava". [9] SKP:n Tiedonantajassa julkaistun Arto Tuomisen arvion mukaan kirja on ”tosiasioihin perustuva dokument-tiromaani” Politkovskajan murhasta ja Suomesta sekä ”tarkoin dokumentoitu kerto-mus suomalaisesta ryssävihasta”. [10] Venäjän Aika nimittää kirjaa omalaatuiseksi purkaukseksi, ahdistavaksi lukukokemukseksi ja vastenmieliseksi tekeleeksi ja kat-soo sen kilpailevan ”vuoden huonoimman kirjan" palkinnosta Susan Kurosen kirjan-kansien kanssa. [11] Heidi Hautala on sanonut jättävänsä kirjan ”omaan arvoonsa” ja pitävänsä sitä osana laajempaa mustamaalauskampanjaa. [12] Sosiaalipolitiikan professori  J. P.  Roos arvosteli kirjaa voimakkaasti, mutta toisaalta tunnusti näkemyksen suomalaisten Venäjä-vastaisuudesta osin oikeaksi. [13]

" Matti Klingen kannanotot

Emeritusprofessori Matti Klinge veti kirjaan laatimansa lyhyen esipuheen pois kirjan ollessa jo painossa, koska ”kirjassa käsitellään yksityisiä ihmisiä niin groteskilla ta-valla”. [14] Myöhemmin Klinge totesi päiväkirjoissaan: ”Toivoisin että tämä kirja tulisi tunnetuksi ja luetuksi sekä mediamaailman sisällä ja toimittajaopetuksessa että aikamme historian ja nykyisen suomalaisen aateilmaston kuvauksena.” Klingen mu-kaan Bäckmanin teos ”osoittaa Suomen median ja toimittajakunnan ammattitaidon ja moraalin täydellisen rappiotilan – ainakin Venäjän suhteen”. [15] "