Suomen kielessä ei ole ainoatakaan suoraa kantagermaanilainaa.

Niitä yritetään kuitenkin apinan raivolla säveltää tyhjästä,ja yritetään mm.etsiä "todis- teita", että "Suomesa alun perin kantagermaaninen ("kanta-arjalainen") väestö olisi omaksunut ("pakotettuna" tietysti...) "Itäisen kaanikielen"...


Tästä valeteutkimuksesta ei ikinä tule MITÄÄN HYVÄÄ. Voi paska...

https://journal.fi/virittaja/article/download/7590/18478/

" Hiljaa hyvä tulee lainasanatutkimuksessakin

Andries Dirk Kylstra, Sirkka-Liisa Hahmo, Tette Hofstra & Osmo Nikkilä: Lexikon der älteren germanischen Lehnwörter in den ostseefinnischen Sprachen osa I 1991 (LVII + 145 s.), osa II 1996 (XX + 313 s.) & osa III 2012 (L + 434 s.). Amsterdam: Rodopi. isbn 90-5183-300-8.

Neljä vuotta sitten ilmestyi itämeren­ suomen muinaisgermaanisten lainojen sanakir-jan kauan odotettu kolmas ja viimeinen osa. LägLoSia on kutsuttu parhaaksi etymo-logiseksi sanakirjaksi koko fennougristiikan kentällä, eikä aivan perusteetta, vaikka eri kielten ja sanasto­ kerrostumien etymologisten haku­teosten keskinäinen vertailu onkin mielekästä vain tiettyyn rajaan saakka.

virittäjä 1/2016  135

Teoksen vaiheet liittyvät kiinteästi Groningenin yliopiston vuonna 1966 aloitettuun ja 2013 lopetettuun fenno­ugristiikan tutkimukseen ja opetukseen. Sana­kirjahankkeen käynnisti 1960-luvu­n lopulla muinaisgermanisti, slavisti ja Groningenin ensimmäinen fenno­ugristiikan professori, friisiläinen Andries Dirk Kylstra. Muut toimituskunnan jä-senet, niin ikään friisiläinen germanisti Tette Hofstra (1949 - 2018) sekä suomalaiset fennistit Sirkka-Liisa Hahmo ja Osmo Nikkilä (1933-2002) kehittyivät sanakirjatyönsä myötä lainasana­ tutkimuksen johtaviksi asiantuntijoiksi Groningenin virkavuosinaan.

Teoksen sisäisen koherenssin takasi saumaton yhteis­työ: jokaista artikkelia oli laati-massa koko toimituskunta. Niinpä Groningenin yliopiston vuosikymmenten mittainen sitoutuminen pitkäjänteiseen hankkeeseen oli korkeatasoisen lopputuloksen kannalta ratkaisevaa.

Hankkeen eteneminen vaikeutui toisen osan ilmestyttyä vuonna 1996, kun Kylstra vetäytyi eikä jäljelle jäänyt kolmikko voinut enää jatkaa yhdessä paikassa. Gronin-geniin jäi vain Hofstra, joka Nikkilän poismenon jälkeen kirjoitti kolmannen niteen loppuu yhdessä Greifswaldiin siirtyneen Hahmon kanssa.Muutoksista kirjan toimitus- olosuhteissa johtunevat ainakin osin eräät kolmannessa niteessä havaitsemani puutteet, joita tuonnempana käsittelen.

Itämerensuomalais-germaanisten laina­sanakontaktien tutkimus on tunnetusti paljon LägLoSia vanhempi ala. Ensimmäisen tieteellisen teoksen aiheesta julkaisi Vilhelm Thomsen vuonna 1869, jo 143 vuotta ennen LägLoSin loppuun saattamista. LägLoSia edeltäneet alan sana­ kirjahankkeet ilmestyivät 99 ja 68 vuotta ennen sitä (Setälä 1913; Karsten 1943–44).

Etymologinen tieto on hitaasti kypsyvää laatua: allekirjoittaneeltakin kului kolme ja puoli vuotta pätevöityä tämän arvostelun kirjoittamiseen. Pahoittelen viivästystä ja tarjoan hyvitykseksi sen aikana kirjasta tekemiäni huomioita.

Tarkastelen ensin LägLoSin peri­aatteita ja käytäntöjä lainaetymologioitten mainitse-misessa ja arvioinnissa sekä käsitystä muinaisgermaanisten laina­ sanojen määräs-tä. Sen jälkeen tuon esiin eräitä etymologioita, joitten suhteen oma kantani eroaa teoksen esittämästä. Tarkastelun taustana on oman tutkimukseni (erityisesti Junttila 2012 ja 2015) antama kuva kantasuomen germaanisen lainakerrostuman kanssa osin samanaikaisesta balttilais­lainojen kerrostumasta. Lopuksi pohdin kirjassa kuvattuja etymologioihin perustuvia päätelmiä. Sana-artikkelien rakenteeseen en ota kantaa tässä, sillä sen olen tehnyt jo aiemmin (Junttila 2010).


Lainasanaetymologioitten määrä ja arvioinnin kriittisyys

Kallion (2015) laskelmien mukaan LägLoS merkitsee 1 401 hakusanastaan 518 var-moiksi ja 453 mahdollisiksi muinais­ger­maanisiksi lainoiksi. Muita, tuskin muinaisger-maanisia ja ei-muinais­germaanisia hakusanoja kirjassa on 430 eli yhteensä 31 % kaikista käsitellyistä sanoista. Muinaisbalttilaisia lainaetymo­logioita on puolestaan omien laskelmieni (Junttila 2015: 59, 126, 255) mukaan ehdotettu 949:lle itämeren-suomen sanalle, mutta hyvin alustavasti arvioiden niistä on hylättävä noin kolme vii-destä. Laina­etymologioitten määrä ei täysin vastaa lainoina pidettyjen sanojen mää-rää, sillä monille sanoille on esitetty useita vaihtoehtoisia lainaoriginaaleja, kuten LägLoSin sana-artikkeleistakin helposti näkyy.

Balttilais­lainaetymologioita olen löytänyt yhteensä 1 001, joten mikäli 400 niistä pitää paikkansa, on balttilaisiksi esitetyistä 949 sanasta ei-balttilaisia 549 eli 58 %.

136 virittäjä 1/2016

Arvioni muinaisbalttilaisten laina­ etymologioitten onnistuneisuudesta on siis lähes kaksin verroin pessi­mistisempi kuin LägLoSin arvio muinaisgermaanisten lainaety-mologioitten paikkansa­ pitävyydestä. Mahdollisia syitä eroavaisuuteen on kolme: joko balttilaiset laina­etymologiat ovat keskimäärin heikompia kuin germaaniset, LägLoS on jättänyt huonoimpia etymologioita kokonaan huomiotta tai allekirjoittanut on kohdellut balttilaisetymologioita ankarammin kuin LägLoSin toimituskunta germaanisia lainaselityksiä.

Ensimmäisen syyn tekee todennäköiseksi se, että iso osa heikoista balttilaislainase-lityksistä, kaikkiaan 131 kappaletta, esiintyy vain Būgalla (1908; vrt. Junttila 2015: 121). Būgan aikalainen Neuhaus (1908) tosin esitti tusinoittain epäuskottavia suo-malais-germaanisia rinnastuksia, mutta tarkan alkuperäväitteen puuttumisen vuoksi niitä ei voi pitää varsinaisina etymologioina. Suurin osa niistä (ahven, aihki, ehtoo, haukkoa, haukkua jne.) onkin jätetty pois LägLoSista. Sittemmin Katz (1990) on esit-tänyt satakunta epä­uskottavaa germaanista lainaetymo­logiaa, mutta vastaavasti Liukkonen (1999) on lisännyt hylättävien balttilaisetymo­logioitten määrää usealla kymmenellä. "

HM: PASKAT ON LISÄNNYT!!!

" Ilmeisesti LägLoSista on karsittu jo aiemmissa germaanisten lainaetymo­logioitten hakuteoksissa (Setälä 1913; Kars­ten 1943–44) hylätyt huonot etymologiat, ellei niitä ole uudelleen kannatettu Karstenin jälkeen. Tämä onkin hyvä peri­aate ja varmasti säästänyt toimitukselta paljon aikaa ja vaivaa tärkeämpien etymo­logisten ongelmien ratkomiseen. Vastaavasti balttilaislainoiksi esitettyjä sanoja jää 719, kun kokonais-määrästä vähennetään kaikki ennen Kaliman (1936) yleisesitystä ehdotetut balttilais-etymo­logiat 230 sanalle, joita Kalima tai kukaan hänen jälkeensä ei ole maininnut balttilaisperäisinä. Jos näistä 719 balttilaisetymologiasta hyväksyttäviä ovat mainitut 400, hylättyjen 319 etymologian osuudeksi jää 44 %, joka on jo lähempänä LägLoSin 31:tä prosenttia, vaikka edelleen sitä merkittävästi korkeampi.

LägLoSista puuttuu todistettavasti useita Karstenin jälkeen esitettyjä germaanisia lai-naselityksiä. Jo Ritter (1993) on teoksen ensimmäisen osan arvostelussa huomautta- nut puutteista Katzin etymo­logioitten suhteen. Pois jääneet ovat tuskin mukaan pääs-seitä Katzin selityksiä parempia, mutta teoksesta puuttuvien heikkojen etymologioit-ten määrä ei välttämättä ole moninkertaisesti suurempi kuin siitä unohtuneitten kelvollisten etymo­logioitten. En ole systemaattisesti jäljittänyt LägLoSista puuttuvia germaanisia lainaetymologioita, mutta tutkimustyössäni olen törmännyt kolmeen sellaiseen:

pyytää ← germ *biuđan- ’tarjota’ (Sammallahti 1998: 231),

ruskea ← germ *rusa- id. (Koivulehto 1999: 17) ja

vi põrgu ’helvetti’ ← germ *berga- ’hautakumpu’ (Nilsson 1996).

Kaikki ovat vähintään tutkimisen arvoisia ja niitten paikka olisi kolmannessa, Nikki-län poismenon jälkeen laaditussa niteessä. Siitä puuttuu myös Nikkilän (1998) itse esittämä, kylläkin äänteellisesti ongelmallinen selitys röyhkeä ← germ *dreuga- ’ylpeä, mahtava’.

Ensimmäisestä osasta puuttuu hakusana aisti, mutta sen etymologia (← go aistan
’pelätä, kunnioittaa’, Koivulehto 1976:248) mainitaan astaita-verbin yhteydessä. Lii- oitteleeko LägLoS siis varmojen muinaisgermaanisten etymologioitten osuutta? Täl-laisen väitteen on esittänyt Ritter (1993) mainitussa arvostelussaan. Hänen argu-menttinsa eivät kuitenkaan ole vakuuttavia. Koivulehto (1994) on päinvastoin puolus-tanut eräitä LägLoSin hylkäämiä germaanisia laina­ etymologioita. Kallio (2013: 216) arvostelee kirjaan hyväksyttyä germaanista selitystä sanalle peijas, mutta esittää hänkin enemmän vastakkais­suuntaisia huomioita. Itse olen löytänyt kolmesta nitees-tä toistakymmentä etymologiaa, jotka olisin arvioinut tiukemmin, mutta lähes yhtä monessa tapauksessa olen päätynyt LägLoSin epäilemän germaanisen alkuperän
kannalle.

virittäjä 1/2016 137

Ennen näitten etymologioitten esiin ottamista kiirehdin siis vastaamaan yllä esittämääni kysymykseen kielteisesti ja vahvistamaan aiemmat arviot teoksen luotettavuudesta ja korkeasta tasosta.

Huomioita teoksen etymologioista

Suuresta kriittisyydestään huolimatta LägLoS suhtautuu mielestäni liian sallivasti äännesuhteisiin, joita ei voi selittää säännöllisen substituution tai yleisten nativisaatioilmiöitten kautta.

Näitä ovat germ af, ~ ksm aj selityksessä aine ← germ *afnija/*aƀnija sekä

ksm ‐a germaanisen maskuliinin nominatiivin -uz-päätteen edustajana etymologioissa
piena ← germ *spēnuz ja

viita ← germ *widuz.

Teos esittää nämä kolme etymologiaa var­moina. Toisaalta kysymysmerkin on saanut rankka ← germ *strangaz,
jonka epäiltäväksi mainitun konsonantti­ edustuksen selittää adjektiivin päätteenä
vaihteleva ksm ‐ketA ~ -kkA (vrt. vi range ’ankara’).

Merkityssyistä olisi syytä hylätä molemmat LägLoSin sanalle sika mahdollisina pitämät germaaniset lähdemuodot, germ *tikō ’narttu’ ja *tiǥō ’vuohi’.

Semanttinen ongelma on myös varmana esitetyssä selityksessä sanalle ränget. On
nimittäin esitetty, että länget eli ränget keksintönä levisivät Itä-Aasiasta Eurooppaan vasta sydänkeskiajalla (vrt. Junttila 2012:279–81). Tämä ei silti välttämättä ole sanan muinaisgermaanisuuden este, sillä LägLoSin lähtömuodon vastineina mainitsemat sanat (ru vrang ym.) eivät merkitse länkiä vaan yleisemmin tukikaaria ja muita kaari-maisia esineitä. Laina on siis voinut vasta itämerensuomessa vakiintua tunnettuun tehtäväänsä.

Loput huomioni liittyvät teoksen arvioimiin balttilaisiin lainaselityksiin. LägLoS ei ole pelkästään itämerensuomalaisten kielten muinaisgermaanisten lainojen etymologi-nen sanakirja vaan kaikkien muinaisgermaanisina lainoina pidettyjen sanojen ety-mologinen sanakirja. Siksi toimituskunta on joutunut ratkaisemaan monta sellaistakin etymologista pulmaa, jossa uralistiikan ja germanistiikan tuntemuksen lisäksi on tar-vittu asiantuntemusta baltoslaavilaisten ja arjalaisten kielten aloilla.

Enimmäkseen toimitus vaikuttaa suoriutuneen tehtävästä kiitettävästi. Pitkään baltti-laisperäisinä pidetyt karsia ja raita ’Salix caprea’ on hyvin perustein luettu
varmoihin germaanisiin lainoihin. "

HM: PASKAT OLE!!! TÄMÄ JUTTU ON AIVAN PELKKÄÄ HÖRÖLÖRÖÄ!!!

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/07/jorma-koivulehdon-suomen-arkkimuinaiset-kermaanilainat-3000-vuoden-takaa-ovat-humpuukia

" Useitten pitkäaikaisten kiistakysymystenkin suhteen teoksen kanta on perustelluin
mahdollinen:germaanisia lainoja ovat halme ja laita,balttilaisia kampi, kiivas, kuh- mu, lava, varras, varsi ja virka ’(ansa) rivi’, slaavilainen karpio, arjalainen taivas ja esigermaaninen parsi, kun taas kaikki tähänastiset lainaetymologiat sanalle paljas ovat hylättäviä. Kaksi pientä huomautusta näihin sana-artikkeleihin voi kuitenkin esit-tää:ensinnäkin halme on turhaan merkitty vain ”mahdollisesti” germaaniseksi, vaikka artikkelitekstin perusteella etymologia on moitteeton, toiseksi adjektiivin kiivas balttilaisselityksen esittäjäksi on mainittu Ritter, vaikka ensimmäisenä sen julkaisi jo Donner (1884).

Balttilaisia lainaetymologioita tutkiessani olen päätynyt 20 sanan kohdalla eri käsi-tykseen kuin LägLoS, mutta korjausehdotukseni jakautuvat tasan: kymmenessä ta-pauksessa olen teoksesta poiketen balttilaisen selityksen kannalla, toisissa kymme-nessä taas balttilaisselitystä vastaan ja germaanisen tai skandinaavisen
etymologian kannalla.

Muutaman pitkään kiistellyn etymo­logian suhteen LägLoS on ollut turhan varovai-nen: eräät mahdollisina esitetyistä vaihtoehdoista olisi voinut syystä hylätä ja toiset kohottaa varmoiksi. Lapio itä­merensuomalaisine vastineineen ei mitenkään voi palautua muotoon *lapjV, jota germaaninen etymologia edellyttäisi.

138 virittäjä 1/2016

Ainoa mahdollinen kantasuomen rekon­struktio on *lapitV ~ *lapiδV, joka taas sopii vain balttilaiseen lähtö­muotoon.LägLoS viittaa germaanisen etymo­logian tuek­si Pos-tiin (1942: 202) ja Rapolaan (1966: 165), mutta kumpikin lähde on *lapiδV-rekon-struktion kannalla. Samoin lauta on balttilainen eikä germaaninen laina, mutta se-manttisista syistä. Sen lähtömuodon vastine liettuassa merkitsee ’laudetta’, kun taas germaanisiksi originaaleiksi esitetyistä kahdesta sana­kannasta toinen merkitsee ny-kykielissä lähinnä ’arpaa’, toinen taas ’poikkihirttä’ ja ’ongenkohoa’. Eteläviron pahr ’karju’ taas voisi sekä muodon että merkityksen puolesta olla yhtä hyvin germaani-nen kuin balttilainenkin laina, mutta levikki osoittaa balttilaisen selityksen todennäköisemmäksi.

Useammissa LägLoSin epävarmoina esittämissä tapauksissa voi kuitenkin balttila-isen lainaselityksen hylätä germaanisen tai myöhemmän skandinaavisen hyväksi ennen kaikkea äännesyistä. Varmoihin muinaisgermaanisiin lainoihin lukeutuvat ohja, olut ja ruis, joista ensimmäinen ei sovi tarjottuun balttilaiseen lähtömuotoon sanansisäisen konsonantiston ja kaksi muuta sananloppuisen aineksen puolesta.

HM: HEWONPASKAT LUKEUDU YKSIKÄÄN NOISTA!!!

Myös vannas on germaaninen eikä balttilainen laina, sillä sen balttilaiseksi originaa- liksi esitetty muinaispreussin wagnis joko on laina germaanisista kielistä (Karsten 1915: 84 – 85) tai palautuu kolmitavuiseen kantabaltin muotoon *vaginja- (PEZ), joka ei sovi vantaan lähtömuodoksi. Karppa, vaikku ja riitta eivät tavu­rakenteensa takia voi kuulua sen paremmin balttilaisiin kuin aivan vanhimpiin germaanisiinkaan lainoihin, mutta viimeistään kantaskandinaavisia ne voivat olla.

Luultavasti hylättäviä ovat eräät sellaisetkin balttilaisselitykset, jotka LägLoS asettaa germaanisten etymo­logioitten edelle. Ainakin sanoihin hulas ’ulko­nurkka, salvos’, kalpa ’miekka’ ja karvas ’vene’ yhdistettyjä liettuan sanoja Smoczyński (2007 s.v. šulas, kalavijas, karbas) pitää nuorina lainoina; tosin Derksen (2015: 455) on vas-takkaisella kannalla sanan šulas suhteen. Sanan kaljama ’iljanteinen (maa)’ baltti-laisperäisyyden perusteluksi LägLoS on hyväksynyt Ritterin väitteen lätin substan-tiivin gāle id. adjektiivisyntyisyydestä, joka balttilais­kielten johto-opin perusteella on kuitenkin aivan mahdoton. Sanan balttilais­peräisyys ei silti ole poissuljettua (vrt.
Junttila 2015: 225).

Toisaalta LägLoS esittää myös varmoina germaanisina lainoina seitsemän sanaa, jotka voivat yhtä hyvin tai paremmin olla balttilaisia. Myös ne ovat kaikki kolmannes-sa niteessä. Ensimmäinen nide tosin esittää germaanisena lainana luultavasti baltti-laisperäisen sanan haava, mutta kirjan ilmestyessä Vaban balttilainen rinnastus oli vielä julkaisematta. (Vaban väite sanan balttilaisperäisyydestä pääsi silti kirjaan!) LägLoS on hylännyt sanojen raaja, rampa ja rauta balttilaiset selitykset.

HM: RAUTA ON ABSOLUUTTISEN VARMA BALTTISANA!!!

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/07/untitled-1

" Liukkosen (1999) etymologia sanalle raaja on sen mukaan äänteellisesti ongelmal-linen ja semanttisesti heikko. Ksm *rakja ← kba *rankjā ei kuitenkaan ole ongelmalli-sempi kuin samassa niteessä (s.v. taaja) hyväksytty ksm *takja ← kba *tankjā-. Liuk-konen on tosiaan rekonstruoinut balttilaisen lähtömuodon liettuan sanojen ranka ’käsi’ ja rinkti ’poimia, kerätä’ pohjalta, mutta Itkosen (1982) olettama germaaninen originaali on aivan yhtä hypoteettinen, sillä sen perustana ovat vain kantagermaanin *rakjan-verbin lähinnä ’ojentamista’ ja ’poimimista’ merkitsevät vastineet. Vaban (1997) sanalle rampa esittämää, ’tylsää, laiskaa, hidasliikkeistä, kankeata’ merkitse-vää balttilaista lähtömuotoa LägLoS ei pidä semanttisesti vakuuttavana, vaan esittää originaaliksi ’käyrää, vinoa’ merkitsevän germaanisen sanan. Molemmat lähtömerki-tykset vaikuttavat mahdollisilta, mutta vain balttilainen sopii myös virossa tavattaviin merkityksiin ’mätä, läpimärkä’ ja ’raato’ (vrt. sa faul ’tylsä, laiska; pilaantunut, mätä’,
faules Witz ’puujalkavitsi’).

virittäjä 1/2016 139

Sanan rauta originaaliksi taas sopii yhtä hyvin kba *raudā, josta > msl руда ’metalli’ ja ven руда ’malmi’, kuin ksk *rauđā, josta > msk rauði ’suomalmi’.

Neljälle viimeisen niteen hakusanalle on esitetty aivan uskottavat balttilaislainaety-mologiat, jotka ovat jääneet kokonaan huomiotta siinä – kuten tosin muual­lakin ety-mologisessa kirjallisuudessa. Thomsen (1890:161–62) on pitänyt verbin palvoa läh-tömuodon vastineina liettuan sanoja balvas ’lahja, lahjus’ ja balvuoti ’lahjoa’, jotka merkityksensä puolesta sopivatkin siihen paremmin kuin Koivulehdon ehdottama msk bǫlva ’kirota, mylviä’. Sanalle patsas esittämästänsä germaanisesta etymolo-giasta on puolestaan Koivulehto (1999: 227) itse luopunut ehdottaen sanalle baltti-laista alkuperää (← lt padis ’tynnyrin t. kaukalon pohja’, kirkkosl пождь ’pohja, pe-rustus’). Edelleen olisi syytä pohtia Thomsenin (1890: 173) selitystä sanalle ruumen lainana hypoteettisesta balttilaisesta muodosta *grūdmen-, vrt. lt grūsti ’polkea, murskata, survoa, sulloa’.

Lopuksi LägLoS ei mainitse myöskään Vaban (1998: 180–81) esittämää balttilaislai-naetymologiaa eteläviron sanalle vang ’joenmutka’, jota on puolustanut Gliwa (2009): sanan levikin vuoksi sen balttilainen alkuperä vaikuttaa germaanista todennäköisemmältä.

Teoksen ajantasaisuudesta Itämerensuomen lainakerrostumien tutkimus edistyi valtavin harppauksin juuri LägLoSin toimittamisen aikana ennen kaikkea Jorma Koivulehdon töitten ansios­ta. "

HM: HEWWOWWIITUA EDISTYNYT VAAN TAANTUI!!!

" Tämä oli varmaankin omiaan pitkittämään toimitustyötä, mutta teoksen kaikki niteet ovat ilmestyessänsä olleet etymologioitten suhteen hyvin ajan tasalla – viimeinen osa edellä mainituin pienin poikkeuksin. Tiettyä epäyhtenäisyyttä on nopea kehitys välttämättä aiheuttanut.

Eniten on kärsinyt ensimmäisen niteen pitkän johdannon ajantasaisuus. Äännesuh-teitten yhteydessä luetelluista esimerkkitapauksista muutamien germaanisperäisyys on viimeisessä osassa kumottu ja uusimmat etymologiat tietenkin vastaavasti puut-tuvat luettelosta. Itse äännesuhteitten esittelyn hyödyllisyyttä tämä ei kuitenkaan vä-hennä.Pahemmin on vanhentunut johdantoluvussa esitelty absoluuttinen kronologia. Se perustuu Koivulehdon versioon Harri Mooran jatkuvuusteoriasta, jolla ei 25 vuotta sitten ollut vakavasti otettavia haastajia. Nuorimmatkin muinaisgermaaniset lainat LägLoS katsoo saadun kantaskandinaavista 500 jKr. mennessä, mutta uusimmat ajoitukset ulottavat ne kahdeksannelle vuosisadalle saakka (Kallio 2015:26).

Vanhimmat germaaniset lainat on LägLoSin mukaan saatu jo pronssi­kauden alussa 1500 eKr. alkaen, kun taas Kallio (mas. 30) yhdistää pronssikauteen esigermaaniset lainat.Olen taipuvainen ajattelemaan,ettei absoluuttisten ajoitusten paikka ole etymo- logisissa sanakirjoissa: päätelmät esihistoriasta kuuluvat etymologiaa soveltavaan tutkimukseen, kun taas sanakirja kuvaa etymologisen perustutkimuksen tulokset.

Lopuksi vahvistettakoon jo monasti lausuttu: LägLoS on täysin korvaamaton apuvä-line jokaiselle itämerensuomalaisten kielten etymologiaa ja kielihistoriaa tutkivalle.

Santeri Junttila
etunimi.sukunimi@helsinki.fi


Lähteet

Būga, Kazimieras 1908: Aistiški studijai. Tyrinėjimai lygintijo prūsų, latvjų ir liėtuvjų kalbômoksljo srityjẹ: I-oji dalis. Imperatoriškosjos Mokslų Akademijos Spaustuve: Peterburgas.
Derksen, Rick 2015: Etymological dictionary of the Baltic inherited lexicon. Leiden
Indo-European etymological dictionary series volume 13. Leiden: Brill.
Donner, Otto 1884: Über den Einfluss des Litauischen auf die finnischen Sprachen.
– Techmers Internationale Zeitschrift für allgemeine Sprachwissenschaft I s. 257 – 271.
Gliwa, Bernd 2009: Zu einigen baltisch-ostseefinnischen Kontakten. – Studia Etymologica Cracoviensia 14 s. 177–202.
Itkonen, Terho 1982: Laaja, lavea, lakea ja laakea. Lisiä suomen kj-sanojen vaihei-
siin. – Virittäjä 86 s. 121–139.
Junttila, Santeri 2010: Itämerensuomen seuraava etymologinen sanakirja. – Sirkka Saarinen, Kirsti Siitonen & Tanja Vaittinen (toim.), Sanoista kirjakieliin. Juhlakirja Kaisa Häkkiselle 17. marras­ kuuta 2010 s. 287–299. SUST 259. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.

[Voi perseen suti...]

— 2012: The prehistoric context of the oldest contacts between Baltic and Finnic
languages. – Riho Grünthal & Petri Kallio (toim.), A linguistic map of prehistoric Northern Europe s. 261–296. SUST 266. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.
— 2015: Tiedon kumuloituminen ja trendit lainasanatutkimuksessa. Kantasuomen
balttilaislainojen tutkimushistoria. Helsinki: Helsingin yliopisto.

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-1842-4.

Kallio, Petri 2013: Lexikon der älteren germanischen Lehnwörter in den ostseefinnischen Sprachen [arvostelu]. – Kratylos 58 s. 214–18.
— 2015: The stratigraphy of Germanic loanwords in Finnic. – John Ole Askedal & Hans Frede Nielsen (toim.), Early Germanic languages in contact s. 23–38. Amsterdam: John Benjamins.
Kalima, Jalo 1936:Itämerensuomalaisten kielten balttilaiset lainasanat. Suoma­laisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia XV. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Karsten, Torsten Evert 1915: Germanisch-finnische Lehnwortstudien. Ein Beitrag zu der ältesten Sprach- und Kulturgeschichte der Germanen. Acta Societatis scientiarum Fennicae XLV: 2. Helsingfors: Finnischen Litteraturgesellschaft.
—  1943 – 44: Finnar och germaner. Folkmålsstudier 9–10. Helsingfors: Föreningen för nordisk filologi.
Katz, Hartmut 1990: Bume und Korpsion. Zur Behandlung konsonantischer Anlaut-kluster in urgermanischen Lehnwörtern des Ostseefinnischen. Innsbrucker Studien zur Ural-Altaistik 3. Innsbruck: Selbstverlag Anreiter
Koivulehto, Jorma 1976: Vanhimmista germaanisista lainakosketuksista ja niiden ikäämisestä. – Virittäjä 80 s. 33–47 ja 247–290.
—  1994: Ein zeitgemäßes Nachschlagewerk für germanische Lehnwörter. – FUF 52 s. 220 – 234.
— 1999: Verba mutuata. Quae vestigia antiquissimi cum Germanis aliisque Indo-Europaeis contactus in linguis Fennicis relinquerint. SUST 237. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.
Liukkonen, Kari 1999: Baltisches im Finnischen. SUST 235. Helsinki: Suomalais-
Ugrilainen Seura.
Neuhaus, Johannes 1908: Kleine Finnische Sprachlehre nebst einem Wörterver-zeichnis der finnisch-indoeuropäischen Entlehnungen. Heidelberg: Julius Groos.
Nikkilä, Osmo 1998: Suomen hk germaa­nista g:tä vastaamassa. – Oekeeta asijoo.
Commentationes Fenno-Ugricae in ho­norem Seppo Suhonen sexagenarii. SUST 228 s. 350–59. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.
Nilsson, Torbjörn 1996: Notationes Germanicæ I–IX. – Studia etymologica Cracoviensia 1 s. 49–62.
PEZ = Mažiulis, Vytautas 1988–97: Prūsų kalbos etimologijos žodynas 1–4. Mokslo ir enciklopedijų leidykla, Vilnius.

virittäjä 1/2016 141

Posti, Lauri 1942: Grundzüge der livischen Lautgeschichte. Akademische Abhandlung. Helsinki.
Rapola, Martti 1966: Suomen kielen äänne­historian luennot. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Ritter, Ralf-Peter 1993: Studien zu den ältesten germanischen Entlehnungen im
Ostseefinnischen. Opuscula Fenno-ugrica Gottingiensia V. Frankfurt am Main: Peter Lang.
Sammallahti, Pekka 1998: The Saami Languages. An introduction. Kárášjohka: Davvi Girji.
Setälä, Emil Nestor 1913: Bibliographisches verzeichnis der in der literatur behan-delten älteren germanischen bestadteile in den ostseefinnischen sprachen. – FUF 13 s. 345–475.
Smoczyński, Wojciech 2007: Słownik etymologiczny języka litewskiego. Uniwersytet Wileński, Wydział Filologiczny, Wilno.
SUST = Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen
Seura.
Thomsen, Vilhelm 1869: Den gotiske sprogklasses indflydelse på den finske. En sproghistorisk undersøgelse. København: Den Gyldendalske boghandel.
— 1890: Beröringer mellem de finske og de baltiske (litauisk-lettiske) sprog: en
sproghistorisk undersøgelse. København: Blanco Lunos. Helsinki: Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura.
Vaba, Lembit 1997: Über die baltische Herkunft des ostseefinnischen rampa-Stammes. – Linguisti­ca Uralica XXXIII s. 281–283.
— 1998: Die Rolle des altpreussischen Sprachmaterials in etymologischen Unter- ­suchungen ostseefinnischer Baltismen. – Wojciech Smoczyński (toim.), Colloquium Pruthenicum secundum. Papers from the Second International Conference on Old Prussian held in Mogilany near Kraków, October 3 rd -6 th 1996 s. 177–85. Kraków: Kraków Universitas.