https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/97408/GRADU-1434536302b.pdf?sequence=1

"... 4.1 Nepal: A People’s War

Nepalissa sodittiin sisällissota vuosina 19962006, jossa kuoli yli 15000 ihmistäja jossa tuhannet joutuivat maan sisäisiksi pakolaisiksi. Vastapuolina sodassa olivat maolaiset kommunistit ja Nepalin hallitus, joka oli julistanut kommunisteille sodan. ”People’s War-nimellä kulkenut sisällissota päättyi kommunistien voittoonja rauhansopimukseen vuonna 2006. Sen seurauksena maa myös luopui monarkiasta vuonna 2008. (Insight on Conflict 2013.) Nepali Times-lehden päätoimittaja ja tutkiva journalisti Kunda Dixit aloitti Nepalin sisällissodan jälkeen vuonna 2006 A People’s War-nimisen projektin. Hänen mielestään nepalilaismediasta puuttui tuohon aikaan ”rauhankirjeenvaihtajaa” edustava näkökulma. Projektin puitteissa kerätyt kuvatesittävät nepalilaisten arkea sisällissodan keskellä. Dixitin luonnehdinnan mukaan kuvien teemana on sodan inhimillinen hinta, the human cost of war. Dixit uskoo, että sodan inhimillisen hinnan näyttäminen osoittaa poliitikoille, millaista kärsimystä he ovat aiheuttaneet kansalaisille.

”Rauhankirjeenvaihtaja lisäksi raportoi sovintoprosessia edistävistä asioista sen sijaan, että edelleen kärjistäisi yhteiskunnan eri ryhmiä erottavia kuiluja”, hän sanoo.(Wilson 2010.)

64

Näyttelyä varten Dixit ja hänen työryhmänsä julistivat valokuvakilpailun, johon nepalilaiset saivat lähettää valokuvia sodan arjesta. Työryhmä valitsi toimitukseen tulleista 3000 kuvasta 179, jotka kehitettiin tauluiksi ja julkaistiin kirjana. Näyttelyyn ei sisältynytyhtäkään kuvaa sotatapahtumista, vaan ainoastaan kuvauksia siitä, miten sota vaikuttaa ihmisiin sen keskellä.Dixitin tavoitteena oli näyttää sodan arki taisteluiden ulkopuolella.Kuvat kertovat Dixitin mukaan sodan jälkimainingeista tavalla, johon mikään teksti ei yllä. Hän valitsi kuvat projektinsa välineeksi myös siksi, että nepalilaisista suurin osa ei osaa lukea,ja kuva muodostui luonnollisimmaksi tavaksi kommunikoida ihmistenkanssa.

Näyttely tavoitti erittäinlaajan katsojakunnan Nepalissa: se kiersi 31 paikkakunnalla, ja sen on nähnyt tähän päivään mennessä yli puoli miljoonaaihmistä. Näyttelyssä kävivät yhtä aikaa niin entiset vastarintataistelijat kuin sotilaatkin. Monet katsojat pysähtyivät yksittäisten kuvien eteen useaksi minuutiksi ja keskustelivat toisensa kanssa kuvista. Dixit myös lahjoitti A People’s War -kirjan kierroksen aikana useille kunnille ja yliopistoille. Näyttelyssäesillä olleet vieraskirjat keräsivät paljon tunteen täyttämiä kommentteja, runoja ja muistelmia - niin että niitä lopulta täyttyi kierroksen aikana 40 kappaletta. Näistä puolestaan syntyi Dixitin julkaisema toinen kirja, Never Again (”ei enää koskaan”). Nykyään näyttely on esillä kuutena päivänä viikossa Nepalin kuuluisassa Patan Dhoka -museossa Katmandussa, jota kutsutaan myös ”rauhanmuseoksi”.

Dixitin mukaan median rooli konfliktin jälkeen on edelleen konfliktia hillitsevä. ”Meidän täytyy ajatella, että sota jatkuu edelleen, ja etsiä totuutta siitä mitä on tapahtunut, etenkin epäoikeudenmukaisuuksien ja rikoksien osalta”, hän sanoo. Hänon ilmaissut haluavansa ”tuoda kestävän rauhan nepalilaisyleisön tietoisuuteen” ja tarjota ”sodan jälkeisen retrospektiivin” sisällissodan tapahtumiin. Kuvat eivät kerro sodan voittajista, vaan uhreista, jotka ”jäivät konfliktin jälkeen jäljelle”. (Ema.) Näyttely pyrki myös dokumentoimaan kuvien henkilöiden elämää myöhemmin sekä kertomaan kuvateksteissä, mitä henkilöille kävi kuvaushetken jälkeen. Näyttely kannustaa muistamaan ja eläytymään kuviin, jolloin vastapuolen kokemukset muuttuvat katsojalle samaistuttaviksi.

Dixit sanoo Café Pacific -lehden haastattelussa, että toimittajien pitäisi opiskella väkivallan alkulähteitä sekä lukea Mahatma Gandhin, Nelson Mandelan ja Aung San Suu Kyin kaltaisten henkilöiden ajatuksia väkivallattomuuden periaatteesta. 

65

”Median pitäisi kommunikoida väkivallattomuuden ideaa ja olla puolueellinen rauhaan päin. Se ei kuitenkaan saa kadottaa journalismin universaaleja arvoja, jottase säilyttää uskottavuutensa”, Dixit kuvailee. Kunda Dixitin filosofiaan kuuluu, että toimittajien täytyy käyttää ammattiaan rauhanomaiseen konfliktinratkaisuun. (Wilson 2010.)

Brown Human Rights Report -raportin mukaan sananvapaus ja toimittajien integriteetti ovat olleet Nepalissa suuremman koetuksen edessä konfliktin jälkeen kuin sen aikana. Toimittajat ovat joutuneet uhkailun ja sensuurin kohteiksi. Myös Dixit kertoo BHRR:n haastattelussa, että Nepali Timesin toimituksen jäsenet ovat joutuneet sanallisen ja fyysisen uhkailun kohteiksi. (Brown Human Rights Report 2013.)

Dixit kuitenkin uskoo, että kulloisenkin sanavapaustilanteen rajoja on kokeiltava - niin A People’s War -kirja ja näyttely syntyivät rajoitetun lehdistönvapauden kontekstissa toimittajiin kohdistuneista painostusyrityksistä huolimatta. Toimittajat ilman rajoja -järjestön mukaan sananvapauden rajoitukset ja median edustajiin kohdistuneet hyökkäykset ovat jatkuneet Nepalissa edelleen viime vuosina. (Toimittajat ilman rajoja 2012.)

Dixitin kanssa lokakuussa 2012 käymässäni kirjeenvaihdossa hän kuvailee vielä tarkemmin journalistista filosofiaansa. Hän kertoo inspiroituneensa Galtungin ajatuksissa siitä, että konflikteista raportoiva journalismi usein glorifioisodan ja kertoo sensaatiohakuisesti väkivallasta.

”Konflikteista on mahdollista uutisoida keskittymällä ’pehmeisiin’ subjekteihin: siviileihin. Sotakirjeenvaihtajat tarkastelevat konfliktia ja väkivaltaa usein annettuna eivätkä yritä löytää ratkaisuja sille, saatiajattele konfliktin purkamista osana toimittajan vastuualuetta”, hän kirjoittaa.

Kunda Dixit uskoo, ettei toimittajien tulisi tyytyä pelkän sivustakatsojan rooliin:

“Ithink we need a paradigm shift in the waymedia approaches society's problems (not just conflict) and be an activeparticipant in finding solution, instead of just being a spectator.(Dixit 2012.)

Dixit perustelee myös väkivallan hillitsemisen tarvetta sillä, että sodan siemenet kylvetään rauhan aikana -ja että väkivallan perintö elää vielä vahvana konfliktin jälkeisissä yhteiskunnissa.

Itell my reporters and students that in Nepal the warhasn't ended. As long as the legacy of violence and the loose ends of warcrimes remain, we must behave as if the war is still ongoing.” (Em.)

66

Dixitin filosofia ja A Peoples’ War -projekti mukailevat vahvasti havaintojani konfliktin jälkeisistä tilanteista ja julkisuuden roolista rauhan rakentamisessa. Sovintoprosesseista raportoiminen, ihmisten välisten kuilujen häivyttäminen, samaistuttaminen vastapuoleen, siviilien kärsimyksestä kertominen ja totuuden etsiminen ovat kaikki osa konfliktien jälkeen toteutettavaa journalismia. Median rooli identifioidaan konfliktia hillitseväksi: vaikka väkivaltaisuudet ovat tauonneet, täytyy toimittajien työskennellä tietoisesti konfliktin uutta eskaloitumista vastaan. Samalla journalismin tulee säilyttää universaalit arvonsa ja säilyä uskottavanalukijoilleen ja kuulijoilleen.

Tarkastelussa oleva A People’s War -projekti tukee havaintoani ja määritelmääni siitä, että sovintojournalismissa toimittajat näkevät itsensä osana konfliktinratkaisutyötä. Kuten Dixit sanoo, hänelle toimittaja on aktiivinen osallistuja rauhanomaisten ratkaisun etsimisessä eikä pelkkä sivustakatsoja. Hänelle ”rauhankirjeenvaihtaja” raportoi sovintoprosessia edistävistä asioista ja pyrkii pois ryhmiä erottavien asioiden alleviivaamisesta. Hänen mukaansa toimittajan tulisi käyttää ammattiaan rauhanomaiseen konfliktinratkaisuun.

Dixitin katse on määritelmääni enemmän kiinnittynyt tulevaisuuteen. Hän puhuu vain vähän siitä, miten menneisyyttä tulisi konfliktin jälkeisissä tilanteissa käsitellä. Hän kuitenkin määrittää raportoinnin teemaksi ”sodan inhimillisen hinnan”. Dixit katsoo ennen kaikkea median säilyvän edelleen keskellä jonkinlaista sodan kontekstia, jossa median täytyy ennen kaikkea toimia konfliktia hillitsevästi. Tämä saavutetaan olemalla ”puolueellinen rauhaan päin”.

Niinpä haluan poimia sovintojournalismin käsitteeseen myös ajatuksen siitä, että konflikti - rakenteellinen ja kulttuurinen konflikti - on hyvin vahvasti edelleen läsnä väkivaltaisuuksien tauottua. Kun sovintojournalismissa tarkastellaan journalismia osana konfliktinratkaisun työkalupakkia, on siinä pidettävä mielessä, että väkivallan jälkeen konflikti on kaikilla muilla osa-alueilla aivan yhtä todellinen kuin väkivallan (sodan, aseellisen selkkauksen) aikanakin. Rakenteellisen ja kulttuurisen väkivallan lopettaminen tarvitsee vahvoja työkaluja ja vahvaa asennetta toimittajalta, joka toimii aktiivisena konfliktinratkaisun osapuolena.

Miten toimittaja sitten voi aktiivisesti olla ratkaisemassa konfliktia? Sovintojournalismin määritelmän mukaan aktiivisuus saavutetaan kommunikaation ja dialogin luomisella konfliktin eri osapuolten välille, sekä käsittelemällä menneisyyttä tavalla, joka lisää konfliktin jakolinjat ylittävää solidaarisuutta. Nepalin esimerkkitapauksen pohjalta voidaan lisäksi todeta, että toimittajat ovat puolueellisia rauhaan päin sekä keskittyvät ajattelemaan omaa ammattia työkaluna rauhanomaisessa konfliktinratkaisussa.

... "