Toisena päivänä oikein hyvä oli tämä esitelmä:

Antti Kauppinen: Osaammeko rakentaa moraalisia toimijoita?

Vastaus oli, että emme osaa, ja että sellaisia ei misään tarvittaisikaan. Oikein toimiminen anntuilla säännöillä riittää.

18.1. klo 8. Ensimmäinen päivä lusittu.

Yleisesti ottaen hyvä tilaisuus.

https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto-koivula/tekoaly-ihminen-ja-yhteiskunta-avoin-seminaari/

Yksi, huonoin luennoitsija oli "kovan", "aidon tekoälyn", "aidosti ajattelevien koneiden" kannalla ja puhui muutakin muutakin puuta-heinää, kuten että "ihmisen mieli on pelkkää biologista (materiaa)" (ja lisäksi varmaan tarkoitti "biologialla" pelkkää genetiikkaa. Hän oli luennoitsija Pii Telakivi.
Toiseksi huonoin luennoitsija oli Ilkka Niiniluoto, joka puhui taas Himasestakin.
Hän puhui tällaisesta tuotoksestaan, jota en ole löytänyt avoimena netistä suomeksi enkä englanniksi:

Inductive logic, verisimilitude, and machine learning

Niiniluoto mainitsee myös ehdollistumispsykologiaa edeltäneen assosiationistisen psykologian (Hobbes, Locke, David Hartley, James ja John Stuat Mill, joka formuloi myös induktiivisen logiikan (jonka anti on ollut aika vähäinen).

Sen sijaan tieteenfilosofian professori Panu Raatikainen puhui tällä kertaa melko hyvin. Hänellä oli helpohko aihe "aidon tekoälyn" idean (ja sellaisiksi tulkittujen) ja sen vastustuksen historiasta: Turingin testi, John Searle, "kiinalainen huone", Pölkkypää-valetekoäly jne.

Niiniluodolta kysyin (ei annettu puheenvuoroa, mistä lienee sovittu hänen kanssaan), voisiko hänen teoriassaan "todenkaltaisuudesta" (verisimilitude) olla jotakin periaatteellista pielessä. Hän hölmistyi, mutta vastasi kuitenkin jotakin siihen tapaan, että "mitä siinä vikana voisi olla".

Sanoin, että mulle ei siitä ole ainakaan ikinä ollut mitään hyötyä, vaikka eräistä muista teorioista on ollut.

Vuoden 2014 Nobelin hölynpölyluoteesta ja oikesta ratkaisusta (josta olen ohessa kirjoittanut Scientific American -lehteenkin) loppukeskustelun kolme tekoälytutkijaa olivat samaa mieltä.

Lopuksi klo18 oli vielä Vastapainon kustantaman, lääketieteen etiikan professori Veikko Launiksen kirjan Ihmisarvo julkistamistilaisuus.

Ostin kirjan. Siitä puuttuu ainakin ensimmäinen ihmisarvon orjuuden ja ja orjavaltioiden kanssa asioimisen kieltävän lain läpi ajanut, David Hartley Jr. Englannin Parlamentin hallitsemalla alueella, johon eivät kuuluneet useimmat siirtomaat. Samoin siitä puuttui ensimmäinen yhtäläisen ihmisarvon lain edessä RIKOSLAKIIN ajanut Paul Anselm Ritter von Feuerbach Saksan Baijerista.

***

Toisena päivänä oikein hyvä oli tämä esitelmä:

Antti Kauppinen: Osaammeko rakentaa moraalisia toimijoita?

Vastaus oli, että emme osaa, ja että sellaisia ei misään tarvittaisikaan. Oikein toimiminen anntuilla säännöillä riittää.

***

https://www.tiede.fi/comment/2587735#comment-2587735

" Yleisesti ottaen hyvä tilaisuus.

https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto-koivula/tekoaly-ihminen-ja-yhteiskunta-avoin-seminaari/

Yksi, huonoin luennoitsija oli "kovan", "aidon tekoälyn", "aidosti ajattelevien koneiden" kannalla ja puhui muutakin muutakin puuta-heinää, kuten että "ihmisen mieli on pelkkää biologista (materiaa)" (ja lisäksi varmaan tarkoitti "biologialla" pelkkää genetiikkaa. Hän oli luennoitsija Pii Telakivi.

Toiseksi huonoin luennoitsija oli Ilkka Niiniluoto, joka puhui taas Himasestakin.
Hän puhui tällaisesta tuotoksestaan, jota en ole löytänyt avoimena netistä suomeksi enkä englanniksi:

Inductive logic, verisimilitude, and machine learning

Niiniluoto mainitsee myös ehdollistumispsykologiaa edeltäneen assosiationistisen psykologian (Hobbes, Locke, David Hartley, James ja John Stuat Mill, joka formuloi myös induktiivisen logiikan (jonka anti on ollut aika vähäinen).

Sen sijaan tieteenfilosofian professori Panu Raatikainen puhui tällä kertaa melko hyvin. Hänellä oli helpohko aihe "aidon tekoälyn" idean (ja sellaisiksi tulkittujen) ja sen vastustuksen historiasta: Turingin testi, John Searle: "kiinalainen huone", Pölkkypää-valetekoäly jne.

Niiniluodolta kysyin (ei annettu puheenvuoroa, mistä lienee sovittu hänen kanssaan), voisiko hänen teoriassaan "todenkaltaisuudesta" (verisimilitude) olla jotakin periaatteellista pielessä. Hän hölmistyi, mutta vastasi kuitenkin jotakin siihen tapaan,että "mitä siinä vikana voisi olla".

Sanoin, että mulle ei siitä ole ainakaan ikinä ollut mitään hyötyä, vaikka eräistä muista teorioista on ollut.

Vuoden 2014 lääketieteen Nobelin hölynpölyluoteesta ja oikeasta ratkaisusta (josta olen ohessa kirjoittanut Scientific American -lehteenkin) loppukeskustelun kolme tekoälytutkijaa olivat samaa mieltä.

Lopuksi klo18 oli vielä Vastapainon kustantaman, lääketieteen etiikan professori Veikko Launiksen kirjan Ihmisarvo julkistamistilaisuus.

"Totuudenkaltaisuuden" englannikielinen Wiki-sivu näyttää olevan häipymässä. Parasta kerätä se hölmöyksineen talteen:

https://en.wikipedia.org/wiki/Verisimilitude

Verisimilitude

From Wikipedia, the free encyclopedia

For verisimilitude in stories, see Verisimilitude (fiction). For other uses, see Verisimilitude (disambiguation).

This article is written like a personal reflection, personal essay, or argumentative essay that states a Wikipedia editor's personal feelings or presents an original argument about a topic. Please help improve it by rewriting it in an encyclopedic style.

Verisimilitude (or truthlikeness) is a philosophical concept that distinguishes between the relative and apparent (or seemingly so) truth and falsity of assertions and hypotheses. [1] The problem of verisimilitude is the problem of articulating what it takes for one false theory to be closer to the truth than another false theory. [2][3]

This problem was central to the philosophy of Karl Popper, largely because Popper was among the first to affirm that truth is the aim of scientific inquiry while acknowledging that most of the greatest scientific theories in the history of science are, strictly speaking, false. [4] If this long string of purportedly false theories is to constitute progress with respect to the goal of truth, then it must be at least possible for one false theory to be closer to the truth than others.

... Karl Popper

See also: Karl Popper § Truth

Popper assumed that scientists are interested in highly informative theories, in part for methodological reasons — the more informative a theory, the easier it is to test, and the greater its predictive power. But clearly informative power by itself is rather easy to come by, and we do not want to gain content by sacrificing truths. So Popper proposed that closeness to the truth is a function of two factors — truth and content. The more truths that a theory entails (other things being equal) the closer it is to the truth.
Intuitively at least, it seems that Newton's theory of motion entails a good many more truths than does, say, Aristotle's theory — despite the fact that both are known to have flaws. Even two true theories can have differing degrees of verisimilitude, depending on how much true information they deliver. For example, the claim "it will be raining on Thursday next week," if true, is closer to the truth than the true yet logically weaker claim "it will either be raining next Thursday or it will be sunny". "

T.: Lause "huomenna sataa" EI ole tosi tai epätosi vielä, koska sillä ei ole vielä objektiivista kohdetta, vaan se on vaihtelevassa määrin todennäköinen. Objektiivinen todennäköisyys on mahdollisuuden määrällinen mitta.

" Popper's formal definition of verisimilitude was challenged since 1974 by Pavel Tichý, [5][6] John Henry Harris, [7] and David Miller, [8] who argued that Popper's definition has an unintended consequence: that no false theory can be closer to the truth than another. Popper himself stated: "I accepted the criticism of my definition within minutes of its presentation, wondering why I had not seen the mistake before." [9] This result gave rise to a search for an account of verisimilitude that did not deem progress towards the truth an impossibility.

Post-Popperian theories

Some of the new theories (e.g. those proposed by David Miller and by Theo Kuipers) build on Popper's approach, guided by the notion that truthlikeness is a function of a truth factor and a content factor. Others (e.g. those advanced by Gerhard Schurz [de] in collaboration with Paul Weingartner [de], by Mortensen, and by Ken Gemes) are also inspired by Popper's approach but locate what they believe to be the error of Popper's proposal in his overly generous notion of content, or consequence, proposing instead that the consequences that contribute to closeness to truth must be, in a technical sense, "relevant".

A different approach (already proposed by Tichý and Risto Hilpinen [fi] and developed especially by Ilkka Niiniluoto and Graham Oddie) takes the "likeness" in truthlikeness literally, holding that a proposition's likeness to the truth is a function of the overall likeness to the actual world of the possible worlds in which the proposition would be true. "

T.:  Tässä ON ideaa periaatteessa (mutta luultavasti lähinnä vain siinä): Esimerkiksi: millainen ihmisyhteiskunta (jos sellaista ylipäätään olisi), jos (Keeni-)peilineuroniteoria olisi totta!

Jos ja kun yhteiskuntaa ei tuolloin lainkaan olisi olemassa, kieltä ja sellaista (kun ei ole ehdollistrumista eikä siten aitoa oppimista), PEILINEURONITEORIAN TODENKALTAISUUS OLISI NOLLA!

Tämä testin tuo todenkaltaisuus läpäisee...

" An attempt to use the notion of point-free metric space is proposed by Giangiacomo Gerla. [10] There is currently a debate about whether or to what extent these different approaches to the concept are compatible. [11][12][13]

Methodology

Another problem in Popper's theory of verisimilitude is the connection between truthlikeness as the goal of scientific progress, on the one hand, and methodology, on the other hand, as the ways in which we can to some extent ensure that scientific research actually approaches this goal. Popper conceived of his definition as a justification of his own preferred methodology: falsificationism, in the following sense: suppose theory A is closer to the truth than theory B according to Popper's qualitative definition of verisimilitude; in this case, we will (or should, if that definition had been logically sound) have that all true consequences of B (ie: all predicted consequences of theory B's mathematical and physical predictions subject to a particular set of initial conditions) are consequences of [theory] A (['s] similarly predicted consequences – i.e., informally, B ≤ A), and that all false consequences of A are consequences of B (in that those set of events deemed impossible by theory A are a subset of those events deemed impossible B, subject to the same initial data conditions for both – i.e., informally, ¬B ≥ ¬A, so that ¬A ≤ ¬B); this means that, if A and B are so related, then it should be the case that all known false empirical consequences of A also follow from B, and all known true empirical consequences of B do follow from A. So, if A were closer to the truth than B, then A should be better corroborated than B by any possible amount of empirical evidence. Lastly, this easy theorem allows interpretation of the fact that A is actually better corroborated than B as a corroboration of the hypothesis (or 'meta-hypothesis') that A is more verisimilar than B.

See also

Look up verisimilitude in Wiktionary, the free dictionary.
Imagination
McNamara fallacy
Truthiness "