Otin webcachesta talteen seuraavat kirjoitukset mm.että eivät mene plagitarkistimien ulkopuolelle (mistä huolehtiminen kuuluisi yliopistolle). Sieltä oli kokonaan hävitetty ainakin kaksi kirjoittajan juuttua, toinen otsikolla "Taloustieteellä on voitava ennus- taa", jossa Risto Koivula arvostelee HY:n professori Klaus Kultin tiedekäsitystä, ja Koivulan referaatti Venäjän akateemikon, nobelistin ja Duuma-edustajan (kom) Zhores Alferovin artikkelia "Valemarkkinamekanismi tuhoaa tieteen".


Risto Koivula


"Kommunismin musta kirja" on laadittu "tieteellisesti"...

Professori Juha Sihvola kirjoitti 9.5.:

"Mitä tulee erilaisten roistovaltioiden pahuuteen, kantani on suurin piirtein sama kuin brittiläisen filosofi-historioitsija Jonathan Gloverin näkemys teoksessa Ihmisyys (suom. 2003).

Ihmisuhrien absoluuttisessa määrässä historian pahimman roistovaltion tittelistä kisaavat Neuvostoliitto ja Maon Kiina, tapettujen omien kansalaisten suhteellisessa osuudessa voiton vie Pol Potin Kamputsea, mutta juutalaisten täydelliseen tuhoami- seen tähdänneen kansanmurhan systemaattisen toteuttamisen takia Hitlerin Saksa oli sittenkin kaikkien aikojen pahin roistovaltio. Yhdysvallat ei mielestäni kilpaile samassa sarjassa - vaikka eräät historian mustien piirteiden tutkijat ovat sellaistakin väittäneet."

Professori Sihvolan "tiedot" perustunevat "EU-direktiivin" asemaan ajettavana ole- vaan "Kommunismin mustaan kirjaan", vaikkei sitä mikään varsinaisesti tieteellinen elin ole "auktorisoinutkaan". Sen mukaan Neuvostoliitolla olisi "tunnollaan" lähinnä vuosilta 1918 - 1953 20 milj. "kommunismin uhria". (En väitä suinkaan, että sellaisia ei olisi lainkaan ollut, asiasta on kyllä neuvostoliittolaisten omiakin selvityksiä.) Sitä on arvosteltu mm. väestötilastojen sivuuttamisesta.

Tarkastellaanpa asiaa juuri niiden valossa hieman tarkemmin. Minä pystyn mielestäni aivan tarkalleen osoittamaan, miten "tutkijat" ovat "tieteellisesti" päätyneet kirjassaan esittämiinsä lukemiin.

Venäjällä/Neuvostoliitossa kaiken kaikkiaan mihin syyhyn tahansa kuolleiden kan- salaisten määrä 40 vuoden aikana vuodesta 1913 vuoteen 1953 oli 40/60x150 = 100 mlj edellyttäen, että keskimääräinen elinikä olisi ollut 60 vuotta. Tuosta ko. aikana kuolleiden määrästä tällä tarkkuudella tasan puolet eli 50 mlj.oli naisia ja toinen puoli miehiä, pojat ja vaarit mukaan lukien, joista kymmenisen miljoonaa oli ensimmäisen (ja siihen liittyneiden muiden sotien), ja lähestulkoon 20 miljoonaa toisen maailman- sodan uhreja. Sotien uhrien suuri enemmistö,myös kulkutautien,oli todellakin miehiä, ensisijassa sotilaita. Naisia myös tuomittiin kuolemaan tai pitkiin karkotuksiin vähän, ja pääasiassa henkirikoksista.

Se 50 - 30 = 20 mlj. erityistä "Kommunismin uhria" noiden sodissa kuolleiden lisäksi merkitsisi käytännössä, että kaikki miehet tuolloisessa Neuvostoliitossa olisivat kuol- leet väkivaltaisesti, joko sotien tai "kommunismin" uhreina! Se ei ole mitään "kaunis- telua eikä puolustelua", vaan pelkkää matematiikkaa. Vuodesta 1923 vuoteen 1938, ennen alueliitoksia, silloisen NL:n väestömäärä kasvoi n. 130 mlj:sta n. 170 mlj:an, eli n. 40 miljoonalla.

Miesten keskimääräinen elinikä oli tietysti huomattavasti matalampi kuin naisten, mutta laskut on tehtävä kuitenkin näin, koska miehiä ja naisia syntyi yhtä paljon tällä yhden-kahden merkitsevän numeron tarkkuudella laskettaessa. Jos laskussa käytet-täisiin miesten keskimääräistä elinikää, se tarkoittaisi, että heitä olisi syntynytkin vastaavassa suhteessa enemmän.

Venäläisessä, kaukaasialaisessa ja keskiaasialaisessa kulttuurissa naisilla ei ollut senkään vertaa tekemistä rintaman kanssa kuin suomalaisessa. Sitä vastoin miehet olivat pyssyikäisiä varsinkin partisaanisodankäynnissä noin kymmenvuotiaista yhdeksänkymmenvuotiaisiin.

Marsalkka Zhukovin muistelmien mukaan sisällissodassa 1918 - 1922 kuoli Puna- armeijan sotilaita 2.2 mlj., joista rintamaolosuhteissa leviävän pilkkukuumeen ja joi- denkin muiden tautien osuus oli suurempi kuin taisteluiden. Hävinneen puolen soti- lastappiot tapaavat olla vähän isommat kuin voittaneen, joten kansalaissodan 5 mlj. kuollutta koostui lähes kokonaisuudessaan sotilaista.

Jompaa kumpaa ei tilastoihin mahdu,joko miesten luonnollista kuolleisuutta tai "Mus- tan kirjan" "kommunismin uhreja", sillä tavoin "tieteellisesti" on "direktiivi" asetettu.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että nykyisen "emämaamme" Belgian kuninkaan Leopold II:n hallitessa Kongoa vv. 1890 -1909 siellä katsotaan jopa 10 mlj:n ihmisen menettäneen henkensä puhdistuksissa ja pakkotyössä, ja väkiluvun vähentyneen neljännekseen Kongossa, ja siten puoleen koko "imperiumissa".

Entäpä sitten Kiina?

Usein Suomessa toisen maailmansodan ja siihen välittömästi liittyvien muiden rymi- nöiden lasketaan olleen noin 56 mlj., joista 20 milj. osui NL:n kohdalle. Jugoslavian ja Puolan suhteelliset menetykset olivat silti vielä suuremmat.

Kuitenkin esimerkiksi Suuren kirjakerhon maailmanhistorian mukaan, jonka alkupe-räisteos on norjalainen ja siis hyvin "läntinen", Kiinan ja Japanin välinen sota liitän-näiskonflikteineen vaati jopa 45 milj.:n ihmisen hengen, joista pääosa oli kiinalaisia. Pääosapuolet olivat toisaalta Tshiang Kai Shekin ns.kansalliset joukot liittolaisineen, joihin tuolloin kuuluivat myös Maon kommunistit,toisaalta Japani liittolaisineen, joihin kuuluivat mm. Mantshurian "valkoiset".

Saksalais-japanilaisen militarismin yhteisten uhrien määrä pelkästään II maailmansodassa liitännäiskonflikteineen oli siis n. 100 milj.

"Mustan kirjaan",joka löytää luokkaa 60 milj."kommunismin uhria" Kiinasta,tutkimatta sen tarkemmin II maailmansodan väestövaikutuksia, on ollut aikamoinen laskuvirhe "varaa" tehdä, tai kadonneita väestötilastoja löytyä, ilman että "Mustan kirjan tekijöitä silti voi "narauttaa" pelkällä matematiikalla...

Mutta sellaistakin kirjallisuutta tuohon kampanjaan liittyy, jonka tarkoitus on nimen- omaan saada "vasemmistolaiset" (mitä sillä sitten tarkoitetaankin, mutta sellaiset kui- tenkin kuten esimerkiksi minä) kaivamaan juuri "Musta kirja" esille "väärien tietojen kumoamiseksi":

http://www.freedomsnest.com/rummel_soviet.html

Ihmeelliset ovat sotapropagandan ja hölynpölyjournalismin tiet.

HM: Tässä on ihan oikea oivallus ja asia, mutta käytetty kaava on tarpeettoman yk- sinkertainen (ja helposti korjattavissa) ottaen huomioon suuri väestäökasvu, ja käy- tetty keskimäärisen kuoliniän estimaatti korkenlainen, vaikka naisilla se tuota luok- kaa ainakin olikin. Mutta miehet olivat erityisesti valkoisella puolen sisällissodassa kouluettuja aseisiin jo noin 11-vuotiaista alkaen, ja myös joutuivat taisteluihin ainakin niissä armeijoissa, jotka joutuivat "pussiin", kuten amiraali Koltshakin huijattu armeija.

Syntyneiden ja kuolleiden määrä noudattaa seuraavaa kaavaa, jotta kaikki syntyneet ja vain he joskus myös kuolisivat:


Kuolleiden määrä: K = I x M / E - D/2


Syntyneiden määrä S = I x M / E + D/2, jossa


I on ajanjakso (intervalli), tässä 20 (v.) (1918 - 1938, pyöristetty 2 numeroon)

E = keskimääräinen elinikä (kuolinikä), tässä 50 (v., koko aikana, oletus)

M = keskimääräinen väkiluku, usein (M1 + M2)/2, mutta voi vähän poiketakin, jossa

M1 = 140 mlj. = väkiluku ajanjakson alussa

M2 = 170 mlj. = väkiluku ajanjakson lopussa, ja

D = M2 – M1 = 30 milj. = ajanjakson väestönlisäys (tod. 36 mlj., väestönkasvun täytyy olla syntyneiden ja kuolleiden ero)


Otetaan:


M = 150 mlj, sillä väkiluku pysyi ensin useita vuosia tuossa "140 mlj.:ssa" (136) ja pamahti sitten Stalinin kauden alkaessa 1923 NOUSUUN (eikä laskuun...)...

K = 20 x 150 / 50 - 15 = 60 - 15 = 45 mlj (kuollutta)

S = 20 x 150 / 50 + 15 = 60 + 15 = 45 + 30 = 75 mlj. (syntynyttä)


Puolet kuolleista oli naisia, joiden voi olettaa hyvin harvoja lukuun ottamatta kuolleen luonnollisesti (vaikka sitten linnassakin...). Ja jokin osa,vaikka 5% eli 2.5 mlj oli myös laspia  (< 15 v.).

Näin ollen kaikki MIEHET, jotka kuolivat, olisivat kuolleet väkivaltaisesti: joko sotien tai "kommunismin" uhrina... "

(Tämä saattaa edelleen liittyä joihinkin yheiskuntatieteiden pseudoteorioihin ja niiden "todistetamiseen" väärennetyllä "historiallisella materiaalilla", millä ei tässä ole syytä enempää spekuloida.)




Risto Koivula, DI
Tampere

Marxilainen taloustiede ei ole teknologianvastaista

Yliopisto-lehden numerossa 6/98 professori Vesa Kanniainen kommentoi marxilai- seksi katsomansa Ari Ojapellon teknologiakriittisiä näkemyksiä tavalla, joka antaa aiheen eräisiin kommentteihin. Allekirjoittaneella ei näissä talousasioissa ole Kanni- aisen keskustelijoilta edellyttämää taloustieteellistä tutkijakoulutusta, ainoastaan pitkä sivuaine rakentamistaloudesta.

Kanniainen toteaa:

- Länsimainen elintaso on tänään kokonaan toinen kuin mitä se oli esimerkiksi vielä viime vuosisadalla. Jos tulisi nimetä yksi tekijä, mikä tähän kaikkein merkittävimmin on kontribuoinut, se olisi ilman epäilyksiä teknologinen kehitys...Eräät ajattelijat ovat nostaneet varoittavan sormensa. Heille koulutus, tutkimus, tietokoneet ja tietoyhteis- kunta ovat kirosanoja. Niiden seurauksena läntiset kansantaloudet ovat kulkemassa kohti tuhoaan...Tietokoneet,automaatio,robotit ja telekommunikaatio korvaavat ih- mistyön... Tämä tulevaisuuden tulkinta sisältää ajatukset voittojen kasautumisesta ja väestön kurjistumisesta. Siksi sitä ei liene väärin luonnehtia uusmarxilaiseksi.

Kritisoiduista Ojapellon näkemyksistä siteerattakoon seuraavia:

- Vaikka koulutuksen ja teknologian avulla aikaansaadulla tuottavuuden nousulla saataisiin markkinaosuustaistossa tilapäistä kilpailukykyä,niin ennen pitkää se hävit- tää sekä kotimarkkinoiden että vientimarkkinoiden ostovoiman...Jos automaatiolla ai- kaansaatu tuotto menee yhä harvempiin taskuihin ja markkinoilta katoaa ostovoima, niin pääoman omistuksessa olevilta arvopapereilta kuin kiinteistöistä katoaa myös arvo."

Kanniainen kiteyttää:

- Innovaatioiden talousteorian valossa innovaatiot luovat arvonlisää, Ojapellon mukaan ne sitä syövät."

Saanen tulkita, että esimerkiksi kotitietokoneiden ja matkapuhelinten, joiden eteen on aivan viime aikoina tehty paljon innovaatioita ja joihin on lisätty uusia käyttöomi-naisuuksia, hintojen olisi Kanniaisen innovaatiotalousteorian mukaan pitänyt nousta, ja Ojapellon kysyntäpohjaisen teorian mukaan pysyä suurin piirtein ennallaan, kuten reaalitulotkin.

Perusongelma näyttäisi olevan kuitenkin kysymys yhteiskunnallisen edistyksen ole- muksesta, Kanniaisen mukaan sitä ovat tietokoneet, robotit ja telekommunikaatio, jotka "luovat arvoa" ja joita mukamas vastustavat "marxilaiset" koneidensärkijät. Oja- pellon mukaan nämä vehkeet ovat itsessään taantumusta, joka tekee suuresta määrästä ihmisiä "turhaa" väkeä.

Mikä sitten on mainitun marxilaisen poliittisen taloustieteen todellinen näkemys yh- teiskunnallisesta edistyksestä? Perusoppikirjoissa siteerataan yleensä Leninin kirjoi- tusta "Sosialidemokraattien agraariohjelma Venäjän vuosien 1905 - 1907 vallanku-mouksessa", jossa Lenin määrittelee "tuotantovoimien" kehitysasteen yhteiskunnan edistyksellisyyden kriteeriksi. Tuotantovoimia ovat ammattitaitoinen työvoima, tuotan-tovälineet (teknologia siis) ja näiden molempien keskeisenä komponenttina paikkansapitävä objektiivinen tieteellinen tieto.

Sellainen hyvinvoinnin tilapäinen tai paikallinen nousu,joka on saavutettu kepulikons- tein esimerkiksi luonnonvaroja ryöstöviljelemällä, tilapäisillä suhdanteilla surffailemal- la ym.,tai joka on tapahtunut eriarvoistuvan kehityksen yhdessä kohtiossa,johtamatta tieteellisen tiedon ja teknologian tason todelliseen nousuun, aiheuttaen tulevaisuu- dessa enemmänkin uhkia kuin mahdollisuuksia hyvinvoinnille, ei ole yhteiskunnallista edistystä.

Yllättävää kyllä sekä Kanniaisen että Ojapellon näkemysten mukaan, hieman eri syistä tosin,esimerkiksi Lenin näyttäisikin olleen pesunkestävä porvari, merkityksessä "ei-marxilainen"! (Muistaakseni samassa kirjoituksessa Lenin todellakin kaiken varal- ta hahmotteli marxismin pohjalta myös tsarisminvastaisen kapitalismin mahdollista "mallia", väliaikaista, kuten kaikki yhteiskunnalliset mallit, jonka erikoisuutena oli, että maa ja luonnonvarat olisivat olleet yhteiskunnan omaisuutta, jota valtio olisi tarjous- kilpailun pohjalta vuokrannut muun muassa palkattua työvoimaa käyttäville viljelyurakoitsijoille...)

Toiseksi on kysymys taloudellisen arvon olemuksesta. Mahtaisiko meillä esimerkiksi olla jokin sellainen "arvontunnistusgeeni", joka kertoisi vaikkapa, että puhtaan hengi-tysilman taloudellinen arvo sen kiistämättömästä käyttöarvosta huolimatta ainakin vielä on nolla (ellemme ole avaruusaluksella tai sukelluksissa), ja timantinpalasen, jota "tyhmempi" ei ilman apuvälineitä edes erota lasinpalasta, arvo voi olla miljoonia markkoja? Ainakaan minulla sellaista geeniä ei ole; minua ei yhtään hirvitä ostaa alihintaan, jos joku vain myy, ja joskus tulee hölmöyttään maksettua myös selvää ylihintaa...

Marxilaisen talousteorian perusväittämä on, että kaikki taloudellinen arvo on työstä peräisin, ja markkinoilla vertautuvien tuotteiden ainoa yhteinen ominaisuus on, että ne ovat laajasti ymmärrettynä työn tuotteita. Tuotteen taloudellisen arvon käsitteellä tarkoitetaan tässä sellaista ideaalista hintaa, jota tuotteen hinta pyrkii lähestymään markkinoilla "vapaan kilpailun" olosuhteissa.

Perushypoteesin mukaan tuotteiden hintojen suhde pyrkii "ideaalisilla" markkinoilla kohti näiden tuotteiden aikaansaamiseksi kaikenkaikkiaan keskimäärin, ja "keski- määräisissä olosuhteissa", välttämättömien työmäärien suhdetta. Työ voidaan liittää tuotteeseen joko elävän tai "varastoidun" työn, kuten tuotantovälineiden, koulutuksen jne. muodossa. Arvoa kohti "pyrkii" vaihtoarvo, jolla loppukäyttäjä saa tuotteen. Inno- vaatio otetaan pääsääntöisesti käyttöön, jos näin syrjäytettävä elävän ja varastoidun työn määrä on käyttöön otettavaa suurempi.

Tuotteen käyttöarvo on sen taloudellisen arvon edellytys, kun ensimmäinen menee, menee myös toinen, mutta se ei määrällisesti determinoi jälkimmäistä, sillä markki- noilla käyttöarvoja mitataan taloudellisilla arvoilla, työllä, ainakin Marxin teorian mukaan.

Valmiiden tuotteiden arvo ei muodostu toteutuneiden, vaan vaihtohetken odotusar- von mukaisten työtuntien mukaan vastaavantasoiselle tuotteelle. Innovaatiot, jotka vähentävät tuotteen valmistamiseksi keskimäärin välttämätöntä kokonaistyötunti- määrää, alentavat kaikkien valmiiden vastaavien tuotteiden arvoa, ja itse uudenkin tuotteen arvoa, joskin tätä toisaalta lisää hintaan siirtyvä tuotekehitystyö.

Juuri näin pitääkin tapahtua, eikä muutoin innovaatioihin satsaamisessa esimerkiksi yhteiskunnan taholta mitään itua olisikaan, sillä nimenomaan jonkin hyödykkeen ar- von ja sitä tietä hinnan lasku on hyvinvointia lisäävä tekijä, eikä suinkaan näiden nou- su, jonka käsityksen saa Kanniaisen innovaatiositaatista. Jos vastaavasti jokin "disin-novaatio", vaikkapa päätön direktiivi esimerkiksi tuplaisi rakennuskustannukset, niin samalla hurjasti ja ansiottomasti nousisivat myös vanhojen rakennusten näin määri- tellyt arvot ja hinnat, ja hyvinvointi sen kun heikkenisi, niin mieleistä kuin tämä tilanne joillekin tietysti olisikin. (Jokin disinnovaatio saattaa tietysti siirtää pienet kustannukset tältä päivältä suuriksi kustannuksiksi tulevaisuudessa. Sellainen voidaan estää aino- astaan ja vain objektiivisen tieteellisen tiedon avulla, jolla voidaan ennustaa toimenpiteiden tulevia vaikutuksia.)

Malli ei ole kovin arka markkinoiden "ideaalisuudelle", hintojen kehityksen suunta on sama myös monopolistisen kilpailun olosuhteissa, mutta mekanismit ja vuorovaiku-tukset muiden (korvaavien) tuotteiden, rahanarvon jne. kanssa ovat monimutkaisem- pia. Ongelmallisempi kohta ovat "keskimääräiset olosuhteet". Usein, esimerkiksi maanviljelyksessä, ne tarkoittavat huonoimpia olosuhteita, joissa markkinoille suun- tautuva tuotanto vielä on kannattavaa. Hyvissä luonnonoloissa toimivat saavat lisä- voittoa ns. maankoron muodossa, jonka odotusarvosta hyödyntämättömien luonnonvarojen "arvo" muodostuu.

Kapitalismille, toisin kuin esimerkiksi feodalismille, on ominaista, että myös työ muut- tuu "markkinoita varten tuotetuksi" hyödykkeeksi, jonka hinta määräytyy tulevan yhteiskunnan vaatimusten mukaisen työkyvyn tuottamisen ja uusintamisen vaatimien tuotteiden ja palvelusten sisältämän työn näkökulmasta. Työnantaja siis ostaa työn sen ainakin suurin piirtein "oikeasta" arvosta, ja myy työn tuloksen, jonka arvonlisä pääsääntöisesti on paljonkin suurempi kuin sen osalle tulleiden työtuntien "tuotanto- kustannukset". Erotus on se paljon puhuttu lisäarvo,taloudellisin termein jalostusarvo miinus työvoimakustannukset, josta muodostuvat pääomatulot.

Tämä on juuri sellainen ideaalimalli, jollaisia professori Kanniainenkin on kertonut mm. tässä Yliopisto-lehdessä kaikkien taloustieteellisten mallien olevan. Se on joille- kin tuotteille suorastaan triviaali, joillekin sen ei ole ehkä tarkoituskaan pitää paik- kaansa, varsinkin jos niputetaan tuote-, pääoma- ja valuuttamarkkinat, joista arvo- teoria sellaisenaan koskee vain ensin mainittuja, muiden ollessa arvon uudelleenjakoa.

Mitä tulee Suomen taloustilanteeseen vuosikymmenen taitteessa, jolloin työ väheni, kun idänkauppa ja varsinkin sieltä saatavat maksut jo olivat lähteneet romahtamaan, pörssikurssit ja kiinteistöjen hinnat yhä sen kun nousivat, ja pankit myivät valtion "ta- kauksella" valuuttalainaa tahoille, jotka sitä vapailta markkinoilta eivät olisi missään tapauksessa saaneet, niin jokainen marxilaista talousteoriaa tunteva, oli hän sitten porvari tai kommunisti, tiesi tarkkailla tilannetta tietyltä kannalta, ja molempien ideologioiden tunnustajia oli myös varoittamassa mitä ilmeisimmästä kuplasta.

Ojapellon maalaamat kauhukuvat koskevat tilannetta,jossa suuri osa kansalaisista ei saa työvoiman uusintamiseksi välttämätöntä osuutta, työnsä taloudellista arvoa vas- taavaa hintaa, työn luomasta arvosta työpalkkana, tulonsiirtoina, yhteiskunnallisina palveluksina jne. Toisen maailmansodan ja 90-luvun alun välisenä aikana sellainen tilanne ei liene ollut aivan tavallinen sen paremmin Länsi-Euroopassa, Yhdysvallois- sa kuin esimerkiksi entisessä Neuvostoliitossakaan,kaikissa näissä tiedon, työvoi- man ja teknologian taso kohosi, vieläpä nopeasti, mainittuna aikana. (Eroja vallitsi palkan ja palvelusten suhteissa.)

Kanniainen lienee Euroopan ainoa taloustieteen professori, jolla ei ole harmainta haisuakaan marxilaisen talousteorian todellisesta sisällöstä. Tämä puute on kyllä professorismiehelle melko helposti korjattavissa.Ehkä Kanniainen tarkoittaa ´arvolla´ jotakin muuta kuin hinnanmuodostuksen, kansantulotilastojen jne. pohjalla olevaa arvoa, mutta mitä, siihen pystyy vastaamaan yksin talousprofessori itse.

Sitäkin paremmin professori on EMU-asiantuntijana aivan varmasti perehtynyt sii- hen,millaiseen arvo- ja talousteoriaan nojautuen tämä rakenteilla oleva EU:n keskus- pankki aikoo ruveta päättämään kannaltamme tärkeimmistä asioista, pahimmassa tapauksessa vailla sen paremmin poliittista, markkina- kuin tieteellistäkään kontrollia. Mitä korkeammalta tasolta nuotit on annettu, ja mitä vähemmän ne ovat "vain" omia näkemyksiä tai tuloksia, sen parempi, tällä kertaa. Ei ole kysymys nyt siitä, ovatko ne teoriat oikeita vai vääriä, me tavalliset kansalaiset haluamme ensisijaisesti tässä vai- heessa kuulla vaikkapa Teiltä, herra professori, nimenomaan, mitä ne teoriat ovat.

Älkää viitatko paksuihin käsittämättömiin vieraskielisiin teoksiin, sellaista tekevät vain ns. laiskat professorit, vaan tiivistäkää, popularisoikaa, kiteyttäkää!

Professori Kanniainen, näyttäkää asiantuntijuutenne!


[HM: Professori Kanniainen on asettunut sittemmin euron vastustajaksi ja Suomen euroeron kannattajaksi.]




Pulinat pois ja mittaamaan, professori Tatu Vanhanen

Sosiobiologistit Tatu Vanhanen ja Osmo Tammisalo jatkavat Tieteessä tapahtuu 8/2001 -lehdessä väittelyshowtaan siitä, voidaanko "biologiasta" johtaa yhteiskun-nallista eriarvoisuutta. "Biologialla" he eivät tarkoita oikeaa biologiaa, vaan sosiobiologismia, joka ei ole sen paremmin biotiede kuin yhteiskuntatiedekään, koska se ei ole tiede lainkaan.

Vanhanen katsoo tarkastelevansa, toisin kuin Tammisalo, yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja sen "syitä" mitattavina ilmiöinä:

"Ongelmana Tammisalon ajattelussa on, että hän näyttää pitävän eriarvoisuutta ja sen syitä jonkinlaisina uskon asioina, kun meidän kirjassamme sen sijaan eriarvoisuutta ja sen syitä käsitellään mitattavina ilmiöinä. Tässä yhteydessä haluaisin kiinnittää Tammisalon huomiota samassa lehdessä julkaistuun akateemikko Pekka Jauhon kirjoitukseen, jossa hän sanoo fysiikan edistymisen alkaneen siitä, kun uskomusten maailmasta siirryttiin reaalimaailmaan ja syntyi "moderni fysikaalinen ajattelu, jossa totuus perustui mittausten ja teorian yhtäpitävyyteen".

"Kirjassamme…eriarvoisuutta on pidetty mitattavana ilmiönä. Mittaustuloksissa voi olla virheitä, mutta mittaaminen ei ole ilmiön puolustamista. Se on vain sen mittaamista teorian pohjalta.

Mittaustuloksia on vaikea kumota pelkästään uskon voimalla. Mittausten osoittama ihmisten synnynnäisen erilaisuuden ja eri muodoissa esiintyvän sosiaalisen ja taloudellisen aseman erilaisuuden välillä esiintyvä vahva riippuvuus on tosiasia ."

Aikaisemmista puheenvuoroista ilmenee, että Vanhanen tarkoittaa "synnynnäisellä" erilaisuudella älykkyysosamääräeroja, joilla hän katsoo olevan positiivinen korrelaatio "korkeaan asemaan yhteiskunnassa", jolla hän edelleen tarkoittaa suuria tuloja. (Tämän logiikan mukaisesti muuten esimerkiksi Aleksis Kiven, Vincent van Goghin ja Blaise Pascalin kohtalona olisi ollut hyvin alhainen asema yhteiskunnassa, mutta se on sitten ihan kokonaan toinen juttu…)

Yleisyyttä rajoittamatta mitä ilmeisimmin pätee, että se "älykkyys", jota testit mittaavat, on yhtä kuin koehenkilön ajattelun sellaiset ominaisuudet, jotka edesauttavat häntä saamaan testissä korkean pistemäärän. Tällaista älykkyyttä ei ole voitu, eikä luultavasti voidakaan, osoittaa tieteellisesti kestävällä tavalla perinnölliseksi. Hurjia väärennyksiä tähän suuntaan on kyllä tehty. Varsinainen ongelma on siinä, että se itse ajattelu, jonka ominaisuuksia tämä testimenestys mittaa, ei ole geneettisesti perinnöllistä. Sitä ei myöskään sen ajattelun väline kieli (vaikka muuan Noam Chomsky muuta väittäisikin, mutta ei ole pystynyt todistamaan). Yhteiskunnan ulkopuolella kasvaneella ihmisyksilöllä ei ole kieltä ja ajattelua, vaan sellainen yksilö käyttäytyy ns. suorin ehdollisin refleksein vähän niin kuin simpanssi, ja hän saa mahdollisesti hyvinkin loistavista geeneistään huolimatta älykkyystestituloksekseen nollan. Älykkyyttä ei silloin voida katsoa "ohjelmasta" eli kielestä riippumattomaksi "koneisto-parametriksi", vaikka alhaisilla tuloksilla saattaisikin olla yhtenä syynä geeniperäiset ongel- mat oppimisessa.

On helppoa muodostaa regressioita, joissa ei ole päätä eikä häntää, ja "todistaa" niillä tilastollisesti vähän mitä tahansa "mitattavissa olevaa". Yksi mahdollisuus on ns. tosien mutta epäadekvaattien käsitteiden käyttö, eli niputetaan "selittäväksi" tekijäksi jokin sellainen ilmiöiden kokonaisuus, joilla ei ole todellisuudessa keskinäistä yhteyttä ainakaan niiden ilmiöiden puitteissa, joita tutkitaan ja mitataan. Otan yhden triviaalin esimerkin. Määrittelemme seuraavan "käsitteen": kaikki sinisilmäiset, punanenäiset ja isomahaiset ihmiset ovat "sahtivaareja". (Näillä ominaisuuksillahan on yhteisiä piirteitä, mutta oletetaan että tutkitaan elämäntapaa sivuavia, eikä esimerkiksi geneettisiä kysymyksiä.) Kustakin henkilöstä voidaan sanoa, tarvittaessa vähän "käsitteitä" venyttäen, onko hän tutkimushetkellä sahtivaari vai ei. Taattuja sahtivaareja ovat esimerkiksi allekirjoittanut, vilustunut raskaana oleva viehättävä blondi, sekä monet julkisuuden henkilöt, joilla ei sitten paljon muita yhteisiä ominaisuuksia tarvitsekaan olla. Sitten esitämme joukon elämäntapaan liittyviä kysymyksiä, kuten kuinka paljon juotte kaljaa, kuinka paljon syötte makkaraa, kuinka paljon urheilette, kuinka paljon matkustelette jne.

Ja sitten muodostetaan tilastosahtivaarin "profiili", jolla sitten "ennustetaan" jonkun konkreettisen henkilön käyt- täytymistä sillä "selittäjällä", missä määrin hän on "mitattavissa oleva" sahtivaari.

Minä pahoin pelkään, että esimerkiksi moni raskaana oleva vähän punakka blondi joutuisi aivan syyttä suotta matemaattisesti todistetuksi syöpön ja juopon laiskurin kirjoihin. En pysty "maallikkona" sanomaan, missä määrin noissa "älykkyyden regressioissa" on nimenomaan tämän tyyppisestä selittämisestä kysymys, mutta hieman tuonnempana Vanhanen antaa toisen oikein mestarin tyylipuhtaan esimerkin tästä menetelmästä. Vanhanen toteaa edelleen:

"Tammisalon teesi, jonka mukaan biologiasta ei voi johtaa eriarvoisuutta, on yksinkertaisesti kestämätön. On perusteetonta uskoa, että ihmisten peruuttamaton geneettinen erilaisuus ei mitenkään heijastuisi ihmisten käyttäytymiseen ja sosiaaliseen asemaan ja että kaikki olisivat geneettisistä eroistaan huolimatta synnynnäisesti täsmälleen yhtä lahjakkaita, kyvykkäitä tai älykkäitä."

Tähän voidaan todeta, että kukaan muu kuin Osmo Tammisalo ei varmaan ole koskaan väittänytkään, että kaikki olisivat "synnynnäisesti yhtä lahjakkaita, kyvykkäitä ja älykkäitä". Se on todellakin vieläkin typerämpää kuin väittää, että tietomme ja taitomme ovat valmiina geeneissä eri yksilöillä erilaisina, sillä jos nämä ominaisuudet olisivat biologinen evoluution alaisia, niin sehän nimen- omaan edellyttäisi näiden taitojen synnynnäistä diversiteettiä, eli synnynnäisiä eroja. Sen sijaan monien yhteiskunnassa omaksuttujen taitojen on oltava mitä suurimmassa määrin aivan samanlaisia, ajateltakoon nyt vaikka päinvastaisena esimerkkinä, että itse kukin ajelisi liikenteessä omien "geeniensä" eikä liikennesääntöjen, -lakien ja -tapojen mukaan…Vanhanen jatkaa:

"Tammisalo olettaa, että eriarvoinen "yhteiskunta muodostuisi tietyillä yhteiskunnallisilla edellytyksillä, vaikka ihmiset olisivat synnynnäisesti täsmälleen yhtä lahjakkaita, kyvykkäitä tai älykkäitä". Se on epätodennäköistä. Jo Edward Wilson toteaa Sociobiology-kirjassaan, että tasa-arvoisen yhteiskunnan syntymisen parhaana edellytyksenä olisi ihmisten geneettinen samanlaisuus. Muurahaisyhteiskunnat antavat viitteitä siitä, että geneettinen samanlaisuus johtaa yksilöllisen eriarvoisuuden katoamiseen."

Ja tässä tuli sitten se selkeääkin selkeämpi esimerkki tutkittavien ilmiöiden, tässä tapauksessa käyttäytymisen ohjausjärjestelmien, puitteissa epäadekvaatista käsitteestä: Muurahaisyhdyskunta, susilauma tai ihmisyhteiskunta edustavat yhtä ja samaa, tietyt omat ja omintakeiset lakinsa omaavaa kohdetta heijastavaa "yhteiskunnan" käsitettä suurin piirtein samassa määrin kuin höyrymoottori, sähkömoottori ja suihkumoottori edustavat yhtä "moottorin" käsitettä. Ne ovat kaikki "moottoreita" suhteessa niiden ulkoiseen käyttötarkoitukseen, eli viimekädessä yhteiskunnallisella (artefaktien) tasolla, koska ne ovat työ- ja kulkuvälineiden voimanlähteitä, mutta niillä ei ole välttämättä mitään olennaista lainalaista sisäistä yhteistä prinsiippiä esimerkiksi fysikaalisen toiminnan, rakenteen tai ohjausjärjestelmän tasolla. Aivan samoin geeneihin kirjoittunut muurahaisyhdyskunta, ehdollistunut varislauma ja ihmisyhteiskunta ovat sisäiseltä periaatteeltaan ja erityisesti ohjausjärjestelmältään tyystin erilaisia vastauksia samankaltaisiin ulkoisiin haasteisiin, esimerkiksi vihollisten torjuntaan ja kilpailuun elinhyödykkeistä. Niissä ei ole kyseessä yhden omalakisen kohteen kolme ilmentymää, vaan kolme joiltakin ominaisuuksiltaan analogista eli muodollisesti yhdenkaltaista, mutta periaatteeltaan täysin erilakista kohdetta. Silti jotakin toisarvoista ehkä periaatteessa voitaisiin matemaattisesti ennustaakin, esimerkiksi että kuinka suuren "reviirin" elinhyödykkeidensä tuottamiseksi kuinkakin painava yhdyskunta/lauma/yhteiskunta tarvitsisi minkäkinlaisissa olosuhteissa…Mutta on loogisesti aivan samaa "todistaa" jotakin ihmisyhteiskunnan sisäisistä lainalaisuuksista muurahaispesää koskevien mittausten perusteella (tai päinvastoin) kuin todistaa joitakin suihkumoottoria koskevia lainalaisuuksia höyrymoottorille tehdyillä mittauksilla (tai päinvastoin), eli piilevästi olettaen suihkumoottorin toimivankin samalla tavalla kuin höyrykone.Tällaisten kohteiden kesken yhden rakenteeseen perustuvalla olettamuksen toisen suhteen on analogiapäätelmän luonne, eli samanlaisen päätelmän kuin, jos atomin ominaisuuksista päätellään aurinkokunnan paremmin tunnettujen ominaisuuksien perusteella. Analogiapäätelmistä voi olla apua asioiden hahmottamisessa, mutta ne eivät koskaan todista mitään. Ei sellaisella todistelulla kovin laajaa lukijajoukkoa hämätä.

Vanhanen siirtyy seuraavassa julistukseen, jota pidän avoimesti fasistisena:

"Tähän asti kaikki yritykset toteuttaa täydellinen tasa-arvo ovat mahdottomuutensa takia epä- onnistuneet. Karmeimpana esimerkkinä on edesmenneessä Neuvostoliitossa suoritettu suuri- suuntainen yritys toteuttaa marxilainen tasaarvo. Tavoitteena olleen tasa-arvon toteuttamiseksi alusta lähtien alettiin vangita, tappaa ja terrorisoida ihmisiä, jotka jollain tavoin olivat muita lahjakkaampia, varakkaampia tai muuten ideologiaan sopeutumattomia. Kymmeniä miljoonia ihmisiä vangittiin, karkotettiin tai tapettiin, mutta tasa-arvoa ei syntynyt. Eriar-voisuus sai vain uusia muotoja. Lopulta järjestelmä sortui omaan ihmisluonnon vastaisuuteensa."

Tähän on aivan ensimmäiseksi todettava, että Neuvostoliitossa olivat niin oikeistolainen, kes- kustalainen kuin "vasemmistolainenkin" sosiobiologismi, venäjäksi biologizatorstvo eli "biolo- gisaattoruus", kiellettyjä, pannaan julistettuja ideologioita ja menettelytapoja tieteessä. Ja tämä koski aivan ehdottomasti niin "darwinistista" kuin mahdollista uuslamarkististakin sosiobiolo- gismia, jota jotkut toimittajat, esimerkiksi Helsingin Sanomien Pentti Sadeniemi, ovat olleet näkevinään Neuvostoliiton tieteessä. Tämä on aivan yhtä keskeinen leninismin elementti kuin sen ateismi, filosofian ns. peruskysymyksen kahdesta erottamattomasta puolesta se toinen.

Leninismi tosin oli nimenomaan kommunistisen puolueen ideologia, ja kommunistisen puolu- een asema vietiin perustuslakiin vasta Brezhnevin perustuslaissa 80-luvun taitteessa, joten aivan ehdottomasti esimerkiksi akateemikon ei tarvinnut olla tunnustuksellinen leninisti. Yksittäisten tieteenharjoittajien kohdalla muualla kuin yhteiskuntatieteissä saatettiin sallia "vapauksia", jotka usein tässä nimenomaisessa asiassa kyllä myöhemmin kostautuivat, esimerkiksi tunnettu veh- nänjalostaja akateemikko Nikolai Vavilov tuli osallistuneeksi ainakin yhteen fasistien rodunjalostuskonferenssiin.

Ja kerran oli vireillä ulkomailta Neuvostoliiton kannattajien toimesta masinoitu "rodun-parannushanke" jonkinlaisen tieteenharjoittajien ja suurten taiteilijoiden spermapankin muo- dossa, joka eteni niin pitkälle, että asiasta keskusteltiin Pravdassa, jossa se lyötiin loppujen lopuksi vitsiksi ja plörinäksi. Ei siinäkään ollut siis tarkoitus vähentää, vaan lisätä väkeä, ja neuvostoliittolaisittain eteväksi oletetusta päästä.

Kukaan ei kiistä, etteikö Neuvostoliitossa esiintynyt laittomuuksia, esimerkiksi ns. perinteisten kulakkien, eli palkatulla työvoimalla maataloustuotantoa keisarillisella Venäjällä karkotus 30- luvun puolivälissä,jossa tietty väestöryhmä tuomittiin aikanaan laillisen ammatin harjoittami-sesta. Koska ensimmäinen maailmansota, johon nuoret miehet joutuivat, alkoi 1914, niin nuo- rimmatkin koskaan perinteisen kulakin ammatissa toimineet tuolloin karkotetut olivat 40-vuo- tiaita, ja keski-ikä oli varmasti 60, joten geeneihin se homma ei vallan kauheasti vaikuttanut.

Ja ns. NEP-kulakkien, jotka sotilaallisesti uhatuilla alueilla eivät mistään hinnasta halunneet liittyä kollektiivitalouksiin, sekä Baltian maiden ja Länsi-Ukrainan "kulakkien" (jotka saattoivat olla aivan tavallisia maanviljelijöitä) karkotus Siperian aroja ja Kazahstanin hevoslaitumia rai- vaamaan maanviljelykselle vaikutti väestöllisesti kahdensuuntaisesti: toiset mm. juutalaiset myös pelastivat sillä henkensä, ja kyse oli ainakin osittain muutenkin väestönsiirrosta sotilaallisista ja jopa tuotannollisistakin syistä.

Toisekseen: niiden Neuvostoliiton vangittujen, tapettujen tai karkoitettutujen, syistä riippumatta, lukumäärä on suurin piirtein samaa luokkaa kuin etnisessä puhdistuksissa kuolleiden määrä tämän nykyisen emämaamme Belgian yhdessä siirtomaassaan Kongossa 1900-luvun taitteen molemmin puolin. Ja siellä kyllä tuli taatusti jo geenivaikutuksiakin, ja kansallisuusvaikutuksia, kun maan asukasluku oli kymmenesosan suuruusluokkaa Neuvostoliiton vastaavasta. Sinänsä Vanhasen poliittisen suuntauksen huomioon ottaen on ymmärrettävää, että hän pitää erilaisia mafiamiehiä, sotarikollisia jne., joita varsinkin niistä Neuvostoliiton kuolemaantuomituista kuitenkin suuri osa oli, nimenomaan muita etevämpinä…

Ja kolmanneksi tähän on edelleen todettava tuosta marxilaisesta tasa-arvosta, että se tarkoitti ennen kaikkea ns. riistosuhteiden eli orjanomistuksellisten, feodaalisten ja pääomasuhteen hävittämistä, joissa työn tuotteesta ottaa hyödyn vastikkeettomasti aivan toinen väestöryhmä, luokka, kuin se, joka sen työn tekee. Tämä ei ollenkaan tarkoittanut mekaanista jakoa tasan tai edes työn mukaan: joku poikamies, joka painoi lujasti töitä, mutta käytti minimaalisen vähän koulutus-, kulttuuri-, terveydenhuolto- tmv. palveluja sai tietysti osakseen vähän hyötyä omasta työstään verrattuna esimerkiksi suuriperheiseen Moskovan keskustassa asuvaan sotavete-raaniin. Tämä oli omalla tavallaan tehokasta, mutta yksilön oma päätäntävalta suoraan oman työnsä tulosten jakoon oli tietysti pieni. Jos kuitenkin kaikki asumis-, terveys-, koulutus- ja kult- tuuri-, urheilu-, matkustus-, lastenhoito-, vanhustenhoito- jne palvelut olisi hinnoiteltu vaikkapa amerikkalaisen mallin mukaan, niin ei se palkkataso maailmanmitassa mikään vallan huono olisi ollut, varsinkaan Venäjällä tänään vallitsevaan verrattuna.

Sitten Vanhanen pääseekin jo oikein varsinaiseen asiaan:

"Tammisalon viittaus Jared Diamondin teoriaan kansainvälisten taloudellisten erojen perustu-misesta historiallisiin ja maantieteellisiin sattumiin on mielenkiintoinen. Diamond uskoo Tam- misalon tavoin, ettei kansojen tai rotujen välillä voi olla mitään älykkyyseroja. Suuret talou- delliset kehityserot johtuvat vain maantieteellisissä olosuhteissa olevista eroista. Diamondilta on vain jäänyt huomaamatta, että maantieteellisten olojen erilaisuus johti kymmenientuhansien vuosien evoluution aikana kansojen ja rotujen välisten mittavissa olevien älykkyyserojen synty-miseen. Ne selittävät huomattavalta osin nykyiset tavattoman suuret taloudelliset kehityserot maailman eri osien välillä, mutta populaatioiden välisten keskimääräisten älykkyyserojen takana on maantieteellisten olosuhteiden erilaisuus mikä alun pitäen synnytti älykkyyserot."

Tässä tulee nyt niin mielenkiintoista tekstiä, että on suoranainen ihme, että Vanhasen tasoiselta mittausmieheltä on jäänyt huomaamatta oikein viimmestä päälle herkullinen mahdollisuus teo- riansa testaamiseen ihan täällä meidän "ikioman" hienon EU:n alueella: Tarkoitan tietysti tilan-netta, joka nykyisen EU:n alueella Suomea, Ruotsia, ja Kreikkaa lukuun ottamatta (ja näissäkin osittain) vallitsi lähes 2000 vuoden ajan: Kaikki "korkeampi" kulttuurinen elämä tieteet ja tai- teet ja kouluopetus mukaan lukien oli selibaatissa elävän katolisen pappisluokan käsissä. Ylimmän ja alimman papiston selibaatti saattoi kyllä vähän ns. narahdella, mutta se keski-papisto, joka esimerkiksi tiedettä ja muuta kirjallista toimintaa sekä kouluopetusta ylläpiti, eli erillään muusta yhteiskunnasta yhden sukupuolen luostareissa ym yhteisöissä. Ja kaikki koulu-laiset eivät suinkaan päässeet papiksi asti, vaan oli osoitettava koulussa päätä esimerkiksi lati- nan kielen suhteen, ja alle kymmenvuotiaana sieltä lensi ulos tavallisten kuolevaisten joukkoon mm. lisääntymään, jos EI oppinut! Papiston määrä oli ehkä pienehkö, joitakin prosentteja, mutta kun heillä oli käsissään kaikki varsinaisesti sivistyksellinen kulttuuri, jota nykyään esi- merkiksi vaaditaan kaikilta, ja joita nämä testitkin mittaavat, vai kuinka prof. Vanhanen, ja kun kaikki tämä on Vanhasen mukaan geenissä, niin kyllä näin kaikenkattavan kyseisten taitojen geneettisen poisvalikoitumisen väestöstä on pitänyt vaikuttaa siten, että nykyisen Euroopan Unionin väestö (Suomea ja Kreikkaa lukuun ottamatta) olisi vähintään noin 15% tyhmempää geneettisesti kuin muut ihmiset! Nyt, professori Vanhanen, kipin kapin mittaamaan, ennen kuin nuo ei-kristilliset mutiaiset sekoittavat koko aineistonne! Jos EU:n väki olisi esimerkiksi 30% tyhmempää kuin muut, niin teorianne olisi lähes vastaansanomaton. Mutta jos ette –10% eroa paremmaksi pääse muihin nähden, niin tutkimuksenne joutavat huussipaperiksi.

Vanhanen toistaa sosiobiologien perusteesin, että "kaikki nykyaikainen tutkimus olisi korvattava sosiobiologismilla":

"Olen voimakkaasti korostanut sitä, että darwinilainen yhteiskuntatutkimus tarjoaa yhteiskun- tatieteille ja myös käytännölliselle yhteiskuntapolitiikalla nykyistä paljon paremman teoreettisen perustan.

Yhteiskuntatieteilijöiden on kuitenkin vaikea ymmärtää tätä, koska heidän tietonsa darwini-laisen teorian soveltamisesta yhteiskuntatutkimukseen näyttävät yhä perustuvan siihen, mitä he ovat kuulleet 1800-luvun sosiaalidarwinis-mista."

Tähän asti minä olen epäillyt, ettei Vanhasen (ja Ahmavaran) juttuja ole sosiobiologistipiireissä varsinaisesti juuri kenenkään uskottaviksi tarkoitettukaan, vaan heidän on tarkoitus vetää tämä sosiobiologistin nimi ja leima sekä oppiin kohdistuva aikaisempi kritiikki itseensä (eräänlainen valehyökkäys siis), jotta ne strategisemmat biologistit, joita on tarkoitus suuren yleisön uskoa, voisivat esiintyä vain "puhtaan tieteen" nimissä ja joskus ehkä jopa vähän kritisoidakin Van- hasta (tai Tammisaloa)… Mutta nyt professori Vanhasella on todellakin tilaisuus saattaa kaikki tällaiset jorinat häpeään murskaavalla näytöllään, johon EU aivan varmasti myöntää millin, pari, euroissa! "



Risto Koivula



EU:n turkiseläindirektiivifarssin taustalla voivat olla "isommat asiat"


EU:n maatalousbyrokratia on nyt "lujana" mukamas "turkiseläimien puolesta" (mm. HS 8.2.02): Tarhaketuille pitää järjestää maankaivamismahdollisuus ja minkeille ui- ma-allas, tai muuten ei turkistarhalle vastaisuudessa toimilupaa tipu eikä lirise. Alan suomalaiselle huippututkimukselle nykyaikaisimmin mahdollisin menetelmin, josta HS:n uutisessa mainitaan tri Teppo Rekilän väitöskirja tarhaketuista, "Euroopan Uni- onin tieteellinen komitea" viittaa kintaalla minkäänlaiseen toistettavissa ja tarkastet- tavissa olevaan tieteelliseen tutkimukseen viittaamatta. Rekilän tutkimus mm. osoit- taa, toisin kuin "EU:n tieteellinen komitea" on edellyttänyt oletettavan, että kettu ei ole mikään geenideterminoitunut maankaivaja, vaan kyseessä on opittu ja matkittu toiminto villeillä ketuilla. Eikä kaivumahdollisuus häkissä välttämättä vastaa lainkaan niihin syihin, joiden vuoksi kettu luonnossa kaivaa,vaan siitä saattaa olla suoranaista haittaa hyvinvoinnille esimerkiksi loisten leviämisen muodossa, kuten uusin tutkimus osoittaa.

Hesarin kirjoituksesta ei käy ilmi, onko tämä "EU:n tieteellinen komitea" vain maata-loustieteiden komitea, vai nimensä mukaisesti jokin laajempi hallinnollisesti tieteen oikeellisuutta valvova EU:n komitea. Otsikossa puhutaan myös  EU:n turkiskomiteas- ta, mutta ei ole selvää, onko kyse samasta elimestä. Tämä   tieteellinen komitea kui- tenkin tekee ehdotuksen turkistarhausdirektiiviksi suoraan EU:n komissiolle nojau- tuen erillisen kansainvälisen asiantuntijaryhmän suorittamaan pohjatyöhön,ja nimen- omaan siihen kahdeksanhenkiseen kansainväliseen asiantuntijaryhmään kuuluvat asiasta omia tutkimuksiaan tehneet varsinaiset turkiseläintutkijat. Ja näistä kahdek- sasta tieteentekijästä kuusi on sanoutunut irti   tieteellisen komitean edellisestä direk-tiiviehdotuksesta, koska  sitä on muokattu turkistarhauksen vastaiseksi poliittisista syistä.  Uutisesta ei käy ilmi, tarkoittavatko tutkijat poliittisilla syillä vain turkistarhauk- sen epäkohtien vastaista liikettä vai mahdollisesti joitakin muita poliittisiksi katsomiaan syitä.

Tarkoitukseni ei ole suinkaan väittää, etteikö hyötyeläintuotannossa olisi merkitystä eläinten mahdollisten kullekin lajille tai rodulle ominaisten perinnöllisten käyttäyty-mismallien tuntemisella ja huomioon ottamisella.Sillä on sitä suurempi merkitys, mitä suuremassa määrin laji käyttäytyy juuri synnynnäisin ehdottomin refleksein. Tarkoi-tukseni sen sijaan on väittää, että tällaisten mallien selvittäminen ja huomioon otta- minen ja mahdollinen hyödyntäminenkin tuotannossa on nimenomaan sellaisen kon- kreettisen täsmätutkimuksen kysymys, jota suomalaiset asiantuntijat ovat tehneet, ja jolle EU:n maatalousbyrokratia nyt viittaa kintaalla ja osoittaa näin typeryytensä ja tieteellisen asiantuntemuksensa ja kykenemättömyytensä itselleen kaavailemaansa "rooliin" maatalouspolitiikan muka "rationalisoijana".

Mitään konkreettisen tutkimuksen ohittavaa ideologista tai muuta vippaskonstia jon- kin tietyn käyttäytymistavan ohjausjärjestelmän selvittämiseen esimerkiksi kotieläin-nisäkkäiden tai lintujen kohdalla ei ole. Tähän liittyen  tohtori Rekilä ironisoikin tieteellisen komitean kantaa: Ilmeisesti komiteassa joku tuntee ketut paremmin kuin minä, vaikkei olisi koskaan nähnytkään sellaisia.

Esimerkiksi laumakäyttäytyminen vs reviirikäyttäytyminen saattaa olla yhtä hyvin perittyä ominaiskäyttäytymistä kuin opittuakin. Kaikkein kehittyneimmillä kotieläin- ja muilla lajeilla, kuten koiraeläimillä, perinnöllisillä käyttäytymismalleilla on tavallista pienempi merkitys, sillä niiden käyttäytymistä ohjaavat ehdolliset refleksit, joiden sisältö on ainakin voittopuolisesti opittua laatua, eivätkä ne ole vakaita ja ehdottomia, vaan muuttuvat eläimen kokemuksen myötä. Ei ole esimerkiksi ehdotonta, että kettu olisi reviirieläin ja susi laumaeläin: kettu voidaan pakottaa elämään laumassa, johon muodostuu myös lajille "tyypillinen" laumahierarkia (vaikkei lauma muutoin lajille olekaan lainkaan tyypillistä).Eteläisemmillä leveysasteilla,kuten Intiassa taas susikin elää ketun tapaan pienriistalla yksittäispareina asutuillakin alueilla, joissa lauma ei pystyisi riittävän hyvin piiloutumaan ihmisiltä.

Itse asiassa tässä asiassa turkiseläintuotannon konkreettisilla ongelmilla ei ole vält- tämättä mitään tekemistä EU:n tieteellisen komitean kannan kanssa. Sen kannan on maatalousbyrokratialle sanellut sitä "ylempi" poliittinen tai ideologinen, "tieteellinen", byrokratia. Varsinainen ongelma saattaakin olla siinä, että ehdollisten refleksien jär- jestelmän tutkimus, ja sen tuloksista monien mielestä tosin virheellisesti ihmisyhteis-kuntaan yleistetty ns. behaviorismin ideologia, eivät "istu" EU:n "ideologiasuunnitel-maan", jossa "luvallisia" oppeja näyttäisivät olevan sosiobiologismi sekä katolisen kirkon ns. uustomismi. Eikä siinä suunnitelmassa ole oleellista se,mitä siinä on, vaan nimenomaan se,mitä siitä puuttuu. Oli sen nimenomaisen uutisessa mainitun  tieteel- lisen komitean toimialan kanssa niin tai näin, niin jokin komitea on joka tapauksessa toiminut niin kuin se olisi EU:lle sellaista tieteellistä ideologiaa valmisteleva komitea, jonka perusteella siellä vastaisuudessa viime kädessä katsottaisiin,mikä on luvallista tiedettä, ja mikä ei.Ja jos behaviorismikin joutuu rankatuksi tähän jälkimmäiseen kiel- lettyjen oppien kategoriaan, niin sen uuden EU-ideologian profiili alkaa näyttää suo- raan sanoen entistäkin epäilyttävämmältä,etten sanoisi äffällä alkavalta, mitä kaikkea se sitten sisältäneekin. Olemme valitettavasti saaneet tottua siihen, että tulkinnanva-raisissa uutisissa EU:sta se pahin mahdollinen tulkinta on yleensä osoittautunut asian todelliseksi laidaksi.

Mitä tulee tähän behaviorismiin, niin se on ainakin viisikymmentä vuotta ollut Yhdys-valloissa vähintäänkin "puolivirallinen" yhteiskuntatieteidenkin taustaideologia. Be- haviorismi perustuu luonnontieteellisesti I.P. Pavlovin (1849-1936) löytämän biologi- sen ehdollisten refleksien järjestelmän yhdenlaiselle yleistämiselle myös ihmisen käyttäytymisen tutkimukseen. (On myös muita, ja luultavasti tieteellisempiäkin tapoja suorittaa tämä sinänsä perusteltu yleistäminen.) Yleensä behavioristit erottavat toi- sistaan psykologian ja käyttäytymistieteen, ja katsovat olevansa nimenomaan käyt- täytymistieteilijöitä. He toisin sanoen yrittävät jättää tarkastelun ulkopuolelle esimer- kiksi psyykkisen toiminnan ja ajattelun mekanismin aivoissa,ja selittää käyttäytymistä näistä muka riippumatta ns. ärsyke-reaktio -mallien pohjalta. He ovat yleensä olleet yhtä mieltä siitä,että ihmisen (ja kaikkein kehittyneimpien eläintenkin) käyttäytyminen on peruspiirteiltään opittua eikä perittyä. Sosiobiologismille, joka olisi  EU:n tieteelli- selle komitealle luultavasti mieleisempää, behaviorismi ja ehdollisten refleksien jär- jestelmän perustutkimus on sikäli kohtalokasta, että se osoittaa myös monien kehitty-neimpien eläinlajien käyttäytymisen olevan lähes täysin opittua, jolloin sosiobiologis- tien olettamusten uskottavuus ihmisen geeniperäisistä käyttäytymismalleista tai jopa synnynnäisestä tiedosta heikkenee. Ainakin allekirjoittaneen mielestä on väärää us- koa, että tarhaketut muka  ajattelisivat.Olettamuksen kumoamiseen tarvitaankin sitten nimenomaan sitä ajattelun mekanismin tarkastelua, josta behaviorismi kieltäytyy: ny- kyisen käsityksen mukaan ajattelu perustuu kielelle, ns. sisäiselle puheelle, ja koska eläimillä ei ole kieltä, ne eivät myöskään ajattele.

Ehdollisten refleksien järjestelmän perustutkimus on sinänsä ensiarvoisen tärkeää myös tieteellisen psykologian,esimerkiksi psyykkisten prosessien evoluution kannal- ta, sillä ehdollisten refleksien järjestelmän pohjalta on kehittynyt myös meidän ajatte-lukoneistomme, joskin me käytämme sitä toisella tavalla, kielellisesti. Ja tällaiselle ehdollisten refleksien perustutkimukselle bio- ja maataloustieteet ovat aivan yhtä oikea tai oikeampi paikka kuin esimerkiksi psykologian laitokset, sillä ihmisen psykologiassa ehdollisilla reflekseillä on ns. kumoutunut luonne: niiden osat toimivat mekanismiltaan toisenlaisen järjestelmän rakennuspalikoina.

Suomen maataloustieteiden päättäjät muiden joukossa ovat satsanneet rahaa ja energiaa EU:n elintarvikeviraston saamiseksi Helsingin yliopiston kyseisen tiede- kunnan kampusalueelle Viikkiin. En oikein ilkeäisi mainitakaan, millaisen nykyisin erityisesti EU-politiikassa niin paljon puhutun signaalin heidän taholtaan EU:n maa- talousbyrokratian suuntaan antaisi sellainen tilanne, jos he nyt painaisivat EU:n tie- teellisen komitean edessä oman asianmukaisen tutkimuspohjan syrjään ja matalak- si, tuloksiltaan vaikkakin ilmeisen oikeana, mutta yleisempien syiden kannalta muka vääränlaisena.

EU on jälleen kerran osoittamassa asiantuntemattomuutensa ja tieteellisen ja tuotan- nollisen edistyksen vastaisen luonteensa. EU:n asiantuntijat jyräävät hallinnollisella voimalla tieteellisesti kestävällä tavalla perustellun julkisen ja tarvittaessa korjattavis- sa ja edelleen kehitettävissä olevan tieteellisen tiedon, ja sellaiselle kantansa perus- tavat oikeat asiantuntijat. Eikä kyse ole todellakaan tässäkään asiassa pelkästään turkiseläintuotannon ja tuotantoeläinten hyvinvoinnin asiantuntemuksesta.





Risto Koivula, DI, Tampere


Assosiatiiviselle muistille perustuva tietokone ei ajattele


Helsingin Sanomien 10.11. tiedesivulla on kirjoitus Nokian tutkijan tohtori Pentti Hai- kosen kehittämästä oppivasta neuronimikropiiristä. Tällaisella mikropiirillä olisi tar- koitus yhdistää esimerkiksi koneen "aistimaan" hahmoon jokin esimerkiksi sanalli- nen koodi, jos nämä hahmot  esiintyvät riittävän monta kertaa yhdessä, ja eri koodien osia yhdistelemällä voitaisiin saada kone myös muodostamaan ikään kuin assosioi- malla uusia hahmoja aikaisempien hahmojen osien tai "ominaisuuksien" avulla.

Mikropiirin "oppimia" hahmoja nimitetään kirjoituksessa "mielikuviksi", ja koska ajat- telu yleisesti ja ilmeisen oikein ymmärretään (ihmisen) mielikuvien yhdistelemiseksi signaalien (kielen, sisäisen puheen) avulla, herää kysymys, voisiko riittävän moni- mutkainen ja ennen kaikkea riittävän monimutkaisista mikropiireistä koostuva oppiva konekokonaisuus "ajatella": "Voiko kone muka todella oppia ihan itse merkityksiä, älytä?", kysyy toimittaja.

Edelleen Haikosen yritys poikkeaa muista tuhansista yrityksistä rakentaa oppiva kone tarkastelunäkökulmaltaan: "Muut ovat lähteneet hermoverkkomalleissa alhaalta ylös. Minulla on uusi näkökulma, eli katson koko systeemin arkkitehtuuria ylhäältä päin." 

Edelleen todetaan mm.: Haikonen käyttää sirussaan rinnakkaisia signaalien ryhmiä. Niistä jää muistijälki verkottuneeseen piirimuistiin, kuten muistijäljet meillä aivoihin.

"Hahmo on tärkeämpi kuin 0 ja 1. Ei ihminenkään käytä numeerisia laskuja koko ajan. Kaikki ajatuksemme ovat itse asiassa hahmotusta."

"Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Jo Aristoteles selitti, että ajattelemme assosioimalla, yhdistelemällä asioita."


Mutta ajatteleeko se kone sitten? "Ainakin siihen syntyy sisäisiä mielikuvia, joiden merkitys on sidottu ulkomaailmaan", Haikonen vastaa:

"Assosiatiivinen muisti poikkeaa tietokoneiden vakiintuneista 0/1-ohjelmista siinä, et- tä muistin merkitys on sidottu "rautaan" eli tässä tapauksessa piikiekkoihin. Samalla tapaa mielikuvamme on sidottu aivojen hermoverkkoon", todetaan kirjoituksessa, ilmeisesti toimittajan taholta.

Haikosen molemmat perusnäkökohdat ovat varmasti periaatteeltaan oikeita myös tarkasteltaessa todellista ajattelua. Tieto on päässämme varmasti jonkinlaisessa as- sosiatiivisessa eikä esimerkiksi digitaalisessa muodossa, ja systeemin arkkitehtuuria on tarkasteltava ylhäältä alaspäin eikä päin vastoin. Viimeksi mainittu on jo sikälikin selvää,että mitä pienemmiksi osiksi me systeemin jaamme,hermosoluiksi,synapseik- si, välittäjäaineiksi jne., sitä laajemmalle joukolle kauempana ja kauempana inhimil-lisestä ajattelusta olevia eläinryhmiä nämä peruspalikat ovat yhteisiä. Esimerkiksi simpanssin ja ihmisen perusaivosolut tuskin paljonkaan poikkeavat toisistaan, rotan synapsit ovat samanlaisia kuin näiden kehittyneempien lajien (luulisin), niitä vain on solua kohti vähemmän jne. Sen sijaan ei ole lainkaan selvää, että mielikuva olisi nimenomaan sidottu johonkin hermosoluun tai niiden ryhmään. Ajattelu ei myöskään ole mitä tahansa hahmotusta, vaan se on nimenomaan kieltä ja mm. logiikkaa käyttä- vää hahmotusta, sillä on niin "digitaalinen" (tosi/epätosi) kuin assosiatiivinenkin puolensa. Paitsi ajattelumme kieli, myös sen logiikat kehittyvät historiallisesti.

Tämä vertaus muihin lajeihin, kuten simpansseihin, jotka eivät ajattele ympäristöstä riippumattomalla tavalla kuten ihmiset, vaikka nekin orientoituvat ympäristöönsä opi- tun tiedon avulla,myöskin pääasiassa opitun ns. ärsykehierarkian ohjaamina, kertoo- kin vastauksen siihen, ajatteleeko kone vai ei: hienoimmatkaan komponentit eivät ta- kaa,että syntyisi ajattelua.Sen sijaan voi syntyä uusia tehokkaita tapoja kuvata ympä- ristöä koneeseen ja kehittää tätä automaattina. Mitä enemmän mennään solu- ja komponenttitasolle, sitä enemmän se, mitä simpanssin aivoissa tapahtuu, on täsmäl- leen samaa fysikaalisesti, kemiallisesti, sähköisesti ja informatiivisestikin kuin se, mitä meidänkin aivoissamme tapahtuu. Tosin eri asiat ovat vähän eri paikoissa. Koneisto on perusteiltaan sama ja ehdollisten refleksien järjestelmän kehittämä,mutta ihminen käyttää sitä eri tavalla. Ajattelu edellyttää   tietoisuutta, jossa me kielellisesti mieliku-viamme yhdistelemme, ja "oikeiksi" eli tosiksi katsomamme johtopäätökset objekti-voimme uusiksi muistijäljiksi takaisin alitajuntaamme, josta niitä sitten voimme taas palauttaa mieleemme edelleen prosessoitaviksi.

Haikosen ja muiden tutkimus, jolle toivotan parhainta menestystä, saattaa tietysti poi- kia vaikka miten järisyttäviä parannuksia tietoteknologiaan,joskaan digitaalista laske- mista sellaiset automaatit eivät syrjäytä. Niille syntyy muita, nyt ennakoimattomiakin käyttökohteita.

Helsingin Sanomien 13.10. tiedesivulla käsitellään periaatteessa samaa kysymystä: milloin ihmisen keksimän koneen voidaan katsoa olevan älykäs? Alaotsikko antaa yhden vastauksen: "Koneille voidaan luoda historia ja persoonallisuus, mutta ei tietoisuutta."

Voidaan keskustella siitä, mitä ovat historia ja persoonallisuus,mistä kone ikään kuin "luulee" olevansa peräisin, ja mitä se itse "luulee" olevansa, ja voidaanko koneesta tällaisia termejä käyttää johtamatta "yleistä tietoisuutta" ehdoin tahdoin harhaan.Mut- ta tietoisuus on ilmiö, joka ikään kuin peilautuu ihmispäähän yhteiskunnan kautta, muiden kehittämän päidemme ulkopuolelle koodatun tietopohjan, palautteen (joka sekin on osattava tarvittaessa tulkita jopa valheelliseksi), paitsi ympäristön myös omien ajatusten havainnoinnin ja niiden todenperäisyyden testaamisen jne. kautta.

Koneellisen tietoisuuden kehittäminen edellyttäisi, että koneet ikään kuin eläisivät omassa yhteiskunnassaan, josta käsin ne sitten tekisivät havaintoja esimerkiksi tästä meidän yhteiskunnastamme, ja vaikuttaisivat siihen. Ei oikein vaikuta mahdolliselta, eikä välttämättä kauhean toivottavaltakaan. Ja kuten mainittu, tietoisuus on ajattelun, ja ajattelu tietoisuuden ehdoton edellytys.



Risto Koivula, DI, Tampere

Darwinkin tunkiolle ”uusdarwinismista”?

Evoluutiopsykologian” piirissä esitetään selvästi uuslamarkistisia näkemyksiä. Toimittaja Jari-Pekka Vuorela arvostelee Aamulehdessä 09.07 03 positiivisen sävyyn toimittaja Matt Ridleyn teosta ” Nature Via Nurture. Genes, Experience and What Makes Us Human ” otsikolla ”Geenejä ja kokemusta ei voi erottaa.”

´Kokemus´ käsitteenä monissa eri merkityksissään tarkoittaa yksilön elämänsä aikana hankki- maa tietoa ympäristöstään ja itsestään, hänen omaksumiaan toiminta- ja käyttäytymismalleja jne. Herääkin kysymys, ovatko Ridley ja Vuorela luopumassa siitä darwinismin keskeisim- mästä perusperiaatteesta, että hankitut ominaisuudet eivät periydy? Onko itse Darwinkin lentämässä tunkiolle ”uusdarwinismista”?

J.-P. V.:" Geenit eivät ole rakennuspiirustuksia vaan reseptejä. Ne ovat aktiivisia yksilön elämän eri aikoina, ja osa niistä reagoi ympäristöön."

RK: Geenit eivät reagoi ympäristöön. Ne reagoivat ainoastaan RNA-välittäjäaineen ja toisten geenien kanssa. RNA välittää DNA:n informaatiota soluun, mutta ei päinvastoin. Eikä ympä- ristö myöskään ”heijastu” suoraan geeniin, vaan ainoastaan geenien satunnaismuuntelun ja ul- koisen valinnan kautta! Tämä on koko DNA-perustaisen darwinistisen evoluution perusperi- aate, erotukseksi esimerkiksi hypoteettisesta kemiallisesta evoluutiosta tai mahdollisista ei- darwinistista biologisen evoluution muodoista, joita ei Maapallolla nykyisin ole, mutta on saattanut joskus olla.

J.-P. V.: "1900-luvun kuluessa geeni on ehditty määritellä perinnöllisen informaation arkis- toksi (Johannsen), elämän yksinkertaisimmaksi peruspalikaksi (De Vries), tautien estäjäksi ja aiheuttajaksi (Garrod), proteiinien rakennusreseptiksi (Pauling,Watson ja Crick), yksilönkehi- tyksen vaiheiden kytkimeksi (Jacob ja Monod) ja luonnonvalinnan kohteeksi (Fisher, Hamilton ja Dawkins).

Ihmisen tajunnan ja kulttuurin kannalta kaikkein kiinnostavin on kuitenkin geenin seitsemäs eli evoluutiopsykologinen määritelmä: kokemuksen välittäjä. Koska Ridley pyrkii selvittämään perimän ja kokemuksen suhdetta, häntä kiinnostaa geeni laitteena, joka poimii ympäristöstä viestejä käyttäytymisen avuksi."

RK: Geeni ei poimi ”viestejä ympäristöstä”, eikä edes ota sellaisia vastaan vaikka kuinka tar- jottaisiin! Tämä jos mikä oli se uusi mullistava asia, minkä Darwin ja Mendel toivat tietees- een. Viestejä ympäristöstä ottavat vastaan aistielimet.Ne ovat geenien ja ympäristön siinä suh- teessa  yhdensuuntaisen vaikutuksen tulosta, että valmis aistinelin ei”kerro” geenille rakentu- misensa tuloksesta, saati sitten vastaanottamastaan informaatiosta! Sellaista mekanismia, jolla tuollainen yksilön hankkimien ominaisuuksien (kuten kokemusperäisten käyttäytymismallien) geeniin meno tapahtuisi, nimenomaisesti ja määritelmällisesti EI OLE.

Ihmisen tai leijonan kokemukset eivät mene geeniin edes luonnonvalinnalla. Sen sijaan ne ul- koiset syyt, jotka aiheuttivat myös kokemuksen,asettavat suoraan yksilön geeneineen ”koetuk- selle” luonnonvalinnassa. Opitut reagointimallit niihin (juuri se kokemus) ovat päinvastoin omiaan syrjäyttämään aistinten suoraan laukaisemia refleksiomaisia synnynnäisiä reagointi-malleja,koska heikentävä mutaatio tuollaisessa ehdottomassa refleksissä ei ole haitallinen, jos opittu kokemusperäinen ehdollinen refleksi vain korvaa sen paremmalla mallilla! Tuollaisten ehdottomien refleksien väheneminen opittujen ehdollisten tieltä onkin evoluutiobiologinen empiirinen fakta.

Matt Ridleyn oppi ”geenistä kokemuksen välittäjänä” ei olekaan edellä mainitun valossa lain- kaan darwinistista,vaan lamarkistista sosiobiologismia! Se olisi silloin jotakin sellaista,mutta ilmeisesti toisen ”värisenä”, kuin minkä monet ovat aiheellisesti tai aiheettomasti tulkinneet olleen neuvostoliittolaisen agronomin Trofim Lysenkon ja hänen kannattajiensa ideologia. (Virallisesti Neuvostoliitossa oli kaikenlainen ihmisluontoajattelu yhteiskuntatieteissä käytän- nössä pannaan julistettua biologismia,kuten Vuorelakin totesi aivan oikein aikaisemmassa kir- joituksessaan Steven Pinkerin teoksesta The Blank Slate, ja periytyvyysmekanismit katsotiin siis biologian sisäiseksi erityistieteelliseksi kysymykseksi, jolla ei pitänyt olla vaikutuksia yhteiskuntatieteisiin.)

J.-P. V.:"Kun 50 000 vuoden takaiset, 100 000 vuoden takaiset ja luultavasti myös 150 000 vuoden takaiset Homo sapiens -aivot olivat aivan samanlaiset kuin nykyisetkin, on hiukan vaikeata selittää ihmisluontoa kulttuurin kehityksellä."

RK: Eiköhän asia kuitenkin ole tasan päinvastoin tuossa suhteessa: nuo samanlaiset aivot todistavat, että se, mikä on kehittynyt ei ole ne aivot, vaan niiden käyttö.



Risto Koivula



Risto Koivula

Saksa ja talvisota

Saksan hallitus ja jotkut suomalaisetkin yirittivät provosoida talvisodalla sotilaallisen kriisin Englannin/USA:n ja Neuvostoliiton välille.Siksi eräitä suomalaisia johtavia po- liitikkoja markkinoitiin mailmalla "englantilaisnmielisinä" (mitä he lainausmerkeissä olivatkin samassa merkityksessä kuin Rudolf Hess ja Joachim vob Ribbentrop: eril- lisrauha Britannian kanssa ja kaikki voimat Neuvostoliittoa vastaan).

Ulkomaantiedustelunsa tuolloisen johtajan Pavel Sudoplatovin muistelmien mukaan Neuvostoliiton hallitus oli vähällä mennäkin tähän retkuun, ja esitti v. 1938 Englannil- le "yhteisiä toimia" Suomen hallituksen vaihtamiseksi liittoutuneiden mieliseksi käyt- täen hyväksi Suomen hallituksen ja armeijan "englantilaismielisiä piirejä". Suoraan Sudoplatov ei asiaa sano, mutta antaa selvästi ymmärtää, että englantilaiset totesi- vat, että "eivät ne ole ainakaan meidän väkeä".Teksti on amerikkalaisten viimeistele- mää, kuten esimerkiksi Hrushtshevin muistelmienkin, mikä ei noihin asioihin liittyen tarkoita, etteikö se voisi olla paikkansapitävää, pikemminkin päin vastoin.

Sitten Neuvostoliiton asenne Suomen hallitusta kohtaan jyrkkenikin radikaalisti.



Risto Koivula, DI, Tampere


Alkuräjähdysteoriassa esiintyy myös ongelmia


Aamulehden 22.12.02 kirjoituksessa ”Kaikkien aikojen alkuräjähdys” todetaan alkuräjähdyksen olevan yksi varmimmista maailmankaikkeudessa toteutuneista tapahtumista

3K:n taustasäteilyssä uusimman tutkimuksen mukaan ilmenevä hienoinen epähomo-geenisuus ja polarisaatio vahvistavat alkupaukkuteoriaa siltä osin, mitä olisi tapahtu- nut sähkömagneettisen säteilyn muusta aineesta irtautumisen jälkeen, mutta sitä ne eivät mitenkään ehdottoman varmasti kerro, miten siihen tilanteeseen oli alun perin tultu, eikä kauhean paljon siitäkään, mitä kaikkea muuta mahdollisesti on tapahtunut.

On olemassa kaksi Einsteinin suhteellisuusteoriaa, nimittäin erityinen (1905), joka on teoria kappaleiden suhteellisista nopeuksista, ja yleinen (1916) suhteellisuusteoria, joka selittää gravitaation avaruuden kaareutumisella massan vaikutuksesta.Big bang -teoria edellyttää yleisen suhteellisuusteorian voimassaoloa tarkalleen nykyisessä muodossaan. Tunnettu massaenergian kaava E = mc2 seuraa nimenomaan erityi- sestä suhteellisuusteoriasta edellyttäen, että valon nopeus on vakio. Massa (m) ja energia (E) ovat aineen ominaisuuksia aika-avaruudessa, jotka voivat tietyissä olo- suhteissa muuttua toisikseen, ja nuo muuttumissäännöt riippuvat siitä,onko valon no- peus (c) universumivakio vai ei.Erityisestä suhteellisuusteoriasta seuraa,että aikaa ja avaruutta ei ole olemassa ilman ainetta, ja tämä ei riipu siitä, onko e.s.t. universaalilaki vai erikoistapaus.

Alkuräjähdysteoriaan sisältyy eräitä kovia olettamuksia, joita ei kirjoituksessa sen kummemmin problematisoitu.Ennen kaikkea tällaisia ovat olettamukset,että valonno- peus olisi absoluuttinen universumivakio (vaikkei olisi ollut vielä fotoneitakaan), sa- moin fotonin energiasisällön yhdessä aallonpituuden kanssa määräävä Planckin va- kio h ja elektronin varaus e. Näille olettamuksille perustuvat myös laskelmat maail- mankaikkeuden laajenemisnopeudesta, etäisyyksistä ja mm. maailmankaikkeuden iästä

Mutta on saatu myös havaintoja, jotka eivät kaikin puolin tue big bang -teoriaa:


1. Paul Wesley Griggsin kirjoitus ”Blinding Flash” New Scientist -tiedelehdessä 11. 05. 02 kertoo,että kosmisen valon absorboitumisen mittaustulokset näyttäisivät osoit-tavan, että ns.hienorakennevakio alfa,joka riippuu valon nopeudesta c, alkeisvarauk- sesta e ja Planckin vakiosta h,ei välttämättä olisikaan vakio.Hienorakennevakio näyt- täisi maailmankaikkeuden oletettuina "alkuaikoina" olleen vain murto-osa nykyisestä arvostaan n. 1/135. Ja siitä riippuu myös tuo sähkömagneettisen taustasäteilyn muusta aineesta irtautumisen ajankohta.

[HM: Tämä on sittemmin osoittautunut ilmeiseksi vääräksi hälyksi, eikä ole saanut vahdistusta. Valoonopeuden vakioisuus tyjjiössä näyttäisi pitävän jopa 17 numerolla paikkansa, vaikka suorat mittaukset eivät noin moneen numeroon ylläkään.]


2. Aurinkokunnan ulkopuolella seikkailevan Pioneer-luotaimen liikkeet näyttäisivät osoittavan, että gravitaatio yksin ei sen koko liikettä selittäisi. Asia saattaisi olla vaikkapa yhteydessä edellisen kohdan ilmiöihin (Tiede ja avaruus 5 ja 6/2002).

[HM: "Syytä" etsitään nyt pääasiassa siitä, että liike olsi ennkoitu hieman väärin.]


3. Näyttää siltä, että oletettua Higgsin bosonia, joka nykyisessä hiukkasteorian stan- dardimallissa selittäisi hiukkasten ns. hitaan massan, ei ehkä löydykään (New Scien- tist 08.12.01,pääkirjoitus: ”No Sign of the God Particle”). Vielä on pieni mahdollisuus, että Higgs löytyy aivan mahdollisen alueen ylänurkasta 130 GeV:n massalla, johon nykyisillä laitteilla CERNissä ei päästä.

[HM: Sieltä se sitteen näyttäisi löytyvän, viimeisiä vahvistuksia odotetaan.]


4. Vaikka kvanttimekaniikka ja erityinen suhteellisuusteoria ovat molemmat noin kah- dellatoista desimaalilla kokeellisesti meidän olosuhteissamme todistettuja teorioita,ne eivät ole aivan sellaisenaan loogisesti yhteensopivia, kun kyse on pienimmistä etäi- syyksistä,ja suurimmista nopeuksista:kvanttimekaniikka ja absoluuttisesti vakiovalon- nopeus ennustavat yhdessä tietyn pienimmän mahdollisen etäisyyden ns. kynnysar- von, joka olisi kaikille havaitsijoille sama näiden liiketilasta riippumatta, eikä siis suh- teellinen,niin kuin muut pituudet. Nyt on kuitenkin esitetty uusi ”kaksivakioinen erityi- nen suhteellisuusteoria” (Doubly Special Theory of Relativity, New Scientist 08.02. 2003),- jossa on paitsi kaikkien havaitsijoiden suhteen vakio valonopeus,myös kaik- kien havaitsijoiden suhteen vakio pienin etäisyys (tai vaihtoehtoisesti energia). Jos tämä kaksiparametrisuus on oikea korjaus erityiseen suhteellisuusteoriaan, niin big bang -teoria on nykyisessä muodossaan pielessä ainakin sitä varsinaista ”alkua” koskien.

 5. Tämä teoria edelleen yleistettynä yleisen suhteellisuusteorian (geometrisen gravi- taatioteorian) tapaan antaa yllättävän ratkaisun big bang -teorian ennustaman ”pi- meän aineen” ongelmalle, jota ei ole löydetty, ja jota koskevat hypoteesit ovat joutu- neet vaikeuksiin kokeiden kanssa muiden ennustamiensa seikkojen osalta (The new dark age, Still in the dark, New Scientist 25.01.2003): ongelmallista pimeää ainetta, tai vieläkin ongelmallisempaa ”pimeää energiaa”, ei tämän uuden teorian mukaan tarvitse lainkaan olettaa.

Yhtenä big bang -teorian vankkana todisteena on pidetty sen "tarkkaa ennustetta" yksinkertaisten alkuaineiden määrällisille suhteille universumissa.Tuo ennuste perus- tuu kuitenkin ns. "surfailulle" sen "pimeän aineen” ja ”pimeän energian” eri teorioiden välillä. Olettamalla sopivat tavallisen ja ”pimeän” aineen sekä ”pimeän energian” keskinäissuhteet saataisiin tietyissä rajoissa aina ”oikea ennuste”…

Aine on sellaista materiaa, tosiolevaista, jolla on staattinen massa, ja johon siis myös gravitaatio vaikuttaa.Energia (massaenergia) on laskennallinen parametri, invariantti, jonka pitää pysyä vakiona, jos luonnonlait (ja mm. valon nopeus c) pysyvät vakioina, samoin kuin impulssi säilyy laskennallisena vakiona, jos avaruus on joka suuntaan homogeeninen. Jos (massa)energian säilyvyyden laki (tai jos tämä on erikoistapaus, niin jokin muu vastaava säilymislaki) ei olisi voimassa, niin fysikaalisten laskelmien lopputulos riippuisi sellaisesta seikasta,mikä nimenomainen ajanhetki on valittu ajan nollakohdaksi. Kosmologisista laskelmista voitaisiin saada mikä tahansa tulos valit- semalla juuri sopiva ajan "alkuhetki"! (Kts. vaikkapa S.T. Meljuhin: Filosofskie problemy jestestvoznanyj, Luontotieteiden filosofisia ongelmia)

Meidän tyhjiömme reaalisessa avaruudessa (joka on mm. virtuaalisten fotonien täyt- tämä, ja jossa valokin liikkuu) on aivan muuta, kuin sellainen ”absoluuttinen tyhjiö” ilman aikaa ja avaruuttakin, johon mahdollisen alkuräjähdyksen oletetaan ”pamahta-neen”. Noiden asioiden sekoittaminen on ns. kreationististen ja vulgaarien alkuräjäh-dysteoriakäsitysten perusvika: silloin ajatellaan,niin kuin big bang ja yleinen suhteelli- suusteoria olisivat voimassa, mutta erityinen suhteellisuusteoria ei olisi voimassa, mikä on aivan mahdotonta! Päinvastoin voi kyllä olla asian laita.

Yhdysvallat (suuren porun säestämänä mm. Scientific American -lehdessä), Venäjä ja Kiina ovat noin kymmenen vuotta sitten keskeyttäneet omat projektinsa mainitun Higgsin bosonin löytämiseksi. Nekin ilmeisimmin odottavat EU:n CERNin tuloksia päättääkseen, minne suuntaan jatkaa. Onkin seurattava tilannetta,ja pidettävä huolta siitä, että ne tulokset sitten aikanaan todella varmasti saadaan julkisuksi siitä riippu-matta, mitä ne sitten sattuvatkin olemaan: Higgsin bosonin todistaminen olematto- maksi olisi sekin paljon paljon parempi tulos kuin ei mitään,mutta varsinainen järisyt- tävä jymypaukku olisi, jos sellainen todella löydettäisiin, ei nykyisellään niinkään se päinvastainen mahdollisuus esimerkiksi juuri ottaen huomioon tuo uusi kaksiparametrinen erityinen suhteellisuusteoria.



Valemarkkinamekanismi tuhoaa tieteen?


Valemerkkinamekanismi tuhoaa tieteen?

RK, 28.2.2003 2:00:44, 107244

Vuoden 2000 fysiikan nobelisti, Venäjän akateemikko, kansanedustaja Zhores Alferov vastustaa valemarkkinamekanismin käyttöönottoa yliopistoissa.

http://www.nature.com/index.html?file=/nature/journal/v421/n6924/full/421693a_fs.html


"In a recent speech, the text of which opens this book, Russian President Vladimir Putin stated in general terms the importance of education and the need for reform. In their introductory article, Sadovnichii and Zhores Alferov,who won the 2000 Nobel Prize in Physics, consider in detail how such reform can be brought to education. They object to "attempts to impose quasi-market mechanisms" on the education system, and to the commercialization of high-school and university education.

Vladimir Arnold calls the proposed reforms a "preparation for a new Cultural Revo- lution" reminiscent of the crushing of Chinese culture and education by the commu- nist government of Mao Tse-tung. He is concerned that the damage to Russia´s higher education and culture would be long term and difficult to correct."

Mahtaako olla ainoa paikka Venäjä, missä moinen vara uhkaa...


http://opensample.info/testing-time-for-russian-lessons

Text

Obrazovaniye, Kotoroye My Mozhem Poteryat

(The Education That We May Lose) editor-in-chief V. A. Sadovnichii

Moscow State University Press/Institute for Computer Research: 2002. 288 pp. 300 roubles

Valery N. Soyfer

The Russian Ministry of Education plans to lengthen high-school education from 11 to 12 years and to replace university entrance exams with a unified examination system.

The students’ grades in these final highschool examinations will determine the level of funding that their universities will subsequently receive from the state. In Septem- ber last year, the balance of subjects taught in high schools changed, with less time spent on mathematics and natural sciences, and more on the social sciences, information technology, local geography and ecology, physical education and, more worryingly, patriotic education and military training.

Most education specialists are opposed to these changes.A group of leading mathe- maticians, headed by Victor A. Sadovnichii, president of Lomonosov Moscow State University, has openly taken a stance against the reforms by publishing this book.

In a recent speech, the text of which opens this book, Russian President Vladimir

Putin stated in general terms the importance of education and the need for reform. In their introductory article, Sadovnichii and Zhores Alferov,who won the 2000 Nobel Prize in Physics, consider in detail how such reform can be brought to education. They object to “attempts to impose quasi-market mechanisms” on the education system, and to the commercialization of high-school and university education.

Vladimir Arnold calls the proposed reforms a “preparation for a new Cultural Revo- lution” reminiscent of the crushing of Chinese culture and education by the commu- nist government of Mao Tse-tung. He is concerned that the damage to Russia’s higher education and culture would be long term and difficult to correct.

Of course, these reforms are not the first to have been attempted in the past hund- red years. During the 75 years of communist rule there were several attempts to change the high level of education that existed in Russia under the tsars, but never-theless, until recently, the traditions of one of the best secondary-education systems in the world were maintained. Sadovnichii, in a central article, points out that edu- cation traditionally “distinguished Russia in Tsarist times,the Soviet period,and today … The virtues of the Russian higher school, which the entire world spoke about with real respect, have always depended first of all on fundamental science, and on the scientific schools.”

Examining the history of educational reforms in Russia in detail, Lev D. Kudryavtsev concludes that the innovations proposed — particularly the reduction in the level of teaching in mathematics and the natural sciences — may have disastrous effects on the country’s future. He also expresses concern about the linking of university fun- ding to the grades obtained by students in uniform state exams, given “the level of corruption that exists in our modern society”.

The book is given emotional impetus by the transcript of a television interview given by Nobel laureate Aleksandr Solzhenitsyn, who worked for many years as a high- school teacher. He was concerned that the lack of state funding has led to the delapidation of many schools, particularly in rural areas.

This, coupled with the high mortality rate in these areas,may mean that by 2010 “the number of school-aged children will have decreased by 30 percent… This means that the smaller rural schools will close. In the expanses of Russia the hearths of education will cease to glow.”

Another former high-school teacher, Igor

F. Sharygin, argues that mathematics should become a cornerstone of Russian education.

He says that people who are mathematically literate and who understand what proof means cannot easily be manipulated: “Mathematics and state authority are two incompatible things, but rational sovereigns often run to mathematicians to resolve the most varied problems in difficult moments.”

To substantiate their arguments, the editors have included a full translation of a re- port from the US National Commission on Mathematics and Science Teaching (the

John Glenn Commission), along with the text of a programme of educational reforms proposed by US President George W. Bush.

According to these documents, which take up nearly 100 pages, the US leadership is determined to counter the decline in the standard of mathematics and science teaching in US secondary schools. The editors of this book point out that while the United States is trying to improve its standard of teaching, the Russian government is taking measures in the opposite direction.

The publication of this book strikes me as an unusual step. Sadovnichii, the book’s editor-in-chief, is one of Russia’s best academic administrators, and the fact that he has taken to open and dispassionate conflict with the ministry of education is symbolic of a genuine civil society developing in

Russia. It also provides evidence that the interests of society are being taken up by the most important leaders, rather than being concealed within the offices of the bosses, as happened in the Soviet period. Sadovnichii and his co-authors are to be applauded for their civil and open position.

Valery N. Soyfer is at George Mason University,

Fairfax, Virginia 22030, USA. book reviews

NATURE | VOL 421 | 13 FEBRUARY 2003 | www.nature.com/nature 693

Testing time for Russian lessons

Mathematicians say Russia’s education reforms are a formula for disaster.

A word in your ear: Victor Sadovnichii (right) urges President Vladimir Putin to rethink on education.

A . SAZOVOV/A

P © 2003 Nature Publishing Group

http://opensample.info/order/42b0634f69c29c503ee9550227ac7e3e6e22a3a9?



eräs kirjoitti 01.03.2003 (107279)...


>Toivottavasti venäjä vapauttaa tieteen valtion kontrollista. Silloin
>myös ihmismieliä voidaan vapauttaa valtionlaitosten epä-tieteestä.

Voisitko selvittää vähän tarkemmin?Ei tuossa valtion kontrollista puhuttu,vaan´quasi- market system´:in, jonka olen enemmän tai vähemmän onnistuneesti kääntänyt vale- markkinamekanismiksi, tuomisesta tieteellisten instituutioiden seinien sisäpuolelle.

Ketkä harrastavat sitä epä-tiedettä, josta ihmismielet pitäsi vapauttaa a) Venäjällä b) EU:ssa c) USA:ssa d) Suomessa? Onko ihmismielet jossakin jo vapautettu sellaisesta? Ettei vain olisi sinulla kysymys sittenkin ihmismielten enemmän taivähemmän lopllisesta vaputtamiseta juuri oikeasta tieteestä?


Mikä on sinun mielestäsi "oikeaa tiedettä"?


RK, 2.3.2003 2:01:52, 107312

eräs kirjoitti 01.03.2003 (107284)...

>>Mikä on sinun mielestäsi "oikeaa tiedettä"?

>Ainakaan se ei ole sitä että tietyt tieteelliset näkökannat kielletään
>(esimerkiksi uhkaamalla vihalainsäädännöllä, työpaikan
>menetyksellä tai virkauran katkaisemisella).

Jos jotkin tieteelliset näkökannat ovat tuolla tavalla pannaan julistettuja tänään Suomessa tai Venäjällä, niin dialektisen ja historiallisen materialismin näkökannat...

>
Oikea tiede ei myöskään pidä kiinni vanhentuneesta
>psykologian teoriasta pelkästään siksi että valtio rahoittaa sen
>toimintaa ja tutkimustulosten täytyy miellyttää sos.dem. poliitikkoja.

Mikähän olisi tuollainen vanhentunut psykologian teoria? Sosdemeilla ei varsinai- sesti ole muuta "teoriapoliittista" periaatetta kuin että dialektiselle ja historialliselle materialismille perustuvien teorioiden pitää olla kiellettyjä, ja niistä pitää vaieta. Mutta se onkin kyllä jo sitten arvaamattoman "voimaperäinen" "periaate" ........

RK


http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/107244



Risto Koivula

Tieteellinen ihmiskuva etenee

Suurimman eron ihmisen ja simpanssin välille aiheuttaa, että solupintojen sokerit poikkeavat melko jyrkästi lajien välillä. Simpanssin sialiini (siaalihappo, sialic acid) on korvautunut ihmisellä suurella joukolla monimuotoisempia sokeriyhdisteitä. Juuri tämän arvelee Kalifornian San Diegon yliopiston Sokeribiologian tutkimuskeskuksen johtaja professori Ajit Varki olevan ihmisen aivokuoren simpanssiin nähden suunnat-tomasti tehokaamman ehdollistumiskapasiteetin taustalla New Scinentist 26.10.02:s- sa (Sugar Rush: Did sugars Make us smart?). Valitettavasti New Scientistin tämän alan jutut eivät ole nykyään netissä.

Kokeet osoittavat, että sellaisilla eläimillä kuten hiirillä ja apinoilla sialiinitaso on ai- voissa paljon matalampi kuin muissa kudoksissa, mutta vain ihmisellä kyseinen aine puuttuu kokonaan, ja se puuttui myös neanderdalin ihmiseltä. Varki ja muut valmiste- levat kokeita,joissa hiiren aivoista poistetaan sialiini,ja katsotaan,mitä ilmenee (aivan automaattisesti ei heti välttämättä ilmene mitään, mutta myöhemmin voidaan ehkä monimutkaistaa muiden sokerien valikoimaa).

Sokerit toimivat erilaisina "kynsinä","kytkiminä" ja "tunnistusnappeina" kaikkien solu- jen pinnalla,mutta aivokuorella niillä näyttäisi olevan aivan erityinen rooli juuri ehdol- listumisjärjestelmässä. Niillä on nimittäin geenien koodaamiin valkaisaineisiin nähden suunnattomasti suurempi monimuotoisuus ja sitä tietä potentialinen informaatiokapa- siteetti.Professori Ajit Varki kirjoittaa mainitussa lehdessä:"Jos kysytte,mikä on tietyn solutyypin GLYKOMI (analoginen sen genomille ja proteomille, kaikkien proteiinityyp- pien joukolle), niin se on monituhatkertaisesti se genomia monimutkaisempi." (s. 35)

Edelleen kirjoituksessa todetaan, että tuo "monituhatkertaisesti" antaa kovasti aliarvi- oidun kuvan todellisesta tilanteesta.Sokerit koostuvat noin kymmenestä "alkeispalas- ta", kuten geenit koostuvat kahdesta (adeniini-tymiini ja sytosiini-guamiini, vai miten se meni, jotka lisäksi voivat olla kahdella tavalla ketjussa). Kaksi noista kymmenestä on jokaiselle tutut glukoosi (rypälesokeri) ja fruktoosi (hedelmäsokeri, ja niiden yhdis- telmä on sitten tavallinen ruokosokeri). Nuo palat voivat kuitenkin liittyä toisiinsa mo- nin eri tavoin,esimerkiksi erilaisissa kulmissa.Kuvavaa on,että kun kuuden askelman DNA-pätkällä on 4096 mahdollista muotoa, niin kuuden alkeissokerirenkaan glykosaminoglykaanilla mahdollisia muotoja on 12 miljardia (12 billions).

Solussa monimutkaisia sokereita syntetisoi ns. Golgin laite entsyymien avulla, jotka ovat geenien määräämiä. Geenit eivät siis suoraan koodaa sokereita,ja välillisestikin ne voivat periaatteessakaan määrätä eksakstisti vain joitakin tärkeimpiä yksinkertai- sia sokereita. Lopulisen muotonsa monimutkaiset molekyylit saavat ympäristö- ja solunulkoisistakin syistä erityisesti solujen pinnalla.

Sokereiden yhdistämisestä valkuaisaineiden tai rasvojen pinnalle huolehtivat glyko-syylitransferaasientsyymit, joiden toimintaa voidaan jossakin määrin hallita. On mm. kehitetty rokote, joka tekee immuuniksi tiettyä myrkkyä (ei siis jotakin tiettyä pöpöä) vastaan.

Eikä niin hyvää ettei jotakin "pahaakin": ruotsalaisetkin heiluvat taas pitkästä aikaa mukana tieteellisessä kärjessä ja Uumajan (ei kuitenkaan, huhhuh, Upsalan..) yliopistossa juuri saatiin identifioitua sokerireseptori, joka ratkaisee pääseekö helikobakteeri infektoimaan mahaa vai ei...

San Diegon yliopiston tutkimukset ovat myrkkyä "sosiobiologiaksi/evoluutiopsykologi- aksi/neurotaloustieteeksi" nimitetylle hölynpölyopille, jonka mukaan kaikki informaatio aivoisamme olisi vahvasti geenien määräämää. Sitä vastoin nämä tutkimukset tuke- vat biokemialliselta kannalta vastakkaista C. Darwinista I.P. Pavlovin kautta L.S. Vy- gotskin kielelliseen ajatteluteoriaan johtavaa linjaa, jonka mukaan järjestys ja infor-maatio psyykkisissä objekteissamme on perustaltaan ulkoista, yhteiskunnallista, yksi- lön ympäristöstä ehdollistumalla ja kielellisen vuorovaikutuksen kautta eikä esimerkiksi perimästä lähtöisin.

Hyvästi "kvanttitietoisuus" ja hyvästi "sosiobiologia/evoluutiopsykologia", ei tule ikävä.



Risto Koivula

HM: http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/09/tieteellinen-vallankumous-neurofysiologiassa


"Nobel-tason" hölynpölytiedettä?

Helsingin Sanomien 09.11.01 juttu taloustieteen tuoreen nobelistin Daniel Kahnemanin aikaansaannoksista:

http://www.helsinginsanomat.fi/arkisto/juttu.asp?id=20021109ER7

Jo totuttuun tapaan juttu on rakennettu siten, että varsinainen "asia" on sijoitettu kes- kelle sivua kuvatekstiksi, joka ei näy nettiversiossa, ja jonka osan ns. tyhmemmän lukijan uskotaan jutusta lukevan, ja sen "asian" myös jäävän lukijalle parhaiten mieleen. Juuri näin tapahtuikin myös minulle. ja sitten se varsinainen "asia":

Halutaan osoittaa, että "ihmiselle on ominaista" päättää tietyllä tavalla, joka itse asiassa ei muka riippuisi asiasisällöstä, vaan siitä, miten se on esitetty.

Esimerkki 1: Vaarallinen epidemia

Sinun pitää päättää, kumpaa kahdesta ohjelmasta käytetään vaarallisen tautipide- mian torjuntaan. Epidemia koskettaa 600 ihmistä tietyllä alueella. Taulukossa esitetään näiden ohjelmien (A ja B) vaikutukset:

Taulukko 1:

A: 200 ihmistä pelastuu

B: 1/3 todennäkäisyydellä 600 ihmistä (eli kaikki) pelastuu, mutta 2/3 todennäköisyydellä kukaan ei pelastu

Taulukko 2:

C: 400 ihmistä kuolee

D: 1/3 todennäköisyydellä kukaan ei kuole, mutta 2/3 todennäköisyydellä 600 ihmistä (eli kaikki) kuolee

Nyt Kahnemanin mukaan koehenkilöiden enemmistö valitsee taulukosta 1 vaihtoehdon A, mutta taulukosta 2 vaihtoehdon D.

Hänen mukaansa kuitenkin toisaalta vaihtoehdot A ja C sekä toisaalta vaihtoehdot B ja D ovat muka täsmälleen samat vaihtoehdot.

Rohkenen olla asiasta jyrkästi eri mieltä, niin tavallisena kansalaisena kuin tässä asetunkin suorastaan "nobelistia" vastaan.

Asia tarkastellaan siis epidemian torjunnan kontekstissa, jonka useimmat tavalliset- kin kansalaiset noin suurin piirtein tuntevat, ovat sitten itse olleet joskus esimerkiksi jossakin karanteenissa tai eivät, tai järjestämässä, valvomassa tmv. jotakin sellaista.

On epäilemättä useimmiten mahdollista järjestää, kuten vaihtoehdossa A, että 200 varmasti pelastuu. Mutta se ei tarkoita tuossa kontekstissa sitä, että 400 varmasti kuolee. Jos epidemiologi järjestää niin, että (tietyt) 400 (varmasti) kuolee, hän joutuu joukkomurhasta linnaan.

Ja tällä tavalla koehenkilöt sen koetilanteessakin varmasti käsittävät, puhumattakaan jostakin tositilanteesta.

Jo tästä syystä vaihtoehto C (400 kuolee varmasti) on ensinnäkin mahdoton, ja se- kään ei tarkoita, että vain 600 kuolisi. Siksi on selvä, että tuotavaihtoehtoa ei valita.

Lisäksi on oletettavaa, että epidemiologi ei halua niskaansa vastuuta asiasta ("lähet- tämällä kuolemaan" 400),johon ei olisi voinut vaikuttaa (jos kaikki kuolevat),joten loo- gisesti rationaaliset vaihtoehdot ovat ne jotka koehenkilöt ovat valinnetkin, eli A ja D.

Ja tässä oli siis nyt kaiken aikaa kysymys subjektiivisista todennäköisyyksistä,   "epidemiologin" ja hänen taustavoimiensa arvioista epidemian uhrien määrästä.

Esimerkki 2: Rahaa tarjolla

Tauluko 1

Sinulle annetaan 1000 e. Tämän jälkeen sinua pyydetään valitsemaan vaihtoehdot A tai B:
A: Saat vielä 1000 e 1/2:n todennäköisyydellä
B: Saat vielä 500 e varmasti

Taulukko 2 

Sinulle annetaan 2000 e. Tämän jälkeen sinua pyydetään valitsemaan vaihtoehdot C tai D:
C: Menetät 1000 e 1/2 todennäköisyydellä
D: Menetät 500 e
Enemmistö valitsi B:n kohdassa 1 ja C:n kohdassa 2. Mutta mitään ei mainittu siitä, kuinka suuri se enemmistö oli (vaikkapa verrattuna esimerkkkin 1)

Toisin kuin ensin mainitussa esimerkissä yksi,nyt on oletusarvoisesti kysymys objek- tiivisista todennäköisyyksistä, esimerkiksi arvonnasta, ja nyt todellakin toisaalta vaih- toehdot A ja C sekä toisaalta C ja D ovat identtiset. Ja puhtaasti rahallien keskimääräinen tulos on kaikissa vaihtoehdoissa täsmälleen sama.

Noiden esimerkkien rinnastaminen muka samanlaisina toisiinsa on jo nobelistilta an- teeksiantamatonta tieteellisten peruskäsitteiden ymmärtämyksen puutetta.Jollei Kah- nemanilla mitään tuon parempaa ole tarjottavanaan talousnobelinsa katteeksi,niin se siitä kyseisen palkinnon "arvovallasta". Jos tuo on vain ilman sen pidemmälle mene- viä "johtopäätöksiä", niin se on väärin suoritettua hälynpölytiedettä, mutta jos tuollai- nen "päättely" muka sitten on täällä "todistettu" olevan myös "geenissä", niin sitten se on "nobel-tason" haistapaskantiedettä.




Risto Koivula

Lunta tupaan myös Steven Pinkerin biologistiselle kognitioteorialle

Steven Pinkerin biologistisen kognitioteorian "todisteet" ovat nojanneet suuressa määrin esimerkiksi pikkuvauvojen "hämmästyneisyystutkimuksille" heidän kohdates- saan (aikuisille) "epärationaalisen" ilmiön, jota reaktiota on mitattu mm. sillä, miten kauan vauva johonkin ilmiöön kiinnittää huomionsa. Esimerkkinä voisi olla vaikka sellainen koe,että jonkin verhon taakse pistetään kaksi Mikki-hiirtä,ja kun verho pois- tetaan, niin heitä onkin siellä kolme,jolloin vauva "hämmästyneenä" tuijottaa niitä mi- tattavasti kauemmin kuin jos niitä olisi olisi ollut kaksi. Kuten me sosiobiologismin vastustajat kaiken aikaa olemme epäilleetkin, näille ilmiöille on etsittävä muita seli- tyksiä kuin se pinkeriläinen, että "synnynnäinen" "rationaalinen" käsite pistäisi hanttiin "väärän (t. epärationaalisen) havainnon" omaksumiselle.

http://www.nature.com/cgi-taf/DynaPage.taf?file=/nature/journal/v419/n6902/full/419019a_fs.html

Ilmiöt voivat aivan hyvin olla todellisia, mutta ne ovat selitettävissä myös ehdollistu-misteorian pohjalta:jos jokin havainto ei ole yhdistettävissä, ketjutettavissa aikaisem- pien havaintojen kanssa, joista muistiin on ehdollistunut jälkiä ja malleja, tällaisen "oudon" asian, johon esimerkiksi vauvan huomio on ehdoin tahdoin kiinnitetty, pro- sessoiminen vie enemmän aikaa kuin johonkin tuttuun "lokeroon" asettuvan tavan-omaisen asian, ja tulos saattaa erehdyttävästi vaikuttaa "hämmästyneisyydeltä" miltä tahansa kannalta katsottuna, esimerkiksi emotionaaliselta, vaikka tarkasti ottaen mistään "outouden havaitsemisesta" ei olisikaan kysymys.


Puuttuu:

http://www.helsinki.fi/agora/vara/mielipide/taloustieteellisella_tiedolla_pitaa_voida_ennustaa.html


Risto Koivula , DI, Tampere


Älykkyyden perinnöllisyys on ongelmallista


Perinnöllisyystieteen professori Petter Portin esittää Helsingin sanomissa 19.01.02 esimerkkinä ihmisen biologisen evoluution piiriin kuuluvista ilmiöistä, että pituus kasvaa, sukukypsäikä pitenee ja älykkyys kasvaa, "koska näiden tiedetään korreloivan positiivisesti jälkeläismäärään".

Rohkenen kuitenkin väittää, että älykkyyden mahdollista perinnöllisyyttä ei voida tieteellisesti tarkastella vain tai lainkaan tilastomatemaattisten regressioiden pohjalta. On tarkasteltava myös niitä mahdollisia mekanismeja, jotka mahdollisesti vaikuttaisivat "selittäjän", eli tässä tapauksessa geenien, ja "selitettävän", eli koehenkilöiden standardisoiduissa "älykkyystesteissä" saamien pistemäärien välillä, mitä ne testit sitten todellisuudessa mitannevatkin.

Yleisyyttä rajoittamatta mitä ilmeisimmin pätee, että se "älykkyys", jota testit mittaavat, on yhtä kuin koehenkilön ajattelun sellaiset ominaisuudet, jotka edesauttavat häntä saamaan testissä korkean pistemäärän. Ja professori Portinin mukaan korkea pistemäärä korreloi positiivisesti jälkeläismäärän kanssa, jolloin menestys älykkyystesteissä olisi perinnöllisesti paranemaan päin.

Älykkyystesteissä käytettyjen ongelmien ratkaisukyky onkin ollut paranemaan päin viimeisten vuosikymmenten aikana, vieläpä niin nopeasti, että geenit eivät sitä missään tapauksessa riitä selittämään. Tämä ei niinkään näy pistemäärien nousuna, koska pistemäärät normeerataan kunakin ajankohtana verrattuna muihin saman ajankohdan tuloksiin, vaan siinä, että jos esimerkiksi 50-luvulla tehtyjä testejä normeerataan tämänpäiväisten testien joukkoon, nämä 50-luvun testit antavat tänä päivänä keskimäärin jopa toista kymmentä pistettä huonompia ÄO-arvoja kuin ne antoivat silloin 50-luvulla. Tästä onkin vedetty johtopäätös, että testien mittaamat taidot ovat opittuja, ja nykyään opitaan keskimäärin paremmin kuin ennen.

Varsinainen ongelma on siinä, että se itse ajattelu, jonka ominaisuuksia tämä testimenestys mittaa, ei ole geneettisesti perinnöllistä. Sitä ei myöskään sen ajattelun väline kieli (vaikka muuan Noam Chomsky muuta väittäisikin, mutta ei ole pystynyt todistamaan). Yhteiskunnan ulkopuolella kasvaneella ihmisyksilöllä ei ole kieltä ja ajattelua, vaan sellainen yksilö käyttäytyy ns. ehdollisin refleksein vähän niin kuin simpanssi, ja hän saa mahdollisesti hyvinkin loistavista geeneistään huolimatta älykkyystestituloksekseen nollan. Älykkyyttä ei silloin voida katsoa "ohjelmasta" eli kielestä riippumattomaksi "koneistoparametriksi", vaikka alhaisilla tuloksilla saattaisikin olla yhtenä syynä geeniperäiset ongelmat oppimisessa.

Meillä ei ole tapana väittää sellaistakaan, että esimerkiksi nyrkkeilymestaruus tai huipputason oopperalaulu olisivat geeneissä periytyviä ominaisuuksia, koska me tiedämme, että pelkät geenit eivät tee kenestäkään olympiaurheilijaa eivätkä oopperalaulajaa. Tällainen väite olisi kuitenkin paljon paremmin perusteltu kuin älykkyyden periytyminen, sillä mestaruus nyrkkeilyssä tai oopperalaulussa edellyttää paitsi suurta virheettömyyttä näiden taitojen perustana olevia elimistön osia ohjaavissa geeneissä, myös melko varmasti jotakin poikkeuksellista etua siltä taholta, kun taas älykkyydelle jostakin poikkeuksesta aivofysiologiassa on haittaa, ja samoin sille on haittaa poikkeuksista muussa kieltä käsittelevässä elimistössä.

Arkeologiset tutkimukset näyttäisivät viittaavan siihen, että esimerkiksi luolamaalauksia tehneiden Cro Magnonin ihmisten aivot olivat olleet jo käytännössä täsmälleen samanlaiset kuin nykyihmisellä. Eräät piirrosten oudot yksityiskohdat on esimerkiksi tulkittu kuvaavan sellaisia hallusinaatioita, joita saadaan tietyillä psykotekniikoilla ja huumaavilla aineilla aikaan aivan samanlaisina myös nykyihmisillä.


Poistettu


http://www.helsinki.fi/agora/vara/mielipide/amerikkalaisen_alan_tiedemiehen_nakemys.html


Amerikkalaisen alan tiedemiehen näkemys sosiobiologismista



Taisi olla Jonathan Marks: Amerikkalaisen alan tiedemiehen näkemys sosiobiologismista





Antti Ylikoski

Mistä älykkkyys todella muodostuu?


Sen tiedon mukaan, jonka olen itse kognitiotieteen tutkijana omaksunut kirjallisuudesta, ihmisen älykkyys muodostuu kahdesta tekijästä:

1) aivoissa valmiina olevat koneistot esimerkiksi kielen oppimista ja käyttöä varten,ja

2) ihmisyksilön oppima kulttuuri, kuten yksi ainoa määrätty kieli hänen äidinkielenään.




Risto Koivula


"Kielikoneisto" älykkyden osatekijänä?

Esa Ylikoski (18.6),voisitko hieman tarkentaa,mitä tarkoitat aivoissa valmiina olevista koneistoista kielen oppimista ja käyttöä varten "älykkyyden osatekijänä"? Erityisesti, mitä mieltä olet kognitiotieteilijänä oheisessa kirjoituksessa esitetyistä näkökannoista?

http://www.tsv.fi/ttapaht/025/Haukioja.pdf




Risto Koivula


Sosiobiologia on humpuukia

Uusimmassa Tieteen kuvalehdessä

http://www.tieteenkuvalehti.com/200210/iv200210.asp

otsikolla

"Naisille eniten mieleen isältä haiseva kumppaniehdokas"

sosiobiologistitutkijat Chicagon yliopiston perinnöllisyystieteen professori Carole Ober ja psykologi Martha McCinnock ovat tulleet "mullistavaan" tulokseen:

"Tuloksillaan tutkijatkin yllättäneen tutkimuksen mukaan naista kiinnostaa kumppani-ehdokkaista se, jonka kehon tuoksu muistuttaa eniten hänen isänsä hajua."

Tähänkin asti on ns.oltu tietävinään,ja mitattukin, että ihmiset pitävät sellaisia piirteitä muissa ihmisissä miellyttävinä, jotka muistuttavat heidän vanhempiaan, ja erityisesti perheasioissa vaikuttaa vanhempien tarjoama malli (elleivät he nyt sitten ole olleet joitakin aivan karseita tyyppejä, jolloin saattaa poikkeuksellisesti olla päin vastoin). Eli mikä siis olikaan niin kauhean yllättävää...

"Tutkimuksen tehneet... eivät selitä erikoista mieltymystä isältä haiseviin miehiin psykologisilla seikoilla..., sillä ilmiö ei johdu psyykkisistä syistä, vaan sen tausta on geneettinen."

Ja tätä sitten arvon "tutkijat" eivät mitenkään perustelekaan, se vain on niin, ja sillä siisti! Vaikka "vaikutus" on täysin päinvastainen kuin varsinaisille ehdottomin reflek- sein eli perityin mallein käyttäytyvillä lajeilla, joilla geneettiset lähisukulaiset ovat toi- silleen kemiallisesti vastenmielisiä, sikäli kuin sellaisella on jotakin vaikutusta! Hien proteiineihin vaikuttavat nimittäin ns. MHC-geenit, jotka ohjaavat immuunijärjestel- mää, ja sille on eduksi,että eri vanhemmilta saadaan mahdollisimman erilaiset MHC- geenit, jolloin immuunijärjestelmä on mahdollisimman kattava. Ja edelleen populaatiolle on eduksi suuri monimuotoisuus noissa geeneissä.

Näin ollen tutkijoiden teoria on jyrkässä ristiriidassa ainakin sen Richard Dawkinsin- kin (jonka nimiin sosiobiologistit usein vannovat, ja usein perusteettomasti, mm. teos Sokea kelloseppä) kannattaman teorian kanssa, jossa tiettyyn ominaisuuteen vaikut- tavan geenin tulee objektiivisesti auttaa kantajansa tai tämän lähisukulaisten hen- kiinjäämis- ja lisääntymismenestystä yleistyäkseen (ei välttämättä mitään väliä, millä mekanismilla). Tuosta Chicagon rohvessyörien olettamasta ilmiöstä olisi molemmille viime kädessä haittaa, ja se johtaisi ko. geenien blokkiutumiseen, eikä niiden leviämiseen populaatiossa.

Mutta tämä ei arvon rouvien ajatuksenliitoa haittaa hölynpölyteorian muodostuksessa:

"Valitsemalla hajultaan isäänsä muistuttavan miehen nainen varmistaa, että jälkeläinen saa geenejä, joita myös hänen isällään on ollut."

Tässä on nyt periaatteellisesti aivan uudenlainen, "tietoisesti" oman vaikutuksensa vahvistamista "etsivän" geenin "teoria" taustalla, jolla ei ole mitään tekemistä Daw- kinsin sinänsä evoluutioprosessin eräitä objektiivisia rajoituksia kuvaavan itsekkään geenin teorian kanssa. Dawkinsin teoria sanoo ehdollistumisesta niin kuin muistakin ilmiöistä, että siitä on oltava yksilön geenien leviämiselle enemmän hyötyä kuin haittaa, jotta se olisi voinut ja voisi kehittyä.

Rouvien käyttämä väärä ja perustelematon aksiooma heidän päätyessään outoon johtopäätökseensä on se, että mitään ehdollistumista ei saa olettaa tapahtuvaksi käyttäytymismallien muodostuksessa! Kaikki on selitettävä "geenistä", menköön sit- ten yli laidan järki,kokeet,Dawkins,mitä tahansa... Ehdollistumista ei missään tapauk- sessa kukaan ole todistanut olemattomaksi, ja se löytämisestä ilmiönä on jaettu jo v. 1904 yksi painavimmista Nobel-palkinnoista.

Rouvien sosiobiologistien johtopäätös on humpuukia, olkoot heidän mittaustuloksen- sa sitten oikeita tai vääriä. Objektiivisesti nuo tulokset kertovat nimenomaan opitun tiedon ratkaisevasta roolista myös tämän tutkimuksen aihepiiriin kuuluvalla käyttäytymisen alueella.



Poistettu



Moraalilla ei ole tekemistä geenien kanssa



http://www.helsinki.fi/agora/vara/mielipide/geenimoraali_ja_neuvostomarxismi.html






Panu Höglund

Geenimoraali ja neuvostomarxismi


Nämä moraalin geenillistäjät muistuttavat vahvasti neuvostokommunisteja: heillä on mielestään luonnontieteellisen eksakti ja rationaalinen teoria, jolla eettiset ratkaisut voidaan tehdä ainoalla oikealla tavalla ja jonka käyttöönotto heidän mielestään nos- taa ihmisen korkeammalle olemassaolon tasolle - ja joka sitten vielä tietysti on kaiken subjektiivisen politiikan yläpuolella sfääreissä leijuva objektiivinen Totuus.

Ja koska heidän Totuutensa on objektiivinen, sitä ei tietenkään saa alistaa demo- kraattiselle kontrollille ja väittelylle. Johtopäätös on, että kyseenalaistajia varten tulee rakentaa leiri  napapiirin takaisille alueille. Asiantuntijat ovat kokeilleet systeemiä käytännössä ja huomanneet sen toimivan noin 70 vuoden ajan.Ihminen tosin ei siirry korkeammalle olemassaolon tasolle, mutta ne leirit pelaavat ihan hyvin, jos tavoitteena on hengiltä rääkkääminen.

Se kyllä hämmästyttää, että vakavamielinen tiedekustantamo julkaisee näiden "gee- nin itsekkyys" -hömpöttäjien potaskaa. Sille kyllä jaksetaan nauraa, jos joku astrologi möläyttää julkisuudessa, että "tämä on tiedettä, koska tämä perustuu matematiik-kaan". Kyllähän astrologinenkin "tieto" voi perustua hienoon loogis-matemaattiseen algoritmiin, mutta kun peruskäsitteet ja premissit ovat huonosti määriteltyjä ja järjettö- miä (esim. "tähdet säätävät kohtalomme" on mielestäni järjetön premissi), päädytään ns. potaskaa sisään, potaskaa ulos -tilanteeseen.

Pimahtaneiden matemaatikonplanttujen yritykset soveltaa genetiikkaa yhteiskunta- tieteisiin ovat juuri samaa kamaa kuin astrologia: operoidaan huonosti määritellyillä ja epäeksakteilla käsitteillä, joita ei sitten edes vaivauduta määrittelemään.

Esimerkiksi Ahmavaaran surkuhupaisassa kirjassa "hyvinvointivaltion tabuista" täl- laisia käsitteitä olivat rodut. Mikä tekee ihmisestä "neekerirodun" edustajan? Plutku-huulet, lättänenä ja käkkäräpää? Kaikkia kolmea löytyy Savosta yllin kyllin. Musta iho?Mutta jenkeissä "musta" voi olla yhtä vaaleaihoinen kuin ruskettunut italialainen.

Jotta koko "rodulla" ja "rotujen älykkyyseroilla" olisi jotain mielekästä merkitystä, jou- dutaan lopulta määrittelemään "rotu" tavalla,jota Ockhamin puukolla voisi silpoa ihan Pohojanmaan malliin: joudutaan määrittelemään "hyvä valkoisen rodun tummaihoi-suus","hyvä valkoisen rodun lättänenä","hyvät valkoisen rodun plutkuhuulet" ja "hyvä valkoisen rodun lättänenä", jotka eivät vaikuta älykkyystasoon, ja niistä erilliset "muti- aisen iho", "mutiaisen lättänenä","mutiaisen plutkuhuulet" ja "mutiaisen käkkäräpää", jotka sitten vaikuttavat älykkyystasoon.Sanoisin että sellainen teoria on huono teoria, johon joudutaan lataamaan näin paljon rojua, jotta se toimisi toivotulla tavalla. Mutta Ahmavaarahan sanoi, että biologia ei ole eksakti tiede, joten hänellä ja Lysenkolla on täysi oikeus mestaroida sitä kuten huvittaa ja vielä tulla otetuksi vakavasti.

Kun humanisti yrittää sössiä luonnontieteissä osaamatta edes rikkihapon kemiallista kaavaa,niin sille älyävät nauraa naurismaan aidatkin.Mutta kun luonnontieteilijät tun- kevat meemeineen, rotuineen ja muine huonosti määriteltyine käsitteineen sählää- mään yhteiskuntatieteiden tai humanististen tieteiden puolelle (ja humanistisiin tietei- siin he tietysti laskevat myös biologian) niin nykyisessä äärioikeistolaisessa ilmapii- rissä sellainen diletantismi menee aina läpi ja sitä vielä ylistetään tabuja kaatavana omalaatuisuutena.


*******



Risto Koivula

Moraalista ja objektiivisesta totuudesta

Panu Höglund heittelee kirjoituksessaan melko "vapaasti" olettamuksia marxilaises- ta moraaliteoriasta ja ns. objektiivisen totuuden teoriasta. Oheinen lyhyt kirjoitus olisi ehkä omiaan luomaan tähän kaaokseen jonkinmoista järjestystä,ja voisi katsoa,mikä näissä käsitteissä olisi Höglundin mielestä se varsinainen periaatteellinen virhe, ja miten se pitäisi korjata.

Neuvostoliiton ns.tieteelliseen maailmankatsomukseen dialektiseen ja historialliseen materialismiin todellakin kuului objektiivisen totuuden käsite, eikä siinä tunnustettu absoluuttisen moraalin olemassaoloa. Moraalin mahdollisesta objektiivisuudesta oli sitten erilaisia mielipiteitä, ja on vieläkin ko. opin piirissä.

http://tampere.vapaa-ajattelijat.fi/tekstit/objektiivisuutta.htm



Asiantuntijat asialla?


Risto Koivula


Asiantuntijat asialla?


Helsingin Sanomien uutisessa 2.12.01, jossa kerrottiin Argentiinan talouskriisin kär- jistymisestä ja maan hallituksen päätöksestä rajoittaa kansalaisten oikeutta nostaa pankeista varojaan 1000 dollariin kuukaudessa, Sammon pääekonomisti Tarja Hei- nonen toteaa Argentiinan kriisin vaikutuksista itse Yhdysvaltojen ja sitä kautta maailmantalouteen seuraavaa:

"Lainoittajat etsivät laadukkaampia eli varmempia kohteita,ja se tarkoittaa rahojen si- joittamista esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Tämä saattaa johtaa valuuttakurssivaikutuk- siin,kun Yhdysvaltoihin virtaa jatkuvasti rahaa.Dollari siis pysyy jatkossakin vahvana. "
Toisaalta eräässä haastattelussa itsenäisyyspäivän aikoihin EKP:n johtokunnan jäsen Sirkka Hämäläinen totesi selittäessään ns.hintavakausteorian perusteita, että valuutan määrän lisääminen pääomamarkkinoilla ilman,että siihen liittyisi vastaava taloudellisen toimeliaisuuden lisäys (pitäisi olla oikeastaan tuotannollisen, ja vieläpä sellaisen, jonka tuotteet myös menevät kaupaksi), aiheuttaa valuutan arvon heikkenemistä (inflaatiota).

Vaikka molemmat rouvat asiantuntijat taatusti ovat saman  ns.monetarististen talous- teorioiden kannattajia, heidän näkemyksensä ovat päinvastaiset siitä, mitä Yhdysval- tojen pääomamarkkinoilla maailmalta "takaisin" pöllähtävät varanto- ja sukanvarsi- dollarivirrat sen dollarin arvoon (ostovoimaan) vaikuttavat: Heinosen mukaan Amerii-koissa valuutta sen kun vahvistuu vaan, kun dollarimäärä ja dollarin tarjonta nouse- vat. Hämäläinen lienee päinvastaista mieltä, kuten aika moni muukin.Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt,Argentiinalle myönnetyt suuret dollarilainamäärät ovat ns. keskus- pankkiluottoa, jota ei ole kerätty Yhdysvaltojen veronmaksajilta, ja josta kiertoon jää korkoprosentin suuruinen dollarimäärän lisäys lainan  tultua maksetuksi, ellei pankki harrasta ns. setelirahoitusta. Argentiinan peso on ollut viime aikoina sidottuna dolla- riin siten, että maan hallituksella on oikeus laskea pesoja liikkeelle vain yksi yhteen suhteessa dollarivarannon määrään. Jos Argentiina ei maksa velkojaan ja sen sijaan pistää nämä varantodollarit liikkeelle takaisin dollaripohjaisille valuuttamarkkinoille esimerkiksi maksamalla niillä palkkoja ym., niin se lisää dollareiden määrää samoin kuin olisi vähän pantu suoraan lisää vauhtia siihen painokoneeseen, jota asiaa estä- mään Argentiinassa itsessään pesojen suhteen nämä dollarikytkennät on sompuloitu.

Hintavakausteoria sinänsä on sekin sikäli melko kyseenalainen, että siinä  ei tarkas- tella tuotteiden hintaa suhteessa niiden tuotantokustannuksiin ja erityisesti suhtees- sa valmistamiseksi kaiken kaikkiaan välttämättömään työtuntimäärään, jolla on tekni- sen kehityksen myötä aleneva suunta, vaan suhteessa hyvin epämääräiseen käsit- teeseen "laatuun", joilla eri tuotteiden suhteen saatetaan tarkoittaa täysin yhteismitattomia asioita.

Molemmat rouvat luokitellaan monetaristipiireissä erittäin korkean luokan asiantunti-joiksi: Tarja Heinonen esimerkiksi on luokiteltu niin markkinoiden kuin monien polii-tikkojenkin taholta, jotka ovat edustaneet valtiota Sammossa, pätevämmäksi asian-tuntijaksi kuin esimerkiksi Presidentti Halosen vastikään Suomen pankkiin johtajaksi nimittämä Pentti Hakkarainen, sillä Hakkarainen on saanut Sammosta potkut, ja oli nimityshetkellään niiden jäljiltä työttömänä... Kyllä tässä nyt tavallisen kansalaisen usko asiatuntijoihin horjuu, kun noin korkeilta asiantuntijatahoilta saa täysin päinvas-taista tietoa sen tieteen tai "tieteen" ennustamasta kehityksestä yksinkertaisen näköisessä asiassa, jolle sen asiantuntijuuden pitäisi perustua.

Todettakoon vielä, että Yhdysvaltain kaltainen johtavan valuutan määrää säätelevä talous ei voi periaatteessakaan joutua sellaisen lamauhkan ja valuuttalainaloukun eteen, jossa Suomi oli pääomamarkkinoiden vapauttamisen ja markan ecu-kytkyn jälkeen ennen lamaa, ja jossa Argentiina on nyt. Pahimmillaankin euro-, afro-, aasi- ja latinodollareiden "kotiuttaminen" luo tilanteen, joka Suomessa olisi syntynyt laman sijasta, jos olisi toteutettujen toimien sijasta "elvytetty" setelirahoituksella,eli painoko- neella. Eivät ne kaikki vaikutukset silloinkaan olisi kaikille kovin positiivisia olleet, mutta eipä olisi kyllä tarvinnut takaisinkaan maksaa...






Markus Lång
fil. lis., Helsinki

Talouseliitin maailmankuvasta

Taloustieteen professori Matti Viren ilmaisi hyvin selvästi (Yliopisto 6/2001), miten talouseliitti suhtautuu nykymenon kriitikoihin: kysymys on ärsyttävistä pipertäjistä, joita ei tarvitse ottaa vakavasti. Koska talouseliitin maailmankuvassa ei voi olla vikaa – oma menestyminen on nimittäin todistanut eliitin käsitykset oikeiksi – ei kriitikoiden kanssa tarvitse keskustella seikoista, joita he tahtovat nostaa esille. Voin vain kadehtia prof. Virenin uskonvarmuutta.

Valitettavasti moinen suhtautumistapa ei taida aivan täyttää tieteellisyyden vaatimuksia. Prof. Viren koettaa osoittaa Noam Chomskyn ja Ari Ojapellon käsityksiä vääriksi huomauttamalla, että nämä ovat esittäneet samat väitteet useita kertoja. Opponentin väitettä ei kuitenkaan voida kumota vain sillä, että mainitaan – ivallisesti – hänen esittäneen kantansa usein. Jos Chomsky ja Ojapelto ovat väärässä, eikö prof. Viren voisi osoittaa, miten ja miksi he ovat väärässä? Kiistoja ei voida ratkaista vetoamalla epäolennaisiin, ulkoisiin seikkoihin.

Kriitikot joutuvat toistamaan väitteitään siksi, että heitä ei tahdota kuunnella. "Sinnikkyys" seuraa siis talouseliitin kovakorvaisuudesta, ja talouseliitti moittii kriitikoita seikasta, joka itse asiassa johtuu talouseliitin omasta keskusteluhaluttomuudesta.

Kun olen seurannut, miten talouselämän vaikuttajat suhtautuvat arvostelijoihinsa, olen johtunut ajattelemaan, että todellisuus itse on vasemmistolainen! Esimerkiksi monet fysikaaliset kokeet tuottavat "uuvuttavalla sinnikkyydellä" aina saman tuloksen: kevyet ja raskaat esineet putoavat yhtä nopeasti. Ikävää todellisuutta voi onneksi paeta mielikuvituksen helmoihin.


Risto Koivula
DI, Tampere

Dialektinen ja historiallinen materialismi elävät

Kanava-lehti julkaisi numerossa 2/2000 Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian laitoksen dosentin Arto Siitosen artikkelin Marxilais-leninistisen filosofian konkurssi. On varsin harvinaista, että dosentin arvon filosofiassa saanut henkilö kirjoittaa aiheesta, josta ei tiedä yhtään mitään. Juuri näin tässä tapauksessa kuitenkin on asian laita. Puutun tässä vain muutamiin sellaisiin kohtiin, joissa kirjoittaja väittää dialektisen materialismin kannaksi jotakin tasan päinvastaista kuin mitä sen näkökanta todellisuudessa on.

Pragmaattinen totuusteoria, jonka mukaan "se, mikä toimii, on totta", ei ole dialektisen materialismin totuusteoria, vaikka käytäntö laajasti ja historiallisesti ymmärrettynä onkin myös dialektisen materialismin mukaan totuuden kriteeri. Itse asia ja sen kriteeri, koetinkivi, ovat tässä tapauksessa kaksi eri asiaa.

Dialektisen materialismin totuusteoria on leninistinen niin sanottu objektiivisen totuuden teoria, tieteellisten teorioiden yhtäpitävyys objektiivisten eli tiedostamme riippumattomien luonnonlakien kanssa. Teorialle asettuu historiallisesti kehittyvien sovellusten myötä kovempia ja kovempia vaatimuksia, jotta sitä voitaisiin pitää objektiivisena totuutena. Käytäntö kyllä sisältyy totuuden käsitteeseen paitsi sen kriteerinä myös ilmiönä, jonka välityksellä saamme tietomme todellisuuden syvemmistä lainalaisuuksista, ja joka myös asettaa kulloisetkin tekniset rajat tiedostamismahdollisuuksillemme. Sen sijaan mitään Puoluetta, Tiedeyhteisöä tai Kaikkien tieteiden yhteistä tutkimusmetodia totuuden käsitteeseen ei olemuksellisena sisälly, periaatteessa objektiivinen totuus voi tulla lyödyksi tiskiin kaikkien tällaisten instituutioiden ulkopuolelta, kuten aikanaan esimerkiksi perinnöllisyystieteen niin sanotut Mendelin lait.

Dialektisen materialismin tajuntateoria on L. S.Vygotskijn kielellinen eli kulttuurihistoriallinen tajuntateoria. Mitään "peiliheijastusteoriaa" ei ole muualla kuin suomenkielisessä kiistakirjoittelussa, jossa se on saanut ilmeisesti alkunsa kielellisestä väärinkäsityksestä suomen ja venäjän välillä. Filosofinen heijastuskäsite merkitsee vuorovaikuttavien objektien kuvautumista toistensa muodollisissa ominaisuuksissa. Tajunta on kyllä sen korkein muoto, ihmisaivojen kieliperustainen toiminto, jonka olemuksena on todellisuuden heijastaminen.

Siitonen kääntää päälaelleen kysymyksen tieteellisen maailmankatsomuksen eli tieteellisen ideologian mahdollisuudesta, joka onkin eräs marxismin peruskysymyksistä. Siitonen kirjoittaa: "Marxilaiset katsovat edustavansa työväenluokan maailmankatsomusta, joka on tieteellisesti todistettu tai tieteen tulosten tukemaa. Tässä ne nojautuvat tieteen nauttimaan arvovaltaan. Sitä periaatteellista kysymystä, voidaanko yhdistää ylipäänsä toisiinsa tieteellisyys ja katsomuksellisuus, he eivät käsittele. On kuitenkin perusteltua syytä epäillä, että yhdistelmä toimisi… Islamin uskoa tunnustavat tutkijat päätyvät samaan matematiikkaan ja luonnontieteeseen kuin kristitytkin."

Tunnetusti maailmankatsomuksessa tiukasti todistetun tieteellisen tiedon aukkopaikkoja joudutaan täydentämään olettamuksilla ja "sopimuksilla", jotta jonkin käytännöllisen toiminnan perustana oleva tietojärjestelmä saataisiin johtopäätösten kannalta loogisesti perustelluksi kokonaisuudeksi. Tähän liittyy kysymys siitä, voiko tiede tarkastella tosiasioita jonkin eturyhmän, esimerkiksi työväenluokan kannalta menettämättä tieteellisyyttään. Tosiasia on, että tiede on aina ideologiapitoista, ja enemmän tai vähemmän muun muassa tutkimuskohteiden valinta on myös etusidonnaista. Tieteellisessä tiedossa on kuitenkin oltava jokin kasautuva eli kumuloituva objektiivinen komponentti, osa, joka siirtyy uusiin teorioihin vanhojen dialektisesti kumoutuessa, sikäli kuin kyseessä lainkaan on tosi tieteellinen tieto. Jälkeenpäin ilmenee, että jokin osa meidänkin aikakautemme tieteestä ei ole ollut tiedettä lainkaan, kuten Siitosenkin kirjoitus osoittaa, mutta sitä eivät määrää ensisijaisesti nykyiset etunäkökohdat vaan tieteen tulosten asema tulevaisuuden pidemmälle edistyneissä teorioissa (ja tuotantovälineissä).

Maailmankatsomuksen on perusteltava olettamuksensa, "sopimuksensa" ja mahdollinen avoin puolueellisuutensa tieteellisesti ollakseen tieteellistä. Pahinta on, jos "tiede" on salaa ja perustelemattomasti, vilpillisesti, puolueellista. Puhe maailmankatsomuksen ja tieteen yhdistelmästä antaa aiheen olettaa, että se on Siitonen itse, joka uskoo toisaalta täysin absoluuttiseen ja ikuiseen tieteelliseen tietoon, toisaalta aivan absoluuttisesti valinnaiseen "katsomusmaailmaan", jotka voidaan noin vain tässä ja nyt erottaa toisistaan.

Siitonen toteaa edelleen: "Tieteellinen tutkimus ei edellytä sellaista kantaa, ettei jumalaa tai jumalia ole olemassa." Pitää paikkansa, että uskovainen henkilö voi saavuttaa tieteessä hyviä tuloksia. Sen riittävät osoittamaan vaikka fundamentalistit Newton ja Mendel (tunnustuksellinen islamilainen ja kristitty tutkija edustavat muuten tieteenfilosofiassa samaa ideologiaa, objektiivista idealismia).

Dialektinen materialismi kuitenkin suhtautuu subjektiivisen tajunnan olettamiseen muualle kuin yhteiskunnassa kasvaneen ihmisyksilön aivoihin kategorisen kielteisesti. Sellaisella oletuksella voitaisiin nimittäin tieteeseen kelpuutettuna "selittää" aivan mitä tahansa. Tämä on, jos niin halutaan, dialektisen materialismin dogmi, kuten sekin, että meillä ei ole eikä voi olla geeniperäistä tietoa, geeniperäisiä refleksejä jokunen kylläkin.

Perusideologiat ovat yhteen sovittamattomia. Jos esimerkiksi pystyttäisiin objektiivisin keinoin osoittamaan todella olevaksi aineesta täysin riippumatonta tajuntaa tai "henkeä", saataisiin vaikkapa pelaamaan telepaattinen yhteyslinja Suomesta Kiinaan fysikaalisilta signaaleilta eristettyjen henkilöiden välillä, niin se osoittaisi dialektisen materialismin oleva ei vain hiukan, vaan totaalisesti päin mäntyä. Paljonkaan paremmin ei olisi asian laita, jos esimerkiksi matematiikassamme tai logiikassamme olisi vaikkapa vähäinenkin määrä jotakin sellaista "geeniperäistä", joka ei olisi korvattavissa joustavalla, empiirisesti, kuten kokeellisesti, testattavissa olevalla opitulla tiedolla.

Oma näkemykseni on, että konkurssia edeltävässä "kuplatalousvaiheessa" pullistelevat eräät aivan muut maailmankatsomukset kuin dialektinen ja historiallinen materialismi.