Ainakaan Stalinin mukaan se ei ollu kumpaakaan: SUOMI EI OLLUT SIIHEN VENÄJÄÄN eli Venäjän keisarikuntaan (ilman Suomen suuri-ruhtinaskuntaa ja Puola-Liettuan kuningaskuntaa), jonka perillinen Neuvosto-Venäjä oli, IKINÄ KUULUNUTKAAN!
https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/12/22.htm
J. V. Stalin
The Independence of Finland
Speech Delivered in the All-Russian Central Executive Committee
December 22, 1917 (Newspaper Report)
Source : Works, Vol. 4, November, 1917 - 1920
Publisher : Foreign Languages Publishing House, Moscow, 1953
Transcription/Markup : Salil Sen for MIA, 2009
Public Domain : Marxists Internet Archive (2009). You may freely copy, distribute, display and perform this work; as well as make derivative and commercial works. Please credit "Marxists Internet Archive" as your source.
The other day representatives of Finland applied to us with a demand for immediate recognition of Finland's complete independence and endorsement of its secession from Russia. The Council of People's Commissars resolved to give its consent and to issue a decree, which has already been published in the newspapers, proclaiming Finland's complete independence.
Here is the text of the decision of the Council of People's Commissars:
"In response to the application of the Finnish Government for recognition of the independence of the Finnish Republic, the Council of People's Commissars, in full conformity with the principle of the right of nations to self-determination, resolves to recommend to the Central Executive Committee:
a) to recognize the state independence of the Finnish Republic, and
b) to set up, in agreement with the Finnish Government, a special commission (composed of representatives of both sides) to elabo- rate the practical measures necessitated by the secession of Finland from Russia."
Naturally, the Council of People's Commissars could not act otherwise,for if a nation, through its representatives, demands recognition of its independence, a proletarian government, acting on the principle of granting the peoples the right to self-determination, must give its consent.
The bourgeois press asserts that we have brought about the complete disintegration of the country, that we have lost a whole number of countries, including Finland.
But, comrades, we could not lose Finland, because actually it was never our property.
If we forcibly retained Finland, that would not mean that we had acquired it.
We know perfectly well how Wilhelm forcibly and arbitrarily "acquires" entire states and what sort of a basis this creates for mutual relations between the peoples and their oppressors.
The principles of Social-Democracy, its slogans and aspirations, con-sist in creating the long-awaited atmosphere of mutual confidence among nations, and only on such a basis is the slogan, "Workers of all countries, unite!" realizable. All this is old and well known.
If we closely examine the circumstances in which Finland obtained independence, we shall see that the Council of People's Commis- sars, actually and against its own wishes, granted freedom not to the people, not to the representatives of the Finnish proletariat, but to the Finnish bourgeoisie, which, owing to a strange conjuncture of circumstances,seized power and received independence from the hands of the Rus-sian Socialists.The Finnish workers and Social-Democrats find themselves in the position of having to receive freedom not from the Socialists of Russia directly, but through the Finnish bourgeoisie. Regarding this as a tragedy for the Finnish proleta-riat,we cannot help remarking that it was only because of their irresolution and unac-countable cowardice that the Finnish Social-Democrats did not take vigorous mea-sures to assume power themselves and wrest their independence from the hands of the Finnish bourgeoisie.
The Council of People's Commissars may be abused may be criticized, but no one can assert that it does not carry out its promises; for there is no force on earth that can compel the Council of People's Commissars to break its promises. This we have demonstrated by the absolute impartiality with which we accepted the demand of the Finnish bourgeoisie that Finland be granted independence, and by proceeding at once to issue a decree proclaiming the independence of Finland.
May the independence of Finland help the emancipation of the Finnish workers and peasants and create a firm basis for friendship between our peoples. "
"Eroamiset yhdistymistä varten" on Osmo Jussila 60-luvulla sepittänyt Neuvostoliiton 30-luvun sotateoreetikkojen väännöistä, ja vielä sellaisen osapuolen, joiden linja torjuttiin.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006520816.html
Oliko Suomen itsenäisyys Leninin lahja vai taktinen veto? Tuomo Polvinen romutti myyttejä 50 vuotta sitten, ja tutkijan linja pitää yhä
Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 -teos on nyt ilmestynyt komeana näköispainoksena.
Presidentti Kekkonen puhui Moskovan kommunistiselle puolueelle Korkeimman Neuvoston istuntosalissa Kremlissä toukokuussa 1958. Taustalla V.I. Leninin patsas. Kuva: Lehtikuva, kuvankäsittely Miika Holopainen / HS
Joulukuussa 1967 Suomi juhli itsenäisyyden ensimmäistä puolivuosisataa. Juhlien alla ilmestyi järeä historiateos, joka ensi kertaa kuvasi ja analysoi vuosina 1917 – 1918 toteutuneen suuren murroksen.
Uraauurtava teos oli Venäjän vallankumous ja Suomi 1917-1920, tuolloin 36-vuotiaan filosofian tohtori Tuomo Polvisen tutkimusjärkäle. Kustantaja oli WSOY.
Polvinen jäsensi itsenäistymisen osana maailmanpolitiikan tapahtumien vyöryä, tasapainoisesti, avarasta katsannosta. Siihen asti maassa oli hallinnut kapea kansallinen näkövinkkeli, jossa ylikorostui Saksassa koulutettujen jääkärien merkitys itsenäisyydelle.
Kimmo Rentola Kuva: Markus Jokela / HS
Rentola huomauttaa neuvostolähteistä, että niitäkin oli saatavissa, sillä aluksi Leninin hallitus julkaisi asiakirjoja maksimaalisesti.
Vesa Vares Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
”Perusluotettavaa työtä. Hän tosin tutki niin ylä- kuin valtiotasoa, ettei kirjaan voinut mahtua paljoakaan suomalaisesta sisäpolitiikasta. Hän kuvasi suuren palapelin, jossa Suomea siirrellään yhtenä palikkana. Totta kai sekin näkymä laajenee ajan ja uudemman tutkimuksen myötä.”
Polvisen ruudikas tutkimus romutti myyttejä.
Keskeistä oli jo mainittu tulkinta Suomen itsenäisyydestä. Eritoten presidentti Urho Kekkonen oli vaalinut kantaa, että itsenäisyys saatiin Leninin lahjana, osoituksena tämän hyväntahtoisuudesta pienten kansojen itsemääräämisoikeutta kohtaan.
Professori Tuomo Polvinen kuvattuna vuonna 1974. Kuva: Hans Paul / Lehtikuva
”Kun Lenin asian noin suoraan omilleen sanoi, niin kyllä siitä on lupa tehdä johtopää-tös, että lahja olisi pian peruutettu, jos sisällissota Suomessa olisi päättynyt toisin”, Vares toteaa. "
HM: Paskat sanonut ikinä mitään tuollaista.
Kyseisenlainen TAKTIIKKA OLISI OLLUT TÄYSIN PÖHKÖ (yhtä pöhkö ja epärehellinen kuin nämä hölynpölytieteilijätkin).
On Lisäksi huomattava, että vasemmistolaiseksi oman radikaalidemokraattisen puo-lueen perustamalla kääntynyt kenraalikuvernööri oli tuonut puheenjohtajanäänellään Senaattiin vasemmistoenemmistön (aivan samoin kuin kk. Stahovitsh oli keväällä 1917 tuonut sinne oikeistoenemmistön),jos Lenin ei olisi en töikseen maan johtajana hajottanut koko kuviota.
V.-P. L.: " Rentola pitää kysymystä monimutkaisena.
”Ei voida täsmälleen tietää, miten olisi käynyt. Voi toki päätellä todennäköisyyksiä, mutta varmuus puuttuu. Historiasta ei voi muuttaa yhtä kohtaa ikään kuin kaikki muut elementit olisivat kuitenkin kulkeneet sitä samaa rataa kuin oikeasti kulkivat.”
”Kunnon tutkijatapaa noudattaen Polvinen kertoo,milloin hän spekuloi.Kuten tässäkin asiassa”, Rentola sanoo.
Tutkijana Polvinen siis piti kantaansa – samalla kun tuki kekkoslaista idänsuhteiden hoitoa. Niin oli kirjan ensiosan aikaan 1967. "
HM: Lenin teki koko ajan periaatteellisia ratkaisuja eikä mitään hätäratkaisuja. Ke-renski oli munannut itsensä ja hallituksensa Venäjän kaikkien separatistien silmissä lähtemällä mukkaan Suomen Kokoomuksen ja ruotsalaiten ketkuiluun.
Suomikin oli vuonna 1970 viettänyt olan takaa ja tuhansin tilaisuuksin Leninin syntymän satavuotisjuhlaa, hyväntekijäkultti oli tukevoitunut.
Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920. Docendo. 692 sivua."
HM: Polvinen sepitti tässä teoksessan uskomattoman valheen, että olisi muka ollut "Lokakuun vallankumouksen jälekisestä Suomen bolshevikki-kenraalikuvernööri" nimeltään Pavel Šiško:
Šiško lopetti toimintansa sosialistivallankumouksellisissa vuonna 1922. Hänet armahdettiin ja hyväksyttiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäseneksi.[4]
Siviililennoston vartioston tarkastajana työskennellyt Šiško pidätettiin tammikuussa 1938 ja tuomittiin sosialistivallankumouksellisen menneisyytensä ja neuvostovastai-sen agitaation takia kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön. Hänet vapautettiin vuonna 1940. [1]
Lähteet
Žertvy polititšeskogo terrora v SSSR lists.memo.ru. Viitattu 18.1.2017.
Istorija partii sotsialistov-revoljutsionerov socialist-revolutionist.ru. Viitattu 18.1.2017.
Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 I: helmikuu 1917–toukokuu 1918, s. 121–122. WSOY, Porvoo–Helsinki 1967.
Partija levyh sotsialistov-revoljutsionerov. Dokumenty i materialy. 1917–1925 gg. Tom 1: Ijul 1917 g. – mai 1918 g., s. 761. Moskva: Rossijskaja polititšeskaja entsiklopedija, 2000. ISBN 978-5-8243-1474-8. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotsialist-revoljutsioner
Sotsialist-revoljutsioner (ven. Социали́ст-революционе́р, ”Sosialistivallan-kumouksellinen”) oli Helsingissä vuosina 1917–1918 ilmestynyt venäjänkielinen vasemmistososialistivallankumouksellinen sanomalehti.
Heinäkuussa 1917 ensimmäisen kerran ilmestynyt Sotsialist-revoljutsioner oli yksi helmikuun vallankumouksen jälkeen syntyneistä venäläisistä sotilaslehdistä[1]. Se perustamisen syynä oli vasemmistososialistivallankumouksellisten erottaminen Sosi-alistivallankumouksellisesta puolueesta ja puolueen Helsingin-äänenkannattajan Na-rodnaja nivan joutuminen oikeistososialistivallankumouksellisen Sergei Tsionin käsiin [2].
Sotsialist-revoljutsioner ilmoittautui ensin Helsingin vasemmistososialistivallanku-mouksellis-internationalistien ja sittemmin Sosialistivallankumouksellisen puolueen Suomen aluekomitean äänenkannattajaksi. Helmikuuhun 1918 saakka kuudesti viikossa ilmestyneen lehden toimittajina työskentelivät muun muassa Proš Prošjan, Aleksei Ustinov ja Pavel Šiško.[3]
1.Venäläissurmat Suomessa vuosina 1914-22.Osa 1:sotatapahtumat 1914-22, s. 18. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2004. ISBN 952-5354-43-1. Teoksen verkkoversio.
2. Dubrovskaja, E.Ju.: Russkije obšestvenno-demokratitšeskije organizatsii Finljandii v sobytijah marta-oktjabra 1917 g..Studia slavica finlandensia,1992 (tomus IX),s. 54. Helsinki: Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti. ISBN 951-707-066-7.
3. Suomen lehdistön historia 7: Hakuteos Savonlinna – Övermarks Tidning, s. 32. Kuopio: Kustannuskiila, 1988. ISBN 951-657-241-3.
Tämä Polvisen töräytys ei kelvannut edes YLE:lle esimerkiksi itsenäisyyden juhla-vuonna 1917 propagandatarkoituskiin, vaan esimerkiksi silloinen ykkösvalheenplä-jäyttelijä Radio Suomen Ajantasa väitti, että Kerenskin nimittämä kenraalikuvernööri Nikolai Nekrasov (suom. Rumahko"), jonka viran lenin lakkautti vallankomousyönä, olisi jatkanut vielä sen jälkeenkin kuukausikaupalla Suomen valtion korkeimpana virkamiehenä:
YLEn Ajantasa valehteli häskisti ”Sadan vuoden takaisissa uutisissaan” 22.11.1917:ltä
He olivat nyt tavallisia Venäjän kansalaisia.
Nikolai Vissarionovitš Nekrasov
Suomen kenraalikuvernööri 17. syyskuuta 1917 – 7. marraskuuta 1917 "
***
Tarkasti ottaen Polvinen ei väitä, että olisi ollut nimenomaan neuvostohallituksen tai nimenomaan "kenraalikuvernööri" Shishko, vaan hän sanoo, että (Väliaikaiselta hallitukselta periytyvä) orgaani nimeltä Helsingin neuvosto oli ilmoittanut 8. 11. 1917 sennatin puheenjohtajalla Svinhufvudille, että ei ole (ex-)kenraalikuvernööri Nikolai Nekrasovin ohjauksessa (koska tästä ei ole kuulunut viikkoihin mitään), vaan esittää "tämän tilalle" (neuvoston viralliseksi tunnetuksi Suomen hyväksymäksi yhteyshen-kilöksi Venäjän johtoon päin) jäsentään Pavel Shishkoa. Lenin oli lakkauttanut Suo-men kenraalikuvernöörin viran vallankumousyönä ja siirtänyt Nekrasovin muihin teh-täviin Venäjällä,jonne tämä oli myös sopivasti kutsuttu.Polvinen ei sano,että "kenraa- likuvernööri", eikä niin varmasti sanonut neuvostokaan, mutta sen tarkoituksena ja saada virallinen Suomen (maakunta)hallituksen hyväksymä sotilaallinen yhteys Venäjän johtoon (kun hallitus ei kerran ollut itsenäisyysjulistustakaan antanut eikä pyytänyt sellaiselle tunnustusta Leniniltä).
Väliaikaisella hallituksella ja Kerenskin "Venäjän tasavallalla" ja myös Neuvosto-Ve-näjällä oli kolmenlaisia neuvostoja: alueneuvostoja, sotilasneuvostoja ja yritys/työ-paikkaneuvostoja. Helsingin neuvosto oli (ainakin ollut) sotilasneuvosto. Kerenskin kannalta "alueneuvosto" oli ollut Eduskunta. Kenraalikuvernööri oli ollut molempien ylin päällikkö. Sen päällimmäisenä intressinä oli jatkaa sotaa Saksaa vastaan Venä-jän rinnalla, ja pääasiassa se oliki hallinnoinut Suomessa Venäjän ja sen kansalais-ten asioita. Neuvosto vaati, että Svinhufvud esittäisi tätä Venäjän hallitukselle (jos ei aio antaa itsenäisyysjulistusta).Svinhufvud käsitti kyse olevan lähettiläästä ja kieltäy- tyi esittämästä sellaistakaan. Helsingin sotilasneuvoston huoli Venäjän joukkojen komentosuhteista oli aiheellinen. Lenin suurin huoli oli, että ne voisivat liittyä kerenskiläisten Krasnovin ja Judenitshin joukkoihin.
Polvinen toteaa sivun 15 alaviitteessä, että Nikolai Nekrasov oli viimeinen Suomen kenraalikuvernööri.
Mielenkiintoista on, että Väliaikaisen hallituksen liikenneministeriksi nimitetty sillan-rakennuksen professori, valtaapitävän Perustuslaillis-demokraattisen (KD, "kadetit") perustajajäsen ja varapuheenjohtaja Nikolai Nekrasov oli se, joka helmikuun vallan-kumouksen jälkeen määräsi vangitsemaan Suomen kenraalikuvernööri Seynin ja se-naatin varapuheenjohtaja Borovitinovin.Sen sijaan toista tsaarin nimittämää Suomen valtion virkamiestä puolalaista varakenraalikuvernööri Adam Lipskiä ei ainakaan julkisesti määrärtty vangittavaksi, joten hänen olisi nyt pitänyt automaattisesti nousta kenraalikuvernööriksi, jota virkaa hän ei kuitenkaan hoitanut.
***
Tuomo Polvisen mukaan, Venäjän vallankumous ja Suomi, Suomen kenraalikuver-nöörin viran ja viraston lakkauttamista Senaatin Talousosaston hyväksi esittivät kes-kinäisten neuvottelujensa pohjalta kenraallikuvernööri Nekrasov ja ministerivaltiosih-teeri Enckel noin vuorokautta ennen lokakuun vallankumousta. He lähtivät yksissä tuumiin viemään aloitetta Väliaikselle hallitukselle Pietariin, mutta siellä olikin jo vastassa Lenin. Hän ilmeisesti hyväksyi idean suoralta kädeltä.
Polvisen kirja ei ole tähän mennessä eli lokakuun vallankumoukseen tultaessa mi-tenkään erityisesti "huono". Mitä nyt Eduskunnan hajotuttamis-valtiopetos naapuri-maan sotilasdiktaattori Kerenskillä nähdään "ongelmattomana", vaikka se oli kaikkea muuta varsinkin sitten,kun Kerenski 14.10.kielsi julistuksellaan Venäjän tasavallasta, johon Suomikin muka kuului,kaiken "laillisen" eroamisen kyseisestä valtioyhteydestä .Bolshevikkien tuki Pietarin neuvoston ja ammattiliikkojen lakkoliikkeelee heinäkuus-sa 1917 hallituksen sotapolitiikkaa vastaan ei myöskään ollut "vallankaappausyritys", vaan siinä vaihdettiin hallitus: Kerenski pääministeriksi ja menshevikit hallitukseen politiikan vaihtamiseksi - mutta politiikka säilyy tasan ennallaan. Trotski ja kollontai pidätettiin ja Lenin piiloutui Suomeen, mutta esimerkiksi toimekas joskin tuntematon organisaatiomies Stalin liikkui vapaana.
***
Polvisen kirja on paikoin erittäin oivaltava:
TAPAUS ”HOLODOMOR”: MIKSI SEPITETÄÄN APINAN RAIVOLLA OLEMATTOMIA KANSANMURHIA, ”KEINOTEKOISIA PANDEMIOITA” JNE.?
Hieman paradoksaalisesti tämä on kansainvälisen oikeuden olemassaolon ikävä mutta odotettavissa oleva sivuvaikutus:sepittäjien tarkoitus on päästä muka ”laillisesti” puuttumaan toisten maiden sisäisiin asioihin sotilaallisesti! Missään tapauksessa ei kuitenkaan pidä lähteä heittämään lasta pesuveden mukana ja lakkauttamaan kv. oikeutta. Pitää vaan tutkia tarkemmin ja mahdollisesti myös kriminalisoida kansainvälisesti perättömiksi todistettujen kansanmurhajuttujen jankuttaminen. Tässä jutussa keskitytään edelleen II maailmansotaa edeltäneeseen aikaan, valmistautumiseen siihen.
”Euroopan ruokakeisari” Herbert Hoover hurjana USA:ssa 1919
Tuomo Polvinen kirjoittaa teoksessaan Suomi ja Venäjän vallankumous, s. 127, 1987 tarkkanäköisesti:
”…Jälleen uuden ratkaisumahdollisuuden … Venäjän kysymykselle … aloitteentekijä oli nälkää näkevän Euroopan amerikkalainen ”elintarvikediktaattori” … Herbert Hoo-ver, jonka 28.3.1919 (presidentti Woodrow) Wilsonille esittämän käsityksen mukaan avustustoiminta voitaisiin ulottaa koskemaan myös Venäjää Ententen intressien mu-kaisin ehdoin,joihin kuului sisällissodan lopettaminen.Kysymyksessä oli toisin sano-en viljan käyttö poliittisena aseena. Neuvostohallitus saatettaisiin erittäin piinalliseen tilanteeseen. Kremlin oli joko suostuttava Ententen esittämiin vaatimuksiin tai kieltäy-tyessään otettava riski joutua syytetyksi Venäjän kansan ”tahallisesta tappamisesta nälkään”. Myös länsimaiden yleistä mielipidettä varten Hooverin idea tarjosi käyttö-kelpoisia mahdollisuuksia.Vastapainona kammoksutulle voimapolitiikalle se oli help-po pukea uhrautuvan ”epäitsekkään” avun kaapuun. Aseita ja joukkoja ei tarvittaisi (USA:lta).Yrityksen johtoon oli asetettava puolueettomaksi tunnustettu henkilö, joka sitten julkisesti pyytäisi Ententen apua kyseiseen hyväntekeväisyystarkoitukseen.
… Tarvittavaksi kyltiksi saatiin norjalainen tutkimusmatkailija ja ihmisystävä Fridtjof Nansen,joka omissa nimissään lähetti avustusohjelmansa Pariisin (Versaillesin) rau-hankonferenssille.Aiheettomien riskien välttämiseksi kirjelmän oli Nansenille muotoil-lut valmiiksi Herbert Hoover. Vuorokautta ennen Yhdysvaltain presidentin hermoro-mahdusta, 3.4. 1919 neljä suurta (Wilson, Lloyd George, Clemenceau ja Orlando) ”hyväksyivät” Nansenin tarjoukset. Norjalaiselle idealistille lähetetyn vastauksen laati – Herbert Hoover. Ennakkoehdoksi avustusohjelman toteuttamiselle asetettiin aselepo Venäjällä. Ententen joukkojen poistamisesta sen sijaan ei sanottu mitään. Elintarvikkeiden kuljetus ja jakelu Venäjällä tapahtuisi suunnitellun avustuskomission valvonnan alaisena.Tämä olisi tosiasiallisesti merkinnyt - kuten (diplomaatti ja historioitsija George F.) Kennan toteaa – neuvostohallituksen luopumista maansa kulkulaitosten ja paikallishallinnon tärkeiden osien kontrollista Ententen hyväksi.
Asiaan liittyvistä riskeistä huolimatta Moskova torjui tarjouksen. Vastauksessa, joka oli Nansenia kohtaan henkilökohtaisesti ystävällinen, annettiin selvästi ymmärtää, ettei aloitteeseen liittyviä poliittisia ehtoja voinut hyväksyä. Kreml havaitsi Ententen koettavan aselevon avulla ”huiputtaa” punaisilta sotilaallisen voiton, josta he olivat varmoja, mikäli valkoiset jäisivät ilman Ententen tukea. … Hooverin hanke oli rauennut. … ”
Valittu arvovaltainen puolueeton aloitteentekijä Fridtjof Nansen olikin aidosti rauhan ja tieteen ja demokratian asialla – ja NL:n puolella
Mestarillisesti oivaltava Polvinen ei liene tiennyt kaikkein olennaisimpia seikkoja Fridtjof Nansenin persoonasta ja yhteyksistä. Kansan Ääni 2/12 kirjoittaa artikkelissa ”Tieteellinen vallankumous neurofysiologiassa”:
”… Keskushermoston gliasolututkimuksen historiaa: neuvostotiede oli ja on oikeassa
Teorian,että glia-solut ovat keskushermoston varsinainen toimija,esitti ensimmäisenä Bergenin yliopiston (eläintieteen) professori, (sittemmin) Venäjän ja NL:n ulkomainen akateemikko,naparetkeilijä,Kansainliiton pakolaiskomissaari ja rauhannobelisti Fridtjof Nansen (1860-1931) eläintieteen väitöskirjassaan nahkiaisen hermostosta v. 1888. Nansenin peruste tälle oli se, että neuronit ovat huomattavan samanlaisia kastemadosta ihmiseen saakka, mutta gliasoluissa on tapahtunut perusteellisia evolutionaarisia mullistuksia.
Hän esitti myös aivan oikein,että (kaikki) gliat ja neuronit ovat samaa keskushermos-tollista alkuperää (myös muualla ruumiissa) ja kulkeutuneet paikoilleen. Ross G. Harrison (1870 – 1956) todisti tämän 1930-luvulla kudosviljelytekniikalla. …
Neuvostoliittolainen Ivan Solomonovitš Beritašvili (Beritov, 1884 - 1974) arveli v. 1932 aksonien myelinisoitumisen olevan ehdollistumisen mekanismi,jota linjaa jatkoi 1972 toinen georgialainen Aleksandr Iljitš Roitbak (1919-1996), jota voidaan pitää tämän teorian formuloijana, kun R. Douglas Fields on sen oikeaksitodistaja, 2007. On ilmeistä, että Pavlov ja Beritašvili tunsivat Nansenin väitöskirjan. … ”
…Ja että se oli ohjaamassa oikeaan heidän omiinkin teorioihinsa. Perin harvoin on tieteen historiassa niin vähäisistä johtolangoista pystytty vetämään yhtä kauaskan-toisia johtopäätöksiä – jotka sitten ovat yksi toisensa jälkeen myös osoittautuneet tosiksi!
”Länsi” luuli kusettavansa Nansenilla Neuvostoliittoa, mutta NL:pä kusettikin samalla miehellä länttä. Nansen piti taitavasti mölyt mahassaan niin tiedejulkisuudessa kuin politiikassakin. Ei kannattanut hakata päätään seinään pölkkypäisessä lännessä tie-teestä, kun objektiivinen tutkimus eteni Pietarin Tiedeakatemiassa samalla vanhalla tutulla osaavalla porukalla kuin ennenkin ilman poliittisia tai uskonnollisia kampoihin-vetoja. Pavlovin koulukunta kirjattiin jopa NL:n lakiinkin Leninin asetuksella.
Nansen tiesi tarkalleen, mitä tieteelle ja tieteilijöille tapahtuisi, jos valkoisten varhais-natsit ja Arkkienkeli Mikaelin seuran uskonhörhöt vaikkapa naparetkeilijäkollega ami-raali Aleksandr Koltšakin johdolla pääsisivät Venäjällä valtaan (mitä Hoover ensin oli meinannut). Hooverkin osoittatui lopulta oppivaiseksi ja oikeaakin strategiaa ymmärtäväksi presidentiksi: hän avasi diplomaattisuhteet ja teknologiayhteistyön Neuvostoliittoon presidenttikaudellaan 4.3.1929 – 4.3.1933.
Gareth Jones syötti ”Ukrainan järjestettyä nälänhätää” parlamentille, lehdistölle ja muille jo kesällä 1930 matalalla profiililla
Hänen ulostulostaan omalla naamallaan keväällä 1933 ensin lontoolaisessa natsi-ilmaislehdessä ja sitten 1935 USA:ssa Randoph Hearstin natsilehtikonsernissa itävaltalaisen Alexander Weinerbergerin valokuvien kanssa on jo käsitelty. Mutta se ei ollutkaan koko totuus.
Löysin netistä Rivka Ottenin hänestä Leidenin yliopistossa Hollannissa 2019 tekemän väitöskirjan ”Gareth Jones: Reviled and Forgotten - How different interests shaped the perception of the Ukrainian Famine of 1932-1933 in the West”.
Otsikkokin on sikäli virheellinen, että ennen sotaa puhuttiin VUODEN 1931 ”järjeste-tystä nälänhädästä”,ja vain SEN ajankohdan uutisoimisista myös käytiin oikeut-ta mm. New York Timesiä vastaan. Teos myös selittää, miksi noin oli: sekin riippui Jonesista: Ensin hän vuonna 1930 matkustaessaan Ukrainan Stalinossa (Donetsk) ennusti ison nälänhädän seuraavalle vuodelle ja sitten rupesi jankuttamaan, että ”Nyt se on jo!”. Mutta tämä tapahtui vielä muitten nimissä, arvovaltaisissa lehdissä kuten The Timesissa ja Manchester Guardianissa.
Vasta Harvajärkiopiston ”holodomor-tutkija” James E. Mace,joka tutki myös päätök-siä ainakin tietosanakirjoista ”siirsi” 1986 ”holodomorin” vuodelle 1932, jotta se voisi olla ”järjestetty”, koska ensimmäiset sellaiset hallinnolliset toimet, joita on tul-kittu ”nälänhädän järjestämiseksi” mukaan lukien sisäisen passin käyttöönotto, alkoi-vat vasta 1932.Sitten Kiovan holodomormuseo siirsi ”sen” vielä seuraavalle vuodelle 1933 ja ”Kommunismin musta kirja” siirsi ”sen” Venäjälle. Noihinkin voidaan vielä toiste palata,jos jotakuta kiinnostaa. Anne Applebaumin /Wikin ”teoriaa” on jo käsitel-tykin edellisessä osassa.Se antaa yli kaksinkertaiset ylimääräisten kuolleiden määrät eikä kerro mitään pilkkukuumeesta, vaikka nuokin kaikki muut kertovat.
Kommentit