https://www.pirkanblogit.fi/2019/risto-koivula/kari-enqvistin-touhu-ei-kelpaa-tieteellisen-ajattelun-ja-toiminnan-yleiseksi-malliksi/

https://yle.fi/uutiset/3-10727419

39-5183415bcee5bbaa99e.jpg

Kari Enqvistin kolumni: Tutkijat äkkiä julkisuuteen opettamaan kuinka ajatellaan ja ollaan kriittisiä

Tutkijat ovat ajattelun ammattilaisia. Siksi heidän on näyttävä rohke-ammin julkisuudessa kertomassa mitä kriittinen ajattelu on, kirjoittaa Kari Enqvist.

julkinen keskustelu
 

Usein vaaditaan, että poliitikkojen tulisi perustaa päätöksensä tutkijoiden tuottamiin faktoihin. Mutta faktoja enemmän yhteiskuntaelämä kaipaisi kriittistä, erittelevää ajattelua. Ja juuri tutkija on analyyttisen, kriittisen ajattelun ammattilainen.

Tutkija ei ole vain kapean erityisalan asiantuntija. Hänen ydinosaamistaan on kyky kiihkottomaan pohdintaan. Hän on erikoistunut jäsentämään asiat oikeisiin suhteisiinsa.

Siksi tutkijoiden pitäisi näkyä enemmän julkisuudessa. Tutkijoita tarvitaan näyttä-mään esimerkkiä, miten ajatellaan. Eikä vain poliitikoille vaan kaikille kansalaisille.

Tärkeää kun ei ole luetella faktoja vaan miten faktoihin päädytään. Itse asiassa ei edes ole olemassa puhtaita faktoja, sillä faktat saavat merkityksensä asiayhteydes-tään. Tämä pätee erityisesti ihmisiä ja yhteiskuntia tutkivissa tieteissä mutta myös luonnontieteissä.

Päinvastoin kuin usein kuvitellaan, faktat eivät ole saaria. Silloinkin kun ne näyttävät erillisiltä, niitä yhdistää tiedon ja kokemuksen mannerjalusta.

Likinäköisyys pätee myös poliitikkoihin. He kutsuvat tutkijan paikalle kuin lankkipojan, kiillottamaan kuraiset mielipiteensä

Siksi esimerkiksi ne ilmastonmuutoksen intohimoisesti kiistävät insinöörit, jotka vii-voittimella mittailevat Kemijärven lämpötilakäyriä, katsovat metsän sijasta puita. Puut eli faktat huojuvat tuulessa, mutta niiden muodostama kokonaisuus pysyy.

Aukkoja näkyy journalistienkin ymmärryksessä silloin, kun he erehtyvät tiedon välittäjistä tiedon tuomareiksi.

Likinäköisyys pätee myös poliitikkoihin. He kutsuvat tutkijan paikalle kuin lankkipo-jan, kiillottamaan kuraiset mielipiteensä. Kun työ on tehty,pojan pitää kadota silmistä. Sillä kun tämä on poissa silmistä, poissa mielestä on myös maton alle lakaistu loka.

Syytä on tutkijoissakin. He kaihtavat turhaa julkisuutta. Tästä seuraa vakava imago-haitta. Kun he astuvat näyttämölle lausumaan kommenttejaan, heidät mielletään etäisiksi ja ylimielisiksi. Koska he eivät näy arkipäivässä, heitä pidetään arkipäivästä vieraantuneina.

Kun tutkijat sitten kertovat asioiden olevan monimutkaisia, heitä syytetään talibaneiksi ja punavihreiksi propagandatorviksi.

Tutkija puhuisi mieluusti vain omasta erikoisalastaan. Hän haluaisi kamppailla huuhaata vastaan pidättyvästi ja sivistyssanoin. Mutta fakta on, että valeinformaatiota ei selätetä faktoilla.

Tästä erinomaisen todistuksen tarjoaa Benedict Cumberbatchin tähdittämä brexit-draama, joka sai televisioensi-iltansa tänä vuonna. Siinä Sherlock Holmesinakin tun-nettu brittinäyttelijä esittää kansanäänestykseen valmistautuvaa brexit-leirin kampan-japäällikköä. Tämä juonii häikäileemättömästi ja kylvää julkisuuteen valeuutisia mm. Turkin tulevasta EU-jäsenyydestä.

On siis syytä muistaa, että mikään aika ei riitä kaiken huuhaan kumoamiseen

Elokuvassa brexitin vastustajien aika menee kannattajien levittämien tulipalojen sammuttamiseen. Oma viesti jää pimentoon. Seuraus – lapsellinen ja järjetön tragikomedia – on nyt kaikkien nähtävillä.

On siis syytä muistaa, että mikään aika ei riitä kaiken huuhaan kumoamiseen. Siksi tutkijoilta vaaditaan muutakin kuin passiivista reagointia. Heidän pitää olla kentällä jo ennen kuin tulipalot syttyvät. Tutkijan tulee ottaa aloite omiin käsiinsä.

Pyromaaninkin innostus viilenee, jos katujen kulmissa seisoskelee palomiehiä.

En tarkoita, että tutkijoiden pitäisi partioida julkisuuden sivukujia jonkinlaisina akateemisina Odinin sotureina.Riittää,että he ovat läsnä ihmisten arkipäivässä taval-lisina tolkun ihmisinä. Pubivisoissa ja tanssimassa tähtien kanssa, brändäämässä tiedettä yhteiskunnan luonnolliseksi osaksi.

Silloin he muistuttavat pelkällä olemassaolollaan, että on olemassa kriittistä ja pohtivaa ajattelua. Että sellaisen olemassaolo on sekä ihmiskunnalle että Suomen hallitukselle hyvästä.

Ja jos murrosikäinen muusikonalku, miljonäärikiekkoilija ja jokainen tunneherkkä näyttelijä saavat vapaasti kommentoida kaikkea, miksei sitten tutkija?

Suomi ilman tiedettä ja tutkijoita olisi maa, jossa vain kovimmin huutava saisi äänensä kuuluville. Se, jonka sanoma olisi härskein ja mainosarvo suurin.

Ja jos murrosikäinen muusikonalku, miljonäärikiekkoilija ja jokainen tunneherkkä näyttelijä saavat vapaasti kommentoida kaikkea, miksei sitten tutkija? Hän on sentään lukenut muutakin kuin nuotteja tai kiekkokaukalon mainostekstejä.

Siksi kehotan tutkijoita: vyöttäkää kupeenne, ottakaa sauvanne ja lähtekää julkisuu-teen. Menkää ja tehkää poliitikot ja kaikki kansa opetuslap-siksenne. Kastakaa heitä järkiperäisen ajattelun nimeen ja opettakaa heille kriittisyyttä.

Ja katso, silloin vaalit ovat aina tiedevaalit.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

Olen kinaillut Enqvistin kanssa tieteellisen maailmankuvan perusteista jo 90-luvulta, jolloin Enqvistkin oli pojustamassa hölynpölykäännettä Suomen titeessä kiistämällä ns. aidon emergenssi eli luonnolakien kehityksen olemassaolo ja väittäen, että ”kaikkin on pelkkää fysiikkaa”. Asiasta käytiin Enqvistin kirjan ”Olemisen porteilla” keskustelu Tieteellisten seurojen valtuuskunnan Tieteessä tapahtuu -lehdessä

Tieteessä tapahtuu -lehdessä käytiin alkuvuodesta 1999 laajaa keskustelua kirjan Olemisen porteilla keskeisistä teemoista, emergenssistä ja reduktionismista.

https://journal.fi/tt/article/view/66443/26871#eme

Emergenssi merkitsee, että luonnonlait evoluoituvat
 
(Risto Koivula)
 
Tieteessä tapahtuu -lehdessä on käyty keskustelua emergenssin käsitteestä. On väi-telty siitä, onko emergenssi episteeminen (tiedollinen, heikko e.) vaiko ontologinen (objektiivinen, vahva e.) käsite. Emergenssi on usein samaistettu efektiivisen teorian käsitteen kanssa, joka merkitsee karkeistettua kuvausta jostakin yleensä fysikaalisesta ilmiöjoukosta itse ilmiöiden säilyessä muuttumattomina.
.
Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 3/99 Kari Enqvist kiteyttää vastustajiensa vahvan emergenssin kannattajien perusväittämäksi Matti Kamppista lainaten seuraavan:
.
”Korkeamman tason kuvaukset poimivat todellisuudesta uusia ominaisuuksia, joita alemmilta tasoilta ei löydy.”
.
Tämä lause on Enqvistin mukaan ”manifestisti” epätosi…
.
Tunnustaudun vahvan emergenssin kannattajaksi, mutta en tunnista tästä lauseesta maailmankatsomukseni ydintä.
.
Ensinnäkin lause pelaa tarkasti ottaen kahdella eri tasolla, pragmaattisella ja ontolo-gisella: Kuvaukset koskevat aktuaalisesti havaittavissa, kokeellisen tutkimuksen ja teknologisen käytäntömme piirissä olevia ilmiöitä. Ilmaus ”ei löydy” puolestaan lie-nee synonyymi suurin piirtein ilmaukselle ”ei ole olemassa millään tasolla, siitä riip-pumatta, saammeko seuraavien tuhannen vuoden aikanakaan objektiivisia mittaus-tuloksia kyseisen tason ilmiöistä”. Jos lause oikaistaan muotoon ”Korkeamman tason kuvaukset poimivat todellisuudesta ilmiöitä,joita alemmilta tasoilta ei löydetä, niin ris- tiriita poistuu, mutta lausepa lakkaakin samalla olemasta manifestisti epätosi, vaikka sitten ”ei löydetä” olisi futuuri.
.
Jos taas puhutaan ontologisella tasolla siitä, mitä objektiivisesti voisi tai ei voi olla to-dellisuudessa nykyisistä tiedostusmahdollisuuksistamme riippumatta, ei kuvauksien ominaisuuksilla voida paljoakaan todistaa. Mehän emme tiedä, millaisten analogioi-den avulla, millaista logiikkaa ja millaista integraalin määritelmää käyttäen ne ku-vaukset tapahtuvat sitten, kun nämä nykyisten havainto- ja kuvausmenetelmiemme ulkopuolella olevat ilmiöt ovat lopulta tulleet teknologisten ja siten myös kokeellisten käytäntöjemme piiriin, tai pikemminkin viimemainitut nousseet niiden kuvaamisen vaatimalle tasolle.
.
Tarkastellaan vaikkapa hiiliatomia, joka sijaitsee esimerkiksi selluloosamolekyylissä. Tämä sijainti, atomin suhteet molekyylin muihin osiin, ”heijastuu” varmasti jollakin ta-valla tämän atomin elektronien todennäköisyyksissä tietyssä aika-avaruuden aluees- sa.Vasta jos meillä olisi myös näistä ohimenevistä,tilannekohtaisistakin objektiivisis-ta todennäköisyyksistä tyhjentävät tiedot, atomitasolta integroimalla todella syntyisi sellumolekyylin eikä vain hiili- ym. atomien läjän, tai tärkkelysmolekyylin malli.
 
Hiili-,vety- ja happiatomit ovat kuitenkin aivan samoja kuin sanokaamme neljä miljar- dia vuotta sitten, jolloin maapallon alkuainekoostumus ja auringosta saama säteily-annos jo olivat suurin piirtein nykyisenlaisia. Miksi sitten silloin neljä miljardia vuotta sitten maapallolla ei ollut eikä voinutkaan olla selluloosamolekyylejä eikä ilmeisesti myöskään sellaisia joidenkin hiiliatomien ohimeneviä, mutta objektiivisia ja lainalai-sia piirteitä, jotka nyt seuraavat nimenomaan siitä, että atomit ovat selluloosamole-kyylin osina? Tarkasti ottaen nämä ominaisuudet periaatteessa taisivat olla jo silloin-kin epäolennaisina mahdollisuuksina (jotka eivät toteudu) olemassa, mutta ne eivät olleet silloin lainalaisia, tietyssä kokonaisuudessa yleisiä (aina ilmeneviä), olennaisia (sen kokonaisuuden kehitykselle) ja välttämättömiä.
.
Sellumolekyylin osana atomilla on ikäänkuin enemmän lainalaisia ominaisuuksia kuin vapaana avaruudessa, eivätkä kaikki nämä lait ole fysikaalisia, vaikkakaan niitä ei ole olemassa ilman fysikaalisen tason olemassaoloa. Ne eivät ole myöskään mitään ”Herran henkeä”, vaan objektiivisia, tajunnastamme ja teorioistamme riippumattomia ilmiöitä.
.
Olemukseltaan ne ovat vuorovaikuttavien objektien kuvautumista toistensa muodolli- sissa ominaisuuksissa, heijastusta, informaatiota sen kirjaimellisessa merkityksessä, ”sisäänmuovautumista”. Se on objektiivista: esimerkiksi biologisen liikemuodon ole-massaolo mahdollistaa luultavasti tuhansia kertoja suuremman kemiallisten yhdistei- den määrän olemassaolon Maan olosuhteissa kuin mitä ilman solua ja biologisia lakeja olisi mahdollista. Objektiivisina informatiiviset prosessit ovat periaatteessa empiirisesti testattavissa, kuten fysikaalisetkin.
.
Vaikuttaa siltä kuin emergenssissä ei lopulta pohjimmiltaan olisi sittenkään kysy-mys kuvauksista, vaan siitä, että luonnonlait evoluoituvat, kehittyvät: ”alempi” taso toimii ikäänkuin kasvualustana ”ylemmän” tason ilmiöille omaten näihin marginaali-sia vaikutuksia, jotka voivat olla suuriakin, mutta jotka eivät ilmennä niiden kehitysla-keja lisääntyvän informaatiopitoisuuden, heijastusmuotojen monimutkaistumisen suuntaan. Vaikka integroiminen ”syvemmältä” kuvaustasolta ”pinnallisemmalle” vä-hentää kuvauksen informaatiota,niin kehityksessä uudenlaisten lainalaisten kokonai- suuksien kuten solun ilmaantuminen lisää suunnattomasti itse luonnossa objektiivi-sesti esiintyviä informaatioprosesseja. Enqvistin terminologiassa tämä informaatio kuuluu ilmeisesti kategorian reunaehdot piiriin.
.

Reunaehdoilla olisi siis sitä terminologiaa käytettäessä oletettava olevan itsenäinen kehitysmahdollisuus. Kuvauksien informaatiotarve bitteinä on sitten hieman eri asia, se on tämän saman asian eräs yhteiskunnallisesti välittynyt muoto. Ilmiöt ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa niin osista kokonaisuuteen kuin päinvastoinkin, kokonaisuudesta osiin.

Kyse ei ole vain siitä, mitä kaikkea lainalaisesti on olemassa, vaan myös siitä, mikä taso on mihinkin ominaisuuksiin nähden määräävä. Tässä molekyyliesimerkissä se on ilmeisimmin solutaso, jossakin yhteiskuntatieteellisessä esimerkissä puolestaan esimerkiksi kielipohjaisen kulttuurin taso.

Jos ei ole emergentti materialismi vailla filosofisia ongelmakysymyksiä, ei sitä ole taatusti reduktionismikaan.
.
Reduktionismin perusmuoto ei ymmärtääkseni ole fysikalismi, vaan biologismi. Vaik-ka kaikki biologinen edelleen muka redusoituisikin fysikaaliseen, emme koskaan voisi sellaista reduktiota tiedoissamme suorittaa, jos johdonmukaisia reduktionisteja olisimme, koska logiikkamme ja matematiikkamme ja sitä tietä fysiikkammekin viime kädessä olisivat muka ainakin joiltain osin perinnöllisten psyykkisten mallien proses-sointia, ja sitä etäämpänä todellisuudesta, mitä kauempana ruokapöydän ym. välittö- män kokemuksen maailmasta älyllinen aktiivisuutemme liikkuu. Sen opin mukaan kvanttikosmologiakin olisi, edelleen jos loogisia oltaisiin, humpuukia… Vai voitaisiinko reduktiossa ikäänkuin oikaista biologisen tason ohi?
.
Erittäin mielenkiintoista olisikin kuulla, miten Enqvist tämän reduktionismin perusris-tiriidan ratkaisee.Ja mitä hänen maailmankatsomuksensa mukaan perimmiltään ovat logiikka ja matematiikka, mistä johtuu niiden operaatioiden ennustuskyky fysikaalisten ilmiöiden maailmassa?
.
Kirjoittaja on diplomi-insinööri ja tutkija Lappenrannan teknillisen korkeakoulun Konetekniikan osastolla. ”

Kielellinen kusetus EI KUULU "tieteelliseen menetelmään", teorianmuodos-tuksen periaateisiin! Ihan päin vastoin: tehtävä on kammta kaäsitteellinen ja kielellinen KUSETUS POIS!