https://www.pirkanblogit.fi/2020/risto-koivula/putkinen-mannerheim-aloitti-suomen-sisallissodan/


Noin se on. Mannerheim oli suorittanut 25.1. 1918 keskusvaltamielisen sotilasvallan- kaappauksen Suomen johdossa ja oli heilunut jo useamman päivän sotatoimissa aluksi vähäisiä jäljellä olevia venäläisiä joukkoja vastaan, kun Punaiset julistivat vastavedoksi työväenvallankumouksen 28.1. 1918.

Venäläiset olivat kotiuttaneet sotaväkeä syyskuusta 1917 alken 20000:n kuukausi-vauhtia. Sitä oli enimmillään ollut noin 120000. Mannerheimin tarkoitus ei ollut ajaa loppuja venäläisiä heidän kotimaahansa vaan päin vastoin estää heitä pääsemästä sinne – ja tappaa heidät. Mannerheimin väitti muka ”Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen”. Kyseessä oli mahdollisesti jonkinlainen ”diplomityö” saksalaisille.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jussina/suomi-aloitti-vapaussodan-venajaa-vastaan-27-1-1918/

Suomi aloitti Vapaussodan Venäjää vastaan 27.1.1918


Alkutilanne

Suomi oli julistautunut itsenäiseksi 6.12.1917, mutta Venäjä ei vetänyt miehitysjouk-kojaan Suomesta, sillä niitä oli tarkoitus käyttää Suomessa Venäjän yllyttämän ja Venäjän aseistaman aseellisen kapinan tukemiseen. Siis punaisten kapinan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan.

Suomen Eduskunta ja laillinen hallitus perustivat Suomelle Armeijan 25.1.1918 ja määräsivät sille Armeijalle Ylipäällikön kenraali Mannerheimin.

[i]

Päätös aloittaa venäläisten riisuminen aseista

Mannerheim halusi hallituksen suostumuksella perustaa Etelä-Pohjanmaalle tuki- alueen, jossa kootaan ja harjoitetaan joukkoja Suomen vapauttamiseksi Venäjän miehitysjoukoista. Oli tiedustelutietoja siitä, että oli tulossa lisää venäläisiä joukkoja Pojanmaalle. ”Jos venäläiset toteuttaisivat päätöksensä ja lähettäisivät lisäjoukkoja tehdäkseen tyhjäksi sen, mitä olimme saaneet aikaan, eli, kuten he itse sanoivat, »palauttaakseen Vaasaan järjestyksen», meillä ei ennen pitkää olisi edes lähtökohtaa, mistä käsin toimia.”[ii]

”Tänä tammikuun 25. päivän iltana tein kohtalokkaan päätökseni ryhtyä toimintaan, ennen kuin vastustaja ehättäisi edelle, ja lähetin vastaavat käskyt. Suojeluskuntalais- ten oli tammikuun 28. päivän vastaisena yönä yllätettävä ja riisuttava aseista Etelä-Pohjanmaan varuskunnat.”[iii]

Vapaussodan ensimmäiset viralliset laukaukset

Karjalassa suojeluskuntajoukot, jotka oli määrätty Suomen Armeijan joukoiksi, olivat jo aiemmin joutuneet ottamaan yhteen Venäjän joukkojen kanssa, mutta se oli ollut tilanteen pakosta, eikä ylijohdon käskystä. Siksi katson vasta Ylipäällikön käskyn seurauksena tapahtuneet ensimmäiset laukaukset sodan alkulaukauksiksi.

”Etelä-Pohjanmaan suomalaiselle alueelle sijoitettujen venäläisten aseistariisumista johti kenraalimajuri Paul von Gerich. Lauantaina, 26:na, matkusti hän Vaasasta Ylis-taroon järjestäen valtauksen siellä, ja jatkoi sitten matkaa Lapualle henkilökohtaisesti johtaakseen Lapuan ja Seinäjoen valtauksia.

Etelä-Pohjanmaan suomalaisilla suojeluskunnilla oli valtausta aloitettaessa yhteensä noin 850 kivääriä ja kolme konekivääriä.Venäläisillä oli 1700 kivääriä ja parikymmen-tä konekivääriä. Edelliset olivat etupäässä maanviljelijöitä, joiden useimpain sotataito supistui muutaman illan hätäiseen harjoitteluun,parhaiksi osasivat he kiväärin ladata; jälkimäiset olivat – tai ainakin olivat olevinaan – säännöllisesti harjoitettuja joukko-osastoja, sodassa karaistuja ja hyvin aseistettuja. Tältä näkökulmalta arvostellen oli siis edessäoleva ottelu kaikkea muuta kuin tasaväkinen.

Mutta toisekseen: tasankojen miehet olivat päättäneet voittaa, vaikka hampain iskey-tyä ryssän kurkkuun, jos muuta asetta ei osu käteen. He iskivät kotiensa ja kamaran-sa, vapautensa ja maansa puolesta. Heillä oli innokkeena vuosisatoja hautunut viha, ja sitä paitsi heillä oli käsissään aloite. Yllättää vastustaja, se oli alkavan taistelun ja voiton tärkein edellytys.”[iv]

”Tammik. 27:nä, klo 7 illalla, kajahtivat Vapaussodan ensimmäiset laukaukset Etelä-Pohjanmaalla. Ne ilmoittivat Laihian valtauksen alkaneeksi.”[v]

Tämän ensimmäisen kahakan omat tappiot olivat viisi suojeluskuntalaista kaatuneina. [vi]

Odotusta kärsimättömän jännittyneenä

”Olimme todella hyppäämässä tuntemattomaan, mutta päättäväisyyttä ei puuttunut, sen olin nähnyt koko Suomessa oloni ajan. Ja yrityksen onnistuminen perustui juuri päättäväisyyteen ja nopeuteen.Jos suojeluskunnat epäröisivät ja menettäisivät aikaa, niin eri varuskunnat ehtisivät kokoontua yhteiseen puolustukseen ja liittyä punakaar-teihin, jolloin mahdollisuutemme saada ne riisutuksi aseista olisivat minimaaliset. Kärsimättömän jännittyneenä odotin siis Ylihärmässä ilmoituksia.

Jo yön aikana saapui hyviä tietoja, ja aamupäivällä 28. tammikuuta oli ilmeistä, että alkumenestys riitti varmistamaan tukialueen tuleville sotatoimille. Suurimmat varus-kunnat, Vaasan, Seinäjoen ja Lapuan oli riisuttu aseista. Ennen toiminnan aloitta-mista oli puhelinyhteydet katkaistu. Sen jälkeen olivat suojeluskuntarivistöt – joissa vain kärkimiehillä oli kivääri – käyneet majoituspaikkojen kimppuun pimeän turvin, luottaen siihen vaikutukseen,jonka epäselvästi häämöttävät joukot tekisivät unenpöp-peröisiin venäläisiin.Päivän mittaan riisuttiin aseista yhä useampia varuskuntia.Missä toiminta oli viivästynyt,syntyi kuten oli odotettavissa todellisia taisteluita. Neljässä päi-vässä oli koko Etelä-Pohjanmaa vapautettu; 5000 venäläistä oli pakotettu luovutta-maan aseensa, 8 000 kivääriä ja 34 konekivääriä saatu,minkä lisäksi tuli vielä 37 tyk-kiä, joukko kranaatinheittimiä ja melkoiset mää- rät varusteita ja ampumatarvikkeita. Sanoma aseistariisumisesta levisi kulovalkea- na maakunnassa, eikä innostuksella ollut rajoja – ase kädessä tai aseetta halusi joka mies ja nuorukainen olla mukana! Suojeluskuntain miesvahvuus lisääntyi päivä päivältä, ja vallatut aseet tulivat hyvään tarpeeseen.Ei ollut luottamukseni noihin sisukkaisiin,isänmaallisiin miehiin ollut turha.

Nyt oli ennen kaikkea varmistettava tukialueemme etelästä tulevia hyökkäyksiä vas-taan ja turvattava Haapamäen kautta itään kulkevat rautatieyhteydet. Tammikuun 29. päivän vastaisena yönä rata räjäytettiin Haapamäen aseman eteläpuolelta. 31. päivänä varmistus työnnettiin 25 km etelään, Vilppulan kapeikkoon. Tämä tapahtui-kin kreivin aikaan, sillä vain kahta päivää myöhemmin puhkesivat tällä kaistalla ankarat taistelut.” [vii]

Ryssien vastahyökkäys

”Vaarallisin hyökkäys suunnattiin kuten sanottu juuri rintaman takana olevaa Haapa- mäen rautatiesolmua kohden,jonka menetys olisi merkinnyt valkoisen rintaman kat-keamista kahteen osaan. Hyökkäystä johti eversti Svetshnikov (106.venäläisen jalka-väkidivisioonan komentaja), joka oli nimitetty ”Länsi-Suomen armeijan” komentajaksi. ” [viii]

Vapaussodan rauhansopimus

Vapaussodan rauhansopimus solmittiin Suomen ja Venäjän välillä pitkien ja vaikei- den rauhanneuvottelujen jälkeen Tartossa 14.10.1920. Se rauhansopimus on oike- astaan Suomen syntymätodistus, sillä siinä sovittiin yksityiskohtaisesti mm. Suomen ja Venäjän välisestä rajasta. ”

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/10/suomen-ja-nl-n-tartton-rauhaa-ei-tehty-mistaan-vapaussodasta-vaan-suomen-tynkaeduskunta-oli-julistanut-venajalle-sodan-15-5-1918

RK:

Suomen ja NL:n Tartton rauhaa ei tehty mistään ”vapaussodasta”, vaan Suomen tynkäeduskunta oli julistanut Venäjälle sodan 15.5.1918

Viimeinen punainen taisteluosasto oli antautunut 14.5.1918 eli yhtä päivää aikaisemmin.

Suomen äärioikeisto pyrki tekemään Suomesta 1917 Venäjän maakunnan Kerens-kin vallan alla ”hajotuttamalla” NAAPURIVALTION SOTILASDIKTAATTORILLA oman ylimmän vallan haltijan Eduskunnan. Hyvä kun Kerenski sentään tiesi, mitä sellainen ”vaalit” on, kun hän oli itsekin ollut ehdokkaana Tsaarin neuvoa antavan Duuman vaaleissa 1912 omassa ja Leninin kotikaupungissaan Simbirskissä (Ulja-novsk), ja tullut valituksikin perustamansa ”Sosialistipuolueen” ehdokkaana hänen äänestäjiensä suuren osan epäilemättä luullessa äänestävänsä Leninin puoluetta…

Suomi oli Wienin kongressin rauhan mukaan RIIPPUMATON VALTIO SIITÄ ALKA-EN, KUN TSAARIN HALLITSIJAHUONE LAKKASI OLEMASTA VALLASSA. Suo-men rajatkin oli määrätty Wienin kongressissa, joskin tsaari teki niihin tarkistuksen itään päin (suomenkielisen Karjalan liittäminen Suomen suuriruhtinaskuntaan.

Jos Punaiset ja valkoiset kaartit olisivat tuolloin yhdessä tiedottaneet Kerenskille it-senäisyyden olevan voimassa ja että sitä puolustetaan (kuten esimerkiksi Stalin vih-jaisi, mutta ei voinut sanoa suoraan, kun bolshevikitkin tukivat vielä tuolloin Kerens-kin hallitusta Valkoisten, Kornilovin ym., kapinaa vastaan, sisällissota olisi voinut olla vältettävissä. On kuitenkin huomattava,että kaikissa muissa Euroopan maissa paitsi läntisissä naapurivaltioissamme oli tuolloin sisällissota.

Se, että Kerenski lähti pelleilemään Suomen kysymyksessä oli viimeisiä ja ratkaise-via nauloja hänen poliittiseen ruumisarkkuunsa. Eserrien johtama Ukrainan Keskus-rada esimerkiksi lähti omille teilleen.

Suomen eduskunta saattoi sodan julistaessaan tietysti minkään estämättä ”Tulkita olleensa sodassa” jo olleensa sodassa pitempään.Olihan ylipäällikkö Mannerheim väittänyt omille, erityisesti maalaisliittolaisille kaarteille muka ”Neuvosto-Venäjän hyö-känneen Suomeen”, kun hän itse hyökkäsi venäläisissä varuskunnissa vielä jäljellä olevaa väkeä vastaan, joka ei ollut NL:n hallituksen komennossa (eikä tätä ennen myöskään punakaartien,joihin monien venäläisten oli nyt henkensäkin säilyttääkseen liityttävä).Tuollainen tulkinta on pantu mm.kenraali A.F.Airon suuhun. Toki hän on voinut sellaista puhuakin vaikka ei tunnetusti ollut puhelias, eikä kirjoittanut muistelmiakaan.

Tuo tulkinta ei kuitenkaan ole oikea diplomaattiselta (de jure) eikä faktuaaliselta kan- nalta (de fakto):sotaa ei ollut julistettu eikä esimerkiksi aluevaatimuksia vielä esitetty suuntaan eikä toiseen (jos sellaisia ei esitetä, ei yleensä kannata julistaa sotaa, vaikka jossakin vaikka ilmassa tai merellä tapella rymisteltäisiinkin).

Venäjän hallitus oli kahteenkin otteeseen yrittänyt lähettää edustajansa myös val-koisten puolelle (mahdollisesti myös sovittelutarkoituksessa),mutta nämä vangitsivat lähettiläs eversti Nikolai Kovankon (joka oli ollut Viaporin viimeinen venäläinen komendantti) ja torjuivat myös seuraajan minkä jälkeen Suomi kohta julistikin sodan.

Neuvosto-Venäjän armeijan joukkoja ei ollut eikä varsinkaan sotinut Suomessa.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/07/neuvosto-venajan-armeija-ei-tapellut-suomen-sisallissodassa

… ”


JP:

[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; Osa I; 1921; sivu 1

[ii] G. Mannerheim – Muistelmat; Osa I; 1951; sivu 259

[iii] G. Mannerheim – Muistelmat; Osa I; 1951; sivu 260

[iv] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; Osa II; 1922; sivu 183

[v] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; Osa II; ; 1922; sivu 184

[vi] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; Osa II; ; 1922; sivu 186

[vii] G. Mannerheim – Muistelmat; Osa I; 1951; sivut 264-265

[viii] G. Mannerheim – Muistelmat; Osa I; 1951; sivu 269 ”