Pannan talteen vastaisa käsittelyä ja kommentteja varten.

http://antifasistit.blogspot.com/2009/01/virolainen-fasismi-suomessa.html

Virolainen fasismi Suomessa

Fasismi nousee aina suuren epäuskon siivittämänä. Näkemäänsä ei usko todeksi. Kun toimittaja Imbi Pajun dokumenttielokuva ”Torjutut muistot” ilmestyi, tekijä ei edes salannut teoksen perustuvan sellaisen henkilön muistelmiin, joka ei muista mitään. Journalismi perustuu uskottaviin lähteisiin.En usko,että Imbi Paju olisi toimittajana niin ammattitaidoton,ettei hän tätä ymmärtäisi.Päinvastoin. Hän tietää, että propagandalle muistin menettäminen antaa loistavan lähdön. Olisin kuvitellut, että kriitikot olisivat kiinnittäneet huomiota dokumentiksi mainostetun teoksen läh- teisiin, mutta ei. Päinvastoin. Teoksen totuusarvoa ei kyseenalaistanut kukaan. Kun dokumentti sai myöhemmin kirjan muodon,sen esipuheessa suomalainen noitatoh-tori, psykoanalyytikko Mikael Enckell kehui teosta psykoanalyyttiseksi tutkielmaksi Neuvostoliiton kauhuihin. Ruotsissa kirja haluttiin osaksi kouluopetusta. Humpuuki oli noussut potenssiin kymmenen. Kukaan ei kutsu Imbi Pajua huijariksi. Hänestä on tullut jonkin sortin totalitarismin asiantuntija Suomessa. Siihen riittää pelkkä virolainen syntyperä.

Virolaissyntyinen Iivi Anna Masso hyödyntää tätä samaa. Tiedenaisen kaavussa hän kauhistelee Uudessa Suomessa, miten Viroa voidaan syyttää apartheidista, kun maa on hyväksytty EU:n jäseneksi.Erikoista,ettei yhteiskuntatieteilijä näe mitään kummallista Viron ihmisoikeustilanteessa. Häntä kiinnostaa vain Neuvostoliiton kauhut. Ne myyvät Suomessa.

Tähän kultasuoneen iski kolmas virolaisen syntyperänsä ansiosta Suomessa luontai-sesti totalitarismin asiantuntijaksi korotettu henkilö,kirjailija Sofi Oksanen. Oksanen ei salannut YLE:n haastattelussa,että dokumentaatio hänen kirjansa kauhuista puut- tuu.Aikanaan,kun suomalainen kirjailija Inkeri Kilpinen teki näytelmän inkeriläisten karkotuksista, hän tunnusti rehellisesti, ettei löytänyt kirjallista tai valokuvallista lähdettä inkeriläisten elämästä Siperiassa.Niinpä hän lainasi kohtaukset Aleksandr Solženitzynin ”Vankileirien saaristosta”. Oksaselta tällaista rehellisyyttä ei kannata edes edellyttää. Kun puitteet lainataan miesnobelistilta, ei siinä huonoa lainata. Virolaisilla huijarinaisten kolmikolla menee Suomessa lujaa. Että Pekka Tarkka menikin vielä vanhoilla päivillään erehtymään näin pahasti.
Virolaisten Neuvostoliiton demonisoijien menestyksen taustalla lienee paljon suu-rempi kuvio. Se on niin sanottu "suomalainen Lebensraum". Suomalais-virolai-sella yhteistyöllä rakennetaan fiktiivistä venäläisvapaata Viroa osana Suur-Suomi-aatetta. Virolainen naiskolmikko Suomessa pitää huolta siitä, ettei keskustella tämän päivän asioista vaan keskustellaan menneisyydestä.
Samanaikaisesti suomalainen media Virossa tukee heitä. Helsingin Sanomien toimit-taja Kai Juvakka on entinen perustuslaillinen, nykyisin kaiketi perussuomalainen, patologinen Neuvostoliiton vihaaja.Hänen huippuhetkensä koitti, kun hän pääsi uutisoimaan Max Jakobsonin komission loppuraporttia pari viikkoa sitten. Jakob-sonin varjossa hän sai toteuttaa omaa unelmaansa samaistaa Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa. Virolaiset SS-upseerit ovat Juvakalle vapaustaistelijoita. Juvakan vaimo on Viron ulkoministeriön korkea-arvoinen virkamies. Suur-Suomi-maailmassa se kuuluu asiaan eikä suinkaan tee toimittajasta jääviä. 

Kummoisempi toimittaja ei ole toinenkaan hesarilainen, Kaja Kunnas. Hän on virolaisen Nato-upseerin vaimo, omaa sekä Viron että Suomen passin, varsin oivalli-nen yhdistelmä fenno-ugrismin edistäjälle EU:ssa. Kunnaksen ammattitaidosta toi-mittajana kertoo se, että hän piti Amnesty Internationalin kriittistä raporttia Viron venäläisen vähemmistön tilasta panetteluna.Kunnas on Viron hallitukselle yhtä kiltti ja uskollinen kuin Eva Braun. Juvakka ja Kunnas molemmat hokevat teksteissään Viron neuvostomiehityksestä syyllistyen siten kiihotukseen kansanryhmää vastaan. 

Juvakasta ja Kunnaksesta ei ole taustojensa ja perhesuhteidensa takia virolaisen tai suomalaisen politiikan arvostelijaksi. Suomalaista Lebensraumia levitetään Virossa ennen kaikkea apartheidin linnoituksesta Suomen suurlähetystöstä Tallinnassa. Venäläisiä marginalisoidaan suomalais-virolaisen poliittisen yhteistyön avulla, joka perustuu virallisen Suomen fiktiiviseen kuvaan Virosta venäläisvapaana vyöhykkee-nä. Toimittajina esiintyvät propagandistit ovat olleet tämän fiktion todelliset luojat.
Leena Hietanen
Lähettänyt Suomen antifasistinen komitea SAFKA 24th January 2009

 

”Kansanviholliset” ja ”porvarinationalistit” teljettiin pahamaineiseen neuvostovanki-laan, joka avautui yleisölle kolmen vuoden tauon jälkeen. Viro haluaa, että maailma muistaa kommunismin ja natsismin uhreja samaan tapaan.

Tallinna

Tallinnan pohjoisrannalla jyhkeänä kohoavan linnoitusvankilan Patarein rautaportti on pitkän tauon jälkeen auki. Tämän portin kautta on kulkenut kymmeniätuhansia vankeja, ja vankila on täynnä hurjia tarinoita.

Tunnelma on aavemainen.

Vankilan ulkoilupihalla on riveissä noin viidentoista neliön betonikoppeja, joissa van-git saivat ulkoilla 15–30 minuuttia päivässä. Raikasta ilmaa sai hengittää, jos koppi ei täyttynyt tupakansavusta. Lattiana on kasvittomaksi tallattu maa, kattona häkki.

Ylhäältä kuuluu lähenevien askelten kaiku, kuin vartijan askeleet.

Vankien ulkoilusellien vieressä on koirankoppien rivi. Legendan mukaan Patareissa teloitettuja paloiteltiin koirien ruuaksi, ja annettiin kalkkikiven syövyttää luita. Monien todellinen hautapaikka ei ole tiedossa.

”Tilat ovat suunnilleen samanlaiset kuin Stalinin vainojen aikana”, sanoo tiedottaja Sergei Metlev Muistin instituutista. Metlev on ollut laatimassa Patarein uutta Kommunism on vangla -näyttelyä.

88accbc6f50440cf9237132996b105cf.jpg

Muistin instituutin tiedottaja Sergei Metlev vangin ulkoilutilassa Patareissa. (KUVA: Marko Mumm)

Muistin instituutti valmistelee Patarein linnoitukseen kansainvälistä kommunismin uhrien museota yhteistyössä Latvian, Liettuan, Puolan ja Saksan vastaavien tutki-muskeskusten kanssa. Nyt avattu näyttely kommunismista ja neuvostoaikaisesta vankilasta on hankkeen ensimmäinen vaihe. Itäsiipeen kaavailtu museo on myös myyntiehdoissa, kun Viron valtio etsii linnoitukselle omistajaa 4,5 miljoonan euron alkuhinnalla.

b11252db50ea40f9b77b48cc9edf7345.jpg

Selli oviluukun läpi katsottuna. (KUVA: Marko Mumm)


Tsaarin-Venäjän aikainen meripuolustuslinnoitus toimi vankilana 1920 – 2002, ja on rahan puutteen vuoksi jäänyt autenttisen näköiseksi neuvostovankilaksi. Linnoitus valmistui vuonna 1840.

Neuvostoliiton lipun väriset punakeltaiset opasteet ohjaavat sisään hämärästä oviaukosta. Näyttelyn viesti on selvä:

”Kaikkialla, missä on ollut kommunismihallinto, on vallinnut väkivalta ja terrori”, lukee opastaulun johdantotekstissä.

093a48a4df5144e9820f4d70407cb910.jpg

Patarein kommunismista kertovan näyttelyn viesti on selvä. (KUVA: Marko Mumm)


Sisällä on viileää ja vähän kosteaa. Oven vierestä saa ottaa viltin harteille. Kuluneet kiviportaat johtavat toiseen kerrokseen.

Sellin ovi on ruosteen peittämä. Myös seinää vasten nostettu sänky sekä lattiaan pultatut pöytä ja jakkara ruostuvat. Seinistä hilseilevät vihreä, keltainen ja ruskea maalikerrostuma.

bdc7ecb4458547e5a336b6e78ded867d.jpg

Selli Patareissa. (KUVA: Marko Mumm)


Vuonna 1947 tänne oli teljetty opettaja Ilse Elming.

”Henkilökohtainen vakaumukseni poikkeaa kommunistisesta maailmankuvasta ja Neuvostoliiton toteuttamasta politiikasta”, Elming on sanonut kuulustelupöytäkirjan mukaan.

Opettaja oli käyttänyt Viron itsenäisyyden aikaisia oppikirjoja koulussa. Hänet tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen neuvostovastaisesta propagandasta ja armahdettiin Stalinin kuoleman jälkeen 1955. Elmingin siluetti väreilee nyt valkealla lakanalla sellin nurkassa.

Samantapaisiin selleihin on talletettu poliittisten vankien kertomuksia eri elämän aloilta. Maanviljelijöitä, virkamiehiä ja liikemiehiä häpäistiin leimaavilla nimikkeillä, kuten ”kansanvihollinen”, ”luokkavihollinen”, ”porvarinationalisti”.

Patareissa on ollut kymmeniätuhansia poliittisia vankeja. Sinne päätyvät myös neuvostomiehitystä edeltäneen Viron oppositiojohtajan Jaan Tõnissonin jäljet. Ensimmäisen neuvostomiehityksen päätyttyä kesällä 1941 vankilasta löytyi enää Tõnissonin matkalaukku.

Karujen vankilatilojen ja yksittäisten ihmiskohtaloiden lisäksi näyttely esittelee kommunismia laajemmin.

Kommunismin mustan kirjan laatijoiden mukaan kommunismin uhrien määräksi on arvioitu noin 90 miljoonaa.Entisen Neuvostoliiton alueella heitä on noin 20 miljoonaa ja Itä-Euroopassa miljoona. "

HM: "Kommunismin musta kirja on Suomessa NATOn tilauksesta sepitettyä haistapaskantiedettä.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/07/helsingin-yliopisto-poisti-nakosalta-vuonna-2003-lakkauttamansa-agora-keskustelupalstan

"Kommunismin musta kirja" on laadittu "tieteellisesti"...

Professori Juha Sihvola kirjoitti 9.5.(2003):

"Mitä tulee erilaisten roistovaltioiden pahuuteen, kantani on suurin piirtein sama kuin brittiläisen filosofi-historioitsija Jonathan Gloverin näkemys teoksessa Ihmisyys (suom. 2003).

Ihmisuhrien absoluuttisessa määrässä historian pahimman roistovaltion tittelistä kisaavat Neuvostoliitto ja Maon Kiina, tapettujen omien kansalaisten suhteellisessa osuudessa voiton vie Pol Potin Kamputsea, mutta juutalaisten täydelliseen tuhoami- seen tähdänneen kansanmurhan systemaattisen toteuttamisen takia Hitlerin Saksa oli sittenkin kaikkien aikojen pahin roistovaltio. Yhdysvallat ei mielestäni kilpaile samassa sarjassa - vaikka eräät historian mustien piirteiden tutkijat ovat sellaistakin väittäneet."

Professori Sihvolan "tiedot" perustunevat "EU-direktiivin" asemaan ajettavana ole-vaan "Kommunismin mustaan kirjaan", vaikkei sitä mikään varsinaisesti tieteellinen elin ole "auktorisoinutkaan". Sen mukaan Neuvostoliitolla olisi "tunnollaan" lähinnä vuosilta 1918 - 1953 20 milj. "kommunismin uhria". (En väitä suinkaan, että sellaisia ei olisi lainkaan ollut, asiasta on kyllä neuvostoliittolaisten omiakin selvityksiä.) Sitä on arvosteltu mm. väestötilastojen sivuuttamisesta.

Tarkastellaanpa asiaa juuri niiden valossa hieman tarkemmin.Minä pystyn mielestäni aivan tarkalleen osoittamaan, miten "tutkijat" ovat "tieteellisesti" päätyneet kirjassaan esittämiinsä lukemiin.

Venäjällä/Neuvostoliitossa kaiken kaikkiaan mihin syyhyn tahansa kuolleiden kansa-laisten määrä 40 vuoden aikana vuodesta 1913 vuoteen 1953 oli 40/60x150 = 100 mlj edellyttäen, että keskimääräinen elinikä olisi ollut 60 vuotta. Tuosta ko. aikana kuolleiden määrästä tällä tarkkuudella tasan puolet eli 50 mlj.oli naisia ja toinen puoli miehiä, pojat ja vaarit mukaan lukien, joista kymmenisen miljoonaa oli ensimmäisen (ja siihen liittyneiden muiden sotien), ja lähestulkoon 20 miljoonaa toisen maailman- sodan uhreja.Sotien uhrien suuri enemmistö,myös kulkutautien,oli todellakin miehiä, ensisijassa sotilaita. Naisia myös tuomittiin kuolemaan tai pitkiin karkotuksiin vähän, ja pääasiassa henkirikoksista.

Se 50 - 30 = 20 mlj. erityistä "Kommunismin uhria" noiden sodissa kuolleiden lisäksi merkitsisi käytännössä, että kaikki miehet tuolloisessa Neuvostoliitossa olisivat kuol- leet väkivaltaisesti, joko sotien tai "kommunismin" uhreina! Se ei ole mitään "kaunis- telua eikä puolustelua", vaan pelkkää matematiikkaa. Vuodesta 1923 vuoteen 1938, ennen alueliitoksia, silloisen NL:n väestömäärä kasvoi n. 130 mlj:sta n. 170 mlj:an, eli n. 40 miljoonalla.

Miesten keskimääräinen elinikä oli tietysti huomattavasti matalampi kuin naisten, mutta laskut on tehtävä kuitenkin näin, koska miehiä ja naisia syntyi yhtä paljon tällä yhden-kahden merkitsevän numeron tarkkuudella laskettaessa. Jos laskussa käytet-täisiin miesten keskimääräistä elinikää, se tarkoittaisi, että heitä olisi syntynytkin vastaavassa suhteessa enemmän.

Venäläisessä, kaukaasialaisessa ja keskiaasialaisessa kulttuurissa naisilla ei ollut senkään vertaa tekemistä rintaman kanssa kuin suomalaisessa. Sitä vastoin miehet olivat pyssyikäisiä varsinkin partisaanisodankäynnissä noin kymmenvuotiaista yhdeksänkymmenvuotiaisiin.

Marsalkka Zhukovin muistelmien mukaan sisällissodassa 1918 - 1922 kuoli Puna- armeijan sotilaita 2.2 mlj., joista rintamaolosuhteissa leviävän pilkkukuumeen ja joi- denkin muiden tautien osuus oli suurempi kuin taisteluiden. Hävinneen puolen soti-lastappiot tapaavat olla vähän isommat kuin voittaneen, joten kansalaissodan 5 mlj. kuollutta koostui lähes kokonaisuudessaan sotilaista.

Jompaa kumpaa ei tilastoihin mahdu,joko miesten luonnollista kuolleisuutta tai "Mus- tan kirjan" "kommunismin uhreja", sillä tavoin "tieteellisesti" on "direktiivi" asetettu.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että nykyisen "emämaamme" Belgian kuninkaan Leopold II:n hallitessa Kongoa vv. 1890-1909 siellä katsotaan jopa 10 mlj:n ihmisen menettäneen henkensä puhdistuksissa ja pakkotyössä, ja väkiluvun vähentyneen neljännekseen Kongossa, ja siten puoleen koko "imperiumissa".

Entäpä sitten Kiina?

Usein Suomessa toisen maailmansodan ja siihen välittömästi liittyvien muiden rymi- nöiden lasketaan olleen noin 56 mlj., joista 20 milj. osui NL:n kohdalle. Jugoslavian ja Puolan suhteelliset menetykset olivat silti vielä suuremmat.

Kuitenkin esimerkiksi Suuren kirjakerhon maailmanhistorian mukaan, jonka alkupe-räisteos on norjalainen ja siis hyvin "läntinen", Kiinan ja Japanin välinen sota liitän-näiskonflikteineen vaati jopa 45 milj.:n ihmisen hengen, joista pääosa oli kiinalaisia. Pääosapuolet olivat toisaalta Tshiang Kai Shekin ns.kansalliset joukot liittolaisineen, joihin tuolloin kuuluivat myös Maon kommunistit,toisaalta Japani liittolaisineen, joihin kuuluivat mm. Mantshurian "valkoiset".

Saksalais-japanilaisen militarismin yhteisten uhrien määrä pelkästään II maailmansodassa liitännäiskonflikteineen oli siis n. 100 milj.

"Mustan kirjaan",joka löytää luokkaa 60 milj."kommunismin uhria" Kiinasta, tutkimatta sen tarkemmin II maailmansodan väestövaikutuksia, on ollut aikamoinen laskuvirhe "varaa" tehdä, tai kadonneita väestötilastoja löytyä, ilman että "Mustan kirjan tekijöitä silti voi "narauttaa" pelkällä matematiikalla...

Mutta sellaistakin kirjallisuutta tuohon kampanjaan liittyy, jonka tarkoitus on nimen- omaan saada "vasemmistolaiset" (mitä sillä sitten tarkoitetaankin,mutta sellaiset kui-tenkin kuten esimerkiksi minä) kaivamaan juuri "Musta kirja" esille "väärien tietojen kumoamiseksi":

http://www.freedomsnest.com/rummel_soviet.html

Ihmeelliset ovat sotapropagandan ja hölynpölyjournalismin tiet.

HM:Tässä on ihan oikea oivallus ja asia,mutta käytetty kaava on tarpeettoman yksin- kertainen (ja helposti korjattavissa) ottaen huomioon suuri väestäökasvu, ja käytetty keskimäärisen kuoliniän estimaatti korkenlainen, vaikka naisilla se tuota luokkaa ai-nakin olikin. Mutta miehet olivat erityisesti valkoisella puolen sisällissodassa kouluet-tuja aseisiin jo noin 11-vuotiaista alkaen, ja myös joutuivat taisteluihin ainakin niissä armeijoissa,jotka joutuivat "pussiin", kuten amiraali Koltshakin huijattu armeija.

Syntyneiden ja kuolleiden määrä noudattaa seuraavaa kaavaa, jotta kaikki syntyneet ja vain he joskus myös kuolisivat:

 

Kuolleiden määrä: K = I x M / E - D/2

 

Syntyneiden määrä S = I x M / E + D/2, jossa

 

I on ajanjakso (intervalli), tässä 20 (v.) (1918 - 1938, pyöristetty 2 numeroon)

E = keskimääräinen elinikä (kuolinikä), tässä 50 (v., koko aikana, oletus)

M = keskimääräinen väkiluku, usein (M1 + M2)/2, mutta voi vähän poiketakin, jossa

M1 = 140 mlj. = väkiluku ajanjakson alussa

M2 = 170 mlj. = väkiluku ajanjakson lopussa, ja

D = M2 – M1 = 30 milj. = ajanjakson väestönlisäys (tod. 36 mlj., väestönkasvun täytyy olla syntyneiden ja kuolleiden ero)

 

Otetaan:

 

M = 150 mlj, sillä väkiluku pysyi ensin useita vuosia tuossa "140 mlj.:ssa" (136) ja pamahti sitten Stalinin kauden alkaessa 1923 NOUSUUN (eikä laskuun...)...

K = 20 x 150 / 50 - 15 = 60 - 15 = 45 mlj (kuollutta)

S = 20 x 150 / 50 + 15 = 60 + 15 = 45 + 30 = 75 mlj. (syntynyttä)

 

Puolet kuolleista oli naisia, joiden voi olettaa hyvin harvoja lukuun ottamatta kuolleen luonnollisesti (vaikka sitten linnassakin...). Ja jokin osa,vaikka 5% eli 2.5 mlj oli myös laspia  (< 15 v.).

Näin ollen muka kaikki MIEHET, jotka kuolivat, olisivat kuolleet väkivaltaisesti: joko sotien tai "kommunismin" uhrina... "

(Tämä saattaa edelleen liittyä joihinkin yhteiskuntatieteiden pseudoteorioihin ja niiden "todistetamiseen" väärennetyllä "historiallisella materiaalilla", millä ei tässä ole syytä enempää spekuloida.)

NL:N SYNTYVYYS KUOLLEISUUS JA VÄESTÖNKASVU

Stalin.jpg

syntysvyys promillea/vuosi

kuolleisuus - " -

Väestönlisäys/vähenny


 

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/08/miten-maailman-paras-yliopisto-sepitti-ukrainan-jarjestetyn-nalanhadan

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/08/miten-halosen-ja-hautalan-tilastokeskus-sepitti-eu-lle-70-miljoona-tapettua-maon-uhria



MK: " ”Kommunismi on ideologiana vapauden ja ihmisyyden vastainen. Sen idea oli muuttaa ihminen uudenlaiseksi väkivaltaa käyttäen. Ei voi sanoa, että kommunismi oli aatteena ylevä, ja vain toteutus epäonnistui”, sanoo tiedottaja Metlev.

”On hyvä, että natsismin uhreja muistetaan. Kommunismin uhreja pitäisi muistaa samalla tavalla.” "

 

HM: "TODISTEET" VAAN OVAT SYVÄLTÄ HIEKKAISESTA WITUSTA JA TUHANTEEN KERTAAN KUMOTUT, MUTTA AINA NIITÄ JAUHETAAN KUIN LEIPÄMYLLYÄ (mikä se joillekuille onkin!)!

 

MK: "Suuremmissa selleissä puinen laveri ulottuu melkein ovelta ikkunaan. Laverille mahdutettiin nukkumaan jopa 30–60 vankia. Kun yksi kääntyi, kaikkien oli käännettävä kylkeä, vanki vuodelta 1948 on kuvannut.

Toisen neuvostomiehityksen alussa, vuonna 1945, vankeja oli Patareissa yli 3 600 eli kolme kertaa enemmän kuin mihin tilat oli suunniteltu.

 

b26c74cf620549b3b88cf76e502b7e32.jpg

Ahtaimpina aikoina kymmenet vangit nukkuivat kylki kyljessä laverilla. (KUVA: Marko Mumm)


Patarein vankilaa oli kyllä laajennettu kahdesti sen jälkeen, kun vastaitsenäistynyt Viro liki sata vuotta sitten oli muuttanut sen vankilaksi: kommunistien 1924 vallankumousyrityksen jälkeen ja uudestaan 1930-luvulla, kun oikeistolaisia syytettiin vallankumousyrityksestä.

Silti tilat muuttuivat ahtaiksi niin natsi-Saksan kuin Neuvostoliiton miehitysten aikana.

Kirjailija Jaan Kross oli vankilassa kummankin miehityksen aikana. Hän on muistel-missaan kuvannut hämmentävää vapautumistaan saksalaismiehityksen lopussa 1944.

Vartija oli ohjannut vangit teloitushuoneen ohi vankilamuurin ulkopuolelle tähtitaivaan alle ja sanonut: ”Pojat, nyt jokainen omaan suuntaan. Tämä paska oli nyt tässä!”

Patareissa kuvattujen vankien joukossa, toinen ylhäältä oikealla, on Viron entinen presidentti Konstantin Päts. (KUVA: Marko Mumm)


Vankilan lukuisat legendat eivät kerro onnistuneista pakoyrityksistä.

Linnaosiossa meren puoleiset seinät ovat noin kaksi metriä paksut. Muurin alla kulki-vat vartijat koirineen.Ikkunoita peitti vino raudoitus.Kerran kun naisvanki yritti kurkkia merta sen raoista, vartija ampui ikkunaan.

Pesutila oli entisen ampumaholvin kaarevassa huoneessa. Sen keskellä on yhä pitkä betonikaukalo, jonka äärellä eri sellien vangit saattoivat vaihtaa kuulumisia peseytymisen lomassa.

Vankilan pesutila oli entisessä ampumaholvissa, kertoo tiedottaja Sergei Metlev Muistin instituutista. (KUVA: Marko Mumm)


Vangit viestittivät toisilleen morseaakkosilla sellejä yhdistäviä putkia pitkin.

Pesutilan nurkassa on viisi vessapaikkaa, vaikka Patarei yhdistettiin Tallinnan vesi- ja viemäriverkostoon vasta 2000-luvun alussa, vuosi ennen vankilan sulkemista. Edeltäneinä vuosikymmeninä likavedet laskettiin mereen.

9d34e66b5460414585252d0e0c84c057.jpg

Kartta kertoo vankileirien sijainnin. (KUVA: Marko Mumm)


Patarein näyttely keskittyy pääasiassa Stalinin aikakauteen, mutta monet vankilan tavat pätivät neuvostokauden lopulle asti.

Esimerkiksi yksi keino saada vanki tunnustamaan oli eristää tämä kylmään selliin. Patareihin syyttömänä joutunut Toomas Ild kertoi HS:lle samankaltaisesta kokemuksestaan vuonna 1984.

Kierros vankilassa päättyy pohjakerroksessa tummanpunaiseen ikkunattomaan huoneeseen, jonka takaseinä on laudoitettu. Tänne tuodulle vangille sanottiin, että hänet tuodaan saunaan. Sen jälkeen hänelle luettiin nopeasti tuomio.

147ba3958540431989c7793efb69c724.jpg

Teloitushuone Patareissa. (KUVA: Marko Mumm)


Huoneeseen astuessa seinistä kajahtaa laukauksen ääni.

Viimeinen teloitus pantiin täällä täytäntöön vuonna 1991, kuukausi Viron Neuvostoliitosta itsenäistymisen jälkeen.

Viimeinen vanki lähti Patareista vasta vuonna 2002.

Kommunisminäyttely Patareissa Kalaranna 28 on avattu ti–su klo 10–18. Liput 5 euroa.  

f472203e331d469b90a9ff362c648b2e.jpg

Kommunismista kertova näyttely Patarein vankilassa on tehty neuvostoajan väreissä. (KUVA: Marko Mumm)

 

***

 

Vielä Auschwitsin vapauttamisen vuosipäivän johdosta on tarpeen kertoa jotain Kloogasta
Runsas viikko sitten 27.1. 2020 tuli täyteen 75 vuotta siitä, kun Puna-armeija valloitti Auschwitsin keskitysleirin ja vapautti siellä vielä olleet runsaat 7000 vankia. Asian ympärillä käytiin monenlaista keskustelua. Silloin todettiin, että tämä Auschwits oli ensimmäinen paikka, josta ulkomaailmalle alkoivat selvitä hitleriläisten tekemät kauheudet. Silloin jo tiesimme, että tämä ei ollut aivan totta, mutta emme tässä vaiheessa asiaan puuttuneet. Asia oli niin, että hitleriläiset ulkoistivat juutalaisten tuhoamistyötä myös Virolaisille. Viroon tuotiin junalla juutalaisia Saksan miehittämiltä alueilta. Heitä ammuttiin mm. Kalevi-Liivan hiekka-dyyneillä n. 50 km Tallinnasta itään. Yksi leiri, joka ei ollut tuhoamisleiri, sijaitsi Kloogassa n. 40 km Tallinnasta länteen. Puna-Armeija saapui 22.9.1944 Tallinnaan ja Kloogassa hitleriläiset hätääntyivät. Kloogassa oli silloin yli 2000 vankia ja hitleriläiset aloittivat heidän tuhoamistyön 19.9.2019 peittääkseen jälkensä. Puna-Armeijan saavuttua paikalle alkoivat jo silloin hitleriläisten hirmutyöt paljastua maailmalle. Heti tämän jälkeen saapuivat paikalle liittoutuneiden kirjeenvaihtajat, jotka alkoivat uutisoida asiasta maailmalle. kuitenkin vasta 4 kuukautta tämän jälkeen Auschwitsin vapauttamisen yhteydessä selvisi hirmutöiden todellinen laajuus.
Asiasta on kirjoittanut paljon mm. toimittaja Leena Hietanen. Laitan alle linkin yhteen häneen kirjoitukseensa. Se kannattaa katsoa. Kansan äänen järjestöjen toimesta teimme n. 10 vuotta sitten tutustumismatkan Kalevi-Liivalle ja Kloogaan. Tästä julkaisimme Kansan äänen keskiaukeamalla laajan kirjoituksen KÄ:n numerossa 5/2010. Laitan myös siihen alle linkin.
 

https://asiakas.kotisivukone.com/files/kansanaani.kotisivukone.com/kns5-10netti.pdf?fbclid=IwAR3tuBsjGKVPh767hLmIixPktZUHEhFADveK2I9ShjeU_rM9_qpXXAZcErU

IMG_3738.jpg

keskiviikko 12. syyskuuta 2007

Kloogan kauhut

Kloogalla avattiin syyskuun 1. päivänä 1994 muistomerkki Virossa tapettujen juutalaisten muistoksi. Viron juutalainen seurakunta julkaisi tapahtuman yhteydessä lehdykän, jossa kuvataan Kloogan keskitysleirin eloa ja tuhoa.
Kesäkuussa 1944 Kloogan keskitysleirissä oli säilyneiden rekisteritietojen mukaan 2186 ihmistä. Leirissä sijaitsivat puutyö- ja betoniverstaat. Leirillä kävivät työnjohtajina ja kirjanpitäjinä myös paikalliset asukkaat, minkä takia kuri leirillä ei ollut erityisen tiukka. Kloogassa oli korkeasti koulutettuja vankeja kuten Vilnan Filharmonikkojen kapellimestari Durmaschkin, Vilnan tuberkuloosisairaalan johtaja Potschter, kirjailija Bastomski, runoilija Rosental, historioitsija Kruck, kuuluisat lääkärit Salkinsohn, Pomeranz, Feldstein, Schwarz ja monet muut.
Saksalaiset johtivat leiriä, mutta vanginvalvojat olivat virolaisia. He eivät suhtautuneet vankeihin erityisen vihamielisesti. Kun vangit vietiin metsätöihin, vartijat lupasivat heidän vierailla paikallisissa taloissa, sillä monet paikalliset halusivat auttaa vankeja.
Syksyllä 1944 oli selvää, että saksalaisten päivät ovat luetut. He alkoivat likvidoida työleirejä. Myös Kloogan kohtalo oli päätetty. Vankien määrän huomioon ottaen heidän tuhoamisensa tavallisilla menetelmillä ei tullut kysymykseen.

Puupinoihin poltettavaksi


Puna-armeijan kolkutellessa Tallinnan portteja saksalaiset perääntyivät paniikissa. Kloogan keskitysleirissä noin 40 kilometrin päässä Tallinnasta he ryhtyivät kiireesti likvidoimaan leirin noin 2100 juutalaista. Virolaiset vartijat lähetettiin kotiin.
Leirille hankittiin suunnitelman mukaisesti tukkeja. Vankien tehtävänä oli latoa tukit pinoihin ja asettua makaamaan hirsien päälle, johon heidät ammuttaisiin. Seuraava vankiryhmä nostaisi uudet hirret ruumiiden päälle. Hirsikekoja tulisi neljä ja ne olisivat neljäkerroksisia. Myöhemmin ne valettaisiin bensiinillä ja sytytettäisiin palamaan. Tuhka levitettäisiin ympäriinsä. Ruumiiden hautaamiseksi ei ollut enää aikaa. Paikalle oli kutsuttu Sonderkommando I, joka oli tällaiseen työhön erikoistunut.
Aamulla 19.09.1944 vangit laitettiin riviin leirin alueelle. Heille kerrottiin, että leiri evakuoidaan. Vangit uskoivat aluksi tarinaan. Ensimmäisessä ryhmässä noin 300 vankia vietiin metsään ”valmistelemaan” evakuointia. Pian vangit kuitenkin ymmärsivät, mistä oli kysymys. Osa ryhtyi vastarintaan ja onnistui pakenemaan metsään. Saksalaisilla ei ollut enää aikaa takaa-ajoon. Saksalaisten onnistui saada väkivalloin enemmistö juutalaisista asettumaan pitkälleen tukkien päälle. Yhteensä kekoja tuli kolme, neljäs jäi puolikkaaksi.
Leirissä olleet vangit hermostuivat ammunnan kuullessaan. Kun saksalaiset tulivat hakemaan uutta ryhmää, leirissä syntyi paniikki. Vangit juoksivat leirissä sikin sokin pakopaikkaa etsien. Teloittajat oivalsivat, etteivät he onnistu toteuttamaan alkuperäistä suunnitelmaa. Suuri ryhmä juutalaisia vietiin puuparakkiin ja ammuttiin sinne. Ovet suljettiin ja parakki poltettiin ruumiiden ja osittain vielä elossa olevien vankien kanssa. Leiriin oli jäänyt vielä noin 800 vankia. Heidät ammuttiin tavattaessa paikan päälle. Yhteensä tapettuja oli noin 2000. Elossa säilyi 87 vankia. Yöllä 20.09.1944 saksalaiset pakenivat.

Pikkupojan muistot


Seuraavana aamuna kyläläiset ryhtyivät tutkimaan varovaisesti leiriä. Elu-lehdessä Ilmar Laherand kertoo ilman olleen täynnä raskasta, käristyneen rasvan hajua.
”Se oli heti jotenkin täysin erilainen haju kuin mikä nousee paistinpannulla palaneesta ruuasta. Myöhemmin selvisi, että se oli palaneen ihmislihan haju”, hän kertoo.
Uteliaisuus ajoi Laherannan Kloogan leirille.
”Olin käynyt leirillä useasti aikaisemminkin, sillä pikkupoikia kiinnostivat kaikki rautatieaseman ja leirin ympärillä tapahtuva. Nyt Soodajärven lähistöllä aukeni todella hirveä näkymä. Aukealla oli neljä puupinoa, noin puolentoista metrin korkuisia. Kaksi pinoista oli kokonaan palanut, yksi vain puolittain. Pinot vielä savusivat. Neljäs pino ei ollut syttynyt, vaikka sitäkin oli yritetty sytyttää”, Laherand kertoo.
”Ruumiit lepäsivät pinoissa niin, että ensin oli kerros puita ja sitten kerros ihmisiä. Joka puolella makasi myös niitä ihmisiä, jotka olivat yrittäneet paeta, mutta jotka oli ammuttu. Heitä oli siellä myös paljon, ehkä 50-60 kuollutta.”
”Satakunta metriä rautatieaseman suuntaan oli ollut yksi suuri puinen parakki. Se oli myös palanut maan tasalle. Hirret ja tuhka olivat sekoittuneet ihmisten luihin. Silmääni pisti, että palaneet pääkallot olivat jostain syystä yhdessä suuressa pyramidin kaltaisessa kasassa. Ilmeisesti ihmiset kerääntyivät ennen kuolemaa yhteen....”
”Kävin sitä murhapaikkaa vielä useasti katsomassa. Erittäin pelottavalta tuntui, että palaneiden raunioiden keskellä jouduin joka kerta silmätystin venäläisten sotilaiden kanssa. He sorkkivat tuhkaa. Ehkä he etsivät uhrien kultahampaita tai muita arvoesineitä. Se oli erityisen vastenmielistä.”
”Kummallista oli myös se, että niin puupinot kuin ruumiit jätettiin pitkäksi ajaksi vetelehtimään paikoilleen. Paikalla kävi kaikennäköisiä komiteoita ja muutakin kansaa. Vasta paljon myöhemmin paikalle tuotiin saksalaiset sotavangit, jotka kaivoivat haudat ja hautasivat ruumiit,” Laherand kertoo.

Stalin asialla


Eesti Ekpress-lehdessä virolainen kirjailija Uno Laht arvioi Kloogan leiri jääneen murhayön jälkeen pitkäksi aikaa nähtäville itsensä Stalinin toivomuksesta. Hän tekee johtopäätöksen kolmen johtajan sähkeiden kokoelmasta.
”Englannin pääministeri Sir Winston Churcill onnitteli Stalinia tärkeän satamakaupungin, Tallinnan, valloituksen johdosta. Hän pyysi samalla lupaa Moskovassa olevalle brittiläisen laivaston sotilasattasealle päästä tutkimaan saksalaisten ”akustista torpedoa”, joka oli ainoana räjähtämättömänä ”sikarina” jäänyt sotasaaliina Tallinnan satamaan. Ovela Uncle Joe lähetti kuitenkin ryhmän mukana läntisiä sotakirjeenvaihtajia... tunnistamaan hautaamattomia ruumiita. Kynäniekkojen joukossa oli esimerkiksi Mr Harrison-Salisbyry, tuleva New York Timesin Grand Old Man ja näytelmäkirjailija Lillian Hellman, joka oli USA:n suulähettiläs Harrimanin kulttuurineuvonantaja. Mukana oli Nobelin kirjallisuuspalkintoehdokas, englantilainen Graham Greene, kirjailija James Aldridge ja englantilainen historioitsija Alexander Werth. Ei siis ihme, että maailma muistaa Kloogan. He valmistelivat lukijakuntaansa vielä kauheampaa varten - aivan Euroopan sydämessä. On muistettava, että liittolaisilta kului vielä kahdeksan pitkää sotakuukautta ennen kuin ihmiskunta järkyttyneenä alkoi ymmärtää, mitä Buchenwald, Dachau ja Mauthausen merkitsivät. Ja todella, juuri Kloogalta syyskuun lopussa 1944 roihahti raivokkain fasismin vastainen propagandarynnäkkö. Itärintamalla alettiin vaatia kostoksi silmä silmästä....- Ilja Ehrenburgin kehotuksesta. Näin tiedostettiin XX-vuosisadan painajainen, joka nyt tunnetaan paremmin Holokaustina”, Uno Laht kirjoittaa.


Kommentit:

1.Kloogan leirin kurinpidon väljyyttä kuvaa Ilmar Laherannan kertomus siitä, miten hänen perheensä tutustui kahteen vankiin. Hänen kotonaan kävi säännöllisesti yksi 30-vuotias mies mukanaan 16-vuotias poika. Kielivaikeuksien takia kommunikointi vankien kanssa oli ollut vaikeaa. Vangit olivat puhuneet hiukan saksan kieltä, Laherannan perhe puolestaan venäjää. He onnistuivat saamaan selville, että mies oli kotoisin Riiasta ja ammatiltaan opettaja. Murhayön jälkeen mies oli ilmestynyt Laherannan kotiin. Hän oli selvinnyt hengissä, mutta 16-vuotias poika oli kuollut. Miesten nimiä Laherannan perhe ei koskaan saanut tietää.

2. Puna-armeija marssi Tallinnaan 22.09.1944, kaksi päivää Kloogan murhayön jälkeen. Viro oli vapautettu fasisteista.

3. Neuvostoaikana Kloogan leirille pystytettiin muistomerkki. Sen teksti on kuitenkin Viron itsenäisyyden aikana muutettu. Neuvostoaikana teksti kertoi tapetuista neuvostoliittolaisista, nyt se kertoo tapetuista juutalaisista. Virolaisten mielestä Neuvostoliitto ei halunnut puhua juutalaisista oman anti-semitisminsä takia. Uskottavampi selitys on leniniläinen kansallisuuspolitiikka ja internationalismi. Ne korostivat ihmisen identiteettiä suurempana kuin vain kansallisena, rodullisena tai uskonnollisena kysymyksenä.