https://outlook.office.com/owa/?realm=student.tut.fi&exsvurl=1&ll-cc=1033&modurl=0&path=/attachmentlightbox
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/tri-janne-saarikiven-hy-on-todistettava-ett-suomessa-puhuttiin
Akaa/Oka on ensimmäisten, koillisimpien ja karpaasimaisimpien vasarakirveiden kieltä, jotka tulivat suoraan idästä vesiä pitkin nykyisen Okan (Moskovan) vesistöalu- eilta. He toivat ehkä enemmän suurten kotieläinten paimennusta mukanaan ja laiva-teknologiaa kuin varsinaista maanviljelystä. Heidän heimoveljensä goljadit (Eastern Galin-dians) elivät siellä herroiksi aina vuoteen 1147 saakka,jolloin venäläinen ruhti-nas Juri Dolgoruki alisti heidän heimonsa Moskovan ruhtinaskunnalla. Osa alistui, osa lähti tutumman kilpailevan naapurisuurvallan Liettuan leipiin.
Hieman näiden Suomen ilmeisesti ensimmäisten indoeurooppalaisten jälkeen tuli etelästä toinen vasarakirves / nuorakeraamikkoryhmä, joka oli perehtynyt vielä pa- remmin maanviljelykseen, ja toivat mm. auran (= ilma, aurata = ilmata, Ralf-Peter Ritter 1993) tullessaan.Heiltä tuhon samaan sanaparveen tulevat samaa merkitsevät sanat aapa, aava ja aaja (oja?) < *akwja. He purivat kiinni turpeeseen pieninä ryhminä, ja kielikin hajaantui.
Minä väitän samoin perustein myös AHVENANMAAN alkuosan palautuvan niin suo- messa kuin ruotsissakin siihen samaan vasrakirvessanaan *akwa, josta Ahvenan-maassa esiintyy muoto *akwen(-),jolla on eri sukupääte (neutrin), tai se on adjektiivi. Siihen palaan myöhemmin.
https://journal.fi/sananjalka/article/download/86679/45427
file:///C:/Users/Huawei/Downloads/86679-Artikkelin%20teksti-131857-1-10-20191023.pdf
" Johan Schalin
Ahuen maa ja Alandh
Ensimmäinen kirjallisena säilynyt Ahvenanmaan nimeen liittyvä viittaus on latinankielinen Ahvenanmeren (Mare Aland) maininta n. vuodelta 1250. Myös ensimmäinen maininta maa-kunnasta on latinaksi (Alandia) asiakirjassa vuodelta 1281. Ensimmäinen esiintymä muinais-ruotsiksi (Alandh) on ajoitettu vuoteen 1376. Suomeksi nimi esiintyy 1500-luvun lopulla 1 Herra Martin maanlainkäännöksessä, missä öninga ’saaristolaiset’ käännetään Ölandilaiset eli ahuen maan miehett (Ojansuu 1920, 4–5; SSA, s.v. Ahvenanmaa; FSB, 43).
Kattavan katsauksen nimien etymologioinnin historiaan ovat omissa artikkeleissaan esittä-neet Sven Andersson (1964–65) ja Lars Huldén (1976). Peter Slotte saattaa nämä katsaukset ajan tasalle teoksessa Suomalainen paikannimikirja (SPNK, s.v. Ahvenanmaa). Tässä yhteydessä ei ole aihetta kerrata tutkimushistoriaa kuin pääkohdittain.
Vanhemmassa tutkimusperinteessä oli tapana varsin kritiikittömästi olettaa, kuten historiallis-ten esiintymienkin valossa oli päätelty,että nimi on aina tarkoittanut koko maakuntaa tai koko saaristoseutua. Useimmat tutkijat olettivat alkuun suomenkielisen nimen lainautuneen mui-naisruotsia vanhemmasta kielimuodosta, niin että pohjana oli jokin vesistöihin tai vesiaihee-seen muuten liittyvä *ahw-alkuinen (> å- vrt. latinan aqua ’vesi’ ja gootin ahva) johdettu tai johtamaton nominimuoto, jonka merkitys ei vielä olisi kaventunut muinaisskandinaavin merkitykseen ’(pieni) joki’.
Uusi käänne tapahtui, kun osoitettiin, että hallinnolliset maakunnat ylipäätään muodostuivat ja eräät niistä saivat land-loppuiset asutusnimet vasta niin myöhään, että etymologisesti å- / ahva-sukuisen alkuosan ei sovi olettaa enää merkinneen muuta kuin ’joki’.
Tämä taas ei sovi alkuunkaan maakuntaa tarkoittavaan jälkiosaan, koska tälle maakunnalle joet ovat kaikkea muuta kuin tunnusomaisia (Ståhl 1964, 12–13; Andersson 1964–65, 282). Tämän jälkeen on esitetty selityksiä, joissa sekä land- että maa-jälkiosille oletetaan ’maakun-taa’ vanhempi merkitys ’suuri saari’. Se, että nimi olisi alun perin tarkoittanut vain jotakin seudun pääsaarista, on siis oletuksena myöhäinen, ja vaikka se on huolellisesti perusteltu, on toki hyvä muistaa, ettei sille löydy tukea nimen kirjallisista esiintymistä.
Suomenkielisen nimen alkuperää ei ole yksiselitteisesti ratkaistu (SSA, s.v. Ahvenanmaa). Kun esiruotsalaista alkuperää on alettu pitää epätodennäköisenä, on ollut luonnollista yrittää selittää nimi omakielisistä aineksista tarkoittaen ahvenissa kannetusta verostaan tuttua saariseutua tai ahvenpyynnistään tunnettua yksittäistä saarta (Andersson 1964–65, 294–296; Huldén 1976, 223–224; SSA, s.v. Ahvenanmaa).
1 Teksti ajoitetaan nykyään 1577–1585 väliseen aikaan (Koivusalo 2007, 34). Sananjalka 50 (2008), s. 24–36.
Ahuen maa ja Alandh Johan Schalin 25
Nimen erillinen muodostuminen kahdella kielellä ei olisi ainutlaatuista. Esimerkkeinä Itäme-ren alueelta mainittakoon Hailuoto ~ Karlö, Hiidenmaa ~ Dagö ja Suursaari ~ Hogland. Edel-lyttäen että Ahvenanmaa on alunperin tarkoittanut saarta eikä maakuntaa, sen merkitys sopisi hyvin Saaristomeren muuhun vanhimpaan nimistöön, kuten Åvensor ← Ahven(a)saari sekä maa-loppuiset Luonnonmaa,Airismaa ym.ja Innamo ← Innamaa,sekä lukuisat muut Innamon kaltaiset ruotsiin lainatut mo-loppuiset esimerkit (Pitkänen 1986, 80–81). Genetiivimuodolle on rinnakkaistapauksia nimenomaan vanhimmassa nimistössä (Andersson 1964 – 65, 296).
Vuoden 1976 artikkelissaan Huldén ehdotti mahdollisuutena, että lainautumissuunta olisi pe-rinteiseen oletukseen nähden päinvastainen eli että pääsaaren kantaskandinaavisen nimen ori-ginaaliksi voisi sopia nykyisen kaltainen, ahvenenpyyntiin liittyvä suomalainen nimi (Huldén 1976). Tämä on jäänyt viimeiseksi vakavasti otettavaksi uudeksi avaukseksi tässä asiassa. Huldén ei kuitenkaan itse toimittamassaan suomenruotsalaista asutusnimistöä koskevassa kir-jassa vuodelta 2001 (FSB, 43 ja 53) enää asetu oman hypoteesinsa taakse, vaan ehdottaa epä-röiden uutta muunnelmaa vanhemmasta perusratkaisusta,jonka mukaan Alandh on ollut suuri ’saari’, jolla virtasi tunnusomainen ’pieni joki, luoma’. Huldén on sittemmin Hufvudstadsbla- detissa 23.1.2008 todennut, että suomenkielinen nimi voisi olla ”jähmettynyttä kantaskandi-naavia” 2, joskin hän mainitsee myös yhtä lailla mahdollisena oman vanhemman ideansa koskien päinvastaista lainautumissuuntaa.
Maininnan ansaitsee myös Albrecht Greulen hiljattain (2004, 75f.) julkaisema tulkinta, jonka mukaan nimen alkuosa molemmissa kielissä palautuisi germaaniseen n-johdokseen, kuten saksan Ehn ja Ehnheim (v.788 Ehinheim) < *ah(w)ina. Greule esittää tulkintaansa irrallisesti, viittaamatta ollenkaan tutkimushistoriaan.Hän ei mainitse edes Hugo Pippingin samankaltais- ta ehdotusta vuodelta 1917 (Ståhl 1964, 12; Andersson 1964 – 65, 280f.; Huldén 1976, 220), jota hän siis tietämättään replikoi.Pippingin/Greulen ehdotuksella on suuria heikkouksia: Mi- käli tämän kaltainen, nimen alkuosan muodostama n-johdos esiintyisi kantaskandinaavissa, siinä tulisi näkyä Vernerin lain mukainen asu **aƺwena-.
Saksankieliset nimet, joiden vartalossa on soinniton frikatiivi, viittaavat kantagermaania nuorempiin johdoksiin, eikä niistä siksi voine hakea tukea Ahvenanmaan nimen tulkintaan.
2 Ahvenanmaasta kirjoitettaessa on useamman kerran esitetty sana ahva (f.) ’(virtaava) vesi, joki’, ikään kuin se gootin lisäksi edustaisi myös saman etymologian kantaskandinaavista jatkajaa. Näin virheellisesti esim. Lars Huldén vuonna 2001 (FSB, 43) sekä Peter Slotte (SPNK,16). Muinaisruotsin ā (f.) on joka ta-pauksessa jo feminiinisukuisuutensa takia palautettava asuun *ahwu < *ahwō (f.). Tämä rekonstruktio on myös tarkka äännelaillinen vastine niin em. gootin sanalle kuin latinan sanalle aqua (fem.) ja siksi täysin odotuksen mukainen. Jää epäselväksi tarkoittaako Huldénin HBL:ssä lisäämä tavuviiva ”ahva-”, että hän on havainnut oman virheensä. Vielä kantaskandinaavissa muodostuneessa yhdyssanassa on näet säännön-mukaista, että feminiini *ahwu korvautuu pelkistetyllä asulla *ahwa- muodostaessaan yhdyssanan alkuosan.
Ahuen maa ja Alandh 26
Åland-nimen ongelmallinen nimeämisperuste
Ruotsalaisen Åland-nimen omakielistä alkuperää vastaan puhuu edelleen se, että vaikka alku- ja jälkiosa ovat erikseen läpinäkyvät, nimi on liitoksena hyvin hämärä ja vaikea sovittaa ruot-sinkieliseen nimistöperinteeseen, koska Itämeren karuilla saarilla ei virtaa ’joki’-nimen an-saitsevia vesistöjä. Ruotsin Lantmäterietin ylläpitämässä tietokannassa ”KartSök och ort-namn” ei löydy yhtään Åö-nimistä kohdetta ja muita Åland-nimisiä saaria on vain yksi, ni-mittäin n. 20 ha suuri Ålandet Norrtäljessä, jossa ei virtaa vesistöjä 3. Sinällään tuloksia tuot-tavilla hakusanoilla Jokimaa tai Jokisalo ei Maanmittauslaitoksen ”kansalaisen karttapaikas-sa” löydy saarten nimiä. Nimellä Jokisaari löytyy kaikkiaan 37 kohdetta, joista 12 on saaria. Näistä seitsemän saarta sijaitsee joissa ja viisi pientä järvissä, jälkimmäisistä useat jokien sui-den edustalla. Nimi Åholm jakautuu Ruotsissa aivan samalla tavalla. Ahvenanmaalla vesistöt ovat kooltaan korkeintaan ’luomia’, ’ojia’ tai ’puroja’ (ruotsiksi ström tai bäck eikä suinkaan å). Mitä vanhemmaksi nimen olettaa, sen ongelmallisemmaksi selitys käy, koska maan koho-amisen takia sopii olettaa, että nykyiselläänkin pienet luomat lienevät esihistoriallisena aika-na olleet vielä lyhyempiä (vrt.piirros FSB,50) ja – koska valuma-alueet ovat olleet pienempiä – ehkä myös valumiltaan mitättömämpiä. Tästä huolimatta peräti kolme Ahvenanmaalta me-reen laskevaa pientä puroa tai luomaa on varovasti haluttu ymmärtää nimeämisperusteen mu-kaisiksi ’joiksi’. Tutkijat ovat vuoron perään tyrmänneet toistensa ehdotukset juuri vesistöjen kokoon vedoten (Ståhl 1964, 13–14, jonka kumoaa Andersson 1964–65, 289–294, jonka ku-moaa Huldén 1976, 22). Perusteellisimmin Ahvenanmaan paikannimistöön monografiassaan perehtynyt Hellberg (1987, 233) hylkääkin, toisin kuin nyttemmin Huldén (FSB, 53), kaikki ’jokiin’ ja ’luomiin’ perustuvat ratkaisut epätodennäköisinä.
Ottaen huomioon edellä esitetyt ongelmat kysymykseen on tähän mennessä löydetty vain yksi siedettävä, suomenkielisestä versiosta riippumaton ratkaisu. Anderssonin (1964–65, 296 – 297, alunperin Matts Dreijerin ehdotusta myötäillen, vrt. Ståhl 1964, alaviite 29) mukaan alkuosa olisi ’soraharjua’ tarkoittava muinaisskandinaavin sana állmask. (tai ál fem.). Tällai-nen harjumuodostelma ulottuu Jomalassa Ingbystä Svibyhyn. Andersson olettaa muinaisruot-salaisen muodon *ālaland (alkuosa monikon genetiivissä), joka haplologian myötä varhain olisi muuttunut āland-muotoon. Andersson mainitsee myös toisen, kallioista muodostuvan harjanteen Jomalassa, joka siis maaperänsä puolesta ei ole oikea áll.
3 Saari sijaitsee syvänteen vieressä, ja sen nimi voi kuulua yhteen alaviitteessä nro 4 annettuun selitykseen.
Johan Schalin 27
Nämä harjanteet ovat samalla tavalla meriväylältä havaittavia maamerkkejä kuin Hammar-landin hammar- ’kivinen mäki,kallionkieleke,vuorennyppylä’ ja Lumparlandin lump- ’möyk- ky, paakku’ (Andersson 1964 – 65, 287). Tämä oivallinen ja innovatiivinen selitys ei ole saa-vuttanut laajaa hyväksyntää (se ohitetaan esim.Slotten tiiviissä katsauksessa SPNK,16), vaik- ka sen paremman puutteessa ehkä voisi hyväksyä vähiten ongelmallisena. Selitystä vastaan puhuu ennen kaikkea se,että alkuosa on kovin harvinainen.Vaikka Andersson (1964–65, 297) mainitsee Manne Erikssonin tutkimuksiin viitaten, että selitys saattaisi sopia peräti kuuteen hämärään Ål-alkuiseen uplantilaiseen pitäjän- tai kylännimeen, tätä alkuosaa ei käsitellä näin selitettynä tavallisimmissa ruotsinkielistä ja suomenruotsalaista paikannimistöä koskevissa apuneuvoissa ollenkaan,ja oletetun alkuosan kytkentä tunnettuihin appellatiiveihin on hämärä (Hellqvist 1980, Pamp 1988 ja FSO-LEX)4. Ruotsinkielisen nimen alkuperä jää siis olennaisesti avoimeksi.
Åland-nimi laina kantasuomesta?
Tässä tutkimustilanteessa on syytä vielä tarkastella Huldénin (1976, 222) huomiota siitä, että suomenkielinen alkuosa sopisi kantaskandinaaviseksi ajoitettuna lainaoriginaaliksi ruotsin-kieliselle alkuosalle. Hän on kuitenkin ohittanut etymologiaa koskevat korvautumis- ja ään-tiönmukausongelmat (umlaut) kokonaan siirtyessään suoraan suomenkielisestä asusta ahve-na(n)- kantaskandinaavin sisä- ja loppuheittosääntöihin. Todellisuudessa olisi ensin sovellet-tava korvautumissäännöt lainautumistapahtumaan ja sitten sisä- ja loppuheittosääntöjen rinnalla myös ääntiönmukaussäännöt, minkä yritän tehdä seuraavaksi.
Ensimmäinen ja viimeinen tavu alkuosassa ahvena- korvautuisi epäilemättä aivan vastaavilla foneemeilla tuloksena /ah-/ ja /-na/. Toisen tavun -ve- kohdalla on ongelma, jota Huldén ei ole käsitellyt. Kantasuomen /v/ olisi voinut olla akustisesti lähempänä kantaskandinaavin / /-foneemia kuin sen /w/-foneemia.
4 FSO-LEX (s.v. ÅL) mainitsee saaristolaisnimistössä mahdollisen merkityksen ’undervattensrev’ ja Hell-qvist 1980 (1939), s.v. ål- (5) ’strimma efter ryggen, lång fördjupning i älv’ < *anhlō-/*anhla- ~ kreikka ankýlē tai ~ sanskrit āli- < *ēl- ja Nielsen 1985, s.v. ål II ’smal vandrende; mørk stribe langs ryggen af dyr’ < *ēla < *ēlo. Kiitän Jorma Inkiä hänen huomiostaan siitä, että tämän merkityksen ’syvä (kiemurteleva?) uoma’ voisi rinnastaa myös nimeen Ålesund norjassa ja kenties Ålön Paraisilla. Esimerkiksi Wessman 1935, 395 antaa länsiskandinaavilaiseksi merkitykseksi Falk-Torpia seuraten myös ’dyb Rende i Elv, Sund eller Fjord; dyb Dal eller Indsænkning mellem Fjelde eller Højdestrækninger’. Ålön Paraisilla viittaa varhaissuomalaiseen lainaan, jossa alkuosa olisi ollut *ahl- (Pitkänen 1986, 342).
Edellyttäen, että Hellqvistin rekonstruktio *anhl- on oikea se olisi kantaskandinaavin eräässä kehitysvai-heessa esiintynyt *ahl-alkuisena (vrt. *fanhan > *fāha > fā ’saada’). Tällöin Ålön nimi voisi olla laina edestakaisin kantaskandinaavisesta muodosta, joka rinnastuu myös Ålesund nimeen. Myös Paraisten Ålön on ainakin nykyään erisuuntaisten salmien perukoilla. Näin oletetun nimen *ālaland selittäminen Saltvikin tienoon kapeiden syvien salmien valossa kaipaisi oman tutkimuksensa. Annettu rekonstruktio ei tietenkään tällöin selittäisi suomenkielistä nimeä.
28
Huldénin oletus kuitenkin pitää puoliaan, sillä suomen yhtymä -hv- ei olisi voinut korvautua foneemiyhtymällä **/-h -/, koska yhtymä ei esiintynyt kantaskandinaavissa, jolloin yhtymä /-hw-/ olisi ollut lähin 5.
Se, millä kantasuomen /e/-foneemi tarkalleen on saattanut korvautua, edellyttäisi laajaa kat-sausta kantaskandinaavin äänteenmuutoksiin, koska tavu sijaitsi kaikkein heikkopainoisim-massa asemassa ja sen vokaali olisi siten tullut senaikaisten rajujen mullistusten kohteeksi. Tässä yhteydessä riittää huomautus, että sana rinnastuu hyvin preteritin partisiippeihin ja joi-hinkin adjektiiveihin, joissa keskimmäisen tavun suppenemassa oleva etuvokaali ei ehtinyt aiheuttaa i-mukausta ennen asettumistaan muinaisruotsin palataalivokaaliksi 6.Huldén (1976, 222) kattaa välillisesti tämän viittaamalla Hugo Pippingin argumentointiin.
Asusta *ahw?n(a)- olisi kehittynyt ilman ääntiönmukausta juuri muinaisruotsin ā(n). Vaikka sääntöjen mukainen kehitys olisi lähtökohtaisesti kulkenut kohti *ā-in kaltaista kaksitavuista rakennetta,niin pääpainollisen vokaalin jälkeen i-vokaali ei olisi säilynyt enää muinaisruotsa- laiseen aikaan (Wessén 1958, 51), minkä osoittavat mm. yksitavuisten a-vartaloiden datiivi-muodot sko (m.) ’kenkä’ ja træ (n.) ’puu’ (Wessén 1958, 85, 90).
Loppunasaali n olisi pudonnut l-alkuisen jälkiosan edestä, kuten Huldén (1976, 222) on jo huomauttanut 7. Alkuosan *ān- mahdollinen loppunasaali ei olisi ollut geminaatta, koska vaikka originaalin kolmas tavu olisi ollut suljettu *ahvenan, niin jälkimmäinen *n olisi pudonnut varhain kantaskandinaavisen äännelain mukaisesti, tai mikäli se olisi lainautunut tämän äännelain jälkeen, se olisi pudonnut mukautuessa vartaloasuun – kielen rakenteita noudattaen – muodostaessaan yhdyssanan jälkiosan *landa kanssa.
Välijohtopäätöksenä voidaan todeta, että ruotsinkielisen nimen Åland alkuosa å- olisi hyvin-kin voinut lainautua muinaissuomalaisen nimen alkuosasta ahven(an)-. Tämä ruotsinkielinen etymologia todistaisi suomenkielisen nimioriginaalin varhaisuuden. Foneettiset seikat sopisi-vat hyvin arkeologian todistukseen ajankohdasta, jolloin vanhempi svealaisasutus ja suoma-lainen muuttoliike ovat kohdanneet n.600-luvulla (Huldén 1976, 221; Hellberg 1987, 11–12). Riippumatta siitä, edustiko myöhäisrautakauden asutus itse Ahvenanmaalla kielellistä jatkuvuutta, mikä on kiistanalaista, muinaisskandinaaviin lainattu nimi olisi toki voinut säilyä Ruotsin itärannikolla ja kehittyä muinaisruotsiin saakka.
5 Siihen mennessä kun Åvensor ← Ahvensaari lainautui n. 700 vuotta myöhemmin, muinaisruotsissa ei ollut enää vokaalin jälkeisessä asemassa /h/-foneemia ollenkaan, jolloin akustisesti lähempi / /-foneemi oli taas luonnollisempi tulema. Jos frikatiivinen / /-foneemi olisi tullut Ahvenanmaan nimeen, se olisi siinä esiintynyt vielä historiallisena aikana (**Åvland), koska frikatiivi ei olisi kadonnut vanhimman sisäheiton seurauksena.
6 Esimerkiksi galin- ’hullu, väärä’ < *gale(?)na-. Jos sana olisi korvautunut asuun *ahwina- niin /-i-/ olisi ennen putoamistaan aiheuttanut ääntiönmukauksen kuten rinnakkaistapauksissa göra ’tehdä’ (<*gærwa < *garwian), ärr ’arpi’ = misl. örr (<*arwiz) ja mr. öx ’kirves’ (<*akwisi) > nr. yxa.
7 Jos /-n/ olisi tullut kantaskandinaaviin varhain sananloppuisessa asemassa, se olisi pudonnut jo äännelaillisesti kantaskandinaavisena aikana.
Nimen merkitys mahdollisen lainautumisen aikaan
Lainahypoteesi antaa aihetta asettaa kyseenalaiseksi, onko jälkiosa alkujaan kuulunut nimeen ja viittasiko nimi todellakin yksittäiseen saareen. Mahdollinen jälkiosa ei ainakaan ole saanut samaa kohtelua kuin alkuosa Ahven(an)-, koska tulos ei ollut **åma tms., mikä olisi astetta odotuksenmukaisempaa, mikäli jälkiosa olisi ollut olemassa lainautumisen aikaan. Lisäksi on epätodennäköistä, että Ahvenanmeri, jonka nimihän ei ole **Ahvenanmaanmeri, olisi saanut nimensä yksittäisestä saaresta, samalla kun nimestä puuttuu juuri tuo elementti maa. Kaikki tämä saattaisi viitata siihen, että meren nimeämisen aikaan oli vielä olemassa itsenäinen pel-kän alkuosan kaltainen propri ilman jälkiosaa maa. Tässä tapauksessa täytyy pitää lähes var-masti poissuljettuna, että merkitys voisi kuulua etymologisesti yhteen kalannimen ahven(a) kanssa, koska pelkkä ahven(a) ei liene nimeämisperuste sen paremmin saarelle kuin maakun-nallekaan. Lainan ajoitus on myös huonosti yhteen sovitettavissa esitetyn nimeämisperusteen kanssa, joka on yhdistetty keskiaikaista yhteiskuntaa edellyttävään ja useita vuosisatoja myö-hemmin todettuun ahvenien muodossa kannettuun veroon (Andersson 1964 – 65, 295; SSA, s.v. Ahvenanmaa).
8 Ruotsin kielessä alkuosa on pääsääntöisesti etnisyyttä tai heimoon kuuluvuutta ilmaiseva kansallisuus-propri: Lapp-land ’lappalaisten maa’, Finland ’varsinaissuomalaisten maa’, Tavast-land ’hämäläisten maa’, Est-land ’eestiläisten maa’ ja Ryss-land ’venäläisten maa’. Suomen kielessä alkuosa on pääsääntöisesti lähes synonyyminen nuoren keskiaikaisen laajennetun muodosteen kanssa: Häme ≈ Hämeen-maa ja Suomi ≈ Suomen-maa.
9 Ahvenanmaan alkuosan alkuperäistä itsenäisyyttä vastaan ei ainakaan sodi myöskään se, että vanhim-massa kirjallisessa esiintymässä ahuen ja maan on kirjattu erikseen, joskaan siitä ei voi myöskään paljoa päätellä.
30
Tällä hän tuskin tarkoittaa, että Ahvenanmaata voisi kutsua myös Öölannin nimellä, (sanalla eli oli sitä paitsi tuolloin myös merkitys ’tai’),vaan hän toteaa ensin öningan primäärin merki- tyksen ja eli-sanan jälkeen hän antaa oman tulkintansa, että tätä viittausta pitää myös alkukie-len toisen merkityksen mukaisesti soveltaa saarelaisiin yleensä ja siis saaristomeren asukkai-siin, joita ahuen maan miehett olivat. Tulkintaa siitä,että Herra Martin aikalaiset ovat ymmär- täneet sanan öninga merkityksessä ’saaristomereläiset’ tukee myös Ljungo Tuomaanpojan sa-man virkkeen vanha käännös,joka kuuluu luoto cansa ’saariston väestö’ (Ojansuu 1920,4– 5).
Maakunnan nimelle, joka on muodostettu maastonimen perustalle,löytyy täysin rinnakkainen tapaus, Pohjanmaa. Muut nimet, kuten Peräpohja tai Länsipohja sekä Pohjanmeri (huom. ei Pohjanmaanmeri) ja Pohjanlahti, kielivät selvästi siitä, että myös tässä tapauksessa pelkkä käytöstä jäänyt Pohja on itsenäinen nimeämiselementti, jonka merkitys on alkujaan perustu-nut ennemmin topografiaan kuin maakuntalaitokseen (näin myös SPNK, s.v. Pohjanmaa).
Oletetaan siis hetki, että Pohja-alkuiset nimet tyypiltään ja rakenteeltaan rinnastuvat kahteen Ahven-alkuiseen nimeen ja että jälkimmäinen alkuosa merkitsi lakikäännösten todistuksen valossa Saaristomeren seutua,samoin kuin Pohja- viittaa Pohjanlahden seutuun.Tässä valossa näyttäisi yhä todennäköisemmältä,että nuorempi versio Ahvenanmaa on kansanetymologinen ja sekundaarinen (epeksegeettinen) genetiivilaajennus suhteessa vanhempaan ja alkuperäi-sempään versioon Ahven-maa,joka jo keski- ja uuden ajan taitteessa oli menettänyt läpinäky- vyytensä. Herra Martin lakitekstissä on nimenomaan lyhyt muoto ahuen (ahvenan sijasta).
'Niinkin myöhään kuin Lönnrotin sanakirjassa esiintyy rinnakkain Ahwenanmeren kanssa Ahwenmeri (Ojansuu 1920, 4–5; SPNK, s.v. Ahvenanmeri). Näin ollen alkuosa olisi alkujaan muodostettu genetiivisijaan Ahve-n-, aivan kuten Pohja-n-tapauksessa on asian laita. Tälle löytyy rinnastuksia nimenomaan vanhimmasta nimistöstä (Andersson 1964–65, 296).
Kantasuomalainen nimi germaaninen laina?
Jos Ahvenanmaan nimen alkuosa ei siis liitykään ahvenenpyyntiin tai -verotukseen, on laina-etymologian mahdollisuus otettava uudelleen tarkasteluun. Tähän onkin tänä päivänä aivan eri edellytykset kuin Karstenin, Pippingin ja Ojansuun aikoihin. Onhan tieto varhaisten ger-maanisten lainojen korvautumissäännöistä edennyt muutamien viimeisten vuosikymmenten kuluessa huimasti. Aikaisemmalla sukupolvella ei myöskään ollut ratkaisua ruotsinkieliselle nimelle, jonka harhaan osunut kytkentä suomalaisen nimen lainaoriginaaliin häiritsi suomen-kielisen nimen etymologiointia. Laina voi myös olla merkittävästi varhaisempi kuin noihin aikoihin osattiin olettaa. Olen edellä osoittanut mahdolliseksi, että nimi oli omaksuttu kantasuomeen jo ennen kuin se lainautui (takaisin) kantaskandinaaviin kenties seitsemännellä vuosisadalla.
Johan Schalin 31Ahuen maa ja Alandh
Tänä päivänä tiedetäänkin, että suomalaisten läsnäolo Lounais-Suomen rannikoilla on verrat-toman paljon vanhempaa kuin mitä osattiin edes 60-luvulla (Andersson 1964–65, 294 – 295) olettaa. Näyttäisi myös siltä, että muitakin paikannimiä on voinut lainautua varhaisesta kantagermaanista (SPNK, s.v. Aurajoki, Eura, Karjaa ja Kymijoki).
Olisi luonnollista hakea lainaoriginaali kantagermaanin ’saarta’ tai ’saaristoa’ merkitsevästä sanasta. Tätä ovat yrittäneet Hultman ja Ojansuu. Hultmanin yritys on käsitelty ja torjuttu spekulatiivisena yhä uudestaan (Ståhl 1964, 11–12; Andersson 1964–65, 281; Huldén 1976, 218), eikä ole syytä palata hänen argumentointiinsa enää tässä yhteydessä.
Sen sijaan Ojansuun ehdotukselle ei ole suotu uutta tarkastelua 10. Ojansuun lyhyessä artik-kelissa on toki lukuisia vanhentuneita tietoja.Tiedämme esimerkiksi,että Önningby Jomalassa ei ole saanut nimeään Ahvenanmaasta vaan öölantilaisista uudisasukkaista (Hellberg 1987, 18). Tiedämme myös, ettei Ahvenanmaalla oikein sovi olettaa olleen saarennimen ”goottiin perustuvaa rinnakkaismuotoa”, josta ruotsinkielinen nimi olisi kehittynyt (Ojansuu 1920, 4). Näistä epäonnistuneista argumenteista huolimatta ajatus,että ahv-alkuisen nimen originaalina on nimenomaan ruotsin ö-appellatiivin varhainen edustaja on lähtökohdiltaan terve ja ansaitsee uuden käsittelyn.
Ojansuu lähtee ”kantaskandinaavisesta” rekonstruktiosta **ahvjō- ’saari’, mikä ei vastaa nykytietojamme. Kantaskandinaavin asu oli *auju-. Tämä vuorostaan palautuu vanhempaan kantagermaanin asuun *aᴣwiō, joka siis asettuu ns. Vernerin lain mukaiseen soinnillisuus-vaihteluun ’jokea’ tarkoittavan sanan *aꭓwō- kanssa (Nielsen 1985 s.v. ø). Tämä vanhempi **aᴣw- sopii nykykäsityksen mukaan suomalaisen ahv-alun originaaliksi;nykyään on löydet-ty lukuisia sanoja, joissa kantagermaanin soinnillinen spirantti /ᴣ/ on korvattu myöhäiskanta-suomen foneemilla, josta on kehittynyt nykysuomen /h/. Sekvenssi **kv oli joka tapauksessa myöhäiskantasuomessa täysin mahdoton, joten hv on täysin odotuksenmukainen ja sille löytyy rinnakkaistapauksia (Hofstra 1985, 167–168).
Originaalin on semanttisesti vertailukelpoisten rinnastusten valossa täytynyt olla monikossa. Skandinaavisista kielistä tunnetaan lukuisia tapauksia, joissa ’saaret’ tai ’luodot’ monikossa ovat propristuneet käytössä. Kokkolan kunnan osa, entinen itsenäinen kappelikunta Öja on tästä oiva esimerkki, joka on saman monikollisen etymologian nuorempi edustaja. Lantmäte-rietin tietokanta (Kartsök) antaa lukuisia osumia, joista Hellqvist (1980, s.v. Ystad) mainitsee Ystadin naapuripitäjän Öja. Myös Islannin Vestmannaeyjar-saariin viitataan pelkällä propris-tuneella Eyjar-nimikkeellä.Suomen etelärannikon ruotsalaismurteissa monikko Skären [šærin / šæren] on samalla tavalla propristunut tarkoittamaan ’saaristoa’. Originaalin lähtömuodoksi olisi siis tämän valossa oletettava rekonstruktio kgerm. **aᴣwiōz. Feminiinin taivutuksessa z-pääte esiintyy sekä nominatiivissa että akkusatiivissa, joten sen huomioonottaminen on perusteltua 11.
10 Vrt. kuitenkin Matts Dreijer, Huldénin (1976) alaviitteessä nro 3.
11 Datiivi onkin useimmiten väistynyt paikannimissä akkusatiivin tieltä kuten Pohjanmaan Öja-nimessä, jossa r-päätteen kato monikon akkusatiivissa ja yhteenlankeaminen genetiivin kanssa on myöhäinen keskiaikainen kehitys.
-32
Rinnastuksia monikollisista originaaleista lainautuneista sanoista on luonnollisesti vaikea löytää. Yksikössä *jaz- (*iaz)-loppuiset originaalit ovat olleet maskuliinisia substantiiveja ja lukuisia adjektiiveja. Monet esimerkit,joissa loppusibilanttia edustaa suomeksi s,ovat jo alun- perin kaksitavuisiksi lainautuneita ratsas < *raććas ← *raiđja- ja huojas < *hookjas ← *hoz(i)jaz 12.Esisuomalainen fonotaksi ylipäätään suosi kantauralilaisena perintönä vahvasti kaksitavuisia vartaloita kuten myös balttilaislainoissa rihma ← *rišima- / *rišama- ja veh-maro ← *vežima-. Näin ollen on pidettävä mahdollisena, että originaalia *azwiōz ei nimen-omaan vanhempana kantagermaanisena aikana olisi korvattu kolmitavuisella rakenteella **ahvijos > **ahvios vaan kaksitavuisella. Kolmen konsonantin yhtymä **hvj ei olisi ollut mahdollinen, joten puolivokaali j olisi hyvinkin voinut jäädä kokonaan ilman edustusta.
Kun tämän perusteella tulee päätellä, missä kantasuomalaisessa asussa nimi olisi voinut lai-nautua, täytyy todeta, että aivan rinnasteisia tapauksia on vaikea löytää substantiivien joukos-ta. Epävarma esimerkki e-vartaloisesta korvautumisesta on arki ← kgerm.*arᴣiōn (originaa- lin asu on tosin voinut olla muunlainen, mm. īn-vartaloinen; Hofstra 1985,404). Rinnastusten niukkuus voi olla sattumaa, koska esimerkkejä varmoista germaanisista iō-vartaloisista nomi-neista on näin vanhoilta ajoilta rajallinen määrä.Lainautuneiden kantasuomalaisten e-varta-loiden originaaleissa esiintyy kyllä laaja kirjo erilaisia originaalien päätevokaaleja, joiden joukkoon -iō sopisi hyvin. Tukea tälle fonologiselle olettamalle löytyy verbeistä, joiden jou-kosta löytyy useita varhaisia tapauksia, joissa originaalin ja-pääte on korvautunut, kuten hakea < *šaki-, kärsiä < *kärti-, käydä < *käwi-, pyrkiä < pürki-, väsyä < *väsi- (Hofstra 1985, 227).
Tällainen e-vartaloinen vaihtoehto *ahvi / *ahve- ← *arzi näyttäisi mahdolliselta vain jos ajoittamista voitaisiin varhentaa todella merkittävästi, käytännössä varhaismetalliaikaan. Näin vanhaksi paikannimistöä on ylipäätään vaikea osoittaa mm. siksi, että on vaikea löytää foneettisia kriteerejä paikannimistön ikäämiselle, paitsi juuri tapauksissa joissa nimi on säily-nyt kahdessa kieliryhmässä. Ääniseikoin on todistettu ainakin etnonyymiin perustuva Häme ∼ Sápmi. Yhtä varhaista ajoittamista edellyttää myös Jorma Koivulehdon ehdottama laina-etymologia Kymi / Kyme- ← *kwēmia(z) (SPNK, s.v. Kymi-joki), joka myös muodostaisi hyvän rinnasteisen tapauksen äännesubstituutioille.
Niukkojen rinnastusten valossa voisi ehkä silti paremminkin olettaa, että monikon z-loppui-nen pääte olisi edustunut kantasuomalaisena */š/ > */ꚕ /13 > /h/ -foneemina, eli vartaloon olisi lisätty kantasuomessa yleinen johdin -eh- < *-eš-.
12 Tapaukset kauppi(j)as ← *kaupijaR, valti(j)as ← *waldijaR, jotka mitä ilmeisemmin ovat nuorem-malta kantaskandinaaviselta ajalta, jolloin myöhäiskantasuomen fonotaksi on jo ollut sallivampi, eivät sovellu vastaesimerkeiksi, koska tähän aikaan ko. lainaoriginaali olisi jo kehittynyt myöhäisempään muotoon *aujōR.
13 Käytän tässä nykyruotsin palatovelaariselle hankausäänteelle käytettyä foneettista symbolia, joka edustaa erästä mahdollista välietappia varhaiskantasuomen suhuässän ja myöhäiskantasuomen laryngaalin välillä.
Kts. http://sv.wikipedia.org/wiki/Svenska#konsonanter
Johan Schalin 33
Näin on saattanut korvautua nominatiivin *z-loppuinen pääte esim. sanoissa kave(h), palje(h) ja vanne(h) sekä kenties myös sanassa hylje(h) (SSA, s.v. hylje, kave, palje ja vanne; vrt. kuitenkin muitakin mahdollisuuksia painottava Hofstra 1985, 99). Ahvenanmaan nimen nykyään kansanetymologisesti laajennettu alkuosa olisi tämän mukaan alun perin lainautunut asussa *azwiōz → *aꚕveꚕ > *ahve(h)en +maa.
Vanhassa kirjasuomessa jälkitavujen vokaalien pituutta ei pääsääntöisesti merkitty. Kirjoitus-asu hemen maa, joka esiintyy esim. Agricolan Uuden testamentin toisessa alkupuheessa (SOKL, alkupuhe.html – vrt. myös samassa tekstissä ”nin moninaiset puhet ouat”) edustaa siis vanhassa suomessa nimenomaan muotoa, josta vartalon h-äänne on jo kadonnut vokaa-lien välistä ja näin muodostanut jälkitavun pitkän vokaalin. Vanhan suomen esiintymä ahuen maan miehett rinnastuisi siis tältä osin täysin kirjoitusasuun hemen, joka edustaa oleellisesti samaa ääntämystä kuin nykysuomen kirjoitusasu hämeen.
Lopuksi on hyvä todeta, että näin perusteltua lainaetymologiaa tukee myös esiintymä vuodel-ta 1833 (SSW, luku 2),jossa Ahvenanmaasta on käytetty nimeä Ahveen-maa14: ”Naula (1 tb) vettä otettu keskeltä Itämeren eli Kotimeren aukkoa,esi-merkiksi Ahveen-maan ja Gottlandin välillä, sisällänsä pitää ainoasti puolen (1/2) luotia,vaan Englannin kohdalta, Atlantin merestä otettu naula vettä, sitä vastaan 4 luotia suolaa”. Tämä voisi olla arkaismi, joka ei ole läpikäy-nyt lounaismurteiden rannikkoalueella säännönmukaisesti toteutunutta kehitystä *ahvee(n)- > lounaismurre *ahve(n)- (Ojansuu 1920, 5) eikä siitä seurannutta kansanetymologista laajennusta.
Lainautuessaan kantaskandinaaviin jo varhain myöhäiskantasuomen *ahveh-asun sananlop-puinen laryngaali olisi saattanut pudota jo korvautumisvaiheessa, koska kantaskandinaavissa */h/ ei esiintynyt sananloppuisesti. Toisaalta originaaliksi olisi ehkä ennemmin käynyt, edellä kuvatun hankaluuden valossa, taivutettujen sijamuotojen vartalo mksm. *ahvehe-,josta myö- hemmässä vaiheessa,kun kantaskandinaavin */h/ putosi vokaalien jälkeen aiheuttaen sijaispi- dennyksen, olisi tullut ksk.*āwē-.Saman äännelain ollessa produktiivisessa vaiheessaan myö- häiskantasuomen sekvenssi -eh olisi myös voinut korvautua suoraan samalla historiallisesti pitkällä päätevokaalilla */ē/ > msk. /i/, josta mm. maskuliinin ja neutrin a-vartalon yksikön datiivin i-pääte (landi,manni ym. esimerkkejä) polveutuu. Samoista syistä, joita edellä on pe-rusteltu, minkään näistä vaihtoehdoista ei olisi pitänyt aiheuttaa i-mukausta vartalovokaaliin.
14 Kiitän Jorma Inkiä tästä kallisarvoisesta havainnosta, joka ilmeni vasta oikolukuvaiheessa. Verkkosivun lähteen kirjoitusasu on tarkistutettu Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta sähköpostitse.
Ahuen maa ja Alandh
Näillä sanoilla ei ole mitään tekemistä oikean kantagermaanin kanssa: sitä on noihin lainautumisaikoihin puhuttu jossakin aivan muualla, ja tuo GOOTIN kautta VÄÄRIN "rekonstruoitu" "kantagermaani" on kummituskieli ja aivopieru.
Tässä ei tarvitse myöskään olettaa k:n satemisoitumista s:ksi: *akwenista voi tulla *ahwio (*ahwjo, yks. genetii- vi) tai ahwju (mon. gen., olisi ihan kuin kuurissa!) ilman sitäkin.
Ruotysin sanat å = joki ja ö = saari tulevat samasta vasarakirvesjuuresta, joka ensin mainitulle on *akwa (gootin ahua,latinan aqua lähes kuin alkuperäinen,ranskan eau, kuin å...). jälkimmäiselle se on *akwen(-), joka on joko neutri (*akwa on feminiini), genetiivi (Vesi(en)maa = saari), adjektiivi tai venäjästä tuttu genetiiviadjektiivi, kuin Lena-joen mies Lenin, Hevosmies Konev tai Susimies Volkov. Suomeen tulee *ah-ven(a) ei välttämättä tarkoita ahventa (liettuan ešeris =*akweris = vesiolio, -eläin, kala, Akwarius = Vesihenkilö), ellei sitten ahven ole tarkoittanut kalaa yleensä.
On huomattava, että *akwa on kovavartaloinen,*akwen taas pehmeävartaloinen, liu- dentunut. Lainattaessä balttisanoa suomeen ja ruotsiin edellinen ominaisuus korreloi vahvasti sanan takavokaalisuuden, jälkimmäinen taas etuvokaalisuuden kanssa, mi- kä johtuu balttikielten ääntämyksestä: liudennus kuuluu myös seuraavan takavokaa- lin lisääntyneenä "etuisuutena" (kuten venäjässäkin, varsinkin suomalaisen tai ruot- salaisen korvaan). Englannin sana fish, ruotsin fisk tulee myös vesi-sanasta, jopa tästä samasta.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/juha-kuisma-ja-hameen-p...
" Tämä on kuitenkin niin hyvä idea, eikä ole yhdestä Ahdista (*Ahrista?) kiinni, eikä siitäkään, että tarkoittaako Akaa todella vesistöä, että tätä on tutkittava.
Mun täytyy sanoa, niin kuin joskus hyvin harvoin isojen oivallusten kyseessä ollen, että MINÄ EN OLISI TUOTA IKINÄ KEKSINYT.
Mutta olen tähän liittyen törmännyt muihin ongelmiin, jotka tämä teoria saattaa aset- taa uuteen valoon. Yksi niistä on tämä (toisesta ketjun vietistä): Minkä helkkarin takia itäbalttikielten "järvi" tulisi kanta-IE:n REUNAA tarkoittavasta sanasta:
" Ongelma on, että tuo sana ei tarkoita ”saarta”, vaan, päin vastoin, ”järveä”!
Mutta ongelma ei ole aivan ylitsekäymätön,kun tutkitaan itäbalttilaisten kielten järvi-sanoja ”ezers” (lv.) ja ”ežeras” (lt.) tarkoittavat kirjaimellisesti ”äärellistä” erotuksena ”rannattomasta” merestä tai loppumattomasta joesta, tai (ihan yhtä hyvin) mantereesta, ja tulevat sanasta "
Mutta entäs jos se *akw-/*egw- EI TARKOITAKAAN REUNAA;vaan itse (isoa) vettä! Asian on käsitetty väärin. Silloin Baltin pinet järvet ovat termiltään vain ISOMPIEN VESIEN KALTAISIA, tai vain PIENEMPIÄ VESIÄ, pääte -er-, -ar-"?
Edelleen, liettuassa on myös toinen "pieni vesi", nimittäin
ašara = kyynel
Lie. ãšara,ašarà, la. asara aiškiai susiję su s.i. aśru-,av. asru-,TA ākär, pl. akrūna. Neaišku, kodėl baltai neišlaikė u-kamieno. Galime spekuliuoti,kad kolek. *ašruà pa-tyrė metatezę ir davė *ašurà,kuris dėl antrinio abliauto produktyvumo (žr.vasara, va- karas) arba dėl asimiliacijos būtų davęs ašarà. Forma aszeromis (Chylinskis) siūlo manyti, kad *ašurà pirma buvo pakeista į ašerà dėl abliauto produktyvumo ir vėliau - į ašarà dėl asimiliacijos.
Sanaa on yritetty vängällä epäonnistuneesti yhdistää kreikan sanaan dakru = pisa-ra, kyynel, mutta se tulee luutavimmin sanasta deg- = polttaa ja se tarkoittaa alkupe-rältään enemmän tervan, viinan ja mykynpisaroita kuin kyyneliä. Siitä tulee myös laakeri (puu) eli kyynelpuu, joka on tarkoittanut myrkkypuuta, laakerinäsiää, daphne laureola.
Minä keräsin tuonne kommenttiin balttikieten vesi(stö)sanoja koskevat tiedot toiselta koneelta.
Sieltä löytyy yksi "akwa", josta en enää muista, mistä se on, ja linkkikin on mennyt pimeäksi:
" *akʷā- = water
Lat. aqua, Welsh aig,
*** Russ. Ока (Oka), ***
(Suomen Akaa??? (Juha Kuisma 2015) Selittäisi monta arvoitusta! HM)
Goth. aha, Gm. aha/Ache, Eng. éa; īg/island, Hitt. akwanzi, Luw. ahw-, Palaic aku-, ON á, Goth. aƕa *
h₂ep- = water
Skr. अप् (apha), Pers. apiyā/āb, Lith úpe; (kuuri: apia, jotv. apis, preussi: appi > sm. Apia, apaja, Ypäjä jne.)
*h₂p-isk- "fish" Lat. piscis, Ir. íasc/iasc, Goth. fisks, ON fiskr, Eng. fisc/fish, Gm. fisc/Fisch, Russ. пескарь (peskar'), Polish piskorz
Englannin ”f-ish” on siis f- = joki ja -ish adjektiivin pääte: ”jokiolio”!) "
Tämä on vanhentuneesta, poistettavasta sanastosta.
https://en.wiktionary.org/wiki/Appendix:List_of_Proto-Indo-European...
| *h₂ekʷeh₂ | water | Lat. aqua,Welsh aig,Russ. Ока (Oka), Goth. aha, Gm. aha/Ache, Eng. éa; īg/island, Hitt. akwanzi, Luw. ahw-, Palaic aku-, ON á, Goth. aƕa |
- aqua- word-forming element meaning "water,"
from Latin aqua "water;the sea; rain", cognate with Proto-Germanic *akhwo, source of Old English ea "river", Gothic ahua "river, waters," Old Norse Ægir, name of the sea-god, Old English ieg "island;" all from PIE *akwa- "water" (cognates: Sanskrit ap "water," Hittite akwanzi "they drink," Lithuanian upė "a river").
HM: EI ole protokermaaninen: gootin sana on vasarakir-veslaina kuten skandinaavi-sanatkin.Kantaindoeuroopan sana on luultavimmin *ekʷe, kuten PIE roots sanoo (vaikka onkin poistettu sivu).
Sanasta tulevat skandinaavikieten jokisanat, joiden linkkien mukaa myös "ap- ja up- joet", mikä ei ole mahdotonta, sillä kʷ´ voi osin huuliäänteenä muuttua myös p´:ksi ja gʷ´ b´:ksi aivan kuten myös iranilaisissa kielissä ja joskus myös kreikassa.
1. Alla oleva etymoloia on sikäli virheellinen, että kantaindoeuroopan juuri ei ole "**ap-" vaan "*ekʷe-". Gootin sana ahwa osoittaa, että se on laina nimenomaan vasa-rakirveskielestä eikä esimerkiksi preussista tai liettuasta tai latviasta, tai tule suoraan kanta-IE:stä.
http://etimologija.baltnexus.lt/?w=up%C4%97
" Iš ide.*ap- ‘vanduo’ kilę dvi atitikmenų eilės:1) s.i.āpas ‘vandenys = vedet,’, ir. āp- ‘vanduo = vesi’,pr. ape ‘upė = joki’,lie.ùpė; 2) lo. aqua ‘vanduo’,go. ahwa ‘upė’ (Пор- цич В.,Членение иде.язык. общности, М., 1964,302–305). Garsų dėsniai bet kokią sąsają tarp minėtų grupių išeliminuoja: ide. kw, k̑, kʷ arijų ir bl.kalbose nevirsta p. Tačiau gr.,osk.-umbr. kalbose bei keltų tarmėse ide. kw, k̑, kʷ > p, plg. gr. ἵππος [ippos,62] ‘arklys = hevonen’,*ek̑-,ποινή (poiné) ‘atpildas’ *kʷoinā. Arijų ir bl. ap- (lo. aqua) yra to paties pobūdžio atitikmenys, su išlyga, kad šiuo atveju izoglosos tę-siasi neįprastomis besikertančiomis linijomis. Antraip tariant, arijų ir bl. ap- sąlygiškai galima vadinti „graikiškuoju elementu“. "
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/238886
Schalin kirjoittelee höpöjä Höblassa:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/238886
Urgermanskan gav Åland dess namn
Inga åar eller abborrar. Namnen Åland och Ahvenanmaa kan ha uppkommit ur urgermanskans ord för skärgård eller ögrupp. Så resonerar Johan Schalin, teolog med ett stort intresse för språkhistoria. Arkivfoto: JONAS EDSVIK
Orden Åland och Ahvenanmaa, vårt örikes namn på svenska och fi nska, kan ha ett gemensamt ursprung i urgermanskan. Det tror Johan Schalin, finlandssvensk teolog med intresse för språkhistoria.
[HM: Yhteinen alku on, mutta se on itäbalttilaista vasarakirveskiel-tä. Sanasta *akwja tai *akwen = vesi tulevat myös ruotsim sekä å = joki (*akwa, yksikön nominatiivi (goo-tin ahwa, vsk-laina sekin) tai sitten monikon innstrunetaali neutrista *akwen) että ö = saari (*akwju ,kuten Schalinkinaivan oikein rekonstruoi alkumuodon, mutta monikon genetiivi: = vesien (maa))]
Intresse för språk. Johan Schalin intresserar sig för språkets historia och har bland annat sett på ursprunget till namnen Åland och Ahvenan-maa. Foto: PRIVAT
Att de åländska öarna har ett namn på svenska; Åland och ett namn på fins-ka; Ahvenanmaa, vet de flesta. Men vad betyder namnen och hur har våra öar fått sina namn?
Johan Schalin har i en artikel i den senaste årsboken utgiven av Suomen kielen seura vid Åbo universitet resonerat kring ursprunget till namnen Ahuen maa och Aalandh, som är de äldsta kända skrivningarna av namnen. Artikeln är skriven på fi nska eftersom Schalin säger att förkla-ringen av namnet Ahvenanmaa är ett bra stycke mer banbrytande än förklaringen på namnet Åland.
I skrift på 1500-talet
Det finska namnet uppträder första gången i skriftliga källor i slutet av 1500-talet i Herr Magnus landslags finska version. Översättningen av öninga (skärgårdsbor) är Ölandilasiet eli ahuen maan miehett.
Schalin presenterar tidigare förklaringar på namnens ursprung och betydel-se och belyser svag-heterna i dem. I sina resonemang kommer Schalin fram till att både slutdelen -maa och -land är senare tillägg till namnet.Han anser också att det svenska namnet är ett lånord från urfinskan som i sin tur är ett lånord från urgermanskans agwio:z med betydelsen öar, ögrupp, skärgård.
[HM: TÄHÄN VÄLIIN on enää JÄLKIKÄTEEN täysin turhhaa ja vahingollista lykätä kantakermaania", jota on tuolloin lähimpänä puhuttu jossakin Tonavan latvoilla!
Sitä paitsi kantagermaanissa EI VOI OLLA TUOLLAISTA, KANTAINDOEUROOPAN SANASTA
| *h₂ekʷeh₂ | water | Lat. aqua, Welsh aig, Russ. Ока (Oka), Goth. aha, Gm. aha/Ache, Eng. éa; īg/island, Hitt. akwanzi, Luw. ahw-, Palaic aku-, ON á, Goth. aƕa |
Kantagermaaniin tuolis tuosta lähinnä *heeh(w),josta goottiin *haih(w)- (> haihtua?). Jossakin määrin kummallista, että alku-h ei näy heetissäkään. Kantaindoeuroopan omaperäisetn sanat eivät kuitenkaan nykyisen tiedon mukaan koskaan alkaneet vokaalilla. Gootin sanat ovat vsk-lainoja.]
Ordet genomgick en anpassning till urfinskans ljudsystem och blev i sista hand ahveh.Åland = ögrupp, skärgård. Namnet Åland skulle enligt Schalins resonemang har uppkommit enligt följande: Tidig fornnordiska A:(i) + land (med betydelsen skärgårdshavets områdes land-skap), som utvecklades från urnordiskans Ahwe (med betydelsen skärgårdshavets område), som är inlånat från sen urfinska Ahveh- (med samma betydel-se som föregående) som utvecklades ur en medelurfi nskform som i sin tur hade inlånats från det tidiga urgermanska ordet agwio:z med betydelsen öar, ögrupp, skärgård.
Urgermanskan härstammar från tiden 500 f.Kr till 200 e.Kr. -land lades till under yngre järnålder när Åland blev en enhet inom den dåtida förvaltningen.
[HM: Tuo ei ole ollut kantagermaania! Sitä ei tuohon aikaan varmaan puhuttu enää missään. Alun perin se on ollut kantabaltin ja vasarakirveskielen aikalainen. Tuohon aikaan on kuitenkin tullut Itämern rannikolle etelästä muita germaanikieliä, ja niiden riimukirjoitus. Nimi Ahvenanmaa, ainakin tuo alkuosa, on tuhansia vuosia vanhempi kuin ne. Myös sana land tulee vasarakirveskielestä.]
Tidigare hade urnordiskans ljudutvecklingar lett till att ahveh i det svenska namnet förkorta-des till å. Det finska tillägget av -maa skedde genom svensk påverkan och namnet blev Ahveen maa. Så småningom förlängdes namnet i folkmun och blev Ahvenanmaa.
Inte helt tillfredsställande
En svag länk i resonemanget är,enligt Schalin, att det gemensamma ori- ginalet ahve(h) är väldigt hypotetiskt. Det är svårt att hitta så gamla, enligt ljudlagarna säkert daterbara namn i Finlands kustområden, namn som också är gemensamma för de skandinaviska och finska språken. Det innebär att om resonemanget stämmer skulle Åland/Ahvenanmaa vara ett spe-cialfall. Men det kan, enligt Schalin ändå stämma,eftersom öriket är beläget på språkgränsen.
Helt tillfredsställande finner inte Schalin sin slutsats men skriver att så länge som det svenska namnets ursprung inte får en annan tillfredsstäl-lande förklaring utgör hans förklaring om ett lånord som utvecklats enligt olika ljudlagar ett alternativ.
Schalin påpekar i artikeln att tolkningen förutsätter en kontinuitet i svenskt språkbruk för detta namns del ända från 600-talet. Han är ändå försiktig att använda det som tecken för en fortsatt bosättning på själva Åland under sen järnålder.
Ger fixa punkter
Johan Schalin är till utbildningen teolog, men intresset för språkhistoria växte fram genom kurser i bibelspråk och lingvistik. För närvarande är han enhetschef på utrikesministeriets enhet för Asien och Oceanien.
– Jag har alltid intresserat mig för språkhistoria och de skandinaviska språkens gemensamma språkutveckling. Under 90-talet började jag läsa om lånord. Det ger fixa punkter i språkutvecklingen.
Men på 2000-talet blev intresset och arbetet med språkens utveckling mer seriöst. Schalin presenterade två av sina bästa idéer om lånord för de främsta auktoriteterna inom ämnet lånord. En av idéerna publicera-de han år 2004 och den har tagits väl emot bland fi nska etymologer.
– Men det svenska ordets betydelse arbetade jag själv vidare på för att få det att stämma. Jag överväger att pu-blicera rönet också på svenska för att få en vidare publik. Det är möjligt att jag i så fall kompletterar argumenteringen.
NINA SMEDS [email protected]tfn 528 406
***
Ahvenanmaa ei ole germaaniperäinen vaan se on itäbalttilaista vasarakirveskieltä ja takoittaa "merimaata, vesi(en)maata". Yhdyssana muodostetaan baltissa tavalliseen tapaan monikongenetiivillä kuin naistepyörä tai lastenlelu. Kantaindoeuroopan hekwe = vesi tuleva sana on *akwja, josta tulee sekä gootin ahwa että latinan aqua. Siitä tulee myös Akaa ja Oka.
" Paikathan nimetään juuri siksi, että ne puheessa (ja myöhemmin tekstissä) erottuisivat muista. Mannermaan saaristosta Ahvenanmaalle muuttaneet tuskin olisivat nimenneet aluetta ”saaristoksi”, koska he itse saapuivat, samoin, saaristosta, jolloin nimitys ei oikeastaan olisi tarkoittanut mitään. Jos uudempi on oikea, se edellyttäisi väestön saapuneen ”ei-saaristosta” asuttamaan aluetta. Mielenkiintoa lisää, että foneemi /o/, jota vastaa grafeemi <Å> nimen alussa, on kehittynyt pitkästä /a:/ foneemista ja nimi on siis aiemmin ollut /a:land/ Aaland, kuten vaikkapa Tanskan Aarhus.
Ei ole. Suomi on kuuria, soomis = mies ja Soome on nainen, liettuaksi suomis ja suome. Se tulee baltin Zheme= maa-sanasta. Siitä tulevat myös Häme, saame ja vasrakirveestä Saimaa.
" Neljäntenä pääsemme sitten jo vähän pohjoiseen, Satakuntaan. Sana on yhdyssana, joka koostuu osista ”sata” ja ”kunta”. Kansanetymologiset periaatteet ovat johtaneet vakiintuneeseen, ja täysiin absurdiin, ajatukseen, että alkuosa viittaisi Uplannin hund-systeemiin ja jäkiosa suomen kielen kunta-systeemiin. Näin Satakunta olisi siis Kuntakunta. Uplannin ”hund” on samaa uralilaista perua kuin suomen kunta, hallintoyksikkö, joka on edelleen mm. unkarissa muodossa ”had”. Ruotsissa käytössä oleva sana on käynyt Grimmin lain mukaisen k>h äänteenmuutoksen ja ”kunta” on siis tullut kuulumaan ”hund”. Sana, johon oikeat kielentutkijat nojaavat, on hund-termin myöhäinen kehittymä ”hundare”, joka ei oikeastaan koskaan ole ollut käytössä muualla kuin tutkimuskirjallisuudessa. Pohjoisgermaanien oma samaa tarkoittava sana on ”härad”, joka on käytössä kaikkialla muualla paitsi Uplannissa. Mutta mistä siis tuo ”sata”. Arkeologinen aineisto ja paikannimistö paljastavat salaisuuden. Kokemäenjokea pitkin Ylä-Satakuntaan noustaessa sekä arkeologinen aineisto (G. Ränk) että paikannimistö löytää paralleelit Vatjasta. Näitä ovat esim. Laukaa – Luga, tai samalla päätteellä varustetut paikannimet Kuttusi, Anisi, Kusni jne. Missään muualla tätä nimityyppiä ei löydy kuin Satakunnasta ja Vatjasta. "
RK: Laukaa on liettuaa: laukas on pelto. Alun perin sen on tarkoittanut joen tai rannan mutkaa, tulvaniittyä. Viljely on alkanut vähän niin kuin Egyptissäkin paikoilla jonne tulvat tuovat uutta maa-ainesta. Sana laukas on sittemmin Hämeessä tarkoittanut vedestä tai vetiseltä suolta kerättävää heinää. Juha Kuisma selittää asian oikein hyvin ja ihan kohdalleen.
" Vatjalaisille alue oli kuitenkin ongelmallinen, siellä oli tehtävänä hyvää bisnestä, mutta alue oli vaarallinen. Alkuosa onkin vatjan murteen äännejärjestelmän mukainen versio sanasta ”sota” (Suomen kielen etymologinen sanakirja, Toivonen & al.). Satakunta on siis vatjalaisten Sotakunta, ”sotilashallinnollinen kauppakolonia”, jonka kesuksia olivat Tampere < Tammvere ja Nokian linnavuoren linna. Tampereen alkuosa oon läpinäkyvästi ”tammi”, joka on tarkoittanut paitsi kyseistä puuta, ylipäätään jotain kovaa ja vahvaa yms., ”vere” taas on linnoitettu asumus, vrt Rakvere yms. Virossa. "
Ei ole Tampere tarkoittaa ilmeisesti kuurilaisten venevinssiä, *tampere tai "tamperis, jollaisilla laivoja passattiin oikeille paikoille myös satamissa, eiä vain koskista ylös.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/06/nimi-tampere-merkitsee-kuuriksi-venevinssia
" Viides historiallinen maakunta on tietysti Häme. Sanaa on yritetty selittää vanhaksi balttilainaksi, esitetty sen kuuluvan samaan sanueeseen kuin Suomi ja saame. "
... ja Saimaa. JA SITÄ SE AIVAN EHDOTTOMASTI ONKIN!
" Tämä kuitenkin edellyttäisi äänteenmuutosten edes-takaisin kulkua, ja lisäksi Juha Janhunen on alkuperäisessä kirjoituksessaan nimenomaan esittänyt sanan alkumuodon, ”zeme”, tarkoittava _alavaa_ maata. "
Kyllä se tarkoittaa myös esimerkiksi vedestä koholla olevaa maata. Siitä tulevat myös Zemgallia, Zemaitija ja venäjän zelmja, joka paikannimissä usein tarkoittaa saarta.
" Jokainen joka on käynyt Baltiassa tajuaa, että jos sieltä joku on tullut (Varsinais-)Suomeen, ei mieleen taatusti ole tullut maan ”alavuus”, kunon kuljettu läpi saariston ja saavuttu Varsinais-Suomen rikkonaiseen luontoon. "
Ei ole ollut tarpeenkaan. Häme on tullut liettuasta, kun saame on tullut preussista - joka tapuksessa länsibaltista - ja Suomi kuurista, josta se on lainattu myös latsviaan ja liettuaan, ja Saimaa vasarakirveskielestä.
" Häme-sanalle onkin osoitettavissa aivan toinen tausta. Kyseessä on jälleen yksi tärkeä rautakauden alkupuolelle sijoittuva sana. Avaimena tässä on alueen ”ruotsinkielinen” nimi, Tavastland, jolle oikeat kielentutkijat eivät ole kyenneet esittämään oikeastaan mitään järjellistä etymologiaa. Sellainen kuitenkin on, ja se on myös sanan Häme avain. "
Tavast voi olla ruotsia, Häme ei. Tavast on saattanut tarkoittaa Tampereen kansalliskukka näsiää, Daphne mezereum, ruåtsin tyvbstia eli tjuvbastia, joka on saattanut tehokkaana myrkkykasvina, jota kaikki nelijalkaiset pelkäävät, kaksijalkaistenkin (ihmisten lintujen) on syytä olla varuillaan. Se on tuontitavaraa täällä, mutta saattanut olla tärkeämpi kuin monessa muussa paikassa, esimerkiksi jäädytettyjen ruokavarastojen suojaamiseksi pedoilta.
Selo on sedlo, joka tarkoittaa malaiskylää ja uudisasutusta, ja siitä tulee myös mm. englannin settler = uudisasukas.
https://lexicography.online/etymology/vasmer/%D1%81/%D1%81%D0%B5%D0%BB%D0%BE
Pohja lienee indoeurooppaperäinen sana, jonka kanssa samaa juurta ovat kelttiläinen paasi (basis) = pohjakivi, alustakivi, ilmeisesti vasarakirvesperäiset paaden, Paatene = (kova) pohja, saamen posio, buossu, jota tarkoittavat kodan (perä)lattiaa, viron põhi = pohja, germaanin botten ja bottom = pohja, perä, latinan fundus, joka luultavasti tulee germaanista. Suomen alkuperäinen sana on luultavasti ollu "ala".
" Tässä pieni hyppy itään, seitsemäntenä Karjala. Karjala on siinä mielessä mielenkiintoinen maakunta, sekä alueena että nimeltään, että Ruotsin itäraja on kulkenut sen läpi, ja siirtynytkin moneen kertaan. Nimi Karjala on, nyt vihdoinkin siis, balttilanen laina. Sanan vanhin esiintyminen on itäisissä kronikoissa, joissa puhutaan ”korelalaisista”. Korela taas on sama kuin Käkisalmi. Käkisalmi, ja koko silloinen Novgorodin valvoma Karjala annettiin palkkalääniksi liettualaiselle ruhtinas Narimontasille/Narimantasille (nimestä on erilaisia versioita), palkaksi Novgorodin tukemisesta ja puolustamisesta inhaa itää, Kultaista Ordaa ja venäläisiä vastaan. Korela antoi nimen koko Karjalalle, sanan takana on liettuan sana ”karjas”, sotajoukko, armeija. Mielenkiintoista on, että riimukivissä ”karjalaiset” kirjoitetaan ”kirjalir”, ja Turun saaristossa on suurehko saari, Kirjala, strategisella paikalla Airistolta Turkuun. "
Karjala SAATTAA tulla tuosta "sotakarjastakin", joka germaaniksi on *harja. Liettuan karas = sota, karjas = sotajoukko tulee sotia, hakata -sanasta, kantaIE:n kwerti = hakata, kirti = lyödä yksittäinen oksa tmv. irti, karti = karsia runko oksista. Tästä tulevat myös kelttiläiset kaarti ja guerre. Ja tästä tule suomen varus = sotatarvike.
Karjala voi tulla myös toisesta sanasta vasarakirveen *gwarja = karja, joka on myös samaa juurta kuin karata, karkaa, juoksee karkuun.
*Gwergti on alun perin tarkoittanut elukoiden mylläämistä, niiden ympäristössään aikaansaamia tyypillisiä muutoksia: lehmien, hevosten, lampaiden, sokojen kunkin tavallaan, sitä mitä ne usein tekvät jopa "päätyökseen", mutta joka ennen usein oli ongelma - joskin samalla tarkoitti, että karjalauman paimentjat pitivät hallussaan myös näin käsiteltyä maa-aluetta.,
Yksittäinen jalanjälki ym., mistää aikaansaajan mielellään tunnistaakin, on *girja ja täysmylläys mustalle mullalle, jolla paimen saa maan haltuunsa joksikin aikaa, on *garja ja ja myös sen tehnyt lauma.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/nimen-karjala-alkupera
" Kahdeksas varsinainen maakunta Suomen alueella on Savo. Savo on maakunnista nuorin. Erillinen Savo syntyi, kun Saimaan etelärannalle muutti venäjältä 1200-1300 luvuilla, ei kovin suuri määrä, väkeä, joka toi mukanaan uuden kaskeamistavan, huuhta/huhta-kasken, Se mahdollisti mäntymetsien käytön kaskimaina. Uusi metodi poltti puiden juuret maan alla, ja näin lisääntynyt ravinnevarasto paitsi pidensi yhden kaskimaan käyttöikää, myös kasvatti satoa. Savolaisten saapuminen näkyy Tuukkalan kalmiston hautauksissa, joista erottuu selvästi kaksi ryhmää, ”pitkät” ja ”pätkät”, jotka kuitenkin olivat tasa-arvoisessa asemassa, hautaukset yhtäläisesti varustettuja asein ja koruin. Maakunnan nimen taustalle on esitetty monia mahdollisuuksia, mm venäjän ”savolodnyi”, ”matkatakainen” jne. Tässä kuitenkin oikeat kielentutkijat ja enemmistö on ilmeisimmin osunut oikeaan, nimen takana on joko lähellä Tuukkalaa sijaitseva ”Savilahti” tai, äänteellisesti todennäköisempi, ”Savulahti”. "
Savu on myös balttisana ja samaa juurta kuin mm. sauna. Latvian zhaut, zhauj, zhavu = asettaa kuivumaan, savustumaan, poltettavaksi tervaksi. Siitä tulee myös hautoa, ja hauta, joka ei ole alun perin tarkoittanut ollenkaan ruumishautaa, paisti jos poltetaan siellä.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/12/viikinkiajan-kuurilaisten-dzauna-loydetty-pirkkalasta
Sana voi olla balttilaistakin alkuperää ja tarkoittaa lappamista, joukolla liikkuvaa elämäntapaa. Silloin sen aina ei välttämättä tarkoittanut saamelaisia, vaikka he epäilemättä olivatkin pääryhmä, vaan myös erimerkiksi samojedejä (nimi tulee siitä, että venäläiset luuluvat heitä saamelaisiksi, samoitsy), vesilläliikkuvaa väkeä jne. Erityinen poikkeus oli, että he vaelsivat ennen kaikkea talvella, jollin kaikki muut kaivautuivat johonkin poteroihinsa. Saamelaisia nimitettiin laajasti turjalaisiksi. Kainulainen tarkoitti tervankäyttäjää. Talvivaeltajat eivät käyttäneet tervaa.
Kommentit