Hölynpölytoimittaja Kari Salminen on esiintyvinään jonkinlaisena filosofina, mutta ei osaa peruskäsitteitäkään.
https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/oliko-marx-itse-marxilainen-han-kannatti-vapaakauppaa-ja-paaoman-kasvua-200922683/?sent=true#comments
Oliko Marx itse marxilainen? Hän kannatti vapaakauppaa ja pääoman kasvua
Essee: 200 vuotta sitten syntynyt Karl Marx oli poliittisena filosofina aikansa tuote. Seuraajat tekivät Marxista marxilaisen, kirjoittaa toimittaja Kari Salminen.
Karl Marx syntyi kolme vuotta Waterloon taistelun jälkeen, 5. toukokuuta 1818 Reinin-maalla. Vajaan puolen vuosisadan kuluttua Marx julkaisi Pääoman (1867), joka teki hänestä pahamaineisen vallankumouksellisen kautta Euroopan.
Venäjän vallankumous vuonna 1917 ja sen jälkeen kumoukset Kiinassa, Vietnamis-sa ja Kuubassa tehtiin Marxin nimissä. Tai jos tarkkoja ollaan, marxilaisuuden, jollainen Marx ei itse halunnut olla.
Jo 1800-luvun lopulla Marxista alettiin muotoilla historiallisen megatarinan sankaria ja mytologian perustajaa, jonka ansiosta syntyivät historiallinen materialismi ja tieteellinen sosialismi. Niiden perustalle rakentuivat tieteelliseksi sanottu sosialismi ja kommunismin teoria.
Marxilaisuus ei ollut bolsevikkien tai Neuvostoliiton keksintö. Oppia oli alettu luoda jo Marxin kuoleman aikoihin vuonna 1883.
Yksi tärkeimmistä perustajahahmoista oli Marxin tukija Friedrich Engels. Ennen vuotta 1914 Saksan sosialistipuolue oli maailman suurin,ja se sommitteli Marxista mytologiaa valtansa tueksi. Venäjällä marxismin teoreetikko Georgi Plehanov teki samaa 1800-luvun lopulla, ja hänen työtään jatkoi Lenin.
Historian professori Gareth Stedman Jones on kirjoittanut: ”Suuri osa Marxin persoo- naa, poliittisia näkemyksiä ja teoreettisia saavutuksia koskevasta kuvasta luotiin puolustamaan tätä perintöä.”
Toisin sanoen, marxilaisuus loi Marxin ennemminkin kuin Marx marxilaisuuden.
Kapitalismi johtaa työläisen vapautumiseen
Marxin alkuperäisessä skeemassa kommunismi oli kritiikin muoto, ei sosiaalinen liike tai yhteiskuntamuoto. Hän kirjoitti: ”Vapautumisen pää on filosofia, ja sen sydän on proletariaatti.”
Vaikka Marxin ajattelu kehittyi ajan myötä tiukemmaksi yritykseksi ymmärtää historian lakeja ja talouden perustaa tieteellisen empiirisesti, vapautumisen idea ei häntä ikinä jättänyt. Siksi hän puhui niin paljon ihmisen vieraantumisesta ja riistosta, sorrosta ja välineellisestä roolista.
Marx oli sekä idealisti että romantikko ja vielä päälle materialisti. Hän näki, miten asiat maailmassa todella ovat orjuuden alla. Juuri siksi hän haaveili vapaudesta sekä utopiasta tulevaisuudessa.
Marxin tavoitteena oli panna viimekätinen materiaalinen todellisuus palvelemaan vapautta tavoittelevaa idealismia.
Huvittavaa kyllä, Marx oli pääoman kasvun, kapitalismin ja vapaakaupan kannattaja. Ne nimittäin johtavat työläisten vapautumiseen.
Hän ei puhunut vallankumouksesta johtajien junailemana pakkovaltana, vaan väistä-mättömänä asiana, joka seuraa, kun historialliset olosuhteet käyvät vapautumiselle otollisiksi.
Vallankumous ei tapahdu yhdessä yössä
Yksi kestävimmistä Marxin ajatuksista on varmasti ollut havainto siitä, että kriisi tai katastrofi on olennainen ja välttämätön osa kapitalismia.
Yksi vaarallisimmista ajatuksista oli kenties se, että ihmiset eivät tietoisuudessaan määritä sosiaalista todellisuutta,vaan sosiaalinen todellisuus määrittää tietoisuutensa. Jos tästä ottaa kunnolla kiinni, siitä seuraa, että ensin pitää jyrätä läpi kumous. Vasta sitten ihmisestä voi tulla ehompi. Näin ajateltiin Neuvostoliitossa ja Kiinassa.
Mutta Marx ei haaveillut väkivaltaisesta apokalyptisesta tapahtumasta, joka syrjäyttää vanhan ja tuo maan päälle ihanneyhteiskunnan. Hänelle vallankumous ei ollut tapahtuma vaan pitkä prosessi, ja se oli jo alkanut hänen aikanaan.
Lähteet:
Gareth Stedman Jones: Karl Marx – Greatness and Illusion. Allen Lane 2016.
Terry Eagleton: Miksi Marx oli oikeassa, Like 2012.
Gregory Claeys: Marx and Marxism. Pelican Books 2018.
” Marxilainen taloustiede ei ole teknologianvastaista
Helsingin yliopisto on pistänyt piiloon suurella tohinalla avaamansa, ja vuonna 2003 sulkemansa Agora-keskustelupalstan puheenvuorot. Joudun pistämään tämän jutun vuodelta 2001 tänne, jotta voin viitata siihen.
Professori Kanniainen, nyttemmin emeritus, on kääntynyt euron vastustajaksi. Hän on kirjoittanut tällä välin pari kirjaa (jotka eivät vakuuta) naistä tuolloin häneltä peräänkuulutetuista peruskysymyksistä…
Mietin, että pistänkö ”Sillisalaattiin”, jossa keskustellaan mm. malliriippuvaisesta realismista tieteenfilosofiana, mutta pistän omaksi aiheekseen. (Mode voi siirtää, jos katsoo enempi kuuluvan sinne.)
Risto Koivula, DI Tampere (2001)
Marxilainen taloustiede ei ole teknologianvastaista
Yliopisto-lehden numerossa 6/98 professori Vesa Kanniainen kommentoi marxilai-seksi katsomansa Ari Ojapellon teknologiakriittisiä näkemyksiä tavalla, joka antaa aiheen eräisiin kommentteihin. Allekirjoittaneella ei näissä talousasioissa ole Kanni-aisen keskustelijoilta edellyttä- mää taloustieteellistä tutkijakoulutusta, ainoastaan pitkä sivuaine rakentamistaloudesta. Kanniainen toteaa:
– Länsimainen elintaso on tänään kokonaan toinen kuin mitä se oli esimerkiksi vielä viime vuosisadalla. Jos tulisi nimetä yksi tekijä, mikä tähän kaikkein merkittävimmin on kontribuoinut, se olisi ilman epäilyksiä teknologinen kehitys…
Eräät ajattelijat ovat nostaneet varoittavan sormensa. Heille koulutus, tutkimus, tieto-koneet ja tietoyhteiskunta ovat kirosanoja. Niiden seurauksena läntiset kansantalou-det ovat kulkemassa kohti tuhoaan… Tietokoneet, automaatio, robotit ja telekommu-nikaatio korvaavat ihmistyön… Tämä tulevaisuuden tulkinta sisältää ajatukset voit-tojen kasautumisesta ja väestön kurjistumisesta. Siksi sitä ei liene väärin luonnehtia uusmarxilaiseksi.
Kritisoiduista Ojapellon näkemyksistä siteerattakoon seuraavia:
– Vaikka koulutuksen ja teknologian avulla aikaansaadulla tuottavuuden nousulla saataisiin markkinaosuustaistossa tilapäistä kilpailukykyä, niin ennen pitkää se hävit-tää sekä kotimark- kinoiden että vientimarkkinoiden ostovoiman… Jos automaatiolla aikaansaatu tuotto menee yhä harvempiin taskuihin ja markkinoilta katoaa ostovoi-ma, niin pääoman omistuksessa olevilta arvopapereilta kuin kiinteistöistä katoaa myös arvo.”
Kanniainen kiteyttää:
– Innovaatioiden talousteorian valossa innovaatiot luovat arvonlisää, Ojapellon mukaan ne sitä syövät.”
Saanen tulkita,että esimerkiksi kotitietokoneiden ja matkapuhelinten, joiden eteen on aivan viime aikoina tehty paljon innovaatioita ja joihin on lisätty uusia käyttöominai-suuksia, hintojen olisi Kanniaisen innovaatiotalousteorian mukaan pitänyt nousta, ja Ojapellon kysyntäpohjaisen teorian mukaan pysyä suurin piirtein ennallaan, kuten reaalitulotkin.
Perusongelma näyttäisi olevan kuitenkin kysymys yhteiskunnallisen edistyksen olemuksesta, Kanniaisen mukaan sitä ovat tietokoneet, robotit ja telekommunikaatio, jotka ”luovat arvoa” ja joita mukamas vastustavat ”marxilaiset” koneidensärkijät. Ojapellon mukaan nämä vehkeet ovat itsessään taantumusta, joka tekee suuresta määrästä ihmisiä ”turhaa” väkeä.
Mikä sitten on mainitun marxilaisen poliittisen taloustieteen todellinen näkemys yh-teiskunnallisesta edistyksestä? Perusoppikirjoissa siteerataan yleensä Leninin kirjoi-tusta ”Sosialidemokraattien agraariohjelma Venäjän vuosien 1905 - 1907 vallanku-mouksessa”, jossa Lenin määrittelee ”tuotantovoimien kehitysedut” yhteiskunnan edistyksellisyyden kriteeriksi.
Tuotantovoimia ovat ammattitaitoinen työvoima, tuotantovälineet (teknologia siis) ja näiden molempien keskeisenä komponenttina paikkansapitävä objektiivinen tieteellinen tieto.
https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Produc…
Sellainen hyvinvoinnin tilapäinen tai paikallinen nousu, joka on saavutettu kepuli-konstein esimerkiksi luonnonvaroja ryöstöviljelemällä, tilapäisillä suhdanteilla surffai-lemalla ym., tai joka on tapahtunut eriarvoistuvan kehityksen yhdessä kohtiossa, johtamatta tieteellisen tiedon ja teknologian tason todelliseen nousuun, aiheuttaen tulevaisuudessa enemmänkin uhkia kuin mahdollisuuksia hyvinvoinnille, ei ole yhteiskunnallista edistystä.
Yllättävää kyllä sekä Kanniaisen että Ojapellon näkemysten mukaan, hieman eri syistä tosin, esimerkiksi Lenin näyttäisikin olleen pesunkestävä porvari, merkitykses-sä ”ei-marxilainen”! (Muistaakseni samassa kirjoituksessa Lenin todellakin kaiken varalta hahmotteli marxismin pohjalta myös tsarisminvastaisen kapitalismin mahdol-lista ”mallia”, väliaikaista, kuten kaikki yhteiskunnalliset mallit, jonka erikoisuutena oli, että maa ja luonnonvarat olisivat olleet yhteis- kunnan omaisuutta, jota valtio olisi tarjouskilpailun pohjalta vuokrannut muun muassa palkattua työvoimaa käyttäville viljelyurakoitsijoille…)
Toiseksi on kysymys taloudellisen arvon olemuksesta. Mahtaisiko meillä esimerkiksi olla jokin sellainen ”arvontunnistusgeeni”,joka kertoisi vaikkapa, että puhtaan hengi-tysilman taloudellinen arvo sen kiistämättömästä käyttöarvosta huolimatta ainakin vielä on nolla (ellemme ole ava- ruusaluksella tai sukelluksissa), ja timantinpalasen, jota ”tyhmempi” ei ilman apuvälineitä edes erota lasinpalasta, arvo voi olla miljoonia markkoja? Ainakaan minulla sellaista geeniä ei ole; minua ei yhtään hirvitä ostaa alihintaan, jos joku vain myy, ja joskus tulee hölmöyttään maksettua myös selvää ylihintaa…
Marxilaisen talousteorian perusväittämä on, että kaikki taloudellinen arvo on työstä peräisin, ja markkinoilla vertautuvien tuotteiden ainoa yhteinen ominaisuus on, että ne ovat laajasti ymmärrettynä työn tuotteita. Tuotteen taloudellisen arvon käsitteellä tarkoitetaan tässä sellaista ideaalista hintaa, jota tuotteen hinta pyrkii lähestymään markkinoilla ”vapaan kilpailun” olosuhteissa.
Perushypoteesin mukaan tuotteiden hintojen suhde pyrkii ”ideaalisilla” markkinoilla kohti näiden tuotteiden aikaansaamiseksi kaikenkaikkiaan keskimäärin,ja ”keskimää-räisissä olosuhteissa”, välttämättömien työmäärien suhdetta.Työ voidaan liittää tuot-teeseen joko elävän tai ”varastoi- dun” työn kuten tuotantovälineiden, koulutuksen jne.muodossa.Arvoa kohti ”pyrkii” vaihtoarvo, jolla loppukäyttäjä saa tuotteen. Inno-vaatio otetaan pääsääntöisesti käyttöön, jos näin syrjäytettävä elävän ja varastoidun työn määrä on käyttöön otettavaa suurempi.
Tuotteen käyttöarvo on sen taloudellisen arvon edellytys, kun ensimmäinen menee, menee myös toinen, mutta se ei määrällisesti determinoi jälkimmäistä, sillä markki-noilla käyttöarvoja mitataan taloudellisilla arvoilla, työllä, ainakin Marxin teorian mukaan.
Valmiiden tuotteiden arvo ei muodostu toteutuneiden, vaan vaihtohetken odotusar-von mukaisten työtuntien mukaan vastaavantasoiselle tuotteelle. Innovaatiot, jotka vähentävät tuotteen valmistamiseksi keskimäärin välttämätöntä kokonaistyötunti-määrää, alentavat kaikkien val- miiden vastaavien tuotteiden arvoa, ja itse uudenkin tuotteen arvoa, joskin tätä toisaalta lisää hintaan siirtyvä tuotekehitystyö.
Juuri näin pitääkin tapahtua,eikä muutoin innovaatioihin satsaamisessa esimerkiksi yhteiskunnan taholta mitään itua olisikaan, sillä nimenomaan jonkin hyödykkeen arvon ja sitä tietä hinnan lasku on hyvinvointia lisäävä tekijä, eikä suinkaan näiden nousu, jonka käsityksen saa Kanni- aisen innovaatiositaatista. Jos vastaavasti jokin ”disinnovaatio”, vaikkapa päätön direktiivi esimerkiksi tuplaisi rakennuskustannukset, niin samalla hurjasti ja ansiottomasti nousisivat myös vanhojen rakennusten näin määritellyt arvot ja hinnat, ja hyvinvointi sen kun heikkenisi, niin mieleistä kuin tämä tilanne joillekin tietysti olisikin. (Jokin disinnovaatio saattaa tietysti siirtää pienet kustannukset tältä päivältä suuriksi kustannuksiksi tulevaisuudessa. Sellainen voidaan estää ainoastaan ja vain objektiivisen tieteellisen tiedon avulla, jolla voidaan ennustaa toimenpiteiden tulevia vaikutuksia.)
Malli ei ole kovin arka markkinoiden ”ideaalisuudelle”, hintojen kehityksen suunta on sama myös monopolistisen kilpailun olosuhteissa, mutta mekanismit ja vuorovaiku-tukset muiden (korvaavien) tuotteiden, rahanarvon jne. kanssa ovat monimutkaisem-pia. Ongelmallisempi kohta ovat ”keskimääräiset olosuhteet”. Usein, esimerkiksi maanviljelyksessä, ne tarkoittavat huonoimpia olosuhteita, joissa markkinoille suuntautuva tuotanto vielä on kannattavaa. Hyvis- sä luonnonoloissa toimivat saavat lisävoittoa ns. maankoron muodossa, jonka odotusarvosta hyödyntämättömien luonnonvarojen ”arvo” muodostuu.
Kapitalismille, toisin kuin esimerkiksi feodalismille, on ominaista, että myös työ muut-tuu ”markkinoita varten tuotetuksi” hyödykkeeksi,jonka hinta määräytyy tulevan yh-teiskunnan vaatimus- ten mukaisen työkyvyn tuottamisen ja uusintamisen vaatimien tuotteiden ja palvelusten sisäl- tämän työn näkökulmasta. Työnantaja siis ostaa työn sen ainakin suurin piirtein ”oikeasta” arvosta, ja myy työn tuloksen, jonka arvonlisä pääsääntöisesti on paljonkin suurempi kuin sen osalle tulleiden työtuntien ”tuotanto-kustannukset”. Erotus on se paljon puhuttu lisäarvo,taloudellisin termein jalostusarvo miinus työvoimakustannukset, josta muodostuvat pääomatulot.
Tämä on juuri sellainen ideaalimalli, jollaisia professori Kanniainenkin on kertonut mm. tässä Yliopisto-lehdessä kaikkien taloustieteellisten mallien olevan. Se on joille-kin tuotteille suoras- taan triviaali, joillekin sen ei ole ehkä tarkoituskaan pitää paik-kaansa, varsinkin jos niputetaan tuote-,pääoma- ja valuuttamarkkinat, joista arvoteo- ria sellaisenaan koskee vain ensin mainittuja, muiden ollessa arvon uudelleenjakoa.
Mitä tulee Suomen taloustilanteeseen vuosikymmenen taitteessa, jolloin työ väheni, kun idänkauppa ja varsinkin sieltä saatavat maksut jo olivat lähteneet romahtamaan, pörssikurssit ja kiinteistöjen hinnat yhä sen kun nousivat, ja pankit myivät valtion ”ta-kauksella” valuuttalainaa tahoille, jotka sitä vapailta markkinoilta eivät olisi missään tapauksessa saaneet, niin jokainen marxilaista talousteoriaa tunteva, oli hän sitten porvari tai kommunisti, tiesi tarkkailla tilannetta tietyltä kannalta, ja molempien ideologioiden tunnustajia oli myös varoittamassa mitä ilmeisimmästä kuplasta.
Ojapellon maalaamat kauhukuvat koskevat tilannetta, jossa suuri osa kansalaisista ei saa työvoiman uusintamiseksi välttämätöntä osuutta, työnsä taloudellista arvoa vastaavaa hintaa, työn luomasta arvosta työpalkkana, tulonsiirtoina, yhteiskunnallisi-na palveluksina jne. Toisen maailmansodan ja 90-luvun alun välisenä aikana sellai-nen tilanne ei liene ollut aivan tavallinen sen paremmin Länsi-Euroopassa, Yhdys-valloissa kuin esimerkiksi entisessä Neuvostoliitos- sakaan, kaikissa näissä tiedon, työvoiman ja teknologian taso kohosi, vieläpä nopeasti, mainittuna aikana. (Eroja vallitsi palkan ja palvelusten suhteissa.)
Kanniainen lienee Euroopan ainoa taloustieteen professori, jolla ei ole harmainta haisuakaan marxilaisen talousteorian todellisesta sisällöstä. Tämä puute on kyllä professorismiehelle mel- ko helposti korjattavissa. Ehkä Kanniainen tarkoittaa ”arvolla” jotakin muuta kuin hinnanmuo- dostuksen, kansantulotilastojen jne. pohjalla olevaa arvoa, mutta mitä, siihen pystyy vastaamaan yksin talousprofessori itse.
Sitäkin paremmin professori on EMU-asiantuntijana aivan varmasti perehtynyt siihen , millai- seen arvo- ja talousteoriaan nojautuen tämä rakenteilla oleva EU:n keskus-pankki aikoo ruveta päättämään kannaltamme tärkeimmistä asioista, pahimmassa tapauksessa vailla sen paremmin poliittista, markkina- kuin tieteellistäkään kontrollia. Mitä korkeammalta tasolta nuotit on annettu, ja mitä vähemmän ne ovat ”vain” omia näkemyksiä tai tuloksia, sen parempi, tällä kertaa. Ei ole kysymys nyt siitä, ovatko ne teoriat oikeita vai vääriä, me tavalliset kansalaiset haluamme ensisijaisesti tässä vaiheessa kuulla vaikkapa Teiltä,herra professori, nimenomaan, mitä ne teoriat ovat. Älkää viitatko paksuihin käsittämättömiin vieraskielisiin teoksiin, sellaista tekevät vain ns. laiskat professorit, vaan tiivistäkää, popularisoikaa, kiteyttäkää!
Professori Kanniainen, näyttäkää asiantuntijuutenne! ”
PS: Professori Kanniainen on kääntynyt EU:n ja euron vastustajaksi. "
