" MJ: Kun lännestä apua kriisissä elävälle Suomelle ei lupauksista huolimatta liien-nyt, Saksan voimallinen tuki koitui ensin Suomen hyväksi, sitten toki jälkiviisastelun aiheeksi.

Marjaliisa ja Seppo Hentilä kuvailevat värikkäästi keisarillisen Saksan Itämeren divisioonan maihinnousun keväällä 1918 Suomeen ja sen maassamme viettämän lyhyen ajanjakson tunnelmia. Kun Saksa syksyllä hävisi ensimmäisen maailmanso-dan,keisarikunta kukistui,eikä Suomestakaan tullut monen haaveilemaa monarkiaa."

RJK: Eikä Keisarillisen Saksan maakuntaa, joksi erityisesti Kokoomus sitä oli ajamassa.

MJ: " Saksa hävisi molemmat maailmansodat, siksipä Suomi oli monen mielestä väärällä puolella. "

RK: NO SE NYT HELVETTI SOIKOON VIELÄ PUUTTUUKIN, ETTÄ SE OLISI VOITTANUT!!!

MJ: " Niin vuoden 1918 episodissa kuin jatkosodassakin meidän kävi paremmin kuin jos olisimme jääneet ilman Saksan tukea. "

RK: Emme olisi edes joutuneet kumpaankaan ilman Saksan sekoitusta!

MJ: " Huonosti kävi sen sijaan talvisodassa, jolloin Adolf Hitler ja Josif Stalin teki-vät etupiirisopimuksen: Suomesta tuli jakojäännös Neuvostoliiton hyväksi. Mutta silti maata ei miehitetty! "

RK: Eipä tietenkään...

MJ: " Ei Saksa vuonna 1918 päättänyt hyvää hyvyyttään lähettää 171 alusta, 10000 sotilasta, 4000 hevosta ja 84 lehmää Suomeen. Kuten Hannu Rautkallio tasan 40 vuotta sitten ilmestyneessä uraa uurtavassa väitöskirjassaan todisti, Saksalla oli kau-askantoiset sotataloudelliset intressit tunkeutua Suomeen. Vierailusta tuli kuitenkin noin kahdeksan kuukauden mittainen pikavisiitti. "

RJK: Saksalla oli Venäjään liittyvät sotilaalliset intressit tunkeutua Suomeen.

MJ: " Suomi selvisi onnekkaasti kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin johtamien saksalaisten tulosta ja täällä viipymisestä.Itämeren divisioonan kokoaminen ja kuljet- taminen Danzigista Hankoon jäiden ja miinojen seassa oli logistinen saavutus. Kou-lutus- ja käytöstasoltaan sotajoukko edusti eliittiä, ja vaikka taistelujen laannuttua miehistön kurittomuus pääsi lievästi valloilleen, eteläisellä Suomella oli onnea. Maasta poistunut tsaarin miehitysjoukko ja punaiset kaartit olivat saksalaisiin verrattuna roskajoukkoa. "

RK: Punaiset kaartit olivat tavallisia työtätekeviä suomalaisia. Tsaaria ei ollut ollut vuoteen,eikä  minkäänsorttista miehitysarmeijaakaan ainakaan sen jälkeen,kun Suo- men kenraalikuvernöörin virka, jonka komennossa joukot olisivat olleet, jos olisivat toimineet,oli lakkautettu Lokakuun vallankumouksen yönä.Viimeinen kuvernööri Ni-kolai Nekrasov oli lisäksi kääntynyt punaiseksi, vaikka sitä ei yleisesti tiedettykään.

MJ: ”Mannerheim satuilee”

Saksalaisella tehokkuudella oli tärkeä merkityksensä siinä, miten rivakasti valkoisten tueksi tuodut saksalaiset marssivat Hangosta pahimman kelirikon aikaan kohti Karjaata ja sieltä Helsinkiin.

Itämeren divisioonan ilmestyminen Suomeen oli epämieluisa yllätys niin kenraali C. G. E. Mannerheimille kuin punaisillekin. Mannerheim oli saksalaisten tulosta yllät-tynyt, eikä suinkaan pitänyt siitä, että vieraat joukot valtasivat pääkaupunkimme. "

RK: Tämä on humpuukia. Mannerheim oli aivan ehdottomasti nimenomaan Keskusvaltojen puolella.

MJ: " Saksalaiset korjasivat kansansuosiota järjestämällä Helsingissä voitonparaatin ja asettumalla seurapiirien yhdeksi keskushenkilöksi.Mannerheimin valkoinen armei- ja ehti hätiin vähän myöhemmin. On herkullinen jossittelun aihe se, miten ratkaiseva rooli valkoisen Suomen tulevaisuuden kannalta saksalaiset olivat. Helsingin valtaus-ta Mannerheim ei pitänyt Tampereen taisteluissa saavutetun voiton veroisena. Toki saksalaisista ”oli apua”…

Niin von der Goltz kuin Mannerheimkin koettivat muistelmissaan pistää paremmaksi. Niin muiden kuullen annetuissa lausunnoissa sekä muistelmamerkinnöissä he aito-jen sotasankareiden tapaan vähättelivät kilpakumppaneittensa saavutuksia. Manner-heimin vaatimukseen saksalaisten alistamisesta hänelle sovittiin,mutta von der Goltz soti juuri niin kuin halusi ja tärkeäksi katsoi.

Muistelmissaan Mannerheim antoi ymmärtää, että käskytti Itämeren divisioona, ohja-ten sen Helsinkiin ja ”saatettiin saksalaisille aivan luonnollisesti antaa tehtäväksi puhdistaa Etelä-Suomi, missä terrori kasvoi päivä päivältä”.

Hentilät toteavat kuivakkaasti, ettei Mannerheim sitä eikä kukaan muukaan voinut saksalaisille ”antaa”, he ottivat sen tehtävän ihan itse.

”Kiltein” vallankumoushallitus

Muistattava on, että ensin oli punainen terrori, sitten julma valkoinen. "

RK: Molempia oli koko ajan jonkin verran.

MJ: " Saksalaiset panivat merkille, että heidän saavuttuaan Suomeen valkoinen armeija saattoi jo toimia kuin voittajat. Koston kierre oli alkanut. "

RK: Saksalaisilla keskusvaltana ei ollut mitään sitä vastaan. Se oli "normaalia keskusvaltapolitiikkaa"!

MJ: Sen sijaan englantilaset, ranskalaiset ja jenkit siitä eivät tykänneet, vaikka eivät todellakaan olleet mitään pulmusia hekään. Amerikkalsilla ja englantilaisilla oli enemmän suhteita Punaisiin kuin päältä näyttää. (Mutta oli niitä saksalaisillakin: Tanner!)

MJ:  " Ero saksalaisten ja suomalaisten käyttäytymisessä oli selvä. Saksalaiset eivät teloittaneet vankejaan läheskään siinä määrin kuin valkoiset. "

RK: He luovuttivat, mahdollisesti suorastaan myivät vankinsa, esimerkiksi Valkeakosken naiskaartilaiset, suomalaisille ryövärivalkoisille.

MJ: " Heillä ei ollut voimakkaita tunnesiteitä. Usein saksalaiset ryhtyivät sotatilantei- den ulkopuolisiin väkivallan tekoihin vasta suomalaisten esitettyä ko. vaatimuksia.

Punainen hallinto oli tehotonta ja osaamatonta. Brittihistorioitsija Anthony F. Upto-nin mukaan syynä oli se, että Suomen kansanvaltuuskunta oli ehkäpä maailman ”kiltein” vallankumoushallitus: punaisten toimenpiteet ”sisäisen vihollisen kurissa pitämiseksi olivat päinvastoin niin lempeitä, että siitä oli sille itselleen vahinkoa”.

Saksalaisten silmissä Mannerheimin johtamien valkoisten suhtautuminen vankilaolosuhteisiin vaikutti rikolliselta. "

RK: Joidenkuiden yksittäisten saksalaisten korkeintaan.Komentajat tiesivät,mitä Tur- kissa tapahtuu.Sielläkin olivat hohdossa saksalaiset upseerit kuten entinen esikunta- päällikkö Falkenhayn ja juutalainen,Kemal Atatürkin "löytäjä" Liman von Sanders.

JM: Saksalaisten johtajana von der Goltzilla oli myös taktista silmää. He eivät tulleet pelastamaan jotakin tiettyä yhteiskuntaluokkaa, vaan auttamaan maata, ei valloittamaan. "

RK: He tulivat valoittamaan VENÄJÄÄ. (Mutta siellä ei mennyt siten kuin piti.)

JM: " Hän oivalsi lähestyä sovinnollisesti maltillisia sosialidemokraatteja, muun mu-assa Väinö Tannerta, Hannes Ryömää ja Väinö Wuolijokea, jotka kaikki puhuivat sujuvaa saksaa, ja olivat jättäytyneet punakapinan ulkopuolelle. Se auttoi varmasti osittain saamaan sosialidemokraatit myöhemmin mukaan parlamentaariseen elämään. "

RK:  <:C

JM: " Ja saksalaisten jälkeen englantilaiset…

Saksa toimi Suomessa ilman, että sille muodostui vaaraa joutua puna-armeijan tähtäimeen. Niin oli sovittu Venäjän kanssa, ja se koitui omalta osaltaan punakapinallisten kohtaloksi. "

RK: Puna-armeijan Leningradin sotilaspiirinkomentaja, vasemmisto-eserrä-kenraali Mihail Muravjov veljeili (Brest-Litovskin rauhan jälkeen) saksalaisten kanssa. Bol-shevikit epäilivät jotakin ja olivat varpaillaan,mutta komentaja tappeli raivoisasti (jos- kus liiankin, kuten Kiovassa) Entente-kerenskiläisiä kuten kenraali Krasnovia vas-taan (koska se oli myös Saksan "päävihollista" vastaan). Ristiriitatilanteessa joukot olisivat totelleet poliittista komissaaria Pravdan toimittaja, ylipursimies Konstantin Stepanovitsh Jeremejeviä ja Sotilasneuvostoa. Saksalaiset ehkä sopivat jotakin Suomeakin koskien Muravjovin kanssa. Stepanov oli karjalainen, jonka molemmat vanhemmat olivat Kuujärveltä ja hän lienee osannut suomea.

MJ: " Vaikka ”punikkien” joukkovoima näytti aluksi suurelta, pian järjestäytynyt valkoinen armeija kykeni toimimaan rationaalisemmin.

Hävinneellä Saksalla ei ollut tulevaisuutta Suomessa,mutta kohtalon ivaa on se,että pian vuoden 1919 puolella Suomenlahden itäiseen osaan majoittui englantilainen sotilaslento-osasto. Se alkoi moukaroida pommein Pietarin edustan linnoitteita.

Länsivallat ja Mannerheim elättivät vielä toivoa kommunistivallankumouksen kukista- miseksi – saksalaisista kun ei ollut enää apua edes Itä-Karjalankaan takaisin saami-seksi. Näin tuli varmistettua se, etteivät neuvostoliittolaiset tulleet rajan takana unohtamaan Leningradin kaupungin turvallisuudesta huolehtimista.

Marjaliisa Hentilä, Seppo Hentilä: Saksalainen Suomi 1918. Siltala 2017. "

Sisällissota oli voitu valttää, jos suomalaiset olisivat kieltäytyneet laittomista Kerens- kin eduskunnanhajotusvaaleista päivälleen sata vuotta sitten ja ilmoittaneet pyssyi-hin tukeutuen (mitä bolshevikitkin suosittelivat), ettei Kerenskillä ole valtaa Suomessa.

***

Professori Mauno Jokipii valehtelee suomalaisista SS-miehistä härskisti

***


Mnnerheim oli Venäjällä Valkoisten äärimmäisintä Kerenskin ja Ententen vastaista äärioikeistoa, joka myös aloitti siällissodan. Mannerheim oli vlmistelmeaas Kornolvin kapinaa, ja erotettiin siksi armeijasta. Mannerheim ja Entente-mielinen ukrainalainen valkokenraali Judenitsh, joka olisi ollut ainoa perspektiivillinen mahdollinen valkoi-nen (osa)voittaja (jos olisi tehynyt bolshevikkien kanssa diilin itsenäisestä Ukrainas-ta) oli Mannerheimin vihollinen. Judenitsh olisi lennosta tunnustanut Suomen valta-lain ja yrittänyt thedä diiliä myös Punaisten kanssa, sillä nämä olivat melko lähellä hänen kavreitaan Georgian menshevikkejä.

http://brantberg.fi/Mannerheim%20-%20valkoinen%20kenraali%201.htm

Paroni Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867–1951) lähti ensimmäiseen maail-mansotaan Kaartin ratsuväkiprikaatin komentajana ja tsaarin seurueen upsee-rina. Hän joutui alusta alkaen koviin taisteluihin itävaltalaisia ja saksalaisia vastaan Etelä-Puolassa.

Kenraalimajuri Mannerheim oli taitava rintamakomentaja. Tsaari Nikolai II myönsi hänelle Venäjän arvostetuimman kunniamerkin Pyhän Yrjön ristin jo vuoden 1914 syksyllä. Ristin luovutti Venäjän legendaarinen ylipäällikkö ja Gustafin ystävä, suurruhtinas Nikolai Nikolajevitš.

(HM: Suuriruhtinas,kenraali Nikolai Nikolajevitsh Romanov Jr. ei ollut mikään erityise legendaarinen komentaja:hänet oli nimitetty Turkin-vastaisen Eteläisen rintaman komentajan ukrainalaisen Nikolai Judenitshin tilalle, kun Grigori Rasputin oli nähnyt jonkin näyn, että tämän lutettavuudessa tsaariperhettä koh-taan olisi parantamien varaa. Mannerheim sai ristinsä aivan sodan alussa, ja see saattoi liittyä vaähemmistökansallisuuksiin kuuluvien upseerien uskollisuu- den varmisteleen tuossa yhteydessä.Väliaikainen hallitus erotti valtaan tulles-saan Nikolai Nikolajevitshin,joka siirtyi appennsa luo Makedoniaan, ja nimitti tilalle uudelleen Judeitshin.Sotaministeri Kerenski kuitenkin tämän syistä, joista ei ole tietoa.Nikolai Nikolajevitshin ystävänä ja suojattina Mannerheim oli Jude- nitshin vihollinen. Vuonna 1905 Suuriruhtinas Nikolai oli kieltäytynyt tsaarin vaatimuksesta huolimatta ryhtymästä sotilasdiktaattoriksi ja jyräämästä demo-kratialiikettä ja sen sijaan suositteli tsaaria hyväksymään täydellisesti vesitetyn duuman, kuten sitten tehtiinkin.)

Mannerheimin ura lähti nopeaan nousuun. Vuoden 1915 keväällä hänet nimitettiin ratsuväkidivisioonan komentajaksi. Hän taisteli menestyksekkäästi Bukovinassa ja Romaniassa.

Mannerheim oli Pietarissa, kun vallankumous puhkesi vuoden 1917 helmikuus-sa. Tsaari luopui kruunusta ja karkotettiin Siperiaan. Gustaf palasi rintamalle, mutta kieltäytyi vannomasta uskollisuudenvalaa väliaikaiselle hallitukselle. Hänet ylennettiin kuitenkin kenraaliluutnantiksi ja nimitettiin ratsuväkiarmeijakunnan komentajaksi.

Mannerheim valmisteli kesällä vastavallankumousta ylipäällikkö Lavr Kornilovin kanssa. Vallankaappaus Aleksandr Kerenskin hallitusta vastaan epäonnistui ja kenraali Kornilov vangittiin. Gustaf erotettiin armeijasta.

(HM: Kornilovin kapina oli Venäjän sisäällissodan alku, vaikka Kornilov ja hä-nen esikuntapäällikkönsä Anton Denikin joutuivatkin vangituksi seuraajan ken-raali Duhoninin toimesta, joka lokakuun vallankumouksen jälkeen päästä nämä kar-kuun. Kornilov kaatui Jekterinodarin (Krasnodar) kaupungin valtauksessa 13.4. 1918. Komentajana jatkoi Denikin, enempi Ententen kuin Keskusvaltojen mies. Denkinin joutui 1920 alussa vetäymään Krimille ja luovuttamaan ylipääl-likkyyden sikäläisten joukkojen komentajalle Pjotr Wrangellille. Denikin pakeni englantilaisten avulla vapautettuun Kosntatinopoliin. Myöhemmin hän kieltäytyi osallistumasta natsi-Saksan metkuihin)

Mannerheim palasi joulukuussa Suomeen, jossa myös oli puhjennut levotto-muuksia. Senaatin puheenjohtaja Pehr Svinhufvud nimitti Gustafin hallituksen joukkojen ylipäälliköksi.

(HM: Vasta 25.1.1918,kun tämä oli aloittanut hyökkäyksen ulkopuolisella valko- kaartilla Viipurin venäläistä varuskuntaa vastaan jo edellisenä päivänä.Samalla syrjäytettiin Entente-mielinen, Turkissa taistellut komentaja Claes Charpentier. Tämä kärsi sydänvaivoista, joihin sitten vielä samana vuonna kuolikin.)

Gustaf riisui Pohjanmaalla olevat venäläiset aseista sekä rakensi lähes tyhjästä talonpoikaisarmeijan,

(HM: Hän kusetti Pohjanmaanmaalaisliittolaisia kaarteja väittämällä "Venäjän hyökänneen Suomeen.)

joka kukisti punaiset kapinalliset Tampereen ja Viipurin verisissä taisteluissa.

Voittoisan sodan jälkeen Mannerheim erosi armeijasta, koska hän ei hyväksynyt Saksan vaikutusvallan lisäämistä Suomessa.

(HM: Hän erosi joskin muusta syystä, mahdollisesti Entente-valtioiden vaatimuksesta.)

Valkoinen kenraali on itsenäinen jatko-osa teokselle Tsaarin upseeri 1867-1914, jossa kerrotaan Gustafin värikkäistä nuoruusvuosista. "