Rautainen juttu – wie es eigentlich gewesen.

Kuten osassa yksi tuli ilmi, germaaninen lainaselitys sanalle ”rauta” on vastoin kaik-kea sitä, mitä kielihistoriasta ja ihmisten tavasta käyttää kieltä tiedämme. Germaani-kielissä sana on tarkoittanut alkuaan punaista väriä, ja on ilmeisesti laajimmalle le-vinnyt indoeurooppalainen väriä tarkoittava sana. eräissä germaanikielissä sana on laajentunut tarkoittamaan ko. väriskaalaa edustavaa hyötytuotetta, limoniittia eli suo-malmia. Se on punertavaa, ja tällainen värin ja tuotteen yhdistäminen on maailman kielissä melko yleistä. Merkitys on siis alkuaan ollut suunnilleen ”hyödyllinen punai-nen kivi, josta saa rautaa”. Se siis _ei_ ole missään germaanikielissä tarkoittanut rautaa, kuten esim.Ante Aikion ryhmälle liittämät kuvat kiistatta osoittavat.Kiitän hän- tä näistä viitteistä. Rautaan se on yhdistetty vain islantilais-norjalaisessa saagaperin-teessä, viitaten aseeseen, ”rautaan”, joka on veren punaiseksi värjäämää. Ei mihinkään muuhun rautaan.

Kronologisesti selitys on samoin vastoin kielen todellista käyttöä, sillä sanan on osoi-tettu tarkoittavan suomalmia _vain_ muinaisnorjan itäryhmässä, islannissa, pohjois-norjassa ja fäärissä. Tanskassa, etelänorjalaisissa murteissa ja ruotsissa tällaista merkitystä ei tunneta._Jos_ kyseessä olisi etymologisesti samaa lähtöä oleva sanue, se tarkoittaisi, että itämerensuomalaiset ovat käyttäneet rautaa 500 e.Kr.700 j.Kr. vä-lisenä aikana joko ilman, että sille on ollut sanaa, tai käyttäen jotain toista sanaa ja sitten 700 j.Kr. jälkeen yht’äkkiä vaihtaneet sanan sellaiseen, jota lainanantaja ei ole koskaan samaan merkitykseen käyttänyt, aina Pohjanlahdelta Vienanmerelle sekä Inkeriin ja Liivinmaalle.

Rautaa tarkoittava sanue, joka on yhdistettävissä, löytyy kaikista itämerensuomalai-sista kielimuodoista ja pohjoissaamesta.Tämän yhdistäminen germaaniseen ”rauði-” sanueeseen (tässä vielä kerran, ”sana” ja ”sanue” eivät ole synonyymejä, kuten op-ponenttini ovat implisiittisesti vasta-argumenttinaan esittäneet), on siis, vielä kerran, sekä semanttisesti että kronologisesti mahdotonta.

Mikä sitten olisi se tieteellisesti parempi, oikeampi, vaihtoehto? asia selviää, jälleen, kun heitämme romukoppaan ajatuksen tieteenalojen autonomisuudesta, omalakisuudesta, ja palaamme kokonaisvaltaiseen kulttuurintutkimukseen.

Ensin vähän historiaa

Rauta tuli siis Fennoskandiaan kahta tietä: Germaanialueille Keski-Euroopasta ja Suomeen Itä-Euroopasta, Ananjinon kulttuurin alueelta. Tämä selittää myös sanojen historiaa: Germaanikielten rautaa tarkoittava sanue tyyppiä ”järn”/”Eisen” jne.on vas-taavasti Keski-Euroopasta. _Jos_,ja nimenomaan siis jos, raudan käyttö ja valmistus olisi opittu germaaneilta, olisi täysin vastoin kaikkea sitä, mitä kielistä ja ylipäätään kulttuurista tiedämme, että tuotetta tarkoittava sana olisi saatu jostain muualta.

Samoin olisi täysin vastoin sitä,mitä kulttuureista ylipäätään tiedämme, että käyttösa-naksi olisi lainattu tuon uustuotteen raaka-ainetta tarkoittava ilmaisu, ei sitä sanaa, mitä tuotteen lähdeväestö tuotteesta käytti. Perusoletus on, että tuote on tullut kaup-patavarana, ja näin ollen tuskin on ensin opetettu,miten tuotetta tehdään ja vasta sen jälkeen alettu sitä kaupata. Näin oletuksenmukainen sana itämerensuomessa olisi ”järni” tai ”aiseni” tai jotain sinne päin. Siis _jos_ tuote ja/tai sana olisi tullut meille germaaneilta. Tulihan sieltä meille mm. ”kana” täysin sosiolingvistisesti odotuksenmukaisessa muodossa.

Rauta tuli siis Suomeen itäistä tietä, tämä on arkeologisen aineiston perusteella täy-sin varmaa. Sen perusteella, mitä tiedämme, mukana on _täytynyt_ tulla jokin sana, joka sitä merkitsee. Ongelmana on kuitenkin ollut,että ”idässä”,ts. sillä alueella, josta materiaali ja sana olisi voinut ylipäätään tulla, on tuolloin asustanut vain joko indoeu-rooppalaisia tai uralilaisia kieliä puhuneita väestöjä noin 1000 e.Kr. ja sitä ennen.

Tilanne kuitenkin muuttui ratkaisevasti noin 700 e.Kr. tienoilla, kun Kiinan Zhou-dy-nastian takaama suhteellisen rauhallinen aika Kiinassa päättyi burmalais-tiibetiläisen Quanrong-kansan hyökkäykseen.Seurauksena Zoun valta murtui. Tämä johti Kiinas- sa pitkäaikaiseen hajaannukseen ja syntyneiden valtioiden väliseen jatkuvaan so-dankäyntiin. Kuten yleensä, sodankäynti on hyvää bisnestä, ja seurauksena oli Kan-sun käytävää ja sen eteläpuolta asuttaneiden varhaisten, kantaturkkia puhuneiden, kansojen voimakas kaupallinen aktiivisuus.

Rauta oli otettu käyttöön Kiinassa jo 1300-luvulla e.Kr., mutta se siirtyi aseteollisuu-den päämateriaaliksi vasta 700-luvulla,jolloin pronssi alkoi väistyä sen tieltä. Kehitys Kiinassa oli voimakasta,se väestö kasvoi ennennäkemättömällä nopeudella, ja Kiina avasi markkinat nykyisin Silkkitienä tunnetun kauppaverkoston kautta käytännössä koko Euraasiaan. Tätä reittiä hallitsemaan ryhtyi rautaisia aseita käyttävä kauppias-eliitti, joka liittoutui alueen voimakkaimman ratsastajakansan, myöhemmin unkarilai-sina tunnetun väestön esi-isien kanssa. Tämän kauppiaseliitin, joka lukumääräisesti oli vähemmistönä, mutta sosiaalisesti ylivoimaisessa asemassa juuri kauppiasroolin- sa takia, käyttämäksi kieleksi voidaan antiikin kirjallisista lähteistä todentaa kanta-turkki. Silkkitie kattoi kauppaverkostona käytännössä koko mantereen, itse Kiinaa ja Himalajan eteläpuolisia alueita lukuun ottamatta. Reitille syntyi kauppakeskuksia säännöllisin, suunnilleen karavaanimatkan keston, välein, ja niitä kutsuttiin turkkilais-peräisellä sanalla ”turu”, ”kauppapaikka”. Linnoitettu kauppapaikka oli nimeltään ”turuk”.

Kauppiaseliitin kulttuurivaikutus oli mullistava, ja se näkyy vahvana juuri reitin kulku-na. Indoeurooppalaisessa kieliryhmässä se aiheutti germano-balto-slaavilaisen ryh-män synnyn, baltit jäivät arkaaisimmaksi ryhmäksi ollen kauppareiteistä sivussa, kun taas keskeisellä paikalla olleet indoeurooppalaiset, Tanskan salmien ympäristön asukkaat,samoin vähäisen väkimäärän takia,kokivat kieliryhmän ehkä keskeisimmän mullistuksen:Prestiisi-ilmiönä,ja mitä ilmeisimmin myös väestöllisenä sekoittumisena, alueen kielissä tapahtui melko nopeasti nk. Grimmin lain mukaiset äänteenmuutok-set, koska haluttiin matkia ”parempien ihmisten” puhetta.

Itämeren alueelle nämä kauppiaat toivat valtavan määrän uutta sanastoa, esimerkik-si noin 30 % nykysaksan sanastosta voidaan johtaa kantaturkkiin, ja ne muodostavat ”Urgermanisch” -sanaston ytimen. Suomeen nämä kauppiaat toivat sekä uuden tuotteen, raudan, että uuden sana, ”rauta”:

Sanan ”rauta” levikki merkityksessä ”rauta”, Fe, näkyy alla olevassa kartassa, jossa on ympäröity itämerensuomalaisen ryhmän ”rauta”, germaaniryhmän ”järn” yms. ja kiistanalainen ”röd”-sanueen suomalmin merkitys.

Sanan ”rauta” kehitys on melkoisen suoraviivainen ja poikkeukseton. se on osa sitä valtavaa kulttuurivaikutusta, jonka kantaturkkia puhuvilta kauppailta saimme. Sieltä tulivat niin ”kauppa”, ”turku” kuin ”penni”, samoin mm. astevaihtelu ja -te >> -si -äänteenmuutos, mutta niistä joskus toiste. Nyt ”rauta” ja sen tulo suomeen.

Kantaturkki on siis se kielimuoto, jota turkkilaiskieliä puhuva väestö käytti ennen kielikunnan jakautumista r/l -turkkiin ja z/ş-turkkiin Kantaturkkilaiseksi kantasanaksi voidaan siis rekonstruoida. Kantaturkissa on ollut ”mustaa rautaa” tarkoittava sana, *[Rağuŋ~] (tuohon viimeiseen kuuluu päälle tilde, joka nyt on sen jälkeen). Se on lainautunut itämerensuomeen noin 500 e.Kr. tienoilla, ja tullut siis sitä tarkoittavan _raudan_ mukana.

Sananalkuinen /R/ on substituoitu /r/llä, aivan kuten vaikkapa ”porkkana” pro mokshan /puRhkä/. Sama foneemi on /r/ myös germaanikielissä turkkilaislainoissa. Keskellä oleva /ğ/ on turkkilaiskielten nk. ”pehmeä g”, jonka turkkilaiskieliset lausu-vat, mutta itämerensuomalainen ei kuule.Aivan sama on tilanne Turkin pääministerin nimessä, jossa on tuo /ğ/, Erdoğan, jonka suomalaiset lausuvat joko /erdogan/ tai /erdoan/, molemmat väärin. Koska sitä ei ole kuultu, se on jätetty huomiotta, jolloin on syntynyt ”raudan” ditongi. Lopun ŋ on heittynyt puhtaasti siksi, että sanat on ai-emmin lainattu, ei kouluopetuksessa ja sanakirjoista, vaan puheessa ja pääsään-töisesti obliikvimuodoissa.Kuullun *rau- vartalon lopussa on lisäksi ollut -dağ suffiksi, joka on tehnyt aineesta konkreettisen esineen. Lopun ”pehmeä g” on taas jäänyt kuulematta, -> rauta, raudan.

Mallissa ei ole yhtään poikkeusta ja kaikki substituutiot systemaattisia. Sananalkui-nen /R/ on nykyturkissa t/d ja ”rauta” ”demir” /dämir/. Turkkilaissanan loppu on myö-häinen muodstuma, koska se on sama myös tsuvassissa, ja turkissa ei pitäisi olla omaperäisiä -r päätteisiä nomineja, koska se kuuluu z/ş -ryhmään.

Alla ”rauði”, limoniittikonkreetio - punainen?

Kiiina, ”rauta” = 鐵, tiĕ