keskiviikko, 15. heinäkuu 2020

Haistapaskantiedettä "tahdon olemattomuudesta"

Miksi Hesari-tyhmentymä jatkaa tätä tuhannesti kumottua järjetöntä 30 vuotta vanhaa aivopiereskelyä?
 
Termi "vapaa tahto" merkityksessä "("vapaa") psyykkinen mekanismi vapaan valin-nan suorittamiseksi (ja toteuttamiseksi)" on HUONOSTI MÄÄRITELTY, sillä se sisäl-tää määreen ´vapaa´ kahteen kertaa, mikä mahdollistaa myös sen loogisen käsitte-lyn KAHDESSA ERI MERKITYKSESSÄ yhtä aikaa, varsinkin "sen todistamiseksi mahdottomaksi"! Se on ns. kakkukakku-käsite, tårta på tårta.
 
"Todistelemalla" "vapaan tahdon" olemattomuutta, väitetään KAIKEN TAHDON muka olemattomuutta.
 
" Will - the capacity to choose a goal and to make the internal efforts essential to its realization. Will is a specific act that cannot be reduced to consciousness and activity as such. Not every conscious action, even in connection with overcoming obstacles to a goal, is an act of will. The main aspect of an act of will is the realization of the value criterion of the goal and its correspondence to principles and norms of personality. For the subject of will it is not the feeling “I want” that is characteristic but “it is necessary” or “I must.” In realizing an act of will, a person resists the power of immediate needs and impulsive desires.
Structurally, volitional behavior breaks down into the making of a decision and its realization. If the goal of volitional action does not coincide with an immediate need, the making of a decision is often accompanied by what in psychological literature is called the conflict of motives (act of choice). "
 
Libetin koe, joka perustuu Hitlerin salaisen pääideologin, aivosähkökäyrä Hans Bergerin väärään aivoteoriaan, ja päätöksenteon aivokuvantaminen ovat huijausta, sillä päätöksen mekanismi on luuntavati synptinen eikä näy aivokvissa.
 
Tässä pölhötarkastelussa sivuuteteen täydellisesti ajattelun ja tahdon KIELELLISYYS. "Kokeilta" putoaa heti pohja että mätkähtää.
 
Miten witussa samat pöllähtäneet haistapaskantiedetoimittajat voivat jauhaa vuosikymmenestä toiseen tasan samaa homehtunutta paskaa...
 
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006228802.html
 
Tiede

Hyvästi, vapaa tahto – Tietoiset päätökset ovat harhaa, koska aivomme tekevät päätökset ennen kuin teemme mitään

Aivojen neurobiologisesta koneistosta ei löydy vapautta. Tunne siitä on kuitenkin tarpeellinen harha, sanovat tutkijat.

Screenshot_2020-07-15%20Hyv%C3%A4sti%2C%

Julkaistu: 6.9.2019 2:00, Päivitetty 6.9.2019 6:08

Elokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1966 konetekniikan opiskelija Charles Whitman nousi Texasin yliopiston päärakennuksen 94 metriä korkeaan torniin tukku aseita mukanaan. Hän ampui kolme vastaansa tullutta ihmistä ja alkoi sitten tähdätä muita näköalatasanteelta.

Puolentoista tunnin kuluttua poliisit surmasivat Whitmanin. Siihen mennessä tämä entinen merijalkaväen sotilas oli ehtinyt tappaa 13 ihmistä ja haavoittaa kymmeniä.

Uhreja löytyi lisää. Paljastui, että Whitman oli aiemmin saman vuorokauden aikana puukottanut äitinsä ja vaimonsa. Kun rikosetsivät menivät Whitmanin kotiin, he löysivät vaimon ruumiin lisäksi itsemurhaviestin tappajalta.
 
Viestissään 25-vuotias Whitman kirjoitti, ettei enää ymmärrä itseään. Hänen pitäisi olla järkevä ja älykäs mies, mutta viime aikoina hän oli kärsinyt oudoista ajatuksista. Whitman kertoi rakastaneensa vaimoaan syvästi, eikä keksinyt mitään järjellistä syytä, miksi murhasi tämän.
 Kasvain muutti aivojen toimintaa ja teki tavallisesta miehestä tappokoneen.

Whitman esitti itsemurhaviestissään toiveen, että hänelle tehtäisiin ruumiinavaus, koska epäili jonkin muuttuneen aivoissaan.

Toive toteutettiin, ja aavistus osoittautui oikeaksi. Whitmanin aivoista paikannettiin kolikon kokoinen kasvain. Se painoi mantelitumaketta, joka säätelee tunteita, pelkoa ja aggressiivisuutta.
 
Whitmanin ja hänen uhriensa onnettomuudeksi kasvain muutti aivojen toimintaa ja teki tavallisesta miehestä tappokoneen, tulkitsee aivotutkija David Eagleman kirjassaan Inkognito – aivojen salattu elämä.
 
Mantelitumakkeen häiriöt saattoivat selittää myös saksalaisen Ulrike Meinhofin väkivaltaisuutta. Meinhof kuului Punainen armeijakunta -terroristiryhmään ja osallistui Saksassa useisiin pommi-iskuihin, kunnes hänet vangittiin vuonna 1972. Hän hirttäytyi sellissään neljä vuotta myöhemmin.
 
Kaksi neurologia tutki Meinhofin aivot ja havaitsi vaurion mantelitumakkeen tuntu-masta. Kaksikon mukaan se oli peräisin vuonna 1962 tehdystä leikkauksesta, jossa Meinhofilta poistettiin aivoista hyvälaatuinen kasvain. Neurologit arvelivat, että siitä alkoi toimittajana työskennelleen Meinhofin liuku kohti terrorismia.
 

Tiede otti Jumalan paikan

Kuulostavatko selitykset liian yksinkertaisilta? Onko mantelitumake muka nappi, jota painamalla tehdään tappaja? Voivatko mantelitumakkeensa sätkynukkeina toimineet väkivallantekijät vain sanoa: en se minä ollut vaan aivoni?

Samaa voi oikeastaan kysyä meistä kaidan tien kulkijoista. Yhtä laillahan jokainen tekomme on aivojen biologisten mekanismien tulosta, vaikka niiden syytä ei voikaan yhtä selvästi osoittaa sormella.

Tällä tosiasialla on dramaattisia seurauksia koko ihmiskuvallemme. Se nimittäin tarkoittaa hyvästejä vapaalle tahdolle: vaikka meistä saattaa tuntua, että päätämme vapaasti, mitä teemme, tuo vapauden tunnekin on aivojen oma tuote.
 
 Jos kerran hiuskarvakaan ei liikahda Jumalan tahtomatta, miten on mahdollista, että ihmiset ovat vapaita tekemään mitä tekevät?

Tahdon vapautta on pohdittu pitkään. Jo ennen tieteellisen maailmankuvan vahvistu-mista se aiheutti ongelman teologiassa, jossa piti huomioida Jumalan kaikkitietävyys ja -voipuus.

Jumalahan katselee jokaista tekoamme kuin näytelmän käsikirjoittaja, joka tietää en-nalta, mitä hänen henkilöhahmonsa sanovat seuraavaksi. Jos kerran hiuskarvakaan ei liikahda Jumalan tahtomatta, miten on mahdollista, että ihmiset ovat vapaita tekemään mitä tekevät?
 
Tieteen kehittyessä Jumalan paikan tässä ristiriidassa otti luonnon oma syiden ja seurausten järjestelmä.

Fysikaalinen maailma muodostaa valtaisan luonnonlakien ohjaaman koneiston, jossa mitään ei tapahdu ilman edeltävää syytä. Matemaatikko Henri Poincaré kirjoitti, että jos tuntisimme kaikki luonnonlait ja maailmankaikkeuden tilan tietyllä hetkellä, voisimme ennustaa täsmällisesti sen seuraavan tilan. Ennustaja olisi kaikkitietävän Jumalan asemassa.

Syyn ja seurauksen lain eli determinismin hallitsemassa maailmassa oli yksi poik-keus: ihmisen oma tahto ja ajattelu. Koemme itsemme vapaiksi hengiksi, joita deter-minismi ei koske. Esimerkiksi filosofi René Descartes ajatteli, että eläimet ovat pelk-kiä monimutkaisia aineellisia koneita ilman tietoisuutta, kun taas meillä ihmisillä on sielu, joka elää riippumatta aineellisen todellisuuden laeista.
 
Sitten aineettomalle sielulle kävi huonosti. Tunnustettiin, että ihminen on biologinen olento muiden eläinten joukossa. Meidänkin ajatteluamme pyörittää aivojen neurobiologien koneisto.
 
Kun ajattelun aineellisuus hyväksyttiin, syntyi pulma. Miten sovittaa yhteen kokemus siitä, että määräämme omia ajatuksiamme ja tekojamme, mutta aineelliset aivomme noudattavat biologian, kemian ja fysiikan lakeja?

Päätös ennen päätöstä

Sitä mukaa kuin aivotutkijat ja psykologit ovat saaneet avattua enemmän päätöksen-tekokoneistoamme, kokemus omien tekojemme hallinnasta on alkanut näyttää huteralta.

Kiivas keskustelu tietoisen tahdon harhaisesta luonteesta käynnistyi tutkimuksesta, jonka teki yhdysvaltalainen neurotieteilijä Benjamin Libet 1980-luvun alussa.

Mitä tapahtuu, kun poimit pöydältä kahvikupin? Muodostat ensin aikomuksen, josta lähtee tieto aivojen tekoja suunnitteleville hermosoluille. Nämä lähettävät määräyk-sen eteenpäin liikehermoille, jotka komentavat käden ja sormien lihaksia. Ne tekevät työtä käskettyä, ja lopulta pitelet kuppia kädessäsi. Eikö niin?
 
Tämä tapahtumien järjestys vastaa arkikokemustamme niin hyvin, että lähes jokainen vastaa kyllä.
 Noin sekuntia ennen kuin ihminen tekee jotain, aivojen sähkökäyrässä näkyy niin sanottu valmiuspotentiaali.

Kokemus ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Libetin koe viittaa siihen, aivomme päättävät teon tekemisestä ensin ja tietoinen aikomus herää vasta sen jälkeen.

Screenshot_2020-07-15%20Hyv%C3%A4sti%2C%

 

Fysiologit huomasivat jo 1960-luvulla, että noin sekuntia ennen kuin ihminen tekee jotain, aivojen sähkökäyrässä näkyy niin sanottu valmiuspotentiaali. Sitä pidettiin pitkään merkkinä tahdosta.

Päätös kupin nostamisesta on tehty, ennen kuin se nousee tietoisuuteen.

Myös Libet kytki koehenkilöt sähkökäyrää piirtävään eeg-laitteeseen. Sitten hän pyy-si heitä liikauttamaan rannettaan milloin halusivat. Koehenkilöiden eteen oli asetettu kellotaulu, jonka viisari pyöri nopeasti. Heidän piti tarkkailla kelloa ja panna merkille, missä kohtaa viisari oli, kun he saivat päähänsä tehdä liikkeen. Se kertoisi tietoisen päätöksen hetken.

Kuten odotettua, liikettä edelsi aina valmiuspotentiaali. Yllättävää sen sijaan oli, että valmiuspotentiaali näkyi aivosähkökäyrässä yli kolme sekunnin kymmenystä ennen tietoista päätöstä käden liikauttamisesta. Jos Libetin tulos on oikeassa, aivomme tekevät ratkaisun ennen kuin tiedämme siitä itse.

 

Viive jopa 11 sekuntia
 

Sittemmin useat tutkijat ovat tehneet samantapaisia kokeita ja saaneet samanlaisia tuloksia. On myös havaittu, että jos teko suoritaan oikealla kädellä, päätöstä edeltävä valmiuspotentiaali näkyy aivojen vasemmassa puoliskossa. Se ohjaa kehon oikean-puolista toimintaa. Vasemman käden kohdalla käy päinvastoin. Liikkeen valmistelu aivoissa riippuu siis myös siitä, miten liike aiotaan tehdä.

Australialaisen South New Walesin yliopiston psykologian professori Joel Pearson työtovereineen osoitti äskettäin kokeissaan, että päätöksen pystyy ennustamaan aivojen magneettikuvista jopa 11 sekuntia ennen kuin ihminen itse kokee tekevänsä sen. Tutkijat kykenivät ennustamaan, mitä väriä koehenkilö ajatteli.

Laboratoriossa järjestetty koetilanne on tietysti hyvin erilainen kuin arkielämä, ja teh-tävätkin erikoisia.Mutta jos ihmisen aivotoiminnasta on mahdollista todeta, että katso-kaapa, kohta hän päättää liikuttaa rannettaan tai ajatella vihreää, tutkijat alkavat lähestyä Poincarén käsikirjoittaja-Jumalan asemaa.
 
Miltä sitten tuntuisi olla tällaisen ennalta tietämisen kohteena? Neurotieteilijän koulu-tuksen saanut tietokirjailija Sam Harris kuvailee kirjassaan Vapaa tahto ajatusko-keen. Hän kehottaa kuvittelemaan, että olet huoneessa. Tiedät, että meneillään on koe ja että sinua tarkkaillaan aivoskannerilla. Puuhailet ja mietit kaikenlaista. Otat pöydältä jonkin lehden. Luet aikasi, kunnes kyllästyt. Päätät mennä kenkäostoksille kokeen jälkeen. Muutat mielesi, koska muistat, että pitää hakea lapsi koulusta.
 
Ajatuksesi harhailevat, kunnes koe päättyy.
 

Tämän jälkeen näkisit tallenteen mielesi tapahtumista ja videon käyttäytymisestäsi kokeen aikana. Samalla kokeen järjestäjät osoittaisivat, miten ja mistä he tiesivät koko ajan, mitä tekisit muutaman sekunnin päästä. Vaikka koit tekeväsi joka hetki vapaita päätöksiä, tutkijoiden kyky ennustaa jokainen niistä ennalta paljastaisi tuntemuksesi illuusioksi.

Monien muiden tavoin Harris pitää Libetin ja kollegoiden kokeita osoituksena siitä, että meillä ei ole vapaata tahtoa. Vuonna 2007 kuollut Libet itse uskoi, että vapaa tahtomme rajoittuisi eräänlaiseen veto-oikeuteen, tietoisuuden kykyyn pysäyttää aivojen aloittama teko. Vapauden hetki olisi siis se jokunen sekunnin kymmenesosa, joka erottaa tahdon tunteen syntymisen varsinaisesta ranteen liikautuksesta.
 

Libetin ehdotuksen ongelmana on, että teon pysäytys on teko sekin. Sitäkin edeltää väistämättä aivojen tiedostamaton päätös, jonka tuloksena pysäytys tapahtuu.

Emme näytä pääsevän mihinkään siitä, että aivot päättävät ja tietoinen mieli seuraa perässä.
 
Sepite korvaa tiedon
 

Tietoisen tahdon harhaa puoltavat myös psykologiset kokeet, joita kognitiivinen neu-ropsykologi Michael Gazzaniga kollegoineen teki 1970-luvulla aivohalkiopotilaille. Näiltä oli katkaistu vasenta ja oikeaa aivopuoliskoa yhdistävä aivokurkiainen. Tällaisia leikkauksia tehtiin 1960-luvulla epilepsian hoitamiseksi.

Koska yhteys aivopuoliskojen välillä ei toimi, esimerkiksi näköjärjestelmä ei toimi tavalliseen tapaan. Siksi aivohalkiopotilas tiedostaa vain osan näkökentästään. Hän siis periaatteessa näkee muttei hahmota kaikkea tietoisesti. Aivot kuitenkin kehittävät selityksiä niillekin näköaistimuksille, joita potilas ei itse tajua näkevänsä.

 Sepittäminen ulottuu myös tunteisiin.

Yhdessä kokeessa tutkijat näyttivät samanaikaisesti kahta eri kuvaa potilaalle, joka oli tuolloin nuori poika. Hänen toinen aivopuoliskonsa näki linnun jalan ja toinen lu-misen maiseman. Sitten tutkijat pyysivät poikaa valitsemaan edessään pöydällä ole-vista kuvakorteista ne, jotka liittyivät hänen näkemäänsä. Poika nosti toisella kädel-lään lumilapion ja toisella kanan kuvan. Molemmat valinnat olivat järkeviä kunkin aivopuoliskon näkökulmasta.

Erikoisempaa seurasi, kun poika selitti valintojaan. Linnun jalan hän tiedosti näh-neensä, joten kanan kuva oli ymmärrettävä valinta. Miksi hän poimi pöydältä myös lumilapiota esittävän kortin? tutkijat kysyivät. Siksi, että lapiota tarvitaan kanakopin siivoamiseen, poika vastasi mutkattomasti.
 
Oikea vastaus olisi ollut en tiedä, mutta sitä pojan aivot eivät antaneet. Ne sepittivät saman tien järkevältä kuulostavan selityksen omalle teolleen, joka vaikutti järjettömältä. Siksi sepite ei tuntunut koehenkilöstä keksityltä vaan luonnolliselta.
 
Sepittäminen ulottuu myös tunteisiin. Samantapaisessa kokeessa näytettiin jotakin pelottavaa aivohalkiopotilaan oikealle aivopuoliskolle. Kun koehenkilössä virisi pelon tunteita, hän selitti, että kokeen järjestäjä vaikutti tänään jotenkin pelottavalta. Taaskin koehenkilö uskoi vakaasti omaan selitykseensä.
 

Tarpeellinen tuntemus

Sepittäminen eli konfabulaatio on Gazzanigan mukaan tavallista myös terveille ihmi-sille, kun emme tunne tekojemme todellisia syitä. Jokainen meistä kertoo tarinoita itsestämme ja uskoo niihin. Olemme vakuuttuneita, että ne ovat tosia.

Mielemme ei tyydy sepittämään vain tekojemme syitä. Myös tunne siitä, että olemme tekojemme lähteitä, perustuu luuloon, todistelee Harvardissa työskennellyt psykolo-gian professori Daniel Wegner kirjassaan The Illusion of Conscious Will, vapaan tahdon illuusio.

 Tahtomisen tuntu syntyy tietyissä oloissa jälkikäteisenä päätelmänä.

Wegner on muun muassa saanut ihmiset kokemaan, että he päättävät siirtää tietoko-neen osoitinta jonkin kuvakkeen kohdalle, vaikka tosiasiassa päätöksen ja siirron on tehnyt toinen henkilö.

Tahtomisen tuntu syntyy tietyissä oloissa jälkikäteisenä päätelmänä, Wegner sanoo. Teko taas on tavattoman monimutkaisten mekanismien yhteisvaikutusten tulosta. Koska emme oikeasti pysy näistä tekijöistä kärryillä, keksimme uskon tietoisen tah-tomme kykyyn saada tekoja aikaan. Tahdon kokemus on siis sepite, konfabulaatio.
 
Evoluutio tuskin olisi kehittänyt meihin kokemusta tietoisesta tahdosta, jos se olisi aivan turha. Virattomana se olisi luultavasti pudonnut pois meidän psykobiologisesta koneistostamme.
 
Vaikka tahdonalaisen tekemisen kokemus ei Wegnerin mukaan oikeasti osallistu teon tekemiseen, se palvelee muita tarkoituksia. Se esimerkiksi erottelee, mitkä ovat omia tekojamme ja mitkä muiden. Se on kuin vastaisen varalle tehty muistiinpano, joka kertoo, mistä tapahtumista me olemme vastuussa ja mistä emme.
 

Aivot noudattavat lakeja

Vapaan tahdon hylkääminen ei kuitenkaan edellytä sitä, että Wegner olisi oikeassa ja tahto pelkkä lisuke, jonka mieli sepittää jälkikäteen. Esimerkiksi brittiläinen aivo-tutkija Patrick Haggard on todistellut, että tahdolla on osuutensa suunnitelmalliseen tekoon johtavissa tapahtumissa, vaikka se ei pohjimmiltaan olekaan vapaa.

Aivoleikkauspotilailla tehdyt kokeet vihjaavat, että tahto voi sittenkin edeltää tekoa ja osallistua sen synnyttämiseen. Kun potilaiden aivojen tiettyä kohtaa ärsyttää sähköi-sesti, heille nousee halu liikuttaa tiettyä ruumiinosaa. Heillä siis on tahto mutta ei vielä tekoa. Kun ärsytystä lisätään, he myös liikuttavat kyseistä ruumiinosaa.

Toiset tutkijat ovat osoittaneet, että tahdon toiminnoilla on omat paikkansa ja verkostonsa aivoissa ja että niitä voi häiritä esimerkiksi magneettistimulaatiolla.
 
Tahto ei silti ole muuta kuin neurobiologisen tapahtumaketjun osanen. Se ei ole mikään ihmisen aineellisista aivoista irrallinen sielu, ”haamu koneessa”.
 
”Neurotieteilijän täytyy olla deterministi. Aivojen sähköiset ja kemialliset tapahtumat noudattavat fysiikan lakeja”, Haggard korosti eräässä haastattelussaan.
 
Kaikki filosofit eivät kuitenkaan usko, että vapaa tahto on kumottu. He väittävät, että vapaa tahto on täysin mahdollinen, vaikka maailma ja ihmisten teot olisivat täysin luonnonlakien armoilla. Kanta on nimeltään kompatibilismi, suomeksi ehkä oppi determinismin ja vapauden yhteensopivuudesta.
 
Tahdonvapaus on perinnäisesti tarkoittanut vapautta valita ja tehdä toisin. Nousin aamulla sängystä mutta olisin yhtä hyvin voinut kääntää kylkeä ja jäädä nukkumaan.

Screenshot_2020-07-15%20Hyv%C3%A4sti%2C%

Ketjureaktio, joka nostattaa ihmisen ylös sängystä, ei voi päättyä kyljen kääntämiseen.

Determinismi ei tätä salli, sillä samasta lähtötilanteesta ei voi seurata kahta eri tekoa. Kausaalinen tapahtumaketju, joka kiskoi minut sängystä, ei determinismin mukaan voi päättyä kuin yhdellä tavalla. Nousin vääjäämättä ylös, ja muu olisi ollut yliluonnollinen ihme.

 Vapautta ei vie se, että arvot, mieliteot ja harkinta ovat syntyneet niitä edeltävien kausaaliketjujen tuloksena.

Kompatibilisti kuitenkin hylkää ajatuksen, että vapaus edellyttää mahdollisuutta teh-dä toisin. Hänen mukaansa teot voivat olla vapaita, vaikka ne olisivat osa syiden ja seurausten ketjua. Hän määrittelee vapauden niin, ettei ristiriitaa synny.

Ihminen on kompatibilistin mukaan vapaa, kun hän tekee tekonsa ilman ulkoista pakkoa omien arvojensa, mielitekojensa ja harkintansa tuloksena. Vapautta ei vie se, että arvot, mieliteot ja harkinta ovat syntyneet niitä edeltävien kausaaliketjujen tuloksena. Tärkeää on vain se, että teko heijastaa ihmisen omaa järkeilyä.
 
Ajatustapa muistuttaa antiikin filosofin Platonin ideaa siitä, että sielussamme asustaa järkiminä, joka ohjailee ja hillitsee alemmanasteisia halujamme ja yllykkeitämme.
 
Kompatibilisti ajattelee, että kun järki on sielussamme sille kuuluvalla päällikön paikalla, olemme vapaita.
 
Voin esimerkiksi haluta noudattaa terveellistä ruokavaliota mutta langeta silti jatku-vasti rasvaiseen ruokaan ja vaipua sen jälkeen katumuksen syövereihin, koska toi-mintani ei vastaa parasta harkintaani.Vahvatahtoisena pystyisin vastustamaan turmi- ollisia herkkuja ja tuntisin olevani enemmän sinut tekojeni kanssa. Olisin itseni herra, vapaa viettieni vallasta.

Screenshot_2020-07-15%20Hyv%C3%A4sti%2C%

Kurinalainsuus on biologista siinä missä mielihalukin.

Paitsi etten olisi. Järkikään ei ole biologian ja luonnon kausaalisten mekanismien ul-kopuolella, muistuttaa Stanfordin yliopiston neurotieteen professori ja kädellistutkija Robert Sapolsky tuoreessa, ihmisen käyttäytymisen biologisia ja sosiaalisia juuria luotaavassa kirjassaan Behave.

Me vain tapaamme pitää biologisena kaikkea, mikä liittyy luontaisiin taipumuksiin ja mielitekoihin, kun taas ponnistelu, ahkeruus, peräänantamattomuus ja kyky hillitä im-pulsseja kuuluvat vapaan tahdon valtakuntaan. Tosiasiassa nämäkin tahdonvoiman taidot ovat tarkassa biologisessa ohjauksessa ja kehittyneet sellaisiksi kuin ovat geenien ja kokemusten yhteispelissä, Sapolsky sanoo.
 

Tuuri ohjaa elämää

Usein ihmisten on helpompi hyväksyä ajatus, että pahantekijöiden aivoissa on jotain vikaa, joka ajaa nämä tekoihinsa. Ensimmäisiin koulusurmaajiin kuuluneen Whitma-nin tekojen voi hyvin ajatella johtuneen mantelitumakkeen väärästä aktivaatiosta. Vaikeampi on hyväksyä, että myös hyvässä ihminen toimii neurobiologisessa ohjauksessa.

Koko elämäämme hallitsee kaikissa vaiheissa tuuri. Onnen kauppaa on esimerkiksi se, millaiset geenit saamme vanhemmiltamme, kasvammeko vauraassa vai köyhäs-sä perheessä ja pidetäänkö meistä hyvää huolta vai kohdellaanko kaltoin. Emme ole valinneet, millaisiin oloihin ja millaisin valmiuksin synnyimme. Nämä lähtökohdat kuitenkin ohjaavat monin tavoin elämäämme.

Näin koki myös Albert Einstein, joka ei uskonut tahdonvapauteen.
 
”Uraani ei määrännyt oma tahtoni vaan tekijät, jotka eivät ole hallinnassani. En pidä mitään omana ansionani. Kaikkea määräävät alusta loppuun voimat, joita emme voi kontrolloida”, hän sanoi eräässä haastattelussaan.
 

Pitääkö olla huolissaan?

Einsteinia vapaan tahdon puuttuminen ei tuntunut haittaavan. Toiset sitä vastoin näkevät siinä uhkaa. He kantavat huolta siitä, että vapaan tahdon hylkääminen murentaisi sekä oman toimintamme että yhteiskunnan perustan.

Tuleeko meistä saamattomia fatalisteja, jos kaikki on ennalta määrättyä? Miten käy henkilökohtaiselle vastuulle, jos kaikki tekomme ovat vain geneettisten valmiuksien, kasvuolojen biologisen ohjelmoinnin ja satunnaisten olojen mekaaninen tulos?

Monet psykologiset tutkimukset viittavat siihen,että menetämme jotain hyvää, jos me- netämme uskon vapaaseen tahtoon. Kun ihmisiä on altistettu kokeissa ajatukselle, että emme ole vapaita, he ovat toimineet itsekkäämmin, huijanneet herkemmin, käyt-täytyneet aggressiivisemmin, osoittaneet heikompaa itsekontrollia ja menettäneet intoaan tavoitella asioita. Merkityksellisyyden tunne on haihtunut.

Tulokset ovat jopa nostaneet esiin kysymyksen, kannattaako ihmisille kertoa uutista vapaan tahdon kuolemasta, vaikka se olisi totta. Jos asiasta ei hiiskuta, varjeltaisiin ihmisiä lamaavalta kohtalonuskolta, itsekkyydeltä ja turhuuden tunteelta.
 
Toisaalta tieto vapaan tahdon puuttumisesta ei ehkä ole psykologisesti niin vahingol-lista kuin on luultu. Esimerkiksi vuonna 2019 Social Psychological and Personality Science -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa australialaistutkijat Damien Crone ja Neil Levy eivät löytäneet mitään yhteyttä moraalisen käyttäytymisen ja vapaaseen tahtoon uskomisen välillä. Tahdonvapauteen uskovat eivät osoittautuneet yhtään kiltimmiksi kuin ne, jotka eivät siihen uskoneet.
 

Tahtokin maallistuu

Varoittelu moraalin rapistumisesta muistuttaa menneillä vuosisadoilla esitettyä huolta siitä, kuinka uskonnon hiipuminen vie moraalilta pohjan.

Olisipa kiinnostavaa siirtyä aikakoneella 1700-luvulle ja tehdä sosiaalipsykologisia tutkimuksia siitä, miten altistuminen uskontoa kritisoiville ajatuksille muuttaisi ihmisten käyttäytymistä. Tulisiko heille tunne, että millään ei ole enää mitään väliä?

Mene ja tiedä, mutta uskonnottomuus ei väistämättä johda moraalin rappioon. Tutki-musten mukaan asia saattaa olla jopa päinvastoin. Hyvin uskonnollisissa maissa tehdään esimerkiksi murhia ja väkivaltarikoksia enemmän kuin maallistuneissa maissa. Yhdysvalloissa murhia tehdään eniten uskonnollisimmissa osavaltioissa.

 Vapaalla tahdolla on sitä paitsi pimeätkin puolensa.

Kenties olemme vapaan tahdon osalta samanlaisen maallistumiskehityksen alussa kuin uskonnolle on tapahtunut. Aluksi tuntuu, että ilman tahdonvapautta elämältä uhkaa pudota pohja, mutta kun maallistuminen etenee, huoli väistyy.

Vapaalla tahdolla on sitä paitsi pimeätkin puolensa. Tutkimuksissa on muun muassa käynyt ilmi, että vapaaseen tahtoon lujasti uskovat ovat muita hanakampia rankaise-maan ankarasti rikoksista. Ankaruus lievenee, kun ihmisten tieto käyttäytymisen neurobiologisesta perustasta lisääntyy.
 
Suhtautuminen rikollisuuteen muuttuu vapaan tahdon jälkeisessä maailmassa. Sil-loin tunnustetaan, että ihmiset eivät ole sen enempää vastuussa rikoksistaan kuin he ovat vastuussa allergiastaan.
 
Rangaistukset eivät katoa, mutta niiden luonne muuttuu. Ihmisiä pitää edelleen suojata pahantekijöiltä, mutta paheksunta saa mennä. Hoitaminen korvaa koston.

Screenshot_2020-07-15%20Hyv%C3%A4sti%2C%

Suhtautuminen rikollisuuteen tulee muuttumaan. Rangaistukset eivät katoa, mutta ne painottuvat hoitoon.

Saattaa toki olla, että kosto ja hyvityksen vaatiminen on iskostunut ihmisluontoon niin syvään, että siitä on vaikea päästä eroon. Meidän voi olla vaikea nähdä itsemme ja muut pikemmin ymmärtävän kuin tuomitsevan asenteen läpi.

Princetonin yliopiston psykologit Joshua Greene ja Jonathan Cohen ovat verranneet tilannetta käsityksiin avaruudesta.
 
Einsteinin suhteellisuusteoria ja käsitys neliulotteisesta avaruudesta syrjäytti aika-naan tieteessä kolmiulotteisen käsityksen, mutta koemme yhä elävämme kolmessa ulottuvuudessa. Kun haluamme suunnitella avaruusraketin tai muuta modernia teknologiaa, hyödynnämme silti suhteellisuusteoriaa emmekä omaa mutukokemustamme.
 
Samalla tavoin voimme toimia, jos meistä on vaikea henkilökohtaisesti irrottautua vapaan tahdon ja tuomitsemisen asenteista.

Oikeudenkäyttö, rikollisuuden torjunta ja miksei myös yhteiskuntapolitiikka voivat olla erikoisalueita, joissa meidän täytyy ottaa käyttöön paras tieteellinen näkemys ihmisen käyttäytymisestä. Jos siihen ei kuulu vapaa tahto, jätetään se pois laskuista.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2019.

Kommentit

Ladataan...