Artikkelissaan 'Väärin ymmärretty Eino Kaila oli aikaansa edellä' (Vapaa Ajattelija 3/1996) Pertti Lindfors esittelee loogiseksi empirismiksi nimittämäänsä oppiraken-nelmaa sekä skientismiksi nimittämäänsä omaa tieteenteoriaansa. Eräänä näille vastakkaisista metafyysisiksi nimittämistään filosofisen ajattelun muodoista,uskon- tojen, hermeneutiikan ja steinerilaisuuden ohella, hän mainitsee olevan "hegeliläis-marxilainen dialektiikka", jolle Lindforsin mukaan "olennaista on 1. loogisen ristirii- dan ja 2. etuvastakohdan sekoittaminen." Lindfors tarkentaa:

"Hegelin filosofiaan kuuluu (myös) loogisen ristiriidan käyttö hedelmällisenä(!) ai- neksena. "Hedelmällisyys" palautuu seuraavaan seikkaan: Hiukan karkeistaen voi- daan sanoa, että ristiriitaisesta lauseesta seuraa mikä tahansa samaa kielimuotoa oleva lause. Dialektiikalla voi tällöin "perustella" minkä tahansa toden tai epätoden teorian sekä moraalisesti oikean tai väärän kannanoton (mitä tahansa oikealla ja väärällä tarkoitetaankin!).Vaikka Hegel kuinka käännettäisiin päälaelleen,niin marxi- laisella dialektiikalla voidaan "todistaa",ei ainoastaan marxilainen talous- ja yhteis- kuntatiede, leninismi, stalinismi, trotskismi,vaan myös natsismi, kristinusko ja por- varillinen taloustiede sekä kaikki keskenään ristiriidassa olevat fysikaaliset ja biologiset teoriat." Välimerkit ovat Lindforsin.

Mitä dialektinen logiikka on ja mitä ei

Pertti Lindfors on väitellyt v. 1978 Jyväskylän Yliopistossa filosofian tohtoriksi - dia-lektisesta materialismista. Koska teksti kuulostaa perin juurin toisenlaiselta, kuin mitä muistan aiheesta lukeneeni esimerkiksi lähteissä mainituista teoksista,ja koska Lind-fors selvästikin käsittelee dialektiikkaa tieteellisen päättelyn apuvälineenä eikä ns. objektiivisen dialektiikan kysymyksiä, etsin neuvostoliittolaisesta, suurin piirtein lu-kion tai yliopistojen yleiskurssien tasoa olevasta teoksesta 'Lyhyt filosofian sanakirja' (Kratkij slovarj po filosofii)1 hakusanan 'dialektitšeskaja logika',ja luen:

"Dialektinen logiikka on tiede ajattelun yleisistä laeista ja liikevoimista, objektiivisen todellisuuden tiedostamisen teistä tieteellisen ajattelun keinoin, tiede, joka tutkii filosofisten kategorioiden (yleiskäsitteiden, RK) keskinäisiä suhteita.

... Dialektista logiikkaa ei ole olemassa ilman dialektiikkaa,oppia kehityksen yleisim- mistä lainalaisuuksista.Dialektisen logiikan pääkysymys on kysymys totuudesta ja sen saavuttamisen teistä. Se kartoittaa perusvaatimukset, joita ajattelun tulee seurata kutakin kohdetta tutkittaessa.Näitä ovat vaatimukset kohteen objektiivisesta tarkaste-lusta kaikkine ominaisuuksineen,yhteyksineen ja suhteineen, liikkeessä olevana, ke-hittyvänä. Dialektinen logiikka alleviivaa ihmisten käytännöllisen toiminnan määrää-vää roolia materiaalisten objektien tiedostamisessa, vain käytäntö mahdollistaa näi-den kohteiden eriyttämisen todellisuuden ilmiöiden loputtomasta virrasta, osoittaa niiden ihmiselle merkittävät ominaisuudet,todentaa, missä määrin oikein ne on ajattelussa tiedostettu.

... Dialektinen logiikka on "ristiriitojen logiikkaa", se tarjoaa metodin heijastaa ajatte-lussa kohteiden objektiivisia ristiriitoja. Se myös paljastaa itse ajattelun ristiriitaisen luonteen, vastakkaisten puolten ja menetelmien ykseyden sen piirissä, analyysin ja synteesin,induktion ja deduktion,abstraktin ja konkreettisen,loogisen ja historiallisen.

Tiede pyrkii objektiiviseen totuuteen, kiinnittäen tiedostuksen tulokset ajattelumuo-doiksi (käsitteiksi, lauseiksi, päätelmiksi).Näiden muotojen tutkimus on aina ollut lo-giikan tehtävä. Dialektinen logiikka ei tarkastele näitä ajattelumuotoja muuttumatto-mina, toisistaan erillisinä, vaan keskinäisessä yhteydessä, liikkeessä. Ajattelumuo-dot ovat aina sisältöpitoisia,ne muuttuvat inhimillisen tiedon tunkeutuessa syvemmäl- le ulkoisen maailman kohteisiin ja ilmiöihin ja paljastaessa tämän yhä uusia ominaisuuksia ja suhteita.

... Dialektinen logiikka ei kumoa välttämättömyyttä muodollisessa logiikassa, joka tut-kii ajattelumuotojen loogista rakennetta abstrahoituen niiden konkreettisesta sisällös- tä (jättäen sen tarkastelun ulkopuolelle,RK). Dialektinen logiikka käyttää muodollisen logiikan kuten muidenkin tieteenalojen tuloksia muodostaessaan ajattelun yleisiä liikelakeja kohti totuutta." Käännös ja lihavoinnit ovat kirjoittajan.

Termiä 'logiikka' käytetään siis kaikista tieteistä, joiden tutkimuskohteena ovat ajatte- lun lainalaisuudet, ei vain kielellisten järjestelmien muotoa ilmaisevista muodollisista logiikoista, joita on monia muitakin kuin Lindforsin absolutisoima klassinen logiikka.

Materialistinen dialektinen logiikka on siis ennen kaikkea käsitteen- ja teorianmuo-dostusoppia, joka ei tunkeudu muodollisten logiikoiden alueelle, osoittaen kuitenkin näiden kuten muunkin tiedon suhteellisuuden. Se ei ole vaihtoehtoinen formaalinen päättelymenetelmä erityistieteille eikä anna "oikoteitä" erityistieteellisiin tuloksiin.

Dialektinen logiikka tarjoaa tieteellisen näkökulman sellaisiin yleiskäsitteisiin, kate- goriapareihin, kuten 'sisältö ja muoto', 'syy ja seuraus', 'määrä ja laatu', 'sattuma ja välttämättömyys' jne.,joita ilman erityistieteet eivät tule toimeen,mutta joita toisaalta yksikään erityistiede ei tyhjentävästi selitä.Nämä ovat niin sanottuja dialektisia vasta-kohtapareja, joita ei ole olemassa ilman toisiaan, ja jotka eivät ole ns. kategorisesti toisensa pois sulkevia muodollisloogisia vastakohtia.Esimerkiksi lause "Laki on yleinen, olennainen ja välttämätön yhteys ilmiöiden välillä" on muodostettu ainoastaan dialektiikan käsitteistä.

'Dialektinen ristiriita' merkitsee ennen kaikkea kehityksen sisäistä liikevoimaa, mikä se kulloisessakin konkreettisessa tilanteessa sitten lieneekin. Muodollislooginen ris-tiriita ei (yleensä) ole dialektisen ristiriidan heijastuma,vaan se on ristiriita kielellises- sä järjestelmässä,jossa kohde on kuvattu,ja yleensä merkitsee sitä,että kuvauksessa on jotakin vialla,että se ei ole objektiivinen.Joskus voi toisinkin olla, esimerkiksi lau-seiden "Valo on hiukkasvirtaa" ja "Valo on aaltoliikettä" ristiriita palautuu nimen-omaan hiukkasen ja aallon,aineen ja energian,materian ja liikkeen objektiiviseen dialektiseen vastakohtaan, ja nämä muodollis-loogisesti ristiriitaiset lauseet ovat siis periaatteessa molemmat tosia (eikä tästä silti voida päätellä, että valo-opissa mikä tahansa lause olisi voimassa).

Materialistisen dialektiikan mukaan kategoriat ovat, kuten muutkin käsitteet, objektii-visten ilmiöiden subjektiivisia kuvia, kulttuurisesti omaksuttuja ja muun aistikokemuk- semme vahvistamia malleja, tajunnassamme. Kilpailevia selitysmalleja ovat ainakin platonismi, jonka mukaan ne ilmentävät todellisuutta perimmäisempiä "objektiivisia ideoita", mikä johtaa uskonnollisiin filosofioihin,kantismi,jonka mukaan ne ovat koke- musta ja oppimistakin edeltävää "apriorista tietoa", eräänlaista tajunnallista "firm-warea" (josta opitun tiedon kanssa kilpailevana olisi kyllä pelkkää harmia), mikä joh-taa sosiobiologismin satoihin spekulaatioihin, ja nominalismi, jonka mukaan ne ovat pelkkiä nimiä aistihavaintojemme jäsentämiseksi, ilman todellista sisältöä. Mikähän on Lindforsin näkemys?

Dialektiikan lakien, periaatteiden ym. osalta viittaan lähteisiin.

Muodolliset logiikat eivät nekään ole ehdottoman absoluuttista tietoa

Muodollisten logiikoiden idea on lauseiden sisällöstä riippumatta päätellä niin, että näiden totuusarvo säilyy,tai ainakin sen (subjektiivinen) todennäköisyys voidaan en- nustaa jonkin tietyn aksiomatiikan mukaisesti.Tarkasti ottaen kaikenlainen muodolli- nen (deduktiivinen) päättely suoritetaan aina jossakin ns. aksiomaattisessa järjestel-mässä, joista klassinen muodollinen logiikka on eräs, ja päätelmä on pätevä, jos se on järjestelmän aksioomien mukaan oikein muodostettu.Onko se myös faktuaalisesti tosi, objektiivisen asiantilan kanssa yhtäpitävä,on viime kädessä empiirinen kysymys riippuen paitsi päätelmän pätevyydestä aksiomaattisessa järjestelmässä A, myös sii-tä, miten hyvin A kelpaa heijastamaan kohteen ominaisuuksien suhteita tutkittavien ilmiöiden alueella.

Myös dialektinen logiikka voi sanoa jostakin hypoteesista,teoreettisesta olettamuk- sesta, lähinnä sen,onko se dialektisen materialismin periaatteiden mukaisesti pätevä vai ei, sen totuuden ollessa viime kädessä empiirinen kysymys. /3/ Päteviä hypotee-seja vaikkapa ihmisyhteiskunnan synnyn konkreettisista muodoista biologisesta lii-kemuodosta voi olla useita, mutta niistä tuskin kovin monet ovat faktuaalisesti tosia, todella toteutuneita, ja näistäkin luultavimmin vain yksi edelleen jatkuu. Usein dialek-tiikka kertookin enemmän siitä, minkä tyyppisiä elementtejä pätevän hypoteesin ei pidä sisältää, kuin siitä, miten nimenomaisesti erityistieteellisiä hypoteeseja tulisi asettaa.

Päättelymenetelmän sijasta dialektinen materialismi katsoo tieteen ytimeksi teorian-muodostuksen. Termiä ´teoria´ käytetään tässä ns.suppeassa merkityksessä ajattelu- muotona,joka heijastaa tutkittavaa kohdetta kokonaisuutena (jonkin tieteenalan puit-teissa). Tieteellistä käsitteenmuodostusta ei voida erottaa teorianmuodostuksesta.

Kunkin teorian pitää olla sisäisesti ristiriidaton eli koherentti (mikä ei suinkaan takaa, saati "määrittele",että teoria olisi myös tosi!),jotta se ennustaisi yksikäsitteisesti tes-tattavissa olevia tuloksia (usein todennäköisyysjakautumia), mutta naapuriteorioiden välillä usein ilmenee ristiriitaa. Joskus on yksi ja sama ilmiö jouduttu muodollisen si-säisen ristiriidan välttämiseksi kuvaamaan kahdella eri teorialla kuten aalto- ja hiuk-kasoptiikassa, joiden vastakohtaisuus on sitten uuden yleisemmän teorian myötä saanut selityksensä. On yksi kysymys, mitkä lainalaisuudet luonnossa ja yhteiskun-nassa objektiivisesti ovat olemassa vaikuttaen siihen, mitä toimintamme tuloksena syntyy ja mitä ei,ja toinen kysymys,missä määrin olemme ne juuri oikein tiedostaneet ja adekvaateiksi käsitteiksi "kiteyttäneet".

Aksiomaattiset järjestelmät muodostetaan nekin yleensä jonkin teorian pohjalta "so-pimalla" joukko suhteellisia totuuksia "absoluuttisiksi", klassisen logiikan tapaukses- sa se, että jokin ominaisuus kohteessa joko täysin on tai sitä ei ole lainkaan. Aksiomaattisia järjestelmiä on kahta perustyyppiä, tulkittuja ja tulkitsemattomia.

Hypoteesin muodostus ja sen suora tai välillinen empiirinen testaus ovat teorian-muodostuksen välttämätön momentti periaatteessa kaikilla tiedon aloilla. /3/

Materialistinen ja hegeliläinen dialektiikka ovat eri oppeja

Dialektiikan keksijä oli saksalainen filosofi G.W.F.Hegel (1770-1831). Hegelismi nä- kee ainakin yhteiskunnassa ajattelun, yleensä sen objektivoitujen muotojen tieteen, taiteen, moraalin, politiikan jne. omalakisen liikkeen, "hengen itsekehityksen" myös materiaalisen kehityksen syynä ja tätä "perimmäisempänä" toisin kuin materialismi. Yleiskäsitteet kehittyvät Hegelin mukaan omalakisesti tiedollisten ja muiden ristiriitojen vaikutuksesta ilmentäen "maailmanhengen" (Itse)kehitystä.

"Hegeliläis-marxilaista dialektiikkaa" ei siis ole olemassa, vaan hegeliläinen ja ma- terialistinen dialektiikka ovat kaksi eri oppijärjestelmää, jotka ovat toisiinsa hieman epätäydellisessä analogiasuhteessa: useimpia käsitteitä ja lakeja vastaa suurin piir-tein samannäköinen,mutta erisisältöinen vastin toisessa, joskaan hegelistit eivät tun-ne eivätkä tunnusta esimerkiksi materialistisessa dialektiikassa keskeistä ´heijastuk- sen´ käsitettä, joka merkitsee vuorovaikuttavien objektien kuvautumista toistensa ominaisuuksissa ja joka muun muassa muodostaa monimutkaistuvan kehityksen erään keskeisen mekanismin.

Perustavin ero vallitsee dialektisen materialismin ja hegelismin totuuskäsitteessä: Hegel käänsi ns.aristoteelisen totuuskäsityksen ajatuksen vastaavuutena kohteensa kanssa päälaelleen, materiaalisen kohteen vastaavuudeksi käsitteensä, "ideansa" kanssa (klassisessa hegelismissä "ylevän",vulgaarihegelismissä ties minkä päähän- piston). Jos siis herra/rouva Schmidtin ei voitu parhaalla tahdollakaan katsoa vastaa-van edesottamuksiltaan Hegelin ´(tosi) saksalaisen´ käsitettä,se merkitsi itse asiassa sitä, että herra/rouva Schmidt ei fyysisenä saksalaisena henkilönä ollut hänen teori-ansa mukaan tosi! Hegeliläisen dialektiikan totuuskäsityksestä kirjoittaa Juha Manni-nen teoksessaan Dialektiikan ydin /4/,kyseessä on siis hegelistisen dialektiikan ydin. Pohjimmiltaan hegelistisiä käsitteitä ovat Hegelin itsensä ´tosisaksalaisen´ ohella mm. 20-luvun ´neuvostoihminen´, taannoinen ´uudentyyppinen nainen/mies´ (parantamisen varaa toki puolin ja toisin varmasti löytyy...) jne.

Kysymys siitä, mitkä ilmiöiden väliset yhteydet ovat objektiivisia lakeja ja mitkä eivät, ei ilmei- sesti ole hegelisteille kovin tärkeä: toisaalta he ovat saattaneet pitää vaikka-pa elektroniikan perusteorioita ainakin osaltaan joinakin "voimalaitosinsinöörien yh-teiskunnallisia valtapyyteitä legitimoimaan" formuloituina oppeina (sellaisiaKIN "teo-rioita" on,epäilen mm. sosiobiologiaa),toisaalta taas perättömyyksiä tosina latelevan humpuukitoimittajan, poliitikon, byrokraatin, kirkkoruhtinaan tai "diplomaattitiedemie-hen/naisen" ei katsota vain vääristelevän,vaan myös "luovan" todellisuutta!

Hegelistille ei liene paha ongelma,vaikka sitten dialektiikkakin olisi ensisijaisesti osa jotakin "subjektiviteettitaistelua".Materialisti sen sijaan vaatii,että filosofiasta on olta-va todellista hyötyä empiirisestikin todennettavissa olevien erityistieteiden teorian-muodostuksessa. Uskon asioista Hegel ajatteli johdonmukaisen "dialektisesti": "Jumala on tulemassa (Maailmahengen lopputulemana)." Hän ei siis ollut ateisti.

Dialektinen materialismi palautti totuuskäsityksen takaisin aristoteeliseksi, ensisijai-sesti teorian vastaavuudeksi objektivisten lakien kanssa.

Ilman hegelistisiä käsitteitä huumori ja viihde olisivat köyhiä. Pyrkimys "elää todeksi" ihanteita tai uusia (tai vanhoja) käyttäytymismalleja ei sinänsä ole tuomittavaa, päin vastoin, riippuen toki myös niiden ihanteiden sisällöstä.Arveluttavaa on,jos hegelismi otetaan aseeksi objektiivisuuteen pyrkivää tiedettä vastaan. Hegelistinen dialektiikka on muiden elämänalojen kuin tieteen dialektiikkaa.

Vulgaarihegelistisen tietoteorian ja sosiobiologismin eri varianttien mekaanisina yh-distelminä saadaan joukko sattumalta usein f-kirjaimella alkavia tieteenvastaisia, ja joskus pahempaakin, ideologioita, joita tässä ei ole aihetta tarkemmin ruotia.

Myös marxismin voidaan katsoa olevan "syntetisoitu" hegelismin ja Ludwig Feuer-bachin sosiobiologisminsukuisen ateismin pohjalta,kuitenkin tiedon kehityksen nor- maalia kaavaa seuraten siten, että näiden oppien kestämättömät puolet on hylätty ja kestävät ainekset säilytetty, eikä päin vastoin.

Lindfors näyttää olevan liikkeellä ns."puhtaan tieteen" lähtökohdista,koskapa hän ää-rimmäisen epämuodikkaasti katsoo,kuten esimerkiksi minäkin,historiallisen materia- lismin ja marxilaisen kansantaloustieteen olevan perusteiltaan oikeita.Moni ei-usko-vainen "porvari" ajattelee täsmälleen päin vastoin kuin Lindfors:heillä ei olisi oikeas- taan mitään dialektista materialismia vastaan,kunhan vain ei tarvitsisi hyväksyä Mar-xin kapitalismiteoriaa (mikä ei toki olekaan vain filosofian kysymys) tai varsinkaan ns. tieteellisen sosialismin teorioita.Teorioden perustavuusjärjestys on tämä.Helpompaa on niillä, jotka haluavat remontoida tämän "rakennelman" vintillä, kuin niillä, jotka haluavat vaihtaa sen perustukset, ja siinä sivussa laajemminkin nykyaikaisen tieteen perustukset.

Toivotan kuitenkin menestystä Lindforsille tieteenteorian kehittelyssä.

Lähteet:

  1. I. V. Blauberg, I. K. Pantin: Kratkij slovarj no filosofii (Lyhyt filosofian sanakirja), Politizdat 1982
  2. Iljenkov, Evald: Dialektinen logiikka
  3. Kopnin, Pavel: Dialektiikka, logiikka, tiede
  4. Manninen, Juha: Dialektiikan ydin
  5. Neuvostoliiton tiedeakatemia: Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet

Julkaistu Vapaa ajattelijassa 4/1997.

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/artikkeleita/dial.html

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Truth

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/dialectic

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Logic

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Dialectical+Logic

Keskusteluja:

Re: Materialistisen dialektiikan perusidea on yksinkertainen

Kirjoitti: RK (IP rekisteröity)

Päiväys: 18. kesäkuuta 2008 02.40

Kyynikko kirjoitti:
-------------------------------------------------------
> RK kirjoitti:
> --------------------------------------------------
> > Ihmisen keksimän, kieliin sisään rakentuneen muodollisen logiikan idea on,että
> > JOKIN OMINAISUUSJOSSAKIN KOHTEESSA JOKO TAYDELLISESTI ON tai >>SITÄ EI OLE LAINKAAN.

>Täsmällisemmin sanottuna fromaalisssa logiikassa käsitellään asiantiloja,jotka joko
> vallitsevat taieivät vallitse. Predikaattilogiikassa nimittäin olion eksistenssi ja
> attribuutit erotetaan tyyliin "Ei ole olemassa mustia joutsenia", joka väite on muuten >epätosi.

 

Formaalisen logiikan sisällä noin, mutta minä puhun filosofian, ontologian kannalta: tuollaisen formaalisloogisen (kaksipäisen) järjestelmän fysikaalisen ym.TULKINNAN mahdollisuus (jotta sillä voitaisiin ennustaa, laskea ilmiöitä) perustuu tuolle mainitse-malleni olettamukselle (rajaukselle) todellisuuden luonteesta.Sellainen looginen järjestelmä ERIYTTÄÄ tuollaiset todel-lisuuden puolet muista mahdollisista.

> > Koska luonto myös objektiivisesti (suhteellisen "hyvin") jakautuu tuollaisiin
> > erillisiin, ns. SUHTEELLISEN ITSENÄISIIN ominaisuuksiin, tutkittavat kohteet
> > eli OBJEKTIT voidaan teorianmuodostuksessa UUDELLEENRAKENTAA SYM-
> > BOLISESTI TIEDON PIIRISSSÄ noista  ominaisuuksistaan, jos ne on eriytetty >>oikein todellisuudesta.

> Formaalin logiikan tärkein rajoitus on, että se on luonteeltaan ekstensionaalista,
> ts. se käsittelee käsitteiden alaa, mutta ei pure niiden sisältöön, eikä näin vastaa >luonnollisen kielen semantiikkaa.

Se liittyy tähän: kielen on ulotuttava todellisuuden kaikkiin puoliin, ainakin joten kuten: Tiukan matemaattis-loogisesti kuvattavissa oleviin, todennäköisyysloogisiin, kaoottisiin, ja myös "dialektisiin".

> > Muodollisloogiset ristiriidat ovat tuhoisia teoroiden sisällä, tarkoittavat itse
> > asiassa, että "teoria" EI OLE "OIKEA" teoria, koska se ei ennusta testaavissa
> > olevia yksikäsitteisiä tuloksia, ei jakautumia eikä yksittäistuloksia (vaan sillä >>voidaan "ennustaa" tai "todistaa" mitä tahansa).

 

> Formaalissa logiikassa voidaan todella esittää päättely
> Nyt sataa ja ei sada = totta
> Napoleon oli putkimies = ?

> Nyt sataa tai Napoleon oli putkimies = totta
> Nyt ei sada = totta -> Nyt sataa = epätosi
> ________________________
> Napoleon oli putkimies = totta

 

> > Tässä asiassa on kuitenkin yksi iso ongelma MATERIALISMIN kannalta:

 

> > Muodollinen logiikka on kuitenkin lopulta IHMISEN LUOMA TYÖKALU
> > todellisuuden mallintamiseksi kielessä, EIKÄ MATERIAALISELLA
> > TODELLISUUDELLA VOI OLLA MITÄÄN "VELVOLLISUUTTA" OLLA KAIKILTA
> > PUOLILTAAN AINOASTAAN JA VAIN MUODOLLISEN LOGIIKAN
> > TAUSTAOLETUSTEN MUKAINEN! Muodollista logiikkaa ei saa >>METAFYSISOIDA, eikä se ole mahdol- listakaan ilman, että joukko tärkeitä >>käsitteitä tippuisi tarkastelujen ulkopuolelle.

> Aiva totta sen ekstensionaalisen luonteen takia.

> > Erityisen ryhmän tällaisia käsitteitä muodostavat DIALEKTISET
> > KATEGORIAPARIT, kuten ´sisältö jamuoto´, ´määrä ja laatu´, ´mahdollisuus ja
> > todellisuus´, ´sattuma ja välttämättömyys´, ´ulkoinen ja sisäinen´, ´osa ja
> > kokonaisuus´, ´olemus ja ilmiö´, ´mahdollisuus ja todellisuus´,´subjektiivinen ja >>objektiivinen´, ´rakenne ja prosessi´, ´materia ja liike´.

> > Nuo dialektiset vastakohtaparit EVÄT VOI OLLA MUODOLLISLOOGISIA VAS-
> > TAKOHTIA,koska ne EDELLYTTÄVÄT toisiaan voidakseen olla olemassa,EIKÄ
> > MIKÄÄN TODELLINEN KÄSITE tai ilmiö VOI SAMAAN AIKAAN EDELLYTTÄÄ
> > JA SULKEA POIS TOISTA KÄSITETTÄ (ilmiötä) (loogisesti tai muutenkaan).

> Tässä teet mielestäni virheen. Edustat liian vahvaa käsiterealismia.Esimerkiksi
> sattuman ja välttämättömyyden kaltaiset käsitteet ovat loogisia konstruktioita,
> eivät luonnossa vallitsevia asiantiloja. Käsiterealismin johtaa helposti metafysiik-
> kaan, ajatuksiin jostain "syyn ja seurauksen laista" jonkinlaisena luonnonlakina.

Jos tarkastelemme ´sattumaa ja välttämättömyyttä´ PELKÄSTÄÄN (KEHITTYVINÄ) TAPOINA TARKASTELLA TODELLISUUTTA, ns. ilman omaa ontologista pohjaa, se johtaa valitettavasti hegelistiseen dialektiikkaan ja se taas johtaa muissa yhteyk-sissä hölmöyksiin. Se johtaa sellaiseenkin johtopäätökseen, että "kaikki TODENNÄ- KÖISYYS olisi subjektiivista", joka yksinkertaisesti tunnetusti ei pidä paikkaansa. Koska lisäksi (AINAKIN objektiivinen) todennäköisyys on mahdollisuuden määrälli-nen mitta (suhteessa dialektiseen vastakohtaansa todellisuuteen) tulemme kuin huo-maamatta hegelistisen dialektiikan kanssa myös ´mahdollisuuden ja todellisuuden´ subjektiivisuuteen,eli suorastaan uskonnon välittömään tuntumaan.

Pistän tästä linkin Sovjetskaja entsiklopedijan hakusanaan aiheesta, jossa puolus-tetaan kyseisten käsitteiden ontologisuutta (vaikka en olekaan kääntänyt linkkiä loppuun):

" ´Välttämättömyys ja sattuma´ - tosiaan edellyttävät filosofian kategoriat, jotka heijas- tavat (ilmiöiden välisten, RK) yhteyksien tyyppejä, jotka määräytyvät olennaisten (olemuksellisten) ja epäolennaisten ("liitännäisten") tekijöiden perusteella.

 

Välttämättömyys - olio, ilmiö näiden yleisessä lainalaisessa yhteydessä; todellisuu- den ennen kaikkea sisäisten,pysyvien, toistuvien, kaikenkattavien suhteiden, sen ke-hityksen perussuuntien heijastuma: sellaisen tiedon tunkeutumisen asteen ilmaus kohteen syvyyksiin,jolla tuon kohteen olemus, laki, ilmenee; keino muuttaa mahdol-lisuus todellisuudeksi siten että määrätyssä objektissa annettujen ehtojen vallitessa on olemassa vain yksi mah- dollisuus, joka muuttuu todellisuudeksi.

 

Sattuma - todellisuuden perustaltaan ulkoisten,epäolennaisten,epävakaiden, yksit- täisten suhteiden heijastuma;kohteen tiedostamisen alkupisteen ilmaus; toisistaan riippumattomien syyseurannaisten prosessien tai tapahtumien risteämisen seuraus; välttämättömyyden ilmenemismuoto ja sen täydennys. (Linkki on eri kirjasta.)

 

(Viimeisestä määreestä ilmenee, että kategoriaparin johtavaksi komponentiksi katsotaan ´välttämättömyys´.)

 

Ilmaistessaan objektiivisen todellisuuden määrättyjä yhteyksiä ja suhteita ´vält-tämättömyys ja sattuma´ ovat ontologisia kategorioita. Ollessaan tiedon muotoja, joissa toteutuu objektiivisen todellisuuden heijastusprosessi, ne esiintyvät loogisten kategorioiden muodossa (huom: dialektisloogisten, ei formaalis-, RK). Luonnehties- saan ajattelun liiketapaa pinnallisemmasta syvällisempään niillä on metodologinen funktio.

 

Välttämättömyys "koostuu" usein sattumien paljoudesta, raivaten itselleen tien niiden läpi, ja sen perusta on olioden vallitsevissa suhteissa, kehityksen edeltävän vaiheen lainalaisesti pohjustamana.Välttämättömät ilmiöt vastaavien ehtojen vallitessa kehit-tyvät määrätyssä järjestyksessä, tapahtuvat juuri siten eivätkä jollakin toisella tavalla. Sattuma taas yleensä seuraa annetulle ilmiölle ulkoiselta pohjalta, minkä voimasta se voi toteutua tietyllä tai jollakin muulla tavalla.

 

Jne. (seuraa luokittelua ja esimerkkejä sekä käsitteiden historiaa).

 

> > Dialektisilla vastakohdilla on usein erikseen muodollislooginen vastakohta. Ne
> >voivat olla subjektiivisesti "läheellä" dialektisia vastakohtia,kuten ´ei-satunnainen´
> > ja ´välttämätön´ (mutta kumpikaan noista ei sisällä esimerkiksi kaoottisia
> > ilmiöitä!) tai ´ei-välttämätön´ ja ´satunnainen´, mutta toisissa tapauksissa
> > dialektisten vastakohtien muodollisloogiset vastakohdat voivat olla lähes
> > synonyymejä, kuten ´mahdollisen ja todellisen´ muodolliset vastakohdat >>´mahdoton´ ja ´olematon´.

 

>Tämä johtuu juuri siitä,mitä yllä mainitsin.Kyllä epälineaariset järjestelmät ja sumea
> logiikka voidaan ainakin teoriassa redusoida kaksiarvoiseen formaaliin logiikkaan,
> esim. mallintaa kaasu-  tai nestevirtauksia molekyyli kerrallaan. Tähänhän >supertietokoneiden cpu-voimaa poltetaan.

 

Juu, nuo voidaan kyllä "palauttaa",mikä on hiukan yllättävää kaoottisten prosessien kohdalla, mutta noin vain on, sen ovat kokeet osoittaneet, kaikkea muuta kuin "ilmeisillä" järjestelyillä.


Noiden lisäksi sitten on vielä niitä itsekehittyviä dialektisiakin prosesseja, joissa esi-merkiksi "vastakohdat taistelevat", ja voi syntyä kokonaan uudentyyppisiä objekti-tyyppejäkin uusine lakeineen, kuten vaikka elollista materiaa elottomasta, eikä vain esimerkiksi uusia ja uusia ennakoimattomia MUOTOJA, jotka aina kuitenkin ovat muotoja eivätkä esimerkiksi INFOR-MAATIOTA (vaikka niistä voi sellaistakin karsiutua), kuten kaoottisissa prosesseissa.

Me näemme helposti "todellisuutena" vain sellaisen, jonka sekä näemme että voim-me ainakin periaatteessa myös laskea.Sellaisessa tapauksessa metafysisoitu muo- dollinen logiikka (joka pohjimmiltaan on subjektiivista ja ihmisen kulttuurisesti luo-maa) on päässyt hiipimään myös ONTOLOGISEN TODELLISUUSKÄSITYKSEMME SISÄLLE.

Lisää Kailan vaikutuksesta:

 

http://skemman.is/stream/get/1946/14546/34513/1/Juha.pdf

The volume here reviewed, dedicated to Arne Naess, is intended to fill the historical gaps and provide a more complete picture of this rich network, which even the Se- cond World War was unable to destroy.In what follows,I will not discuss the second part of the volume, which contains a paper on the unit and disunity of science by Gerard Holton and a series of reviews of relevant books on different topics related to the Vienna Circle.I will instead offer some remarks concerning the main characters of our story,that is: Eino Kaila (1890-1958),Arne Naess (1912-2009), Jørgen Jørgensen (1894-1969) and Åke Petzäll (1901-1957),who founded the Swedish Journal Theo-ria. However, instead of following the order of the individual articles, I will reconstruct the content of the volume dealing with individual countries, to see their relative contribution to the continuity of the philosophical network in the Nordic Countries.

From Norway to Denmark


I begin with Norway,not least because the volume is dedicated to Arne Naess. Arne Naess is a typical example of a European Intellectual of pre-war times: he studied in Paris and Oslo and went to Vienna in 1934-36 to write his dissertation on Know- ledge and Scientific Behavior (published in Oslo 1936). Then he participated in the third Conference on the Unity of Science in Paris,discussing with Rudolf Carnap (1891-1970) and Otto Neurath (1882-1945) about truth.
 

He then went on to Berkeley and returned to Oslo, where he was active in the anti- Nazi movement, and he continued to work there after the war, both as a professor and a political activist;he became a UNESCO representative in the East-West con- flict,and was a promoter of the international peace movement and later of the ecolo- gical movement. Meanwhile he published frequently in Theoria, worked as editor of Synthese and founded and edited Inquiry.
 

Although primarily thought of as a founding father of Norwegian philosophy, Arne Naess may be also considered as central in the development of the Social Sciences in Norway. As Fredrik W. Thue remarks in “Empiricism, Pragmatism, Behaviorism”, shortly after the German invasion, Arne Naess gathered an interdisciplinary group of students to work on foundations,and after the war, the agenda of the group changed from philosophy towards social research: Naess’epistemological program, and the experience of resistance against Fascism brought about a strong interest in the prac-tical and normative challenges to postwar society, and an abandonment of his links with Logical Empiricism. Thue analyses Naess’ influence on the organization of stu-dies (with psychology,logic and the history of philosophy as mandatory for all univer-sity students in Norway) and his naturalistic behavioral epistemology, nearer to Ame-rican sociology and antagonistic to Popper’s “principles” of the Open Society. Accor-ding to Naess,*“Spontaneous reactions of empathy between humans presented dee-per and more universal moral wellsprings than philosophical dogmas” (p. 222). The paper tries to show the strong connections on the one hand between Naess and his pupils - where much space is given to Stein Rokkan (1921-1979) and his criticism of Karl Popper (1902-1994) - and on the other hand between his group and the Ameri-can liberal-progressive tradition,following the path of John Dewey (1859-1952). From this connection a new attention to sociology and social reform arose.

Thue devotes too little space to exploring the links between the intellectual environ- ment around Arne Naess and the optimistic faith that society could be improved by means of an interplay between economic growth, social welfare and political demo- cracy. Hints about the “liberal innocence” of Naess are unfortunately not adequately explained.In any case,an antho- logy is unlikely to give a coherent account of the ca-reer of a complex philosopher. The idea of Naess' progressive abandonment of Logi-cal Empiricism is rejected by another paper of the anthology, by Friedrich Stadler: “Arne Naess – Dogmas and Problems of Empiricism”.

According to Stadler, although Naes apparently stopped working inside the frame- works of traditional Logical Empiricism and the Unity of Science program after World War II - mainly on account of his interest in the social sciences and the ecological movement - he had kept in continuous touch with his Logical Empiricist roots, for ins- tance in his correspondence with Neurath (up to 1945) and with Carnap (up to 1969) and in his many papers on A.J.Ayer (1910 -1989) and Paul Feyerabend (1924-1994).

 

Although his criticism of Logical Empiricism anticipates the famous critique of Quine (1908-2000) in "Two Dogmas of Empiricism", Stadler shows how Arne Naess never abandoned Logical Empiricism as a style of thinking and,especially in his later years, returned to his former ideas.A discussion of the 10 volumes of Naess’ selected works confirms the complexity of his overall philosophy.

While philosophy in Norway tended to be also closely linked to sociological studies, the role of Finland in the development of philosophy seems to be the most “founda-tional” of all other countries. Long before Arne Naess gave Norway a steady logical and empiricist foundation in philosophy, Eino Kaila was building a steady ground for cultivating analytic philosophy and logic in Finland as in Sweden and Norway. As Juha Manninen writes in the paper, “Between the Vienna Circle and Ludwig Wittgen-stein. The philosophical Teachers of George Henrik von Wright”, the logic textbook used by Kaila for many years was the Abriss der Logistik by Rudolf Carnap, and many books by Carnap were recommended to the students, including Henrick von Wright (1916-2003).The curriculum included the study of Wittgenstein (1989 - 1951), mainly the Tractatus. Besides chairing a logic club with advanced students, including von Wright himself and Herick Stenius (1911-1990),Kaila influenced Swedish philo-sophers, criticizing their psychologism in a strong address given at the University of Uppsala.Together with Jørgen Jørgensen,he convinced the appointments committee in Oslo to give the chair of philosophy to the young Arne Naess in 1939. Actually Kai-la’s philosophical career begun when he wrote to Hans Reichenbach (1891-1953), who suggested that he contact Moritz Schlick (1882-1936).


Kaila had some correspondence with Schlick,who then asked him to come to Vienna in 1929. Kaila had already written on Shlick, Einstein and Carnap’s Aufbau. Carnap found Kaila’s criticism surprising and interesting, and over a long period the two phi-losophers met several times.Kaila insisted on the importance of inductive inference and probability, while Carnap was - at the time - very distant from this topic that was to become a primary concern during his last period. Perhaps it was Kaila who moved Carnap in that direction. Kaila’s attention to induction culminated in his Finnish trans-lation of Hume’s Inquiry Concerning the Human Understanding. His critical book on Carnap’s Aufbau was discussed in Berlin by Reichenbach and by the young Carl Hempel (1905-1997),and later in Vienna by Hans Hahn (1879-1934),Felix Kaufmann (1895 - 1949), Kurt Gödel (1906-1978) and Rudolf Carnap, who reviewed the book in Erkenntnis.


Kaila went many times to Vienna and collaborated with Charlotte and Karl Bühler, defining what it is now called “the Kaila effect”- the attention area of the two eyes of a moving person from a child, who typically did not use that area if one eye was co-vered. (p.58). Between psychology and logic, working on intentionality, Kaila was al-ways critical of Carnap, since his review of Carnap’s Logical Syntax; he did not com-pletely accept physicalism and always asked for a space for a phenomenological language dealing with subjective experience.


As an historical influence, Kaila was also important for the development of the Swe- dish journal Theoria, founded in 1935. Kaila suggested that Theoria could take the place of Erkenntnis, which was in difficulty for political reasons. In fact, Erkenntnis lasted two more years before being provisionally closed; its contributors went mostly to the US, where  they contributed to new journals, such as Philosophy of Science (founded in 1934) and the Journal of Symbolic Logic (founded in1936). We will come back later to the history of Theoria. Kaila’s influence in philosophy in Finland was wide; in the book we find reference to two main figures among his students, Oiva Toivo Ketonen (1913-2000) and George Henrick Von Wright.
 

Ketonen was more devoted to logic than philosophy and went in 1938 to Göttingen, where he met Heinrich Sholtz (1884-1987). In Göttingen he studied under Gerhard Gentzen (1909-1945), and then received his PhD in logic during the 1944 bombing of Helsinki. In the paper “Young Ketonen and His Supreme Logical Discover”, Michael von Boguslawski suggests that the impact of the war was a reason for Ketonen to pay more attention to ethics than to philo- sophy of science. However his early logical work was well received: Haskell Curry (1900-1982) said that Ketonen’s work, exten-ding Gentzen’s calculus, was the best thing in proof theory since Gentzen. Paul Bernays (1888-1977) and Arend Heyting (1898-1980) also appreciated his work.
 

Ketonen remained in contact with Kaila, working on topics such as the problem of analytic and a priori knowledge. However, the influence of Kaila was much more re- levant to Georg Henrik von Wright especially at the beginning of von Wright's career when Kaila compelled the young student to study logic and gave him English texts to read. Certainly he was also influential in von Wright’s interest in induction and proba-bility. In 1939,the year of the Russian invasion of Finland,Kaila (then in Helsinki after having taught in Turku) published his introduction to logical empiricism, Human Knowledge, translated into Swedish by von Wright.Despite the invasion,Finland sur-vived as an independent democracy and was able to keep its leading scholars linked together, including a new arrival from the US, Jaakko Hintikka (1929-), described by von Wright (who had met Hintikka in Cambridge) as a “a very gifted young man”. In short, as Manninen says in his paper, “there is an unbroken lineage from Kaila and the Vienna circle to present day philosophy in Finland”.


More on Kaila’s philosophy can be found in the papers by Ilkka Niiniluoto, “Kaila’s Critique of Vitalism”,and by Arto Siitonen,“Kaila and Reichenbach as Protagonists Of Naturphilosophie”.Hintikka,without whom it is almost impossible to speak of Finnish philosophy, gives a rather personal account of the connections between himself and Kaila in an interview in The Philosophy of Jaakko Hintikka (in the Library of Living Philosophers collection). Hintikka identifies Kaila as his original inspiration, discus-ses his connection with von Wright, and makes some remarks on Vienna Circle’s influence coming to an end (referring obviously to the original Vienna Circle project). His interviewer, Simo Knuuttila, is able to put provocative questions that evoke inte-resting responses on a variety of topics, including reflections on Carnap, Wittgenstein and Quine.