http://tampere.vapaa-ajattelijat.fi/tek ... suutta.htm


Professosri Timo Airakasinen kirjoittaa (Helsingin sanomissa):

"Objektiivisen etiikan kannattaja ... tietää, mikä on oikein ja mikä väärin."

"Valitettavasti ainakaan etiikasta ei löydy teoriaa, joka selittäisi moraalin objektiivisuuden."

"Ehkä jokainen voi valita vapaasti kannaltaan, miksi uskoo objektiivisiin arvoihin, mutta tämä on pelkkää subjektivismia."

"On ... outoa väittää, että joku tietää muita paremmin, mikä on oikein ja väärin, ja on etiikan auktoriteetti. Meidän on vaikea sietää arvoasiantuntijuutta,...Haluamme päättää itse."

Etiikka on tieteenala, jonka tutkimuskohteena ovat ns. moraalisäännöt, -arvot ja -suhteet. Moraali puolestaan on yhteiskunnan ns. normatiivisen sääntelyn osa-alue, tapojen, lakien ja järjestöllisten normien ohella.

Meidän tavallisten, kriittistenkään kansalaisten, ei ole ylivoimaista hyväksyä etiikan asiantuntijuutta. Sen sijaan emme todellakaan päästä auktoriteettia sanelemaan itsellemme valmiiksi pureskeltuja moraalinormeja tai arvoja. Eivät oikeustieteen pro-fessoritkaan sanele kateederiltaan pykäliä,eivätkä valtio-opin professoritkaan tieteel- lisesti perustele,mitä puoluetta kaikkien oikeastaan pitäisi äänestää; sellaisen kieltää alan julkilausumaton eettinen normi,jonka rikkojan katsotaan vaihtaneen toimintansa perusluonnetta tieteestä politiikkaan. Tällaisen eettisen normin tarkoitus on turvata tieteen, moraalin, politiikan, tiedonvälityksen, taiteen ym. keskinäinen suhteellinen itsenäisyys, se ei ole mikään turhanpäiväinen päähänpisto.

Sellaiset ikuiset, ehdottomat ja kaikkialla samat arvot ja normit, jollaisten olemassa- olon professori Airaksinen ehdottomasti kiistää, olisivat, jos sellaisia todella olisi olemassa, pikemminkin absoluuttisia kuin objektiivisia.

Objektiivisuutta voidaan erottaa useamman asteista:

1. Täysin objektiivinen seikka, sanokaamme painovoimalaki, ei riipu ihmisestä eikä ihmiskunnasta (tiedollisesti eikä toiminnallisesti), eikä sitä voida luoda eikä hävittää. Samaan ryhmään voidaan katsoa muutkin esimerkiksi fysikaalista, elollista ja yhteis- kunnallistakin todellisuutta koskevat seikat, jotka ovat riippumattomia havaitsijoista, tulkinnoista, sopimuksista ym. subjektiivisista seikoista.

2. Subjektiivisia, mutta objektivoituja kohteita, kuten tekstien asiasisältöjä ja näiden välityksellä taltioituja menneitä asiaintiloja, taideteoksia ja niiden tulkintoja, sopimuk- sia, toiminnassa ilmeneviä normeja tai ideologioita jne. koskeva objektiivisuus, esimerkiksi mitä Aristoteles todella kirjoitti etiikasta,mikä on euron kurssi markoissa, murhattiinko Napoleon, oliko Jukolan Simeoni homoseksualisti.

3. Puhtaasti formaalinen esimerkiksi toisten subjektiivisia mielentiloja ym.koskeva objektiivisuus,esimerkiksi mitä Aristoteles "todella ajatteli" kirjoittaessaan moraalista, ei kai vain, että tuleepahan taas leipänsä eteen jauhettua....

Ensisijaisesti kohteesta eikä havaitsijan tai eläytyjän omasta psyykestä lähtöisin ole- vaa objektiivista tieteellistä tietoa voi oikeastaan olla vain kohtien 1. ja 2. tyyppisistä kohteista, kolmas jää taiteen ja huumorin reviirille. Tieteen tavoitteena on ensisijassa kohdan 1. objektiivisia lainalaisuuksia koskeva tieto, joka on tarpeen luonnon ja yh- teiskunnan ilmiöiden mallintamiseksi tietojärjestelmän piirissä toimintamme vaikutus- ten ennakoimiseksi, kuten myös ns.maailmankuvan, ihmiskuvan jne. rakentamiseksi.

'Objektiivinen eli "(toiminnan) kohteesta määräytyvä) ja subjektiivinen eli "toimijasta määräytyvä" eivät ole muodollisloogisia, vaan dialektisia vastakohtia,jotka kyllä "taistelevat" toiminnallisessa tilanteessa (esimerkiksi että tuleeko jokin aistimuksena koettu todella ulkoisesta signaalista aistimeen vai muistista),mutta muodollinen kategorinen erottelu ei ole niissä olennaista eikä mahdollistakaan: subjekti on itsekin määräytynyt tyypillisestä toimintansa kohteesta valmiiksi sen suhteen toimiessaan.

Objektiivisen muodollislooginen vastakohta on epäobjektiivinen eli "(suhteessa kohteseen) väärä" ja subjektiivisen vastakohta on "epäsubjektiivinen", joka voi tarkoittaa mm. "koskaan tiedostamatonta" ja sillä tavalla "haitallisesti" objektiivista, että "ei ole minkäänlainsta toiminnallista pelinvaraa".

Objektiivinen totuus on siis sellainen erikoinen kohde tässä suhteessa, että se on (ainoa!) sellainen kohde, joka on samaan aikaan sekä subjektiivista (ideaalisena kiellisenä entiteettinä) että objektiivista (sisällöltään täysin kohteesta määräytyvänä suoraan tai välillisesti).

Olennainen luonnon ja yhteiskunnan objektiivisia lainalaisuuksia koskeva teoriatieto keksitään aina varmasti ennemmin tai myöhemmin, ellei sitten yhteiskunnallisen kehityksen suunta täysin käänny taaksepäin.Tässä tiede poikkeaa jyrkästi taiteesta:
Tieteessä jättiläisten harteilta voidaan nähdä entistä kauemmaksi, taiteessa suuret puut varjostavat pieniä.

Tieteessä kehityksellä voidaan olettaa olevan objektiivisena edistyksellinen suunta, niiden teorioiden tai keksintöjen joukko,jotka ikään kuin "odottavat keksimistään", oli-sivat mm.nykyisen teknologian puitteissa testattavissa, mutta joita ei vielä ole keksit-ty. Tästä tiedämme tätä hetkeä koskien vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua, mutta jotkut normit saattavat edesauttaa toimintaa juuri objektiivisen edistyksen suuntaan. Tällainen eettinen normi on ennen kaikkea vaatimus tutkimuksen vapau-desta ja riippumattomuudesta sekä ennen kaikkea tieteellisen tiedon täydellisestä julkisuudesta ja kritisoitavuudesta, jota rikottaessa tiede oikeastaan muuttuu joksikin muuksi ilmiöksi, esimerkiksi bisnekseksi, politiikaksi tai pahimmassa tapauksessa uskonnoksi. Ilman lujaa pyrkimystä uuteen objektiiviseen tietoon se muuttuu tiedonvälitykseksi.

Objektiivisen moraalin perustelu objektiivisen yhteiskunnallisen edistyksen suuntaan tapahtuvan kehitysmahdollisuuden turvaavana normistona ei ainakaan tieteen etii- kassa ole tuulesta temmattu. Se ei ole sitä myöskään politiikan, juridiikan, tekniikan eikä journalismin etiikassa, esimerkiksi sensuuri, kuolemanrangaistus tai vaarallinen tuotantomenetelmä voivat olla lainsäädännössä "kaiken varalta" sallittuja, mutta mo- raali voi olla poistanut ne aktiivisesta käytännöstä. Yhteiskunnallista edistystä ei vain pidä samaistaa hölmösti jonkun puolueen, kansan, bisneskulttuurialueen tmv. subjektiiviseen edistyskäsitykseen. "

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/subject


Keskustelua:

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/131820?page=1#131820

Uhkaa mennä keskustelu pimentoon juuri kun päästiin (taas)tähän Skepsiksen "leipälajiin", otetaan se siis näkösämmälle.

Tässä käsitellystä totuusteoriasta on tuossa seuravassa kysymys:

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/130606?page=3#131094




VK kirjoitti 20.01.2004 (131587)...

>RK kirjoitti 13.01.2004 (130998)...

>>VK kirjoitti 12.01.2004 (130827)...

>>> Sitä mikä on huuhaata ja mikä ei, ei aina näe

>>>ilman lähempää tarkastelua. Juuri

>>>siksi pitää tarkastella lähemmin --

>>>ilman että määritellään etukäteen

>>>mikä on huuhaata. Minusta aina kun

>>>totena esitetään jotakin epäilyttävää,

>>>asia kuuluu niin Skepsis-yhdistykselle kuin tälle

>>>keskustelupalstallekin.


>>Oletko siis tullut sille minunkin

>>kannattamalleni näkökannalle, että

>>ensin on määriteltävä ´totuus´, sen

>>jälkeen ja sillä perusteella ´tiede´,


>Tieteenfilosofista pohdiskeluasi

>luettuanikaan en oikein ymmärrä mitä tuolla tarkoitat. Putosin

>kärryiltä niillä main missä selitit että objektiivinen totuus onkin oikeasti >subjektiivista... mutta älä huoli selittää sitä uudelleen.


´Subjektiivinen´ ja ´objektiivinen´ eivät todellakaan ole (toisensa kategorisesti pois sulkevia) MUODOLLISLOOGISIA vastakohtia, vaan ne ovat DIALEKTISIA vastakoh-tia, jotka päin vastoin EDELLYTTÄVÄT sen dialektisen vastakohtansakin olemassa-oloa voidakseen itsekään olla olemassa.

´Objektiivisen´ muodollislooginen määritelmä on "(toiminnan, esimerkiksi havaitse- misen) kohteeseen liittyvä", "kohteesta määräytyvä", ja ´subjektiivisen´ muodollisloo- ginen määritelmä puolestaan on "subjektiin (= toimijaan)liittyvä", "subjektista määräytyvä", eikä näiden määritelmien välillä vallitse muodollisloogista ristiriitaa.

(´Subjektiivisen´ tai ´objektiivisen´ käsitteitä ei ole olemassa ilman sosiaalista ´toi-minnan´ kategoriaa, nimenomaan toiminnalla on joku "toimija" ja myöskin sen joku tai jokin "kohde". Voidakseen syvällisemmin paneutua ´subjektiivisen´ ja ´objektiivi-sen´ problematiikkaan, on tutkittava sitä ´toiminnan kategoriaa, tutustumisteokseksi suosittelen Klaus Weckrothin erinomaista "Toiminnan psykologiaa".

Viimeisimmässä Psykologia-lehdessä on muuten jälleen erinomainen kirjoitus, joka sivuaa myös toiminnan psykologiaa.Tässä kuitenkin linkki sitä edelliseen numeroon, jossa sielläkin on tosihyvä tuo Silvosen artikkeli saman asian perusteisiin liittyen:

www.psykologienkustannus.fi/sps/lehti/sisluettelot/sisalto03/sisalto_503.htm

Näinhän se oli:

Objektiivinen totuus on tietoa,jonka sisältö ei riipu ihmisestä eikä ihmiskun- nasta. Ollen objektiivista sisällöltään tosi tieto on samalla subjektiivista muo- doltaan, se ei siis kuulu ulkoiseen todellisuuteen,vaan ihmiselle ollen hänen tiedostustoimintansa tulosta. Tietojemme objektiivisuutta ei pidä sekoittaa nii-den muuttumattomuuden kanssa,kuten ovat tehneet metafyysiset materialistit.” (Blauberg, Pantin: Lyhyt filosofian sanakirja)

Tuo "ei määräydy ihmisestä eikä ihmiskunnasta" siis EI OLE ´OBJEKTIIVISUUDEN´ MÄÄRITELMÄ. Riippumattomuus ihmisestä ja ihmiskunnasta ei ole toden tiedon ob- jektiivisuuden (looginen) syy, vaan sen looginen seuraus, joka toteutuu sitä parem- min, mitä objektiivsempaa eli kohdelähtöisempää (suoraan tai välillisesti) tieto on.

Jos ´objektiivisuus´ MÄÄRITELLÄÄN "subjektiivisuuden puuttumiseksi", joudutaan loogisesti kestämättömiin johtopäätöksiin, että kaikki mahdollinen esimerkiksi kult-tuurissa onkin vain joko täysin subjektiivista (ja viime kädessä IDEAALISTA, vain ta-junnassa olevaa) tai vaihtoehtoisesti vain täysin objektiivista (ja viime kädessä täysin MATERIAALISTA kaikenlaisen "subjektiivisuuden" ollessa muka harhaa).

Noita molempia kantoja on myös pontevastikin puolustettu tälläkin palstalla, ja juupas-eipäs-asemista eteenpäin pääseminen edellyttää itse asiassa aivan ehdottomasti dialektisesti määriteltyjen käsitteiden hyväksymistä ja käyttöönottoa.

´Dialektisten vastakohtien´ käsite on hyväksyttävä, jotta EMME JOUTUISI HYVÄK-SYMÄÄN TIETEELLISESSÄ TIEDOSSA MUODOLLISLOOGISIA RISTIRIITOJA (eikä suinkaan päin vastoin), sillä kaikki ilmiöt eivät ole erotettavissa KATEGORI-SESTI TOISENSA POIS SULKEVIIN muodollisloogisiin vastakohtiin (A vs. ei-A).

Tuolla ´objektiivisen´ ja ´subjektiivisen´ mukamas muodollisloogisella vastakohtai-suudella puliveivaavat aivan tasavertaisesti niin kreationistit (ja muutkin uskovaiset) kuin lagrangelaisen mekanistis-deterministisen materialismin perillisetkin, eikä tämä ole ollenkaan ainoa asia, joka noi-ta mukamasvastakohtia yhdistää.

Täällä on yksi pitkähkö keskustelu, jossa on hyvin edustettuna monet asiasta esitetyt vastakkaiset näkökannat loogisine seurauksineen:

www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?board=1;action=display;threadid=821

>Olen sitä mieltä, että on olemassa ihmisistä riippumaton todellisuus,

>josta voimme saada enemmän tai vähemmän puutteellista tietoa, ja

>että pitää ensin sopia millä perusteilla voimme uskoa jostakin

>havainnosta tehdyn tulkinnan vastaavan ko. todellisuutta -- mikä

>sopimus toki liittyy siihenkin mitä ´tiede´ on.

"Sopimus" (joka on nykyaikaisen BISNESMORAALIN kulmakivi), on valitettavasti AINA TIETEESSÄ KIROSANA (mikä ei tarkoita sitä, että bisnes ja tiede olisivat ilmiöinä sovittamattomassa ristiriidassa, ei lainkaan,niiden MORAALIN kulmakivet vain ovat sitä): jos me voidaan (miten tahansa) "sopia" tieteellisiä periaatteita, me voisimme sitten ihan yhtä hyvin "sopia" (suoraan) "tieteellisiä" tuloksiakin...

Tieteelliset periaatteet ovat NEKIN tutkimuksen EIVÄTKÄ "SOPIMISEN" kysymys (mm. että lähtikö jollakin tietyllä "sopimuksella" syntymään objektiivista tietoa, vai tyssäsikö ehkä sellaisen saanti kokonaan...)

...Ja se ´tiede´ tulee määritellä nimenomaan tuosta ´objektiivisuudesta´ käsin.

Se on sitten KOLMAS KYSYMYS, että MITEN (milläkin tieteealalla) se objektiivisuus OSOITETAAN, filosofisesti riittää, että sellainen osoittaminen on periatteellisesti mahdollista (jotta jokin teoria tai väite voisi olla ´tieteellinen´, eli ´tieteellisesti MIELEKÄS´.


>>ja NÄIDEN JÄLKEEN ja pohjalta vasta voidaan määritellä esimerkiksi >>´paranormaali´ ja ´huuhaa´, esimerkiksi sellaisena, mikä ei

>>periaatteessakaan näyttäisi voivan olla tieteellistä eikä totta?


>Teoria/ajatusrakennelma on minusta huuhaata, jos se on kovasti

>ristiriidassa sen kanssa mitä jo tiedämme maailmasta ja sen

>toiminnasta edellä järkeviksi todetuin periaattein, tai jos se

>vetää havainnoista johtopäätöksiä jollakin muulla kuin järkeväksi

>todetulla logiikalla.


´Järkevyys´ ja ´objektiivisuus´ eivät ole synonyymeja,sillä ensin mainittu (rationaa- lisuus) tarkoittaa nimenomaan ´(loogisesti) yhteensopivaa aikaisemmin totena pitä- mämme (tiedon) kanssa´. (Ne olisivat synonyymeja sellaisella jokaisen perättömäksi tietämällä piilo-olettamuksella,että KAIKKI entinen tieteellinen tietomme muka jo olisi täysin objektiivista...) Tästä syystä ´järkevyyttä´ (rationaalisuutta) EI SAA PISTÄÄ OBJEKTIIVISUUDEN EDELLE ´totuuden´ eikä ´tieteen´ MÄÄRITELMISSÄ!

Esimerkisi ajatukset valon nopeuden vakioisuudesta kaikkien havaitsijoiden suhteen tai ajatukset siitä, miten jokin kvanttimekaniikan objekti on YHTÄ AIKAA eri "paikois-sa" (mitä tälläkin sitten tarkoitettaneenkin, jos oikein viimestä päälle ruvetaan halko-maan, yhtä pitkät jorinat kuin ´ajankin´ kanssa) tietyllä todennäköisyydellä, olivat taa-tusti EPÄRATIONAALISIA silloin, kun ne esitettiin. Ne vaikuttavat kuitenkin mitä suu-rimmassa määrin harvinaisen OBJEKTIIVISILTA väitteiltä jopa itse tieteenkin piirissä kaiken kaikkiaan, verrattuna mihin tahansa toteenkin väitteeseen.

[HM: Ne muutivat myös heti ´rationallisuudenkin´ käsitettä (joka on lunteeltaan metod(olog)inen), kun ne oli todeistattu.]


>Joskus on toki tarpeen punnita uudelleen noita

>periaatteita (esim. jos joku uusi havainto ei sovikaan kuvaan), joten

>huuhaan ja tiedon raja ei ole aivan selvä. Olisi mukava saada muutama

>esimerkkki noista sinun mielestäsi ´tieteen määrittelevistä´ periaatteista.

>Eli kun tutkitaan onko jokin huuhaata vai ei, pitää katsoa

>miten se sopii yhteen muun tiedon kanssa ja mihin väitteet perustuvat.


Näin toki pitää tehdä. Ja tuon ´tiedon´ eteen pitäisi taas toistaa ´tieteellinen´ (jolloin esimerkiksi "evoluutipsykologia" tipahtaa ARMOTTA pois, koska se ei ole todistettua tieteellistä, vaan todistamatonta IDEOLOGISTA tietoa,on se sitten totta tai epätotta, sitä vastoin Pavlovin teoriaan uusia psykologisia, tai vaikka parapsykologisia, oletta-muksia PITÄÄ verrata, jotta oltaisiin tieteen piirissä, koska ehdollistumisjärjestelmän olemassaolo ON todistettu tosiasia - milliaisia sen HIENOUDET sitten lienevätkin).

Verrataan siis VOIMASSA OLEVAAN TIETEELLISEEN MAAILMANKUVAAN (jossa siinäkin VOI olla pahaakin klappia) väitteen rationaalisuuden selvittämiseksi.

Sinä nostat juuri rationaalisuuden jalustalle sillä,että ´tiede´ määräytyisi metodeista ja periaatteista ja "järkevyydestä", mutta sinulla ei juuri ole näyttänyt olevan haisua- kaan siitä, mikä esimerkiksi tämän päivän todellisen TIETEELLISEN IHMISKUVAN (biologisestikin vankasti perustellun) mukaan ON rationaalista, ja mikä taas jopa täy-sin epärationaalista. Mutta älä huoli, ei sellaista haisua näytä olevan Suomen akate-mian nykyisellä puheenjohtajallakaan,eikä - niin raskain sydämin kuin tämä täytyykin todeta - myöskään hänen nimittäjällään tuohon virkaan.

>Jos tarkoitit jotain tuontapaista, olen samaa mieltä.

Yllä esittämini varauksin tarkoitin viime kädessä tuota samaa asiaa.Tuossa on tietysti mukana "puhdasta (dialektista) logiikkaa siitä, mitä KAUTTA määritelmän perusteluiden pitäisi kulkea, jotta se olisi "aukottomasti" perusteltu ILMAN PIILO-OLETTAMUKSIA.

RK "


http://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn164-08.pdf

Inkeri Koskinen

Objektiivisuus humanistisissa tieteissä

Humanistisilla aloilla elää hämmästyttävän sitkeässä kuvitelma,jonka mukaan huma- nistinen tutkimus ei voisi olla objektiivista. Törmään siihen tavan takaa sekä opetta-essani humanististen tieteiden loso aa että keskustellessani humanististen alojen tut- kijoiden kanssa. Joskus keskustelukumppanini kyseenalaistavat ajatuksen, että mikään tiede voisi olla objektiivista. Usein kuitenkin kohtaan myös käsityksen, jonka mukaan luonnontieteiden tuloksia voi kutsua objektiivisiksi mutta humanististen ei. Käsityksellä voi olla valitettavia tiedepoliittisia seurauksia.

Havainnollistaakseni väitettäni siteeraan varsin meritoituneen tutkijan tekstiä. Emeri-tusprofessori Heikki Ylikangas kertoo kirjassaan Mitä on historia ja millaista sen tutkiminen (2015), millaiseksi hän olettaa luonnontieteellisen tutkimuksen:

”Luonnontieteissä on mahdollista saavuttaa totuus, siis (suhteellisen) muuttumaton, toistettavin kokein oikeaksi todistettu tutkimustulos. Alan tutkimustieto on siten eksaktia ja kumuloituvaa (karttuvaa), ja sitä tietoa voidaan niin muodoin tehokkaasti soveltaa esimerkiksi rakentamalla koneita ja laitteita, jotka helpottavat ihmisten jokapäiväistä elämää – tietenkin myös aseita, jotka tuhoavat elämää.” 1.

Tieteenfilosofisesta näkökulmasta tämä on kovin epärealistinen käsitys luonnontie-teistä. On vaikea ajatella, että nekään tuottaisivat ”lopullista, eksaktia, kumuloituvaa” tietoa. 2.

Tiede korjaa itseään jatkuvasti, koska korjattavaa riittää. Turhan ihanteellinen kuva luonnontieteistä on haitaksi. Sen seuraukset näkyvät Ylikankaan kirjassakin: hän asettaa humanistisen tutkimuksen riman korkeammalle kuin mikään tiede yltää. Sitten hän toteaa vähemmän yllättävästi, että sinne asti ei tosiaan historiantutkimuksessa päästä:


”Onko objektiivisuus näillä ehdoin käytännössä kuitenkin jollakin ta- voin mahdollista? Ei ole,ei teoriassakaan eikä silläperusteella, mitä tulee esille, kun lukee historiallisia tutki- muksia. [...] Objektiivisuutta ei pidetä mahdollisena, vaan katsotaan, että ajan poliittinen ilmasto tunkeutuu koulukunnan saattelemana läpi ja vaikuttaa tutkimukseen, vaikuttaa jo aiheen valintaan tulkinnoista puhumatta.” 3.

Kukaan ei liene väittänyt, että olisi olemassa jokin objektiivinen tapa päättää, mitkä kysymykset ovat kiinnostavia. Poliittinen ilmasto vaikuttaa tutkimusaiheiden valintaan kaikilla aloilla.

Luonnontieteellisiltä ja teknisiltä aloilta esimerkiksi tahdotaan tällä hetkellä mahdollisim- man paljon patentointikelpoisia tuloksia. Tai toisenlaisen esimerkin antaakseni: ihmisen evoluutioon liittyvät kysymykset voivat olla poliittisesti hyvinkin latautuneita.

Tästä ei seuraa, ettei itse tutkimus voisi olla objektiivista. Ylikankaan mukaan historian-tutkimuksessa politisoituminen ulottuu kuitenkin kysymyksiä syvemmälle, ja objektiivi- suus vaatisi niin ehdotonta puolueettomuutta, että se on inhimillisen tutkijan ulottumattomissa.

Tällainen käsitys on viimeaikaisen tieteenfilosofisen, objektiivisuutta koskevan keskuste- lun valossa vanhentunut ja virheellinen. Jos huma- nististen tieteiden piirissä todella on niin tavanomaista arvella huma- nistisen tutkimuksen objektiivisuutta mahdottomuudeksi kuin miltä minusta näyttää,asiaan on syytä puuttua.Oletuksella voi nimittäin juuri tuon yleisön hyväksymänä olla kielteisiä tiedepoliittisia seurauksia.

Etäällä siintävä ihanne

Objektiivisuuden käsite on monisyinen.Tarmokkaista yrityksistä huolimatta tieteenfiloso- fit eivät ole kyenneet muotoilemaan sille kattavaa määritelmää.Lisäksi lyhytkin katsaus tieteen historiaan osoittaa, että objektiivisuus on ymmärretty eri aikoina eri tavoin. Käsite muuttuu maailman muuttuessa, ja esimerkiksi teknologian kehitys on vaikuttanut siihen. Vielä 1800-luvun puolivälissä tieteelliset kuvaukset pyrki-vät tavoittamaan luonnon oletetun täydellisyyden.

Tieteenhistorioitsijat Lorraine Daston ja Peter Galison kertovat teok- sessaan Objectivity (2007), kuinka tämä tavoite mureni ja muuttui toiseksi ja vielä kolmanneksikin. 4.

Siinä missä vanhan ajattelutavan mukaan toimiva tiedemies jätti satunnaisen vaihtelun huomiotta ja piirsi lumihiutaleen täysin symmet-riseksi, otti hänen myöhempi virkaveljensä kameran käyttöön ja tuot-ti mekaanisesti jäljennöksen yksittäisen hiutaleen epätäydellisyydestä. Nykytutkija taas tietää, ettei mekaaninen jäljennös riitä.

Eri laitteet tuottavat erilaisia kuvia, ja lopputuloksen vääristäminen onnistuu laitteelta siinä missä ihmiseltäkin. Käyttökelpoisen kuvauksen laatimiseen vaaditaan koulittua arvostelukykyä, jonka varassa tutkija päättää, mihin hiutaleen ominaisuuksiin kulloinkin on syytä keskittyä.

Sanan ”objektiivinen” merkitys vaihtelee muutenkin kuin historiallisesti. Kun tutkimustu- losta tai vaikkapa toimittajan kirjoittamaa leh-tijuttua kehutaan objektiiviseksi, kehuun it-se asiassa sisältyy monta väitettä, joita ei ole tavallisesti tarpeen sen kummemmin eritellä. Monisyisen käsitteen selkeyttäminen kuitenkin vaatii erotteluja.

Esimerkiksi tuloksen objektiivisuus on eri asia kuin prosessin objektiivisuus. Viimeaikai-sessa tieteenfilosofisessa keskustelussa on puhuttu paljon myös tutkijayhteisöjen objektii-visuudesta. Toisin sanoen,kun arvioimme jonkin asian objektiivisuutta,on hyvä selventää, mikä tuo jokin asia on.

Hyvä on myös kiinnittää huomiota objektiivisuuden vastakohtiin. Niitäkin on näet monta. Ilmeinen vastakohtatarjokas on subjektiivisuus,mutta ilmeisyys hämää. Jos lumihiutaletta piirtävä tiedemies keksi omiaan, tulos oli tosiaan subjektiivinen eikä siksi objektiivinen. Mutta kun esimerkiksi kokonainen tiedeyhteisö oli 1900-luvun puolessavälissä sisäistänyt aikansa länsimaiset sukupuoliroolit ja tulkitsi kädellisten käyttäytymistä niiden valossa, ongelmana ei ollut subjektiivisuus. Tulokset eivät olleet objektiivisia, koska biologiyhteisön jakamat käsitykset vinouttivat niitä. 5.

Subjektiivisuus voi vinouttaa tutkimusprosessia ja sen tuloksia, mutta vinoumia syntyy muillakin tavoin. Siksi kutsun epäobjektiivista vinoutuneeksi. Vinoutuneisuus on yhtä monisyinen käsite kuin objektiivisuuskin.

Objektiivisuus toki viittaa objekteihin, siis ihmissubjektin ulkopuolelle. Käsite kytkeytyykin ihmisen ja ihmistä ympäröivän todellisuuden väliseen suhteeseen.

Tieteenfilosofit Julien Reiss ja Jan Sprenger nostavat esiin kolme keskeistä ihannetta, joi-hin ajatus tieteen objektiivisuudesta usein perustuu. Objektiivisuus on ymmärretty uskol- lisuudeksi tosiasioille ja subjektiivisten vinoumien poissaoloksi. Lisäksi objektiivisuuteen on liitetty vaatius arvovapaudesta. 6.

Kukin näistä kolmesta tavasta määritellä objektiivisuus on kuitenkin ongelmallinen. Joko ne ovat mahdottomia saavuttaa,tai on syitä epäillä, kannattaako niitä ylipäätään tavoitella.

Ajatus objektiivisuudesta uskollisuutena tosiasioille on helppo ymmär-tää. Oletetaan, että on olemassa tutkijasta riippumattomia tosiasioita. Tutkijan tehtävä on selvittää niitä.Kun hän onnistuu tehtävässään, tutkimus on objektiivista, eli tulokset ovat luotettavia kuvauk-sia tosiasioista. Tutkijat koettelevat käsityksiään ja korjaavat niitä, mikäli maailma panee vastaan. Joillain aloilla tämä käy järjestämällä kokeita, toisilla toisin. Esimerkiksi histori-antutkimuksessa käsityksiä voidaan testata selvittämällä,löytyisikö lisää aihetta valaisevia lähteitä. Uskolli-suuden ajatus on viehättävä, mutta tiedollisten kykyjemme rajallisuus lykkii ikävästi kapuloita rattaisiin.

Meidän on vaikea tietää,ovatko tieteen tulokset luotettavia kuvauksia tosiasioista.Tutkim- me maailmaa erilaisten teoreettisten viitekehysten avulla,eikä ole mahdollista tuottaa teo- rioista täysin puhdistettuja kuvauksia tieteellisistä havainnoista.Tieteelliset teoriat ovatkin empiirisesti alimääräytyneitä: havainnot eivät välttämättä paljasta, mikä kilpailevista teorioista tai tutkimusohjelmista on oikea. 7. 


Kun kaksi 1700-luvun kemistiä katsoi palavaa kynttilää, toinen uskoi flogiston in poistu- van ja toinen uskoi vahan reagoivan hapen kanssa, eikä havaintojen perusteella voinut ratkaista, kumman kuvaus vastasi tosiasioita.

Emme siis pääse varmuuteen siitä,vastaavatko tieteen tulokset tosia-sioita. Sellainen ob-jektiivisuuden käsite olisi suotava, jonka avulla voisi arvioida, milloin tutkimus on enem-män objektiivista ja milloin vähemmän. Jos keskitymme tieteen tuloksiin ja määrittelem-me objektiivisuuden uskollisuudeksi tosiasioille, emme saa käyttökelpoista käsitettä. Kenties tutkimusprosessin piirteistä pääsisi vankempaan varmuuteen?

Dastonin ja Galisonin kuvaama mekaanisen objektiivisuuden ihanne keskittyy juuri tutki- musprosessiin. Kun 1800-luvun lopun tiedemiehet lakkasivat luottamasta omiin aisteihin- sa ja siirtyivät käyttämään mittavälineitä ja kameroita, he halusivat estää subjektiivisia vinoumia vaikuttamasta tutkimustuloksiin. Tavoitteena oli, että tutkimuksen tekijä olisi milloin tahansa vaihdettavissa, eivätkä tulokset siitä muuttuisi. Tieteen tuli olla intersubjektiivista eli yksilöiden välistä, tutkijakunnan jakamaa. 8.

Tieteenfilosofi Heather Douglas käyttää tästä tavoitteesta syntyneestä objektiivisuuskäsi-tyksestä nimitystä proseduraalinen objektiivisuus. Sen mukaan tieteellisen havainnoinnin, mittauksen tai kokeen tulee tuottaa sama tulos riippumatta siitä, kuka sen suorittaa. Tästä varmis-tutaan vakiinnuttamalla tutkimusprosessit sellaisiksi, etteivät tutkijan yksilölliset ominaisuudet tai käsitykset pääse vaikuttamaan lopputulokseen. 9.

Äärimmilleen vietynä proseduraalisen ihanteen mukaisessa tutkimuk-sessa tarkka mittaustulos korvaisi tutkijan subjektiivisen arvion kokonaan.

Jos tutkimus koskee vaikkapa runouden käyttöä suomalaisen kansakunnan rakentamises-sa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, on vaikea keksiä merkityksellistä mitattavaa. Tutki-jan tulkinnoista ei pääse eroon.Objektiivisuutta vaalitaan proseduraalisen ihanteen mukai- sesti kuitenkin myös humanistisilla aloilla: jos kaksitutkijaa analysoi vaikkapa samaa tekstiaineistoa samoin menetelmin, heidän odotetaan päätyvän samankaltaisiin tuloksiin.

Humanistiseenkin tutkimukseen siis sisältyy vaiheita, joissa koulutettu asiantuntija voi-daan vaihtaa toiseen.Tutkijayksilön häivyttävällä objektiivisuuskäsityksellä on kuitenkin rajoitteensa. Kuten Douglas toteaa, proseduraalinen objektiivisuus takaa vain sen, etteivät tutkijan henkilökohtaiset vinoumat pääse vaikuttamaan tuloksiin. 10.

Paraskaan yksilöllisyyden häivyttävä proseduuri ei estä koko tutkijayhteisön sisäistämien, kyseenalaisten käsitysten vinouttavaa vaikutusta. Kalloja mitattiin 1900-luvun alun antro-pologiassa hyvin järjestelmällisesti, prosessuaalisten ihanteiden mukaisesti. Vaikea tuota tutkimuksen lajia on kuitenkaan objektiiviseksi kutsua.

Ongelmaan on toki vastattu. Objektiivisuus on tieteenfilosofiassa jo kauan yhdistetty vaa-timukseen arvovapaudesta. Perusajatus on selvä: kallonmittauksiin johtaneet teoriat eivät olleet objektiivisia, koska tutkijoiden jakamat arvot pääsivät vinouttamaan niitä. Myös lääketeollisuuden rahoittama tutkimus on kaikesta päätellen menetelmiltään moitteetonta mutta usein silti vinoutunutta. Se näet raportoi huomat-tavasti enemmän positiivisia tuloksia kuin yliopistoissa tehty tutkimus. 11.


Positiiviset tulokset tietävät voittoja lääkeyhtiöille. Vaikuttaa siltä, että niiden intressit vinouttavat tutkimusta vähintään ohjaamalla tutkijoita julkaisemaan pienetkin positiiviset löydökset mutta jättämään negatiiviset julkaisematta. Arvovapausvaatimus ei kiellä arvojen vaikutusta tutkimusprosessin kaikkiin vaiheisiin. Eettiset, poliittiset tai vaikkapa esteettiset arvot saavat vaikuttaa tutkimusaiheen valintaan. Ne saavat myös ohjata tutkimustulosten käyttöä.

Arvovapausvaatimus koskee siis tutkimusprosessin keskimmäisiä vaiheita: havaintoai-neisto keräämistä tai tuottamista ja tieteellisten hypoteesien ja teorioiden arviointia. Ei käy päinsä, että poliittiset arvot ohjaisivat aineistonkeruuta tai että uskonnolliset arvot ratkaisisivat,mikä teoria hyväksytään ja mikä hylätään.

Arvovapausvaatimus ei myöskään kohtele kaikkia arvoja samoin, vaan se edellyttää, että tiedolliset arvot erotetaan ei-tiedollisista. Tiedolliset arvot ovat arvoja, jotka palvelevat vain yhtä tarkoitusta: totuuden tavoittelua. Esimerkiksi ennustusvoimaa, teorian sisäistä ristiriidatto-muutta, teorian hedelmällisyyttä ja yhteensopivuutta muun tieteen kanssa pidetään yleensä tiedollisina arvoina. Ne saavat arvovapausvaatimuksen valossa armon: niiden vaikutus tutkimusprosessin keskimmäisiin vaiheisiin on hyväksyttävää ja jopa toivottavaa. 12.

Moni tieteenfilosofi on kuitenkin kyseenalaistanut sekä arvovapausvaatimuksen että ob-jektiivisuuden samastamisen arvovapauteen. Syitä on kaksi. Ensinnäkin arvovapausvaa-timus on epärealistinen. Vielä olennaisemmin vaikuttaa siltä, ettei vaatimuksen mukainen arvovapaus ole tieteessä edes toivottavaa.

Jos tutkijat eivät kykene välttämään ei-tiedollisten arvojen vaikutusta työnsä kaikkiin vai- heisiin, arvovapausvaatimus jää tyhjäksi.Mahdottoman vaatiminen ei tuota käyttökelpois-ta objektiivisuuden määritel-mää. Tieteentutkimuksen ja tieteenhistorian valossa arvovapausvaatimus todella vaikuttaa melko epärealistiselta. 13.

Myös esimerkiksi tieteenfilosofi Helen Longino on huomauttanut, etteivät tutkijat kykene estämään ei-tiedollisten arvojen vaikutusta teorioittensa taustaoletuksiin.Joskus taustaole- tuksiin sisältyvät arvolataukset paljastuvat vasta jostain uudesta, yhtä arvolatautuneesta näkökulmasta. Esimerkiksi kädellisten tutkimusta vääristäneet seksistiset arvot valkenivat tutkijayhteisölle vasta sitten, kun siihen tuli mukaan feministejä. 14.


”Ei-tiedolliset arvot vaikuttavat tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin, ja niin on hyvä.”


Arvovapausvaatimusta kohtaan on esitetty toisenlaistakin kritiikkiä. Sen mukaan tutkijat eivät voi välttää arvottamista työssään – eikä heidän edes kuulu tehdä niin. Argumentin esitti ensin Richard Rudner 1953, ja Douglasin muotoilema, viilattu versio siitä on herättänyt keskustelua viime vuosina. 15.

Rudnerin ja Douglasin mukaan tutkijat joutuvat työssään usein valin-tatilanteisiin, joiden ratkaisemisessa ei-tiedollisilla arvoilla on tärkeä merkitys. Tämä johtuu siitä, ettei mikään tulos ole tieteessä koskaan täysin varma.Voidakseen edetä työssään tutkijan on päätettävä, onko tutkimuksen edellinen vaihe selvitetty tyydyttävästi; onko aineisto tarpeeksi kattava, onko erehtymismahdollisuus välivaiheen tuloksissa riittävän pieni.

Tyydyttävä, tarpeeksi ja riittävä riippuvat tilanteesta. Arviota tehdessään tutkijan on usein annettava ei-tiedollisten, kontekstuaalisten arvojen vaikuttaa päätöksiinsä. Lääketieteessä vaaditaan tutkimuksen jokaisessa vaiheessa paljon suurempaa varmuuttakuin vaikkapa uskontotieteessä, koska erehtymisen seuraukset ovat niin vakavia.

Toisin sanoen ei-tiedolliset arvot vaikuttavat tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin, ja niin on hyvä. Emme voi olla varmoja siitä, ovatko teoriamme uskollisia tosiasioille, eikä subjek-tiivisten vinouminen välttäminen riitä takaamaan tutkimuksen objektiivisuutta. Objektii-visuudelle ei ole yhtä, tyydyttävää määritelmää, vaan etäällä siintävä ihanne näyttää liikkuvan aina, kun sitä koettaa lähestyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että yrityksestä kannattaisi luopua.

Objektiivisuus ja vaarojen välttäminen

Tieteenfilosofisessa, objektiivisuutta koskevassa keskustelussa ollaan nykyään melko yksimielisiä ainakin kahdesta asiasta. Ensinnäkin käsite on – Douglasin sanoin – pelkistymättömän monitahoinen. 16.

Yhteen määritelmään ei päästä. Toiseksi objektiivisuus on asteittainen asia. Tutkija, tutki-musprosessi tai tulos voi olla melko objektiivinen, se voi muuttua aiempaa objektiivisem-maksi tai olla toista objektiivisempi. Mutta kun arvioimme jonkin asian objektiivisuutta, käytämme tapaus-kohtaisesti toisistaan selvästi eroavia arviointiperusteita. Douglas on tunnistanut lukuisia 17.

Esimerkiksi arvovapausvaatimuksen voi korvata paljon maltillisemmal-la vaatimuksella, etteivät ei-tiedolliset arvot pääse tutkimuksessa evidenssin asemaan.Mainitsen muutaman muunkin esimerkin.

Joskus tutkijoita epäilyttää, onko teorian olettama ilmiö olemassa vai liekö se vain teorian tai tutkimusvälineiden tuottama kangastus. Esimerkiksi fysiikassa oletetaan niin pieniä hiukkasia, ettei niitä voi millään välineilläkään havaita. Ian Hacking on kuitenkin huo-mauttanut, että koska tutkijat kykenevät manipuloimaan tällaisia hiukkasia, esimerkiksi suihkuttamaan niitä, voimme olettaa niiden olevan objektiivisesti olemassa

18.

Samaan huoleen voi vastata toisinkin. Esimerkiksi historiantutkimuk-sessa saatetaan teh-dä menneisyyteen kurottavia oletuksia, jotka herättävät samantyyppisiä kysymyksiä kuin pienet hiukkaset fysiikassa. Mahtoiko noin todella joskus tapahtua, vai seuraako tutkijan oletus vain hänen lempiteoriastaan? Menneitä on paha manipuloida, mutta jos väitettyä tapahtumaa päädytään pitämään todennäköisenä usei-den eri aineistojen varassa ja toisis-taan riippumattomin menetelmin, voimme perustellusti olettaa, että eiköhän se sitten tapahtunut.

Entä jos arvioinnin kohteena on yhteisö? Jo Karl Popper korosti tieteen yhteisöllistä luon- netta 19, ja nykyään sosiaalisessa epistemologiassa tieteen varsinaiseksi toimijaksi ym- märretään tutkijayhteisö. Helen Longinon mukaan tutkijat eivät yksin kykene takaamaan työnsä objektiivisuutta.Yksittäisten tutkijoiden sijaan tulisikin tarkastella tutkijayhteisöjä. Hyvin toimiva yhteisö näet kykenee korjaamaan yksittäisten tutkijoiden virheet. 20

Tämä kuitenkin edellyttää mahdollisimman avointa, moniäänistä ja tehokasta kriittistä keskustelua.Objektiivinen yhteisö karsii pois yksittäisten tutkijoiden subjektiiviset vinou- mat ja ongelmalliset arvosidokset: vaikka tutkija ei huomaisi teoriaansa sisältyviä kyseen-alaisia taustaoletuksia tai menetelmiensä tuottamia vinoumia,kilpailevaa tutkimuksellista näkökulmaa edustava kollega kyllä huomaa. Kaikki tutkimusyhteisöt eivät toimi yhtä hy-vin.Longino onkin muotoillut neljä kriteeriä,joiden avulla tutkijayhteisön objektiivisuutta voidaan arvioida:

1) Yhteisöllä on tunnustettuja foorumeita, kuten julkaisuja ja konferensseja,joilla voidaan käydä keskustelua ja esittää kritiikkiä.
2) Kritiikki otetaan varteen: yhteisön omaksumat uskomukset muuttuvat kriittisen keskustelun seurauksena.
3) Yhteisöllä on yleisesti hyväksyttyjä standardeja, joihin kritiikissä voidaan vedota.
4) Yhteisö on suhteellisen tasa-arvoinen: oletuksia ei hyväksytä esimerkiksi niiden kannattajien yhteiskunnallisen tai taloudellisen aseman perusteella. 21

Douglas ja muiden muassa Naomi Scheman ovat todenneet, että vaikkei objektiivisuudel-la ole yhtä määritelmää, kaikilla objektiivisuuskäsityksillä on kuitenkin jotain yhteistä: ne kaikki kiinnittyvät luottamukseen. 22.


Objektiivisuushan ei takaa totuutta; objektiivisin menetelmin saatu tulos voi olla virheel-linen, ja objektiivinen yhteisö voi erehtyä.Kun jotain väitetään objektiiviseksi,sitä kuiten- kin väitetään luottamuksen arvoi-seksi: objektiivinen tulos on tiedollisesti parasta, mihin olemme kyenneet. Kun kutsumme jotain objektiiviseksi, kerromme luottavamme siihen itse ja väitämme, että muidenkin kannattaisi. Luottamuksen täytyy tietysti levätä hyvillä perusteilla. 23.

Monenlaiset perusteet ovat kuitenkin mahdollisia. Tämän käsityksen mukaan objektiivi-suus on siis kontekstisidonnaista. Riippuu tilanteesta, mikä kaikki on tieteen objektiivi-suuden kannalta olennaista. Objektiivisuutta voi lähestyä myös jonkin poissaolona. Ian Hacking väittää, että kun kutsumme jotain objektiiviseksi, emme itse asiassa kerro mis- tään tietystä tiedollisesta hyveestä vaan jonkun tiedollisen paheen välttämisestä. Yhteisö on objektiivinen, koska se ei ole sortunut kritii-kittömyyteen; tulos on objektiivinen, koska ei-tiedollisia arvoja ei ole päästetty evidenssin asemaan. 24.

Paheista puhumisen sijaan voi myös sanoa, että objektiivisuus liittyy likeisesti erilaisten tiedollisten riskien hallintaan 25.

Kenties voisimme puhua yksinkertaisesti tiedollisista vaaroista.

Ehdotankin, että ymmärrämme objektiivisuuden ja luottamuksen välisen suhteen Hackin- gin viitoittamalla tavalla. Voimme perustellusti luottaa tutkijayhteisöön, tutkimusproses-siin tai tulokseen,kun tiedämme, että olennaiset tiedolliset vaarat on vältetty. Eri tilanteis- sa on keskityttävä erilaisten vaarojen torjuntaan. Jotkin vaarat uhkaavat kaikkia tieteen-aloja, mutta moni on varsin kontekstisidonnainen. Niinpä objektiivisuutta arvioidaan eri tilanteissa eri tavoin.

Objektiivisuus humanistisissa tieteissä

Jos objektiivisuus ymmärretään tällä tavoin asiayhteydestä riippuvak-si, kontekstisidon-naiseksi asiaksi, on helppo tunnistaa humanistisilla aloilla kehitettyjä keinoja lisätä tutki-muksen objektiivisuutta. Jotkin niistä ovat samankaltaisia kuin yhteiskuntatieteissä ja luonnontieteissä, toiset taas selvemmin alakohtaisia. Näin on ilman muuta, sillä erilaisiin tutkimuskohteisiin liittyy erilaisia tutkimuksen objektiivisuutta uhkaavia vaaroja. Niiden välttäminen vaatii monenlaisten keinojen kirjon. Lisäksi yhden ja saman vaaran voi vält-tää usealla eri tavalla. Yh-delle tieteenalalle sopiva tapa ei välttämättä toiselle ole vaihto-ehdoista paras. Havainnollistan asiaa esimerkeillä historiatieteestä ja etnografsesta tutkimuksesta.

Historiantutkimuksessa kvantifioitavuus, sovittujen mittareiden va-raan rakentuva eksak- tius ja Ylikankaan mainitsemat toistettavat kokeet ovat harvinaista herkkua. Nuijasodan syttymissyy ei ratkea mittaamalla. Subjektiivisten vinoumien välttäminen laboratoriotut-kimusta varten kehitetyillä keinoilla ei sovi historiantutkimukseen, sillä sovellusyritys johtaisi siihen, että valtaosa kiinnostavista kysymyksistä jäisi kokonaan tutkimatta.

Subjektiiviset vinoumat ovat kuitenkin varteenotettava uhka myös historiantutkimukses-sa. Muitakin uhkia on. Ei-tiedollisten arvojen vinouttava vaikutus onerityisen selvä uhka, koska historiantutkimus käsittelee aiheita, jotka herättävät poliittisia intohimoja. Arvola-tautuneisuus onkin tunnistettu objektiivisuutta nakertavaksi vaaraksi ihmistieteissä aiem-min kuin luonnontieteissä – jo Max Weber totesi, että yhteiskuntaa ja kulttuuria tutkitaan vääjäämättä jostain perspektiivistä, joka määrää, mitä pidetään tutkimisen arvoisena. 26.

Historiantutkijoilla on lisäksi torjuttavanaan uhka, joka ei monella muulla alalla ole lainkaan läsnä. Aineisto koostuu etupäässä jotain tarkoitusta varten aikanaan syntyneistä ja sitten talteen päätyneistä teksteistä. Niiden kirjoittajien tarkoitusperät ja käsitteellistämisen tavat eivät saisi ohjata historiantutkijaa harhaan.

Näitä uhkia torjutaan sekä tutkimusprosessin aikana että sen jälkeen.Lähdekritiikin avulla tutkijat pyrkivät tekemään aineistoista mahdollisimman luotettavia päätelmiä. Historian-tutkimuksen menetelmien kehitystä kuvannut filosofi ja historioitsija R.G. Collingwood kertoo, kuinka vielä keskiajalla eurooppalaisessa historiankirjoituksessa lähteitä pidettiin todistajanlausuntoina menneistä tapahtumista 27. 

Historioitsijat tyytyivät niihin kysymyksiin,joita lähteiden kirjoittajat käsittelivät. Tieteel- lisen historiantutkimuksen synty edellytti ajattelutapojen muutosta: tutkija muotoilee kysymyksensä itse ja käyttää lähteitä todistusaineistona, jonka perusteella vastaukset päätellään.

Subjektiivisten vinouminen ja ei-tiedollisten arvojen aiheuttamia uhkia etsitään ja karsi-taan etenkin tutkijayhteisön kriittisessä keskustelussa. Jotta keskustelu olisi mahdollisim-man tehokasta,alan on oltava moniääninen;koulukuntia on oltava monta.Onneksi niin on-kin. Alan historiasta tapaa runsaasti esimerkkejä poliittisesti latautuneista kiistoista, joissa eri osapuolet pyrkivät paljastamaan, kuinka arvosidokset vinouttavat toisten työtä 28.

Tällainen kiistely on olennaista tulosten luotettavuuden kannalta. Jos moniääninen tutki-jayhteisö kiistojen jälkeen päätyy olemaan jostain tuloksesta melko yksimielinen, meillä on hyvät perusteet luottaa siihen.

Kun siis Ylikangas korostaa historiantutkimuksen vääjäämättömiä kytköksiä aikaan, yh-teiskuntaan ja poliittiseen ilmastoon, olen havainnosta hänen kanssaan samoilla linjoilla, mutta diagnoosista eri mieltä. Historiantutkimuksen aiheet kyllä valikoituvat Weberin ku-vaamalla tavalla: tutkimme sitä, mitä täällä ja nyt pidetään kiinnostavana. 29. Mutta We-berin lailla katson, että kun kysymykset on valittu, on mahdollista saavuttaa luotettavia tuloksia. Luottamukseni perustuu paitsi menetelmien vankkuuteen myös siihen, kuinka kipeän tietoisia historiantutkijat ovat alansa poliittisesta painolastista.

Tutkijayhteisöjen jakamat oletukset ja arvot voivat vinouttaa tutkimusta kaikilla aloilla. Ihmistieteissä ongelmaan on kiinnitetty huomiota jo pitkään, ja niiden parissa on kehitetty menetelmiä, joilla sitä koetetaan torjua.Etnografista tutkimusta tehdään sekä humanistisil-la että yhteiskuntatieteellisillä aloilla. Kiitos antropologien 1900-luvun puolessavälissä käymien kiistojen, etnografiseen tutkimukseen sisältyy käytäntöjä, joiden on tarkoitus taata, etteivät tutkijayhteisön jakamat arvot tai oletukset vinouta tutkimusta.


Jos antropologinen tutkimus on etnosentristä, sen tulokset ovat yleensä pahasti vinoutu-neita.Antropologien yhteisö kävi toisen maailmansodan jälkeen tästä havainnosta kiivasta keskustelua. Edeltäjien synnit pakottivat kehittämään alaa. Edellisellä vuosisadalla antro-pologiassa oli järjestetty kulttuureja kehitysasteikoille, joissa ylimpänä loistivat tietysti länsimaiset siirtomaaisännät itse. Nyt asteikot näyttivät eettisesti kyseenalaisilta, mutta myös tiedollisesti harhaanjohtavilta: jos kaikkia kulttuureita arvioitiin tutkijoiden omassa kulttuurissa hyväksytyin arviointiperustein,tutkijan huomio kiinnittyi vain sellaisiin asioi- hin, joita pidettiin tutkijan omassa kulttuurissa tärkeinä. Paljon kiinnostavaa jäi huomaa-  matta,ja tutkimus keskittyi epäolennaisuuksiin.Niinpä etnografiseen tutkimukseen vakiin- tui käytännöksi, ettei tutkija ntule lainkaan arvioida informanttiensa uskomuksia tai arvoja. 30.

Toisin sanoen etnografiassa kehitettiin jo viime vuosisadan puolessavälissä keinoja, joilla voitaisiin estää tutkijayhteisön jakamien, arvolatautuneiden käsitysten vinouttavaa vaiku- tusta. Tuon ajan antropologit olivat siis selvästi pidemmällä kuin aikansa biologit, jotka heijastivat sukupuoliin liittyviä käsityksiään tutkimiinsa kädellisiin.

Voi olla, että humanistiset ja yhteiskuntatieteellisetalat ovat edelleen luonnontieteitä pidemmällä tutkijayhteisöjen jakamien, tuloksia vinouttavien oletusten ja arvosidosten jäljittämisessä ja korjaamisessa. Erilaisten teorioiden ja tutkimusohjelmien kirjo on näillä aloilla tavallista. Tutkijat ovat tottuneet vastaamaan sekä oman alansa sisältä että sen ulkopuolelta tulevaan kritiikkiin ja kyseenalaistamaan työnsä perustavia oletuksia. Humanistisilla aloilla on siis hyviä keinoja välttää objektiivisuutta uhkaavia vaaroja, ja yhteisöjen hyväksymiin tuloksiin voi perustellusti luottaa.

Lopuksi: tiedepoliittisia seurauksia

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö kannustaa suo-malaisia yliopistoja rakenteellisiin uudistuksiin. Käytännössä uudistuminen tarkoittaa yli- opistojen profiloitumista ja koulutusohjelmien laaja-alaistumista. Lisäksi tutkimukselta toivotaan entistä enemmän tieteidenvälisyyttä ja tieteenulkoista yhteistyötä. Vaatimukset kohdistuvat selvästi myös humanistisiin aloihin. 31.

Ne ovat myös kaikki omiaan hapertamaan tieteenalayhteisöjä. Yliopistojen profiloitumi-nen vähentää pienten alojen mahdollisuuksia riippumattomaan, moniääniseen keskuste-luun kansallisella tasolla. Jos kaik-ki tietyn alan tutkijat Suomessa keskitetään yhteen yli-opistoon samalle laitokselle, kriittistä keskustelua tyrehdyttävän ryhmäajattelun vaara on suuri. 32.

Joillain aloilla tämä ei ole kovin suuri ongelma;keskustelu on jo valmiiksi täysin kansain- välistä. Humanististen alojen joukossa on kuitenkin kansallisiin kysymyksiin keskittyviä tieteitä, jotka tarvitsevat kansainvälisen tiedeyhteisön lisäksi myös moniäänisen kansalli-sen yhtei-sön. Profiloitumisvaatimukset uhkaavat tällaisten yhteisöjen objektiivisuutta.

Koulutusohjelmien laaja-alaistuminen vaikuttaa tieteenalayhteisöjen uudistumiseen ja jat-kuvuuteen. Opiskelijat perehtyvät entistä myöhemmin minkään tietyn yhteisön jakamiin standardeihin,ja heidän kytköksensä minkään yksittäisen alan sisäisiin keskusteluihin jää aiempaa heikommaksi. Kun tutkimuksessakin painotetaan tieteidenvälisyyttä ja tieteenul-koista yhteistyötä, on tieteenalayhteisöjen institutionaalinen asema yliopistoissa sekä Suomessa että kansainvälisesti heikkenemään päin.

Yhteisöillä on kuitenkin tärkeitä tiedollisia tehtäviä. Tieteidenvälisen ja tieteen rajoja ylittävän tutkimuksen arvioiminen on vaikeaa, koska eri tutkijayhteisöjen standardien yhteensovittaminen käy usein kankeasti. 33.

Tieteenalat ylläpitävät tutkijayhteisöjä, joilla on jaettuja arviointistandardeja ja jotka siksi kykenevät tehokkaaseen,kriittiseen keskusteluun. Tällaisten yhteisöjen heikkeneminen on uhka tutkimuksen objektiivisuudelle.Näiden uhkien torjuminen on tiedollisesti tärkeää.

Tehokkaaseen, kriittiseen keskusteluun kykenevät tieteenalayhteisöt ovat välttämättömiä, jotta voimme luottaa humanistisen tutkimuksen tuloksiin. Ainakin osa vaadituista raken-teellisista muutoksista voi olla hyvästäkin mutta vain, jos niiden mukanaan tuomat uhat osataan torjua. Mikä puolestaan edellyttää uhkien tunnistamista.

Aloitin tämän artikkelin toteamalla, että humanististisilla aloilla elää hämmästyttävän sit- keässä kuvitelma,jonka mukaan humanistinen tutkimus ei voisi olla objektiivista. Olen parhaani mukaan koettanut osoittaa, että kyllä voi – eikä pelkästään voi, vaan humanisti-nen tutkimus jopa on usein huomattavan objektiivista. Tämä mainio tilanne jatkuu yhtä mainiona tai entistäkin parempana vain,jos humanististen alojen tutkijayhteisöt kykenevät jatkossakin täyttämään tiedolliset tehtävänsä. Niiden tehokasta, kriittistä moniäänisyyttä on syytä vaalia. 34.


 http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/343585


Timo Airaksinen valehtelee HESARISSA NL:n tieteestä

RK, 9/27/2011 12:59:45 AM, 343585


RK, 9/27/2011 12:59:45 AM, 343585


Airaksinen kirjoittaa, että "luonnontietelijöitä vainottiin ankarasti NL:ssa".

Väite on valhetta. NL:ssa toimi noin neljännes silloisen maailman kaikista tieteenharjoit- tajista, ja ylivoimainen enemmistö toimi ei-humanististen eli ns. luontotieteiden alueella.

http://www.hs.fi/verkkolehti/tiede/20110927/artikkeli/Tiede+voi+kukoistaa+my%C3%B6s+ilman+vapautta/1135269575117

" AIVOITUKSIA

Tiede voi kukoistaa myös ilman vapautta

Timo Airaksinen

Suomessa on vallalla käsitys, että tieteen edistyminen, keksinnöt ja luovuus vaativat tutkijan vapautta ja rahoitusta. Tätä kantaa toistellaan.

On varmasti tieteen tutkijoiden edun mukaista vaatia rahaa ja vapaut-ta tehdä, mitä huvit- taa. On mukava valita työnsä aika, paikka ja sisältö. Jokainen saa puolustaa omaa etuaan vapaassa maassa.

Mutta minusta olisi tieteen hengen mukaista tutkia asiaa ennen kuin otetaan kantaa. Siis tutkitaan ennen kuin hutkitaan, kuten sanonta kuuluu.

Tutkimuksen vapautta on tutkittu. Esimerkiksi Loren Graham on kirjoittanut kirjan Neuvostoliiton tieteestä Josif Stalinin aikana. Hän to-teaa, että luonnontieteen tutkijoita vainottiin ankarasti, pidätettiin ja pantiin leirille. "

Aitraksinen tarkoittaa tässä "sosiobiologiaa" (antipavlovismia),ja että se muka olisi "luon-nontiedettä". Se ei kuitenkaan todellisuudessa luonnon- eikä mitään muutakaan tiedettä. (Lääke)tieteen paikalle terroristisesti asetettuna se on rikos ihmiskuntaa vastaan.

" Andrei Saharov ja Igor Tamm tekivät ydinfysiikan tutkimusta Lavrenti Berijan leirillä, ja tulokset olivat erinomaiset. Neuvostofyysikot saivat viisi Nobelin palkintoa 1930- ja 1940-luvulla tehdystä työstä. "

Olen lukenut Saharovin muistelmat, enkä muista hänen niissä kirjoittaneen mistään leiris- tä. Suljetulla erikoisalueella hän kyllä toimi.Voin kyllä muistaa väärinkin. Hän ei esittänyt itseään minään isona tekijänä,hänen käsialaansa oli vetypommin laukaisujärjestelmä. Hän myönsi varsinaisten ydintietojen olleen vakoilun kautta lännestä hankittuja. Hänellä oli toinenkin erikoisala aseteollisuudessa: magnetismille perustuva ammusten automaattinen laaduntarkastus.

" Graham tulkitsee asian niin, että tiede kestää suurenkin paineen, kunhan tiedettä vain tehdään. "

Kunhan se paine ei suuntaudu poispäin oikeisiin tuloksiin vievältä tieltä (kuten Suomessa joka alalla...)...

" Ja luonnontiedettä todella tehtiin, koska se katsottiin sotilaallisesti ja taloudellisesti välttämättömäksi. Neuvostoliiton biologia sen sijaan oli harhapoluilla "

No EI AINAKAAN EHDOLLISTUMISBIOLOGIA!

" ja yhteiskuntatieteet olemattomia. "

Valhetta.

Tulokset ovat netissä joka tieteenalalta, tässä esimerkki filosofiasta:

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/truth

Hakkaa airaksiset mennen tullen miten tykkää...

" Vapaus ja demokratia ovat tärkeitä,mutta tiede saattaa kukoistaa myös ilman vapautta. "

Ei pidä paikkaansa. tieteessä ei ole mitään järkeä, jos joku on sanellut "tulokset" ennakolta. vaikka vain niinkin, että mitä ne EIVÄT SAISI olla.

" Vaikka on pakko tehdä, tulokset saattavat olla erinomaisia.

Tämä on kiusallinen väite. Toivottavasti on niin, että tiede kukoistaa eniten juuri demokratian ja vapauden ilmapiirissä.

Suomessa demokratia ja vapaus ovat taattuja. "

Eivät. ole. Ne on Suomessa käsitetty perusteellisesti väärin. Demokratia ilmiönä edellyttää objektiivista tiedettä.

" Asiat ovat siis hyvin. "

Eivät ole, vaan päin wittua...

" Vapautta saa tietysti vaatia lisää. Yhä lisääntyvä vaatimus vapautua opetuksen taakasta ei sen sijaan liene perusteltavissa. Yhdysvalloissa opetetaan ja tutkitaan, ja hyvin menee. Opetus on hauskaa ja hyödyllistä kaikille. "

On olemassa myös vahingollista opetusta, ja erittäin vahingollisia idiootteja tieteelisissä asemissa.

" [email protected] Kirjoittaja on Helsingin yliopiston filosofian professori.

Arkistohaku tästä aiheesta:

Lähidemokratia tulee maalle ja kaupunkiin21.02.2011


Stalin olikin sankari uusimmassa historian oppikirjassa 01.11.2007


http://www.hs.fi/verkkolehti/kulttuuri/artikkeli/1135231467168?ref=lk_dl_2


Onni ei toteuta demokratiaa12.09.2010 "


Xyzzy, 9/29/2011 1:02:03 AM, 343723

RK kirjoitti 27.09.2011 (343585)...

>Airaksinen kirjoittaa, että "luonnontietelijöiotä vainottiin ankarasti NL:ssa".

>Väite on valhetta. NL:ssa toimi noin neljäännes silloisen maailman kaikista
>tieteenharjoittajista, ja ylivoimainen enemmistö toimi ei-humanististen eli ns.
>luontotieteiden alueella.

Mitä ainoa oikean tiedon lähteesi kertoo pseudotieteilijästä Трофи́м Лысе́нко?

Lysenko himself spent much time denouncing academic scientists and geneticists, claiming that their isolated laboratory work was not helping the Soviet people. By 1929 Lysenko's skeptics were politically censured, accused of offering only criticisms, and for failing to prescribe any new solutions themselves.In December 1929,Soviet leader Joseph Stalin gave a famous speech praising "practice" above "theory", elevating the political bosses above the scientists and technical specialists. Though for a period the Soviet government under Stalin continued its support of agricultural scientists, after 1935 the balance of power abruptly swung towards Lysenko and his followers. Lysenko was put in charge of the Academy of Agricultural Sciences of the Soviet Union and made respon-sible for ending the propagation of "harmful" ideas among Soviet scientists. Lysenko served this purpose by causing the expulsion, imprisonment, and death of hundreds of scientists and eliminating all study and research involving Mendelian genetics throughout the Soviet Union. This period is known as Lysenkoism. He bears particular responsibility for the persecution of his predecessor and rival, prominent Soviet biologist Nikolai Vavilov, which ended in 1943 with the imprisoned Vavilov's death by starvation. In 1941 Lysenko was awarded the Stalin Prize.


http://en.wikipedia.org/wiki/Trofim_Lysenko


[HM: Tarkoitettaneen tätä puhetta, Wiki on käsittänyt täysin väärin:

https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1938/05/17.htm

J. V. Stalin


Speech Delivered at a Reception in the Kremlin to Higher Educational Workers

17 May 1938

Source: Works, Vol. 14
Publisher: Red Star Press Ltd., London, 1978
Transcription/HTML Markup: Salil Sen for MIA, 2008


Public Domain:Marxists Internet Archive (2008). You may freely copy,distribute, display and perform this work; as well as make derivative and commercial works. Please credit "Marxists Internet Archive" as your source.


Comrades, permit me to propose a toast to science and its progress, and to the health of the men of science.

To the progress of science, of that science which will not permit its old and recognized leaders smugly to invest themselves in the robe of high priests and monopolists of science; which understands the meaning, significance and omnipotence of an alliance between the old scientists and the young scientists;which voluntarily and willingly throws open every door of science to the young forces of our country,and affords them the oppor- tunity of scaling the peaks of science, and which recognizes that the future belongs to the young scientists. (Applause.)

To the progress of science, of that science whose devotees,while understanding the power and significance of the established scientific traditions and ably utilising them in the inte- rests of science, are nevertheless not willing to be slaves of these traditions; the science which has the courage and determination to smash the old traditions, standards and views when they become antiquated and begin to act as a fetter on progress, and which is able to create new traditions, new standards and new views. (Applause.)

In the course of its development science has known not a few courageous men who were able to break down the old and create the new, despite all obstacles, despite everything. Such scientists as Galileo, Darwin - and many others - are widely known. I should like to dwell on one of these eminent men of science, one who at the same time was the greatest man of modern times. I am referring to Lenin, our teacher, our tutor. (Applause.) Remem- ber 1917.A scientific analysis of the social development of Russia and of the international situation brought Lenin to the conclusion that the only way out of the situation lay in the victory of Socialism in Russia. This conclusion came as a complete surprise to many men of science of the day. Plekhanov, an outstanding man of science,spoke of Lenin with con- tempt, and declared that he was "raving." Other men of science, no less wellknown, de-clared that "Lenin had gone mad",and that he ought to be put away in a safe place. Scien- tists of all kinds set up a howl that Lenin was destroying science.But Lenin was not afraid to go against the current, against the force of routine. And Lenin won, (Applause.)

Here you have an example of a man of science who boldly fought an antiquated science and laid the road for a new science.

But sometimes it is not well-known men of science who lay the new roads for science and technology, but men entirely unknown in the scientific world, plain, practical men, innovators in their field. Here, sitting at this table, are Comrades Stakhanov and Papanin.

They are unknown in the scientific world, they have no scientific de-grees, but are just practical men in their field.But who does not know that in their practical work in industry Stakhanov and the Stakhano-vites have upset the existing standards, which were establi-shed by well-known scientists and technologists, have shown that they were antiquated, and have introduced new standards which conform to the requirements of real science and technology? Who does not know that in their practical work on the drifting icefloe Papanin and the Papani-nites upset the old conception of the Arctic, in passing,as it were, without any special effort,showed that it was antiquated,and established a new conception which conforms to the demands of real science? Who can deny that Stakhanov and Papanin are innovators in science, men of our advanced science.

There you see what "miracles" are still performed in science.

I have been speaking of science. But there are all kinds of science.

The science of which I have been speaking is advanced science.

To the progress of our advanced science!

To the men of advanced science!

To Lenin and Leninism!

To Stakhanov and the Stakhanovites!

To Papanin and the Papaninites! (Applause.)

Pravda

19 May 1938 "



hurtta, 9/29/2011 1:02:32 AM, 343752

Re: Neuvostoliiton pseudotiede, etenkin Lysenkolaisuus

Xyzzy kirjoitti 29.09.2011 (343723)...

>RK kirjoitti 27.09.2011 (343585)...

>>Airaksinen kirjoittaa, että "luonnontietelijöiotä vainottiin ankarasti NL:ssa".

>>Väite on valhetta. NL:ssa toimi noin neljännes silloisen maailman kaikista
>>tieteenharjoittajista, ja ylivoimainen enemmistö toimi ei-humanististen eli ns.
>>luontotieteiden alueella.

>Mitä ainoa oikean tiedon lähteesi kertoo pseudotieteilijästä

v. 1979 Sovestkaja Ensiklopedia sanoo tällaista:

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Lysenko%2c+Trofim+Denisovich

"Lysenko, Trofim Denisovich

Born Sept. 17 (29), 1898, in the village of Karlovka (the presentday city of Karlovka), Poltava Oblast, Ukrainian SSR; died Nov. 20,1976. Soviet biologist and agronomist. Aca-demician of the Academy of Scien- ces of the USSR (AN SSSR; 1939), the Academy of Sciences of the Ukrainian SSR (1934), and the Lenin All-Union Academy of Agricultural Sciences (1935). Hero of Socialist Labor (1945).

Lysenko graduated from the Kiev Agricultural Institute in 1925. From 1922 to 1925 he was a senior specialist at the Belaia Tserkov’ Bree-ding Station, and from 1925 to 1929, head of the legumes breeding division of the Giandzha Breeding Station. He was a senior specialist in the physiology division of the All-Union Research Institute of Selection and Genetics in Odessa from 1929 to 1934 and scientific direc-tor and director of the institute from 1934 to 1938. From 1940 to 1965 he was director of the Institute of Genetics of the AN SSSR. In 1938 he became scientific director and, in 1966, director of the laboratory of the Gorky Leninskie Experimental Research Station of the AN SSSR (near Moscow). He was president of the Lenin All-Union Academy of Agricultural Sciences from 1938 to 1956 and from 1961 to 1962.

Lysenko developed a theory of the phasic development of plants and a method of direc- ting a change from hereditarily fixed winter grain va-rieties into hereditarily fixed spring varieties, and vice versa. He pro-posed a number of farming techniques (vernalization, cotton chopping, summer planting of potatoes). A number of Lysenko’s theories and pro-posals failed to be experimentally confirmed or extensively applied. Lysenko was a depu-ty to the first through sixth convocations of the Supreme Soviet of the USSR. He was awarded the State Prize of the USSR, several Orders of Lenin, and various medals.

WORKS
Izbr. soch., vols. 1-2. Moscow, 1958."

Kyllä tuossa mainitaan, että monia Lysenkon teorioita ja väitteitä ei pystytty kokeellisesti vahvistamaan tai soveltamaan...


Lysenko ei edustanut, noudattanut eikä muuttanut NL:n tieteen ideologiaa

RK, 9/29/2011 1:02:54 AM, 343774

>http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Lysenko%2c+Trofim+Denisovich

>"Lysenko, Trofim Denisovich

>Born Sept. 17 (29), 1898, in the village of Karlovka (the present-day city of Karlovka),
>Poltava Oblast, Ukrainian SSR; died Nov. 20, 1976.
>Soviet biologist and agronomist.

Hänellä ei siis ollut tutkijakoulutusta,vaan hän oli argronomi, kokeellinen kasvinjalostaja.

Hänet valittiin kuitenkin ensin Ukrainan (1934) ja sitten Yleisliittolaisen maatalousakatemian puheenjohtajaksi alemman tutkimushenkilökunnan edustajana.

Hän ei koskaan edes hakenut Kommunistisen puolueen jäsenyyttä, vaan oli Stalinin kannattaja "henkilönä".

Hän oli syntyisin pohjoisempaa etelään muuttaneesta yksityisviljelijäperheestä ja tunsi käytännössä ammatillisesti entuudestaan ongelmakentän, viljakasvien kylmänkestävyy-den, jolla keskeisesti toimi. Tausta oli poikkeuksellinen Ukrainassa: vanhana Puolan alueena väestö oli ollut tsaarin aikana pääasiassa suurtilojen alustalaisia.

Lysenkon teki tunnetuksi keksintö, joka koski viljeyskasvilajien siirtä-mistä pohjoisesta etelään ilman että niiden toivottavat erityisominai-suudet katoavat: vernalisaatio ("keväis-täminen"), jossa siemenvilja jäädytettiin keinotekoisesti yhden tai useampia kertoja.

>Academician of the Academy of Sciences of the USSR (AN SSSR; 1939), the Academy
>of Sciences of the Ukrainian SSR (1934), and the Lenin All-Union Academy of
>Agricultural Sciences (1935). Hero of Socialist Labor (1945).

...

>Lysenko was a deputy to the first through sixth convocations of the Supreme Soviet of
>the USSR. He was awarded the State Prize of the USSR, several Orders of Lenin, and
>various medals.

>WORKS Izbr. soch., vols. 1-2. Moscow, 1958."

>Kyllä tuossa mainitaan, että monia Lysenkon teorioita ja väitteitä ei pystytty
>kokeellisesti vahvistamaan tai soveltamaan...

Lysenko ei edustanut, noudattanut eikä muuttanut Neuvostoliiton tieteellistä ideologiaa dialektista ja historiallista materialimia, vaan pyrki "huomaamattomasti" korvaamaan sitä teoriavihamielisellä ns. "lattealla empirismillä". Ihmis- ja yhteiskuntaiteiden kanssa hä-nellä ei ollut koskaan mitään tekemistä. I.P. Pavlovin (1849-1936) kanssa hän ei julkisesti joutunut napit vastakkain lähinnä siksi, että Pavlov kuoli samoihin aikoihin, kun Lysenko nousi julkisuuteen. Stalin simputti geneetikkoja kuten Nikolai Vavilovia ja geenien valku-aisaineluonteen todistajaa, USA:n kansalaista Hermann Joseph Mülleria panemalla heidät työskentelemään Lysenkon alaisena Maatalouakatemiassa. Syynä oli herrojen liika harrastelu ihmisgenetiikan suuntaan ja ehkä muutkin syyt...

http://hameemmias.vuodatus.net/blog/3025667/trofim-lysenko-ei-edustanut-noudattanut-eika-muuttanut-neuvostoliiton-tieteen-ideologiaa-1-8/

" Dialektinen ja historiallinen materialismi oli Neuvostoliiton “virallisena“ ideologiana tämän valtion alkuajoista aina erään toisen epäonnisen, sittemmin erään suomalaisen viikkolehden haastattelussa uskovaiseksi tunnustautuneen, maataloustieteilijän kaudelle saakka,niin ennen Lysenkoa ja Stalinia,heidän aikanaan kuin jälkeensäkin. Stalin varmisti ideologisen selustansa leninistinä Lysenkoa mahdollisesti tukiessaankin julkaisemalla kirjan ´Kielitieteen kysymyksiä´, joka perustuu Vygotskin kielelliseen tajuntateoriaan.

Lysenkolaisten ja geneetikkojen kiista viljelykasvien hankittujen ominaisuuksien, tässä tapauksessa ennen kaikkea viljalajien kylmänkestävyyden, periytyvyydestä on siis tulkit-tavissa maataloustieteiden sisäiseksi erityistieteelliseksi “ei-ideologiseksi“ oppiriidaksi, jolla ainakaan näkyvällä huipulla ei ollut vaikutusta sellaisten tieteenalojen kuten psyki-atrian tai psykologian teorianmuodostukseen, jotka ensimmäisinä olisivat joutuneet tuli-linjalle, jos uuslamarkistisen sosiobiolo-gismin ideologiasta todella olisi ollut kyse. (Eri asia sitten on, mitä niin lysenkolaiset kuin geneetikotkin mielessään “todella ajattelivat“ esimerkiksi kielellisestä kontra biologistisesta tajuntateoriasta, siitä voivat taiteilijat ja muistelijat kirjoittaa näkemyksiään.)

Neuvostoliitolle tarjottiin virallisen ideologian tilalle kerran jos toisenkin myös “darwi-nistista sosialistista biologismia“, jonka mukaan kapitalismi olisi geenien vastaista, “ih-misluonnosta vieraannuttavaa“, koska yksityisomistus on hyvin nuori ilmiö. Tällaisetkin, sillä kertaa usein “filosofisen antropologian“ etiketin alla kulkeneet,opit torjuttiin, tieteel- listä ongelmanasettelua harhaan johtavina. Ja hallinnollista “ratkaisua“ tieteellisiin oppi-riitoihin hakivat puolueen ja valtion johdon taholta myös geneetikot, muiden joukossa ansioitunut Nikolai Vavilov.

Lysenkolaiset eivät välttämättä hyökänneet tiedettä vastaan avoimesti uuslamarkistisen biologismin lähtökohdista, sehän olisikin merkinnyt avointa irtiottoa leninismistä, vaan ensisijaisesti teoriavihamielisen ns. lattean empirismin näkökulmasta,joka tosin aina peit-tää jonkin syvemmän tiedostamattoman tai julkistamattoman ideologian. He nimittivät it-seään mitshurinilaisiksi menestyneen kokeellisen kasvinjalostajan mukaan korostaakseen olevansa “käytännön“ miehiä ja naisia “kyseenalaisilla perinnöllisyyslaeilla saivartele-vien“ teoreetikkojen vastapainoksi ja lupasivat nopeita ja mullistavia kokeellisia jalostustuloksia.

Osittain Lysenkon saaman aseman taustalla lienee ollut sinänsä oikein suoritettujen vilje-lykokeiden väärä teoreettinen tulkinta: joidenkin viljelyskasvien vähittäinen siirtäminen pohjoisemmaksi näytti tuottavan paremman valikoiman uusia yksilöitä kuin risteyttämi-nen pakkasenkestävien tmv.villilajikkeiden kanssa, ainakin tiettyyn rajaan asti, koska vil-jelylajikkeet itse asiassa jo olivat valmiiksi pohjoisten, eteläisten jne. lajien ja lajikkeiden viljelyominaisuuksiltaan valikoituneita risteytymiä. Myös Vavilov perusti jalosti jalostus-strategiansa noihin samoihin viljelykokeisiin geneettisesti tulkittuna siten, että hän yritti jäljittää kunkin viljelykasvin alkuperäympäristön, ja sitten etsimään lajikkeita ja ehkä vil-lejä sukulaisiakin, jotka varmasti EIVÄT ole enestään risteytyneet vaikkapa venäläisten lajikkeiden kanssa. Tämä olikin erinomainen menetelmä. "

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Vavilov%2c+Nikolai+Ivanovich

Tässä kysymyksessä Lysenko oli sikäli osoittain oikeassa, että on il-mennyt, että heinä-kasvien, mm. viljojen kylmänketävyyden peritymi-nen on EPIGENEETTISTÄ ja siemen jäätyminen (lämpöshokiproteiini) vaikuttaa geenien joutumiseen aktiiviseen tai pimeään DNA:han. Lisäksi on ilmennyt, että jotkut uskoivat vakaasti hankittujen ominaisuuksien "menemiseen geeniin" TAVALLISESSA darwinistisessa evoluutiossa. Kyse ei ollut pelkästään tuosta, mitä Vavilov osoitti.

Oli olemassa ohut mutta maailmanlaajuinen "mendelistimorganistista genetiikkaa" vas-taan todisteita keräävä liike,joka enemmän tai vähemmän aiheellisesti piti Lysenkoa "joh-totähtenään".Sen "vahvoja alueita" olivat mm. molemmat Saksat ja Mexiko. Heidän huo-mautteluaan seu-rattiin löysästi tiedelehdissä ja jopa opetuksessa, Suomessakin (varmaan pääasiassa uskovaisten toimesta).

Nykyisin tuolaisen "lysenkolaisuuden" "eturintama" kulkee yllättävällä taholla: Suomalisessa pseudotieteellisessä "Höpstikkö"-lehdessä...:

http://hameemmias.vuodatus.net/blog/3008376/-skeptistista-holynpolyihmiskuvaa-ja-puoskaritiedetta-/


...

Re: Kukakohan enää..

RK, 10/1/2011 1:05:17 AM, 343917

21x666 kirjoitti 30.09.2011 (343855)...

>RK kirjoitti 30.09.2011 (343785)...

>>riiviö kirjoitti 29.09.2011 (343728)...

>>>RK kirjoitti 29.09.2011 (343705)...

>>>>Mulle ei ole mikään erityinen "täyttymys" olla
>>>>"kiitetty keskustelija" tai "hyvin käyttäytyvä".
>>>>Puheden kauneus tai rumuus on ainakin osin kuulijan korvassa.

>>>Kiinnostaako sinua mahdollisesti viestisi ymmärretyksi saaminen?

>>>On helppo meuhkata käsittämättömiä ja sitten väärinymmärretyn neron
>>>oireiston mukaisesti valittaa sitä, etteivät muut ymmärrä tai ovat eri mieltä.

>>ihmettelen kauihiast, että nimeomaan höpsistit eivät ymmärrä objektiivista tiedettä.

>Sinä et osaa määritellä, mitä tarkoittaa objektiivinen niin, että
>määritelmä on ns. operatiivinen.

Totuuden määritelmä ei ole operatiivinen.

Siitä voidaan kyllä johtaa operatiivisen eli ilmeisestikin pragmaatisen tason osoittimia tiedolle.

Pragmaattinen on ontologinen tiedotaso on erotetta, vaikka mm. Kari Enqvist sekoittaakin niitä, ja huijaa sillä.

http://www.tieteessatapahtuu.fi/997/kesk.htm#eme

>Et myöskään ymmärrä, mitä tarkoittaa totuus.

No, arvostelehan siitten konkreettisesti, missä tämä (joka katsoo asiaa teknisten tieteiden kannaltaa), mielöstäsi "menee pieleen"?

http://hameemmias.vuodatus.net/blog/3025953/dialektinen-materialismi-on-ateistinen-tieteenfilosofia/

Kyllä minun pitää perustutkijana ymmärtää, mikä tieteen päämäärä ja määritelmä on, se on keskisintä ammattiasiaa, varsinkin jos joutuu napit vastakkain.

>Olet kuitenkin hyvä tarjoamaan linkkejä sekä kertomaan, mitä muut ovat sanoneet.

Se on varsin olennaista. Kun kyse ei ole linkeistä, jotka olsivat joka paikassa muuallakin koko jan tapeetilla kuten YLEssä ja muussa Infokratiassa, ja jotka ovat täyttäasiaa.

>>Joku sen heillekin kuitenkin tekee ymmärrettäväksi...

>>Mulle on pääasia, että tulee sanottua, eikä kukaan voi sitten luistella ainakaan muka
>>"täydelliseen tietämättömyyteen(sä)" vedoten...

>Olet siis kuin virkamies, joka tekee liikkeet ettei päästä syyttämään, mutta ei välitä
>sisällöstä.

Mielestäni välitän kyllä nimenomaan sisällöstä.

***

https://www.haujournal.org/index.php/hau/article/viewFile/hau4.1.009/586?fbclid=IwAR0z1-niLcs50rbpIkG3Jk19nq7HwcAxYza8EywWducmlftnk6y5nsY0Q54

2014 | Hau: Journal of Ethnographic Theory 4 (1): 211–236
 
This work is licensed under the Creative Commons | © Peter Pels.  ISSN 2049-1115 (Online). DOI: http://dx.doi.org/10.14318/hau4.1.009
SPeCIal SeCTION after objectivity an historical approach to the intersubjective in ethnography
Peter Pels, University of Leiden


Intersubjectivity in anthropology has rarely been studied against the broader background of the place of intersubjective exchanges in the long-term history of anthropology. This article attempts to do so by setting the history of anthropology against the history of ob-jectivity since the enlightenment as outlined by lorraine Daston and Peter Galison’s semi-nal Objectivity (2007).On that basis,it concludes that the currently popular romantic ideal of a dyad of interchanges between researcher and researched does not give a proper im-pression of what anthropology is about. Instead,it argues that the mission of anthropology is based on an expertise about cultural classification that cannot be divorced from the asymmetrical breaks with everyday perceptions provided by ethnographic methodology.

Keywords: intersubjectivity, objectivity, history of anthropology, classification, methodology.

For anyone acquainted with the history of anthropology and ethnography, there is often something not quite right - something “Whiggish” (Stocking 1968: 3–4 ) -  about anthro-pological representations of intersubjectivity. Many attempts to grapple with a legacy of colonial inequalities try to make anthropological research relationships less asymmetrical by reframing them in terms of advocacy,collaboration, dialogue, and positive engagement between researcher and researched (Dwyer 1977,1979;Hastrup and elsass 1990; lamphere 2003; lassiter 2004; Rappaport 2008;Tedlock 1979). This is historically ironic,for it relies on a dyadic reduction of the multiplex social relationships of anthropological research that was first formulated under late colonial circumstances in order to safeguard the asymmetrical, superior position of the anthropological expert - at the time when, for example, Bronislaw Malinowski tried to erase colonial administrators, traders, and missionaries (as mere “practical men,” that is, amateurs) from contemporary  conceptions of anthropological work (see Malinowski 1922; Pels 2011).


2014 | Hau: Journal of Ethnographic Theory 4 (1): 211–236 Peter Pels 212

Unless we subscribe to the conceit — refuted by the anthropology of colonialism (Pels 1997,2008) - that we can leave the colonial past behind without a trace,we cannot assume that ethnography is sufficiently characterized by an intersubjective dyad. Instead, we should study how intersubjective epistemological conditions were interwoven with asym-metrical standards of objectivity that, more often than not,grounded a hierarchical anthro- pological claim to expertise in the field of classifying and understanding human differen-ce(s).In this article,I try to show that the intersubjective only became part of ethnographic authority after “objectivity” emerged as a historical construct.1 It did so,I propose, in two steps: one, around 1900, that introduced the need for taking native categories as a starting point of ethnographic method; and a second,in the 1970s, that made the reflexive scrutiny of Western classifications of others into a necessary condition of research. This should support my conclusion that, even today,a methodology of making asymmetrical reflexive breaks with the subjectivities, classifications, and categories encountered during research is necessary to avoid turning an, at best partial, representation of the epistemology of anthropological research into an ethical fantasy of intersubjective harmony.