Pentti Sadeniemi käsitteli kirjoituksessaan 5.8.98 Helsingin Sanomissa Neuvostolii- ton Maatalousakatemian kokousta elokuussa 1948,jossa kokeellista kasvinjalostajaa Trofim Lysenkoa ei erotettu perinnöllisyystieteilijöiden vaatimuksesta huolimatta tämän akatemian puheenjohtajan paikalta, huolimatta hänen hyökkäyksestään ideo-logisesti “porvarillisena“ pitämäänsä (?) ("Mendelin-Morganin") perinnöllisyysteoriaa vastaan.
Alaotsikolla “Stalinin suosikki antoi darwinismille ja geeniopille kyytiä“ Sadeniemi toteaa Venäjän hallituksen lehteä Rossiiskaja Gazetaa siteeraten(?) mm. seuraavaa (sitaatin aitoudesta ei voi olla tässä tapauksessa aivan varma):
“... Tieteen tilalle nostettiin ideologinen hölynpöly...Hän (Lysenko, HM) arvasi, ettei puoluejohto jaksaisi vastustaa tieteen vaatteisiin puettua ideologista liehakointia... Hän keksi, että darwinismi ja geenioppi voitiin esittää porvarillisena huijauksena ja korvata teorialla hankittujen ominaisuuksien periytymisestä ... ideologia miellytti puo-lueen käskijöitä, joiden oma tieteellinen koulutus oli yleensä olematon... Puhdistus levisi alalta toiselle kunnes tuskin muut kuin ydinvarustelulle tärkeät fyysikot saivat tehdä tiedettä rauhassa.“
Vaikkakaan kirjoittaja ei suoraan niin sano, lukija saa tästä sellaisen käsityksen, että Neuvostoliiton tieteen ideologiana olisi ollut,tai sellaiseksi olisi Maatalousakatemi- an mainitun kokouksen päätöksellä vaihdettu, uuslamarkistinen sosiobiologismi.
Näin ei missään tapauksessa ollut todellisuudessa asian laita.
Myös kvanttifysiikan ja kosmologian tutkija Kari Enqvist mainitsee teoksessaan Näkymätön Todellisuus lamarkistisen lysenkolaisuuden NL:n tieteen viralliseksi opiksi, myös yhteiskuntatieteen. Ehkä tämä oli vain yksipuolisten lähteiden tuottama erehdys, ehkä ei, aika näyttää.
´Ideologia´ merkitsee suurin piirtein samaa kuin maailmankuva tai maailmankatso- mus, se täydentää todistetun tieteellisen tiedon aukkopaikat, ja joskus enemmänkin, viime kädessä tarkastelijan subjektiivista kokemusta ja etuja heijastavalla ideologi-sella tiedolla (joka saattaa olla tottakin tai sitten ei). Ideologian tärkeitä komponentte- ja ovat fysikaalinen maailmankuva,ihmiskuva sekä yhteiskuntakuva/poliittinen maail- mankuva. Käytännössä ideologioiden perustyyppejä ovat materialistiset, biologistiset ja uskonnolliset ideologiat.
Aivan samoin kuin uskonnollisissa ideologioissa mitä tahansa voidaan “hengellistää“ mitä tahansa voidaan paperilla myös “biologisoida“:jos esimerkiksi muodollinen logiikka olisi “biologista“ (Chomsky), jos matematiikka olisi palautettavissa muodolli-seen logiikkaan (Russel, sittemmin luopunut kannasta keksiessään ns. Russelin pa-radoksit, ja kanta on muutenkin todistettu vääräksi),ja jos fysiikka olisi olemukseltaan “geometrista“ (Einstein), niin kosmologia ja kvanttimekaniikkakin olisivat “biologisia tieteitä"...(Sitäköhän Enqvist meinaa? Valtaoja ainakin tuntuu meinaavan... HM)
(Yllä mainituista vain ensimmäinen on katsottava sosiobiologistiksi, ja lainaukset ovat hyvin vapaita.)
Kari Enqvistin sanoma hänen Tietofinlandialla viime vuonna [1996, RK] palkitussa seuraavassa teoksestaan Olemisen porteilla on puolestaan hieman karkeistaen, että kaikki ilmiöt voidaan periaatteessa (joskaan ei aktuaalisesti) palauttaa eli redusoida (hiukkas)fysiikkaan.Todellisia laadullisia hyppäyksiä ei Enqvistin mukaan kehitykses- sä tapahdu, niitä on “vain tietoisuudessamme“. Millaisen filosofisen salto mortalen (“kuolemanhypyn“) avulla hän sitten onnistuukaan välttämään esimerkiksi sellaisen johtopäätöksen, että “ajattelu on vain biologisten lakien karkea yleistys“, jotka lait edelleen olisivat vain fysikaalisten lakien yleistys, sitä hän ei teoksessaan käsittele.
Jään mielenkiinnolla olettamaan. Jos nimittäin tietomme ikäänkuin “välivaiheena“ nii-den fysikalisoimiseksi olisi myös biologisoitava,se merkitsisi,kuten jo mainittu,sitä, et- tei itse asiassa olisikaan olemassa mitään todellista “biofysikaalisesta“ mielestämme riippumatonta tietoa hiukkasfysiikasta,josta “johtaa“ muu tietomme, ja Enqvistin avoi-mesti reduktionistinen fysikalistisen materialismin ideologia lätsähtäisi tavalliseen so-siobiologistiseen reduktionismiin. Silloin kvanttikosmologiankin tutkimukset voitaisiin huoletta vaihtaa jorinoihin “ikuisesta ihmisluonnosta“. Mistään näin epäloogisesta tuskin kuitenkaan on kysymys. Täysin hämäräksi jää,mitä matematiikka fysikalistisen materialismin mukaan viime kädessä on ja mitä se tutkii,ajattelun vai todellisuuden (Enqvistille siis alkeishiukkasten) lakeja, ja mistä seuraa sen vastaavuus todellisuuden kanssa (paitsi että se ei ole mitään Herran henkeä).
Neuvostoliiton tieteellä oli kyllä “kanonisoitu“ virallinen tieteellinen ideologia dialekti-nen ja historiallinen materialismi. Sen mukaan kaikki yhteiskunnallisten ja tajunnallis- ten ilmiöiden tulkitseminen myötäsyntyisiksi, biologisointi, on humpuukia, oli periyty-mismekanismi sitten “mendelistinen“, “lamarkistinen“ tai mikä hyvänsä. Tuolloin geneettistä koodia ei vielä tunnettu. Tämä ideologia nojautuu L.S. Vygotskyn esittämään ja testaamaan ns. kielelliseen tajuntateoriaan, joka viimeisimpien neuropsykologisten tutkimustulosten mukaan onkin ainakin suurin piirtein oikea.
Mielenkiintoinen on esimerkiksi San Diegon yliopiston neuropsykologian professori Marty Serenon artikkeli ´A Brain that Talks´ Discover-lehden numerossa 6/96. Alun perin Lenin formuloi tämän periaatteen ns.filosofian peruskysymyksen osana siten, että objektiivinen todellisuus,joka on meistä riippumaton ja heijastuu aistimuksissam- me, käsitteissämme jne.,on myös periaatteessa tiedostettavissa oikein ilman, että mikään myötäsyntyinen “apriorinen“ tieto asettaisi tälle historiallisesti pysyviä esteitä.
Dialektinen ja historiallinen materialismi oli Neuvostoliiton “virallisena“ ideologiana tämän valtion alkuajoista aina erään toisen epäonnisen, sittemmin erään suomalai-sen viikkolehden haastattelussa uskovaiseksi tunnustautuneen, maataloustieteilijän kaudelle saakka, niin ennen Lysenkoa ja Stalinia, heidän aikanaan kuin jälkeen-säkin. Stalin varmisti ideologisen selustansa leninistinä Lysenkoa mahdollisesti tu-kiessaankin julkaisemalla kirjan ´Kielitieteen kysymyksiä´, joka perustuu Vygotskin kielelliseen tajuntateoriaan.
Lysenkolaisten ja geneetikkojen kiista viljelykasvien hankittujen ominaisuuksien, täs-sä tapauksessa ennen kaikkea viljalajien kylmänkestävyyden,periytyvyydestä on siis tulkittavissa maataloustieteiden sisäiseksi erityistieteelliseksi “ei-ideologiseksi“ oppi-riidaksi, jolla ainakaan näkyvällä huipulla ei ollut vaikutusta sellaisten tieteenalojen kuten psykiatrian tai psykologian teorianmuodostukseen, jotka ensimmäisinä olisivat joutuneet tulilinjalle,jos uuslamarkistisen sosiobiologismin ideologiasta todella olisi ollut kyse. (Eri asia sitten on,mitä niin lysenkolaiset kuin geneetikotkin mielessään “todella ajattelivat“ esimerkiksi kielellisestä kontra biologistisesta tajuntateoriasta, siitä voivat taiteilijat ja muistelijat kirjoittaa näkemyksiään.)
Neuvostoliitolle tarjottiin virallisen ideologian tilalle kerran jos toisenkin myös “darwi-nistista sosialistista biologismia“, jonka mukaan kapitalismi olisi geenien vastaista, “ihmisluonnosta vieraannuttavaa“, koska yksityisomistus on hyvin nuori ilmiö. Tällai-setkin, sillä kertaa usein “filosofisen antropologian“ etiketin alla kulkeneet, opit torjut-tiin, tieteellistä ongelmanasettelua harhaan johtavina. Ja hallinnollista “ratkaisua“ tieteellisiin oppiriitoihin hakivat puolueen ja valtion johdon taholta myös geneetikot, muiden joukossa ansioitunut Nikolai Vavilov.
Lysenkolaiset eivät välttämättä hyökänneet tiedettä vastaan avoimesti uuslamarkisti- sen biologismin lähtökohdista, sehän olisikin merkinnyt avointa irtiottoa leninismistä, vaan ensisijaisesti teoriavihamielisen ns.lattean empirismin näkökulmasta, joka tosin aina peittää jonkin syvemmän tiedostamattoman tai julkistamattoman ideologian. He nimittivät itseään mitšurinilaisiksi menestyneen kokeellisen kasvinjalostajan mukaan korostaakseen olevansa “käytännön“ miehiä ja naisia kyseenalaisilla perinnöllisyys-laeilla saivartelevien teoreetikkojen vastapainoksi ja lupasivat nopeita ja mullistavia kokeellisia jalostustuloksia.
Osittain Lysenkon saaman aseman taustalla lienee ollut sinänsä oikein suoritettujen viljelykokeiden väärä teoreettinen tulkinta: joidenkin viljelyskasvien vähittäinen siirtä-minen pohjoisemmaksi näytti tuottavan paremman valikoiman uusia yksilöitä kuin risteyttäminen pakkasenkestävien tmv. villilajikkeiden kanssa, ainakin tiettyyn rajaan asti, koska viljelylajikkeet itse asiassa jo olivat valmiiksi pohjoisten, eteläisten jne. lajien ja lajikkeiden viljelyominaisuuksiltaan valikoituneita risteytymiä. Myös Vavilov perusti jalostusstrategiansa noihin samoihin viljelykokeisiin geneettisesti tulkittuna siten,että hän yritti jäljittää kunkin viljelykasvin alkuperäympäristön,ja sitten etsimään lajikkeita ja ehkä villejä sukulaisiakin, jotka varmasti EIVÄT ole ennestään risteyty-neet vaikkapa venäläisten lajikkeiden kanssa. Tämä olikin erinomainen menetelmä.
Dialektinen materialismi asettaa kuitenkin tieteen keskiöön nimenomaan teorian-muodostuksen, sillä tieteellinen totuus merkitsee viime kädessä teoreettisen mallin yhtäpitävyyttä havaitsijasta riippumattomien objektiivisten lainalaisuuksien kanssa. Kokeellinen kehitystyö menestyy nimenomaan yhteistyössä paikkansapitävän teorianmuodostuksen kanssa, tästä ei tänä päivänä vallinne millään ilmansuunnalla varsinaista erimielisyyttä.
Neuvostoliitto oli tieteen suurvalta lähes kaikilla ja erityisesti teoreettisilla aloilla, ge-netiikkaa ehkä lukuun ottamatta, josta poikkeuksesta “kiitos“ ainakin osittain lankeaa tuolloisille päätöksille. Ansioiden syynä eivät olleet ylivertaiset määrärahat tai loista-vat laitteet, tuskin myöskään “kaikkia muita suuresti kyvykkäämmät“ ihmiset, vaan tieteellisellä ideologialla, dialektisella ja historiallisella materialismilla, on ollut asiaan osuutensa. Neuvostoliitossa käytiin aiheellista keskustelua siitä, onko tieteellinen ideologia mahdollinen ja onko oikein “kanonisoida“ joitakin näkökantoja pitemmälle kuin mitä puhtaasti ja tiukasti empiirisin tieteellisin perustein voidaan tehdä.
Rossiiskaja Gazetan artikkeli sellaisen hallitusvallan lehdessä, jonka kontolla on his-torian ehkä laajin tieteellisen potentiaalin alasajo, natsi-Saksan ohella, osoittaa, että tieteellisen ideologian kanonisoiminen oli historiallisesti oikea ratkaisu:Neuvostoliiton kokemuksista pyritään antamaan nyt historiallisesti mahdollisimman vääristelty kuva ja siten kylvämään siemeniä uusille ja uusille väärille johtopäätöksille, ja poliittisesti suurin piirtein tasan päinvastaisille toimille kuin mitä todellisuudessa pitäisi tehdä.
Risto Koivula, DI,Tampere
Julkaistu Työkansan sanomissa 1998.
Lisää aiheesta:
http://www.kaapeli.fi/~euvkr/2-03dna.html
***
Latteasta empirismistä löytyy painvaa asiaa Marxilais-leniniläisen filosofian perusteista:
https://www.marxists.org/suomi/aiheet/filosofia/m-fil-perus-1963/10-ix-luku.pdf
" ... 3. Aistimusperäisen ja järkiperäisen keskinäissuhde tiedostuksessa. Olemus ja ilmiö
Tiede on jo kauan sitten todennut, että tiedostukseen osallistuvat sekä aistimukset että järki, mutta kysymykseen niiden paikasta ja merkityksestä ovat eri suuntia edustaneet filosofit vastanneet eri tavoin.
Eräät filosofit ovat olleet sitä mieltä, että aistimusperäinen tieto riittää totuuden saavuttami-seen ja että ajattelun tehtävänä on vain aistien ilmoittamien seikkojen yksinkertainen yhteen-laskenta. Jos ajatus vähänkin loittonee aistimuksista ja havain noista, joutuu se harhaan, irtaantuu todellisuudesta. Filosofista suuntaa, joka rajoittaa tiedostuksen pelkkään kokemuk-seen» nimitetään empirismiksi. Empirismin kannalla ovat olleet sekä eräät materialistit (Bacon, Locke) että eräät idealistit (Berkeley, Hume, machilaiset). Materialistit ovat tällöin olleet siinä oikeassa käsityksessä, että aistimusten ja havaintojen takana on objektiivinen to-dellisuus, jonka heijastumaa ne ovat. Idealistit sitävastoin ovat kieltäneet objektiivisen maail-man olevan aistimusten lähteenä; he ovat pitäneet aistimuksia ensisijaisina ja objektiivista maailmaa johdannaisena niistä.
Empiirikot ovat oikeassa sanoessaan, että ihmisellä ei ole eikä voi olla minkäänlaista tietoa ulkomaailmasta ennen kokemusta, ennen aistein hankittuja tietoja. He ovat tehneet yleistyk-siä, tosin yksipuolisia, syntyneen ja nopeasti kehittyvän kokeellisen luonnontiedon tuloksista. Empirismin heikko puoli on abstraktisen ajattelun tiedostamisessa esittämän osan väheksy-minen, ajattelun laadullisen erikoisuuden kieltäminen aistimuksiin ja havaintoihin verrattuna.
Empirismin kannan sen huonommassa, idealistisessa mielessä omaksuvat monet nykyajan porvarillisen filosofian suunnat: pragmatismi, looginen positivismi ym. Nykyajan positivis-mille on luonteenomaista ensinnäkin kokemuksen idealistinen tulkinta, sen »puhdistaminen” objektiivisesta sisällöstä, toiseksi kaiken tieteellisen tiedostamisen rajoittaminen pelkkään idealistisesti käsitettyjen tosiasioiden kirjaamiseen ja kuvailemiseen.
Ollen taistelevinaan »abstraktisuutta” ja »puhdasta mietiskelyä” vastaan ja positiivisen (myönteisen) tiedon puolesta positivistit hyökkäävät tieteellisiä abstraktioita vastaan, joiden avulla olioiden olemus tiedostetaan.
31
Eräiden nykyajan empiirikkojen mukaan ei ole olemassa reaalisia kohteita, jotka vastaisivat käsitteitä »ihmiskunta”, „arvo”, „työ” yms. He järkeilevät näin: esimerkiksi käsitettä „työ yleensä” ei voida esittää aistittavan hahmon muodossa, sitä ei voida valokuvata. Nähdä voi-daan se, kuinka jokin ihminen kaivaa perunoita, toinen uurastaa työpenkin ääressä, kolmas istuu pöydän takana kirjoittamassa jne. Mutta kuka on nähnyt työn yleensä ja miten se voi-daan aistittavasi esittää? Käsitteet ovat todellakin vailla aistittavaa havainnollisuutta, mutta empiirikko tekee siitä väärän johto päätöksen, että ne eivät kuvasta yksityisiä esineitä. Empiirikolta jää huomaamatta, että käsite kuvastaa yksityisille esineille ominaista yhteistä.
Teoreettinen ajattelu on lattealle empirismille vieras. Todellisuudessa tarvitaan ajattelua käsitteiden avulla siihenkin, että kaksi tosiasiaa voitaisiin yhdistää toisiinsa. 1
Ei voida sanoa, että nykyajan positivistit kieltävät kaikkien käsitteiden ja tieteellisten abstrak-tioiden merkityksen. He tunnustavat logiikan ja matematiikan käsitteiden merkityksen, mutta pitävät niitä subjektin vapaan luovantyön tuloksena.
Matematiikan käsitteillä on heidän mielestään se hyvä puoli, että ne eivät vaadi kohteen kuvastamista eivätkä liity ihmisen aistimelliseen kokemukseen. Sensijaan sellaisia käsitteitä kuin »materia”, „syy” jne. positivistit pitävät kuvitelmina, joutavina päähänpistoina, jotka on poistettava tieteestä. Tällaiset käsitteet eivät ole tarkistettavissa henkilökohtaisessa kokemuksessa, niille ei voida löytää referenssiä (niitä vastaavaa esinettä).
1 Lattea empirismi, joka kieltää teoreettisen ajattelun merkityksen tiedosta misessa, on hyvin sitkeähen-kinen. Sitä saarnaavat eräät nykyajan idealistifilosofit. Niinpä semantikko Stuart Chase kirjoittaa: »Fyysi-kon tulee olla puhtaan empirismin kannalla, joka ei tunnusta minkäänlaisia uutta kokemusta määritteleviä tai rajoittavia apriorisia periaatteita eli absoluutteja: kokemus syntyy vain kokemuksesta" (Stuart Chase, The Tyranny of Words, N. Y. 1938, p. 126).
Chase tarkoittaa apriorisilla periaatteilla eli absoluuteilla tieteellisiä käsitteitä, kategorioita, joita tiedemie-het noudattavat tutkimustyössään. Qiase ehdottaa siis heitettäväksi pois kaikki tieteelliset käsitteet väärinä ja epämielekkäinä ja pidettäväksi ohjeena ainoastaan »puhdasta kokemusta’' Mutta niin kuin jokainen tiedemies hyvin tietää, kaikenlainen koe tieteessä liittyy sitä edeltäneisiin teoreettisiin johtopäätöksiin. Koetta ei tehdä sattumalta, tietämättä mitä varten, se on joidenkin teoreettisten väittämien tarkistusta ja perusta toisille. Vain kokemuksen ja teoreettisen ajattelun vuorovaikutuksen tietä saavutetaan edistystä tieteellisten tietojen kehityksessä.
30
Uuspositivistit pitävät tieteellisesti merkittävinä vain sellaisia käsitteitä, jotka ilmaisevat erillisiä tosiseikkoja, välittömiä kokeellisia tuloksia. Mutta sellaisetkaan käsitteet eivät heidän mielestään ole todellisuuden heijastusta, ne ovat vain mukavia puheen lyhennyksiä.
Empiirikko luulee olevansa kokemuksen ja tosiasiain aisti havainnon piirissä silloin-kin, kun hän käsittelee erilaisia abstraktioita. Hän kuvittelee olevansa tekemisissä ainoastaan kiistattomien tosiasioiden kanssa, mutta »puhtaan kokemuksen” tosiasi-oina ja tuloksina esitetään todellisuudessa usein perinteellisiä ja vanhentuneita, joskus spiritualistisiakin käsityksiä.
Ihminen, joka ei vaivaudu tekemään yleistyksiä kokemuksen antamasta tiedosta, on taipuvainen kaikenlaisiin taikauskoisiin käsityksiin. Ei ole sattuma, että eräät empiris-min kannalla olevat luonnontutkijat ovat joutuneet spiritististen veijareiden uhreiksi ja ottaneet vakavasti spiritistiset »kokeet”. 1
Idealismin sävyttämä lattea empirismi elää sovussa uskonnon kanssa ja vieläpä yrittää perustella uskonnon välttämättömyyttäkin. Esimerkkinä siitä on pragmatismin filosofia. Eräs tämän suunnan perustajista William James puhuessaan kokemuksen moninaisuudesta sisällyttää siihen myös ihmisten uskonnolliset elämykset (uskovaisten tunteet rukousten ja uhritoimitusten aikana jne.).
James piti uskonnollista »kokemusta”, jos. se tuottaa hyötyä,yhtä totuudellisena kuin tieteellistäkin. »Pragmatismin periaatteiden mukaan”,kirjoittaa W. James, »hypoteesi jumalasta on totuudellinen, jos se vaikuttaa tyydyttävästi sanan laajimmassa mielessä.” 12 Mutta usko jumalaan ei palvele totuutta; se palvelee riistäjiä kansan sortovälineenä.
Empirismiä vastaan esiintyivät rationalistit, jotka arvelivat, että ajattelu pääsee perille olioiden olemuksesta välittömästi, kokemuksen ohi. Rationalismin edustajia olivat Descartes, Leibnitz, Spinoza ym. Rationalismin vahva puoli oli subjektin, järjen, ajat-telun aktiivisen ja luovan osuuden tunnustaminen tiedostuksessa. Rationalistit kehit-tivät väittämää ajattelun kyvystä tunkeutua olioiden salaisuuksiin. Mutta jotkut ratio-nalistit liioittelivat suuresti tätä subjektin ja hänen ajattelunsa aktiivisuutta ollen sitä mieltä, että ajattelu ei riipu kokemuksesta.
1 Ks. F. Engels, Dialektik der Natur, S.S. 715—716.
2 William James, Pragmatlsm. A New Name for Some Old Ways of Think-ing, London 1907, p. 299. 21 636
321
Rationalismin päävika on ajattelun erottamisessa aistimellisesta kokemuksesta, ais-timuksista ja havainnoista. Rationalistit pitävät tiedostuksen lähteenä älyllistä intuitio-ta,jolla he tarkoittavat totuuden välitöntä selville saamista järjen avulla aistimuksen ja havainnon ohi. Jokainen meistä, he sanoivat, voi käsittää intuitiivisesti (ilman koke-musta), että hän ajattelee ja on olemassa, että pallolla on vain yksi pinta, että kolmio rajoittuu kolmeen viivaan jne.
Tuo rationalistien järkeily ei pidä paikkaansa, sillä ennen kuin ihminen käsittää, että kolmio rajoittuu kolmeen viivaan ja että pallolla on yksi pinta, on hän monia kertoja aisteillaan havainnut pallon ja kolmion muotoisia esineitä.
Rationalismi johtaa tavalla tai toisella synnynnäisen eli apriorisen (ennen koke-musta saavutetun) tiedon tunnustamiseen. Niinpä Descartes oli sitä mieltä, että ylei-simmät ja tärkeimmät matematiikan ja logiikan käsitteet ovat ihmisellä synnynnäisiä.
Empirismi ja rationalismi ovat yksipuolisia ja metafyysillisiä käsityksiä tiedostamises-ta. Noiden suuntien edustajat ovat arvostelleet toisiaan. Locke esiintyi Descartesin synnynnäisten ideoiden teoriaa vastaan, Leibnitz kohdisti arvostelunsa Locken yksi-puoliseen empirismiin. Mutta empirismi ei pystynyt voittamaan rationalismin puutteel-lisuuksia eikä rationalismi empirismin vikoja. Se oli arvostelua tiedostuksen metafyy-sillisen tulkinnan puitteissa, asenteista, joissa toinen tiedostuskyky irrotettiin toisesta.
Monet nykyajan porvarilliset filosofit, kun he yrittävät ratkaista kysymystä todellisuu-den tiedostamisen tiestä, yhtyvät mystisismin katsantokantaan, jonka mukaan totuu-teen päästään erikoisissa olosuhteissa salaperäisellä tavalla, johon kaikki ihmi set eivät pysty.
Mystisismin kannalla ovat intuitionistiiilosoiit, jotka pitävät tietomme perustana ja tie-dostuksen korkeimpana muotona ainoastaan poikkeuksellisille henkilöille tiettynä ai-kana (»kirkastumisen” eli »henkisen valkenemisen” hetkellä) avautuvaa intuitiota. He väittävät, että tavallinen ihminen tavanomaisissa olosuhteissa ei pysty tiedostamaan olioiden olemusta.Ranskalaisen intuitionistin Bergsonin mukaan intuitio vaatii erikois- ta tuskallista ponnistusta äkillisen kirkastumisen aikaansaamiseen. Intuitio asetetaan vastakkain järjen, loogisen ajattelun kanssa.
322
Järki voi suurin ponnistuksin saavuttaa ainoastaan olion ulkonaisen ominaisluonteen tunte-muksen, intuitio tunkeutuu heti olemukseen. Intuitio erotetaan myös aistitiedosta, sen katso-taan olevan lähellä vaistoa, koska se antaa tiedon tiedotto masti, ilman ajattelua. Mutta vaisto on luonteeltaan utilitaarista, hyötyä tarkoittavaa, kun taas intuitiolle on muka ominaista täydellinen riippumattomuus käytännöllisestä merkittävyydestä (epäitsekäs tieto).
Tuollaiset mietteet palauttavat porvarillisen filosofian keskiaikaiseen mystisismiin. Kun por-varillinen ideologia synty- ja kukoistuskaudellaan esiintyi mystiikkaa ja uskontoa vastaan jär-jen puolesta käytävän taistelun lipun alla, niin porvariston ideologien nykyinen taistelu järkeä vastaan on todisteena porvarillisen filosofian taantumisesta, rappeutumisesta.
Materialistinen dialektiikka lähtee tieteellisiä tosiasioita vastaavasti siitä, että ei ole mitään mystillistä, yliluonnollista, intuitiivista tietoa, josta .intuitionistit puhuvat. Kaikki tietomme saamme ulkomaailmasta aistimellisen kokemuksen sekä aistimusten ja havaintojen pohjalla kehittyvän ajattelun avulla. Ei ole myöskään synnynnäisiä ideoita. Ihmiset saavat tiedon eläessään yhteiskunnallisessa ympäristössä. Biologisesti periytyy hermotoiminnan koneisto, joka on tiedostusprosessin fysiologinen perusta, mutta eivät periydy mielteet ja käsitteet eikä ulkomaailman lakien valmis tuntemus. Tiedostuksen tulokset, ajatukset, ideat eivät periydy biologisesti. Edellisten sukupolvien kokemuksen ihminen perii opetuksen ja kasvatuksen tietä, omaksuttuaan kielen ja ajattelun muodot.
Kaikkien tietojemme lähteenä ovat objektiivista maailmaa kuvastavat aistimukset ja havain-not. Idealistit väittävät, että matematiikan perusajatukset, varsinkin sen aksiomit, ovat luon-teeltaan apriorisia (kokemuksesta riippumattomia) ja että matematiikassa järki on tekemisissä oman vapaan luovan toimintansa tulosten kanssa. Todellisuudessa on matematiikan käsitteiden sisältö lähtöisin reaalisesta maailmasta ja kaikki matemaattiset käsitteet ovat loppukädessä kokemusperäisiä.
Matematiikka itse on syntynyt käytännön pohjalla, mitattaessa maapalstojen pinta-alaa, astioiden tilavuutta, aikaa jne. Olisi järjetöntä luulla, että kaikki reaalista maailmaa koskevat tietonsa jokainen yksilö saa omasta kokemuksestaan.
323
Nykyiset tietomme ovat tulosta menneisyyden ja nykyisyyden kaikkien ihmisten kokemuksesta. Kun sanotaan, että kaikki tietomme on loppukädessä lähtöisin kokemuksesta, niin tämän kokemuksen subjekti on ihmiskunta.
Aistinelinten ilmoitukset muodostavat vain tietomme perustan, mutta eivät sen koko rakennusta. Ajattelu kulkee kauemmas objektiivisen totuuden tietä, päästen ilmiöi-den liikunnan lakien tietämiseen, mikä ei ole välittömästi aistinelinten saavutetta vissa. Ajattelu on yhteydessä aistimuksiin, mutta samalla eroaa niistä laadullisesti.
Filosofisen ajattelun suurimpia saavutuksia on käytännön sisällyttäminen tieto-oppiin . Käytäntö on inhimillisen tiedon perusta ja sen totuudellisuuden kriteeri. Vasta kun käytännön osuus tiedostusprosessissa on selvitetty, voidaan ymmärtää, millä pohjalla ajattelun yhteys luontoon tapahtuu.
Lenin määritteli objektiivisen totuuden tiedostamistien seuraavalla tavalla: »Elävästä havainnosta abstraktiseen ajatteluun ja siitä käytäntöön — sellainen on totuuden tiedostamisen, objektiivisen todellisuuden tiedostamisen dialektinen tie.” 1
Jokainen niistä on välttämätön, jokainen antaa sen mitä muut eivät voi antaa. Tämä vuorovaikutus on läpikäyvänä koko tiedostusprosessissa alusta loppuun saakka, ja pohjana sekä ratkaisevana perustekijänä tässä vuorovaikutuksessa on käytäntö.
Tiedostuksemme etenemistä elävästä havainnosta abstraktiseen ajatteluun ja sitten käytäntöön ei ole ymmärrettävä siinä mielessä, että yksi niistä esittää osaansa vain tiedostuksen alussa, toinen keskivälissä ja kolmas vasta lopussa. Ihminen palaa elävään havaintoon silloinkin kun hän luo teorioita. Ajattelu osallistuu kokemusperäi-sen tiedostamisen prosessiin.Mitä taas käytäntöön tulee, on se tiedostusprosessissa mukana alusta loppuun saakka. Marxilaisen teorian oppi tiedostuksen etenemisestä aistimellisesta järkiperäiseen ja käytäntöön tuo esiin tietomme tien, sen etenemisen peruslinjan ilmiöiden tiedostamisesta olemuksen tiedostamiseen, ensimmäisen lajin olemuksesta syvempään olemukseen jne.
... "
***
Keskustelua lakkautetulla Näkökulman-palstalla:
Genetiikka oli hyvin kiellettyä. Neuvostomaataloudessa Lysenkon ajatukset olivat vallanpitäjien suosiossa aina 60-luvulle asti.Siitä tuli lännessä vitsi biologipiireissä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Lysenkoism
Lysenko's political success was due in part to his striking differences from most biologists at the time.He was from a peasant family, and an enthusiastic advocate of the Soviet Union and Leninism. During a period which saw a series of man-made agricultural disasters,he was also extremely fast in responding to problems, although not with real solutions.
Linkki on totaalista potaskaa. Koska se on kuitenkin osoitettu poistettavaksi Wikistä, joka kuitenkin vielä huutelee muita tietoja aiheesta, niin "pelastetaan" tämä aivopieru tulevillekin keskustelijoille... Onneksi Wiki usein varoittaa, ennen kuin heittää paskat tunkiolle.
" Lysenkoism
Lysenkoism (Russian:Лысе́нковщина), or Lysenko-Michurinism was the centralized political control exercised over genetics and agriculture by Trofim Lysenko and his followers.Lysenko was the director of the Soviet Union's Lenin All-Union Academy of Agricultural Sciences. Lysenkoism began in the late 1920s and formally ended in 1964. "
Venäjän kielen sana "lysenkovštšina" EI TARKOITA mitään "lysenkoismin ideologiaa", vaan se tarkoittaa kirjaimellisesti "Lysenkon kautta" maataloustieteissä. "Lysenk(o)ismi" olisi "lysenk(o)izm", samoin kuin esimerkiksi "trostk(y)izm" (joka taas oli ja on ideologia,sosialidemokratian barrikadisiipi).Mutta sellaista sanaa Lysenkosta ei venäjässä käytetä, koska sellaista ei tarvita.
" Lysenkoism was built on theories of the heritability of acquired characteristics that Lysenko named "Michurinism".[1] These theories depart from accepted evolutionary theory and Mendelian inheritance."
Neuvostoliitossa biologiassa oli sallittua esittää epäilyksiä "Mendelin-Morganin" ge-netiikan suhteen, vaikka itse Darwinia ei asetettukaan kyseenalaiseksi. Genetiikka tarkoitti tuolloin ennen DNA-ketjun keksimistä eri asiaa: ennen kaikkea perinnöllisen monimuotoisuuden tutkimusta ja sen säilyttämistä, toissijaisesti pohdintoja sen me-kanismista, joka oli pienen matalan profiilin huippuspesialisten tutki-muskohden niin perinnöllisyydessä kuin esimerkiksi ehdollistumisessakin.
Lysenkoism is used metaphorically to describe the manipulation or distortion of the scientific process as a way to reach a predetermined conclusion as dictated by an ideological bias, often related to social or political objectives. [2] "
Tuo viimeinen syytös on absoluuttisen aiheeton ja käsittämätön. Trofim Denisovitš Lysenkolla ei ollut mitään tekemistä yhteiskuntatieteiden, eikä myöskään filosofian kanssa.Nuo olivat Maatalousakatemian toimenkuvaan millään tavalla kuulumattomia asioita, sillä se oli soveltavien maatalous- ja maatalousteknisten tieteiden soveltavan tukimuksen "akatemia", jonka tehtävä oli kouluttaa ammattityövoimaa ja selvittää ja ratkoa tuotannon esiin nostamia konkreettisia ongelmia ja harjoittaa sen pohjaksi soveltavaa tutkimusta ja tuotekehittelyä. Filosofia ja perustieteet kuuluivat Tiedeaka-temian toimenkuvaan, joka oli virkavastuussa valtion, myös maatalousakatemian käyttämän tieteellisen tiedon asianmukaisuudesta. Ideologia, leninismi, oli viralliselta kannata katsottuna Puolueen (jonka jäsen Lysenko ei koskaan ollut,ei edes hakenut) ideologia. Lysenko oli lisäksi kasvinjalostusagronomi eikä tohtori, hänet oli valittu "akatemian" johtajaksi alemman tutkimushenkilöstön edustajana.
Maatalous-akatemian puheenjohtajana hän oli kuitenkin myös Tiedakatemian jäsen voidakseen tasa-arvoisesti neuvotella akateemikoiden kans-sa ja tuoda käytännön palautetta. Maatalousakatemialla ei ollut myöskään mitään tekemistä lääketieteen kanssa. Eläinlääketieteestä en ole varma. Kuului joka tapauksessa aivan muualle kuin Lysenkon reviirille.
Mitä on "ennalta määrätyt johtopäätökset" mahtoivat olla? (Eläimiä koskien muistu-tan,että Pavlov oli paitsi ehdollisten myös ehdottomien refleksien teorian luoja niiden nykyisessä (tai sanotaan R. Douglas Fieldsiä edeltäneessä) muodossa.
"Lähteenä" on amerikkalainen hörhöpakinoitsija, sikäläinen Loka-Laitinen tai jukkakemppinen, ja kielenkääntäjien sanakirja.
" In agriculture
In 1928, Trofim Lysenko, a previously unknown agronomist, claimed to have deve-loped an agricultural technique,termed vernalization,which tripled or quadrupled crop yield by exposing wheat seed to high humidity and low temperature. While cold and moisture exposure are a normal part of the life cycle of fall-seeded winter cereals, the vernalization technique claimed to increase yields by increasing the intensity of exposure, in some cases planting soaked seeds directly into the snow cover of fro-zen fields. In reality, the technique was neither new (it had been known since 1854, and was extensively studied during the previous twenty years), nor did it produce the yields he promised,although some increase in production did occur. "
Sovjetskaja:"Lysenko developed a theory of the phasic development of plants and a method of directing a change from hereditarily fixed winter grain varieties into hereditarily fixed spring varieties, and vice versa. "
Tässä asiassa Lysenko oli oikeassa: tämä pakkasenkestävyys on epigeneettisesti säädelty ilmiö, jossa geenien esiintymiseen pimeässä tai ilmenvässä DNA:ssa voi muuttua jäädyttämisen funktiona. Mekanismi esiintyy saman lämpöshokkiproteiinin aiheuttaman laajasti kasveilla.
" He proposed a number of farming techniques (vernalization,cotton chopping, sum-mer planting of potatoes). A number of Lysenko’s theories and proposals failed to be experimentally confirmed or extensively applied.
Lysenko was a deputy to the first through sixth convocations of the Supreme Soviet of the USSR. He was awarded the State Prize of the USSR, several Orders of Lenin, and various medals. "
Hän oli siis Korkeimman neuvoston jäsen vuodesta 1936 viisi nelivuotiskautta eli vuoteen 1956. Mutta hän ei koskaan edes hakunut NKP:n jäseneksi. Silloin hän ei myöskään ollut mikään huippuvaikutusvaltainen KN:n jäsen verrattuna niihin, jotka istuvat myös NKP:n Keskuskomiteassa. (Tosin Stalin ei kutsunut puoluekokousta, eikä juuri Keskuskomiteaakaan koolle tuona aikana ennen kuin sodan jälkeen,mikä lisäsi Korkeimman neuvoston merkitystä.)
Wiki: " When Lysenko began his fieldwork in the Soviet Union of the 1930s, the agri-culture of the Soviet Union was in a massive crisis due to rapid changes in switching from an agrarian-based economy towards an industrial economy and the liquidation of the kulaks, leading to mismanagement of collective farms. The resulting famine provoked the people and the government alike to search for any possible solution to the critical lack of food. "
Tyhjää virheellistä väärennetyksi todistettua pulinaa. Ukrainan ukrainalaiseksi tun- nustautuvasta(kin) väestöstä vaan yli 7 mlj. siirtyi peruttettavan teollisuuden tehtäviin Volgalle ja Uralille.
Ukrainan miljoonien sotahevosten muodostaman ruokareservin liian nopea vähentä- minen kuivuusvuonna 1931 aiheutti paikallisesti nälänhätää seuraava vuonna 1932, joka oli erittäin märkä ja osa sadosta olisi pitänyt kayttää rehuksi.
" Lysenko's vernalization practices yielded marginally greater food production on the farms, and he was quickly accepted as the hero of Soviet agriculture. "
Sen käytännöllinen merkitys oli pieni,mutta sen teoreettinen merkitys oli itse asiassa suuri.Niin suuri,ettei Lysenkoa voi varsinaisesti pitää huonona tiedemiehenä,kun hän löysi ja kuvasi tieteelle uusia paikkansa pitäviä ilmiötä, vaikkei kaikkia muita tosia ilmiöitä uskonutkaan. Enempikin hän oli erittäin huono ja epäpätevä "tiedejohtaja" (omallakin alallaan) viime kädessä juuri tuosta jälkimmäisestä syystä!
Wiki: " Many agronomists were educated before the revolution, and even many of those educated afterwards did not agree with the forced collectivization policies. Fur-thermore, among biologists of the day, the most popular topic was not agriculture at all, but the new genetics that was emerging out of studies of Drosophila melanogas-ter, commonly known as fruit flies. Drosophilid flies made experimental verification of genetics theories, such as Mendelian ratios and heritability, much easier.
Isaak Izrailevich Prezent,a main Lysenko theorist,presented Lysenko in Soviet mass- media as a genius who had developed a new, revolutionary agricultural technique. In this period,Soviet propaganda often focused on inspirational stories of peasants who through their own canny ability and intelligence,came up with solutions to practical problems. Lysenko's widespread popularity provided him a platform to denounce theoretical genetics and to promote his own agricultural practices. He was, in turn, supported by the Soviet propaganda machine, which overstated his successes and omitted mention of his failures. This was accompa-nied by fake experimental data supporting Lysenkoism from scientists seeking favor and the destruction of counter-evidence to Lysenko's theories.Instead of performing controlled experiments, Lysen-ko claimed that vernalization increased wheat yields by 15%, solely based upon questionnaires taken of farmers. "
Rise
Lysenko's political success was due in part to his striking differences from most bio-logists at the time. He was from a peasant family,and an enthusiastic advocate of the Soviet Union and Leninism.During a period which saw a series of man-made agricul- tural disasters, he was also extremely fast in responding to problems, although not with real solutions.Whenever the Party announced plans to plant a new crop or culti-vate a new area, Lysenko had immediate practical suggestions on how to proceed.
So quickly did he develop his prescriptions - from the cold treatment of grain, to the plucking of leaves from cotton plants,to the cluster planting of trees, to unusual fertili- zer mixes - that academic biologists did not have time to demonstrate that one tech-nique was valueless or harmful before a new one was adopted. The Party-controlled newspapers applauded Lysenko's "practical" efforts and questioned the motives of his critics.Lysenko's"revolution in agriculture" had a powerful propaganda advantage over the academics, who urged the patience and observation required for science.
Lysenko was admitted into the hierarchy of the Communist Party of the Soviet Union, "
HM: Hän ei ikinä edes hakenut Puolueen jäsenyyttä!
Jos olisi hakenut, hän ei olisi voinut esiintyä "teoriavastasena" populistina! Leninis- miin ei TODELLAKAAN kuulu teorianvastaisuus! "Mikään ei ole käytännöllisempää kuin hyvä teoria", sanoi Lenin. Lause oli suora laina, tahallinen tai tahaton, fyysikko Ludwig Boltzmannilta.
" and was put in charge of agricultural affairs.He used his position to denounce bio-logists as "fly-lovers and people haters," and to decry the "wreckers" in biology, who he claimed were trying to purposely disable the Soviet economy and cause it to fail. Furthermore, he denied the distinction between theoretical and applied biology."
Tämä viimemainttu on totta. Hän oli teoriavihamielinen ns. lattea empiristi, joka ei nähnyt tieteen tehtävänä olevan kumuloituvan pysyvän tieteellisen tiedon tuottami-nen ja oikean tiedon erottaminen väärästä, vaan kokreettisten hyödykkeiden "suora" tuottaminen. Se on pohjimmiltaan myös halveksiva asenne tuotannossa toimivia innovaattoreita kohtaan,jotka juuri yhdistävät teorian ja käytännön, ja joilla on oikeus paikkansa pitävän tieteelliseen tietoon, eikä "innovaattorifirman" sumutukseen (ja kapitalismissa kaikkien uusien innovaatioiden omistuksen keskittämiseen).
Hän oli Suomen ja EU:n innovaatiopuoskareiden (jotka pysäyttävät innovaatiot niitä muka "edistäessään"!) hengenheimolainen.
" Following the disastrous collectivization efforts of the late 1920s, one of USSR's greatest agricultural problems during the 1930s was that many peasants were thoroughly unhappy with the collectivization. "
Maatalouden teollistaminen ja kollektivisoiminen EIVÄT olleet "katastrofi" (vaikka joi-denkin läntisten puolueiden on ehdottomasti niin uskoteltava!). Lisäksi maatalous oli ollut huomattavan kollektiivista valmiiksi jo ennestäänkin lähes joka puolella maata. Se oli ollut myös erittäin sidoksissa sotilasasioihin. Nyt ainakin virhekytkentä voitiin purkaa.
" Lysenko's "new" methods were seen as a way to make peasants feel positively in-volved in an "agricultural revolution". The party officials believed that peasants plan-ting grain, for whatever reason,was a step in the right direction and a step away from the days when peasants would destroy grain to keep it from the Soviet government. Academic geneticists could not hope to provide such simple and immediately tangible results, and so were seen as politically less useful than the charlatanism of Lysenko. "
Heistä osa olikin äärimmäisen vahingollista porukkaa: sosibiologistipuoskareita! Se oppi oli NL:ssa kielletty oppi, ihan sama "(vale)darwinistako", vai "(aito-,mutta sosio-) lamarkistista"!
" Lysenko did not apply actual science. He was a proponent of the ideas of Ivan Vla-dimirovich Michurin, a well-known and well-liked Soviet horticulturist, and practiced a form of Lamarckism, insisting on the change in species among plants through hybridization and grafting, as well as a variety of other non-genetic techniques. "
Mitšurin (1855 - 1935) nimitettiin kuolivuonnaan, 80-vuotiaana, NL:n kunnia-akatee-mikoksi, joka oli protokollassa tavallisen akateemikon yläpuolella.Se tarkoittaa, että "tunnustettiin, että hän ei olisi saanut "täyttä ansaitsemaansa tieteellistä tunnustusta" aikaisemmin.Tätä voidaan kyllä pitää ideologisenakin kannanottona uuslamarkismin puolesta, kasvinjalostuksessa.
" With this came, most importantly, the implication that acquired characteristics of an organism - for example,the state of being leafless as a result of having been plucked - could be inherited by that organism's descendants. "
Valhetta.Tuo ei ole aitoa vaan Weissmannin kummitus"lamarkismia", jota käytettiin darwinismin opettamisesssa uskonnollisten piirien heittäessä raivoisati kapuloita rat-taisiin. Lamarck, jonka tuotanto tunnettiin hyvin NL:ssa, ja häntä pidettiin Darwiniakin tärkeämpänä edistyksellisen yhteiskuntakehityksen suunnannäyttäjänä, katsoi, että jonkin ruumiinosan KÄYTTÖ vahvistaa sen "painoa perimässä", ja käyttämättömyys heikentää. Hankitut VAMMAT eivät periydy.
" This is why Lysenko claimed vernalization would give greater productivity than it did; he believed the ability of his vernalized seeds to flower faster and produce more wheat would be passed on to the next generation of wheat seeds, thus causing vernalization to further amplify the process. "
Tuollaisesta ei ollut kyse. Michurin oli tutkinut erityisesti mahdollisuuksien paranta-mista viljellä kasveja entistä pohjoisempana. Hän oli viljelykokein tullut toteamaan, että viljalajikkeiden risteyttäminen paikallisten pohjoisten villilajikkeiden kanssa ei ollut juurikaan parantanut pakkasenkestävyyttä,mutta huonontanut kyllä muuten var-sinkin satoisuutta. Villien geenit näyttivät dominoivan kaikinpuolisesti. (Jalostaminen- han on juuri keinotekoisen biologisen kelpoisuusedun luomista luonnossa harvinai-sille väistyville geeneille, jotka tuottavat ihmisen kannalta toivottuja ominaisuuksia.) Sen sijaan eteläisten veiljelyskasvien siirtämien vähitellen pohjoisemmaksi toi pa-rempia tuloksia, joskin siinäkin tuli jossakin kohdassa raja vastaan.Sekä Vavilov että Lysenko lähtivät liikkeelle näistä tuloksista. Vavilov tulkitsi, että pohjoiset viljelylajik-keet ovat jo pitkälle valikoituja risteytymiä valmiiksi niiden villinaapureiden kanssa. Piti löytää kantoja, joilla oli samoja ominaisuuksia kokonaan eri geenien pohjalta. Niitä löytyi esimerkiksi pohjoisille lajeille korkealta eteläisistä vuoristoista kuten Himalajalta.
Lysenko taas keksikin tutkia laadullisesti parempien pohjoiten lajikkeiden siirtämistä etelään. Mutta ne vaativat usein itääkseen siementen ainakin yhtä jäätymiskertaa. Saattoivat vaatia enemmäkin niitä, ja siinä suhteessa saattoi olla hajonta. Tälloin vernalisaatio lisäsi satoja, jonkin aikaan. Sitten iskivät yleensä etelän kasvitaudit ja tuholaiset, joita niitäkin vastaan piti jalostaa, tai sitten myrkyttää.
" Support from Joseph Stalin gave Lysenko even more momentum and popularity. In 1935, Lysenko compared his opponents in biology to the peasants who still resisted the Soviet government's collectivization strategy,saying that by opposing his theories the traditional geneticists were setting themselves against Marxism. "
Jotkut siten tekivätkin, nimittin ne, jotka asettuivat "lysenkovastaisuuden" varjolla PAVLOVIA ja ehdollistumista ja todellista tieteellistä ihmiskuvaa vastaan!
(Toisaalta oli ainakin Heikki Mäki-Kulmalan mukaan myös ns. "oikeita pavlovilaisia", jotka olivat watsonilaisia behavioristeja ja kiistivät kielellisen ajatteluteorian ja usein yrittivät kiistää myös ehdottomat refleksit.)
" Stalin was in the audience when this speech was made, and he was the first one to stand and app- laud, calling out "Bravo, Comrade Lysenko. Bravo." "
Ei todista mitään. Stalin tiesi kyllä, mitä tekee tuossa asiassa. Se käy ilmi hänen oikein hyvästä kirjastaan "Marxismin kysymyksiä kielitieteessä".
" This event emboldened Lysenko and gave him and his ally Prezent free rein to slander the geneticists who still spoke out against him. Many of Lysenkoism's oppo-nents, such as his former mentor Nikolai Ivanovich Vavilov, were imprisoned or even executed because of Lysenko's and Prezent's denunciations. "
Ei perustunut Lysenkon toimille.
" On August 7, 1948, the V.I. Lenin Academy of Agricultural Sciences announced that from that point on Lysenkoism would be taught as "the only correct theory". "
Se tarkoitti sitten maatalousakatemian sisällä.Muualla sillä ei ollut valtuuksia päättää tuollaisia.
" Soviet scientists were forced to denounce any work that contradicted Lysenko's re-search.[3] Criticism of Lysenko was denounced as "bourgeois" or "fascist", and ana-logous "non-bourgeois" theories also flourished in other fields in the Soviet academy at this time (see Japhetic theory; socialist realism). "
Jaffeettista teoriaa ei voi sanoa ehdottoman varmasti vääräksi.Kaikki siihen liittyvät kielet ovat peräisin Lähi-Idästä. Sosialistinen realismi on taideteoria, joka vaatii taiteelta sisältöä.
" Interestingly,perhaps the only opponents of Lysenkoism during Stalin's lifetime to escape liquidation came from the small community of Soviet nuclear physicists: as Tony Judt has observed, "Stalin left his nuclear physicists alone... [He] may well have been mad but he was not stupid." [4] "
Helvetti soikoon! EI Lysenkolla ollut mitään tekemistä MUIDEN TIETEIDEN kuin kasvinjalostuksen ja maataloustieteiden kanssa!
" Application outside of agriculture
It is often suggested that Lysenko's success came solely from the desire in the USSR to assert that heredity had only a limiteed role in human development; that future generations, living under socialism, would be purged of their "bourgeois" or "fascist" instincts. "
Millaisia nuo "vaistot" ovat?
(Olisihan se toki todellisuudessa ihan kamalaa, jos ihmiset olisivat "synnynnäisesti porvareita ja fasis- teja"! Huh- huh... Ei tästä nyt demaritkaan pelkästään hyvää tykkää...)
" But Lysenko himself never purported that his views could be applied to human biology; "
No ei. Mutta poliittiset mielipiteet eivät myöskään OLE ihmisen BIOLOGIAA!!!
" they were relegated strictly to agriculture.He indeed attacked certain reductionist views of heredity,like eugenics,but only as bourgeois influences on science. Many scholarly works on Lysenkoism agree that it was not based on human genetics.
Stalin, however, wanted to believe that Lysenkoism did apply to human genetics. "
Täyttä puutaheinää! Stalin oli erittäin hyvin selvillä ihmistiteistä, oppiriitoineen! Aivan turhaa pistää hänen päähänsä järjettömyyksiä tuossa suhteesssa! Stalin ei ollut sillä tavalla kinnostunut LUONNONTIETEIDEN oppiriidoista kuin Lenin. Ja genetiikka on ja pysyy luonnontieteenä,eikä siitä koskaan tule "yhteiskuntatiedettä",eikä myöskään filosofiaa. (USKONTOA sittä kyllä voi tulla, ja on tullutkin!)
" Lysenkoism in other countries
Many other countries of the Eastern Bloc accepted Lysenkoism as the official "new biology" as well; however the acceptance of Lysenkoism was not uniform in commu-nist countries. In Poland, all geneticists except for Wacław Gajewski [5] followed Lysenkoism. Even though Gajewski was not allowed contacts with students, he was allowed to continue his scientific work at the Warsaw botanical garden. Lysenkoism was then rapidly rejected starting from 1956[5] and modern ge-netics research de-partments were formed,including the first department of genetics headed by Wacław Gajewski, which was started at the Warsaw University in 1958. "
Genetiikkaa oli harrastettu koko ajan myös suhteellisen nykyaikaisessa, Herman J. Müllerin, Karpetšenkon, Nadsonin jne. mielessä. Mutta se muutui todelliseksi aidoksi eksaktista tieteeksi vasta geneettisen koodin löytämisestä 1953.Se oli sitä ennen ol-lut enemmän tai vähemmän "luonnonfilosofiaa" (jollaiseen suhtauduttiin yleensäkin erittäin nihkeästi, vaikkei se vrsinaisesti kiellettyäkään ollut).
" Czechoslovakia adopted Lysenkoism in 1949. Jaroslav Kříženecký (1896 - 1964) was one of the prominent Czechoslovak geneticists opposing Lysenkoism, and when he criticized Lysenkoism in his lectures, he was dismissed from the Agricultural Uni-versity in 1949 for "serving the established capitalistic system, considering himself superior to the working class, and being hostile to the democratic order of the people", and imprisoned in 1958.In 1963,he was appointed head of the newly estab- lished Gregor Mendel department in the Moravian Museum in Brno,the city in which Gregor Mendel pursued his early experiments on inheritance and formulated the laws of Mendelian inheritance.
In the GDR, although Lysenkoism was taught at some of the universities, it had very little impact on science due to the actions of a few courageous scientists (for example, the geneticist and fierce critic of Lysenkoism, Hans Stubbe) and an open border to West Berlin research institutions. Nonetheless, Lysenkoist theories were found in schoolbooks until the dismissal of Nikita Khrushchev in 1964.
Lysenkoism dominated Chinese science from 1948 until 1956, when during a gene-tics symposium opponents of Lysenkoism were permitted to freely criticize it and argue for Mendelian genetics. In the proceedings from the symposium, Tan Jiazhen is quoted as saying "Since [the] USSR started to criticize Lysenko, we have dared to criticize him too". For a while, both schools were permitted to co-exist, although the influence of the Lysenkoists remained large for several years.
Lysenkoism was promoted heavily by the Japanese Communist Party. "
Wiki lukee antipavlovistina myös kaiken ehdollistumisteorian selvästi "lysenkolaisuu-deksi", vaikka EHDOLLISTUNEET OMINAISUUDET NIMENOMAAN EIVÄT PERIYDY.
" Repercussions
This section may require cleanup to meet Wikipedia's quality standards. No cleanup reason has been specified. Please help improve this section if you can. (October 2009)
From 1934 to 1940,under Lysenko's admonitions and with Stalin's approval, many geneticists were executed (including Isaak Agol) or sent to labor camps. "
(Müllerin seuraaja, toimi myös USA:ssa; ei ole voinut olla "lysenkolainen" ennen kääntymistään geneetikoksi Müllerin vaikutuksesta, sillä v.1933 saapunut Müller lähti jo 1937 Espanjan sisällissotaan ja sitä kautta takaisin USA:an; hän onkin varmaan sitä ennen ollut pavlovilainen tai freudilainen; puolueen, ettei olisi ollut keskuskomiteankin (trotskilainen) jäsen, se oli riski, jos ei ollut leninisti),
(liettuanjuutalainen, puoskari-psykiatri,"NL:n Keltikangas-Järvinen",joka yritti lanseerata antipavlovistiset "psyykengenetiikan kaksostutkimukset" NL:n terveydenhuoltoon ja kulttuuriin; tuomio linjassa ankaran lainsäädännön kanssa),
... Grigorii Levitskii (1878 - 1942), ...
(kasvisolubiologi, kromosomitutkija, ei ole tuomittu, kuollut 64-vuotiaana ilmeisesti Kiovassa saksalaismiehityksen aikana, väärä häly),
(no HÄN oli 30-luvun varmaan paras geneetikko,polyploidisuuden ja sille perustuvan risteyttämisen kehittäjä, tuomittin kuolemaan 1942 neuvostovastaisesta salaliitosta, Nadsonin oppilas)
... and Georgii Nadson.
(1967-1940, akateemikko, kasvigeneetikko, mutageenitutkija, mainitaan "ukrainalai- seksi", mutta ilmeisesti samannimistä kriminjuutalaista ylimyssukua ja huonoissa väleissä "Keenistä" neuvostovallan kanssa)
Ainakaan NL ei kehitellyt bioaseita, kun sillä oli varaa tappaa kaksi parasta mutageenispesialistia...
" The famous Soviet geneticist Nikolai Vavilov was arrested in 1940 and died in prison in 1943. Hermann Joseph Muller (and his teachings about genetics) was criticized as a bourgeois, capitalist, imperialist, and promoting fascism so he left the USSR, to return to the USA via Republican Spain.
In 1948, genetics was officially declared "a bourgeois pseudoscience";
Ei julistettu. Puhdasta valetta.Tiedeakatemian akateemikot valittivat Lysenkosta Puo- lueen keskuskomitealle, joka käsitteli asiaa ja totesi, ettei se "ratkaise" erityistieteelli- siin erimielisyyksiä, joissa kumpikaan osapuoli ei ole välttämättä oikeassa. Geneeti-kot vaativat siis tuomitsemaan "lamarkismin",mitä keskuskomitea ei tehnyt, koska sillä ei ollut siihen toistaiseksi lujia tieteellisiä perusteita (jollaiset nykyään on; tuo ei ollut edes suuren Lamarckin pahin virhe), eikä se muutenkaan ollut oikea taho asian käsittelemiseksi, vaan sellainen oli nimenomaan Tiedekatemia itse.
(Eikä sitä paitsi "porvarillinen tiede" tai edes "feodaalinenkaan tiede" (vaikka Francis Bacon) AUTOMAATTISESTI TARKOITTANUT "HÖLYNPÖLYÄ". Nobelista kieltäyty- nyt Jean Paul Sartre käsitti täysin väärin, että "haukutaan", kun Sovjetskaja entsiklo-pedija (muistaakseni) lunnehti häntä HYVÄKSI PORVARILLISEKSI FILOSOFIKSI-YHTEISKUNTATIETEILIJÄKSI. Hän taisi perustaa kilpailevan "PROLETAARISEN" kommunistipuolueenkin... kiukuspäissään. Myös vaikka Ele Alenius olisi voinut olla "hyvä porvarillinen poliitikko" valtiojohtoisella KAPITALISMINmallillaan, jollainen ei ollut Leninillekään vieras siirtymämallina sosialismiin, mutta Alenius tarjosi sitä marximin ja sosialismin tilalle. Tai niin ainakin NKP:ssa käsitettiin.)
" all geneticists were fired from their jobs (some were also arrested), and all genetic research was discontinued. "
Ei ole perää. Maassa oli vaikka kuinka paljon teideakatemian laitoksia, jotka tutkivat myös genetiikkaa, esimerkiksi aivotutkimusinstituutit Pietarissa, Tbilisissa ja Mosko-vassa. Moskovan isntituutti oli ollut aina sodan kynnykselle yhteistyössä jopa natsi-Saksan Kaiser Wilhelm -intituutin kanssa, niin kauan kuin Oscar Vogt toimi sen johtajana eli vuoteen 1938. NL kusetti tuolla "yhteistyöllä" Saksaa.
" Nikita Khrushchev, who claimed to be an expert in agricultural science, also valued Lysenko as a great scientist, and the taboo on genetics continued (but all geneticists were released or rehabilitated posthumously). The ban was only waived in the mid- 1960s. "
Sellaista "bänniä" ei ollut ollut olemassakaan.
" Thus, Lysenkoism caused serious,long-term harm to Soviet knowledge of biology. It represented a serious failure of the early Soviet leadership to find real solutions to agricultural problems, throwing their support behind a charlatan at the expense of many human lives.
Almost alone among Western scientists,John Desmond Bernal, Professor of Physics at Birkbeck College, University of London, and a Fellow of the Royal Society, made an aggressive public defense of Lysenko and some years later gave an obituary of ‘Stalin as a Scientist.’ "
Tuo viimeinen on kyllä ihan aiheellinen.
" However, despite Bernal's endorsement, other members of Britain's scientific com-munity retreated from open support of the Soviet Union, and may have been one of the chief reasons for a retreat from Marxism in that country.
Neo-Lysenkoism
The word 'Neo-Lysenkoism' has occasionally been invoked by hereditarian resear-chers as a rhetorical term in the debates over race and intelligence and sociobiology to describe scientists minimizing the role of genes in shaping human behavior, such as Leon Kamin, Richard Lewontin, Stephen Jay Gould and Barry Mehler. "
NO tässä se nähtiin: KAIKKI BIOLOGIT, JOTKA EIVÄT OLE ANTIPAVLOVISTISIA SOSIOBIOLOGISTEJA, OVAT MUKA "UUSLYSENKOLAISIA"!!!
Täysin uskomatonta potaskaa ja puutaheinää!
Todellista tietoa NL:n tieteestä ja sen ideologiasta täällä:
" Tieteellinen vallankumous neurofysiologiassa "
***
https://www.academia.edu/85720857/Viel%C3%A4_marxismista_rationalismista_ja_irrationalismista
" VIELÄ MARXISMISTA, RATIONALISMISTA JA IRRATIONALISMISTA
Tiede ja edistyksen numerossa 3/79 ilmestyi Sakari Hännisen puheenvuoro, joka liittyi Suomessa viime aikoina — tosin hieman kivuliaasti — käynnistyneeseen irra-tionalismikeskusteluun. Hänninen toivoo, että "suomalaiset marxilaiset tutkijat ryhtyi-sivät siihen spesifisti marxismin metodologiseen ja tieteenfilosofiseen keskusteluun, jota ei Suomessa koskaan käyty". Tätä minäkin toivon. Siksi olen kirjoittanut tämän puheenvuoron. Kysymykset maailmankatsomuksesta ovat nykyisin ilmassa - se näkyy esimerkiksi uusissa nuorisoliikkeissä, sellaisten lehtien kuin "Genesis" ja "Uuden Ajan Aura" ilmaantumisessa, ja samalla tilanne on meille marxilaisille tietty "memento".
Rationalismin eri muodoista
Lähtökohta on siis irrationalismi — tai yhä hyvin sen vastapooli rationalismi. Kuten Hänninenkin nähdäkseni aivan oikein toteaa, keskustelusta on tähän asti ollut vai-keata saada pitävää otetta siksi, että siinä käytetyt käsitteet tuntuvat välistä olevan liukkaita kuin tuore ankerias. Yritän siksi sanoa sanottavani omalta osaltani mahdol-lisimman selvästi. "Rationalismi" -termillä osoittautuu olevan kaksi aivan eri laajuista sovellutusaluetta. Ensimmäinen viittaa rationalismiin empirismin vastakohtana, ajat-telutapana,joka korostaa järjen prioriteettia aistikokemukseen ja havaintoihin nähden ; toinen taas viittaa rationalismiin irrationalismin vastakohtana, ajattelutapana, joka haluaa kytkeä maailmankatsomuksen luonnon ja yhteiskunnan lainmukaisuuksiin ja pitää samalla näitä lainmukaisuuksia tiedostettavina sekä nimisen tavoitettavissa olevina. Mikäli tulkitsemme "rationalismin" tällä jälkimmäisellä tavalla, niin enpä usko löytyvän montakaan marxistia, joka ei allekirjoittaisi teesiä marxismin rationalismista. Ja tähän Hänninenkin nähdäkseni yhtyy Mannisen tekstiä arvioidessaan.
Esitetyt "rationalismi" -käsitteen kaksi eri sovellutusaluetta eivät kuitenkaan ole niin vastakohtaisia toisiinsa nähden kuin mitä ensi silmäyksellä ehkä näyttää. Pikemmin-kin on niin, että ne kytkeytyvät elimellisesti yhteen. Porvarillisen ajattelun varhaisem-man vaiheen, 1600-1700 -lukujen filosofian "rationalismi vs. empirismi" -vastakohta on 1900-luvulle tultaessa muuttanut muotoaan ja kasvanut orgaanisesti "rationalismi vs. irrationalismi" -vastakohdaksi hieman samaan tapaan kuin puunrunkoon tulee jatkuvasti uusia vuosirenkaita. Kehityksenä on yhteisiä nimittäjiä, ja niiden oivaltami-nen antaisi käytävälle keskustelulle hieman enemmän konkreettista tuulta siipien alle. (Lisäaineistoa haluaville viittaan neuvostoliittolaisen fi- losofin Mihail Kisselin teokseen "Sudba staroi dilemmy: ratsionalizm i empirizm v burivaznoi filosofii XX veka", Moskva 1974). Rationalismin ja empirismin klassinen vastakkainasettelu pohjautui uuden ajan tieteen synnyttämän tilanteen filosofiselle refleksiolle.
Lyhyesti, siinä ratkaistiin kahdella eri tavalla filosofian ja tieteen suhde. Rationalismin ytimenä oli tällöin ajatus, että inhimillinen tiedostus ei redusoidu (kokeellisen) tieteen meille välittämään aineistoon, vaan ajattelussa on, kun se pyrkii haltuunottamaan konkreettisen maailman objekteja, tiettyä yleispätevää ja välttämätöntä, tiettyjä universaalisia lainmukaisuuksia ilmaiseva taso.
Rationalismi korosti siis filosofis-maailmankatsomuksellisen momentin määrättyä itsenäisyyttä. Näin ajattelivat muun muassa Descartes, Spinoza, Leibniz. Sen sijaan empirismi pyrki muokkaamaan filosofian kokeellisten tieteiden esikuvan mukaiseksi; tämän suhtautumistavan kantaisänä voidaan pitää. Francis Baconia. Myöhemmin on empirismin keskeinen idea pyritty — tietysti jossain määrin yksipuolistaen — tiivistä-mään teesiin: " Nihil est in intellectu, quod non prior fuit in sensu" , ymmärryksessä ei ole mitään, mitä ei olisi aisteissa (aistikokemuksessa).
Rationalismin ja empirismin kiistan eräänä ytimenä oli siis kysymys siitä, onko filoso-fialla oikeus omaan itsenäiseen olemassaoloonsa, onko sillä omat spesifiset väli-neensä todellisuuden haltuunottamiseksi vai onko filosofia muutettava eräänlaiseksi erillistieteeksi. Klassinen rationalismi ei kuitenkaan kyennyt viemään ohjelmaansa läpi. Sen lähtökohta-asettamukset johtivat viime kädessä perusteettomaan empirian halveksuntaan ja spekulatiiviseen konstruointiin tietyistä apriorisina pidetyistä pre-misseistä käsin. Hänninen viittaa artikkelissaan oikeutetusti Hegelin, viimeisen klas-sisen rationalismin ihanteita toteuttamaan pyrkivän filosofin "antikvoituneisuuteen" esimerkiksi historiankäsityksen alalla. Hegel yritti rationalistista maailmanhistorian konstruointia. Hän piti historiallista prosessia (so. vapauden periaatteen realisoitu-mista) loogisena prosessina. Ja juuri tässä pilli ratkaisematon antinomia. Looginen prosessi ei nimittäin voi olla liikettä ajassa eikä paikassa, kun taas historia, todellinen historia, on juuri tätä. Ei ole mikään ihme, että Hegelin jälkeinen irrationalistinen sak-salainen filosofia (jo Schopenhauer!) kielsi yleensä historian loogisen selittämisen mahdollisuuden ja toteutti jyrkän käänteen anti- ja ylihistorismiin. Kuten Manninen huomauttaa omassa puheenvuorossaan (Soihtu 3/1979), porvarillisessa historian-kirjoituksessa 1800-luvun puolivälinkin jälkeen syntynyt ns. historismin periaate liittyy tähän rationalistisen historiantulkinnan vararikkoon: ihmisten ja historian maailma pyrittiin erottamaan lainmukaisuuksia etsivistä tieteistä, ts. historiallinen ja looginen erotettiin toisistaan, niiden välille pystytettiin Kiinan muuri.
Nykyisen rationalismi — irrationalismi -asetelman synty
Klassisen rationalismin epäonnistuminen viime vuosisadan puolimaille saavuttaessa on se solmukohta, jossa siihenastinen rationalismin ja empirismin puitteissa pysynyt maailman selittämisen tapojen vastakohtaisuus alkaa modifioitua laaja-alaisemmaksi ja mutkikkaammaksi rationalismin ja irrationalismin vastakkaisuudeksi. Porvarillisen yhteiskunnan antinomioiden syveneminen antoi tälle kehitykselle sosiaalisen kaikupohjan.
Mihail Antonovitsh Kissel kuvaa tapahtunutta käännettä seuraavin sanoin:
"Spekulatiivisen filosofian — rationalistisen systeeminrakentamisen — romahduksen tapahduttua Schopenhauer ja Kierkegaard julistivat sen tieteen ja erityisesti teoreet-tisen ajattelun epämielekkään jäljittelyn seuraukseksi. Heidän mielestään filosofian oli kuljettava omaa tietään suomatta silmäystäkään tieteen suuntaan, ja vieläpä sel-västi tiedostettava sekä kohteensa että metodinsa yhteensopimattomuus tieteen. kanssa. Näin syntyy irrationalismin liike, joka samalla kertaa oli (ja on) sekä ratio-nalismin leppymätön vihollinen että sen tunnustamaton perillinen" (mt.,ss.164- 165).
Irrationalismiko muka osittain klassisen rationalismin perillinen? Kyllä, nimenomaan näin on. Juuri porvarillinen irrationalistinen filosofia säilytti näkemyksen filosofiasta oppina maailmasta kokonaisuutena ja ihmisen asemasta siinä. Juuri irrationalistinen filosofia jatkoi porvarillisessa ajattelutraditiossa näkemystä, jonka mukaan filosofialla on tiettyjä erillistieteisiin redusoitumattomia maailmankatsomuksellisia funktioita.
Mutta irrationalistinen filosofia joutui samalla eräässä ratkaisevassa kohdassa risti-riitaan klassisen tradition kanssa — sen oli kiistettävä filosofian mahdollisuus antaa todellisuudelle järjellinen, rationaalinen tulkinta. Todellisuus on irrationalistille "konk-reettinen", mutta konkreettinen nimenomaan siinä mielessä, että sitä ei voi kuvata abstrakteilla, "intelligiibeleillä", "tieteellisillä" termeillä. Sitä ei voi tavoittaa asioiden ja olioiden yleisiä yhteyksiä ja lainmukaisuuksia etsivänä järjellä.Vanha Schelling ilmai-si tämän irrationalismin ajatuksen sanomalla, että itse olemassaolon fakta,"das Das" , sekä tämän olemassaolon olemuksen järkiperäinen määrittely, "das Was", eivät voi kohdata toisiaan. Vastaavanlainen erottelu löytyy myös esimerkiksi Heideggeriltä, jonka terminologia tekee eron "ontisen" (esineellis-olemuksellisen) ja "ontologisen" (mikä ilmaisee olemista sellaisenaan) välillä.Syntyy idea irrationaalis-konkreettisesta "elämänmaailmasta", Lebenswelt, jonka rationaalinen hahmottaminen ei ole miele-kästä. Irrationalismi siis kykenee säilyttämään filosofian autonomian ainoastaan irroittamalla filosofian myönteisistä tehtävistään. Positivismi puolestaan etenee toista tietä, jonka empirismi oli viitoittanut. Vanhan empirismin tavoin se hylkää ajatuksen filosofian maailmankatsomuksellisista (syntetisoivista) funktioista ja pyrkii palautta-maan filosofian erilaisiin intellektin analyyttisiin toimintoihin, so. jäljittelemään "positii-visten tieteiden" mallia myös filosofiassa. Tämän tien eräänä päätepisteenä on Witt-gensteinin oppi, jossa filosofialle ei jää muuta tehtävää kuin kielianalyysi, "metafyysi-sen sairauden" terapeuttinen lievittäminen. Näemme siis, ettei positivismi ainakaan tässä suhteessa ole millään muotoa klassisen rationalismin perillinen.Se on päinvas- toin vanhan empiristisen tradition muuan pääteasema,jolle saavuttua ihanne syntee- sistä on joutunut kadotetun matkatavaran joukkoon ja lattea (kieli)analyysi nähdään ainoana mahdollisuutena. On muuten kiintoisaa, että positivismin kriisi on porvarilli-sessa ajettelussa johtanut eräiden rationalismin asettamusten restauraatioon. Niinpä esimerkiksi Thomas S. Kuhn on pyrkinyt osoittamaan, kuinka todellisessa, aktuaali-sessa tieteessä ei suinkaan operoida "puhtaalla" havaintobaasiksella, vaan tieteen tekemisessä on aina mukana, joko kätketysti tai ilmeisenä, määrätty teoreettis-meto-dologinen vakaumuspohja. Kuhn yhtyy tällä "löydöllään" vanhaan rationalistiseen "tabula rasa" -konseption kritiikkiin ja osoittaa samalla, mikä klassisessa rationalis-missa oli säilyvää ja arvokasta. Intellektissä todella on jotain sellaista, mitä aisteissa ei ole! Marxismin tehtävistä Palaan vielä Hännisen esimerkkiin Hegelin "antikvoitu-neisuudesta" historianfilosofian alalla. Se oli hyvin valittu ja hedelmällinen, pitkään kontroversioon mahdollisuuden tarjoava esimerkki, joskaan en aivan täysin haluaisi yhtyä siihen Hännisen näkemykseen, että juuri Marx—Hegel -suhteen eksplikaatio olisi tämän hetken keskustelun kannalta keskeisin tehtävä. Eihän hegelismi ole koko filosofia. On tunnettua,että marxismin klassikot kritisoivat Hegelin spekulatiivista me- tafysiikkaa. Mutta hylkäsivätkö he Hegelin rationalismin? Eivätpä suinkaan.
Päinvastoin, he puhuivat suurella empatialla Hegelin opin "rationaalisesta ytimestä", jonka omaksuminen on välttämätöntä työväenluokan teorianmuodostukselle. " Ratio-naalinen ydin" - se oli Hegelin luottamus ihmisjärjen mahdollisuuksiin tavoittaa ja se-littää ympäröivää todellisuutta ei vain ahtaan erillistieteellisesti,vaan myös filosofis-maailmankatsomuksellisella tasolla, ei vain erityisessä, vaan myös yleisessä. Marxin oppi loogisesta ja historiallisesta kapitalismin genesiksessä on nähtävä ratkaisuna siihen Hegelin historianfilosofian dilemmaan, josta yllä jo puhuttiin. Se on, Marxin sa-noin, "ajattelevan pään" tapa haltuunottaa reaalinen kehitys sille ominaisella tavalla, tavoittaa todellinen historiallinen prosessi rationaalis-dialektisesti ja samalla materia-listisesti kytkemällä se loogiseen esitykseen. Hegelin filosofian merkitys marxismin kannalta ei tietysti rajoitu sen rationalismiin; myös Hegelin suorittama käsitteiden ja, kategorioiden dialektinen kehittely on marxismin kannalta merkittävää pohjustus- ja valmistelutyötä. Mutta sikäli kun puhumme Hegelin rationalismin ytimestä, sen arvosta marxismille, niin se piilee juuri ideassa filosofian syntetisoivasta funktiosta.
Filosofia ei marxismille enää ole spekulatiivista konstruktiota; jo Feuerbach kaatoi nämä harhakuvat. Mutta filosofian maailmankatsomustehtävä ei katoa, vaikka filoso-fia "vanhassa mielessä", so. erillistieteistä irrallisena systeeminä lakkaakin olemasta; vanhan rationalismin näkemys filosofian merkityksestä säilyy marxismissa: se on oppia "kokonaisyhteydestä" (Engelsin termi: Gesamt-zusammenhang), maailman yleisistä lainmukaisuuksista ja olioiden periaatteellisesta tiedostettavuudesta.
Pantakoon merkille: vanhan rationalismin eräät asettamukset ovat edelleenkin ajan-kohtaisia marxismin kannalta juuri siinä,että ne tarjoavat mahdollisuuden erillistietei-den aineiston maailmankatsomukselliseen muokkaamiseen.Näin sanoessani ajatte- len esimerkiksi L.S.Vygotskia,joka kehitellessään marxilaista psykologiaa piti tarpeel-lisena palata Spinozan kehittelemän "rationaalisen psykologian" filosofisiin ideoihin, varsinkin Spinozan oppiin emootioista. (Tämän täytyy tässä yhteydessä jäädä vain viittaukseksi; ks. Vygotskyn postuumia artikkelia lehdessä "Voprosy Filosofi" 6 / 1970 sekä P.J. Galperinin esipuhetta siihen). Toistan vielä kerran, että (lattea) empirismi ja varsinkaan positivismi eivät ole avuksi maailmankatsomuksellisten ongelmien poh-diskelussa — paitsi mikäli Kuhnin tavoin pyritään osoittamaan niiden piilevät maail-mankatsomukselliset postulaatit (eli toisin sanoen,osoittamaan, mikä "empirismissä" sittenkin on "rationalistista"!).Tulemme nyt oman juttuni varsinaiseen sanottavaan.
Se on tämä: kysymys rationalismista ja empirismistä, rationalismista ja irrationalis-mista ei ole vain kysymys siitä, onko todellisuus järkevää vai ei, onko sen järjellinen haltuunotto mahdollista vai ei;se on ennen kaikkea kysymys siitä,onko todellisuuden kokonaisvaltainen, filosofis-maailmankatsomuksellinen omaksuminen mahdollista järjen keinoin vai ei,vai onko ajattelu tuomittu nojautumaan ahtaaseen, "epäilevään, epäluuloiseen, puolitettuun järkeen" (Manninen). Kysymys on filosofian statuksesta. Väitän, että järki, ratio, ei voi täysin realisoitua, jos siltä evätään filosofis-maailman-katsomuksellisen refleksion taso. Näen keskustelutilanteen tällä hetkellä sellaisena, että filosofian (ja maailmankatsomuksen) statuksen ongelma on eräs taustalla olevista selvittämättömistä kysymyksistä, niemenomaan suomalaisten marxilaisten parissa.
Lopuksi: Althusserin koulukunnasta ja muustakin
Jotta artikkelini ei jäisi aivan ilmassa leijuvaksi, yritän lopuksi puuttua tähän asti käytyyn keskusteluun vähän konkreettisemmalla tasolla.Mitä esimerkiksi Althusserin koulukunta väittää? Tällä kertaa en puutu althusserilaisen ajattelun ansiokkaisiin puoliin (niitäkin on!) vaan kysyn ainoastaan sen näkemyksiä filosofian suhteen. Siis, mitä tämä koulukunta väittää? Hieman yksinkertaistaen seuraavaa: filosofia on po-litiikan "interventiota" teoriaan,filosofia on luokkataistelua teorian alalla; filosofialla ei ole positiivista tiedostustehtävää, vaan se on ikäänkuin tyhjä taistelukenttä, jota kansoittavat erilaiset keskenään yhteen ottavat, eri luokkaintressejä edustavat taiste-luosapuolet. Filosofia on vain taistelutanner; sillä ei ole omaa kohdetta eikä omaa historiaa (ks.esim.Althusserin teosta "Elemente der Selbstkritik",West-Berlin 1976, s. 86 ja ed.). Kun filosofia on näin näppärällä silmänkääntötempulla saatu redusoiduksi politiikaksi, on selvää, että myös irrationalismin ongelma joutuu tämäntapaisessa "gallialaisen hengen" valaistuksessa aivan omalaatuiseen varjoon. Kysymys irratio-nalismista lakkaa yleensäkin olemasta filosofis-maailmankatsomuksellinen kysymys. Siitä tulee tavalla tai toisella poliittinen kysymys. Niinpä Dominique Lecourt, Althus-serin oppilas ja aseenkantaja, arvioikin Deleuzen ja Guattarin kirjaa " Anti-Oedipe" aivan odotetusti seuraavin sanoin: "Se on hallitsevan psykiatrian asettamista poliitti-sesti kyseenalaiseksi". Ja jatkossa: "Marxilaisen filosofisen käytännön täytyy tukeu-tua luokkataistelun nykyisten muotojen konkreettiseen analyysiin määrätyllä hetkellä määrätyssä taloudellisessa yhteiskuntamuodostumassa" (T & E 2/79, ss. 55, 56). En usko syyllistyväni pahan- tahtoiseen väärinlukuun, kun väitän: Lecourt samaistaa ir-rationalismin maailmankatsomuksellisen arvioinnin ja sen poliittisen merkityksen ar-vioinnin. Siitä näyttäisi seuraavan, että irrationalistisen ajattelun kanssa olisi mahdol-lista "liittoutua" (ehkei nyt, mutta esimerkiksi tulevaisuudessa, toisenlaisessa tilan-teessa) samaan tapaan kuin kommunistit liittoutuvat jonkun tietyn luokan tai ryhmän kanssa poliittisesti, so.käytännön luokkataistelun tasolla. Toivon, että lukija vetää itse johtopäätökset. Althusserin koulukunta antaa marxismille ja varsinkin marxilaiselle filosofialle nähdäkseni erittäin ahtaan pragmaattisen tulkinnan samaistaessaan sen luokkataisteluun par excellence. Maailmankatsomus ja filosofia redusoituvat pelkäksi "ideologiaksi". Sellaiset asiat kuin Althusserin taannoinen "antihumanismi" tai hänen flirttailunsa maolaisuuden kanssa eivät tässä valossa herätä ihmetystä.
Kuitenkin on niin, että luokkataistelu ei ole marxismissa päämäärä sinänsä. Luokka-taisteluahan esiintyy kaikissa antagonistisissa yhteiskunnissa aivan marxilaisista riippumatta. Marxismin päämäärä on toinen — työväenluokan ja sitä kautta koko ih-miskunnan emansipaatio. Kysymystä rationalismista ja irrationalismista on marxis-missa mielestäni tarkasteltava juuri näiden emansipatoristen näköalojen ja pyrkimys-ten kannalta. Emme me vastusta irrationalismia siksi, että se on irrationalismia, vaan siksi, että se estää sen, mikä on emansipaation tieteellinen pohja, nimittäin syiden tiedostamisen.
Marxismin emansipatorinen sisältö teorian ja maailmankatsomuksen alueella näyt-täytyy nähdäkseni juuri siinä, että se paljastaa erilaiset illusoriset tajunnanmuodot — alkaen uskonnosta ja idealistisesta filosofiasta ja päätyen tavarafetgismiin ja mone-taarijärjestelmän illuusioihin. Illuusiothan merkitsevät vääristyneitä syy-yhteyksiä, "piiloon" jääneitä kausaalisia suhteita, asioita, jotka ovat jääneet vaille rationaalista selitystä. Ja illuusioiden kritiikki — mitäpä muuta se edellyttäisi kuin rationaalista (jos kohta ei välttämättä "rationalistista") näkemystä maailmasta?
Vesa Oittinen
***
Oittinen on oikeilla jäljillä Lysenko-ilmiön suhteen vuonna 2016 kommenteissaan amerikkalaista tutkijan Loren Grahamin teoksesta. Eräitä valeita on kuitenkin päässyt läpi.
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/1f026552-95c5-44e9-a354-79b011a5d149/content
" https://helda.helsinki.fi
Lysenko-ilmiöstä vielä kerran
Oittinen, Vesa
Tieteellisten seurain valtuuskunta
2016
Oittinen , V 2016 , ' Lysenko-ilmiöstä vielä kerran ' , Tieteessä tapahtuu , Vuosikerta. 34 , Nro 6 , Sivut 58 - 60 .
http://hdl.handle.net/10138/175227
published Version
Downloaded from Helda, University of Helsinki institutional repository.
This is an electronic reprint of the original article.
This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail.
Please cite the original version.
Lysenko-ilmiöstä vielä kerran
Loren Graham: Lysenko’s Ghost.Epigenetics in Russia.
Harvard University Press 2016.
Trofim Denisovitš Lysenkoa (1898-1976) on pidetty stalinistisen tieteen perikuvana . Hyökkäillessään akateemista perinnöllisyystiedettä vastaan ja leimatessaan häntä vastustaneita tunnustettuja tiedemiehiä ”sabotööreiksi” Lysenko oli epäsuorasti vastuussa monien kuolemasta. Kuuluisimpia uhreja oli salaisen poliisin sellissä 1943 menehtynyt akateemikko Nikolai Vavilov. "
RJK: Potaskaa. Lysenkolla ei ollut mitään tekemistä Vavilovin kuoleman kanssa, vaikka tämä oli hänen raivoisia vihamiehiään ja myös kilpailija Yleisliittolaisen maa-talosakatemian johtajan paikasta. Nikolai Vavilov oli kuollessaan 60-vuotias ja hänel-lä oli pitkään ollut keuhko- ja sydänongelmia. Nikolai Vavilovi nuorempi veli Sergei Vavilov kuoli 1951 tasan samanikaäisenä perinnöllisyystaustaiseen sydäntautiin. Hänen oloissaan ei ollut mitään valittamista, sillä hän oli silloin NL:n Tiedeakatemian istuva puheenjohtaja kvanttioptiikan ja ydinsvoimateknologian aloilta, nykyisen valokaapeliteknologian ja ydinvoimalateknologian keskeisiä isiä.
Maatalousakatemian vastuulla oli maatalouden tieteellispohjainen kehitys eli sovelta-va tutkimus kuten viljelylajikkeiden ja kotieläinrotujen jalostaminen, koneellistamisen levittäminen, varstoinnin ja kuletuksen parantaminen jne.Se myös ohjasi maataloutta mm. aikataulujen suhteen välineenä mm. sikäläinen yleisradio. Sen Genetiikan laitoksen jonka toimenkuva ja nimike tarkoittivat perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttämistä ja hyödyntämistä jalostuksessa.
Sekä Vavilov että Lysenko lähtivät kasvinjalostusfilosofiassaan liikkeelle Ivan Michu-rinin viljelytuloksista kylmänkestävien lajikkeiden kehittämiseksi useilla lajeilla, joiden mukaan yhtäpitävästi vakiintuneiden viljelylakikkeiden risteyttäminen pohjoisten villi- tai vanhojen maatiaislajikkeiden kanssa enempikin vain huononsi tuottoa kuin lisäsi kestävyyttä, kun taas populaation siirtäminen vähitellen vuosi vuodelta pohjoisem-maksi vaikutti olevan tuloksellisempaan - joskin siitäkin "loppui veto" jossakin vaiheessa.Lysenko katsoi tämän "osoitukseksi mendelistis-morganistisen genetiikan virheellisyydestä. Vavilov selitti asian geneettisesti (aivan oikein) niin, että vakiintu-neet viljelyslajikkeet ovat jo valmiiksi kaikenlaisten lajikkeiden valikoituja risteytymiä, ja eteenpäin päästäkseen on löydettävä lajikkeita, jotka varmasti eivät ole vielä "edustettuina populaatiossa". Lajike ja rotu ovat bilogisesti keinotekoisia, ihmisen ylläpitämiä populaatioita (jotka ei saisi risteytyä ulospäin). Sittemmin epigeneettisiksi osoitettuja ilmiöitä, jotka myös ovat geneettisiä, mutta niissä tapahtuu geenivaihtoa pimeän DNA:n kanssa, Nikolai Vavilov piti huijauksena.
Johdon piirissä sekä Vavilovin että Lysenkon suhteen oltiin niin sanotusti varpaillaan samalla, kun heihin myös asetettiin suuria odotuksia ruoantuotannon kehittämiseksi. Tiedettiin, että Vavilov olisi halunnut päästä tutkimaan ihmisen genetiikkaa, mutta johto määräsi hänet tutkimaan vehnänjalostusta. Siinä hän onnistui erinomaisesti. Tapaus on ainutlaatuista tieteen historiassa. vavilov oli harvoja sellaisia tiedemiehiä, jotka eivät olleet saaneet päästään pois ajatusta, että natsi-Saksalla saattaisi olla jotakin todellista uutta tarjottavaa genetiikassa.Sellaista tiedemiehet aina tikkana kyt-täävät. Tämä tarkoittaa, että Vavilov oli kummallisen pihalla joistakin perusasioista tieteessä ja filosofiassa - aivan kuten Lysenkokin. Hän osallistui Natsien järjetämiin alansa konferensseihin, eikä ole täysin pis suljettua, etteikö NL olisi hänellä yrittänyt jopa syöttää Saksalle paskaa. Sitä se teki muilla umpivilpillinen "yhteistyön" varjolla esimerkiksi neurofysiologiassakin.
Kummaltakaan herralta ei odotettu mitään alansa "pääpalkintoa" eli perinnöllisyys-mekanismin selvittämistä. Sitä odotettiin ihan muualta ja ensisijaisesti hyviltä kavereilta NL:n ulkopuolelta
" Lysenko hallitsi lopulta itsevaltiaana kasvi- ja eläinjalostusta sekä perinnöllisyystut-kimusta Neuvostoliitossa, kunnes 1960-luvun puoliväliin tultaessa hänet vihdoin – muun muassa Andrei Saharovin esittämän kritiikin ansiosta – onnistuttiin syrjäyttämään. "
HM: Lysenko erotettiin jo 1956, mutta valittiin uudelleen maatalousakatemian johtoon 1961, jossa tehtävässä jatkoi vielä kaksi vuotta.
Lysenkon johtajuus oli hyvin kyseenalaista laatua, eikä se koskenut alan perusteita. Häntä pidettiin koomisena henkilönä, ja tiedettiin oikein hyvin, etteivät hänen kaikki projektinsa tuota ainakaan sitä tulosta, mitä haetaan. Kolhoosit ja sovhoosit hakivat kuitenkin niihin mukaan, koska niistä maksettiin. Ja onnistumisen tapauksessa olisi satanut kunniaa ja syntynyt bisnestä. Eräs tuntemani rouva oli mukana kumivoikuk-kahankkeessa. Tutkimuslaitos toimitti kumivoikukan siemeniä,joita kylvettiin, ja myös tavallista alueen voikukkaa kasvatettiin ja kerättiin vertailuaineistoksi. "Kumisuudes-sa" ei ollut kovin suurta eroa. Lysenko väitti, että "tavallista voikukkaa ei ollut perattu pois kumivoikukan joukosta". Sitäkin sitten yritettiin ainakin kerran, mutta huomattiin, että varsinkaan pienissä taimissa ei ollut yhtään mitään eroa. Lysenko oli maailman-laajuisen "mendelistis-morganistisen" genetiikan -vastaisen liikkeen keulakuva. Liike ylottui myös Suomeen, mutta sillä oli aktivisteja ainakin molemmissa Saksoissa, Mexikossa, Argentiinassa jne.
" Mutta oliko lysenkolaisuus vain valitettava poikkeama tieteen historiassa? Tunnettu yhdysvaltalainen tieteenhistorioitsija Loren Graham palaa uusimmassa kirjassaan tutkimaan Lysenko-ilmiötä vielä kerran. Hän pyrkii osoittamaan, että se oli monitahoi-sempi kuin yleensä ajatellaan. Päälle päätteeksi viime aikoina on voitu todistaa varsin omalaatuista Lysenko-renessanssia tämän päivän Venäjällä.
Grahamin kirjan vaikuttavimpia jaksoja on hänen kuvauksensa, miten hän 70-luvun alussa tapasi maineensa menettäneen ja katkeroituneen vanhan Lysenkon tiedeaka-temian ruokalassa Moskovassa. Lysenko aterioi yksin,sillä muut vaikuttivat karttavan hänen seuraansa. Graham, silloin vielä aloitteleva tutkija, onnistui kuitenkin puhutta-maan tätä. Syytökset,joiden mukaan hän olisi tahallaan saattanut tiedemieskollegoi- taan kuolemaan, Lysenko jyrkästi torjui ja korosti, ettei ollut edes koskaan ollut kommunistipuolueen jäsen. Hän ei ollut vastuussa siitä mitä NKVD teki Vaviloville ja muille. Itsensä Lysenko näki tavallisena kansanmiehenä, joka oli uskaltanut haastaa akateemisen establishmentin. ”Minun tietoni oli peräisin kentällä tekemästäni työstä. Heidän tietonsa tuli kirjoista ja laboratorioista” (s. 76). "
HM: Lysenkoa vastaan ei koskaan nostettu mitään syytettä mistään fuskauksesta eikä huijaukseta ja hän säilytti kaikki akateemikon etunsa kuten pääsyn kaikkiin tieteellisiin tietokantoihin.
Hänen katsottiin vain olleen väärässä - josku jopa sellsissakin asioisaa, joissa hän ei sitä todellisuudessa ollut. Geneettisen koodin löytämisen jälkeen vähän kaikki meni uusiksi, varsinkin tutkimusmenetelmät. On äärimmäisen epätodennäköistä, että geneetistä koodia olisi ainkaan todesitettu NL:ssa, vaikkei Lysenkoa oli ollutkaan.
" Ilman muuta on selvää, kuten Graham toteaa, ettei Lysenko voinut olla tietämättä, mitä tieteellisten vastustajien julkinen leimaaminen kansanvihollisiksi merkitsi Stali-nin ajan vainoharhaisessa ilmapiirissä. Silti on aiheellista kysyä, mitä tarkoitetaan kun puhutaan ”stalinistisesta tieteestä” Lysenkon yhteydessä. Stalinin hallinto ei ollut kiinnostunut Lysenkon oppien sisällöstä, vaan siitä, pystyttiinkö niillä todella nosta-maan viljalajien satoisuutta, kuten hän väitti. 30-luvun kollektivisoinnin seurauksena maataloustuotanto oli paikoin hälyttävästi laskenut, ja Lysenkon lupaukset luoda uusia tuottavampia lajikkeita tulivat valtaapitäville kuin tilauksesta. ”Jos Lysenko olisi elänyt normaalissa demokraattisessa maassa”, kirjoittaa Graham, ”hänet muistettai-siin, jos yleensä muistettaisiin, lahjakkaana pelloillaan työskentelevänä viljelijänä, joka sovelsi omalaatuisia menetelmiä eikä olisi saanut juurikaan tukea hankkeilleen” (140). Mutta totalitaarisen valtion oloissa tieteellisen inkompetenssin ja hallituksen maatalouspoliittisten tavoitteiden liittoutuminen johti katastrofiin. "
HM: Jaa MIHIN "katastrofiin"? Lysenkon vastustaminen ei ollut kansanvihollisuutta. Myös Stalin itse naureskeli ainakin puolueen sisäisissä ympyröissä. Hän ei pitänyt tätä marxilaisena. Eli se siitä Trofim Denisovitshin muka "stalinistisesta tieteestä"! Hän oli kuitenkin "siedettävä epämarxilainen", koska hän asetti työläisjoukkojen kokemuksen "teoreetikkojen pilkunviilausta" vastaan.
!930-luvun muka "maataoustuotannon vähenemisessä" on paljon muuta mukana: esimerkiksi miljoonien sotahevosten pistäminen pataan tarpeettomina entiseen pe-rustehtäväänsä.Silti maatalousakatemiassa jatkui myös sotahevosten jalostus erään tohtori Ilja Ivanovin johdolla entiseen tapaan. Keinosiemennyskin otettiin käyttöön. Tuloksista raportoitiin tiedelehdissä. Homma tapahtui (1. vara)puolustusministeri rat-suväen marsalkka Semën Budënnyin suojeluksessa. Homma oli kai Saksalle, Japa-nille ja Puolalle tarkoitettua hämästä.USA ja NL kehittelivät uhdessä panssariarmei-joita entisten ratsiväkien tilalle. Tuloksia hyödynsi ainakin voittamaton Ulko-Mongo-lian ratsuarmeija, Halhin Gol. NL ei todellakaan pullistellut uhkaavasti todellisella tai kuvitellulla sotilaallisella voimalla kun Saksa, ihan päin vastoin.
" Vailla tieteellistä koulutusta ollut Lysenko luuli osoittaneensa hankittujen ominaisuuksien periytyvän. Väite ei kuitenkaan ollut millään tavoin omaperäinen – sitä tuki itse asiassa suuri enemmistö vielä 1800-luvun biologeista aikana, jolloin perinnöllisyyden mekanismia ei oltu vielä selvitetty. "
RK:On väärin sanoa,että Lysenkolla ei olisi ollut "TIETEELLISTÄ koulutusta" - vaikka hänellä ei ollutkaan muodollista TUTKIJAkoulutusta.Hän oli koulutukseltaan agrono-mi, sillä tieteellisyydellä kuin kyseinen akateemin tutkinto siellä silloin oli, ja hän oli toiminut koko työikänsä tutkijana, kasvinjalostajana. Hän oli siinä suhteessa vähän kuin minä teknillisessä mekaniikassa. Hän olisi voinut suorittaa tohtorintutkinnon jos-takin koesarjasta tai risteytyksestä, mutta ei nähnyt sellaista tarpeelliseksi. Lysenko tappeli myös siitä, että johtajaksi voidaan valita muukin kuin tohtori.
" Maailmankuulu käyttäytymistutkija Ivan Pavlov uskoi hankittujen ominaisuuksien periytyvän, jopa Darwin piti sitä mahdollisena. "
RK: EI PITÄNYT. Oittinen näyttää olevan kova poika valehtelemaan, kunhan hän vaan voi tehdä sen jonkun muun suuhun. Kenen leipää syöt.
Pavlov jakoi vuonna 1903 (keskus)hermostolliset refleksit geneettisiin ehdottomiin ja opittuihin ehdollisiin määritelmällisesti.
Pavlov on saattanut pitää ns. Baldwin-efektiä tutkimisen arvoisena. Se ei kuitenkaan tarkoita GEENIEVOLUUTION OHI tapahtuvaa periytymistä, vaan sellaista tilannetta, jossa susupolvesta toiseen tapahtuvan samanlaisen käyttäytymismallin oppiminen menisi tavallisen muttatioiden kautta tapahtuvan evoluution tietä "geeniin" "oppimiskustannusten" minimoimiseksi.
Baldwin-efektiä on laajasti ja pitkään ja paljon tutkittu, mutta YHTÄÄN AINOKAISTA EMPIIRISTÄ ESIMERKKIÄ SIITÄ EI OLE LÖYDETTY MILLÄÄN LAJILLA.
Nykyään pidetään todistettuna, että Baldwin-efektiä ei ole olemassa: AIVOKUORELLISTEN OPITUT EHDOLLISET REFLEKSIT SYRJÄYTTÄVÄT AINA EVOLUUTIOSSA SYNNYNNÄISIÄ EHDOLLISIA REFLEKSEJÄ.
Vastava ilmiö on havaittu immuunisysteemissä: hankittu immuniteetti syrjäyttää perittyä.
" Graham toteaa, että tämä ei suinkaan ollut outoa, vaan pikemmin se, että Darwin kuitenkin puhui asiasta niin vähän (s. 99).
Osoituksena siitä, että ”lysenkolaisuudessa” on ollut kyse aivan muusta kuin vain tie-teellisiin opinkappaleisiin liittyvästä kiistasta, Graham nostaa esiin Lysenkon kiivaim-piin vastustajiin kuuluneen hyönteistutkijan A.A.Ljubištševin (1890-1972), joka 1950-luvulta lähtien julkaisi toista tuhatta (!) samizdat-kanavia myöten levitettyä Lysenkoa arvostelevaa kirjoitusta. Yhdessäkään niissä Ljubištšev ei kuitenkaan arvostellut tee-siä hankittujen ominaisuuksien periytymisestä, vaikka sitä nykyisin pidetään etenkin lännessä lysenkolaisuuden tärkeimpänä tunnusmerkkinä. Kritiikki kohdistui siihen,
että Lysenko oli ”väärentäjä ja petkuttaja” eikä hänen tapansa tehdä tiedettä lähes-tulkoonkaan vastannut niitä normaaleja tasovaatimuksia, joita tutkimukselle asete-taan (kuten koetulosten toistettavuus, koejärjestelyjen luotettavuus ja tulosten asian-mukainen esittely). Lysenko ei suostunut ottamaan minkäänlaista näihin asioihin liittyvää kritiikkiä vastaan, vaan pyrki eliminoimaan arvostelijansa. "
RK: "Eliminoimaan"???
" Varsin mielenkiintoinen on myös Grahamin katsaus neuvostobiologian ja -genetii-kan alkuvaiheisiin 1920-luvulla. Ajatus hankittujen ominaisuuksien periytymisestä näytti pinnallisesti katsoen sopivan hyvin yhteen marxilaisen materialismin kanssa: eikö ”ympäristön vaikutus” olekin ratkaisevaa? Nuoren neuvostovaltion johtohenki-löistä tällaisiin mielipiteisiin oli taipuvainen esimerkiksi kulttuuriasiain kansankomis-saari Anatoli Lunatšarski. Taustalla oli myös ajatus siitä, että uuden, sosialistisen yh-teiskunnan oloissa oli käynyt mahdolliseksi alkaa kehittää uudentyyppistä, perintöte-kijöiltään parempaa ihmistä. Oli monia, jotka puoluekannasta riippumatta kannattivat ”sosialistista eugeniikkaa”. Esimerkiksi Nikolai Koltsov (1872–1940), joka oli johtavia mendelistejä (jotka siis vastustivat ajatusta hankittujen ominaisuuksien periytymises-tä) ja poliittisesti lähinnä liberaali demokraatti, uskoi vakaasti, että ihmisestä voidaan ja pitääkin jalostaa erilaisia eri työtehtäviin sopivia rotuja samalla lailla kuin koirasta (s. 51 ja ed.).
1920-luvun rodunjalostuskeskustelulle pani päätöspisteen Vasili Slepkovin artikkeli, joka ilmestyi bolševikkipuolueen teoreettisessa lehdessä Pod znamenem marksizma vuonna 1925. Slepkovin pääteesi oli, että puhe ihmisiin kohdistuvasta rodunjalostuk- sesta ei ole marxilaisuuden hengen mukaista, sillä Marx tarkasteli ihmistä nimenomaan yhteiskunnallisena olentona. Niinpä esimerkiksi rikollisuus ei ole perintötekijöiden aiheuttamaa, vaan epäsuotuisan sosiaalisen ympäristön tuotetta.
Neuvostoliitossa ei 1920-luvun kuohuntavaiheen jälkeen enää juuri puhuttukaan ihmiseen kohdistuvasta rodunjalostuksesta, koska sitä pidettiin epämarxilaisena. Eugeniikan aatteet jatkuivat sen sijaan muualla, etenkin Saksassa, missä niistä myöhemmin tuli osa kansallissosialismin ideologiaa.
Myöskään Lysenko ei koskaan viitannut siihen, että hänen jalostusmenetelmiään voisi soveltaa myös ihmiseen. Hän pitäytyi viljakasveihin ja maatalouden tuotanto-eläimiin.Vaikka Neuvostoliitossa suhtauduttiinkin, kuten Graham huomauttaa, suope-ammin ajatukseen hankittujen ominaisuuksien periytymisestä kuin lännessä, ei myöhempää Lysenko-ilmiötä kuitenkaan voi johtaa näistä 1920-luvun keskusteluista, saati sitten marxilaisuudesta.
Neuvostoliiton loppuaikoina lysenkolaisuus oli jo onnellisesti ohitettu vaihe ja maan perinnöllsiyystiede sekä eläin- ja kasvinjalostus saattoivat palata normaalitieteen uralle. Mutta aivan viime vuosina on nyky-Venäjällä alkanut nostaa päätään pyrkimys Lysenkon ainakin osittaiseen rehabilitointiin.
Taustalla on epigenetiikan nousu maailmalla viimeisten parin vuosikymmenen aika-na, mikä on johtanut klassisen genetiikan osittaiseen uudelleenarviointiin. Klassisen näkemyksen mukaan perimä välittyy yksinomaan geenien kautta.
Karikatyyrinomaisesti tätä näkemystä on puolustanut esimerkiksi Richard Dawkins, joka tunnetussa kirjassaan puhuu ”itsekkäistä geeneistä”, jotka käyttäytyvät täysin solipsistisesti, ympäristöstään vähät välittämättä.
Nimensä mukaisesti epigenetiikka sitä vastoin korostaa, että vaikka DNA:ta onkin edelleen pidettävä keskeisenä perintöaineksen kantajana, geneettinen informaatio ei kuitenkaan realisoidu solipsistisella tavalla, vaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.
Populaarikirjallisuus ja lehdistö ovat lännessäkin vetäneet liioiteltuja johtopäätöksiä perinnöllisyystieteen uusista tuulista. Esimerkiksi saksalainen Der Spiegel julkaisi 2010 kansikuvajutun, joka oli otsikoitu raflaavasti ”Der Sieg über die Gene" (Voitto geeneistä). Erityistä huomiota epigenetiikka on herättänyt Putinin Venäjällä, missä niin sanotut ”patrioottiset” piirit ovat hanakasti tarttuneet siihen tulkintaan, että uusimpien tutkimustulosten mukaan hankitutkin ominaisuudet voivat periytyä.
”Moderni biologia vahvistaa Lysenkon totuuden”, ”Trofim,olit oikeassa!”, ”Suuren bio- login Lysenkon muistoksi” – siinä otsikoita,joita Graham poimii venäläisestä nykykes-kustelusta.Keskeisimpiä uuslysenkolaisia on Mihail Anohin,joka vuonna 2009 julkaisi Literaturnaja Gazetassa laajan artikkelin, missä todisteli, että Gregor Mendelin, Tho-mas Hunt Morganin ja useimpien 20. vuosisadan biologien propagoima perinnölli-syystiede on nyt ”kuollut”; tilalle on astunut epigenetiikka, joka puolestaan on lähellä Lysenkon teoriaa hankittujen ominaisuuksien periytymisestä.Anohinin artikkeli herätti valtavaa huomiota;netissä ja eri lehdissä julkaistiin siihen yli 600 kommenttia Vuonna 2015 Literaturnaja Gazeta julkaisi vielä toisen Anohinin kirjoituksen, jossa tämä toisti aiempia väitteitään.
On myös ilmestynyt kirjoja, joissa Lysenko on pyritty esittämään Venäjän ortodoksi-sen kirkon uskollisena poikana,joka vain olosuhteiden pakosta joutui naamioitumaan marxilaisten fraasien taakse.
Huolestuttavampana kuin Anohinin tapaisten skribenttien kirjoittelua Graham pitää sitä, että jotkut tieteellisesti vakavastikin otettavat venäläiset perinnöllisyystutkijat ovat alkaneet puolustaa Lysenkoa. Esimerkkeinä hän mainitsee Lev Zhivotovskin vuonna 2014 ilmestyneen kirjan Neizvestnyj Lysenko (Tuntematon Lysenko), missä puolustetaan tämän viljelykokeita ja jyvien kylmäkäsittelyn metodia, sekä A. I. Sha-talkinin vuonna 2015 ilmestyneen teoksen periytyvyyskäsitteen historiasta. Shatalkin päättää kirjansa Putinin kauden uudelle venäläiselle nationalismille ominaiseen hyökkäykseen länttä vastaan. Amerikkalaiset riepottelevat hänen mukaansa Lysen-koa koska haluavat ”leikata siivet venäläiseltä tieteeltä” ja evätä Venäjältä ”sisäisen kehityksen” mahdollisuudet.
Onko uuslysenkolaisuudella todella mahdollisuuksia päästä niskan päälle Venäjällä? Tuskinpa,päättelee Graham,sillä lukuisat arvovaltaiset venäläiset perinnöllisyystutki-jat ovat nousseet vastustamaan Lysenkon rehabilitaatiopyrkimyksiä. Maan valtaapi-tävät Putinia myöten ymmärtävät, että kaikki yritykset kääntää biologian ja perinnölli-syystieteen kehityksen kelloa taaksepäin voivat koitua kohtalokkaiksi. Mutta epäilemättä Lysenkon henkiinherättämishankkeista voi venäläiselle tieteelle vielä muodostua samanlainen riesa, mitä kreationismi on jo kauan ollut Yhdysvalloissa.
VESA OITTINEN
Kirjoittaja on venäläiseen filosofiaan ja aatehistoriaan erikoistunut professori. "
Kommentit