Jonkimoinen asiantuntijakin voi jauhaa paskaa, kun käyttää väärennettyjä lähteitä.

Verrataan myöhemmin yksityiskohtaisesti oikeaan tietoon.

Asian mittaluokka II maailmansodan hirmutekojen joukossa on tosiasiallisesti vähäi-nen. Suur-Puola menetti saksalaismiehityksen alla yli 5 miljoonaa kansalsiata kan-sanmurhissa, ja ydinpuolakin (ilman Itä-Liettuaa ja Läsnsi-Ukrainaa) 4 miljoonaa. Heille nyky-Puola toivottaa "Terve menoa rupusakki! Teitä ei ole koskaan ollutkaan!!!"

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250478-stalin-laski-saavansa-talvisodassa-nopeasti-suomelta-46900-sotavankia


" Stalin laski saavansa Talvisodassa nopeasti Suomelta 46.900 sotavankia

Stalin laski saavansa Talvisodassa nopeasti Suomelta 46.900 sotavankia

*

Olisiko Suomi voinut välttää Talvisodan?

Talvisodan synty: Näin Neuvostoliiton johto eteni määrätietoisesti sotaan.

Suomen loppu 1939 – siihen tähtäävän näytelmän käsikirjoituksen keskeiset repliikit.

Stalinin hallinto laski ”rauhanneuvottelujen” vielä jatkuessa Moskovassa saavansa Talvisodassa nopeasti Suomen armeijalta 46.900 sotavankia.

*

1.9.1939:

Saksa hyökkäsi Puolaan.

*

1.9.1939:

Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissaarin varamies Ivan Maslennikov ilmoitti puolustusasiain kansankomissaarille Kliment Voroshiloville pikaviestinä 1.9. laajah-kon raportin yksilöidyistä suomalaisten lentokoneiden tekemiksi väitetyistä ilmatila-loukkauksista 22.7.1939 – 29.8.1939 välisenä aikana.  ”Jokaisen näiden selvästi suunnitellulta vaikuttaneen rajaloukkauksen yhteydessä suomalaisille on esitetty protesti paikallisten valvontavaliokutien kautta. NKVD pitää suomalaisten tiedustelu-koneiden rajaloukkauksia vakavina ja pyytää lupaanne Karjalan kannaksen ilmatorjunnan vahvistamiseen.”

Lähde:

Timo Vihavainen – Andrei Saharov (toim.): Tuntematon talvisota – Neuvostoliiton salaisen poliisin kansiot. (2009), s. 92-93.

*

11.9.1939:

Neuvostoliiton läntisissä sotilaspiirissä pidetään sotilasasiain kansankomissaarin Kliment Voroshilovin määräyksestä kertausharjoitukset – salainen liikekannalepano.

*                                                                                                                                          

15.9.1939:

Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvosto (hallitus) uudisti vuonna 1931 voimaan tulleen aikaisemman Sotavankiasetuksen. 

Kyseisen asetuksen mukaan sotavangeiksi tunnustettiin Neuvostoliiton kanssa SOTATILASSA olevan valtion siviilit ja sen armeijan sotilashenkilöt.

*

17.9.1939:

Neuvostoliitto yhtyi Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa Saksan kanssa sovitun Itäisen Euroopan jaon toteutukseen, käynnistämällä sotatoimet Puolaa vastaan. 

Venäläisten tutkijoiden (Mihail Semirjaga, J. Matskevits) mukaan puna-armeijan osastot ottivat hyökkäysoperaation aikana Puolassa sotavangiksi yli 230.000 Puolan armeijan sotilasta ja upseeria.

Lähde:

Dmitri Frolov: Sotavankina Neuvostoliitossa. Suomalaiset NKVD:n leireissä talvi- ja jatkosodan aikana. (2004), s. 73.


*

19.9.1939:

Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatin (sisäministeriö) käsky perustaa sen alaisuuteen erityisvaltuudet ja vastuun omaava yksikkö: Sisäasiain kansankomissariaatin sotavankiasiainhallinto.

”Vuoden 1939 syyskuun puolivälissä Neuvostoliitossa alkoi näkyä merkkejä siitä, että maa valmistautuu tuleviin tapahtumiin, jotka vaativat lisäponnistuksia sotavanki-kysymyksen ratkaisemiseksi.  Tuolloin hyväksyttiin koko joukko tärkeitä asiakirjoja.”

(sisäasiain kansankomissaari Lavrenti Berijan allekirjoittamalla käskyllä numero 0308 ”Leirien organisoinnista sotavangeille” perustettiin Sotavankiasiain hallinto (UPV). Joulukuussa sen nimi muutettiin sotavankien ja internoitujen asiain hallinnoksi (UPVI).

UPV:n johtoon nimitettiin valtion turvallisuuden kapteeni P.K. Soprunenko.

Sotavankiasian hallinto jakautui useaan eri osastoon: ensimmäinen oli järjestys- ja vartiointiosasto, jonka johdossa oli A V. Tishkov; toinen sotavankien luettelointi- ja rekisteröintiosasto, päällikkönä I.B. Makljarski.

Lähde: Frolov: emt. s. 68.

*

19.9.1939:

Sisäasiain kansankomissaari Lavrenti Berijan käskyllään no 0308 perustaman Sotavankiasiain hallinnon UPV:n tehtäväksi tuli perustaa Neuvostoliiton alueella 8 ulkomaisten sotavankien leiriä.

Berijan käskyn mukaan tuli perustaa leirit:

1.) Ostaskov, perustettiin entiseen sisäasiain kansankomissariaatin alaiseen lasten siirtolaan Seliger-järven Stolbovojen saareen (Kalininin alue).  Paikkoja oli 7.000 hengelle, 1.lokakuuta 1939 mennessä 10.000 hengelle.

2.) Juhnov, perustetiin Pavistsev bor –nimiseen parantolaan Läntisen rautatien varrella olevan Bayninon aseman lähelle.  Paikkoja 5.000 hengelle, 1. lokakuuta mennessä 10.000 hengelle.

3.) Kozelsk, perustettiin Gorkille nimettyyn lepokotiin Dzerzinskille nimetyn rautatien Korelskin aseman lähelle.  Paikkoja oli 7.000 hengelle, 1. lokakuut mennessä 10.,000 hengelle.

4.) Putivl, perustettiin entiseen Sofronjevskin luostriin turpeen nostotyömaan alueelle Moskova-Kiova –rautatien varrella olevan Tetkinon aseman lähelle.  Paikkoja oli 7.000 hengelle, 25.9. mennessä 10.000 hengelle.

5.) Koelsino, perustettiin entiseen Kozelsanskin luostariin Eteläisen rautatien varrella olevan Kozelinon aseman lähelle.   Paikkoja 5.000 hengelle, 1.10. mennessä 10.000 hengelle.

6.) Starobelsk perustettiin entiseen Starobelskin luostariin, Moskova-Donbass –rauta-tien varrella olevan Starobelsin aseman lähelle, 5.000 hengelle, 1.10. mennessä 8.000 hengelle.

7.) Juza perustettiin sisäasiain kansankomissariaatin lasten työsiirtolaan Pohjoisen rautatien Njaznikin aseman lähelle.  Paikkoja 3.000 hengelle, 5.10. mennessä 6.000 hengelle.

8.) Oranki perustettiin entiseen Orangin luostariin Kazanin rautatien Zimenkin aseman lähelle.  Paikkoja oli 2.000 hengelle, 1.10. mennessä 4.000 hengelle.

Sotavankiasiain hallinnolla oli talvisodan kynnyksellä leiripaikka 68.000 hengelle.  On kuitenkin muistettava, että puolalaisten sotavankien määrä (talvisodan alkuun men-nessä n. 230.000) ylitti moninkertaisesti olemassa olevien leirien kapasiteetin. Sen vuoksi päätettiin perustaa lisäleirejä Vologdan alueelle (Vologda ja Grjazovets). Sekään ei kuitenkaan ratkaissut sotavankileirien ja vastaanottopaikkojen vakavaa tilanpuutetta.

Lähde:

Frolov: emt. s. 75-76.

*

20.9.1939:

Neuvostoliiton hallituksen talousneuvosto teki erityispäätöksen eräiden Sotavanki-asetuksessa määriteltyjen normien, esimerkiksi elintarvikehuollon annosmäärien tarkentamisesta. …

Vuoden 1939 sotavankiasetus ei ollut yhtä yksityiskohtainen kuin vuoden 1931 vas-taava asiakirja, mutta siihen sisällytettiin kansainvälisen oikeuden pääperiaatteet.  Se suojeli suomalaisia sotavankeja julmalta kohtelulta ja loukkauksilta.  Siinä kiellet-tiin myös kidutuksen ja muiden ruumiillisten keinojen käyttäminen tietojen saamisek-si sotavangeilta heidän kotimaansa sotilaallisesta ja muusta tilanteesta. Sotavangeil- ta ei saanut ottaa pois henkilökohtaista omaisuutta tai henkilöpapereita,liinavaatteita, jalkineita, vaatetusta, henkilökohtaisia käyttöesineitä yms.

Lisäksi – toisin kuin vuoden 1931 asetuksen mukaan – sotavangit saivat pitää arvo-merkkinsä ja upseerien ja heihin verrattavien sallittiin majoittua rivimiehistä erilleen.  … Sotavankien tuli noudattaa ehdottomasti kaikkia asetuksen  määräyksiä ja totella leirin hallintoa. Jos sotavanki ei noudattanut leirin sääntöjä tai syyllistyi rikoslaissa rangaistavaksi määrättyyn rikokseen, hänet voitin alistaa kurinpidolliseen tai rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Lähde: Frolov: emt. s. 68.

*

21.9.1939:

Neuvostoliiton sisäasiain komissariaatti ryhtyi yhä kiihkeämpään toimintaan: ministe- riässä laadittiin ja hyväksyttiin neljä sotavankileirien organisointia, elintarvikehuoltoa, lääkintäpalveluita, vangeiksi otettujen sotilaiden leirijärjestystä ja sotavankileirien järjestyssääntöjä käsittelevää normatiivis-oikeudellista asiakirjaa.

Lähde: Frolov: emt. s. 68.

*

3.10.1939 ja 8.10.1939:

Sisäasiain kansankomissariaatti antoi käskyn julkaista Sotavankiasetus ja toiminta-ohje sotavankien operatiivis-tsekistisestä (tiedustelutoiminallisesta) palvelusta sisäasiainministeriön leireillä. Tämän toimintaohjeen eräät kohdat koskivat AINOASTAAN SUOMALAISIA sotavankeja.

Lähde:

Frolov: emt. s. 68.

*

3.10.1939:

Puolalaisten sotavankien ongelma ja sen ratkaiseminen, ainakin osittaisesti:

Puolalaisten sotavankien asema oli sangen paradoksaalinen, koska Neuvostoliitto ei ollut de jure sodassa Puolan kanssa eikä siten uunituoreen Sotavankiasetuksen säädöksistä löytynyt perusteita sen kansalaisten pitämiseen leireillä sotavangin ominaisuudessa.

Kyseisen asetuksen mukaan sotavangeiksi tunnustettiin Neuvostoliiton kanssa sotatilassa olevan valtion siviilit ja sen armeijan sotilashenkilöt.

Juuri nämä kaksi asiaa – leirien tilanpuute ja puolalaisten epäselvä asema – pakottivat neuvostovaltion ratkaisemaan  kyseisen ongelman epätavallisin keinoin.

Ensinnäkin kaikkia Puolan armeijan (kiinniotettuja) sotilaita ei lähetetty leireille tai vastaanottopaikkoihin, vaan osa yksinkertaisesti päästettiin kotiin.

Toiseksi, 3.10.1939 Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvosto hyväksyi Sotavan-kiasetuksen no 1626-390ss, jonka mukaan ukrainalaiset, valko-venäläiset ja muihin Länsi-Ukrainan ja läntien Valko-Venäjän kansallisuuksiin kuuluvat rivimiehet päästettiin leireiltä ja vastaanottopaikoista kotiin. 

Tuotannollisten tarpeiden vuoksi, erityisesti Novgorod-Volynski-Korets-Lvov-tien ra-kentamisen vuoksi 25.000 yllämainittuun kategoriaan kuuluvaa vankia päätettiin jät-tää leireille vuoden 1939 loppuun asti.  Käytännössä he jäivät rakennustöihin siihen saakka, kunne Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941.  Sen jälkeen osa heistä evakuoitiin selustaan ja luovutettiin muiden puolalaisten sotavankien kanssa Iraniin, jossa muodostettiin kenraali V. Andersin puolalainen armeija.  …

Starobelsin, Ostaskovin ja Kozelskin leireillä olleiden sotavankien kohtalo oli traagi-nen. Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissaari Lavrenti Berija kirjoitti MAALIS-KUUSSA 1940 Josif Stalinille kirjelmän, jossa hän ehdotti ”kolmessa sotavankien erikoisleirissä ja vankilassa Ukrainan ja Valko-Venäjän läntisillä alueilla olevien puolalaisten upseerin, santarmien, poliisien ja osadnikkien (entisiä sotilaita ja talonpoikia) ja muiden vastaavien ampumista”.

Berija perusteli vaatimustaan sillä, että kaikki leireillä olevat olivat yrittäneet jatkaa vastavallankumouksellista toimintaa ja neuvostovastaista kiihotusta ja että he olivat vannoutuneita ja parantumattomia neuvostovallan vihollisia.  Siksi näiden sotavan-kien ja pidätettyjen kohtalo päätettiin ratkaista erikoisella tavalla, ”käyttämällä heitä kohtaan korkeinta rangaistuksen muotoa – teloitusta ampumalla.

Asia tulee käsitellä ilman pidätettyjen kuulemista ja syytteen esittämistä sekä ilman ilmoitusta tutkinnan päättymisestä ja syytekirjelmää… ”

Sisäasiain kansankomissariaatin korkeista virkamiehistä muodostettiin erityinen ”troikka” kolmikko, joka oli vastuussa asioiden käsittelemisestä ja ratkaisujen tekemisestä, toisin sanoen tuomion langettamisesta.

Kirjelmä lähetettiin käsiteltäväksi Yleisliittolaisen kommunistisen puolueen keskus-komitean poliittiseen toimikuntaan. Se teki 5.maaliskuuta 1940 päätöksen, jonka mu-kaisesti yli 15.000 Puolan kansalaista ammuttiin huhti-toukokuussa 1940. (Katyn). 


[HM: Täällä on se "Stalinin ja Berija hyväksymä keskuskomitean esitys", karkea väärennös:

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Katyn_-_decision_of_massacre_p1.jpg

Puolueen nimi ei nimittäin ollut 5.3.1940 "Yleisliittolainen kommunistinen puolue (b)" ven. VKP (b) (kuvassa, BKП (б)), vaan se oli vielä oli "Venäjän kommunistinen puo-lue (b)" VKP (b), jossa b tarkoittaa "bolshevikit", venäjäksi PКП (б). Nimi vaihdettiin puolueen 19.edustajakokouksessa 1952.

Kyseessä on oikeen viimmestä päälle tökerö väärennös!!! (Voi olla myös provokaatio ja ansa länsilehdille...)

http://dic.academic.ru/dic.nsf/bse/97424/%D0%9A%D0%BE%D0%BC%D0%BC%D1%83%...

" В связи с образованием Союза ССР 14-й съезд партии (1925) переименовал РКП (б) во Всесоюзную Коммунистическую партию (большевиков) - ВКП (б). 9-й съезд партии (1952) переименовал ВКП (б) в Коммунистическую партию Советского Союза (КПСС). "

Tuo Shelpinin lapun kuvan linkki on valitettavasti mennyt pimeäksi:

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1329272.html#p1329272

Mutta hätä ei ole tämän näköinen: linkit katoilee kuin pierut saharaan, mutta onpa netti:

http://bezpolit.narod.ru/katyn/shelepin.html

http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/k...

"Putin-nuoret" ovat eräitä kertoja osoittaneet mieltä Norsunraatotuomari Päivi Hirvelää vastaan pitäen tätä "fasistina".

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1392497.html#p1392497

Suomessakin häntä on arvosteltu:

http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=209551

Sekä yksityishenkilöt että kansalaisjärjestöt ovat tehneet aloitteita arvaamattoman Hautalan ohjuksen kutsumiksi pois sekoittamasta, mutta toistaiseksi ne eivät ole tuottaneet tulosta.

http://www.forumstar.fi/content/yle-valehteli-taas-katynin-oletetusta-joukkomurhasta

se on peruttu:

http://mythcracker.wordpress.com/

Englannilta on ollut kadoksissa 10000 puolaista upseeria II maailmansodan ajalta.

http://www.oxfordscholarship.com/view/10.1093/acprof:oso/9780198208433.001.0001/acprof-9780198208433-chapter-26

Heidän suhteensa epäillään pääasiassa Saksaa. uolaisia upseereita kierrätetiin NL:sta Kaukdän kautta myös brittiläisiin ja Vpaan Ranskan joukkoihin.

Katyninpiikkiin pistettyjä puolalaisia upseereja on löydetty myös ehdottoman varmasti saksalaisten teloittamina.

http://msuweb.montclair.edu/~furrg/research/furr_katyn_preprint_0813.pdf

1500 perutuu mahdollisesti Gobbelsin julkaisemalle nimilistalle. Valitettavasti en ole netistä siihen saanut osumaa, vaikka se jossakin varmasti on.

Sakalaiset olivat sitten myöhemmin esitelleet muita "puolalaisia ruumiita":

http://msuweb.montclair.edu/~furrg/research/nytonkatyn062945.pdf

Katynissa oli Goebbelsin ilmoituksen mukaan 4430 ruumista,joista 1400 sittem- min osoittautui puolalaisiksi. Heistä ainakin osa oli teloitettuja ja haudattu univormui-neen ja tuntolevyineen. Heistä on muistolaatat paikalla, myös Putin on käynyt siellä. Loput olivat muita ruumiita.]

MH: Puolalaisten sotavankien tuhoamisen syistä on olemassa useita versioita. Eng-lannin lähettiläs sir Owen O`Malley on todennut Vladislav Sikorskin pakolaishalli-tuksesta,että puolalaiset pitivät upseerien ja poliisien tuhoamisen syynä halua tuhota perustus, jolle puolalainen valtioelämä voisi myöhemmin syntyä uudelleen. Kyse oli siis Puolan kansakunnan peruskallion räjäyttämisestä. Venäläisten tutkijoiden M. Meltjuhovin ja Natalia Lebedevan mielestä puolalaisten upseerien kohtalo johtui neuvosto-liittolais-puolalaisista suhteista vuosina 1918-1939.  Siihen vaikutti osal-taan myös 60.000 neuvostoliittolaisen sotavangin menehtyminen puolalaisilla sota-vankileireillä vuosina 1919-1921 sekä Stalinin henkilökohtainen viha puolalaista upseeristoa kohtaan vuoden 1920 sotilaallisen tappion vuoksi (Stalinin katsotaan munanneen ”varman” voiton hänen jakaessaan upseeriensa näkemysten vastaisesti venäläisten joukkojen voiman Varsovan porteilla, vh).

Lähde:

Frolov: emt. s. 76-78.

*

9.10.1939:

Leningradin sotilaspirin ilmavoimat suorittivat kaksi eskaaderin vahvuista tiedustelu- lentoa Suomen rajan yli Haukijärven-Rantaylän-Valkjärven-Raudun aseman yli. En-simmäisen eskaaderin täyttäessä tehtäväänsä 1200 metrin korkeudella se sai vas-taansa ilmatorjuntatulta Rantakylän alueella 200 metriä koneiden kulkusuunnasta ylös eteen räjähtäneiden kolmen neljän kranaatin verran.  Toista eskaaderia ei tuli-tettu sen enempää ilmasta kuin maastakaan (lento tapahtui kymmenkunta minuuttia ensimmäisen jälkeen).

Lähde:

Vihavainen-Saharov: emt. s. 93.

*

14.10.1939:

Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvosto hyväksyi, Saksan kanssa neuvottelu-jen tuloksesa tehdyn sopimuksen mukaisesti, 14.10.1939 asetuksen nro 1691 - 415, joka velvoitti sisäasiain kansankomissariaatin luovuttamaan samaisen vuoden  loka-mar-raskuussa Saksalle 43.054 puolalaista (rivimiehiä, joiden kotipakka oli nyt Sak-salle kuuluvalla alueella – olivat, ainakin osa heistä, paennut itäisille alueille Saksan invaasion alta, vh).

Saksa puolestaan luovutti Neuvostoliitolle lokakuu 1939 ja kevään 1941 välisenä aikana 13.757 Puolan kansalaista.  …

Venäläinen tutkija N. Lebedeva esittää A. J. Vysinskiin ja sisäasiain kansankomissa- riaatin sekä saattojoukkojen kirjallisiin tiedonantoihin viitaten todisteita siitä, että ”va-pautusretken” tuloksena entisiltä Puolan alueilta karkotettiin 388.000 henkeä.  (vanki-loiden tyhjennyksen yhteydessä (Berijan käsky 22.3.1940) annettiin määräys siirtää entisten Puolan armeijan upseerien perheet Kazakstaniin.)

Lähde:

Frolov: emt. s. 76.

*

29.10.1939:

Leningradin sotilaspiirin sotilasneuvosto laati ”Suomen vastaisen operaatiosuunni-telman” lopullisen muodon, vielä ennen rauhanneuvottelujen loppumista Moskovas-sa. Operaatio oli tarkoitus saattaa pääpiirteissään loppuun kuukauden kuluessa J. V. Stalinin 60-vuotissyntymäpäivään (21. joulukuuta 1939) mennessä ja sen ydin oli yhtäaikaisessa hyökkäämisessä Suomen alueelle kaikilta suunnilta ”vihollisen ryh-mityksen hajottamiseksi ja Suomen armeijan lopulliseksi lyömiseksi ilmavoimien kanssa”.

Lähde:

Juri Kilin: Suurvallan rajamaa: Neuvosto-Karjala Neuvostoliiton politiikassa 1920 - 1941. (2001). s. 153.

*

3.11.1939:

Neuvostoliiton Merivoimien kansankomissaari lähetti 3.11.1939 Itämeren laivaston sotaneuvostolle yleisohjeen No. 10254 koskien Punalippuisen Itämeren laivaston tehtävistä:

1.) Punalippuisen Itämeren laivaston kaikkien voimien on oltava täydessä taisteluval-miudessa seuraavien tehtävien suorittamiseen. (seuraa tehtäväluettelo 5-kohtainen tehtäväluettelo a-e. Sekä Ruotsin sotaanliittymisen tai Suomelle annetun sotilasavun varalta määrätyt tehtävät.  Siirtymisestä sotatoimiin annetaan erityinen käsky, jonka saamiseen mennessä sotatoimiin tarvittavat määräykset on jaettava joukoille erityisissä paketeissa, jotka avataan merkistä…”

Lähde:

Vihavainen-Saharov: emt. s. 103-104.

*

7.11.1939:

Leningradin sotilaspiirin esikuntapäällikkö divisioonankomentaja Nikandr Tsibisov ja piirin esikunnan komissaari eversti Vinogradov määräsivät 7.,8.,9. ja 14. armeijoiden komentajia: ”Piirin komentaja käskee:mikäli suomalaiset tekevät uusia provokaatioita ampumalla joukkojamme,joukkojemme on vastattava tuleen välittömästi ja tuhottava ampujat”

Lähde:

Vihavainen-Saharov: emt. s. 93.

*

11.11.1939:

Leningradin sotilaspiirin esikunta ryhtyi Moskovan käskystä muodostamaan Suomen kasanarmeijan ensimmäistä armeijakuntaa (1.AK/SKA),joka koottiin Leningradin so- tilaspiirinjoukoissa palvelevista suomalaisista ja karjalaisista. Armeijakuntaan koot-tiin kaikki Leningradin sotilaspiirin alle 40-vuotiaat suomalaiset ja karjalaiset miehistön ja päällystön jäsenet.  …

Joukkojen muodostaminen tapahtui Andrei Zdanovin, Otto Kuusisen, armeijakomen-taja Kirill Meretskovin ja Grigori Sternin myötävaikutuksella.  …

Tätä tarkoitusta varten Petroskoihin lähetettiin seuraavat henkilöt:

1. Prikaantinkomentaja Anttila Aksel (Moisejevits), Harkovan sotilaspiirin 147. divisioonan komentaja, suomalainen;

2. prikaatinkomentaja Jegorov, Sähköteknillisen akatemian etäisopetustiedekunnan johtaja, karjalainen, osaa suomea;

3.prikaatinkomentaja Romanov,LXI armeijakunnan esikuntapäällikkö,tuntee Karjalan olosuhteet, osallistunut taisteluihin valkoisuomalaisia vastaan (heimosodissa, vh);

4. prikaatikomentaja Sokolov, Frunze-akatemian opettaja, osallistunut taisteluihin valkosuomalaisia vastaan;

5.eversti Jermolajev, Harkovan sotilaspiirin esikunnan 1.osaston päällikkö merkittävä esikuntatyöläinen, tuntee hyvin Karjalan olosuhta, ei osaa kieltä;

6. pataljoonankomissaari Terjoskin V.P. (huom.: Tereshkin, Tervonen, NKVD-läinen Suomi-spesialisti,valvontakomission emissaari;lue lisää Huuskan Tereshkin-blogista googlaamalla, vh);

7.Lehen Ture Ivanovits,entinen patterinkomentaja,nykyään töissä ulkomaisen kirjalli- suuden kustantamossa, valmistunut Frunze-sota-akatemiasta. Vaimonsa on Kuusien tytär (Hertta, vh);

8. Hiiri Paul (Äikiä (Armas]) – Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen;

9. Maija Stram (Lehtinen,(Inkeri]), Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen.

Lähde:

Timo Vihavainen – Andrei Saharov (toim.): Tuntematon talvisota – Neuvostoliiton salaisen poliisin kansiot. (2009), s. 67.

*

11.11.1939:

Neuvostoliiton puolustusasiain kansankomissaari Kliment Voroshilov määräsi Lenin-gradin sotilaspiiriä valmistamaan joukkonsa sotaa varten 11.-15.11.1939.  Päätös aloittaa sotatoimet 30. marraskuuta oli tähän mennessä jo tehty.  Yhtä aikaa viiteen operaatiosuuntaan hyökkäävien Neuvostoliiton joukkojen tuli ajaa vastustajat Lenin-gradin läheisyydestä sekä turvata Karjalan ja Murmanskin oblastin rajat.  Päätehtävä oli Karjalan kannaksen suomalaisjoukkojen tuhoaminen.

Lähde:

Vihavainen-Saharov: emt. s. 103.

*

19.11.1939:  (ks. myös edellä olevat sotavankeja koskevat päätökset ja toimet 19.9. – 8.10.1939)

Neuvostoliiton sisäministeriö julkaisi Tilapäisen ohjesäännön leirien (vastaanotto-paikkojen) sotilaallisesta vartioinnista sisäasiain kansankomissariaatin saattovartiojoukoin.

Kaikki tämä kertoo siitä, että Neuvostoliitto valmistautui sotaan Suomea vastaan ja suomalaisten sotavankien vastaanottamiseen.

Neuvostoliitossa tuohon aikaan toimivat leirit olivat täynnä eivätkä ne voineet ottaa vastaan uusia sotavankeja. Talvisodan alkaessa, 30. marraskuuta leireillä oli pelkästään puolalaisia yli 200.000 henkeä. 

Tämän vuoksi sisäasiain kansankomissariaatin alaisuuteen perustettiin uusia leirejä, jotka oli suunniteltu 46.000 – 46.900 sotavangin vastaanottamiseen.

Lähde:

Frolov: emt. s. 68.

…Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatti sai Berijalta käskyn ja alkoi kovas-sa kiireessä perustaa uusia leirejä ja vastaanottopaikkoja nimenomaan Suomen ar-meijan tulevia sotavankeja varten.  Järjestelmä, jonka mukaan sotavangit tuli siirtää … puna-armeijan etulinjassa olevilta yksiköiltä pysyviin selustassa oleviin leireihin, syntyi ja viimeisteltiin nimenomaan talvisodan aikana.

Tässä vaiheessa Neuvostoliitossa toimi 8 SUOMALAISTEN sotavankien vastaanot-topaikkaa ja 6 sotavankileiriä.  Suuren isänmaallisen sodan aikana tämä kaavio muuttui hieman, kun siihen lisättiin sotavankien keräilykeskukset ja rintamavastaanotto- ja siirtoleirit (jakeluleirit). 

Talvisota ei vaikuttanut käytännöllisesti katsoen lainkaan leireillä olevien sotavan-kien määrään, koska suomalaisia sotavankeja oli niin vähän. – Frolov: emt. 82 - 83.

*

19.11.1939:

Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatin sotavankiasiain hallinnon UPV:n asiakirjan mukaan Länsi-Venäjälle saapuneista sotavangeista yhteensä 125.000 on uudelleensijoitettu.

Näistä on lähetetty:

Läntiselle Valko-Venäjälle ja Länsi-Ukrainaan 42.400 henkeä;

Luovutettu 14.10.1939 määräyksen mukaisesti Saksan viranomaisille 43.000 puolalaista;

Sijoitettu NKVD:n sotavankileireille yhteensä 39.600 henkilöä:

Viimemainittu summa koostuu:

Puolalaisia upseereita 8.500;

Puolalaisia poliiseja ja santarmeja 6.500;

yhteensä 15.000, jotka sijoitettiin Starobelskin, Kozelsinon ja Ostaskovin sotavankileireille (Katynin tulevat uhrit vh).

Samoin 10.400 ja 24.600 vangin erät sotavankihallinnon leireille.

Ylempien elinten määräysten mukaisesti  sotavankiasiain hallinnon UPV:n päällikkö P Soprunenko.

Lähde: Frolov: etm. yhd.

*

21.11.1939:

Leningradin sotilaspiirin sotaneuvosto antoi Punalippuisen Itämeren laivaston sota-neuvostolle yleisohjeen.  Sen olivat allekirjoittaneet sotilaspiirin komentaja, 2. luokan armeijakomentaja Kirill Meretskov, sotaneuvoston jäsenet Andrei Zhdanov ja N.N. Vasugin sekä esikuntapäällikkö Nikander Tsibisov.Leningradin sotilaspiirin sotaneu-voston yleisohje antoi punalippusen Itämeren laivaton tehtäväksi tuhota Suomen laivasto, estää sen pako puolueettomille merialueille ja tuhota ilmavoimien tuella rannikkopanssarilaivat sekä satamissa ja tukikohdissa tavatut sota-alukset. …

Lähde:

Vihavainen-Saharov: emt. s. 106.

*

26.11.1939:

Suomen kansanarmeija (”Kuusisen armeija);

Petroskoihin oli 26.11.1939 mennessä koottu 13.405 henkeä, joista 12.087 miehis-töä, 767alipäällystöä, 551 päällystöä a heistä 202 esiupseereita.  Kansallisuudeltaan suomalaisia oli 8.367.  Asevelvollisuuden suorittaneita oli 8.324 ja suorittamattomia 5.081.Armeijakunnan kahden divisioonan esikuntia ei oltu muodostettu, koska tarvit- tavaa henkilöstöä ei ollut. Armeijakunnan poliittinen hallinto puolestaan oli jo koottu.

Lähde:

Vihavainen-Saharov: Emt. s. 67.

*

26.11.1939:

Mainilan laukaukset.

*

28.11.1939:

Neuvostoliitto mitätöi Suomen ja Venäjän hyökkäämättömyyssopimuksen.

*

29.11.1939 mennessä:

Vuoden 1939 syyskuussa käynnistyneen neuvostoliittolais-puolalaisen sodan aika-na sotavankiasiainhallinto UPV ei selviytynyt kunnolla sille annetuista tehtävistä eikä pystynyt tilanpuutteen vuoksi majoittamaan kaikkia Puolan armeijan sotilaita sota-vankileireille.  Koska tilanteen pelättiin toistuvan talvisodankin aikana, sekä leirien majoituskapasiteettia että niiden lukumäärää päätettiin lisätä olennaisesti.¨

Pysyvien leirien ohella 30:teen päivään marraskuuta 1939 mennessä oli perustettu myös väliaikaisia leirejä ja vastaanottopaikkoja Suomen armeijan sotilaille.

Vastaanottopaikat (8 kpl) toimivat seuraavissa Neuvostoliiton pohjoisissa kaupungeissa, jotka sijaitsivat lähellä Neuvostoliiton ja Suomen rajaa:

Murmansk – 500 paikkaa;

Kantalahti – 500 paikkaa;

Vienan Kemi – 500 paikkaa;

Segeza – 500 paikkaa;

Karhumäki – 800 paikkaa;

Petroskoi – 1.000 paikkaa;

Lotinanpelto – 500 paikkaa ja

Siestarjoki – 600 paikkaa.

Niiden yhteinen kapasiteetti oli 4.900 paikkaa.

Tämä ilmenee hallinnon päällikön P.K. Soprunenkon tiedonannosta sisäasiain apulaiskansankomissaarille. 

Lisäksi Suomen armeijasta saatavien sotavankien vastaanottamiseksi oli järjestetty kuusi selustassa olevaa leiriä:

Juzan – 6.000 paikkaa;

Juhnovin – 4.500;

Putivlin – 4.000;

Grjazovetsin – 2.500;

Orangin – 4.000 ja

Temnikovin – 6.000 paikkaa.

Niiden yhteinen kapasiteetti oli 27.000 paikkaa.

Neuvostoliiton sotastrategit ennustivat puna-armeijan nujertavan nopeasti ja täydel-lisesti Suomen armeijan ja ottavan samalla suuren määrän suomalaisia sotilaita vangiksi.

Tämän ennusteen perusteella päätettiin perustaa myös varaleirejä:

Taisetin kaupunkiin – 8.000 paikkaa;

Karagandan kaupunkiin – 5.000 ja

Veliki Usjugin kaupunkiin – 2.000 paikkaa.

Näin suomalaisia sotavankeja varten perustettujen leirien kapasiteetti oli yhteensä 46.900 paikkaa.

Lähde:

Frolov: emt. s. 97-98.

*

30.11.1939:

Puna-armeija hyökkää Suomeen maalla, merellä ja ilmassa.

*

1.12.1939:

Suomen Kommunistisen puolueen keskuskomitea antoi Moskovassa julistuksen, jonka Pravda samana päivänä julkaisi.  Julistuksessa korostettiin: ”Laajan työtäte-kevien kansanrintaman muodostaminen on välttämätöntä.  Koko työväenluokan, talonpoikaiston, käsityöläisten, pienyrittäjien ja työläisälymystön eli kansamme suu-ren enemmistön on yhdistyttävä tiiviiksi kansanrintamaksi puolustamaan etujaan, ja valtaan on nostettava tämän rintaman tukea nauttiva työtätekevän kansan hallitus, Kansanhallitus.”

Julistuksessaan Kuusisen hallitus julisti itsensä ”Suomen demokraattisen tasavallan kansanhallitukseksi” ja lupasi ”toimia laajan työtätekevän kansanrintaman kärjessä.”

*

2.12.1939:

Terijoen hallituksen puheenjohtaja Otto Ville Kuusinen allekirjoitti Suomen Demo-kraattisen tasavallan ja Neuvostoliiton kesken solmitun sopimuksen molemminpuo-lisesta avusta ja ystävyydestä.  Neuvostoliiton puolesta asiakirjan allekirjoitti ulkoministeri Molotov.

*

31.12.1939:

Suomen armeijan sinnikäs vastarinta ja vankien vähäinen määrä oli yllätys puna-armeijalle. Sotavankien puuttumisesta hämmennykseen joutuneen sotavankiasiain hallinnon päällikkö, valtion turvallisuuden majuri P.K.Soprunenko ja hallinnon komis- saari, rykmentinkomissaari S.V.Nehorosev lähettivät sisäasiain varakomissaarille, divisioonankomentaja Tsernyseville seuraavan pyynnön:

”…vastaanottopaikoilla ja Grjazovetsn leirillä on 28. joulukuuta 1939 yhteensä 150 (suomalaista] sotavankia.  Sotavankien vähäisen määrän johdosta pyydän Teidän lupaanne:

1.) jättää Grjazovetsin ja Juhnovin leireile täysimääräinen henkilökunta.

2.) jättää muille leireille henkilökuntaa korkeinaan 15-20 % koko määrästä.”

Sisäasiain kansankomissariaatin johtohenkilöt eivät kuitenkaan menettänet uskoaan siihen, että tilanne muuttuu puna-armeijan eduksi.

Siksi alueellisen sotakomissariaattien kanssa sovittiin, että tarvittaessa sisäasiain kansankomissariaatin sotavankiasiain hallinnon ensimmäisestä pyynnöstä kaikki palveluksessa olevat eli suomalaisten sotavankien sijoituspaikoilla vartioinnista huolehtivat neuvosotilaat ja huoltohenkilökunta ilmaantuisivat leireille heti.

Kuljetuskalusto päätettiin jättää entiselle paikalleen.

Lähde:

Dmitri Frolov: Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa.  Suomalaiset NKVD:n leireissä talvi- ja jatkosodan aikana. (2004). s. 97-98.


***

http://www.templerodefshalom.org/wp-content/uploads/2015/06/Rudling-PA.-The-Khatyn-Massacre.pdf?fbclid=IwAR1mSRVFJeuDQWsxqoe_Qvy6erDk86VYTcQWZO-Woo6qcnzl1D4qeEic-ps

The Khatyn Massacre in Belorussia: A Historical Controversy Revisited

Per Anders Rudling, Lund University

The brutal March 1943 massacre in the Belorussian village of Khatyn, comme-morated in a 1969 memorial, has come to symbolize the horrors of the Ger-man occupation. Given the continuing centrality of the massacre to Belarusian memory politics,the details of the event remain understudied. For political rea- sons, Soviet authorities and Ukrainian diasporanationalists alike had an inte-rest in de-emphasizing the central role ofcollaborators in carrying out the mas-sacre. Using German military records, Soviet partisan diaries, and materials from Belorussian and Canadianlegal cases,the author of this article revisits one of the most infamous, yet least understood war crimes committed on Soviet territory. On March 22, 1943, the village of Khatyn in Belorussia was annihilated. Its resi-dents were herded into a barn and burned alive.

Between 1941 and 1944, the German invaders carried out 140 major “punitive” operations similar to the one that resulted in the destruc-tion of Khatyn. 1 In the spring of 1943 alone, 12000 partisans and civi- lians were killed in similar Aktionen.2 Khatyn’s 149 murdered resi-dents thus constituted only a tiny fraction of the 2,230,000 residents of Belorussiawho perished during the war. The details of the massacre were documented in1944 by the Soviet government’s Extraordinary State Commission for Ascertainingand Investigating Nazi Crimes, much like those of any other war crime committedin Belorussia. 3 For more than two decades, however, Khatyn remained a largelyforgotten detail of a horrendous war.

...