lauantai, 1. lokakuu 2022

Lauri Nummenmaan pahuus, "rotumurhapierupeilineurooni" - ei selitä sotia - eikä siviiliä

Se asuu meissä kaikissa

Tohtori Lauri Nummenmaa on perehtynyt urallaan pahuuteen ja havainnut, ettei se ole suinkaan niin marginaalinen ilmiö kuin me haluaisimme ajatella.

Screenshot%202022-10-01%20at%2003-47-12%

Ilta-Sanomat vieraili aiemmin tänä vuonna Turun PET-keskuksen Human Emotion Systems Laboratoryssa, joka on Lauri Nummenmaan työpaikka.

 
27.9. 0:01
 

Lähes 80 prosenttia miehistä ja 60 prosenttia naisista on joskus haaveillut surmaavansa toisen ihmisen. Usein nämä fantasiat ovat hyvin yksityiskohtaisia.

Kylmääkö tämä tutkimustieto? Se on vain yksi monista, joita suomalainen aivotutkija, psykologi ja filosofian tohtori Lauri Nummenmaa nostaa esiin tiistaina ilmestyvässä kirjassaan Pahuus – Ihmisluonnon pimeä puoli (Tammi).

 

Hän käsittelee kirjassa pahuuden ilmentymistä ja ennen kaikkea sitä, miksi ihmiset – ja eläimet – ovat pystyviä, jopa taipuvaisia pahoihin tekoihin. Valtaosa ihmisistä kykenee pahoihin tekoihin kuten raiskauksiin, perheväkivaltaan, koulukiusaamiseen, petoksiin, mustasukkaisuuteen, valehteluun tai riitelyyn, mutta silti ihmismieli kieltäytyy ymmärtämään pahuuden luonnetta, mikä tekee aiheesta ristiriitaisen.

 

Nummenmaa nostaa esiin Koskelan teinisurman, jossa kaverit pahoinpitelivät hengiltä 16-vuotiaan nuorukaisen ja jättivät ruumiin ulos virumaan.

 

– Kun kuulemme, että viatonta ihmistä on satutettu, ensimmäinen reaktiomme on suuri ihmetys: kuinka tällainen on mahdollista? Nummenmaa toteaa kirjassa.

 

Screenshot%202022-10-01%20at%2003-47-41%

Lauri Nummenmaa on Suomen johtavia aivotutkijoita. Hän työskentelee Turun PET-keskuksessa.

Nummenmaa käsittelee kirjassaan niin tappamista, raiskaamista, kostoa kuin sadismiakin, ja siksi valehtelu tuntuu miedolta aiheelta sysimustien tekojen kirjoon verrattuna. Tutkija itse pitää valehtelua kuitenkin keskeisenä ilmiönä pahuudesta puhuttaessa.

Valehtelu on taustalla näissä kaikissa pahoissa teoissa. Jotta pystytään murhaamaan tai raiskaamaan muita ihmisiä, heitä täytyy yleensä jotenkin voida huijata. Täytyy luikerrella toisen ihmisen puolustuksen läpi, ja valehtelu on siinä keskeisessä osassa: valehtelu on rikollisuuden perusta, Nummenmaa sanoo. "

 

RJK: Tässä Nummenmaa on periaatteessa oikeassa: valehtelu, väärät teoriat ja oikeiden jyrääminen hallinnollisesti tilapäisesti "syrjään", on myös rotumurhapierupaukkupeilineurooni-huijaririkollisuuden perusta ja olemus!

 

A.-M.N.: " Nummenmaa kuvailee valehtelua ihmisten erityistaidoksi. "

RLK: Nummenmaa on tässäkin aivan oikeassa: Ihminen on ainoa biologinen laji, joka periaatteessakaan saattaa valehdella, eli TUOTTAA TIETOISESTI TOISILLE VÄÄRÄ USKOMUS jostakin asiasta. Entinen "pelisolu"mies Michael Tomasello Saksan Max Planck Instituutista on osoittanut jo vuonna 2008, että simpanssilla ei ole minkäänlaista haisua "väärästä tiedosta" (ja sellaisen "hautomisesta päässään" sellaisen "tiedon" rinnalla, jonka mukaan elukka todella kulloinkin on toimimassa. Simpannilla ei toisin sanoen ole jaettua intentiota, eikä sillä noi ollen voi olla myös ihmiskielen olennaista rakennetta MUODOLLISTA LOGIIKKAA, jolla päätellään kielellisesti ja tahdonalaisesti, sillä muodollinen logiikka perustuu TODEN ja EPÄTODEN EROTTELULLE: sillä johdetaan tunnetuista TOSISTA lauseista uusia (imeisen) tosia lauseita.

Jaettu intentio erottaa ihmisen eläimestä sosiallisella tasolla. Biologisella tasolla eron tekee eräs SIALIINIMUTAATIO.
 

https://www.eva.mpg.de/documents/Elsevier/Call_Does_TrendsCogSci_2008_1554401.pdf


" Does the chimpanzee have a theory of mind? 30 years later
 

Josep Call and Michael Tomasello

Max Planck Institute for Evolutionary Anthropology, Deutscher Platz 6, D-04103 Leipzig, Germany

On the 30th anniversary of Premack and Woodruff’s seminal paper asking whether chimpanzees have a theory of mind, we review recent evidence that suggests in many respects they do, whereas in other respects they might not. Specifically, there is solid evidence from several different experimental paradigms that chimpanzees understand the goals and intentions of others, as well as the perception and know-ledge of others. Nevertheless, despite several seemingly valid attempts, there is currently no evidence that chimpanzees understand false beliefs. Our conclusion for the moment is, thus, that chimpanzees understand others in terms of a perception - goal psychology, as opposed to a full-fledged, human-like belief–desire psychology.


 Introduction


In 1978 Premack and Woodruff asked, ‘Does the chimpanzee have a theory of mind?’ In this brief review we attempt to answer this question based on much research that has been con-ducted in the 30 years since that time, particularly in the last decade or so (see Tomasello and Call [1] for the state of the art as of the mid-1990s). The answer will not be a simple yes or no, however, because part of the progress that has been made in recent years is a recognition that there are many different ways in which organisms might understand the psychological functioning of others.

... In a broad construal of the phrase ‘theory of mind’,then, the answer to Premack and Wood-ruff’s pregnant question of 30 years ago is a definite yes, chimpanzees do have a theory of mind. But chimpanzees probably do not understand others in terms of a fully human-like belief – desire psychology in which they appreciate that others have mental repre-sentations of the world that drive their actions even when those do not correspond to reality.

And so in a more narrow definition of theory of mind as an understanding of false beliefs,

the answer to Premack and Woodruff’s question might be no, they do not.

Why chimpanzees do not seem to understand false beliefs in particular – or if there might be some situations in which they do understand false beliefs – are topics of ongoing research. 

... "

A.-M.N.: " Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia ihmisistä valehtelee toistuvasti – joskaan kaikki valheet eivät ole isoja.

Mutta vaikka ihmiset valehtelevat itse jatkuvasti, he eivät ole kovin taitavia huomaa-maan muiden valheita. Olemme siis lähtökohtaisesti valmiita pitämään toisia ihmisiä rehellisinä.
– Voin kliinisenä psykologina todeta, että ihminen on ristiriitainen olento monessa suhteessa. Olisi myös hirvittävän kuormittavaa koko ajan miettiä, onko toinen ihminen rehellinen. On paljon helpompaa luottaa siihen, että toinen puhuu totta.
 

Tutkimusten mukaan tilaisuus tekee varkaan ja valehtelu on todennäköisempää, kun houkutus on riittävän suuri ja riski jäädä kiinni riittävän pieni.

 

Pystyykö pahuutta torjumaan, eli tässä tapauksessa oppimaan tunnistamaan valehtelijat?

Valitettavasti se on erittäin vaikeaa. Tutkimusten mukaan ihmiset tunnistavat valeh-telun noin 54 prosentin todennäköisyydellä, mikä on vain neljä prosenttiyksikköä paremmin kuin kolikkoa heittämällä.

 

Moni kuvittelee, että valehtelevan ihmisen tunnistaa esimerkiksi katseen suunnasta tai hermostuneisuudesta. Näin ei kuitenkaan ole. Muutaman vuoden ikäinen lapsi osaa Nummenmaan mukaan jo valehdella, ja myös lasten valehtelua on vaikea tunnistaa.

 

Nummenmaa kertoo tutkimuksesta, jossa lapsi jätettiin huoneeseen ja häntä kiellet-tiin etsimästä piilotettua lelua. Lasta kuvattiin tämän tietämättä,ja sen jälkeen lapsilta kysyttiin, olivatko he etsineet lelua. Sitten haastattelut näytettiin osallistujille. Juuri kukaan ei tunnistanut lasten valehtelua totuuden puhumisesta.

”Juuri kukaan ei tunnistanut lasten valehtelua totuuden puhumisesta.

Lapset saattavat toki puhua myös niin sanotusti puutaheinää, mitä ei voi laskea valehteluksi.

 

– Pienet lapset saattavat ihan oikeasti kuvitella, että heidän pehmolelunsa elävät tai sängyn alla on hirviö. Silloin pieni lapsi ei valehtele. Vasta silloin, kun tietää, mikä asia on totta, siitä pystyy valehtelemaan, Nummenmaa huomauttaa.

 

Lisäksi ihmiset ovat erinomaisia valehtelemaan itselleen. Kun tiettyä asiaa toistaa itselleen tarpeeksi usein,siihen alkaa uskoa. Se on terveen mielen suojautumiskeino.

 

NIIN SANOTTUJEN mikroilmeiden asiantuntijat pystyvät väitetysti tunnistamaan va-lehtelun paremmin kuin muut ihmiset.Tutkimustietoa asiasta ei ole,ja todennäköisesti se ei pidä paikkaansa.

Mikroilmeitä esiintyy vain noin 20 prosentilla ihmisistä,ja heilläkin vain noin kahdessa prosentissa kasvonilmeistä.

 

Elokuvista tuttu silmien välähdys konnan jäädessä kiinni rikoksesta ei siis päde tosielämässä.

 
Screenshot%202022-10-01%20at%2003-48-05%

 

Polygrafi ei ole luotettava menetelmä tunnistamaan valehtelua, vaikka sellaisen kuvan voi saada sarjoista ja elokuvista.

Apua ei ole myöskään elokuvien ja poliisisarjojen tutuksi tekemästä autonomisen hermoston toimintaa mittaavasta valheenpaljastuslaitteistosta eli polygrafista. Sen suurin ongelma on se, että autonomisen hermoston toiminnan mittarit reagoivat mo-niin asioihin, esimerkiksi siihen, jos tutkittava liikuttaa kehoaan. Se ei siis ole tarkka.

 

– Tieteessä puhutaan usein katu-uskottavuudesta, eli että jokin näyttää maallikon silmään siltä, että se toimii. Kukkasin koristeltu persoonallisuustesti ei näytä kovin uskottavalta, mutta hienolle logolliselle paperille laadittu näyttää. Sama pätee tähän: polygrafi näyttää tieteelliseltä tutkimuslaitteelta,ja monet uskovat vakaasti,että valeh- telu näkyy elimistön toiminnan muutoksena. Ja kyllä ne vähän toimivat,mutta niitä on helppo huijata esimerkiksi käyttämällä rauhoittavia lääkkeitä, Nummenmaa toteaa.

 

Huijaamista on tutkittu myös aivokuvantamisen avulla. Tutkimuksessa on havaittiin, että valehteleminen vilkastutti etuotsalohkon ja päälaenlohkon tarkkaavaisuusaluei-den toimintaa. Vielä ei kuitenkaan voi sanoa, pystyykö aivokuvauksen avulla erottelemaan valheen totuudesta.

 

– Tiedetään,millaisia verkostoja toimii aivoissa valehtelun aikana, mutta yksittäisestä ihmisestä ei pysty luotettavasti sanomaan, valehteleeko hän vai puhuuko totta. Aivoissa ei ole yksittäistä biomarkkeria, joka liittyisi vain ja ainoastaan valehteluun. Tutkijana tietenkin toivon, että jonain päivänä päästään siihen.

Screenshot%202022-10-01%20at%2003-49-40%

 

Lauri Nummenmaan uutuuskirjassa tehdään syvä sukellus ihmisen pahuuteen.

Suomalaiset ovat yleisesti rehellistä kansaa, mikä todetaan myös Nummenmaan kirjassa.

– Suomessa on perinteisesti ollut korkea luottamus toisiin ihmisiin ja instituutioihin. Kun uskoo muiden olevan rehellisiä, kannattaa itsekin olla rehellinen.

 

Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään,että suurin osa ihmisistä valehtelee ainakin jos-kus. Ja syyllistyy kaikenlaisiin muihin pahoihin tekoihin. Hyvyyteen on vaikea uskoa, kun pahuuden kuvasto Ukrainan sodasta alkaen vyöryy jatkuvasti verkkokalvoille.

 

Uskooko pahuustutkija itse, että hyvä voittaa pahan?

– Kyllä maailma on mennyt viimeisen 100 vuoden aikana kaikilla indikaattoreilla parempaan suuntaan, Nummenmaa summaa.

 

– Tietysti heiluntaa tapahtuu.Mutta kokonaiselämänlaatu on parantunut nimenomaan ihmisten yhteispelillä.On vaikeaa sanoa, onko se pysyvää.Tärkeää on kuitenkin huo- mata, että ihmisillä on väkivallan lisäksi myös kyky toimia yhdessä ja tehdä yhteistä hyvää.

– Ihmisissä on molemmat puolet, ja ihminen pystyy käyttämään niitä tilanteen mukaan. "

Kommentit

Ladataan...