1930-luvun suomalaisilla fasisteilla oli paha ongelma heidän valmistautues-saan tunkemaan mukaan Adolf Hitlerin tulevalle ristiretkelle Neuvostoliittoon: Hitlerin voittaessa elämisen oikeus tiedettiin olevan vain germaaneilla, edes Siperiassa, jonne tuo porukka arveli myös häviön koittaessa joutuvansa.

Ongelmaan oli vain yksi ratkaisu, se sama, jota sittemmin sovellettiin miehtyk-sen aikana Virossa: oli pystyttävä vakuuttamaan saksalaiset "heimoveljet", että suomalaisetkin olisivat mahdollisimman "puhdasrotuisia" kermaaneja (paitsi tietysti ne, joista muutenkin oltiin hankkiutumassa eroon), "jotka oli jossakin historian vaiheessa pakotettu omaksumaan vieras aasialainen kieli".

Tarjolla oli kolme metodia: "rotupiirteet", arkeologia ja kieli. Pan-germanismin ideat jäivät elämään. Kielen osalta ne pani kansiin 1960-luvulla Jorma Koivu-lehto (1934-2014), joka Suomen irrottautuessa Hitlerin sodasta 1944 10-vuotias.

[HM:Tarkennus:Ralf-Pter Ritter väitöskirjan mukaan tämä aloittivat jo 30-luvulla mm. Tor Evert Kastren (1870 - 1942) ja Hans Fromm (1919 - 2008), joiden mukaan myös kantasuomessa olisivat vallinneet kantagermaaniin (enemmän tai vähemmän onnis-tuneesti) rekostruoidut Osthoffin (kreikasta) ja Sieversin lait. Nämä sitten olisivat peräisin muka "väestön ennen puhumasta kantagermaanista". Seuraavat kolme etymologiaehdotusta ovat heidän eivätkä Koivulehdon.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/12/suomalaisten-ja-germaanisten-kielten-varhaisimmista-lainakosketuksista-ajalaskun-alun-aikaan

” Rechnet man nun auch für das Germanische mit der Wirkung des OSTHOFFschen Gesetzes,hätte ein vor der Wirkung des SIEVERSschen Gesetzes gebildeter Stamm *mālja-, da es dann keine Bildungen mit *VRC gegeben haben konnte,als *malja re-alisiert werden müssen. Die belegten Formen mit Länge ließen sich unschwer durch Wiederherstellung nach dem Verb,etwa *mālidō ‘ich maß’, bzw. anderen Bildungen wie an. maaling erklären. Das finnische malja würde mithin die zu erwartende Form reflektieren. Da es sich bei dem in an. mælir vorliegenden i-Umlaut um die letzte Phase mit erhaltenem i handelt, könnte durchaus eine recht späte altnordische Entlehnung vorliegen, was sich im übrigen mit der Verbreitung des Wortes verträgt (fi.‚ karel.‚ olon., lüd. und weps.).

Ritter epäili tätä etymologiaa, sen ”germaanisuutta” kaikinpuolisesti jo vuonna 1977 (Suomen sanojen alkuperä SSA: malja

" malja (Agr;yl.et. juomaterminä: juoda malja) ’juoma-astia; kulho; (murt.) pesuallas, -astia/ Schale, Trinkgefäß; (dial.) Waschbecken, -schüssel’, johd. maljakko, malju (paik. Häme), saunamalju ’matala, pitkulainen huuhtelu-astia’ ~ ink malja ’vati’ | ka malja ’(puinen) malja, kuppi, kulho, vati’, mal-juka ’pieni kuppi, malja; polvilumpio’ | ly mal´l´ušk ’polvilumpio’ | ve mal´ (g. mal´l´an) ’malja, maitovati, puukuppi’, pämal´l´ušk ’päälaki’ nähtävästi < ksk *malia-, vrt.mn m|ælir ’(et.viljan) tilavuusmitta’,nn mæle ’viljamitta,vakka’, ags mele ’neste- mäisen tavaran mitta’,mæle ’juoma-astia,malja’,vrt.goot. mela ’vakka’.Ojansuu 1914 NphM 16 163 (sm ka au ve< germ *malia-),Karsten 1944 FmS 10 311 (ims< ksk *malia-), SKES 1958 330 (+ ly; ims nähtäv. < germ), Koivulehto 1973 NphM 74 593 (ims < ksk), Ritter 1977 Sprache 23 172 (ims sanan kuuluminen germ. sanan yhteyteen semantt. syistä epäiltävää).). "

Es gibt mithin kein verläßliches Beispiel, das die FROMMsche Behauptung stützen würde, da auch paljas und kalja entfallen (s. oben). Ein ”älteres osfr. mālja”, aus dem fi. malja ”mit einer  Kürzung des Langvokals vor einer Konsonantenverbindung erklärt werden könnte” (so HOFSTRA 1985, 145, nach T. ITKONEN 1982, 133), hat es den ostseefinnischen phonotaktischen Regeln zufolge schwerlich gegeben; auch das Urostsee-finnische hatte wie das Finnische einen ”Sievers”.

Myöhemmin juuri Koivulehto tarjosi lisäksi kantagermaaniin mm. vokaalisointua ja aspekteja (joita kumpiakaan siellä ei ole ollut) tässä samassa tarkoituksessa.

Kielentutkimuksen, arkeologian ja historian "auktoriteetti"...

Jorma Koivulehto

Professorinvirasta Koivulehdon seuraajana tavalliseksi tutkijaksi uudestaan jättäytynyt Janne Saarikivi kirjoittaa muistokirjoituksessa Hesarissa:

"Germaanisen filologian professori emeritus Jorma Koivulehto kuoli 23.elokuuta Helsingissä pitkään sairastettuaan. Hän oli syntynyt Tampereella 12.lokakuuta 1934. Koivulehto oli johtava suomalainen etymologi eli sanojen alkuperän tutkija.

Koivulehdon sukujuuret olivat Satakunnassa, mutta hän sai humanistisen perussivis- tyksen Tampereen klassillisessa lyseossa. Hän oli jo varhain kiinnostunut kielistä ja kirjoittautui Helsingin yliopistoon opiskelemaan saksan kieltä.Tehtyään väitöskirjansa kielimaantieteen alalta 1971 hän alkoi tutkia suomen germaanista lainasanastoa.

Pitkän uransa aikana Koivulehto tutki kaikenikäisiä lainasanoja keskiaikaisista kivikautisiin lainoihin asti. Hän käsitteli tutkimuksissaan satoja suomen sanoja, joista useimpien alkuperän hän todisti uskottavasti, yleensä osoittaen sanan olevan lainaa naapurikielistä. Hän tutki myös saamelaiskielten ja muiden suomalais-ugrilaisten kielten sanastoa. Koivulehdon tutkimustulokset muuttivat käsityksiä suomen kielen historiasta ja kontakteista.

Hän osoitti, että kielellisten esi-isien yhteydet eri indoeurooppalaisia kieliä puhunei- siin väestöihin olivat luultua varhaisempia. Näin Koivulehdosta tuli suomalaisten esihistorian tärkeä tutkija,jota kuuntelivat arkeologit ja geneetikotkin. Hänen tutki-muksillaan oli paljon annettavaa myös muiden kieliryhmien historian tutkimukselle.

Lainasanojen tutkijana Koivulehto oli maailmanluokkaa.Hänen tieteellinen perintönsä elää Suomen rajojen ulkopuolellakin ja sen merkitystä arvioidaan jatkuvasti uusissa tutkimuksissa.

Koivulehto oli Suomalais-Ugrilaisen Seuran kunniajäsen, Suomalaisen Tiedeakate-mian, Göttingenin ja Itävallan akatemioiden jäsen.Hän oli kaikesta inhimillisestä kiinnostunut vanhan ajan sivistysprofessori, joka korkeaan ikään asti keksi jatkuvasti uusia ja luovia etymologisia sananselityksiä.

... Hän oli pikkutarkka ja kriittinen, myös itseään kohtaan,ja suhtautui tieteeseen suurella intohimolla. Koivulehto hallitsi myös näkemystensä popularisoinnin. Hän esitelmöi radiossa sanojen alkuperästä ja osallistui alaansa koskeviin debatteihin oikeana pitämään kantaansa puolustaen.Hän korosti,että humanistisissa tieteissäkin on käytettävä tarkkoja metodeja ja tuotettava objektiivisia tuloksia.Ystäviään kohtaan Jorma Koivulehto oli lojaali ja huolehtivainen. Hänen lähipiirissään kasvoivat monet suomen sanaston alkuperän ja suomalais-ugrilaisten kielten historian nykytutkijoista. Kielten lisäksi Jorman sydäntä lähellä olivat musiikki ja historia. ´

Janne Saarikivi


HM: "Museovirasto tieteellisyyden tappina

Yleisessä keskustelussa "tieteen tappina" on vähän yllättävästi seisonut erityisesti Museovirasto,joka ei (toimenkuvansa mukaisesti) ole hötkyillyt eikä koohottanut pan- germanismin eikä muidenkan muotien perässä,vaan pitäytynyt sellaiseen "vanhaan", joka on havaintojen mukaista ja jota vastaan ei ole kertynyt todellisia todisteta. Hatunnosto. Viraston sivuilta:

Suomen valtion virallinen kanta löytyy täältä Museoviraston sivuilta:

" Väestön kehitys esihistoriallisella ajalla

Suomen asutus on jatkunut keskeytyksettä jääkauden päättymisestä nykyaikaan. Kansallisuuden voi sanoa olevan kielen, biologisen perimän eli geenien sekä kult- tuuriperinteiden summa.Suomalaiset ovat kieleltään suomalais-ugrilaisten läntisintä haaraa, jossa on vahvaa balttilaista ja germaanista vaikutusta.Suomalaisten geneet- tiset juuret ovat pääosin Keski-Euroopasta,mutta mukana on myös itäistä vaikutusta. Kulttuuriltamme olemme länsimaisia.

Lähinnä arkeologisten tutkimustulosten mukaan suomalaisten kehitys näyttää seuraavanlaiselta:

1. Vasarakirveskulttuuri toi Lounais-Suomeen uutta väestöä,joka kieleltään oli ilmeisesti balttilaista. Täällä eri ryhmät sekoittuivat vähitellen toisiinsa. Lapissa jäi eteläinen aines vähäiseksi, mutta sinne tuli väestöä myös Länsi-Euroopasta Norjan rannikkoa pitkin. "

HM: Se oli balttilaista,ja vieläpä selkeäati itäbalttilaista, muistuttaen konsonanteiltaan liettuaa (k-, g- säilyneet, kentumkieli, toisin kuin seeli) ja vokaaleiltaan seeliä: en, em > ai (oi labiaalikonsonantin edellä, joita ovat myös labialisoidut k ja g).

Kantabaltissa ja varsinkaan kantaindoeuroopassa ei ole ilmeisesti diftongeja ai, oi, eu, uo, ou, au. "

"  2. Suomalais-ugrilainen kieli levisi Suomeen Keski-Venäjältä viimeistään tyypillisen kampakeramiikan mukana. "

HM: "Aivan varmasti! Pangermanistit kiistävät kuitenkin ehdottomasti ja vailla mitään perusteita, että kampakeraamikot muka "eivät ole voineet puhua SU-kieliä"!"

" 3. Vasarakirveskulttuuri toi Lounais-Suomeen uutta europidista ainesta, joka kieleltään oli ilmeisesti balttilaista. Väestöjen sekoittuessa suomalais-ugrilainen kieli alkoi muuntua kantasuomeksi. Sisä- ja Pohjois-Suomessa, vasarakirvesalueen ulkopuolella missä balttilaisvaikutus oli vähäistä, kieli kehittyi kantalapiksi. "

HM:Saame on lähes yhtä balttivaikutteista ja pitkiltä ajanjaksoilta kuin suomikin. Siel- tä löytyy kuuri- ja preussilainojakin.Lisäksi balttiperäistä esineistöä kuten meripihkaa on löydetty Rovaniemen korkedelta 5000 vuoden takaiselta ajalta. Lappiin ja suomeen ovat yhteisen(?) vasara-kirvaeskauden jälkeen vaikuttaneet eri balttikielet.

"  4. Pronssikaudella rannikon yhteydet länteen ja skandinaavinen siirtolaisuus lisä-sivät läntistä vaikutusta geeniperimässä ja toivat kieleen germaanisia aineksia.Tämä ei näkynyt sisämaassa eikä pohjoisessa. Silloin suomalaisia ja lappalaisia voidaan pitää eri ryhminä. Näitä lappalaisia ei kuitenkaan voi samaistaa nykysaamelaisiin.

HM: Skandinaavisen siirtolaisuuden ei ole tarvinnut olla pronssikaudella kieleltään germaanista. Vasarakirveskieli levisi lisäksi aivan varmasti myös Ruotsiin ja jätti lainasanoja, joihin kuuluu luultavasti pojke, poika,joka on tarkoittanut SOSIAALISTA poikaa, aivan kirjaimellisesti "juottoa" (venäjän poika on juomigit, kantabaltin verbi *penti, josta tulee myös mm. piimä, vielä kauempaa tulee pentu). Biologinen poika on ollut son (k-IE:n sunus), josta suomeen on tullut lehmä-poika sonni (varmaan ruotsista). Juotettu (teuraaksi) taas on "*paita", jota rasvakerroksen merkityksessä mahalla Koivulehto luulee "germaanilainaksi". Syöttö(henkilö) taas on kuurissa ëidi [äidi], liettuan ėdi, monikossa ėdžios tarkoittaa kehtoa. Biologinen äiti on vielä minun lapsuudessani ollut hämeessä emo (joka on sosiaalisen äidin yläpuolella "etiketillisesti").

" 5.Rautakauden alkupuolella vilkastuneet suhteet Itämeren alueella toivat rannikolle siirtolaisia, jotka näyttävät nopeasti sulautuneen entiseen väestöön. Kalmistoja (hau-tausmaita) on yhä syvemmällä sisämaassa, mikä merkitsee lähinnä maanviljelyksen omaksumista myös Etelä-Suomen lappalaisten parissa, joista ainakin pääosa lienee suomalaistunut. "

HM: Ensimmäiset merkit maanviljelyksestä ovat ajalta 2900 e.a.a. Kauko-Idästä tulleesta tattarinviljelyksestä.

Eli nyt puhutaan ajasta 500 e.a.a. Miksi ja miten lappalaiset olisivat suomalaistuneet, ellei olisi ollut suomalaisia? Suomi ei ole kielenä muodostunut lapista.Tässä on luul-tavasti kysymys laivaliikenteen vilkastumisesta Itämerellä ja sen tukikohdista sisä-maassa (kyseessä EIVÄT ole olleet sisämaassa viikingit, sillä heillä ei ollut asiaa eikä välttämättä haluakaan sisämaahan muualla kuin kotona Ruotsissa ja Norjassa, mitä heidän nimensäkin tarkoittaa). Sen sijaan kyse on ainakin osaltaan varmasti ollut liiviläisistä. Äänisen ja Ilmajärven venäläiset nimetkin ovat liiviä. Ilmajärvi on "ylimenojärvi".

"  6. Ennen rautakauden päättymistä voidaan jo erottaa eri heimoja: (varsinais)suomalaiset, hämäläiset ja karjalaiset sekä saamelaiset.

   7. Ahvenanmaa ruotsalaistui lopullisesti viikinkiajalla. Sen sijaan mantereen ruotsalaisväestö sai alkunsa vasta varhaisella keskiajalla.

Mesoliittinen aika eli vanhempi kivikausi

- Suomusjärven kulttuuri (6500 - 4200 eKr.)

Neoliittinen aika eli nuorempi kivikausi

- Kampakeraaminen kulttuuri (4200 - 2000 eKr.)

- Asbestikeraamiset ryhmät (n. 2800 - 1500 eKr.)

- Nuorakeraaminen kulttuuri (2500 - 2000 eKr.)

- Pyheensillan ryhmä (n. 2200 - 2000 eKr.)

- Kiukaisten kulttuuri (n. 2000 - 1500/1300 eKr.) "

Tieteellinen vallankumous indoeuropeistiikassa

Tiedettä on haitannut, ja toisaalta monenlaiset bluffit mahdollistanut jonkin aikaa, eräs virhe indoeuropeistiikassa:on luultu virheellisesti 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua Eurooppaan rynnänneen ns, sotavaunukansan, joka "yhdisti" suuren osan Eurooppaa (ja osan Aasiaakin) kielellisesti indoeurooppalaiseksi, puhuneen kanta-indo-eurooppaa. Noin ei ole asian laita, vaan heidän puhumansa kieli on ollut lähellä vasarakirveskieltä, jossa oli jo silloin myös suomalais-ugrilaisia vaikutteita. Niitä taas on vaikea löytää vaikkapa kreikasta tai albaanista,mutta kelttiläisten kielten ja sitä kautta englanninkin kanssa sellaisia kyllä saattaa olla. Esimerkiksi jää on jää sekä suomeksi että walesiksi (joskin kirjoitetaan eri tavalla ia),kolmas vähänkään sinne päin oleva on *jegh, joka on kantaslaavia.

Balttikielten tutkimus on aiheuttanut tieteellisen vallankumouksen indoeuropeistiikas- sa. Balttikielten myöhäisinkin yhteinen kantakieli ns. kantabaltti on osoittautunut vasarakierveskieltä selvästi vanhemmaksi, erittäin lähellä kantabaltolaavia ja kanta-indo-eurooppaa ja iranilaisia kieliä olevaksi kielimuodoksi,jota on puhuttu n.3000 e.a. a. Uralin eteläpuolella.Kantaindoeurooppaa on puhuttu tuntemattomassa paikassa n. 4000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Paikoiksi on arvailtu mm. Ukrainaa ja Persiaa. Nyt ns. Jamna-kluttuuri on tässä suhteessa saanut kannatusta.

Muista kieliryhmistä sillä on yhtäläisyyksiä ainakin minun mielestäni seemiläisten ja pohjoiskaukaasialaisten (tsherkessi, abhaasi, kabardi ym.) kielten kanssa. Näitä on erityisesti vokaalirakenteessa:vokaalit ovat "toisarvoisia" ja riippumattomia vokaaleja on vähän.Seemiläisissä kielissä vartalot koostuvat konsonanteista, ja taivutusmuoto-ja muodostetaan vaihtelemalla vokaaleja (+liitteillä).IE-kantakielen perusverbinvarta- lossa vokaali näyttää aina olevan e. Kantabaltissa sitä vaihtelemalla muodostettiin johdannaisia,erityisesti ns.aspekteja,jotka ovat eri verbejä,jotka merkitsevät kuitenkin samaa toimintaa eri kannoilta tarkasteltuna. Myös germaanikielissä muodostetaan taivutusmuotoja vokaaleja vaihtelemalla vahvojen verbien taivutuksessa.

Wikipedian sivu, joka on esitellyt "indoeurooppalaisen kantakielen sanajuuria" erään vähän kannatetun teorian mukaan, on kumottu, ja esittetty uusi ilmeisen asianmukai-nen sivu vastaavasta aiheesta,jossa on esitetty tietynlainen systemaattinen rakenne varsinkin kantaindoeuroopan verbeille, jollainen on osin yhä nähtävissä eräissä balt-tikielissä kuten liettuassa ja rekonstruoidussa kuurissa, ja pidemmälle muuntuneena muissakin.

SU- ja balttilaisten kielten kehitysyhteyksistä balttilaisen lähteen mukaan

Kieli,jota on luultu kantaindoeuroopaksi,on ollut ilmeisesti lähinnä vasarakirveskieltä, joka on ollut jo selvästi balttilainen, ja vieläpä nimenomaan itäbalttilainen kieli, johon SU-kielet ovat vaikuttaneet jo ennen kuin se ilmaantui Suomeen, ja täällä luultavasti lisää. Jos kantaindoeurooppa pystytään jollakin tarkkuudella rekonstruoimaan, pystytään myös vasarakirvaeskieli rekonstruoimaan vähintään samalla tarkkuudella.

Indoeurooppalainen kantakieli ajoittuu noin vuoden 4000 e.a.a.paikkeille, eli tuhat vuotta ennen vasarakirveskansan levittätymistä Volgan alueelta (Fatjanovon kulttuu-ri) Pohjois-Eurooppaan ja 2000 vuotta ennen indoeurooppalaisen sotavaunukansan suurta invaasiota Eurooppaan ja Afrikkaan ja Aasiaan. Jotkut ovat käsittäneet, että sen porukan kieli olisi ollut indoeurooppalainen kantakieli, ja vasta tuolloin jakaantunut nykyisiin ryhmiin.

Tuolloin kuitenkin Euroopassa oli jo oletettavasti kolme indoeurooppalaista kulttuu-ria: Balkanilla ja Tonavalla vanhin,Etelä-Saksan alueella väistyneen kellomalja / me- galiittikultturin (trattbägarkultur) entisille paikoille ilmaantunut amforakulttuuri,ja vasa- rakirves(/venekirves)kulttuuri. Amforakulttuuri voi olla germaanisten kielten edeltäjiä. Balttilaiset, slaavilaiset, kelttiläiset ja romaaniset kielet ovat läheisempää sukua toisilleen varsinkin tuon uuden rekonstruktion valossa kuin germaaniset, joiden läheisimpiä sukulaisia ovat tokaarit ja heettiläiset.

Täältä löytyy esitys,jossa on lyhyesti Koivulehdon perusvirhe. Juttu koskee nyt karja-lan kieltä, jossa uudet ruotsalaiset ja saksalaiset lainat eivät ole juurikaan sekoitta-massa, korkeintaan goottilaiset ehkä jonkin verran, sikäli kuin he ovat olleet germaaneja:

KARJALAISET JA KARJALAN KIELI

Miikul Pahomov: " Yleistietoja karjalan kielestä. Lainakerrostumat

Karjalan kieltä on perinteisesti puhuttu Aunuksessa, Vienassa, Raja-Karjalassa sekä suunnilleen 1600-luvulta asti Tverin Karjalassa, Novgorodin ja Tihvinän alueella. Vii-me vuosikymmenien aikana karjalaisten määrä oli rajussa laskussa. Viimeisen väes-tönlaskennan mukaan Venäjällä 2002 on asunut 93 000 karjalaista, mikä on 26% vä-hemmän kuin 1989, jollon edellisen väestölaskennan tietojen mukaan Venäjällä on ollut 125000 karjalaista. Kaikkien karjalaisten määrästä karjalan kieltä puhuvat noin puolet. Suomessa karjalan kieltä osaa noin 5 000 ihmistä.

Karjalan kieli kuuluu itämerensuomalasiin kieliin,joita sanotaan suomen lähisukukie- liksi.Karjalan ja suomen lisäksi tässä ryhmässä ovat vepsä,inkeroismurteet,vatja,viro ja liivi.Nämä kielet ovat kehittyneet samasta kantakielestä myöhäiskantasuomesta, jonka kausi on päättynyt 1. jKr vuosituhannen alettua.

Miikul Pahomov puhumassa VII Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressissa

Niinpä karjalassa samoin kuin sen lähisukukielissä tavataan muinaisia lainasanoja, jotka kertovat kantasuomalaisten eriaikaisista kosketuksista balttien, germaanien ja slaavien kanssa:

1. balttilaiset lainat (2000–1500 eKr.), esim. herneh, lohi, paimen, regi, tütär, vaha, taivas, heinä, kauha, kagla; "

HM: Koivulehdon koulukunnan yleislinjaa seuraava Pahomov myöntää balttilainat, jotka ovat tulleet tuolta ajanjaksolta ja edustavat lähinnä muinaisliettuaa (paikanni- miä Häme, Keitele, Vantaa, Simpele), josta noista lainoista ovatkin muut paitsi pai-men ja taivas, jotka ovat vasarakirveskieltä (paikannimiä Saimaa, saame, Koitere, joka on sama sana kuin Keitele, mitä ne sitten merkitsevätkin, myös Imatra voi olla sitä,mutta myös muinaisliettuaa tai kuuria, samoin Kainuu).

Hän ei myönnä tuota aikaa edeltäneitä (eikä samanaikaisia) vasarakirvessanoja, ja hänen mukaansa balttilainat ovat "loppuneet" 1500 e.a.a., eli samaan aikaan kun "arkkimuinaiset kermaanilainat" muka olisivat alkaneet.

MP: " 2. germaaniset lainat (1500–500 eKr.), esim. armas, hauda, ahjo, hukka ’susi’, hädä, kana, kagra, lammas, porras, peldo, taba; "

HM:Tuona aikana itämerensuomalaisilla ja kermaaneilla ei ole ollut missään tapauk- sessa mitään kosketuksia ainakaan Suomen alueella. Sitäkin enemmän niitä on ollut balttien kanssa, ja vielä seuraavankin tuhat vuotta, jolloin kuvaan astuivat mm. kuuri-laiset. Sanat hauta, hukka, hädä,kana ja peldo (sanskr. pel-du = kuivattu, liettuaksi palšta) eivät voi olla kermaanilainoja ainakaan siten kuin Koivulehto esittää,sillä ger- maanin sanalkuinen s ei voi lainautua h:ksi eikä sananalkuinen h k:si eikä f p:ksi. Tuolle Koivulehdon etymologialle fält > pelto irvistellään nimeä mainitsematta englannin etymologisessakin.

Listan ainoa mutta uusi germaanilaina lienee hädä, ruotsin het = kuumuus, kuume, samaa juurta kuin liettuan kaisti (kaista, kaito) = kuumeta, kuumeilla, kiehua,

kaisti (kaičia, kaite) = kuumentaa, keittää

Kantaindourooppaa ovat sanat taba (lt.daba), kagra (”pukinvilja”), kana (kukko, kirj. laulu, kieku,sanasta tulee muuten myös kankles eli kirjaimellisesti laulattimet, kie´ut-timet, tai vaikka kaiuttimet = kantele) ja -peldo (skr. peldu = kuivattu maa, lt. palšta).

Hauda tulee liettuan sanasta džiauta = kuivamaan, hautumaan, savustumaan, ter-vaksi poltettavaksi asetettu.Samasta juuresta tulevat kuurin kautta sauna (*dzauna) ja sysi (dzutis) ja latvian kautta savu (žavu).

Porras on baltin bartas = parsi, kansi.

Ahjo on vatjaksi ja lyydiksi ahd´,gen.ahdjo. Se voi liittyä sanaan lt. ankštas > ahdas = (täyteen) ahdettu. Sanasta *ankštis =”*ahta(m)us” voisi suomeen lainautua **ahtio, **ähtö tai ahjo mm. reitistä riippuen. (Lt. ankštis, m. pl ankščiai = ahtaus, ankštis, f. pl. ankštys = korvasieni)

Muuten tähän liittyy eräs mielenkinntoinen juttu:alun perin verbi on *enksti,jossa en- on sisään-, josta on nyt tehty verbivartalo, -k- on johdin joka tarkoittaa pakotetua toi-mintaa,-s- on kantabaltin johdin,joka tarkoittaa toistuvaa,vastavuoroista, refleksiivistä jne.toimintaa,ja -ti on verbinnomionatiivin pääte.Tästä muodostetaan vokaali vaihta-malla a:ksi sellainen transitiivinen aspekti,jossa objektina on jokin tila, joka ahdetaan täyteen, *ankšti => ahtaa,täyteen (tai ainakin melkein) ahdettu = *ankštas => ahdas (balttijohtimella), Ahto tai ahtamus olisi *ankštis, gen. *ankčio, joista voisi tulla myös ahjo,varsinkin kunnoita ykssikön ja monikon genetiivejä (*ankščiu) käytetään yhdys- sananmuodostuksessa. Tästä on tullut juuri suhu-š- tuonne vartallonkin, se ääntyy joka tapauksessa useimmiten niin.

Jos nyt kuitenkin vaihdammekin tarkastelunäkökulmaksi esimerkiksi sellaisen, ettei ahdetakaan mitään onkaloa objektina täyteen,vaan ahdetaan, (vielä) yksi palanen tai murena lisää johonkin massaan, niin aspektissa perusverbin -e- vaihdetaankin -i-:ksi, saadaan verbi *inkšti=TUNKEA jokin vaikka rusina pullaan (tämä sana tosin tarkoittaa myös lasten rutinaa ja kitisemistä sekä hankaamista vastaan), alunp. enemmänkin jokin töhnän, esimerkiksi tervan KIINNI johonkin kuin jostakin irti, inkšti (inkčia, inktė), niin suomeen lainatuisi verbi *i(h)tää, ja tuppaamisen ja pudottamisen tulos olisi *inkštis, josta suomeen lainautuisi *i(h)tiö.

Sanaa armas (myös *arvas), ei edes esiinny nykyisissä germaanikielissä. Se lienee samaa balttilaista juurta kuin suomen arvo.

Sana hukka (hukata, hukkua, ei ole < söka) on ilmeisen omaperäinen sana.

Lammas on erikoinen "germaanilaina", sillä se esiintyy indoeuroopapsista kielistä vain germaanisissa. Lisäksi se on maskuliinisen balttisanan muotoinen. Se on mer-kinnyt alun perin karitsaa ja karitsa taas on balttisana,joka on tarkoittanut hoivaamis- ta vaativaa kotieläimen pentua, "karsinapoikasta". Lammas kuten vuohikin on alun perin vuoristoeläin,joka hoitaa pientä pentuaan aluksi yksin suojaisessa "luonnonkar-sinassa". Myös SU-sana lapsi on tarkoittanut hoivattavaa lasta. Lammas voi olla sa-maa juurta,se voi olla SU-laina vasarakirveskielessä. Balttilaisia sanoja ovat oinas ja uuhi.

" Koivulehdon ”vanhalla e-kaavalla taipuvat germaanilainat” (karsi, kilpi, liesi, lovi, tuppi, umpi, kalsi, paasi (keltt.basis), pursi, suuri, tuoni, vaaksi (vain Kanteletta- ressa kerran: olematon), vyyhti (slaav. vyštšij = kier(ret)tävä, viipsi balttilaisen (jotv. vilpsnis = linko, vyyhti, loput balttilainoja) on kumottu, samoin ”germaanilainaverbit, joissa on tapahtunut konsonantinmuutos ti > si (kuten karsia, lt. karti). Samoin ”kantasuomesta saameen lainautuneet muinaiset germaanilainat” ovat vääriä hälyjä (arpa, hauta, kansa,lanka, palsi,rauta,vanne,vartoa, vaula, buoi'de, luoi'kât, ruow'dâ). Koivulehdon legendaarinen ”etymologia” johtaa suomen lankasanan (mlt.*lanka) ”saamen kautta germaanin peräsuolesta” (luogge)."

MP: " 3. slaavilaiset lainat (500-luvun jälkeen jKr.), esim. luzikka, ikkuna (< slaav. okno ’ikkuna’ + ikona ’ikoni’), birda ’pirta’, birbi ’pikilanka’, ´birboi’ palmusunnuntai; pajunvarpu, virpa’, värttinä, palttina, talkkuna, taltta, vasta, virzu, miärä, liävä, päčči ’pätsi, uuni’,tuska, luadu, katiska, raja, čirppi ’sirppi’,tavara, veräi ’veräjä; ulko-ovi’, piirai ’piirakka’, pirtti~pertti, virsta, abei ’apea’, kiisseli, kuoma ’kummi’, kuožali ’kehräpuu’, žiäli ’sääli’, žiivatta ’elukka’, luadia ’laatia, tehdä’ (vrt suomInk. hiä luatii ’hän puhuu’), pajattua ’laulaa’. "

HM: Näistä värttinä (vertinas = väännettävä, käännettävä,pyöritettävä) ja palttina (baltinas = valkaistava), vasta (jtv. gvazdan, preussin tvakstan, kuurin *dvazda = kimppu, vihta, puol. myös sädekimppu eli tähti gwiazda,liett.žveigžde = tähti), sirppi (sanasta *kerpti, lt. kirpti (kerpa) = leikata, latvian cerp), pirtti (liett. pirtis = sauna (oik. "vihtominen") ovat ainakin suoria balttilainoja.

Liettuan "birbi" tarkoittaa "pärisee" (birbti). Ettei olisi ollut jokin soitinlanka tuo birbi-pikilanka? Pajunvitsa on verba kuten slaavikelissäkin.Virsta tulee alun perin baltin kääntämistä tarkoit-tavasta sanasta versti. Preussissa siitä tulee jopa ikuista raja- tonta avaruutta atrkoittava "ainawarst", kr. oinouerst, lat. universum. Veräjä (dver´ < duris = "puinen osa" = ovi) ja ziivatta (živoi < gyvas = elävä) ovat välillisiä balttilainoja slaavin kautta(?).

Erikoista, että määrä ja laatu (mitta ja sopimus) ovat koko suomessa peräisin ve-näjästä. Laatia on samaa juurta kuin laatu, ja tarkoittaa venäjässä sopia, sovittaa. Laatia on kyllä ainakin hämeessä kirosana, joka nimenomaan EI tarkoita "oikeata te-kemistä", vaan jotakin vähän puolivillaista sosiaalista juonimista tai "showta"... Mitta, omaperäisesti tutka(in) sen sijaan ei ole kirosana, kaikkea muuta: se on "sellaita, mitä vastaan ei saa potkia" (tai häviää, sikäli kuin sellaista on)!

"Laatimista" ja "sopimista" on siis ajettu tuhansia vuosia tutkimisen TILALLE. Hämeessä ei tulla pidemmän päälle olemaan sille rentille sen vastaanottavaisempia kuin ennenkään.

MP: "Vanhimmat kristinuskoon liittyvät slaavilaiset sanat lainautuivat itämerensuo- malaisiin kieliin jo ennen vuotta 1000 jKr.,esim.pappi,pagana, risti, riähkä ’synti’.

Yhteisen itämerensuomalaisen kauden päädyttyä karjalaiset ovat jatkaneet olla välit-tömässä kosketuksessa venäläisiin, joilta he ovat edelleen lainanneet suuren joukon venäläisiä sanoja:

1. Vanhimmat venäläislainat, esim. (alkuaan maskuliiniset) ruaju ’paratiisi’, uadu ’helvetti’, svuattu ’kosija’, čuaju ~ čaju ’tee’, stuanu ’katettu metsästäjän suoja’, miäččü ’pallo’; (alkuaan feminiiniset) vuitti ’osa’, vuiška ’ullakko’, viero ’usko; uskonto’; (alkuaan neutri) muila ’saippua’; "

HM:Paratiisi on liettuaksi rojus,latgalliksi ruojus.Se on samaa kantaa kuin latinan rex ja ranskan kelttiperäinen roi (kuten myös germaanin lainasana rike, Reich valtio). Sanoisin, että tulee suoraan sieltä. Svuattu on baltin žentas = kirjaimellisesti "naitettu mies", vävy, sulhanen. Sana tulee kanta-indoeuroopasta: "naiseen liitetty", *g(w)emti = synnyttää, g(w)e(m)na > kvinna, queen; sen sijaan tästä EI tule kveeni eikä Kainuu: ne tulevat tervan polttamisesta, g(w)enti,liett. ginti, gena, ven. gnat´, gonet). Kainuu voi olla vasarakievestä,tai kuuria.Se on tarkoittanut arktisella alueella kaikkia tervan käyttäjiä. Sitä varsinaiset arktiset kansat eivät välttämättä tarvinneet, eivätkä käyttäneet. Myyös muila (muilas) on suoraan liettuaa.

MP: " 2. nuorimmat venäläislainat, esim. (alkuaan maskuliiniset)  flaga ’lippu’, vraga ’vihol-linen’, štaba ’esikunta’, telefona ’puhelin’; (alkuaan feminiiniset) škola ’koulu’, doroga ’tie’, strela ’nuoli’, čaška ‘juomakuppi’.

Huomattakoon, että karjalaan lainatuista venäjän maskuliinisista nomineista vanhim-mat ovat omaksuttu u-vartaloisessa muodossa, kun taas nuorimmat  a-vartaloisina. "

***

Karjalan sanakirja: http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/kks/karjala.cgi?a=aisankantaja&l=1