Itsenäisyyttä ei olisi saatu sovinnolla ilman Leniniä, sotaministeri Niinistö!

Kirjoittanut Risto Juhani Koivula (5. joulukuu 2016, 04:30)


http://www.hs.fi/paivanlehti/03122016/art-2000004892172.html


Päivän lehti 3.12.2016

Puolustusministeri Jussi Niinistö: ”Lenin-setä ei lahjoittanut Suomelle itsenäisyyttä”

Puolustusministeri torjuu neuvostoaikaisen myytin Suomen itsenäistymisestä ja kertoo, että hallitus peruu turvallisuussyistä aikeet löysätä väestösuojien rakentamismääräyksiä.

... Presidentti Vladimir Putin kehotti torstain puheessaan perkaamaan Venäjän vallankumouksen taustoja. Niinistö pitää kehotusta arvoituksellisena.

”Historiaa on käytetty Venäjällä aina välineenä ja Suomihan itsenäistyi vallanku-mouksen rinnalla.Meillekin on merkitystä,miten Venäjällä vallankumousta katsotaan.”

”Neuvostoaikana hellitty myytti,että Lenin-setä lahjoitti Suomelle itsenäisyyden,ei tie- tysti ole totta. Kyllä Suomi itsenäisyytensä ihan itse otti,ja vallankumous tarjosi siihen mahdollisuuden.”

Tosiasiassa mitkään muut poliittiset voimat kuin Venäjän bolševikkien leniniläinen johto sekä Suomen Maalaisliitto ja Työväenpuolue/Sosialidemokrattinen puolue (jälkimmäinen nimi vuoden 1903 Forssan kokouksesta oli kielletty Senaatin toimesta mutta kieltoa ei noudatettu) eivät edes ajaneet Suomen täyttä kansainvälisoikeudel- lista valtiollista itsenäisyyttä,vaan muita vaihtoehtoja:Suomea osana Venäjän uutta porvarillista diktatuuria (Väliaikaisen hallituksen vaikutusvaltainen oikeusministeri ja lopuksi diktaattori Kerenski, "myöntyväinen" osa Vanhasuomalaisia ja Ruotsalaisia), vaihtamista Venäjän imperiumin alaisuudesta Saksan imperiumin alle (jääkärit, akti-vistioikeisto), feodaalista Valkoista Venäjää (Mannerheim ym., ajoivat aatelisvaltaista Puolan lakia keulakuvatsaarina Felix Jusupov, tyhmänkankea Nikolai II oli myös heidän "tapettavien listallaan").

Itse asiassa Suomen itsenäisyyspuolueidenkin linja kirkastui kohti Valtalain julista-mista 18.7.1917,jolla Suomen Eduskunta julistautui Suomen korkeimman valtiollisen vallan haltijaksi, vasta kun ilmeni vastaansanomattomalla tavalla, että Väliaikainen hallitus teki "pehmeää" mutta selvää sortopolitiikkaa Suomea kohtaan oikeusmi-nisteri Kerenskin johdolla: huononsi systemaattisesti Suomen siihen saakka vallinnutta juridista asemaa.

Lisäksi Väliaikaisella hallituksella EI OLLUT MITÄÄN TODELLISTA JURIDISTA OI-KEUTTA OIKEUTTA VALTAAN SUOMESSA, SILLÄ SUOMI EI OLLUT VENÄJÄN KEISARIKUNNAN OSA, vaan sen kanssa personaaliunionissa oleva toinen valtio Suomen suuriruhtinaskunta.


118502846_2353500158278958_2453016207064

Tässä Etelä-Saimaan lehtileike vuodelta 1917 , ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden tunnusti Neuvostoliittö. Valitettavasti olemme menettäneet itsenäisyyden EU:lle.

http://www.makelinseura.fi/documents/Manninen_valtalaki.pdf

Yrjö Mäkelin -seuran järjestämässä seminaarissa

Valtalaki 90 vuotta - Y r j ö  M ä k e l i n ja Suomen itsenäisyys

4.9.2007 (Oulu) filosofian tohtori Turo Mannisen luento.

VUODEN 1917 VALTALAKI – TAUSTOJA JA VAIKUTUKSIA

Suomen eduskunta hyväksyi 18.7. 1917 seuraavan lakipykälän:

”Suomen eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja voimaanpantavaksi määrää kaikki Suomen lait, myöskin valtiontaloutta, verotusta ja tulliasioita koskevat. Eduskunta lopullisesti päättää myös kaikkien muiden Suomen asian ratkaisemisesta, jotka keisari ja suuriruhtinas on tätä ennen voimassa olleiden säädösten mukaan on ratkaissut. Mitä tässä laissa säädetään, ei koske ulkopolitiikan asioita, ei myöskään sotilaslainsäädäntöä.” ..."

On huomattava, että tässä Valtalaissa EI sanota,että "Venäjän hallitus vastaisi Suo-men ulkopolitiikasta ja puolustuksesta", vaan siinä yksinkertaisesti ei sanottu siitä asiasta mitään (muuta kuin että Eduskunta on ylimmän valtiovallan haltija). Tämä olikin aivan oikea linja,sillä Suomi ei asettunut poikkiteloin Venäjän sotaa käyvän hal- lituksen tielle, mikä olisi tarkoittanut sotaa Saksan puolella Venäjän valtiota vas- taan (jota aktivistioikeisto ajoikin)! Eduskunnalla ei ollut armeijaa (Ympärysvaltojen puolella), mikä oli tämän valtalain suurin heikkous.

Sosialidemokraatit rupesivat kuitenkin muodostamaan ydinkannatusalueillaan Puna-kaarteja, joiden ylin komentaja oli Eduskunnan puhemies Kullervo Manner, ja Maa-laisliitto Talonpoikaiskaarteja (jotka eivät alun perin olleet aktivistisia Valkokaarteja; Mannerheim hönäytti ne sellaisiksi sittemmin valehtelemalla "Neuvosto-Venäjän hyökänneen Suomeen".

Linkistä ilmenee,että Suomen Eduskunnalle olisi kelvannut alun perin myös Suomen valtion liiton jatkaminen toistaiseksi Venäjän kanssa, kunhan sille olisi hankittu uusi kansainvälinen vahvistus, mikä ei oikeusministeri Kerenskille kelvannut:

"Vuonna 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota, ja julkinen poliittinen elämä Suo-messa kuihtui. Vuonna 1916 pidettiin kuitenkin eduskuntavaalit, joissa sosiaalidemo-kraatit saivat 103 paikkaa eli ehdottoman enemmistön. Vaalimenestyksen suurimpa-na syynä oli porvariston passiivisuus. Vaalivoitosta huolimatta sosialidemokraattien tilanne ei ollut hyvä. Eduskuntaan asetetut toiveet olivat pettäneet, ja Forssan ohjel-ma oli jäänyt toteutumatta. Maaliskuun 13. päivänä 1917 tilanne radikaalisti muuttui, kun Venäjällä alkoi vallankumous. Keisari Nikolai II luopui kruunusta, ja valtaan tuli ns. väliaikainen hallitus, jota johti liberaali ruhtinas Lvov. Venäjä oli sodassa Saksaa vastaan,ja siksi väliaikainen hallitus pyrki rauhoittamaan läntisillä alueillaan tilanteen. Se lupasi Puolalle itsenäisyyden, ja Virolle ja Liivinmaalle se antoi lakia säätäviksi elimiksi maapäivät.

Suomessa oli runsaasti venäläistä sotaväkeä,minkä lisäksi väliaikainen hallitus tiesi, että suomalaiset aktivistit tekivät yhteistyötä Saksan kanssa. Suomen rauhoittami-seksi väliaikainen hallitus lupasi hyväksyä erityisen manifestin, mikäli suomalaiset sellaisen itse laatisivat.Sosialidemokraatit luonnostelivat nopeasti oman ehdotuksen- sa venäläisten pyytämäksi manifestiksi.Sen sisältöön löivät leimansa edellisten vuo-sien pettymykset;nyt jos koskaan puolueohjelman tavoitteet oli toteutettava. Erityisen kiinnostuneita sosiaalidemokraatit olivat eduskunnan vallan kasvattamisesta, olihan heillä eduskunnassa ehdoton enemmistö.He vaativat,että eduskunnalle oli myönnet- tävä täydellinen esitysoikeus sekä päätösvalta valtion taloudessa. Lisäksi eduskun-nan päättämien lakien toimeenpano oli turvattava ja hallituksen jäsenet saatettava vastuuseen eduskunnalle.

Porvarilliset poliitikot eivät hyväksyneet sitä, että sosiaalidemokraatit liittivät manifes-tiluonnokseensa sellaisia Suomen sisäisiä asioita, jotka eivät heidän mielestään lain-kaan kuuluneet Venäjän väliaikaiselle hallitukselle. Porvarit laativat oman manifesti-luonnoksensa, jonka venäläiset hyväksyivät 20.3.melkein muutoksitta. Näin syntynyt asiakirja sai nimen Maaliskuun manifesti. Siinä Venäjän väliaikainen hallitus ”täyden vallan haltijana” ilmoitti kumoavansa kaikki venäläistämissäädökset ja palauttavansa Suomelle sen aseman, joka sillä oli ollut ennen vuoden 1899 Helmikuun manifestia. Poliittisista syistä vangituille ja karkotetuille luvattiin armahdus. Suomen eduskunta luvattiin kutsua koolle ja sille luvattiin antaa esitys uudeksi hallitusmuodoksi.

...Kevään 1917 suuria kysymyksiä oli, kenelle Suomessa kuului kukistuneen keisarin valta. Väliaikaisen hallituksen mielestä valta kuului sille itselleen,koska se jo oli anta- nut maaliskuun manifestin, kutsunut koolle Suomen eduskunnan sekä nimittänyt Suomelle uuden senaatin. Väliaikainen hallitus keskitti valtaa itselleen,sillä se halusi estää Suomen luisuminen vihollismaan Saksan vaikutuspiiriin. Myös suomalaiset konservatiiviset oikeusoppineet Robert Hermanson ja R.A. Wrede olivat sitä mieltä, että kruunusta luopuneen tsaarin valta oli siirtynyt väliaikaiselle hallitukselle.

Suomen porvarien enemmistö pelkäsi sosialistien vallan kasvua ja oli Hermansonin ja Wreden kanssa samaa mieltä. Aktivisteja lähellä oleva oikeusoppinut Rafael Erich puolestaan tulkitsi, että hallitsijan kukistuttua valta siirtyi vanhojen perustuslakien mukaisesti valtiopäiville eli tässä tapauksessa Suomen eduskunnalle.

... Kevään 1917 aikana itsenäisyysajatus vahvistui suomalaisten keskuudessa. Joh-donmukaisimmin itsenäisyydestä puhuivat sosiaalidemokraatit. Maaliskuun lopussa he jättivät väliaikaisen hallituksen edustajalle Kerenskille muistion, jossa he vaativat Suomelle täyttä sisäistä itsenäisyyttä.Toisin sanoen Suomella tuli olla Venäjästä täy- sin riippumaton korkeimman vallan haltija. Ulkopolitiikka kuuluisi kuitenkin Venäjän hallitukselle. Rauhan aikana Venäjällä ei olisi oikeutta pitää joukkojaan Suomessa, mutta sodan sattuessa valtakunnan puolustaminen olisi yhteinen asia. Suomen eri-koisasema Venäjän yhteydessä varmistettaisiin kansainvälisellä sopimuksella. Kerenski torjui suomalaisten ehdotuksen. "

KERENSKI SIIS AJOI HUONONNUSTA AUTONOMIAN AJALLA VALLINNEESEEN TILANTEESEEN VASTOIN ASUKKAIDEN ENEMMISTÖÄ EDUSTAVAN LAILLISEN PARLAMENTIN KANTAA,toimenpidettä,joka tehtiin aika pian yleiselläkin tasolla kan- sainvälisessä oikeudessa laittomaksi ensin Kansainliiton ja sittemmin YK:n laeilla.

"Huhtikuun 20. päivänä eduskunnan täysistuntoon tuli hallituksen esitys Venäjän kansalaisten oikeudesta elinkeinon harjoittamiseen Suomessa. Keskustelun avasi senaatin varapuheenjohtaja Tokoi, joka puheenvuorossaan ensimmäisen kerran toi julkisuuteen sosiaalidemokraattien itsenäisyysajatuksen.Hän sanoi:”Suomen kansan itsemääräämisoikeus,Suomen kansan itsenäisyyden alku on nyt varmalla pohjalla ja meidän velvollisuutemme on sitä kehittää järkähtämättä ja johdonmukaisesti, ja sillä tavalla, että Suomen kansan itsenäisyys jo läheiseen tulevaisuudessa tulee taatuksi.

”Toukokuun 18.päivänä Venäjän väliaikaisen hallituksen kokoonpanoa uusittiin, mikä herätti Suomessa toiveita, että Pietari olisi nyt taipuvaisempi laajentamaan Suomen oikeuksia. Kolme päivää Tokoin eduskuntapuheen jälkeen Tokoi ja Mäkelin matkusti-vat pääministeri Lvovin puheille Pietariin. He esittivät Lvoville paperin,jossa suorasu- kaisesti ilmoittivat, että väliaikaisen hallituksen valtaoikeudet Suomessa rajoittuisivat siitä lähtien ulkopolitiikkaan ja maanpuolustukseen. ... Tuomo Polvinen pitää kirjas-saan Venäjän vallankumous ja Suomi Tokoin paperia ”sittemmin kuuluisan valtalain alkiona”. "


Mistä tuo vanha laki sitten oli peräisin?

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/05/nikolai-starikovin-stali...

" Nikolai Starikovin "Stalin ja Suomi"

Nikolai Starikov: "Täytyy muistaa, että suomalaisilla ei ollut koko historiansa aikana minkäänlaista valtiollista asemaa ennen Suomen liittämistä Venäjän imperiumiin. Vasta silloin suomalaiset saivat oman valtion. Muistutan,että tämä tapahtui neljässä vaiheessa; Suomi liitettiin Venäjään pala palalta. Kaikki alkoi Uudenkaupungin rau-hasta vuonna 1721, siitä seurasi Venäjän ja Ruotsin välinen sota, jota kävi Pietari Suuren tytär Elisabet Petrovna vuosina 1741-1743, sitten Katariina Suuren sota 1700-luvun lopussa. Lopuksi Aleksanteri I sinetöi Suomen liittämisen Venäjään Na-poleonin Venäjänvastaisen hyökkäyksen aattona,kun Venäjän armeija jälleen kerran löi ruotsalaiset. "

Spammiro Botti: Suomen asemasta määräsi silloisten Euroopan valtioiden Wienin kongressi vuonna 1815 osanottajien välisellä sopimuksella, jota saattoi vain uudella sellaisella laillisesti muuttaa. Sen mukaan Puola ja Suomi olivat eri valtioita kuin Kei-sarillinen Venäjä omine lakeineen ja valtiollisine organisaatioineen, mutta ne olivat personaaliunionissa Venäjän kanssa. Venäjä yritti tätä muuttaa yksipuolisesti Puola-Liettuan kohdalla, mutta muut Wienin kongressin valtiot eivät tätä muutosta hyväksy-neet lailliseksi, eivätkä sitä hyväksyneet myöskään Venäjän Duuma-puolueet, eikä myöskään Väliaikainen hallitus Georgi Lvovin aikana, jonka Kerenski syrjäytti heinä-kuussa 1917. Kongressi määräsi Suomen rajat, mutta Aleksanteri I liitti Suomeen myös ns. Vanhan Suomen eli Suomen Karjalan. Sitä ei mikään Wienin kongressin osapuoli vastustanut. Rajat löytyvät (vain!) Sovjetskaja entsiklopedijasta:


Европа в 1812 г. и Европа после Венского конгресса 1814—1815 гг.


Bolševikkien linja oli periaatteellinen...

Edelleen Mannisen Mäkelin-linkistä:

" Huhtikuun lopussa sosiaalidemokraattisen puolueen suhde itsenäisyysaisaan oli vielä avoin. Asiasta kuitenkin keskusteltiin. Alustaessaan aiheesta eduskuntaryhmän kokouksessa 28. huhtikuuta Yrjö Mäkelin esitti tavoitteeksi täyden itsenäisyyden ja eron ”Venäjän valtioruumiista”. Useat kansanedustajat kannattivat Mäkelinin linjaa. Suomen ja Venäjän väliset suhteet olivat visainen kysymys, ja siksi niitä ratkomaan asetettiinkin keväällä nuorsuomalaisen K.J.Ståhlbergin johtama perustuslakikomitea. Se ehdotti, että senaatin talousosasto eli nykykielellä sanottuna hallitus olisi se elin, jolle pääasiassa siirrettäisiin hallitsijalle aikaisemmin kuuluneet valtaoikeudet.Asiasta saatiinkin aikaan kompromissi,jonka kuitenkin pian hautautui isompien asioiden alle.

Vallankumouksen alettua Venäjälle oli perustettu työläis- ja sotilasneuvostoja, josta kasvoi virallisten valtioelinten rinnalle merkittävä voimatekijä; aiheellisesti puhuttiin kaksoisvallasta. Poliittisista puolueista sosiaalivallankumoukselliset, menševikit ja bolševikit pyrkivät saamaan neuvostot haltuunsa voidakseen käyttää niitä poliittisten päämääriensä ajamiseen. Suomessa oli runsaasti venäläistä sotaväkeä, jonka keskuuteen etenkin bolsevikit perustivat neuvostoja.Suomalaiset sosialistit tekivät yhteistyötä neuvostojen kanssa,ja vastaavasti neuvostot turvautuivat tarvitessaan suomalaisiin.

Huomiota herätti varsinkin bolševikkien edustajan Aleksandra Kollontain käynti Suo-men sosiaalidemokraattien puoluekokouksessa kesäkuussa 1917. Kollontai keräsi runsaat suosionosoitukset toistaessaan Leninin viestin, että Suomella on oikeus itsenäisyyteen aina Venäjästä eroamista myöten.

... Kesäkuun lopussa Pietarissa kokoontui valtakunnallinen työmies- ja sotilasneu-vostojen kongressi. Suomalaiset sosiaalidemokraatit päättivät käyttää tilannetta hyväkseen ja lähettivät valtuuskunnan neuvostokongressiin. Suomalaisten kanssa käymissään neuvotteluissa kongressin enemmistö eli menševikit ja sosiaalivallanku-moukselliset hyväksyivät päätöslauselman, jossa ne puolsivat Suomen korkeimman vallan siirtämistä Väliaikaiselta hallitukselta Suomen omille valtioelimille. Kongres-sissa vähemmistönä olleet bolševikit puolestaan ilmoittivat kannattavansa täyden itsenäisyyden myöntämistä Suomelle.

...Eduskunnan perustuslakivaliokunnassa oli parhaillaan käsiteltävänä mietintö, jon-ka mukaan keisarille kuulut oikeus valtiopäivien koollekutsumiseen, lopettamiseen ja hajottamiseen siirrettäisiin Suomen eduskunnalle. Heti kun neuvostokongressin pää-tös saatiin Helsinkiin, perustuslakivaliokunnan jäsenet  Mäkelin ja  Kuusinen kirjoitti-vat uuden lakiesityksen, joka siirsi keisarille kuuluneen valtiovallan ulkopolitiikkaa ja sotilasasioita lukuun ottamatta Suomen eduskunnalle.


... muut luistelivat

Monet porvarilliset poliitikot pitivät esitystä hätiköitynä ja vastustivat sitä muun muas-sa siksi, ettei siinä otettu huomioon tehokkaan toiminnan kannalta tarpeellista valtio-vallan kolmijakoa.

Sosiaalidemokraatit saivat kuitenkin tuekseen joukon porvarillisia kansanedustajia, toisin sanoen osan maalaisliittolaisista ja niin sanotut itsenäisyysmiehet, joiden tuke-mana esitys tuli 18.7. eduskuntaan. Siellä se julistettiin kiireelliseksi 165 äänellä 27 vastaan ja hyväksyttiin lopullisesti äänin 136–55. "


Charles-Louis Montesquieun (1689-1755) kuuluisa vallan kolmijako-oppi juridiikassa ei ole ehdoton lain tuntomerkki eikä olemuksellinen oikeusperiaate (kuten esimerkik-si yhdenvartainen ihmisarvo nykyään). Sitä ei ollut sellaiseksi edes tarkoitettu, vaan se oli yhden feodaalisen hallitusmuodon perustuslaillisen monarkian rakennuspa-likka estämään monarkin mielivalta. Ne porvarit, jotka vannoivat ehdottoman kolmija- ko-opin nimiin, kannattivat luultavasti monarkiaa. Esimerkiksi YK:n oma hallinto ja oi-keusjärjestelmä eivät noudata vallan kolmijako-oppia,vaan esimerkiksi Turvallisuus- neuvosto on sekä korkein toimeenpaneva elin,toiseksi korkein tuomioistuin (mm. ter- roristit,joukkomurhat,kansamurhat) että kolmanneksi korkein lainsäätäjä (SCR Reso- lution -päätöslauselmat). Neuvostoliiton alueelliset neuvostot olivat myös sekä toi-meenpanevia että paikallisia lainvoimaisia säädöksiä antavia elimiä. Järjestelmässä oli puolensa, koska paikallisten erikoistarpeiden takia ei tarvinnut fiilata koko valtakunnan lakia.

Suomessa koko vallan kolmijakoperiaatteesta alettiin puhuakaan vasta 1919. Ruot-sissa ja siten myös Suomessa oli ollut ja Kustaa Waasan ajoista voimassa Olof Perssonin eli  Olaus Petrin oikeusajattelu, jossa tuomari oli käsittelemässään asi-assa Kruununkin yläpuolella,eikä hänen tarvitse kompastella väärässä paikassa ole-vaan pilkkuun, eikä arvuutella istuvan monarkin tai kuvernöörin päähänpistoja, vaan kyseisen lain säätäjän tarkoitusperiä uudessa yhteiskunnallisessa tilanteessa no-jaten myös aikaisempiin muiden tuomioistuinten päätöksiin vastaavissa tapauksissa. Periaatteessa myös Kruunu itsekin itse sattoi olla syypää ja korvausvelvollinen.

Katolisissa maissa kokeimpana oikeusasteena ja -lähteenä oli ollut Paavi, ja islami-laisissa maissa Kalifi. Tällainen ei kuitenkaan tarkoita ongelmien ratkaisua, vaan niiden siirtämistä toiseen paikkaan (jossa niitä on vieläkin vaikeampi ratkaista).


Äärioikeiston valtiopetos. Kerenskin pelisilmä petti.

" Galitsian hyökkäys epäonnistui ja Venäjän armeija oli entistä lähempänä hajoamis-ta. Heinäkuussa Pietarin varuskunta nousi kapinaan, johon Kronstadtin linnoituksen matruusit yhtyivät. Kapinan aikana ruhtinas Lvov väistyi ja sotaministeri Kerenski nousi hallituksen johtoon;hallituspuolueina olivat menševikit ja sosiaalivallankumouk- selliset. Kerenskin hallitus kukisti kapinan nopeasti.Uusi pääministeri halusi näyttää päättäväiseltä ja tiukkaotteiselta mieheltä, ja sen osoittamiseen tarjosi mahdollisuu-den Suomen tilanne. Lujille otteille antoivat pontta Suomeen sijoitetut uudet joukot.

Pietarissa Suomen asioihin vaikutti eniten ministerivaltiosihteeri Carl Enckell, jonka mielestä valtalaki oli lähinnä bolševikkien yllytyksestä tapahtunut kumouksellinen välikohtaus. Noihin aikoihin Helsingissä kiersi huhu, että eduskunta aikoi valtalain nojalla asettaa uuden hallituksen.

Kun kansanedustaja Ernst Nevanlinna soitti Enckellille Pietariin ja kertoi tämän huhun, Enckell toimi heti. Hän otti yhteyttä kenraalikuvernööri Stahovitšin väli-tyksellä Kerenskiin ja ehdotti,että Venäjän väliaikainen hallitus hajottaisi Suo-men eduskunnan ja määräisi uudet vaalit. Kerenski suostui ehdotukseen. Ha-jottamalla Suomen eduskunnan hän saattoi osoittaa, että istui tiukasti vallan satulassa.

Heinäkuun 31.päivänä väliaikainen hallitus antoi käskykirjeen,jolla hajotti Suo-men eduskunnan ja määräsi uudet vaalit toimitettaviksi lokakuun 1.-2. päivänä. Kun senaatti äänesti hajottamispäätöksen julkaisemisesta, porvarillisen senaattorit kannattivat ja sosialistisen senaattorit vastustivat asiaa. Tilanteen ratkaisi kenraalikuvernööri Stahovitš äänestämällä julkaisemisen puolesta. "


Tämä oli laiton eduskunnan hajotus.Sosialidemokraatit lähtivät siihen mukaan, kos-ka uskoivat varmasti voittavansa uudetkin vaalit. Bolševikit vinkkasivat, että nyt olisi oikea aika suomalaisten pistää kampoihin ja sanoutua irti Väliaikaisesta hallitukses-ta sekä sosialistien että maalaisliittolaisten, viime kädessä pyssyjen tuella. Bolševikit puolustaisivat.He olivat jo päättäneet,nojatessaan ratkaisevaan asemaansa armeijan ja suurten kaupunkien neuvostoissa, että a) Kerenski lähtee, ja b) Suomi itsenäistyy. Suomen eduskunnan laiton hajottaminen oli mahdollisesti Kerenskin ratkaiseva lo-pullinen virhe. Voidaan spekuloida, mitä olisi tapahtunut, jos Kerenski oli kieltäytynyt tuosta puolueensakin päätösten vastaisesta toimesta ja suurieleisesti ilmoittanut, että "Painukaa vaan w...uun tsuhnat mun puolestani!"...


Valtalakia ei silti kuopattu

"Sosiaalidemokraattiset kansanedustajat eivät hyväksyneet hajottamista vaan koetti- vat muutamia kertoja vielä kokoontua.Yritykset epäonnistuivat,ja sosiaalidemokraatit päättivät, vaikkakin vastahakoisesti, osallistua vaaleihin.

Eduskunnan hajottamisesta alkoi sosialidemokraattien alamäki, ja heidän otteensa vallan kahvasta lipsui yhä pahemmin.

Valtalain epäonnistumisesta ja virantoimituksen vaikeuksista johtui, että sosiaalide-mokraattisen senaattorit jättivät elokuussa ja syyskuun alussa senaatin. Porvarilliset senaattorit sitä vastoin jatkoivat E.N. Setälän johdolla toimintaansa ns. tynkäsenaattina.

Lokakuun alussa pidetyissä eduskuntavaaleissa sosiaalidemokraatit saivat 92 paik-kaa ja kärsivät siis selvän tappion. Porvariston voiton yhtenä syynä oli äänestysaktii- visuuden kasvu sekä vanha- ja nuorsuomalaisten solmima vaaliliitto.Vaalitappio mu- rensi suuren osan siitä valta-asemasta, jossa sosiaalidemokraatit olivat vielä kesällä olleet. Vallan menettäminen oli omiaan katkeroittamaan mieliä, ja se pani pohtimaan uusia keinoja.

Valtalakia ei kuitenkaan ollut kuopattu.Kun uusi eduskunta vaalien jälkeen kokoontui, sosiaalidemokraatit pitivät edelleen kiinni valtalaista eli siitä, että eduskunta oli kor-keimman vallan haltija Suomessa. Lukkiutunut tilanne koetettiin ratkaista ottamalla käsiteltäväksi lokakuun alussa valmistunut perustuslakikomitean mietintö, jossa ehdotettiin vallan jakamista eduskunnan ja vaaleilla valitun presidentin kesken.

Mietinnön mukaan Suomella olisi Venäjän kanssa yhteinen ulkopolitiikka ja sodan sattuessa yhteinen puolustuspolitiikka. Mietintö ei kelvannut sosiaalidemokraateille, sillä vallanjaon periaatteen hyväksyminen olisi merkinnyt valtalain hylkäämistä.


Marraskuun 7. päivänä Leninin johtamat bolševikit kaappasivat Pietarissa vallan.

Suomessa Ammattijärjestö ja sosiaalidemokraatit päättivät käyttää tilaisuutta hyväk-seen ja palauttaa yleislakon avulla takaisin syksyn aikana menettämänsä vallan. Lakko alkoi 14. marraskuuta, ja sen tavoitteiksi sosiaalidemokraatit ilmoittivat elintar-vikepulan ja työttömyyden poistamisen sekä kunnallislakien, kahdeksan tunnin työai- kalain ja valtalain voimaansaattamisen.Radikaaleimmat lakon johtajat vaativat edus-kunnan sivuuttamista ja vallan ottamista työväestön käsiin. Lakon aikana työt pysäh-tyivät sadoissa tehtaissa ja muilla työpaikoilla. Työväenkaartit ja suojeluskunnat iski-vät verisesti yhteen viidellä paikkakunnilla, ja monissa paikoissa tapahtui murhia ja pahoinpitelyjä. Lakko päättyi marraskuun 18.päivän vastaisena yönä maltillisten ja radikaalien tekemään kompromissiin.

Lakon vielä jatkuessa eduskunta otti jälleen esille korkeinta valtaa koskevan kysy-myksen, joka keväästä saakka oli kuohuttanut mieliä. Suomen porvaristo ei hyväksy-nyt Leninin bolševikkihallituksen tavoitteita, ja siksi se luopui entisestä yhteistyölin-jastaan ja päätti irrottaa Suomen Venäjästä.Se ehdotti,että eduskunta valitsisi maalle valtionhoitajan tai kolmimiehisen valtiohoitajakunnan, jolle Venäjän väliaikainen hal-litus siirtäisi korkeimman valtiovallan.Tätäkään ehdotusta sosiaalidemokraatit evät voineet hyväksyä, koska siihenkin sisältyi vallanjaon ajatus.

Yksinkertaisen kompromissiehdotuksen teki maalaisliiton Santeri Alkio. Hän esitti, että valtiohoitajien valinnasta luovuttaisiin ja korkein valtiovalta siirrettäisiin eduskun-nalle. Koska Alkion esitys oli melkein yhteneväinen alkuperäisen valtalain kanssa - siitä puuttuivat vain ulkopolitiikkaa ja sotilasasioita koskevat kohdat - sosiaalidemo-kraatitkin saattoivat yhtyä siihen. Esitys hyväksyttiin lopullisessa käsittelyssä 15.11. äänin 127 – 68. Näin eduskunta otti kaiken valtiovallan itselleen.

Eduskunta sai 24. marraskuuta käsiteltäväksi kaksi senaattorilistaa, joista toisen kär-jessä oli sosialisti Oskari Tokoi ja toisen porvari P.E.Svinhufvud. Eduskunta käytti en- simmäistä kertaa valtalain suomaa korkeinta valtaa ja nimitti äänin 100 – 80 maalle Svinhufvudin senaatin.

Joulukuun 4. päivänä senaatti ilmoitti eduskunnalle, että koska eduskunta oli 15. 11. julistautunut korkeimman vallan haltijaksi ja asettanut maalle hallituksen, Suomi oli ottanut ”kohtalonsa omiin käsiinsä”.

Myös oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit ilmoittivat kannattavansa itsenäisyyttä. He kuitenkin vaativat, että käytännön asioista neuvoteltaisiin ensin venäläisten kanssa ja että eduskunta asettaisi neuvotteluja valmistelemaan erityisen valiokun-nan. Valtalain kirjaimesta yhä kiinni pitävät sosiaalidemokaraatit eivät siis halunneet antaa senaatin yksin hoitaa tärkeää itsenäistymisasiaa.

Joulukuun 6.päivänä eduskunta sai käsiteltäväksi kaksi aloitetta,joista toisen oli alle-kirjoittanut maalaisliiton Santeri Alkio ja toisen sosiaalidemokraattien Kullervo Man-ner. Alkion ehdotuksen mukaan eduskunta ”korkeimman valtiovallan haltijana” päät-tää, että ”Suomi on riippumaton tasavalta”.Eduskunta hyväksyi Alkion ehdotuksen äänin 100-88. "


Neuvostohallituksen kansallisuusasiain kansankomissaari Stalin kehotti Sosialidemokraattien puoluekokouksessa 14.11.1917 Suomea julistautumaan itsenäiseksi


https://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1917/11/14.htm

Nikolai Starikov: "Stalin oli vuonna 1917 kansallisuusasioiden kansankomissaari ja yksi Leninin lähimpiä yhteistyökumppaneita. Suomessa ei ehkä muisteta, että toveri Stalin teki ensimmäisen virallisen vierailunsa marraskuussa 1917 juuri Suomeen ja puhui nimenomaan Suomen itsenäisyyden oikeutuksesta ja välttämättömyydestä. Stalin esiintyi 14.marraskuuta 1917 Suomen sosialidemokraattisen työväenpuolueen kokouksessa Helsingissä.

 «Meitä peloteltiin Venäjän hajaantumisella,sen pirstoutumisella monilukuisiin riippumattomiin valtioihin; tällöin viittailtiin Kansankomissaarien Neuvoston ju-listamaan kansojen itsemääräämisoikeuteen, pitäen sitä «tuhoisana virhee-nä».Mutta minun on lausuttava mitä jyrkimmin,että me emme olisi demokraat- teja (sosialismista puhumat- takaan!), ellemme tunnustaisi Venäjän kansoille vapaata itsemääräämisoikeutta.

Minä selitän, että me pettäisimme sosialismin, jollemme ryhtyisi kaikkiin toimenpiteisiin veljellisen luottamuksen palauttamiseksi Suomen ja Venäjän työläisten välillä.

Mutta jokainenhan tietää, että ilman Suomen kansan vapaan itsemääräämis-oikeuden päättävää tunnustamista ei tällaisen luottamuksen palauttaminen ole ajateltavissa.

Ja tässä on tärkeätä ei vain tämän oikeuden suullinen, vaikkapa virallinenkin tunnustaminen. Tärkeätä on se, että Kansankomissaarien Neuvosto tulee te-ossa varmentamaan tämän suullisen tunnustamisen,että se tullaan horjumat- ta panemaan täytäntöön. Sillä sanojen aika on mennyt. Sillä on tullut aika, jol-loin vanha tunnuslause: «Kaikkien maiden proletaarit, yhtykää!» on pantava täytäntöön. Täysi vapaus elämänsä järjestämiseen Suomen kansalle, samoin kuin kaikille muillekin Venäjän kansoille! Suomen kansan vapaaehtoinen, re-hellinen liitto Venäjän kansan kanssa! Ei mitään holhousta, ei mitään valvon-taa ylhäältäpäin Suomen kansaan nähden! Tällaiset ovat Kansankomissaa-rien Neuvoston politiikan periaatteet. Vain tällaisen politiikan avulla voidaan luoda Venäjän kansojen keskinäinen luottamus.

Vain tällaisen luottamuksen pohjalla voidaan toteuttaa Venäjän kansojen pro-letaarien luja liittyminen yhdeksi armeijaksi. Vain tällaisen yhteenliittymisen kautta voidaan Lokakuun vallankumouksen saavutukset lujittaa, vielä eteen-päin kansainvälisen sosialistisen vallankumouksen asiaa. Kas tämän takia me hymähdämme joka kerta, kun meille puhutaan Venäjän kiertämättömästä hajaantumisesta kansojen itsemääräämisoikeuden aatteen toteuttamisen johdosta.»

Tätä osoittaa,että Stalin oli noihin aikoihin Suomen itsenäisyyden suurin kannattaja."

Spammiro Botti: Hän oli sitä myös erilaisen, pohjoismaisen yhteiskuntahistorian ja rakenteen kannalta. Se käy ilmi jo hänen teoksestaan "Kansallisuuskysymyksestä" vuodelta 1913.

Hän toteutti puolueensa, ja hallituksen päätöksiä. Seuraavana päivänä Korkein neuvosto hyväksyi "Venäjän kansojen oikeuksien julistuksen":

Declaration of the Rights of the People of Russia

"
The united will of this Congresses, The Councils of the People's Commissars, resolved to base of their activity upon the question of the nationalties of Russia, as expressed in the following principles:

1. The equality and sovereignty of the peoples of Russia.
2. The right of the peoples of Russia to free self-determination, even to the point of separation and the formation of an independent state.
3. The abolition of any and all national and national-religious privileges and disabilities.
4. The free development of national minorities and ethnographic groups inhabiting the territory of Russia.

The concrete decrees that follow from these principles will be immedieatly elaborated after the setting up of a Commission of Nationality Affairs.

In the name of the Russian Republic,

Chairman of the Council of People's Commissars,
V. Ulianov (Lenin).

People's Commissar on Nationality Affairs,
Josef Dzhugashvili (Stalin).


Puolue oli kehottanut Suomea pysymään lujana Kerenskiä vastaan jo silloin, kun bolševikit muodollisesti häntä Venäjällä yhä tukivat.Suomen Punakaartit ja Työväen-puolue suhtautuivat ehdottoman kielteisesti Kerenskin mahdollisiin yrityksiin komennella Suomea. "Kerenski"-laulukin oli nimenomaan punakaartilaisten laulu.

Bolševikit eivät tavoitelleet Keisarillista (ilman Suomea ja Puolaa) Venäjää laajem-paa Neuvostoliittoa minään "ihanteenakaan", vaan oli ilman muuta selvää, että esi-merkiksi tulevat sosialistiset Saksa/Itävalta ja Kiina, vieläkin kaukaisemmista puhu- mattakaan, tulisivat olemaan eri valtioita. Se oli myös Kominternin linja, jonka johta-jista erityisesti vietnamilainen Ai Nuyen Quoc eli Ho Chi Minh oli alun perin  Kansainliiton perustamisessa mukana ja tästä Nobel-palkitunkin USA:n presidentti Woodrow Wilsonin tuttu (vaikka USA sitten lopulta ei lähtenytkään Liittoon mukaan, kun se ei saanut perustuslakiaan "maailmanlaiksi"...).

***

Myös Tokoin senaatin valtionvarainsenaattori Väinö Tanner on kirjoittanut tapahtu-mista SDP:ssä itsenäistymisvuonna. Hän ei pane painoa edellä mainituille yrityksille järjestää itsenäisyysasia "hyvällä" PUOLUEIDEN aikaisempien linjojen mukaisesti, vaan hän pitää SDP:n itsenäisyyslinjan julistuksena pääsenaattori Tokoin puhetta

https://www.marxists.org/suomi/tanner/1948/kuinka/tanner-1918.pdf

" ... Epäselvyys Suomen valtiollisesta asemasta vaivasi jatkuvasti edus­kun-nan käsittelyjä. Niinpä kun Tokoi senaatin puolesta vastasi Helenius-Sep-pälän jo vuonna 1909 hyväksytyn, mutta edelleen ratkaisematta olleen kieltolain vahvistamista koskevaan välikysymykseen ja ilmoitti senaatin lujasti olevan lain vahvistamisen kannalla, heräsi eduskun­nassa keskustelua siitä, millä tavalla vahvistaminen olisi aikaansaatava.

Sosiaalidemokraattisen ryhmän puolesta ilmoitettiin ryhmän haluavan saada asian tähän puo-leen selvyyttä ja ehdotettiin siinä tarkoituksessa, että välikysymys vastauksineen, siirtymättä yksinkertaisesti päiväjärjes­tykseen,lähetettäisiin perustuslakivaliokuntaan asian selvittämistä varten.

Tätä ehdotusta perusteli ed.Kuusinen laajemmin,huomauttaen,ettei ole selvitetty, millä tavalla lakien vahvistaminen tästä lähtien on hoidettava, onko se Venäjän Väliaikaisen Hallituksen vai Suomen se­naatin asiana.

Hänen mielestään ei kumpikaan juuri sillä hetkellä voisi laillisesti hoitaa tätä vahvistusta, ennen kuin eduskunnan ja Venäjän Väliaikaisen Hallituk- sen kesken on päästy sopimukseen kummankin valtarajoista ja siinä yhteydessä myös lakien vahvistamistavasta.

Monet porvarillisten puolueiden puhujat olivat kuitenkin sitä mieltä, että asia oli selvä; että Väliaikaiselle Hallitukselle oli siirtynyt keisarin valta myös Suomen suhteen; sekä että vah-vistaminen näin ollen kuului sille, minkä vuoksi he kannattivat yksinkertaista päiväjärjestyk-seen siirtymismuotoa. Kysymyksen selvittämistä varten asia päätettiin 97 äänellä 77 ääntä vastaan lähettää perustuslakivaliokuntaan. Kieltolaki lähetettiin Väliaikaisen Hallituksen vahvistettavaksi.Tämä menettely selitettiin kuitenkin hätäkeinoksi, jota oli käytettävä, kunnes vahvista­mismenettely oli Väliaikaisen Hallituksen kanssa selvitetty  Kieltolakia ei uskallettu enää jättää vahvistusta vaille.

Ei ollut Suomen syytä, ettei tämä valtapiirien jako ollut tullut no­peasti selvitetyksi. Senaatti oli koettanut sitä parhaansa mukaan kiireh­tiä. Heti senaatin astuttua tehtäviinsä oikeustoimi-tuskunnassa oli alettu valmistaa eduskunnalle annettavaa esitystä, joka olisi tiennyt Väliaikai- sen Hallituksen 20.päivänä maaliskuuta antamaan manifestiin sisältyvien ajatusten pukemista perustuslain muotoon. Pyrkimyksenä oli saada esitys jo edus-kunnan avajaisiin huhtikuun alussa, koska se muodosti perustan lähimmän tulevaisuuden toiminnalle. Esityksen valmiste-lutyön suoritti maaliskuun lopulla asetettu, professori Stählbergin puheenjohdolla toi­minut perustuslakikomitea, jolta sen jälkeenkin tuli useita arvokkaita perustuslakeja koskevia ehdotuksia. Esityksestä keskusteltiin hallituk­sessa moneen otteeseen ja se oli monien muodonvaihdosten alaisena ennen kuin se sai lopullisen sisältönsä.

Senaatin ehdotuksessa, joka 7.päivänä huhtikuuta jätettiin Väliaikai­selle Hallitukselle hyväk- syttäväksi ehdotettiin Suomen asiain ratkaisu seuraavalla tavalla järjestettäväksi: Korkeim-man vallan haltijan ratkaistaviksi olisivat jääneet Suomen ja Venäjän välisiä oikeudellisia suhteita ja Venäjän kansalaisia ja lai­toksia Suomessa koskevat asiat sekä kenraalikuvernöörin ja hänen apu­laisensa virkanimitykset.Senaatin ratkaistavien asiain joukkoon ehdotettiin siir-rettäviksi aikai­semmin keisarin päätösvaltaan kuuluneista asioista eduskunnan koollekutsu-minen, avaaminen, lopettaminen ja hajottaminen, lakiesitysten jättäminen, lakien vahvista-minen, asetusten antaminen, tulo- ja meno­arvion hyväksyminen sekä virkanimitykset, niitä lukuunottamatta, jotka olivat korkeimman vallan haltijan tai kenraalikuvernöörin asiana.

Kenraalikuvernöörin valtapiiriin olisi kuulunut senaatin talousosaston jäsenten, ministerival-tiosihteerin ja prokuraattorin nimittäminen. Hä­nellä olisi sitä paitsi ollut oikeus harkita, mitkä asiat koskivat Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. Näin pitkälle meneviä ehdotuksia Väliai-kainen Hallitus ei halunnut hyväksyä eikä katsonut itsellään siihen olevan valtuuksiakaan. Sen mie­lestä tämänluontoiset asiat oli jätettävä aikanaan valittavan kan-sallis­kokouksen rat-kaistaviksi. Joka tapauksessa se ennen kuin otti esityksen käsitelläkseen, halusi kuulla oman lainopillisen neuvottelukuntansa mieltä, joten ratkaisu lykkääntyi. Tämä neuvottelukunta tar-josi suoma­laisillekin tilaisuuden esittää omia näkökanto jaan.Huhtikuun 21.päi­vänä pidetyssä neuvottelukunnan istunnossa olivat saapuvilla senaatin valtuut-tamina edustajina entinen prokuraattori J.Grotenfelt,tohtorit J.K. Paasikivi, K.Idman ja Ernst Nevanlinna sekä varatuomari Anton Kotonen.

Tällöin ei kuitenkaan päästy suomalaisia tyydyttävään tulok­seen. Senaatti yritti vedota Väli-aikaiseen Hallitukseen, ja siinä tarkoi­tuksessa matkustivat 23. päivänä huhtikuuta Pietariin senaattorit Tokoi, Tulenheimo ja Setä- lä. Tämäkin matka jäi tuloksettomaksi Väliaikaisen Hallituksen asettuessa neuvottelukuntansa kannalle.

Kun tyydyttävää ratkaisua ei ollut saatu, pysähtyivät yritykset joksikin aikaa. Senaatin harkit-tavana oli vaikea kysymys:joko oli toistaiseksi luovut- tava yrityksestä saada valtapiirien ja-koon selvyyttä tai oli omak­suttava Väliaikaisen Hallituksen kanta. Jälkimmäisen vaihtoehdon puo­lesta puhui se, että asiain hoito vaatii nopeampaa käsittelyä; sitä vastaan taas se, että oli arveluttavaa eduskunnan myötävaikutuksella hyväksyä järjestely, joka vastaisuudessa voisi osoittautua Suomen valtiolliselle elä­mälle vaaralliseksi ja joka ei myöskään vastannut Suomessa heränneitä toiveita.

Ennen kuin seuraava kosketus venäläisiin otettiin, oli Venäjällä touko­kuun 18. päivänä tapah-tunut osittainen hallituksen uusiminen. Ruhti­nas Lwovin muodostamaan uuteen hallitukseen oli tullut mukaan työ- ja sotamiesneuvoston edustajia, joten hallitus oli siirtynyt enemmän vasemmalle. Senaatti oli toiselta puolen ollut kosketuksissa eduskunta­ryhmiin ja saanut käsityksen eduskunnassa vallitsevista mielipiteistä.

Osoittautui,että sosiaalidemokraatit halusivat astuttavaksi melkoista pitemmälle Suomen itse-määräämisoikeutta kohti kuin porvarilliset ryhmät, joskin näidenkin keskuudessa oli tietoisia itsenäisyyden kannattajia, ns. "itsenäisyysmiehiä”. Yleensä porvarilliset ryhmät kuitenkin olivat taipuvaisia hyväksymään Pietarissa sanellut ehdotukset ja yhteistyölinjan Väliaikaisen Hallituksen kanssa.

Näillä tiedoilla varustettuna Tokoi ja Tulenheimo matkustivat Pieta­riin uuden hallituksen luo edelleen neuvottelemaan.Helsingin asemalla astui heidän vaunuunsa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Yrjö Mäkelin. Hänen mukaantulonsa oli Tulenheimolle yllätys, mahdollisesti siitä oli sovittu Tokoin kanssa. Tulenheimon kuvauksen mukaan Mäke­lin vei Tokoin muka-naan Lwovin luo vähän ennen heille varattua yhteistä vastaanottoaikaa. Sillä välin Tulenhei-mo ja Enckell odottelivat ulko­puolella. Ulos tultuaan Tokoi ja Mäkelin kertoivat, ettei Lwov ollut kallistanut korvaansakaan heidän esityksilleen, mainitsematta kuitenkaan mitä he olivat esittäneet.Todellisuudessa he olivat esittäneet sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän kes-kuudessa silloin jo vakiintunutta käsitystä, jonka mukaan Suomen eduskunta oli oikeutettu ratkaisemaan korkeimman vallan järjestelyä koskevat kysymykset, Väliaikaisen Halli­tuksen olematta oikeutettu asiaan sekaantumaan. Tästä ei Lwov ollut halunnut kuulla puhuttavankaan.

Kun Lwovin kanssa sovittu vastaanottoaika täten oli mennyt ohitse samoin kuin se aika, min-kä Kerenski heille oli varannut, eikä häntäkään voitu enää tavata, kiivastui Tulenheimo. Hän kertoi tästä itse: ”Minua alkoi suututtaa jumalattomasti. Minä haukuin sen Mäkelinin niin, et-ten ikinä ole ketään ihmistä niin paljon haukkunut. Enckell kuunteli korvat hörössä. Mäkelin vain esitti lähempää tuttavuutta.” Tulenheimon käsi­tyksen mukaan tämä käynti vaikeutti myöhempiä neuvotteluja.

Matka ei siis johtanut entistä parempiin tuloksiin.Kävi selväksi,ettei Väliaikaisen Hallituksen kantaan ollut aikaansaatavissa muutoksia.Senaatin oli sen vuoksi laadittava esityksensä suun-nilleen sen vaatimalle pohjalle, ja kesäkuun 8. päivänä Väliaikainen Hallitus antoi eduskun­nalle sen mukaisen esityksen. Se oli huomattavasti suppeampi kuin se­naatin alkuperäinen eh-dotus. Eräs tärkeimpiä muutoksia koski valtio­päivien koollekutsumista, lopettamista ja hajot- tamista, mihin ratkaisu­valta oli pidätetty Väliaikaiselle Hallitukselle. Pietari halusi edelleen valvoa Suomen valtiollista elämää.

Tähän oli senaatin tyydyttävä. Tultiin kuitenkin pian havaitsemaan, vaan halusi myös pitää päänsä. Se oli Suomen eduskunta.

Tapahtuneiden viivytysten johdosta voitiin tämä tärkeä esitys "Eri­näisten asian siirtämisestä Suomen Senaatin ja Kenraalikuvernöörin ratkaistaviksi” eli Lex Tulenheimo, millä nimellä se eduskunnassa yleensä kulki, antaa eduskunnalle vasta kesäkuun 11. päivänä, siis pari kuu­kautta myöhästyneenä. Kun se seuraavana päivänä esiteltiin valio­kuntaan lähettämistä varten, käytti Tokoi ensimmäisen puheenvuoron.Hän selosti aluksi esityksen aikaansaamista kohdan- neita vaikeuksia ja Väliaikaisen Hallituksen taholla esiintyneitä epäilyksiä. Hän korosti voi-makkaasti sitä, että lain tarkoituksena oli väliaikaisesti järjes­tää Suomen ja Venäjän väliset suhteet ja "siten poistaa se väliaikainen, epämääräinen, etten sanoisi jonkin verran luonnoton tila, joka tällä hetkellä on olemassa Suomen eduskunnan ja Venäjän Väliaikaisen Halli­tuksen välillä. Meidän tarkoituksemme tähtää paljon etemmäksi. Suo­men kansan ja Suomen edus-kunnan tarkoitus on Suomen itsenäisyyden ja vapauden saavuttaminen. Me olemme sen aina ja rehellisesti ilmoit­taneet Venäjän Väliaikaisen Hallituksen jäsenille ja edustajille... Muuten minä luulen, että meidän pyrkimyksemme valtiolliseen vapauteen ja itsenäisyyteen alkaa saada tunnustusta ja ymmärtämystä myös Venäjän kansan ja Venäjän hallituksen ainakin eri-näisten edustajain puolelta. Minä luulen,että Venäjän kansassa on vakiintuva se käsitys, että vain itsenäinen ja vapaa Suomi on kyllin arvokas naapuri Venäjälle, vain itsenäinen Suomi on kyllin arvokas tuki ja turva Venäjälle länttä vastaan.

Puheensa loppuosassa Tokoi kosketteli maassa vallinneita epänormaaleja oloja, lakkoja ja muita levottomuuksia. Hän myönsi, että "lain kirjainta” oli rikottu, mutta halusi ymmärtää ta-pahtumien olevan kuo­hunta-ajan ilmi- öitä, eikä hänen mielestään "ankaran muodollisen lail-li­suuden palauttaminen” sillä hetkellä ollut mahdollista. Hän tuntui ole­van jonkin verran her-mostunut hallitusta vastaan kohdistetuista moit­teista ja käytti tässä yhteydessä sittemmin sii-vekkäiksi tulleita sanoja:"astukaa remmiin,sopii koettaa",kohdistaen ne niihin, jotka arvelivat voivansa hoitaa asiat paremmin ja palauttaa maahan täysin laillisen menon.

Puheen johdosta syntyi lyhyt keskustelu, joka valitettavasti suurim­maksi osaksi kohdistui pu-heen loppuosaan, joka porvarillisten ryhmien taholla aiheutti useita vastalauseita. Siinä oltiin näkevinään ymmärtä­mystä maatalouslakkoja ja venäläisen sotaväen eduskunnan toimintaan sekaantumista kohtaan. Hallituksen esitystä käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa lähes kuu­kauden päivät,ja sillä välin ennätti tapahtua paljon.Venäjän olot olivat kehittyneet yhä vallan- kumouksellisempaan suuntaan. Lenin ja Trotski ynnä muutamat muut bolshevikit olivat saa-puneet Venäjälle, saatuaan Ludendorffin toimesta luvan matkustaa Saksan halki kuuluisassa sinetöi­dyssä vaunussaan.Heidän toimintansa vaikutuksesta mielialat muuttui­vat päivä päiväl- tä radikaalisemmiksi.Työ- ja sotamiesneuvostot olivat saaneet yhä merkitsevämmän aseman. Duumaa ei enää huomannutkaan Taurian palatsissa, neuvostojen vallattua sen kokonaan haltuunsa. Sen saatoimme todeta käydessämme Grastenin kanssa siellä tilanteeseen tutustumassa.


Sosiaalidemokraattien puoluekokousvaatii itsenäisyyttä


Myös Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen asenne oli radikali­soitu-nut.Puolue piti yli-määräisen puoluekokouksensa kesäkuun 15.-18. päivänä ja tällöin käsiteltiin useita päivänpo-liittisia kysymyksiä. Niiden suhteen tehdyt päätökset vaikuttivat ratkaisevasti seuraavien kuukausien politiikkaan. Kokoukseen oli saapunut joitakin edustajia Venäjältä ja Ruotsista, kummastakin sekä oikeisto- että vasemmistosuuntia edustavia.

Näistä oli varsinkin Venäjän bolshevikkiryhmän edustajalla Aleksandra Kollontaylla huo-mattava vaikutus kokouksen menoon.Hän oli silloin kuk­keimmillaan, tulinen nainen ja hyvä puhuja. Kiihkeillä puheillaan hän rohkaisi kokouksen muutenkin reipasta menoa. Jo hänen tervehdyspuheensa sai osakseen myrskyiset suosionosoitukset. Siinä hän saarnasi täyttä val-lankumousta. Suomalaiset mielet hän valloitti puhumalla suurella lämmöllä pienten kansojen ja etenkin Suomen itsemääräämis­oikeuden puolesta.

"Onhan tunnettua,että Suomen kysymystä ei ole vielä ratkaistu. Väliaikainen Hallitus vakuut- taa, että tämä kysymys ratkaistaan lopullisesti kansalliskokouksessa. Mutta emmehän tiedä, millä tavalla kansalliskokous tulee tämän asian päättämään. Sen sijaan me vallankumouksel-liset sosiaalidemokraatit vaadimme, että vallanku­mouksellisen tilanteen jatkuessa olisi rat-kaistava kysymys Suomen itse­näisyydestä. Ja me kannatamme itsenäi-syyden myöntämistä Suomelle aina Suomen eroamiseen saakka Venäjästä ja valtakunnasta.”

- Parem­paa lähettilästä Venäjän bolshevikit eivät olisi voineet kokoukseen lähet­tää. Tämä tuli selvästi ilmi kun puhetta verrattiin kokoukseen saapu­neen menshevikkiedustaja Cederbaumin tervehdykseen. Hänkin ilmoitti ryhmänsä kannattavan Suomen itsemääräämisoikeutta - mutta vasta tulevassa kansalliskokouksessa.Kokouksessa tehtiin lujasti radikaalisia päätöksiä.

Kansainvälisistä yhteyksistä oli kokoukselle tehty esitys, että se päättäisi liittää Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen vastaperustettuun ns. Zimmerwaldin internationaaliin. Asiaa valmistanut valiokunta oli varovasti ehdottanut, että asetettaisiin komitea "tutkimaan ja laatimaan esitystä Suomen sos.-dem  puolueen suhtautumisesta vanhaan ja uuteen internationaaliin”.

Valpaskin oli varovaisella kannalla pitäen "epänormaalisena tekona",jos asiaa tarkemmin tutkimatta liityttäisiin uuteen internationaaliin, vaikka tiedetään puolueen enemmistön olevan toisella kannalla.Tämä varovainen kanta ei kuitenkaan tyydyttänyt kokousta. Kollontay, vaikka olikin vieras, käytti asiassa laajan puheenvuoron ja käänsi kokouksen mielen. Hän moitti vanhan internationaalin, Saksan Scheidemannin ja Ranskan Albert Thomasin kantaa ja viittasi mm. siihen, että venäläisille tulee olemaan vaikea-ta puolustaa Suomen itsenäisyyttä, jos täällä roikutaan vanhassa interna-tionaalissa. Sen sijaan hänen mie­lestään silloin tuskin tunnettu Zimmerwaldin ryhmä oli Suomenkin sosiaalidemokraattisen puolueen oikea paikka.

— Tuloksena oli, että kokous päätti liittää puolueen mainittuun vuonna 1915 perustettuun internationaaliin. Kuusinen koetti selitellä, että tämä oli luonnollinen askel eikä riippunut siitä, että rouva Kollontay oli käännyttä-nyt kokouk­sen. Tämä selitys tuntui kuitenkin heikonpuoleiselta.

Zimmerwaldin internationaalista ei tullut pitkäikäistä, niin että pää­tös jäi pelkäksi mielialan ilmaukseksi. Se oli sota-ajan tuote ja kuoli sodan pää-tyttyä. Silloin astuivat uusina tekijöinä esiin kolmas ja 2 1/2 -internatio-naali (kautsky, HM). Jonkin aikaa eli puoluepiireissä kuitenkin nimitys "zimmerboldtilaisuus".


Oli selvää, että kokouksessa tulisi käsittelyn alaiseksi myös kysymys Suomen valtiollisesta asemasta. Siitä hyväksyttiin laaja julistus, jossa päättä-västi asetuttiin vaatimaan Suomen itsenäisyyttä.

"Venäjän halli­tuksella ei ole oikeutta olla missään suhteessa Suomen korkeimpana hallitus-valtana, vaan Suomella tulee olla,kuten oma eduskunta, niin myös oma hallitusvalta, kansasta ja kansan eduskunnasta riippuvainen ... Suomen sosiaalidemokratia siis asettaa Venäjän por-variston hallitusvallan vaatimusta vas-taan Suomen kansan valtiollisen itsenäisyyden vaati-muksen. Sillä muuten kuin vapaan Suomen valtion puitteissa ei Suo-men työväenluokka voi käydä häiritsemättä luokkataisteluaan, turvatusti säilyttää saavutuksiaan ja menestyksellä täyttää kohdaltaan työ­väen kansainvälisen vapausliikkeen tehtäviä.”

Tämmöisellä julistuksella päätettiin kääntyä kaikkien maiden sosiaali­de-mokraattisten puolu-eiden ja ennen kaikkea Venäjän toveripuolueiden puo-leen ja vedota niiden kannatukseen Suomen itsenäisyyden saavutta­miseksi ja turvaamiseksi.Erikseen päätettiin järjestää lähempi kosketus Venäjän sosiaalidemo­kraattiseen puolueeseen ja tällä kertaa valita erityinen edustus Pietarissa pidettävään ylimääräiseen työ- ja sotamiesneuvostojen kokoukseen. Edustajiksi va- littiin E.Huttunen, Matti Turkia, K.H.Wiik ja Ali Aalto­nen. Näin päätetyllä yhteydellä tuli lä-hikuukausien aikana olemaan tärkeä merkitys maamme poliittiselle kehitykselle. Oli ilahdut-tavaa nähdä,miten täydellisen yksimielisesti puoluekokous asettui vaatimaan maan täydellistä itsenäisyyttä. Päätöksen merkitystä korostettiin laulamalla sen jälkeen "Internationalen” ensimmäinen ja viimeinen säkeistö.

Kunnallislakien ja kahdeksan tunnin työaikalain säätämistä kokous päätti kiirehtiä ja näiden lakien sisällykseen nähden annettiin hyvin yksityiskohtaiset ohjeet. Kehotettiin eduskunta-ryhmää huolehtimaan siitä,että molem- pien lakien kolmas käsittely eduskunnassa sattuu samaksi päiväksi.

Silloin oli kautta maan toimeenpantava yleisiä mielen­osoituksia lakien hyväksi. Jos hyväksy-minen kohtaisi vastustusta, oikeu­tettiin Helsingissä toi-meenpanemaan suurlakko. Siinä tapauksessa, että lait äänestettäisiin le-päämään, eduskuntaryhmien ja puoluetoimikunnan oli harkittava, olisiko heti vaadittava uusien vaalien toimittamista.

Muista kokouksessa käsitellyistä asioista kannattaa mainita suhtau­tumi-nen silloiseen halli-tukseen. Laajassa päätöslauselmassa arvosteltiin, sitä,että Väliaikainen Hallitus oli nimittänyt Suomen senaatin jäsenet; todettiin,että sosialististen senaattorien meno hallitukseen oli tapah- tu­nut vastoin aikaisempien puoluekokousten päätöksiä;lausuttiin,että sosiaalidemokraattisella eduskuntaryhmällä oli oikeus antaa sille kannaruksensa tai kieltää se siltä, sen mukaan kuin työväen edut vaativat; tällöin ei eräi-den sosialistien lukeutuminen kapitalistisen järjestelmän hallitukseen saa-nut heikentää eikä hämmentää työväenluokan välttä­mätöntä luokkataistelua.

- Vieraana ollut rouva Kollontay katsoi olevansa kutsuttu osallistumaan tähänkin keskuste-luun ja halusi vielä te­rästää lausuntoa. Hän mainitsi, että jos työ- ja sotamiesneuvosto heillä ottaa vastatakseen koko hallitukses-ta, he silloin menevät siihen. Mutta vain muutamille mie-hille semmoista lupaa ei ole annettu. Poliisilaitoksesta kokous lausui,että "vallankumouskau- den edelleen jatkuessa ei poliisilaitosta vielä kiirehdittäisi saattamaan vakinaiselle kannalle, koska se voisi siten taas muuttua työväen toiminnalle vahingolliseksi”. Opettaja J. K. Karille, joka vuoden 1906 puoluekokouksessa oli ero­tettu puolueesta sen johdosta,että hän oli mennyt Mechelinin senaatin jäseneksi, tehtiin nyt oikeutta. Pyynnöstään hänet otettiin takaisin puolu- een jäsenyyteen. Sillä välin hän oli työskennellyt Kotkassa ilmestyvän "Eteenpäin” lehden toimituksessa ja oli nyt siirtynyt Suomen Ammatti­järjestön palvelukseen sihteeriksi. Kuten edelläolevasta näkyy, asettui puolue-kokous monessa suhteessa entistä jyrkemmälle kannalle. Sen tekemät päätökset ja antamat ohjeet tulivat olemaan määrääviä sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän lähikuukausien toiminnalle.




Keskustelua;

Neuvos kommentoi_ 5. joulukuu 2016

Toivokaamme päättäjiemme tuntevan historian ja suomen aseman kansakuntien joukossa.


Norppa kommentoi_ 6. joulukuu 2016

Lenin-setä oli valmis tunnustamaan Suomen itsenäisyyden, kun sitä Suomen työvä-kikin vaati. Hän kuitenkin oletti Suomen palaavan Venäjän yhteyteen heti kun Suo-messa olisi tapahtunut "työväen vallankumous" johon hän ja Stalin-setäkin Suomen sosialisteja yllytti ja aseisti. Lenin-setä ajatteli itsenäisen Suomen olevan siis väliai-kainen ratkaisu. Ei bolshevikkien tavoitteena ollut joukko itsenäisiä kansallisvaltioita, vaikka he nimellisesti kansojen itsemääräämisoikeutta kannattivatkin.

Lenin-setä lupaisi muuten punaiselle Suomelle koko Itä-Karjalan, mikä osoittaa, että alueen kuuluminen Suomelle ei ollut pelkkä oikeistolainen utopia vaan Venäjälläkin sille myönnettiin olevan kansallisia perusteita, olihan asujaimisto pääosin vielä suo-mensukuista kun neuvostodikatatuuri ei sitä ollut onnistunut vielä muuttamaan väes-tönsiirroillaan ja karkotuksillaan. Punaisia tosin harmitti,ettei heidän keksimänsä nimi uudelle valtiolleen kelvannut Lenin-sedälle, vaan siihen oli pakko sedän painostuk-sesta lisätä sana "sosialistinen". Jos punaiset olisivat voittaneet kansalaissodan, niin viimeistään Stalinin aikana itsenäisyydestä ei olisi ollut jäljellä huurujakaan.

Ajatusta "Leninin lahjasta" kannatti tietenkin vaalia Neuvostoliiton aikana, sehän osoitti itse profeetan siunanneen Suomen itsenäisyyden. Kukapa olisi joku Brezhnev ollut sitten sitä kiistämään?



Risto Juhani Koivula kommentoi_ 7. joulukuu 2016

"Jos hän [Lenin] olisi noin ajatellut, ja vielä jotenkin "järjestänyt" sen työväenvallan-kumouksen, niin miksi hän ei sitten tunnustanut Suomen itsenäisyyttä vasta sille."

Norppa: " Juurihan sen kirjoitin:koska Suomen työväkikin kannatti itsenäisyyttä. Suo- messa oli sortokausien perua vahva venäläisvastaisuus ja epäluulo venäläisiä koh-taan.Leninin ajatuksen mukaan itsenäisyyden hylkääminen olisi tehnyt bolshevikeis- ta samaa porukkaa muiden Venäjän johtajien kanssa. Itsenäisyyden tunnustamisella Lenin kalasteli Suomen työväen suosiota. "

Kaikki, nimenomaan järjestäytyneimmät työläiset eivät tykäänneet pelkästään hyvää siitä, että hän tunnusti itsenäisyyden nimenomaan PORVARIsenaatille/hallitukselle, joka oli laiilisuudeltaan äärimmäisen kyseenalainen ja josta ylivoimaiseti suurin ryh-mä sosilalistit oli,syrjäytetty kansainvälisioikeudellisesti laittoman "kenraalikuvernöö-ri" Stahovitshin äänellä, joka äijä oli nyt täysin tyhjän päällä myös Venäjän puolella, josta hänet oli nimitetty eikä edes Suomen kansalainen.


[HM:Tämä on virhetieto:Huomattuaan virheensä sosialidemokraatit olivat itse jättäy- tyneet pois senaatista, vaikka Kerenski oli antanut oikeistolaiselle kenraalikuvernööri Stahovitshille potkut 17.9. nimittämällä hänet Espanjan suurlähettilääksi (jota virkaa hän ei ehtinyt ottaa vastaan, vaan oli Lokakuun vallankumouksen tapahtuessa mat-kalla sinne jääden maanpakolaiseksi) ja nimittänyt uudeksi kenraalikuvernööriksi en-tisen radikaalin ja ansioitunen liikenneministerin ja varapääministerin, Perustuslailli-sesta puolueesta eronneen itselleen uuden vasemmistolaisen Radikaalidemokraatti-sen puolueen perustaneen NIkolai Nekrasovin. Nekrasovin puolueen ohjelma (Venäjälle) muistutti suuresti Suomen Kansanvaltuuskunnan ohjelmaa.

Sosialisteille olisi kuulunut vähintään yhtä vaille puolet Senaatin paikoista,ja puheen- johtaja Nekrasovin avulla he olisivat saaneet ainakin joissakin asioissa mitätöityä porvarinennmistön lakiehdotuksia annettessa, mutta kaikki olsi taaskin viime kädessä riippunut luikuri-Kerenskistä.

Ilmeisesti Kerenskikin oli ollut melko varman Sosialidemokraattien voitosta vaaleista ja varustunut pystyttämmän Suomeen Venäjän alaisen "georgialais-menshevistisen hallinnon",jossa pyssyvaltaa olisi pitänyt Venäjän sotaväen ja "eserrien" (löysästi tul- kiten Maalaisliiton,joskin venäjällä se "maalaisliittolainen järjestys" olisi vasta pitänyt luoda jakamalla maat pysyyillä yksityistiliksi, sota-ansioilla, ei lopultakaan kauhean kaukana tsaarin feodalismista ja pakkokulakisoinnista) ohella "menshevikkipuolue"...]

Yksi selitys on,että Lenin tunnusti ennen kaikkea valtioita eikä hallituksia, hänellä oli kiire tärkeämpien asioiden kanssa, eikä hän "suunnitellut Suomen sisäpolitiikkaa", vaan se oli viime kädessä suomalaisten asia nyt, kun valtiollinen itsenäisyys on tun-nustettu. Punakaartit pitivät sennaattia ja senaatti punakaarteja laittomina. Senaatti-puolueilla oli kuitenkin aivan samansorttisia kaarteja.Nyt kumpiakaan ei tarvittu enää Kerenskiä vastaan. Eivätkä ne häntä vastaan olleet perutettujakaan, mutta ne olisi voitu suunnata häntä vastaan, itsenäisyyden puolesta.


Sää et ole lukenut kunnolla, mitä kaikkea Suomen sosialistit tekivät,toki he auttoivat Leniniä. He tiesivät, että Kerenskillä ei ollut koskaan ollut vähäisintäkään aikomusta noudattaa omankin puolueensa kansainvälisoikeudellista linjaa, että Suomi on itsenäinen;

" [Helmikuun]

Vallankumouksen alettua Venäjälle oli perustettu työläis- ja sotilasneuvostoja, joista kasvoi virallisten valtioelinten rinnalle merkittävä voimatekijä; aiheellisesti puhuttiin kaksoisvallasta. Poliittisista puolueista sosiaalivallankumoukselliset, menševikit ja bolševikit pyrkivät saamaan neuvostot haltuunsa voidakseen käyttää niitä poliittisten päämääriensä ajamiseen. Suomessa oli runsaasti venäläistä sotaväkeä, jonka keskuuteen etenkin bolševikit perustivat neuvostoja. Suomalaiset sosialistit tekivät yhteistyötä neuvostojen kanssa, ja vastaavasti neuvostot turvautuivat tarvitessaan suomalaisiin.

Huomiota herätti varsinkin bolševikkien edustajan Aleksandra Kollontain käynti Suo-men sosiaalidemokraattien puoluekokouksessa kesäkuussa 1917. Kollontai keräsi runsaat suosionosoitukset toistaessaan Leninin viestin, että Suomella on oikeus itsenäisyyteen aina Venäjästä eroamista myöten.

...Kesäkuun lopussa Pietarissa kokoontui valtakunnallinen työmies- ja sotilasneuvos- tojen kongressi. Suomalaiset sosiaalidemokraatit päättivät käyttää tilannetta hyväk-seen ja lähettivät valtuuskunnan neuvostokongressiin. Suomalaisten kanssa käymis- sään neuvotteluissa kongressin enemmistö eli menševikit ja sosiaalivallankumouk-selliset hyväksyivät päätöslauselman, jossa ne puolsivat Suomen korkeimman vallan siirtämistä Väliaikaiselta hallitukselta Suomen omille valtioelimille. Kongressissa vähemmistönä olleet bolševikit puolestaan ilmoittivat kannattavansa täyden itsenäisyyden myöntämistä Suomelle.

... Eduskunnan perustuslakivaliokunnassa oli parhaillaan käsiteltävänä mietintö, jon-ka mukaan keisarille kuulut oikeus valtiopäivien koollekutsumiseen, lopettamiseen ja hajottamiseen siirrettäisiin Suomen eduskunnalle. Heti kun neuvostokongressin pää-tös saatiin Helsinkiin,perustuslakivaliokunnan jäsenet Mäkelin ja Kuusinen kirjoittivat uuden lakiesityksen, joka siirsi keisarille kuuluneen valtiovallan ulkopolitiikkaa ja sotilasasioita lukuun ottamatta Suomen eduskunnalle. "

SUOMALAISIET SOSIALISTIT MENIVÄT PIETARIIN NEUVOSTOJEN VALTAKUN-NALLISEEN KOKOUKSEEN,JOSTA HANKKIVAT  SILTÄ SEN PUOLUEIDEN OHJELMISSAKIN ESITETYN OHJELMALLISEN TUNNUSTUKSEN SUOMEN KANSAINVÄLISEN LAIN MUKAISELLE ITSENÄISYYDELLE.

Tämä oli Kerenskille aika paha juttu: hänellä EI ollut neuvostojen eserrien täyttä luottamusta, ja KERENSKI OLSI SE JOKA RIKKOIN OHJELMAA ELI LINJAA eivät neuvostojen valtuutetut eserrät.



Risto Juhani Koivula kommentoi_ 7. joulukuu 2016

Norppa: " "Lenin teki Punaisen Suomen Kansanvaltuuskunnan kanssa itsenäisten valtioiden välisen Ystävyys- ja yhteistyösopimuksen. Se oli vieläpä nimenomaan Leninin ehdotus ja ja hänen formuloimansa teksti."

Kyllä varmaan juurikin hänen, kun  punaiset joutuivat muuttamaan maansa nimenkin. Ja Itä-Karjala olisi kuulunut Suomelle. "

Ettet olisi tässä sekoittanut Osmo Jussilan "Terijoen hallitus" -juttuihin, joita muutenkin kierrätät.

Jussila on raapinut kokoon Trotskin ja Tuhatshevskin juttuja, jotka eivät ohjanneet Neuvostoliiton strategista ajattelua. Ne olivat sotatieteellistä pulinaa ja osin myös strategista hämäyskirjallisuutta, tasan päinvastaista kuin oikea strategia, joka oli houkutella hyökkäävä vihollinen hyvin valmistellulle omalle alueelle tapettavaksi.

Jussila VIHJAA tietysti, kuten sinäkin olet "ymmärtänyt" väärin, että Kansanvaltuuskuntakin olisi ollut Jussilan tulkinnan mukainen "Terijoen hallitus"!!!


Risto Juhani Koivula kommentoi_ 7. joulukuu 2016

Norppa: " "Tämä [eduskunnan laittoman hajottamisen torjunta aseellisesti punakaar-tien ja talonpoikaiskaartien toimesta] olisi tietysti edellyttänyt, että punakaartit ja ta-lonpoikaiskaartit olisivat sopineet reformeista kuten torpparivapautuksesta ja työlain-säädännöstä, joista loppujen lopuksi kuitenkin jouduttiin päättämään. Näin olisi sisällissota ainakin periaatteessa voitu välttää."

Kahdeksan tunnin työaika lakihan sovittiin jo ennen punaisten kapinaa. Ja torppari-laki porvarihallituksen johdolla pian kansalaissodan jälkeen, samoin uudistettiin kun-nallishallinto tasa-arvoisemmaksi. Torppareista muuten noin puolet taisteli valkoisten puolella, joten ei tainnut torppareiden asema ainakaan olla kapinan syynä. "

Tämä osoittaa vain, että kansallinen yhteispuolustus ei olisi näihin poliittisiin kysymyksiin kaatunut. Ne olivat järjestelykysymyksiä.

Nyt vaan diktattori Kerenskin suorittama hajottaminen ja "toimeksianto" uusista vaaleista plus maassa feodaalivallan muistona huseeraava "kenraalikuvernööri", maaherra (joka muuten pyrki tuosta pellenroolista pois ja kerkisikin saada päätöksen siirtymisestä Venäjän Espanjan-suurlähettilääksi, mutta ei ehtinyt asemapaikkaansa ennen Lokakuun vallankumousta) tarkoittivat, että NYT OLLAAN VALITSEMASSA PORVARI-VENÄJÄN MAAKUNTAVALTUUSTOA eikä itsenäisen valtion kansanedustuselintä!

[Tuon kenraalikuvernöörin Kerenski siis vaihtoi 17.9. henkilönä laatuunkäyvään va-semmistolaiseen Nekrasoviin, jonka uudesta PUOLUEESTA bolševikit ja menševikit eivät tykänneet, vaikka henkilö heillä kyllä olisi kevannut. Lenin lakkautti Nekrasovin viran vallankumousyönä ja sitten nitti tämän bolševikkihallituksen tilastojohtajan virkaan.]

Jos Väliaikaisen hallituksen hallintomalli olisi vakiintunut, tämä eduskunta olisi ehkä rinnastunut ALUEELLISEKSI NEUVOSTOKSI, jolla olisi ollut suurin piirtein saman-lainen väestöpohja kuin Pietarin neuvostolla, joka aloitti Lokakuun vallankumouksen.

Sitten olisi pitänyt kipin kapin ruveta valitsemaan myös alempia, kuten kaupunki-, sotilas - ja työpaikkaneuvostoja.

Tätä taas hajotuspäätoksen Venäjän-valkoiset jujuttajat kuten Supmen Pietarin valtiosuihteeri Carl Enckel missään tapauksessa olleet tarkoittaneet...:

" Pietarissa Suomen asioihin vaikutti eniten ministerivaltiosihteeri Carl Enckell, jonka mielestä valtalaki oli lähinnä bolševikkien yllytyksestä tapahtunut kumouksellinen välikohtaus. Noihin aikoihin Helsingissä kiersi huhu, että eduskunta aikoi valtalain nojalla asettaa uuden hallituksen.

Kun kansanedustaja Ernst Nevanlinna soitti Enckellille Pietariin ja kertoi tämän huhun, Enckell toimi heti. Hän otti yhteyttä kenraalikuvernööri Stahovitšin väli-tyksellä Kerenskiin ja ehdotti,että Venäjän väliaikainen hallitus hajottaisi Suo- men eduskunnan ja määräisi uudet vaalit. Kerenski suostui ehdotukseen. Ha-jottamalla Suomen eduskunnan hän saattoi osoittaa, että istui tiukasti vallan satulassa.

Heinäkuun 31.päivänä väliaikainen hallitus antoi käskykirjeen,jolla hajotti Suo-men eduskunnan ja määräsi uudet vaalit toimitettaviksi lokakuun 1. – 2. päivä-nä. Kun senaatti äänesti hajottamispäätöksen julkaisemisesta, porvarillisen senaattorit kannattivat ja sosialistisen senaattorit vastustivat asiaa. Tilanteen ratkaisi kenraalikuvernööri Stahovitš äänestämällä julkaisemisen puolesta. "

Kaikki asiat olisi alistettu lopulta myös Venäjän hallintoelimille. Kun olisi tullut Kan-sainliitto, Suomen ja Venäjän kansalaisia ei olisi enää lainkaan saanut panna eriar-voiseen asemaan lain edessä:maissa olisi voinut olla erilakeja,mutta ne olsivat siellä maassa aina koskeneet samalla tavalla niin suomalsia kuin venäläisiäkin kuten USAssa alaskalaisia ja floridalaisia.

" "Sen sijaan sulla ei ole mitään todellisia perusteita väittää, että bolševikit olisivat kehottaneet ainakaan juuri tuohon toteutuneeseen ajankohtaan vallankumouksen aloittamista."

En nyt tiedä mitä ajankohtaa tarkoitat, mutta sekä Lenin että Stalin kyllä kehottivat Suomen sosialisteja "vallankumoukseen" ja aseistivat heitä. "

Tarkoitan vallankumousta 28.1.1918. Mistä löydät "todisteen", että Venäjän hallitus/ bolševikit olisivat kehottaneet siihen tuolloin? Et mistään.


http://http://antonmerilainen.vuodatus.net/lue/2016/10/suomi-1917-valtalaki



Risto Juhani Koivula kommentoi_ 9. joulukuu 2016 09:58

Norppa kommentoi_ 7. joulukuu 2016 20:58

"Kaikki,nimenomaan järjestäytyneimmät työläiset eivät tykäänneet pelkästään hyvää siitä, että hän tunnusti itsenäisyyden nimenomaan PORVARIsenaatille / hallitukselle, joka oli laiilisuudeltaan äärimmäisen kyseenalainen, ja josta ylivoimaiseti suurin ryh-mä sosilalistit oli,syrjäytetty kansainvälisioikeudellisesti laittoman "kenraalikuvernöö- ri" Stahovitšin äänellä, joka äijä oli nyt täysin tyhjän päällä myös Venäjän puolella, josta hänet oli nimitetty eikä edes Suomen kansalainen."

Mitä tarkoitat, että senaatti oli laillisuudeltaan kyseenalainen tai että siitä oli suurin ryhmä sosialistit syrjäytetty?

Porvarillinen senaattihan syntyi, kun sosiaalidemokraatit hävisivät vaalit syksyllä 1917. Enemmistöllä on demokratiassa oikeus muodostaa hallitus.Eduskunnan hajot- taminen valtalain jälkeen oli kiistanalainen, mutta vaalit demokraattiset. Niiden tulosta piti siis kunnioittaa.

"Ettet olisi tässä sekoittanut Osmo Jussilan "Terijoen hallitus" -juttuihin, joita muutenkin kierrätät."

Ei kyllä minä olen tämän lukenut jostain, enkä puhu Terijoen hallituksesta. Lupaus Itä-Karjalasta oli myös vastaveto Mannerheimin julistukselle Vienan liittämisestä Suomeen.

Venäjäån väliaikainen hallitushan palautti Suomen autonomian.Kesän 1917 valtala-kikiistassa oli kysymys keisarin vallan siirtämisestä eduskunnalle, eli eduskunta olisi voinut esittää, säätää ja hyväksyä uudet lait. Koska SDP:llä oli eduskunnassa 107 paikkaa, niin sosialisteillehan se olisi merkinnyt kaikkien vaatimusten läpimenoa vauhdilla. Suomen täyttä itsenäisyyttä se ei olisi merkinnyt. Porvarit kieltämättä var-maan myötäilivät Venäjän hallitusta.Kun bolševikit kaappasivat vallan marraskuussa, tilanne muuttui päinvastaiseksi. Sosialisteilla oli nyt aatetoverit Venäjällä.


Risto Juhani Koivula kommentoi_ 9. joulukuu 2016 09:58

Norppa: " Venäjäån väliaikainen hallitushan palautti Suomen autonomian. "

Autonomia oli vaihtunut Wienin kongressin (Metternichin) kansainvälisesti tunnuste-tun lain mukaan riippumattomuuteen Venäjästä, pelkkää puolustus- ja ulkopolitiikka-liittoon toistaiseksi sen kanssa (eikä keskuvaltoja kannattavien aktivistien mukaan siihenkään), kun parsonaaliunionipersoonan Romanovin tsaarinhuoneen valta olisi loppunut Venäjällä. Pelkästään vaihtaminen toiseen, vaikka Jusupovin tsaarinhuo-neeseen, olisi vaatinut uuden kansainvälisen tunnustuksen,jota luultavasti ei olisi ko- vinkaan laajasti tullut, paitsi Japanista ja sellaisista, puhumattakaan koko valtiomuo-don vaihtamisesta ja Suomen tekemisestä itsehallinnolliseksi maakunnaksi. Tällai-nen tarkistettu, valtaoikeuksiltaan määritelty ja kansainvälisesti uudelleentunnustettu malli oli kelvannut lähtökohdaksi joillekuille sosialidemokraateille ja maalaisliittolai-sille, mm. valtalain formuloijalle Yrjö Mäkelinille,mutta KERENSKI LVOVIN OIKEUS- MINISTERINÄ EI HALLUNNUT KUULLA MITÄÄN SELLAISESTA, vaan Suomi oli hänelle (laittomasti) "Venäjän makunta".

N: " Kesän 1917 valtalaki -kiistassa oli kysymys keisarin vallan siirtämisestä edus-kunnalle, eli eduskunta olisi voinut esittää, säätää ja hyväksyä uudet lait. Koska SDP:llä oli eduskunnassa 107 paikkaa, niin sosialisteillehan se olisi merkinnyt kaikkien vaatimusten läpimenoa vauhdilla. Suomen täyttä itsenäisyyttä se ei olisi merkinnyt. Porvarit kieltämättä varmaan myötäilivät Venäjän hallitusta. "

Eivät kaikki porvarit kannattaneet, esimerkiksi aktivistit eivät eivät hyväksyneet mi-tään valtaa Venäjän suunnalta (Saksan suunnalta kylläkin,kun jääkärit kerran kuului- vat Saksan armeijaankin). Heidän linjaansa puolustivat eduskunnassa ns. (oikeisto-laiset) itsenäisyysmiehet. Maalaisliittokaan ei kannattanut, eikä asiaa auttanut, että Kerenski periaatteessa oli agraaripuolueen aateveli,koska maalaisliittolaiset tiesivät tarkalleen aikaisemmista konsultaatiosta, että Kerenski ei kallistanut PUOLUEENSA PÄÄTÖKSISTÄ HUOLIMATTA korvaansa Suomen itsenäisyydelle.Eduskunnassa lo- pulta 27 vanhasuomalaista ja ruåtsalaista myöntyväisyys porvaria harasi johdonmu-kaisesti valtalakia vastaan ruhtinas Lvovin Väliaikaisen hallituksen ylivallan puolesta:

"... muut luistelivat

Monet porvarilliset poliitikot pitivät esitystä hätiköitynä ja vastustivat sitä muun muassa siksi, ettei siinä otettu huomioon tehokkaan toiminnan kannalta tarpeellista valtiovallan kolmijakoa.

Sosiaalidemokraatit saivat kuitenkin tuekseen joukon porvarillisia kansanedustajia, toisin sanoen osan maalaisliittolaisista ja niin sanotut itsenäisyysmiehet, joiden tuke-mana esitys tuli 18.7. eduskuntaan. Siellä se julistettiin kiireelliseksi 165 äänellä 27 vastaan ja hyväksyttiin lopullisesti äänin 136–55. "




N: " Kun bolševikit kaappasivat vallan marraskuussa,tilanne muuttui päinvastaiseksi. Sosialisteilla oli nyt aatetoverit Venäjällä. "

Se aatetoveri kehotti julistautumaan heti itsenäiseksi:

Täällä on nyt se välitön syy Stalinin esiintymiseen Helsingissä 14.11. eli viikko Loka-kuun hallituksen jäkeen Sosialidemokraattien puoluekokouksessa: Neuvostohallitus hyväksyi seuraavana päivänä Neuvosto-Venäjän kansojen irsemmääräämisoikeuden julistuksen:


Declaration of the Rights of the People of Russia


First Published: November 2 (15), 1917. First English translation was published in The Nation on December 28, 1919.
Source: A Documentary History of Communism, compiled by Robert V Daniels, ©1985; I.B.Tairis & Co Ltd, London.
Translated: Unknown (translation is from the version that appeared in The Nation).
Transcription/Markup: Biswaroop Bhowmick/Brian Baggins
Public Domain: Soviet History Archive 2006. This work is completely free.


The October revolution of the workmen and peasants began under the common banner of emancipation. The peasants are being emancipated from the power of the land-owners, for there is no longer the landowner's property right in the land - it has been abolished. The soldiers and sailors are being emancipated from the power of autocratic generals,for generals will henceforth be elective and subject to recall. The working men are being emancipated from the whims and arbitrary will of the capita-lists, for henceforth there will be established the control of the workers over mills and factories. Everything living and capable of life is being emancipated from the hateful shackles. There remain only the peoples of Russia,who have suffered and are suffe-ring oppression and arbitrariness, and whose emancipation must immediately be begun, whose liberation must be effected resolutely and definitely.

During the period of czarism the peoples of Russia were systematically incited against one another.The results of such a policy are known;massacres and pogroms on the one hand, slavery of peoples on the other.

There can be and there must be no return to this disgraceful policy of instigation. Henceforth the policy of a voluntary and honest union of the peoples of Russia must be substituted.

In the period of imperialism; after the February revolution,when the power was trans-ferred to the hands of the Cadet bourgeoisie,the naked policy of instigation gave way to one of cowardly distrust of the peoples of Russia, to a policy of fault-finding and provocation, of "freedom" and "equality" of peoples. The results of such a policy are known; the growth of national enmity, the impairment of mutual trust.

An end must be put to this unworthy policy of falsehood and distrust, of fault-finding and provocation. Henceforth it must be replaced by an open and honest policy which leads to complete mutual trust of the people of Russia. Only as the result of such a trust can there be formed an honest and lasting union of the peoples of Russia. Only as the result of such a union can the workmen and peasants of the peoples of Rus-sia be cemented into one revolutionary force able to resist all attempts on the part of the imperialist-annexationist bourgeoisie.

Starting with these assumptions, the first Congress of Soviets, in June of this year, proclaimed the right of the peoples of Russia to free self-determination.

The second Congress of Soviets, in October of this year, reaffirmed this inalienable right of the peoples of Russia more decisively and definitely.

The united will of this Congresses, The Councils of the People's Commissars, resolved to base of their activity upon the question of the nationalties of Russia, as expressed in the following principles:

1. The equality and sovereignty of the peoples of Russia.
2. The right of the peoples of Russia to free self-determination, even to the point of separation and the formation of an independent state.
3. The abolition of any and all national and national-religious privileges and disabilities.
4. The free development of national minorities and ethnographic groups inhabiting the territory of Russia.

The concrete decrees that follow from these principles will be immedieatly elaborated after the setting up of a Commission of Nationality Affairs.

In the name of the Russian Republic,

Chairman of the Council of People's Commissars,
V. Ulianov (Lenin).

People's Commissar on Nationality Affairs,
Josef Dzhugashvili (Stalin). "


Tuon Venäjän kansojen oikeuksien julistuksen käännös on tutuksi tulleeseen tapaan otsikkoa myöten virheellinen: se EI ole Venäjä kansAN  (naroda) vaan nimenomaan (etnisten) kansOJEN  (narodov) oikeuksienjulistus.

Декларация прав народов России

один из первых актов Советского государства. Утверждена СНК РСФСР 2(15) ноября 1917.

В Декларации резко осуждалась политика натравливания одной нации на дру-гую, проводившаяся царским правительством, а затем буржуазным Временным правительством в отношении народов, населявших Россию. Этой политике национального гнёта была противопоставлена политика добровольного союза народов России.В Декларации провозглашены следующие основные принципы ленинской национальной политики: равенство и суверенность народов России; право народов России на свободное самоопределение вплоть до отделения и образования самостоятельного государства; отмена всех и всяких националь-ных и национально-религиозных привилегий и ограничений; свободное развитие национальных меньшинств и этнографических групп, населяющих территорию России.


Лит.: История Советской Конституции. Сб. документов 19171957, М., 1957, с. 1920.


Sovjetskaja entsiklopediaj uudessa jenkkikäännöksessä se on oikein, muuta koko teksti ei ole näkyvissä. Toki kerrotaan, mistä se löytyy.


" Declaration of the Rights of the Peoples of Russia

one of the first acts of the Soviet state, confirmed by the Sovnarkom (Council of People’s Commissars) of the RSFSR on Nov. 2 (15), 1917. The declaration strongly condemns the policy of provoking one people against another, a policy carried out by the tsarist government and subsequently by the bourgeois Provisional Government in the case of the peoples inhabiting Russia. This policy of oppression of peoples was contrasted with the policy of voluntary union of the peoples of Russia. The declaration proclaims the following fundamental principles of the Leninist policy on peoples: equality and sovereignty of the peoples of Russia; the right of the peoples of Russia to free self-determination, including secession and the formation of an independent state; the abolition of all privileges and restrictions based on ethnic or ethnic-religious distinctions; and the free development of national minorities and ethnic groups inhabiting the territory of Russia.

REFERENCE

Istoriia Sovetskoi-Konstitutsii: Sb. dokumentov 1917-1957. Moscow, 1957. Pages 19-20. "


" " Jos hän [Lenin] olisi noin ajatellut, ja vielä jotenkin "järjestänyt" sen työväenval-lankumouksen,niin miksi hän ei sitten tunnustanut Suomen itsenäisyyttä vasta sille."

Norppa: " Juurihan sen kirjoitin:koska Suomen työväkikin kannatti itsenäisyyttä. Suo- messa oli sortokausien perua vahva venäläisvastaisuus ja epäluulo venäläisiä koh-taan. Leninin ajatuksen mukaan itsenäisyyden hylkääminen olisi tehnyt bolševikeista samaa porukkaa muiden Venäjän johtajien kanssa. Itsenäisyyden tunnustamisella Lenin kalasteli Suomen työväen suosiota. "

Kaikki, nimenomaan järjestäytyneimmät työläiset eivät tykäänneet pelkästään hyvää siitä, että hän tunnusti itsenäisyyden nimenomaan PORVARIsenaatille/hallitukselle, joka oli laillisuudeltaan äärimmäisen kyseenalainen ja josta ylivoimaisesti suurin ryh-mä sosilalistit oli, syrjäytetty kansainvälisioikeudellisesti laittoman "kenraalikuvernöö-ri" Stahovitšin äänellä, joka äijä oli nyt täysin tyhjän päällä myös Venäjän puolella, josta hänet oli nimitetty eikä edes Suomen kansalainen. "

[HM:KORJAAN:Kuten tarkat linkkien katsojat varmasti huomasivat,Venäjän neuvoa-antavan Duuman ylähuoneen Valtakunnanneuvoston "epämääräinen" salaneuvos, orelilainen suurmaanomistaja Mihail Stahovitš ei ollut enää kenraalikuvernöörinä (31. 3. - 17.9.1917).Nyt lakkautetun Valtakunnaneuvoston eräs tärkeä tehtävä, ei ol-lut valittu vaaleilla kuten Duuma,vaan se oli koottu alueiden ja instituutioiden edusta-jista, oli ollut:
sen tehtävä oli valita uusi tsaari,jos kruununperimys ei ollut selvä. Siellä oli paikka myös kahdelle suomalaiselle,mutta Suomen säätyvaltiopäivät tai eduskun-ta olivat aina kieltäytyneet nimeämästä sinne Suomen edustajia. Tsaarin nimittämiä suomalaisia siellä oli ollut. Stahovitš oli hakenut ja valittu Venäjän Espanjan-suurlähettilääksi, mutta ehtinyt koskaan ottaa virkaa vastaan.

Uusi kenraalikuvernööri (17.9.- 7.11.1917) tuli Kerenskin hallituksen varapääministe- rin paikalta. Hän oli Georgi Lvovin hallituksessa tämän Perustuslaillista puoluetta edustanut liikenneministeri, Nikolai Vissarionovitš Nekrasov ("Rumahko"), Perustuslaillisen puolueen perustaja- ja keskuskomitean jäsen sekä duumaedustaja. Siviiliammatiltaan hän oli rakennusstaatikko, Omskin teknillisen instituutin professori. Liikenne(yhteys)ministerinä tämä mahdollisesti sillanrakennusmies oli toiminut radikaalisti ja omavaltaisesti: hän oli mm. konsultoinut järjestyksenpidon rautateillä Rautatieläisten ammattiliiton hoidettavaksi.


Kun perustuslailliset marssivat ulos hallituksesta 2.7., ministeri Nekrasov jäi hallituk-seen ja sen sijaan erosi Perustuslaillisesta puolueesta ja perusti yhdessää muuta-man muun näkyvän vasemmistoperustuslaillisen kanssa uuden Radikaalidemokraat-tien puolueen, jonka ohjelma muistutti Sosialisteja, mutta he esittivät maan jakamista suhteellisen "pieniin" laajan itsemääräämisoikeuden omaaviin osavaltioihin ja presi-dentin valintaa joka neljäs vuosi yleisin vaalein. malli muistuttaa venäjän nykyistä poliittista mallia, joskaan tavoiteltu yhteiskuntajärjestelmä ei ollut samanlainen.


Lokakuun vallankumouksen tapahtuessa kenraalikuvernööri Nekrasov oli sattumalta (?) Pietarissa viemässä,nyt Leninille, Suomen eduskunnan ja senaatin terveisiä lisät- tävästä itsehallinnosta.Suomeen hän ilmoitti, että asia on toimitettu,ja että hän ei tule palaamaan Suomeen "virkaansa", joka on neuvostohallituksen puolesta lakkautettu.


Nikolay_Vissarionovich_Nekrasov.jpg

Nekrasov, Nikolai Vissarionovich

Born Oct. 20 (Nov. 1),1879,in St. Petersburg; died May 7,1940. Member of the party of the Constitutional Democrats (Cadets); a leader of its left wing. Son of a priest.

Nekrasov graduated from the Institute of Transportation and Communications and was an instructor (professor) at the Tomsk Technological Institute from 1902 to 1907. He was a deputy to the Third and Fourth State Dumas from 1908 to 1917. He was elected vice-chairman of the State Duma on Nov.6 (18),1916. In World War I (1914 – 18), Nekrasov was vice-chairman of the Chief Committee for the Supply of the Army of the All-Russian Zemstvo and City Unions. After the February Revolution of 1917, he was a member of the Provisional Committee of the State Duma and of the Provi-sional Government,serving as minister of transportation,vice-chairman of the Council of Ministers, and minister of finance. In July 1917 he went over to the Radical Demo-cratic Party. He was governor-general of Finland in September and October 1917.

Nekrasov worked in consumers’ cooperatives after the October Revolution of 1917 and served as head of a department and a member of the board of the Central Union of Consumers’ Societies of the RSFSR and the USSR from 1921 to 1930. He taught at Moscow University and at the G. V. Plekhanov Institute of the National Economy in Moscow (1924–30).

Seitsemissä kymmenissä Nekrasov joutui Stalinin vainojen uhriksi osana veteraani-tiedemiehiä (joiden sotateolliseen panokseen ei oltu tyytyväisiä, epäiltiin jarruttele-van?) jotka joutuivat ennen sotaa hankaluuksiin turvallisuuselinten kanssa, jotka hankaluudet eivät loppuneet Jezovin ulosheittoon kuten joidenkuiden muiden, ja kun oli selvää, että sota Saksan kanssa tulee,teloitettiin. Hänet on rehabiliotu ja pidetään ansioituneena vasemmistovaikuttajana.

Nekrasov vangittiin 1930 syytettynä "menševistisen keskuksen perustamisesta". (Menševismiä ei muuten ainakaan minun tietääkseni ollut virallisesti kriminalisoitu. Raskauttavaa oli se "keskuksen peruteminen", josta ilmeisesti katsottiin johdettavan virallisen politiika "sabotoimista". Häntä EI syytetty "trotskismista" jo siksikään, että ei ollut NKP:n jäsen. Tämä syyte oli levempi.) Hänet tuomittiin 10 vuodeksi Volgan-Donin kanavan rakennutyömaalle (jonne hän oli ehkä kieltäytynyt lähtemästä vapaa-ehtoisesti).

Sillanrakennusinsinööri vapautettiin etujajassa ja palkittiin erittäin ansiokkaasta työtoiminnasta 1938, mutta vangittiin uudestaan 13. häinäkuuta 1939, ja ammuuttiin 7.5. 1940. Rehabilioitiin viimeistenjoukossa Neuvostoliitossa 12.4.1991.


http://lists.memo.ru/index14.htm

" Некрасов Николай Виссарионович

Родился в 1897 г., г. Санкт-Петербург;
Арестован 2 ноября 1930 г.
Приговорен: ОС КОГПУ 25 апреля 1931 г.
Приговор: 10 лет ИТЛ. В заключении на стр-ве ББК и канала "Москва-Волга". Досрочно освобожден 28.03.1938 за ударную работу.

Источник: Архив НИЦ "Мемориал" (Санкт-Петербург)

Некрасов Николай Виссарионович

Родился в 1897 г., г. Санкт-Петербург;
Арестован 13 июня 1939 г.
Приговорен: ВК ВС СССР 14 апреля 1940 г., обв.: 58-7, 8, 11.
Приговор: ВМН Расстрелян 7 мая 1940 г. Реабилитирован 12 марта 1991 г. Прокуратура СССР

Источник: Архив НИЦ "Мемориал" (Санкт-Петербург) "


Iltalehden Itsenäisyys-1917-teemanumero on suhteellisen asiallinen ja paikkansapitävä (esimerkiksi noihin politikkojen töräyttelyihin nähden):

https://www.lehtipiste.fi/sanomalehdet/iltapaivalehdet/713226.html



Risto Juhani Koivula kommentoi_ 18. joulukuu 2016 01:20

Feodalismissa vasallillla oli kaksi tapaa itsenäistyä rauhanomai- sesti: tunnustus en-tiseltä herralta, ja entisen herran lakkaaminen olemasta. Tapa että muut kuin herra tunnustavat vasallin itsenäisyyden, oli sodanjulistus sitä herraa vastaan. Nykyään tunnustus tulee joka puolelta, ja sen luonne on,että tunnustaja rupeaa omassa laissaan suhtautumaan kohteeseen tasavertaisena itsenäisenä valtiona.

Suomi menetti herransa, kun herra lakkasi olemasta.

Suomi voi tietysti juhlia itsenäisyyttä päivänä, jolloin se teki sellaisen itsenäisyysjulistuksen, josta piti myös kiinni.

OLI KUITENKIN PELKÄSTÄÄN TYHMÄÄ JA VAHINGOLLISTA, ETTÄ SUOMI EI PITÄNYT KIINNI SIITÄ ENSIMMÄISESTÄ ITSENÄISYYSJULISTUKSESTA VALTALAISTA.

VAHINGILLISET IDIOOTIT eri paikoissa munivat Valtalain itsenäisyyden, ja viime kädessä aiheuttivat myös sisällissodan.

Helmikuun vallankumous oli Venäjällä tasan yhtä lailla vallankaappaus kuin Lokakuun vallankumouskin.

http://www.hs.fi/paivanlehti/16122016/art-2000005008337.html

" Itsenäisyys alkaa tunnustuksesta

Yhteistä niille valtioille, jotka Venäjästä lopulta pääsivät eroamaan, oli eropaperin saaminen nimenomaan Venäjän hallitukselta.

Julkaistu: 16.12. 2:00

Matti Klinge (HS Mielipide 8.12.) ja Martti Häikiö (HS Mielipide 10.12.) ­hakivat Suo­melle uutta itsenäistymispäivää marraskuulta 1917.Tuolloin ­Venäjällä vaihtui hallitus aseel­lisen vallankaappauksen seurauksena ja Suomen ­poliitikot saivat hetkeksi omilleen jäätyään mahdollisuuden esittää omia, Venäjän viranomaisista riippumattomia päätöksiä ja kantoja valtiollisiin kysymyksiin.

Mielestäni Klinge ja Häikiö ovat hakoteillä:Suomi kuului ­joka tapauksessa Venäjään, kunnes Venäjän hallitus myönsi Suomelle eron. Tämä tapahtui 31. joulukuuta 1917, ja Venäjän tuolloinen ”parlamentti”, neuvostojen toimeenpaneva keskuskomitea, vahvisti asian 4. tammikuuta 1918.

Vuosien 1916–1921 mittaan lukuisia erilaisia Venäjän ja muidenkin valtakuntien alu-eita ja kansallisuuksia edustavat tai edustamaan itsensä nimittäneet tahot julistivat eri seutuja itsenäisiksi. Venäjästä eronneiksi julistautuivat vaihtelevin sanamuodoin muun muassa Puola, Ukraina, Valko-Venäjä, Baltian maat, baltiansaksalaiset, inkeri- läiset, itäkarjalaiset,Krim, Bessarabia, Donin kasakkakunta, Pohjois-Kaukasian vuo- ristolaiset, Georgia,Armenia, Azerbaidzan, Batumi kaspiantakaiset turkmeeniheimot, Hiva, Buhara, Siperia, Altai, Taka-Baikal, Kaukoidän tasavalta sekä eräät muut.

Yhteistä niille valtioille, jotka lopulta pääsivät eroamaan Venäjästä, oli eropaperin saaminen nimenomaan Venäjän hallitukselta. Ilman eropaperia Suomenkin itsenäis- tyminen olisi jäänyt samanlaiseksi yhden osapuolen allekirjoittamaksi sopimukseksi kuin vaikkapa Buharan, joka sekin oli ennen vallankumousta sisäisesti itsehallinnol-linen valtiomuodostelma ja ehti viettää vuodet 1917–1920 ­itsenäisenä emiraattina.

Muut valtiot asettivat Suomen itsenäisyyden hyväksymisen ehdoksi eropaperin Ve-näjältä. Sen saatuaan Suomen vallanpitäjät ottivatkin nopeaan tahtiin tunnustukset vastaan useimmilta muilta keskeisiltä Euroopan mailta.

Jos tarvitsemme jonkinlaista uutta itsenäisyyspäivää,sitä voi juhlistaa 31. joulukuuta. Ennen sitä Suomen poliitikoilla ei ollut kansainvälisen oikeuden suomaa valtaa päättää valtiollisista asioista eikä Suomen edustajilla ollut asiaa kansainväliseen politiikkaan.

Mirko Harjula

filosofian maisteri, tietokirjailija, ammattiautoilija

Keskustelua FB:stä:

Mirko Harjula : " Wienin kongressin periaatteet ja sen luoma järjestys Euroopassa unohdettiin jo Krimin sodan päättäneessä konferenssissa. "

Risto Koivula: EI TAATUSTI "UNOHDETTU", vaan päin vastoin Wienin kongressin mallia käytettiin Krimin sodan jälkeisessä Pariisin rauihankogressissa ja sen tulok-sessa Pariisin rauhassa. Se tarkeni sollisen feodaalisen kan- sainvälisen oikeuden periaatteita mm. niin että toisen maan hallitsija ei voi olla minkään toisen valtion jon-kin väestöryhmän "edustaja" (Venäjä tsaari Turkin kristittyjen tai Turkin sulttaani Ve-näjän islamilaisten),mitä kirkot ja hallitsijat olivat yrittäneet vääntää maiden maallisen suvereniteetin hämärtämiseksi.

Puolaa Pariisin kongressissa ei käsitelty, Suomea käsiteltiin sen verran, että vahvis-tettiin Ahvenanmaan kuuluminen Suomeen samlla kun se kansainvälisellä sopimuk-sella demilitarisoitiin (taas uusi diplomatian työkalu). Ahvenanmaan oli vallannut Ve-näjälle aikanaan Georgian prinssi Pedre Bagrationin erikoisjoukot, jotka saapuivat paikalle Ruotsiin vittuuntuneiden paikallisten hylkeenpyytäjien opastuksella muuta-man päivän vanhaa jäätä pitkin, kun kukaan kaikkein vähiten mitään sellaista saattoi kuvitellakaan.

Pariisn rauhassa tehtiin Eurooppaan kaksi uutta omalakista autonomia Turkin ylival-lan alle, nimittäin romaniankieliset Moldova ja Valakia.Nämä valitsivat kohta yhteisen suururuhtinaan Alexandru Ioan Cuzan, muostivat yhden valtion, joka sai Turkilta itsenäisyyden 1878.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pariisin_rauha_(1856)


Risto Juhani Koivula kommentoi_ 19. joulukuu 2016 00:21

Mirko Harjula Sinä sotket selviä asioita. Suomen autonomia oli pelkkä hallinnollinen järjestely,eikä Suomen senaatilla tai säätyvaltiopäivillä ollut valta kuin esitellä asioita keisarin päätettäväksi ja panna toimeen keisarin päätökset, tästä voi lukea hallinto-historioista, itse käytän K.Rauhalaa. Puola menetti Wienin kongressissa sovitun itse-hallintonsa vuoden 1831 kapinan seurauksena, ja vuoden 1863 kapinan tuloksena koko Puola lopetettiin, eikä saanut edes puhua kuin Veikselin kuvernementeista. Pa-riisin konferenssi 1856 ja Berliinin konferenssi 1878 olivat tietysti Wienin konferens-sin päivitysajoja, joissa säädettiin Euroopan nokkimisjärjestystä. Feodaalisuuden kanssa niillä ei ollut mitään tekemistä, kyseinen yhteiskuntajärjestelmä katosi Euroo-pasta jo myöhäiskeskiajalla. Moldavia ja Valakia olivat kyllä kuuluneet Turkille jo 1400-luvulta asti sisäisesti itsenäisinä ruhtinaskuntina,niiden rajoja ja ruhtinaan asemaa oli hinkattu jokaisen Venäjän ja Turkin välisen sodan jälkeen ja vuoden 1856 päivitys mahdollisti maiden yhdistymisen. Romanian historiasta kehotan perehtymään kirjaani Romanian historia, löytyy useimmista kirjastoista.

Risto Koivula Sää et saa sitten mitenkään kaaliisi, että LAKI, kansainvälinenkään, EI LAKKAA OLEMASTA VAIN SILLÄ, ETTÄ JOKU EI SITÄ NOUDATA (kuten sopimus).

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Poland

" After Napoleon's defeat, the Congress of Vienna (1814-15) established a nominally independent Polish kingdom ("Congress Poland"), in personal union with the czar of Russia.The western provinces of Poland were awarded to Prussia;Galicia was given to Austria; and Kraków and its environs were made a separate republic.

A Polish nationalist revival led to a general insurrection in 1830 (known as the No-vember Revolution) in Russian Poland. The Poles were at first successful, but their army was defeated (1831) at Ostrołęka, and the Russians reentered Warsaw. The Polish constitution was suspended, and the kingdom became virtually an integral part of Russia.

Tätä ei hyväksytty Puolan aseman takaajien, Wienin sopimuksen allekirjoittajien taholta: Itävallan, Saksan, Ranskan, Turkin, Englannin jne.

Se ei lakkauttanut Puolan lakia, kuten ei se myöhempikään sorto, sillä Venäjän laki mm.ei kerta kaikkiaan sopinut aivan erilaisessa yhteiskuntajärjestelmässä (jossa esi-merkiksi omistus tarkoitti eri asiaa.Puolan järjestelmä oli lähellä Saksaa,Venäjän jär- jestelmä varsinkin etnisesti venäläisillä alueilla oli uniikki. Se alue, joka todella joutui kärsimään,oli Liettua,jolla oli Puolan sisällä ollut omaa lainsäädäntöään (ns.statuutit mm.).

Thousands of Poles emigrated, notably to Paris, which became the center of Polish nationalist activities. In 1846 an insurrection in Galicia by the peasantry against the gentry led to the annexation of Kraków by Austria. Rebellions broke out in 1848 in Prussian and Austrian Poland, and in 1863 the Poles in Russian Poland rose in the so-called January Revolution.

After crushing the revolt, the Russians began an intensive program of Russification. At the same time industry (especially the manufacture of textiles and iron goods) was developed and large estates were divided and given in freehold to peasants. A similar policy of Germanization in Prussian Poland was linked with Bismarck's Kul-turkampf (see Ledóchowski,Count Mieczisław).Only in Austrian Galicia did the Poles enjoy a considerable degree of autonomy, but there the economy was very weak.

The Restoration of a Nation

In World War I the early efforts of the Polish nationalists were directed against Rus-sia. Polish legions, led by Joseph Piłsudski, fought for two years alongside Germany and Austria. In Nov.,1916, Germany and Austria proclaimed Poland an independent kingdom, but Germany, which occupied the country, retained control over the Polish government. Piłsudski resigned and was imprisoned (July, 1917), and the indepen-dence movement from then on was centered at Paris. The defeat of the partitioning powers allowed Poland to regain its independence, which was proclaimed on Nov. 9, 1918. Piłsudski returned on Nov. 10 and was declared chief of state. "

Kun Venäjällä muodostettiin neuvoa-antava Duuman puolueita,kaikki muut puolueet paitsi Valkoiset sanoivat Puolan olevan kansainvälisoikeudellisesti itsenäinen, ja että se tunnustetaan ensi tilassa, kun tsaarista päästään.

Väliaikainen hallitus ojensi lähes ensitöikseen Puolalle itsenäisyyden tunnustuksen samoin kuin boshvikkihallitus sittemmin Suomelle.

Samoin Romanian Valakian ja Moldovan maakuntien asemalle tuli Pariisin rauhansopimuksessa sopijapuolten ulkomaiset takeet.



Orwell kommentoi_ 19. joulukuu 2016 01:52

"Väliaikainen hallitus ojensi lähes ensitöikseen Puolalle itsenäisyyden tunnustuksen samoin kuin boshvikkihallitus sittemmin Suomelle. "

Ja sitten neukkula rikollisesti valtasi puolan ja yritti vallata Suomenkin.


Risto Juhani Koivula kommentoi_ 19. joulukuu 2016 02:40

Mirko Harjula Sinä voit linkittää tänne vaikka koko internetin, se ei merkitse mitään koska tietoja ei monesti lähteytetä mihinkään ja sinä tulkitset niitä fiilispohjalta, oman postkommunistisen maailmankatsomuksesi mukaisesti ja monesti virheellisesti. Kan-sainvälisen oikeuden käsite on paljon myöhempää perua kuin joku Wienin kongres-si, sellaisten kongressien päätöslauselmat olivat vain eri valtioiden keskinäisiä sopi-muksia eivätkä velvottaneet maita, jotka eivät ottaneet niihin osaa. Viralliselle Venä-jälle mitään Puolaa ei vuoteen 1917 asti ollut olemassakaan,ja 30. maaliskuuta 1917 Väliaikaisen hallituksen antama deklaraatio oli silkkaa maailmansotaan liittyvää pro-pagandaa, siinä mainittiin Venäjän suostuvan Puolan valtion perustamiseen kunhan se olisi sotilaallisesti liittoutunut Venäjän kanssa,eikä sillä tietysti ollut mitään käytän-nön vaikutusta kuin puolalaisten mieliin,koko Venäjän Puola kun oli Saksan ja Itäval- lan miehittämä ja niiden marraskuussa 1916 perustama satelliittivaltio, Puolan kunin-gaskunta. Duuma oli perustettu jo 1906, puolueet perustettu silloin,valkoiset eivät ol-leet duuman puolue vaan 1917-18 puhjenneen sisällissodan osapuoli. Pariisin rau-hansopimuksessa Krimin sodan osapuolet ja Itävalta sopivat Moldaviasta (ei Moldo-vasta, se on nykyinen valtio) ja Valakiasta kuten Turkki ja Venäjä olivat aiemminkin sopineet rauhansopimuksissaan 1774, 1791, 1812 ja 1829.


Risto Juhani Koivula kommentoi_ 19. joulukuu 2016 02:40

Risto Koivula Minä nojaan Venäjän/Neuvostoliiton/Venäjän Tiedeakatemiaan, sinä nojaat johonkuhun Rauhalaan, jonka ei sano kenellekään muulle mitään.

Wienin kongressi määräsi mm.osapuolten keskinäiset lailliset rajat, jotka ne itse olivat kukin hyväksyneet, ja joiden yksipuolinen muuttaminen voimalla oli hyökkäys koko systeemiä vastaan. Sitten se korvattiin Kansainliiton systeemillä, ja sen jälkeen YK:n. Näiden välillä vallitsi lakien jatkuvuus, vaikka niitä suuresti muutettiinkin; sellaiset ratkaisut, joita ei muutettu, säilyivät laillisina.

" Upswing in the Polish people’s struggle against national oppression (from the end of the 18th century to the J860’s).

The patriotic leaders who emigrated abroad rested their hopes for the restoration of an independent Poland on Republican France. Polish legions under the command of General J.H. Dąbrowski fought on the side of France from 1797. Led by Prince A. J. Czartoryski, part of the Polish nobility turned to Alexander I, believing that the resto-ration of Poland as a state could be effected through union with Russia.In 1807, after defeating Prussia, Napoleon I created the Duchy of Warsaw out of part of the Polish territory seized by Prussia. The duchy was dependent on France.

At the Congress of Vienna in 1814–15, Poland was again partitioned. Tsarist Russia received most of the former Duchy of Warsaw, which was transformed into the King-dom of Poland. Earlier, in 1807,Russia had taken the Białystok region.The rest of the former Duchy of Warsaw became the Grand Duchy of Poznań under Prussian rule. In addition, Prussia retained Pomerania and Silesia,which it had seized earlier. Kra-ków and its environs were proclaimed a “free city,” called the Kraków Republic. The republic lasted until 1846, when its territory was annexed by Austria.

The 1815 borders remained virtually unchanged until the October 1917 Revolution in Russia.The “Polish question” long remained one of the knotty problems of internatio- nal relations, and the Polish liberation movement became an important element in the general European revolutionary movement.After the 1815 partition of Polish territory, tsarism became the direct oppressor of the Polish people.Under these circumstances Polish-Russian revolutionary ties became an important factor in the development of the revolutionary movement in Russia and Poland.

In the Polish economy, the period between 1815 and 1830 saw the development of capitalist relations within the prevailing feudal system,largely owing to the granting of personal freedom to the serfs by the Constitution of the Duchy of Warsaw in 1807. A decree issued on Dec. 21, 1807, stated that the land used by the peasants and their farm implements were the property of the landowner, and this facilitated the landow-ners’ seizure of the peasants’ land and pastures in the Kingdom of Poland.The agra-rian reform, called a settlement, that was carried out in Prussian-held Silesia and Po-merania in 1807-11 and in the Grand Duchy of Poznań in 1823 strengthened the landlords’ manorial economy, which was becoming capitalistic,and deprived the peasant masses of land, while creating a few large peasant farms (Grossbauerri). The Prussian path of capitalist development in agriculture appeared in Poland in its classic form. "

Risto Juhani Koivula kommentoi_ 25. tammikuu 2017 13:18

Liettualainen elokuva "Pölymyrsky auringon alla" (Dulkės saulėje, Пыль под Солнцем) vuodelta 1977.

Puna-armeijan vasemmistoeserräkomentaja Mihail Muravjov, Saksan vakooja, mistä Leninillä oli epäilyksiä, yrittää yhdistää Saksan ja valkokenraali Koltshakin joukot (Länsi-Siperia) ja kääntää Venäjän interventio- ja sisäällissodan, ja I maailmansodan suunnan kääntämällä Venäjä valkoiseksi ja Saksan puolelle. Perustuu vahvasti tositapahtumiin. Liettualainen Juozas Vareikis virittää Muravjoville ansan. Kun Saksa Suomen valkoisia tuki, se valmisteli tällaistakin samaan aikaan.

https://www.youtube.com/watch?v=vkdzmsFRze4

Kiitoksia liettualaisille kavereille filmistä!

Risto Juhani Koivula kommentoi_ 24. maaliskuu 2017 02:38

Suomen eduskuntaryhmien lähetystö Pietarissa oli neuvottelemassa väliaikaisen hallituksen kanssa Suomen tilanteesta. Lähetystö oli jakautunut porvarilliseen ja so-sialistiseen ryhmään.Porvarillisen ryhmän ehdotus hyväksyttiin ja lopputuloksena 20. 3.1917 oli Suomen vanhojen oikeuksien palautus ja eduskunnan koollekutsuminen

#pietari #vallankumous #pvm19170320 #vuosi1917 #XtmlXtluX

Täällä hyvä tutkimus Suomen osalta:

Risto Juhani Koivula kommentoi_ 6. huhtikuu 2017 15:39

http://vapaussota.com/wp-content/uploads/2014/02/Hanski.pdf1 Jari Hanski  31.3.2007

SUOMEN ITSENÄISTYMINEN KANSAINVÄLISESSÄ VERTAILUSSAA