Lappeenranta 11.09.1998

Risto Koivula

Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto, Konetekniikan osasto
Risto.Koivula@student.tut.fi

Etelä-Karjalan Kesäyliopiston kurssin Tieteenfilosofia harjoitustyö v. 1998

Hyväksynyt: Sami Pihlström

MATERIALISTISEN DIALEKTIIKAN TOTUUSKÄSITYKSESTÄ SOVELLETTUNA TEKNISIIN TIETEISIIN

Johdanto

Dialektinen materialismi (DM) on entisessä Neuvostoliitossa nykyiseen muotoonsa kehitetty tieteenfilosofinen lähestymistapa, joka perustuu mm. Karl Marxin, Fried-rich Engelsin ja V.I.Leninin filosofisille töille. Myöhemmistä teorioista suuri vaikutus DM:n on ollut suhteellisuusteorialla, kvanttimekaniikalla, L.S.Vygotskin ns. kulttuuri- historiallisella kielellisellä tajuntateorialla ja kaaosteorialla.

Dialektinen materialismi asettaa filosofian peruskysymykseksi kysymyksen tajunnan ja todellisuuden suhteesta sekä maailman,ns.objektiivisen todellisuuden, periaatteel- lisesta tiedostettavuudesta, joihin DM olettaa johdonmukaisesti ns. tieteellisen realis-min mukaisen ratkaisun: Tajunta on korkeasti järjestäytyneen materian ominaisuus, joka voi olla olemassa vain ihmisen (tai muun vastaavan ns. sosiaalisessa liikemuo-dossa elävän kielellisesti kommunikoivan olennon) aivoissa. Maailma on tiedostetta-vissa aistimustemme, kielen ja käytännöllisen toimintamme välittämänä ulkoisen to-dellisuuden heijastuksena tajunnassamme ilman, että esimerkiksi mitkään synnyn-näiset ”aprioriset” ikuiset ei-yhteiskunnalliset ajatusmallit voisivat tälle asettaa histo-riallisesti pysyviä esteitä, tai että jotkin todellisuuden puolet olisivat ”tuomittuja” ikuisesti jäämään tiedostusprosessin ulkopuolelle.

Tieteen tehtävä on DM:n mukaan objektiivisen todellisuuden kohteiden ja ilmiöiden, erityisesti luonnon ja yhteiskunnan lakien heijastaminen ennen kaikkea teorianmuo-dostuksen kautta. Objektiivisuutta omaavat, suhteellisesti todet, sisällöltään havaitsi-jasta riippumattomat teoriat johdannaisineen toimivat käytännöllisen toiminnan suh-teellisen luotettavana teoreettisena perustana,tietona. Tietynlaisiin tutkimuskohteisiin liittyvien teorioiden järjestelmä on tieteenala,esimerkiksi fysiikan, kemian ja biologian tutkimuskohteena on luonnon prosessien sisältö, matematiikan tutkimuskohteena ovat kohteiden määrälliset suhteet ja avaruudelliset muodot, muodollisen logiikan, joka on siis erityistiede, tutkimuskohteena on kielellisten järjestelmien muoto.

Tieteenalan olemassaolon edellytys on objektiivisen tutkimuskohteen olemassaolo, tätä edellytystä eivät DM:n mukaan täytä esimerkiksi teologia (ymmärrettynä ”juma-lien” tutkimukseksi) tai ”filosofinen antropologia” (ymmärrettynä ”ikuisen ihmisluon-non” tutkimiseksi), niissä on (ainakin DM:n mukaan) kyseessä jokin muu yhteiskunnallisen tajunnan ilmiö kuin tiede.

Tieteenalat jaetaan ensinnäkin tutkimuskohteen lainalaisuuksien tyypin mukaan ih-mistieteisiin (gumanitarnye nauki),joita ovat esimerkiksi yhteiskunta-, kieli- ja histo-riatieteet sekä luontotieteisiin (jestestvennye nauki), joita ovat perusluonnontieteiden (prirodnye nauki) ohella myös matematiikka sekä informaatio-, systeemi- jne. tieteet. /3/

Edelleen tieteenalat jaetaan perustieteisiin (osnovnye nauki), kuten fysikaalisiin, bio-logisiin ja yhteiskuntatieteisiin, sekä sovellettuihin tieteisiin (prikladnye nauki), kuten teknisiin, lääke-, maatalous-, hallinto-, kasvatus- jne tieteisiin, johon jakoon palataan. /4/

DM ei tunnusta kaikille tieteenaloille samanlaisen metodologian mahdollisuutta, jota ajoivat takaa esimerkiksi loogiset empiristit. Erityisesti tehdään ero materian eri liike-muotojen välillä,joita ovat ainakin fysikaalinen (laajasti), biologinen ja sosiaalinen eli yhteiskunnallinen. /2/ Ylemmän liikemuodon piirissä johtavat, keskeiset, olennaisim-mat lainalaisuudet eivät palaudu eli redusoidu alemman liikemuodon lakeihin, viime mainitut ovat vain edellytyksinä,eräänlaisena kasvualustana edellisille. DM on siis ns. emergenttiä materialismia, jossa tunnustetaan periaatteellisesti uudenlaisen laa-dun syntymismahdollisuus materian itsekehityksessä /8/. Tämä merkitsee mm. sitä, että meillä on mahdollista olla testattua totta tietoa esimerkiksi psyykkisistä proses-seista, vaikka näiden eräänä perustana olevat biokemialliset, molekyylibiologiset ra-kenteet ja prosessit olisivatkin vielä suhteellisen tuntemattomia. Aivan samoin esi- merkiksi ydinvoimateknologiassa olennaisten ilmiöiden puitteissa nykyinen atomi-teoriamme on mitä ilmeisimmin tosi,vaikka sitten atomitason ilmiöitä edelleen selittä-vässä kvarkkiteoriassa ilmenisikin vastaisuudessa jotakin olennaista korjaamisen varaa.

Olemisen yleisimpiä, kaikille tieteenaloille yhteisiä piirteitä ja lainalaisuuksia, kuten syy- ja seuraussuhteita, sisällöllisiä ja muodollisia (kuten informatiivisia) prosesseja, materian ja liikkeen ja näihin liittyen ajan ja avaruuden,ykseyden ja erillisyyden,mää- rän ja laadun, mahdollisuuden ja todellisuuden jne. kysymyksiä tutkivaa tieteenalaa nimitetään (objektiiviseksi) dialektiikaksi./2/ Jos jonkin dialektiikan osa-alueen ilmiöi- tä ja lakeja onnistutaan formalisoimaan ja matematisoimaan, syntyy uusi erityistiede. Näin tapahtui mm. ´syy ja seuraus´ sekä ´välttämättömyys ja sattuma´ -kategoria-pareihin liittyen kaaosteorian syntyessä.

DM ei sulje silmiä erilaisia yhteiskunnallisia etuja heijastavien ideologioiden vaiku-tukselta tietojemme piirissä eikä myöskään tieteessä /2/.Tieteellinen tiedon aukko-paikat täytetään, halusimme sitä tai emme, todistamattomilla ideologisilla selityksillä esimerkiksi kokonaisvaltaisen fysikaalisen maailmankuvan,ihmiskuvan tai yhteiskun-takuvan muodostamiseksi,jotka osaltaan ohjaavat uuden tieteellisen tiedon etsintää.

Fysikaalisen maailmankuvan, ihmiskuvan ja yhteiskuntakuvan muutokset ovat aloil-laan tieteellisiä vallankumouksia,joissa edellisen kuvan ideologiset ainekset (ja jos-kus jopa osa sen avulla kerätyistä tosiasioistakin) kumotaan (dialektisesti) ja korva-taan uusilla, aikanaan mitä todennäköisimmin myös joiltain osin ahtaiksi käyvillä asettamuksilla. /6/ Luontotieteissä ideologia on eriytettävissä tieteellisestä tiedosta helpommin, sen sijaan ihmistieteissä (jotka toki nekin voivat saavuttaa objektiivista tietoa) ideologisten etunäkökulmien vaikutus on väistämätön; me tiedämme, että tie-teellisen ja ideologisen tiedon raja on olemassa, mutta vasta historiallisesti todentuu, missä se esimerkiksi juuri nyt sijaitsee. /2/ Tarkastellessaan objektiivista todellisuutta tieteellisesti jonkun intressiryhmän kannalta yhteiskuntatieteen on perusteltava tieteellisesti ”puolueellisuutensa” /2/, jotta kyseessä todella voisi olla tiede eikä esimerkiksi (vain) bisnes tai politiikka.

Uutta tietoa koskevat hypoteesit asetetaan periaatteessa aina ideologisista lähtökoh- dista, sillä ideologia on jo määritelmänsä mukaan tietoa (tai ”tietoa”), jonka objektiivi- suudesta joku on vakuuttunut, mutta jota ei ole ainakaan vielä tieteellisesti osoitettu todeksi.Tieteellinen ideologia on sellainen,jossa ideologisille hypoteeseille asetetaan periaatteessa samat pätevyysvaatimukset (esimerkiksi periaatteellinen empiirinen testattavuus) kuin tieteellisillekin.

Tieteellisenä maailmankatsomuksena DM ei voi sitoutua mihinkään tiettyyn fysikaa- liseen maailmankuvaan (joista ns. big bang on nykyisin vallitseva) puhumattakaan, että se ryhtyisi luomaan erityistieteistä riippumatta ”omaa” maailmanmalliaan, kuten tekivät aikanaan ns. luonnonfilosofiat. /3/

Tieteenfilosofiahan juuri tutkii mm. eri maailmankuvien vaikutusta tiedon kehitykselle historiallisesti ja loogisesti. Tarkasti ottaen tiede ei voi ehdottoman kategorisesti sitoutua edes puhtaasti yhteiskunnalliseen psyykemalliin, sillä esimerkiksi psykologi-assa ja psykiatriassa on konkreettisen tutkimuksen kysymys, voisiko esimerkiksi jol-lakin poikkeavuudella olla geneettisiä syitä. Todistamisvelvollisuus on kyllä synnyn-näisten psyykkisten ilmiöiden olemassaolon olettajalla /11/,ja ilman muuta selvää on, että sellaisista ”tiedosta” sosiaalisesti omaksutun kanssa kilpailevana olisi tiedostus-prosessin kannalta ja muutenkin pelkkää harmia. Biologiseen ja sosiaaliseen liike-muotoon kuuluvat ilmiöt voidaan kuitenkin kategorisesti erottaa toisistaan, sillä yh-teiskunnalliset lainalaisuudet eivät ole mitään yksilöllisen tajunnan lainalaisuuksien ”kuvia”, vaan pikemminkin päin vastoin. /2/

Tarkasti ottaen objektiivisen tieteellisen löydön merkitys varsinkaan luontotieteissä ei juuri riipu siitä,mitä alunperin ideologisesti on lähdetty etsimään,eikä siitäkään kenen etuja tai ennakkooletuksia se lyhyellä tähtäyksellä tukee,ja kenen heikentää: Mende- lin ja Pasteurin löydöt vahvistivat ensi vaiheessa aikansa kreationistien, luomisop-piin uskovien,ideologisia asemia (mikä oli ainakin Mendelin tarkoituskin),sillä nimen- omaan aikansa tieteellisen, periaatteellisesti testattavissa olevan, maailmankuvan kannattajat uskoivat tuolloin yksinkertaisten olioiden alkusyntyyn ja hankittujen omi-naisuuksien periytymiseen (voidakseen olla turvautumatta mielestään vielä epätyydyttävämpiin selityksiin), mutta olivat sillä kertaa väärässä.

Ideologioiden suhteen on siis syytä olla tieteessä vapaamielinen.Pahin ajateltavissa oleva mahdollisuus kuitenkin on, että nimenoman tieteellinen maailmankatsomus työnnettäisiin hallinnollis-terroristisin keinoin vaikkapa hyvinkin tilapäisesti sivuraiteelle.

Dialektinen logiikka tieteenä ajattelun kehityslaeista ja suhteesta todellisuuteen

Ajattelun yleisimpiä liikelakeja sekä sen ja todellisuuden keskinäisiä suhteita tutkivaa tieteenalaa nimitetään dialektiseksi logiikaksi. Lyhyt filosofian sanakirja /5/ määrittelee seuraavasti:

Dialektinen logiikka on tiede ajattelun yleisistä laeista ja liikevoimista, objektiivisen todellisuuden tiedostamisen teistä tieteellisen ajattelun keinoin, tiede, joka tutkii filo-sofisten kategorioiden keskinäisiä suhteita.Dialektista logiikkaa ei ole olemassa ilman dialektiikkaa, oppia kehityksen yleisimmistä lainalaisuuksista. Dialektisen logii-kan pääkysymys on kysymys totuudesta ja sen saavuttamisen teistä.Se kartoittaa pe-rusvaatimukset, joita ajattelun tulee seurata kutakin kohdetta tutkittaessa. Näitä ovat vaatimukset kohteen objektiivisesta tarkastelusta kaikkine ominaisuuksineen, yhteyksineen ja suhteineen,liikkeessä olevana,kehittyvänä. Dialektinen logiikka alle-viivaa ihmisten käytännöllisen toiminnan määräävää roolia materiaalisten objektien tiedostamisessa, vain käytäntö mahdollistaa näiden kohteiden eriyttämisen todellisuuden ilmiöiden loputtomasta virrasta, osoittaa niiden ihmiselle merkittävät ominaisuudet, todentaa, missä määrin oikein ne on ajattelussa tiedostettu.”

”Todella tunteakseen kohteen on hallittava, tutkittava sen kaikki puolet ja ”välitykset”, tämä on tärkeintä. Toiseksi dialektinen logiikka edellyttää,että kohde on tiedostettava sen kehityksessä, itseliikunnassa. Kolmanneksi inhimillisen käytännön tulee sisältyä kohteen ”täydelliseen” määrittelyyn niin totuudellisuuden kriteerinä kuin kohteen suh-teen määrittäjänä (opredelitel) siihen, mikä on hyödyllistä ihmiselle. Neljänneksi dia-lektinen logiikka opettaa,että ”abstraktia totuutta ei ole”,totuus on aina konkreettinen” (Lenin).

”Dialektisen logiikan tärkeä periaate on tarkastella ilmiöitä vastakohtien ykseytenä, mitä ilman on vaikea saada käsitystä niiden omalakisesta kehityksestä,päästä niiden olemukseen. Dialektinen logiikka on ”ristiriitojen logiikkaa” se tarjoaa metodin heijas-taa ajattelussa kohteiden objektiivisia ristiriitoja. Se myös paljastaa itse ajattelun risti-riitaisen luonteen, vastakkaisten puolten ja menetelmien ykseyden sen piirissä, ana-lyysin ja synteesin, induktion ja deduktion,abstraktin ja konkreettisen, loogisen ja his-toriallisen (sekä empiirisen ja rationaalisen,RK).Tiede pyrkii objektiiviseen totuuteen, kiinnittäen tiedostuksen tulokset ajattelumuodoiksi: käsit-teiksi, lauseiksi, päätelmiksi (ja teorioiksi, RK). Näiden muotojen tutkimus on aina ollut logiikan tehtävä.

Dialektinen logiikka ei tarkastele näitä ajattelumuotoja muuttumattomina, toisistaan erillisinä,vaan keskinäisessä yhteydessä,liikkeessä.Ajattelumuodot ovat aina sisältö-pitoisia, ne muuttuvat inhimillisen tiedon tunkeutuessa syvemmälle ulkoisen maail-man kohteisiin ja ilmiöihin ja paljastaessa tämän yhä uusia ominaisuuksia ja suhteita. ”

”Dialektinen logiikka ei kumoa välttämättömyyttä muodollisessa logiikassa, joka tutkii ajattelumuotojen (= väittämä, käsite, päätelmä ja teoria HM) loogista rakennetta ab-strahoituen niiden konkreettisesta sisällöstä.Dialektinen logiikka käyttää muodollisen logiikan kuten muidenkin tieteenalojen tuloksia muodostaessaan ajattelun yleisiä liikelakeja kohti totuutta.”

Termiä ´logiikka´ käytetään siis kaikista tieteistä,joiden tutkimuskohteena ovat ajatte-lun lainalaisuudet, ei vain kielellisten järjestelmien muotoa ilmaisevista muodollisista logiikoista.

´Dialektinen ristiriita´ merkitsee ennen kaikkea kehityksen sisäistä liikevoimaa, mikä se kulloisessakin konkreettisessa tilanteessa sitten lieneekin. Muodollislooginen ris-tiriita ei (yleensä) ole dialektisen ristiriidan heijastuma,vaan se on ristiriita kielellises-sä järjestelmässä,jossa kohde on kuvattu,ja yleensä merkitsee sitä,että kuvauksessa on jotakin vialla, että se ei ole objektiivinen. Toisinkin voi olla, esimerkiksi lauseiden ”Valo on hiukkasvirtaa” ja ”Valo on aaltoliikettä” ristiriita palautuu nimenomaan hiuk-kasen ja aallon, aineen ja energian, materian ja liikkeen objektiiviseen dialektiseen vastakohtaan, ja nämä muodollisloogisesti ristiriitaiset lauseet ovat siis periaatteessa mo-lemmat tosia (eikä tästä silti voida päätellä, että valo-opissa mikä tahansa lause olisi voimassa). (DM:n mukaan ei ole olemassa materiaa ilman liikettä, eikä liikettä ilman materiaa.Toisin olettavat mm.”kilpailevat” mekanistinen materialismi ja energe-tismi.) Käytännössä yksi ja sama kohde, valo, oli pitkään muodollisloogisten ristiriito- jen välttämiseksi mallinnettava kahdella eri teo-rialla, aalto- ja hiukkasvalo-opilla, joiden välinen vastakohtaisuus on sittemmin uuden ja yleisemmän teorian myötä kumoutunut.

Materialistinen dialektinen logiikka on siis ennen kaikkea käsitteen- ja teorianmuo-dostusoppia, joka ei tunkeudu muodollisten logiikoiden erityisalueelle, osoittaen kuitenkin näiden kuten muunkin tiedon suhteellisuuden. Se ei ole vaihtoehtoinen formaalinen päättelymenetelmä erityistieteille eikä anna ”oikoteitä” erityistieteellisiin tuloksiin. /10/

Dialektinen logiikka tarjoaa tieteellisen näkökulman sellaisiin yleiskäsitteisiin, kate-goriapareihin, kuten ´sisältö ja muoto´, ´syy ja seuraus´, ´määrä ja laatu´, ´sattuma ja välttämättömyys´ jne., joita ilman erityistieteet eivät tule toimeen, mutta joita toisaalta yksikään erityistiede ei tyhjentävästi selitä.Nämä ovat niin sanottuja dialektisia vasta- kohtapareja,joita ei ole olemassa ilman toisiaan,ja jotka eivät ole ns.kategorisesti toi- sensa pois sulkevia muodollisloogisia vastakohtia.Kahden eri käsitteen ero palautuu usein joidenkin dialektiikan kategorioiden väliseksi eroksi,kuten ´syy´,dialektiikan ka- tegoria sekin, suhtautuu ´aiheeseen´ suurin piirtein samoin kuin ´materia´ ´informaa-tioon´. Materialistisen dialektiikan mukaan kategoriat ovat, kuten muutkin (todet) kä-sitteet, objektiivisten ilmiöiden subjektiivisia kuvia, kulttuurisesti omaksuttuja ja muun aistikokemuksemme vahvistamia malleja, tajunnassamme /10/.

Materialistista dialektista logiikkaa ei pidä sekoittaa idealistisen hegelistisen dialektii- kan kanssa, jota ansiokkaasti käsittelee esimerkiksi lähde /7/. Oppien perusero on niiden totuuskäsityksissä:Materialistisessa dialektiikassa se on aristoteelisen korres-pondenssiteorian mukainen ajatuksen, nyt viime kädessä teorian, vastaavuus koh-teensa kanssa,hegeliläisessä dialektiikassa päin vastoin kohteen vastaavuus ajatuk-sensa, tässä tapauksessa yleensä käsitteensä eli ´ideansa´ kanssa kuten ilmauksissa ´tosi saksalainen´ tai ´oikea tiedemies´ /7/.

Hegelistisenkään dialektiikan ei sinänsä tarvitse olla pelkkää humpuukia siinä mie-lessä, etteikö sen kuvaamaa ajattelua olisi kautta aikojen esiintynyt yhteiskunnassa, ja etteikö hegelistinen käsitteenmuodostus saattaisi olla suorastaan välttämätöntäkin kulttuurin joidenkin puolien kehitykselle, mutta se ei ole objektiivisen todellisuuden systemaattisen tiedostusprosessin eikä siis tieteen dialektiikkaa.

Perus- ja sovelletut tieteenalat, perus- ja soveltava tutkimus

Tekniset tieteet kuuluvat tyypillisimpänä esimerkkinä ns. sovellettuihin tieteenaloihin, niiden perustutkimuskohteena ovat teknisten systeemien objektiiviset lainalaisuudet. Teknisiä järjestelmiä ovat fysiikan, kemian, matematiikan ja informaatioteknologian laeille rakentuvat hyödykkeet ja tuotantovälineet.

Teknisiin tieteisiin eivät kuulu esimerkiksi lääke-, maatalous- tai taloustieteet, joiden tutkimuskohteet omaavat itsenäisen kehitysmahdollisuuden, vaikka nämäkin tieteet kuuluvat pääosin sovellettuihin tieteisiin,ja niiden tutkimus hyödyntää myös teknisten tieteenalojen kehitystä ja luo näille haasteita ratkaistavaksi /5/.

Laki on yleinen, olennainen ja välttämätön yhteys ilmiöiden välillä. /12/ Tämä lause koostuu muuten yksinomaan dialektiikan käsitteistä. Teoria, sanan ns. suppeassa merkityksessä,jos se on tosi,kuvaa luonnon tai yhteiskunnan lain oikein. Lakia ei voi-da luoda tai hävittää muuttamatta samalla itse kohdetta joksikin olennaisesti muuksi kohteeksi.Laki on siis objektiivinen,tajunnastamme riippumaton, mutta sen ei tarvitse olla ikuinen, vaan se voi olla ja usein onkin, historiallinen. Sen ei tarvitse olla myös-kään deterministinen, aina välttämättä tietyllä tavalla toteutuva, vaan se voi olla, ja tarkasti ottaen lähes aina onkin, tilastollinen tai kaoottinen (tai sillä on sellainenkin puoli), se voi ilmentää myös kohteen tendenssiä, taipumusta, pyrkimystä kehittyä tiettyyn suuntaan, kuten esim.taloudelliset tai populaatiolait /2/.

Sikäli kuin määrittelemme tieteenalan tiettyyn tutkimuskohteeseen liittyvien teorioi-den ym. tutkimustiedon kokonaisuudeksi, jakoa perus- ja sovellettuihin tieteenaloihin ei pidä sekoittaa tieteellisen toiminnan jakoon perus- ja soveltavan tutkimuksen sekä tuotekehityksen osa-alueisiin. Viimemainittu jako nimittäin luonnehtii tutkimuksen vä-litöntä päämäärää: myös teknisissä tieteissä perustutkimuksen välittömänä päämää-ränä on teorianmuodostus, soveltavassa tutkimuksessa, jota tehdään myös perustieteissä, teoriat oletetaan tunnetuiksi.

Niin perus- kuin soveltavienkin tieteiden teorioiden tutkimien ja kuvaamien lainalai-suuksien tulee olla yleisiä ja välttämättömiä,jotta kyseessä todella olisivat lait, eivät-kä jotkin muut ilmiöt. Tietyistä kohteeseen kohdistetuista vaikutuksista pitää olla tie-tyt seuraukset, usein tosin todennäköisyysjakautumien muodossa. Se, mikä sovelle-tuissa ja perustieteissä eroaa on se, millä perusteella jotkin ilmiöt ovat tai eivät ole olennaisia, tai jotkin ilmiöt ovat olennaisempia kuin jotkin toiset.Perustieteissä tämä määräytyy ensisijaisesti itse tieteenalan teoriarakenteen vastaisen kehityksen näkö-kulmasta, soveltavissa tieteissä puolestaan ongelmien olennaisuuden ratkaisevat tuotannolliset ja muihin hyötyihin liittyvät objektiiviset sovellutusmahdollisuudet.

Insinööritieteilijän tutkima ongelma saattaa olla perusfyysikon kannalta ns. margi-naalinen, ja päin vastoin,joskaan mitään ehdotonta rajaa tässä ei ole,yllätykset ovat kaikkiin suuntiin mahdollisia. Teknisten tieteenalojen perustutkimuksen tyypillinen ky-symyksenasettelu ei ole se,miten vallitsevasta asiantilasta A jossakin teknisessä jär-jestelmässä päästäisiin tuotannollisesti toivottavammaksi arvioituun asiantilaan B, se on itse teknisen ym. suunnittelun, kuten tuotekehityksen, peruskysymys.

Teknistieteellisen perustutkimuksen peruskysymys on, mitkä kaikki objektiiviset lain-alaisuudet suunnittelemissamme A:n ja B:n kaltaisissa järjestelmissä objektiivisesti ovat olemassa vaikuttaen siihen, mitä suunnitelmiemme tuloksena todella syntyy ja mitä ei, ja erityisesti onko näissä ilmiöissä jotakin sellaista, mitä emme vielä toistai-seksi tunne tai emme ole oikein mallintaneet. Soveltava tutkija tutkii, miten näitä lai-nalaisuuksia voidaan hyödyntää tuotannossa yleensä ja jossakin tietyssä konkreetti-sessa tuotantoprosessissa erityisesti. Selvää on, että perustieteissä painottuu perus-tutkimus, ja sovelletuissa tieteissä soveltava tutkimus ja tuotekehitys.

Perustieteenalojen joskus jopa tärkeimmäksikin tehtäväksi,erotukseksi soveltavista tieteenaloista,on usein asetettu tieteellisen maailmankuvan luominen. Periaattees-sa näin onkin jossakin määrin asia. Tieteellinen maailmankuva koostuu kuitenkin ideologisista kokonaisuuksista: kulloinenkin fysikaalinen maailmankuva, ihmiskuva ja yhteiskuntakuva,jotka sisältävät todistetun tiedon ohella todistamatonta,ovat nekin ”tiedon kehityksen oman logiikan kannalta” myös ja ennen kaikkea välineitä, joita voi verrata silmälaseihin, valokeilaan tai siivilään, joka kohdistaa tieteellisen etsintätyön ja mielenkiinnon tiettyihin ilmiöihin, joidenkin muiden jäädessä ehkä entistä pahemmin taustalle tai sivulle. /3/ (Hegelistinen ilmaus lainausmerkeissä on pelkkä kielikuva.)

Fysikaalisen maailmankuvan tai ihmiskuvan vaihtuminen merkitsee ns.normaalitie-detilan rikkovaa paradigmanvaihdosta mainitulla tieteenalalla, mutta tällainen para-digmanvaihdos ei milloinkaan hävitä kaikkea edellisten paradigmojen puitteissa ke-rättyä tietoa, sikäli kuin kyseessä todella on ollut objektiivinen, kohteesta määräytyvä tieto,vaan aiempi tieto sisältyy uuteen ns.kumoutuneessa muodossa,kuten erikoista- pauksena,raja-arvona,kohteen kehitysvaiheen ilmentymänä jne./6/ Jos jokin jossakin paradigmassa totena pidetty ”tieto” (esimerkiksi teoria) paradigmojen dialektisissa kumoutumisissa häviää pysyvästi olemattomiin, se on tuskin koskaan ollutkaan tosi.

Aivan varmaa ei ainakaan ”teoriassa” ole,että maailmankuva lähestyisi jotakin tiettyä stabiilia tilaa:ainakin periaatteessa fysikaalisesta todellisuusta voisi paljastua yhä uusia rakennetasoja, kuten esimerkiksi jotkut DM:n perustajat ennakoivat (”Elektroni-kin on ehtymätön".Lenin/1/).Yhteiskunnan ei myöskään aivan välttämättä tarvitse kul-kea lainalaisuuksiltaan kohti jotakin stabiilia tilaa. Mikään tällainen ei ainakaan ole välttämätön edellytys sille, että tietomme todellisuuden kohteista voisi olla objektiivista, totta.

Tieteen päämäärä on objektiivinen, kohteesta määräytyvä,todistettu tieto,oli tämä sit-ten kokonaisvaltaista tai detaljiluonteista. Jotta esimerkiksi fysikaalinen tieto olisi tek-nisiä sovellutuksia varten riittävän objektiivista, sen on suorastaan välttämätöntäkin olla käynyt läpi ainakin yhden kumoutumiskierroksen,sillä tulisi toisin sanoen olla ko-keellisesti testattavissa oleva yleistys,joka antaa teorialle sen sovellettavuuden rajat, varsin olennaisen seikan. (Ns. määrällisten muutosten laadullisiksi muuttumisen lain mukaan jokaisella teorialla on sovellettavuuden rajat.)

Käytäntöä, teorioiden todenperäisyyden viimekätistä kriteeriä, lähempänä olevien sovellettujen tieteiden osalle sattuu usein välttämättömyys pudottaa perustieteilijöitä ideologisista sfääreistä maanpinnalle, minkä ei missään tapauksessa pidä ymmärtää tarkoittavan ”teorianvastaisen” ns. lattean empirismin ihannointia.

Oikein hyvä esimerkki saatiin aivan viime viikkoina soveltavan naapuritieteenalan turkistarhaustutkimuksen alueelta. Perusbiologin, ekologin, epidemiologin, riistanhoi-tajan tai siipikarjankasvattajan kannalta on varsin marginaalinen kysymys, kaivaako kettu maata synnynnäisen lajityypillisen käyttäytymismallin ohjaamana suojautuak-seen ja kätkeäkseen ruokaa ja jätteitä, kuten muurahainen raahaa kortta tai kana nokkii kaikkia jyvänmuotoisia kappaleita, vai pitääkö jokaisen villin ketun oppia tämä ahtaassa ekologisessa lokerossa menestymisen kannalta elinvälttämätön taito malli-oppimisen ja ”kantapään” kautta.Heille riittää,että kaikki villit ketut tekevät niin. Mutta turkistuotannolle tämä kysymys tuotantoeläinten hyvinvoinnin eräästä osatekijästä on olennainen ja sitä kautta myös tieteelle yleensä. Nyt ”mullistavaksi” luonnehdittu tulos oli, että ainakaan täysikasvuisella ketulla ei ole vähäisintäkään innostusta eikä halua kaivaa maata, ellei se näin saavuta jotakin sellaista uutta etua hyvinvoinnil-leen,jota sille ei jo muutoin olisi tarjolla.Tämä osoittaa,että tuskinpa ketun, ja muiden- kaan koiraeläinten, muutkaan keskeiset käyttäytymismallit ovat myötäsyntyisiä; pää-asiassa nämä otukset käyttäytyvät opittujen ns. ehdollisten refleksien järjestelmän mukaisesti kuten mm. apinat ja varislinnutkin.

Vielä 20-30 vuotta sitten tämä hyvin suoritettu ja ansiokas tutkimus olisi aiheuttanut eduskuntakyselykierroksen veronmaksajien rahojen tuhlauksesta ”ilman muuta sel-vien” asioiden nollatutkimukseen. Mikä siis on muuttunut,ovatko naapurit maatalous-tieteilijät mahdollisesti kloonanneet rahastusautomaatin humpuukitoimittajalta, jonka tämän päivän sensaatiouutinen on, että eilinen shokkipaljastus iskelmälaulaja(tar) Lahtisen seksielämästä olikin perätön? Tätä nimenomaista asiaa (ketun kaivamista siis) ei kuitenkaan ole koskaan aikaisemmin tutkittu.

Ongelman lienee viime kädessä aiheuttanut ”normaalitieteen paradigman” asemaan aiemman behavioristisen teorian tilalle julkisuudessa tuputettu ns.sosiobiologinen te-oria, joilla teorioilla on pyritty selittämään kaikkea käyttäytymistä ameebasta ihmisyh- teiskuntaan. Yhteiskunnalle molemmat paradigmat ovat vääriä,”uusi” vieläpä edeltä- jäänsä selvästi väärempi,sillä ajattelu mm.hyödyntää nimenomaan ehdollisten reflek- sien järjestelmän myötä kehittynyttä koneistoa eikä synnynnäisten ehdottomien ref- leksien, joita niitäkin marginaaalisina on.Säilyttääkseen vähäisenkään ripauksen us-kottavuutta ihmisyhteiskunnan biologistisille selityksille sosiobiologismin ideologien pitäisi ehdottomasti häivyttää näkyvistä koko ehdollisten refleksien järjestelmä (jonka behaviorismi puolestaan absolutisoi) ajattelun ja synnynnäisten käyttäytymismallien välistä. Ja tästä sitten jotkut ovat vetäneet (myös) täysin muita, mutta sinänsä omalla tavallaan ”rationaalisia” johtopäätöksiä, kuin niitä, mitä ”projektilla” alun perin on tarkoitettu.

Edellä mainittu esimerkki osoittaa muun ohella, että aina ei ole niin, että aina keksit-täisiin ensin alkeellisempi ja yksinkertaisempi malli, joka sitten paradigmanvaihdok-sessa korvattaisiin välttämättä kehittyneemmällä, joskus on voinut poikkeuksellisesti käydä myös päin vastoin.Paradigma on jossakin määrin puolustanut paikkaansa, jos se tuonut edes joitakin uusia pysyviä, tosia tuloksia esiin joistakin olennaisista kohteista.

Paradigmoja on periaatteessa aina useita, sosiobiologismia ei toki koskaan ole hyväksytty yhteiskuntatieteiden ”perusparadigmaksi”.

Teknisten tieteiden filosofisia ongelmia

Uuden tieteellisen tiedon tuottamisen filosofiset kysymykset yhtenevät teknisillä tie-teenaloilla pitkälle näiden perustana olevien fysiikan,mekaniikan, kemian, matematii-kan ja informaatiotieteiden vastaavien kysymysten kanssa.Erityisen keskeiseksi nou- see fysikaalisen (laajasti), matemaattisen ja loogisen tiedon keskinäisten suhteiden ongelma.

Jos vilkaisemme, mitä eräät eniten siteeratut tieteenharjoittajat ovat asiasta olleet mieltä, saamme lukea vaikkapa seuraavaa:muodollinen logiikka on ”biologista” alku- perää (Chomsky), matematiikka on ”palautettavissa” muodolliseen logiikkaan (Rus-sel) /3/ tai teoreettisella fysiikalla ja geometrialla on ”yhtenevä” tutkimuskohde (Ein-stein). /13/ Lainaukset ovat erittäin vapaita, enkä tiedä,pitikö esimerkiksi Russel koko ikänsä kiinni tästä teoriastaan. (Se oli alun perin suunnattu platonismia vastaan, jota taas Einsteinin näkemys lähenee.) Jos kaikki nämä teoriat pitäisivät paikkansa, niin kosmologia ja kvanttimekaniikkakin olisivat ”biologisia” tieteitä! Tästä kyllä useimmat sellaisetkin, jotka hyväksyvät jonkin edellä esitetyistä oppi-isien olettamuksista, myöntävät, että jossakin on taatusti mätää.

DM katsoo kaikkien näiden kolmen teorian olevan periaatteellisesti vääriä. DM:ssa myös ns. formaalisten tieteiden kuten matematiikan ja kaaosteorian katsotaan tutki-van ihmisestä ja ihmiskunnasta riippumattoman objektiivisen todellisuuden ilmiöitä, jotka tosin ovat erilaisia kuin sisällöllisten luonnon- ja yhteiskuntatieteiden tutkimat. /3/ Tämä on erityisen ilmeistä kaaosteoriassa, jossa prosessien formaalien laadullis- ten muutosten kokeellinen havainnointi on helppoa. DM torjuu virheellisinä näkökan-toina sekä kantismin, joka olettaa loogiset ja matemaattiset muodot apriorisiksi, ja jonka huonoimmat puolet ovat ”rikastuneet” sosiobiologismin ideologiaan,että loogis- min, joka pyrkii palauttamaan matemaattiset lainalaisuudet loogisiin, kielen lakeihin, kuten myös platonismin,joka näkee matemaattiset, loogiset, informatiiviset tmv. muo- toja koskevat lainalaisuudet fysikaalisia ym. sisällöllisiä lainalaisuuksia perustavam-pina, tai aineellisesta todellisuudesta riippumatta olemassa olevina, johtaen loogisesti uskonnollisiin oppeihin /3/.

Matematiikan tutkimuskohteena ovat DM:n mukaan mm. avaruudelliset muodot ja määrälliset suhteet. Tällöin matematiikka,kaaosteoria jne. eivät ole riippumattomia kokeellisesta todentamisesta fysikaalisen ym. tulkinnan välityksellä. /3/

Matemaattisten konstruktioiden tulee loogisen ristiriidattomuuden ohella läpäistä ai-nakin yhden kokeellisesti todennettavissa olevan fysikaalisen tmv. tulkinnan kriteeri. Logiikka ei määrää,millaisia matemaattisia objekteja tulee määritellä, kunhan määri-telmät eivät sisällä loogista ristiriitaa./3/ Lisäksi ns. loogiset totuudet eivät ole vailla informaatiosisältöä: ne voivat kertoa mm., miten jaottelemme todellisuutta: lauseet ”jokainen ovi on avoin tai suljettu” ja ”jokainen ovi on avoin tai lukittu” ilmaisevat kaksi suuresti poikkeavaa näkökulmaa siihen, onko jokin tietty avoin vai ei.

Ristiriidaton tulkinnan omaava matemaattinen konstruktio voidaan periaatteessa yleistää N:llä eri tavalla. Sen, mitkä näistä yleistyksistä ovat sellaisia, jotka ehdotto- masti jopa pitääkin tehdä,määrää viime kädessä tulkintojen välityksellä juuri kokeelli- nen tiede. Erilaiset kohteet saattavat edellyttää erilaisia määritelmiä vaikkapa integraalille tai sarjan summalle, eikä pelkästään erilaista sisällöllistä tulkintaa.

Mikään ei tietenkään estä rakentelemasta järjestelmiä puhtaan matematiikan omin keinoin, näin tekivät esimerkiksi Lobatshevski ja Bolyai tunnetuin tuloksin, jotka vai- kuttivat ratkaisevasti suhteellisuusteorian keksimiseen./6/,/13/ ”Todellista matema-tiikkaa" niistä tulee ensimmäisen objektiivisen tulkinnan myötä.Tulkinta voi olla välil-linen sellaisessa matemaattisessa ym.f ormaalisessa järjestelmässä, esimerkiksi euklidisessa geometriassa, jolla entuudestaan tiedetään olevan kokeellisesti toden-nettu fysikaalinen ym. tulkinta. Matemaattisen konstruktion perustulkinnat voi(si)vat periaatteessa olla myös biologisia tai yhteiskunnallisia.

Muodolliset ja määrälliset lainalaisuudet,joita kuvaavat tietomme piirissä juuri mate-maattiset lait, ovat olemassa objektien välillä ihmisen ja ihmiskunnan tajunnasta riippumattomina, mutta niitä ei ole olemassa, ei edes avaruutta eikä aikaa erillään, riippumattomina vuorovaikuttavista materiaalisista kappaleista ja kentistä /2/.

Matematiikka on fysikaalisesta sisällöstä äärimmilleen abstrahoitua tietoa rakentei-den ja prosessien keskenään analogisista, muodollisesti yhdenmukaisista puolista. Esimerkiksi teknisen mekaniikan tutkijat ja käyttäjät ovat voineet noin yhden suku-polven kuluessa havainnoida,miten ns.äärellisten alkioiden menetelmä (FEM, finite element method) on kehittynyt ns. sauvarakenteiden kuormitus- ja muodonmuutos-yhtälöiden ratkaisemiseksi ATK:lla kehitetystä puhtaasta mekaniikan ”palikkamene-tel-mästä” yleistysten kautta (ensin muuntyyppisille rakenteille ja sittemmin muihinkin prosesseihin) minkä tahansa differentiaali- ja integraaliyhtälöiden likimääräiseen ratkaisemiseen soveltuvaksi sovelletun matematiikan teoriaksi, jonka pätevyys, mm. suppenevuus, tiettyyn tarkoitukseen on todistettava tavallisen matematiikan tapaan.

DM torjuu intuitionismin ja konventionalismin näkökannat,jotka nihilisoivat tulkin-nan välityksellä tapahtuvan kokeellisen (käytännöllisen) todentamisen merkityksen matemaattisille järjestelmille, vaikkakaan intuitionistisen kehitysmahdollisuuden ole-massaoloa matematiikassa tai konventionaalisen aineksen väistämätöntä läsnäoloa niin matematiikan kuin sen välityksellä fysiikankin teorioissa ei kiistetä /3/. Erilaiset ”sopimukset”, konventiot, joilla on taipumus vanhentua, kuuluvat matemaattisten ja fysikaalisten teorioiden ongelmakysymyksiin /6/, mitä enemmän jonkin tieteenalan tieto koostuu niistä, sitä huonompaa tiedettä.Toinen ongelmakysymys on matemaat-tisten mallien usein sisältämä fysikaaliselta merkitykseltään epäselvä ns. epäkonstruktiivinen aines /6/.

Kielellisten järjestelmien muodollisia ominaisuuksia tutkivat logiikat eivät tarkasti ottaen nekään ole riippumattomia siitä, millaisista kohteista niille rakentuvan kielen tulisi olla kelvollinen välittämään objektiivista tietoa.Sellaisen opin absolutisoiminen, että mikä tahansa ominaisuus jossakin kohteessa joko täysin on tai sitä ei ole lainkaan, joka on sisäänrakennettuna ns. klassiseen logiikkaan, saattaisi jättää todellisuuden joitakin puolia periaatteellisesti tiedon ulkopuolelle /3/.

Tässä suhteessa loogismi on itse metafyysinen oppi juuri siinä mielessä, jossa loogistit joskus väittävät samaa mm. dialektiikasta.

Loogismille ominainen näkökulma tieteellisen ´totuuden´ käsitteeseen on, että to-tuus on ehdottomasti nimenomaan lauseen totuutta, mahdollisesti sellaisella lieven-nyksellä, että laajempikin tiedon kokonaisuus voi olla tosi, jos se koostuu vain tosista lauseista. Loogismiin sisältyy ikään kuin ”vakaumus” siitä, että sen, mitä olemme tiedostaneet, olemme tiedostaneet jo täysin oikein, ja että se on teoreettisesti ongelmatonta. Tässä suhteessa loogismi on sukua lattealle empirismille.

Mainituista syistä loogismi ei ole aina omiaan suuntaamaan tieteenharjoittajien huo-miota uuden objektiivisen tiedon etsintään,vaan vanhan järjestelemiseen. Loogisti-nen materialismi on yleensä epädialektista materialismia. Sitä ilmenee lähteen /12/ totuusmääritelmässä.

Objektiivisia, kohteesta määräytyviä, voivat olla tietomme piirissä paitsi lait,myös pe-riaatteet. Lain ja periaatteen ero on se,että laki on olemassa sekä ulkoisessa todelli-suudessa että tietomme piirissä, periaate vain jälkimmäisessä, menettelytapana, jota noudattaen tiedostustoimintamme todennäköisimmin kulkee kohti objektiivista tietoa. /6/ Objektiivisesta periaatteesta ei käytetä kuitenkaan termiä ´tosi´,vaan ´oikea´, kos-ka se ei ole asiaintilan kuvaus,vaan toimintamalli.(´Tosi periaate´ (käsitteenä) on sel- lainen periaate, jota joku todella toiminnassaan noudattaa, on se sitten oikea tai vää-rä, tässä on kyseessä ns. käsitteen totuus.) Koska fysikaa-lisessa todellisuudessa ei ole muodollista logiikkaa,myös loogiset päättelysäännöt ovat eräänlaisia periaatteita, joita noudatettaessa lauseiden totuusarvo säilyy tai sitten muuttuu ennakoitaissa olevalla tavalla (ns. subjektiivinen todennäköisyys).

Ainakin jotkut logiikat ovat kuitenkin ”materiaalista” tietoa siinä mielessä, että ilman loogista muotoa ei ole kieltä, eikä ilman kieltä ole materian yhteiskunnallista liike-muotoa. Jokaisen on opittava logiikka suurin piirtein samalla tavalla oppiakseen puhumaan ja ajattelemaan. Sitä ei ole ”sisäänrakennettu” geeneihimme, vaan äidinkieleemme.

DM:n perustanlaskijat pitivät logiikan aksioomia yhteiskunnalliseen käytäntöön erit-täin lujasti fikseerautuneena tietona, mutta torjuivat ehdottomasti niiden aprioristiset ja mystis-platonistiset tulkinnat:

”Inhimillisen toiminnan on täytynyt saattaa tietoisuus miljardi kertaa toistamaan tiettyä loogista kuviota, jotta siitä tulisi aksiooma”, totesi Lenin. /1/

Nykyisin tämä on jäänyt historiaan sellaisena aksiooman käsitteen "pavlovilaisena" määritelmänä, "selviönä", joksi se on epäonnistuneesti joskus suomennettukin: nyky-aikaisen aksiooman ei tarvitse olla "ilmeinen" (esimerkiksi suhtellisuusteoriassa tai kvanttimekaniikassa) kunhan se johtaa kokeelisesti vahvistettaviin objektiivisiin tuloksiin jonkin luonnontieteellisen teorian osana.

Kuten jo on tullut mainituksi, DM ei ole metafyysisesti sitoutunut mihinkään tiettyyn universaaliseen logiikkaan (oli se sitten ”selkäydinlogiikkaa” tai jotakin muuta) kaikkien mahdollisten kielellisten järjestelmien pohjana, vaikkakin kaikkien kielten pohjana on jokin logiikka.

Loogisessa aksioomajärjestelmässä tehty pätevä, aksioomien mukaan oikein muo-dostettu päätelmä on johtopäätöksen totuuden ennuste, jonka totuus viime kädes-sä on empiirinen kysymys.(Vain tulkitsemattomissa aksiomaattisissa järjestelmissä 'totuus' ja 'pätevyys' ovat sama asia.)

Nykyisin myös muilla kuin ns.klassisella logiikalla on laajoja sovellutuksia esimerkik-si ohjausteoriassa, ja matemaattisissa konstruktioissa voidaan käyttää muitakin kuin klassista tai konstruktiivista logiikkaa. Toki on oltava tiedossa, mitä logiikkaa tietty matemaattinen konstruktio soveltaa, ja miten.

Detaljisoidun teoreettisen mallin pohjalta suoritettava ja vakioitavissa olevissa olo-suhteissa toistettavissa oleva laboratoriokoe on nimenomaan teknisille tieteenaloille ominainen totuuskriteeri. Tällainen koe perustuu luonnollisesti aina yhdelle tai use-ammalle fysiikan, matematiikan, vieläpä logiikankin teorialle, ja se ”tekninen” ilmiö, joka meille kokeessa esittäytyy, ei ole fysiikkaa sinänsä tai matematiikkaa sinänsä, vaan fysikaalisen, matemaattisen ja loogisen tiedon kokonaisuus, ykseys.

Teknologian kehityksen syyt ovat yhteiskunnallisia. Yhteiskunnalliset, poliittiset ja taloudelliset, instituutiot asettavat haasteita, rajoituksia jne. tekniikan kehitykselle. Haasteita ja rajoituksia ja aiheutuu myös biologisista, ekologisista jne. kysymyksistä.

Tekniset tieteet on kuitenkin syytä rajata niin, että sosiaaliset ja biologiset ilmiöt eivät niiden tutkimuskohteiden sisältöön kuulu. /4/

Erilaisten ihminen ja kone-, elimistö ja kone-, viljely- jne järjestelmien kehittämisessä ”johtavan roolin” tulee kuulua yhteiskunta- ja biotieteilijöille, esimerkiksi lääkäreille, sekä poliittisille päättäjille. Vaikka tekniset mahdollisuudet laajasti ottaen vaikuttavat- kin jopa ratkaisevasti yhteiskunnallisten tavoitteiden asetteluun,on sitä parempi, mitä vähemmän tekniset ”välttämättömyydet” määräävät ”suoraan” ihmisten olemista.

Tekniikka on työkaluoppia,jonka pitää vaikuttaa tarjoamiensa mahdollisuuksien kaut-ta ja lutviutua monimutkaisempien itsekehittyvien järjestelmien tarpeisiin päätösten tekijänä ollessa käyttäjä eikä kone. /4/

On vieläpä niinkin,että joidenkuiden taloudellisten,poliittisten, ideologisten jne etujen esittäminen ”teknisinä välttämättömyyksinä”, on teknistenkin tieteiden näkökulmasta vilpillistä toimintaa.

Teknisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden välille asettuvat usein taloudelliset lait, jot-ka ovat riippuvaisia kulloisestakin teknologisesta tasosta, mutta eivät mekaanisesti. Sitä ilmiökokonaisuutta käsittelee oma filosofian alansa, historiallinen materialismi. /2/

Yhteiskunnallisten päätöksentekijöiden tulisi saada käyttöönsä kaikki ongelmansa tekniset ratkaisuvaihtoehdot. Insinööri vaikuttaa yhteiskunnallisesti normaaleja poliittisia, taloudellisia, tiedotus- ym. kanavia pitkin.

Ainoastaan silloin, jos tämä ei ole mahdollista, asia mutkistuu, varsinkin, jos muilta tahoilta esitetään teknisinä välttämättömyyksinä kysymyksiä, jotka todellisuudessa ovat jotakin muuta (teknokratismi).

Totuuden käsitteen määrittelemisestä teknisillä tieteenaloilla

Useimmat tieteenalat ovat erityisesti kokeellisessa toiminnassaan riippuvaisia teknii- kan kulloinkin tarjoamista mahdollisuuksista. Eräs filosofian ikuisuuskysymys on, missä määrin havaintomme ovat aistimiemme ja teknisten havaintovälineidemme ”väärentämiä”.Puuttumatta lähemmin tähän ongelmakenttään todettakoon, että tieto-pitoiset aistimuksemme ovat olennaisesti tarkempia ja ”todenperäisempiä”, kuin pel-kät aistimiimme saapuvat fysikaaliset viestit tulkitsemattomina kertoisivat:ne kertoisi-vat mm.,että muut ihmiset ”pienenevät” kulkiessaan minusta poispäin,että aurinko on ”noin lautasen kokoinen” tai että ”kuu liikkuu taivaalla seuraten juuri minun liikkeitäni” /14/.

Jos ”kohteen määrittelyyn tulee sisältyä inhimillisen käytännön”, se merkitsee mm. sitä, että teknisten tieteiden totuuskäsityksen on oltava eräällä tavalla sisäänraken- nettuna esimerkiksi fysikaalisten tieteiden totuuskäsitykseen eikä vain päinvastoin.

Dialektiikan kategorioita,joita totuuden käsitteen määrittely näyttää edellyttävän, ovat siis ainakin 'subjektiivinen ja objektiivinen' sekä 'abstrakti ja konkreettinen'. To-tuus on myös aina sekä suhteellista, eli tietomme kohteesta on puutteellista ja koh-dekin epämääräinen, että absoluuttista, sellaista, joka ei tule täysin kumoutumaan tullessamme tuntemaan kohteen entistä paremmin.

Tieteen yleisestä päämäärästä, objektiivisesta totuudesta Lyhyt filosofian sanakirja /5/ toteaa mm:

Objektiivinen totuus on tietoa, jonka sisältö ei riipu ihmisestä eikä ihmiskunnasta. Ollen objektiivista sisällöltään tosi tieto on samalla subjektiivista muodoltaan, se ei siis kuulu ulkoiseen todellisuuteen, vaan ihmiselle ollen hänen tiedostustoimintansa tulosta. Tietojemme objektiivisuutta ei pidä sekoittaa niiden muuttumattomuuden kanssa, kuten ovat tehneet metafyysiset materialistit.”

(Tieteellistä objektiivisuutta ei pidä sekoittaa myöskään ´erilaisten näkökantojen oikean ja tasapuolisen esiintuomisen´ kanssa, joka on tieteellisen tai poliittisen ym. journalismin objektiivisuutta suhteessa subjektiiviseen kohteeseen, ja saattaa olla kyllä sekin tärkeää tiedon kehitykselle.)

Esitetyn pohjalta voitaisiin kokeilla seuraavaa työmääritelmää ´teknistieteelliselle totuudelle´:

Teknisillä tieteenaloilla käsite ´totuus´ ilmaisee objektiivisen todellisuuden suh-teellisen itsenäisyyden omaavien objektien eli kohteiden, niiden ominaisuuk-sien ja suhteiden sellaista kuvautumista, heijastumista yhteiskunnallisen tajun-nan piirissä kielellisen tiedon muodossa,joka kuvautuminen on kohteensa kanssa yhtäpitävää, yhteiskunnallisen käytännön piiriin olennaisina tulleiden objektiivisten luontotieteellisten lainalaisuuksien puitteissa isomorfista.

Siitä, millaisen materiaalista objektia koskevan tiedollisen yksikön kohdalla totuus on objektiivisimmillaan ja ilmaistavissa ja testattavissa mahdollisimman riippumattoma-na muista totuuksista ja epätotuuksista, Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet /2/ toteaa seuraavaa:

” Totuus ei voi olla objektiivinen,ellei se ole konkreettinen,ellei se ole kehittyvä tietojen järjestelmä,ellei se rikastu jatkuvasti uusilla aineksilla, jotka ilmaisevat objektin uusia puolia ja yhteyksiä ja syventävät aikaisempia tieteellisiä käsityksiä.

Tässä suhteessa totuus on aina teoreettinen tietojärjestelmä, joka heijastaa objektia kokonaisuutena.

´Teoria´ esiintyy tässä ns. suppeassa merkityksessä, ajattelumuotona, joka heijastaa kohdetta kokonaisuutena ja samalla ilmentää analyysin ja synteesin dialektista yhteyttä. /10/

Teoria on ajattelumuodoista (joilla on ominaisuus olla tosia tai epätosia) sisällölli-sesti perustavin,s illä kehittyneillä tieteenaloilla käsitteenmuodostus on erottamatto-massa yhteydessä teorianmuodostukseen: kohde jaotellaan analyysissä edelleen suhteellisen itsenäisyyden omaaviksi ominaisuuksiksi, joiden lainalaisena yhtey-tenä kohde rakennetaan uudelleen teoreettisen mallin muodossa. Käsitteet suhtau-tuvat tässä yhteydessä teoriaan kuin osat kokonaisuuteen tai abstrakti konkreet-tiseen. Teoria ilmentää tiedon,myös käsitteiden liikettä.

Lauseiden ja käsitteiden totuus on alisteista teorioiden totuudelle.Tämä on perus- kuvio,johon käytännössä tietysti liittyy paljon muutakin erityisesti yhteiskuntatieteissä esimerkiksi tieteen ja taiteen vuorovaikutus käsitteenmuodostuksessa.

Paitsi että tieteellinen käsite toimii jonkin teorian osana, myös käsitteen ”takana” on yleensä jokin teoria,joka osoittaa,että käsitteen määritelmässä yhteen niputetut tun-tomerkit muodostavat todellisuudesta oikein eriytetyn aidon objektin.Ellei tällaista yh- teistä nimittäjää ole,käsite voi olla ”tosi”,mutta (silti) epäadekvaatti: esimerkiksi ´höy- henettömät kaksijalkaiset´, joka yhdistää yhden käsitteen alle ihmiset ja lentoliskot, on muodollisesti tosi, mutta epäadekvaatti käsite. (´Lentolisko´ ei ole muuttunut epätodeksi käsitteeksi, vaikka nämä otukset ovatkin kuolleet sukupuuttoon. /14/)

Epäadekvaatein käsittein suoritetut päätelmät,toisin kuin adekvaatein, eivät vie tieto-jamme kohti suurempaa vastaavuutta todellisuuden kanssa. Teorian osana käsitteen tulee olla paitsi tosi ja adekvaatti,myös oikea: esimerkiksi 'ehdoton refleksi' on kyllä tosi ja adekvaatti käsite, mutta yhteiskuntatieteellisen teorian rakennuspuuna se on väärä.

Lauseen totuuden alisteisuus teorioiden ja käsitteiden totuudelle ei merkitse sitä, että lause olisi tosi tai epätosi ”jossakin teoriassa”,hieman samaan tapaan kuin on ´totta Seitsemässä veljeksessä´, että Jukolan Jussi meni naimisiin Männistön Venlan kanssa. Tällaiselle lauseen, päätelmän tai teorian vastaavuudelle joidenkin subjektii-visten puitteiden kanssa (vaikka nämä samalla olisivat objektiivisiakin) on oma ter-minsä, se on jo mainittua pätevyyttä joissakin (subjektiivisissa) ”raameissa”, usein aksiomaattisessa järjestelmässä, usein jossakin muodollisessa logiikassa.

Esimerkiksi ´DM:n mukaan pätevä´ on moni sellainenkin hypoteesi,joka lopulta tulee kuitenkin osoittautumaan epätodeksi. Sen sijaan vastaavuus tiettyjen (objektiivisten) lainalaisuuksien puitteissa on objektiivinen ilmiö, vaikka kulloinenkin käytäntömme, tiedostusprosessin kannalta jollakin hetkellä objektiivinen ilmiö sekin, määräisi nämä puitteet.

Lause on tosi ja mielekäs, jos se kuvaa adekvaatein käsittein kuvattujen todellisuu-den objektien välisen relaation tmv. sillä tavalla kuin kyseinen asia todellisuudessa on. Niiden lauseiden totuus, joissa todellisuuden objektin teoreettinen malli lopulta formuloidaan, on kuitenkin enemmänkin tiedostusprosessin lopputulos kuin lähtökohta.

Ulkonaisesti lauseiltaan aivan samannäköisen kuvauksen sisältö saattaa esimerkiksi olennaisesti muuttua, jos teoriat ja sitä kautta lauseiden sisältämien käsitteiden sisäl- tö muuttuu. Ajateltakoon vaikkapa tekstejä, joissa sinänsä ilmeisen adekvaateille käsitteille ´demokratia´ tai ´edistys´ annetaan vastakkaisia tulkintoja.

Käyttämästäni tutkimuskohteen määritelmästä johtuen teknisissä tieteissä voidaan yleisyyttä (enempää) rajoittamatta asettaa totuudelle kovempia vaatimuksia kuin perustieteissä:Periaatteellisen empiirisen testattavuuden sijasta voidaan puhua aktuaalisesta kokeellisesta testattavuudesta. Periaatteessa,mutta ei aktuaalisesti, testatavissa olevat lauseet koskevat yleensä juuri toistaiseksi yhteiskunnallisen käy-tännön ulkopuolella olevia kohteita,kuten ”Jupiterilla on/ei ole elollista materiaa” tai ”On/ei ole olemassa gravitoneja".(Varmasti jompikumpi vaihtoehdoista on tosi, mutta tietoa meillä ei asiasta vielä ole.) Jos olosuhteet eivät ole vakioitavissa, toisin kuin tekniikassa, saattaa toteutuneiden luonnonhistoriallisten kehityskulkujen havainnointi olla laboratoriokoetta luotettavampi empiirinen tutkimusmenetelmä (esimerkiksi ekologiassa).

Isomorfismia jonkin ilmiöjoukon puitteissa ei voida asettaa perustieteissä ainakaan laajimpien ja yleisimpien teorioiden totuudellisuuden edellytykseksi, niissä joudutaan usein olettamaan toistaiseksi koettelemattomissa olevia suureita. Isomorfismi voi olla olemassa vain jonkin ilmiöiden joukon puitteissa, tässä tapauksessa tietyllä tie-teenalalla yhteiskunnallisten käytäntöjen kannalta merkitystä omaavien lainalaisuuk-sien,jotka jo nyt siis vaikuttavat objektiivisesti siihen,mitä teknisten suunnitelmiemme pohjalta todella syntyy ja mitä ei. Tällainen vaatimus asettuu siksi, halusimme sitä tai emme, että suunniteltavat tuotteet pyritään mallintamaan tietojärjestelmän piirissä niiden toimivuuden testaamiseksi virtuaalisesti, ja koetulosten ennustamiseksi, jotta voisimme luottaa yleensä matemaattisten malliemme antamaan tietoon.

Tällainen isomorfismi merkitseekin nimenomaan objektien periaatteellista mallintamismahdollisuutta tietojärjestelmien piirissä. Tämä ei tietenkään ole kaikilla tieteenaloilla, esimerkiksi yhteiskuntatieteissä, mahdollista.

'Tieto' ja 'totuus´

´Tiedon´ (Erkenntnis, poznanye) käsitteen Philosophisches Wörterbuch /12/ määrittelee seuraavasti:”  Tieto on tiedostusprosessissa objektiivisen todellisuuden omaksumisen, haltuunottamisen tuloksena syntyvää objektiivisen todellisuuden ominaisuuksien, rakenteiden ja lainalaisuuksien heijastusta inhimillisessä tajunnassa sellaisen empiirisen ja teoreettisen tietämyksen (Wissen, znanye) muodossa, joka on suhteellisen luotettava perusta inhimillisen käytännöllisen toiminnan tarkoituksenmukaiselle muotoutumiselle.”

'Totuuden' ja 'tiedon' määritelmät muistuttavat toisiaan, mutta totuuden' olemus on tietyn todellisuuden osan objektiivisessa kuvautumisessa, jälkimmäisen olemus on toiminnassa käytännöllisen toiminnan suhteellisen luotettavana teoreettise-na perustana. (Muilla kuin teknisillä tieteenaloilla kaikki ´totuus´ ei välttämättä ainakaan vielä olekaan ´tietoa´.

´Tiedolla´ on myös suppea merkitys ´signaalin sisältö´/2/, tässä on kyseessä laaja merkitys.)

Monet ovat korostaneet,ilmeisen oikein ja dialektisesti,että totuus on prosessi. Tä- män on tulkittu merkitsevän mm.totuuden samaistamista sen verifioimisprosessin kanssa (mm.William James /8/),totuuden samaistamista tutkimusprosessin sub-jektiivisen tuloksen kanssa (”konsensusteoria”, Habermas /8/), sen samaistamista ("muuttumattoman"?) raja-arvon kanssa,jota "totuudenkaltainen" tietomme lähestyy, muttei koskaan saavuta (näin tulkitsen Niiniluodon näkemystä /8/), todellisuuden prosessiluonteen heijastumana, kuten myös suhteessa prosessiin, jossa tieto ilmaantuu tietämättömyydestä (Lenin /1/).

´Prosessi´ on dialektiikan kategoria, jonka dialektinen vastakohta on ´rakenne´. Jos siis totuus on prosessi, niin "formalistinen dialektikko" kysyy, mikä on sitä vastaava rakenne.

Tämä avaa vielä yhden näkökulman totuuden prosessiluonteeseen. ´Rakenne´ on "systeemin elementit toisiinsa kytkevien relaatioiden joukko"./12/ ´Prosessi´ on "olion (esineen tai asian,Dinges) tilojen dynaamista seuraavuutta toistensa pohjalta (dyna-mische Aufeinanderfolge)" /12/). Kategoriaparin määräävä komponentti on prosessi. Kaikki rakenteet ovat prosessien tulosta, mutta kullakin prosessilla on aina myös rakenteelliset ominaisuutensa.

Tajunnan tiedolliset rakenteet ovat ajatteluprosessissa havaintoprosessien tuloksista systematisoituja.Prosessi ilmaisee usein jonkin rakenteen (aika)derivaattaa, rakenne jonkin prosessin integraalia.

Tulkintani mukaan ´totuus´ suhtautuu ´tietoon´ (laajassa merkityksessä) kuten ´prosessi´, liike kohti objektiivisuutta, ´rakenteeseen´, tiedolliseen ideaaliseen todellisuudenkuvaamme, jonka pohjalta toimintaamme suunnittelemme.

Totuus luonnehtii kohteesta omaamiemme tietojen kokonaisuuden etäisyyden deri-vaattaa todellisuuden ”täysin yhtäpitävästä kuvasta”,teknisissä tieteissä ns. objektii-visesti mahdollisesta totuudesta,kunkin ajattelumuodon (teorian, käsitteen, päätelmän tai lauseen) kohdalla. /3/

Ajattelumuodon totuus ratkaisee sen,pitääkö se liittää kohdetta kuvaavaan tietojär-jestelmään vai ei,tässä suhteessa vaihtoehdot ovat tosi tai epätosi. Tällöin teorian, ja sitä tietä myös lauseen ja käsitteen,totuus riippuvat paitsi teoriasta ja todellisuudesta itsestään,suhteellisesti myös edeltävistä tiedollisena ”oletusarvona” toimineista teori-oista. Tästä seuraavat sellaiset seikat, että yksi ja sama teoreettinen formulointi sa-mannäköisine käsitteineen saattaa olla tänään selkeä joskin suhteellinen tosi mutta huomenna epätosi. Suhteellisesti tosi teoria saattaa ennustaa yksittäisiä epätosia lauseita, ja sisältää vieläpä epätosia käsitteitäkin, kuten Newtonin mekaniikassa ´ab-soluuttinen aika ja avaruus´ sekä ´äärettömän nopea kaukovaikutus´.Saattaapa jokin lause muuttua ”nollatiedosta” tarpeelliseksi todeksi tiedoksi, kuten osoitti esimerkki-lauseemme aiheesta ”Kettu kaivaa maata vain, jos siitä on sille jotakin hyötyä.”

Koska tekninen totuus koskee yhteiskunnallisen käytännön palvelukseen sovelletta-vissa olevia luontotieteellisiä ilmiöitä, niin ´objektiivisesti mahdollinen totuus´ on jota-kin sellaista,mikä jo ilmenee esimekiksi tuotannossa (aluksi yleensä ongelman muo-dossa) tai koelaboratorioissa,mutta joka ei ole vielä välttämättä tullut kuvatuksi oikein tietojärjestelmämme piirissä ainakaan teoreettisen mallin muodossa.

Tällainen objektiivisesti mahdollinen totuus ”pakenee” teorioitamme, normejamme ja suunnitteluohjeitamme siinä mielessä, että uusia ilmiöitä tulee jatkuvasti teknisesti olennaisten ilmiöiden piiriin, ja tunnettujen lainalaisuuden tehokkaampi hyödyntämi-nen nostaa välttämättömyyttä mallintaa tarkasti myös aiemmin ”marginaalisiksi” tiedettyjä tai luultuja ilmiöitä.

Jos siis miellämme geometriseksi suoraksi materiaalisen todellisuuden kohteen ”sel-laisena kuin se yhteiskunnallisen käytännön piiriin tulleiden objektiivisten ilmiöiden puitteissa on”, tai siis todellisuuden objektiivisesti tiedostettavissa olevat puolet, niin tietomme kokonaisuus kohteesta voidaan ilmeisestikin mieltää käyräksi, joka (luulta-vimmin asymptoottisesti),lähestyy tätä suoraa.Mitä objektiivisempaa tietomme on, si-tä lähempänä suoraa kulkee ”tiedonkäyrä”.Jokainen ajattelumuotona ilmenevä lisäys tähän tiedonkäyrään, uusi arvostelma, päätelmä,käsite tai teoria, on uusi jananpätkä tiedonkäyrän jatkoksi. Ajattelumuoto on kussakin historiallisessa tilanteessa tosi tai epätosi sen mukaan, osoittaako tämä jananpätkä suo-raa kohti vai siitä poispäin, toi-sin sanoen lähestyykö tietojärjestelmä olettamuk-semme vaikutuksesta isomorfismia kohteen kanssa käytännön piiriin tulleiden fysikaalisten jne ilmiöiden puitteissa, vai etääntyykö se tästä.

Paitsi että totuus on sisällöltään historiallista eli rikastuvaa, ja että myös tietyn teo-reettisen konstruktion totuudellisuus on historiallista kuten esimerkiksi kosmologisten mallien,niin myös itse ´totuuden´ käsite on historiallinen: tällaista isomorfismin vaati-musta ei ole aina voitu asettaa tiedoillemme,eikä sille olisi ollut sellaista tarvetta eikä käyttöäkään kuin nykyisin. Esimerkiksi mikrobit ovat aina olleet (bio)teknologisen käytäntömme piirissä, mutta mitään kohteestaan isomorfisesti määräytyvää tietoa niistä ei ole voinut olla ainakaan ennen mikroskoopin keksimistä.

Sellaisen hieman epädialektisen ja epähistoriallisen totuuskäsityksen, joka palauttaa kaiken totuudellisuuden lauseiden totuuteen, ei tarvitse olla varsinaista humpuukia, eikä sitä yleensä tiedon etenemisen esteeksi,tai muiden ilmiöiden portiksi tieteen ni-mikkeen alle, markkinoidakaan (kuten relativistista tai hegelististä totuuskäsitystä tai koherenssiteoriaa tai konsensusteoriaa). Se ilmentää pikemminkin jonkinlaista edel-leen suppeampaa ohjaus- tai systeemiteoreettista totuuskäsitystä,jossa tähtäintä ei kohdisteta uuden tiedon luomiseen, vaan vanhan tiedon prosessointiin, jolloin olete- taan kohteet entuudestaan täysin oikein tiedostetuiksi,sikäli kuin niitä on tiedostettu lainkaan.Tämä seuraa muodollisen logiikan piilo-olettamuksesta,että kohteessa jokin ominaisuus joko täysin on tai sitä ei ole lainkaan.

Periaatteessa filosofian pitäisi kuitenkin osoittaa kyntensä nimenomaan uuden erityistieteellisen tiedon tuottamisen apuvälineenä.

Totuus ja todennäköisyys

On olemassa kahta periaatteellisesti aivan erilaista todennäköisyyttä, nimittäin objektiivista ja subjektiivista.

Dialektisen määritelmän mukaan objektiivinen todennäköisyys on mahdollisuuden määrällinen mitta./12/ Jälleen tässä on ilmaus, joka koostuu pelkästään dialektiikan käsitteistä. Objektiivinen todennäköisyys osoittaa sen mahdollisuuden asteen, että tietty tapaus muuttuu todellisuudeksi, se on jonkin objektin kenenkään tajunnasta riippumaton ominaisuus (propensiteetti /9/),jossa ei tarvitse olla mitään subjektiivista, tiedostettua. Jos esimerkiksi arpakuutiota hieman muotoillaan uudelleen, on kullakin silmäluvulla nytkin jokin objektiivinen todennäköisyys,joka ehkä voidaan nyt selvittää vain empiirisesti ja voi nyt riippua myös alustan laadusta, jolle noppaa heitetään.

Subjektiivinen todennäköisyys on arvo, jonka tarkkailija tapauksen todennäköisyydelle olettaa.

Subjektiivisessa todennäköisyydessä ei tarvitse olla mitään objektiivista, subjektiivi-sia todennäköisyyksiä voidaan olettaa sellaisillekin asioille,  joista objektiivisen todennäköisyyden käsite on epämielekäs, voidaan päätyä vaikkapa äänestämällä tulokseen ”Jupiterilla on elollista materiaa 5% todennäköisyydellä” tai ”Napoleon murhattiin 75% todennäköisyydellä”.

Koska lait ovat usein tilastollisia,teorioiden ennustaman subjektiivisen todennäköi-syyden yhteenkäyminen empiirisesti mitatun objektiivisen todennäköisyyden kanssa on teorioiden totuuden ilmaus.

Lähteet:

/1/ Lenin, V.I.: Materialism and empiriocriticism, Progress Publishers 1977
/2/ NL:n Tiedeakatemia: Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet, Edistys n. 1972
/3/ Meljuhin, S.T.: Filosofskie problemy jestestvoznanija, Vyshaja shkola, 1985
/4/ Shapovalov, E.A.: Obshtshestvo i inzhenjer, Leningradskij universitet, 1984
/5/ Blauberg, I.V., Pantin, I.K.: Kratkij slovarj po filosofii, Politizdat 1982
/6/ Stepin, Vjatsheslav: Tieteellinen teorianmuodostus, Progress 1983
/7/ Manninen, Juha: Dialektiikan ydin, Pohjoinen 1987
/8/ Niiniluoto, Ilkka: Tieteellinen päättely ja selittäminen, Otava 1983, s. 291, 292
/9/ - ” - : Johdatus tieteenfilosofiaan, Käsitteen- ja teorianmuodostus, Otava 1983
/10/ Kopnin, Pavel: Dialektiikka, logiikka, tiede, Edistys 1975
/11/ Sereno, Marty: A Brain that talks, Discover 6/1996
/12/ Buhr, M.,Klaus,G.:Philosophisches Wörterbuch,Verlag das europäische Buch, 1975
/13/ Kuznetsov, Boris: Einstein, Progress 1987
/14/ Leontjev, A.A.: Kieli ja ajattelu, Kansankulttuuri 1979


Sovjetskaja entsiklopedija (1979):


Totuus,

objektiivisen todellisuuden oikea heijastus ihmisen (yleensä objektivoidussa, inter-subjektiivisessa, RK) tajunnassa, sen uusintaminen sellaisena kuin se on itsessään ihmisen tajunnan ulkopuolella ja siitä riippumatt(oman)a. 'Totuuden' käsite tiedon vastaavuutena olioiden kanssa on peräisin muinaisen Kreikan ajattelijoilta.

Niinpä Aristoteles kirjoitti: «oikeassa on se, joka katsoo erotetun erotetuksi ja yhdistetyn yhdistetyksi (todellisuudessa, toim.)...» (Metafysiikka).

Tämä 'totuuden' ymmärtämisen tradio jatkui uuden ajan filosofiassa (Francis Bacon. Baruch Spinoza, K.Helvetius, D.Diderot, P.Holbach, M.V.Lomonosov, A.I.Hertsen, N.G.Tšernyševski, L.Feuerbach ym.).

(Tähän on lisättävä,että tuossa käytetty 'olion' (veštš',thing,Ding) käsite,joka siinä on- kin täysin tarkka, koska käsite ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn toimintaan, kuten 'kohde' (objekti),joka muuten merkitsee samaa,on dialektisessa ontologiassa Francis Baconin määrittelemä. Näin on siitä riippumatta,onko kyse lauseen,käsitteen, päätel- män vai teorian (joka kuvaa oliota kokonaisuutena jonkin tieteenalan osalta) totuudesta. RK)

IDEALISTISISSA (=ei-materialistisissa,RK) (filosofisisissa) systeemeissä 'totuus' käsitetään joko «ideaalisten objektien ikuisesti muuttumattomana absoluuttisena ominaisuutena» (Platon,Augustinus) tai «ajattelun yksimielisyytenä itsensä kanssa», sen «aprioristen muotojen» kanssa (Kant).


Saksalainen klassinen idealismi J. Fichtestä alkaen toi 'totuuden' määritelmään dialektisen lähestymistavan. Hegelin mukaan 'totuus' (osa) tiedon kehitysprosessia.

Tanskalaista S. Kierkegaardia seuraten eksitentialismin edustajat määrittelevät 'totuuden' subjektiivis-idealistisesti – persoonan psykologisen tilan muotona.

Subjektiivis-idealistisen empirismin puolustajien näkökanta on 'totuuden' ymmärtämi- nen ajattelun vastaavuutena subjektin aistimusten kanssa (D. Hume, B. Russel) tai ideoiden vastaavuutena henkilön pyrkimysten kanssa saavuttaa menestystä (Pragmatismi), tai lopulta «aistimusten yksinkertaisimpana,«taloudellisimpana» yhteensovituksena» (E. Mach, R. Avenarius).

Uuspositivismi tarkastelee 'totuutta' tieteen lauseiden vastaavuutena aistikokemuksen kanssa.

Konventi(on)alismi (A. Poincaré,R. Carnap) lähtee siitä, että 'totuuden' määritelmällä ja sen sisällöllä on koventinaalinen luonne.

Dialektisen materialismin mukaan 'tosia' ovat ne mielikuvat,käsitteet, ideat, teoriat (ja tietysti lauseet eli väittämät, RK), jotka adekvaatisti, oikein heijastavat sitä, mikä on objektiivisessa todellisuudessa.

V.I. Lenin nimittää 'objektiiviseksi totuudeksi' inhimillisen tiedostuksen sellaista sisältöä, «joka ei riipu subjektista, ei riipu myöskään ihmisestä eikä ihmiskunnasta« (Kootut 5. osa, nide 4, s. 123, ven.).

Tiede ei ole valmiiden ja tyhjentävien totuuksien varasto, vaan toden tiedon saavuttamistamisprosessi, liike(ttä) rajoittuneesta, likimääräisestä tiedosta yhä yleispätevämpään, syvempään, täsmällisempään. Tämä prosessi on loppumaton.

Totuus on suhteellista, koska se se ei heijasta objektia täydellisesti vaan tietyin eh- doin, tietyissä rajoissa ja suhteissa, jotka jatkuvasti muuttuvat ja kehittyvät. Jokaista tietoisuuden kehitysastetta rajoittavat yhteiskuntaelämän historialliset olosuhteet, käytännön taso. Tässä suhteessa totuus on «aikansa lapsi». Jokainen tietellinen jatkoteoria on täydellisempää ja syvempää tietoa verrattuna verrattuna edeltäjäänsä (jonka dialektinen yleistys se on,RK).Edeltävä teoria tulkitaan uuden toerian kokoon- panossa suhteelliseksi totuudeksi ja samalla yleisemmän ja täydellisemmän teorian erikoistapaukseksi (esimerkiksi I.Newtonin klassinen mekaniikka ja A.Einsteinin suh-teellisuusteoriat). Sellaista teorioiden suhdetta niiden historiallisessa kehityksessä nimitetään tieteessä vastaavuusperiaatteeksi. (Se on myös eräs suhteellinen filosofinen totuuskriteeri, RK)


Dialektinen materialismi «...tunnustaa kaikkien tietojemme suhteellisuuden, (mutta) ei objektiivisen totuuden kiistämisen,vaan tietojemme lähestymisen tällaista totuutta historiallisen ehdollisuuden mielessä» (mt. s.139). Suhteellisen totuuden absolutisoi-minen, totuuden ikuistaminen, aiheuttaa ajattelun harhaustumista, dogmatismia.

Jokaiseen suhteelliseen totuuteen, sikäli kuin se on objektiivinen, sisältyy absoluutti- sen tiedon «hiukkanen»,joka kokonaisuudessaan kattaa (läpäisee) kohteen ja jota ei voida kumota tiedon vastaisessa kehityksessä. Ihmiskunta kulkee absoluuttisen totuuden hallitsemisen tietä, joka tässä mielessä rakentuu suhteellisten totuuksien summasta.

"Ihmisajattelu", kirjoitti V. I. Lenin, "on laatuaan vapaa antamaan ja antaa meille absoluuttisen totuuden, joka muotoutuu suhteellisten totuuksien summasta; jokainen tieteen kehitysvaihe lisää uusia jyviä tähän absoluuttisen totuuden summaan, mutta jokaisen tieteellisen asettamuksen rajat ovat suhteellisia, ollen milloin myöhemmän kehityksen laajentamia, milloin taas supistamia" (mt.).

Yksi perustava periaate dialektisella lähetymistavalla 'totuuteen' on totuuden konk- reettisuuden tunnustaminen, mikä edellyttää ennen kaikkea kaikkien ehtojen tarkkaa huomioonottamista,
joiden piirissä kohde esintyy, sen kehityksen olemuksellisten pääominaisuuksien,yhteyksien ja tendenssien eriyttämistä.Totuuden konkreettisuu-den periaate vaatii lähestymään tosiasioita ei yleisinä kaavoina ja kaavioina, vaan reaaliset ehdot ja konkettisen tilanteen huomioiden.

(Tämä konkreettisuus kuhunkin tapaukseen ja tilanteeseen tarkoittaa myös, ettei LAUSEEN totuus voi olla perustavinta totuutta, vaan sitä on lauseita ennustavien TEORIOIDEN totuus, minkä vahvistaa erityisesti aksiomaattisten lauseiden empiirinen testaamismahdollisuus ainoastaan ja vain tällä menetelmällä. RK)

Lenin huomautti, että " jokainen totuus, jos se viedään "äärimmäisyyksiin"..., jos sitä suurennellaan, voidaan absurdisoida, ja se jopa välttämättömyydellä mainituissa oloissa myös muuttuu absurditeetiksi (mt.). "

Totuuden kriteeri ei sijaitse ajattelussa itsessään eikä myöskään sellaisessa materiassa, jota tarkastellaan täysin subjektista riippumatta.

K. Marx kirjoitti, että «kysymys siitä, onko inhimillinen ajattelu havainnoitavissa olevasti totuudellista, ei ylipäätään ole teorian vaan käytännön kysymys».

(Tämä EI tarkoita, että jonkin asettamuksen «toiminta käytännössä» olisi «totuuden määritelmä» kuten ns. PRAGMATISTIT väittävät, vaan jonkin seikan kriteeri on eri asia kuin se seikka itse. Laboratoriokoe on erityinen käytännön muoto totuuden kri-teerinä,eikä «teoriaa»,kuten joku saattaa väittää,kun se on (tietyin edellytyksin) myös tiedettä. 'Tieto' ja 'käytäntö' ovat dialektisessa suhteessa toisiinsa olevia käsitteitä, ne suhtatutuvat toisiinsa kuten 'ideaalinen (ideélles) ja materiaalinen'. RK)

Riita käytännöstä irrallisen ajattelun todellisuudesta tai epätodellisuudesta (behavio- ristit,
RK) on pelkästään skolastinen kysymys (Marx, Engels: Kootut, 2.osa, nide 3., ss. 1- 2).

Ajattelussamme on oikeaa, objektiivista on se, joka on suoraan tai välillisesti käytän- nön vahvistamaa, ja se, joka voidaan toteuttaa käytännössä. Jos ihminen vertaa kä-sitettään olioista muihin jo käytännössä todennettuihin käsitteisiin, hän samalla ver-taa välillisesti käsitettään itse kohteseen (olioon). Käsitteen vastaavuus kohteensa kanssa tulee todistetuksi täydessä määrin vain silloin, kun ihminen onnistuu löytä-mään, uusintamaan tai luomaan kohteen, joka vastaa hänen muodostamaansa käsitettä.

Totuuden saavuttamiseen liittyviä teoreettisia ja sosiaalisia ongelmia käsitellään TIETOTEORIASSA ja TIEDON SOSIOLOGIASSA.

A. G. Spirkin

Vapaa-ajattelioiden lakkautetulta keskustelupalstalta:

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskustelu/read.php?5,14503,18909#msg-18909

Korrespondenssiteorian arvostelusta

Kirjoitti: RK (IP rekisteröity)
Päiväys: 15. marraskuuta 2006 00.38


Täältä löytyy ketjun alkukirjoituksen tarkastajan Sami Pihlstömin kirjoitus arvostelus-ta,jota on kohdistettu korrespondenssiteoriaan,jonka piiriin dialektisen materialismin- kin totuuskäsite kuuluu. Tuota juttua en ollut omaa kirjoitustani tehdessäni tuntenut, vaikka siinä jossakin määrin olenkin mielestäni tullut vastanneeksi näihin argumentteihin:

http://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn942-07.pdf

SP: " Totuuden korrespondenssiteoria muotoillaan tavallisesti teesinä, jonka mukaan propositio,lause,väite,uskomus,teoria tai muu "totuudenkantaja" on tosi,jos sen ja to-dellisuudessa vallitsevan asiaintilan välillä on vastaavuus- eli korrespondenssisuhde. Ongelmaksi jää kielellisen ilmaisun ja sen viittauksen kohteena olevan olion tai tosiasian välisen vastaavuuden täsmentäminen. "

RK:Vastaukseni siis on,että vaikka korrespondenssiteoreettinen´totuus´ ajatuksen, ja tieteellinen totuus erityisesti lauseen,käsitteen tai teorian, vastaavuutena kohteensa kanssa on yleispätevä, niin tuo ´vastaavuus´ on kullakin tieteenalalla jossakin määrin erilaista, ja toteutuu kullakin tieteenalalla olennaisten, inhimillisen käytännön piiriin tulleiden ilmiöiden puitteissa.

"Käytännön piiriin tuleminen" merkitsee,että puitteetkin jo ovat myös käsitteellisiä, tai ainakin VOISIVAT sitä olla, jos ilmiöt olisi tiedostettu oikein käytännössä ilmenevien ilmiöiden joukosta.Tämä on myös ainakin osin sitä, mitä tarkoitetaan totuuden kokreettisuuden vaatimuksella.

SP: " Esimerkiksi Antti Hautamäki tiivistää artikkelissaan 'Epistemologinen relativismi' korrespondenssiteorian ongelman:

"Puhe korrespondenssista väitteen ja todellisuuden sinänsä välillä on tyhjää. Korres- pondenssia voidaan ajatella vain jos todellisuus on jotenkin käsitteellistetty. Mutta käsitteellistetty todellisuus ei ole tietenkään mikään todellisuus meistä riippumatta.
Näyttää siltä, että korrespondenssi vallitsee vain väitteen ja meistä riippuvan todellisuuden välillä "

Tämä vastaväite ei sellaisenaan kumoa korrespondenssiteoriaa,sillä voidaan ajatella, ettei korrespondenssisuhteen tarvitse olla tunnistettavissa, löydettävissä tai ilmaistavissa, vaikka sen vallitseminen olisi totuuden edellytys. "

RK: Todellisuuden, jota totuus koskee ei tarvitse "riippua meistä", mutta sen lainalai
-suuksien pitää "olla käytännön piirissä",ja siten myös laajemminkin tiedostettuja. Se on aivan eri asia kuin "meistä riippuminen",sillä luonnon ja yhteiskunnan objektiiviset laithan määritelmällisesti eivät meistä riipu (muuten ne ovat jotakin muuta kuin objektiivisia lakeja).

SP: " Pragmatismia voidaan yleisesti luonnehtia käsitykseksi, joka ottaa vakavasti inhimillisen käytännön ensisijaisuuden ja korostaa kaikkein teoreettisimpienkin pyrkimystemme taustalla piileviä käytännöllisiä päämääriä ja niiden relevanssia."

RK:Tämä taas on eri asia kuin mitä minä tarkoitan.En hyväksy pragmatistista totuus- käsitystä: tiedon suhde päämääriin eli ARVOIHIN ei ole totuuden määritelmä, eikä löydetyn totuuden arvoon vaikuta se, mitä tarkoitusperiä ajettaessa se mahdollisesti on löydetty. Totuudessa EI OLE KYSYMYS ARVOISTA vaan todellisuuden KUVAUKSESTA ja sen oikeellisuudesta.

Sitä vastoin ´totta´ löysempään käsitteeseen ´oikea´, joka luonnehtii usein juuri toi-minnan adekvaattisuutta, voidaan ja joudutaan liittämään pragmaattisia näkökohtia. Silloin ´oikea´ on aina "oikeaa jonkin tai jonkun kannalta". 'Totuuteen' taas ei aina-kaan olemuksellisesti mitään "kantaa" liity. ("Kannoistakin" voidaan sen sijaan kyllä lausua tosia, kuten myös epätosia, lauseita.)

SP:"Metafyysinen realisti ajattelee Putnamin mukaan,että (1) todellisuus koostuu tie- tystä kiinteästä ihmismielestä riippumattomasta oliojoukosta, (2) tämä todellisuus on periaatteessa kuvattavissa täydellisesti ja "absoluuttisesti" täsmälleen yhdellä todella teorialla ja (3) totuus on ei-episteeminen vastaavuussuhde sanojen tai ajatusten ja olioiden tai oliojoukkojen välillä."

RK: " Metafyysisen realismin" totuuskäsitys on dialektisen materialismin mukaan mahdoton: Erityisesti "kaiken kuvaaminen yhdellä teorialla" on absoluuttisen mahdo-tonta, ja tarpeetonta, vaikka tuntisimme todellisuuden kuinka tarkasti. Jopa varsin ra-joitetun- kaan kohteen kuvaaminen siten periaatteellisesti mahdotonta, koska kohde voi sisältää erilaisia emergenssitasoja, joiden ilmiöt eivät "redusoidu" mihinkään yhteen lähtökohtaan.

SP:"Putnam on kuitenkin luopunut korrespondenssiteoriasta.Hän on päätynyt koros- tamaan Hautamäen edellä siteeratun huomion tapaan,ettei meillä ole mahdollisuutta verrata käsitteitämme käsitteellistämättömään todellisuuteen. Jotta voisimme spesifi- oida juuri sen uniikin vastaavuussuhteen, joka tekee väitteistämme ja uskomuksis-tamme tosia, meidän pitäisi ikään kuin astua kaikkien käsitejärjestelmiemme ulko-puolelle ja tavoittaa meistä täysin riippumattomat "oliot sinänsä".Mutta tämä on mah-dotonta.
Putnam on jopa väittänyt,ettei ´olion sinänsä´ käsitteellä ole lainkaan mieltä."

RK: On mahdollista verrata käsitteitä kokeellisesti myös toistaiseksi käsitteellistämät- tömäänkin todellisuuteen.Tässä esiintyy nyt "olio sinänsä" Kantin määrittelemästä "il- miöiden periaatteellisesti tiedostamattomissa olevasta eli epäsubjektiivisesta puoles-ta" poikkeavassa "absoluuttisen objektiivisten ilmiöiden" merkityksessä (ovat ne sub-jektiivisia tai eivät!). Kantin "olio sinänsä" on loogisesti sisäisesti ristiriitaista puppua, se on "tieto asiasta, josta meillä ei voi olla tietoa". Lisäksi oletetaan täysin vilpillisesti, että emme muka tiedosta maailmaa kielen ("käsitejärjestelmien") AVULLA, vaan NIISTÄ HUOLIMATTA, niiden "ohi"!

SP:"Realismin ongelman polttopiste on lopulta "maailman sinänsä" käsitteessä:siinä, missä mielessä todellisuuden voidaan sanoa olevan olemassa riippumatta käsitteis-tämme. Tämä on vaikea kysymys, johon tässä ei voida syventyä, mutta johon "prag-maattista realismia" (niin kuin tietenkin myös korrespondenssiteoriaa) kannattavan on pakko rohkeasti tarttua siitäkin huolimatta, ettei Putnam nähdäkseni tyydyttävästi pysty sitä ratkaisemaan. "

RK:Tässä "yhteenvedossa" Pihlströmin "maailman sinänsä" käsite jälleen on eri kuin Kantin vastaava termi, joka tarkoittaa hypoteettista "maailmaa, jota ei VOIDAKAAN käsitteelistää", eikä siten tiedostaa.

Dialektisen materialismin kategoria OLEMUS erotukseksi dialektisesta vastakohdas- taan ILMIÖSTÄ tarkoittaa kohteen (ainakin) TOISTAISEKSI tiedostamtonta ominais-laatua, joka EI EROA PERIAATEELLISESTI ´ilmiöstä´ vaan ero on jo tiedostetun ja toistaiseksi loppuun asti tiedostamattoman välillä. (Jos kohde on "tyhjentävästi tie-dostettu",niin ´olemus´ yhtenee pitkälle ´(ominais)LAADUN´ käsitteen kanssa "niiden ominaispiirteiden kokonaisuutena, jotka tekevät kohteesta juuri tuon kohteen".

http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/pragmatism 


Re: Korrespondenssiteorian arvostelusta

Kirjoitti: RK (IP rekisteröity)
Päiväys: 15. marraskuuta 2006 18.07

Kari P kirjoitti:
-------------------------------------------------------
> Viitsisinkö laittaa muutaman kommentin paasaukseesi?

> Putnam on ihan oikeassa korrespondenssiteorian kritiikissään, mutta se ei
> sittenkään ole riittävä peruste luopua totuuden käsitteen määritelmästä >korrespondenssiin tukeutuen.

" Puolustamansa sisäisen realismin vastakohtaa,"metafyysistä realismia", Putnam kritisoi kiivaasti. Metafyysinen realisti ajattelee Putnamin mukaan, että

(1) todellisuus koostuu tietystä kiinteästä ihmismielestä riippumattomasta oliojoukosta,

(2) tämä todellisuus on periaatteessa kuvattavissa täydellisesti ja "absoluuttisesti" täsmälleen yhdellä todella teorialla ja

(3) totuus on ei-episteeminen vastaavuussuhde sanojen tai ajatusten ja olioiden tai oliojoukkojen välillä."

Hänen esittämänsä "korrespondenssiteorian tuntomerkit", varsinkin (2), sopivat vain täysin ykstotiseen enqvistiläiseen fysikalistiseen "korrespondenssiteoriaan", jonka sitten mm. Pihlströmkin on osoittanut muuta kautta älyttömäksi:

> Kun hyväksytään se, mitä sinä et edes ymmärrä,että on olemassa maailma
> sinänsä, mistä meillä ei ole perimmäistä tietoa eikä "totta teoriaa",
> korrespondenssilla tuleemääritellyksi metafyysinen totuuskäsite,jota vastaan me >emme pysty teorioitamme ja väitelauseitamme vertaamaan suoraan.

Ensinnäkin "olio sisnänsä", "maailma sinänsä" on varattu pari sataa vuotta sitten merkitsemään "maailmaa, josta meillä EI VOIKAAN olla mitään tietoa" (vaikka se kuitenkin muka vaikuttaa kaikkeen!), "Das Ding an sich":ia, "kantilaista olemusta". Sitä kumotessaan ovat nousseet filosofeiksi mm. Fichte ja Hegel. Ei kannata edes yrittää "vallata" sitä sisäisesti ristiriitaisen käsitteen nimitystä, niin mahdottomaksi kuin tuo korrespondenssiteoreettisen totuuden TOTEENNÄYTTÄMISEN tekisikin.

Toisekseen: SELLAINEN "maailman/olion tiedostamaton tosiolemus", jota emme NYT tunne, mutta josta VOIMME saada tietoa,ei ole tuon minun jutussani esittämäni dialektisen korrespondenssiteorian kannalta vähimmässäkään määrin ongelmalli-nen, vaan tämä korrespondenssikäsitys on formuloitu juuri tuon ilmeisen olettamuksen pohjalta.

Perussana on siis ´tosi´ (eikä siis ´totuus´,joka on adjektiivin nimi kuten "kauneus" tai "tyhmyys"), jonka muodollislooginen vastakohta on epätosi, ja sitä JOKO OVAT TAI EIVÄT objektiivisen todellisuuden kohteita kohkevat lauseet, käsitteet ja teoriat.

http://www.nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=821.1075

Teorian, käsitteen, lauseen ominaisuus ´totuus´ ratkaisee,pitääkö teoria, käsite lause liittää kohdetta koskevaan tieteelliseen tietojärjestelmään vai ei.

Mikään tieteenala ei siis voi menestyä ilman kunnollista totuuskäsitystä.

Sen pohjalta sitten muotoillaan mm.sen kriteerit, kun ensin tiedetään, että MITÄ ollaan formuloimassa ja mitä tarkoitusta varten.

> Silti totuus, se on vain olemassa. Mihin me uskomme, mitä sanomme todeksi, se
> on eri asia kuin todellinen totuus.

Päässäsi kummittelee jokin maagista "totuuksista" ainakin ulkoisen muotonsa otta-nut "substantiivitotuus", joka on "itse tieto" eikä TIEDON OMINAISUUS, vastaavuus objektiivisen kohteensa kanssa.

> Kantkin on edelleen oikeassa, oikeammassa kuin sinä. "Olio sinänsä" ei ole
> sisäisesti ristiriitainen käsite, se pitää vain ymmärtää.

Mikä "kiinnitys" sinulla on tuohon ilmaukseen "olio sinänsä"? Taatusti on Kantilla sisäisesti ristiriitainen pseudokäsite:

http://www.nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=821.1075

Tarkoitat sillä kuitenkin eri asiaa kuin kantilaiset,tarkoitat sitä,mitä dialektiset materia- listit ilmaisevat kategorialla ´olemus´, joka on ´ilmiö(pinnan)n´ dialektinen vastakohta.

'Olemuksen ja ilmiön' välillä ei kuitenkaan ole mitään PERIAATTEELLISTA eroa, vaan ero on JO TIEDOSTETUN ja TOISTAISEKSI TIEDOSTAMATTOMAN välillä.

> Sehän ei ole tietoa ollenkaan,kun sinä sanot sitä "tiedoksi asiasta, josta meillä ei >voi olla tietoa".

KANTILAISTA "OLEMUSTA", kyllä.

Se on filosofiassa tasan yhtä vahingollinen pseudokäsite kuin "Jumala"!


Re: Korrespondenssiteorian arvostelusta

Kirjoitti: RK (IP rekisteröity)
Päiväys: 17. marraskuuta 2006 08.49


(Palstan mode) Kari P kirjoitti:
-------------------------------------------------------
> Kantia en ole lukenut,mutta uskon ymmärtäväni hänen käsitteensä "das Ding an
> sich" ja tarkoittavani itse sillä samaa kuin hän.

Mielestäni tarkoitat sillä enemmän marxismin ´olemus´-kategoriaa kuin tuota Kantin "das Ding an sich":iä (se on tietysti ansio ajattelun tason kannalta), mutta hyväksyt siitä muka seuraavan joitakin johtopäätöksiä, jotka tosiasiassa seuraavat vain Kantin versiosta. Täällä keskustelua asiantuntijan kanssa aiheesta:


http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/78980

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/81723

> Tietomme ei tavoita todellisen maailman aitoja asioita, kuten luonnonlakeja, tai
> jos tavoittaa, niin me emme tiedä niitä tavoittaneemme. Ongelma on tietenkin
> korrespondenssi: Kun meillä on teoriassa jokin nimi tai käsite, mikä sitä vastaa >todellisuudessa?

Korrespondenssi on peruskysymys: käsite on TOSI, jos todellisuudessa todella on sellaisia objekteja kuin käsite (määritelmä) sanoo.

Peustavinta totuutta on kuitenkin teorian eikä käsitteiden totuus, sillä jonkin teorian peruskäsitteet saavat viimekätisen sisältönsä teoriayhteydessään. Otetaan vaikka esimerkki miten käsite ´aika´ on muuttunut fysiikan perusteoroisissa.Käsitteitä ei voi-da aiavan samanlaisina automaattisesti siirtää edes saman tieteenalan perusteorias-ta toisiin (esimerkiksi yleisetä suhteellisuusteoriasta kvanttimekaniikkaan), saati sitten eri tieteenalalta toiselle, varsinkaan ilman tieteenfilosofian kriittistä välitystä.

> Eipä tässä muuta sanottavaa enää ole kuin että

> a) sinua on vaikeaa ymmärtää ja

>b) sinun on vaikeaa ymmärtää, mitä sinulle sanotaan.

Minä tarkastelen filosofiaa koko ajan teorianmuodostuksen kannalta.

Immanuel Kant ei aiheuttanut maailman ajattelussa mitään "kopernikaanista kumousta", ei edes uskonnollisessa ajattelussa omassa ympäristössään (luulisin ainakin). Hän vain nosti esiin todellisia tiedon ongelmia, joihin ongelmiin hänen vastauksensa ovat kuitenkin vääriä.

Moraalifilosofiassa hän nosti näkösälle objektiivisen piirteen että kaikki toiminta toimii muiden funktioidensa ohella myös vastaisen toiminnan mallina (hyvänä tai huonona, siinäkin Kant erehtyi, että ihminen muka jotenkin luontaisesti tietäisi "hyvän"). Jo Bu-haran kaanikunnan valtionfilosofi Ibn Sina/ Avicenna oli ajatellut monessa suhteessa samoinkuin Kant (ja keskiajan suurin filosofi Cordoban Ibn Ružd / Averroës siltä pohjlata ja sitä kumoten monessa suhteessa samaan tapaan kuin Hegel).


Re: Korrespondenssiteorian arvostelusta

Kirjoitti: RK (IP rekisteröity)
Päiväys: 18. marraskuuta 2006 12.42

Kyynikko kirjoitti:

-------------------------------------------------------

> RK kirjoitti

> > Minä tarkastelen filosofiaa koko ajan teorianmuodostuksen kannalta.

> Minusta sinä tarkastelet filosofiaa lähinnä namedroppingin kannalta.

Tietyt perusnimet kannattaa muistaa jo siksikin, ettei toistaisi heidän perusvirheitään. Niihin nimiin Kant tietysti aivan ehdottomasti kuuluu.