lauantai, 4. huhtikuu 2015

Pajun ja Oksasen "valheen pitkät jäljet"...

Imbi Paju “Valheella on pitkät jäljet” pidempi versio kokoelmasta Kaiken takana oli pelko (Oksanen /Paju 2009)

Imbi Paju


Valheella on pitkät jäljet


”Puoluetyö on elämänkutsumus ja enemmänkin – se on ylevää taidetta” (Rahva Hääl 20.4.1966)

Neuvostoliiton miehitettyä lopullisesti Viron vuonna 1944 uusien vallanpitäjien tavoite oli jatkaa ensimmäisen miehityskauden vuosien 1940 – 1941 aikana kesken jäänyttä projektia, virolaisten kasvattamista sosialistiseksi kansaksi. Sen päämääränä oli eris-tää Viro ja muut Baltian maat länsimaisen kulttuurin vaikutuspiiristä.Neuvostoihmisel- le oli tärkeää totuttautua erottamaan omat ja viholliset marxismileninismin hengessä.

”Uuden ihmisen” luomisen keskeisiä tekijöitä olivat propagandan ja agitaation, joiden avulla ihmiseen sisäistettiin neuvostoideologian esteettisiä ja eettisiä näkemyksiä ja kasvatettiin vihamielistä asennetta kaikkia muita maailmankatsomuksia kohtaan. Neuvostoliittolaiset kutsuivat valtionterroria ”pakkokoneistoksi”. Sen ja  propaganda tehtävänä oli vaikuttaa ihmisen käsityksiin ja tietoisuuteen, agitaatio puolestaan pääasiassa tunteisiin, tahtoon ja mielialaan.

Propaganda palveli vain valtaapitävän etuja ja siitä johtuen koko propagandakoneis-to oli keskitetty vallan haltijalle,kommunistiselle puolueelle,joka myös tarkkaan valvoi koneiston toimintaa.Propagandaa oli mahdollista harjoittaa vain hallitsijoilta alamais- ten suuntaan, eikä koskaan toisinpäin,kuten demokraattisissa maissa. Valtion propa- gandalle ei siis voinut väittää vastaan. Jos joku olisi esimerkiksi halunnut julkisesti propagoida kasvissyöntiä, se ei olisi ollut mahdollista.Vaikka se ei olisikaan vahingoittanut puolueen etuja, se ei myöskään edistänyt niitä. "

HM: Tuo ei pidä paikkaansa. NL:ssa oli kansalaisjärjestöjä, jotka järjestivät kaiken-laista ja joista joillakin oli myös rahaa, tiloja julkaisuja, omaa tuotantoa, hoitoa, omaa propagandaa, poliittista vaikuttamista. Mainitsen vain yhden, ehkä vaikutusvaltaisim-man, virallisiin ammattiliittoihin kuuluvan mutta tavallista sellaista suuresti poikkeavan Invalidiliiton. Toinen tuollainen organisaatio olivat kirkot. Paitsi esimekiksi kasvissyön-tiä oli mahdollista järjetää erilaisia "hörhöhoitojakin", mutta valtio ei niitä järjestänyt. Kuntouttava työtoiminta ja suhteellisen vaikeavammaisten työtoiminta olivat Invalidiliiton järjestämiä, samoin esteetön tai jotenin avustettu asuminen.

" Neuvostoalamaisten oli oltava propagandan tavoitettavissa aamuvarhaisesta myö-häiseen yöhön. Se ei ollut kuitenkaan kaikille samanlaista, vaan otti huomioon eri yhteiskuntaryhmät. Työläisiä ja kolhoosilaisia ryhdyttiin esimerkiksi kasvattamaan ”tietoiseen suhtautumiseen työhön ja sosialistiseen omaisuuteen”.

Propagandisteja muistutettiin siitä, että kolhoosilaisten ja työläisten keskuudessa oli vielä yksityisomistusta,esiintyi jäännöksiä yksityisen talonpitäjän henkisestä elämäs- tä, omanvoitonpyyntiä ja välinpitämätöntä suhtautumista sosialististen talouksien etu-ja kohtaan, eikä tätä sopinut unohtaa. Sivistyneistön parissa harjoitetussa propagan-dassa korostettiin aatteellista kasvatusta. Nuoriso oli kasvatettava ”vallankumouksel-listen perinteiden ja nykypäivän heroismin hengessä” reippaiksi, miehisiksi ja urheiksi kansalaisiksi, jotka olisivat vakuuttuneita kommunismin lopullisesta voitosta. Pionee-reja ja nuorisoliittolaisia opetettiin elämään ja työskentelemään Leninin esimerkin mukaan.

Pioneerien vala oli seuraava: ”Minä vakuutan pyhästi tovereideni edessä rakastavani tulisesti kotimaatani, lupaan elää, opiskella ja taistella niin kuin taisteli suuri Lenin – niin kuin opettaa kommunistinen puolue… ”

Kokonaan toinen asia oli,oliko propagandasta laastaroimaan kaikkia miehityksen aiheuttamia haavoja – pidätyksiä, kyydityksiä, teloituksia. Vuonna 1966 Nõukogude Naine -niminen aikakausilehti paheksui kansan parissa levinnyttä apaattisuutta: Puo-lessakaan maataloista ei enää ole miehiä,kolmannes taloista on aivan tyhjillään. (…) Ihmiset vain seisoskelevat peltojen pientareilla. He ovat piittaamattomia,monia heistä ei kiinnosta maan kohtalo tai edes oma kohtalo. Sekä perintötilan isäntä että uusi maansaaja ovat luovuttaneet maat kolhooseille, he katsovat välinpitämättöminä, miten auran terä kyntää paakkuuntunutta multaa.”

Neuvostopropaganda ja todellisuus

Koska marxismi-leninismin opit eivät tunnustaneet absoluuttista tai objektiivista totuutta, neuvostopropaganda rakentui pikemminkin sepitteista, fiktiosta, kuin tosiasioista. "

HM: Tämä on paskainen vale! Lenininstinen totuuskäsitys on nimenoman objektiivi-nen totuus, tosin siinä ei pääpaino ole propagandalla eikä muullakaan joukkotiedo-tuksella, vaan tieteellisen teorian totuudella.

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/03/leninin-oppi-objektiivisesta-ja-konkreettisesta-tieteellisesta-totuudesta

" Esimerkiksi Neuvostoliitossa laajalti käytetyillä käsitteillä demokratia, sosialismi ja vaalit ei ollut mitään yhteyttä alkuperäiseen todellisuuteen. "

HM: Ai mihin "alkuperäiseen"? Antiikin Kreikan orjavaltioihin, joissa sitä termiä alun perin käytettiin? Demokratia tarkoittaa kirjaimellisesti kansanvaltaa, määritelmällisesti enemmistövaltaa. Sosialismia ei muualla ollut ennen ollutkaan, ainakaan pitkiä aiko-ja. Ideana sekin oli kyllä jo antiikin Kreikasta, Persiasta ja Mesopotamiasta.

Demokratia ei ole käsitteenä diktatuurin (määritelmällisesti pakkovallan) muodollis-looginen (eikä dialektinen) vastakohta, vaan ne ovat kasi eri asiaa, joiden kesken kaikki neljä kombinaatiota ovat mahdollisia.Esimerkiksi John Sturat Mill piti enemmis- tödiktatuuria huonoimpana ajateltavissa olevan vaihtoehtona kehityksen kannalta. Lenin ei tosin ajatellut niin.

" Kaikki Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa eläneet muistavat, millaiseksi farssiksi vaalit olivat muodostuneet. Vaalit, joiden piti olla demokraattiset ja vapaat, eivät sitä olleet, kuten Virokaan ei ollut sosialistinen länsimaisessa mielessä. "

"Länsimaisessa"? Siis KAPITALISTISESSA mielessä "sosialistista"? No ei...

" Huomionarvoista oli se,että sekä hallitsijat että alamaiset tiesivät, että he käsittelivät sepitettyjä tietoja, mutta he kohtelivat niitä kuin faktoja.

Koko neuvostoelämä oli sepitettyä, kuvitteellista. Esimerkiksi Neuvostoliiton perus-tuslaissa oli taattu ”sanan-, paino- ja kokoontumisvapaus sekä oikeus perustaa järjestöjä”. Se oli silkkaa sepitettä, mutta sitä toistettiin koulunpenkiltä hautaan. "

HM: Se oli laki, josta olisi pitänyt osata pitää kiinni. Sama koski kyllä työ- ja sosiaali-lakejakin: laki oli kansan puolella, mutta ilman omaa toimintaa sen toteutumista ei juurikaan ollut lakisääteisiä sosiaalitanttoja eikä työtuomioistuimia valvomassa paitsi joissakin poikkeustapauksissa kuten äärimmäisillä syrjäseuduilla.

 

" Pakollinen maailmankatsomus

Neuvostopropagandan tavoitteena oli hallita ihmisen tietoisuutta ja saada hänet omaksumaan pakollinen materialistinen maailmankatsomus, jonka mukaan kaikki Neuvostoliitossa tapahtuva pohjautui marxismi–leninismin oppeihin. Koko neuvosto- elämän, talouden, kulttuurin ja politiikan piti olla sille alisteinen,ja kaikki elämänilmiöt pakotettiin tuon opin kaavoihin, vaikka se olikin usein ristiriidassa todellisen elämän kanssa. "

HM: Mitä se sellainen "todellnen elämä" on? jotakin "rotumurhapeilineroonia", vai? PIti hyväksyä että systeemit perustuvat NL:ssa marxismi-leninismille, mutta henkilö-kohtaista leninististä vakaumusta ei vaadittu, silmäätekeviltäkään: uskonnot ja eräät muutkin opit, kuten hegelismi olivat "hovikelpoisia" jopa professorellekin. Vähän mo-nimutkaisempaa niiden muiden maailmankatsomusten kanssa oli,esimerkiksi vaihta- mista uskonnosta toiseen (eikä ateismiin) ei välttämättä katsottu, ainakaan puolueen jäsenelle tai silmäätekevälle, hyvällä.

" Neuvostopropagandan työkenttä uuden ihmisen kasvattamisessa oli laaja. Ideolo-gian ja politiikan johtoelin oli Kommunistisen Puolueen Keskuskomitea, jota johti Po-litbyroo.Sillä oli käytössään erilaisia apuelimiä ja Neuvostoliiton salainen palvelu, eri aikana eri nimillä esiinty- nyt KGB. Historian uudelleenkirjoittaminen toteutettiin Mos-kovassa NLKP:n Keskuskomitean Marxismin–Leninismin Instituutissa. Laitoksella oli omat akateemikkonsa ja tieteelliset työntekijänsä sekä haaraosastot jokaisessa neuvostotasavallassa. "

HM: Akateemikot olivat kyllä Tiedeakatemian palveluksessa, joka oli titeellisesti virka- vastuullinen, ja ehdottomasti avainasemassa myös ideologian kehittämisen kannalta, vaikka se ideologia olikin ensisijaisesti puolueen ideologia.Tiedeakatemia julkaisi tätä Sovejetskaja entsiklopedijaa,josta käy selväksi tietellisine perusteluineen, missä mer- kityksessä puolue ja valtio tieteellisiä termejä käyttivät. Sovjetskajan päätoimittaja oli aina Tiedeakatemian puheenjohtaja. On aivan tueha valehdella NL:n virallisesta ideologiasta, koska sen voi aina katsoa Sovjetskajasta.

" Sellainen instituutti perustettiin maan miehityksen jälkeen myös Viroon. Viron tiede- laitos kantoi nimeä VKP:n Keskuskomitean Puoluehistorian Instituutti. Viron historia sai nyt uuden asun ja se valettiin tieteellisen kommunismin, marxismi–leninismin perusteiden ja kommunis-tipuolueen historian muotteihin. Instituutilla oli tieteellinen neuvosto, jolla oli oikeus myöntää historiatieteen oppiarvoja.

Sanomalehti Rahva Hääl kirjoitti 21.4.1960 ilmestyneessä numerossa: Kommunisti-sen rakennustyön valtavat tehtävät vaativat suurten ja pienten ongelmien ratkaisua tieteelliseltä pohjalta.

Esimerkiksi Viron neuvostomiehitys kesäkuussa 1940, oli mitä räikein valtioiden väli-sen sopimuksen rikkominen,jonka motiivina oli aluevalloitus ja siksi se oli ristiriidassa marxismi-leninismin tieteellisten perusteiden kanssa. Kommunistien teoreettisen opin mukaan vain imperialistiset maat ahnehtivat maa-alueita, kun taas sosialististen mai-den piti kunnioittaa sekä suurten että pienten valtioiden suvereeniutta. Opin mukaan vallankumousta ei ollut myöskään mahdollista viedä ulkomaille, joten vallankumouk- sesta ei voinut myöskään tehdä vientituotetta, vaan jokaisen maan työväenluokan oli tehtävä itse oma vallankumouksensa. "

HM: Vaihtoehtona oli natsi-Saksan miehitys. Mahdollisuudet esimerkiksi valita Suomen miehitys NL:n tukemana olivat menneet kaksi vuotta aikaisemmin, 1938. Vironkaan johto ei sitä kuitenkaan välttämättä tiennyt vielä 1939.

" Siksi Neuvostoliitolla ei ollut muuta keinoa, kun väärentää karkeasti miehitysproses-si, kun se jouduttiin mahduttamaan marxismi-leninismin tieteellisiin kehyksiin. Ja kos-ka propaganda oli valtion monopoli, kirjoitettiin historia uudelleen, ja ihmiset miehite-tyssä Virossa ja muualla yritettiin pakottaa uskomaan, että 21. kesäkuuta 1940 työ-läiset nousivat kapinaan, kaatoivat kommunistisen puolueen johdolla ”fasistisen, kan-salle vihamielisen ja sotaa lietsovan hallituksen”, likvidoivat porvarillisen Viron, ja että virolaiset vapaasta tahdostaan liittyivät Neuvostoliittoon. "

HM: Varsinaista sotilaallista vastarintaakaan ei ollut.

 

" Ideologisen työn organisaatio

Suurin NLKP:n Keskuskomitean alaisuudessa toiminut keskusvirasto oli Propagan-dan ja Agitaation Ylihallitus.Tuollakin virastolla oli haaraosastot jokaisessa neuvosto- tasavallassa, myös Virossa. Sen alaosastoja olivat kulttuuriministeriö, radio- ja televi- siokomitea, elokuvakomitea, ulkomaisten ystävyys- ja kulttuuriyhteyksien kehittämis-komitea (myöhempi VEKSA), rauhan-puolustajien komitea ja monet muut. "

HM: Eivät olleet sen alaosastoja.

Toisaalta oli monin tavoin yksinkertaisempaa, jos toimet ovat puolueen, ammattilliito-jen tai vaikka Invalidiliiton alaisia,koska ne ovat silloin kansalaisitoimintaa, kuin silloin, kun toiminta oli valtion virkamiestoimintaa,jonka piti aina ja kaikessa perustua jollekin laille.Kolhoodienka ja muiden osuuskutienkaan kaiken toiminnan ei tarvinnut perutua laille, mutta sovhoosien ja valtioyrityksinä toumien miniterioiden, esimerkiksi Kaasu-ministeriön tai Hiiliministeriön, toimien piti. Minä tiedän sen ihan tarkkaan, kun asioin niiden kanssa, kun sinne suunniteltiin ja myytiin,ja rakennettiin jotakin.Se oli viimeisiä aikoja, kun ne säännöt olivat voimassa. Jos lakia ei ollut,sekin tehtiin, esimerkiksi että milaisia ominaisuuksia ja miten osoitettuna rakennuksilta tietyllä alueella tiettyyn tar-koitukseen vaadittiin,että ne olisivat olleet tarkoitukseensa laillisia (normitus).Sen teki jokin noilla "kirotuilla" vaaleilla valittu neuvosto, vaikka Jamalin Nenetsian neuvosto. Ja sitten oli vastuut myös selviä, tieteelliset kysymykset mukaan lukien!

" Ylihallituksella oli jopa omat laboratoriot, jossa psykiatrit ja psykologit tutkivat ihmisen henkisiä ominaisuuksia ja reagointia erilaisiin vaikutustekijöihin. "

Jos oli kyse joistkin erikoistehtävistä, vaikka avruuslentäjistä tai erikoisjoukoista, kyllä.

" Ihmisen kasvattamisen Neuvostoliitossa oli oltava keskeytymätöntä ja johdonmu-kaista – jos propagandan avulla taivuttelu ei tepsinyt, turvauduttiin esimerkiksi pelotteluun.

A.Selenzevin ideologian oppikirja Voina i ideologitšeskaja borba (Sota ja ideologinen taistelu,Moskova 1964) neuvoi: On olemassa tilanteita, joissa psykologiset keinot voi-vat aiheuttaa nopeita reaktioita. Niin käy kun yritetään vaikuttaa ihmisten tunteisiin, mikä synnyttää kärjistyneitä emotionaalisia reaktioita, esimerkiksi pelkoa. "

HM: Tuo on sotilaspsykologiaa, kuten kirjan nimikin sanoo.

" Siitä voi päätellä, että Viron maatalousväestöä kolhooseihin pakotettaessa turvau-duttiin juuri pelon psykologiaan. Vuoden 1949 maaliskuun kyyditysten jälkeistä kautta kuvattiin vuonna 1975 ilmestyneessä Viron SNT:n peruskoulun historiankirjassa seu-raavasti: Keväällä 1949 muuttui kolhoosiliike joukkomittaiseksi. Neuvostoliiton hallitus osoitti suurta apua Viron SNT:n kehittyvälle sosialistiselle maataloudelle.

Kielisektori luo uuden kielen

Yksi omaperäisimmistä Propaganda- ja Agitaatiohallituksen osastoista oli kielisektori, joka sääti, millaisia käsitteitä propagandassa oli käytettävä. Neuvostomaailmankuvan vakiinnuttamiseksi oli tärkeää, että tietystä ilmiöstä käytettiin johdonmukaisesti aina samaa ilmaisua.

Toistamisen merkityksestä ihmisen manipuloinnissa kirjoitettiin Eesti Kommunistin numerossa 9/1966 seuraavasti: Tietyn toiston jälkeen propagandan uhri menettää vähitellen kyvyn erottaa oma kokemuksensa siitä,mitä hänelle sisäistetään,hän alkaa toisin sanoen uskoa myyttejä.Propagandistisen manipulaation seuraavassa vaihees- sa toisto muuttuu jo ulkoa opittavien myyttien vahvistajaksi,muuttaa ne ennakkoluu-loiksi. Ennakkoluuloista onkin jo vaikea päästä eroon. Jopa silloin, kun ne joutuvat ilmeiseen ristiriitaan tosiasioiden kanssa, torjutaan mieluummin faktat kuin luovutaan ennakkoluuloista. Ne tunteet, jotka erityisesti siinä yhteydessä sisäistetään ja vääristellään, nousevat järjen yläpuolelle. "

HM: Tässä ei ole mitään ihmeellistä eikä kummallista muuta kuin termit: esimerkiksi kaikille SISÄISTETYILLE MORAALISÄÄNNÖILLE on ominaista juuri tuo,että sääntö on VAHVEMPI KUIN SEN PERUSTELUT (mielummn vaihdetaan "perutelua" kuin sääntöä, jolloin säätö ei perutukaan loogisesti peruteluilleen), ja vahvempi myös kuin "satunnainen oma kokemus".

Aikusilla ihmisillä pitää olla ideologia ja sen osana myös moraali. Sellainen joilla näitä ei ole, on psykopaatti ("synnynnäinen" tai ei).

" Uudet sanat ja ilmaisut käännettiin Neuvostoliitossa käytössä olleisiin kansallisiin kieliin venäjästä ja ilmaisujen muuntelu oli kiellettyä. "

HM:Tieteellisesti termit muodostettiin kieteellisesti,ja niitä oli mahdollista tieteellisesti myös kritisoida, kun ne olivat osin sitäkin (kehitystä) varten Sovjetskaja entsiklopedi-jassa. Ja siellä ne ovat yhä.

" Kun teollisuudessa korotettiin työnormeja, ei käytetty ilmaisuja vanhat normit ja uu-det normit, vanhat olivat vanhentuneita tai ikääntyneitä, uudet sen sijaan edistykselli-siä. Noiden ilmaisujen piti työläisten tietoisuudessa pehmentää korotettujen normien voimaantuloa. Sana vanha ei tarkoita kaikissa tapauksissa huonoa eikä uusi joka kerta hyvää. Mutta vanhentunut tai ikääntynyt on selvästi kelvoton ja edistyksellinen kiistämättä jotain myönteistä. "

HM: Edistys ei ole mikä tahansa MAISKUTTELUTERMI, vaan objektiivinen tieteellisesti tukittavissa oleva ilmiö!

" Joidenkin sanojen piti puolestaan herättää vastenmielisiä ja kielteisiä mielleyhtymiä. Yksi sellainen ilmaisu, johon kommunistinen propaganda koetti liittää kielteisten tunteiden ryöpyn, oli imperialisti tai amerikkalainen imperialismi. "

HM: SEKÄÄN ei ole pelkkä maiskuttelutermi!

" Neuvostoliiton toiminnan kuvauksen sekä valtakunnan rajojen sisällä että kansain-välisessä yhteydessä piti synnyttää vaikutelma, että Neuvostoliitto taistelee kapitalistisissa maissa vallitsevaa epäoikeudenmukaisuutta vastaan. "

HM: Kyllä se selaistakin tekikin, jopa Suomessa. ja antoi sellaiseen myös tiedollisia aseita, joita muuten ei olisi ollut. Suomessa sitä paitsi suhtauduttiin vielä minun lap-suudessani maaseudulla ja pienissä kapungeissa luterilaiseen kirkkoon tasan sa-moin sosiaalisessa mielessä kuin NL:ssa marxismi-leninismiin: henkilökohtaista va-kaumusta ei vaadittu,mutta KUNNOLLA EI SAANUT VASTAANAKAAN PISTÄÄ, tai muuten tuli kovat tpuenrapinat ja ylhäältä organi- soitu vaino (jonka toteuttajat usein eivät olleet uskovaisia).

" Neuvostoliitto kuvattiin poikkeuksetta hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden perikuvana, kapitalistiset maat puolestaan sorron ja riiston edustajina.

Sanan imperialismi piti herättää mielikuva sodasta, raunioista, tapetuista naisista ja lapsista, synnyttää vihaa ja halveksuntaa. Sitä toistettiin kaikissa lehdissä, radiossa, puheissa ja oppikirjoissa. Samalla kansaa yritettiin suggeroida uskomaan, että Neu-vostoliitto oli rauhaa rakastava yhteisö,vaikka esimerkiksi venäjänkielisessä neuvos- toliittolaisessa televisio-ohjelmassa Palvelen Neuvostoliittoa esiintyi Latinalaisen Amerikan, Afrikan, Arabimaiden ja Aasian edustajia, jotka kiittivät Neuvostoliittoa ase- ja sotilaallisesta avusta. Samassa ohjelmassa politbyroon jäsenet ja kenraalit ylpeilivät mahtavilla aseillaan ja nimittivät itseään rauhanpuolustajiksi. "

HM: Kyllä he sitä olivatkin enemmän kuin USA, tai Kiina silloin.

" Neuvostoliiton sotapropagandan piti jatkuvasti muistuttaa kansaa varsinkin imperia-lististen sodanlietsojien eli Yhdysvaltojen taholta tulevasta sodanuhasta; he kun väi-tettävästi halusivat monopoleineen alistaa maailman internationalistisen työväenliik-keen. Neuvostoliiton antiamerikkalaisen propagandan taustalla oli oikeasti se, että Yhdysvallat oli ainoa maa, joka oli valmis vastaamaan aseellisesti Neuvostoliiton aggressioon ja asettamaan esteitä sen valloitussuunnitelmille. "

HM: Toisin päin.


" Kansa oli pidettävä jatkuvasti ulkoisen vihollisen hyökkäyksen pelossa, sillä sen oli oltava valmis niihin uhrauksiin, jota valtio siltä asevarustelun nimissä vaati.

Reflektiivinen käytös

Hyökkääjän eli Neuvostoliiton kannalta oli olennaista tehdä selväksi, että hyökkäyk-sen kohde eli entinen Viron tasavalta oli itse syypää kaikkeen ja että sen olemassa-olo oli virhe, vika ja suuri myytti. Siksi sellaisten käsitteiden kuten itsenäinen Viro tai porvarillinen Viro oli herätet- tävä kielteisiä tunteita, kuvitelman näivettymisestä, vää-ryydestä ja kurjuudesta,fasismista ja diktatuurista. Virolaisten elämän neuvostovallan alla piti puolestaan luoda vaikutelma loistavasta, onnellisesta ja riemurikkaasta elämästä.

Eesti Kommunistin juttu vuodelta 1966 jatkui: Heti kun ihminen kokee, että jokin sana assosioituu vastenmielisyyteen tai vihan tunteeseen, siitä tulee hänelle eräänlainen varaventtiili, jonka avulla hän voi tyhjentää mielensä ja tuulettaa tunteitaan. Reflektiiviseen reaktioon ei tarvita muuta kuin ”sana”…

Propaganda- ja agitaatiohallituksen psykologit olivat kehitelleet aimo joukon sellaisia sanoja, jotka luonnehtivat Viron tasavaltaa,sen johtajia ja kansallisia ryhmiä. Seuraa-vien ilmaisujen oli saatava ihminen negatiivisen tunnekuohun valtaan: porvarillinen kääpiövaltio, kansan vankila,nukkevaltio, porvarillinen lännen vasalli, mädäntynyt val-tiovalta, porvarillis-fasistinen valtiovalta, Viron fasistinen hallitus, sodanlietsojien halli-tus, porvarillinen diktatuuri,valkoinen terrori, fasistinen riigikogu,plutokraattinen klikki- hallitus, hallitseva poliittinen klikki, taantumuksellisten hallitus, fasistinen Päts, Pätsin-Laidonerin-Uluotsin fasistinen hallitus, Pätsin fasistinen diktatuurihallitus, Hitler-ystä-vällinen klikki, Pätsin-Laidonerin klikki,ääritaantumuksellisten hallitus, Viron fasistisen porvariston vehkeily, fasistismielisen porvariston kansanvastainen toiminta, kansanviholliset, länsimaisen porvarillisen kulttuurin edessä matelevat, porvarillis-nationalistiset bandiitit, bandiittien apurit…

Neuvostovaltaa ylistykseksi ja positiivisten tunnereaktioiden herättämiseksi synnytet-tiin puolestaan sellaisia iskulauseita kuin: vapauttaminen fasistisesta ikeestä, "

HM: Totta.

" murtumaton ystävyys, onnellinen kommunistinen järjestelmä, kommunismin suuret rakennustyöt, rauhanpuolustajat, rauhan turvaajat,rauhaa rakastavat, suurten aattei-den ihmiset, proletariaatin moraali. Kommunistisen puolueen runollinen vastine oli kunnia ja omatunto, Stalin oli suuri johtaja, ystävä ja opettaja, kaikkien tieteiden koryfea, kaikkien aikojen ja kansojen suurin nero, lasten ystävä, aurinko. "

HM: Koryfea??? Stalin ei välittänyt esiintyä tieteilijänä, vaan hän päin vastoin käytti ideologisia peruteluja silloinkin, kun tieteellisiäkin olisi ollut tarjolla, esimerkiksi teok-sessa "Marxismin kysymyksiä kieliteteessä". Hän puhuu yhteiskutatiteiden filosofista ksymyksitä ja samaistaa melko pitkälle ideologian ja filosofian (mikä on virhe: filoso-fialle ei ole olemuksellista, että se olisi vakaumuksellisesti sisäistettyä, eikä ideologialle ole olemuksellsita, että se todella vastaisi todellisuutta).

" Taistelu Stalinin suuren asian puolesta

Iäkkäät ihmiset muistavat vielä pyhän iskulauseen Vperjod za velikoje delo tovaritša Stalina, jonka nimissä venäläisten miehitysjoukot 17. kesäkuuta 1940 tunkeutuivat Viroon. Tuollaisten iskulauseiden piti olla mahdollisimman tarkasti käännettyjä, niin-pä Viroksi se kuului Edasi – seltsimees Stalinin suure asja eest (Eteenpäin – toveri Stalinin suuren asian puolesta! Asian merkitys tässä kaksimielinen). Naapureiden suuri tavoite väännettiin Virossa pilaksi, vaikka asia oli pilasta kaukana.

Vuonna 1975 julkaistussa Viron SNT:n propagandistisessa peruskoulun (lukion) historian oppikirjassa kerrottiin, että vuoteen 1940 mennessä Viron työväenluokka oli saanut tarpeekseen armeijan avulla valtaan nousseesta ja fasistisen suojeluskunnan ja poliisin avulla hallinneesta presidentti Pätsistä. Työväenluokka näki mahdollisuu-den puna-armeijan saapuessa kostaa nöyryytykset ja vääryydet. Tuo propaganda ei maininnut sanallakaan 23. elokuuta 1939 solmittua Molotovin-Ribbentropin sopimus-ta. Sitä vastoin se koetti luoda vaikutelman, että nimenomaan Virolla oli salaisia suhteita ja sympatiaa Saksaa kohtaan. Oppikirja:

Vuoteen 1940 mennessä tilanne Virossa oli kehittynyt sellaiseksi, että fasistisen dik-tatuurihallituksen kukistaminen kävi mahdolliseksi.Myös sisä- ja ulkopoliittinen tilanne aiheutti levottomuutta.Keskinäisen avunantosopimuksen solmimisen jälkeen ääri-taantumuksellisen K. Eenpalun hallitus korvattiin professori J. Uluotsin hallituksella, mutta maan politiikka ei muuttunut. Sanoissaan hallitus lupasi laajentaa demokraatti- sia vapauksia, mutta oikeasti työläisten kokoontumiset kiellettiin, aktiivisia työläisiä pidätettiin tai karkotettiin asuinpaikkakunniltaan.Hallitus jatkoi yhteistyötään Hitlerin-Saksan kanssa,joka oli valloittanut Tanskan ja Norjan ja hyökkäsi heinäkuussa 1940 Belgiaan,Hollantiin ja Ranskaan.Sen jälkeen oli pelättävissä hyökkäys Baltian maihin ja Neuvostoliittoon.Sellainen politiikka oli ristiriidassa Viron kansan elintärkeiden etu-jen kanssa ja merkitsi samalla Neuvostoliiton kanssa solmitun keskinäisen avunanto- sopimuksen rikkomista. Tyytymättömyys muuttui yleiseksi ja Viron kommunistipuolu-een johtaman kansanrintaman ympärille yhdistyivät yhä uudet kansankerrostumat.

Huhtikuussa 1940 alussa kokoontui laittomasti Tallinnan Tõnismäellä Viron kommu-nistisen puolueen konferenssi, jota kutsutaan VKP:n huhtikuun konferenssiksi. Kon-ferenssi hyväksyi Viron koko kansalle -nimisen julkilausuman. Siinä todettiin, että se-kä sisä- että ulkopoliittinen tilanne on suotuisa hallituksen kaatamiseksi,koska porva-risto on eristetty ja ”… Pätsin-Laidonerin-Uluotsin diktatuurin avuksi taistelussa oman maan työkansaa vastaan eivät riennä enää Englannin panssarit, eivät Saksan pistimet eivätkä Suomen puukot, kuten 20 vuotta aikaisemmin…”

Siten Viron porvariston saattaminen ikään kuin työväenluokan oikeutetun vihan koh-teeksi oli propagandan avulla kaikin tavoin perusteltu.Viron SNT:n maatalouden kan- sankomissaari Georg Abels julisti eräässä puheessaan Viron miehityksen jälkeen 24. elokuuta 1940: Työtätekevän kansan demokratia ei ole sellainen karamelli,joka työn- netään kansanvihollisen suuhun, vaan työtä tekevän kansan demokratia on nyrkki, joka tähdätään kansanvihollista vastaan.

Oikeasti Viro ei rikkonut Neuvostoliiton kanssa tekemäänsä sopimusta. Sopimukset rikkoi Neuvostoliitto (asiasta tarkemmin tässä kirjassa Lauri Mälksoon artikkelissa Neuvostoliiton Baltian-valloitus ja sen oikeudenvastaisuus). Vuonna 1935 tehty Bri-tannian ja Saksan välinen laivastosopimus jätti Itämeren Saksan sotalaivaston etupii- riin ja se aiheutti virolaisissa levottomuutta.Vielä suurempaan huoleen oli aihetta, kun Stalinin-Neuvostoliitto ja Hitlerin-Saksa allekirjoittivat elokuussa 1939 yhteistyösopi-muksen. Reunavaltioiden yhteistyö oli heikkoa. Viro jäi kahden totalitaarisen suurval-lan väliin, julistautui siksi puolueettomaksi ja koetti ylläpitää hyviä suhteita kaikkiin valtioihin. "

HM: Viro oli vähintään yhtä totilaterlaistinen kuin NL:kin....

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/01/hannah-arendtin-totilateralismi-on-tieteellisesti-puhdasta-potaskaa

" Vuonna 1934 tapahtuneen parlamentin toiminnan tosiasiallisen lakkauttamisen jäl-keen Viro oli vuonna 1938 ottanut taas suunnan kohti demokratiaa. Uuden perustus-lain voimaantulo käynnisti uudestaan parlamentin toiminnan.Nuorella valtiolla oli siinä suhteessa toki vielä paljon parannettavaa, mutta parlamentaarinen kriisi vallitsi miltei kaikkialla Euroopassa, ja Neuvostoliitto oli varmasti viimeinen, josta siinä suhteessa olisi ollut jotain opittavaa.

Vuonna 1938 Viro julisti armahduksen kaikille poliittisille vangeille. Se ulottui oikeisto- laisista vapaussotureista aseellista vallankaappausta vuonna 1924 yrittäneisiin kom-munisteihin. Parlamenttiin pääsivät oppositiossa olleiden kansallismielisten kuten Jaan Tõnissonin lisäksi myös monet vasemmistolaiset ehdokkaat kuten Neeme Ruus ja Maksim Unt.Vallassa olleen Isamaa-puolueen ehdokas kenraali Aleksander Tõnis- son sen sijaan putosi vaaleissa.Lisäksi presidentti Päts kutsui vähemmistökansalli-suuksien edustajat mukaan parlamentin työhön. Viron yhteiskunta kokonaisuutena kehittyi,valtion monopolistinen talousmalli kohensi tehokkaasti taloudellista tilannetta. Millainen diktatuurivaltio olisi sellaiseen pystynyt?

Kuolema kansanvihollisille!

Itsenäisen Viron käsite piti kuitenkin pyyhkiä pois kansan muistista.Kaikki siitä ajasta muistuttavat muistomerkit, kirjallisuus ja oppikirjat hävitettiin ”kansalle vihamielisinä tunnuskuvina”. Neuvostomiehityksen alkuvuosina Virossa hävitettiin yhteensä 30 mil-joonaa nidettä kirjallisuutta. Tarton yliopiston kirjastossa jouduttiin niinsanotusti viha-mielistä kirjallisuutta hävittämään kirveellä. Viron pääministerin professori Uluotsin kirjastolla lämmitettiin niillä uuneja ja täytettiin kuraisten teiden kuoppia.

Kulttuurin sovjetisoimiseksi ja kansan kulttuuritason kohottamiseksi kyyditettiin vuosi- na 1940-1941 Venäjälle tai tapettiin Virossa 21 kirjailijaa tai lehtimiestä,131 orkeste-rimuusikkoa ja musiikinopettajaa, 43 näyttelijää, 32 elokuva- ja teatterityöntekijää, 29 kuvataiteilijaa ja 13 muotoilijaa ja teatterilavastajaa, 17 laulajaa, lauluopettajaa ja sä-veltäjää, 24 musiikki- ja taidekoulujen opiskelijaa, 11 tanssijaa ja tanssinopettajaa ja 11 konservatorion ja taidekoulujen opettajaa (Aus Estland Verschleppte oder in Est-land Ermordete. Koska tiedot on kerätty Saksan miehitysaikana vuosina 1941 – 44, tietoihin ei sisälly juutalaisia, joiden rekisteröinnin saksalaiset olivat kieltäneet). "

HM: Natsien tietoihin ei voi luottaa.

"Heti Viron miehityksen jälkeen vuosina 1940–1941 vangittiin ja murhattiin 150 ylem- pää upseeria, Viron puolustuvoimain komentaja Johannes Laidoner kyyditettiin per-heineen Venäjälle,jossa hänet myöhemmin vangittiin,Viron parlamentin eli riigikogun 120 jäsenestä 68 ammuttiin tai kuoli vankeudessa. Sama kohtalo oli seitsemällä kor-keimman oikeuden 15 tuomarista. Viron tasavallan kymmenestä päämiehestä, riigi-vanemista, surmattiin kahdeksan (Friedrich Akel,Ado Birk,Kaarel Eenpalu, Jüri Jaak- son, Juhan Kukk, Ants Piip, Jaan Teemant, Jaan Tõnisson). Otto Strandman ampui itsensä ja perheensä kun häntä tultiin pidättämään. Länteen onnistui pakenemaan riigivanem August Rei, sodanaikainen (presidentin tehtäviä hoitava) pääministeri Jüri Uluots ja 28 viimeisen riigikogun kansanedustajaa. Entisistä ministereistä jäi miehittäjien kynsiin 65 henkilöä ja vain kolme heistä vältti vainotoimet.

Presidentti Konstantin Päts kyyditettiin 30.heinäkuuta 1940 Venäjälle ja sijoitettiin siellä kidutusten ja kuulusteluvaiheen jälkeen pakkohoitoon mielisairaalaan, jossa hän kuoli vuonna 1956. Neuvostoliitossa psykiatria ja pakkohoito (prinuditelnoje le-tšenie) valjastetiin sosialismin rakentamisen poliittiseksi välineeksi. Sillä eihän “hen-kisesti terve” ihminen vastustanut neuvostojärjestelmää.Viron presidentti oli neuvos- tolain mukaan paitsi rikollinen myös mielisairas, ja hänet eristettiin NKVD:n valvo-maan psykiatriseen sairaalaan,jota venäläiset kansankielessä nimittivät psihuškaksi. Tuo kaikki tapahtui neuvostopsykiatrian ja oikeustieteen ”rikastuttavissa oloissa”; se on samalla erinomainen esimerkki termien väärinkäytöstä Neuvostoliitossa (aihetta käsittelevät tässä kirjassa artikkeleissaan myös Heino Noor ja Vladimir Bukovsky). "

Neuvostopsykiatria ei ollut ainakaan sen huonompaa kuin jokin muukaan.

Luottamuksen inflaatio

" Länsimaiseen arvomaailmaan tottuneiden ihmisten päiväjärjestykseen tuli mukaan toistuva kysymys siitä, kuinka tulkita uutta “neuvostoluottamusta”. "

"Länsimaiseen arvomaailmaan"???

" Koko ympäristö perustui yhtäkkiä toisenlaiseen elämänmuotoon: kaikille työpaikoil-le, kyliin ja kouluihin ilmestyivät KGB:n luottohenkilöt,kansankielessä nuuskijat, ja he pysyivät siellä aina Viron uudelleenitsenäistymiseen asti. Tarton yliopiston psykologi- an professori Peeter Tulviste on analysoinut tuonaikaista luottamusteemaa ja esi-merkiksi sitä,miten neuvostoluottamusta pyrittiin herättämään lapsissa.Sitä tarkoitus- ta palveli kirja Pavlik Morozovista,joka ilmestyi viroksi vuonna 1954. Se kertoo kulak- kiperheestä, jonka pojat olivat reippaita neuvostopioneereja. Pojat ilmiantoivat oman perheensä ja muita talonpoikia ja kertoivat, että he kätkivät viljaa. Tapahtumapaikka-na oli 1930-luvun Ukraina. Nykyään tiedetään, että se oli neuvostovallan tahallisesti järjestämän nälänhädän aikaa, jolloin miljoonat ukrainalaiset saivat surmansa. "

HM: Härski Harvajärkiopiston väärennös, jota se ei ole vielä korjannut, mutta muut ovat korjanneet.

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/08/miten-maailman-paras-yliopisto-sepitti-ukrainan-jarjestetyn-nalanhadan

" Ihmiset kätkivät viljaa välttääkseen nälkäkuoleman, mutta kirjassa ei ollut sanaa-kaan nälänhädästä. Pavlikin ja hänen veljensä ilmiannon takia heidän perheensä vangittiin ja vilja takavarikoitiin. Pavlik Morozovin julma käytös nostettiin puolestaan esikuvaksi miljoonille neuvostolapsille, myös virolaisille.

Tulviste muistuttaa, että tuo onneton kirja kuului niiden kulttuuritekstien joukkoon, joilla myös virolaisia sovjetisoitiin neuvostoihmisiksi – jotta osaisimme päättää, kehen voi luottaa ja kehen ei. "

HM: Neuvostoihmisiksi???

" Oli luonnollista,että ilmiantaja-aihetta pohdittiin paljon miehitetyn Viron perheissä ja ystäväpiireissä. Neuvostojärjestelmälle oli luonteenomaista syvä luottamuksen puut-tuminen. Normaalin turvantunteen sijaan vallitsi epämääräinen pelko ja epävarmuus. Kenenkään turvallisuus ei ollut taattu, ketä hyvänsä saatettiin syyttää, syrjiä tai vainota.

Marxismi-leninismin oppien mukaan porvarillinen kansa jakautui kahteen keskenään vihamieliseen luokkaan: riistäjiksi ja riistetyiksi eli porvaristoksi ja työväenluokaksi. Klassisella vallanjako-opilla ei ollut mitään merkitystä, kun ihmisiä teilattiin: syyttäjä-laitos, tuomioistuimet ja tiedotusvälineet toimivat kaikki totalitaarisen neuvosto-systeemin uskollisina apureina samaan suuntaan.

Oikeudenkäyttö kansan avustuksella. Syyllisyyden tunnustaminen on Neuvostoliiton lainkäytön kuningatar

Neuvostoliitossa otettiin käyttöön vielä yksi propagandan muoto – propaganda kan-san avustuksella. Sitä käytettiin oikeudenkäynneissä, joihin kansaa kutsuttiin ilmaise- maan paheksuntaansa oikeussalista välihuudoin tai kättentaputuksin myötämielisyyt- tään tuomarin ankaralle tuomiolle. Sellasta osallistumismuotoa ja tavallisten ihmisten lehtikirjoituksia,vaikka ne olivatkin propagandistien ennakolta kirjoittamia, kutsuttiin ”kansan osallistumiseksi valtion johtamiseen” ja ”todelliseksi demokratiaksi”.

Neuvosto-oikeudessa oli käytössä Neuvostoliiton joukkomurhien ylioperaattorin, pro-kuraattori Vyšinskin kehittämä pseudojuridinen doktriini – todennäköinen syyllisyys. Käytännössä se tarkoitti sitä, että jos Neuvostoliiton oikeuselimet olivat suorittaneet pidätyksen,pidätetty oli syyllinen ja joutui tunnustamaan syyllisyytensä. Eli kuten Sta-lin puki asian: syyllisyyden tunnustus on Neuvostoliitossa oikeudenkäytön kuningatar. "

HM: Järjestelmässä syyllisyyden näyttövelvollisuus oli viranomaisilla, eikä siitä päät-tänyt tuomari, kuten meillä, eikä valamiehistö, kuten USA:ssa. Tämän järjetelmän huono puoli on, että siinä tunnustaminen korostuu.PELKKÄ tunnustaminen ei edes riitä yleensä missään oloissa: raskaita tunnettuja rikoksia "tunnustaa" usein rivi erikoisuudentavoittelijoita. YK ei aseta noita eri oikeusmalleja erilaiseen asemaan.

 

"Kirjailija Leelo Tungal on käsitellyt lapsuudenhistoriaansa ja opettajaäitinsä pidätys-tä vuonna 1951 ja pakkotyöleiriin lähettämistä teoksessa Toveri lapsi (2008). Kirjas-sa viisivuotias lapsi ei käsittänyt,miksi nahkatakkiset miehet veivät pois hänen äitinsä. Lapsi jäi isän kasvatetta-vaksi. Hän imi huomaamattaan itseensä tuota ihmeellistä propagandakuvaa onnellisesta neuvostoelämästä. Samaan aikaan hänen äitinsä oli kaukana pohjoisessa Venäjän pakkotyöleirissä, teki raskasta työtä ja ikävöi lastaan.

Samaan aikaan pieni Moskvitš-radiomme soitti ihmeen kauniita lauluja Leninistä ja Stalinista, rajavartijoista ja kilpapurjehtijoista, Kremlin kellojen soituvasta äänestä, moskovalaisista kaunottarista ja kultaisesta auringosta, jonka alla me yksimielisinä elimme - minä lauloin iloisesti mukana.Samoja lauluja lauloivat varmasti myös sotilai- den ja NKVD:läisten lapset,lauloivat kyyditetyt serkkuni Sonin kylässä Krasnojarskin piirissä – nuo laulut olivat kotoisin ikään kuin jostain satumaailmasta, joka sijaitsi jos-sain aivan lähellä… Onneksi pikku Leelon isä tuli sisään aina oikealla hetkellä ja sulki radion propagandaohjelmien ajaksi äristen: Paskaa kaikki, mitä lurjukset laulavat!

Kirjailija kertoo, että kesti puoli vuosisataa, ennen kuin hän sai tietää, ettei hänen äitinsä kansanviholliseksi leimaaminen ollut mikään poikkeus: vuonna 1951 erotettiin hänen lisäkseen vielä 438 opettajaa, joista pidätettiin 150. Edellisvuonna 1950 oli po-liittisista syistä erotettu kouluista kaksisataa opettajaa. Niistä, jotka saivat jäädä, koe-tettiin kouluttaa uudella tavalla, neuvostolaisittain ajattelevia opettajia. Näin yritettiin unohtamisen avulla herättää luottamusta neuvostojärjestelmää kohtaan.

Alas pikkuporvarillinen humanismi

Neuvostoretoriikan asiantuntijan Uno Liivakin tutkimuksesta selviää, että ”taistelun” aikana viron kielestä katosi äkkiä sana armo, mutta sen tilalle tuli sana armoton. ”Ar-mottomasti” oli syrjäytettävä neuvostovihamielinen ”pikkuporvarillinen humanismi”, joka piti korkeimpana arvonaan ihmistä,hänen arvokkuuttaan, vapauttaan ja kykyään empatiaan. Kansanvihollisia vastaan oli taisteltava armottomasti. ”Neuvostohumanis-mi” otti huomioon työväenluokan edut,jotka vastasivat proletariaatin diktatuurin tavoitteita. Kun vihollinen oli saatu kiinni, häntä kohtaan ei saanut osoittaa avoimesti myötätuntoa tai armoa, vaikka kysymyksessä olisi ollut oma äiti, poika tai tytär, veli tai sisko. Länsimaisesta kristillisestä perinteestä peräisin oleva humaani sääntö olla toimimatta lähimmäistä vastaan sai neuvostohumanismissa päinvastaisen sisällön.

Neuvostohumanismi liittyi ”proletaariseen moraaliin”, jossa kommunistin ”hyvyyden” mittana on se, mikä auttaa murskaamaan vanhan, riistoon perustuvan yhteiskunnan ja yhdistää koko työtätekevän kansan uuden,kommunistista yhteiskuntaa perustavan proletariaatin ympärille (Eesti Nõukogude Entsüklopeedia 1973).

Kansojen ystävyyden propagandan voimalliset keinot

Neuvostoliiton kommunistipuolueen keskuskomitean korkeamman puoluekoulun jul-kaisussa Istoretšeskij materializm (Historiallinen materialismi, Moskova 1963) kirjoi-tettiin: Neuvostolii- tossa on yli sata kansaa ja kansallisuutta, jotka ovat vapaaehtoi-sesti liittyneet Sosialistiseksi neuvostotasavaltojen liitoksi…Kaikki nuo kansat ja kan- sallisuudet ovat tasa-arvoisia. Niiden välillä vallitsee veljellinen keskinäinen avunanto ja yhteistyö, joissa tukeudutaan pääasiassa suuren Venäjän kansan apuun.

Myöhemmin kirjassa kerrotaan, että kaikki nuo kansat omaksuvat toisiltaan edistyk-sellisiä perinteitä,minkä tuloksena syntyy yhteinen kulttuuri ja yhteiset edut.Niitä ovat: “horjumaton tahto voittaa sosialismin viholliset,syvä rakkaus kommunistista puoluetta ja sosialistista isän- maata kohtaan, uhrautuva työ kommunismin rakentamisessa, keskinäinen avunanto ja yhteistyö.”

Neuvostoliiton väestöltään suurin kansa oli Venäjän kansa, ja se otettiin sosialistisen kansakunnan kasvatustyön perustaksi. Marxismi ja kansallisuuskysymys väitti, että kansa,kuten mikä hyvänsä luonnollinen ilmiö tai yhteiskunnallinen ilmiö, on yhtä lailla alisteinen muuttumista koskeville lainmukaisuuksille. Jokaisella kansalla on oma his-toriansa, alkunsa ja loppunsa. Venäjän kansankin piti luonnollisena ilmiönä taipua muuttumisen lakeihin.Koska venäjän kansan kehitystaso oli jo Leninin,Stalinin ja hei- dän apureidensa bolsevistisen terrorin keinoin saatettu kuta kuinkin ”sosialistiseen kuntoon”,se oli huomattavasti korkeampi kuin Neuvostoliiton Euroopassa asuvilla vä- hemmistökansoilla. Neuvostoliiton vähemmistökansat pakotettiin muuttumaan nope-asti, koska niiden piti muuttua venäläisten kaltaisiksi ja samaan aikaan kasvaa sosia-listiseksi kansaksi. Kansojen yhteiseen kanssakäymiseen oli käytettävä venäjää.

Kansojen tasavertaisuusihanteen vaatimuksesta neuvostokansojen ystävyyspropa-gandan piti kasvattaa venäläisten kansallista omanarvontuntoa ja samaan aikaan kit-keä vähemmistökan- sojen kansallista ylpeyttä sen verran, että kansat sopisivat pa-remmin yhteen ja sulautuisivat helpommin.Venäläisiä ylistävä propaganda muuttui ilmeisesti kuitenkin niin vahvaksi, että venäläisten kansallisylpeys alkoi muuttua šovi-nismiksi. Miehitetyn Viron kirjailija /Stalinin palkinnon saanut/ Juhan Smuul kirjoitti Sirp ja Vasar -kulttuurilehdessä 16.helmikuuta 1962:Jos me periferiasta tulevat ihmi- set emme ole tapaamiseen Moskovan poeettien kanssa varanneet mukaan riittävästi nöyryyttä emmekä osaa heittää itsetuntoamme roskakoriin,me luonteestamme riip-puen joko loukkaannumme tai turvaudumme epämiellyttäviin karkeuksiin. Moskova-laisten joukossa on paljon sellaisia, joille on ominaista halveksiva ja olalletaputtava ylimielisyys ja jotka kuvittelevat, että neuvostotasavalloissa elettiin vielä eilen puun latvassa.

Sisältö sosialistinen, muoto kansallinen

Koko kansojen uudelleenkasvatusprosessin piti tapahtua aivan kuin huomaamatta. Neuvostoliiton kansallispsykologinen teoria opetti, ettei propagandaa voinut tyrkyttää samalla tavoin valtakunnan pohjois- ja eteläosissa eläville kansoille. Etelässä elävien kansojen luonnetta pidettiin liian temperamenttisena, pintapuolisena ja tempoilevana.

Pohjoisten kansojen psyyken väitettiin olevan aivan toisenlainen: nämä pitävät kiinni omista kansallisista perinteistään,niiden omanarvontunto on kehittynyt,ne ovat hitaita ja ennen toimintaan ryhtymistä miettivät pitkään ja hartaasti eri mahdollisuuksia ennen kuin tekevät päätöksen. Pohjoisen kansoille ei voinut väittää mitään ilman todisteita ja tosiasioita. "

HM: Näin minäkin asian totta puhuen hyvin pitkälle olen nähnyt...

" Samoin sanottiin, että pohjoiset kansat uskovat paremmin propagandistista asiakir-jaa, jos sen on kirjoittanut maanmies.Siitä syntyi iskulause: Sisällöltään sosialistinen, muodoltaan kansallinen. Se tarkoitti sitä, että Viron kansan annettiin tanssia kansal-lispuvuissaan ja laulaa viron kielellä ylistystä miehitysvallalle, mutta estettiin heitä kehittämästä omaehtoista kansallista kulttuuriaan.

Passiivinen vastarinta

Stalinin vainoajan loputtua saapui Hruštševin suojasää, joka nosti tietyn optimismin aallon ja uskon, että kansa sittenkin säilyy. Vähitellen alkoi muotoutua propagandan ulkopuolinen ”neuvostovirolaisen” identiteetti,jonka ironia oli siinä, että tämä neuvos- tovirolainen suhtautui kielteisesti kaikkiin neuvostoilmiöihin, tai oikeastaan siihen, mitä osattiin pitää neuvostoliittolaisena.

Järjestelmä oli tosiasiassa niin totalitaarinen, että vastaan saattoi asettua vain vähäi-sissä asioissa. Koetettiin pukeutua ja käyttäytyä toisella tavalla, omasta mielestä län-simaisesti. Mutta koska sotaa edeltävän ajan eliitti oli hävitetty, Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajan arvoja pitivät yllä poststalinistisessa Viron SNT:ssä ne, joille eu-rooppalainen elämänmuoto oli muisto lapsuudesta. Tältä pohjalta kehittyi tietysti me- he-konflikti, missä me pidimme itseämme ahkerampina, rehellisempinä ja puhtaam-pina ja paremmin käyttäytyvinä kuin he eli ne, jotka olivat tulleet Viroon miehityspoli-tiikan myötä. Länsimielisyyttään pystyi ilmaisemaan ympäris-töasioissa, esimerkiksi 1960-luvun suuressa muinaismuisto- ja restaurointiaallossa.Koska Venäjän arkkiteh- tuurissa ei ole gotiikkaa, saattoi sitä restauroidessa korostaa omaa länsimaista kult-tuuritaustaansa. Sama vaikutus oli kirjailija Jaan Krossin Viron 1500-luvusta ja han-sakaupunki Tallinnasta kertovilla romaaneilla tai Lennart Merin suomalais-ugrilaista kulttuuria kuvaavilla elokuvilla ja kirjoilla. Ne olivat näkymättömiä koodeja, näkymä-töntä henkistä vastarintaa, joka auttoi kohottamaan virolaisten omanarvontuntoa. Neuvostojärjestelmä edisti propagandallaan ja käytännön politiikallaan ihmisten kaksinaista ajattelua ja käyttäytymistä.

Monista tuli karrieristeja ja piittaamattomia käskyntäyttäjiä, joille oli tärkeää vain oma valta.Henkisesti virkeämpi kansa keksi virallisen kielenkäytön pohjalta hullunkurisia ja ironisia vastineita, joita käytettiin omassa keskuudessa. Esimerkiksi neuvostoilmaisu liittyä vapaaehtoisesti (Neuvostoliittoon tai sen laitoksiin) kuului kansankielessä pa-kolla vapaaehtoisesti tai vapaaehtoisesti käskyn mukaan, neuvostovalta oli Stalinin aurinko, KGB:n agentti oli kansankielessä silmä,korva, nuuskija ja vasikka. EKP:n eli Viron kommunistisen puolueen synonyymi kansankielessä oli Eikä Kiilusilmä pyhitä (Ega Kurat pühitse). Kansa puhui edelleen Pätsin, “Pätsun”, ajasta, ja monilla oli pii-lossa presidentin kuva ja sinimustavalkoinen lippu, vaikka niistä saattoi joutua KGB:n kynsiin ja edelleen vankileirille.

Kun Hruštševin rautaesirippu alkoi avautua Suomen suuntaan,jonka oli pakko ylläpi-tää ystävällisiä suhteita Neuvostoliittoon,käynnistettiin kulttuurivaihto.Se pidettiin kyllä KGB:n tarkassa valvonnassa, mutta virolaisille ovi länteen ja sen henkiseen maail-maan oli taas raottunut. Virolaisia ja suomalaisia yhdistivät suomalais-ugrilainen kieli-tausta ja myös sotaa edeltävän ajan kanssakäyminen, josta oli jäänyt nostalginen muisto. Kun virolaiset alkoivat 1950-luvun lopulla hankkia itselleen televisioita, Poh-jois-Viron asukkat saivat katsoa myös Suomen lähetyksiä. Vaikka jotkut suomalaiset ”reporadion” aikaan väittivät,ettei heidän tarvitse ostaa väritelevisiota, koska ohjelmat ovat punaisia ilman sitäkin, saivat virolaiset Suomen kautta huomattavasti todenperäisemmän kuvan maailmasta kuin Viron TV:n välityksellä.

Rautaesirippu avautuu: neuvostovirolaiset, ulkovirolaiset ja suomalaiset

Suomen ja Viron suhteiden henkiinherättämisestä kuuluu kiitos presidentti Kekkosel-le, joka vuonna 1964 kävi Virossa ja piti Tarton yliopistossa kuuluisan vironkielisen puheensa. Kekkosen vierailun jälkeen käynnistettiin KGB:n tarkassa valvonnassa Suomen ja Viron välinen laivaliikenne.Kekkonen kehotti kuitenkin tietyssä vaikutta-jien piirissä suomalaisia katkaisemaan kaikenlaiset julkiset suhteet ulkovirolaisiin eli länteen paenneisiin pakolaisiin. Eräälle tätä toivomusta vastaan rikkoneelle suoma-laispoliitikolle siitä oli myös tuntuvia polittisia seurauksia. Kekkosen ajan Suomessa oli paikka vain yhdelle totuudelle Virosta ja se oli Viron SNT:n totuus. Ja Neuvosto-Virossa asuvat virolaiset taas olivat Kekkosen Suomelle ainoita olemassaolevia viro-laisia.Toisin ei YYA-Suomessa olisi voinut ollakaan.Kremlin ja KGB:n tehtävä oli kyl- vää epäluuloja ja syytöksiä ulkovirolaisia kohtaan, koska nämä valaisivat länsimaita siitä, millainen olotila miehitetyssä Virossa vallitsi.

Länteen oli paennut noin virolaista, joiden joukossa oli paljon hyvin koulutettua aka-teemista väkeä.1950-luvun lopulla he alkoivat olla jo taloudellisesti vakiintuneita, ke- hittivät järjestöjään, perustivat kouluja ja kustantamoja ja julkaisivat sanoma- ja aika-kausilehtiä. Heti tilaisuuden saatuaan he aloittivat poliittisen taistelun koettaen kiin-nittää maailman huomiota miehitettyyn Viroon. Kolme suurinta ulkovirolaisten yhtei-söä oli Ruotsissa,Yhdysvalloissa ja Kanadassa.Vaikka Ruotsi tarjosikin suurimmalle osalle pakolaisista turvapaikan, se oli ainoa valtio, joka sodan jälkeen tunnusti Hitle-rin-Stalinin sopimuksen seurauksena tapahtuneen Baltian maiden annektion, jota oli tukenut vain Mussolinin Italia. Suomi ei tunnustanut Viron liittämistä Neuvostoliittoon, mutta luovutti Neuvostoliitolle rauhansopimuksen jälkeen virolaiset, jotka jäivät kiinni paetessaan Suomen kautta länteen.

Ruotsin pakolaisilla ei ollut pitkään aikaan oikeutta poliittiseen toimintaan, siksi he perustivat Viron pakolaishallituksen vasta vuonna 1954 Oslossa suuren salaisuuden vallitetessa. Mutta jo vuonna 1958 Ruotsissa rekisteröitiin yli 730 järjestöä,joiden tar- koituksena oli oman identi-teetin ja muistin säilyttäminen.Vuonna 1953 Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone perusti niin sanotun Kerstenin komission, jonka työn tuloksena Yhdysvallat julisti Baltian maiden liittämisen Neuvostoliittoon laittomaksi. Seurauksena oli se, että Viron laillinen edustaja, New Yorkin -pääkonsuli, sai jatkaa työtään ja pitää jatkuvasti yhteyttä Yhdysvaltain hallitukseen. Virolaisilla diplomaateil- la oli mahdollisuus jatkaa työtään myös Iso-Britanniassa, ja heidän kaikkien pääasi-allinen tehtävä oli ylläpitää oikeudellista jatkuvuutta ja jakaa tietoa Viron kohtalosta.

Vuonna 1972 aloitettiin Torontossa yleismaailmallisten ESTO-päivien perinne, joiden tarkoituksena oli pakolaisvirolaisten järjestö- ja kulttuuritoiminnan kautta esitellä Viron kulttuuria koko maailmalle. Toronton yliopiston yhteyteen perustettiin pakolais-virolaisten rahoittama viron kielen ja kulttuurin oppituoli.

Radioasemat Voice of America ja Free Europe, joita Yhdysvallat rahoittivat ja ulkovi-rolaiset toimittivat, levittivät länsimaista informaatiota Viroon. Viron nykyinen presi-dentti Toomas Hendrik Ilves oli kauan aikaa Free Europen palveluksessa. Virolaisilla pakolaisilla oli oikeus toimia myös kansainvälisissä organisaatioissa, esimerkiksi PEN-klubissa ja monissa juridisissa ja muiden erikoisalojen organisaatioissa, joissa kaikissa jaettiin informaatiota Viron kohtalosta.

Tuo kaikki oli tikkuna silmässä neuvostovallalle, joka yritti mustamaalata virolaisia ja balttilaisia pakolaispiirejä näiden asuinmaissa,kylvää epäluuloa,joka olisi halvaannut- tanut pakolaisjärjestöjen ja niiden aktivistien toiminnan ja saattanut nämä riitelemään keskenään.Pakolaisten pariin lähetettiin myös KGB:n agentteja,ja heidän joukostaan agentteja yritettiin myös värvätä.Propaganda- ja Agitaatio-osaston yhteyteen luotiin Ulkovirolaisyhteyksien Kehittämiskomitea (VEKSA), joka toimi yhteistyössä KGB:n kanssa. Tõe Hääl -lehden numerosta 16 vuonna 1960 voimme lukea: Endel Jaani-mägi (VEKSA:n johtaja) sanoi: ”Olkoon Ulkovirolais-yhteyksien kehittämiskomitean perustaminen uusi etappi yhteyksien kehittämiseksi ulkomailla asuvien maanmiesten kanssa, palvelkoon sen aktiivinen toiminta maailmanrauhan ja kansainvälisen ystävyyden asiaa… Kenraali evp. R. Tomberg on sanonut: ”Elämä pyyhkii valheiden levittäjät tieltään.”

HM: Näin käy myös Sofin jengille.

" Propaganda- ja Agitaatio-osaston kielisektori kehitti pakolaisvirolaisten leimaami-seen omat terminsä. Pakolaispoliitikkojen eliitti oli esimerkiksi emigranttipiirien ker-maa ja tavalliset ihmiset emigranttien pohjasakkaa. Toomas Hendrik Ilves kirjoitti vuonna 1988 pakolaisuudessa julkaistussa kulttuurilehdessä Põrp: Emigrantti-termi on itsessään hyvä esimerkki neuvosto-liittolaisesta, ideologisista syistä tehtävästä kielen vääristelemisestä. Niissä kielissä, joissa tuo sana ei ole totalitaarisen järjestel- män ryvettämä, termi emigrantti edellyttää kahta asiaa: vapaaehtoista lähtöä omasta kotimaasta ja samalla mahdollisuutta vapaasti palata. Ne ihmiset, joiden on pakko lähteä kotimaastaan, ovat joko kyyditettyjä tai paenneita eli pakolaisia. Sellaista olo-suhdetta, jossa henkilöä joko ei päästetä kotimaahansa tai palatessa häntä uhkaisi poliittisista syistä rangaistus, kutsutaan sivistysvaltioissa eksiiliksi. "

HM: Eksiiliin sisältyy pakkolähtö, mutta emirgrattiin ei tarvitse sisältyä vapaaehtoisuus. Nuo termit menevät limittäin.

" Viron ja Baltian pakolaisaiheen voisikin oikeastaan unohtaa, onhan Viro nyt itsenäi- nen ja Virolla on Ruotsissa pakolaisperheessä syntynyt, Yhdysvalloissa varttunut ja yli kolmekymmentä vuotta Euroopassa elänyt ja työskennellyt presidentti. Mutta yllät-täen vuonna 2008 Suomessa käynnistyi aktiivinen väittely Viron miehittämisestä. Professori Martti Turtola väitti, ettei Viro ole ollut koskaan miehitetty, vaan että kyseessä on ulkovirolaisten keksimä myytti. "

HM: Viro kuului priisin rauhansopimuksesta lakaen laillisesti NL:on. Sillä oli myös laillinen oikeus erota siitä.

" Toimittaja Jarmo Virmavirta kirjoitti Ulkopolitiikka-aikausilehdessä (nro 2,2008): ”Vi-ron Suomi-kuvaa hallitsevat vanhat asenteet.” Siinä hän syytti pakolaisuudessa syn-tynyttä presidentti Ilvestä, ettei tämä arvosta riittävästi Suomen ja Viron perinteisesti hyviä suhteita: ”Oleellista on, että Suomen ja Viron suhteet ovat olleet sui generis, omaa luokkansa, niin Suomen kuin Vironkin valtiopäämiehille. Presidentti Toomas Hendrik Ilves ei näytä olevan samalla linjalla. Hän kantaa mukaan enemmän ulkovi-rolaisten 1960-luvulla kehittämiä asenteita kuin Viron virolaisten suhtautumistapaa suomalaisiin. Tällä on paljon symbolista merkitystä, vaikka käytännön ulkopolitiikka kulkeekin muita teitä.”

Sellainen väite oli monien virolaisten mielestä loukkaava,ja Viron Suomen-suurlähet- tiläs Merle Pajula kirjoittikin vastineen seuraavaan Ulkopolitiikan numeroon: ” Monet presidentti Ilveksen näkemyksiä kuvaavat väitteet Virmavirran artikkelissa ovat mielivaltaisia, jotkut niistä jopa historiallisten totuuksien vastaisia.”

Ja vielä ennen joulua ilmestyneessä numerossa ilmaisi mielipiteensä europarlamen- taarikko Henrik Lax:”Ihmettelyä herättää sekin,että UP:n tasoista foorumia käytetään poikkeuksellisen rajuun henkilöön käyvään hyökkäykseen. Ehkäpä presidentti Too-mas Hendrik Ilveksen asiaton leimaaminen epäilyttäväksi ulkovirolaiseksi, joka ei ym-märrä tämän päivän Euroopan haasteita, olikin liikapisara, joka sai minut tarttumaan kynään.”

Neuvostopropaganda kykeni disinformaation avulla vääristelemään totuutta ja histo-riaa ja synnyttämään virolaisia vastaan ennakkoluuloja, joista on nykyäänkin vaikea vapautua. Propaganda ei demoralisoinut vain neuvostojärjestelmässä elämään joutuneita ihmisiä, vaan myös sen ulkopuolella eläneitä. Valheella on pitkät jäljet.

Juuri siksi on tärkeää päästä puhkaisemaan totalitaarisen järjestelmän synnyttämät paiseet, jotta voisimme vapautua menneisyyden taakasta ja nähdä selvemmin, millaisessa maailmassa nykyään ja tulevaisuudessa elämme. "

HM: "Totilateralismi" on hölynpölyä. Se ei kelpaa tieteelliseksi termiksi. Eikä "maailmanselitykseksi".

" Käytetty kirjallisuus:

Toomas Karjahärm – Helle-Mai Luts, Kultuurigenotsiid Eestis. Kunstnikud ja muusikud 1940-1953 (Argo 2005)

Marta Lõhmus – Karl Siilivask, Eesti NSV ajaloost keskkoolidele (Valgus 1975)
Toomas Hendrik Ilves, Retsentsiooni asemel ettepanek keelendite loomiseks (kokoelmassa Eesti jõudmine. Kõned ja kirjutised aastast 1986-2006, Varrak 2006)
Uno Liivaku, Väike sovjeti keele sõnaraamat (Monokkel 2008) Eesti saatuseaastad 1945-1960 (EMP Stokholm 1968)

Kommentit

Ladataan...