Ihmisoikeuksien päivä

Ihmisoikeuksien päivä on Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistuksen 10.12. 1948 tapahtuneen hyväksymisen vuosipäivä. Sitä vietetään vuosittain 10. joulukuuta.
Rahapaja painoi 2008 Suomen kahden euron juhlakolikon, jossa toisella puolella on kuvattuna muuri, jossa on sydämen muotoinen reikä.
Ihmisoikeuksien päivä YK:n sivustolla
Muka YK:n Ihmisoikeuksien "valvojana" ja "asiantutijana" esiintyy usein varsinkin Meediassa ja erityisesti tämän sotapropagandassa organisaatio nimeltä Human Rights Watch (HRW).
Järjestö on täysin yksityinen ison rahan miesten putiikki, jolla ei ole minkäänlaista virallista eikä vastuullista asemaa. Ennen se tunnettiin siitä, että "kaikki meni läpi", mitä vaan kukaan keksi sinne syöttää, vaikka "Suomen ihmisoikeusloukkauksista" (jollaisia tietysti ON, ettei ollenkaan sen puoleen!).
Human Rights Watch

Current executive Director Kenneth Roth speaking at the 44th Munich Security Conference 2008
Human Rights Watch (HRW) is an international non-governmental organization that conducts research and advocacy on human rights. HRW headquarters are in New York City with offices in Amsterdam, Beirut, Berlin, Brussels, Chicago, Geneva, Johannesburg, London, Los Angeles, Moscow, Paris, San Francisco, Tokyo, Toronto and Washington D.C.[1]
As of June 2011, the organization’s annual expenses totaled $50.6 million.[2]
The George Soros Open Society Foundation is the primary donor of the Human Rights Watch contributing $100 million of $128 million of contributions and grants received by the HRW in the 2011 financial year.The $100 million contribution from the Open Society Foundation will be paid out over ten years in $10 million annual installments.
Human Rights Watch on hörhölä, joka tunnettiin ennen siitä, että kaikki "kansamur-hajutut" meni läpi mitä vaan kukaan vaikkapa sotapropropagandamielessä kenestäkin suvaitsi "ilmioittaa".
1990-luvulla HRW laski liikkeelle huhun, jota palstoilla pyöriteltiin, että "Neuvos-toliitossa olisi HÄVITETTY 50 (tai 60) KANSALLISUUTTA, ja allekirjoittanut tuli sen Ilta-Sanomien palstalla oikaisseeksi nojautuen Lappeenrannan TY:n kirjaston Englan-ninkieliseen Great Soviet Encyclopediaan tutkineeksi,mitä mainitut "kansalli-suuksien nimet" tarkoittivat,ja mitä heille kuului. Tuo HRW:n aivopieru on siivottu netistä, mutta yhä se kummittelee yksityisissä "tiedoissa" ja tiedostoissa jossakin muodossa.
Täällä yksi esimerkki:
Alkkarin blogit:
al1947 : "
"Perussuomalaisten puoluehallituksen työvaliokunta esittää yksimielisesti, että kansanedustaja James Hirvisaari erotettaisiin puolueesta. Perusteena on puolueen vastainen toiminta."
Lähde: http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194843177970/artikkeli/ps+n+puolue...
Lähde: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013100317560826_uu.shtml "
al1947: "Hirvisaari julkaisi eilen keskiviikkona blogissaan kirjoituksen,jossa hän puo- lustaa eduskunnassa vieraillutta ystäväänsä Seppo Lehtoa. Hirvisaaren vieraana ollut Lehto esitti natsitervehdyksen eduskunnan lehtereillä viime viikon keskiviikkona ja julkaisi tilanteesta kuvan blogissa, joka tukee Jussi Halla-ahon (ps) europarla-menttiehdokkuutta."
Spammiro Botti: " Lehto valehtelee samaa mitä hallituskin ( ja jopa "Human Rights Watch" ennen vanhaan...):
" Lehto Seppo: " 1918 alkaen alkoi ns. alkuperäkansojen tuhonta ja ns. venäläistä- minen = kansanmurhat "
... Lehto Seppo: " Tasapuolisuus oli kaukana. Yli 50 kansanryhmää katosi kartalta isovenäläisyyden kustannuksella lysenkolaisen neuvostoihmisen tavoittelussa "
NN: Mitä helvettiä sää houruat? Mitähän nuon "kadonneet kansanryhmät" olisivat ol-leet? NL:n aikana katosi tasan yksi sikäläinen kansallisuus:kamassisamojedit (1989) joita oli vuonna 1908 ollut 12 henkilöä ja 1912 8 henkilöä. Seuraava havainto olikin sitten 60-luvulta, kun kaksi iäkästä kamassisyntyistä rouvaa tuli julkisuuteen (ja esiintyivät mm. Lennart Merin dokumenteissa).
KEITÄ "kansanryhmiä" on "hävitetty" tästä listasta NEUVOSTOLIITON aikana?
Juttusi on taas, että "KAEK MÄNJ ÄEK PIISANTKAA!"!
http://ansipra.npolar.no/english/Indexpages/Ethnic_groups.html
Kun kansa katoaa,katoaa tavallisesti myös kieli. Tässä on lista Siperian kadonneista kielistä. Tosiasiassa vain yhden eli kamassi(samojedi)n katoaminen osuu neuvosto-ajalle, sillä koibaali on kamassi toiseĺla nimellä, ja jurakki oli nenetsien ja enetsien käyttämä venäjäpitoinen yhteinen sekakieli, ei minkään kansan kieli.
Täällä vastaava lista Euroopasta: täältä löytyy toinen NL:n aikana kadonnut lieli, vironromani, jonka saksalaiset miehittäjät hävittivät 1941 Viron mustalaisten mukana.
List of extinct languages of Asia - Wikipedia, the free encyclopedia
Mitä tekemistä Lysenkolla oli taiteen tai ihmistieteiden kanssa? Ei niin yhtään mitään! (Hän oli sitä paitsi oikeassa siinä pakkasenkestävyyden periytymisessä, että se on epigeneettistä, eli geenit vaihtelevat toimivan ja pimeän DNA:n välillä.) "
Kyuu: " Ehkä tämä on paras korostaa: Seppo Lehdon käytöstä ei voi oikeuttaa. Hän on uhkaava, härski, törkeä valehtelija, herjaaja ja huutelija. "
Ihan kuin Suomen valtio, jopa "tieteen" nimissä...
" Iso osa hänen tekstistä ei ole mitään "ronskia huumoria", vaan törkeää henkilöä vastaan käyvää verbaalihyökkäystä.
Se ei kuitenkaan ole väkivaltaa ja asuisin hurjasti paljon mielummin Sepon naapu-rissa, kuin vaikkapa raiskaajan, murhaajan tai rattijuopon. Kukaan ei näe mitään on- gelmaa että meillä on kuolemantuottamukseen syyllistynyt kansanedustaja tai ratti-juoppo meppi, mutta se ei sitten mitenkään käy että on yhdellä edustajalla herjaava kaveri.Tiivistän ja korostan: toisen ihmisen tappaminen on okei, mutta toisen ihmisen haukkuminen ei. Tuossa meillä puhemiehen mielipide eduskunnasta. En allekirjoita sitä. "
DB: "Olet oikessa tässä.Ja aivan mitä tahansa saa VALEHDELLA KUIN HARMAAN- TUNUT RUUNA "signaalina, mille PITÄÄ nokitella", jopa KORKEIN OIKEUS tekee niin SAMASSA LAUSEESSA KUN TUOMITSEE "LOUKKAMISESTA"!!! "
Kyuu: " Olen yhdistykseni puolesta joutunu usein lainaamaan Voltairen mietteitä ja nyt lainaan niitä yksityishenkilönä.
Paheksun Hirvisaaren mielipiteitä ja pidän hänen asenteita ikävinä, jopa henkilökoh- taisesti loukkaavina. Hänen ystävävalintansa on Lehdon osalta kyseenalainen. En haluaisi asua maassa, jossa Hirvisaaren tai Lehdon mielipiteet ovat keskiössä. Siitä huolimatta haluan ja tahdon puolustaa heidän oikeutta väkivallattomaan mielipiteiden ilmaisuun, myös ja etenkin väärien mielipiteiden osalta. "
SB: " Puhemies ja perusuomalaiset tekivät lopulta aivan oikeita päätöksiä.
Norppa: " Linkolallahan on ollut myös noita natseja tukevia ajatuksia, paljonkohan vihreissä mahtaa olla samoin ajattelevia? "
Linkola tietääkin historiallisesti just, mitä puhuu...
https://www.tiede.fi/comment/2078181#comment-2078181
SB: " Kaikki kynnelle kykenevät taistelijat olivat jo ottaneet asemansa,ja ihan vanho- ja ja raakkeja ei leireihin laitettu, nehän kuolevat muutenkin. Leireillä ei ollut sotilaal- lista merkitystä. Niiden ja koko "politiikan" etnistä ideologiaa ei aluksi millään tavoin salailtu, vaan oli erityinen Helsingin yliopiston rehtori Kaarlo "Pentin isä" Linkolan (ent. Collan) johtama Rotuvirasto johtamassa "rodunjalostusta". Linkola kuitenkin kuolla kupsahti aivan yllättäen "rodunjalostuksessa" tärkeän ruumiinosan rutiiniope- raatioon. (Tiedä sitten oliko leikkaavana tohtorina juutalainen, kommunisti tai joku muuten "epäluotettava", "oma" puoskari...) " "
Noihin "nimiin" palataan, jos löydän jostakin. Suurin ruhmä niiden joukossa oli ole-vien kansojen entisiä venäjänkielisiä nimiä, kun ne nimet vaihdettiin 30-luvulla oma-kielisiin: Giljakeista tuli nivhejä virallisestikin: tunguuseista evenkejä ja evenejä, ostjakeista ja voguleista hanteja ja manseja,jurakeista nenetsejä ja enetsejä jne.
Osa oli 1700-luvulla kadonneita kansanryhmiä, yleensä naapureihin liittymällä ja su- lautumalla, osa oli Kiinan kansoja, joita oli joskus saattanut ellä jonkin varaan Venä- jänkin puolella, osa oli haukkumanimiä kuten "kamtshadalit" (venäjänkielisä kam- tshatkalaisia, joita paikalliset venäläiset ("rasistit") eivät halunneet tunnustaa venäläisiksi jne.
Joukossa oli myös kokonaista neljä muka "Suomessa tapettua kansaa" (originaali- tiedosto, johon oli verrattu, oli ilmeisimmin ollut tsaariajalta: "Ingians", "Olonets Ca-relians", "Proper Carelians" ja "Ter Saami", taisi olla myös "Enar", jota en löytänyt Sovjetskajasta enkä silloin osannut yhdistää inarinsaamelaisiin...
Että sellaista "ihmisoikeuksien valvontaa", "vapise" Suomi(kin)!
***
Tsaarin Venäjällä laskettiin enimmillään 126 kansallisuutta.
Neuvostoliiton Aaisanpuoleisessa osassa oli vuonna 1970 60 sikäläläistä paikallista kansallisuutta, jossa eivät ole mukana kansat joiden pääsiallinen asuinalue on NL:n länsiosassa tai ulkomailla. Pienin kansa tuosssa huomioitujen jokossa oli aleutit, 441 henkeä.
Euroopanpuoleisessa NL:ssa oli parikymmentä paikallista kansallisuutta (tuon vuoden 1927 listan mukaan)
Hesari kirjoittaa paksummanpuoleista paskaa...
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002959139.html
Neuvostoliiton kartalta kadonneet kansat herättävät kulttuureitaan uudelleen eloon Mordvalaiset, ingushit ja burjaatit pohtivat vähemmistöteattereiden yhteisiä ongelmia
Tilaajille
Moring Kirsikka
4.2.1990 2:00
Vuonna 1926 tehdyssä väestönlaskennassa Neuvostoliitossa esiintyi 194 kansaa ja kansanryhmää. Vuonna 1988 sai vain 39 kansaa opetusta äidinkielellään. Ei ole ihme, jos vähemmistökansat nousevat vaatimaan kulttuurisia ja kielellisiä oikeuksiaan.
... "
***
Lennart Meri: Veelinnu rahvas: Jevgenija Plotnikova, viimeinen kamassi puhuu kieltään.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/04/25/lennart-meren-filmiaarre-vesilinnun-kansa-tutustutti-meidat-uralilaisiin?utm_source=facebook-share&utm_medium=social
Kummallisen järjestön johtaja kirjoittaa varsin kummallisia Herarissa 20.1.2018:
Johtaja näyttää jakavan maita ja johtajia vuohiin ja lampaisiin pääsiassa sen mukaan miten suhtautuvat HRW:in.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005531582.html
Vihan lietsominen herättää vastareaktioita
Periaatteisiin nojaava vastarinta tepsii populismiin paremmin kuin myötäily.
Julkaistu: 20.1. 2:00
Kun Donald Trumpista tuli vuosi sitten Valkoisen talon isäntä, autoritaaristen popu-listien maailmanlaajuinen hyöky näytti vääjäämättömältä. Poliitikot, jotka väittivät puhuvansa kansan nimissä, hankkivat kannatusta tuomitsemalla vähemmistöjä, nousivat ihmisoikeusperiaatteita vastaan ja valoivat epäluottamusta demokraattisia instituutioita kohtaan.
Monissa maissa ilmennyt vastarinta on sittemmin muuttanut tällaisten populistien tulevaisuuden epävarmemmaksi. Siellä, missä vastarinta on vahvaa, populistien eteneminen on ollut vähäistä. Ranskassa nähtiin selvin käänne.
Monissa muissa Euroopan maissa, kuten Itävallassa ja Hollannissa, keskustan ja keskustaoikeiston poliitikot lähtivät kilpaan populistien kanssa jäljittelemällä näiden esittämiä kantoja. Loppujen lopuksi he vahvistivat populistien viestiä.
Vaihtoehto Saksalle (AfD) sai Saksassa ensimmäisenä äärioikeistolaisena puoluee-na moneen vuosikymmeneen kansanedustajia liittovaltiopäiville. Vauraassa Baijeris- sa kristillisdemokraattien sisarpuolue CSU omaksui huomattavasti laajemmin AfD:n kansallismielisiä kantoja kuin liittokansleri Angela Merkelin CDU.
Populistit siis menestyvät, jos valtavirtaan kuuluvat poliitikot toistelevat vihaa ja syrjintää hehkuttavia viestejä. Periaatteisiin nojaava vastustus on osoittautunut tehokkaammaksi kuin laskelmallinen jäljittely.
Keski-Euroopassa suuret mielenosoitukset ja Euroopan unionin oikeustoimien uhka olivat haaste Puolan pyrkimyksille heikentää oikeuslaitoksen riippumattomuutta ja oi-keusvaltiota. Samoin ne estivät Unkarin suunnitelmat sulkea Keski-Euroopan yliopis-to (CEU), joka on riippumattoman ajattelun linnake ja vastavoima pääministeri Viktor Orbánin johtamalle ”epäliberaalille demokratialle”.
Afrikassa monet valtaansa väärinkäyttävät johtajat, joista jotkut ovat turvautuneet vä-kivaltaan ja pelkäävät nyt syytteitä, ovat vedonneet afrikkalaiseen kansallistuntee-seen saadakseen maanosan maat vetämään joukolla tukensa Kansainväliseltä rikostuomioistuimelta (ICC).Vehkeily kääntyikin päälaelleen,kun ICC sai valtaisan tuen eri puolilla Afrikkaa toimivilta kansalaisjärjestöiltä: useimpien Afrikan maiden hallitukset vakuuttuivat siitä, että tukea tuomioistuimelle pitää jatkaa.
Venezuelassa mielenosoittajat täyttivät kadut, kun presidentti Nicolás Maduron epä-pätevä yksinvalta ajoi maan talouden tuhoon öljyrikkauksien tarjoamista mahdolli-suuksista huolimatta. Monet Latinalaisen Amerikan hallitukset ovat luopuneet haluttomuudestaan kritisoida naapurimaan sortotoimia.
Vahvat valtiot ovat ajoittain estelleet ja toimineet vahingollisesti. Pienet maat ovat puolestaan johtaneet taistelua oikeuksien puolesta.
YK:n ihmisoikeusneuvosto käynnisti Hollannin johdolla tutkinnan Jemenin konfliktin kaikkien eri osapuolien väärinkäytöksistä. YK:n yleiskokous kiersi Liechtensteinin johdolla Venäjän veto-oikeuden Turvallisuusneuvostossa ja nimesi syyttäjän tutki-maan sotarikoksia Syyriassa. Islanti ajoi ihmisoikeusneuvostossa vastalausetta Filip-piinien presidentin Rodrigo Duterten kampanjalle, jossa teloitetaan summittaisesti huumerikoksista epäiltyjä.
Monissa maissa vastarinta on kuitenkin kukistettu ja populistiset voimat voivat hyvin.
Presidentti Recep Tayyip Erdoğan sai tuhota Turkin demokraattisen järjestelmän, kun EU tarvitsi hänen apuaan Eurooppaan pyrkivien pakolaisten pysäyttämisessä. Presidentti Abdel Fattah al-Sisi murskasi julkisen toisinajattelun Egyptissä. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping ovat tukahduttaneet toisin-ajattelijoita ankarasti, eivätkä länsimaat ole juuri esittäneet vastalauseita.
Saudi-Arabian uusi kruununprinssi Mohammed bin Salman johti arabiliittoumaa, joka pommitti Jemenissä siviilejä ja pysäytti avustuskuljetukset. Myanmarin armeija käyn-nisti ääribuddhalaisten tuella etnisen puhdistuksen rohingya-muslimeja vastaan, eivätkä vääränlaista myötätuntoa Aung San Suu Kyita kohtaan tunteneet länsimaat olleet halukkaita painostamaan maata.
Ihmisoikeuksia voidaan suojella populistien ja itsevaltiaiden hyökkäyksiltä. Silloin on nojattava periaatteisiin ja lakattava antamasta periksi. On sitouduttava asiaan, eikä epätoivolle saa antaa valtaa.
Kenneth Roth
Kirjoittaja on Human Rights Watch -järjestön johtaja.
Kommentit